TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2018"

Transkriptio

1 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2018 Sisältö 1. VAALIVALIOKUNTA YHTEISTYÖFOORUMI TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖTOIMIKUNTA OHJELMISTOTOIMIKUNTA SÄVELLYSTILAUSTOIMIKUNTA SOVITTELUTOIMIKUNTA TULEVAISUUSTOIMIKUNTA RAPORTOINTITYÖRYHMÄ VALVONTATYÖRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDETYÖRYHMÄ KANSALLISTEN VAROJEN KÄYTTÖTYÖRYHMÄ SIJOITUSTYÖRYHMÄ... 13

2 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 1. VAALIVALIOKUNTA jäsenet (6): kaksi vakavan musiikin ja kaksi kevyen musiikin tekijöiden piiristä ja kaksi musiikin kustantajien piiristä nimittää jäsenet jäsenjärjestöjen ehdotuksesta sekä nimeää valiokunnan puheenjohtajan heidän keskuudestaan vaalivaliokunta voi kutsua avustajikseen ulkopuolisia asiantuntijoita ja toimiston toimihenkilöitä Tehtävä tehdä ehdotus kevätkokouksessa 2018 valittaviksi hallituksen jäseniksi tehdä ehdotus hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkioiksi kaudelle tehtävät ja toiminta on määritelty tarkemmin hyväksytyssä ohjesäännössä valiokunnan keskenään sopimalla tavalla siten, että valiokunnan ehdotus on käytettävissä viimeistään kevätkokousta edeltävän helmikuun loppuun mennessä valiokunta päättää, millaisia kokouspalveluita, mukaan lukien sihteeritehtävät, se käyttää 2017 kevätkokousta varten Reijo Kekkonen, puheenjohtaja Eija Hinkkala Jussi Jaakonaho Antti Lehtinen Harri Suilamo Riikka Talvitie Asiantuntija: AA, MBA Antti Hannula 2018 kevätkokousta varten Timo Tyrväinen Anni Mattila Saara Konttinen, puheenjohtaja Antti Auvinen Harri Suilamo Asiantuntija: AA, MBA Antti Hannula

3 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 2. YHTEISTYÖFOORUMI hallituksen jäsenet ja neuvonantajat jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajat sekä enintään kaksi kunkin jäsenjärjestön nimeämää edustajaa toimitusjohtaja ja johtoryhmä henkilöstön edustaja toimitusjohtajan kuhunkin kokoukseen asiakohtaisesti nimeämät toimihenkilöt Tehtävä valmisteleva keskustelu tärkeimmistä jäsenkokousasioista hallituksen, jäsenjärjestöjen ja toimiston välinen tiedonvaihto ajankohtaisista asioista säännönmukaisesti maaliskuussa, elokuussa ja marraskuussa, tarvittaessa muulloinkin hallituksen sihteeri toimii sihteerinä kaudella kaudella 2018 Elvis: Virpi Eroma Nina Lith Suomen Säveltäjät: Antti Auvinen Olli Virtaperko Suomen Musiikkikustantajat: Tom Frisk Teoston hallitus ja neuvonantajat: Kim Kuusi Ari Nieminen Kaija Kärkinen Markus Nordenstreng Esa Korvenmaa Juhana Vartiainen Teoston toimisto: Katri Sipilä Martti Kivistö Juho Kaitamaa toimiston henkilöstöä kokouskohtaisesti Suomen Musiikintekijät: Virpi Eroma Nina Lith Suomen Säveltäjät: Antti Auvinen Olli Virtaperko Suomen Musiikkikustantajat: Tom Frisk Teoston hallitus ja neuvonantajat: Kim Kuusi Ari Nieminen Kaija Kärkinen Markus Nordenstreng Esa Korvenmaa Juhana Vartiainen Teoston toimisto: Katri Sipilä Risto Salminen Martti Kivistö Roope Pajasmaa Heikki Saarinen Antti Härmänmaa Jenni Pekkinen Juho Kaitamaa muut toimitusjohtajan asiakohtaisesti nimeämät toimihenkilöt

4 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 3. TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖTOIMIKUNTA varsinaiset jäsenet (6): kaksi kevyen ja yksi vakavan musiikin tekijöiden piiristä, yksi musiikin tekijöiden piiristä ja kaksi musiikin kustantajien piiristä varajäsenet kullekin oikeudenhaltijaryhmälle (3): yksi kevyen ja yksi vakavan musiikin tekijöiden piiristä ja yksi musiikin kustantajien piiristä nimittää toimikunnan varsinaiset ja varajäsenet jäsenjärjestöjen ehdotuksesta sekä nimeää heidän keskuudestaan puheenjohtajan toimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan valmistelee tilityslaskelman ja esittää sen toimitusjohtajalle ja hallitukselle huolehtii tilitys- ja jakosääntöjen ajantasaisuudesta, läpinäkyvyydestä ja lainmukaisuudesta valmistelee korvausten tilitystä ja jakoa koskevat olennaiset muutokset ja linjaukset Teoston strategian edellyttämällä tavalla huolehtii muutosvaikutusten tasaamisesta tilityksen toteutumisessa tekee tarvittavat tehtäviinsä liittyvät ehdotukset hallitukselle antaa hallitukselle, muille toimikunnille sekä työryhmille tarvittaessa lausuntoja tilitykseen, dokumentointiin ja jakosääntöön sekä hintoihin liittyvissä kysymyksissä toimitusjohtaja nimittää esittelijän, sihteerin sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt toimikunta voi asettaa hallituksen hyväksymiä työryhmiä erityiskysymyksiä varten kaudella kaudella 2018 Varsinaiset jäsenet: Kaija Kärkinen Lasse Wikman Antti Auvinen, puheenjohtaja Marja Kortelainen Varajäsenet: Heikki Elo (Kärkinen, Wikman, Toivonen) Riikka Talvitie (Auvinen) Henna Salmela (Sipilä, Kortelainen) Mikko Järvenpää, esittelijä Ville Mäkinen, sihteeri Marja Isokangas, asiantuntija Tomi Juntunen, asiantuntija Varsinaiset jäsenet: Kaija Kärkinen Lasse Wikman Antti Auvinen, puheenjohtaja Marja Kortelainen Varajäsenet: Heikki Elo (Kärkinen, Toivonen, Wikman) (Auvinen) Henna Salmela (Sipilä, Kortelainen) Mikko Järvenpää, esittelijä Ville Mäkinen, sihteeri Risto Salminen, johdon edustaja Marja Isokangas, asiantuntija Tomi Juntunen, asiantuntija Jani Jalonen, asiantuntija

5 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 4. OHJELMISTOTOIMIKUNTA varsinaiset jäsenet (6): kaksi kevyen ja kaksi vakavan musiikin tekijöiden piiristä ja kaksi musiikin kustantajien piiristä; varajäsenet kullekin oikeudenhaltijaryhmälle (3): yksi kevyen ja yksi vakavan musiikin tekijöiden ja yksi musiikin kustantajien piiristä nimittää toimikunnan varsinaiset ja varajäsenet jäsenjärjestöjen ehdotuksesta toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarvittaessa varapuheenjohtajan käsittelee teosten luokitusta, teoskynnyksen ylittymistä, tekijän moraalisia oikeuksia ja teosten plagiointia koskevia kysymyksiä ja antaa pyydettäessä niitä koskevia lausuntoja oikeudenhaltijoille päättää tekijöiden osuuksien keskinäistä jakoa koskeviin tilitys- ja jakosäännön kohdan 9.3. mukaisiin ohjeisiin tehtävistä poikkeuksista päättää tekijän ja kustantajan yhteisen hakemuksen perusteella säännönmukaisen kustantajaosuuden ylittämisestä tilitys- ja jakosäännön kohdan 9.4. mukaisissa tapauksissa päättää tekijänoikeussuojasta vapaiden teosten sovittajaosuuksista tilitys- ja jakosäännön kohdan 9.5. mukaisesti kategorisoi teoksia pohjoismaisen tilityskäytännön edellyttämällä tavalla antaa tarvittaessa hallitukselle lausuntoja tehtäviinsä kuuluvista asioista ja voi periaatteellisesti tärkeissä asioissa pyytää myös tilitys- ja jakosääntötoimikunnan lausunnon kokoontuu esittelijän kutsusta toimitusjohtaja nimittää esittelijän, sihteerin sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt kaudella kaudella 2018 Varsinaiset jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Jussi Liski Jussi Liski Tommi Lindell Tommi Lindell Juhani Nuorvala (puheenjohtaja) Juhani Nuorvala Jarkko Hartikainen Jarkko Hartikainen Reijo Kekkonen Reijo Kekkonen Timo Forsström Timo Forsström Varajäsenet: Varajäsenet: Juha Tikka (Liski ja Lindell) Pessi Levanto (Liski ja Lindell) Lauri Kilpiö (Nuorvala ja Hartikainen) Lauri Kilpiö (Nuorvala ja Hartikainen) Jari Eskola (Kekkonen ja Forsström) Jari Eskola (Kekkonen ja Forsström) Jennah Vainio, sihteeri Jennah Vainio, esittelijä/sihteeri

6 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 5. SÄVELLYSTILAUSTOIMIKUNTA jäsenet (5): kaksi vakavan musiikin ja kaksi kevyen musiikin tekijöiden piiristä sekä yksi musiikin kustantajien piiristä nimittää jäsenjärjestöjen ehdotuksesta jäsenet, joiden tulee edustaa partituurimusiikin asiantuntemusta toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarvittaessa varapuheenjohtajan jakaa uuden kotimaisen partituurimusiikin tilaustoimintaa edistämään tarkoitettua tukea ensisijaisesti sellaisille muusikoille, yhtyeille, kuoroille ja orkestereille ja muille yhteisöille, jotka eivät nauti huomattavaa julkista tukea tehtävät ja toiminta on määritelty tarkemmin erillisessä ohjesäännössä kokoontuu esittelijän kutsusta toimitusjohtaja nimittää esittelijän, sihteerin sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt kaudella kaudella 2018 Lauri Mäntysaari Lauri Mäntysaari Minna Leinonen Riikka Talvitie Veli-Matti Halkosalmi Pessi Levanto Yrjö Hjelt Yrjö Hjelt Reijo Kekkonen Reijo Kekkonen Jennah Vainio, esittelijä/sihteeri Jennah Vainio, esittelijä/sihteeri

7 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 6. SOVITTELUTOIMIKUNTA jäsenet (4): puheenjohtaja ja kolme jäsentä, joista yksi kevyen ja yksi vakavan musiikin tekijöiden sekä yksi musiikin kustantajien piiristä nimittää jäsenet jäsenjärjestöjen ehdotuksesta nimittää puheenjohtajan, jonka tulee olla puolueeton ja edustaa kustannussopimuksiin liittyvää oikeudellista asiantuntemusta käsittelee tekijöiden ja kustantajien välisiä kustannussopimusten ehtojen toteutumiseen liittyviä erimielisyyksiä tilitys- ja jakosäännön kohdassa 13 tarkoitetuissa tapauksissa ja siinä säännellyn menettelyn mukaisesti mikäli sovittelutoimikuntaa ei ole nimetty tai se ei ole toimintakykyinen, Teoston hallituksella on oikeus järjestää osapuolten käytettäväksi vaihtoehtoinen sovittelumenettely, jossa soveltuvin osin noudatetaan sovittelutoimikuntaa koskevia määräyksiä kokoontuu toimiston esityksestä toimitusjohtaja nimittää sihteerin sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt kaudella kaudella 2018 Esa Nieminen Esa Nieminen Harri Suilamo Harri Suilamo Puheenjohtaja: Puheenjohtaja: OTT Mikko Huuskonen OTT Mikko Huuskonen Susanna Otsola, sihteeri Antti Härmänmaa, sihteeri

8 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 7. TULEVAISUUSTOIMIKUNTA jäsenet (6): hallituksen puheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä hallituksen neuvonantajat ja jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajat hallituksen puheenjohtaja toimii toimikunnan puheenjohtajana seuraa toimintaympäristön ja markkinoiden muutoksia erityisesti musiikin oikeudenhaltijoiden ja oikeuksien kollektiivihallinnon näkökulmasta laatii hallitukselle tulevaisuusskenaarioita ja tekee ehdotuksia ja suosituksia, joiden avulla Teosto pyrkii valmistautumaan uusiin tilanteisiin, muutoksiin ja tulevaan sääntelyyn toimitusjohtaja nimittää sihteerin sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt toimikunta voi kutsua kokouksiin kuultavaksi Teoston muita toimihenkilöitä sekä ulkopuolisia eri alojen asiantuntijoita kaudella kaudella 2018 Kim Kuusi, puheenjohtaja Kaija Kärkinen Esa Korvenmaa Juhana Vartiainen Ano Sirppiniemi, esittelijä/sihteeri Martti Kivistö Katri Sipilä Turo Pekari Risto Salminen Roope Pajasmaa Riikka Railimo Kim Kuusi, puheenjohtaja Kaija Kärkinen Esa Korvenmaa Juhana Vartiainen Ano Sirppiniemi, esittelijä/sihteeri Katri Sipilä, johdon edustaja Risto Salminen, johdon edustaja Roope Pajasmaa, johdon edustaja Martti Kivistö, johdon edustaja

9 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 8. RAPORTOINTITYÖRYHMÄ toimitusjohtaja oikeudenhaltijajäsenet (5): yksi vakavan ja kaksi kevyen musiikin tekijöiden piiristä ja yksi musiikin kustantajien piiristä sekä viestintäasiantuntija toimihenkilöjäsenet (3): johdon edustaja ja kaksi asiantuntijaa toimitusjohtaja nimittää työryhmän puheenjohtajan ja toimihenkilöjäsenet nimittää oikeudenhaltijajäsenet jäsenjärjestöjen ehdotuksesta käsittelee esitysraportointiin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä ja tekee hallitukselle esityksiä raportoinnin kehittämisestä kaudella kaudella 2018 Lasse Wikman Esa Nieminen (puheenjohtaja) Nina Lith Pasi Lyytikäinen Marja Kortelainen Tanja Nevalainen, sihteeri Kirsi-Marja Forsberg Kaisa Huikuri Oikeudenhaltijajäsenet: Esa Nieminen Lasse Wikman Nina Lith Pasi Lyytikäinen Suvi Vainio Toimihenkilöjäsenet: Risto Salminen, puheenjohtaja Björn Söderström, esittelijä/sihteeri Kaisa Huikuri, asiantuntija

10 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 9. VALVONTATYÖRYHMÄ toimitusjohtaja oikeudenhaltijajäsenet (4): yksi vakavan ja kaksi kevyen musiikin tekijöiden piiristä ja yksi musiikin kustantajien piiristä toimihenkilöjäsenet (3): johdon edustaja ja kaksi asiantuntijaa toimitusjohtaja nimittää työryhmän puheenjohtajan ja toimihenkilöjäsenet nimittää oikeudenhaltijajäsenet jäsenjärjestöjen ehdotuksesta käsittelee virheellisistä esitysilmoituksista ja virheellisistä teosilmoituksista aiheutuvia ongelmia tekee tarvittaessa hallitukselle virheellisistä esitysilmoituksista ja teosilmoituksista johtuvia toimenpide-esityksiä voi periaatteellisesti tärkeissä esitysilmoituksiin ja teosilmoituksiin liittyvissä, tilityksiin vaikuttavissa ongelmatilanteissa pyytää tilitys- ja jakosääntötoimikunnan lausunnon kaudella kaudella 2018 Marja Kortelainen Lasse Wikman Esa Nieminen Pasi Lyytikäinen Kirsi-Marja Forsberg Juho Kaitamaa, sihteeri Oikeudenhaltijajäsenet: Suvi Vainio Esa Nieminen Lasse Wikman Pasi Lyytikäinen Toimihenkilöjäsenet: Antti Härmänmaa, puheenjohtaja Kirsi-Marja Forsberg, esittelijä Juho Kaitamaa, sihteeri

11 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 10. YHTEISKUNTASUHDETYÖRYHMÄ toimitusjohtaja oikeudenhaltijajäsenet (7): hallituksen keskuudestaan valitsemat jäsenet sekä jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajat toimihenkilöjäsenet (4): kaksi johdon edustajaa ja kaksi asiantuntijaa toimitusjohtaja toimii työryhmän puheenjohtajana ja nimittää toimihenkilöjäsenet nimittää oikeudenhaltijajäsenet Tehtävä kartoittaa ja suunnittelee Teoston kannalta tarpeellisia yhteiskuntasuhdehankkeita arvioi ja kehittelee edunvalvontaan liittyviä Teoston aloitteita ja seuraa niiden toteutusta kaudella kaudella 2018 Oikeudenhaltijajäsenet: Kim Kuusi, puheenjohtaja Kim Kuusi Juhana Vartiainen Juhana Vartiainen Toimihenkilöjäsenet: Riikka Railimo, esittelijä Katri Sipilä, puheenjohtaja Jenni Pekkinen, sihteeri Riikka Railimo, esittelijä Katri Sipilä Kaisa Huikuri, sihteeri Martti Kivistö Martti Kivistö, johdon edustaja

12 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 11. KANSALLISTEN VAROJEN KÄYTTÖTYÖRYHMÄ toimitusjohtaja oikeudenhaltijajäsenet (3): jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajat toimihenkilöjäsenet (2): kaksi johdon edustajaa toimitusjohtaja nimittää työryhmän puheenjohtajan ja toimihenkilöjäsenet nimittää oikeudenhaltijajäsenet Tehtävä valmistelee suunnitelman kansallisten varojen käytöstä ja esittää sen toimitusjohtajalle ja hallitukselle kaudella kaudella 2018 Kim Kuusi, puheenjohtaja Heikki Saarinen, esittelijä/sihteeri Oikeudenhaltijajäsenet: Toimihenkilöjäsenet: Martti Kivistö, puheenjohtaja Heikki Saarinen, esittelijä/sihteeri

13 Toimikunnat ja työryhmät 2018 Viimeksi päivitetty (13) 12. SIJOITUSTYÖRYHMÄ toimitusjohtaja oikeudenhaltijajäsenet (4): hallituksen keskuudestaan valitsemat jäsenet toimihenkilöjäsenet (3): kaksi johdon edustajaa ja yksi asiantuntija toimitusjohtaja toimii työryhmän puheenjohtajana ja nimittää toimihenkilöjäsenet nimittää oikeudenhaltijajäsenet Tehtävä avustaa hallitusta ja valmistelee hallitukseen tuotavat sijoitusasiat jäsenkokouksen hyväksymien sijoitusperiaatteiden mukaisesti hyväksyy yksittäiset sijoituskohteet Kim Kuusi, puheenjohtaja Esa Korvenmaa Katri Sipilä Heikki Saarinen, esittelijä/sihteeri Oikeudenhaltijajäsenet: Kim Kuusi Esa Korvenmaa Toimihenkilöjäsenet: Katri Sipilä, puheenjohtaja Heikki Saarinen, esittelijä/sihteeri Tomi Juntunen, asiantuntija

TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2019

TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2019 Toimikunnat ja työryhmät 2019 1 (13) TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2019 Sisältö 1. VAALIVALIOKUNTA... 2 2. YHTEISTYÖFOORUMI... 3 3. TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖTOIMIKUNTA... 4 4. OHJELMISTOTOIMIKUNTA... 5

Lisätiedot

TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖ- RYHMÄT 2016-2017

TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖ- RYHMÄT 2016-2017 TEOSTO 1/13 TEOSTON TOIMIKUNNAT JA TYÖ- RYHMÄT 2016-2017 Sisältö OHJELMISTOTOIMIKUNTA... 2 ONLINE-TYÖRYHMÄ... 3 RAPORTOINTITOIMIKUNTA... 4 SOVITTELUTOIMIKUNTA... 5 SÄVELLYSTILAUSTOIMIKUNTA... 6 TILITYS-

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

T O I M I N T A S U U N N I T E L M A

T O I M I N T A S U U N N I T E L M A 1 ELVIS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2016 T O I M I N T A S U U N N I T E L M A E D U N V A L V O N T A TO I M I N TA S U U N N I T E L M A 2 0 1 6 E D U N V A L V O N T A Tekijänoikeuskorvaus on tekijän

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013,

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013, Sivu 1 (6) LOHKO A / TASO A A B C D E F G Pist. A Leppo Aleksi A-A 11-7 7-5 6-6 12-3 13-6 9 B Barthélémy David 7-11 B-B 10-2 7-7 6-6 8-5 10-3 8 C Pesonen Jarkko 5-7 2-10 C-C 11-5 7-6 13-4 6 D Korhonen

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

Compak-Sporting SM , Laukaa. Tulokset / Resultat

Compak-Sporting SM , Laukaa. Tulokset / Resultat 1 15:45:59 Luokka/Klass N 1 46 Hautaoja Saija SA 22 21 16 19 20 21 18 20 157 2 83 Korhonen Leena OulA 19 22 22 20 14 17 21 19 154 3 103 Keinänen Hanna HyMa 16 20 21 17 15 21 18 17 145 4 70 Huotari Johanna

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta 27.10.2014 Sivu 1(6) PÖYTÄKIRJA 2/2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 6.2.2013 AIKA 31.1.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C., varalla Kuuva Joel Bremer Britt,

Lisätiedot

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1 Lohkonumero: 1 Ottelut: Lohkonumero: 1 1 Kim Viljanen 7 6 1 0 19 27 7 20 1 Kim Viljanen - Janne Uutela 4-1 Jarmo Kontkanen Jyri Rita - Heikki isoranta 4-2 Ossi Salmela 10:30 2 Janne Uutela 7 1 2 4 5 12

Lisätiedot

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista.

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista. TEOSTON JAKOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Hyväksytty kevätkokouksessa 16.4.2008 JAKOSÄÄNTÖ Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista. ESITYSKORVAUSTEN

Lisätiedot

1 Seutuvaltuuston syyskokouksen avaus ja valtuutettujen ja muiden paikallaolijoiden toteaminen, seutuvaltuuston puheenjohtaja Antti Toivola

1 Seutuvaltuuston syyskokouksen avaus ja valtuutettujen ja muiden paikallaolijoiden toteaminen, seutuvaltuuston puheenjohtaja Antti Toivola 1 YLIVIESKAN SEUTUKUNTAYHDISTYS, SEUTUVALTUUSTON SYYSKOKOUS 2018 Kokousaika: Torstai 13.12.2018, kahvi klo 09.15 alkaen, varsinainen kokous klo 09.30 alkaen valtuustosalissa, ruokailu kokouksen jälkeen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2016 1 Maakuntauudistuksen johtoryhmä Kokousaika 10.08.2016 kello 10:00-12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 334/00.00.01/2013 49 Vammaisneuvoston asettaminen toimintakaudelle 2013 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kiviniitty Sirkku, puh. (09) 816 51044 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry Faktoja Teostosta säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry 2013 Tekijänoikeus lyhyesti Tekijä päättää teostensa käytöstä Teosto - yhdysside musiikin tekijöiden ja musiikin käyttäjien välillä. lakiin

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015 Aika: 28.1.2015 klo 18 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Oksanen Ohto paikalla Jäsen Arraste-Kihlakaski Mervi paikalla Eskola Päivi paikalla

Lisätiedot

Salohalli, Salo. SM-Sarjat. SM-Juniori Tytöt. 1. Närhi Roosa, Budokwai 16, Virtanen Emmi, Mukwan 15,93

Salohalli, Salo. SM-Sarjat. SM-Juniori Tytöt. 1. Närhi Roosa, Budokwai 16, Virtanen Emmi, Mukwan 15,93 Poomsae SM 2007 12.5.2007 Salohalli, Salo TULOKSET SM-Sarjat SM-Juniori Tytöt 1. Närhi Roosa, Budokwai 16,73 2. Virtanen Emmi, Mukwan 15,93 3. Helveranta Riikka, Rauma 15,40 SM Seniori 1 naiset 1. Nukari

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa 500m Miehet 1.osa 2.osa yht.pisteet ero 1 30 Mika POUTALA HTL 36,50 37,04 73,54 2 44 Tuomas NIEMINEN SU 37,09 37,92 75,01 1,47 3 37 Risto ROSENDAHL HTU 38,15 37,77 75,92 2,38 4 52 Markus PUOLAKKA HLK 38,59

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SEFEn hallitus asettaa toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa työelämätoimikunnan. Puheenjohtajan lisäksi toimikuntaan kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Pm Itä-Suomi Joroinen

Pm Itä-Suomi Joroinen Alexei Boris Joro DC Mauri Heiskanen Joro DC Jarkko Rönkkö WJDC Pm Itä-Suomi 2..22 Joroinen MIESTEN PARIT 6/5 24 paria Alexei Boris Joro DC Mauri Heiskanen Joro DC Marko Laakkonen Pihka-Tikka-88 Jani Sorjonen

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 1334,5149 22 Turunen, Timo FIN 2 91,09 1215,6103 61 Isoaho, Markus FIN 3 86,19 1150,2386 106 Borgström, Stefan L FIN 4 84,50 1127,7142 80 Asikainen, Mikko FIN

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo

Lisätiedot

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed)

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoCup 1/17 Siilinjärvi 2. KalakukkoSRA 3/2017 Rautalampi Open results #. Name Points DIV CAT CLS REG SRA 1 Jorma

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

TO I M I N TA S U U N N I T E L M A

TO I M I N TA S U U N N I T E L M A TO I M I N TA S U U N N I T E L M A Toimintamme tarkoitus Edistämme suomalaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien ammatillisia ja taloudellisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä.

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 14.08.2017, klo 15:00-16:30 Paikka Tuusulan kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Konsernijaoston

Lisätiedot

Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14

Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 793,7763 97 Marjoniemi, Esa FIN KSA 2 99,64 790,9443 98 Isoaho, Markus FIN KSA 3 69,03 547,9642 103 Mattila, Sampo S FIN RM 4 60,16 477,5454 13 Relander, Patrik

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51. SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA KOKOUS 2/2017 KOKOUSAIKA Maanantai 16.1.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Lemminkäisenkatu, Aino ASIALUETTELO 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden

Lisätiedot

Toimikunnassa tulee olla edustettuna asiantuntemusta yhteiskuntapolitiikasta sekä yksityisen ja julkisen sektorin sopimustoiminnasta.

Toimikunnassa tulee olla edustettuna asiantuntemusta yhteiskuntapolitiikasta sekä yksityisen ja julkisen sektorin sopimustoiminnasta. Liite: ohjesäännöt TYÖELÄMÄN TOIMIKUNTA Toimikunnassa tulee olla edustettuna asiantuntemusta yhteiskuntapolitiikasta sekä yksityisen ja julkisen sektorin sopimustoiminnasta. Tehtävät: - tuoda yhteiskuntapolitiikkaa

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22 MODIFIED -- Overall Match Results 1 100,00 581,0665 30 Hujala, Saku FIN 2 81,52 473,6923 58 Ahonen, Marko J FIN 3 75,42 438,2276 133 Paldanius, Reino S FIN 4 52,85 307,0647 61 Koskimaa, Samuli FIN 5 52,48

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Loppi Lvk - team

Loppi Lvk - team 28.2.2015 Lohja 52 51,50 Johanna Forsström/88 62,5 67,5 70,0 67,5 1 57N50 55,15 Eira Pajuharju/64 55,0 60,0 62,5 60,0 1 63 61,15 Anita Reunanen/69 55,0 60,0 62,5 62,5 1 84 82,45 Merja Mynttinen/58 85,0

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää hallintoneuvoston palkkioista. Vaalivaliokunta tekee niistä ehdotuksen yhtiökokoukselle. Hallintoneuvosto päättää hallituksen palkkioista.

Lisätiedot

Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271

Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271 Pöytäkirja 2015 1 Aika 17.11.2015 klo 09:05-11:00 Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 4 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B (sopimus nro ) (säveltäjä), (sanoittaja), (sovittaja), (kääntäjä), jota/joita jäljempänä kutsutaan Tekijäksi tai tekstiyhteyden niin vaatiessa Säveltäjäksi, Sanoittajaksi, Sovittajaksi

Lisätiedot

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton Maraton Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 (20.11.2018) 1.Tolksdorf Jonathan 3.21.10 (M 40/1) 2.Laitinen Seppo 3.27.50 (M 65/1) 3.Mäenpää Seppo

Lisätiedot

MODIFIED -- Overall Match Results Bear City Shot Storm 2018 Printed huhtikuu 8, 2018 at 17:10

MODIFIED -- Overall Match Results Bear City Shot Storm 2018 Printed huhtikuu 8, 2018 at 17:10 MODIFIED -- Overall Match Results 1 100.00 646.5534 87 Rintala, Teemu J FIN SSG 2 77.82 503.1508 79 Kaislaranta, Mikael S FIN HVA 3 72.98 471.8823 83 Hautamäki, Sami FIN POP 4 72.58 469.2799 45 Virkki,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO Juniorit 13 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Finaali 1 AHO Akseli POJO 555-01 2 HOVILA Juho HIRO 401-02 1/13 Pudotus- ja finaalikierrokset: henkilökohtaiset sijoitukset - Juniorit 15 Sija Kilpailija

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi. 18 Tampereen Voimia Liikelaitoksen kuukausiraportti

Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi. 18 Tampereen Voimia Liikelaitoksen kuukausiraportti Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (13) Aika 20.12.2016, klo 16:30-17:56 Paikka Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

STANDARD -- Overall Stage Results Santahamina Pistol Match 2013 Printed elokuu 24, 2013 at 19:37

STANDARD -- Overall Stage Results Santahamina Pistol Match 2013 Printed elokuu 24, 2013 at 19:37 STANDARD -- Overall Stage Results Stage 1 -- Wasted Time 1 88 21,61 4,0722 100,0000 100,00 62 Martikainen, Timo T 2 74 18,82 3,9320 96,5571 96,56 69 Kaislaranta, Mikael 3 90 25,19 3,5728 87,7377 87,74

Lisätiedot

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y Suomen mestaruuskilpailu Sporting 200ls, Pori 6-8.7.2012 Sporting sarja N Layoutit; AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro 1. Hautaoja, Saija SA 23 22 23 18 19 14 17 19 155 2. Korhonen, Leena OulA 17 15 18

Lisätiedot

XXIV Arvi Tiinuksen Muistokilpailut

XXIV Arvi Tiinuksen Muistokilpailut Toijalan Yhteiskoulu 12. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Antti Raittinen LamAs 99 92 97 95 95 95 573 2. Vesa Torkko Rihla 95 94 93 96 96 96 570 3. Matti Konttinen OMAS 96 95 95 92 96 93 567 4. Pekka

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

Siun sote neuvottelukunta

Siun sote neuvottelukunta Siun sote neuvottelukunta VALTUUSTON PÖYTÄKIRJAN 12.6.2017 liite nro 38 / 1 Siun sote neuvottelukunnassa on viisi (5) valtuuston valitsemaa jäsentä, joista yksi valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi.

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3 Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0

Lisätiedot

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 832,9027 125 Isoaho, Markus FIN 2 96,47 803,5238 43 Marjoniemi, Esa FIN 3 64,97 541,1045 52 Kärnä, Riku P FIN 4 63,05 525,1836 73 Metsänheimo, Pertti T S FIN 5

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02. Maakuntahallitus 126 11.09.2017 Maakuntahallitus 149 23.10.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle 2017-2020 415/03.02.00/2017 MHS 11.09.2017 126 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 8) Liikelaitoksen johtokunta

Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 8) Liikelaitoksen johtokunta Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 8) Aika 14.01.2019, klo 08:02-11:37 Paikka Kokoushuone 2, Kiiruna, Hallituskatu 7 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot