KuGon Kieku Etelä-Pohjanmaan alueen seurojen yhteinen valmentaja-hanke. Kuortane Golf ry:n jäsenlehti, huhtikuu 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KuGon Kieku 2009. Etelä-Pohjanmaan alueen seurojen yhteinen valmentaja-hanke. Kuortane Golf ry:n jäsenlehti, huhtikuu 2009"

Transkriptio

1 KuGon Kieku 2009 Kuortane Golf ry:n jäsenlehti, huhtikuu 2009 Etelä-Pohjanmaan alueen seurojen yhteinen valmentaja-hanke Eteläpohjanmaan seurat (mm. Kuortane Golf ry) ovat yhdessä Kuortaneen Urheiluopiston, Kuortaneen Lukion golflinjan ja Golfliiton kanssa palkanneet alueellensa valmentajan / pron. Tehtävään on valittu Riku Äyri. Toimipisteenä on Kuortaneen Golfhalli, josta tapahtuu vierailuja mukana oleviin seuroihin. Valmentajan tehtävänä on kehittää pohjalaista golfin seura- ja aluetoimintaa ja sen tärkeitä osaalueita: junioritoimintaa ohjaus- ja valmennustoimintaa kilpagolfia Valmentaja - auttaa seuroja käynnistämään, toteuttamaan ja kehittämään omaa valmennustaan sekä seuratoimintoja. - toteuttaa käytännössä alueellista valmennus- ja koulutustoimintaa vetämällä valmennusleirejä ja ohjaajakoulutustilaisuuksia. - toteuttaa valmennusleirejä, joissa lajiharjoittelun lisäksi paneudutaan myös testaukseen ja yleisharjoitteluun (mm. fyysinen ja psyykkinen valmennus, ravinto, lihashuolto jne.) - vetää Urheilulukion golfryhmän harjoittelua. - vastaa alueellisen kilpailutoiminnan kehittämisestä ja seuraamisesta - Seurat ovat sitoutuneet projektiin 3 vuodeksi. Vähän vilkuilua taakse ja sitten jo katse tulevaan KuGossa Vuotta 2008 voidaan pitää käänteen tekevänä ja toimintaa helpottavana vuotena Kuortane Golf ry:ssä. Seura lähti joitakin vuosia sitten mukaan golfhallihankkeeseen, joka kuitenkin liiaksi söi seuran taloudellisia voimavaroja. Viime vuonna kunnan ja Urheiluopiston kanssa sovitussa kaupassa KuGo ry myi osuutensa muille osakkaille. Myynnin tarkoituksena on helpottaa seuran taloudellista tilannetta. Nyt kuluvana vuotena onkin tarkoituksemme paremmin ohjata varamme jäsenistölle tärkeisiin kohteisiin; mm. harrastus- ja koulutusmahdollisuuksiin sekä kentän kehittämiseen. Vuosi 2009 on KuGo:ssa nimetty nuorisotoiminnan vuodeksi. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että aktiivisimmat juniorimme alkavat olla jo rippikouluiässä ja ylikin. Toiseksi tarkasteltaessa jäsenten ikäkehitystä viime vuosilta, on ainoastaan senioreiden määrä lisääntynyt. Pelaavat tytöt ja pojat sekä miehet ja naiset ovat vähentyneet, vaikkakin seuran kokonaisjäsenmäärä on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Nämä syyt ovat aiheuttaneet sen, että yritämme aktivoida lapsia ja nuoria kasvattavan ja sosiaalisen lajimme pariin. Talven aikana onkin jo aloitettu lasten ja nuorten aktivointi pitämällä junioriharjoituksia golfhallissa ja kesällä on tulossa lisää mm. isä-lapsi putista punkkeriin (yhteistyö MLL:n kanssa) ja naperogolf.

2 Talven aikana onkin jo aloitettu lasten ja nuorten aktivointi pitämällä junioriharjoituksia golfhallissa ja kesällä on tulossa lisää mm. isä-lapsi putista punkkeriin (yhteistyö MLL:n kanssa) ja naperogolf. Vuoden 2008 lopussa oli KuGo:ssa oli junioreita(alle 22 vuotta) 114. Yritetään yhdessä kasvattaa juniorimääräämme lähivuosina! Kuluvana vuonna on myös muilla toimikunnilla tarjottavaa jäsenistölle. Ladyt ovat jo olleet talviharjoituksissa golfhallissa ja kokeilemassa porukalla keilaamista. Miestoimikunta järjestää Tunisian matkaa syyslomaviikolla. Kesän kilpailukalenteri on jo julkistettu ja kevätkökät ovat tulossa, joten nyt sitten vain odotellaan kentälle pääsyä. Kevätterveisin, Pasi Puttonen Puheenjohtaja KuGo ry Puheenjohtajamme tuttuakin tutummassa hommassa; Mestaruuskisojen palkintojenjaossa. Kapteenin tervehdys Tätä tervehdystä kirjoittaessani on aika suunnata katseet jälleen tulevaan golfkauteen. Viime kauden jälkeen on puhuttu paljon yhteiskunnan taloudellisesta taantumasta. On tosin todettu myös, että syyt tähän tulevat suuressa määrin oman yhteiskuntamme ulkopuolelta. On luonnollista, että seuraamukset edellämainitusta saattavat vaikuttaa uusiin hankkeisiin myös gofrintamalla. Oman seuramme kohdalla tilanne on mielestäni hyvä. Kenttämme on loistavassa kunnossa, joten tulemme hyvin toimeen kaikella sillä mitä meillä on. Kun puitteet ovat kunnossa, keskittykäämme itse oleelliseen. Hyvän peruskunnon ylläpitäminen vaikuttaa ratkaisevasti pelaamisen miellyttävyyteen ja jaksamiseen. Tämän olen todennut myös omalta kohdaltani kun vuosirenkaita on kertynyt ja kertyy aina vaan lisää. Keskittykäämme jälleen tulevanakin kautena hyvän, kanssapelaajat huomioivan pelihengen säilyttämiseen. Itse kukin omalla esimerkillämme ja innostavalla asenteellamme voisimme vaikuttaa myös siihen, että saisimme riveihimme uusia harrastajia ja seuraamme uusia jäseniä. Omaa pelitaitoamme tulevana kautena meillä on mahdollisuus kohentaa maaliskuun alussa toimeen astuneen uuden aluekouluttajan Riku Äyrin opetustuokioissa. Äyri asuu Kuortaneella ja häneltä olemme jo varanneet useita opetustuokioita tulevalle golfkaudelle. Johtokunnan valitsemana ja oman lupaukseni antaneena pyrin hoitamaan golf-seuran kapteenin tehtäviä myös alkaneena kautena parhaan kykyni mukaan. Toivotan kaikille seuramme jäsenille ja vieraspelaajille oikein virkistävää ja antoisaa golfkautta 2009! Esko Saarimäki

3 Pojat lähdössä seuran mestaruuskisakierrokselle aamu-usvassa. Seniorien Pärnun matkalta: Golkierros päätöksessä ja klubitalon edessä hilpein tunnelmin odotellaan majapaikkaan lähtöä. Golfseuran pikkujoulusta: Saarimäen tyttöjen tiernapoikaesitys täydessä vauhdissa.

4 Kilpailut-2009 Tänäkin vuonna Kuortaneella kilpaillaan golfin merkeissä kesän mittaan useampaan otteeseen. Tarkoituksen mukaisesti kilpailuja ei ole kuitenkaan liiaksi asti, jotta mahdollisuus harrastaa golfia, harrastamisen ilosta tai peruskunnon säilyttämiseksi, säilyy kaikille pelaajille. Usean pelaajan jokavuotinen suola, eli Seuranmestaruuskilpailut, pelataan tänäkin vuonna kahtena päivänä (perjantai-lauantai) Viime vuoden jokaisen sarjan voittajat tullaan varmasti haastamaan uusien pelaajien toimesta, joten nimet todellakin pyttyihin kaiverretaan vastaa kisan jälkeen. YkkösGolf-viikkokisa starttaa viikolla 24 (8.6.) ja päättyy viikolla 33. Lisätietoa huippusuosion saaneesta kisamuodosta löydät julkaisun loppupuolelta. Tänä vuonna kentällämme järjestetään neljä scramble -kilpailua, jotka ovat lähes järjestäen olleet täynnä kisailijoita. Tämä siis muistutuksena kaikille viime vuonna pettyneille mattimyöhäisille, että kannattaa merkata kilpailujen ajankohdat ajoissa ylös ja ilmoittautua mukaan heti kun pelikaveri löytyy. Mikäli uusia kilpailuja tulee, niistä informoimme sivustojemme kautta osoitteessa kuortanegolf.fi. PVM Kilpailu Pelimuoto ja sarjat Pe Sennujen seuraottelu: Kuortane-Virrat-Ähtäri Sramble Su 7.6. Eliittikisa Open HCP: M 0-36, N Pe Sennujen seuraottelu: Kuortane-Kokkola Tervascramble Su Säästöpankki Open HCP: M 0-18, M 19-36, N To Keskiyön Tervahauta Ouppeni PB: M 0-18, M 19-36, N La Osuuspankki Open Scramble La 4.7. Supersport Open PB: M 0-18, M 19-36, N SCR. Su KuGo 7-vuotisgolf HCP: M 0-18, M 19-36, N La Spelit Open HCP: M 0-36, N 0-36, S SCR. Ke Sennujen seuraottelu: KuGo-BG-EPG PB La 1.8. KPMG Open PB: M 0-36, N La 8.8. Pariskunta Open (Avio- ja avopareille) Scramble La Seuranmestaruuskilpailut SCR: M, N, S, J. PB. La BSTR-Venetsialaisgolf Scramble La 5.9. Seuraottelu: Virrat-Ikaalinen-Kuortane-Ahtäri SCR (Järjestelyvuoro Virroilla) Senioreiden viikkokisa (viikot 19-35). Tasoituksellinen lyöntipeli, 9 reikää, tiistaisin, sarjat N/M18/36. YkkösGolf viikkokisa (viikot 24-33). Pistebogey, yksi sarja Reikäpelimestaruuskisa (viikot 27-31). Sarjat N/M.

5 ja ä t s ä s e k a o si?? Kuvasat e s t i ö k t ä d y ö ta...l s i u l u o j u k k i p

6 YkkösGolf 2009 Kilpailupäivät: maanantai sunnuntai (viikot 24-33) Kilpailumuoto: pistebogey 18 reikää Kilpailuun hyväksyttävät starttiajat: Sarjat: 0-36 (slope-tasoituksin) Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomen Golfliiton jäsenet. Pisteet lasketaan kuitenkin maksimissaan 36:n mukaan. Merkitsijän tarkka tasoitus max. 36. Kaikki pelaajat joiden pelitasoitus on yli 36 sekä naiset, tasoituksesta huolimatta pelaavat punaiselta tiiltä. Miehet joiden pelitasoitus on alle 36 pelaavat keltaiselta tiiltä. Kilpailijan tarkka tasoitus- ja pelitasoitus päivitetään aina viimeisimmän kilpailukierroksen ja tuloskortin laskennan perusteella. Ilmoittautuminen ja maksut: Kilpailuun ilmoittautuminen ja kilpailumaksu (Greenfee- tai pelioikeusmaksu + 5 eur / kilpailusuoritus) on suoritettava aina ennen kilpailua. Caddiemaster täyttää peliryhmät kenttäyhtiön ohjeiden mukaan max. 4 / ryhmä. Kilpailusuoritusten määrät: Kilpailukierrosten määrää ei ole rajoitettu. Kultakin pelaajalta hyväksytään kuitenkin vain paras tulos kultakin peliviikolta. Kokonaiskilpailun lopputuloksiin lasketaan kultakin pelaajalta neljän (4) parhaan viikon tulos. Tuloskortit: Tuloskorttiin on merkittävä pelipäivä, pelaajan nimi ja tarkka tasoitus (selvästi). Korti allekirjoitetaan ja kaikki kilpailukortit on ehdottomasti palautettava caddiemasterille (tai klubin ollessa kiinni ulkona olevaan laatikkoon). Kilpailussa palkitaan: A) Kunkin viikkokisan 3 parasta (1. sija 40 eur, 2. sija 20 eur ja 3. sija 10 eur). Palkinnot ovat lahjakortteja ja ne ovat noudettavissa Caddiemasterilta keskiviikosta eteenpäin. B) Kokonaiskilpailun palkintoina jaetaan lahjakortit joiden arvo ja lukumäärä määräytyvät liiton kilpailupalkintoja koskevien suositusten mukaan. (Palkintopöydän arvo = kilpailumaksut viikkopalkinnot.) YkkösGolfin voittajat saa lisäksi YkkösGolffari kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Kokonaiskilpailun palkintojenjako suoritetaan seuran mestaruuskilpailujen palkintojen jakotilaisuuden yhteydessä 23. päivänä elokuuta Osakilpailutulokset julkaistaan Kuortane Golfin sivuilla Kuinka palkinnot jaetaan osanottajamäärän suhteessa Kilpailijoita Palkintoja Prosenttia (%) palkintopöydän arvosta * *) Joka seitsemäs kilpailija palkitaan Huomautus: Taulukko on ohjeellinen. Suurimpia sallittuja palkintojen arvoja ei saa ylittää (725 eur).

7 Päivä Urheilulukiossa Päivät alkaa yleensä kahdeksalta. Minulla on koulua siitä kahdeksasta yleensä kahdesta kolmeen ja sitten kolmelta alkaa golftreenit, jotka kestävät noin kaksi tuntia. Talvella olemme aika paljon golfhallissa, mutta teemme myös fysiikka -ja kordinaatio harjoituksia Kuortanehallissa. Syksyllä ja keväällä me olemme paljon sitten pihalla harjoittelemassa ja pelailemme Kuortane Golfin kentällä. Joka perjantai meillä golffareilla on aamutreenit kahdeksasta kymmeneen, jonka jälkeen on koulua yleensä neljään. Päivät ovat melko pitkiä, mutta kun niistä on pari tuntia ainakin golffia, niiin se ei tunnu niin raskaalta eikä koulunkäynniltä, vaikka kursseja saammekin golftreeneistä. -Juuso Alhaalla: Junnut Aapo, Teemu ja Eeva kävivät moikkaamassa A-P Kaarnaa Villimies Golfissa kesällä Iloiselta näytti jälleennäkeminen vanhan valmentajan kanssa. Ylhäällä: Painavaa kiertopalkintoa kannattelee moninkertainen KuGon juniorimestari Juuso YliOpas, joka aloitti Urheilulukion syksyllä 2008.

8 Urheilulukio sijaitsee kivenheiton päässä Urheiluopistosta ja vain 5 minuutin päässä golf-kentältä. Kuortaneen Urheilulukio pähkinänkuoressa * Lukiorakennus, harjoittelupaikat ja asuntolat lähellä toisiaan (500m). * Eri paikkojen läheisyys säästää urheilevien lukiolaisten aikaa ja helpottaa omalta osaltaan heidän kokonaisrasitusta. * Opiskelija voi saada kurssimääräänsä (75) kolmen vuoden opiskeluaikana kaikkiaan 20 urheiluvalmennuksen kurssia. * Viikoittaisten valmennustuntien määrä on 8. * Lukion valmennustunnit ovat harjoittelun kannalta optimaaliseen aikaan, tiistaista perjantaihin klo Iltaharjoituksista vastaa jokainen itse lukiovalmentajan / seuravalmentajan seurannassa. * Golfryhmää vetää golfpro Riku Äyri * Harjoittelu tapahtuu Kuortaneen ja Ruuhikosken golfkentillä ja talvi- ja oheisharjoittelu urheiluopiston monipuolisissa tiloissa. * Yleisopinnoissa lukio tarjoaa lähiopetuksena kaikki valtakunnallisesti pakolliset ja syventävät kurssit. * Lyhyistä vieraista kielistä tarjotaan saksaa ja ranskaa. * Yleisaineiden opettajien ja valmentajien jatkuva yhteistyö takaa monipuolisen opiskelun etenemisen seurannan ja yhteisen kasvatustyön. * Urheilulukiolaisille on tarjolla yksi (1) valmennusopin kurssi ja kaksi (2) psyykkisen valmennuksen kurssia. * Asuminen edullisissa koulumajoissa urheiluopiston alueella. * Vuokra on /kuukaudessa. * Asuntolanohjaajat osallistuvat myös kasvatustyöhön viikoittaisilla seurantakäynneillään. * Urheiluopiston kanssa yhteinen liikuntapappi Epsu on myös urheilulukiolaisten apuna ja jututettavissa. Tiedustelut: Hannu Lemmetyinen lukion rehtori Pekka Lahtinen valmennuksen koordinaattori

9 Aurinkoista kevättä KuGo:n Kiekun lukijat! Kesä 2008 oli Nuorisogolfissa työntäyteinen. Junnuja pelikierroksilla ja treeneissä olisi saanut näkyä enemmänkin, mutta tyytyväinen täytyy olla pienen aktiivisen joukon ponnistuksiin. Työ, jota kesällä 2008 tehtiin, painottui puitteiden luomiseen ja uusien junnujen saamiseen lajin pariin. Lasten ja nuorten vapaa-ajasta kilpailemme pienellä paikkakunnalla monen muun lajin kanssa. Nuoristamme Juuso kisasi FJT:llä kesällä Uuteen kilpailukesään jääkiekkoakin pelaava Juuso on valmistautunut Kuortaneen Urheilulukiossa. Toivotaan, että Juuson kaveriksi saadaan tulevana kesänä omasta seurasta kilpakumppani kannustamaan ja kiertämään kilpailuja. Junnut tekivät syyskesällä peli- ja harjoitusmatkan Lappeenrantaan ja Lahteen. Vierailimme Villimies Golfissa ja kotimatkalla Lahden Takkulassa. Lappeenrannan Villimiehessä isäntänä meillä oli A-P Kaarna, joka meiltä Kuortaneelta lähti keväällä 2007 kohti uusia haasteita. Nuorisotoimikunta elää ensimmäistä sukupolvenvaihdosta. Entiset pikkujunnut ovat kasvaneet ajokortti-ikään. Jo aikaisempien vuosien tapaan on nuorisotoiminnan tärkein tavoite saada mukaan uusia junnuja. Niin onkin tapahtunut junnulle suunnatun golfkurssin ansiosta. Junnujoukkoon on tullut muutama aktiivinen uusi peluri kesäkaudeksi. Tänä keväänä teimme uudenlaisen lähestymisen junnuporukan kasvattamiseksi, talvikaudeksi polkaisimme käyntiin Nappula golfin, hallissa on palloa lyönyt 8 uutta innokasta Nappulaa. Eevan riemuksi joukossa on kaksi tyttöäkin, Noora ja Milla. Seuran kokeneet junnut Aapo, Teemu ja Eeva kävivät keväthankien aikaa golfohjaajakurssi 1:n ja ovat näin ottaneet ensiaskeleensa ohjaajana. Nuorisogolf on jatkuvaa kehittämistä. Edessämme on uusien junnuryhmien perustaminen ja kisoja kiertävien jo huipulla pelaavien nuorten valmentamiseen ja kilpailemisen tukemiseen tähtäävät suunnitelmat. Näissä haasteissa meitä auttaa osaltaan Pohjanmaan golfseurojen ja Urheiluopiston yhteistyönä palkattu ammattivalmentaja Riku Äyri. Rikulle tervetuloa Kuortaneelle! Tällaisten asioiden parissa Nuorisotoimikunta ponnistelee. -Ulla Isotalo-

10 TOIMIHENKILÖLUETTELO 2009 Etunimi Sukunimi Puhelin työ/koti PUHEENJOHTAJA Pasi Puttonen VARAPUHEENJOHTAJA Kosti Ruismäki SIHTEERI Tintti Lehtinen TOIMINNANJOHTAJA Iida Lampinen RAHASTONHOITAJA Keijo Pirhonen KILPAILUTOIMIK.PJ Kosti Ruismäki KENTTÄTOIMIK.PJ Keijo Pirhonen TASOITUSTOIMIK.PJ Kosti Ruismäki NUORISOTOIMIK. PJ Ulla Isotalo KLUBI- JA TIEDOTUSTOIMIK.PJ Matias Lampinen SENIORITOIMIK. PJ Juho Haarajärvi KENTTÄMESTARI Jaakko Suominen KAPTEENI, MIEHET Esko Saarimäki KAPTEENI, NAISET Tintti Lehtinen NAISTOIMIKUNTA Sinikka Heiska MIESTOIMIKUNTA Pekka Lahtinen CADDIET SEURAN NIMI SEURAN POSTIOSOITE SÄHKÖPOSTIOSOITE SEURAN WWW-SIVUT Kuortane Golf ry. Vierteentie 89, Mäyry PUHELIN KESÄLLÄ FAX KESÄLLÄ PUHELIN TALVELLA FAX TALVELLA

11 Uusi kausi: jotain uutta ja vähän vanhaa.. Kuten varmasti moni on huomannutkin Kuortane Golfissa on taas syksyn, talven ja kevään mittaan tapahtunut joitain muutoksia. Varmasti näkyvimpänä uudistuksena on se, että sekä KuGo Oy ja KuGo ry on uusinut internetsivustonsa uudella ilmeellä. Jäsenistölle ja / tai muutoin golfista kiinnostuneille muutos ei juurikaan toimenpiteitä aiheuttanut vaan pikemmin päinvastoin. Muutoksella on pyritty pääasiassa siihen, että kaikki kiinnostavat asiat ovat helpommin löydettävissä. Muun muassa kilpailut on tuotu voimakkaasti etusivulle esiin, joka muistuttaa pelaajia seuraavasta kilpailusta kentällämme. Sivustoille on lisätty tapahtumakalenteri, josta löytyy mm. kurssiajankohdat, kentän kunnostöiden ajankohdat, talkoot, demo-päivät sekä tietysti paljon muuta ajankohtaista asiaa, jota kentällä tapahtuu. Sivustoille on näiden lisäksi lisätty sähköpostilista, johon kirjautumalla saat tiedotteita seuran ja yhtiön toiminnasta. Kannattaa kirjautua, niin tiedät mistä kylillä puhutaan.. Näiden toiminnallisten muutosten lisäksi sivustojen ulkoasu on saanut melkoisen kasvojen kohotuksen. Uudella sivustojen visuaalisella ilmeellä haettiin vuorovaikutteista ja hyvää fiilistä antavaa ulkoasua, joka onkin jo saanut paljon kehuja. Kenttämme on kokenut niin ikään pienimuotoisia muutoksia koko lyhyen historiansa ajan. Viimeiset suuret muutokset koskevat uusia lyöntipaikkoja, joista saatiin jo nauttia viime syksynä. 1-tee on vaihtanut paikkaansa turvallisuussyistä tien vierestä rangen kylkeen. Sekä naisten että miesten teet on tuotu pois tien välittömästä läheisyydestä, väylien mitat ovat silti pysyneet lähes ennallaan. Väylän out-rajaa on viety oleellisesti enemmän rangen puolelle, jotta meidän slaissaajien peli ei olisi heti pelattu ensimmäisen avauslyönnin jälkeen (vitsi). Vanhojen tiiaus-paikkojen tilalle tulee entistä suurempi puttigreeni. Toinen kentällämme tapahtunut suurempi muutos on 18 -väylän lyöntipaikan muuttuminen ylös kukkulalle. Jatkossa niin naiset kuin miehetkin pelaavat kentän viimeisen väylän yläteeltä. Omasta puolestani toivotan kaikille jäsenillemme birdierikasta kesää! Klubi- ja tiedotustoimikunnan puolesta -Matias Lampinen- Mikäli sinulla on antaa positiivista tai yhtä hyvin negatiivista palautetta sivustoista niin käyhän kirjoittamassa vaikkapa nimimerkillä palauteosioon ruusuja tai risuja. Kaikki palaute on tervetullutta ja toivottavaa. Niillä saamme kehitettyä toimintaamme jatkossakin. Niin KuGon kuin Klubiravintola Kuharannankin sivustojen uudistuksen toteutti BSTR Luova Konttori Oy.

12 Tilastokikkailua Tytöt alle 22 v.; 30 Miehet 55 v. tai yli; 145 Naiset 50 v. tai yli; 129 KuGo ry 2008 Naiset v.; 186 Pojat alle 22 v.; 84 Tytöt alle 22 v. Naiset v. Pojat alle 22 v. Miehet v. Naiset 50 v. tai yli Miehet 55 v. tai yli Miehet v.; 429 Kuten kaaviosta on luettavissa Kuortane Golfin jäsenistö koostuu pääosin miespuolisista harrastajista. Siitä huolimatta naisten ja tyttöjen jäsenmäärät ovat hienoisessa kasvussa. KuGo ry:n jäsenet tasoituksittain ,0 Jäsenmäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna muutamalla jäsenellä. Tarkkailtaessa aikaisempien vuosien vastaavaa kaaviota käy ensimmäiseksi silmään se, että pylväiden kokoerot ovat selvästi kaventuneet. Tämä viestii siitä, että pelaaminen ja harjoittelemisen seurauksena taidot ovat jäsenistöllämme karttuneet.

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Kugon Kieku. Tätä kirjoittaessani kenttä on talviunessa ja pelaajilla. Nyt kun Kuortaneella on harrastettu golfia viisi vuotta, lienee

Kugon Kieku. Tätä kirjoittaessani kenttä on talviunessa ja pelaajilla. Nyt kun Kuortaneella on harrastettu golfia viisi vuotta, lienee Kugon Kieku Kuortane Golf ry:n jäsenlehti huhtikuu-2008 Nyt kun Kuortaneella on harrastettu golfia viisi vuotta, lienee paikallaan itse kunkin esittää itselleen muutamia kysymyksiä. Olenko saanut harrastuksesta

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Toukokuu 2017 kuukausitiedote

Toukokuu 2017 kuukausitiedote Toukokuu 2017 kuukausitiedote Arvon ViGSiläinen, Golfkausi 2017 on vihdoin täällä. Valitettavasti säät eivät ole suosineet parhaalla mahdollisella tavalla kauden aloittamista. Kylmät kelit eivät ole mahdollistaneet

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS GOLF LIIGA 2019 (WAGC) on kaiken tasoisille mies- ja nais klubipelaajille suunnattu avoin golfkiertue. Kiertue koostuu ympäri Suomen eri LIIGA paikkakunnilla

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Setälä Kari xx.xx.2015 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata.

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. 2005-2006 Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. Kummikeilailun korvaava Frendi - Kisa alkaa. Mukaan on otettu tulokkaiden

Lisätiedot

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten.

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten. YLÄASTE KEILAA Uudistunut keilailukilpailu yläasteelle! Muodostakaa oma joukkueenne ja osallistukaa! Pääpalkinto 1350 euron stipendi. PALKINNOT: 1. 1350 2. 680 3. 500 4. 340 5.-10. Tavarapalkintoja Neljä

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille 2016-2020 on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla

Lisätiedot

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet!

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet! Putteri 2014 Tervetuloa uudet haasteet! Kuluneena talvena luonto on näyttäytynyt taas uudella tavalla. Seuramme 25. pelikausi näyttäisi pääsevän alkamaan tavallista aikaisemmin lumettoman ja lauhan talven

Lisätiedot

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS SISÄLLYSLUETTELO 1. Seuran yleisesittely ja organisaatio 2. Seuran junioritoiminnan periaatteet 2.1 Toimintamalli ja ryhmät 2.2 Valmennus 2.3 Koulutus 3. Tapahtumat 3.1 Harjoittelu

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Elokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE CADDIE MASTER KILPAILUJA

Elokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE CADDIE MASTER KILPAILUJA Elokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 10.8.2016 Classic caddie master ma-pe 8-18, la-su 7-18 Cooke caddie master la-to 8-17, pe 7-17 Back office (ajanvaraus) 9-17 CADDIE MASTER Kenttien ja caddiemasterin

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019 Tapiola Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 JOHTOKUNNAN JÄSENET Erovuoroiset johtokunnan jäsenet Hanna Heikkilä Mikko Heinonen Peter Immonen Jari Mieskonen Jatkavat johtokunnan jäseninä Peter Mattsson Osmo

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 YLEISTÄ 3 SEURAN VUODEN 2019 TAVOITTEET 3 TOIMIKUNTIEN TOIMINTASUUNNITELMAT 3 JUNIORI- JA KOULUTUSTOIMIKUNTA 3 KENTTÄ-, KILPAILU- JA TASOITUSTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Ladytoiminta 2012 TAPAHTUMAKALENTERI Huhtikuu ti 24.4. Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Toukokuu: to 24.5. to 31.5. Seuraottelu NGK-StLG, Pyhä Lauri Peli-ilta, 18r. rumble (hcp/pb),

Lisätiedot

Elokuu 2017 kuukausitiedote

Elokuu 2017 kuukausitiedote Elokuu 2017 kuukausitiedote Arvoisa jäsen, Challenge Tour on jälleen pelattu ja voittajaksi selviytyi Paul Howard -17 (68-65-66). Valitettavasti sama ongelma esiintyi kilpailun aikana kuin mikä on kiusannut

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2014 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja, ohjaus: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO, Golf-opetus: Miikka

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

Juniorityö petankkiseuroissa

Juniorityö petankkiseuroissa Petankkiseuratoiminta - Juniorityö 1 Juniorityö petankkiseuroissa Nämä rivit on kirjoitettu avuksi niille seuroille joiden piirissä mietitään juniorityön aloittamista tai kehittämistä. Ei ole olemassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu SUOMEN GOLFLIITTO LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

Lisätiedot

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 YLEISTÄ - SENIORI-IKÄISIÄ ry:ssä 882 HENKILÖÄ (tammikuu 2017) - UUSIA SENIORI-IKÄISIÄ TÄNÄ VUONNA 12 (7) NAISTA JA 128 (29) MIESTÄ (suluissa v.2016) eli yhteensä 140 uutta seniori-ikäistä

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Nuorisotoiminnan ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry Hallitus 18.1.201 7 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA... 3 5. TIEDOTUSTOIMIKUNTA... 3 6. KLUBITOIMIKUNTA...

Lisätiedot

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017 MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti Petri Ahokas 05/2017 MID Reikäpelin SM 2017: kilpailuformaatti Mukaan 64 miestä, 16 naista Pelataan 4 pelaajan lohkoissa, 3x9 reiän ottelut Voitetusta ottelusta

Lisätiedot

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014 HGK:n junioritoiminnan runko Kesäkausi 2014 FARMIN VIIKOITTAINEN OHJELMA 2014 Farmilaisilla on viikoittain valmentajan tunti, ohjaustunti ja peli-ilta. Näiden lisäksi kesän aikana järjestetään farmilaisille

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT 15.4.2019 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2019 1. LÄHTÖTILANNE Viime vuonna Hartola Golfin tavoitteena oli olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.

Lisätiedot

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER Classic caddie master 9-17, 4.5. alkaen 8-18, 14.5. alkaen 7-18 Cooke caddie master 8-17 Back office (ajanvaraus) 9-17 Kenttien ja caddiemasterin

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2015 Hyvää kesää 2015 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. Tavoitteena on nostaa nuorisotoiminnan eri ulottuvuuksia esiin ja auttaa

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat:

Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat: TIIVISTELMÄ TASOITUSMÄÄRÄYKSISTÄ v. 2007-2010 (Linkki: Tasoitusmääräykset kokonaisuudessaan) Yleistä Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat: 1. GONGU-järjestelmän

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi.

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. SUOMEN GOLFLIITTO LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

Lisätiedot

Mikäli viesti ei näy oikein, voit lukea sen myös selaimessa

Mikäli viesti ei näy oikein, voit lukea sen myös selaimessa Mikäli viesti ei näy oikein, voit lukea sen myös selaimessa Aurinko Golf jäsentiedote kesäkuu/2017 Tulevat tapahtumat Su 11.6. Naisten & Tyttöjen sunnuntai klo 9 alkaen. Lue lisää kutsusta ja ilmoittaudu

Lisätiedot