Mikäli sinulla on joko KHT- tai HTM-tilintarkastajan auktorisointi, älä vastaa kysymyksen 2 kohtaan a.
|
|
- Matti Ranta
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JHTT-tutkintokoe 2014 OSA I: Tilintarkastustietous ja -tekniikka HUOM: Vastaukset tulee laatia itsenäisesti; aineiston tai säädösten suora kopiointi ei riitä vastaukseksi. Kysymykset 1 3. Mikäli sinulla on joko KHT- tai HTM-tilintarkastajan auktorisointi, älä vastaa kysymyksen 2 kohtaan a. Olen KHT-/HTM-tilintarkastaja / En ole KHT-/HTM-tilintarkastaja (poista tai yliviivaa näistä tarpeeton) Kysymys 1: Julkisen varainkäytön ja varainhankinnan rajat sekä reunaehdot Aika-arvio: noin 40 minuuttia Maksimipistemäärä: 2 pistettä Toimit valtiovarainministeriössä julkisen talouden budjettiasioiden ja varainkäytön valvonnan erityisasiantuntijana. Äskettäin tehtäväänsä nimitetty valtiovarainministeri Onni Seteli keskustelee kanssasi, koska hän haluaa parantaa valtion taloudenhoitoa koskevaa tietämystään. Ministeri Seteli ottaa aluksi esille asian lapsilisän määrän muuttamisesta. Valtioneuvosto on sisäisesti sopinut lapsilisien lapsikohtaisten euromäärien leikkaamisesta osana valtion säästötalkoita. Toiseksi, ministeri kertoo hänen edeltäjänsä luvanneen kansalaisille säästötoimien vastapainona veronalennuksen elintarvikkeiden myyntiä koskevaan arvonlisäveroon. Lopuksi ministeri Seteli kertoo, että eräs hänen finanssipoliittisista tavoitteistaan on estää kuntien toteuttaman verotuksen liiallinen ankaruus verotuksen korotuspaineista huolimatta. Anna ytimekkäät ja oikeudellisesti perustellut vastauksesi seuraaviin ministeri Onni Setelin sinulle esittämiin kysymyksiin. Mainitse myös ne oikeusnormit, joihin vastauksesi perustuvat. a) Miten valtionhallinnossa, erityisesti ylimpien valtioelinten tasolla, on meneteltävä, jotta lapsilisän määrän muuttaminen saadaan oikeudellisesti pätevästi voimaan vuonna 2015? b) Mikä valtion talousarvion määrärahalaji on oikea valinta lapsilisien budjetoinnissa? Miksi? c) Mikä sitovuus on veron määrän alentamista koskevalla ex-ministerin antamalla lupauksella? Entä voiko nykyinen ministeri vahvistaa tuon lupauksen ja näin ollen päättää arvonlisäverotuksen alentamisesta? Perustele vastauksesi.
2 d) Miten tulee suhtautua tavoitteeseen pitää kuntien toteuttama verotus kurissa: voiko valtiovalta vaikuttaa kuntien toteuttaman verotuksen ankaruuteen ja samalla siis kuntien verotulojen määrään? Jos voi, niin kerro millä tavoin? Mallivastaus 1 a) Lapsilisä ja sen euromääräinen suuruus perustuvat lapsilisälakiin (796/1992). Lain 4 :n mukaan valtio korvaa kansaneläkelaitokselle lapsilisistä aiheutuvat kustannukset, joten lapsilisä on valtiontalouden näkökulmasta niin sanottu sidottu meno, joka on sisällytettävä valtion talousarvioon. Jos lapsilisän euromäärää halutaan muuttaa, on säädettävä lapsilisälakia muuttava laki, jossa uudet euromäärät vahvistetaan. Lain hyväksymisen jälkeen lapsilisän euromääräiset muutokset on huomioitava tulevan talousarvion valmistelussa ja hyväksymisessä. Suomen perustuslain mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää Suomessa eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta (3 ). Käytännössä merkittävä rooli lapsilisän määrän muutoksen valmistelussa olisi valtioneuvostolla ja ministeriöillä, ennen muuta sosiaali- ja terveysministeriöllä sekä valtiovarainministeriöllä. 1 b) Oikea määrärahalaji lapsilisän kaltaisen sosiaalisen etuuden budjetoinnissa on arviomääräraha. Arviomäärärahoja ovat sellaiset valtion talousarvion määrärahat, joiden lopullista suuruutta on vaikeaa, jopa mahdotonta, arvioida etukäteen. Tässä tapauksessa täyttä varmuutta ei talousarviopäätöstä tehdessä voi olla esimerkiksi etuuden saajien lopullisesta kokonaismäärästä. Arviomäärärahaksi merkitään meno, joka perustuu lakiin tai muuhun velvoittavaan sitoumukseen niin, ettei eduskunnalla talousarviopäätöstä tehdessään ole harkintavaltaa menoa koskevan yksikköhinnan tai maksatusajankohdan suhteen. Arviomäärärahan voi ylittää, mikäli siihen on saanut asianomaisen ministeriön luvan. (perustuslaki 85, laki valtion talousarviosta (423/1988) 7, asetus valtion talousarviosta (1243/1992) 17 ) 1 c) Suomessa ministeri, olipa hän sitten entinen tai nykyinen ministeri, ei voi muodollisesti päättää valtion verotuksesta, sillä perustuslain 81 :n mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Näin ollen lopullinen päätösvalta valtion verotuksen suuruudesta on aina Suomen eduskunnalla. Toki valtioneuvostolla ja valtiovarainministeriöllä on suuri tosiasiallinen vastuu verouudistusten valmistelusta. 1 d) Suomessa kunnilla on verotusoikeus (perustuslaki 121 ). Kunnat voivat periä kuntalaisilta kunnallisveroa, kiinteistöveroa ja koiraveroa. Silti valtio voi vaikuttaa kuntien verotulojen määrään verolainsäädännön kautta. Kunnan valtuusto kyllä päättää itsenäisesti kunnan tuloveroprosentin suuruuden, mutta valtio voi vaikuttaa tuloveron lopulliseen kertymään erilaisten vähennyssäännösten kautta (esimerkiksi ansiotulovähennys ja opintorahavähennys). Lisäksi valtiovalta voi määrittää kuntien perimän kiinteistöveron minimi- ja maksimiprosentit sekä koiraveron enimmäismäärän ja näin vaikuttaa näistä veroista kunnille kertyviin tuloihin.
3 Kysymys 2: Valtion yhtiöomistus, omistajaohjaus ja valvonta Aika-arvio: noin 40 minuuttia Maksimipistemäärä: 1,5 pistettä Airfinn Oyj on valtioenemmistöinen ja luonteeltaan markkinaehtoinen (kaupallinen) yhtiö. Viime aikoina julkisuudessa on pyöritelty kyseisen yhtiön asioita ja esillä ovat olleet etenkin Airfinn Oyj:n omistajaohjaus ja sen mahdolliset ongelmat. Saat puhelun tuttavaltasi Aatu Terävältä, jonka tiedät harrastavan innokkaasti talouselämän ja talousuutisten seuraamista. Aatu on luonnollisesti huomannut myös Airfinn-yhtiötä koskevan julkisen keskustelun. Koska hän tietää sinun toimivan JHTT-tarkastajana, hän haluaa esittää sinulle muutaman asiaa koskevan kysymyksen ja kommentin. Aatu Terävä on tyytymätön valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Irma Firmasen toimintaan. Terävän mukaan ministeri Firmasen olisi pitänyt jo aikoja sitten erottaa Airfinn Oyj:n toimitusjohtaja sekä pienentää oikeudenmukaisuussyistä yhtiön toimitusjohtajan kuukausipalkkaa ainakin 10 prosenttia nykyisestä. Toiseksi Aatu Terävä kommentoi, että ministeriön pitäisi olla ryhdikkäämpi omistajaohjaaja. Ministeriön pitäisi Terävän mukaan mahdollisimman pian myydä tuntuvasti valtion omistuksia Airfinn Oyj:ssä ja näin pudottaa valtion omistus alle 50 prosenttiin. Terävän mielestä valtio on yhtiön enemmistöomistajaksi liian tehoton. Lopuksi Aatu Terävä pohtii, ovatko valtioenemmistöiset yhtiöt ylipäänsä mitenkään parlamentaarisen valvonnan ja kontrollin ulottuvilla. Onko omistajaohjausta harjoittava ministeriö valtiovallan ainoa kytkös valtioenemmistöiseen yhtiöön? Entä valvooko omistajaohjauksen harjoittamista kukaan? Esitä oikeudellisesti perustellut vastauksesi seuraaviin kysymyksiin. Mainitse myös ne oikeusnormit, joihin vastauksesi perustuvat. a) Miten arvioit laillisuusnäkökulmasta Aatu Terävän näkemystä siitä, että ministerin olisi tullut vaihtaa Airfinn Oyj:n toimitusjohtaja ja pienentää toimitusjohtajan kuukausipalkkaa? Mitkä ovat ministerin mahdollisuudet puuttua yhtiön johdon muiden avainhenkilöiden nimittämiseen ja erottamiseen? b) Mitä voit laillisuusnäkökulmasta sanoa Aatu Terävän siitä toiveesta, jonka mukaan omistajaohjausta harjoittavan ministeriön pitäisi pudottaa valtion omistus Airfinn Oyj:ssä alle 50 prosenttiin? Mikä ministeriö tässä tapauksessa harjoittaisi omistajaohjausta? c) Vastaa Aatu Terävän esittämiin kysymyksiin koskien valtioenemmistöisten yhtiöiden ja niiden omistajaohjauksen parlamentaarista kontrollia ja valvontaa. Kerro myös lyhyesti, millaiseen raportointiin omistajaohjauksen valvonta nykyisin perustuu. Mallivastaus 2 a) Omistajaohjauksesta vastaava ministeri voi käyttää valtio-omistajan ääntä yhtiökokouksessa. Valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta annetun lain (1368/20007) 5 :n mukaan
4 omistajaohjauksesta vastaava ministeriö käsittelee ja ratkaisee asiat, jotka koskevat esimerkiksi valtion edustajien määräämistä yhtiökokouksiin ja toimiohjeiden antamista heille. Toimitusjohtajan valinta ja erottaminen puolestaan kuuluvat yhtiön hallitukselle (osakeyhtiölaki 6:20 ), joten ministerillä ei ole suoraa toimivaltaa erottaa tai nimittää Airfinn Oyj:n toimitusjohtajaa. Ministerillä ei ole omistajan ääntä käyttäessään myöskään automaattista päätösvaltaa koskien toimitusjohtajan palkkauksen määrää, koska tällaiset asiat eivät lukeudu yhtiökokouksessa tehtävien päätösten alaan. Valtio voi omistajana puuttua yhtiön asioihin vain osakeyhtiölainsäädännön määrittämissä rajoissa. Yhtiökokouksen päätösten kautta ministeri voi vaikuttaa osakeyhtiön hallituksen jäsenten valintaan ja erottamiseen. Osakeyhtiölain (624/2006) 6 luvun 9 :n mukaan yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä, että hallintoneuvosto valitsee jäsenet. Saman luvun 13 :ssä säädetään myös yhtiön hallituksen jäsenten erottaminen yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvaksi asiaksi. 2 b) Omistajaohjauslain (1368/2007) 3 :n mukaan eduskunnan suostumus vaaditaan sellaiseen omistus- tai yritysjärjestelyyn, jonka toteuttamisen johdosta valtio lakkaa olemasta yhtiön ainoa omistaja tai luopuu enemmistöstään yhtiössä. Näin ollen omistajaohjauksesta vastaava ministeriö ei voi ilman eduskunnan suostumusta tehdä sellaista päätöstä, jolla valtion omistus kyseisessä yhtiössä pudotettaisiin alle 50 prosentin. Asian etenemiseksi tarvitaan myös valtioneuvoston yleisistunnon päätös (omistajaohjauslaki 4 ). Markkinaehtoisena yhtiönä Airfinn Oyj:n omistajaohjaus kuuluisi todennäköisimmin valtioneuvoston kanslialle (asetus valtioneuvoston kansliasta (393/2007) 1 2 ). Valtioneuvoston kanslia on organisatorisesti ministeriö (laki valtioneuvostosta (175/2003), 1 ). 2 c) Omistajaohjaus kuuluu eduskunnan parlamentaarisen valvontavallan alaisuuteen. Perustuslain esitöiden (HE 1/1998 vp) mukaan eduskunnan valvontavalta ulottuu myös talousarvion ulkopuoliseen talouteen, kuten valtioenemmistöisiin osakeyhtiöihin. Valtiontalouden tarkastusvirastolla on oikeus tarkastaa valtion määräysvallassa olevia yhtiöitä erityisesti sen selvittämiseksi, miten valtion omistajaohjausta ja osakasvaltaa on käytetty (laki valtiontalouden tarkastusvirastosta (676/2000) 2 ). Samoin eduskunnan tarkastusvaliokunta voi valvoa valtion yhtiöiden omistajaohjausta. Omistajaohjaukseen kohdistuvia eduskunnan valvonta- ja ohjauskeinoja ovat esimerkiksi omistajaohjaukseen liittyvän lainsäädännön säätäminen, valvontakohteen toimittama kirjallinen raportointi, suulliset kuulemiset sekä tarkastus- ja valvontakäynnit. Nykyisin valtion yhtiöomistusta ja omistajaohjausta koskeva raportointi eduskunnalle tapahtuu osana hallituksen vuosikertomusta. Raportoinnissa muun muassa esitetään valtion omistamat yhtiöt ja tarkastellaan omistuksia koskevia tunnuslukuja sekä valtion omistajapolitiikan periaatteita ja tavoitteita, kuten yritysvastuuta.
5 Kysymys 3: Suomen maksusuoritukset Euroopan unionille Aika-arvio: noin 40 minuuttia Maksimipistemäärä: 1,5 pistettä Suomen ja Euroopan unionin väliset varainsiirrot sekä nettomaksaja/nettosaaja -problematiikka synnyttävät usein julkista keskustelua. Tässä tehtävässä sinun tulee selvittää Suomen Euroopan unionille maksamia varainsiirtoja ja niiden valvontaa. Anna oikeudellisesti perustellut vastauksesi seuraaviin kysymyksiin. a) Mitä säännöllisiä varainsiirtoja Suomen tulee suorittaa Euroopan unionille; mitä eri ryhmiä nämä varainsiirrot sisältävät? Mihin oikeussääntelyyn maksusuoritukset perustuvat? Mikä merkitys kyseisillä varainsiirroilla on Suomen eduskunnan finanssi- ja budjettivallan kannalta? b) Mitkä toimijat vastaavat Suomen EU:lle suorittamien varainsiirtojen tarkastuksesta ja valvonnasta? Tee tältä osin selkoa sekä kansallisen että EU-tason toimijoiden tehtävistä ja toimivaltuuksista. Mihin oikeussääntelyyn kyseinen valvonta perustuu? Mallivastaus 3 a) Keskeinen osa Suomen säännöllisistä varainsiirroista Euroopan unionille muodostuu niin sanotuista jäsenmaksuosuuksista, joita ovat bruttokansantuloon perustuva jäsenmaksuosuus ja arvonlisäverokertymään perustuva jäsenmaksuosuus. Näiden maksuosuuksien lisäksi Suomen kuten muidenkin EU:n jäsenmaiden tulee tilittää unionille EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käydystä kaupasta kerättävät tullitulot, joista Suomi saa itselleen 25 prosentin suuruisen kantopalkkion. Jäsenmaksuosuudet ja tullitulot kuuluvat EU:n niin kutsuttuihin omiin varoihin, joihin koko unionin tulorahoitus perustuu (Sopimus Euroopan unionin toiminnasta, 311 art.). Unionin neuvosto hyväksyy säännöllisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan yksimielisesti päätöksen, jossa vahvistetaan unionin omien varojen järjestelmää koskevat kulloisetkin säännökset. Edellinen päätös omista varoista annettiin vuonna 2007 (neuvoston päätös 2007/436) ja uusi päätös on ollut juuri hyväksymisprosessissa (neuvoston päätös 2014/335). Suomen on mainitut maksuosuudet unionille tilitettävä, eikä eduskunnalla ole budjetti- ja finanssivallastaan huolimatta asiassa harkintavaltaa. Suomessa valtion talousarvioon otetaan mukaan bruttokansantuloon ja arvonlisäveropohjaan perustuvat EU-jäsenmaksuosuudet, kun taas tullimaksut eivät kantopalkkiota lukuun ottamatta sisälly valtion talousarvioon. EUoikeudellinen velvollisuus tilittää unionille tietyt varainsiirrot muodostaa rajoitteen Suomen eduskunnan finanssi- ja budjettivaltaan. Tämä rajoite on muodollisesti hyväksytty Suomen liittymissopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä. 3 b)
6 Perustuslain esitöiden mukaan eduskunnan toteuttaman valvonnan piiriin kuuluvat muiden kohteiden ohella Suomen valtion ja Euroopan unionin väliset varainsiirrot. Eduskunnan yhteydessä toimivalla valtiontalouden tarkastusvirastolla on oikeus tarkastaa Suomen ja EU:n välisiä varainsiirtoja ja niiden käyttöä sekä valvontaa. Asiasta on säädetty oma lakinsa (L 353/1995). Valtiontalouden tarkastusvirastolla on oikeus tarkastaa varainsiirtoja varojensaajien tai maksuvelvollisten tiloissa, ja tarkastettavat ovat velvollisia avustamaan tarkastuksen toimittajaa. Valtiontalouden tarkastusvirasto voi käyttää tarkastuksen toimittamisessa apunaan asiantuntijoita. (L 353/1995, 2 ). Kyseisen lain mukaan myös eduskunnan tarkastusvaliokunnalla on toimivaltaa tällä alueella: lain 2 :n mukaan tarkastusvaliokunnalla on oikeus valvoa Suomen ja EU:n välisiä varainsiirtoja. Euroopan unionin tasolla varainsiirtoja koskevaa tarkastusta ja valvontaa toteuttavat tilintarkastustuomioistuin sekä Euroopan komissio. Tilintarkastustuomioistuimella on laajat tarkastus- ja tiedonsaanti toimivaltuudet. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklan mukaan tilintarkastustuomioistuin tarkastaa unionin kaikkia tuloja ja menoja koskevat tilit. Tilintarkastustuomioistuin tarkastaa tulojen ja menojen laillisuuden ja asianmukaisuuden sekä sen, että varainhoito on ollut moitteetonta. Se ilmoittaa tällöin erityisesti kaikista epäkohdista. Tilintarkastustuomioistuin antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistavan lausuman tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tulojen tarkastuksen osalta SEUT 287 artiklassa säädetään, että tulot tarkastetaan unionin tuloiksi todettujen ja unionille suoritettujen määrien pohjalta. Tilintarkastustuomioistuimen tehtävistä ja toimivaltuuksista säädetään myös EU:n varainhoitoasetuksen (966/2012) artikloissa. Euroopan komission suorittamaa valvontaa koskeva EU-oikeudellinen sääntely liittyy suurimmaksi osin unionin talousarvion toteuttamisvastuuseen ja siihen liittyvään sisäiseen valvontaan. Komissiolle kuuluu kuitenkin yleisen valvontatehtävänsä nojalla myös unionille suoritettavien varainsiirtojen valvonta. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 17 artiklan mukaan komissio huolehtii siitä, että perussopimuksia sekä toimielinten niiden nojalla hyväksymiä toimenpiteitä sovelletaan. Artiklassa lisäksi säädetään, että komissio valvoo unionin oikeuden soveltamista Euroopan unionin tuomioistuimen valvonnassa. SEUT 325 artiklassa säädetään petosten torjunnasta ja unionin taloudellisten etujen suojaamisesta, joiden toteutuminen komission tulee yhdessä jäsenvaltioiden kanssa varmistaa. Tässä tehtävässä komissiota avustaa Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF).
Mikäli sinulla on joko KHT- tai HTM-tilintarkastajan auktorisointi sinun ei tarvitse vastata kysymyksen 2 kohtaan a.
JHTT-tutkintokoe 2012 MALLIVASTAUKSET, OSA I, kysymykset 1 3. Mikäli sinulla on joko KHT- tai HTM-tilintarkastajan auktorisointi sinun ei tarvitse vastata kysymyksen 2 kohtaan a. Kysymys 1: Julkisen varainkäytön
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.
OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta eduskunnan tarkastusvaliokunta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 eduskunnan tarkastusvaliokunta 22.9.2016 Eduskunnan budjettivallan kaventuminen Eduskunnan budjettivallan tosiasialliseen kaventumiseen johtaneet keskeiset
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
Mikäli sinulla on joko KHT- tai HTM-tilintarkastajan auktorisointi, älä vastaa kysymyksen 2 kohtaan b.
JHTT-tutkintokoe 2013 OSA I: Tilintarkastustietous ja -tekniikka Kysymykset 1 3. Mikäli sinulla on joko KHT- tai HTM-tilintarkastajan auktorisointi, älä vastaa kysymyksen 2 kohtaan b. Olen KHT-/HTM-tilintarkastaja
Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen
Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
KERTOMUS. Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24)
1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/133 KERTOMUS Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24) JOHDANTO 1. Euroopan
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe
EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 10. joulukuuta 2013 ECA/13/45 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuotta 2012 koskevan vuosikertomuksen
Päätös. Laki. Suomen perustuslain 35 ja 90 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 9/2007 vp Lepäämässä oleva ehdotus laiksi Suomen perustuslain 35 ja 90 :n muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ja säädöksiksi Asia Eduskunta on perustuslain 73 :ssä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille
II OSASTO. 310 artikla (aiempi EY-sopimuksen 268 artikla)
9.5.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 115/181 II OSASTO VARAINHOITOA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 310 artikla (aiempi EY-sopimuksen 268 artikla) 1. Kaikki unionin tulot ja menot arvioidaan kutakin varainhoitovuotta
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe
EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely
DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO
EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990 2020 Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuuleminen ke 26.4.2017 klo 11.30 Elli Aaltonen Pääjohtaja Kansaneläkelaitos 1. Kelaan kohdistuva budjettiohjaus- ja valvontamekanismit
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2007 N:o Laki. N:o 596. Suomen perustuslain 35 ja 90 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2007 N:o 596 612 SISÄLLYS N:o Sivu 596 Suomen perustuslain 35 ja 90 :n muuttamisesta... 3015 597 valtiontalouden tarkastusvirastosta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.3.2019 A8-0021/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, jolla luodaan edellytykset alueellisten yhteistyöohjelmien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Politiikan haasteita ja rahoitusmahdollisuuksia laajentuneessa unionissa 2007-2013 käsittelevä väliaikainen valiokunta Rahoitusnäkymät 2007 2013 11. marraskuuta 2004 TYÖASIAKIRJA
Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)
Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta
Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola
Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen
TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN
TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Euroopan tilintarkastustuomioistuin vastaa Euroopan unionin talouden tarkastamisesta. EU:n ulkoisena tarkastajana se osaltaan kehittää unionin varainhoitoa ja toimii sen kansalaisten
Laki. osakeyhtiölain muuttamisesta
EV 10711998 vp - HE 79/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi osakeyhtiölain, asunto-osakeyhtiölain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Laki osakeyhtiölain muuttamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien
PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PUBLIC PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ILMOITUS:I/A-KOHTA Lähetäjä: Neuvostonpääsihteeristö Vastaanotaja:
8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta
8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2013 COM(2013) 224 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON
Tiivistelmä Dno: 131/54/03
Tiivistelmä Dno: 131/54/03 Tarkastus kohdistui yhteiskunnallista erityisintressiä omaavien valtionyhtiöiden omistajaohjaukseen. Tarkastuksessa keskityttiin vastuuministeriön ja yhtiön hallituksen rooliin
Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
C 396 virallinen lehti
Euroopan unionin C 396 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Tiedonantoja ja ilmoituksia 31. lokakuuta 2018 61. vuosikerta Sisältö III Valmistelevat säädökset TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN 2018/C 396/01
Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa
Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa Heikki Kanninen Varapresidentti Euroopan unionin yleinen tuomioistuin Hallintotuomioistuinpäivä 30.1.2015 Helsingin
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä
Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014
Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 2.6.2014 Marja Pokela Johtava erityisasiantuntija Vastuullisuus Yrityksen verojalanjälkeä on pidettävä osana yritysten yhteiskuntavastuuta Verojen välttäminen,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
Laki liikenneturvallisuusmaksusta. Milla Mustamäki 02/02/2016
Laki liikenneturvallisuusmaksusta Milla Mustamäki 02/02/2016 Nykytila Vastaavaa osuutta sisältynyt liikennevakuutusmaksuihin jo 1950-luvulta alkaen. Liikennevakuutuslain 18 a :ssa säädetty kohtuullinen
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Omistajaohjauslakia koskeva hallituksen esitys
Omistajaohjauslakia koskeva hallituksen esitys Ilpo Nuutinen, hallitusneuvos Valtioneuvoston kanslia, omistajaohjausosasto Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuulemistilaisuus 23.11.2016 Lakihankkeen tausta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 C(2018) 775 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 19.2.2018, ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto
P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion
Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2084(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO
TEHTÄVÄ VALTIONTALOUDEN VISIO TARKASTUSVIRASTO ARVOT 2 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO TEHTÄVÄ VISIO ARVOT 3 VALTIONTALOUDEN 4 Valtiontalouden tarkastusvirasto on riippumaton ja puolueeton taloudenhoidon
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY
KERTOMUS. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35)
C 449/188 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35) JOHDANTO 1.
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40)
6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/247 KERTOMUS innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40) JOHDANTO 1.
sekä viraston vastaus
Kertomus Euroopan kalastuksenvalvontaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä
Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle
Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 HE 47/2017 Toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen Kuntien takauskeskus Helsingissä 7.6.2017 Valiokunnan kysymys 1: Kunnan asukkaiden
EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto
1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
HE 9/2018 vp EU:n YLEISTÄ TIETOSUOJA-ASETUSTA TÄYDENTÄVÄKSI LAIN- SÄÄDÄNNÖKSI
Veli-Pekka Viljanen HE 9/2018 vp EU:n YLEISTÄ TIETOSUOJA-ASETUSTA TÄYDENTÄVÄKSI LAIN- SÄÄDÄNNÖKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 27.4.2018 Perustuslakivaliokunta on pyytänyt arviotani eduskunnan ja
Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016
Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain
EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU)
2.12.2009 Euroopan unionin virallinen lehti L 315/51 EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU) EUROOPPA-NEUVOSTO, joka
Lausunto Puuttuuko strategialuonnoksen korruptiokatsauksesta olennaista tietoa tai olennaisia lähteitä?
Eduskunta Lausunto 20.10.2016 Asia: OM 5/69/2015 Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Lausunnonantajan saate Tähän voitte halutessanne kirjoittaa saatteen lausunnollenne 1. Korruption esiintyminen
Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1.
Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1.2012 Sisäisiä julkaisuja 6/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön visio Hyvinvointia
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0288 (NLE) 14521/1/14 REV 1 SC 163 ECON 944 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.5.2019 C(2019) 3228 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 6.5.2019, verkon hallinnoijan nimittämisestä yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ilmaliikenteen hallinnan
7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
6372/19 ADD 1 1 ECOMP LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2019 (OR. en) 6372/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 5 ECOFIN 161 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Talous- ja rahoitusasiat) 12. helmikuuta 2019
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin
EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku
EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku HE liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta 245/2018 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 23.1.2019 Annaleena Mäkilä Suomen Satamaliitto
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa