HYVÄ SYDÄNYSTÄVÄ Joensuun Sydänyhdistysten tiedotuslehti vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄ SYDÄNYSTÄVÄ Joensuun Sydänyhdistysten tiedotuslehti vuosille 2012 2013"

Transkriptio

1 HYVÄ SYDÄNYSTÄVÄ Joensuun Sydänyhdistysten tiedotuslehti vuosille

2 SUOMEN SYDÄNLIITTO RY Oltermannintie 8, PL 50, HELSINKI puh. (09) Suomen Sydänliitto on ihmisten voimavaroja ja hyvinvointia lisäävä, yhteiskunnallisesti aktiivisesti vaikuttava sydänterveyden edistäjä. Sydän järjestön perusarvot ovat: 1) Asiantuntemus, 2) Luotettavuus, 3) Rohkeus, 4) Ihmisen kunnioitus ja 5) Tavoitteellisuus. Sydänjärjestön visiona on, että sydänterveys paranee Suomessa 2020-luvulle mentäessä siten, että vältettävissä olevat sydän- ja verisuonisairaudet eivät ole merkittävä kansanterveysongelma ja ihmiset elävät sydänterveyttä edistävässä ympäristössä, toimivat aktiivisesti oman terveytensä parhaaksi ja saavat tarvitsemansa hoidon oikea-aikaisesti hoitoketjun kaikissa vaiheissa asuinpaikasta riippumatta. Sydänliiton muodostavat 19 sydänpiiriä ja niiden 239 sydänyhdistystä, joissa on yhteensä yli jäsentä. POHJOIS-KARJALAN SYDÄNPIIRI RY Siltakatu 10 A 16, JOENSUU puh Pohjois-Karjalan Sydänpiiri on sydänjärjestön tavoitteiden mukaan toimiva piiriyhdistys, johon kuuluu 18 sydänyhdistystä ja vajaat jäsentä. Sydänpiiri pyrkii toiminnallaan edistämään pohjoiskarjalaisten sydänterveyttä ja turvaamaan omalta osaltaan sairastuneiden oikea-aikaisen hoidon ja kuntoutuksen. Sydänpiiri toimii yhdessä alueen sydänyhdistysten kanssa jäsentensä hyväksi. Vuoden 2013 keskeisiä tapahtumia ovat: Ystävänpäivä 14.2., Sydänviikko Yksi Elämä , Lopeta ja voita tupakoinnin lopettamiskilpailu toukokuussa, Satumetsä koko perheen tapahtuma Lykynlammella 8.9., Karjalan Liikuntaviikot syyskuussa, Maailman Sydänpäivä Sydän- ja polkuretki Toiminnanjohtaja Terttu Pakarinen puh Kolestroliasema Seija Lipponen puh Puheenjohtaja Juhani Nuutinen puh Projektipäällikkö Eeva Kröger puh

3 SYDÄNTYÖTÄ POHJOIS-KARJALASSA laajenee muutamalla uudella yhdistyksellä, kun Saimaan sydänpiiri lopettanee toimintansa ja osa sydänyhdistyksistä liittynee Pohjois-Karjalan sydänpiirin. Otamme ilolla vastaan Savolais-Karjalaisia sydänyhdistyksiä ne varmasti antavat oman värikkään ilmeen yhteiseen järjestökenttään. Pohjois-Karjalan sydänpiirin toiminta kuluneena vuonna on ollut omalla tavallaan jopa vauhdikasta. Piirin hallinnoima Kiertävä Pysäkki hanke on saanut uskomattoman hyvän vastaanoton maakunnassa ja samoin koko valtakunnassa.hanke oli Maaseutuviraston järjestämässä Hyvät käytännöt kilpailussa monen sadan hankkeen määrästä hienosti neljän finalistin joukossa. 40 vuotta sitten eli vuonna 1972 perustettiin Pohjois-Karjalaan 11 eri sydänyhdistystä ympäri koko maakunnan. Se oli aikaa kun Pekka Puska oli joukkoineen saaanut Pohjois-Karjala projektin täyteen vauhtiin ja keskustelu voista ja tupakasta alkoi olla kuumimmillaan. Projekti lähti liikkeelle aikana jolloin Pohjois-Karjalaa koettelivat kovin sen ajan ongelmat muuttoliike, työttömyys, peltojen paketointi ja köyhyys. Oikeaan tutkimustietoon ja yhteen hiileen puhaltamalla voitiin saada syvällisiä muutoksia ihmisten elintavoissa. Aikaa on kulunut ja moni hyvä asia vuosien takaa tahtoo unohtua. Tarvitaan aktiivista jatkuvaa työtä terveellisten elintapojen valistamiseksi kansalle, Sydänyhdistysten työ on juuri tätä. Pohjois-Karjalan sydänpiiri on kuluneena vuonna ollut mukana 11 sydänjuhlassa ja juhlia jää vielä vuodelle Ensi vuoden aikana Pohjois-Karjalan sydänpiiri Piirin jäsenmäärä on monen vuoden laskusuhdanteen jälkeen ollut jälleen nousujohteinen, yli 100 jäsenellä on jäsenmäärä kasvanut. Piirin henkilöstössä on tapahtunut myös muutoksia, pitkäaikainen toiminnanjohtajamme Mirja Huuskonen on siirtynyt uusiin haasteisiin, hänelle kiitos hyvästä yhteistyöstä ja menestystä uusissa kuvioissa. Syyskuussa aloitti Mirjan työtä jatkamaan Terttu Pakarinen, hänelle myös voimia ja innokkuutta sydäntyön parissa. Näin matka etenee muutosten saattelemana, olemme kaikki innolla mukana yhteisen hienon sydäntyön merkeissä. Sydän tarvitsee meitä ja me tarvitsemme Sydäntä Rauhaisaa Joulun aikaa ja onnellista Uutta vuotta kaikille Pohjoi-Karjalan sydänystäville. Pohjois-Karjalan Sydänpiiri ry Juhani Nuutinen puheenjohtaja

4 KUNTOUTUSTA AMMATTITAIDOLLA JA LÄMMÖLLÄ - HAE KELAN KUSTANTAMAAN KUNTOUTUKSEEN PÄÄSKYNPESÄÄN TYÖELÄMÄSTÄ POISSAOLEVIEN SEPELVALTIMOTAUTIA SAIRASTAVIEN KUNTOUTUSKURSSI kurssi nro kurssi nro kurssi nro SEPELVALTIMOTAUTIA SAIRASTAVIEN KUNTOUTUSKURSSIT kurssi nro kurssi nro kurssi nro kurssi nro kurssi nro METABOLISTA OIREYHTYMÄÄ JA TYYPIN 2 DIABETESTA SAIRASTAVIEN KUNTOUTUSKURSSIT kurssi nro kurssi nro kurssi nro kurssi nro TYÖELÄMÄSSÄ OLEVIEN METABOLISTA OIREYHTYMÄÄ JA TYYPIN 2 DIABETESTA SAIRASTAVIEN KUNTOUTUSKURSSIT kurssi nro kurssi nro Katso lisää vuonna 2013 järjestettäviä kuntoutuskursseja www-sivuiltamme tai kysy meiltä lisätietoja eri mahdollisuuksista. Tutustu myös uusiin hoito- ja hyvinvointipalveluihimme! Ota yhteyttä, annamme lisätietoja: Aija Toivanen, THM Päivi Hirvonen, FT (AMK) puh puh tai puh (vaihde) Ota puoliso tai ystävä mukaan, kysy edullista majoituspakettia! 4

5 Sydäntukihenkilöitä Joensuussa ja ympäristössä Oletko juuri sairastunut johonkin sydänsairauteen, arveluttaako arkielämä sairauden kanssa. Sydäntukihenkilö on käynyt läpi samoja asioita, hän osaa kertoa elämästään ja neuvoa sairauteesi liittyvissä arkipäivän asioissa. Hän on koulutettu ja vaitiolovelvollinen ja hän on puhelinsoiton päässä. Joensuu Haapalainen, Martti, sydänsiirtopotilaat, puh Harjuveteläinen, Aune, pallolaajennuspotilaat, puh Hartikainen, Raimo, ohitusleikkausja pallolaajennuspotilaat, puh Karvinen, Erkki, mitraaliläppä, rytmihäiriöt, tahdistin, hermoratakorjaus, puh Eno Laukkanen, Lauri, ohitusleikkauspotilaat, puh Kiihtelysvaara Nuutinen, Juhani, ohitusleikkauspotilaat, puh Törrönen, Eila, ohitusleikkauspotilaat, puh Vatanen, Inkeri, rytmihäiriöpotilaat, puh Kasurinen, Pentti, rytmihäiriöt, puh Kempas, Eila, ohitusleikkauspotilaat, puh Kettunen, Esko, ohitusleikkauspotilaat, aorttaläppäproteesi, puh Niiranen, Lauri, ohitusleikkauspotilaat, puh Nikkanen, Jaakko, ohitusleikk.- ja rytmihäiriöt, aorttaläppäproteesi, puh Puumalainen, Seija, sydämen vajaatoiminta, puh Savolainen, Jaakko, ohitusleikkauspotilaat, puh Pyhäselkä Vanhanen Martti, ohitusleikkaus- ja flimmeripotilaat, puh Tuupovaara Karhapää, Maija, läppäpotilaat, puh ASIANAJOTOIMISTOJA Lakiasioiden ammattilaiset puolellasi Riippumattomat asiantuntijat löydät puhelinluettelon kohdasta Asianajotoimistoja. 5

6 Sydäntyötä kolmella tasolla Sydän- ja verisuonitautityötä tehdään Suomessa kolmella tasolla Sydänliitto on valtakunnallinen sydänjärjestö, joka pyrkii vaikuttamaan sydänterveyttä tiedottamalla, kouluttamalla ja hoitaa valtakunnallisella tasolla sydän- ja verisuonisairauksia edistäviä toimenpiteitä (mm. sydänmerkkituotteet) Tavoitteena on että ihmiset toimisivat aktiivisesti oman terveytensä hyväksi, saisivat tarvitsemansa hoidon oikea-aikaisesti ja tasa-arvoisesti. Sydänliiton puheenjohtajana toimii tällä hetkellä professori Matti Uusitupa. Sydänliitossa on jäsentä, jotka kuuluvat johonkin 237 paikalliseen sydänyhdistykseen, 19 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ja Kardiomyopatiapotilaat Karpatiat ry). Sydänliiton internet-sivuilla (www.sydanliitto.fi) on paljon tietoa sydänsairauksista, sydänoireista, sydänlääkityksestä, kuntoutuksesta, vertaistuesta, terveysriskeistä ja siitä miten pysyä terveenä. Sydänpiirit Suomessa on 19 sydänpiiriä, jotka järjestävät sydänliiton koordinoimaa koulutusta, vertaistukea ja auttavat alueensa yhdistyksiä järjestämällä yhteistyössä terveyteen tähtääviä tilaisuuksia, kampanjoita, tietoiskuja jne. Pohjois-Karjalan sydänpiirin alueella on 18 yhdistystä ja n jäsentä. Toiminnanjohtajana on tällä hetkellä Terttu Pakarinen ja hallituksen puheenjohtajana Juhani Nuutinen. Hallitus koostuu yhdistysten edustajista. Toiminnassa on keskeistä valtimoterveyden edistäminen, savuttomuuden edistäminen ja ensiapuvalmiuden ylläpitäminen. Merkittävä hanke on Kiertävä pysäkki, joka kiertää alueella jakamassa paitsi sydäntietoa, myös ensiapuvalmiutta. Kunto- ja virkistyslomia haetana sydänpiirin kautta. Sydänpiirin tietoja saa internet-sivuilta Sydänliiton kautta. Joensuun sydänyhdistys ry:n toiminnassa alkoi 41. toimintavuosi. Tavoitteena on kulkea ja kuunnella yksittäisiä ihmisiä, saada heidät hoitamaan sydäntään, selviämään sairastumisen jälkeen eteenpäin. Kuntoutuksen puolella on tärkeää toimintaa sairastuneille Tulppa-toiminta yhdessä terveyskeskusten kanssa. Yhdistys järjestää ohjattua vesivoimitelua, lentopalloa, Bocciaa ja sydänkerho kokoontuu pääosin kuukausittain. Sydänkerhon toiminnan tavoitteena on kokoontua yhteen erilaisten teemojen merkeissä. Ne voivat olla yleisiä kiinnostavia aiheita, sydänterveyteen, arkiseen jaksamiseen liittyviä tai virkistävää yhdessäoloa. Kuntoutus- ja virkistysmatkoja järjestetään vuosittain useita. Kesäaika on kesäteatterimatkojen aikaa, kuntoutusmatkoja järjestetään kuntolomakohteisiin tarjonnan mukaan ja kulttuurimatkat ovat olleet myös ohjelmassa. Jäsenmaksu on tähän asti ollut 16,50 euroa. Tarkoituksena on yhtenäistää jäsen- 6

7 maksu samansuuruiseksi koko maassa eli 20 euroon. Tästä summasta menee Sydänliitolle 7,50 euroa, sydänpiirille 6,50 ja yhdistykselle 6 euroa siis omalle alueelle jää 12,50 euroa. Lisäksi yhdistys järjestää yhdessä sydänpiirin ja muiden yhteistyötahojen kanssa Satumetsä-tapahtumaa syksyllä. Joensuun sydänyhdistys tiedottaa jäsenilleen tapahtumista, suunnitelmista, vertaistukihenkilöistä ym. oman lehden Hyvä sydänystävä kautta. Se ilmestyy kerran vuodessa ja jaetaan jäsenille joulukuun alussa, jolloin siihen pyritään saamaan tietoa seuraavan vuoden tapahtumista. Ajankohtaiset tiedot julkistetaan sanomalehti Karjalaisen ja Karjalan Heilin järjestöpalstalla. Joensuun Hallin Parturi Ay Tuula Kokkonen Pankkitoimintaa vuodesta 1871 Handelsbanken Kauppakeskus Metropol, II kerros, puh Tule meille tule hyvälle mielelle! 7

8 Tapahtumia vuonna 2013 Ystävänpäivä , Ystävänpäivätapahtuman järjestää P-K:n sydänpiiri yhdessä Joensuun seudun mielenterveysseura ry:n ja Joensuun Pelastakaa lapset ry:n kanssa Sydänviikko Sydätanssit kerhotalolla sydänviikon yhteydessä. Itä-Suomen aluetoiminnan kehittämispäivät yhteistyössä Pohjois-Savon sydänpiirin kanssa Kuopiossa aiheesta Itäisen Sydänalueen aluepäivät. Satumetsä Maailman sydänpäivä Ensitietopäivät sydän- ja verisuonitautiin sairastuneille keskussairaalan Tikka-salissa (klo ) 14.2., 25.3., 28.5., ja Tilaisuudet järjestää keskussairaalan sydänosasto. Ohjelmassa sydänlääkärin luento, ravintoon ja liikuntaan liittyvät luennot sekä P-K:n sydänpiiri ja Joensuun sydänyhdistys kertovat toiminnastaan. Virkistys- ja hyvinvointilomat (Hyvinvointilomat ry) Lomia järjestetään vuonna 2013 Lomakeskus Huhmarissa erityisellä sydänohjelmalla seuraavasti: Keväällä Syksyllä Viiden vuorokauden jakson omavastuu on 110 euroa/aikuinen, täysihoito. Majoitus: loma-asunto/pariskunta ja yksin tulevat majoitetaan 3 henkilöä/loma-asunto. Lomia haetaan Hyvinvointilomien kaavakkeella, jotka tulee palauttaa P-K:n sydänpiiriin, 10, 6 krs. Hakemukset tulee sydänpiiriin n. 2 kk ennen lomajakson alkua. Sydänpiirin tehtävänä on varata loma-ajankohdat sekä koota ja toimittaa hakemukset yhtä aikaa kuhunkin jaksoon Hyvinvointilomat ry:hyn, joka tuetut lomat myöntää. Valinnassa otetaan huomioon aikaisemmat tuen saannit (tukea myönnetään peräkkäisinä vuosina erityisperustein tai jos paikkoja jää vapaaksi). Lisäksi otetaan huomioon tulot, terveydelliset ja elämäntilanteesta johtuvat perusteet. Hakemus on täytettävä huolellisesti ja allekirjoitettava. Loman järjestäjä ilmoittaa hyväksymisestä tai hylkäämisestä jokaiselle hakijalle. 8

9 Nyt myös SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO AJANVARAUKSELLA. NIINIVAARAN OPTIIKKA OY, Niinivaarantie 52, Joensuu, p , avoinna ma pe klo 9 17 Jäsenille normaalihintaisista silmälaseista ja kehyksistä sekä aurinkolaseista -20% KIOSKI HUIKURI Niinivaarantie 52, Joensuu Avoinna: klo p Lue avainasiakastarjouksista osoitteessa: Tervetuloa hyvän palvelun apteekkiin. Ilmainen pysäköinti apteekin edessä. Liity nyt avainasiakkaaksi, liittyminen on maksutonta! Palvelemme: ma pe 9 18 / la 9 14 Niinivaarantie 52, Joensuu Puh

10 Kiertävän pysäkin matkassa Hyvä Sydänystävä, Monessa kulttuurissa tunnetaan ajatus, että ihmisellä on kaksi sydäntä: toinen pumppaa verta ja pitää meidät elossa, toinen on henkinen sydän. Sydämen terveys on elämän perusasioita. Pumpun pitää toimia mahdollisimman hyvin että arkipäivä on sujuvaa. Elämäntapavalinnoilla ja mahdollisesti tarvittavalla lääkityksellä sekä kuntoutuksella voi hoitaa sydäntään. Sydänsairaus ei estä elämästä täysipainoista elämää rajoitusten kanssa. Ihmisen henkinen sydän laajenee viisauden kasvaessa eli sen myötä, kun ihminen elää, kokee ja ottaa kokemastaan opiksi. Tämä sydämen laajeneminen on meille hyväksi. Viisauteen kuuluu monia asioita. Elämän tasapaino koostuu pienistä yksinkertaisista asioista: mistä saan voimaa ja iloa, miten jaksan kulkea elämän matkaa päivä kerrallaan. Oma henkinen ravintoympyrä on hyvä tarkistaa. Nykyisin elämässä tuntuu olevan monenlaisia paineita. Kuormittavia asioita löytyy niin omasta kuin yhteiskunnan tilanteestakin. Levollisuuden ja mielenrauhan löytäminen on haasteellista. Se on kuitenkin tavoittelemisen arvoista ja mahdollista saavuttaa. Mielenpaine kuormittaa sydäntä kuten verenpainekin, siihen on syytä puuttua ajoissa. Jokaisella on oma elämäntie kuljettavana. Matkantekoa helpottamaan voi tehdä itselleen vaikka seuraavanlaisen tarkistuslistan: Arvostan itseäni Syön terveellisesti ja tasapainoisesti Lepään ja rentoudun Liikun Huolehdin itsestäni ja terveydestäni Olen yhteydessä ystäviin ja tuttaviin Teen itselleni mieleisiä asioita Pyydän tarvittaessa apua Eväitä elämään ja matkantekoon voi hankkia mieleisistä asioista ja harrastuksista. Yhteiset hetket toisten kulkijoiden kanssa, asioiden jakaminen, antavat paljon polttoainetta moottoriimme molemmat sydämet jaksavat paremmin. Hyvää elämänmatkan jatkoa! Eeva Kröger, emäntä Kiertävä pysäkki 10

11 Sähkö- ja teleasennukset Ukkolantie 15, Joensuu Puh Fax , Matti Varis LKV Viljami Varis LKV Torikatu 7 A, Joensuu (013) Tykkää meistä Facebookissa, niin saat kaikki uudet kohteemme reaaliaikaisesti etusivullesi! Kauneimmat hautakivet oman maakunnan veistämöstä. Joen Kivituote Oy Lylykoskentie 2, Joensuu p. (013)

12 Hyvät sydänystävälehden lukijat Viime vuosi oli yhdistyksemme 40-vuotisjuhalavuosi. Olemme siirtyneet juhlatunnelmista arkeen. Se on työtä sydän- ja verisuonisairauksien vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi sekä sairastuneiden kuntoutuksen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Miten olemme kuluneen vuoden aikana noita edellä mainittuja haasteita onnistuneet toteuttamaan. Ensimmäiseksi tulee esiin raha. Mistä ja millä keinoin sitä saisimme. On totta, että lähes kaikkeen toimintaan tarvitaan jonkin verran rahaa. Yhdistyksen perustulohan ovat jäsenmaksut. Niillä kyetään toteuttamaan normaalit rutiinit, joita ovat kokoukset, sydänkerhon järjestäminen ohjelmineen ja muutamat yhteiset tapahtumat. Suurempiin tuki- ja virkistysaktiviteetteihin tarvitaankin jo suurempia summia, joihin eivät jäsenmaksutulot riitä. Yksi monivuotinen aktiviteetti on satumetsätapahtuma syyskuussa. Yhteistyökumppaneiden kanssa se onkin ollut merkittävä apu toiminnallemme. Toinen tulon hankintamuoto on tämä lehti. Kiitos yhteistyökumppaneille! Yhdistyksemme talous on kunnossa. Sen puolesta toimintaa voimme kehittää edelleen ja järjestää erilaisia aktiviteetteja jäsenille. On ehkä liian härskiä ottaa ensimmäiseksi asiaksi raha ja varainhankinta. Se ei voi olla toiminnan itsetarkoitus. Mielestäni koko toiminnan ydin on huoli sydänsairauksista, niiden ennalta ehkäisytyöstä ja vertaistuesta. Ennakoivaa työtä yhdistystoiminnan kautta voidaan tehdä välittämällä sitä tietoutta, mitä ravintotieteilijät ja lääkärit suosittelevat. Sydänsairaus kohtaa yllättävän monia meistä, syystä tai toisesta. Monilla meistä on joku perheenjäsenistä tai läheisistämme sairastunut sydäntautiin. Kokemuksesta tiedämme, että silloin läheisen tai sairauden kokeneen tuki on hyvin merkittävä apu selviytyä alkujärkytyksestä ja jatkohoidosta. Näissä edellä mainitsemissani elämäntilanteissa sydänyhdistys pyrkii toiminnallaan olemaan avuksi ja tueksi. Toimintamme ei ole eikä saa olla pelkkää hallinnon pyörittämistä. Sen pitäisi olla todellista tuki- ja virkistystoimintaa jäsentensä hyväksi. Siihen työhön tarvitaan kaikkien jäsenten yhteinen halu tukea lähimmäistään vakavissa elämän tilanteissa. Yhdistyksemme ei ole ainoastaan sydänsairaiden yhdistys, vaan sydänterveyttä edistävä yhdistys. Olisikin toivottavaa, että saisimme jäseniksi myös muitakin kuin sydänsairaita henkilöitä ja jotka olisivat kiinnostuneita toimimaan vakavan kansantautimme ehkäisystä.. Ravintotietouden ja liikuntaharrastusten puolestapuhujia tarvitaan aina. Meillä on hyvät kokemukset Pohjois-Karjala projektista. Sen viitoittamalla tiellä pitäisi pysytellä edelleen. Älkäämme antako otteen herpaantua! Sydäntyötä sydämellä Martti Kummunmäki, yhdistyksen varapuheenjohtaja 12

13 Joensuun Keskusapteekki Kauppakeskus Centrum Palvelemme: ma-pe , la 9-16 Tarvikkeet toimistoon toimittaa Aspitie 2, JOENSUU puh fax sähköposti: www-sivut: pksystema.fi Täyden palvelun kaihdin- ja verhotalo Jukolankatu 19, Joensuu Puh./fax (013) Soita meille, varaamme matkan teille! Tilausajot niin pienelle kuin suurelle ryhmälle. Matkapaketit ja tapahtumakuljetukset. Lylykoskentie 39 JOENSUU puh

14 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOKSEN VINKKEJÄ KYNTTILÄN POLTTOON JA TURVALLISUUTEEN Pimeänä vuoden aikana poltetaan paljon kynttilöitä. Kynttilän poltossa kannattaa huomioida turvallisuus: Polta vain palamattomalla alustalla. Sijoita riittävän etäälle palavista materiaaleista. Palavaa kynttilää ei saa jättää ilman aikuisen valvontaa; huomioi lapset ja lemmikkieläimet. Hyvä kynttilänjalka on tukeva. Älä polta ulkotulia parvekkeella, kuistilla tai katoksen alla. Sijoita ulkotulet vähintään 1-3 metrin etäisyydelle aidasta tai muista rakenteista ja kulkuteistä. Mansetit ja koristeet ovat vaarallisia, jos niitä ei ole tehty palamattomista materiaaleista. Pelastusviranomaisen vinkkejä lahjaksi ja oman kodin turvaksi: Sammutuspeite (esimerkiksi 120 cm x 180 cm) Jauhesammutin (esimerkiksi 6 kg) Häkävaroitin Palovaroitin Lähimmäisestä ja lähimmäisen turvallisuudesta välittäminen Ensiapu ja alkusammutustaitojen hankkiminen Lisätietoa turvallisuudesta saat oman paikkakuntasi pelastusviranomaiselta, jonka yhteystiedot löytyvät internet sivuilta osoitteesta tai palotarkastuksen neuvontapuhelimesta

15 KUKKAKAUPASTA SAAT: Kukat kotiin, töihin, viemisiksi Hääkimput Surukukat Kortit, kynttilät ja lahjatavarat Nurmeksentie 4, Joensuu, puh Avoinna: ma-pe 9-18, la 8-15 Puhelun hinta 010-numeroon: 0,0828 /puh. + 0,1199 /min. Tervetuloa edullisille jäsenetuostoksille! 15

16 Hyvä, jos ei haittaa, sillä OP-bonuksilla ne ovat totista totta. Laske oma tilanteesi bonuslaskurilla osoitteessa op.fi/bonuslaskuri pankkipalvelut kaupan s-pankki tarjoaa osuuskauppojen päälle. asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouksiin kuuluville peruspankkipalvelut maksutta! palvelemme sinua outokummun s-marketin asiakaspalvelupisteessä. s-pankki tarjoaa osuuskauppojen asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouksiin kuuluville peruspankkipalvelut maksutta! s-etukorttiin saat myös maksuttoman visan. 16 S-PANKKI.FI

17

18 Hyvää ja asiantuntevaa tilitoimistopalvelua Teollisuuskadulla Joensuun Tili ja Laskenta Ky Teollisuuskatu 4, Joensuu Puh , Fax (013) Tilausajot, ryhmä- ja valmismatkat 9 62 paikkaisilla busseilla. Jukolankatu 18, Joensuu Puh. (013) , PYHÄN NIKOLAOKSEN KIRKKO Tule joulukirkkoon klo 8.00 Ystävällistä palvelua jo yli 20 vuotta! SISÄTAUTIEN JA KARDIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRIT UltraäänitUtkimUkset (echo) rasitusekg (rekg) HOlter - vrk-seuranta laboratoriotutkimukset Lääkärikeskus Torikatu 25 A Joensuu Ajanvaraus puh (013) tai 18

19

20 Torikadun varteen tulevan Senioripihan 1. vaiheen julkisivu Senioripihan rakentaminen aloitettiin Joensuuhun rakennettavan ikäihmisten asumisyhteisön Senioripihan rakennustyöt ovat käynnissä. Peruskivi muurattiin Talon rakentamiseen arvioidaan kuluvan 18 kuukautta. Tähän ensimmäiseen rakennusvaiheeseen tulee 20 pienryhmäkotiasuntoa ja 55 muuta vuokra-asuntoa. Senioripiha Oy on kaupungin tytäryhtiö. Seuraava vaihe, tehostetun hoivan rakennuksen rakentaminen pyritään aloittamaan kesällä Tähän viisikerroksiseen rakennukseen tulee asuntoja yhteensä 80. Ensimmäiseen kerrokseen suunnitellaan tilat ravintolalle, kuntosalille, päivätoiminnalle sekä sosiaalipalvelujen ohjaukselle. Lisäksi alakertaan varataan toimistotilat kotihoidolle sekä monitoimitilat erilaisia tilaisuuksia varten. Joensuun kaupungin asettama työryhmä tekee asukasvalinnat vuoden 2013 aikana. Valintakriteereinä tulee olemaan mm. asukkaiden ikä, kuntoisuus, hoidon tarve, nykyiset asuinolosuhteet ja KELAN määrittelemät tulorajat. Kolmannen rakennusvaiheen rakennuksen suunnittelu jatkuu ja se nousee Rantakadun varteen. Siihen on tulossa myös omistusasuntoja. Lisätietoja antavat: Y-säätiön toimitusjohtaja Hannu Puttonen ja projektipäällikkö Pekka Kampman sekä Senioripihan toimitusjohtaja Jukka Masalin puh

21 KEILAILU HOHTOKEILAILU SULKAPALLO PÖYTÄTENNIS BILJARDI MINIGOLF GOLF-SIMULAATTORI SEINÄKIIPEILY KUNTOSALI SQUASH TENNIS Kaupungin liikuttavin paikka! Upeat liikuntatilat Kahvila ja tilausruokapalvelu, A-oikeudet Räätälöityjä kursseja ja luentoja Kabinettitila Tyylikäs VIP-Sauna Linnunlahdentie 10, Joensuu p. (013) Puhelun hinta lankaliittymästä 8,28 snt/puhelu + 3,2 snt/min, matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min. Huolehditaan yhdessä SENIORIN terveystarkastus hyvinvoinnistasi Eläkkeellä ollessa on enemmän aikaa keskittyä mukaviin asioihin elämässä; ystävät, harrastukset, perhe ja matkustaminen. Hyvä terveys on keskeinen edellytys sille, että työelämän jälkeisistä vuosista voi nauttia mahdollisimman täysipainoisesti ja laadukkaasti. Seniorin Terveystarkastuksessa seuraamme terveydentilaasi säännöllisesti ja ennakoimme mahdollisia terveysriskejä. Kartoitamme terveydentilaasi yksilöllisesti mm. verikokein siten, että keskeisiin terveysriskeihin sekä piileviin tai jo olemassa oleviin sairauksiin (esim. diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, osteoporoosi) puututaan ajoissa ja tehokkaasti. Lue lisää: Terveystalo Joensuu Torikatu Torikatu 17 avoinna ma to klo , pe klo , la klo laboratorio ma pe klo , laboratorioon ajanvarauksella. VARAA AIKA terveystalo.com p * 21

22 Vastuunjako ja sydänterveys Yhteiskunnassamme julkinen terveydenhuolto jakautuu perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Palvelutarjonnassa työterveyshuollolla ja kuntoutusyksiköillä on oma erityinen paikkansa. Yksityissektorilla on myös suuri merkitys koko palvelutarjontaa ajateltaessa. Tutkimuksen ja hoidon laadukkuus Hoitojärjestelmän toteuttaman tutkimuksen ja hoidon laadukkaan lopputuloksen edellytys on, että kumpikin taho hoitaa oman vastuualueensa hyvin ja tehokkaasti. Ilman toimivaa perusterveydenhuoltoa ei erikoissairaanhoitokaan saa koneistostaan parasta irti. Potilasvirta ei kulje tällaisessa tilanteessa niin kuin pitäisi. Erikoissairaanhoitoon pääsy voi kohtuuttomasti vaikeutua tai vaihtoehtoisesti perusterveydenhuolto niin sanotusti vuotaa vääriä potilaita tälle taholle. Toisensuuntaisessa potilasliikenteessä erikoissairaanhoidon tutkimat ja hoitamat potilaat taas jäävät juohevan potilasvirran tukkeiksi erikoissairaanhoidon vuodepaikoille, kun perusterveydenhuolto ei paikka- ja resurssipulassaan pysty ottamaan tutkittuja ja hoidettuja potilaita oikea-aikaisesti vastaan tarvittavan jatkohoidon järjestämiseksi. Tämä epäsuhta on johtanut tunnettuun potilasjono-ongelmaan erikoissairaanhoidon ja terveyskeskusten välillä, jonka aiheut tamista kustannuksista ja niiden jakautumisesta on käyty julkista kädenvääntöä. Ajatellessamme terveyskeskusten perustehtävää ja potilaitten vastaanotoille pääsyä on todettava, että odotusajat ovat varsin usein liian pitkät. Tähän odotetaan parannusta. Se edellyttää entistäkin parempaa työn organisointia tai sitten ja mitä ilmeisimmin, lisäresurssien saamista. Epäkohtiin kajotessamme on kuitenkin syytä muistaa, että hoitojärjestelmämme yleistaso on joka tapauksessa korkea ja saamme siitä olla jopa ylpeitä. Parannettavaa aina kuitenkin on. Julkinen ja yksityinen sektori Julkisen terveydenhuollon hyvänä tukena toimii maassamme yksityinen sektori, joka toiminnallaan monipuolistaa ja lisää yleistä terveydenhuoltopalvelujen tarjontaa. Julkisella taholla on vastuu palvelujen järjestämisestä ylipäätään. Velvoitteen toteuttamisessa yksityistä sektoria on käytetty myös apuna siten, että tiettyjä palveluja on ulkoistettu, niin kuin sanonta kuuluu, yksityisen tahon tuottamiksi. Vastuu tällöinkin on ja pysyy julkisella taholla. Riittävän vahva ja hyvätasoinen julkinen palvelujen tuottaminen suojaa yhteiskuntaa ulkoistamiseen pesiytyviltä lieveilmiöiltä. Sydäntyön strategia Kansanterveyden kannalta on keskeistä että esiintymiseltään suuret sairausryhmät ovat tehokkaitten toimien alla. Sydän- ja verisuonisairauksista puhuttaessa on kaksi suurta: korkea verenpaine ja sepelvaltimotauti. Verenpainetaudin haaste on sen oireettomuus. Sepelvaltimotauti oireistaan huolimatta voi yllättää ikävästi ja oireeton sekin usein on; salakavaluuden pahin muoto on taudin ilmitulo niin sanotusti terveen ihmisen äkkikuolemassa. Tärkeää on, että verenpaine tulee mittautettua sil- 22

23 loin tällöin. Tärkeää on, että tunnetut sepelvaltimotaudin vaaratekijät otetaan huomioon elämän arjessa. Kolesterolitasokin on siis syytä selvityttää verinäyttein, koska sekään ei itsestään ilmoittele. Tupakoinnin haitallisuus tulisi noteerata. Ylipainon välttämiseen tulisi pyrkiä. Liikuntasisältöiseen elämäntapaan tulisi itsensä totuttaa. Terveen ravitsemuksen suosijaksi kannattaisi ryhtyä. Vähäinen suola on eduksi, vähärasvainen ruoka niin ikään, kasviksia ja marjoja sen sijaan saisi ruokavalioon kuulua runsaasti. Ennaltaehkäisy Ennaltaehkäisy on kultaa arvokkaampaa, silla se pelastaa elämälle. Tämä tarkoittaa kokonaisuudessaan tervehenkisiin elämäntapoihin itsensä ja lähipiirinsä opettamista ja kasvattamista. Karu totuus näet on, että länsimaiseen elämäntyyliin ujuttautuneet käytänteet ovat paljossa valtimotautien taustalla. Kun tämä tiedetään niin kannattaa toimia ennalta. Näin voi valtimotaudin ilmaantumista ainakin siirtää tuonnemmaksi. Tämä on myös halvin tapa edesauttaa ja parantaa sydänterveyttä niin yksittäisen ihmisen kuin myös koko ihmisyhteisön kannalta asiaa tarkasteltuna. Kolmas sektori Vapaaehtoistyöhön perustava niin sanottu kolmas sektori voi toimillaan olla hyväksi avuksi terveydenhuollolle. Sydänyhdistysten työ ansaitsee julkisen kiitoksen. Se pystyy ihmisläheisyydellään, inhimillisyydellään ja tavallisuudellaan tavoittamaan ihmiset ja innostamaan heidät toteuttamaan elämässään terveydenhuollon antamia ohjeita usein paremmin kuin itse hoitojärjestelmä. Vertaistukeen perustuvasti se pystyy usein myös rohkaisemaan jo sairastunutta paluutiellään elämän arkeen. Kolmannen sektorin taholla toimiminen johtaa usein myös sosiaalisen ihmisverkoston laajentumiseen ja osallistuminen tämän tahon moninaisiin aktiviteetteihin tuo monesti elämään virkistävää vaihtelua. Yhteisöllinen mukana olo on jo sellaisenaan tervehdyttävää. Mielialan vireyden kohentuminen on monesti kiinni siitä, että yhteyksiä muihin on. Sosiaalisten kontaktien luominen on yksin jäämistä ehdottomasti parempi vaihtoehto. Kolmannen sektorin yleishyödyllisen työn tukena ja luotettavuuden takeena on sen yhteys valtakunnallisten kattojärjestöjen ohjantaan, mikä varmistaa työlle asiantuntijuuspohjan. Yhteenveto Me tarvitsemme terveydenhuoltojärjestelmän, julkisen ja yksityisen. Me tarvitsemme ennalta ehkäisevän työn asenteen ja saman asenteen oman elämäntyylimme sopeuttamiseen sydänterveyttä suojaavaksi. Kolmas sektori voi herätellä meitä toteuttamaan elämässämme niitä yksinkertaisiakin terveyttä yllä pitäviä asioita, jotka helposti unohdamme tai joita emme ymmärrä riittävästi arvostaa. Me tarvitsemme myös ihmisten omaa vastuuta terveytensä suojaamisessa. Terveys on tärkeä, jos kohta ei välttämättä tärkein asia elämässä. Niin tärkeä se kuitenkin on, että sen kohtuullinen taso on täysipainoisen elämän elinehto. Terveyttään ei kannata ehdoin tahdoin vaarantaa. Terveyden ylläpitoon ja sen suojaamiseen kannattaa panostaa. Yksi sen ilmentymä on liittää terveyden vaaliminen yhdeksi arvoperusteisen elämän tärkeäksi osaksi. Siihen kuuluu myös hoitomahdollisuuksien järkevä käyttö silloin, kun niiden aika on tullut. Matti Ketonen Osastonylilääkäri, PKKS Pohjois-Karjalan Sydänpiirin asiantuntijajäsen 23

24 Sydänyhdistys juhli näyttä Juhlapuhujan Pekka Puskan toivottaa tervetulleeksi juhlan juontaja Urho Pirinen. Joensuun Sydänyhdistys vietti 40-vutisjuhliaan lämminhenkisessä tilaisuudessa Joensuun ortodoksisessa seurakuntasalissa. Tilaisuuteen osallistui runsas joukko yhdistyksen jäseniä ja muita sydänystäviä. Juhlapuheessaan Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen pääjohtaja Pekka Puska toi esiin Pohjois-Karjala-projektin käänteentekevän merkityksen sydänkuolemien vähenemiseen täällä Pohjois-Karjalassa ja muualla maassamme. Sydänyhdistyksien merkitys hankkeen onnistumisessa koros- 24

25 västi 40-vuotistaivaltaan Kirkkoherra Tapani Nuutinen ja rouva Pirkko Nuutinen etupenkissä. tui. Lisäksi ohjelmassa oli taiteilija Anna- Liisa Alangon lausuntaesitys ja Joensuun konservatorion salonkiorkesterin musiikkiesityksiä Eevamaija Mustaniemen johdolla. Tilaisuudessa jaettiin sydänliiton ansiomerkkejä ansioituneille yhdistyksen jäsenille. Kuvassa vasemmalta: Veli Pennanen, Lauri Niiranen, Toivo Korpelainen ja Pentti Voutilainen 25

26 Sydänyhdistys juhli näyttävästi 40-vuotistaivaltaan Kultainen ansiomerkki: Esko Kettunen, Toivo Korpelainen, Lauri Niiranen ja Urho Pirinen Hopeinen ansiomerkki: Anja Halmepuro, Tuula Kukkonen, Pirkko Naumanen, Veli Pennanen, Jaakko Savolainen ja Alli Stranden Pronssinen ansiomerkki: Kyllikki Heikkinen, Onni Kärkkäinen, Anna-Liisa Ohvanainen, Pentti Voutilainen Juhlivaa yhdistystä muistivat lukuisat järjestöt. Pääjuhlan lisäksi Sydänyhdistys järjesti kirkkokonsertin Joensuun ev.lut.kirkossa. Teemalla Sinuhun turvaan esiintyivät Esa Ruuttunen laulu ja Janne Piipponen urut ja piano. Yhdistyksen 40-vuotista taivalta esiteltiin tarkemmin Hyvä Sydänystävä -lehden 40-vuotis juhlanumerossa. 26

27 Kun suru yllättää... surussa kanssasi Leo Vatanen Yläsatamakatu 10, Joensuu puh. (013) fax. (013) Joensuun Hautaustoimisto Leo Vatanen PS. Pitopalvelu Leo Vatanen järjestää tarjoilut muistotilaisuuksien lisäksi syntymäpäiville ja muihin perhejuhliin. puh. (013) Kauppakatu 33, Joensuu Puh. (013) Faksi

28 Elämä jatkuu Yritän sinulle, tämän tarinan lukijalle, kertoa sydämen ohitusleikkaukseen ja pallolaajennukseen johtaneet syyt omalta kohdaltani. Samalla kerron myös siitä, kuinka tärkeää on rientää mukaan kaikenlaiseen toimintaan omien tuntemusten ja voimavarojen mukaisesti. Sairaustapaukset eivät yleensä ole samanlaisia ja myös voimavarat ovat hyvin yksilöllisiä jälkihoidon aikana. Työhistoriani v SOK:laisten osuuskauppojen palveluksessa olin ensin 21 vuotta, jossa työsuhteessa olin portierina ja pääportierina kahdessa hotellissa yhteensä 18 vuotta. Työaika oli vuorotyötä ja työrupeamat jopa 24 :n tunnin mittaisia. Henkilökunnan ruokailu tapahtui kaiken kiireen keskellä ja se oli raskasta ravintolaruokaa. Seuraava työnantajani oli kustannusliike, jonka tehtävänä oli palvella seurakuntia ja kirjakauppoja. Tämä työsuhteeni kesti eläkkeelle jäämiseeni asti, eli yhteensä 17 vuotta. Matkapäiviä kertyi parhaimmillaan n. 200 vuo- dessa ja melkein jokaisen yön asuin eri hotellissa ja eri paikkakunnalla. Liikuin henkilöautolla ja ennakkoon asiakkaani kanssa sovitun aikataulun mukaisesti. Toimenkuvaani kuului myös osallistuminen erilaisiin näyttelyihin ja messutapahtumiin. Aloitin työni tässä työsuhteessa myyntiedustajana ja lopetin myyntijohtajana. Vaikka sain itsenäisesti suunnitella omat tekemiseni asiakkaidemme palvelijana, niin oma aikatauluttaminen työn toteuttamisessa aiheutti stressiä ja ruokailuajat olivat poikkeukselliset. Aamulla nautin hotellissa aamupalan, päivällä kahvit ja ruokailu vasta päivällisaikaan majapaikassa. Jäin eläkkeelle täytettyäni 60 vuotta. Heinäkuussa 1994 tehtiin ohitusleikkaus ja elokuussa samana vuonna jäin työkyvyttömyyseläkkeelle. Helmikuussa v jouduttiin minulle tekemään pallolaajennus. Eräs aikaisemmin ohitusleikattu suoni oli tukkeutunut ja se jouduttiin avaamaan pallolaajentamalla. Älä jää suremaan sairastumistasi! Etsi itsellesi sopivaa tekemistä ja riennä erilaisten harrastusten pariin! Omalla kohdallani olen kiitollinen, että löysin heti sairastumiseni jälkeen sydänkerhon, joka silloin kokoontui joka viikko. Sydänkerhossa tapasin saman sairauden läpikäyneitä ja pääsin mukaan retkille ja matkoille. Pääsin kuulemaan asiantuntijoiden hyviä esitelmiä; terveellinen ravinto, liikunta, matkailu, monipuoliset lääkäreiden antamat luennot jne. Sydänkerhon 28

29 sittenkin kautta löysin myös itselleni sopivan liikuntamuodon. Se on lentopallon peluu. Se näet sopiii tällaiselle pitkälle miehelle (pituuteni on 166 cm) erittäin hyvin. Vain muutaman kerran olen sotkeutunut suurten miesten jalkoihin. Kun luet kädessäsi olevaa Hyvä Sydänystävä lehteä niin huomaat, että paljon muitakin harrastusmahdollissuuksia löytyy. Vesijumppa uimahallissa on mm. hyvä harrastus. Vesi keventää sopivasti lihasrasitusta ja jäykät lihakset ja nivelet lähtevät herkemmin liikesarjassa mukaan. Vuodesta 1994 alkaen olen käynyt ohjatussa vesijumpassa, mutta nyt käyn vaimoni kanssa uimahallissa uimassa ja sen lisäksi suoritamme itsenäisesti ilman ohjausta kymmenen liikesarjan vesijumpan. Omalta osaltani liikesarjan kokonaismäärä on 500 suoritusta. Hyötyliikunnan osuus jokapäiväisessä elämässä on merkityksillinen. Useinkaan emme osaa antaa sille kuuluvaa arvoa. Omakotitalossa elävät sen kuitenkin huomaavat jo moninaisina päivittäin tapahtuvina työsuoritteina. Toisaalta myös hyvää hyötyliikuntaa tarjoaa kesäisin marjojen poimiminen, sienestäminen, kalastaminen ja vaikkapa kävellen suoritettu kaupassa käynti. Oheisena energiankulutustaulukko, josta saa suuntaa antavan selvityksen siitä, millaisiin tuloksiin pääsee jo hyötyliikuntaa harrastaessa. Energiaa kuluu huomaamatta! Puolen tunnin hyötyliikunnan energiankulutus 70-kiloisella. imurointi kcal reipas kävely lastenvaunuja työntäen kcal kaupassa käynti ostoskärryjä työntäen kcal koiran ulkoiluttaminen kcal lehtien haravoiminen kcal lasten kanssa leikkiminen kcal lumityöt kcal marjastus ja sienestys kcal pyöräily (rauhallinen) kcal mattojen piiskaus kcal portaiden nousu kcal puiden pilkkominen kcal ruohon leikkaaminen kcal Huom: Tulokset ovat suuntaa antavia. Lähde: Energy/Net-laskuri, Kuopion yliopisto Kuoki, kitke, istuta, karsi ja leikkaa, haravoi, auraa ja hiekoita. Kotipihalta löytyy aktiivista ajanvietettä. Urho Pirinen 29

30 Allasvoimistelijat Kuntohovi Vetrean altaalla Allasvoimistelu Allasvoimistelu on sydänsairaiden yksi parhaimmista kuntoutumispalveluista, jolla saavutetaan hyvä yhteishenki voimistelijoiden kesken. Kaikki ovat olleet iloisia voimistelunkin jälkeen ja masennuskin on varmasti unohtunut. Historiaa: Joensuun sydänyhdistys on järjestänyt allasvoimistelutapahtumia 80-luvun lopulta lukien: Sairaanhoito-opisto aloitus kuivajumpalla + uinti n. 5 kertaa norm. allasvoimistelu kerran vko:ssa 20 hlöä lukukauden aikana vuoteen 2010 saakka. Kuntohovi vanha allasvoimistelu n hlö vuoteen 2009 Uimahallit allasvoimistelu hlö-lukumäärät? Vetrea Kuntohovi allasvoimistelu henkilöä keskiarvo Vuonna 2013 on tarkoitus aloittaa allasvoimistelu viikolla maanantaisin klo 13.00, mikäli on 30 ilmoittautunutta. Yhteyshenkilönä on Erkki Karvinen puh

31 ILMOITTAUTUMISET TULPPA -RYHMIIN JOENSUUN ALUEELLA JOENSUU th Heli Jääskeläinen, puh ke 10-11, tai viesti ENO th Liisa Karvonen, puh. (013) tai KIIHTELYSVAARA JA TUUPOVAARA sh Tarja Lehikoinen, puh. (013) , ark PYHÄSELKÄ sh Seija Willman, puh. (013) Lisätietoja Pohjois-Karjalan Sydänpiiriltä, puh Työtä jokaisen sydämen terveydeksi Enon Sydänyhdistys ry Pj. Raija Oksman...puh Siht. Aune Hämäläinen..puh Kiihtelysvaaran Sydänyhdistys ry Pj. Juhani Nuutinen...puh Siht. Kyösti Vatanen...puh Kontiolahden Sydänyhdistys ry Pj. Esko Tikkanen...puh Siht. Anne Nylander...puh Liperin Sydänyhdistys ry Pj. Maritta Varis...puh Siht. Elli Kröger...puh Pyhäselän Sydänyhdistys ry Pj. Osmo Kähkönen...puh Siht. Seija Hirvonen...puh Tohmajärven-Värtsilän Sydänyhdistys ry Pj. Kalervo Mantsinen...puh Siht. Kaija Taskinen...puh Tuupovaaran Sydänyhdistys ry Pj. Pentti Piiroinen...puh Siht. Liisa Jouha...puh MAARAKENNUSTA JA AUTOKAUPPAA 31

32 Hei kaikille Sydän ja mieli sekä kehon kieli on mottoni, jota aion noudattaa myös tässä vaativassa tehtävässä Pohjois- Karjalan Sydänpiirin toiminnanjohtajana. Olen Terttu Pakarinen, toimintaterapeutti ja syntynyt Joensuussa. Asun mieheni Pertin kanssa Pielisjoen varrella Ranta-Mutalassa. Meillä on kolme lasta ja he ovat jo maailmalla ja omissa ammateissaan. Olen aloittanut toiminnanjohtaja Mirja Huuskosen sijaisena syyskuun 17. päivänä ja Joulukuun 2012 alusta jatkan osa-aikaisena toiminnanjohtajana. Tässä vaativassa tehtävässä riittää haasteita ja haluan kiittää Mirjaa saamastani tuesta ja perehdytyksestä tähän tehtävään. Samalla haluan kiittää piirihallitusta ja puheenjohtaja Juhania luottamuksesta sekä Kiertävän pysäkin Eeva emäntää saamastani tuesta. Suurimman osan työurastani, lähes kolmekymmentä vuotta työskentelin sotiemme veteraanien kuntoutuspalveluja kehittäen alueellisesti ensimmäisessä Pohjois-Karjalan Sairaskodissa Joensuussa. Vuosituhannen alussa järjestötyö ja projektit alkoivat vetää yhä enemmän puoleensa ja siirryin Omaiset mielenterveystyön tukena Pohjois-Karjalan yhdistykseen projektipäälliköksi. AUVO (Auta Uupunutta Voimaannuta Omaisia) hanke oli työuupuneiden ja arjessa uupuneiden perheiden RAY:n rahoittama hanke Joensuun, Liperin ja Joensuun alueella. Projektin päätyttyä siirryin opiskelijaksi Pohjois-Karjalan ja Jyväskylän ammattikorkeakoulujen yhteistyössä toteuttamaan fysioterapeutista toimintaterapeutiksi (AMK) tutkintokokonaisuuteen ja valmistuin keväällä Olen suorittanut sosio- logian perusopinnot avoimessa Joensuun, nykyisessä Itä-Suomen yliopistossa. Outokummussa suoritin jalkojenhoidon ammattitutkinnon 2010 ja työn ohella olen suorittanut palvelu-, muutos- ja johtamisen opintoja. Toimintaterapeuttiopiskeluihin liittyvän harjoittelujakson syksyllä 2010 olin Pohjois-Karjalan sydänpiirillä Eevan ohjauksessa ja huomasin, että olen ollut sydämen asialla koko työurani ajan. Viimeksi olin harjoittelemassa ja töissä Joensuun kaupungilla, Lasten Kaste II Itä- ja Keski- Suomessa, Joensuun Kaupungin hallinnoimassa Pohjois-Karjalan Terttu osahankkeessa. Hanke kuuluu valtakunnalliseen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen KASTE -ohjelmaan. Hankkeessa tavoitteena on lasten ja nuorten terapiapalvelujen hoidonporrastuksen, 32

33 palveluprosessin, toimintamallin ja työkäytäntöjen kehittäminen ja yhtenäistäminen asiakkaiden näkökulmasta joustavaksi ja vaikuttavaksi palvelukokonaisuudeksi. Hankkeessa minun työsuhteeni päättyi elokuun lopussa 2012 ja hanke kokonaisuudessaan päättyy syksyllä Olen luonteeltani optimisti mutta samalla realisti ja uskon yhteistyön voimaan. Pohjois-Karjalan sydänpiirin hallinnoima Kiertävä pysäkki -hanke on hyvä esimerkki hyvästä ruohonjuuritasolla tehtävästä yhteistyöstä maaseudun kehittämiseksi ja paikalliset sydänyhdistykset voivat olla omalta osaltaan mukana tässä arvokkaassa maaseudun asukkaiden yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja esteettömyyttä kehittävässä vapaaehtoistoiminnassa ja tuottaa iloa itselle ja muille. Kiertävä pysäkki kulkee maantiellä ja jakaa tietoa, taitoja, valmiuksia ja järjestää toimintaa moninaisen toimijaverkoston kanssa yhteistyössä ja sen tehtävä on olla sytyttämässä ja ylläpitämässä tulta maaseudun eri alueilla. Hanke oli Marraskuussa 2012 Maaseudun parhaat käytännöt kilpailussa finaalissa ja palkittiin Tampereella Onnistunut kehittämishanke - sarjassa kunniakirjalla. Toimiva vertaistukiverkosto sydänsairaille on panostus arjessa tukea tarvitseville. Siinä paikalliset sydänyhdistykset ovat olleet aktiivisia ja on hienoa todeta, että vertainen on vastassa kun omalle kohdalle sattuu sairastuminen. Keskustelu saman kokeneen henkilön kanssa luo turvallisuutta. Sydäntukihenkilö on tällainen keskustelukumppani. Hän on sydänjärjestön kouluttama, itse sydänsairauden kokenut henkilö. Hän on valmis vapaaehtoisesti jakamaan kokemuksiaan sekä neuvomaan sairauteesi liittyvissä arkipäivän kysymyksissä. Tukihenkilö löytyy puhelinsoiton päästä. Järjestötyö on opettavaa, mielenkiintoista ja ennen kaikkea innostavaa. Parasta järjestötyössä on ihmiset, joiden kanssa työtä tehdään niin paikallistasolla kuin täältä sydänpiirin näkökulmasta. Odotan innolla omiin paikallisiin sydänyhdistyksiin tutustumista ja teidän kaikkien vapaaehtoisten tapaamista. Tärkein tehtäväni on yhdistysten tukeminen ja siihen haluan paneutua parhaani mukaan. Pyrin mahdollisimman paljon vierailemaan paikallisissa sydänyhdistyksissä joita tämän piirin alueella on kahdeksantoista (18) ja haluan toivottaa onnea kaikille 40 vuotta jo täyttäneille ja täyttäville sydänyhdistyksille ympäri maakuntaa. Parhaiten olen tavoitettavissa Siltakadun toimistolla alkuviikosta maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona klo 9-15 ja/tai puhelinnumerosta ja sähköpostilla Auttamisen tie on kaksisuuntainen tie jota kuljetaan samaan suuntaan tietyn pituinen matka Matka tuottaa iloa, hyvää mieltä se tuottaa myös huolta ja surua, mutta se on hyvä tie. Sinä voit jostain liittymästä siirtyä hiljalleen pois hyvillä mielin ja joku toinen jatkaa tietyn matkan taas sinun aloittamaasi tietä Sydänterveisin Terttu Eeva Krohns 2010 Terttu Pakarinen vs. toiminnanjohtaja Pohjois-Karjalan sydänpiiri Siltakatu 10 A Joensuu p

34 Muutakin kuin voileipää Ravitsemus on keskeinen osa hyvää toimintakykyä ja terveyttä. Jokainen meistä tuntee ainakin jollakin tasolla ravitsemussuositukset ja myös sen, miten niitä pitäisi omalla kohdalla hyödyntää. Kuitenkin liian usein huomio kiinnittyy arjen muihin askareisiin ja ruokailu saattaa liukua voileipälinjalle. Meitä motivoivat erilaiset asiat, omaa suhdetta terveellisempään syömiseen voi pysähtyä tarkastelemaan. Joku koettaa kiinnittää huomiota rasvaasioihin, samalla runsasta suolan käyttöä hiljalleen vähentäen. Suurella osalla suomalaisista taas ongelmana on liika energian saanti ja lihomiseen johtaneet asiat. Onpa myös henkilöitä, joiden keskeisimpänä murheena on riittävän energian ja ravintoaineiden saannin turvaaminen. Miten tavoitteet voisivat muuttua toimiksi myös arjessa? Täsmäsyömistä Millainen ruokavalio on kyllin hyvä? Ainakin sellainen, jossa syödään säännöllisesti. Ruoka-aikojen säännöllistäminen niin ettei aterioiden väliin jää yli 3-4 tunnin taukoja, auttaa useimpiin ruokailuun liittyviin pulmiin. Painonhallitsijan on tällä tavoin helpompi syödä suunnitelman mukaan, eikä tule naposteltua yllättävään nälkään mitä sattuu. Myös aliravitsemusriskissä olevan on näin helpompi muistaa syödä tarpeeksi usein ja monipuolisesti turvatakseen energian ja tärkeiden ravintoaineiden saannin. Terveellisemmin syöminen on myös parempaa suunnittelua. Kannattaa kokeilla ruokalistaa, suunnitella useamman päivän ruoat etukäteen jolloin esimerkiksi edellisen päivän tähteiden hyödyntäminen käy luontevasti. Kun valmistaa kerralla isomman annoksen ja pakastaa annoksiin, toi- mii kotiruoan syöminen myös pienessä taloudessa. Toisaalta ei valmisruokakaan hullumpi vaihtoehto ole, kun vain muistaa täydentää sen kasviksin ja lisukehedelmin tai -marjoin monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Lautasmallin lisäksi muista nämä: Ihminen tarvitsee pehmeää rasvaa ja sen saannista meidän on itse huolehdittava. Siispä leivälle ainakin 60% rasvaa sisältävä margariini ja ruoanvalmistuksen sekä salaatinkastikkeen rasva öljypohjaiseksi. Proteiinin tarve säilyy koko eliniän, tarve jopa kasvaa kun ikää karttuu. Laadukasta proteiinia aterioille ja välipaloihin, sitä löytyy esimerkiksi lihasta, kalasta, kanasta, maitotuotteista, pavuista ja pähkinöistä. Hiilihydraattien laatu ja kuidun saanti kuntoon; kun valitsee tummat viljatuotteet leivän, pastan ja suurimoiden kohdalla, on 34

35 varaa vähentää epäterveellisempiä höttöhiilareita. D-vitamiinia täydennyksenä tarvitsee jokainen yli 60-vuotias 20µg päivässä valmisteen muodossa. Nuorempienkin on hyvä D-vitamiinin saantinsa tarkistaa. Parempi kuin pilleri Monipuolinen, säännöllinen ja elimistön tarpeet tyydyttävä hyvä syöminen näkyy suoraan hyvinvoinnissa ja toimintakyvyssä. Mistään purkista ei löydy sellaista pilleriä, jonka terveysvaikutukset olisivat lähelläkään monipuolisen syömisen tehoa. Kyllin hyvään syömiseen riittää kun valitsee ainakin enimmäkseen terveellisemmät vaihtoehdot. Ruoka on tärkeä mielihyvän ja nautinnon lähde. Päivästä toiseen, aterialta toiseen on muistettava monipuolisesti syödä. Muutakin kuin voileipää. Mirja Huuskonen terveyden edistämisen koordinaattori laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM PKSSK 35

36 Tavataan sydänkerhossa Sydänkerhon on sydänihmisten kohtauspaikka. Sydänkerhossa voi tavata säännöllisesti kerran kuukaudessa samanhenkisiä, sydänterveydestä kiinnostuneita ihmisiä ystäviä. Kerhotoiminnan punaisena lankana on kerholaisten sydänterveyden ja hyvinvoinnin lisääminen. Yksistään jo virkistävä yhdessäolo on hyväksi terveydelle. Sydänkerho on avoin kaikille terveydestä ja toiminnasta kiinnostuneille. Kerhossa on mahdollisuus jakaa kokemuksia, tukea toinen toistaan ja saada tietoa ja virikkeitä oman terveyden hoitamiseen. Jokaisella on myös mahdollisuus tehdä ehdotuksia kerhon ohjelmiin. Omat esitykset, kuten runot, tarinat, tietokilpailut, musiikkiesitykset ym. ovat tervetullut lisä. Arpajaiset kuuluvat kerhon ohjelmaan kerran kaudessa. Kerhopaikkana toimii edelleen tuttu Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13. Kerhotilaisuus alkaa klo omakustanteisella kahvitarjoilulla ja vapaalla seurustelulla. Klo alkaa ohjelmaosuus, joka kestää noin klo Kevätkauden 2013 kerhopäivät Koivupihassa, Kirkkokatu 13, ovat seuraavat: Ke klo Ke klo Ke klo Ke klo Kerhoista ja niiden aiheista ilmoitetaan lisäksi Karjalaisen ja Karjalan Heilin järjestöpalstalla. Olethan mukana taas uuden vuoden alkaessa! SYDÄNTERVEISIN kerhokaverisi Sirkka-Liisa Lavikainen Joensuun Sydänyhdistys kiittää ilmoittajia! Samalla kehoitamme jäseniämme yhteistyöhön tukijoittemme kanssa. 36 LOMAKESKUS HUHMARI Pohjois-Karjalan suurin lomakeskus palveluksessanne Puhelun hinta max. 8,21 snt/puhelu + 17 snt/min. Virkistyslomia jo yli 30 vuotta Vesimaailma-allasosasto Maittavaa ruokaa ja tanssi-illat Hyvät ulkoilumaastot, vapaa-aikaohjaajat Tervetuloa!

37 Matkat Joensuun sydänyhdistyksen tavoitteena on järjestää matkoja niin edullisesti kuin mahdollista, siis omakustannushintaan. Erillistä matkatukea on aiemmin voitu maksaa vain kuntoutuslaitoksiin suuntautuviin matkoihin. Tällaiset tuet harkitaan tapauskohtaisesti. Teatterija kulttuurimatkat Tavoitteena on järjestää kevään aikana kahden päivän kulttuuri- ja teatterimatka Jyväskylän seudulle. Teatterin ohella etsitään mielenkiintoisia muita tutustumiskohteita, vaikkapa Jyväskylän Naissaaren kynttiläpaja tehtaanmyymälöineen, Pandan tehtaanmyymälä, käsityönäyttely ym. Lisäksi kesän aikana järjestetään lähiseudun kesäteattereihin pari matkaa. Kylpylämatkat Mikäli halukkuutta on, järjestetään muutaman päivän kylpylämatka joko kotimaahan tai Tallinnaan. Talinnaan on tarkoitus järjestää kevään aikana kahden/kolmen yön matka, johon sisällytetään opastettu kierros Lentosatamassa, johon sisältyy nähtävää sukellusveneistä vesitasolentokoneisiin ja tietysti Merimuseoon. Mikäli saadaan hyviä tarjouksia, tähänkin matkaan voidaan yhdistää jokin Tallinnan kylpylöistä. Matkoista ilmoitetaan Karjalaisen ja Karjalan Heilin järjestöpalstoilla ja omalla internet-sivulla SYDÄMELLISET KIITOKSEMME Lahjoittajille ja toimintojemme tukijoille sekä talkootoimissamme mukana olleille! Joensuun Sydänyhdistyksen hallitus 37

38 Sydänyhdistyksen matka kesäiseen kukkivaan Kotkaan ja idylliseen Tammioon Kesäkuun puolivälissä tehtiin yhden yön kulttuurimatka Kotkaan ja Haminaan sekä risteily idylliseen Tammion saaren kalastajakylään. Ajankohta onnistui täydellisesti, saimme kauniin aurinkoisen sään. Kotkan puistot olivat parhaimmillaan alkukesän loistossa. Luulimme tutustuvamme sahaja selluloosateollisuuden kaupunkiin, mutta se yllätti kukkivilla puistoillaan. Sapokan kalliot ja lammen rannat olivat heränneet sellaiseen kukkaloistoon, jota emme aiemmin osanneet kuvitella. Tutustuimme myös Hietasen kaupunginosassa moderniin Merimuseoon, joka siirtyi sinne Helsingistä. Toisen päivän aamuna läksimme Sapokan satamasta yhteysalus Vikla II:lla kohti Tammiota. Kotkan rantamilla näimme Ruotsinsalmen historiallisen kapeikon ja Kukourin puolustuslinnoituksen rauniot. Saarten rantoja hipoen purjehdimme Viklalla auringon paisteessa lempeässä tuulessa kohti Tammiota. Tammio on vanha kalastajien asuttama saari, joka täyttyy kesäaikaan saaren sukujen jälkeläisistä, jotka ovat palanneet saarelleen kesän viettoon. Syreenikujat olivat täynnä tuoksuvia pensaistoja, kun Tammion tarmokas opas kuljetti meitä saaristolaistyylisten talojen välisiä kujanteita pitkin kylätalolle ja museoon. Rannan tuntumassa saimme vielä käydä opasrouvan omassa talossa, jossa oli näkyvissä esineitä menneestä elosta. Kaikkia rakennuksia hoidetaan huolellisesti, jotta saaren idylli säilyisi kertomassa sen menneisyydestä. Tammion satamassa söimme maittavan lohikeiton Viklan salongissa. Edelleen auringon paisteessa Vikla toi meidät Haminaan, matkalla nautimme laivalla kahvit. Haminan satamassa kävimme entisessä majakkalaiva Hyökyssä (entinen majakkalaiva Helsinki) museolaivan omistaja Jorma Pataasen eli Patun ja Haminan oppaan ohjailemina istahtamassa rautalaivan salongissa, joka oli täynnä museoesineistöä. Haminan kiertoajelu historioineen päätti kahden päivän ohjelman itäisen Suomenlahden rannikkokaupungeissa. Vasta kotimatkalla ensimmäiset sadepisarat ilmestyivät bussimme tulilasiin. Tuula Kukkonen 38

39 Viikoittainen liikunta ja yhteyshenkilöt Lentopallo Yhteyshenkilöt: Tiistaina ja torstaina Niinivaaran ala-asteen urheiluhallissa alkaen klo Urho Pirinen puh ja Antti Kukkonen puh Martti Pykäläinen puh Boccia Tiistaina Areenalla klo Yhteyshenkilö: Jaakko Nikkanen puh

40 SYDÄNNAISET Joensuun Sydänyhdistyksen naistoimikunta Sydännaiset hankkivat varoja sydäntyöhön järjestämällä erilaisia tilaisuuksia. Yhteystiedot Puheenjohtaja Anni Silvennoinen, puh Varapuheenjohtaja Maija Tuunainen, puh , Sihteeri Paula Jokinen, puh Rahastonhoitaja Maija Miikkulainen, puh Joensuu seudun Karpalot Karpalot on vapaamuotoinen ryhmä, johon ovat tervetulleita niin itse kardiomyopatiaa (sydänlihassairaus)sairastavat kuin heidän läheisensäkin. Karpalot kokoontuvat Joensuussa n. kerran kuukaudessa. Tapaamisen tärkeintä antia ovat vertaistukikeskustelut. Uudet jäsenet ovat tervetulleita joukkoomme. Karpalo-kerhon vetäjä on Maija Hiltula, Joensuu, puh Vertaistukihenkilöitä ovat: Maija Hiltula, Joensuu puh , Kerttu Mutanen, Joensuu puh ja Markku Makkonen, Kesälahti puh Pohjois-Karjalan Sydänlapset ja aikuiset ry Pohjois-Karjalan alueosasto Yhteistyötä ja vertaistukea sekä toimintaa Yhteyshenkilö: Eveliina Honkanen Visapuuntie 8, Joensuu puh Sydänmerkki viestii terveellisestä ruoasta Sydänmerkki myönnetään tuotteelle, joka on omassa tuoteryhmässään parempi valinta rasvan ja suolan suhteen. 40

41 Väestöterveyttä yhteistyöllä hanke Sirpa Moilanen, Kari Hyvärinen, Jaana Huohvanainen Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Väestöterveyttä yhteistyöllä on maakunnallinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hanke. Hanke tukee Pohjois- Karjalan kansanterveyden keskuksen terveysmaakunta-strategiaa. Alueellista terveyden edistämisen mallia hyödynnetään lähellä Pohjois-Karjalan väestöä ja eri toimijoita. Tammikuussa 2011 alkanutta ja joulukuussa 2015 päättyvää hanketta hallinnoi Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus ja rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Hankkeessa toimii kolme terveyden edistämisen suunnittelijaa. Väestöterveyttä yhteistyöllä -hankkeen kokonaistavoitteena on lisätä Pohjois-Karjalan väestön terveystietoisuutta ja sitoutumista suunnitelmalliseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Strategiatasolla se tarkoittaa tukea poikkihallinnolliseen päätöksentekoon ja toimintaan, joissa huomioidaan mm. uuden terveydenhuol- tolain velvoitteet ja hyödynnetään sähköistä hyvinvointikertomusta. Kuntaorganisaatioiden ohella yhteistyötä tehdään elinkeinoelämän ja järjestöjen kanssa. Työyhteisön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen pyritään vaikuttamaan elinkeinoyhtiöiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Neljän maakunnallisen teemaryhmän koordinointityön tavoitteena on puolestaan järjestöjen ja julkishallinnon verkostomainen ja suunnitelmallinen yhteistyö väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi ravitsemuksen, liikunnan, savuttomuuden ja päihteiden käytön näkökulmista. Itsehoitopisteiden kehittäminen neuvonta-/toimintapisteiksi, joissa kohdataan Pohjois-Karjalan väestöä, on meidän kaikkien yhteinen haaste. Terveysmaakunta-strategian toteutuminen edellyttää paitsi eri toimijoiden ja väestön sitoutumista tavoitteelliseen ja suunnitelmalliseen yhteistyöhön, myös terveyden edistämisen työvälineitä ja osaamista. Ennen kaikkea se edellyttää innostusta monialaiseen kehittämistyöhön! Nämä ovat niitä keskeisiä haasteita, joihin Väestöterveyttä yhteistyöllä hankkeessa pyritään vastaamaan. ENSIHOITO TUNNISTA OIREET SOITA 112 NOUDATA OHJEITA Lisätietoja ja aineistoa Pohjois-Karjalan Sydänpiiri ry Siltakatu 10 A JOENSUU 41

42 Tommi ja Annika toivottavat tervetuloa. Vieressä Pepinkylän asukkaita. SATUMETSÄ VUONNA 2012 Syksyllä 2012 Satumetsän teemana oli Peppi Pitkätossu. Peppi seikkaili yhdessä Herra Tossavaisen, sirkuslaisten, voimamiesten, poliisien, merirosvojen sekä Tommin ja Annikan kanssa. Edellisen päivän sateen jälkeen aurinko paistoi ja houkutteli Satumetsään runsaasti perheitä kävelemään syksyisessä metsässä. Alussa pitikin malttaa mielensä, kun tulijoita oli niin paljon, että Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijoiden pystyttämille rasteille oli aikamoinen jono odottelemassa vuoroaan. Ensin lapsia tervehti RanKidsien koululaiset, jotka jututtivat lapsia ja yrittivät pidätellä heitä hetken kertomalla hauskoja tarinoita. Ensimmäisellä rastilla lapsia olivat vastassa Pepin ystävät Tommi ja Annika ja lapset pääsivät heittelemään palloja puihin roikkumaan nostettujen sateenvarjojen sisälle. Se olikin mukavaa puuhaa eikä liian vaikeaa edes pienille lapsille. Ei ollut niin väliä, vaikka pallo ei osunutkaan sateenvarjon sisälle. Aina sai yrittää uudelleen ja metsään oli hyvä heittää ja hakea palloja takaisin heittopaikalle. Lopuksi lapset pääsivät ison satuvarjon alle, joka tuntui jännittävälle paikalle. Isommat lapset pääsivät auttamaan varjon heiluttamisessa vanhempiensa kanssa. Toisella rastilla odottikin Pepin hevonen, mutta mitä ihmettä! Hevosella ei ollutkaan pilkkuja kyljissään, vaan lasten piti maalata pilkut hevosen kylkeen ja jopa kiinnittää häntäjouhia hevoselle. Tämä olisi ollut mukavaa puuhaa vaikka pidemmänkin 42

43 Pepin Pikku-Ukko hevoseen lisätään puuttuvat pilkut. aikaa, mutta jonot kasvoivat odotellessa ja siksi pitikin rientää jo seuraavalle rastille, kun kädet oli ensin puhdistettu mustasta sormiväristä. Matkalla seuraavalle rastille lapset saivat harjoitella omia sirkustaitojaan. Maassa oli lannevanteita, joita saattoi kokeilla ja jongleerata oppaan johdolla. Koko sirkus oli tullut metsään ja herra Tossavaisen hattu oli kadonnut! Sen etsimisessä tarvittiin lasten apua. Sirkuksesta mentiin jännittävää tunnelia pitkin ja tultiin voimamiestä tapaamaan. Kylläpä hän olikin vahva. Hän saattoi nostaa satoja kiloja rautaa ilmaan! Lapsetkin saivat kokeilla painojen nostamista sirkustirehtöörin seuraillessa vieressä. Seuraavalla rastilla odotteli kaksi poliisia ihan Se on ihan kiltti hauva selittää tyttö toiselle. 43

44 SATUMETSÄ VUONNA 2012 oikeissa uniformuissaan. Nämä poliisit olivat kyllä ihan kilttejä, vaikka heillä olikin aika outoja kysymyksiä kysyttävänä lapsilta. Palkinnoksi vastauksista sai poskeensa oikein aidon poliisimerkin. Pelastulaitos opastaa sammuttimen käyttöä. Seuraavalla rastilla piti juosta rosvoja kiinni, kun he aina karkasivat omasta tyrmästään vapaaksi. Sekin oli aika jännää puuhaa ja sai juosta hiki hatussa metsässä. Merirosvot olivat ottaneet Pepin isän vangiksi ja sitoneet hänet puuhun. Lasten piti auttaa, että isä pääsi vapaaksi. Kaiken jännityksen päätteeksi Peppi Pitkätossu odotteli reitin lopussa ja lapset pääsivät viettämään Pepin synttäreitä. Kyllähän Peppiä olikin jo odoteltu ja etsitty koko metsäreitin aikana. Samalla maistui nuotiolla paistettu makkara ja mehu sekä keksi. Nyt oli hetki aikaa huokaista ja istua reitin päätteeksi. Vielä tämän jälkeenkin oli mukavaa tekemistä ja kuuntelemista teatteri Traktorin pisteellä, Planin ja Osuuspankin paikoilla. Koko satumetsän rastien ulkopuolella sai harjoitella elvytys- tai tulipalon sammutustaitojaan tai ratsastaa ponilla. Liikenneturvan pisteellä nähtiin, kuinka Pappa ja mummo sekä rouva Rissanen. tärkeää on käyttää turvavyötä ja turvaistuinta. Jälleen kerran satumetsä tarjosi paljon tekemistä ja näkemistä lapsille ja heidän perheilleen. Opiskelijoille se antoi mahdollisuuden olla hetken lasten kanssa ja toteuttaa terveyttä edistävää toimintaa erilaisessa muodossa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Ritva Mertanen 44

45 TÄYDENNÄ TILAUKSESI DIGILEHDELLÄ

46 JÄSENEDUT SYDÄNYHDISTYKSEN JÄSENILLE Jäsenedut saa hyväkseen vain esittämällä voimassa olevan jäsenkortin, joka tulee jäsenmaksulapun mukana Sydänliitosta. Kuntoutuskeskus Pääskynpesä Henrikintie 4, Ilomantsi - 10 % alennus Peruslomasta ja normaalihintaisista huonehinnoistamme. Lomakeskus Huhmari - Huhmarisentie 43, Polvijärvi Vesimaailmakäyntikerta 7,50 /hlö (ma-pe) Intersport Joensuu, Kauppakatu 23 b, Joensuu. Intersport Erä-Urheilu, Kauppakatu 18, Joensuu. - Tekstiilit ja jalkineet ovh -15 % Itä-Suomen Lääkärikeskus Oy, Torikatu 25 A 2. krs, Joensuu - 15 % alennus Joensuussa suoritettavista laboratoriotutkimuksista Joensuun KatseOptiikka, Siltakatu 10, Joensuu - Silmälasien normaalihinnoista -20 %, aurinkolasien normaalihinnoista -10 %. - Optikon näkötutkimus veloituksetta. FysioBalance, Suvantokatu 2, Joensuu - kuntosalin 10 x -kortti, alennus 5,00 nomaalihinnasta. Päivin Hiuspaletti ja Salon Raija Pitkänen, Niskakatu 7, 2 krs., Joensuu - 10 % alennus kampaamopalveluista. Kukka- ja Hautauspalvelu Eronen, Koskikatu 11, Joensuu - Kukkaostoksista jäsenetua. Niinivaaran Optiikka, Niinivaarantie 52, Joensuu - 20 % alennus normaalihintaisista silmälasilinsseistä ja -kehyksistä. KK-Salonki, Kauppakatu 23 b 7 (3krs.), Joensuu - 10 % alennus parturi-kampaamopalveluista, tarvittaessa kotikäyntejä asiakkaiden luona. Kulta Nalle, Kauppakatu 24, Joensuu - 20 % alennus rannekellon (1,5 v) paristonvaihdosta sekä rannekkeista (ei kultakellot eikä Polarit). Silmäasema Joensuu, Kauppakatu 23 b Silmäasema Joensuun Prisma, Voimatie 2-20 % alennus normaalihintaisista silmälaseista - 15 % alennus normaalihintaisista aurinkolaseista - joustava pääsy optikon ja silmälääkärin vastaanotolle - S-etukortilla bonusta tuotteista ja palveluista Ilmakangas, Kauppakatu 27 - Silmälasien normaalihinnoista -20% Sydänyhdistyksen jäsenet voivat hakea virkistyslomia Sydänpiirin kautta. Katso valtakunnalliset jäsenedut Sydänlehdestä. 46

47 JOENSUUN SYDÄNYHDISTYS RY Työtä jokaisen sydämen terveydeksi Hallitus 2013 Pentti Kasurinen, puheenjohtaja puh Martti Kummunmäki, varapuheenjohtaja puh Jaakko Savolainen puh Kyllikki Heikkinen Kalevi Honkanen puh Tuula Kukkonen, sihteeri, jäsenrekisteri nettiyhdyshenkilö puh Lähekummuntie 12, Suhmura Tulppa-ohjelma ja vertaistuki Pentti Kasurinen, puh Jaakko Savolainen, Erkki Karvinen, puh Hyvä sydänystävä -lehti Toivo Korpelainen, puh Kalevi Honkanen, puh Boccia Jaakko Nikkanen, puh Pauli Suvanto puh Heino Summala, matkat puh Maija Hiltula puh Laura Pakarinen puh Leena Matilainen, taloudenhoitaja puh Sydänkerho Sirkka-Liisa Lavikainen, puh Lentopallo Urho Pirinen, puh Martti Pykäläinen, puh Vesivoimistelu Erkki Karvinen, puh Lauri Niiranen, puh Liityn jäseneksi Joensuun Sydänyhdistykseen n:o 002 Pohjois-Karjalan Sydänpiiri n:o 010 Palauta kuponki Joensuun Sydänkerhoon tai sihteerille Sukunimi... Etunimi... Lähiosoite... Postinumero... Postitoimipaikka Henkilötunnus... Puhelinnumero Jäsenmaksu (sisältää Sydän-lehden) 20 euroa 47

48 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS JOENSUU, Torikatu 17, III krs Puhelin: (013) (013) Seppo Åkerlund HTM-tilintarkastaja Eeva Hiltunen KHT-tilintarkastaja Siltakatu 18, IV krs, Joensuu Puh Lehden avustajat: Jaakko Savolainen, Tuula Kukkonen, Sirkka-Liisa Lavikainen, Urho Pirinen, Lauri Niiranen, Pentti Voutilainen, Toivo Korpelainen, Tuomas Kettunen ja Pauli Suvanto. Painopaikka: PunaMusta Oy Taitto: Pohjois-Karjalan Ilmoitusvalmistus Oy

HYVÄ SYDÄNYSTÄVÄ 40-vuotis juhlalehti

HYVÄ SYDÄNYSTÄVÄ 40-vuotis juhlalehti HYVÄ SYDÄNYSTÄVÄ 40-vuotis juhlalehti Joensuun Sydänyhdistysten tiedotuslehti vuosille 2011 2012 SUOMEN SYDÄNLIITTO RY Oltermannintie 8, PL 50, 00621 HELSINKI www.sydanliitto.fi, puh. (09) 752 7521 Suomen

Lisätiedot

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus 1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Maaseudun Tukihenkilöverkko Maaseudun Tukihenkilöverkko on vapaaehtoistyöhön perustuva auttamisverkosto, joka tarjoaa apua kaikille maaseudun

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Terveet elintavat pienestä pitäen Perheiden elintapaohjauksen kehittäminen

Terveet elintavat pienestä pitäen Perheiden elintapaohjauksen kehittäminen Terveet elintavat pienestä pitäen Perheiden elintapaohjauksen kehittäminen Marjaana Lahti-Koski FT, ETM kehittämispäällikkö, terveyden edistäminen Suomen Sydänliitto marjaana.lahti-koski@sydanliitto.fi

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Tarjolla Yksi elämä. - terveystietoa, materiaaleja ja koulutusta yhdestä osoitteesta. Kuntamarkkinat 12.9.2013 Marjut Niemistö

Tarjolla Yksi elämä. - terveystietoa, materiaaleja ja koulutusta yhdestä osoitteesta. Kuntamarkkinat 12.9.2013 Marjut Niemistö Tarjolla Yksi elämä - terveystietoa, materiaaleja ja koulutusta yhdestä osoitteesta Kuntamarkkinat 12.9.2013 Marjut Niemistö Yksi elämä Lupaa täyttä elämää kaikille Yksi elämä pähkinänkuoressa Aivoliiton,

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.)

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.) VIERELLÄSI Opas muistisairaan omaisille selkokielellä 2014 Inkeri Vyyryläinen (toim.) Opas muistisairaan omaisille selkokielellä Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muutosta lähellä opas dementoituneen läheiselle.

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Yhteystiedot. Yritys tai organisaatio. Katuosoite. Kaupunki. Maa. Yhteyshenkilö. Tehtävä organisaatiossa. Sähköposti. Puhelinnumero.

Yhteystiedot. Yritys tai organisaatio. Katuosoite. Kaupunki. Maa. Yhteyshenkilö. Tehtävä organisaatiossa. Sähköposti. Puhelinnumero. Esittely Täyttäkää työpaikan terveyden edistämiskysely ja selvittäkää onko terveyden edistäminen jo osa työpaikkanne toimintaa vai onko työpaikallanne ehkä vielä parantamisen varaa. Kyselyyn vastaaminen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Projektin vaihteet - sopimukset - tiedottaminen 7. Seuranta 1. Käynnistyminen - hankevalmistelut - tiedottaminen

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä Terveyspointin toiminnan perusta Oulunsalon kunnan hyvinvointi ja terveyden edistämisstrategiat Seurakunnan

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Opas harvinaistoiminnasta

Opas harvinaistoiminnasta Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

10 vuotta Käypä hoito suosituksia. Ovatko Käypä hoito - suositukset sydämen asia potilasjärjestölle?

10 vuotta Käypä hoito suosituksia. Ovatko Käypä hoito - suositukset sydämen asia potilasjärjestölle? 10 vuotta Käypä hoito suosituksia Ovatko Käypä hoito - suositukset sydämen asia potilasjärjestölle? Hannu Vanhanen Ylilääkäri, dosentti Suomen Sydänliitto Sydänliitto ry Teemme työtä sydämen palolla Korostamme

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen

Lisätiedot

Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen. Kati Hannukainen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija. Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet

Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen. Kati Hannukainen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija. Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija 1 Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet 27.11.2014 Diabetes Suomessa noin 50 000 tyypin 1 diabeetikkoa, joista

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille

Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry. V.1951 perustettu kansanterveysjärjestö ja Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö Toimialue Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Menetelmä lapsiperheiden terveyden edistämiseen. Perhelähtöisesti Perheitä aktivoiden Voimavaroja tukien

Neuvokas perhe. Menetelmä lapsiperheiden terveyden edistämiseen. Perhelähtöisesti Perheitä aktivoiden Voimavaroja tukien Neuvokas perhe Menetelmä lapsiperheiden terveyden edistämiseen Perhelähtöisesti Perheitä aktivoiden Voimavaroja tukien Terhi Koivumäki Projektipäällikkö, TtM, th Suomen Sydänliitto ry Terhi.koivumaki@sydanliitto.fi

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa. Terhi Koivumäki, th, TtM

Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa. Terhi Koivumäki, th, TtM Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa Terhi Koivumäki, th, TtM Ennen elintapamuutosta - Elintapamuutokseen sitouttaa halu huolehtia itsestä ja vastuu omasta terveydestä (Ylimäki

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN 1 MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN MUUTOSREITTI - Pohdintaa: Mikä elämässä on arvokasta? - Tahtoa - Uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin - Uskoa omiin kykyihin ja taitoihin - Päätöksentekoa - Tavoitteita - Aikaa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää Tavoitteena nuorten hyvinvointi sekä järjestö-kaupunki yhteistyö Tolokkua elämää toimintamallin avulla vahvistetaan ja lisätään työpajoilla

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Meidän arkemme. -tehtäväkirja

Meidän arkemme. -tehtäväkirja Meidän arkemme -tehtäväkirja 1 2 Hyvä omaishoitoperhe, Olette saaneet täytettäväksenne Meidän arkemme -tehtäväkirjan. Kirjanen on tarkoitettu ensisijaisesti omaishoitajan täytettäväksi. Kirjan alkuosan

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Oivaltava päivät 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Esityksen sisältö Avustukset vuodelle 2015 Omaishoidon avustaminen Tavoitealueet ja teemarahoitus Yksinäisyys- teema

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

JOHDATKO TYÖHYVINVOINTIA VAI JAHTAATKO TULOSTA? Pohjois-Savon verkostotapaaminen 2.10.2014. Jaana Lerssi-Uskelin. Työterveyslaitos www.ttl.

JOHDATKO TYÖHYVINVOINTIA VAI JAHTAATKO TULOSTA? Pohjois-Savon verkostotapaaminen 2.10.2014. Jaana Lerssi-Uskelin. Työterveyslaitos www.ttl. JOHDATKO TYÖHYVINVOINTIA VAI JAHTAATKO TULOSTA? Pohjois-Savon verkostotapaaminen 2.10.2014 Jaana Lerssi-Uskelin 9.10.2014 Ohjelma Klo 12.00 Tervetuloa ja kahvi Klo 12.30 Verkostokuulumisia valtakunnallisesti

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ

ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ Sari Östman sari.ostman@utu.fi / Sairaalatekniikan päivät 6.2.2013 TAUSTAA Digitaalisen kulttuurin tutkija Turun

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011 Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely kevät 2011 Vastaajamäärä yhteensä 32 kpl. Vastaajien ikäjakauma Ikä Vastaajien lkm % Alle 20 v. 0 0 21-25 v. 0 0 26 30 v. 3 10,0 31 35 v. 0 0 36

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

Eu-avustajat 30.11.2015

Eu-avustajat 30.11.2015 Eu-avustajat 30.11.2015 Mikä on Maaseudun tukihenkilöverkko? Maaseudun tukihenkilöverkko on vapaaehtoistyöhön perustuva auttamisverkosto, joka tarjoaa keskusteluapua kaikille maaseudun asukkaille toimialasta

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot