ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA Hienostunutta tunnelmaa ja roimasti raikkautta Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään
HIENOSTUNUTTA TUNNELMAA JA ROIMASTI RAIKKAUTTA Luonnonläheinen ja rauhallinen Saunalahti on jo nimensäkin puolesta Espoon hiomaton timantti. Monelle ehkä vielä suhteellisen tuntematon, mutta niille jotka tuntevat todellinen paratiisi. Meren tuoksu, upeat auringonnousut ja ilman raikkaus ovat vastustamaton yhdistelmä. Saunalahtilaisittain meri on aina lähellä. Kutsuvat ulkoilureitit suorastaan pakottavat nauttimaan ulkoelämästä. Pienen reippailumatkan päässä on kaksikin uimarantaa, Kallvikin uimaranta hieman lähempänä Saunalahdenrannan pohjukassa ja Kivenlahden uimaranta Länsiväylän eteläpuolella. Kivenlahden rannasta pääsee näppärästi vesille kauemmaksikin, sillä rannassa on pienvenesatama. Merellä paistaa aina, ja päiväretki saareen on kesäfiilistelyä parhaimmillaan. Saunalahdesta on nopeat kulkuyhteydet moneen suuntaan. Linja-autoyhteys Helsingin Kamppiin noin puolessa tunnissa. Omalla autolla ei ole kuin muutama minuutti Länsiväylälle, mikä mahdollistaa vielä nopeamman yhteyden muualle Espooseen tai Helsingin ydinkeskustaan. Tai vaikkapa Inkoon suuntaan päiväretkelle, miksei kesällä Hankoon asti. 2
MERIHIEKKA Alueen uusi liikekeskus arjen palveluineen avataan asukkaiden käyttöön vuoden 2015 lopulla. Ja Saunalahden ylpeys, monia palkintoja pokannut koulurakennus tarjoaa opetusta alueen lapsille alaluokilta peruskoulun loppuun. Samassa rakennuksessa sijaitsevat myös mm. päiväkoti ja kirjasto. Nykyaikaista arkkitehtuuria, joka istuu maisemaan Merihiekan avainsanoja ovat seesteiset värit, viihtyminen ja elämisen helppous sekä sisätiloissa että ulkona. Jokainen asunto on suunniteltu käytännöllisyys ja arjen toimivuus edellä. Esteettisyydestä tinkimättä. Vaalea pintaa ja luonnonmateriaaleja, ihastuttava valkolakattu tammiparketti. Kromiset pienet yksityiskohdat luovat ripauksen rouheutta tyyliin. Valoisat rappukäytävät ja tilavalla hissillä suoraan omalle kotiovelle. Merihiekka myötäilee kauniisti tontin maaston muotoja. Tontti on oma ja yhteinen viereisen Kaarnapurjeen kanssa. Oivaltavaa ja esteettistä arkkitehtuuria parhaimmillaan edustaa yhtiöiden toisiinsa sulautuvat julkisivut, joiden taakse muiden näkymättömiin jää vehreä ja viihtyisä sisäpiha. Piha, jonne sinulla on esteetön käynti omalta rappukäytävältäsi. Sisäpihan ihana pikku juju on sinne asetellut istutuslaatikot. Oman rapean kesäsalaatin salaisuus on lempeä aurinko ja hellä hoiva. Autosi säilytät turvallisesti omassa autohallissa, jonne pääset suoraan omalta rappukäytävältäsi. Ja siitä kätevästi hissillä ylös asuinkerrokseesi. Pieni kesäsade ei siis haittaa menoasi, eikä edes marraskuun mahdollinen räntäkuuro. Jos pidät polkupyöräilystä, kuljetat pyöräsi muitta mutkitta ja helposti suoraan sisäpihalta rappukohtaiseen ulkovälinevarastoosi. Merihiekassa on vielä muutamia kolmioita jäljellä. Kaikissa huoneistoissa oma sauna. Lisäksi taloyhtiösauna ja kerhotila käytössäsi. Isot lasitetut parvekkeet kutsuvat juhlaan keskellä arkeakin. Osassa asunnoista ikkunoita jopa kolmeen ilmansuuntaan. Merihiekassa eläminen on rentoa. Ripaus merihenkisyyttä, isolla kauhalla valoisuutta ja roimasti raikkautta. Tervetuloa tutustumaan! 3
KALLVIK Saunalahden koulu S-market SAUNALAHDENKATU Elämänlaadun rakentaja Asunto Oy Espoon Merihiekka KAUKLAHDENVÄYLÄ Kallvikin uimaranta MAKASININTIE Saunalahdenranta VANHA SAUNALAHDENTIE Lastentalo Ravintola O Yes SAUNALAHTI KIVIRUUKKI Bastvikin kartano VANHA JORVAKSENTIE Sarfvik golfklubi LÄNSIVÄYLÄ LÄNSIVÄYLÄ Marinsatama Kivenlahdenranta LÄNSIVÄYLÄ KIVENLAHTI KIVENLAHDENKATU KIVENLAHDENTIE Kauppakeskus Lippulaiva Merihiekka rikasta elämää lähellä luontoa ja merta Ulkoilureitit ja merenranta lähelläsi Merenläheiset ulkoilureitit houkuttelevat happihyppelylle. Ota kaveri tai vaikka koira mukaan ja tee reippailuretki pidemmällekin. Tai mikset hyppäisi satulaan ja antaisi tuulen tuivertaa hiuksissasi. Espoon rantareitit ovat upeat ja halutessasi pääset pitkälle. Kallvikin tai Kivenlahden uimarannoilla heität talviturkin ennen muita. Kivenlahdessa on myös pienvenesatama ja ruokaravintola, jonka yhteydessä aurinkoinen kesäterassi. Kivenlahdesta pääset halutessasi myös kauemmaksi, myös julkisilla Espoon saaristovenekuljetuksilla. Palvelut ja kulkuyhteydet Merihiekkaa vastapäätä avataan uusi liikekeskus vuoden 2015 lopulla, josta löytyy S-market ja muita pienempiä arjen palveluita. Isompi kauppakeskus sijaitsee suhteellisen lähellä Espoonlahdessa. Saunalahdessa on oma pizzeria äkkinälkään ja Bastvikin kartanossa idyllinen kahvila nostalgisessa miljöössä herkutteluhetkiin. Alueella voit pongata myös viehättäviä pikkupuoteja ja tehdä ihastuttavia löytöjä. Saunalahden uudesta koulusta löytyvät päiväkoti, ala- ja yläluokat sekä kirjasto ja nuorisotoimentilat. Koulun pihalla on monipuolinen leikkialue rämäpäisempiinkin leikkihetkiin. Lastentalossa Kummelivuoren kupeessa sijaitsee neuvola. Merihiekan edessä on lähin bussipysäkki. Seutulinjalla hurautat kätevästi Helsingin Kamppiin tai vaihtopysäkkien kautta muualle ympäri pääkaupunkiseutua ja Espoon keskusalueita. Omalla autolla siirryt nopeasti Länsiväylälle ja siitä kohti itää, länttä tai pohjoista. 4
SAUNALAHTI 5
VALOKEILASSA PERSOONALLINEN KOLMIO Esimerkkiasunto 3 huonetta, keittotila sekä oma sauna 80 m2 Sinun ilta-aurinkosi omalla isolla lasitetulla parvekkeella Omaa rauhaa, työhuone tai loistomajoitus ystävien tullessa vierailulle Hyvät oleskelu- ja ruokailutilat, joissa helppo viihdyttää ystäviä ja seurustella perheen kanssa Modernissa keittiössä runsaasti kaapitilaa Ikkunallinen ruokailutila olohuoneen ja keittiön läheisyydessä Makuuhuoneissa hyvät säilytystilat vaatteille ja asusteille Tunnelmaa ja tunnelmointia omassa uudessa kodissa Hienostunutta tunnelmaa ja arjen harmoniaa Pintamateriaaleissa arvokasta, mutta lämminhenkistä tunnelmaa luo vaaleiden, harmonisten seinäpintojen kontrasti ylelliseen parkettiin. Makuuhuoneet houkuttelevat lepäämään. Täällä rentoudut varmasti. Tilavat liukuovikaapit ja kauniit hyllyt. Hyvä suunnittelu. Myös vaatteesi lepäävät kauniisti. Kaikissa jäljellä olevissa asunnoissa on oma sauna. Kaikki hohtavan puhdasta ja freesiä. Ihana kylpeä omilla lauteilla. Kylpytilojen pintamateriaaleissa ajatonta tyylikkyyttä ja kalusteissa tehokasta säilytystilaa. Energiaystävällisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota, mikä näkyy säästöinä mm. lämmitys- ja asuinkuluissa. Olohuoneissa miellyttää valoisuus ja tilavuus. Myös suurempikin ystäväjoukko mahtuu kyläilemään. Keittiötilat avautuvat useasti kohti oleskelutiloja, mikä on mukavaa. Ei tarvitse työskennellä yksin ruuanlaiton lomassa, vaan voi pitää yhteyttä perheeseen ja vieraisiin. Keittiössä kaikki on käden ulottuvilla. Tasot on helppo pitää puhtaina, joten leivontakin sujuu jouhevasti. Kaikki kaunista ja kulutusta kestävää. Oma iso lasitettu parveke Jokaisessa asunnossa on oma iso lasitettu parveke. Käynti parvekkeelle tuo tarvittaessa tuulahduksen raikasta ilmaa ja etenkin kesäaikaan siellä on mahdollista istua ja nauttia auringon valosta. Helppoa liikkumista ja hyvät yhteiset tilat Kaikkiin Merihiekan asuntoihin on esteetön pääsy. Taloyhtiösauna ja kerhotila ovat käytettävissäsi sekä yhteiset varasto- ja säilytystilat. UUSI ON AINA UUSI Huoletonta arkea ja juhlaa uudessa kodissa ilman remonttihuolia. Lisäksi joku muu vastaa talvisin lumi- ja huoltotöistä ja ajaa kesäisin nurmikon. Uusi asunto on aina uusi. Muuttamaan pääset vaikka heti.
Raikkaan vaalea keittiö. Hauskoja ideoita ja paljon mahdollisuuksia sisustaa. 7 HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA UUSI JM KOTI: Joustavat maksuaikataulut Tarjoamme apua myös rahoitus- ja vakuusasioissa Huoletonta asumista vuosiksi eteenpäin Enemmän aikaa myydä vanha koti Ei remonttihuolia pitkiin aikoihin Tämän päivän tekniikalla ja materiaaleilla tehty Uudet raikkaat pinnat ja kodinkoneet Puhtaat uudet pinnat sekä ripaus kromia ja terästä
Kotiinpäin Uuden asunnon ostaminen on todennäköisesti elämäsi suurin kauppa, mutta myös satsaus tulevaisuuteen. Haluamme olla mukanasi koko prosessin ajan, ensimmäisestä näytöstä viimeiseen muuttolaatikkoon. Kun valitset JM:n, suurimmasta kaupasta tulee samalla kaikkein paras - ja viihtyisin. Tehdään yhdessä sinulle unelmiesi koti. Design ja tuotanto: Mainostoimisto BrandX Oy Kuvat: Toni Sainio ja JM kuvapankki Paino: Lohjan Painotuote Painatus: 11/2015 JM pidättää oikeuden muutoksiin. Kuvat ja mallinnokset eivät välttämättä vastaa todellisuutta. UUSI ON AINA UUSI Elämänlaadun JM SUOMI rakentaja OY Osoite: Sinimäentie 8b, 02630 Espoo Puhelin: 09 4730 2610 Faksi: 09 4730 2616 Sähköposti: asuntomyynti@jmoy.fi Kotisivut: www.jmoy.fi