OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan tarkistaminen Yttermalaxissa: koulualue korttelissa 111, kevyen liikenteen väylä ja pysäköintialue korttelissa 106 ja valtion teiden muuttaminen kaduiksi. 1

2 MAALAHDEN KUNTA Asemakaavan tarkistaminen Yttermalaxissa: koulualue korttelissa 111, kevyen liikenteen väylä ja pysäköintialue korttelissa 106 ja valtion teiden muuttaminen kaduiksi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Alue ja suunnittelukohde Koulualue sijaitsee aivan Maalahden kirkon luoteispuolella rajautuen pohjoisessa Maalahdenjokeen ja idässä Maalahden Kirkkotiehen. Koulualueen rakennusten tarkoituksenmukaista käyttöä ja liikennejärjestelyjä varten tarvitaan huomattavasti aiempaa suurempaa tonttia. Maalahden kunta on vuonna 2014 ostanut osan peltoalueesta koulutontin länsipuolelta lisämaaksi, jotta suunniteltu koulun laajennus voidaan toteuttaa. Hiljattain ostettu alue on vain noin 50 metrin levyinen, mutta asemakaavaa on kuitenkin tarkistettava, jotta alueelle voidaan rakentaa. Ostettu alue on asemakaavassa osoitettu maatalousalueeksi MT. Asemakaavan muutoksessa alue yhdistetään koulutonttiin, ja se saa koulutontin kanssa saman merkinnän eli YO, opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. Kaavaan otetaan myös samassa korttelissa olevat asuntotontit ja tiealueet. Lisäksi tarkistukseen otetaan mukaan kirkon eteläpuolella sijaitseva kortteli 106, jotta voidaan osoittaa kevyen liikenteen väylä Puusepäntien ja Maalahden Kirkkotien välille ja sovittaa kirkkokodin tontti vastaamaan sen nykyistä käyttöä ja pysäköintitarvetta. Puistoalue korttelin länsipuolella muutetaan puistoalueesta (VP) lähivirkistysalueeksi (VL). Valtion LYT-tiet muutetaan kaduiksi. Kaava-alue ja sen likimääräinen rajaus käyvät ilmi liitteestä Suunnittelun lähtökohdat 2.1 Kaavoituspäätös Maalahden kunta on ostanut alueen vuonna 2014 tarkoituksena laajentaa koulutonttia ja saada toimiva kokonaisratkaisu Yttermalax skolaa laajennettaessa. Asemakaavoitus voidaan toteuttaa asemakaavoitukseen vuodeksi 2015 myönnetyillä talousarviomäärärahoilla. Jos korttelin muita tontteja mahdollisesti muutetaan, kaavoitukseen osallistumisesta veloitetaan maksu. Kunta on päättänyt alueen asemakaavoituksen käynnistämisestä

3 2.2 Kaavoitustilanne Maakuntakaava: Maalahden kunta kuuluu Pohjanmaan liiton toiminta-alueeseen. Maakuntakaavassa alueella on merkintä A eli se on taajamatoimintojen aluetta. Lisäksi alue on keskustatoimintojen alueella C (kuva 1). Kuva 1. Ote maakuntakaavasta. Alue on merkitty sinisellä. 3

4 Yleiskaava: Yttermalaxin osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Yleiskaavassa nykyinen koulutontti on varattu julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi PY ja lisämaa maatalousalueeksi MT. Lähialue eteläpuolella on merkitty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi AP. Korttelissa 106 Mattlarintien eteläpuolella kirkkokodilla on merkintä PY, asutuksella merkintä AP ja entisellä puusepänverstaalla merkintä TY, teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Lisäalue yhdistyy luonnollisella tavalla koulutonttiin. Alueen laajennus otetaan huomioon Yttermalaxin ja Övermalaxin osayleiskaavan tarkistuksessa 2013~2016 (kuva 2). Kuva 2. Ote osayleiskaavasta. Alue on merkitty punaisella. 4

5 Asemakaava: Alkuperäisessä asemakaavassa vuodelta 1969 suurin osa nykyisestä laajennusalueesta on merkitty YO-alueeksi. Eli koulutonttia on laajennettu yksityiselle maa-alueelle. Myöhemmässä tarkistuksessa vuonna 1990 alue on muutettu maatalousalueeksi MT, jotta asemakaava vastaisi todellista käyttöä. Kaavaa vahvistettaessa asemakaavasta on kuitenkin poistettu peltoalue, jolle tonttia laajennetaan. Uusi asemakaava, jossa poistettu alue on mukana, on lopulta tehty vuonna 1994, ja siinä alue on saanut merkinnän maatalousalue MT, joka vastaa nykytilannetta. Viimeisin asemakaava nykyisestä koulutontista on vuodelta Kortteli 106 kuuluu Kirkonmäen tarkistettuun asemakaavaan, joka on vahvistettu vuonna Voimassa oleva asemakaava. 5

6 2.3 Maanomistus Maalahden kunta omistaa peltomaan, jolle koulutonttia laajennetaan, ja koulutontin kokonaisuudessaan. Maalahden seurakunta omistaa kirkkokodin tontteineen ja osan lähellä lännessä sijaitsevasta viheralueesta. Muut alueet ovat yksityisomistuksessa. 2.4 Rakentamistilanne Koulutontti ja viereiset asuntotontit korttelissa 111 ovat rakennettuja. Samoin korttelin 106 kaikki tontit. Koulutontille rakennetaan koulurakennuksen lisärakennus. 2.5 Perusselvitykset Asemakaavan laajennusalueelle ei tehdä luontoinventointia, koska se on viljeltyä peltomaata. Myöskään muilla alueilla, joita asemakaavan muutos koskee, ei pitäisi olla muinaisjäännöksiä, koska kaikki tontit ovat rakennettuja. On kuitenkin muistettava, että asutuksesta huolimatta kaivutöissä on noudatettava muinaismuistolain (295/1963) 14. :ää ja keskeytettävä kaivutyöt tavattaessa kiinteitä muinaisjäännöksiä. Alueet voidaan mahdollisesti tarkistaa tarvittaessa. Koulutontilla ei ole mitään, mihin ei aiemmin olisi kajottu. Kaavan taloudelliset, liikenteelliset, kulttuuriset ja ympäristölliset vaikutukset selvitetään myöhemmin ja otetaan mukaan kaavaselostukseen. Maisemasuunnittelija Riitta Jaakkola on laatinut koulun/kirkon ja Rölandetin alueen rakennetusta kulttuuriympäristöstä erillisen yhteisen selvityksen (liite 7). Kaikki kirkonmäen asuinrakennukset ovat eri-ikäisiä, eri materiaaleista ja eri tavoin rakennettuja, joten on vaikea antaa yleisiä rakentamisohjeita. Lisäksi kaikki tontit ovat jo rakennettuja, joten tonteille tai alueille annetaan vain suojelumerkintöjä liitteenä olevan kulttuuriympäristöselvityksen mukaisesti. Selvityksestä käy ilmi, mitkä rakennukset ja ympäristöt on säilytettävä sekä suojeluohjeet ja luokitukset, kuten sk, sr-1 ja sr-2. Kaikki alueen rakennukset ja laitokset sijoitetaan sellaiselle korkeustasolle, etteivät mahdolliset tulvat voi vaikuttaa niihin. 3. Alustavat tavoitteet Päätavoitteena on laajentaa koulutonttia. Lisäksi lähellä sijaitsevat valtion tiet muutetaan kaduiksi. Muutoksen yhteydessä osoitetaan kevyen liikenteen väylä Puusepäntien ja Maalahden Kirkkotien välille. Rölandetin asemakaavoituksessa Puusepäntie on otettu esille mahdollisena kevyesti liikennöitynä tienä, joka soveltuu koululaisten pyörä- ja kävelytieksi. Vain noin 70 metrin pituinen osuus puuttuu, jotta saadaan turvattua yhtenäinen ja suhteellisen turvallinen koulutie. Lisäksi seurakunnan maalle kaavoitetaan pysäköintialue, jota tarvitaan erilaisten juhlapyhien, häiden ja hautajaisten yhteydessä. Puistoalue korttelin länsipuolella ja asemakaavan viheralueet muutetaan puistoalueista (VP) lähivirkistysalueiksi (VL). 6

7 Suunniteltu pyöräilyreitti on merkitty punaisella. Pyörätien pätkä, joka on rakennettava, on merkitty sinisellä/punaisella. 4. Vaihtoehtoiset kaavaluonnokset Asemakaavaluonnoksia on laadittu yksi, joka ottaa riittävän hyvin huomioon tarvittavat muutokset. Kaava laaditaan asetettujen tavoitteiden pohjalta tavoitteena lähinnä koulutontin laajentaminen. Muut toimenpiteet tehdään asemakaavan sovittamiseksi nykytilanteeseen. 5. Kaavan vaikutukset Kaavan laatimisen yhteydessä selvitetään kaavan taloudelliset, liikenteelliset, ympäristölliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Selvityksistä vastaa kaavoittaja mahdollista Museoviraston selvitystä lukuun ottamatta. Muutos ei aiheuta suuria kustannuksia Maalahden kunnalle, mutta sitä vastoin siitä on suurta hyötyä, koska koulu voidaan tarkoituksenmukaisesti rakentaa riittävän suurelle tontille sen sijaan, että suuri rakennus pitäisi ahtaa ja sovittaa pienelle tontille. Vaikutuksia selvitetään tarkemmin asemakaavaselostuksessa. 6. Osalliset Alustavan selvityksen mukaan osallisia ovat seuraavat: Maanomistajat ja asukkaat - kaava-alueen ja siihen rajautuvien alueiden maanomistajat - muut lähialueen maanomistajat - jakokunta - Maalahden seurakunta - Yttermalax skola, sivistysjohtaja 7

8 Kunnan hallinto - tekninen lautakunta - ympäristölautakunta - kunnanhallitus - kunnanvaltuusto - rakennuslautakunta - Maalahden Vesi Viranomaiset - ELY-keskus: liikenne ja infrastruktuuri, ympäristö ja luonnonvarat, maaseutu ja energia - Pohjanmaan liitto - Pohjanmaan museo - Pohjanmaan pelastuslaitos - Länsirannikon valvontalautakunta Yhdyskuntatekniikka - Vaasan Sähköverkko Oy - Sonera - Anvia Oyj - Bothnia Broadband Oy Muut osalliset Suunnittelun vaiheet, osallistuminen ja vuorovaikutus Alkuvaiheet - Kunta laatii asemakaavan itse, joten kustannuksia syntyy vain ilmoituskuluista - Kaavoituspäätöstä odotellessa on laadittu luonnoksia - Kaavoituspäätös on tehty Vuorovaikutus - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko suunnitteluajan. Se asetetaan nähtäville myös samalla, kun asemakaavaluonnos ja -ehdotus asetetaan yleisesti nähtäville. Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa. Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukaisen kaavan vireilletulosta ilmoittamisen voidaan katsoa tapahtuneen kaavoituskatsausten 2013 ja 2014 yhteydessä, joissa mainitaan koulualueen tuleva tarkistus ja seurakunnan pysäköintialueen kaavoitus. - Vuorovaikutus kaavaa laadittaessa: kaavaluonnos on asetettu nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 62. :n mukaisesti. - Kaavaluonnos valmis 8

9 - Viranomaistapaaminen on pidetty xx.xx.20xx / Viranomaistapaamista ei tarvitse pitää. - Tekninen lautakunta on asettanut kaavaluonnoksen nähtäville maankäyttöja rakennusasetuksen 27. :n mukaisesti Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä maankäyttö- ja rakennuslain 65. :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27. :n mukaisesti xx.xx. xx.xx.20xx. Saadut muistutukset huomioidaan. - Kunnanhallitus käsittelee lausunnot ja mahdolliset muistutukset. Mahdollisten tarkistusten jälkeen kaava etenee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Hyväksyminen - Kunnanvaltuusto hyväksyy kaavan arviolta keväällä Maalahdessa , täydennetty , Lisätietoja Lisätietoja kaavoituksesta: Maalahden kunta puh faksi osoite: Malminkatu 5, Maalahti Kaavoitus: Maalahden kunta Bernt Simons Malminkatu Maalahti sähköposti: berndt.simons@malax.fi 9

10 Yleiskartta, liite 1 10

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan tarkistaminen Yttermalaxissa: koulualue korttelissa 111, kevyen liikenteen väylä ja pysäköintialue korttelissa 106 ja valtion teiden muuttaminen kaduiksi.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KOIVULAHDEN OPPIMISKESKUS

KOIVULAHDEN OPPIMISKESKUS 1/9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) KOIVULAHDEN OPPIMISKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KOIVULAHDEN KORTTELISSA 12. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 SEPÄNKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 45 JA SIIHEN LIITTYVILLÄ TIE- JA

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 20.4.2017, täydennetty 16.8.2017 SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.216, tarkistettu 21.8.217 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 26.5.2017 Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi

Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, G ä d d a n a l u e S e p ä n k y l ä s s ä S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015 Täydennetty 3.5.2016

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SINGSBY Trollkunibackin asemakaava

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SINGSBY Trollkunibackin asemakaava S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 20.5.2015 SINGSBY Trollkunibackin asemakaava S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava

SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27..206, tarkistettu 2.8.207 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 7 8 Sepänkylä, korttelit 7 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 2.9.2013 Päivitetty 16.11.2015 BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599599404201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laitilan kaupungin Tuunan alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Liite A 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA

Liite A 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a n k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 Päivitetty 10.4.2017

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL. ) Kaavoitusosasto..0, tarkistettu.8.0..0 SEPÄNKYLÄ, GÄDDA II Asemakaavan muutos Liite Sivu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599401201609 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd. LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto Täydennetty , 5.6.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto Täydennetty , 5.6. Liite 1 Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 18.6.2012 Täydennetty 3.6.2013, 5.6.2015 Veikkaalan asemakaava-alueen laajennus sekä alueen

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasa Vähäkyrö kk. Hiiripellontie. OAS 1 Plan-Ark Oy Kaava nro 1048 ALUE: VÄHÄKYRÖ KIRKONSEUTU. HIIRIPELLONTIEN JA HAARAJOENTIEN LIIKENNEALUEET JA NIIDEN VIEREISET KORTTELI-, PUISTO-, HAUTAUSMAA-, JA KATUALUEET.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 1.9.2017 SEPÄNKYLÄN KOULUKESKUS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 21, 22, 24, 25, osaa kortteleista 26 ja 28 sekä niihin rajautuvia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaava nro 1087 RISTINUMMEN KESKUS Asemakaavan ja tonttijaon muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 25.1.2019 Suunnittelun kohde Asemakaava koskee 29. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201603 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ ISOKYLÄNTIEN PIENTALOALUE Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS ILKANPELLON ASUNTOALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.12.2018 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot