MISSIOMAAILMA. Joulun ilo kampanja lähetyslapsille. Raportti Intian lähetysmatkalta. Uudenvuoden tapahtuma Energia Areenalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MISSIOMAAILMA. Joulun ilo 2015 -kampanja lähetyslapsille. Raportti Intian lähetysmatkalta. Uudenvuoden tapahtuma Energia Areenalla 31.12."

Transkriptio

1 HERÄTYS- JA LÄHETYSTYÖN UUTISLEHTI MARRASKUU 2015 MISSIOMAAILMA Uudenvuoden tapahtuma Energia Areenalla Joulun ilo kampanja lähetyslapsille Rodrigon & Saaran uusi CD ilmestyi Raportti Intian lähetysmatkalta

2 Uutisia lyhyesti Nouse Suomi -tour alkoi Lokakuun alussa starttasi ensimmäinen Nouse Suomi -tour Kalevan kirkossa Tampereella. Meitä oli noin 50 hengen tiimi Helsingistä ja Kokkolasta auttamassa järjestelyissä - mahtava armeija nuoria Jumalan miehiä ja naisia! Kahden päivän aikana tapahtumaan osallistui noin 1000 henkeä, joista lapsia oli lähes 250. Lauantaina ohjelmassa oli mm. hevosajelua, ongintaa, makkaranpaistoa, paloautoon tutustumista, mönkijällä ajoa ja seikkailukirkko. Kiitos tästä lastentapahtumasta kuuluu erityisesti Martti Falckille ja Ermot-tiimille. Katuaktiolaiset kohtasivat ihmisiä Tampereen keskustassa ja kutsuivat tapahtumaan. Meillä oli iltapäivällä myös koulutuskanavia evankelioimisesta, ylistyksestä, esirukouksesta ja lähetystyöstä. Iltatilaisuudessa puhujina oli mm. Riku Rinne, Martti Falck ja Maikku Saarinen. Olemme kiitollisia Tuomiokirkkoseurakunnalle, Laura Suomelalle ja tuomiorovasti Olli Hallikaiselle yhteistyöstä. Ihmisten palaute tapahtumasta on ollut erittäin rohkaisevaa. Seuraavaksi Nouse Suomi järjestetään Lahdessa Wanhassa Valimossa Uusi vuosi vaihtuu Energia Areenalla Tällä hetkellä valmistaudumme jo uudenvuoden suurjuhlaan, joka järjestetään Vantaan Energia Areenalla Brasilialainen ylistyksenjohtaja Ana Paula ja hänen miehensä pastori Gustavo Bessa tulevat vieraaksemme jo viidennen kerran. Heidän johdollaan saamme ottaa vastaan uuden vuoden ylistyksessä, esirukouksessa ja Jumalan sanan ääressä. Tapahtuma on avoin kaikille ja se on maksuton. Sydämellisesti tervetuloa kauempaakin! Ryhmämatkoista ja bussikuljetuksista eri puolilta Suomea voidaan ilmoittaa sivuillamme. Voit lähettää meille tiedot sähköpostilla: info@missiomaailma.fi Patrick Tiaisen kanssa yhteistyötä Olemme jo vuoden ajan tehneet yhteistyötä pastori Patrick Tiaisen kanssa. Patrick on innostava ja valovoimainen nuori julistaja. Hänen johtamansa seurakunta on kasvanut nopeasti Kokkolassa. Vuoden 2016 aikana järjestämme yhdessä Patrickin kanssa evankelioivia tapahtumia Suomessa. Voit kutsua meitä vierailulle paikkakunnallesi Missiomaailman nettisivuilla olevan lomakkeen kautta. Tampereella uusi kokoontumispaikka Tamperelaisille minulla erittäin hyviä uutisia. Ensi vuoden alusta kokoonnumme kerran kuukaudessa liikuntakeskus Poltteessa. Polte tarjoaa erinomaiset puitteet, sillä kokoontumistilan lisäksi sieltä löytyy leikkihuone lapsille ja kahvila. Taivas keskellämme uutuuslevy ilmestyi! Uusi ylistyslevy Taivas keskellämme on ilmestynyt ja se on mahtava! Voit tilata sitä Missiokustannuksen nettikaupasta. Joulukampanja lähetyskenttiemme lapsille Joulun aikana haluamme muistaa erityisesti lähetyskenttiemme lapsia. Lokakuun lopussa vierailimme vaimoni Marjaanan kanssa Intiassa lastekodissamme. Joulukuussa kampanjoimme lähetyskenttiemme lasten joulun puolesta - kiitos ystävä mukanaolostanne! 2 MISSIOMAAILMA Kuvia Nouse Suomi -tapahtumasta Kalevan kirkosta Tampereella. Seuraava Nouse Suomi pidetään Lahdessa tammikuussa Wanhassa Valimossa. Uutta vuotta otetaan vastaan Energia Areenalla Vantaalla. Päävieraiksi saamme Ana Paula ja Gustavo Bessan. Rodrigo Campos, ja Patrick Tiainen. Tällä tiimillä tulemme vierailemaan eri paikkakunnilla. Voit kutsua meitä sivuillamme: missiomaailma.fi Koskettavia kohtaamisia Intian Deborah-lastenkodissa Saavuttuamme Deborahlastenkodin pihaan kaikki lapset olivat toivottamassa meitä lämpimästi tervetulleiksi. Kohta heidän keskeltään pieni tyttö juoksi halaamaan meitä ja kuiskasi "Mama, papa". Hän ei olisi halunnut irrottaa otettaan. Tuossa hetkessä ymmärsin sen rakkauden vaikutuksen, jota nämä lapset ovat saaneet kokea Missiomaailman ystävien kautta vuosien ajan. Markus on käynyt Intiassa kymmeniä kertoja ja sain itse vihdoin nähdä tämän lastenkodin arvokkaan työn. Olin onnellinen siitä, että Deborah-kodin lapsista huokuu elämänilo, nauru ja leikin riemu. Koin tärkeänä, että sain tutustua myös työntekijöihin, koska heidän roolinsa kasvattajina on olennainen osa lasten arkea ja kehitystä. Rouva Padama on Vierailimme Deborahissa lokakuussa. Lapset voivat hyvin ja heistä huokuu elämänilo, nauru ja leikin riemu. kuin Deborah-kodin sydän, lämmin rakastava äitihahmo kaikille lapsille. Lisäksi kodissa työskentelee Wararaju, jolla on lempeän isällinen ote lapsiin. Muutamat Deborah-kodissa varttuneet nuoret toimivat apuopettajina. On hienoa, että tästä kodista on tullut vaikeista olosuhteista tuleville lapsille paikka, jossa heidän elämänsä suunta saa muuttua. Rukousvastaus Lasten ohjelmaan kuuluu tärkeänä osana koulunkäynti, johon heillä menee läksyjen teon kanssa paljon aikaa päivästä. Lisäksi heillä on aamulla ja illalla tunti aikaa rukoukselle, jossa he rukoilevat Suomen, Missiomaailman ja tukijoidensa puolesta. Nämä rukoukset eivät jää kuulematta. Kerroin lapsille rukousvastauksesta, jonka sain viikko sitten. Henkilö, joka alkoi kevään lopussa tukea kahta kummilasta, sai kesän aikana läpimurron elämässään asiaan, jota hän on rukoillut vuosia tapahtuvaksi. Pyhä Henki oli sanonut naiselle, että tämä voitto tuli kummilasten rukousten kautta. Tuolloin nainen ei vielä tiennyt lasten rukouksista. Deborah-koti Lapset tanssivat meille tervetulijaisiksi kuten Intiassa on tapana. Deborah-kodin rakennus on toimiva. Siinä on monta huonetta erikseen tytöille ja pojille. Kussakin huoneessa on majoittuneena noin kuusi lasta. Heillä on kuitenkin todella vähän mitään ylimääräistä. Olikin ihanaa, kun saimme jakaa heille terveisenä Suomesta karkkeja ja tikkareita, joita syötiin hymyissä suin. Veimme myös monenlaisia lautapelejä kuten kimblen, bingon, muistipelin ja palapelejä sekä tarvikkeita ulkoleikkeihin; hyppynaruja ja sulkapallomailoja. Lapset juoksivat pihalle heti leikkimään näillä. Kun lapset varttuvat aikuisiksi, heidän tilalleen otetaan uusia lapsia. Lapsia, jotka tarvitsisivat apua on ympäröivissä kylissä paljon. Paikalliset pastorit valitsevat rukoillen ne, jotka he kokevat olevan eniten avun tarpeessa ja tuovat Deborah-kotiin. Lapset kuin pala taivasta Toivon, että voisin välittää sen hetken, jossa lapset rukoilivat, lauloivat ja tanssivat Jeesukselle. Se oli kuin pala taivasta maan päällä. Suomalaisittain heiltä puuttuu paljon. Silti he ovat löytäneet taivaallisia rikkauksia monesti paljon meitä enemmän. Se, että saamme auttaa heitä, siunaa meitä tavalla, jota emme täysin vielä ymmärrä. Deborah-kodin lapset pyysivät kertomaan rakkaita terveisiä Suomeen. He kutsuvat meitä ja teitä sanoilla "äiti ja isä". He halusivat lähettää terveisiä kaikille Suomen kummeilleen ja kaikille Missiomaailman työn tukijoille ja rukoilijoille. Kiitos ystävät, että osoitatte näille lapsille sitä rakkautta, jota heiltä puuttuu. Teidän huolenpitonne johdosta heillä on Deborah-kodissa kaikin puolin hyvä olla. Marjaana Korhonen "Kiitos ystävät, että osoitatte näille lapsille sitä rakkautta, jota heiltä puuttuu." Rouva Padama on Deborah-kodin sydän. Intian viite: 9001 MISSIOMAAILMA 3

3 Entiset hyljätyt perustavat seurakuntia Olemme mahdollistaneet vuosien aikana satojen köyhien ja hyljeksittyjen lasten pääsyn perustamaamme Deborah-lastenkotiin Jeyporessa. Deborah on tänään keskus, jossa rukoillaan lakkaamatta evankeliumin eteenpäin menemisen puolesta. Mahtavaa on myös se, että Deborahista on jo lähtenyt nuoria evankelistoja ja pastoreita heimokyliin istuttamaan uusia seurakuntia. Tässä seuraavassa on yksi todistus. Mooses syntyi! Seurakuntamme sunnuntaikokouksessa olin juuri aloittamassa puheeni, kun eteeni lavalle ilmestyi iloinen nuori perhe pidellen pientä poikavauvaa sylissään. - Tämä perhe haluaa, että sinä siunaat heidän esikoisensa, viiden kuukauden ikäisen Mooses-vauvan, pastori Raju kertoi liikuttuneena ja jatkoi: - Vauvan äiti, Suwarath, sai muuttaa Deborah-lastenkotiin yli kymmenen vuotta sitten. Lastenkodin johtajana etsin hänelle kristityn miehen kun Suwarath varttui aikuiseksi (Intiassa vanhemmat järjestävät edelleen avioliitot). Nyt pariskunta on perustanut seurakuntia jo kolmeen eri kylään. - Viime vuonna vieraillessasi Jayporessa, he olivat tulleet rukoiltavaksesi. He halusivat lapsen, mutta eivät olleet vuosien odotuksesta huolimatta saaneet. Markus, profetoit heille, että vuoden päästä tästä he saisivat poikavauvan. Jumala kuuli rukoukset ja nyt perheessä on potra Mooses-vauva, pastori Raju jatkoi. Suwarath ja hänen perheensä. Jumala on siunannut ja johdattanut entisiä lastenkodin asukkaita. Vierailu Suwarathin kodissa Saimme vierailla tämän nuoren perheen kodissa seuraavana päivänä. Muistelimme sitä, kuinka Suwarath oli muuttanut lastenkotiimme ja kiitimme Jeesusta siitä, miten Jumala on johdattunut perheen elämää. Mukanamme vierailulla oli pastoreita ja vanhimpia. Yksi heistä purskahti itkuun ja sanoi: Suwarath on ollut yksi tärkeimmistä esirukoilijoistamme koko seurakunnassa. Yhdessä äitini kanssa Useimmalla Deborah-kodin lapsista on hindulainen perhetausta. Yksi tällainen tyttö on 12-vuotias Subratha, jonka vanhemmilta puuttuivat varat hänen elättämiseensä. Perheellä ei ollut ruokaa ja hän olisi joutunut menemään jo pienenä raskaisiin töihin tai kerjäämään. "Yksi heistä purskahti itkuun ja sanoi: Suwarath on ollut yksi tärkeimmistä esirukoilijoistamme koko seurakunnassa." he ovat rukoilleet jopa läpi yön ja paastonneet kun meillä on ollut ongelmia ja haasteita. Yhtäkkiä huomasimme, että kaikki itkimme liikutuksesta. Sovimme, että seuraavan kerran kun vierailemme Intiassa, järjestämme tapaamisen, jossa entiset ja nykyiset lastenkodin asukkaat voisivat kokoontua yhteen juhlimaan ja kuulemaan todistuksia siitä, mitä Jumala on tehnyt näiden vuosien aikana. On upeaa nähdä Intian pitkäjänteisen työn hedelmää. Subratha on ikionnellinen Deborah-kodista Noin vuosi sitten hän meni Deborahkodissa jo asuttuaan vierailemaan kotikylässään ja katsomaan vanhempiaan. Hänen vanhempansa sanoivat, etteivät enää anna Subrathan jatkaa Deborah-kodissa, koska tyttö on ruvennut uskomaan Jeesukseen. Subratha rukoili yötä päivää kaksi viikkoa, joilloin vanhemmat antoivat periksi ja päästivät Subrathan takaisin Deborah-kotiin ja koulunpenkille. Tyttö on ikionnellinen että saa vapaasti palvoa Jeesusta, riittävästi ravintoa, koulutuksen ja aivan erilaisen suunnan elämälleen. Marjaana Korhonen "Hänen vanhempansa sanoivat, etteivät enää anna Subrathan jatkaa Deborahkodissa, koska tyttö on ruvennut uskomaan Jeesukseen." Arabiperheet halusivat olla ensin omissa oloissaan, mutta kuultuaan Jumalan sanaa he ovat avautuneet. Israelin seurakuntaamme arabipakolaisia Monia ihmisiä tulee seurakuntaamme näinä päivinä. Jeesus kehottaa Luukkaan evankeliumissa kutsumaan kaikkia köyhiä, heitä, jotka eivät voi maksaa takaisin. Vaikka meillä on ollut jopa hieman vaikea mahduttaa kaikkia, ilon henki on tullut yllemme. Juutalaiset ja arabit ylistävät yhdessä Herra Yeshuaa - Israelin Jumalaa! Tanssimme, laulamme ja annamme lahjoja toisillemme. Siellä missä on Herran henki, siellä ei ole orjuutta, vihaa tai ennakkoluuloja. Jatkamme ruokajakelua Beersebassa. Vähäosaisten joukossa on paljon niitä, jotka tarvitsevat hengellistä ruokaa: sotaveteraaneja, eläkeläisiä, sairaita ja riippuvuuksissa olevia ihmisiä. Jaamme Sanaa, palvelemme ja annamme henkilökohtaista huomiota jokaiselle. "Siellä missä on Herran henki, siellä ei ole orjuutta, vihaa tai ennakkoluuloja." Uutena Arabipakolaiset Saimme myös uuden ryhmän ihmisiä: arabipakolaiset. He eivät hyväksyneet islamilaista terroria ja auttoivat Israelia intifadan aikana. Tämän takia he joutuivat pakenemaan kodeistaan ja hakemaan turvapaikkaa Israelista. Pakolaisasemassa he eivät kuitenkaan saa apua valtiolta. He ovat pettureita muslimeille ja muukalaisia juutalaisille. Arabit olivat ensin joukossamme eristyneinä. Saadessaan vaatteita hyväntekeväisyysprojektimme kautta ja kuuntelemalla Jumalan sanaa, he alkoivat luottaa Yeshuan rakkauteen ja avautua. Nyt juutalaiset ja muslimit istuvat saman pöydän ääressä. Melko usein nämä arabit tarjoavat esimerkillistä rakkautta ja kunnioitusta meille kaikille. Jeesus rakastaa jokaista katsomatta rotuun tai uskomuksiin. Anna minun kansani mennä Exodus-työssämme on tapahtunut kehitystä. Elokuussa 2015 otimme vastaan kotiutettavia perheitä. Lisäksi odotamme vielä uusien perheiden saapumista. Kiitämme kaikkia teitä, jotka olette mukana tässä. Päämääränä on saattaa jokainen juutalainen takaisin kotiin. Sodan lapset Toisen maailmansodan lapset ovat nykyään vanhuksia. He ovat kokeneet kaikenlaista kauhetta. Heillä on syviä tunnevammoja fyysisten vammojen lisäksi. Soppakeittiö tarjoaa ruokaa ja evankeliumia Beerseban vähäosaisille. Monet eivät kykene huolehtimaan itsestään. Mutta me näemme, kuinka Yeshua vastaa epätoivoisten huutoihin. Israelin Jumala on leskien ja orpojen Jumala. Hän auttaa erityisesti heitä, jotka tulevat hänen luoksensa kipuinensa ja tekevät parannuksen. Monen sydän on raskas ja sulkeutunut, mutta yritämme osoittaa heille rakkautta. Koetamme näyttää heille Jeesuksen uhrityön merkityksen. Kiitos uskollisuudesta Rukoilisitteko tässä kirjeessä esiintyvien asioiden puolesta. Me kiitämme kaikkia teitä! Te ruokitte nälkäisiä, autatte heikoimpia ja saarnaatte ilosanomaa Israeliin. Pyydämme jatkamaan ja olemaan uskollisia, koska uhraatte Taivaan valtakuntaan. Jumalan siunausta! Dima ja Ella Prodkin Israelin viite: MISSIOMAAILMA MISSIOMAAILMA 5

4 Uusivuosi Areenalla - tukeasi tarvitaan! Olemme ottaneet jälleen ison haasteen vastaan: järjestämme Vantaan Energia Areenalla ison uudenvuoden juhlan 3000 ihmiselle. Olemme kutsuneet vieraaksemme meille suomalaisille rakkaaksi tulleet ylistysjohtajan Ana Paulan ja hänen miehensä Gustavo Bessan Brasiliasta. Haluamme tarjota tämän tapahtuman kaikille ilmaiseksi! Juhlien järjestäminen maksaa kokonaisuudessan euroa. Tilavuokra ja äänentoisto ovat suurimmat kulut. Tapahtuman lähes kaikki järjestelytyöt tehdään talkoilla. Haluan kertoa avoimesti, että tarvitsemme sinun tukeasi nyt kipeästi. Tapahtumaan on tulossa nuoria, joilla ei ole varaa tukea taloudellisesti tapahtumaa. Haluamme, että uskosta osattomat löytävät tiensä Areenalle kuulemaan evankeliumia sen sijaan, että he lähtevät juhlimaan uutta vuotta baareihin. Nyt meillä on erinomainen kohde tukea evankeliointia! Tapahtuma tullaan "Haluamme, että uskosta osattomat löytävät tiensä Areenalle kuulemaan evankeliumia sen sijaan että he lähtevät juhlimaan uutta vuotta baareihin." välittämään myös suorana TV7:n kautta. Avaamme viitenumeron, jota käyttämällä voit osallistua tapahtuman kuluihin. Tarvitsemme jo joulukuun 15. päivään mennessä euroa tapahtuman etukäteiskuluihin. Tällä hetkellä meillä ei ole vielä rahaa varattuna tähän tarkoitukseen yhtään. Jos onnistumme kattamaan tämän tapahtuman kulut lahjoituksien kautta, harkitsemme myös toukokuussa Nouse Suomi -tapahtuman järjestämistä maksuttomana. Toukokuussa vieraanamme on kansainvälisesti tunnettu julistaja Heidi Baker. Kiitos lahjastasi. Northwind Collective on ylistysbändi, jota johtavat Missiomaailman ylistyspastorit Rodrigo ja Saara Campos. Tälle levylle saatiin tallennettua paljon enemmän kuin musiikkia. Taivaallinen ilmapiiri välittyy lauluista voimakkaasti. Levyssä on 11 kappaletta, joista osa on suomalaisten lauluntekijöiden sävellyksiä. Mukana on Rodrigon ja Saaran, Sakari Heikkilän ja Arttu Koskenrannan teoksia sekä suomennoksia maailman tämän päivän suosituimmilta ylistysbändeiltä kuten Hillsongilta, Jesus Culturelta ja IHOPilta. Voisitko olla mahdollistamassa uudenvuoden juhlan Areenalla? Uudenvuoden viite: 4514 Näet keräyksen edistymisen verkkosivuillamme: missiomaailma.fi Northwind Collective: Taivas keskellämme Rodrigon ja Saaran tuottama levy on ilmestynyt! Levy on äänitetty livenä Nouse Suomi -tapahtumassa Vantaan Energia Areenalla toukokuussa Tätä ylistyslevyä on odotettu innolla. Levyn laulut 1. Laulan ylistystäs (Rodrigo Campos) 2. Herää (Tata Hermunen) 3. Jumala vailla vertaa (Rodrigo&Saara) 4. Yksi nimi vain (Rodrigo Campos) 5. Revi auki taivaat (Saara Campos) 6. Läpimurto (Rodrigo & Saara) 7. Se kahleet murtaa (G. ja O. Simmons) 8. Antaudumme (Atro Hietala) 9. Enemmän Sinua (Johanna Särkkälä) 10. Pyhä Henki tulee (A. Meklin ja Mikaveli) 11. Suuri Herra/Sanoinkuvamaaton (Rodrigo & Saara) Kuuntele näytteitä ja tilaa: kauppa.missiomaailma.fi KUVA: JONNA HELIN TUE LASTEN KASVUA TUO MUUTOS JA NAURU MISSIOMAAILMA.FI #DeborahKummi #Pakistanin Koulukummi Tule Intian Deborah-kummiksi tai Pakistanin koulukummiksi i Missiomaailman toiminnassa on mahdollista alkaa kummiksi kokonaiselle lapsiryhmälle. Kummiohjelmamme toimii kahdessa kohteessa, Intian Deborah-lastenkodissa sekä Pakistanin köyhien lasten koulussa. Keskustelumme Intian ja Pakistanin paikallisten työntekijöiden kanssa ovat osoittaneet, että kummiohjelmissamme on tarve kummeista, jotka tukevat koko yhteisöä. Deborah- tai koulukummille ei nimetä tiettyä lasta, vaan siinä vaikutetaan koko yhteisöön. Tämän rinnalla jatkuu arvokas yksittäisten kummilasten tukeminen normaaliin tapaan. Intian Deborah-kummius Deborah-kummina toimit Intian Jeyporen lastenkotimme lasten kasvatuksen, koulutuksen, terveyden ja ravitsemuksen hyväksi. Deborah on ainoa kristillinen lastenkoti Jeyporessa. Lastenkodin tukeminen on hieno mahdollisuus luoda kestävä pohja lasten elämään, sillä lapsista 80 %:lla on hindutausta ja useimmat heistä kuulevat opetusta Jeesuksesta vasta lastenkodilla. Deborah-koti perustettiin 13 vuotta sitten seitsemälle katulapselle. Yhdistyksemme on ollut alkuajoista saakka ylläpitämässä kotia. Pitkäjänteinen työ "Kummius antaa sinulle mahdollisuuden olla muuttamassa satojen lasten elämän." on tuottanut hedelmää, lastenkodista on valmistunut jo kymmenittäin nuoria, jotka välittävät evankeliumia eteenpäin Intiassa. Deborah-kummius antaa sinulle mahdollisuuden olla muuttamassa satojen intialaisten lasten elämän. Pakistanin koulukummius Koulutus on monen pakistanilaisen lapsen suurin haave. Missiomaailman perustamaan Pakistanin köyhien kouluun on valtavasti hakijoita. Paikalliset koulutetut työntekijät tutustuvat hakijoiden taustoihin ja vanhempiin, jotta pystyvät seulomaan kouluun ne, jotka ovat huonoimmassa asemassa. Koulutus on lapsille suuri lahja, joka antaa hyvät lähtökohdat heidän elämälleen. Koulukummina voi vaikuttaa pysyvää muutosta lasten koulutuksen laatuun ja koulun lapsiin, opettajiin ja sitä kautta myös ympäröivään yhteisöön. Koulun henkilökunnan tavoitteena on kasvattaa Pakistaniin tulevaisuuden johtajia, jotka rakastavat Jeesusta. Koulussa tarjottava päivittäinen lämmin ateria on myös tärkeä osa koulun arkea, sillä useimmat lapset eivät saa riittävästi ravintoa kotonaan. Ilmoittaudu kummiksi Voit ilmottautua Deborah- tai koulukummiksi oheisella kaavakkeella tai ottamalla minuun yhteyttä sähköpostilla. Kummina voi toimia periaatteessa kuka vain: yksittäinen henkilö, perhe, yritys tai esim. soluryhmä. Kun olet ilmottautunut, lähetämme sinulle postitse tietopaketin, jossa on ohjeet jatkosta. Kuukausittaisen tuen määrän voit valita itse, mutta suosittelemme alarajaksi 25 euroa tai 300 euroa kerran vuodessa. Tuki mahdollistaa lasten kehitykselle kestävän pohjan ja voimme kehittää arvokasta työtä Deborah-kodissa ja Pakistanin koulussa edelleen. Marjaana Korhonen Kummikoordinaattori marjaana@missiomaailma.fi Kummiksi Missiomaailman kummikohteet ovat Intian Deborah-lastenkoti ja Pakistanin köyhien koulu. Kummiksi voi ryhtyä periaatteessa kuka tahansa: yksittäinen henkilö, perhe, seurakunta, yritys, yhteisö, solu jne. Ryhtyessäsi Deborah-kummiksi ja/tai Pakistanin kolukummiksi saat yhteisöistä perustiedot ja raportoimme kerran vuodessa tarkemmin siitä, kuinka apusi vaikuttaa. Haluamme pitää sinut ajan tasalla myös siitä millainen vaikutus on ympäröivään alueeseen. Kummiksi voi sitoutua itse valitsemakseen ajaksi. Suosittelemme kuitenkin vähintään yhtä vuotta. Voit valita tuen itse, mutta alarajaksi suosittelemme 25e/kk tai 300e/vuosi. Kyllä, haluan tilata Taivas keskellämme CD:n! Hinta 23 euroa + postikulut (1-2 kpl= 2,90e, 3-4= 4,90e, 5 tai enemmän = 0e) Määrä... KPL Nimeni... Osoitteeni... S-postini... Puh... Allekirjoitus... Lähetä kaavake osoitteeseen: Huom! Jos mahdollista, tee tilaus ensisijaisesti verkkokaupassamme: kauppa.missiomaailma.fi. Saat sen nopeammin. Kyllä, haluan ryhtyä: Intian Deborah-kummiksi Pakistanin koulukummiksi jommaksi kummaksi Nimeni... Osoitteeni... S-postini... Puh... Lähetä kaavake osoitteeseen: 6 MISSIOMAAILMA MISSIOMAAILMA 7

5 Missiomaailma-lehti,, TAMPERE p (ma-to 10-14) Päätoimittaja: Taittaja: Pertti Muikku VANTAAN ENERGIA AREENA RAJATORPANTIE 23 MISSIOMAAILMA Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer TILISIIRTO. GIRERING Saaja Mottagare Maksajan nimi ja osoite Betalarens namn och adress Allekirjoitus Underskrift Tililtä nro Från konto nr IBAN UUDENVUODEN SUURTAPAHTUMA TILAISUUDET KLO 16, 19 JA 22 FI MUKANA: GUSTAVO JA ANA PAULA BESSA (BRA) MARKUS JA MARJAANA KORHONEN RODRIGO JA SAARA CAMPOS NORTHWIND COLLECTIVE, MIKAVELI, PATRICK TIAINEN JA MUITA! BIC Viitenumero Ref. nr Eräpäivä Förfallodag NDEAFIHH VAPAA PÄÄSY LISÄTIETOJA: MISSIOMAAILMA.FI Keräysupa: POL , voimassa koko Suomi paitsi Ahvenanmaa, myönnetty Poliisihallitus. Kerätyt varat käytetään yhdistyksen toimintaan viimeistään vuosi siitä kun keräyslupakausi päättyy. Pankin palvelutunnus: p (ma-to 10-14). Osoitelähde: Missiomaailman lehtirekisteri. Maksu välitetään saajalle maksujenvälityksen ehtojen mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron perusteella. Betalningen förmedlas till mottagaren enligt villkoren för betalningsförmedling och endast till det kontonummer som betalaren angivit. Missiomaailman lahjoituspuhelin. Soita (10,10 e + pvm) Kiireellisin tarve: 123 Israel: 4310 Pakistan: 4417 Intia: 9001 Uudenvuoden juhla: 4514 Joulukeräys lähetyslapsille: 7825 Lähetyslautta Amazonille: 4475 Euro Kalenteri Joulukuu klo 19 Helsinki Worship City, Lähetysseurakunta, Iso Roobertinkatu 24, Helsinki Uudenvuoden tapahtuma, Vantaan Energia Areena, Ana Paula ja Gustavo Bessa (Brasilia) Tililtä nro Från konto nr Tammikuu Polte, Liikuntakeskus Polte, Vihiojantie 5, Tampere Nouse Suomi -kiertue Lahdessa, Vanha Walimo Helmikuu Polte, Liikuntakeskus Polte, Vihiojantie 5, Tampere Toukokuu Heidi Baker, Otahalli, Otaranta 6, Espoo Kalenteri päivittyy seuraavassa lehdessä ja netissä: missiomaailma.fi Eräpäivä Förfallodag Euro TILISIIRTO. GIRERING Allekirjoitus Underskrift Viitenumero Ref. nr Lähetyslautta Amazonille: 4475 Kiitos lahjastasi! Kiitos lahjastasi! Maksajan nimi ja osoite Betalarens namn och adress Saaja Mottagare Kiireellisin tarve: 123 Israel: 4310 Pakistan: 4417 Intia: 9001 Uudenvuoden juhla: 4514 Joulukeräys lähetyslapsille: 7825 Lahjoitan 5 euroa 10 euroa 25 euroa 50 euroa euroa Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer FI NDEAFIHH IBAN BIC Joulun ILO 2015 Anna joululahja lapselle Joulun ilo Intian ja Pakistanin köyhälle lapselle! Missiomaailman joulukeräys lähetyskenttien lapsille on käynnissä. Tavoitteemme on kerätä 400 lapselle joulupaketit Intiaan ja Pakistaniin. Kysyimme lapsilta itseltään, mitä he toivovat joululahjaksi. He vastasivat kuin yhdestä suusta: uusia vaatteita. Tämän vuoden joulukeräyksen tuotolla Intian ja Pakistanin lapset puetaan kauniisiin uusiin vaatteisiin. Missiomaailman tukema Deborah-lastenkoti Intiassa sijaitsee korttelissa, jossa kaikki naapuruston asukkaat ovat hinduja ja Pakistanissa koulumme sijaitsee muslimikorttelissa. On suuri kiitosaihe, ettei lähetyskohteissamme tällä hetkellä koeta vainoa, mikä on näillä alueilla yleistä kristittyjä kohtaan. Joulunaikaan lastenkodissa järjestetään joulujuhla, johon naapurusto haluaa tulla seuraamaan lasten esityksiä ja tunnustelemaan, millainen juhla joulu on. Myös Pakistanin köyhien koululla järjestetään syyslukukauden päätteeksi suuri Lähetyslapsemme odottavat joulua innolla. Tule mukaan tekemään heille hyvä mieli. joulujuhla. Nämä juhlat ovat erityisen hyvä paikka osoittaa Jeesuksen rakkautta. Meiltä on kysytty, miten lähetyskenttiemme lapsia voisi muistaa Suomesta käsin. Intiaan ja Pakistaniin ei kannata lähettää paketteja sen tähden, että paketit katoavat valitettavan usein matkalla. Joulun ILO keräyksessä kokoamme joululahjavarat ja välitämme ne työmme vetäjille, jotka hankkivat juuri sopivat lahjat lapsille. Kiitos ystävät Joulukampanjan viite: 7825 Liite Keräysupa: POL , voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata Maksu lukuunottamatta, välitetään saajalle maksujenvälityksen myönnetty ehtojen mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron Poliisihallitus. Kerätyt varat käytetään yhdistyksen harjoittamaan avustus- ja hengelliseen toimintaan viimeistään perusteella. vuosi siitä kun keräyslupakausi päättyy. Pankin palvelutunnus: Betalningen förmedlas till mottagaren enligt villkoren för betalningsförmedling och endast till det kontonummer som betalaren angivit.

6 ussa. Tarosvot ja t asuvat aan lisäi poikien kappeli. idaanko me lisäjohtajan airaana. den ajan. liikutelaitteiden edullista Koulutus on lahja JOTA PAKISTANIN LAPSET VIELÄ ODOTTAVAT #TuleKoulukummiksi MISSIOMAAILMA Rukousaiheita Lähetyslautta Amazonille Lähetyslautta on ollut lähtövalmiina kontissa jo kesästä asti. Lautan lähettäminen on viivästynyt johtuen Brasilian byrokratiasta ja viranomaisten lakoista. Kontti lähetetään heti kun paperiasiat ovat kunnossa. Pyydämme rukoustukea. Deborah-kodin remontti Deborah-orpokodin remontti aloitetaan ensi vuoden alussa. Talon ympäröivää aitaa joudutaan korottaamaan etteivät rosvot ja villieläimet pääse hyppäämään sen yli. Viranomaiset edellyttävät myös, että tytöt ja pojat asuvat eri rakennuksissa. Nyt tilanne on se, että pojille tarvitaan lisätilaa. Sen tähden nykyinen kappeli otetaan väliaisesti poikien käyttöön ja talon tasaiselle katolle rakennetaan uusi kappeli. Kartoitamme viranomaisten kanssa mahdollisuutta voidaanko tontillemme rakentaa uusi rakennus, johon sijoittaisimme lisähuoneita ja uuden ruokalan. Erityisesti pyydämme rukoustukea Intian työmme johtajan V.V. Rajun puolesta. Hän on tällä hetkellä vakavasti sairaana. Raju on toiminut uskollisesti työssämme jo lähes 15 vuoden ajan. Koulutus on lahja Juppe siunataan lähetystyöhön Meillä on ollut jo pitkään unelma lähettää nuoria lyhytaikaisiin projekteihin lähetyskentillemme. Uudenvuoden juhlassa Energia Areenalla siunaamme ensimmäisen nuoren lähettimme Juppe Lahtelan lähetystyöhön. Kuulemme Areenalla Juppen koskettavan todistuksen siitä, kuinka pahoinvoivasta nuoresta kasvoi Jeesuksen rakkautta täynnä oleva evankelista. Jupella palaa sydän evankeliointiin ja ihmisten puolesta rukoilemiseen. Tammikuussa meillä on suunnitelmissa lähettää Juppe Israeliin seurakuntamme ja huumekotimme tueksi. Liikuteltavat äänentoistolaitteet Olemme pitkään haaveilleet evankelioimistyöhömme liikuteltavia äänentoistolaitteita. Tapahtumien lisääntyessä laitteiden vuokraaminen tulee kalliiksi. Rukoilemme ja etsimme edullista uutta tai käytettyä laitteistoa.

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä voit auttaa heitä selviytymään. Maailmassa on kaikkiaan

Lisätiedot

UGANDASTA MISSIOMAAILMA KAMPANJATERVEISET HELSINKI WORSHIP CITY ALKAA JÄLLEEN. Ana Paula ja Gustavo Bessa uudenvuoden tapahtumaan

UGANDASTA MISSIOMAAILMA KAMPANJATERVEISET HELSINKI WORSHIP CITY ALKAA JÄLLEEN. Ana Paula ja Gustavo Bessa uudenvuoden tapahtumaan HERÄTYS- JA LÄHETYSTYÖN UUTISLEHTI ELOKUU 2015 Ana Paula ja Gustavo Bessa uudenvuoden tapahtumaan KAMPANJATERVEISET Heidi Baker keväällä 2016 Suomeen UGANDASTA HELSINKI WORSHIP CITY ALKAA JÄLLEEN Europe

Lisätiedot

Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98. LASKU FAKTURA Säimen Metsäliitto Osuuskunta. osoite Lappeenrannan hankintapiiri

Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98. LASKU FAKTURA Säimen Metsäliitto Osuuskunta. osoite Lappeenrannan hankintapiiri Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98 LASKU FAKTURA 58360 Säimen Päivämäärä Datum Laskun numero Fakturans nummer 0505815292 2.11.2017 2983 arto.pesonen@koneurakointipesonen.fi Viitteenne Er referens Metsäliitto

Lisätiedot

10.09.2012 52,09. Economy PP Finlande 122159 Itella Posti Oy LASKU

10.09.2012 52,09. Economy PP Finlande 122159 Itella Posti Oy LASKU PL 1, 00061 ELISA OY YRITYS AB PL 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Economy PP Finlande 122159 Itella Posti Oy LASKU 1 (5) Laskun numero 90100000000 Eräpäivä 10.09.2012 Päiväys 26.08.2012 Viitenumero 90 10000 00000

Lisätiedot

MISSIOMAAILMA. Kirjeterveiset Pakistanin ja Intian kummilapsilta. Lähetyslautta Amazonille myötätuulessa. Brandaot mukaan Missiomaailman tiimiin

MISSIOMAAILMA. Kirjeterveiset Pakistanin ja Intian kummilapsilta. Lähetyslautta Amazonille myötätuulessa. Brandaot mukaan Missiomaailman tiimiin HERÄTYS- JA LÄHETYSTYÖN UUTISLEHTI MAALISKUU 2015 MISSIOMAAILMA Brandaot mukaan Missiomaailman tiimiin Kevään megatapahtuma 22.-24.5. lähestyy Kirjeterveiset Pakistanin ja Intian kummilapsilta Lähetyslautta

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 InvoiceTypeText 1 / 2 SellerOrganisationName[2] SellerPartyDetails/SellerOrganisationName[3] SellerPartyDetails/SellerOrganisationDepartment[1] SellerStreetName SellerPostCodeIdentifier SellerTownName

Lisätiedot

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 SellerOrganisationName[2] SellerPartyDetails/SellerOrganisationName[3] SellerPartyDetails/SellerOrganisationDepartment[1] SellerStreetName SellerPostCodeIdentifier SellerTownName 1] 2] ls/invoicerecipientstreetname[1]

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Laskutulkki: DNA Mobiilipalvelut 2

Laskutulkki: DNA Mobiilipalvelut 2 Laskutulkki: DNA Mobiilipalvelut 2 1 2 3 LASKUN tiedoista löytyvät laskun päivä määrä, laskunumero, maksuehto, eräpäivä, laskutustaso sekä asiakasnumero. Nämä tiedot helpottavat asiointia laskutusasioissa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje TILISIIRTO-OPAS maksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje 26.8.2014 1 Tilisiirto-opas Sisällysluettelo 1. Saajan tilinumero... 3 2. Saaja... 3 3. Maksaja...

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Metsäpirtin Peltosten sukuseura ry Jäsenkirje 1_2009 www.sukuni.fi/peltonen/

Metsäpirtin Peltosten sukuseura ry Jäsenkirje 1_2009 www.sukuni.fi/peltonen/ Jäsenkirje 1_2009 :llä on ilo kutsua sinut ja perheesi sukumme yhteiseen juhlaan ja varsinaiseen sukukokoukseen lauantaina 8.8.2009 Raisioon www.raisio.fi Juhla- ja kokouspaikkana Huhkotalo, Lukkarlantie

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

HERÄTYS- JA LÄHETYSTYÖN UUTISLEHTI HELMIKUU 2017 MISSIOMAAILMA. Atro & Pauliina. ylistyspastoreiksi. Nouse Suomi ESPOO METRO AREENA

HERÄTYS- JA LÄHETYSTYÖN UUTISLEHTI HELMIKUU 2017 MISSIOMAAILMA. Atro & Pauliina. ylistyspastoreiksi. Nouse Suomi ESPOO METRO AREENA HERÄTYS- JA LÄHETYSTYÖN UUTISLEHTI HELMIKUU 2017 MISSIOMAAILMA Atro & Pauliina ylistyspastoreiksi Nouse Suomi 19.-20.5. ESPOO METRO AREENA Rakkaat Missiomaailman ystävät, olemme innoissamme siitä, mitä

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut JÄSENTIEDOTE 2/2014 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen: Seuran vaalikokous 2014 Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n sääntömääräinen ja kaikille jäsenille avoin vaalikokous pidetään Otaniemessä

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 02.11.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei, Edellisestä kirjeestä on taas vierähtänyt tovi, joten on mukava taas kirjoitella kuulumisiamme täältä Etiopiasta. Sadekausi on loppunut ja nyt

Lisätiedot

Suomen SEPA-migraation tilanne ja jatkotoimenpiteet. SEPA-foorumi 17.5.2011, Finlandia-talo Rauni Haaranen, Sampo Pankki

Suomen SEPA-migraation tilanne ja jatkotoimenpiteet. SEPA-foorumi 17.5.2011, Finlandia-talo Rauni Haaranen, Sampo Pankki Suomen SEPA-migraation tilanne ja jatkotoimenpiteet SEPA-foorumi 17.5.2011, Finlandia-talo Rauni Haaranen, Sampo Pankki Sisältö 1. SEPAn tavoite 2. Suomi osana Eurooppaa 3. SEPA tilisiirrot 1. Tilastotietoa

Lisätiedot

Anna toivoa kriisin haavoittamalle

Anna toivoa kriisin haavoittamalle Anna toivoa kriisin haavoittamalle Anisha Todu Jokaisella on oikeus henkiseen hyvinvointiin Kriisin ja konfliktin seurauksena moni ihmismieli järkkyy. Elämän saamiseksi takaisin raiteilleen tarvitaan myös

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje. Käyttöönottopäivä 1.4.

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje. Käyttöönottopäivä 1.4. TILISIIRTO-OPAS Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje Käyttöönottopäivä 1.4.2011 30.10.2011 1 Tilisiirto-opas 2 Tilisiirto-opas Sisällysluettelo

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Meyer: Jumalan pitäminen

Meyer: Jumalan pitäminen Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Muurinmurtajat 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 7:51-60 ja Apt. 8 08:40 Armon kalliolla: Ydinkäsitteitä - Vanhurskautus 09:00 Superkirja:

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Lasku ruuhkaverosta PIN: *********** Laskun tiedot. Automaattinen maksu 111.43 EUR. Maksettava summa:

Lasku ruuhkaverosta PIN: *********** Laskun tiedot. Automaattinen maksu 111.43 EUR. Maksettava summa: Palautusosoite: EPASS4, Box 559, 0 6, Sweden AUN 7688975 KULJETUSLIIKE TJN-TRANSPORT SIIPOLA OY Sepänmäentie 6800 HIMANKA Finland Laskun tiedot Päätös: 5 Laskunumero: 7688974 Laskun päivämäärä: 0.3.06

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Meyer: Paholaisen tavat

Meyer: Paholaisen tavat Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 40 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Yliluonnolinen vapauttaa lakihenkisyydestä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 88-89 08:40

Lisätiedot

KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU

KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU BASWARE EXPERIENCE 2012 Inkeri Tolvanen Finanssialan Keskusliitto 1 SISÄLTÖ Tilastotietoa maksamisesta ja verkkolaskusta SEPA

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I.

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I. Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 03 ohjelmat - www.tv7.fi 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 35-36 08:40 Armon kalliolla: Minä olen 09:00 Healing Rooms Conference 2018: Jumalan suunnitelma sinulle

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot