Vikla-SM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vikla-SM"

Transkriptio

1 Tarina pankkiirin Vikla-SM Sadetta, kovaa tuulta ja iloisia ilmeitä Viklalaivue kokoontui tälle kertaa Hankoon HUS:lle purjehtimaan Suomen mestaruudesta. Tapahtuman hienous on siinä, että toisaalta Vikla on aidosti Suomen parhaita kevytvenelaivueita, jossa kilpailu on kovaa. Toisaalta kyseessä on hauska kolmepäiväinen tapahtuma, jossa vallitsee mukava Serious Sailing Serious Fun henki. Kilpailijoita oli radalla tasan 20 eli myös ensi vuonna Viklat purjehtivat Suomen mestaruudesta. Osallistuvat miehistöt olivat sekä vanhoja useat Viklakisat nähneitä konkareita että uusia tuoreita tuttavuuksia. Sääennusteet kilpailupäiville olivat ristiriitaisia: kisapäivien aikana Hangon yli vyöryisi pari matalapainetta ja välillä vähän korkeapainetta. Tuulta kyllä riittäisi, mutta olisivatko kovimmat tuulet yöllä vai päivän aikaan, oli hämärän peitossa. Päivä I: Ensimmäinen lähtö alkoi noin 7 m/s tuulessa, mutta toisen lähdön loppuessa tuulta oli enää noin 4 m/s. Välillä krysseillä oli vaikeaa ja jo alusta saatiin auki kisan puheenaiheet: juniorigastit ja avotuulipurjehdus. Päivän menestyjiä olivat Ville ja Eemil sijoilla 1 ja 1 sekä Kai ja Jussi sijoilla 2 ja 2. Muuten purjehdittiin ristiin. Päivä II: Ennuste lupasi kovempaakin tuulta, mutta loppujen lopuksi keliä oli noin 7 m/s. Clapa hyökkäsi Rikun kanssa sijat 1, 1 ja 1. Ville vastasi Eevan kanssa 2, 2 ja 2. Muut ajoivat ristiin ja jäivät taakse. Näin mestaruus oli ennen viimeistä päivää kahden kauppa. Päivä III: Taistelu mestaruudesta oli raivoisa ja ratkesi lopulta päivän ensimmäisen lähdön lenssille: Clapa ja Riku veivät lenssin, lähdön ja käytännössä mestaruuden. Eeva ja Ville rimpuilivat kantapäillä, mutta eivät voineet mitään. Kai ja Jussi, Sampo ja Mikko sekä Micke ja Lotta kamppailivat tiukasti pronssista. Micke ja Lotta voittivat viimeisen lähdön, mutta se ei riittänyt ja pronssin veivät Kai ja Jussi. Mitä kisa tarjosi purjehduksellisesti? Regatta oli purjehduksellisesti hyvin mielenkiintoinen. Suurimmat puheenaiheet olivat jo yllä mainitut juniorigastit ja avotuuliajaminen. Toisaalta rannalla puhuttiin paljon myös takilan kireydestä ja muusta trimmaamisesta. Juniorigasteista allekirjoittaneella on luonnollisesti paljonkin kokemusta. On totta, että miehistön ihannepaino Viklassa on laskenut aika alas ja tietyillä keleillä keveydestä on hyötyä. On sen sijaa väärin tulkita, että esimerkiksi Villen ja Eevan tai Eemilin nopeus olisi pelkästään painosta kiinni. Ville ja Jussi harjoittelivat viimeisien vuosien aikana keskimäärin puoli kertaa vuodessa ja osallistuivat muutamaan kisaan. Ville ja Eeva tai Eemil harjoittelevat parikymmentä kertaa kesässä, ajavat koko rankingsarjan ja pohdiskelevat aika

2 paljon vielä veneen trimmausta päälle. Eli miehistön paino on laskenut, mutta myös muuta on tapahtunut. Selvää on, että Ville ja Eeva eivät olisi kulkeneet mihinkään samalla trimmillä tämän vuoden SM:n kovissa tuulissa, jolla Ville ja Jussi viime vuonna Tampereen kovissa tuulissa voittivat. Avotuuliajaminen liittyy miehistön painoon ja myös purjehduksen muuttumiseen. Aikoinaanhan myötätuuliosuudet olivat ainoastaan siirtymätaipalia kryssien välissä. Nykyään kuitenkin useissa luokissa myötätuulet osat sijoitusten kannalta kryssejä tärkeämpiä. Hyvä vauhti kovemmilla myötätuulilla vaatii miehistöltä aktiivisuutta niin oman painon, peräsimen kuin skuutinkin käyttämisessä. Kysymys tietenkin on, kuinka kauan kyseiset asiat ovat sallittuja ja koska ylitetään kiellettyjen etenemiskeinojen raja. Tähän ei ole yksinkertaista vastausta. Upeaa olisi, jos saisimme muutamaan rankingiin kokeneen kevytvenepurjehtijan liputtamaan kielletyt etenemiskeinot pois. Näin saisimme linjan ainakin jossain määrin selväksi. Henkilökohtainen erittäin subjektiivinen näkemykseni on, että Viklaluokan aktiivisimmatkin ovat muut luokat ja kevytvenepurjehduksen nykyinen yleislinja huomioiden melko passiivisia. Voin olla väärässäkin. Takilan trimmaaminen puhutti myös rannalla aika paljon. Tämä on mukavaa, koska takilan trimmaaminen on Viklassa hyvin tärkeää (nimimerkillä: kantapään kautta oppinut). Ei asiasta tässä sen enempää, mutta aiheesta ilmestyy juttu Viklasivuille syystalven pimeinä iltoina. Tapahtuman voittajia: Suomen Mestariksi purjehti Clapa gasteinaan Riku ja Risto Viklalaivue näytti jälleen vahvuutensa sekä kilpaluokkana että tapahtumaluokkana: Serious Sailing Serious Fun Kaitsu sai tunnustuksen monivuotisesta työstään luokan eteen rannalla ja myös vesillä: hieno pronssi Jussin kanssa Micke ja Lotta löysivät mukavan yhteisen harrastuksen Viklaluokka sai mukavan uuden tasokkaan parin: Micke ja Lotta Timolle selvällä marginaalilla palkinto kautta aikojen parhaimmista Viklapalkinnoista! Maailma menee eteenpäin ja ennätykset ovat tehty murskattavaksi, mutta voiko Timon palkintoja lyödä? Luokan moninaisuus: gastien nuoruus ei voi olla ongelma kenellekään eihän? Tapiolle ja Marialle palkinto urhoollisuudesta: moni ei uskonut lauantain rannasta lähdön jälkeen kolmeen lauantaina purjehdittuun lähtöön todellista Viklahenkeä! Pasi ja Mikko olivat tuskissaan lauantain jälkeen, kun painavalla miehistöllä ei korkeus riitä. Sunnuntaina riitti vanttien kiristämisen jälkeen. Hannis ja Juha: perheeseen saatiin Suomen Mestaruus viime vuosien hurjan satsauksen jälkeen. Moni muu voittaja varmasti unohtui... Lapsityövoimaa käyttävä piiskuri-isä Ville

3 Hangö Udds Segelsällskap.RF Snipe Finska Mästerskap / Vikla Suomen Mestaruuskilpailut Results are final as of 7 on 7 Overall Rank Nat SailNo Boat Helm Crew Club R1 R2 R3 R4 R5 R6 R7 Total Nett 1 FIN er Claus Carpelan Risto Valjus (lö-sö) Riku Vääriskoski HSK/ OPS 3.0 (8.0) FIN Ville Aalto- Setälä Eemil Aalto-Setälä(p) /Eeva Aalto-Setälä(l,s) BSF (3.0) FIN Kai Saarhelo Jussi Nevas BSF (8.0) FIN "Pe-loton" Sampo Valjus Mikko Valjus OPS/ HSK (10.0) FIN Michael Söderholm Charlotta Renvall ASS 4.0 (10.0) FIN Simo Lehtinen Timo Järvinen BSF ( DNF) FIN Courage Stefan Winqvist Alf Renvall BSS/S SÄgir (11.0) FIN Erkki Luhta Irmeli Lind WSF (11.0) FIN Aurora Timo Nurmi Tommi Isotalo LrPS 9.0 (12.0) FIN Nevaketka Reino Suonsilta Roger Nylund (lösö)tarja Suonsilta HSK (10.0) FIN Love Boat Hanna-Leena Lehtinen Juha Lehtinen HSK (17.0) FIN Max Load Anders Cederberg Mårten Westerholm (fr)tanja Cederberg (lö,sö) HSK ( )

4 13 FIN Pasi Kalliala Mikko Määttä MP (16.0) FIN Clarissa Mats Nylund Sebastian Back SSÄ (16.0) FIN Jan-Ole Hedman Niklas Nygård ( DNF) FIN Anni Toija Pekka Toija TPS ( ) FIN Tapio Jylhämö Maria Valkeanpää- Jylhämö N ( ) DNF FIN Robert Bjurström Mikko Hemmilä N ( ) FIN Antti Järvi Antti Selännen ESF ( ) FIN Zebra Sten Söderblom Björn Söderblom/ Lillebeth Söderblom MYS ( ) DNF SWE Johan Strömdahl Niklas Strömdahl SSC ( ) Scoring codes used Code Description Points Did not come to the starting area 22 DNF Started but did not finish 22 tavling@husrf.fi

5 Sailwave Scoring Software 1.95 Build 11

Vikla-SM 17.-19.8.2007

Vikla-SM 17.-19.8.2007 tarina lakimiehen kuvatekstit kansallissihteerin Vikla-SM 17.-19.8.2007 17-19.8.2007, Tampere Näsijärvi 22 miehistöä, 46 purjehtijaa, veneitä neljältä vuosikymeneltä Startissa on joskus ahdasta Ensimmäinen

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2009

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2009 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS 2009 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Reino Suonsilta Yleishallinto, sisäinen ja ulkoinen tiedotus Hallituksen jäsenet Risto Valjus

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Reino Suonsilta Yleishallinto, sisäinen ja ulkoinen tiedotus Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Juha Lehtinen Yleishallinto, toiminnan organisointi ja yleisjohto sisäinen ja ulkoinen

Lisätiedot

Viklaluokan historia Suomessa 1947-2015 -historiikki Toimituskunnan kokous no 8 ptk

Viklaluokan historia Suomessa 1947-2015 -historiikki Toimituskunnan kokous no 8 ptk Organisaatio Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 e-mail juha.lehtinen@snipeimport.fi Internet www.snipe.fi Viklaluokan historia Suomessa 1947-2015 -historiikki Toimituskunnan kokous no

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2003

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2003 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS 2003 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Kai Saarhelo Yleishallinto, tiedotus Internet-sivut, markkinointi Kilpailukalenteri SCIRA-

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Reino Suonsilta Yleishallinto, sisäinen ja ulkoinen tiedotus Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. HALLITUKSEN KOKOUS 9.4.2013 Muinaislinnantie, Hki. Suomen Viklaliitto ry. Suomen Viklaliitto

PÖYTÄKIRJA. HALLITUKSEN KOKOUS 9.4.2013 Muinaislinnantie, Hki. Suomen Viklaliitto ry. Suomen Viklaliitto Suomen Viklaliitto Läsnä: Juha Lehtinen pj, Kai Saarhelo sihteeri, Claus Carpelan, Reino Suonsilta, Jukka Kotisalo (Skype-yhteys), ulkojäsenenä mukana osan aikaa Hanna-Leena Lehtinen Poissa: Nurmi, Mats

Lisätiedot

NEXUS VESTEK Otto Brandt Honda. IRC Luokkamestaruuskilpailut Hangossa

NEXUS VESTEK Otto Brandt Honda. IRC Luokkamestaruuskilpailut Hangossa NEXUS VESTEK tto Brandt Honda IRC Luokkaestaruuskilpailut Hangossa 1-2.8.2009 Suoen ensiäiset IRC tasoitusäännön luokkaestaruuskilpailut järjestettiin avoiina Hangossa 1 2.8. losuhteet ja kilpailujärjestelyt

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Juha Lehtinen Yleishallinto, toiminnan organisointi ja yleisjohto sisäinen ja ulkoinen

Lisätiedot

Results are final as of 15:21 on July 7, m Klass

Results are final as of 15:21 on July 7, m Klass Sivu 1/5 EVLI Hangöregattan 4-6 juli 2014 Results are final as of 15:21 on July 7, 2014 5m Klass Sailed: 3, Discards: 0, To count: 3, Entries: 3, Scoring system: Appendix A Rank Nat Segelnr HelmName Klubb

Lisätiedot

Toimituskunnan kokous no 3, 9.10.2013

Toimituskunnan kokous no 3, 9.10.2013 Organisaatio Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 e-mail juha.lehtinen@snipeimport.fi Internet www.snipe.fi Viklaluokan historia Suomessa 1947-2017 -historiikki Toimituskunnan kokous no

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2005

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2005 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS 2005 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Kai Saarhelo Yleishallinto, tiedottaminen, nettisivut, markkinointi, kilpailukalenteri, SCIRA-

Lisätiedot

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi Tapsilaiset toiminnassa 2006. Rieväkylän regatta. 6. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Miku Olkkonen 7. FIN-129 Tampereen asuntomeklarit Jaakko Tuominen, Vesa Martikainen 9. FIN-137 Margitta Olli Wuori, Topi

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto r.y. - Finlands Snipeförbund r.f.

Suomen Viklaliitto r.y. - Finlands Snipeförbund r.f. Suomen Viklaliitto r.y. - Vuoden luokkaliitto Suomessa VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Juha Lehtinen Yleishallinto, toiminnan organisointi

Lisätiedot

Viklaluokan historia Suomessa historiikki Toimituskunnan kokous ptk 10

Viklaluokan historia Suomessa historiikki Toimituskunnan kokous ptk 10 + Organisaatio Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 e-mail juha.lehtinen@snipeimport.fi Internet www.snipe.fi Viklaluokan historia Suomessa 1947-2015 -historiikki Toimituskunnan kokous

Lisätiedot

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014 UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014 Kausi 2014 aloitettiin tammikuussa kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa kuudetta kertaa. Ohjelmassa oli mm.

Lisätiedot

Aika: 18.12.2014 Technopolis, Vantaa Henry Clay Ericsson, Kai Saarhelo, Reino Suonsilta, Jukka Tainio, Risto Valjus, Juha Lehtinen Poissa:

Aika: 18.12.2014 Technopolis, Vantaa Henry Clay Ericsson, Kai Saarhelo, Reino Suonsilta, Jukka Tainio, Risto Valjus, Juha Lehtinen Poissa: Organisaatio Suomen Viklaliitto ry. Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 e-mail juha.lehtinen@snipeimport.fi Internet www.snipe.fi Historiikkikirja Viklaluokan historia Suomessa 1947-

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto r.y 09.02.2003 Finlands Snipeförbund r.f.

Suomen Viklaliitto r.y 09.02.2003 Finlands Snipeförbund r.f. Suomen Viklaliitto r.y. VUOSIKERTOMUS 2002 Kokoukset ja hallinto Kansallissihteeri Kai Saarhelo Yleishallinto, tiedotus SCIRA-suhteet Markkinointi Kilpailukalenteri Johtokunnan jäsenet Claus Carpelan Koulutus

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2004

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2004 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS 2004 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Kai Saarhelo Yleishallinto, tiedottaminen, nettisivut, markkinointi, kilpailukalenteri, SCIRA-

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2007

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2007 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS 2007 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Kai Saarhelo Yleishallinto, sisäinen ja ulkoinen, tiedottaminen, nettisivut, markkinointi,

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results KÄRKI KISAT.-4.5.07 4.05.07 8:: Luokka/Category M Sija Nro Nimi Seura 4 5 Yht. S-off Fin S-off Huom: 5 Laitinen Timo SSG 4 5 7 55 FSE 4 5 6 7 8 9 0 Takanen Tommi LAS 5 5 5 5 54 7 Pesonen Lari IEM 4 5 8

Lisätiedot

KÖLIVENEET - KÖLBÅTAR Matti Muoniovaara M 39 matti.muoniovaara(at)saunalahti.fi

KÖLIVENEET - KÖLBÅTAR Matti Muoniovaara M 39 matti.muoniovaara(at)saunalahti.fi SPV:n mittaajat 2017 Luettelo Suomen Purjehdus ja Veneily mittauspäälliköistä ja mittamiehistä yhteystietoineen (päivitetty 2.4.2014_mh) päivttänyt M.M. 5.6.2017 MITTAUSPÄÄLLIKÖT MÄTNINGSCHEFER Nimi Seura

Lisätiedot

FAM SM TAHKO Pujottelu

FAM SM TAHKO Pujottelu CHIEF OF RACE Kortelainen Ilpo REFEREE Miettunen Aki CONDITIONS SNOW 1st RUN - B - Kortelainen Anniina 2nd RUN START 239 m 239 m - B - Kortelainen Anniina N60-64 1 1 34581786 HEINONEN, Auli 1955 44.10

Lisätiedot

Results as of 17:28 on July 5, m Klass. Sailed: 3, Discards: 0, To count: 3, Entries: 3, Scoring system: Appendix A

Results as of 17:28 on July 5, m Klass. Sailed: 3, Discards: 0, To count: 3, Entries: 3, Scoring system: Appendix A Sivu 1/5 EVLI Hangöregattan 4-6 juli 2014 Results as of 17:28 on July 5, 2014 5m Klass Sailed: 3, Discards: 0, To count: 3, Entries: 3, Scoring system: Appendix A 1 FIN 41 Ekman Hans M 5m Jalk 2.0 1.0

Lisätiedot

Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken.

Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken. Purjeet ja riki Olemme kääntäneet tämän tekstin ruotsinkielisestä artikkelista. http://www.swe.magicmicro.org/e107_files/public/segeltips.pdf Ruotsalaiset ovat keränneet eri MM-sivustoilta artikkeleita,

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto r.y. - Finlands Snipeförbund r.f.

Suomen Viklaliitto r.y. - Finlands Snipeförbund r.f. - VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2018 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Reino Suonsilta Hallitus Mai Järvinen Jaakko Mikkonen Risto Tamminen Hanna-Leena Lehtinen Pekka Toija Mikko

Lisätiedot

Näkökulmia kv. yksityyppityyppipurjehduksesta - Miten pärjätä tiukassa OD-luokassa sekä kokemuksia H-veneiden MM-kisoista 08

Näkökulmia kv. yksityyppityyppipurjehduksesta - Miten pärjätä tiukassa OD-luokassa sekä kokemuksia H-veneiden MM-kisoista 08 Näkökulmia kv. yksityyppityyppipurjehduksesta - Miten pärjätä tiukassa OD-luokassa sekä kokemuksia H-veneiden MM-kisoista 08 Vesa Lindqvist, Valentina, FIN-916 Sisältö Nopean purjehduksen perusasiat Skenaarioita

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results -trap Energia-Trap 0..0 Kokkovuori.0.0 :: N Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin Yht. S-off Raipela Jaana P-HA Runsten Kristiina P-HA 0 Yliluoma Kirsi MKMS Halminen Sirpa ESF / Vähäpesola Johanna KarMas

Lisätiedot

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Suomen 6mR- liitto ry, Finlands 6mR- förbund rf 21. lokakuuta 2015 Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Aika: Keskiviikko, 21.10.2015, klo 18:00 Paikka: Brändö Seglare(BS) / Kulosaari 1. Kokouksen

Lisätiedot

Purjeiden trimmausta aloitteleville kilpapurjehtijoille

Purjeiden trimmausta aloitteleville kilpapurjehtijoille Purjeiden trimmausta aloitteleville kilpapurjehtijoille Finn Express purjehtijat Ry Panu Ranta Mitä trimmaamisella tarkoitetaan Purjeen muodon muuttamista veneen suorituskyvyn / käyttäytymisen parantamiseksi

Lisätiedot

HIMOS ALPINE MASTERS CUP, SP, VIRALLISET LOPPUTULOKSET

HIMOS ALPINE MASTERS CUP, SP, VIRALLISET LOPPUTULOKSET VIRALLISET : 1.2.2014 Paikka: Himos, Bonus Järjestäjä: Alppihiihtoseura Himoski Sarjat: Master sarajat Rinne: Bonus Lähdön korkeus: 235 Maalin korkeus: 110 Korkeus: 125 Kilpailun johtaja: Kilpailutuomari:

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU VIKLALUOKAN AVOIN 69. SM-KILPAILU CLASSIC SNIPE SM HSK, HELSINKI

KILPAILUKUTSU VIKLALUOKAN AVOIN 69. SM-KILPAILU CLASSIC SNIPE SM HSK, HELSINKI KILPAILUKUTSU SUOMEN VIKLALIITTO FINLANDS SNIPEFÖRBUND SNIPE CLASS INTERNATIONAL RACING ASSOCIATION VIKLALUOKAN AVOIN 69. SM-KILPAILU CLASSIC SNIPE SM 1-3.7.2016 HSK, HELSINKI JÄRJESTÄVÄ TAHO Helsinki

Lisätiedot

Case: First 31.7 Miten yksityyppi-kisaaminen parantaa purjehdustaitoja? Marjaniemen Purjehtijoiden kilpakoulu Petri Mustonen

Case: First 31.7 Miten yksityyppi-kisaaminen parantaa purjehdustaitoja? Marjaniemen Purjehtijoiden kilpakoulu Petri Mustonen Case: First 31.7 Miten yksityyppi-kisaaminen Marjaniemen Purjehtijoiden kilpakoulu 27.2.2012 Petri Mustonen Suomen First 31.7 -purjehtijat ry (www.first317.fi) - Luokkaliitto perustettu 2007 - Suomessa

Lisätiedot

Villen vauhtiklinikka. Ville Aalto-Setälä Kilpapurjehtija

Villen vauhtiklinikka. Ville Aalto-Setälä Kilpapurjehtija Villen vauhtiklinikka Ville Aalto-Setälä 19.3.2016 Kilpapurjehtija Miten etenemme tänään? Yleistä purjehduksesta ja purjehdussuorituksesta Takilan trimmaaminen Purjeet (ja takaliikki) Veneen tasapaino

Lisätiedot

Serious(Sailing,(Serious(Fun( Suomen suosituin kahden hengen kevytvene

Serious(Sailing,(Serious(Fun( Suomen suosituin kahden hengen kevytvene VIKLA Snipe Serious(Sailing,(Serious(Fun( Suomen suosituin kahden hengen kevytvene Ilo purjehtia Vauhdikas Turvallinen/Hauska Taktinen/ Urheilullinen/Nykyaikainen Tekninen/ Naisille/Junioreille Miehille

Lisätiedot

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015 UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015 Kausi 2015 aloitettiin tammikuussa, kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa seitsemättä kertaa. Ohjelma oli perinteinen,

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results 1 16:51:24 Luokka/Category Y 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 140 Vähämäki Teemu OSH 23 25 23 25 23 119 23 142 139 Valkeapää

Lisätiedot

Ratakilpapurjehduksesta. EMK 2.4.2007 Jussi Heikonen, EPS

Ratakilpapurjehduksesta. EMK 2.4.2007 Jussi Heikonen, EPS Ratakilpapurjehduksesta EMK 2.4.2007 Jussi Heikonen, EPS E-jolla 82-88 505 88-94 Albin Express (1- tyyppi, LYS, IMS) 99-04 505 05 - Taustaa Aiheita Yleistä Vene, vauhti, manööverit, harjoittelu Starttaamisesta

Lisätiedot

SAKO-FRANCHI GP SKEET Tulokset / Results

SAKO-FRANCHI GP SKEET Tulokset / Results Tulokset / Results 0.0.0 08.47.58 M Sija Nro Nimi Seura 4 5 Yht. S-off Semi S-off Medal S-off Huom: 4 5 7 8 9 0 4 5 7 8 9 0 4 Leskinen Lauri SSG 5 4 5 9 4 Kössi Oskari SSG 5 5 9 9 Himanka Janne L-HA 5

Lisätiedot

EUR 0 M VALJUS SAMPO 65 AA M JOKELA VEIKKA 89 AA 0.00

EUR 0 M VALJUS SAMPO 65 AA M JOKELA VEIKKA 89 AA 0.00 SA: AA 0 M50-59 00010000 VALJUS SAMPO 65 AA 0.00 0 M16-29 00000005 JOKELA VEIKKA 89 AA 0.00 Kilpailijoiden lukumäärä: 2 kpl Osallistumismaksut yhteensä: 0.00 SA: FK-37 0 M70-79 27420692 AMINOFF JAN 44

Lisätiedot

HELSINKI REGATTA 2018

HELSINKI REGATTA 2018 HELSINKI REGATTA 2018 Results are final as of 19:15 on July 1, 2018 5 m Luokka / Klass Sailed: 6, Discards: 1, To count: 5, Entries: 5, Scoring system: Appendix A Seura / Klubb / 1 Blåvinge 5 m FIN-45

Lisätiedot

Kilpapurjehduksesta. MP:n kilpakoulu 6.3.2006 Jussi Heikonen, EPS. 6.3.2006 MP:n kilpakoulu, Jussi Heikonen, EPS 1

Kilpapurjehduksesta. MP:n kilpakoulu 6.3.2006 Jussi Heikonen, EPS. 6.3.2006 MP:n kilpakoulu, Jussi Heikonen, EPS 1 Kilpapurjehduksesta MP:n kilpakoulu 6.3.2006 Jussi Heikonen, EPS 6.3.2006 MP:n kilpakoulu, Jussi Heikonen, EPS 1 Taustaa E-jolla 505 82-88 88-94 Albin Express (1-tyyppi, LYS, IMS) 505 99-04 05 1-tyyppiratapurjehtija!

Lisätiedot

+ Organisaatio Suomen Viklaliitto ry. Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 juha.lehtinen@snipeimport.fi

+ Organisaatio Suomen Viklaliitto ry. Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 juha.lehtinen@snipeimport.fi + Organisaatio Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 email juha.lehtinen@snipeimport.fi Internet www.snipe.fi Viklaluokan historia Suomessa 19472015 historiikki Toimituskunnan kokous 4.12.2014

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto r.y Finlands Snipeförbund r.f.

Suomen Viklaliitto r.y Finlands Snipeförbund r.f. Suomen Viklaliitto r.y. VUOSIKERTOMUS 2001 Kokoukset ja hallinto Kansallissihteeri Kai Saarhelo Yleishallinto, sis. tiedotus SCIRA-suhteet Markkinointi Kilpailukalenteri Johtokunnan jäsenet Claus Carpelan

Lisätiedot

_polar_gp_trap.txt. Sija nro nimi seura r1 r2 r3 r4 r5 yht so Fin yht so Rank nr name club tot tot

_polar_gp_trap.txt. Sija nro nimi seura r1 r2 r3 r4 r5 yht so Fin yht so Rank nr name club tot tot 202060-03_polar_gp_trap.txt Tulostettu - Printed: 02.06.202 7:03:57 trap Välitulokset kierros - Intermediate results, round: 3 Luokka - Category: M 22 Al-Athba Rasid QAT 20 22 24 66 2 9 Matikainen Veli-Matti

Lisätiedot

Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen

Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen MP:n kilpakoulussa 1.2.2010 Tapaaminen jo talvella mihin kisoihin osallistutaan, yhteiset tempaukset jne, hoida kuntoa, lue alan kirjallisuutta seuraa skaboja

Lisätiedot

ADMINISTER MASTERS CUP PUJOTTELU VIHTI SKI CENTER Aika: SEURA:. Lähtö Nro. Sarja Lisenssi Nro EUR

ADMINISTER MASTERS CUP PUJOTTELU VIHTI SKI CENTER Aika: SEURA:. Lähtö Nro. Sarja Lisenssi Nro EUR SA:. 15 N16-29 TIMPERI HETA 93. 0.00 36 M60-69 LUNDEN MARCUS 55. 0.00 39 M60-69 ARKKO VESA 57. 0.00 40 M60-69 SELKEE ANTTI 56. 0.00 46 M50-59 VALJUS SAMPO 59. 0.00 70 M40-49 KOHTALA JARKKO 71. 0.00 73

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki

SEASON CLOSING RACE, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki Final Results - 100 m Iso rata N Class: TB 1 11 KILPELÄINEN Pihla KENSU 1 I 0 13,30 66,500 Class: TD 1 12 KILPELÄINEN Pinja KENSU 1 O 0 14,20 71,000 4,500 2 32 RUOTSALAINEN Janette PoPy 6 I 0 14,41 72,050

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results RIO-TRAP 7.9.206 7.09.206 7:0:52 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 2 3 Yht. S-off Fin Yht. S-off 83 Nissilä Timo RMY 25 23 2 72 2 96 2 38 Yliluoma Juha MKMS 2 2 25 70 22 92 /5 3 20 Bäckman Marcus RS

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2006

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS 2006 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS 2006 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Kai Saarhelo Yleishallinto, tiedottaminen, nettisivut, markkinointi, kilpailukalenteri, SCIRA-

Lisätiedot

PURJEHDUSOHJEET. First 36.7 OD Regatta 12.-13.9.2015

PURJEHDUSOHJEET. First 36.7 OD Regatta 12.-13.9.2015 FINAL VERSION 9.9.2015 PURJEHDUSOHJEET First 36.7 OD Regatta 12.-13.9.2015 Järjestäjä First 36.7 Finland ry 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä sekä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU VIKLALUOKAN EPÄVIRALLINEN MASTERS SUOMENMESTARUUSKILPAILU. Kantvikin Purjehtijat, KVP

KILPAILUKUTSU VIKLALUOKAN EPÄVIRALLINEN MASTERS SUOMENMESTARUUSKILPAILU. Kantvikin Purjehtijat, KVP KILPAILUKUTSU SUOMEN VIKLALIITTO RY FINLANDS SNIPEFÖRBUND RF SNIPE CLASS INTERNATIONAL RACING ASSOCIATION VIKLALUOKAN 1.10.2016 EPÄVIRALLINEN MASTERS SUOMENMESTARUUSKILPAILU JA 2.10.2016 RANKING 6. OSAKILPAILU

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results Energia-Trap..0.0.0 ::00 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin Yht. S-off Kotti Topi P-HA 0 0 0 Lahtinen Ville P-HA 0 0 0 Poikkimäki Taneli P-HA Hoppu Kaarlo P-HA Seppälä Saku P-HA 0 / 0

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueleiri Fuerteventura (Playitas)

Nuorten maajoukkueleiri Fuerteventura (Playitas) Nuorten maajoukkueleiri 6.3-28.3 Fuerteventura (Playitas) Maanantaina 6.3 aamulla klo 6.30 lähdimme Helsinki-Vantaan lentokentältä Triathlonliiton järjestämälle nuorten maajoukkueleirille Fuerteventuralle.

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland  Pisteet yhteensä Pisteet yhteensä Tuukkanen Aleksi 520 60 580 Kaukovalta Patrick 440 135 575 Stenfors Marcus 460 115 575 Kulta Oskari 340 170 510 Ahti Valtteri 260 30 290 Antonen Eero 180 85 265 Happonen Henri 210 50 260

Lisätiedot

FIN-14671 Arwen ORCi MM projekti - Tarina ensimmäisestä kisakaudesta Joonas Sandholm. MPn kilpakoulu 28.1.2013

FIN-14671 Arwen ORCi MM projekti - Tarina ensimmäisestä kisakaudesta Joonas Sandholm. MPn kilpakoulu 28.1.2013 FIN-14671 Arwen ORCi MM projekti - Tarina ensimmäisestä kisakaudesta Joonas Sandholm MPn kilpakoulu 28.1.2013 Tästä se kaikki alkoi... 2009: myydään mökki ja ostetaan vene! 2011: Olisi kiva myös kisata

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Pieneveneiden SM-kisojen ja kansallisen regatan tulokset sunnuntai - Soutuseura SMARK ry. Sija Nimi Seura Aika

Pieneveneiden SM-kisojen ja kansallisen regatan tulokset sunnuntai - Soutuseura SMARK ry. Sija Nimi Seura Aika SM LÄHDÖT 202. W1X SM A-FINAALI 2000 m 1 Eeva Karppinen Nesteen Soutajat 8:04.87 2. Suvi Karppinen Nesteen Soutajat 8:33.59 3. Kaisa Eronen Turun Soutajat 8:44.75 4. Anne Lah nen Valkeakosken Vesiveikot

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti

Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti Näkökulmia köliveneen ajamiseen Ville Voltti 1 Köliveneen ajaminen Ajaminen osana purjehdusta Ajotekniikka Hyvän pinnamiehen ominaisuudet Keskittyminen Harjoittelu Kilpailutilanteet Viisi askelta vauhtiin

Lisätiedot

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012

Suomen Viklaliitto ry - Finlands Snipeförbund rf VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Suomen Viklaliitto ry - VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Kokoukset ja hallinto Suomen Viklaliiton hallitus Kansallissihteeri Juha Lehtinen Yleishallinto, toiminnan organisointi ja yleisjohto sisäinen ja ulkoinen

Lisätiedot

Lohja Race

Lohja Race Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja E-jolla JuSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking LISÄPURJEHDUSOHJE (kts. Vakiopurjehdusohje PKS

Lisätiedot

PURJEHDUSOHJEET. First 36.7 & X-35 OD Regatta 30.-31.8.2014

PURJEHDUSOHJEET. First 36.7 & X-35 OD Regatta 30.-31.8.2014 FINAL VERSION 27.8.2014 PURJEHDUSOHJEET First 36.7 & X-35 OD Regatta 30.-31.8.2014 Järjestäjä Luokkaliitot X-35 ja First 36.7 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta Päivämäärä:

Tapahtuma: Airisto Regatta Päivämäärä: Tapahtuma: Airisto Regatta 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) yhdessä Päivämäärä: 12 14.8.2016 Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura

Lisätiedot

OPTIMIST Ranking ESF Esbo Segelförening rf. Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET

OPTIMIST Ranking ESF Esbo Segelförening rf. Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET OPTIMIST Ranking ESF 3-4.9 2016 Esbo Segelförening rf Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Suomen RC-Purjehtijat r.y. - Finlands RC-Seglare r.f. IOM-Ranking 2003 Lopullinen tilanne

Suomen RC-Purjehtijat r.y. - Finlands RC-Seglare r.f. IOM-Ranking 2003 Lopullinen tilanne Suomen RC-Purjehtijat r.y. - Finlands RC-Seglare r.f. IOM-Ranking 2003 Lopullinen tilanne 21.9.2003 1 2 3 4 5 6 7 8 Sija Nro Nimi Seura 5parasta Pisteet Tampere Kivenlahti Otaniemi Svartbäck Tampere Svartbäck

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2009

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2009 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2009 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Hollola 17.02.2009 sarja 1. Ove Simosas 1. Matti Heikkinen 2. Lars Stenstrand 2. Matti Heikinheimo 3. J-P Vapaniemi 3. Per Lundström

Lisätiedot

Nebula Formula 18 Suomenmestaruuskilpailut Suomalainen Pursiseura ry ( SPS )

Nebula Formula 18 Suomenmestaruuskilpailut Suomalainen Pursiseura ry ( SPS ) Nebula Formula 18 Suomenmestaruuskilpailut 28. 30.8.2015 Suomalainen Pursiseura ry ( SPS ) Purjehdusohje 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissa (PKS) määriteltyjä sääntöjä

Lisätiedot

Matkakohtaiset ja Sprinttereiden SM-kilpailut, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki

Matkakohtaiset ja Sprinttereiden SM-kilpailut, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki Matkakohtaiset ja Sprinttereiden SM-kilpailut, 18.1.2019 to 20.1.2019, Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki Results, 2. nd Day Ladies Sprint Final Ranking after 4 Distance 500 M 1000 M 500

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results 09::0 Luokka/Category M Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin S-off Huom: 9 0 9 0 Kull Andres EST /0 9 Pirttisalo Eemil RMY 0 /00 0 Simola Ari KMY /0 0 Matikainen Veli-Matti SSG 0 Bister Mika P-HA /0 0 0

Lisätiedot

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32.

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32. Lähtö Lähtö kilpailu Botniaring,0 km..0 :00 Race ( s) started at :0: () Timo Haapoja :. :. :.9 :.99 :.0 :.0 +.0 +.0 +. +.9 +. :0:0. :0:. :09:.9 :0:. ::.9 ::0.0 (0) Reijo Hietanen :9.9 :. :.09 :.9 :.99

Lisätiedot

Purjehduskilpailun kulku eli mitä ihmettä ne kaikki liput tarkoittavat

Purjehduskilpailun kulku eli mitä ihmettä ne kaikki liput tarkoittavat Purjehduskilpailun kulku eli mitä ihmettä ne kaikki liput tarkoittavat Yleisiä huomioita Lue aina huolella purjehdusohjeet (aka. Orderit, Sailing Instructions), ei ainoastaan kipparin/jonkun muun vastuulla

Lisätiedot

LASER LUOKKIEN SM/LM- KIERTOPALKINNOT (Säännöt löytyvät www.saillaser.fi FLA Liitto / Säännöt -osastolta)

LASER LUOKKIEN SM/LM- KIERTOPALKINNOT (Säännöt löytyvät www.saillaser.fi FLA Liitto / Säännöt -osastolta) LASER LUOKKIEN SM/LM- KIERTOPALKINNOT (Säännöt löytyvät www.saillaser.fi FLA Liitto / Säännöt -osastolta) A. STANDARD LUOKKA Päivitetty 18.8.2011 A 1. STANDARD LUOKAN KIERTOPALKINTO, kiertää 2000-2019:

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results skeet Lopputulokset / Final Results 1 16:22:13 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 1 2 3 4 5 Yht. S-off Semi S-off Medal S-off Huom: Rank Bib Name Club Tot. Match Note: 1 2 20 Takanen Tommi LAS 24 25

Lisätiedot

Sorted on Laps. Porsche Club Festival. Alastaro Circuit 2,721 km :00 Race started at 14:05:48. GT3 Cup Porsche GT3 Cup Race 1.

Sorted on Laps. Porsche Club Festival. Alastaro Circuit 2,721 km :00 Race started at 14:05:48. GT3 Cup Porsche GT3 Cup Race 1. Porsche Festival Sorted on GT Cup Porsche GT Cup Race Alastaro Circuit, km..0 :00 Race started at :0: 0 0 No. 0 0 Name Buri Antti Schroderus Esa Laivola Ari Carlsson Carl-Olov Krohn Jesse Laaksonen Kari-Pekka

Lisätiedot

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten

Lisätiedot

GULF OF FINLAND RACE PURJEHDUSOHJEET

GULF OF FINLAND RACE PURJEHDUSOHJEET GULF OF FINLAND RACE 2018 25. - 26.8.2018 ESPOON MERENKÄVIJÄT & MERENKÄVIJÄT PURJEHDUSOHJEET ORC, First 31.7 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2017-2020 määriteltyjä

Lisätiedot

Oulu SM-karting

Oulu SM-karting KF1 Heat 1 1 26 Juuso-Matti Pajuranta 10 7:29.716 44.589 9 81.545 2 25 Teemu Suninen 10 7:31.083 1.367 44.669 10 81.399 3 18 Kristian Gleisner 10 7:31.996 2.280 44.608 9 81.510 4 15 Leevi Suonpää 10 7:33.603

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results SM-kaksoistrap, kaikki sarjat 6.- 7.08.0 Lopputulokset / Final Results 7.08.0 7:8:7 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 5 Yht. S-off Semi S-off Medal S-off Huom: 5 6 7 8 9 0 5 6 7 8 9 0 5 6 7 8 9 77

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Heinola 16.02.2010 sarja 1. Teuvo Peltola 1. Roger Nygård 2. J-P Vapaniemi 2. Mårten Nurmio 3. Ray Holmlund 3. Matti Heikinheimo SM-

Lisätiedot

STANDARD -- Overall Stage Results WSWG 2011 Printed huhtikuu 3, 2011 at 17:52

STANDARD -- Overall Stage Results WSWG 2011 Printed huhtikuu 3, 2011 at 17:52 STANDARD -- Overall Stage Results Stage 1 -- Huti aukot 1 68 17,58 3,8680 80,0000 100,00 207 Honkaselkä, Raine 2 66 17,39 3,7953 78,4954 98,12 106 Kontulainen, Mika 3 67 19,98 3,3534 69,3552 86,69 105

Lisätiedot

Senior Finnish Epee Team Championships Men Espoo

Senior Finnish Epee Team Championships Men Espoo 1 Final results (16 teams) Place Team Nation Club 1 HFM HELSINKI FIN HFM HELSINKI 2 HABDA HELSINKI FIN HABDA HELSINKI 3 UR33 HELSINKI FIN UR33 HELSINKI 4 TMÅF TURKU FIN TMÅF TURKU 5 KAVE TAMPERE FIN KAVE

Lisätiedot

Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen

Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen Tässä esityksessä käydään läpi purjehduksen keskeiset käsitteet. Esitys tarjoaa aloittelijalle teoriatason lähtökohdat uuden harrastuksen opettelulle. Siinä käytäntö on

Lisätiedot

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere,

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 20.-21.2.2016 SAL SM, Liikkuvamaali normaalijuoksut, sarja N50 1 Tiina Aalto ESF N50 175 161 336 SE 2 Sirkka Savukari ESA

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results Lopputulokset / Final Results.0.0 :9:0 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Semi S-off Medal S-off Huom: 7 8 9 0 7 8 9 0 7 8 9 0 8 Aspholm Tomi L-HA 9 8 Louhelainen Jesse LAS 0 Kurki Eemeli

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

HIMOS, ALPINE MASTERS CUP VIRALLISET LOPPUTULOKSET

HIMOS, ALPINE MASTERS CUP VIRALLISET LOPPUTULOKSET VIRALLISET : 2.2.2014 Paikka: Himos, Bonus Järjestäjä: Alppihiihtoseura Himoski Sarjat: Masters sarjat, N+M Rinne: Bonus Lähdön korkeus: 235 Maalin korkeus: 110 Korkeus: 125 TD: Kilpailun johtaja: Kilpailutuomari:

Lisätiedot

Miehistö, sen hankkiminen, kouluttaminen ja pitäminen Vene, trimmaus Ajaminen Ilmari Absetz RTM MP Kilpakoulu

Miehistö, sen hankkiminen, kouluttaminen ja pitäminen Vene, trimmaus Ajaminen Ilmari Absetz RTM MP Kilpakoulu S/Y KIND OF MAGIC: KOKEMUKSIA LYS- JA ORC-KISOISTA Miehistö, sen hankkiminen, kouluttaminen ja pitäminen Vene, trimmaus Ajaminen Ilmari Absetz RTM MP Kilpakoulu 26.2.2018 MIEHISTÖ, SEN HANKKIMINEN, KOULUTTAMINEN

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Lys kilpapurjehduksesta ja vähän muustakin.. Sakari Laulajainen 27.1.2014, Marjaniemen Purjehtijat kilpakoulu

Lys kilpapurjehduksesta ja vähän muustakin.. Sakari Laulajainen 27.1.2014, Marjaniemen Purjehtijat kilpakoulu Lys kilpapurjehduksesta ja vähän muustakin.. Sakari Laulajainen 27.1.2014, Marjaniemen Purjehtijat kilpakoulu Purjehdustaustani Itseoppinut, mökkioptarilla 70- luvulla Ekat kisat 90-luvun alussa Lys, vene

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU VIKLALUOKAN AVOIN 64. SUOMENMESTARUUSKILPAILU 2-4.8.2013 VVP, VANAJAVESI, HATTULA

KILPAILUKUTSU VIKLALUOKAN AVOIN 64. SUOMENMESTARUUSKILPAILU 2-4.8.2013 VVP, VANAJAVESI, HATTULA KILPAILUKUTSU SUOMEN VIKLALIITTO FINLANDS SNIPEFÖRBUND SNIPE CLASS INTERNATIONAL RACING ASSOCIATION VIKLALUOKAN AVOIN 64. SUOMENMESTARUUSKILPAILU 2-4.8.2013 VVP, VANAJAVESI, HATTULA JÄRJESTÄVÄ TAHO: Vanajaveden

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

Results for Ilmajoki SRA, Elokuu 2018

Results for Ilmajoki SRA, Elokuu 2018 Results for Ilmajoki SRA, Elokuu 2018 OPEN results DIV CAT CLS REG SRA 1 100.00 239.2857 3. Jussi Salovaara Open S U FIN 206 2 96.53 230.9910 19. Jani Kontola Open - U FIN 913 3 84.91 203.1879 20. Matti

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja päättyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siitä palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot