Pyyntö. Pi rkan maan aluetoimiston kutsun nat järjestetään syksyllä I iitteenä olevan kutsuntakuulutuksen mukaisesti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyyntö. Pi rkan maan aluetoimiston kutsun nat järjestetään syksyllä I iitteenä olevan kutsuntakuulutuksen mukaisesti."

Transkriptio

1 ffilpanssariprikaati N r-o L/.7 Pyyntö ty 0 3 0t (3) MO t5.03.0/08 *Lo,l-'- - L-^Ao 4U-{,*.!"- ^irf Asevelvollisuuslaki 55, S, 965 KUNNAN EDUSTAJIEN JA däxänciden NIMEÄMINEN VUODEN 08 KUTSUNTOIHIN Pi rkan maan aluetoimiston kutsun nat järjestetään syksyllä I iitteenä olevan kutsuntakuulutuksen mukaisesti. Asevelvollisuuslain 5 $:n mukaan: "Kutsunnan ajasta ja paikasta ilmoitetaan kutsu ntaku u lutuksella, joka on nähtävillä Puolustusvoimien verkkosivuilla ja kunnan ilmoitustaululla vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntoja sekä kutsuntojen ajan. Tarpeen mukaan kuulutus voidaan pitää nähtävänä myös muulla tavoin." Kunnat voivat harkintansa mukaan laittaa kuulutuksen näkyville esimerkiksi verkkosivuilleen". Pyydämme välittämään kutsuntakuulutuksen myös niihin oppilaitoksiin, joissa opiskelee kutsuntaikäisiä. KUNTIEN EDUSTAJAT KUTSUNTALAUTAKUNN ISSA Asevelvollisuuslain $:n mukaan Pirkanmaan kuntia pyydetään nimeämään edell isvuosien tapaan ku n nan ed ustajat varaedustajineen kutsu nta lautakuntiin kutsu ntaku u I utuksen ajankohtien mukaisesti. Kunnan edustajien toivotaan olevan riittävästi nuoriso- tai sosiaalityöhön perehtyneitä. Tarvittavien kunnan edustajien määrä ja arvio kutsunnanalaisten määrästä on liitteessä. Kunnan kutsuntajärjestelyistä vastaavaa (yhteyshenkilö) pyydetään-tömfrräan saman liitteen ohjeiden mukaisesti. Pa nssariprikaati PL Puh aksi Y-tunnus www, pu olustusvoimat. fi

2 Panssariprikaati Pyyntö (3) MO /08 KUNNAN TERVEHDYKSEN ESITTÄMINEN KUTSUNNOISSA Ku ntia pyydetää n esittämään avajaistilaisu udessa lyhyt tervehdys kutsunnanalaisille, Kutsuntapäivän ohjelma on liitteessä. Kutsuntojen järjestelyjä ohjaavassa Puol ustusvoim ien asiaki rjassa ohje istetaan tervehdyksen sisältö seu raavasti : "Ku n na n tervehdyksen tu lisi olla lyhyt ja kannustava". Kunnan edustajan eitarvitse käsitellä yleisiä sosiaalisia etuuksia omassa puheenvuorossaan, koska ne esitellään oppitunnin yhteydessä. 3 KUTSUNTALÄÄXÄNIruASETTAMINEN Kuntien tulee asettaa kutsuntalääkäri kunnan kutsuntatilaisuuteen. Lääkä ri a rvioi kutsu n noissa palvel uskelpoisuuden Terveysta rkastusohjeen 0 mukaisesti. Ohje on sähköisenä puolustusvoimien internetsivuilla osoitteessa Puolustusvoimat > Tietoa meistä > Sotilaslääketieteen keskus > TerveystarkastuSohjeet. Sotilaslääketieteen keskus ja Pi rka nmaa n al uetoim isto jä rjestävät vuosittain palvel uskelpoisuusl uokan määrittämisestä koulutuksia, yleensä tammikuussa. Ohje kutsuntalääkärin työn laskuttamisesta on liitteessä. 4 KUTSUNTATARJOILU esittää, että vakiintuneen tavan mukaisesti kunta järjestää kutsuntatilaisuudessa tarjoilun kutsunnanalaisille; kahvit ja lounaan. Lisätietoja antaa tarvittaessa yliluutnantti Kari Lehtisalo, puh ja komentajakapteeni Timo lkonen, puh tai aluetoimiston asiakaspalvelupiste, puh Aluetoimiston päällikkö Everstiluutnantti Marko Alamäki Sektorijohtaja Komentajakapteeni Timo lkonen

3 Panssariprikaati () Liite MO957 Kutsuntapäivän ohjelma: r a s u ude' Kahvitilaisuus iäl[:*;ildlf:;rl]ä :"ril:;' Kunta, kirkko ja sotiemme veteraani (tai veteraanien perintö video) Kutsuntainfo (enintään 45 min) Toimistosihteerin haastattelu Lääkärintarkastus (käsketyille henkilöille ja lääkäriin haluaville) Kutsuntalautaku nta Ohje kunnan kutsuntajärjestelyistä vastaavalle (yhteyshenkilö) Kutsuntalautakuntaan valitun kunnanedustajan ja hänen varajäsenensä yhteystiedot sekä tehtävään tarkastavaksi määrätyn lääkärin yhteystiedot pyydetään lähettämään mennessä, Asevelvollisuussektori, PL 37, 3354, TAM PE RE ta i sä hköpostilla osoitteeseen : pirkanmaanaluetoimisto@mil.fi. Kuntien edustajista pyydetään ilmoittamaan: täydellinen nimi (puhuttelunimi alleviivattuna) osoite ja puhelinnumero Kutsuntapaikat on lueteltu kutsuntakuulutuksessa. Niista on tehty jo aiemmin vuokrasopimukset tuleville kutsuntapäivälle. Kutsuntapaikkoihin tulisi vielä olla yhteydessä ja varmistaa, että ne ovat huomioineet ko. päivän. Alustavat kutsuntavahvuudet ovat liitteessä. Kokonaisvahvuuteen tulee lisäksi kutsuvieraat, kunnan edustajat, aluetoimiston henkilökunta ja ainakin yksi varusmies. 3 Kutsuntalääkärin työn ja ennakkoterveystarkastusten laskuttaminen Kutsuntapäivältä puolustusvoimilta laskutetaan kutsuntalääkärin työstä 50 euroa/ tunti, yleensä esim. klo 09-5 = 300. Laskujen liitteenä tulee olla tarkastuksiin osallistuneiden lääkäreiden nimet, palvelun kesto sekä tarkastuspaikka. Erillisiä matka- tai päivärahakuluja ei voi laskuttaa. Puolustusvoimien laskutusosoite on: Opus Capita Group Oy:n välittäjätunnus: Puolustusvoimien Y-tunnus: 0gS0g-g ALV-tunnus ovttunnus/verkkolaskuosoite sorlk so

4 LIITE V ke 5.8 Hämeenk ro 75 td 6.8, Valkeakoski 54 J ri.8 ke.8 vko 35 ti8.b ke 9.8 to 30.8 vko.36 ti 4.9 ke 5.9 to 6.9 vko,37' Lempäälä A-L Lempäälä M-O Urjala Punkalaidun Vesilahti lkaalinen Parkano Kihniö Ruovesi Orivesi Mänttä-Vilppula Virrat Juupajoki Pälkäne 90 B5 3 I 4 I zo 53 I I B 44 ti.9 Ylöjärvi A-L 3 ke.9 Ylöjärvi M-ö '6 to 3.9 Sastamala 74 J, ':vfts {l ti 9.0 to.0 vko.43 ke 4.0 to 5.0 vto'.äs pe 9. Akaa Nokia Pirkkala Kangasala :I 8 57 Tampere A-He ,,,vko 46 ma.. ti 3. ke 4. to 5. pe 6. vko 50 lo 4. Tampere Hi - Kom Tampere Kon - Mas Tampere Mat - P Tampere Q - S Tampere T - O Tampere erikseen käsk

5 ( Puolustusvoimat KUTSUNTAKUULUTUS Asevelvollisuuslain (438007) ja Valtioneuvoston asetuksen asevelvollisuudesta (443007) nojalla toimitetaan vuonna 000 syntyneiden sekä muiden jäljempänä mainittujen asevelvollisten kutsunnat n alueella vuonna 08 seuraavassa järjestyksessä: KUNTA Sukunimen alkukirjaimet AIKA Päivä Kuukausi Klo TOIMITUSPAIKKA AKAA Ti 9. Lokakuuta Toiialan vhteiskoulu. Kurisiärventie 8. Toiiala HÄMEENKYRÖ Ke 5. Elokuuta Ammatti-instituutti lisakki. Taitokuia 3. Hämeenkvrö IKAALINEN Ke 9. Elokuuta Käsi- ia taideteollisuusoooil.. Eino Salmelaisenk. 0- lkaalinen JUUPAJOKI To 6. Swskuuta 0.00 Juupaioen koulukeskus, Koulutie, Korkeakoski KANGASALA To 5. Lokakuuta Pitkäiärven koulu, Vatialantie 4. Kanqasala KIHNIÖ To 30. Elokuuta 0.00 Puumilan Taitotalo, Kurunlie -3, Kihniö leupmlä A-M Ti 'l Elokuuta Lempäälå Ehtookoto. Katepalintie 9. LemDäälä LEMPÄÄLÄ N-O Ke Elokuuta Lempäälå Ehtookoto. Kateoalintie 9. Lemoäälä MÄNTTÄ-VILPPULA Ke 5. Swskuuta Mäntån Klubi, Tehtaankatu 33. Mänttä-Vilooula NOKIA To Lokakuuta Kerhola. Souranderintie 3. Nokia ORIVESI Ti 4. Syyskuuta Kauounointalo. Keskustie 3. Orivesi PARKANO To 30. Elokuuta Ammatti-instituutti lisakki. Seoänkatu 4. Parkano PIRKKALA Ke 4. Lokakuuta Pirkkalan vläaste. Koulutie 8. Pirkkala PUNKALAIDUN Ti 8. Elokuuta q00 Kunnanvirasto. Vesilahdentie 5. Punkalaidun PÄLKÄNE To 6. Swskuuta Nuiiantalo. Onkkaalantie 0. Pälkäne RUOVESI Ti 4. Swskuuta Ruoveden Pirkkoien Urheilutalo, Pirkantie 4, Ruovesi SASTAMALA TO 3. Swskuuta Vammalan ammattikoulu, Ratakatu 36, Sastamala A-He Pe 9 Marraskuuta Tampereen KauppaoDDilaitos, Sammonkatu 45. Tampere Hi - Kom Ma. Marraskuuta Tampereen Kauppaoppilaitos, Sammonkatu 45. Tamoere Kon - Mas Ti 3. Marraskuuta Tampereen Kauppaoppilaitos, Sammonkatu 45. Tampere Mat-P Ke 4. Marraskuuta Tampereen Kauppaoppilaitos, Sammonkatu 45. Tampere l Q-S TO 5 Marraskuuta Tampereen Kauppaoooilaitos. Sammonkatu 45. Tamoere! T-ö Pe '6. Marraskuuta Tamoereen KauDDaoDoilaitos. Sammonkatu 45. Tamoere! URJALA Ti 8. Elokuuta Urialankvlån Koulumaa. Kantalantie 9 a. Urialankvlä VALKEAKOSKI TO 6. Elokuuta Hämeen Ammaftikorkeakoulu. Lotilantie 6. Valkeakoski VESILAHTI Ke 9, Elokuuta Vesilahden vläaste. Koulutie. Vesilahti VIRRAT Ke 5. Syyskuuta Virastotalo. Virtaintie 6. Virrat YLÖJÄRVI A-M Ti Swskuuta Kauounointalo. Kuruntie 4. Ylöiärvi YLÖJÄRVI N-O Ke. Swskuuta Kaupunqintalo, Kuruntie 4, Ylöiärvi Erikseen käskettävåt Pe 4. Joulukuu Uimalankatu. Tamoere Kutsuntapaikalle on saavuttava ilmoiftautumista varten 5 minuuttia aikaisemmin! L ( I z l! v Kutsunnanalainen on miespuolinen Suomen kansalainen, joka: - kutsuntavuonna täyttää 8 vuotta; - on jäänyt edellisiin kutsuntoihin saapumatta, jollei hänen palveluskelpoisuudestaan ole vielä erikseen tehty päätöstä eikä hän ole täyttänyt tai sinä vuonna täytä 30 vuotta; tai - on määrätty tämän vuoden kutsuntaan uudelleen tarkastettavaksi. Kutsunnanalainen ei ole asevelvollinen, joka on saanut Suomen kansalaisuuden tai päätöksen kansalaisuudesta sinä vuonna, jona hän täyttää 8 vuotta tai sen vuoden jälkeen. Hänet voidaan kuitenkin määrätä m uuhun aluetoim iston järjestämään tarkastukseen. &,o tl ä ö ). :f J o:0 r PL 37, 3354 Tampere Suomi ' inland Puh ax ', pirkanmaanaluetoimisto@mil.fi

6 ! a ( Puolustusvoimat Läsnäolovelvoll isu us kutsu nnassa Kutsunnanalaisen tulee osallistua kutsuntatilaisuuteen henkilökohtaisesti, jollei häntä ole vapautettu läsnäolovelvollisuudesta. Aluetoimisto voi vapauttaa henkilökohtaisesta läsnäolovelvollisuudesta kutsunnassa asevelvollisen, - jolla on vaikea vamma tai sairaus; - joka on osallistunut erikoisjoukkojen valintakokeeseen ja joka on määrätty palvelukseen; tai - joka asuu ulkomailla ja on toimittanut låäkärinlausunnon tai muun luotettavan selvityksen, jonka perusteella hänen palveluskelpoisuutensa voidaan måärittää. Kutsunnanalainen, joka ei ole osallistunut kutsuntatilaisuuteen laillisen esteen vuoksi, on velvollinen välittömästi laillisen esteen lakattua näyttämään aluetoimistolle toteen esteensä. Jos kutsunnanatainen opiskelee kaukana kutsuntapaikkakunnalta tai hänellä on muu perusteltu syy, hän voi aluetoimiston suostumuksella osallistua muuhun saman vuoden kutsuntatilaisuuteen kuin siihen, johon hänen kutsuntakuulutuksen mukaan on osallistuttava. Kutsunnanalainen velvoitetaan palveluskelpoisuuden selvittämiseksi osallistumaan kutsuntaa edeltävään terveystarkastukseen terveyskeskuksessa tai muussa tarkastukseen soveltuvassa paikassa kutsuntavuonna, jollei tarkastus ole tarpeeton aluetoimiston kutsunnanalaiselta tai muulta taholta kutsunnanalaisen palveluskelpoisuudesta saaman selvityksen tai asevelvollisen ulkomailla asumisen takia taikka muusta erityisestä syystä. Kutsunnanalaisten on kutsuntatilaisuudessa valmistauduttava todistamaan henkilöllisyytensä. Asevelvollinen, joka oikeudettomastijää määräaikaan saapumatta kutsuntaan tai poistuu tilaisuudesta ilman sotilasviranomaisen antamaa lupaa ennen kuin hänen asiansa on käsitelty, on tuomittava poissaolosta kutsunnasta sakkoon (AsevL 95). lrj (.) Yhteys- ja lisätietoja antaa tarvittaessa. Tampereella tammikuun 3. päivänä 08. Aluetoimiston päällikkö Everstiluutnantti J'lt Marko Alamäki ^ Asevelvol I is u ussektorin Komentajakapteeni Timo lkonen lju a ill I u 0 :r! z,:i u, T u V z. d 4c ;' IJ :) :) 3 Pirkanmaan aluotoimisto Puh I 90 PL 37, 3354 Tampere ax Suomi ) inland pirkanmaanaluetoim isto@mil.fi l

pwrur0 AsevllSS3mom PANSSARIPRIKAATI Pirkanmaan aluetoimisto Tampere Asevelvollisuuslaki 22 $ Asevelvollisuusasetus 24 $

pwrur0 AsevllSS3mom PANSSARIPRIKAATI Pirkanmaan aluetoimisto Tampere Asevelvollisuuslaki 22 $ Asevelvollisuusasetus 24 $ PANSSARIPRIKAATI Pirkanmaan aluetoimisto Tampere 4/r> ur/tr7a+on/ pwrur0 14.3.2017 1(2) 7 züi?.û1 i Ku n nan-/kau pu ng i n hal litus Asevelvollisuuslaki 22 $ Asevelvollisuusasetus 24 $ AsevllSS3mom KUNNAN

Lisätiedot

Kainuun prikaati Pyyntö 1 (4) Pohjois-Karjalan aluetoimisto JOENSUU MM / /

Kainuun prikaati Pyyntö 1 (4) Pohjois-Karjalan aluetoimisto JOENSUU MM / / Kainuun prikaati Pyyntö 1 (4) JOENSUU 4.3.2016 MM3330 110/15.03.01 /2016 R Asevelvollisuuslaki 28.12.2007/1438, 19 kutsuntalautakunta POHJOIS-KARJALAN KAUPUNKIEN JA KUNTIEN EDUSTAJIEN NIMEÄMINEN KUTSUNNOILLE

Lisätiedot

Kaartin jääkärirykmentti Pyyntö 1 (6) Uudenmaan aluetoimisto HELSINKI MO / /2017

Kaartin jääkärirykmentti Pyyntö 1 (6) Uudenmaan aluetoimisto HELSINKI MO / /2017 Kaartin jääkärirykmentti Pyyntö 1 (6) HELSINKI 27.3.2018 3800/15.03.01/2017 1. Asevelvollisuuslaki (1438/2007) 2. Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 3. MAAVHSM 002 HL2, 15.12.2015: Kutsunta ja aluetoimiston

Lisätiedot

2. Kuntien määräämät jäsenet kutsuntalautakunnissa

2. Kuntien määräämät jäsenet kutsuntalautakunnissa Kunnanhallitus 165 27.04.2015 Kunnan edustajat v. 2015 kutsunnoissa Khall 27.04.2015 165 Kainuun prikaati / Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto on lähettänyt Pohjois-Pohjanmaan kunnille 16.4.2015

Lisätiedot

limingan kunnanhallitus

limingan kunnanhallitus limingan kunnanhallitus Kainuun prikaati Pyyntö Låh QGY6 Pohjois -Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto OULU

Lisätiedot

Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat. Nimi Työ Osasto

Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat. Nimi Työ Osasto Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat Nimi Työ Osasto Esitettävät asiat Yleistä asevelvollisuudesta Yleistä kutsunnoista Kutsuntaviranomaisten havaintoja Tilastotietoa kutsunnoista Keskustelua Lainsäädäntöä

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

2. Kuntien määräämät jäsenet kutsuntalautakunnissa

2. Kuntien määräämät jäsenet kutsuntalautakunnissa Kunnanhallitus 272 12.06.2017 Kunnan edustajat v. 2017 kutsunnoissa Khall 12.06.2017 272 Kainuun prikaati / Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto on lähettänyt mm. Poh jois-poh jan maan kunnille 17.5.2017

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.10.2017 Syyskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.9.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2 LAPE-AKATEMIA TAMPEREELLA 6.6.2019: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointiympyrän taustatiedot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kouluterveyskyselyn uusimmat luvut Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta:

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2017 Marraskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2017) Pirkanmaan työttömyys väheni vuoden aikana 9179 henkilöllä Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.11.2013 Tilannekatsaus 31.10.2013 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaalla oli lokakuun 2013 viimeisenä päivänä 31398 työtöntä työnhakijaa. Vuotta

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.9.2017 Elokuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2017 viimeisenä päivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.11.2016 Lokakuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.8.2017 Heinäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.7.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2015 Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.5.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2015 tilannekatsauspäivänä 34400

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.6.2018 Toukokuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli toukokuun 2018 lopussa 21638 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät Tampere Yhteystiedot: Pirkanmaan Yrittäjät puh (03) 251 6500 Bussikuljetukset Linja-autoaseman edestä: klo 18.10-18.30 Nonstoppina, Tokeen Liikenne Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.11.2015 Lokakuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.10.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun 2015

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.8.2016 Heinäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.7.2016) Työttömiä yli 40000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2016 tilastopäivänä 40539

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.7.2017 Kesäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.5.2014 Tilannekatsaus 30.4.2014 Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32599 työtöntä

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.3.2018 Helmikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2018) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen hidastui Pirkanmaan työttömien määrä oli helmikuun

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Ote pöytäkirjasta 46/2017 1 (5) 511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan TRE:3351/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Päätösvalmistelusuunnittelija

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.3.2013 Tilannekatsaus 28.2.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli helmikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.4.2017 Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.10.2015 Syyskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

Kuntaraportti Mänttä-Vilppula. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Mänttä-Vilppula. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Mänttä-Vilppula Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Juupajoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kihniö Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Punkalaidun Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ruovesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Vesilahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pälkäne Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Urjala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Hämeenkyrö Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Sastamala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ylöjärvi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pirkkala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lempäälä Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Valkeakoski Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kangasala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Nokia Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat. Nimi Työ Osasto

Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat. Nimi Työ Osasto Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat Nimi Työ Osasto Esitettävät asiat Yleistä asevelvollisuudesta Yleistä kutsunnoista Kutsuntaviranomaisten havaintoja Tilastotietoa kutsunnoista Keskustelua Lainsäädäntöä

Lisätiedot

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille Ohjeet: Erityisluokanopettaja, arvioi vastauksissa vain oman luokkasi (tai vastaavan ryhmän) oppilaita. Laaja-alainen erityisopettaja,

Lisätiedot

Kuntaraportti Virrat. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Virrat. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Virrat Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Orivesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Orivesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Orivesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Parkano. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Parkano. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Parkano Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tampere Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset. Pirkanmaan. maakunta

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset. Pirkanmaan. maakunta Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Pirkanmaan maakunta Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri

Lisätiedot

Alkoholilaki-info oikopolut>lomakkeet> elinkeinot>alkoholilupa-asiat

Alkoholilaki-info oikopolut>lomakkeet> elinkeinot>alkoholilupa-asiat Alkoholilaki-info 13.2.2018 www.avi.fi oikopolut>lomakkeet> elinkeinot>alkoholilupa-asiat 1 Lupahakemusten yleinen sisältö: o Lupahakemukset ja ilmoitukset tulee tehdä vahvistetuilla lomakkeilla o Kaikissa

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.10.2014 Syyskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2016 Huhtikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.4.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 21.11.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN Tervetuloa ja kahvia Edellisen kokouksen muistio

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Pirkanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Minne menetkin Pirkanmaalla

Minne menetkin Pirkanmaalla Minne menetkin Pirkanmaalla Läntinen seutulippualue Perusseutulipun kuntakohtaiset hinnat euroina 1.3.2013 Kankaanpää 70 Parkano 80 Kihniö 67 Jamijärvi 67 Ikaalinen 80 Sastamala 70 Hämeenkyrö 80 Virrat

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Kehittämisryhmän koostumus Ryhmän koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Jäsenkunnat: Kangasala,

Lisätiedot

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon organisointi Karri Vainio, Rami Nurmi Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 ICT-muutoksen onnistumisen edellytykset 1.Tunnistetaan maakunnittain eroava lähtötilanne,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hannele Tiitto. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Hannele Tiitto

Valmistelija / lisätiedot: Hannele Tiitto. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Hannele Tiitto Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 6 Sako- ja umpikaivolietteen jätetaksan päivitys TRE:6885/02.04.03/2016 Valmistelija / lisätiedot: Hannele Tiitto Valmistelijan yhteystiedot vs. jätehuoltoinsinööri

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot