SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos"

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , täydennetty SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos

2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista (maankäyttö- ja rakennuslaki 63. ). Kaavoituksen lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista tulee tiedottaa. Suunnittelualue Kaavanmuutos käsittää osan korttelista 601 Sepänkylässä. Alue sijaitsee Sepänkylän yrityskeskuksessa, joka on lähellä Mustasaarentien ja Vesilaitoksentien risteystä. Kaava-alueen sijainti ja alustava rajaus käyvät ilmi kuvasta 1. Kuva 1. Asemakaava-alueen sijainti ja alustava rajaus. Kaavoituspäätös Yhdyskuntarakentamisen lautakunta on päättänyt selvittää edellytykset asemakaavan muuttamiseen osassa Sepänkylän korttelia 601. Kaavoitusmenettelystä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan yleisesti paikallisissa sanomalehdissä Pohjalaisessa ja Vasabladetissa sekä kunnan verkkosivuilla ja kunnan virallisella ilmoitustaululla virastotalossa. Alueen yleiskuvaus Sepänkylän yrityskeskus on nykyisin lähes täyteen rakennettu, ja alueella toimii yli 20 eri alan yritystä. Korttelissa 601 on kolme tonttia. Korttelissa sijaitsevat Luodon Peltikate Oy sekä rakennustoimiston ja vesihuoltolaitoksen toimipisteet ja varastotilat. Lähimpänä Mustasaarentietä on yksi omakotitontti. Metsäalue rajaa yrityskeskuksen omakotiasutuksesta lännessä. 1

3 Kuva 2. Näkymä kaava-alueesta. Asemakaavan rajaukseen sisältyvät kiinteistöt RN:o 3:337, RN:o 3:338, RN:o 10:169, RN:o 3:369 ja RN:o 3:206. Alue, jota kaavanmuutos koskee, on kunnan omistuksessa. Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty punaisella rasterilla kuvaan 3. Kuva 3. Kunnan maanomistus. 2

4 Tavoitteet Kaavanmuutos koskee tonttia 3, jolla on rakennustoimiston ja vesihuoltolaitoksen toimipisteet, sekä osaa tonttiin rajautuvasta virkistysalueesta. Tavoitteena on selvittää edellytykset tontin laajentamiseen noin 30 metriä leveällä alueella tonttiin rajautuvaa virkistysaluetta kohti. Valmisteluvaiheessa myös tontin 2 omistaja on ilmoittanut olevansa kiinnostunut tonttinsa sisällyttämisestä asemakaavan muutokseen. Tontti 2 muodostaa teollisuusrakennusten korttelialueen, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY-1). Asemakaavan yhteydessä tarkistetaan edellytykset asemakaavan muuttamiseen kiinteistön hyödyntämisen tehostamiseksi. Asemakaavan muutoksella ei muuteta alueen rakennusoikeutta. Kaavoitusteknisistä syistä kaava-alueen rajaukseen sisällytetään koko kortteli 601 ja kortteliin rajautuva virkistysalue. Kuva 4. Havainnekuva alueen maankäytöstä. ET yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue TY-1 teollisuusrakennusten korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia AO erillispientalojen korttelialue VL lähivirkistysalue 3

5 Lähtötiedot Asemakaava Korttelia 601 koskeva asemakaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Asemakaavan mukaan kaava-alueelle on osoitettu erillispientalojen korttelialue (AO), teollisuusrakennusten korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY-1), sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue (ET). Kortteli 601 rajautuu lähivirkistysalueeseen (VL). Kuva 5. Ote voimassa olevasta asemakaavasta. Yleiskaava Sepänkylän osayleiskaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Osayleiskaavan mukaan kortteliin 601 on osoitettu merkinnät ET (yhdyskuntateknisen huollon alue), AP-2 (pientalovaltainen asuntoalue) ja virkistysalue (V). 4

6 Kuva 6. Ote Sepänkylän osayleiskaavasta, hyväksytty Tarkistettu osayleiskaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Kaava ei ole vielä saanut lainvoimaa, koska päätöksestä on valitettu. Tarkistetun osayleiskaavan mukaan kaava-alueelle on osoitettu merkinnät ET (yhdyskuntateknisen huollon alue), TY (teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia), AP (pientalovaltainen alue) ja V (virkistysalue). Virkistysalueella on viheryhteystarpeen merkintä. Kaava-alueen rajauksen eteläpuolella olevalle alueelle on osoitettu merkintä MY/s (maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja). Kuva 7. Ote Sepänkylän osayleiskaavasta, hyväksytty (ei ole saanut lainvoimaa). 5

7 Maakuntakaava Pohjanmaan maakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriön päätöksellä Maakuntakaavassa alue on osoitettu merkinnällä A, taajamatoimintojen alue. Kaava-alue kuuluu myös Vaasan kaupunkiseudun kaupunkikehittämisen vyöhykkeeseen (kk-1), jonka suunnittelumääräyksen mukaan muun muassa Vaasan kaupunkiseudulla kasvu tulee kohdistaa ensisijaisesti kaupunki- ja kuntakeskuksiin sekä alakeskuksiin, missä kaupunki- ja taajamarakennetta tulee täydentää ja eheyttää. Kuva 8. Ote Pohjanmaan maakuntakaavasta. Rakennusjärjestys Mustasaaren kunnan rakennusjärjestys on saanut lainvoiman Ympäristönsuojelumääräykset Länsirannikon ympäristöyksikön ympäristönsuojelumääräykset tulivat voimaan Osalliset Osallisia ovat asukkaat, maanomistajat, yrittäjät ja kaikki ne, joiden oloihin kaavalla voi olla huomattavaa vaikutusta Mustasaaren kunnan hallintoyksiköt o kunnanhallitus o yhdyskuntarakentamisen lautakunta o rakennuslautakunta o ympäristöjaosto Etelä-Pohjanmaan ely-keskus Pohjanmaan pelastuslaitos Vaasan Sähköverkko Oy Anvia muut yhteisöt ja yhdistykset. 6

8 Osallistuminen kaavoitukseen ja vuorovaikutusmenettelyt Kaavoitusprosessissa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarkistetaan ja täydennetään tarvittaessa. Kuva 9. Kaavoitusprosessi. Kaavoitusmenettelystä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan yleisesti paikallislehdissä Pohjalaisessa ja Vasabladetissa sekä kunnan verkkosivuilla ja kunnan virallisella ilmoitustaululla virastotalossa. Lopullisen asemakaavaehdotuksen valmistuttua sen nähtäville asettamisesta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27. :n mukaisesti. Osallisille varataan mahdollisuus esittää mielipiteensä asiassa kirjallisesti tai suullisesti määräaikana. Nähtävilläoloaikana pyydetään lausunnot kunnan toimielimiltä ja asianomaisilta viranomaisilta. Asemakaavan hyväksyy Mustasaaren kunnanvaltuusto. Muutoksenhaku Kuntalaisilla ja osallisilla on mahdollisuus hakea muutosta kunnanvaltuuston päätökseen Vaasan hallinto-oikeudelta kuntalain nojalla. Alustava aikataulu Toukokuu 2017 Kesä/syksy 2017 Talvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavaehdotus. Asemakaava hyväksytään kunnanvaltuustossa. Vaikutukset Kaavaa laadittaessa on selvitettävä sen vaikutukset. Tämä tarkoittaa käytännössä, että suunnitellun toiminnan vaikutukset selvitetään ja selostetaan. Selvitysten on annettava alueidenkäytön muutokseen nähden riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida kaavan toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. 7

9 Yhteyshenkilöt Kaavoituspäällikkö Barbara Påfs barbara.pafs(at)mustasaari.fi Kaavoitusinsinööri Marika Häggblom marika.haggblom(at)mustasaari.fi Mustasaaren kunta Kaavoitusosasto Keskustie Mustasaari Puhelin , faksi

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a n k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 Päivitetty 10.4.2017

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015 Täydennetty 3.5.2016

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 SEPÄNKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 45 JA SIIHEN LIITTYVILLÄ TIE- JA

Lisätiedot

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.216, tarkistettu 21.8.217 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 1.9.2017 SEPÄNKYLÄN KOULUKESKUS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 21, 22, 24, 25, osaa kortteleista 26 ja 28 sekä niihin rajautuvia

Lisätiedot

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 26.5.2017 Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SINGSBY Trollkunibackin asemakaava

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SINGSBY Trollkunibackin asemakaava S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 20.5.2015 SINGSBY Trollkunibackin asemakaava S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, G ä d d a n a l u e S e p ä n k y l ä s s ä S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015

Lisätiedot

180 Sepänkylä. Asemakaavan muutos korttelissa 601 ja siihen rajautuvalla virkistysalueella. Kaavoitusosasto 1: Kaavaehdotus 16.8.

180 Sepänkylä. Asemakaavan muutos korttelissa 601 ja siihen rajautuvalla virkistysalueella. Kaavoitusosasto 1: Kaavaehdotus 16.8. 180 Sepänkylä Asemakaavan muutos korttelissa 601 ja siihen rajautuvalla virkistysalueella Kaavoitusosasto 1:2 000 Kaavaehdotus 16.8.2017 Hyväksytty kunnanvaltuustossa._.201_ Sisällysluettelo 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Liite A 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA

Liite A 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015

Lisätiedot

KOIVULAHDEN OPPIMISKESKUS

KOIVULAHDEN OPPIMISKESKUS 1/9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) KOIVULAHDEN OPPIMISKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KOIVULAHDEN KORTTELISSA 12. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto , , , 9.1.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto , , , 9.1. 1/7 LIITE A Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 29.4.2014, 5.1.2015, 9.1.2016 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT

Lisätiedot

180 Sepänkylä. Asemakaavan muutos korttelissa 602. Kaavoitusosasto 1:2 000. Kaavaehdotus 5.11.2014. Hyväksytty kunnanvaltuustossa

180 Sepänkylä. Asemakaavan muutos korttelissa 602. Kaavoitusosasto 1:2 000. Kaavaehdotus 5.11.2014. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 180 Sepänkylä Asemakaavan muutos korttelissa 602 Kaavoitusosasto 1:2 000 Kaavaehdotus 5.11.2014 Hyväksytty kunnanvaltuustossa._.201_ Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Asemakaavan perustiedot

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2014 LAPPAJÄRVEN KUNTA Rovastilan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

180 Sepänkylä. Asemakaavan muutos korttelissa 401. Kaavoitusosasto 1:2 000. Kaavaluonnos 5.10.2015. Hyväksytty kunnanvaltuustossa

180 Sepänkylä. Asemakaavan muutos korttelissa 401. Kaavoitusosasto 1:2 000. Kaavaluonnos 5.10.2015. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 180 Sepänkylä Asemakaavan muutos korttelissa 401 Kaavoitusosasto 1:2 000 Kaavaluonnos 5.10.2015 Hyväksytty kunnanvaltuustossa._.201_ Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Asemakaavan perustiedot

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA HEMLANDSSKATANIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELIA 6. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

MUSTASAAREN KUNTA HEMLANDSSKATANIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELIA 6. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MUSTASAAREN KUNTA HEMLANDSSKATANIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELIA 6 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.5.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN SISÄLTÖ JA TARKOITUS...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

Asemakaavan muutos osassa korttelia 620

Asemakaavan muutos osassa korttelia 620 180 Sepänkylä, Gäddan alue Asemakaavan muutos osassa korttelia 620 KAAVASELOSTUS Kaavoitusosasto Ehdotus 29.3.2016 Asemakaava hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.xx.xxxx xx Sivu 1 Sisällys 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 1.3.2014 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

VIKBYN YRITYSALUE, Kaavaselostus Kaavoitusosasto 23.5.2013 Kaava hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.2013 XX

VIKBYN YRITYSALUE, Kaavaselostus Kaavoitusosasto 23.5.2013 Kaava hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.2013 XX VIKBYN YRITYSALUE Kaavaselostus Kaavoitusosasto 23.5.2013 Kaava hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.2013 XX VIKBYN YRITYSALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 1 VIKBYN YRITYSALUE, KORTTELI

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.10.2015 ALAJÄRVEN KAUPUNKI Kullanmutkan asemakaavan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013.

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaava, Kurrenkujan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL 1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot