Opintomatka Hollantiin Green Care -teemalla
|
|
- Kaarlo Ranta
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opintomatka Hollantiin Green Care -teemalla Matkaraportti Maija Lipponen, Merja Leskinen, Riitta Turpeinen Kantri&Co. hanke, Kainuun ammattiopisto Luonto voimaksi Kainuussa hanke, Luke ja Kajaanin ammattikorkeakoulu
2 Kantri & Co. hankkeen yksi valmennusteema on Green Care toiminta maaseutuyrityksissä. Teemaan liittyen järjestettiin ulkomaan opintomatka Hollantiin, ja suunnittelua tehtiin yhteistyössä Luken Luvoka hankkeen kanssa. Vastuullisena matkanjärjestäjänä oli Forssan matkatoimisto. Osallistujat: Riitta Turpeinen, Maija Lipponen, Elina Virkkunen, Arja Rautiainen, Merja Leskinen, Aino Sandelin, Tiina Kuittinen, Kari Korhonen ja Tero Korhonen. Sekä Pohjanmaalta 6 henkilöä: Tee ja Antero Ekola, Sanna ja Vesa Leppälä, Satu Autio ja Noora Nyrhinen Kanalauma kuopsuttaa pihalla, koira tulee vastaan vieraita ja eri-ikäisiä ihmisiä touhuaa yhdessä askareissaan. Jokaisella vierailemallamme tilalla kävijät otetaan vastaan erittäin lämpimästi, osaksi yhteisöä. Asiakkaat osallistuvat meille tarjottavan ruoan laittoon, tarjoiluun ja joku kertoo oman tarinansakin. Lapsi opettelee ruokapöydän vieressä lukemaan lukukoira sylissään. Care farm - toimintaa voi helposti kuvata sanalla yhteisöllisyys sitä näillä maatiloilla on tarjolla ja sen vaikutus monen ihmisen elämään on suuri. Opintomatka Hollantiin alkoi aurinkoisissa merkeissä vierailulla tutkija Jan Hassinkin perustamalle kaupunkimaatilalle Hoeve Klein Mariendaal, jossa käy monenlaisia kohderyhmiä sekä iso joukko vapaaehtoisia. Työntekijöitä tilalla on 12 (mm. viljelijä, kokki, eläintenhoitajia, taiteilija ja ihmisten ohjaamisen ammattilaisia). Tila sijaitsee taajamassa kävelyetäisyyden päässä asuinalueista. Tila on perustettu suojelualueelle. Asiakkaita käy päivittäin: lapsia ja nuoria kerran viikossa, ikäihmisiä 2 kertaa viiikossa, mielenterveysasiakkaita 2 krt/vk ja lisäksi tilaa hyödynnetään oppimiseen liittyen. Hoeve Klein Mariendaalissa hyödynnetään viljelyä ja eläinten hoitoa erilaisten asiakasryhmien päivätoiminnassa. Jan kertoi että Hollannissa Care Farm -toimintaa on kehitetty jo yli 20 vuotta. Mukana on ollut alusta asti kaksi ministeriötä - terveysministeriö ja maatalousministeriö joka on vaikuttanut suotuisasti toiminnan laajentumiseen. Kehityskulku Hollannissa on ollut oikeastaan päinvastainen kuin Suomessa: vuodesta 1998 palveluita on hankittu asiakkaille alueellisesti henkilökohtaisen budjetoinnin turvin, mikä on mahdollistanut laajamittaisen toiminnan hyvin monenlaisille
3 kohderyhmille. Vuonna 2015 palvelutuotanto on siirtynyt "sotealueilta" kunnille, mikä on mutkistanut hoivamaatilojen sopimuksia ja niukentanut asiakasmääriä. Siitä huolimatta care farm - tiloja on maassa yli 1400 ja yhden maakunnan alueella lähes 200. Asiakkaita tuntui kaikille riittävän, toki rinnalle on lähes kaikilla tiloilla keksitty muuta tuotantoa tai palveluja (pitopalvelu, ravintolat, suoramyynti jne). Asiakasmäärät tilojen päivätoiminnassa siis ovat edelleen suuret, esimerkiksi ikäihmisiä käy paljon. Osaltaan tämän mahdollistaa pakolliset terveysvakuutukset, joilla valtio maksaa ikäihmisten osallistumisen toimintaan. Lasten ja nuorten kohdalla maksaja on useimmiten kunta tai kaupunki. Puupölkyissä kasvatetaan herkkusieniä, joita hyödynnetään kasvisten lisäksi tilan ravintolassa. Myös ravintola pyörii usealla tilalla päivä- tai työtoiminnassa olevien asiakkaiden ja vapaaehtoisten voimin. Maatilojen saavutettavuus on erinomainen: Hollanissa on suuria kaupunkeja ja maaseutu on niitä lähellä. Tilat ovat helposti saavutettavia julkisilla - jopa kävellen. Asiakkaat tulevat usein myös taksilla. Care farmit ovat vahvasti verkostoituneet alueellisesti ja valtakunnallisesti, ja nämä yhdistykset ajavat toiminnan etuja sekä tekevät markkinointia kuntiin ja maakuntiin. Valtakunnallinen yhdistys myöntää (ulkopuolinen auditointi) laatusertifikaatin joka maksaa noin 800 euroa vuodessa.
4 Tutkija Jan Hassink esitteli, mistä Care farm toiminnan vaikutukset syntyvät. Jatkoimme lounaan jälkeen Wageningen yliopiston entisille tiluksille, jossa nykyään toimii kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien toimintakeskus Care Farm de Hoge Born. Tilalla on iso kanala munantuotantoon, monenlaisten kasvien viljelyä ja hedelmäpuita. Tilalta on annettu viereisen yliopiston opiskelijoiden käyttöön oma palsta, jossa he voivat kokeilla ja toteuttaa ideoitaan. Tilan asiakkaat käyvät päivätoiminnassa ja osa heistä myös terapiassa, jota tarjotaan paikan päällä. Lisäksi tilalla on hätämajoitusta sitä tarvitseville sekä tuettua asumista mielenterveyskuntoutujille. Tilan puodista paikalliset käyvät ostamassa lihaa, munia, kasviksia ja hunajaa.
5 Tilalta löytyy myymälä, majoitustiloja, terapiatiloja, kanala, kasvihuone, peltoa, puutarha, verstas ja muita tiloja. Sateella asiakkaat työskentelevät kasvihuoneessa.
6 Päivän ensimmäinen vierailu on hevostilalle. De Paardenmaatin tilalla toimii kaksi yritystä: Piet ja Wilma Nibbelinkin ratsastus- ja hevostaitokoulu sekä Care farm yrittäjät xx, jonka asiakkaina on mm. autistisia lapsia, koulupudokkaita, kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia. Tilalla on noin 30 hevosta. Ne ovat lähes koko ajan ulkotarhassa, missä on tehty kapeita kulkureittejä 3 km mittaiseksi radaksi. Pääsimme asiakkaiden mukana viemään reittien varrelle heinää hevosille. Tilalla käy care farm asiakkaita päivittäin, noin 10 henkilöä päivässä. Viikonloppuisin on lasten ryhmiä. Osallistujamaksut vaihtelevat e/puoli pv/asiakas tuentasosta riippuen. Ohjaajia on kaksi kasvatus- ja hoitoalan ammattilaista, lisäksi päivittäin on apuna opiskelijoita ja vapaaehtoisia. Kaikilla tiloilla vapaaehtoistyön määrä on merkittävä eikä toiminta kuulemma onnistuisi ilman sitä. Tässä on myös suuri kulttuuriero Suomeen verrattuna! Kyselimme vapaaehtoisilta, mikä saa heidät tulemaan. Vastaus oli, että he saavat touhuta maatiloilla mielekkäitä asioita ja tuntea itsensä tärkeiksi. Vapaaehtoiset usein ovat eläkeläisiä, työttömiä, työuraansa uudelleen pohtivia tai opiskelijoita. Hevostilan asiakastilasta löytyy suuri pöytä, pieni keittiö sekä vähän majoitustilaa. Hevosille viedään heinät pihattoon (paddock paradise) kerran päivässä ponivoimalla. Asiakkaat ovat tässä mukana ja mekin pääsimme kokeilemaan.
7 De Paardenmaatin tilalla on käytetty mielikuvitusta, värikkäitä kukkia sekä maalauksia ympäristön koristamiseen. Toisena päivän kohteena vierailimme Zorgboerderij Hoog-Broek care farmilla, jossa asiakkaina käy ikäihmisiä, koulupudokkaita, kuntoutujia. Tila on luomutila, jonka omistajapari työskentelee maisema-arkkitehtuurin parissa. Työntekijöitä on lisäksi neljä soveltuvan alan ammattilaista. Päivätoiminnassa hyödynnetään ruoan valmistusta tilan omista aineksista. Puitteet ovat viimeisen päälle, asiakastiloissa oli kolme keittiötä, joista yksi toimi myös ravintolana ulkopuolisille. Päivätoiminnan asiakkaat vastaavat ravintolatoiminnasta ja pitopalvelusta. Läheinen retkeilyreitti tuo myös asiakkaita. Tilalla on asiakaskäytössä vuohia, lehmä, sikoja, poneja ja kanoja. Kaikilla tiloilla eläintilat ja -aitaukset ovat todella siistejä. Kulkureitit ja sisätilat ovat esteettömiä. Erilaiset asiakkaat tekevät luontevasti töitä ja viihtyvät yhdessä, jaloissa pyörii koira ja kanoja. Ohjaamista kuvaa lämminhenkisyys ja ihmisen kohtaaminen. Hoog-Broekissa oli vuohia, lehmä, poneja ja sikoja sekä hedelmäpuutarha ja kasvimaa. Tilalla toimii ravintola upeassa lasikattoisessa rakennuksessa. Ravintolan toiminnasta vastaavat päivätoiminnan asiakkaat. Kolmas kohde oli Boerderij 't Paradijs. Luomutila on pariskunnan omistama ja heillä on 20 palkattua työntekijää, joista 13 kokopäiväisiä. Lisäksi apuna on 60 vapaaehtoista. Vapaaehtoiset ovat usein eläkeläisiä tai työttömäksijääneitä tai heitä, jotka miettivät alanvaihtoa. Tilalla järjestetään myöskin
8 päivätoimintaa monille kohderyhmille (mielenterveysasiakkaat, muistisairaat, aivovammasta toipuvat, burn outista toipuvat, kehitysvammaiset, ihmiskaupan uhrit, koulupudokkaat jne) ja viikonloppuisin on tukiperhelapsia. Asiakkaita tilalla käy tuhansia vuodessa. Tilan tuotoista puolet tulee sikojen, kanojen ja lehmien kasvatuksesta lihaksi, monenlaisten kasvisten myynnistä tilamyymälässä sekä pitopalvelusta ja toinen puoli care farm -toiminnasta. Hollannin care farm -tiloilla maatalouden ja hoivapalvelujen osuus liikevaihdosta vaihtelee tilan kiinnostuksen mukaan. Osalla hoiva on vain 5% tuotosta ja tarkoittaa työtoimintatyyppistä palvelua. Osalla tiloista, varsinkin pienistä, hoivan osuus voi olla 95% ja käsittää monenlaisia palveluja hyvin monille kohderyhmille. Myös tällä tilalla toimii ravintola. Puitteet ovat upeat ja tarkoituksenmukaiset.
9 Hollannissa valtio ja kunnat rahoittavat care farm-toimintaa. Esimerkiksi lasten ja nuorten palvelut maksetaan kunnan budjetista, ikäihmisten palvelut maksaa valtio pakollisten sairausvakuutusten turvin. Tilat ovat kukin erikoistuneet omaan juttuunsa ja asiakkaita tuntuu riittävän kaikille. Useat toimijat korostivat, ettei koulutus- ja muut palvelukriteerit saa olla liian tiukat, jotta toiminnan toteuttaminen ei kaadu siihen. Myös tutkija Hassink kertoi, että usein vaikuttavin tekijä maatilahoivassa on tilallisen taito kohdata asiakas ihmisenä - ei diagnoosin kautta. Toki palvelut on tuotettava ammatillisesti, mutta ohjaajan aito läsnäolo ja maatilaan liittyvä tietotaito ovat tärkeitä tekijöitä, jotka luovat turvallisuudentunteen osallistujalle. Tämä kohtaamisen taito näkyi kaikilla vierailuilla: ilmapiiri oli erittäin avoin ja mukaanottava. Myös useissa hoivamaatilatoimintaa koskevissa väitöstutkimuksissa tilallisen rooli oli tärkein asiakkaan hyvinvointia edistävä tekijä luontoympäristön ja ryhmän tuen ohella.
TTS tutkii ja kehittää Green Care - Vihreä Hoiva. Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät Irene Roos 1
TTS tutkii ja kehittää Green Care - Vihreä Hoiva Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 20. 21.1.2012 Irene Roos 1 Green Care Green Care on uusi palvelumuoto, jolla on paljon menestymisen mahdollisuuksia
Hoivapalvelut Onnenpisara
Hoivapalvelut Onnenpisara Kuntouttavia luontolähtöisiä hoivapalveluja Perustettu v.2010 Henkilöstö 3hlö (yrittäjä + 2 työntekijää) koulutustaustaa; lähihoitajia,kehitysvammaisten ohjaaja, neuropsykiatrinen
Green care. Hyvinvointia luonnosta. Jami Green care / Heli Hämäläinen
Green care Hyvinvointia luonnosta Jami Green care / Heli Hämäläinen 5.5.2017 Mitä on green care? Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten
Opintomatka Pohjanmaan maakuntiin Green Care -teemalla
Opintomatka Pohjanmaan maakuntiin Green Care -teemalla Matkaraportti 7.-9.5.2019 Maija Lipponen, Merja Leskinen, Riitta Turpeinen Luonto voimaksi Kainuussa hanke, Luke ja Kajaanin ammattikorkeakoulu Kantri&Co.
Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä
slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen
Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi
Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Joutseno 1.11.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut
Matkaraportti Green Care opintomatkalta Hollantiin 7.-10.4.2014
Matkaraportti Green Care opintomatkalta Hollantiin 7.-10.4.2014 Green Care toiminnasta terveyttä, hyvinvointia ja kasvua Etelä-Pohjanmaalle hanke järjesti hankesuunnitelmaan sisältyvän opintomatkan Hollantiin
Green Care - sosiaali- ja kasvatuspalveluita maatilaympäristössä. Anja Yli-Viikari
Green Care - sosiaali- ja kasvatuspalveluita maatilaympäristössä Anja Yli-Viikari Alankomaat Hoeve Klein Mariëndaal Päivätoiminta-, koulutus- ja virkistyspalvelut sekä maataloustuotanto (oma käyttö, kahvila,
Suomalainen Green Care GreenCareLab -hankkeen aloitustilaisuus, Sipoo 14.1.2016 Elina Vehmasto, Luke
Suomalainen Green Care GreenCareLab -hankkeen aloitustilaisuus, Sipoo 14.1.2016 Elina Vehmasto, Luke Luonnonvarakeskus Green Care -toimintatapa. Sosiaali-, terveys-, kasvatus- tai muu hyvinvointipalvelu,
Luonnon, eläinten ja maatilaympäristön hyödyntäminen ratsutilan arjessa. Turkan Ratsurinne ay Satu Turkka, yrittäjä
Luonnon, eläinten ja maatilaympäristön hyödyntäminen ratsutilan arjessa Turkan Ratsurinne ay Satu Turkka, yrittäjä 4.4.2019 www.turkanratsurinne.fi Satu Turkka Heppatyttö vuodesta 1976 Turkan Ratsurinteen
Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa
Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa Kokeilu luontoavusteisten menetelmien hyödyntämisestä työmarkkinoille kuntoutumisessa 18.11.2013 Leini Sinervo 1 Perustiedot hankkeesta Kesto 1.1.2013-31.12.2014
Green Care opintomatka Ruotsiin 6.-8.6.2012. Matkaraportti Työtehoseura, TTS
Green Care opintomatka Ruotsiin 6.-8.6.2012 Matkaraportti Työtehoseura, TTS 1 Matkan päätavoitteet Tutustua erilaisiin tapoihin toteuttaa Green Carea ja siihen, miten yrittäjät ovat kehittäneet palveluitaan.
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Merja Paulasaari Forssan osahanke Saksankujan aamupala 1krt/vk, kerrostalon kerhotilassa Osallistuminen vapaaehtoista
Esperi Care Anna meidän auttaa
Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun
Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla
Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla MMM Maria Suomela, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Green Care-toiminnasta terveyttä, hyvinvointia
SENNI-projekti esittäytyy
SENNI-projekti esittäytyy Aloitusseminaari 26.01.2012 Projektipäällikkö Liisa Nurminen Itä-Suomen yliopisto Green Care Green Care on käsite, jolle ei vielä toistaiseksi ole yksiselitteistä suomenkielistä
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut
Kehitysvammapalvelut
Kehitysvammapalvelut Ahokoti Harjukoti Kotikartano Nevakoti Niittykumpu Norola: Toukola ja Jukola Ritoniitty Ritorinne Ohjattu asuminen Aittokoti Peltola Norola: Onnela Tuettu asuminen Ryhmäkotien yhteydessä
Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala
Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala Koulutusjohtaja Susanna Tauriainen MTK ry 20.5.2013 Toimintaympäristön muutokset Koulutustoimikuntien
Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa
Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa Henkilöstövalmennusten näkökulma 25.9.2014 / Tiina Kuru Henkilöstön näkökulma Työyhteisön jäsenten osallistuminen kehittämistyöhön on olennaista
Green care. Kuva: Hannele Siltala
Green care Kuva: Hannele Siltala Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus - Perinteinen elämäntapa: luonnonläheisyys, riippuvuus luonnon antimista - Teknistyminen: elämäntavan irtaantuminen luonnosta - Ympäristöongelmat
YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA
MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA Ulla Kallio GREEN CARE LÄHDE: http://www.gcfinland.fi Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön
Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus
Tiekartta onnistuneeseen integraatioon Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus 25.1.2018 Parempi Arki kehittämishanke (2015-2017) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama
Green Care vihreän hoivan mahdollisuudet Anja Yli-Viikari, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Kuva: Hannele Siltala
Green Care vihreän hoivan mahdollisuudet Anja Yli-Viikari, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kuva: Hannele Siltala GREEN CARE - luonnon ja maaseutuympäristön (kasvit, eläimet, maisema, arkirutiinit,
Kokemuksia kehitysvammaisten maatila-avusteisesta päivä- ja työtoiminnasta. Reetta Holma
Kokemuksia kehitysvammaisten maatila-avusteisesta päivä- ja työtoiminnasta Reetta Holma 15.11.2017 Ketä myö ollaan? Ohjaaja Reetta Holma Toimintakeskus Koivutuvalta Savitaipaleelta Ihastuttava asiakas
Sukupolvia yhdistävä. toiminta
Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen
Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi
Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Anjala 6.10.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut
Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010
Maakuntien Parhaat Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Maaseudun ammattilaisia! Maakuntien Parhaat on ProAgria Keskusten Liiton myöntämä valtakunnallinen laatumerkki maaseudun pienyrityksille
Puutarhatoiminta kuntouttavassa työtoiminnassa. Äijälän vammaisten tuki ry.
Puutarhatoiminta kuntouttavassa työtoiminnassa Äijälän vammaisten tuki ry. Äijälän Talo Äijälän Talo sijaitsee Jyväskylän Väinölässä, noin 5 km keskustasta. 1800-luvulla rakennetun talon sisätilat on kunnostettu
GRÖN OMSORG I ÖSTERBOTTEN- PROJEKTET (GREEN CARE POHJANMAALLA- HANKE) Centria AMK Kokkola-Pietarsaaren yksikkö
GRÖN OMSORG I ÖSTERBOTTEN- PROJEKTET (GREEN CARE POHJANMAALLA- HANKE) 1.8.2013 31.12.2014 Centria AMK Kokkola-Pietarsaaren yksikkö Toiminta-alue Pietarsaari-Vaasan alue -Luoto, Kruunupyy, Pietarsaari,
Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen
Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys 1.2.2011 Anne Korhonen Toteutus etsittiin viitteitä Green Care -malliin soveltuvista palvelutarpeista palvelustrategiat, palvelutarve- ja väestöselvitykset,
Ylä-Savon. kulttuuristrategia. Kulttuuria. tehhään yhessä
Kulttuuria tehhään yhessä Vieremä Ylä-Savo Kiuruvesi Sonkajärvi Iisalmi Pielavesi Lapinlahti Keitele 3 Ylä-Savo: risteyspaikka Savon, Kainuun ja Pohjanmaan rajamailla sijaitsee 56 000 asuk kaan Ylä-Savo.
Green care - kasvattajina
Green care - Suomenlehmä terapeutteina ja kasvattajina Katriina Soini Erikoistutkija, FT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos katriina.soini@mtt.fi
Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu
Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu Kartoitetaan olemassa oleva Green Care -toiminta Levitetään tietoa Green Care toiminnasta Lisäksi: Kartoitetaan tutkimus- ja koulutustarjonta Selvitään tutkimus-
AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta
AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta Pro gradu tutkielma, Pinja Sipari 2013 Puutarhakasvatus on ympäristökasvatusta
Yritysyhteistyön toimintamallit
Yritysyhteistyön toimintamallit Liiketoimintamallit Green Care palvelutoiminnassa HAMK Auditorio Visamäki Hämeenlinna 13.2.2017 klo 13 15.15 Ulla Kuusonen, ProAgria Etelä-Suomi ry Hoivayksikkö ja maatila/muu
Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä
Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä TURUN ENSI-JA TURVAKOTIYHDISTYS RY Pidä kiinni -hoitojärjestelmän avopalveluyksikkö Olivia Perustehtävät: Kohderyhmä: Menetelmät: - Lapsen ja vanhemman välisen
PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä
PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto 2.10.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kohtaamispaikka perhekeskuksen palveluverkostossa Kohtaamispaikka
Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala
Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala CLEANTECHYRITYKSET Yhteisöllisen älykasvihuoneen tarkoituksena: kasvihuoneessa tapahtuva yhteisöllinen
Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti
Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden
VILLITARHA. - tunteita ja toimintaa
VILLITARHA - tunteita ja toimintaa Tilaa toimia Pieni tunnelmallinen alpakkatila, jossa järjestetään ihmisten ja eläinten hyvinvointiin sekä kädentaitoihin liittyviä kursseja. Lisäksi palvelutarjotaan
PERUSTETTU 22.6.2010, TAMPEREELLA GREEN CARE- MENETELMIEN JA YRITTÄJYYDEN EDISTÄMISEKSI
PERUSTETTU 22.6.2010, TAMPEREELLA GREEN CARE- MENETELMIEN JA YRITTÄJYYDEN EDISTÄMISEKSI KEHITTÄJÄT, TUTKIJAT, RAHOITTAJAT JA ALAN TOIMIJAT KUTSUTTU YHTEEN Hallitus: Lapin ammattiopisto Helsingin yliopisto
Green Care mahdollisuudet Suomessa
Green Care mahdollisuudet Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kuva: Hannele Siltala GREEN CARE - luonnon ja maaseutuympäristön (kasvit, eläimet, maisema, arkirutiinit, yhteisöllisyys, hiljaisuus
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:
Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka
Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,
Tyky- ja virkistystoiminnan palveluvaatimuksia. Luonto-ja eläinavusteinen toiminta Sanna Peltola
Tyky- ja virkistystoiminnan palveluvaatimuksia Luonto-ja eläinavusteinen toiminta 22.11.17 Sanna Peltola Virkistys- ja hyvinvointipalvelut -palveluvaatimuksia Miten palvelussani toteutuu Green Care toiminnan
KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia
1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas
Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla
Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla 4.10.2018 Perhekeskusesite 2019 Valtakunnallinen tiedote perhekeskusesitteestä on julkaistu: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/aitiyspakkauksen-perhekeskusmukana-perheesi-elamassa-esite
Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta
Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen 2016 2017 aloitusseminaari 16.2.2016 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius HAMK ja tutkija Anja Yli-Viikari
Mitä on Green Care- Vihreä Hoiva? Green Care toimintamalleja Norjassa ja Ruotsissa
Mitä on Green Care- Vihreä Hoiva? Green Care toimintamalleja Norjassa ja Ruotsissa Green Care Vihreä Hoiva maaseudulla, VIVA Sammatti 30.5.2012 Irene Roos, TTS 1 Green Care Vihreä Hoiva Green Care on palvelumuoto
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa. Julia Sillanpää
Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihanke: Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava
Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola 19.5.2016 Taustaa Vuonna 2007 pääkaupunkiseudulla kehitettiin nuorisotyön avointen nuorteniltojen auditointi- ja itsearviointimalli
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Monimuotoinen vapaaehtoistyö
Monimuotoinen vapaaehtoistyö 2.8.2017 1 Mielikahvila Mielikahvila on auki torstaisin klo 17-21, osoitteessa Sorinkatu 4 C 1.krs Mielikahvila on sekä vapaaehtoistoiminnan keskus että avoin kohtaamispaikka
HOIVAYRITTÄJÄVALMENNUSHANKEESSA HAETAAN ALAN YRITYSTEN KEHITTÄMISEEN VAUHTIA GREEN CARE MENETELMISTÄ
HOIVAYRITTÄJÄVALMENNUSHANKEESSA HAETAAN ALAN YRITYSTEN KEHITTÄMISEEN VAUHTIA GREEN CARE MENETELMISTÄ Hoivayrittäjävalmennushanke Kanta- ja Päijät-Hämeessä (1.7.2008-31.12.2011) on tarkoitettu hoiva- ja
Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013
Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Tampereen osahankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalli 2. Henkilökohtaisen
Maatilalle oppimaan. Hoivaa vehreydestä. Iloa talven ihmeistä. Kohtaamisia.
Maatilalle oppimaan. Hoivaa vehreydestä. Iloa talven ihmeistä. Kohtaamisia. Heidi Hintikka, Hakolan tila puh 0405220573 Maatilavierailut ryhmille, maatila-kuvataide leirit. Lyhytaikainen perhehoito. Taidemaalausta,
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen
VAALIJULISTUS
VAALIJULISTUS 2019 2022 YHDESSÄ TURVALLISUUDEN JA KEHITYKSEN PUOLESTA Voimme iloita Sandvikenissä monista asioista. Esikoulun laajennus etenee, uusi Ängsbackenin vanhustentalo vihitään käyttöön vielä tänä
Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan
Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan LAADUKASTA TYÖPAJATOIMINTAA TARVITAAN MYÖS TULEVAISUUDESSA Työpajatoiminta on aktiivista työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa, jolla
Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat
Ryhmätoiminnat Omaiset ja läheiset Päihdeja mielenterveysasiakkaat Kouvolan kaupunki Erityisryhmien asumispalvelut Tuettu asuminen / ryhmätoiminnat Tarkoitettu kouvolalaisille kotona asuville mielenterveys-
Lausunto lakiesityksestä valinnanvapauslaiksi Esperi Care Oy
Lausunto lakiesityksestä valinnanvapauslaiksi Esperi Care Oy 16.4.2017 Kehitämme uusia, entistä monimuotoisempia asumisen ja tuen malleja ikääntyneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja vammaisille.
POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE
POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,
Attendo sosiaali- ja terveysalan ylivoimaisesti suurin veronmaksaja
Attendo sosiaali- ja terveysalan ylivoimaisesti suurin veronmaksaja Maksetut yhteisöverot v. 2016 10 000 000 9 570 000 9 000 000 8 000 000 7 000 000 6 000 000 5 000 000 4 000 000 4 559 000 3 000 000 2
RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO
RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO Mairit Toppi JÄKE -projekti, projektivastaava Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistysten toimintaympäristö muuttuu! Yhdistystoimijoiden
Kainuulainen Green Care nykytila ja tulevaisuuden visio
Kainuulainen Green Care nykytila ja tulevaisuuden visio 2017-2067 Maija Lipponen, Luonnonvarakeskus Minna Hökkä, Kajaanin ammattikorkeakoulu Riitta Turpeinen, Kainuun ammattiopisto 20.3.2017 Esipuhe Green
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset
Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,
Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan
Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Haluamme palvella asiakkaitamme Espoo Catering -liikelaitos järjestää Espoon kaupungin ateriapalvelut. Palveluhenkiset alan ammattilaiset tuottavat
Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia
Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-
WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013
WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Jaana Keränen, Wild Taiga Eero Kortelainen, Erä-Eero Esa-Mikko Lappalainen, Haapaniemen Matkailu Reijo Lappalainen, Haapaniemen Matkailu
Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari
Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa
Vaalan kunta.
Vaalan kunta - Asukkaita vuoden 2011 lopussa 3314. - Sijaitsee Oulun ja Kajaanin puolivälissä. - Oulujärven kunta. Suomen 4. suurin järvi, jonka jäälle mahtuisivat kaikki maailman ihmiset. - Kriisikunta
Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014
Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön
Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia
Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden
Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015
Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015 Sisällys Toiminnan kuvaus... 1 Palautekysely... 2 Kyselyn tulokset... 3 1 Toiminnan kuvaus Ristinkantajat ry:n vuosi
Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä. Petteri Kukkaniemi
Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Petteri Kukkaniemi Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden kehittäjä ja tuottaja. Tavoitteemme on löytää yksilöllisiä ratkaisuja ja
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (v ) OSSI-hanke
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (v. 2016-2018) OSSI-hanke Etelä-Savon ammattiopiston, Esedun tavoite hankkeessa Tavoitteena on ammatillista perhehoitoa
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
FSHKY:N SOSKU-HANKE Aalto Marianna ja Heino Satu
FSHKY:N SOSKU-HANKE 7.5.2018 Aalto Marianna ja Heino Satu FSHKY:n Sosku-hanke 2015-2018 Kohderyhmänä ovat kuntalaiset, jotka tarvitsevat elämäntilanteessaan runsaasti monia yhtäaikaisia sosiaali- ja terveydenhuollon
Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius
Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 57
04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija
Helsingin Diakonissalaitos Sanervakodin yhteisöasumisen hanke. KIOM, HDO ja Aspal
Helsingin Diakonissalaitos Sanervakodin yhteisöasumisen hanke KIOM, HDO ja Aspal Heli Alkila 25.05.2016 Istutuksia Vapaaehtoiset Omaiset Läheiset Aikapankki: minä autan leipomisessa ja sinä matonpesussa
Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta
Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care -klusterihankkeen 2016 2017 päätösseminaari Yliopettaja Päivi Homan-Helenius HAMK ja tutkija Anja Yli-Viikari Luke Aika:
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
GREEN CARE INFOPÄIVÄ Susanne Hämäläinen Lehtori Savonia ammattikorkeakoulu
GREEN CARE INFOPÄIVÄ 4.4.2019 Susanne Hämäläinen Lehtori Savonia ammattikorkeakoulu Mihin Green Carea tarvitaan? Kiire, stressi, ajanhallinta, jatkuvat muutokset, tehokkuus, elämäntyyli Kaupungistuminen,
Matkailun ajankohtaista. Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu
Matkailun ajankohtaista Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu Kansainvälinen matkailu 2013 = 52 miljoonaa matkailijaa enemmän kun 2012 Lähde: UNWTO Euroopan yöpymisvuorokausia 1-9/2014 alustavia
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista
GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca
GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla 1 GeroMetron seminaari 19.1.2015 Katse kehittämiseen 12.30 Tervetuloa! Arja Peiponen, Helsingin kaupunki 12.45 Mistä tässä kaikessa on kyse?