Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit
|
|
- Outi Palo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hankesuunnitelma Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit Heidi Forsström-Tuominen Pellervon taloustutkimus PTT Eerikinkatu HELSINKI
2 Sisällys 1. Tausta Tavoitteet ja tutkimuskysymykset Tutkimusmenetelmät ja aineistot Toteutus Tekijät Aikataulu Rahoitus Raportointi Tulosten julkaisu ja hyödyntäminen Ohjausryhmä Lähdeluettelo... 5
3 1. Tausta Kaupungistuminen on yksi globaaleista megatrendeistä ja hyvin ajankohtaista myös Suomessa. Se asettaa uusia haasteita asumismuodoille, kiinteistöille ja rakennetulle ympäristölle. Myös kaupunkien kansainvälistyminen siirtolaisuuden ja työvoiman vapaan liikkuvuuden myötä lisääntyy. Kaupungit laajenevat ja toisaalta niiden asukastiheys kasvaa. Tiivistyviä asumisympäristöjä ja asuntoja suunniteltaessa ja rakennettaessa on tunnettava ja ymmärrettävä asukkaita sekä heidän toiveitaan ja tarpeitaan yhä paremmin. Yksilöillä ja perheillä on erilaisia asumispreferenssejä eli mieltymyksiä eri asumisvaihtoehtojen välillä. Kaupunkitaloustieteen näkökulmasta kotitaloudet valitsevat asuinpaikan punnitsemalla sijainnin tuottamia hyötyjä sekä asumis- ja matkakustannuksia. Asumiseen liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa asunnon hinta, koko, sijainti, laatu, varustelu sekä asuinalueen ominaisuudet, kuten palvelut ja muut alueella asuvat ihmiset ja yhteisöllisyys. Myös tulot ja varallisuus aiheuttavat eroja ihmisten asumismuotoihin. (Laakso ja Loikkanen 2004) Asumiseen liittyviä preferenssejä voidaan yrittää selvittää monella eri tavalla, ja aikaisempiin asumispreferenssejä tarkasteleviin selvityksiin liittyykin merkittäviä rajoitteita. Asumispreferenssejä kartoittavissa kyselyissä on harvoin kiinnitetty huomiota taloudellisiin resursseihin tai palvelujen ja työpaikkojen läheisyyteen. Esimerkiksi kantakaupunkiasumista arvostava joutuu usein tinkimään asumisen väljyydestä korkean hintatason vuoksi. Asumiseen liittyvien ideaalien sijaan on tarpeellista selvittää, miten kotitaloudet arvottavat asumiseen liittyviä eri näkökulmia ja tekijöitä sekä miten he tekevät valintoja taloudelliset ja muut rajoitteet huomioon ottaen. Lisäksi asumispreferenssien tutkimista puoltaa se, että tällä hetkellä monella kaupunkiseudulla asuntojen suunnittelussa ja tuottamisessa tehdään massatuotantoa, mikä ei välttämättä vastaa asukkaiden preferenssejä. Täten asukkailla on vain vähän vaihtoehtoja asuntonsa ja asumisympäristönsä valinnassa. Tunnistamalla ja ymmärtämällä asukkaiden preferenssejä voidaan kannustaa kiinteistö- ja rakennusalan toimijoita monipuolisempaan ja laadukkaampaan rakentamiseen esimerkiksi luoden monimuotoisempaa kerrostaloasumista ja tiivistä kaupunkirakentamista, jotka kuitenkin vastaavat asumispreferenssejä. On erityisesti tarpeen selvittää toiveita ja tarpeita syvällisemmin kuin esimerkiksi asunnon fyysisten ominaisuuksien suhteen. Esimerkiksi asumisympäristöllä ja palveluilla voi tulevaisuudessa olla yhä merkittävämpi rooli (Forsström-Tuominen, 2016). Lisäksi on tarpeen tunnistaa mahdollisten vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvien hallintamuotojen kohderyhmää, jotta voidaan selvittää, olisiko tarvetta kehittää nykyisiä asumismuotoja tai olisiko kysyntää kokonaan uudenlaisille asumismuodoille. Näiden muuttuvien preferenssien tarkempi tunnistaminen ja tarkastelu mahdollistavat osaltaan monimuotoisten ja elävien kaupunkiseutujen rakentamisen. 1
4 2. Tavoitteet ja tutkimuskysymykset Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa kaupunkiseuduilla asuvien henkilöiden/kotitalouksien asumispreferensseistä ja -valinnoista sekä tunnistaa erilaisia asukasprofiileita näiden arvostusten perusteella. Preferenssien tutkimuksessa otetaan huomioon asumiseen liittyvät toiveet sekä niitä rajoittavat tekijät. Alustavat tutkimuskysymykset ovat: Miten asukkaat arvottavat asumiseen ja asumisympäristöön liittyviä eri tekijöitä (esim. liikenne, asunto, työ) ja millä perusteella asunto ja asumisympäristö valitaan? Mitä valitaan, jos tulot nousevat, asuminen halpenee, elämäntilanne muuttuu tai instituutiorajoitteet (kuten perintö- ja varallisuusverot) muuttuvat? Mitkä ovat kotitalouksille mieluisimmat asumisen muodot ja tavat? Minkälaisia asukasprofiileita arvostusten ja valintojen perusteella voidaan tunnistaa? Mikä olisi asumisen tuote/malli, jolla tiivistetään asumista kaupunkiseuduilla, mutta joka vastaa asumispreferenssejä? Tutkimuskysymykset rajataan ja täsmennetään tutkimuksen suunnittelun myötä. 3. Tutkimusmenetelmät ja aineistot Tutkimuksessa kerätään laaja kyselyaineisto, jota analysoidaan ekonometrisin menetelmin. Kotitalouksien preferenssejä kartoitetaan kyselyllä, joka toteutetaan Surveypal-työkalun avulla kaupunkiseutujen asukkaille. Kysely toteutetaan valintakoemenetelmällä (engl. Choice Experiment), joka kuuluu ilmaistujen preferenssien (engl. stated preference) tutkimusmenetelmien ryhmään. Menetelmän tarkoituksena on antaa tietoa kotitalouksien tärkeinä pitämistä asumiseen liittyvistä ominaisuuksista, kun ne laitetaan vastakkain ja asukas joutuu valitsemaan niiden eri yhdistelmien väliltä. Sen avulla saadaan tietoa asukkaiden arvostusperusteisista valinnoista ja profiloidaan vastaajia heidän arvostustensa ja valintojensa mukaan. Vastaajiksi valikoidaan mahdollisuuksien mukaan niitä, jotka ovat tekemässä tai ovat viimeisen kahden vuoden aikana tehneet asumiseen liittyviä valintoja. Kysely voidaan haluttaessa kohdistaa myös eri ihmisryhmille (esim. alle 35-vuotiaat, seniorit). Valintakoemenetelmä on käyttökelpoinen tutkimusasetelmissa, joissa halutaan tietoa vastaajien preferensseistä ja politiikkavaihtoehtojen hyödyistä toistaiseksi hypoteettissa tilanteissa. Menetelmästä on käytetty myös nimeä hypoteettisen valinnan menetelmä (Bennett ja Blarney 2001; Louviere ym. 2000). Sitä on käytetty paljon muun muassa matkustustapapreferenssien tutkimiseen. Menetelmä soveltuu hyvin tämän tutkimuksen tavoitteisiin tarjota tietoa kotitalouksien asumispreferensseistä. 2
5 Valintatilanteissa eri asumisvaihtoehtoja kuvataan attribuuteilla ja niiden tasoilla. Vastaajille esitetään sarja hypoteettisia valintatilanteita, jotka on laadittu tiettyjä tilastollisia menetelmiä noudattaen. Valittavat attribuutit kuvaavat keskeisimpiä asumisen ominaisuuksia. Jokaiselle attribuutille määritellään X hypoteettista tasoa, joilla kuvataan muutosta nykytilanteesta. Attribuuttien valitseminen ja tasojen määrittely ovat keskeisiä käyttökelpoisten tulosten kannalta. Attribuuttien määrittelyssä käytetään usein aiempien tutkimusten lisäksi pilottikyselyitä, haastatteluja ja/tai focus group -keskusteluja, jotka ovat keskeisiä myös tämän tutkimuksen attribuuttien määrittelyssä. Valintakoevastaukset analysoidaan käyttämällä ekonometrisiä malleja, joilla mallinnetaan valintatodennäköisyyttä. Mallit perustuvat oletukseen, että vastaaja valitsee vaihtoehdon, joka tuottaa hänelle suurimman hyödyn. Perusanalyysissa käytetään vastaavissa tutkimuksissa yleisimmin hyödynnettyä multinominaalista logit-mallia (engl. multinomial logit model, MNL; Greene 2000). Lisäksi aineistoon sovelletaan latenttien luokkien mallia (engl. latent class model, LCM), jolla pystytään erottelemaan vastaajien preferenssien heterogeenisyyttä. Valintakoevastausten perusteella voidaan lisäksi erotella erityyppisiä asukaspreferenssejä. MNL-malli olettaa kaikkien vastaajien mieltymykset samankaltaisiksi, kun taas LCM-mallilla on mahdollista tunnistaa asukastyyppejä/-profiileja, joilla on keskenään erilainen suhtautuminen asumista kuvaavia attribuutteja kohtaan. Kyselyssä kerätään lisäksi taustatietoa vastaajista, minkä avulla voidaan analysoida asumispreferenssien alueellisia eroja sekä suhteuttaa niitä kuntien asuntotarjontaan. Valitun menetelmän etu on se, että sen avulla hanke toteutetaan tavalla, joka pakottaa vastaajat tekemään valintoja vaihtoehtojen eri ominaisuuksien välillä. Valintojen perusteella voidaan tarkastella eri ominaisuuksien välisiä vaihtosuhteita luotettavammin, kuin kysymällä vastaajilta suoraan eri ominaisuuksien houkuttelevuutta. Lisäksi tilastotietojen ja muun aineiston avulla tarkastellaan nykyistä asuntokantaa sekä sitä, miten se vastaa kotitalouksien toiveita. 4. Toteutus 4.1 Tekijät Hankkeen toteuttaa Pellervon taloustutkimus PTT, jolla on vahvaa kokemusta asumisen tutkimuksesta ja valintakoemenetelmästä. PTT vastaa laitoksena kaikista tutkimusprojekteista, niiden ohjauksesta ja valmistumisesta. Laitos julkaisee vuosittain omassa sarjassaan noin julkaisua ja lisäksi julkaisuja ilmestyy myös tilaajien sarjoissa ja tieteellisissä lehdissä. PTT:lla on yli 30 vuoden kokemus talouskehityksen ennustamisesta ja talouspoliittiseen keskusteluun osallistumisesta. PTT pyrkii päätöksentekoa hyödyttävään tutkimukseen. 3
6 PTT on toteuttanut jo yli kymmenen vuoden ajan muun muassa ympäristöministeriön ja ARA:n rahoittamaa alueellista asuntomarkkinakatsausta. Katsaus pitää sisällään asuntomarkkinoiden tilannekatsauksen lisäksi vuosittain vaihtuvia asuntopoliittisia teemoja. Viime vuosina erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat olleet kaupungistuminen, asumisen tuet ja asumisen rahoitusratkaisut. PTT julkaisee myös kerran vuodessa asumismenoja seuraavan raportin. Lisäksi erillisissä hankkeissa on tutkittu Pohjoismaiden asuntomarkkinoita (2014), asumisen tarjonta- ja kysyntätukia (2014), asuinrakennusten korjaustarvetta (2015), asumisoikeusjärjestelmän riskienhallintaa (2015) ja asunto-osuukuntamallia (2016). Tällä hetkellä PTT tekee tutkimusta vuokra-asuntosijoitusalan kannattavuudesta, kilpailutilanteesta ja kehittämistarpeista. PTT:ltä hankkeen toteuttamiseen osallistuvat KTM Eeva Alho, KTM Kirsi Noro, MMT Emmi Haltia, VTM Lauri Vuori ja VTM Raija Heimonen. Hallinnollisena projektipäällikkönä toimii KTT Heidi Forsström-Tuominen. Lisäksi hankkeeseen osallistuu neuvonantajan ja laadunvalvojan roolissa taloustieteilijä ja kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori, VTT Heikki Loikkanen. Loikkasen kanssa on alustavasti keskusteltu hankkeesta. 4.2 Aikataulu Valitun menetelmän avulla tehtävän tutkimuksen toteuttamiseen on varattava minimissään yksi (1) vuosi. Aikaa on varattava erityisesti attribuuttien määrittelemiseen ja kyselylomakkeen muodostamiseen ja testaamiseen. Tutkimus alkaa alustavan suunnitelman mukaan keväällä 2018 ja päättyy keväällä Aikataulu täsmentyy lopullisen suunnitelman mukaan. 4.3 Rahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti on tutkimuksen sovitusta fokuksesta ja laajuudesta riippuen noin euroa. Budjetti sisältää tarvittavat henkilötyökuukaudet palkka-, sivu- ja yleiskuluineen sekä aineisto-, matka- ja viestintäkustannukset. Hankkeen laskutus ehdotetaan tapahtuvaksi kolmessa erässä siten, että ensimmäinen erä laskutetaan hankkeen alkaessa, toinen erä väliraportin valmistuttua ja kolmas loppuraportin valmistuttua. Myös budjetti tarkentuu hankkeen suunnittelun ja rajausten määrittelyn myötä. 4
7 4.4 Raportointi Hankkeen etenemisen ja tulosten raportoinnista rahoittajille ja yhteistyökumppaneille päätetään erikseen ohjausryhmässä. Raportointi keskittyy tutkimusprosessin etenemiseen ja tutkimustulosten esittelyyn. Raportit käydään läpi rahoittajatahoista kootussa ohjausryhmässä. Raportit voivat olla esimerkiksi muotoa tiivistelmä + PPT-diakooste. 5. Tulosten julkaisu ja hyödyntäminen Ohjausryhmässä päätetään hankkeen loppuraportin muodosta sekä muista tuotoksista ja niistä viestimisestä (esim. sanoma- tai ammattilehtikirjoitukset, blogikirjoitukset, videoblogi). Lisäksi hankkeen päätteeksi järjestetään tiedotustilaisuus. PTT voi tuottaa koko hankkeen kestoajan säännöllisesti siihen liittyvää viestintää omissa kanavissaan, kuten kotisivuilla sekä Twitter-tilillä. Hankkeesta ja sen tuloksista viestitään räätälöidyillä ja kohdennetuilla menetelmillä ja kanavilla eri kohderyhmille, jotta tavoite tiedon hyödynnettävyydestä toteutuu. Lisäksi tavoitteena on viestiä hankkeesta säännöllisesti läpi koko sen kestoajan, mikä pitää tutkimusteeman mukana julkisessa keskustelussa ja tuo siihen uutta tietoa jo hankkeen toteutuksen aikana. Tietoa asumispreferensseistä voidaan käyttää kaupunkisuunnittelun ja asuntopoliittisen päätöksenteon tukena sekä asuntojen suunnittelussa ja rakennuttamisessa. 6. Ohjausryhmä Ohjausryhmä koostuu rahoittajatahoista. Hankkeesta on keskusteltu tähän mennessä RAKLIn, YM:n, ARAn, Helsingin, Vantaan, Tampereen, Espoon, MAL-verkoston, Pellervon, Osuuspankin sekä Firan kanssa. 7. Lähdeluettelo Bennett, J. ja Blarney, R. (2001), 11. The Strengths and Weaknesses of Environmental Choice Modelling, The choice modelling approach to environmental valuation: 227. Forsström-Tuominen, H. (2016), Asunto-osuuskunta - Uusi yhteisöllinen rakentamisen ja asumisen malli. PTT raportteja 254. Laakso, S. ja Loikkanen, H. A. (2004), Kaupunkitalous: johdatus kaupungistumiseen, kaupunkien maankäyttöön sekä yritysten ja kotitalouksien sijoittumiseen. Gaudeamus. 5
8 Louviere, J. J., Hensher, D. A. ja Swait, J. D. (2000), Stated choice methods: analysis and applications. Cambridge University Press. 6
Kaupunkiseutujen asukkaiden. asumispreferenssit. tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT. MAL-verkoston ohjausryhmä
Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 2 Tausta Kaupungistuminen asettaa uusia haasteita asumismuodoille, kiinteistöille
Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?
Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? 26.4.2019 Keväällä 2019 toteutetun asumispreferenssitutkimuksen tuloksia 3 " Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 4 Tutkimuksen taustaa Tällä hetkellä 54 prosenttia
Asunto-osuuskunta uusi yhteisöllinen rakentamisen ja asumisen malli
Asunto-osuuskunta uusi yhteisöllinen rakentamisen ja asumisen malli Vaihe 2 Sidosryhmien kuuleminen ja haastatteleminen Heidi Forsström-Tuominen Sisältö Vaiheen tavoite, metodit ja aikataulu Toimintaympäristön
Selvitystä ja tutkimusta asuntoosuuskuntaasumisesta
Selvitystä ja tutkimusta asuntoosuuskuntaasumisesta ARAn Asunto-osuuskuntaseminaari II, 3.9.2019 Raija Heimonen raija.heimonen@ptt.fi Liiketaloustutkija, Pellervon taloustutkimus PTT Asunto-osuuskunnan
ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT
Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT ASUNTO- POLITIIKKA TAVOITE: Kartoitetaan Jyväskylässä toimivien rakennusliikkeiden ja rakennuttajien näkemyksiä asuntopolitiikasta, asuinalueiden
Vuokra-asuntosijoitusalan kannattavuus, kilpailutilanne ja kehittämistarpeet. Eeva Alho Pellervon taloustutkimus PTT
Vuokra-asuntosijoitusalan kannattavuus, kilpailutilanne ja kehittämistarpeet Eeva Alho Pellervon taloustutkimus PTT Hanke Osa valtioneuvoston vuoden 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Asunto-osuuskunta Uusi yhteisöllinen rakentamisen ja asumisen malli
Hankesuunnitelma 2.9.2016 Asunto-osuuskunta Uusi yhteisöllinen rakentamisen ja asumisen malli Heidi Forsström-Tuominen tutkija, projektipäällikkö, KTT p. 040 510 4001 heidi.forsstrom-tuominen@ptt.fi Iiro
Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015
Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015 Muuttamisvalinnat ja asumisen uudet vaihtoehdot Outi Jolanki, FT Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto
Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa.
Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa. MAL4-sopimus Rakennesuunnitelman ja Asuntopoliittisen ohjelman päivitys Kaisu Kuusela, Tampereen kaupunkiseutu
Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, Essi Eerola (VATT)
Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, 20.3.2018 Essi Eerola (VATT) Asuminen perusoikeutena Perustuslain 19 : julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon
Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena
Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös
Vanhojen ihmisten asuminen yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä
Vanhojen ihmisten asuminen yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä Teppo Kröger Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet -seminaari Helsinki 17.8.2015 Ikäasumisen suuret kysymykset Yksin vai yhdessä? Eläkejärjestelmän
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu
Esteettömyys ja hyvä asuminen
Esteettömyys ja hyvä asuminen Yhteinen koti maalla Jamilahden kansanopisto pe 1.9.2017 Jukka Laakso Korjausneuvonnan päällikkö VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio
Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään?
Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään? Asumisen valinnat Mahdollisuuksien maaseutu Pälkäne 29.11.2011 Eija Hasu Tohtorikoulutettava Maisema-arkkitehti, KTM Arkkitehtuurin
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle
STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.
Hoivakodissa / kotihoivassa?
Johdanto Hoivakodissa / kotihoivassa? Diskreetin valinnan koe Heikki Pursiainen 1 Timo Seppälä 2 1 VATT 2 THL 21. elokuuta 2013 Taustaa Väestö ikääntyy nopeasti, kuten kaikki toistavat ad nauseam. Vanhuspalveluiden
Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat
Asuntopolitiikan kehittäminen Fokusryhmä 10.3.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Alustavia tuloksia ja johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (5) 904 V 25.9.2013, Kaj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kaupungin aravuokra-asuntojen asukasvalinnasta HEL 2013-002185 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista Asunto- ja ympäristöjaosto 11.10.2017 Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat
Somalien ja venäläisten näkökulma
Mistä on maahanmuuttajien asumiskeskittymät tehty? - Somalien ja venäläisten näkökulma Maahanmuuttajat metropolissa -seminaari 19.8.2010 Hanna Dhalmann HY/Geotieteiden ja maantieteen laitos Somalinkielisten
- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit bes.tkk.fi
- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit Tieteiden talo 18.5.2010 Arto Huuskonen, DI TUTKIMUKSEN TAUSTATEKIJÄT Väestö ikääntyy ja palvelutarpeet muuttuvat Ikääntyvä väestö viettää enemmän
Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.
Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,
Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit - Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?
PTT raportteja 260 PTT reports PTT rapporter Emmi Haltia, Peetu Keskinen, Hanna Karikallio, Eeva Alho, Lauri Vuori, Naufal Alimov Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit - Miten ja missä kaupunkilaiset
Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)
Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:
Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen
Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Ekosysteemifoorumi 26.11.2018 Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asumiseen vaikuttavia keskeisiä yhteiskunnan muutostrendejä Kaupungistuminen
KT4 Projektiopinnot, 5 op (418013P)
KT4 Projektiopinnot, 5 op (418013P) 20.11.2007 26.2.2008 Eläytymismenetelmä (role-playing) J. Eskola, J. Suoranta R. Rajala, P. Hakkarainen - sosiaalitieteet, kasvatustieteet, tulevaisuudentutkimus Kehystarina
Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes
YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö
Asuminen puukerrostalossa Kuluttajien odotukset ja tarpeet
Taste of Wooden Living KÄYTTÄJÄLÄHTÖISYYS PUURAKENTAMISEN BISNESEKOSYSTEEMEISSÄ KäPy tutkimus Osahanke 1: Asuminen puukerrostalossa Kuluttajien odotukset ja tarpeet Katri Palonen joulukuu 2016 kesäkuu
Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009
Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Yhteinen kuuleminen, Eduskunta 29.11.2017 Hannu Penttilä Apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialue Vantaan kaupunki Valtion
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa
Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille Seppo Eronen
Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille 4.10.2018 Seppo Eronen MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAN ASUMINEN ENNEN NYT TAVOITE TULEVAISUUDESSA Asuminen psyk. sairaaloissa Asuminen
A-Kruunu Oy. Ympäristövaliokunta
A-Kruunu Oy Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Sisältö Korvatunturintie, Mellunmäki, Helsinki A-Kruunu Oy 3. Tuotannon tilanne 4. Ryhmävuokra-asuminen 5. Urbaanit lapsiperheet 9. Puurakentaminen 10. 2 A-Kruunun
Rakennusfoorumi Eija Hasu TkT, maisema-arkkitehti KTM
Rakennusfoorumi 6.2.2018 Eija Hasu TkT, maisema-arkkitehti KTM Tutkimusaineisto 1) Asumispreferenssit, asumisen arki ja kestävä yhdyskuntarakenne 2) Sarvvik Sundsberg: Sosiaalisesti kestävä asuinalue 3)
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii
Asukaslähtöinen arviointi (ASLA) lähiöiden peruskorjaushankkeissa - tapaus Maunula
Maunulan XIV kesäseminaari 3.6.2010 Asukaslähtöinen arviointi (ASLA) lähiöiden peruskorjaushankkeissa - tapaus Maunula Janne Roininen Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000
PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa
Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus
Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa
Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä
Mistä innovaatioita rakentamiseen? Kommenttipuheenvuoro Rakennusfoorumi
Mistä innovaatioita rakentamiseen? Kommenttipuheenvuoro Rakennusfoorumi 27.3.2019 Auli Heinävä, asunto- ja kehityspäällikkö Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka
KIRA-DIGI KOKEILUHANKE ASUNTOLA ILMOITUSMEDIAT ASUNTOLA YHTEISÖ VÄLIAIKAISTEN ASUNTOJEN MARKKINAPAIKKA LOPPURAPORTTI
KIRA-DIGI KOKEILUHANKE ASUNTOLA ILMOITUSMEDIAT ASUNTOLA YHTEISÖ VÄLIAIKAISTEN ASUNTOJEN MARKKINAPAIKKA LOPPURAPORTTI Hakkeen tekninen ratkaisu Kokeilun tarkoitus oli rakentaa väliaikaisen asumisen sähköinen
Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja. 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo
Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo MAL-verkosto Valtakunnan laajuinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sekä palvelujen ja elinkeinotoiminnan kehittämisverkosto Tukee
Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014
Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 0/204 TNS 204 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman tutkimusyrityksen
Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan
Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä
Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä Sisällys Tutkimussuunnitelman tiivistelmä... 1 (puoli sivua) 1 Tutkimuksen tausta ja merkitys... 2 (max. 2 sivua) 2 Tutkimuskysymykset ja tavoitteet..
Ajankohtaista Ikä-Askesta
Ajankohtaista Ikä-Askesta Jyväskylä 14.10.2016 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden asumisoloja
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Talousvaliokunnan kuuleminen, Eduskunta 8.2.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hannu Penttilä apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen
Rakennesuunnitelma 2040
Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet 29.11.2017, valiokuntien yhteiskuuleminen Johtaja Jarmo Lindén Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Jarmo Linden 22.9.2010 Lindén, Asumisen
SELVITYS KIINTEISTÖ- JA RAKENNUSALAN NÄKEMYKSISTÄ JYVÄSKYLÄN ASUNTOPOLITIIKASTA JA ASUNTOMARKKINOISTA. Janne Antikainen
SELVITYS KIINTEISTÖ- JA RAKENNUSALAN NÄKEMYKSISTÄ JYVÄSKYLÄN ASUNTOPOLITIIKASTA JA ASUNTOMARKKINOISTA Janne Antikainen 1.11.2018 Sähköinen kommentointi ja työskentely https://mdi.screen.io/jkl Selvityksen
Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin
Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Tausta Health City Finland Oy, osa Cor Group -konsernia (1989 ) Työntekijöitä koko konsernissa noin 1000 Toimitusjohtaja Jari-Pekka Kelhä, OTK, 43 v. Makrotrendit
Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus
Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti
NUUDELEITA VUOKRAYKSIÖSSÄ?
NUUDELEITA VUOKRAYKSIÖSSÄ? Korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanteet ja toimeentulo Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Juhani Saari, tutkija Elina Lavikainen, kehittämispäällikkö, tutkija KYSYMYKSET
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina 2016-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho,
V i r A p. Virtual Apartment s Service. e-business mahdollisuudet rakennusalalla
V i r A p Virtual Apartment s Service e-business @ VirAps Jarmo Suominen Arkkitehti SaFa / Projektipäällikkö UIAH e-business mahdollisuudet rakennusalalla VIRAPS on internetissä toimiva palvelu jonka avulla
Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa. Tutkimustulokset. Yhteenveto
Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa Tutkimustulokset Yhteenveto KVKL pähkinänkuoressa Perustettu: 18.3.2008 Perustajat: Realia Group Oy Kiinteistömaailma Oy OP-Keskus
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 90 000 asukkaan väestönkasvuun;
On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!
30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin
OMAKOTILIITON LAUSUNTO
OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu (VeJ) ti 6.10.2015 klo 10.30 HE 26/2015 vp (kiinteistöverolain muuttamisesta) 6.10.2015 toiminnanjohtaja Kaija Savolainen SISÄLTÖ Asumismenojen kehitys
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 Seminaarit ja työpajat Seminaarit ja työpajat toteutetaan niin, että ne tukevat kansallisia ja seudullisia politiikka- ja suunnitteluprosesseja. Ohjausryhmän kokouksessa
OMAKOTIASUKKAIDEN LÄMMITYSJÄRJESTELMÄVALINNAT SANEERAUSTILANTEISSA JA UUSIEN POLITIIKKAKEINOJEN VAIKUTUS VALINTOIHIN
OMAKOTIASUKKAIDEN LÄMMITYSJÄRJESTELMÄVALINNAT SANEERAUSTILANTEISSA JA UUSIEN POLITIIKKAKEINOJEN VAIKUTUS VALINTOIHIN MMT Seppo Rouvinen Itä-Suomen yliopisto Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta,
VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa
VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa Tiivistelmä hankkeesta Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.2017
One1 alueelliset lähienergiaratkaisut. Harri Kemppi
One1 alueelliset lähienergiaratkaisut Harri Kemppi One1 Oy One1 Oy on suomalainen Clean Tech-yritys Toimintamme pohjautuu uusiutuvan energian teknologioiden kehittämiseen ja keskittämiseen lähilämpö/korttelilämpö-tyyppiseksi
Pinspire. Yhteishankinta-alusta asumisen elinkaarelle Loppuraportti
Pinspire Yhteishankinta-alusta asumisen elinkaarelle Loppuraportti 30.01.2017 KiraDigi hanke pähkinänkuoressa Taustalla kuluttajan palvelukokemuksen parantaminen rakennushankkeessa digitaalisen yhteishankinta-alustan
MaaS-palveluiden houkuttelevuus
MaaS-palveluiden houkuttelevuus Kyselytutkimuksen tulokset Helsingin Seudun Liikenteen toimialueella DI-työn tiivistelmä, syyskuu 2017 Hanna Ratilainen 1 Työn tavoitteet Listata MaaS-pakettien ominaisuuksia,
Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki
Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki Helsinki kasvaa voimakkaasti Helsingissä on käynnissä Euroopan suurimpia
Kuluttajien valmius kysyntäjoustoon
Kuluttajien valmius kysyntäjoustoon Enni Ruokamo, Otto Appelgren, Teemu Meriläinen, Maria Kopsakangas- Savolainen ja Rauli Svento Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, SYKE Energiaviraston työpaja 14.9.2017
Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/6 4.5.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) 6 Lausunto ympäristöministeriölle Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus -raportista HEL 2014-001484 T 00 01 06 Päätösehdotus Verotus päättää antaa
Taloyhtiötapahtuma Tuomas Viljamaa Suomen Vuokranantajat vuokranantajat.fi
Taloyhtiötapahtuma 26.4.2017 Tuomas Viljamaa Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö. Edistämme vuokranantajien asiaa ja tarjoamme
Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.
Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia
Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä
Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL
Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola
Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen Hannu Rossilahti Kouvola 29.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 ARA-tuotannon määrä eri vuosikymmeninä
Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.
Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia
Uudistava korjausrakentaminen asuntoosakeyhtiöissä. ApRemodel - Apartment House Remodelling
Rakennettu ympäristö ohjelma - Tekes Uudistava korjausrakentaminen asuntoosakeyhtiöissä ja vuokrataloissa ApRemodel - Apartment House Remodelling Pertti Lahdenperä, Pekka Lahti VTT, Veijo Nykänen VTT,Olli
MAL-verkosto, katsaus
MAL-verkosto, katsaus 14.2.2012 Maksatuksen hakeminen ajalta 1.7.-31.12.2011 Haettava summa ajanjaksolta yhteensä 128 293 euroa. Kustannukset koko vuonna yhteensä 216 035 euroa, mikä on n. 60 000 euroa
Kohti rekisteröitymismenettelyä
Kohti rekisteröitymismenettelyä 27.2.2019 Tuula Ahlgren Ryhmäpäällikkö Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Palvelutuotannon kokonaisuudistus Rekisteröitymismenettely Rekisteröitymisjärjestelmä -projekti: rekisteröitymistä
Valtion riski vs. asukkaan koti
Valtion riski vs. asukkaan koti Kommenttipuheenvuoro Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.9.2017 Aija Tasa Johtaja, Asunnot toimiala RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen
Kysely MAL-verkoston jäsenseuduille v. 2014 toiminnan sisällöiksi. (22.11.2013 ja uusinta 5.12.2013)
Kysely MAL-verkoston jäsenseuduille v. 2014 toiminnan sisällöiksi (22.11.2013 ja uusinta 5.12.2013) MAL-VERKOSTON KYSELY JÄSENSEUDUILLE VUODEN 2014 PAINOPISTEISTÄ MAL-verkoston v. 2014 toiminnan ja talouden
VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI
Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille
Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen
Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Hankeaika 2013 2014 Kohderyhmänä ovat pienet kehityskykyiset, kasvuhaluiset, pirkanmaalaiset
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,
Asuntopolitiikan kehittämiskohteita julkistamistilaisuus, eduskunta
Asuntopolitiikan kehittämiskohteita 12.9.2017 julkistamistilaisuus, eduskunta Tutkimuskysymykset ja päähavainnot Tutkimuksella oli kaksi pääkysymystä: 1) selvittää pääkaupunkiseudun asuntorakentaminen
Kieliaineistojen käyttöoikeuksien hallinnan tietojärjestelmä
Kieliaineistojen käyttöoikeuksien hallinnan tietojärjestelmä Omistaja Tyyppi Tiedoston nimi Turvaluokitus Kohderyhmä Turvaluokituskäytäntö --- SE/Pekka Järveläinen Projektisuunnitelma projektisuunnitelma_kielihallinto.doc
Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela
Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela Valtakunnallinen asunnottomuuspäivä 17.10.2014 seminaari Espoo, Dipoli, 17.10.2014 klo 13-15.30 Nuorten asuminen v. 2025 Asumisympäristö
SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA
162 SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA TÄSTÄ AINEISTOSTA KIITOS KUULUU KARI TAKALALLE, JOKA ON PÄIVITTÄNYT AINEISTOA VUODESTA TOISEEN. AINEISTO ON TARKOITETTU VAIN LUENTOKÄYTTÖÖN
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!! JANNE VARTIAINEN PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN VUOROTTAISKÄYTÖN HYÖDYT ESPOON JA HELSINGIN KAUPUNGEISSA
JANNE VARTIAINEN PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN VUOROTTAISKÄYTÖN HYÖDYT ESPOON JA HELSINGIN KAUPUNGEISSA Diplomityön tutkimussuunnitelma LUONNOS 11.6.2014 Tarkastaja: professori Jorma Mäntynen Tarkastaja ja aihe
Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012
Asumismenot 2012 Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Tutkimuskysymys Mitä asuminen maksaa eri kotitalouksille, eri asumismuodoissa ja eri kaupungeissa nyt ja viiden vuoden päästä? Yhteenveto Keskimääräinen asumismenojen
OMAKOTILIITON LAUSUNTO
OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu (VeJ) ti 3.11.2015 klo 11 HE 34/2015 vp (energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi) SISÄLTÖ Energiaveron kehitys Energiaverotuksen ja
Laadukkaampaa asumista
Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,
Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina
Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina Tutkimus kohdistui Lahdessa sijaitsevaan Liipolan asuinalueeseen. Liipolassa, kuten monissa muissakin saman aikakauden asukasrakenteeltaan nopeasti
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista. Ympäristövaliokunta Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista Ympäristövaliokunta 22.9.2017 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten
www.asli.fi Tampere University of Technology Construction Management and Economics Korkeakoulunkatu 5 P.O. Box 600 FI-33101 Tampere Finland
www.asli.fi Tampere University of Technology Construction Management and Economics Korkeakoulunkatu 5 P.O. Box 600 FI-33101 Tampere Finland Asumisen liiketoiminnan tutkimusryhmä ASLI Ensimmäinen asumisen
Kaupunki, joka kasvaa unelmien ympärille. Tarjous videografisesta tutkimuksesta
Kaupunki, joka kasvaa unelmien ympärille Tarjous videografisesta tutkimuksesta 30.4.2019 Saatteeksi Meillä on ilo tarjota teille tätä tutkimuskokonaisuutta. Tässä tarjouksessa esittelemme YIT:lle ja Järvenpään
Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014
Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi