Naistenpäivät Jeesus tavattavissa Sanassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Naistenpäivät 5.3.2005 Jeesus tavattavissa Sanassa"

Transkriptio

1 Naistenpäivät Jeesus tavattavissa Sanassa 1 Suljetaan hetkeksi silmämme ja mietitään vastauksia muutamaan kysymykseen: Mistä tiedän millainen Jeesus on? Mistä tiedän, miten Jeesus haluaa minun elävän? Mistä tiedän miten voin elää Jeesuksen yhteydessä? Meillä ei ole mitään muuta keinoa, jonka avulla voisimme saada tietoa näistä asioista kuin Raamattu. Kaikki mitä Jeesuksesta tiedämme, löytyy Raamatusta. Jumala on ilmoittanut meille itsensä sanan välityksellä ja hänen ilmoituksensa on näiden kansien sisällä. Meillä ei ole mitään muuta keinoa oppia tuntemaan Jeesusta kuin Jumalan sana. Me emme pysty nyt näkemään Jeesusta näillä silmillä, mutta hän on tänäänkin tavattavissa sanassaan. Hepr.1:1-4: Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, 2. mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. 3. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Vanhassa testamentissa Jumala puhui meille profeettojen välityksellä. Eli Vanha testamentti on Jumalan puhetta meille. Jeesuksessa tuo Vanhassa testamentissa ilmoitettu Sana tuli lihaksi. Jeesus oli tuo sana konkretisoituneena. ASana oli Jumala@. Jeesuksen opetuksessa, elämässä, toiminnassa, kärsimyksessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa tuo sana tapahtui` (tuli lihaksi). Jeesuksen elämä ja opetus (kaikki hänessä) on Jumalan sanaa: Jumalan puhetta meille. Ei siis ihme, että Jeesus sanoi mm. näin: Joh.12:47-50: Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. 48. Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. 49. En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, 50. ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän (KR38: on ikuinen elämä). Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." Ihmisenäkään Jeesus ei puhunut mitään mikä ei olisi lähtenyt Isästä. Isän käsky se, mitä Isä käski puhua, on ikuinen elämä. Jeesuksen sanat ovat ikuinen elämä (eivät siis vain kerro ikuisesta elämästä vaan ovat ikuinen elämä), joka ei ota niitä vastaan ei omista ikuista elämää. Jeesus sanoo, että koska nuo sanat ovat ikuinen elämä, hän on puhunut ne juuri sellaisina kuin on ne saanut. Jeesus sanoi Sanasta myös näin (Joh.8:31-32): Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni (KR te pysytte minun sanassani), te olette todella opetuslapsiani. 32. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." Jeesus siis sanoo, että on olemassa keino oppia tuntemaan totuus. Ja se keino on se, että pysymme siinä mitä hän sanoo - hänen sanassaan. Ja meidän on tärkeä muistaa, että sitä hänen sanaansa ei ole vain se, mikä on kirjoitettu Uuteen testamenttiin, vaan yhtä lailla se mikä on kirjoitettu Vanhaan testamenttiin. Hän on Jumala, joka monet kerrat ja monin tavoin puhui profeettain kautta.

2 2 Ei ihme, että Jeesus ylimmäispapillisessa rukouksessaan rukoilee omiensa puolesta: 17. Pyhitä heidät totuudellasi (totuudessasi). Sinun sanasi on totuus. Jumalan sana on totuus. Se ei ainoastaan kerro totuudesta vaan se on totuus. Emme voi pysyä totuudessa, jos emme tunne sitä. Emmekä tunne totuutta jos emme tunne sanaa. Jeesus sanoi itsestään että Jumalana hän on tie totuus ja elämä. Jumalan sana ja Jeesus eivät ole erotettavissa toisistaan. Jeesus on se totuus, jonka sana meille välittää. Siis: Jos pysymme sanassa, me pysymme totuudessa. Ja totuus, jossa me pysymme, on Jeesus. Luukkaan evankeliumin lopussa on kaksi kohtaa, jotka minulle ovat puhuneet paljon siitä miten keskeinen asia Jeesuksen kohtaamisessa on Jumalan sana. Toinen on tuo tilanne, jossa Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi kahdelle opetuslapselle Emmauksen tiellä ja toinen se kun Jeesus kuolleista noustuaan ensimmäisen kerran ilmestyi koko opetuslapsijoukolle. Muistanette tuon tilanteen, kun Jeesus kulkee kahden Emmaus nimiseen kylään matkalla olevan opetuslapsen rinnalla. Luukas kertoo, että nuo kaksi eivät tunnistaneet Jeesusta. Jeesus aloitti keskustelun kysymällä heiltä mistä he puhuivat. He kertoivat Jeesuksen kuolemasta - ja hämmentävistä uutisista liittyen siihen, että hauta oli tyhjä ja Jeesuksen väitettiin nousseen kuolleista. Mitä olisit odottanut Jeesuksen tekevän tuossa tilanteessa? Minä olisin olettanut, että hän näyttää heille, että hän on todellakin ylösnoussut: näyttää haavat käsissään ja jaloissaan - niin että nämä opetuslapset voivat uskoa ylösnousemuksen tapahtuneen. Mutta mitä Jeesus teki? Luuk.24: 25-27: Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 26. Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa." 27. Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. Jeesus selitti heille mitä hänestä oli Vanhassa testamentissa, kaikissa Vanhan testamentin kirjoissa (27) sanottu. Eli Jeesus halusi heidän näkevän, miten Jumalan sana on toteutunut hänessä. Ajatelkaa, että vaikka Jeesus itse oli fyysisesti paikalla, hän halusi opetuslasten kiinnittyvän sanaan, jotta he oppisivat todella tuntemaan Jeesusta. Jeesus toimi samalla tavalla myös kun hän myöhemmin yöllä ilmestyi, ensimmäisen kerran ylösnousemuksensa jälkeen koko opetuslapsijoukolle. Luuk.24:44: Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. 46. Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, 47. ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. 48. Te olette tämän todistajat. Aivan samalla tavalla kuin Jeesus oli avannut Emmauksen tien kulkijoiden mielen ymmärtämään kirjoituksia, hän teki nytkin. Hän näytti Raamatun perusopetukset eli Jeesus halusi sitoa heidän uskonsa Raamattuun. Vaikka Jeesus itse oli heidän keskellään, hän ei olisi siinä aina. Hän halusi näyttää heille, että hän on aina tavattavissa sanansa välityksellä. Jeesus lähetti opetuslapset todistamaan siitä, miten jo vuosisatoja ennen Jumalan ihmiseksi tuloa, on kerrottu hänen kärsimyksistään, kuolemastaan ja ylösnousemuksesta ja siitä, että pelastus, jonka hän valmistaa on tarkoitettu kaikille kansoille. Jeesus halusi heidän ymmärtävän ja todistavan, miten kaikki tapahtui Jumalan sanan mukaisesti. Hän halusi heidän näkevän, että hänet voidaan löytää Raamatun sanassa, hän on tavattavissa sanassaan. Kun sitten katsomme opetuslasten toimintaa, näemme että he todella ymmärsivät Jumalan sanan merkityksen.

3 3 Apostolien teoissa on kuvattu joitakin opetuslasten puheita. On hyvä joskus lukea niitä katsoen, miten he käyttävät Raamattua: miten paljon, millä tavalla ja millaisia eri kohtia he poimivat Vanhasta testamentista. Heidän julistuksensa sisältö on Jumalan historiassa tekemä pelastusteko ja siitä kertova sana. Tai Uuden testamentin kirjeet: Voisimme jopa sanoa, että ne ovat Vanhan testamentin jumalallisia kommentaareja` (selitysteoksia). Lähes kaikkia kristityn elämään kuuluvia asioita perustellaan Vanhalla testamentilla. Ja Vanhan testamentin ajan ihmisten luopumuksesta ja synneistäkin poimitaan esimerkkejä, koska ne on kirjoitettu varoitukseksi meille, kuten esimerkiksi Paavali sanoo Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä (10:11). Paavali selittää kirjeittensä ja julistuksensa sisältöä mm. näin: Kol.1:25-29; 2:1-3: Minusta on tullut sen (seurakunnan) palvelija, kun Jumala suunnitelmansa mukaisesti uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille täydellisesti sanansa, 26. salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. 27. Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne (Kristus teissä), kirkkauden toivo. 28. Häntä me julistamme, ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella, jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi-ikäisenä Kristuksen tuntemisessa. 29. Sitä varten minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa. Jumala ilmoitti sanansa täydellisesti. Jumala näytti Paavalille niitä salaisuuksia, jotka oli aiemmin ollut kätkettynä Vanhassa testamentissa, mutta jotka nyt on paljastettu kaikille pyhille. Jumalan ilmoituksen, koko Raamatun, välityksellä voimme nähdä miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Kun meille on annettu tällainen kirja, niin ei ole ihme, että Uudessa testamentissa uudestaan ja uudestaan korostetaan sanan merkitystä ihmisen hengellisessä kasvussa. Esimerkiksi Kol.3:16. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. 1 Tim 4:13. Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti (siihen saakka, kun tulen). 2 Tim 2:2: Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. 2 Tim 2:15: Pyri kaikin voimin osoittautumaan Jumalan silmissä luotettavaksi työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka opettaa totuuden sanaa oikein. 2 Tess.3:1: Lopuksi vielä, veljet: rukoilkaa puolestamme, että Herran sana leviäisi nopeasti ja pääsisi muualla samaan kunniaan kuin teidän keskuudessanne. 2 Piet.:19: Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen (Sanaan) kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.

4 4 Uusi testamentti sisältää useita kuvauksia siitä, miten apostolit suhtautuivat Jumalan sanaan. Yksi tällainen kuvaus löytyy Apostolien tekojen luvusta 20, jossa kerrotaan Paavalin jäähyväissanoista Efeson seurakunnan vanhimmille. Apt.20:28-32: "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. 29. Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa. 31. Olkaa siis valveilla ja muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta, yötä päivää kyynelsilmin opastanut itse kutakin teistä. 32. "Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. Siis Jumalan sanassa on voima rakentaa meitä (jokaista kristittyä). Jumalan sanassa on voima antaa meille perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. Ei ihme, että Paavali Efesossakin lakkaamatta yötä päivää kyynelsilmin opasti uskovia, että he juurtuisivat sanaan. Sana on turvamme kaikkia eksytyksiä vastaan Ihmiset, jotka koulutetaan tuntemaan väärät rahat, eivät keskity opiskelemaan erilaisia väärennöksiä. He keskittyvät opiskelemaan oikeaa rahaa, tunnistamaan sen pieniä yksityiskohtia myöten. Pietarin kirjeen toisessa luvussa sanotaan sanasta muun muassa, että Asen ravitsemina me kasvamme Ja samassa luvussa todetaan jatkossa, että Ajos emme tottele sanaa me (1 Piet 2:2,8) Kun kasvi on juurtunut, oikein syvälle maahan sitä on vaikea riuhtaista irti. Samalla tavoin jos kristitty päivittäin kohtaa Jumalan hänen sanassaan ja tottelee sanaa, hän juurtuu Kristukseen niin, ettei häntä ole helppo riuhtaista irti pelastuksesta. Meidän ei tarvitse tuntea kaikkia harhaoppeja, paljon tärkeämpää on se, että tunnemme oikean tien. Tärkeäpää kuin puolustaa Raamatun luotettavuutta on se, että julistamme ja opetamme sitä. Jumalan sana on edelleen Aelävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja 4:12) Spurgeonin kerrotaan sanoneen Raamatun puolustamiseen liittyen näin: ASinun ei tarvitse puolustaa leijonaa, kun sen kimppuun hyökätään. Riittää kun avaat portin ja päästät sen ulos. A Heprealaiskirjeessä, kun kirjoittaja on ensin opettanut syvällisesti Vanhan testamentin teksteistä millainen on Jeesuksen pappeus ja sen meille tuottama pelastus, hän jatkaa näin: Hepr.5:1-14, 6:1: Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan. 12. Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa. 13. Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. 14. Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan. 1. Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Kun ihminen lähtee seuraamaan Jeesusta, hän on aluksi pieni lapsi` Kristuksessa. Lasta täytyy ruokkia ruualla, jonka hän kykenee sulattamaan. On todella tärkeää, että nuoret kristityt saavat selkeää (ruuansulatukselleen sopivaa) opetusta uskon perusteista. On siis luonnollista että vastasyntynyt nauttii vain maitoa, mutta jos viisivuotias tai kymmenvuotias nauttii vain maitoa, jotain on pahasti pielessä.

5 5 Heprealaiskirjeen kirjoittaja toteaa, että monet hänen kirjeensä vastaanottajista, joiden pitäisi olla jo sellaisia jotka ohjaavat ja opettavat nuoria kristittyjä, ovatkin vielä sellaisia, jotka tarvitsevat aina vain opetusta perusasioista. Emme tiedä, oliko ongelma siinä, että kukaan ei heitä ohjannut Jumalan sanan rikkauksiin vai siinä, että he eivät itse halunneet vastaanottaa opetusta, joka olisi juurruttanut heidät Kristukseen? Kun katsomme tämän hetken seurakuntien tilaa, niin nähdäkseni tuo heprealaiskirjeen kirjoittajan nuhde on hyvin ajankohtainen. Vaikka meillä ei ole pulaa Raamatuista ja Raamatun käännöksistä, keskitymme seurakunnan elämässä suurimmaksi osaksi kaikkeen muuhun kuin Raamatun opiskeluun. Meille on muodostunut jotenkin sellainen mielikuva, että Pyhä Henki vaikuttaisi ja toimisi ilman Jumalan sanaakin tai ohi Jumalan sanan. Mutta esimerkiksi Apostolien teoissa kuvattaessa sitä, miten monet ihmiset vastaanottivat Jeesuksen elämäänsä ja hylkäsivät entisen vaelluksensa, todetaan: Näin Herran sana osoitti voimansa ja levisi yhä laajemmalle (Apt.19:20) Jumalan tuntemiseen - siihen, että (efesolaiskirjettä lainatakseni) Akykenemme yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voimme tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Ja Jumalan koko täyteys valtaa meidät@, ei ole olemassa mitään oikotietä. Voimme päästä syvälle Kristuksen salaisuuksiin vain ja ainoastaan hänen sanansa avulla, kun Pyhä Henki saa sitä meille kirkastaa. Jeesus sanoi usein Aettekö ole lukeneet? Esim. Aettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi..@ (Matt.19:4). AEttekö ole lukeneet, mitä David teki...@ (Matt.12:3). A Ettekö ole koskaan lukeneet, lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen@ ( Matt.21:16). AEttekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät...@ (Matt.21:42.) Kun saddukeukset yrittivät saattaa Jeesuksen opetuksen ylösnousemuksesta naurunalaiseksi kysymyksellään, Jeesus sanoi heille: te kuljette eksyksissä, koska ette tunne Pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa (Matt.22:22) On tärkeää, että tunnemme Pyhät kirjoitukset ja Jumalan voiman. Raamatun sana on edelleen Jumalan sanaa, siksi siinä on sama voima kuin niillä Jumalan sanoilla, jotka on kirjoitettu Raamatun ensimmäisille lehdille, Jumala sanoi ja niin tapahtui. Kun Saatana yritti langettaa Jeesuksen, mihin Jeesus tukeutui? Raamattuun. Matt.4:2-4: Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. 3. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi." 4. Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'" Jeesus lainaa viidennen Mooseksen kirjan kohtaa, jossa Mooses sanoo israelilaisille: 3. Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo. Eli Jumala ei antanut israelilaisille heti ruokaa, jotta he nöyrästi turvautuisivat Jumalaan. Jumala halusi opettaa heille hyvin tärkeän asian: sen, että ' ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'" Onko meillä Jeesuksen omina tämä Jeesuksen asenne Jumalan sanaan nähden?

6 Ymmärrämmekö sen, että leipä pitää meidät elossa vain tämän elämän ajan, mutta Jumalan sana pitää meidät elossa tämän elämän jälkeenkin. 6 Tiedämme hyvin, että ihminen tarvitsee säännöllisesti ravintoa jaksaakseen tehdä päivittäiset eteen tulevat tehtävät. Ja jos ihminen on riittävän kauan ilman ravintoa, hän heikkenee ja heikkenee ja lopulta kuolee ravinnon puutteesta. Ymmärrämmekö yhtä selvästi, että jos ihminen on kauan ilman Jumalan sanaa, hän näivettyy ravinnon puutteesta eikä vain yksityinen ihminen vaan myös koko seurakunta. On olemassa vain yksi keino siihen, että Raamattu avautuu: avaamalla se ja lukemalla sitä. Kuinka usein sinä avaat Raamattusi? Kuinka paljon käytät aikaa sanan tutkimiseen niin, että saisit siitä ravintoa, jolla itse pysyt Jeesuksessa ja jolla voit auttaa myös muita Jeesuksen tuntemiseen ja Jeesuksessa pysymiseen. Seurusteletko sinä päivittäin Jeesuksen kanssa sanan välityksellä? Saako hän päivittäin puhua sinulle sanassaan? Onko sinulla raamattupiiri, jossa saat säännöllisesti tutkia toisten uskovien kanssa Jumalan sanaa. On elintärkeää, että jokainen löytää oman pienryhmän, jossa saa kasvaa Jeesuksen tuntemisessa. Jos ei sinulla ole sopivaa raamattupiiriä niin rukoile Jeesukselta, että löytäisit vaikka yhden uskovan, jonka kanssa voisit sellaisen aloittaa. Ehkä sano tähän, että enhän minä pysty mitään raamattupiiriä aloittamaan. Ei sinun tarvitse itse kaikkea osata. Raamattupiirityöskentelyyn on olemassa hyvää apumateriaalia. Kuka teistä on tutustunut Kansanlähetyksen Filia-sivuille. Sieltä saat säännöllistä apua Raamattupiiriin. Tai Hetkinen-lehdestä. Kuinka moni teistä tuntee tämän Raamatun lukuoppaan. Tämä on monien kristillisten järjestöjen yhdessä toimittama lukuopas (Kansanlähetyskin on tässä mukana). Täällä lopussa on sunnuntain teksteihin liittyviä kysymyksiä raamattupiireille. Ja tämä on ennen kaikkea hyvä apu omaan säännölliseen raamatuntutkimiseen. Tässä edetään jotain Raamatun kirjaa päivittäin pieni jakso. Ajatus on se, että ensin luet tuon tekstin omasta Raamatustasi ja mietit sen sisältöä: mitä se kertoo Jumalasta ja ihmisestä -sinustakin. Sitten luet tekstiä selittävän sivun löytyykö siitä vielä jotain lisää pohdittavaa tuosta lukemastasi Raamatun kohdasta. Syy miksi tämän lehden nimi on Hetkinen, on se, että lukeminen vie vain hetkisen. Tämä ei vie kun muutamia minuutteja aamustasi ja saat hyvää evästä alkavaan päivään. Ja jos et ennätä aamulla niin voi sitä lukea vaikka ruokatunnilla. Nuorille vastaava opas on nimeltään Lukkari ja lapsille Donkki. Kun haluat auttaa nuorta tai lasta kasvamaan Jeesuksen tuntemisessa niin parempaa lahjaa ei ole kuin tilata tällainen Raamattuun juurruttava lehti. Ja jos sinulla ei ole ketään nuorta mielessäsi, mutta haluaisit olla auttamassa jotain nuorta juurtumaan Jumalan sanaan, voit ryhtyä Andreas kummiksi. Hyvä apu sekä omaan Raamatun tutkimiseen, että raamattupiireihin on myös Avaimia Raamattuun kirjakerhon kirjat. Jeesus on kohdattavissa sanassa. Jos haluat elää lähellä Jeesusta, niin panosta Sanan tutkimiseen. Jes.55: 6. Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! 7. Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

7 9. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. 10. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, 11. niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. 7

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Perusta, jolle rakennamme

Perusta, jolle rakennamme Perusta, jolle rakennamme Asko Matikan opetus Lapualla 1.11.2006 Kunnon perusta on tarpeen Mökki rakennettu savimaalle 59 vuotta sitten Salaojaputkista huolimatta mökin alle päässyt vettä, ja maa on routinut

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

I JUMALA PUHUU Hepr. 3:7.Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,

I JUMALA PUHUU Hepr. 3:7.Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, 27.09.2009 EHTOOLLISSAARNA LÄHTÖKOHTA koko saarnaan on seuraava: KOSKA JEESUS ON NIIN SUURI, niin sen tähden. Hepr. 3:7-9 7.Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen(hyvän

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä AIKOINAAN käytettiin leikillisenä sanontana totta Mooses. Se lienee lähtöisin politiikkojen

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Luen kun ehdin vai luen vaikka en ehtisikään?

Luen kun ehdin vai luen vaikka en ehtisikään? 1 Luen kun ehdin vai luen vaikka en ehtisikään? Miksi Raamatun lukeminen on tärkeää? Jotain Raamatun tärkeydestä meille opettaa se miten Jeesus suhtautui siihen: Matt.5:18: Jeesus sanoi, että Raamatusta

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Halu on olla uudestisyntyneen henkeni varassa kaikessa; usko on hengen toimintaa - ei sielun! (Ketola Juha)

Halu on olla uudestisyntyneen henkeni varassa kaikessa; usko on hengen toimintaa - ei sielun! (Ketola Juha) USKO JA SEN MERKITYS Sisällysluettelo: USKO JA SEN MERKITYS...1 USKO JA EPÄUSKO...2 OLEMMEKO USKOVAISIA...2 PYRI USKOON...2 Uskossa kasvaessamme, voimme pyrkiä siihen yhä enemmän...2 Vakuuttelua, rohkaisua,

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi?

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Raamattuopetus Hervannan seurakunnassa 25.9.2012 / LM Jumalan lapsi ymmärtää että Jeesus on hänet sovittanut ja lunastanut Jumala lähetti Jeesuksen sijaiskärsijäksi,

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet

Tule sellaisena kuin olet Tule sellaisena kuin olet 4. Totuus? 28.9.2014 Aiemmin tässä sarjassa 7.9. Suvaitsevaisuus ja armo Jokainen tarvitsee armoa Suvaitsevaisuus on heppoinen korvike armolle Hyväksyntä tekee armosta näkyvän

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi: ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? (Joh.

Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? (Joh. Minä olen Kuka Jeesus sanoi olevansa? Luento Hervannan seurakunnan raamattuillassa 31.1.2012 / LM Jumalan Poika Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen." Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Miten Raamattu avautuu?

Miten Raamattu avautuu? Miten Raamattu avautuu? Luento Hervannan seurakunnan raamattuillassa 15.9.2011 / LM Mitä Raamatun ymmärtäminen edellyttää? uskoa Jumalan olemassaoloon maailmakaikkeuden luojana, muutoin jo Raamatun ensimmäinen

Lisätiedot

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5) Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot