Ajankohtaista energiatuista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista energiatuista"

Transkriptio

1 Ajankohtaista energiatuista RAKLI Energiatehokkuuspäivä Markku Mäkelä, Business Finland Erkki Väisänen, Business Finland

2 Kaikki energiatukihakemukset jätetään Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin sähköiseen järjestelmään, riippumatta hankkeen koosta. Haku on toistaiseksi jatkuva. Tuen myöntää Innovaatiorahoituskeskus Business Finland hankkeissa, joiden hyväksyttävät kustannukset ovat enintään 5 miljoonaa euroa ja uuden teknologian hankkeissa, joiden hyväksyttävät kustannukset ovat enintään 1 miljoona euroa. Tätä suuremmat investointituet myöntää Työ- ja elinkeinoministeriö

3 Uusi Energiatukiasetus 2018 muuttuiko mikään Energiatuen keskeiset tavoitteet ovat entiset eli tarkoitus on edistää uusien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä energiajärjestelmän muuttamiseksi vähähiiliseksi pitkällä aikavälillä. Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät: 1) uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä ja jossa - edistetään uutta teknologiaa ja sen kaupallista hyödyntämistä - investoidaan uuteen laitokseen tai - kyse on sellaisesta korvausinvestoinnista, jolla lisätään merkittävästi uusiutuvan energian tuotantomäärää tai saavutetaan muu merkittävä myönteinen tavoitteen mukainen energiavaikutus 2) energiansäästöä tai energian tuotannon tai käytön tehostamista ja - jonka tarkoituksena ei ole pakollisen ympäristövelvoitteen saavuttaminen - kyse ei ole energiatehokkuuslain (1429/2014) mukaisesta yritykselle pakollisesta energiakatselmuksesta

4 3) muutoin energiajärjestelmän muuttumista vähähiiliseksi. Energiatuen myöntäminen on harkinnanvaraista ja tuen myöntämisessä etusijalla ovat uuden teknologian hankkeet. Myös tavanomaisen teknologian hankkeita voidaan tukea harkitusti ja etusijalla ovat hyvin valmistellut hankkeet ja huolellisesti laaditut tukihakemukset. Uudella teknologialla tarkoitetaan sellaisia uudenlaisia ratkaisuja, joita ei ole Suomessa laajasti kokeiltu. Tyypillisesti kyse on ensimmäisestä tai ensimmäisistä demonstraatiolaitoksista. Uuden teknologian käyttöönottoon liittyy yleensä vastaavaan tavanomaisen teknologian hankkeeseen nähden ylimääräisiä kustannuksia tai riskejä. Uuden teknologian ratkaisut ovat keskeisiä pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteiden kannalta. Tukiprosentit ovat pitkälti entiset ja ne voi tarkistaa Business Finlandin nettisivuilta:

5 Eroja entiseen: Tukea ei myönnetä hankkeille, jotka on käynnistetty ennen tukipäätöstä. Lisäksi tukea voidaan myöntää aikaisintaan rahoituspäätöspäivästä alkaen aiheutuviin kustannuksiin Yli 1 MW:n hankkeiden osalta tukea voidaan myöntää vain ylimääräisiin investointikustannuksiin. Ylimääräiset investointikustannukset määritellään vertaamalla hanketta vastaavaan fossiilisiin energialähteisiin perustuvaan hankkeeseen, joka olisi realistisesti tehty ilman tukea. Lämpökeskusten osalta vaaditaan vähintään 70 % uusiutuvan energian osuutta polttoainekäytöstä Energiavarastoihin liittyviä hankkeita tuetaan ainoastaan, jos samalla investoidaan uusiutuvan energian tuotantokapasiteettiin tai energiatehokkuutta parantaviin koneisiin ja laitteisiin. Energiavarastoon liittyvien kustannusten enimmäismäärä hankkeessa on 50 % hankkeen kokonaiskustannuksista

6 Tukea ei myönnetä valaistukseen liittyviin tavanomaisen teknologian hankkeisiin; tähän luetaan myös LED-valaistus Tukea ei myönnetä rakennusten eristykseen, kylmäkalusteiden ja laitteiden oviin tai kansiin tai muihin vastaaviin ratkaisuihin

7 Hyvin tehty hakemus nopeuttaa käsittelyä Mitä huolellisemmin hakemus on tehty, sen nopeampaa on sen käsittely. Siksi on syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi investoinneissa hankkeen sisältöön, sen erittelyyn, energian tuoton muutoksiin, päästöjen muodostumiseen ja investoinnin kannattavuuden arviointiin esim. takaisinmaksuaikalaskelmalla

8 Ota yhteyttä: TUOTEPÄÄLLIKKÖ, LAHTI Markku Mäkelä +358 (0) MARKKU.MAKELA (AT) BUSINESSFINLAND.FI SEINÄJOKI Riitta Ketomäki +358 (0) RIITTA.KETOMAKI (AT) BUSINESSFINLAND.FI TAMPERE Timo Fager +358 (0) TIMO.FAGER (AT) BUSINESSFINLAND.FI SEINÄJOKI Tapani Saarenpää +358 (0) TAPANI.SAARENPAA (AT) BUSINESSFINLAND.FI HELSINKI Erkki Väisänen +358 (0) ERKKI.VAISANEN (AT) BUSINESSFINLAND.FI

Energiatukien kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund

Energiatukien kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund Energiatukien kohdentaminen Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Pekka Grönlund Agenda Energiatuki vuosina 2013-2016 Keskeisimmät muutokset 2018 Tukilinjaukset 2018 Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä. Erkki Väisänen/Tekes TETS

Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä. Erkki Väisänen/Tekes TETS Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä Erkki Väisänen/Tekes TETS 3.5.2017 MIKÄ? Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät:

Lisätiedot

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN Lappeenranta 26.05.2016 Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen

Lisätiedot

Aurinkosähkö Tampere TTY. Timo Fager, Business Finland +ELY

Aurinkosähkö Tampere TTY. Timo Fager, Business Finland +ELY Aurinkosähkö 7.3.2018 Tampere TTY Timo Fager, Business Finland +ELY Business Finland (= entiset Tekes + Finpro) Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT Hamina 12.3.2013 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea

Lisätiedot

TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen

TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen Kansallinen cleantech -investointifoorumi Ylitarkastaja Pekka Grönlund 13.12.2012 TEM: rahoitusta uuden teknologian käyttöönottoon Rahoitus 10 M 5 M 1 M Rahoitusta

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimusten KETSyhdyshenkilöpäivät

Kuntien energiatehokkuussopimusten KETSyhdyshenkilöpäivät Kuntien energiatehokkuussopimusten KETSyhdyshenkilöpäivät 2018 Energiatukien hakeminen Markku Mäkelä/Business Finland 8.11.2018 Energiatukien jakautuminen organisaatiotyypeittäin 1-10/2018 Y Y Yhteensä

Lisätiedot

- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen

- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,

Lisätiedot

Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille. Pekka Grönlund TEM Team Finland -talo

Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille. Pekka Grönlund TEM Team Finland -talo Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille Pekka Grönlund TEM 7.11.2016 Team Finland -talo Energiatuen tavoitteet Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja

Lisätiedot

ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018)

ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018) ENERGIATUET 2017 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018) - Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen Yhteenveto LCA Consulting Oy Energiankäytön nykytila - lämmitystapajakauma Joroisten alueella olevien kiinteistöjen lämmitystapajakauma käytetyn polttoaine-energian

Lisätiedot

Energiatuki. Hakeminen

Energiatuki. Hakeminen Energiatuki Uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen, energiansäästön tehostaminen, uuden energiateknologian käyttöönoton edistäminen, energian tuotannon ja käytön ympäristöhaittojen vähentäminen,

Lisätiedot

Energiatehokkuuspäivä Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja

Energiatehokkuuspäivä Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja Energiatehokkuuspäivä 15.2.2016 Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja Petri Kuisma Esityksen sisältö: 1. Aurinkoenergia 2. Energiatehokkuus Tuotannon liittäminen sähköverkkoon Mikrotuotannolla

Lisätiedot

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos

Lisätiedot

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

Lähilämpöä Teiskossa. 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa

Lähilämpöä Teiskossa. 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa Lähilämpöä Teiskossa 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa INVESTOINTITUET LÄMPÖKESKUKSIIN Maatilat Maatalouden investointituki Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 Maatiloille suunnattu

Lisätiedot

- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen

- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen ENERGIATUET 2014 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018 2022 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa

Lisätiedot

ENERGIATUET 2013. Kainuun ELY-keskus, 05.09.2013 Juha Määttä, puh. 0440368575, juha.s.maatta@ely-keskus.fi

ENERGIATUET 2013. Kainuun ELY-keskus, 05.09.2013 Juha Määttä, puh. 0440368575, juha.s.maatta@ely-keskus.fi ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioavustuslaki n:o 688/2001 - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista, n:o 1063/2012 sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet Elinkeino-,

Lisätiedot

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasuasioiden vastuutahoja MMM:ssä MMM Maatalousosasto (MAO) - Bioenergiatuotannon edistämistoimet (investointi-

Lisätiedot

ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE

ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE Energiatuet Keski-Suomen ELY-keskus 9.10.2012 Panu Kässi 23.10.201 2 1 ENERGIATUKI Tukea voidaan harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina

Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 31.10.2017 Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla: 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014

Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014 Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014 Pienenergiantuotannon edistäminen Suomessa Poistetaan esteitä ja luodaan mahdollisuuksia Rahoitusta

Lisätiedot

tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta paikallistaa energian ja veden käytön

tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta paikallistaa energian ja veden käytön tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta paikallistaa energian ja veden käytön tehostamismahdollisuudet esittää toimenpide-ehdotukset ja selkeät laskelmat

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja

Lisätiedot

Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014

Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014 Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtioavustus yritystoiminnan kehittämiseksi hyväksytty 30.12.2013. Lakia tarkennetaan erillisellä asetuksella,

Lisätiedot

OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen

OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen 1 YLEISTÄ Tuen piiriin kuuluvan yrityksen investoinneista ilmoittaminen Tuen piiriin kuuluva yhtiö voi tehdä koordinaattorille

Lisätiedot

Energiatuen uudet ehdot ja ajankohtaista kärkihankerahoituksesta. Uusiutuvan energian toimialapäivät Pekka Grönlund

Energiatuen uudet ehdot ja ajankohtaista kärkihankerahoituksesta. Uusiutuvan energian toimialapäivät Pekka Grönlund Energiatuen uudet ehdot ja ajankohtaista kärkihankerahoituksesta Uusiutuvan energian toimialapäivät 23.4.2018 Pekka Grönlund Agenda Energiatuen tavoitteet ja kohteet Energiatuki vuosina 2013-2017 Keskeisimmät

Lisätiedot

Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki 22.9.2009 tehostamistavoitteet ja tuet

Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki 22.9.2009 tehostamistavoitteet ja tuet Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki 22.9.2009 tehostamistavoitteet ja tuet Pentti Puhakka TEM EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet:

Lisätiedot

Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa

Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa Tuomo Hämäläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.12.2012 1 Energialinjaukset pääperiaatteet

Lisätiedot

Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,

Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere, Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,

Lisätiedot

Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö

Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta

Lisätiedot

Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus

Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Rakennetuen keskeiset periaatteet Jatkuva haku; tuki myönnetään tukijaksoittain määrärahojen puitteissa - 16.10. 15.1., 16.1.

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Maatalouden investointituet

Maatalouden investointituet Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta

Lisätiedot

Metsästä energiaa yrittämällä

Metsästä energiaa yrittämällä Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Työkaluja ja tukea energiatehokkuuden edistämiseen Kotka 2025: Elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki

Työkaluja ja tukea energiatehokkuuden edistämiseen Kotka 2025: Elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki Työkaluja ja tukea energiatehokkuuden edistämiseen Kotka 2025: Elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. 23.8.2018 Tomi Kiuru, Motiva Oy @MotivaOy EU:n puhtaan energian paketti etenee nyt neuvottelutulokset

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituen myöntämisen yleisistä ehdoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla:

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Hallitus 20.12.2013 Hyödyntämisratkaisua ohjaavat päätökset Euroopan unionin ilmasto- ja energiapaketissa on vuonna 2008 päätetty asettaa tavoitteiksi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -

Lisätiedot

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011 Biopolttoaineet maatalouden työkoneissa Hajautetun tuotannon veroratkaisut Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso Säätytalo 01.02.2011 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp 20.10.2015 VALTION TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016: ENERGIAPOLITIIKKA (32.60) Energiapolitiikan tavoitteiden toteutuminen Energiapolitiikan

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset. Energiavirasto Juha Toivanen

Energiatehokkuussopimukset. Energiavirasto Juha Toivanen Energiatehokkuussopimukset Energiavirasto Juha Toivanen 9.2.2016 Vapaaehtoista sopimustoimintaa energiansäästöstä energiatehokkuuteen ESD 2006 EED 2014 2020 Energiansäästö sopimukset Jatkoaika Energiatehokkuus

Lisätiedot

VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS. pk-teollisuuden energiakulut hallintaan

VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS. pk-teollisuuden energiakulut hallintaan VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS pk-teollisuuden energiakulut hallintaan ENERGIAKATSELMUS tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta löytää energian ja

Lisätiedot

Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015

Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015 Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015 Kehittämisympyrä haaste ja mahdollisuus Aluekehittämisen näkökulma Alueen kehittäminen paikallisten mahdollisuuksien

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009 Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen

Lisätiedot

Aurinko energia investoinnit. maatiloille Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus

Aurinko energia investoinnit. maatiloille Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus Aurinko energia investoinnit maatiloille 2019 Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 7.3.2019 Rakennetukijärjestelmän keskeiset periaatteet Jatkuva haku; tuki myönnetään tukijaksoittain määrärahojen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset

Lisätiedot

Energiailta Salo lot Campus

Energiailta Salo lot Campus Energiailta Salo lot Campus 9.4.2019 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE 1A. MAASEUDUN YRITYSTUKI

Lisätiedot

Uusiutuvan energian edistäminen (taloudelliset ohjauskeinot)

Uusiutuvan energian edistäminen (taloudelliset ohjauskeinot) Energiatuet Uusiutuvan energian edistäminen (taloudelliset ohjauskeinot) Päästökauppa (EU) Energiaverotus (VM) Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotukilaki (1396/2010) Tuulivoima, biokaasu,

Lisätiedot

Alueellinen energia ja ilmastotyö

Alueellinen energia ja ilmastotyö Alueellinen energia ja ilmastotyö Imatra 12.3.2019 LCA Consulting Oy Ohjelma Pk-yritykset 13:00 Aloitussanat työstä ja tavoitteista, Ville Reinikainen, Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 13:05 Energiatehokkuussopimukset,

Lisätiedot

ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1

ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1 Maatalouden investointien i i ja sukupolvenvaihdosten rahoitus ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1 Sivu 2 Maatalouden tulevaisuuden näkymät Vuoden 2012 noin 57 000 tilasta jatkaisi vuonna 2020 noin 43 000

Lisätiedot

P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010

P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010 P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010 TEMin, TEKESin ja MMM:n Energiatuet bioenergian ja energiansäästön edistämiseen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 26.2.2010 1 TEMin

Lisätiedot

Ohjelma

Ohjelma Ohjelma 22.-24.11.2011 klo 9.00 klo 9.15 klo 9.30 klo 10.30 klo 11.15 klo 12.00 klo 12.45 Klo 13.30 klo 13.30 Klo 14.15 Aamukahvi Tilaisuuden avaus ja johdatus päivän aiheeseen Marcus Engman, toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Isoille selkeää Mennään energiatehokkuuslain mukaan ja Virasto valvoo toki kannattaa tehdä muutakin

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Hallitusneuvos Anja Liukko

Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Hallitusneuvos Anja Liukko Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 24.1.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030: Tuet teollisen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 33 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIA NYT!! Yritysten energiatehokkuus

UUSIUTUVAN ENERGIA NYT!! Yritysten energiatehokkuus UUSIUTUVAN ENERGIA NYT!! Yritysten energiatehokkuus 24.02.2016 YRITYSTEN ENERGIATEHOKKUUS Energian käyttö yrityksissä Energiakatselmus Energiansäästöpotentiaali Energiatuki ja sen hakeminen PIKES palvelut

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuussopimukset ja Pakolliset katselmukset. Pia Outinen ja Juha Toivanen 11.3.2015

Uudet energiatehokkuussopimukset ja Pakolliset katselmukset. Pia Outinen ja Juha Toivanen 11.3.2015 Uudet energiatehokkuussopimukset ja Pakolliset katselmukset Pia Outinen ja Juha Toivanen 11.3.2015 2 Energiatehokkuussopimukset 2008-2016 VAETS vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Energiatehokkuustavoitteet

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään

Lisätiedot

Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa TUKIRATKAISUJEN ESITTELY Tämän aineiston tarkoitus On auttaa biokaasulaitosta harkitsevaa yrittäjää tai toimijaa hahmottamaan saatavilla olevat tukiratkaisut

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Biokaasua Varsinais-Suomessa seminaari Virastotalo Turku, Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus

Biokaasua Varsinais-Suomessa seminaari Virastotalo Turku, Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus Biokaasua Varsinais-Suomessa seminaari Virastotalo Turku, 16.02.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus 1. MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE

Lisätiedot

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-

Lisätiedot

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Esitys tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä [HE 175/2017 vp] Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa

Esitys tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä [HE 175/2017 vp] Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa Esitys tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä [HE 175/2017 vp] Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 16.11.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko Päästökauppa Lisää uusiutuvaa energiaa tai

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

Kokemuksia kilpailutuksesta, merituulivoiman demohanke. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund TEM

Kokemuksia kilpailutuksesta, merituulivoiman demohanke. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund TEM Kokemuksia kilpailutuksesta, merituulivoiman demohanke Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund TEM 24.1.2017 Merituulivoimapotentiaali BASREC 2012: Analysis of conditions for Wind Power in

Lisätiedot

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan

Lisätiedot

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallon katu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 LAILA LUOMA 7.2.2017 PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- TYÖTÄ EI

Lisätiedot

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet. Lammi Manu Hollmén

Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet. Lammi Manu Hollmén Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet Lammi 12.4.2017 Manu Hollmén Toimimme Satakunnassa ja Varsinais- Suomessa ProAgria Länsi-Suomi Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Satakunnan

Lisätiedot

Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena

Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena EP-TOPO, webinaari 5.4.2017 Pia Outinen, Energiavirasto Energiatehokkuussopimukset 2017 2025 ELINKEINOELÄMÄ KUNTA-ALA KIINTEISTÖALA ÖLJYLÄMMITYSKIINTEISTÖT

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1 Matkailu- ja ravintolapalveluiden toimenpideohjelmann tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MaRa) toimenpideohjelmaan oli liittynytt yhteensä

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen

Lisätiedot

Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus

Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus Energiantuotantoratkaisut 30.9.2016 Page 1 Mika Strachan Energiatuki Kunnalle TEM:n ja ELY-keskuksen energiatuet ovat ainoat tällaisiin pienehköihin hankkeisiin.

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET2017 2025 https://www.youtube.com/watch?v=nkqhxsuulwe Energiatehokkuussopimukset 2008-2016 - tuloksia 2 https://www.youtube.com/watch?v=ttpip5evtmo Taustat Energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari LUONNOS 13.11.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KIERTOTALOUDEN INVESTOINTI- JA KEHITTÄMISAVUSTUKSEKSI MYÖNNETTÄVÄSTÄ

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä. Helsinki

Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä. Helsinki 12.10.2007 Tekijän nimi Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä 1.2.2010 Helsinki ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen www.ara.fi ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen Kehittämisinsinööri,

Lisätiedot

Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä

Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä 30.11.2016 Luotettavaa tietoa ja vaikuttavia ratkaisuja resurssitehokkaisiin toimiin

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot