Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti"

Transkriptio

1 Nro 1/ Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

2 Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se ilmestyy noin 4-5 kertaa vuodessa. Lehti toimii tiedotuskanavana toimikuntien, hallituksen ja jäsenten etuja vaalien. Jokaisella on mahdollisuus käyttää palstatilaa lehdessä. 2

3 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hyvät kansanperinteen ystävät! Seuramme tulee 20 vuoden ikään tänä vuonna. Se ei ole paljon ihmisen elämässä, jossa tuo aika on kulunut pääasiassa elämisen ja tietojen opettelemiseen. Yhdistyksen elämässä 20 vuotta voi sen sijaan olla täyttä toimintaa. Juuri näin on meidän yhdistyksemme kohdalla käynyt. Monet tanssit on tanssittu, runot lausuttu ja laulut laulettu. Matkojakin on tehty paljon kauas ulkomaillekin. Se mistä Vantaan kansanperinteen ystävät parhaiten tunnetaan, on kuitenkin vuosittain järjestetyt Elojuhlat Pyhän Laurin kirkon ympäristössä. Nekin järjestetään nyt 20. kerran ja tänä kesänä aikaisempaa värikkäämmissä tunnel- missa. Teemana on Hyvä naapuri Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana. Tänä vuonna Elojuhlilla esittäytyvät monet nykyvantaalaiset heimot. Näitä ovat sekä muualta Vantaalle tulleet suomalaiset ihmisryhmät että ulkomailta tänne asettautuneet kansallisuudet. Tietenkin myös kaikki perinteiset toimintatavat säilyvät Elojuhlilla. Juhlien suunnittelu on täyttä päätä menossa ja Vantaan kaupunkikin on innolla mukana. Ennen Elojuhlia on meillä tärkeitä tapahtumia. Maaliskuun 17 päivänä on sääntöjemme mukainen kevätkokous, jossa katsomme vielä viime vuoteen: käsittelemme v toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Lauantaina huhtikuun neljäntenä päivänä vietämme sitten seuramme virallista 20- vuotisjuhlaa Viertolan koulussa. Arvokkaassa juhlassa muistelemme seuran 20-vuotista taivalta ja suuntaamme katseemme tulevaisuuteen. Toivon runsasta osanottoa näihin kahteen kevään tilaisuuteen ja muutoinkin aktiivista osallistumista seuramme järjestämään toimintaan. Kalervo Pelkkikangas puheenjohtaja 3

4 KAKSIKYMMENTÄ AJAST AIKAA Vantaan kansanperinteen ystävät ry. - Folkkultturens vänner i Vanda rf. Vantaan kansanperinteen ystävät ry syntyi niinkuin suunnilleen kaikki olemassa olevat yhdistykset syntyvät. Ensin on olemassa musta aukko tai valkea täplä, kuinka vain halutaan sanoa, paikkakunnan yhdistyskartalla. Sitten joukko kylän aktiiveja päättää täyttää tyhjän tilan ja ryhtyy pohtimaan: Tarttis tehrä jotain. Kokoonnutaan, jahkaillaan, pohditaan ja päädytään uuteen yhteyteen. Tuliterä yhdistys saa muodon, nimen, säännöt ja toimihenkilöt. Sitten vain asiapaperit kuntoon ja lähetti rekisteritoimistoon. Juuri näin kävi Vantaallakin. Vantaan kansanperinteen ystävät ry. - Folkkultturens vänner i Vanda rf. Yhdistys perustettiin ja rekisteröitiin Yhdistyksen perustamiselle oli sosiaalinen tilaus : aikaisemmin toimintansa aloittaneet kansanperinneyhdistykset pitivät päätoimintamuotoinaan kansantanssia. musiikin, runojen ja sukututkimuksen varaan. Perustajajäsenet katsoivat, että laajentamalla toiminta-aluetta tulee useammille mahdollisuus harrastaa kansanperinnettä. Yhdistyksen profiloijaksi suunniteltiin vuotuinen tapahtuma Laurin Elojuhlat Laurentiusfest. Elojuhlat järjestetään Laurin päivää lähinnä olevana viikonloppuna. Toiminta käynnistettiin välittömästi ; ensimmäinen kansainvälinenkin osallistuminen toteutui jo perustamisvuonna. Matka suuntautui USA:han, suomalaissiirtolaisuuden 350-vuotisjuhlille. Ulkomaanmatkat esiintymisineen ovat osa yhdistyksen laajaalaista toimintaa. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Raimo Tanskanen. Irja Seetula Uusi yhdistys rakentui kansantanssin lisäksi myös pukujen, musiikin, myös lauletun 4

5 TAPAHTUMAKALENTERI Toivomme jäsenistön runsasta osanottoa vuosikokoukseen Påkaksessa, Vanha Kuninkaalantie 2, klo * * * Seuramme täyttää 20 vuotta lauantaina Juhlat vietämme Viertolan koululla, Liljatie 2. Juhla alkaa klo 15.30, tervehdysten vastaanotto klo Toivoisimme mahdollisimman monen pukeutuvan kansallispukuun. Kahvitarjoilu. * * * Käsityökerho Peukaloiset kokoontuu Vapaaehtoistalo Violassa, os. Orvokkirinne 4, perjantaisin 29.2., ja klo ja maanantaina 3.3. klo Påkaksessa, tiedustelut ohjaaja Hilkka Peltoselta puh * * * Vapaa-ajan toimintakeskus Violassa jatkuvat senioritanssit tiistaisin klo , ohjaajana Hannele Tuovinen. * * * Kansantanssiharjoitukset jatkuvat Peltolan koululla, Lummetie 27 B keskiviikkoisin klo * * * Lasten tanhuryhmä on aloittanut toimintansa Kytöpuiston koululla, Peltoniemenkuja 1. * * * Runoryhmä kokoontuu edelleen Peltolan koululla torstaisin klo , 3.4.asti, ohjaajana Aune Tarvainen.Tule mukaan lausumahan, sanoja suoltamahan, iloksi ihmisille, ratoksi rahvahalle. Lisätietoja numerosta

6 LAURIN XX ELOJUHLAT Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n järjestämät Laurin Elojuhlat vietetään tänä vuonna 20. kerran. Kyseessä on Vantaan toiseksi suurin kulttuuritapahtuma, joka ammentaa voimansa kaupungin historiasta, kulttuurista ja perinteestä. Vuoden 2008 teemana on Hyvä naapuri - Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana. Tapahtumapaikkana on entiseen tapaan Pyhän Laurin kirkon ympäristö. Juhlien suojelija on Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Mäkinen. Myös järjestävä seura, Vantaan kansanperinteen ystävät ry, täyttää v vuotta. 1. Hyvä naapuri -teeman merkitys ja juhlien tavoite Vuosisatojen aikana Vantaan on valinnut kotipaikakseen moni kansa ja heimo niin kotimaastamme kuin sen rajojen ulkopuolelta. Tällä hetkellä Vantaalla asuu noin ulkomaalaistaustaista ihmistä noin 110 maasta. Määrä on ylittänyt 10 %. Tulijat puhuvat noin 90 kieltä. Kaikki tulokkaat eri aikoina ovat antaneet oman panoksensa Vantaan kasvulle ja kehitykselle. Siten Vantaa on nyt kansainvälinen, liiketoiminnan ja osaamisen keskus, jossa eri-ikäisten ja eri taustaisten ihmisten on hyvä elää. Kuten historiasta tiedetään, tulijat on yleensä ensin pyritty torjumaan. Sitten kantaväestö ja tulokkaat ovat aluksi eläneet rinnakkain, myös 6 toisiaan kyräillen, mutta sitten yhteistoimiin ryhtyen hyvinä naapureina toimien. Inhimillinen lähtökohta on tänään sama kuin se on ollut vuosisatoja: Tutun naapurin kanssa on hyvä ja turvallinen elää. Tästä nousee Laurin Elojuhlien 20- vuotisjuhlavuoden teema Hyvä naapuri - Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana. Laurin Elojuhlien päätapahtuma on joka vuosi lauantaipäivän suuret perinnemarkkinat Pyhän Laurin kirkon vieressä. Kuten esi-isiemme aikana saapuvat tänäkin vuonna lukuisat markkinamyyjät, henkilöä, elojuhlamarkkinoille myymään perinteisiä käsitöitään sekä luonnon ja puutarhan tuotteitaan. Järjestävän yhdistyksen väki ja markkinamyyjät pukeutuvat aina teeman mukaisesti vanhanaikaisiin asuihin. Yleisölle on tarjolla myös useita pienoiskonsertteja kirkossa ja Pakarituvalla sekä ulkona markkina-alueella torvisoittoa ja muuta viihdeohjelmaa. Yhdistyksellä on teltoissa lohikeitto- ja kahvitarjoilua. Vuonna 2008 annetaan Laurin Elojuhlilla ääni ja kasvot mahdollisimman monelle nykyvantaalaiselle heimolle. Sekä muualta Suomesta että ulkomailta Vantaalle tulleet ihmisryhmät saavat esittäytyä ja tehdä omaa perinnettään tunnetuksi. Siten tulemme tuttaviksi ja ystäviksi, uudet tulijat kotoutuvat meille, eikä vanhempien vantaalaisten tarvitse epäillä uusien naapuriensa tarkoitusperiä. Näin kaikki voivat hyvällä mielellä asua ja elää

7 Vantaalla kotonaan. Silloin voidaan aidosti puhua eri kulttuuritaustaisista heimoista eikä enää eri kansallisuuksista. Jokaisen tulijan on voitava kotoutua Vantaalle identiteettiään menettämättä. 2. Mukaan pääsy Järjestelytoimikunta kutsuu mukaan yhdistyksiksi ja vastaaviksi yhteisöiksi järjestäytyneitä etnisiä ryhmiä. Niihin otetaan yhteyttä Vantaan kaupungin, Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen ja Monirinkihankkeen välityksellä, mutta mukaan tulosta kiinnostuneet voivat ottaa myös itse yhteyttä Laurin Elojuhlien järjestelytoimikuntaan. Kaija Turtio, Laurin Elojuhlien järjestelytoimikunnan sihteeri Terhirinne 2 B 4, Vantaa Yuko Kametani, Vantaan Järjestörinki Monirinki-hanke, koordinaattori yuko.kametani@vantaalla.info, Viertolankuja 4 A, 2 krs, Vantaa Burhan Hamdon, Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry, toiminnanjohtaja hakunilan@kolumbus.fi, Kannuskuja 2 A, 3 krs, Vantaa Mukaan toivotaan sellaisia ryhmiä, jotka ovat valmiit esittämään yleisölle oman perinteensä mukaisia lauluja, tansseja, pukuja, tapoja yms. Ryhmille pyritään järjestämään oma teltta, jonka vaiheilla pääosa esittäytymisistä tapahtuu. Lisäksi on ryhmillä mahdollisuus osallistua markkina-alueen päälavan ohjelmatarjontaan. 3. Lisätietoja: Esko Vierikko, Hyvä naapuri -teeman vastaava esko.v@hotmail.com, postios.: Lehtotie 9, Helsinki Raimo Tanskanen, Laurin Elojuhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja raimo.tanskanen@kolumbus.fi, Alankotie 3, Vantaa 7

8 LEHTEMME NIMEN ALKUPERÄSTÄ Lehtemme nimi Hurakka on herättänyt kysymyksiä. Mitä Hurakka tarkoittaa? Julkaisemme uudestaan Hurakka-lehden numerossa 2/2003 ilmestyneen artikkelin, koska yhdistykseemme on tullut uusia jäseniä ja monelta on saattanut unohtua tämä nimen alkuperä. Tutkin asiaa ensin nykyaikaisesti internetin kautta ja se antoi asialle hurakka hakusanaa käytettäessä seuraavaa tietoa: Luovutetun Karjalan murresanasto on koko ajan kasvava murresanasto. Sanastossa esiintyvän sanan jälkeen on merkintä luovutetun karjalan pitäjästä missä tiedteään sanaa käytetyn sillä tavoin kuin sana on tähän sanastoon kirjattu. Luovutetun Karjalan murresanasto ei pyri olemaan kielitieteellinen julkaisu. Tavoitteena luovutetun Karjalan murresanastolla on, että siinä olisi edustettuna jokainen luovutetun Karjalan pitäjä. Sanaston ylläpitäjä on Seppo Rapo, Sana hurakka on murresanaston mukaan Kurkijokelaista perua ja merkitsee yksinäistä ja ikävää oloa. Kurkijoen pitäjä sijaitsee Keski-Karjalassa Laatokan rannalla Käkisalmen ja Sortavalan puolivälissä. Kurkijoen naapuripitäjiä ovat mm. Hiitola, Parikkala, Jaakkima ja Lumivaara. Tuntui kuitenkin oudolta, että kaltaisemme toiminnallisen seuran lehtinimeksi olisi valittu tämän merkityksinen sana, joten ottaessani yhteyttä Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen sain asiaan lisävalaistusta, joka sopi jo toimintamme kuvaamiseemme paremmin. Kaikkia suomalaisia murteita (muitakin kuin em. luovutettu Karjala) kirjasta löytyy myös toisia merkityksiä hurakka-sanalle: touhu, vilske, hälinä, metakka, myräkkä, äkkilähdön antaminen jne. Tätä merkitystä on alueellisesti ilmennyt Pohjois-Karjalassa ns. Karpeen Pohjois-osassa, Savossa, Kainuussa, Keski- Suomessa, Keski- ja Pohjoispohjanmaalla. Sanalle hura, joka saattaisi olla kantasanana myös hurakalle antaa Karjalan murteiden sanakirja ja etymologian sanakirja jo useita merkityksiä alueista riippuen. Sellaisia ovat esim. ruoasta mainittuna laiha, vetinen. Toisaalla taas vasen, heikko ymmärrys ja ajatuksen juoksu ja mikä kummallisinta myös päinvastainen merkitys hura harppaa eli äly leikkaa. Voisin kuvitella, että hurakan merkitys olisi tuota touhua ja vilskettä jne. Tuula Leppävirta 8

9 RUOKANURKKAUS Punajuuripasta Tarvikkeet: 4-5 (600 g) tuoretta punajuurta 1 iso sipuli 1 rkl öljyä n. 2-3 dl vettä ripaus suolaa ripaus pippuria 1 prk (170 g) yrttijuustoa tuoretta basilikaa Lisäksi: tuorepastaa (esim. Tagliatellea) Vettä, suolaa, öljyä Höysteeksi: parmesaaniraastetta Kuori ja suikaloi punajuuret ja raasta karkeaksi raasteeksi. Leikkaa kuorittu sipuli lohkoiksi. Kiehauta punajuurisuikaleet ja sipulit paistokasarissa öljyssä. Lisää vesi ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja hauduta vielä hetki. Ripottele pinnalle tuoretta basilikaa. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa keitetty pasta punajuurikastikkeen ja parmesaaniraasteen kanssa. 9 Sopii hyvin myös perunoiden kanssa tarjottavaksi.

10 KANSANTANSSIA ENSIMMÄISEN JA TOISEN KERRAN Tyttäremme Kaisan Ford Fiesta joutui heinäkuussa 2007 erään auton töytäisemäksi Elielin parkkihallissa. Varsinaista syyllistä kolhuun ei voitu osoittaa, mutta auto vaati kuitenkin pienen remontin takalokasuojan kohdalta. Lähistöllämme Vantaan Riipilässä ei ollut korjauspajaa, joten päätimme tarjota autoa Raimo Tanskasen korjaamolle Klaukkalaan. Aina avulias Raimo päätti ottaa auton heti parin päivän kuluttua työn alle. Samalla, kun kävimme autoa sitten hakemassa, vihjaisi Raimo, että Tikkurilassa alkaa jälleen syyskuussa kansantanssin harjoituksen yhdessä Vantaan Tanhuajien ja Spelareiden kanssa. Sinne kuulemma tarvittaisiin juuri meidän kaltaisiamme tanssijoita (?) Ai jaa, pähkäilimme asiaa parisen viikkoa ja päätimme sitten mennä katsomaan, millaista touhua siellä olisi. Itselläni oli jo hieman kokemusta kansantanssista n. 30 (!!) vuoden takaa. Opiskeluaikoina olin harjoitellut Seurasaaren Kansantanssijoissa yhden talven ja sittemmin Kuokkavieraissa yhden talven. Siipallani Annukalla ei ollut muuta taustaa kuin ahkera tanssilavojen kiertäminen Heinäveden Kermankoskelta 1960-luvulta alkaen, heti rippikoulun käytyä. Onneksi ylipainoa ei ollut vielä kertynyt kummallekaan kovin paljoa. Siellä sitten syyskuussa -07 eräänä keskiviikkona kävelimme Peltolan koululle sisään. Hieman kyllä jännitti alussa, kun ei tuntenut ryhmästä muuta kuin Tanskaset. Tervetulo-toivotukset halauksineen olivat aika yllättävät mutta lämmittivät kovasti. Vastaanotto oli todella sydämellinen ja porukkakin tuntui olevan lähes saman ikäistä (tai ehkä vähän alle). Itsensähän tuntee n. 10 vuotta nuoremmaksi, kuin mitä todellisuudessa onkaan. Tanssikenkiä, kurpposia, en löytänyt hyvästä säilytyksestä. Pienten esivalmistelujen ja lämmittelyjen jälkeen sitten vaan liikkeelle. Ohjaaja, Riitta Kangas komensi selkeällä ja kuuluvalla äänellä ohjeita, mitä milloinkin piti tehdä. Eikun tanssimaan: valssia, vaihtoaskelta, polskaa, paripiirissä ja jonossa, eteenpäin, taaksepäin, ympäri, ämpäri, ristikkäin, peräkkäin sikin sokin. huh huh, mites tää tuntuukaan näin sekavalta tää taitaa olla pätevää dementiantorjuntaa. Kestävätköhän paikat tällaista touhua. Ei ole tullut oikein edes kuntoiltua viime aikoina, mitä nyt hiihtämässä joskus talvella siitäkin oli jo aikaa. Pätevän ohjaajan merkitys on suuri, sen verran oli kokemusta aiemmilta vuosilta. Tärkeää on myös soiton jouhevuus, koska usein joudutaan harjoituksissa tekemään useita toistoja vaikeimmista liikekuvioista. Parhaiten säestys käy oikean soittajan kanssa. Täällä harjoitukset toimivat kuitenkin hienosti ohjaajan Riitta Kankaan ja pelimannin Matti Lankisen yhteistyöllä, tekniikkakin on siinä avuksi. Tanssipaikka, koulun ruokala, on ihan hyvä - ehkä parempi olisi jokin koulun juhlasali, mutta tämä toimii hyvin. Joskus tuntuu raskaalta lähteä tänne parinkymmenen kilometrin päähän Tikkurilaan harjoituksiin, mutta jälkeenpäin olo on hyvä ja hauskaa on ollut. Ilmeisesti tämä touhu rentouttaa. 10

11 Polkkaa, hampoa, masurkkaa, menuettia, kikapoota ja mitä kaikkia niitä onkaan. Riitta osaisi varmasti kertoa tarkemmin. Viitasaarella on kuulemma ensi kesänä suuuret kansantanssijuhlat, sinne pitää nyt harjoitella. Täytyy tunnustaa, että jotkin kuviot ovat vielä sekaisin päässä ja lattialla, ehkä ne vielä kirkastuvat kevään mittaan - jalat ja pää löytävät yhteisen sävelen. Hyvä, että tansseja on ollut niin monenlaisia ja uutta on todella tullut paljon. Kuntokin tässä pysyy ainakin vähän paremmin, eihän hiihtämään ole päässytkään. Saas nähdä, millaisia mestareita Riitta meistä vielä leipookaan, kun olemme katselleet muita tanssijoita, jotka ovat harrastaneet kansantanssia jo vuosia. Ja löytyiväthän ne kurpposetkin viimein, tosin vähän tuunattuna maalauksen jäljiltä.. Kustaa Vilkunan kirjasta poimittuja sanontoja: Maaliskuun kevään merkkejä on se, että varikset saapuvat syrjäisimmillekkin seuduille. 8. maaliskuuta on Filemon eli Matin päivä, josta on sanottu "kun Filemo vinkuu, silloin Otto 9.4. vettä oksentaa. Tarkoittaa sitä, että myrsky Mattina ennustaa varhaista kevättä. Tällaisin ajatuksin Olli ja Annukka Uusi- Eskola 11

12 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n HALLITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kalervo Pelkkikangas puheenjohtaja Hilkka Peltonen Peukaloiset Pirjo Pietikäinen puvusto Taina Sarivaara sihteeri Liisa Tanskanen juhlavastaava Raimo Tanskanen varapuheenjohtaja Anna-Liisa Uusi-Eskola Hurakan toimittaja Muut toimihenkilöt Mirja Antila Hurakan päätoimittaja Liisa Pöyhönen rahastonhoitaja Kaija Turtio jäsenrekisteri 12

13 SEURAMATKA VIROON Teemme yhteisen tutustumismatkan Viroon, lähinnä Kuusalun ja Kolgan alueeseen, joka on n. 40 km Tallinnasta Narvaan päin. Kesän elojuhlillemme tulee ko. paikkakuntien yhdistetty kamarikuoro vierailulle, johtajanaan Taavi Esko. Me käymme etukäteen tutustumassa kuorolaisiin ja vietämme yhteisen illan Kolgan-joen varrella. He haluavat konsertoida meille ja näin sitten tutustutaan toisiimme illan mittaan saunoen, ruokaillen ja laulellen. Majoitus tulee olemaan eksoottisessa kotamajoituksessa. Lisätietoja internet-sivuilta osoitteesta : Alustavat ilmoittautumiset matkalle Tanskasille: puh. Liisa tai Raimo Vantaan kansanperinteen ystävien internet-sivut löytyvät osoitteesta materiaalia sivuille voi lähettää sähköpostilla: 13

14 Mistä olet kotoisin? Aikoinaan edellisessä työpaikassani oli eräiden pikkujoulujen teemana Mistä olet kotoisin? Jokainen sai saapuessaan merkitä seinälle kiinnitetylle Suomen kartalle oman kotipaikkansa kohdan nuppineulalla. Lisäksi oli pyydetty tuomaan omasta kotiseudusta kertova pikkujoululahja pukinkonttiin. Kun joku avasi paketin, piti paketin antajan kertoa, mikä tarina lahjaan liittyi. Näitä mukavia muistoja muistellessani olen useasti pohtinut, mitä kaikkia eri Suomen seutuja edustavia ihmisiä Vantaan kansanperinteen ystävien joukosta löytyy. Olisi mukava käynnistää seuramme jäsenten keskuudessa tutkimus, mistä itse kukin on kotoisin ja mihin kunkin suvun juuret johtavat. Kuinka moneen eri heimoon kuulumme, kuinka monta eri murretta puhumme ja kuinka tiheä nuppineulasto Suomen kartalle syntyisi seuramme jäsenistä? Harva meistä lienee syntynyt Vantaalla, Helsingin maalaiskunnassa (kuten allekirjoittanut!) tai Helsingin pitäjässä, mutta siinäkin tapauksessa olisi hauska tietää, mistäpäin tämän henkilön vanhemmat tai esivanhemmat ovat tulleet seudulle. Ilmoittakaa halutessanne tietojanne allekirjoittaneelle, niin tehdään yhteenveto ja kirjoitetaan aiheesta juttu johonkin tulevaan Hurakkaan! Terveisin Mirja Antila Karjalan Liiton ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton adresseja saatavana iloon ja suruun. Adressi maksaa 12 euroa, tekstattuna (3-5 riviä) Vantaan kansanperinteen ystävien jäsenille 17 euroa, muille 20 euroa. Muu tekstaus, lyhyt rivi, max 10 cm 1,50 euroa pitkä rivi, max 19 cm 2,50 euroa Koristeellinen käsintekstaus antaa lisäarvoa muistamiselle! Kalligrafian peruskurssi järjestetään halukkaille. yhteydenotot: Tekstaus- ja adressipalvelu Mirja Antila T:mi puh tai , 14

15 Kuvasatoa Påkaksen joulumyyjäisistä , kuvaaja: Liisa Pöyhönen 15

Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Nro 2/ 12.6.2008 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se ilmestyy

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Hurakka. Nro 1/15.2.2005. Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Hurakka. Nro 1/15.2.2005. Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Hurakka Nro 1/15.2.2005 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti 1 Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tampereen Naisyhdistyksen

Tampereen Naisyhdistyksen Tampereen Naisyhdistyksen Säännöt. i. Tampereen Naisyhdistyksen tarkoitus on työskennellä naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen ja yhteiskunnallisen asemansa

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Hurakka 2/2006. Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Hurakka 2/2006. Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Hurakka 2/2006 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti 1 Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se ilmestyy

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry  Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ Sukupuu Vinkkejä opettajalle Karjalainen Nuorisoliitto TEKIJÄN TERVEISET Ensin oli idea Karjalaisesta Vauvakirjasta, jonka toteutuksen halusin ja sain vastuulleni

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA ry Rakentajanaukio 4 A, 02150 Esp0o JÄSENTIEDOTE Puh. 09-451 2264, http://rmseura.tkk.fi 6.11.2006 RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä EXKURSIO

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Akvaariokeskustelu-menetelmästä

Akvaariokeskustelu-menetelmästä Akvaariokeskustelu-menetelmästä Matti Vuori, www.mattivuori.net 11.2.2009 1(11) Sisällysluettelo Yleistä 3 Akvaarion perusasetelma 4 Miten avoin akvaario toimii 6 Menestystekijät 8 Toinen malli: Suljettu

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Hurakka. Nro 2/2.5.2005. Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Hurakka. Nro 2/2.5.2005. Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Hurakka Nro 2/2.5.2005 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti 1 Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se ilmestyy

Lisätiedot