johtaja Mika Rännäli oli säveltänyt kaimansa runoja ja kantaesitti ne baritoni Jorma Hynnisen kanssa jäähyväiskonsertissa,



Samankaltaiset tiedostot
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Tekninen ja ympäristötoimiala

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

Miten minä voisin ansaita rahaa

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Isonkyrön kunnan perusopetus

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

lapset - nuoret perheet

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

lapset - nuoret - perheet

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

lapset - nuoret perheet

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Poimintoja kesän ohjelmasta:

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Tikkurilan seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

RUHA WOLLEY ry seurana.

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Kämmenniemen koulupolku

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

Jaguars Spirit Athletes ry

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Maanantai-Lauantai

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

Härmälän koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta Järj: Nykarleby 4H

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

lapset - nuoret perheet

Valmennuksen kuulumiset NJS P07 VANHEMPAINILTA

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

KAUSIJULKAISU Lentopalloseura Ruha Wolley kausi. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

PERJANTAI MAANANTAI

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Transkriptio:

P YHÄJOEN KUULUMISET Keskiviikkona 29.10.2008 viikko 44 Tuulikannelten soidessa - Mika Jaakolan esikoisrunokokoelma Jaakolan katse on suunnttuna tulevaisuuteen uuden runokirjan myötä. Mika Jaakolan kirjoittama runokokoelma Tuulikannelten soidessa julkaistaan Raahesalissa su 2.11.2008 klo 14.00 alkavassa suuressa lausuntakonsertissa. Kirjan esittelyn ja julkaisun jälkeen on luvassa suuri lausuntakonsertti, jonne kaikki olette sydämellisesti tervetulleita. Tässä konsertissa esiintyy nimekäs ja laaja joukko runoilijan ystäviä ja kollegoita. Tilaisuutta ovat tähdittämässä Eeva Heilala, Aunimarjut Kari ja Hannele Jormakka, jotka lausuvat Mikan runoja esikoisteoksesta Tuulikannelten soidessa. Lisäksi lavalla nähdään ja kuullaan tenoreita Joni Jarkkoa ja Perttu Mathlinia, valtakunnallisissa seniori-laulukilpailuissa menestynyttä bassoa Erkki Vanhataloa sekä yllätysvieraana Suomen Kansallisoopperan solistia, baritoni Raimo Laukkaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Runoilija kirjoittaa prologissaan, että runoni alkoivat elää, kun ajattelin kuolemaa, moninaisia lähtöjä, joita elämän kiitoradalla kohdataan ja jatkaa, Tuulikannelten soidessa kertoo ajasta, hetkestä ja ikuisuudesta, kaiken katoavaisuudesta sekä värien täyttämästä maailmasta, mikä heijastuu avaruuden alkuteillämme. Elämme unien valtakunnassa, mikä aanulla herätessään kerta toisensa jälkeen huuhtelee hiljalti kirkastuvat kasvonsa. Kirja sisältää voimakkaita luontokuvia, käsittelee filosofisia ja hengellisiäkin asioita. Dualistinen maailmamme, jonka eri napojen välillä taitamme matkaamme, nousee myös runoissa vahvasti esille. Huumori ja ironia pilkistävät myös nurkan takaa. Kirjan kansikuva on pastori Niko Rantasen ottama lostavan hieno otos Pallastunturin huipulta viime kesän rippileirin vaellusretkellä. Siinä paljastuu kirjan viimeinen runo Pyhä syksy kuvan muodossa, vaikka kuvan ottamishetkellä olikin alkukesä. Karun riisuttu on kuva. Tuulikannelten soidessa sai jo oikeastaan alkusysäyksensä viime keväänä, kun Oulun musiikkijuhlien silloinen taiteellinen johtaja Mika Rännäli oli säveltänyt kaimansa runoja ja kantaesitti ne baritoni Jorma Hynnisen kanssa jäähyväiskonsertissa, joka kantoi nimeä Tuulikannelten soidessa. Kyseiset esitykset löytyvät myös YouTube-sivustoilta. Kirja on omakustanne, sitä sponsoroi Earth-pac Oy Haapajärveltä ja kirja on painettu painotalo Gummeruksessa Jyväskylässä. Kirjaa on myytävissä ennen ja jälkeen julkistamistilaisuuden a 30 e. Julkisempaan myyntiin kirjaa on saatavilla 3.11 lähtien. Myyntipisteistä tarkemmin erillisessä ilmoituksessa. Tervetuloa seikkailemaan runon ja musiikin maailmaan! Pyhäjoella Oulun vaalipiirin korkein äänestysprosentti Pyhäjokiset kunnostautuivat tämän syksyn kunnallisvaaleissa. Äänestämässä kävi kaikkiaan 1930 äänioikeutettua kuntalaista, mikä on 73,9 prosenttia. Koko Suomessa äänestysprosentti oli 61,3. Pyhäjoen uuden kunnanvaltuuston kokoonpano on seuraavanlainen: Kansallinen Kokoomus 1 paikka, muutos +1 Peltoniemi Raino, ääniä 64. Suomen Keskusta 13 paikkaa, muutos -3 Pahkala Matti, ääniä 93, Ukonsaari Seppo, 90, Grekula Liisa, 86, Lintunen Pirkko, 81, Rantanen Niko, 81, Kestilä Markku, 77, Arola Vesa-Pekka, 68, Ruotsalainen Antero, 64, Kittilä Risto, 54, Pirkola Ari, 38, Keskitalo Tarja, 37, Tuuttila Anna-Liisa, 32, Impola Anja, 31. Vasemmistoliitto 2 paikkaa, muutos -1 Widnäs Helena, ääniä 78, Korpela Reino, 60. Itsenäisyyspuolue 1 paikka, muutos -1 Jukkola Jaakko, ääniä 67. Tulevaisuuden puolesta Pro Hanhikivi 4 paikkaa, muutos +4 Maijala Helena, ääniä 113, Sipilä Katja, 61, Kylmälä Toivo, 30, Mankinen Sauli, 27. Pyhäjoen äänikuningatar Helena Maijala PJK:lle vierastappio ja kotivoitto Joki-Kiekko kärsi kauden ensimmäisen 3-pisteen tappion, kun se hävisi Alavuden Pallo- Veikoille lukemin 6-2. Peli alkoi jälleen tutulla tavalla, parin minuutin pelin jälkeen APV:n Joni Jaakkola siirsi isännät johtoon. Erä jatkui runsasjäähyisenä, mikä ei ollut PJK:lle hyvä asia. Tasakentällisin pelatessa vierasjoukkue sai hyvin painetta vastustajan päätyyn, mutta jäähyt sotkivat pahasti PJK:n peliä. Maaleja ei kuitenkaan nähty puolin eikä toisin, vaan erätauolle lähdettiin 1-0 -lukemissa. Toisen erän alkuun PJK pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa, ja tätä tilaisuutta se ei jättänyt käyttämättä: Ajassa 23.37 Mika Lehtomäki laittoi Tommi Suuan laukauksesta tulleen irtokiekon sisään; peli 1-1. Maalin jälkeen vierasjoukkue hallitsikin peliä muutaman minuutin ajan, mutta tämä etsikkoaika ei tuottanut maaleja. Erän jälkipuoliskolla Joki-Kiekon koneesta alkoi bensa loppua, ja APV painoi peliä väkisin vierasjoukkueen päätyyn. Maalivahti Tommi Niemelä kuitenkin oli ilmiömäisessä vireessä ja torjui kaikki mahdolliset ja vähän mahdottomatkin laukaukset. Ihan jokaiseen kutiin ei kuitenkaan Tommikaan ehtinyt; 8 sekuntia ennen erän loppua Markku Vehniä sai laittaa vapaasti irtokiekon sisään, joten toisen erän jälkeen lukemat olivat 2-1. Kolmas erä alkoi PJK:lle loistavasti: tällä kertaa tuomari antoi pari heppoista jäähyä APV:lle, ja vierasjoukkue käytti tilanteen hyväkseen. Mika Lehtomäki tarjoili kiekon viivaan, ja Tommi Suua räväytti tasoituksen. Kauan ei kuitenkaan saanut Joki-Kiekko tästä nauttia, vaan ajassa 44.19 Ville Reinikka pääsi läpiajoon ja siirsi kotijoukkueen jälleen johtoon. Tämän jälkeen APV osui vielä 3 kertaa, ja näin pisteet jäivät Alavudelle lukemin 6-2. Joki-Kiekolta pisteitä keräsivät Suua 1+1, Lehtomäki 1+1 sekä Joonas Hilden ja Tommi Häkkinen 0+1. Lisäksi pitää mainita loistavan pelin pelannut maalivahti Tommi Niemelä, joka keräsi huikeat 59 torjuntaa! Alavudelle kärsityn tappion jälkeen Joki-Kiekko kohtasi kotihallissaan IK Kronanin, joka ei ollut kärsinyt yhtään tappiota. Pyhäjoelta se joutui kuitenkin lähtemään tappio niskassaan. Joki-Kiekon peliksi avausmaalia saatiin odottaa kohtuullisen kauan, 5 minuuttia, kun IKK siirtyi 0-1 -johtoon. Lähes heti maalin jälkeen vierasjoukkueen Jukka Taipalharju ajettiin suihkuun, kun hän taklasi Joni Karvosta kyynerpäällä. 5 minuutin ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Ajassa 14.14 tasoitus sitten tuli: Karvonen karkasi läpiajoon ja laittoi kiekon varmasti längistä sisään. Kun tästä oli kulunut pari minuuttia, Joki- Kiekko sai rangaistuslaukauksen. Mika Lehtomäki kuitenkin epäonnistui yrityksessään. Vierasjoukkue teki vielä johtomaalin 20 sekuntia ennen erän päätöstä, ja Joki-Kiekko lähti tappioasemassa ensimmäiselle erätauolle. Toinen erä alkoi hienoisessa PJK:n painostuksessa. Kuitenkin tasoitusmaalia saatiin odottaa aina 32. minuutille saakka, kunnes Jani Junnila tälläsi kiekon yläkulmaan. Oscar Söderholm kuitenkin siirsi IKK:n jälleen johtoon ajassa 35.16. Mutta kotijoukkue ei tästä hätkähtänyt, vaan kuittasi puolen minuutin päästä pelin tasoihin, asialla Joonas Hilden. Maalin jälkeen Joki-Kiekko sai jälleen 5 minuutin ylivoiman, IKK:n pelaajan hölmöiltyä itsensä suihkuun. Tämä 5-minuuttinen oli varsin värikäs, sillä molemmat joukkueet kerkesivät sinä aikana maalata kertaalleen, ja PJK napata 3 jäähyä! Näin kolmanteen erään lähdettiin lukemissa 4-4. Kolmas erä alkoi rauhallisesti, kunnes IKK siirtyi 4-5 -johtoon ajassa 45.40. Tämän jälkeen Joki-Kiekko sai hyvää painetta vierasjoukkueen päätyyn. Tasoituksen aika koitti, kun oli pelattu 49.24. Juha Nuolioja ampui pakin jaloista takakulmaan. Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta PJK:n ykköskenttä. Ajassa 55.23 Ville Moilanen purjehti sisään hyökkäysalueella ja tarjoili maukkaan tekopaikan Marko Tervoselle, joka ei erehtynyt; tilanne 6-5. IKK oli vielä lopussa lähellä tasoitusta, mutta kotijoukkue kesti ja näin pisteet jäivät Pyhäjoelle lukemin 6-5. Joki-Kiekon ahneimmat pistemiehet olivat Moilanen, Tervonen ja Hilden, jotka keräsivät tehot 1+1. Maalivahti Tommi Niemelä napsi 35 torjuntaa. PJK matkaa lauantaina Kurikkaan Ryhdin vieraaksi. Seuraava kotipeli on 8.11., kun Lapuan Virkiä saapuu PJK:n vieraaksi

sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset 29.10.2008 Ravintola DADO Vanhatie 44 86100 Pyhäjoki 044-3500 540 www.dado.ws AVOINNA Ma - ti 10-15 Ke - To 10-15 ja 21-01 Pe 10-03 La 14-03 Su 12-20 Perjantaina 31.10. Lauantai 1.11. VKO 45 LOUNAS KARAOKE liput 3 e Sunnuntaina 2.11 Kinkku-tonnikala PIZZA 5e (kotipakettiin) HALLOWEEN NAAMIAISET JA KARAOKE PIKKUJOULUT myydään nyt liput 3e Keskiviikon pokeriillat jatkuvat. www-valttikortti.fi * paras puku palkitaan * henkilökunta mukana tunnelmassa www.dado.ws 3.11. MAANANTAI: NAKKIKEITTO 6,5e JAUHELIHAKASTIKE 8,5e 4.11. TIISTAI: KASVISSOSEKEITTO 6,5e PAPRIKASEI 8,5e 5.11. KESKIVIIKKO: KALAKEITTO 6,5e BROILERINKOIVET 8,5e 6.11. TORSTAI: JAUHELIHAKEITTO 6,5e KINKKUKIUSAUS 8,5e 7.11 PERJANTAI: SIENIKEITTO 6,5e SIPULILEIKE 8,5e

Pyhäjoen Kuulumiset 29.10.2008 sivu 3 Pyhäjoen 4-H-yhdistyksen tiedotuslehti Syksyinen tervehdys puheenjohtajalta Heini Mattila Syksy alkaa vähitellen kääntyä talveksi ja 4H-toimintakin on jo täydessä tohinassa. Toivottavasti vain saataisiin hieman enemmän pysyvää lunta kuin viime talvena. 4H:n tehtävä on ajatella ensisijaisesti nuoria ja kehittää heille tarkoitettua toimintaa. Pyhäjoella 4Htoiminta on ollut varsin aktiivista. Tänäkin syksynä kerhotoiminta on käynnistynyt monipuolisena. Kerhot sisältävät toimintaa laidasta laitaan liikunnasta, kädentaitoihin ja ruoanlaittoon. Kerhotoiminta kannustaa lapsia ja nuoria tekemään jotakin mielekästä ja niin paljon kuin nykyään puhutaan, että nuoriso liikkuu aivan liian vähän, niin myös liikkumaan. Sivukylienkin lapset ja nuoret on saatu mukaan järjestämällä kerhotoimintaa myös siellä. Hieman vanhemmallekin nuorisolle on tarjolla ollut työllistämistoimintaa. Kerhojen pyörittäminen tapahtuu 4H-nuorien avulla, yläaste ja lukioikäiset nuoret toimivat niissä kerhonjohtajina. Muita työtehtäviä ovat olleet ruohonleikkuu, aurauskeppien teko, lannoitesäkkien pakkaaminen, siivouspalvelut ja vesimittarien lukeminen. Vesimittareiden lukeminen tapahtuu yhteistyössä Pyhäjokisuun Vesi oy:n kanssa. Viime elokuun iltana ajoin 4H-järjestö täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Suomen suurin nuorisojärjestö on pitänyt pintansa maailman muuttuessa ympärillä. Järjestössä on pystytty vastaamaan kunkin ajan tarpeisiin ja uudistamaan toimintaan kullekin ajalle sopivaksi. Alkujaan 4H-järjestö perustettiin maaseudun nuorison kouluttamiseksi maa- ja metsätalouselinkeinoihin. Ihan alusta saakka on nuorten kasvattaminen yrittäjyyteen ja yritteliäisyyteen ollut järjestön johtavia toiminta-ajatuksia. Tänään noista alkuajan maataloustöistä ja viljelypalstoista ei ole kovinkaan paljoa järjestössämme jäljellä, mutta pyrkimys nuorten yrittäjyyskasvatukseen ja elämän hallinnan kouluttamiseen on edelleenkin tallella. 4H-yhdistysten järjestämä työpal- hieman ennen ilta kymmentä kylän läpi ja siellä meidän ahkerat 4Hnuoret olivat leikkaamassa ruohoa, vaikka ilta jo hämärsi ja katuvalot paloivat, ehkä se kertoo jotakin nuorten innokkuudesta. Yhteistyötä olemme tehneet myös Kunnan ja Seurakunnan kanssa. Esimerkkeinä voisin mainita rantaleirin, jossa oli oikein mukavasti osanottajia ja nuorten kanssa oli monenlaista touhua. Uinti-ilmat vain eivät olleet kovin lämpimät, mutta kyllä siellä oli useita lämminverisiä, jotka uskaltautuivat pulahtelemaankin. Olimme myös keväällä mukana nuorten päihteettömässä koulunpäättäjäistapahtumassa Ömeizing racessa, mistä jäi oikein mukava mieli. Yhteistyö on ollut antoisaa ja toivomme, että sitä jatkuu tulevaisuudessakin. Nuorisotoiminta ja sen kehittäminen on entistä tärkeämmässä asemassa etenkin Kauhajoen valitettavan tapahtuman myötä ja on ihan paikallaan miettiä, mikä on nuorten hyvinvoinnin tila tällä hetkellä ja miten hyvinvointia parhaiten voidaan ylläpitää. Nuorilla riittää kyllä energiaa, kun osaamme vain tuupata heitä oikeaan suuntaan. Oikein hyvää syksyn jatkoa kaikille. 4H-järjestö Ikinuori 80-vuotias velu on nuorille turvallinen tapa opetella työelämän pelisääntöjä ja taitoja, joita työelämässä tarvitaan. Nuoret saavat ennen ensimmäistä työpaikkaansa työpalvelukoulutuksen. 4H-yhdistykset hankkivat nuorten työkohteet, järjestävät työnjohdon ja huolehtivat työnantajan kaikista velvoitteista. Hommansa hyvin hoitava 4H-nuori onkin suunnattoman tärkeä osa 4H-yhdistystä ja mainos kylällä ikinuoren nuorisojärjestön toiminnasta. Yrittäjyyskasvatusta edistetään 4H-järjestön toiminnassa monin eri tavoin. Uusimpana tuotteena on kehitetty 4H-yritys, jossa nuori saa mahdollisuuden kokeilla yritystoimintaa 4H-yhdistysken suojissa ja ammattitaitoisen yritysohjaajan tukemana. 4H-yrityksen perustaja voi olla 13-28 -vuotias nuori. Yrityksen liikevaihto voi vaihdella 50 ja 6000 euron välillä. Nuori 4H-yrittäjä saa asiantuntijoiden ohjauksen ja koulutuksen yrityksen perustamisesta. 4H-yhdistyksen toimihenkilöt ja jokaiselle nuorelle erikseen nimetty yritysohjaaja tukevat nuorta yrittäjää yrityksen toiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä. Nuorten eteen tehtävä työ vaatii asiansa osaavat ja työlleen omistautuneet vapaaehtoiset ohjaajat ja yhdistysten toimihenkilöt. Toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tarvitsemme henkisten resurssien ja hyvän tahdon lisäksi myös aineellista hyvää. Huoli kuntien ja valtion rahoituksen säilymisestä on jatkuvasti läsnä sekä kuntien 4H-yhdistyksissä, meillä piirissä ja Suomen 4H-liitossa. Toiveikkaana odotamme, että budjettineuvottelut onnistuvat ja järjestömme rahoitusta uhkaavat leikkaukset PERINTEINEN UINTIRETKI Järjestetään Raaheen 8.11. Retki on jäsenille ilmainen, muille 8 euroa. Lähtö Yppärin Neste 12:30, Pirttikosken koulu 12:50, Kirkonkylän Shell 13:00, Parhalahden koulu 13:05 Hyvät vanhemmat! 4H:n käsityöpuodissa Marraskuu on taas aikaa, jolloin kerholaisille jaetaan vuoden 2009 jäsenmaksut. Joulunavaus On tärkeää,että jokainen kerholainen maksaa vuosittaisen jäsenmaksunsa ja voi näin olla 4H-yhdistyksen virallinen jäsen. 28.11.08 klo 10-16 Jäsenmaksuun sisältyy monia tärkeitä asioita ja etuja: -tapaturmavakuutus 4H-tapahtumissa ja kerhomatkoilla -jäsenmaksunsa maksaneelle nuorelle korvataan kaikki esim. tapaturmasta aiheutuneet kulut - joka vuosi kerhoissa sattuu pieniä vahinkoja, silloin jäsenmaksuun sisältyvä vakuutus on tarpeen - alennukset retkistä ja kursseista - joka vuosi järjestetään ilmainen uintiretki jäsenille - työllistetään vain jäsenmaksunsa maksaneet nuoret - Pilke-lehti, 4H-järjestön jäsenlehti - monipuolinen ja tasokas koko perheen kuvalehti Jäsenmaksun suuruus v. 2009 on yksittäinen jäsen 25 perhejäsenmaksu 40 = kaikki samaan ruokakuntaan kuuluvat yhteensä Yhdistyksen valtionapu on suurelta osin riippuvainen maksavista jäsenistä, ettehän vanhemmatkaan halua, että 4H-toimintaan tarkoitetut varat ja samalla 4H-tapahtumien tarjonta vähenevät kotikunnassanne? Pyhäjoella käy paljon lapsia kerhoissa, mutta jäsenmaksut jäävät monilta maksamatta. Huolehdittehan, että lapsenne saa jäsenenä kaikki jäsenmaksuun sisältyvät tarjottavat edut ja on näin myös tasavertainen toisten kanssa. Lisätietoja 4H-toiminnasta saa osoitteesta www.4h-liitto.fi saataisiin neuvoteltua mahdollisimman vähäisiksi. Julkisen tuen avulla pystymme turvaamaan yhdistyksiin nuorten keskelle aikuisen ihmisen, joka on korvana ja silmänä silloinkin, kun joillakin nuoristamme elämä uhkaa kääntyä sivuraiteelle. Tahdolla ja taidolla teemakauden tavoitteena on edelleen parantaa 4H-järjestön toiminnan laatua kaikilla tasoilla ja tuottaa tämän päivän nuorisolle mielekästä tekemistä sekä tilanteita oppia elämää varten. Emme ole unohtaneet ajatusta tekemällä oppimisesta ja muistamme edelleenkin mottomme HARKINTA HARJAANNUS HYVYYS HY- VINVOINTI. Meitä kaikkia 4H-juhlavuonna onnitellen Maria Isolahti Oulun 4H-piirin johtaja Glögin, kahvin ja torttujen kera! Monet lahjat meiltä löydät, hyllyt täynnä on ja pöydät. Enkeleitä on monia, lahjat pehmeitä tai kovia. Meiltä löydät myöskin essut, patakintaat käsintehdyt. Koriliinat, näppikset, villasukat lämpöiset. Saunasetit, löylyntuoksut, Pukilla on monet juoksut. TERVETULOA! Tulevia kursseja ja retkiä Jouluiset askartelukurssit: Parhalahdella 5.12 klo 16-20 Pirttikoskella 9.12 klo 16 20 Yppärissä 11.12 klo 16-20 Kirkonkylällä 12.12 klo 16 20 Kerhonjohtajille jatkokurssi ja retki Syötteen maisemissa 6 8.2 Rukalle menemme laskettelemaan 2.3 Kerhotoimintaa, vielä ehdit mukaan Tiistaisin Pirttikosken monitoimikerho klo 17:30-19 (Johanna) Pirttikosken liikuntakerho klo 17:30 19 (Joonas ja Jere) 10-12 vuotiaille sählykerho klo 16-17:30 monikkarilla (Jari ja Miika) Keskiviikkona Opetuskeittiöllä kokkikerho klo 16 18 (Kati, Milja ja Ella) Torstaina Monitoimikerho 3 6-luokkalaisille monikkarilla klo 16-17:30 (Tiia-Riikka ja Anna) Isojen sählykerho monikkarilla klo 16:30 18 (Sauli ja Tuomo) Yppärissä isoille kerholaisille liikuntakerho klo 16-17:30 (Iida ja Suvi) pienille monitoimikerho klo 17:30 19 (Minna ja Jonna) 40 ensiksi ilmoittautunutta pääsee mukaan, alle 10- vuotiaille huoltaja mukaan. Ilmoittautumiset: puh. 4390220 tai 044-3390220 Perjantaina Parhalahden monitoimikerho klo 16:30 18 (Henna, Noora ja Tanja) 1-2-luokkalaisille monitoimikerho monikkarilla klo 16:30-18 (Hinni)

sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset 29.10.2008 Työtä, puuhaa, harrasteita ja oppimista nuorille Tunnetko sinä 4H:n? Ulla Vuoti Enpä olisi uskonut 4H-yhdistyksen olevan niin monipuolinen nuortenjärjestö kuin se todella on, kun muutama vuosi sitten pääsin mukaan Pyhäjoen 4H-yhdistyksen hallitukseen. Omiin melko vähäisiin 4H-muistoihini kuuluvat lannoitesäkkien paikkaus ja siskon pieni kasvimaa. Nykyään 4H on kuitenkin paljon, paljon muutakin kuin vihannesten kasvatusta, vaikka eläimet, luonto ja ympäristön kunnioittaminen ovat yhä vahvasti mukana toiminnassa. Vilkasta kerhotoimintaa 4H:hon kuuluu Suomessa yhteensä 84 000 jäsentä, joista 6-28-vuotiaita nuorisojäseniä on 72 000. Suuren jäsen- ja osallistujamäärän takia 4H onkin Suomen suurin nuorisojärjestö! Pyhäjoen 4H-yhdistys onkin vain yksi ympäri Suomen toimivista 285 yhdistyksestä. 4Hyhdistyksen tärkeänä tehtävänä on tukea lasten ja nuorten kehitystä ja kasvamista lisäämällä omatoimisuutta, yritteliäisyyttä ja arkisia taitoja. 4H:n kautta nuoret pääsevät mukaan myös kansainväliseen 4H-toimintaan ja yleensäkin kehittävät yhteistyötaitojaan. Pyhäjoen 4H-yhdistys toimii nykyään vilkkaasti: kerhoja pidetään jokaisella kylällä ja niissä käy lapsia ja nuoria viikoittain yhteensä lähelle pari sataa. On monitoimikerhoa, liikuntakerhoa, kokkikerhoa jne. Monelle sivukylän lapselle ja nuorelle 4H-kerho on se ainoa toiminta, mitä omalta kylältä tai koululta enää löytyy. Kerhonpitäjinä toimivat pyhäjokiset nuoret, jotka opettelevat vastuun ottamista ja omatoimisuutta. Nuoret suunnittelevat kerhoillat itse koulutuksen ja aikuisten tuen avulla ja saavat pitämistään kerhoista myös palkkaa. Kerhotoiminnan lisäksi pyhäjokiset nuoret saavat erilaisia töitä 4H:n kautta. Esimerkkejä ovat ruohonleikkuu ja vesimittarien luku kesäisin sekä erilaiset siivoustyöt. 4H on myös tuttu toimija eri leireillä ja reissuilla. TOP on hauskaa! Tekemällä oppiminen on yksi 4Hyhdistyksen työmenetelmistä ja toimii vaikka mukavana vastapainona koulutyöhön kuuluvalle lukemiselle ja laskemiselle. Tekemällä oppimista toteutetaan kerhoissa esimerkiksi TOP (tekemällä oppii parhaiten)-tehtävien avulla. Näitä tehtäviä pääsevät vanhemmatkin katselemaan 4H:n kotisivuilta (www.4h.fi) tai vierailemalla vaikka lasten omassa kerhossa. Tekemällä oppimista ovat myös nuorten ehkä ensimmäiset työt, joista he saavat palkkaa. Vapaaehtoisena 4H:ssa 4H on kaikkea tätä mistä edellä jo kerroin. Toimiminen 4H-järjestössä vapaaehtoisena on ollut mielestäni mukavaa, koska samalla voin yrittää auttaa nimenomaan pyhäjokisia nuoria saamaan tekemistä ja toimintaa. 4H on siis nuorille, mutta yhtä hyvin kuka tahansa aikuinenkin voi lähteä vapaaehtoisena mukaan 4H-toimintaan. Nuorten parissa ja nuorten hyväksi työskenteleminen on antoisaa ja hauskaa! Pitää vain lähteä ovesta ulos katsomaan, mitä ne lapset siellä 4H-kerhossa oikein touhuavat Sählykerhossa pelataan täysillä 4h-kerhossa voi tehdä kaikenlaista mukavaa,kuvassa maalaillaan kivikoristeita. Parhalahden 4h kerhon ohjaajina toimivat Henna Oja, Noora Tyybäkinoja ja Tanja Pietilä. Kerho kokoontuu Parhalahden koululla, joka perjantai klo. 16.30-18.00 ja se on suunattu 1-6-luokkalaisille ja eskareille. Kerhon pitäminen on ollut todella mukavaa. Kerholaisetkin ovat olleet todella mukavia! sanovat Noora ja Tanja. Parhalahden 4h-kerhossa on paljon vipinää. Kerholaisia käy todella paljon, parhaimmillaan jopa 30. Kerholaiset ovat olleet kerhon toimintaan todella tyytyväisiä ja tekemistäkin on riittänyt monelle kertaa. Tänä vuonna on leikitty, näytelty, oltu ulkona, leivottu yms. Viime vuonna osallistuimme projektiin, jossa piti esitellä omaa kerhoa. Sitä oli mukava tehdä ja kaikki kerholaiset osallistuivat sen tekoon mielellään. Tänäkin vuonna on mahdollisuus tehdä samanlainen projekti, joten ajattelimme että mikäs siinä, tehdään vaan. henna sanoo. Joka tiistai Pirttikosken koululla 17.30-19.00 riittää vilskettä 4hsählykerhon merkeissä. Kerho on tarkoitettu aina viidesluokkalasista yhdeksäs luokkalaisiin saakka sekä pojille että tytöille. Kuitenkin kerhossamme on tähän mennesä ollut Johannan kerho Aina tiistaisin Pirttikosken koululta kuuluu ääntä: 4h-kerholaiset pelaavat ja leikkivät ulkona hippaa ja monia muita kivoja pelejä. Kerhossa on mukavaa, sanovat pojat. Poikien joukosta löytyy vain yksi tyttö ohjaajan lisäksi. Kerhossa on tällä hetkellä ns. poikavalta tyttöjä toivottaisiin enemmän mukaan, sanoo kerhonohjaaja Johanna. Kerhossa on tarkoitus pitää myös erilaisia tempauksia kuten halloween yms. 4h-kerho tiistaisin Pirttikosken koululla klo 17.30-19.00 vain poikia, joita riittää lähemmäs kymmenen henkeä joka kerta. Pelaaminen on aina tehokasta, koska kaikki osallistujat ovat kiinnostuneita sählystä. Järjestämämme kerho luo osallistujille mahdollisuuden hauskempaan vapaa-aikaan. MTK PYHÄJOKI Siellä tapaa kavereitaan liikkumisen merkeissä. Aina riittää menoa ja vilskettä.mielestämme tärkeintä kerhossamme on hauskanpito sekä tehokas liikunta. Jere ja Joonas Helaakoski MAASEUDUN ETUJÄRJESTÖ Keskiviikkona on kokkikerhossa kivaa VUOKRAAMME UKKOHALLASSA LOMAMÖKKIÄ EDULLISEEN HINTAAN Vuodepaikat 6 hengelle Sijainti lähellä rinteitä, latuja ja saunamaailmaa Pyhäjokisuun Lähivakuutusyhdistys puh. 08 433 285 Pyhäjoki Matti Tyybäkinoja puh 010 768 4621 VESIHUOLTOA JO VUODESTA 1954 ALKAEN PÄIVYSTYSNUMEROMME TYÖAJAN ULKOPUOLELLA 0440 434 420 Pyhäjokisuun Vesi Oy Puh. 08 434 420 Email. vesi.oy@pyhajoki.fi

Yppärin monitoimikerho Pyhäjoen Kuulumiset 29.10.2008 sivu 5 Kansainvälisten nuorisovaihtojen hakuaika parhaillaan menossa Yppärin monitoimikerho kokoontuu torstaisin klo 17.30-19.00. Kerhoa käy tällä hetkellä 1-4-luokkalaisia oppilaita. Kaikkiaan heitä on noin kymmenen. Kerhossa leikitään, askarrellaan, leivotaan ja tehdään monenlaista kivaa. Puuhakerho monikkarilla Torstaisin pidetään monikkarilla 4h-puuhakerhoa 16.00-17.30 3-6 luokkalaisille. Ollaan leikitty pihalla ja sisällä, askarreltu, katsottu elokuvaa ja pidetty naamiaiset. Uusia kerholaisia mahtuu mukaan ja toivottavasti saammekin uusia tuttavuuksia pitämään hauskaa kanssamme. Tulemme viettämään yhdessä monia juhlia mm. halloweenia ja pikkujoulua yms. leivomme ja teemme kaikkea kivaa. Mutta nyt odottelemme innolla että pääsemme viettämään halloweenia. Tulkaahan kaikki 3-6-luokkalaiset mukaan. Toivottavat: Anna ja Tiitu Yppärin pelikerho Olemme ehtineet tehdä paljon askarteluja ja myös jotain pientä syötävää. Joskus pidetään suurempia kekkereitä mm. jouluna pikkujoulut ja keväällä kerhon päättäjäiset. Kerhoon mahtuu vielä uusia kerholaisia, joten kaikki 4H-kerhosta kiinnostuneet olette tervetulleita mukaan kerhoomme. Terveisin kerhonohjaajat Minna ja Jonna. 4H-järjestön nuorisovaihto tarjoaa hyvän vaihtoehdon, kun haluat lähteä kokeilemaan siipiäsi ulkomaille. Nuorisovaihdossa asut isäntäperheessä, et ehkä niin huolettomasti kuin kotonasi, mutta tutustut isäntämaasi kulttuuriin syvällisemmin, kuin tavallisella lomamatkalla. Kaikille vaihtoon lähteville järjestetään valmennus ennen Suomesta lähtöä ja usein tulovalmennus välittömästi isäntämaahan saavuttaessa. Vaihtoon voi hakea aikaisintaan, kun täyttää vaihtovuoden aikana 14 vuotta. Pohjoismaiselta 4H-leiriltä saa uusia Pyhäjoen 4H-yhdistyksen käsityömyymälä toimii jo yhdettätoista vuotta. Kunnan keskustassa, Vanhantien varrella sijaitseva pikkukauppa on kodikas ja viihtyisä. Myymälä on avoinna ma - pe klo 10-16. Myytävänä on monenmoista käsityötä pellavaliinasta villasukkiin, on saunatakkia, laudeliinaa, tyynyliinoja, koriste-esineitä ym. Myymälässä työskentelee toiminnanjohtaja Maire Luodon lisäksi 1-2 työntekijää, Maire hoitelee toimistotyöt ja me työntekijät, Eila Sandroos ja Katariina Kauppi, pidämme huolta siitä, että hyllyissä on kauniita käsitöitä myytäväksi, myös paikkakuntalaisten valmistamia taidonnäytteitä otetaan myytäväksi. Äkillisen lahjatarpeen yllättäessä kannattaa muistaa 4H-käsityömyymälä, valikoimista löytyy varmasti mukava lahja niin vauvalle kuin vaarillekin. Pellavaiset pihlajanmarja painotuotteet ja Pyhäjokiset puumerkit painettuna erilaisiin tekstiileihin ovat erittäin suosittuja lahjoiksi, niiden arvokkuutta lisää vielä mukana tuleva selvitys puumerkkien haltijoista. 4H-yhdistyksen tiloissa valmistuu myös erilaisia kortteja ja koristeita, käsityönä tehty kortti on mukava saada ja antaa. Lähestyvä isänpäivä tuo taas lahjanhankintapaineita, silloin kannattaa poiketa putiikkiin katsomaan löytyisikö isälle vaikkapa pellavainen saunatakki tänä vuonna. Jouluksi valmistetaan kaikkea kivaa kodin koristusta, joku kyselikin jo tässä eräänä päivänä joulun ajan koristeita. Asiakkaiden toiveita otetaan mielellään vastaan ja tehdään mahdollisuuksien mukaan mitä osataan (ja osataanhan me). kavereita ja runsaasti kokemuksia! Pohjoismainen 4H-leiri järjestetään joka toinen vuosi vuoronperään eri pohjoismaissa: Norjassa, Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa. Leiri on viikon pituinen teemallinen 4H-tapahtuma, jossa pääsee kokeilemaan omaa kielitaitoaan hauskalla tavalla. Yleensä pohjoismaiselle leirille osallistuu noin tuhat 14 28-vuotiasta nuorta. Viikkoon mahtuu monenlaista kivaa toimintaa. Ryhdy isäntäperheeksi ja kansainvälisty kotisohvalla istuen! Kansainvälisyys on läsnä omassa olohuoneessasi ja luvassa on erilainen kesä, kun päätät ryhtyä vapaaehtoiseksi isäntäperheeksi IFYE-nuorelle. IFYE on ulkomailta 4H-vaihtoon tuleva nuori, joka asuu perheenjäsenenä isäntäperheessä. Hän on muutamien viikkojen ajan osa perhettänne, mukana arjessa ja juhlassa. Vaihtovierailun aikana sekä perheenjäsenten että IFYE-nuoren kielitaito karttuu ja maailmankuva avartuu. Hän tuo kotimaansa tuulahduksen suomalaiseen kotiin ja samalla voit lähettää Suomen maailmalle kulttuurien vuorovaikutusta ei voi estää! Kiinnostuitko? Lisätietoja saa 4Hyhdistyksestä. Terveisiä Pyhäjoen 4H-myymälästä 4H-myymälästä löydät todella kauniita lahja- ja käyttöesineitä. Yppärin pelikerholaisia. Kaikki eivät tällä kerralla olleet mukana. Torstaisin Yppärin koululla kokoontuu pelikerho, joka on tarkoitettu lähinnä 4-6-luokkalaisille, mutta myös pienemmätkin saavat käydä kerhoa. Kerholaisia on ollut yleensä jotain kymmenen, mutta joskus on ollut enempi ja joskus vähän vähempikin. Yleensä leikimme erilaisia leikkejä ja pelaamme erilaisia pelejä, kuten koripalloa ja jalkapalloa, huomioiden kuitenkin kerholaisten mielipiteet. Kerholaiset ovat kuitenkin tykänneet eniten pelata pihalla jalkapalloa ja sisällä MURSKEITA MYYTÄVÄNÄ! Kalliosta ja sorasta jauhettua, kuormataan myös asiakkaiden ajoneuvoihin sopimuksen mukaan JUHANI MATTILA, Pyhäjoki p. 0400 383 824 pallohippaa. Suurin osa kävijöistä on poikia, olisi kiva jos tyttöjäkin tulisi lisää mukaan. Eli kaikki, jotka ovat kiinnostuneet liikunnasta niin tulkaa mukaan pelikerhoomme! Terveisin kerhonohjaajat: Suvi ja Iida Se ei oo reikä mikä on revenny eikä rikki mikä on ratkennu eli, teemme myös pieniä vaatteiden korjauksia muiden töiden ohessa, kohtuuhintaan. Lasten ja nuorten asiat; harrastukset, kädentaidot ja hyvinvointi on 4H-yhdistyksen sydämenasia. Myymälän tuotto ohjataan kokonaisuudessaan lasten ja nuorten kerhotoimintaan, ostamalla 4Htuotteita tuet oman paikkakunnan nuorisoa ja lapsia. Kerhoissa valmistuu mitä moninaisimpia askartelutöitä, ja esim. kokkikerhossa lapset oppivat tärkeitä kodinaskareita, lisäksi nuoria työllistetään yhdistyksen kautta erilaisiin pikkutöihin, Pieneen tilaan on saatu mahtumaan 4H-järjestön teemakausi: Tahdolla ja taidolla paljon erilaista ruohonleikkuuseen, siivoukseen ym. Näistä töistä nuorille maksetaan oikein palkkaa. Tunnolliset nuoret ihmiset tulevat mielellään vaikkapa pesemään kotisi ikkunat. Myymälässä on myytävänä myös oululaisen Lystin painotuotteita. Lisäksi valikoimissa on mm. joka taloudessa tarpeellisia mausteita ja pesuaineita. Uutena työntekijänä olen opetellut talon tavoille pari viikkoa ja mukavaa on ollut. Välillä olo on kuin Liisalla Ihmemaassa, on niin paljon uusia ideoita ja voi omin käsin tehdä melkein mitä tahansa. Ja mikä parasta, tässä tutustuu samalla paikkakuntalaisiinkin. Tulkaapa joukolla katsomaan mitä kaikkea kivaa meiltä löytyy! Tavataan 4H-käsityömyymälässä. Terveisin Katariina Kauppi

sivu 6 Hauskanpitoa eräleirillä Pyhäjoen Kuulumiset 29.10.2008 Pasi Simonen Pyhäjoen 4H-yhdistys järjesti yhdessä Vihannin, Siikajoen ja Rannikon 4H-yhdistysten kanssa eräleirin Keskikylän koululla. Leiri järjestettiin syyslomaviikolla jo toista kertaa peräkkäin. Tällä kertaa leirillä oli ohjaajien lisäksi 17 leiriläistä ja 5 nuorta apuohjaajaa. Heti ensimmäisen päivänä leiriläiset pääsivät käymään merellä Pyhäjoen meripelastusseuran veneellä. Samalla tutustuttiin meripelastuksen toimintaan ja kalustoon. Toisen päivän ohjelman muodostivat erilaiset tehtävä- ja toimintarastit. Ohjelmassa oli linnunpönttöjen tekoa, luonnonmateriaaleista askartelua ja päivän kohokohtana mönkijärata. Varsinkin pojat nauttivat mönkijällä ajamisesta. Leirin apuohjaajana oli mukava katsella lasten iloa, heidän nauttiessa eräleirillä olosta Tarkempaa tietoa: www.pyhajoki.fi Pyhäjoen kunta PL 6, kuntatie 1 86101 Pyhäjoki, puh (08) 43901 Myös monikkarilla kokoontuu 4H-sählykerho

Seurakunta tiedottaa Kuollut: Ilmi Korpi e Koski e Ryöppy Pohjankylältä 82 v 4 kk 15 pv Avioliittoon kuulutettu: Ari Joel Hermanni Impola ja Minna Emilia Sorvari Kastettu: Vikke Niklaus Muurinen Ehtoollishartaus Jokikartanossa to 30.10. klo 13 Jumalanpalvelus ja HPE pyhäinpäivänä la 1.11. klo 10 Pyhäinpäivän iltakirkko ja kynttilöiden sytytys poisnukkuneiden muistolle la 1.11. klo 19 (kirkkokuoro) Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 2.11. klo 10 (Saarna Reijo Junttila) Siionin matkalauluseurat seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen su 2.11. (Reijo Junttila, Aaro Leipälä) Pyhäkoulut su 2.11. klo 12 seuraavasti: -Kirkonkylän pyhäkoulu Sarpatissa -Pirttikoskella Kirsi ja Veli-Matti Halusella Pirttikoskentie 295 -Yppärissä Maria ja Tuomo Impolalla Mehtäkyläntie 264 Perhekerho Sarpatissa tiistaisin klo 10-12 Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo 18.30. Uusia laulajia otetaan mukaan, voitte ottaa yhteyttä Outi Krankiin p. 040-5644840 TULOSSA: -Partiolaisten kirkkopyhä ja lupauksen anto su 9.11. klo 10 NUORET: -Maata näkyvissä festarit Turussa 14.-16.11. Osallistumismaksu 63e. Ilmoittautuminen 30.10. mennessä. -AmaniWorkShop 22.11. Raudaskylällä Ylivieskassa. Afrikkalaisen musiikin työpajat Amani -kuoron kanssa. -Nuorten sählyturnaus Sievissä 29.11. Ikäraja 13-18v. Maksuton! Tiedustelut ja ilmoittautumiset Hannulle p.0500-766031 KOULUIKÄISTEN KERHOT SARPATISSA: -7-pojat keskiviikkoisin klo 17.-18.30 -Puuhakerho 2.-4. luokkalaisille torstaisin klo 15.30-17.00 LÄHETYS: -Syksyn lähetysarpajaiset 19.10.-2.11. RY: Opistoilta/myyjäiset ke 29.10.klo 19 Ry:llä (Markku Launonen) Alueellinen rippikouluinfo to 30.10. klo 18.30 Ry:llä Seurat su 2.11. klo 17 Ry:llä (Kari Ahola, Risto Laurila) Sisarkerho ma 3.11. klo 19 Sari Nuoralan mökillä Kirkkoherranvirasto p. 433119 avoinna ma klo 8-12 (huomaa aika), ti ja ke klo 12-16 Tarvittaessa voitte sopia virastoasioista muulloinkin ja ottaa tarvittaessa yhteyttä papistoon: Jukka Malinen p. 040-5050016 / 434414 tai Niko Rantanen 050-3288107 Pyhäjoen Kuulumiset 29.10.2008 sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry. Äijäkööri kokoontuu Iltaruskoon ma. 3.11. klo 18.. Tervetuloa. Ti.4.11. klo 12.00 Päiväkahvit ja syyskokous Iltaruskossa. Mukana piirin toiminnanjohtaja Vesa Ojala. Tervetuloa joukolla mukaan! Arvontaa. Vapaaehtoistoiminnan piiri kokoontuu Iltaruskoon 3.11. klo 12.00, kaikki mukaan! Klo 13.00 Rauha ja Irja jatkaa tarinapiirillä. Tervetuloa! Hanhikiven Kiertäjät ry 9.11. Partiolaisten kirkkopyhä ja lupauksenanto. Lupauksenantajat, laulajat, ja lipunkantajat kirkkoon jo klo 9:00 harjoituksiin. Lupauksenanto on jumalanpalveluksen loppuosassa. Hallituksen kokous sunnuntaina 9.11. lupauksenannon ja kirkkokahvien jälkeen srk-talolla/ sarpatissa. Johtajisto: toimittakaa jäsenmaksulaskut Satulle heti! MLL perhekahvila maanantaisin monitoimitalon kahvilassa, käytössä myös salin I lohko. Ma 3.11 Lasten laulutuokio, Outi Krank laulattaa ja leikittää lapsia ja vanhempia. Ma 10.11 Partyliteesittely, Salli Erkkilä. Ma 17.11 Kirppispäivä, voit tulla myymään tavaroitasi tai tulla tekemään ostoksia. Ma 24.11 Leivotaan pullaa, arpajaiset. Ma 1.12 Temppurata lapsille, vetäjinä Heinulat. Ma 8.12 Lasten hiustenleikkausta (alle 10v.) Susanna Kallio. Ma 15.12 Pikkujoulu. Tervetuloa! Pirttikosken Maaseutunaiset ry. Kökkä Elisa Arolalla To.30.10 klo 18.00. Mukana Annikki esittelemässä Lemom pukukoruja. Tervetuloa. Pyhäjoen JHL:yhd.315 Jouluruokailu ravintola Dadossa 29.11. alk. klo. 19. Jouluruoka jäsenille ilmainen, seuralainen maksaa itse. Menu sisältää joulupöytään kuuluvat ateriakokonaisuudet. Tervetuloa jäsenet nauttimaan jouluruokapöydän herkuista! Ilm. ti. 25.11. menn. Nellille puh.040-7477646 tai 433338. Pyhäjoen Martat Martta-ilta Sirkalla to.30.10. Hietatie 1. as.6. Aiheena syksyn toiminta.arvontaa.tervetuloa! Pyhäjoen Reserviläiset su 16.11 klo 15 Pauhasalissa elokuva Tali-Ihantala. Lippu 5 e. Sotaveteraanit, puolisot ja lesket ilmaiseksi. Lisätietoja: Jukka Kesti puh. 0400-686897 Raahen omaishoitajat Torstaina 6.11.2008 klo 12-16 Raahen Fregatti-salissa Seminaari on kaikille avoin ja maksuton! Ilm. Sari Riikoselle p.044 551 6802/ sari. riikonen@kiertotahti.com 31.10.08 mennessä * kirjastossa Yercaudin lapset- valokuvanäyttely to 30.10 saakka: ma, to 11-16, ti, ke, pe 13-20. Ma 2.11. lähtien Face to Face or not - näyttely. * to 30.10. Hullu pöllö- konsertit: klo 8.30 Pirttikosken koululla ja klo 11.00 Pauhasalissa. Pirttikosken konsertissa Kalenteri JJL-rakennus OY on hyvin tilaa alle kouluikäisille * su 23.11 klo 18 Pauhasalissa Antero Vuotin sävellyskonsertti. Lisätietoja: Antero Vuoti puh. 044-5430408 * Raahesalin tilaisuuksiin pääsylippuja myös Pyhäjoen kirjastosta tai http://ticket.raahe.fi Uudisrakentaminen ja saneeraukset. Laadukasta rakentamista. puh. 040-5226538 tai 0400-862818 Helluntaiseurakunta To 30.10. klo 18 Hyvän sanoman ilta Sirpa Räihällä, Mäkitie 2. Tervetuloa! Ari Pirkola kiittää äänestäjiä. Pidetään yhteyttä. Keskustan ehdokkaat kiittävät äänestäjiään luottamuksesta! Työ Pyhäjoen kehittämiseksi ja palvelujen turvaamiseksi jatkuu! Kiitos Antero Ruotsalainen Nöyrä kiitokseni saamastani luottamuksesta! Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä! Pirkko Lintunen Toivon olevani luottamuksenne arvoinen Matti Pahkala Kaisa Kittilä on valmistunut 23.10.2008 filosofian maisteriksi Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitokselta. KIITOS Tuesta, näissä hämmentävissä vaaleissa, yritetään omalla panoksella olla sen arvoisia Työ sinun ja Suomen puolesta jatkuu... Taimi Erkkilä, Jaakko Jukkola, Paula Jukkola Risto Kangas. ITSENÄISYYSPUOLUE KYLÄILTA Keskikylän koululla To. 6.11. klo 19. Pikkujoulun merkeissä, ken lahjan tuo, hän lahjan saa. On riisipuuroa, torttukahvit, arvontaa Tervetuloa Kylätoimikunta Pyhäjoen vanhustenkotiyhdistys ry sääntömääräinen syyskokous pidetään kerhohuoneella keskiviikko 05.11.2008 klo 14.00. käsitellään sääntöjen 8 :n mukaiset asiat Tervetuloa! Johtokunta Yläaste tiedottaa Kokeet to 30.10. 8b historia pe 31.10. 8c historia, 9a uskonto, 9lk saksa ma 3.10. 7b äidinkieli, 8 lk saksa, 9c fysiikka ti 4. 11 9ab äidinkieli ke 5.11. 7bc uskonto, 8ab äidinkieli, 9c matematiikka P YHÄJOEN KUULUMISET Päätoimittaja Sari Rintamäki Toimitussihteeri Tuomas Ruotsalainen TaittajaT Pasi Simonen Samu Sarpola Arvo Helanti http://kuulumiset.pyhajoki.fi kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. (08) 4390 244 Fax (08) 4390 282 Taittaja: (08) 4390 244 Päätoimittaja: (08) 4390 242 Taloussihteeri: (08) 4390 470 Toimitus on paikalla ma klo 15 17 Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN 0788-6071 Seuraava lehti (nro 45) ilmestyy >> keskiviikkona 5.11.2008 Aineisto toimitettava >> perjantaihin 31.10.2008 klo 17.00 mennessä Painosmäärä >> vko 44: 1780 kpl >> vko 45: 1780 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 22%) >> 0,35 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 150 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 010 665 5125

sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset 29.10.2008 TARJOUKSET VOIMASSA TO PE 30.10.-31.10. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - ETUKUPONKI SINULLE! TÄLLÄ KUPONGILLA SAAT YHDESTÄ KERTAOSTOKSESTA -10% ALENNUKSEN Etukuponki voimassa 31.10. asti Kertaostokseen voi kuulua useita eri tuotteita, jotka maksetaan samanaikaisesti. Tarjous ei koske plussaeikä tarjoustuotteita, pullopantteja, äidinmaidonkorvikkeita, tupakka- ja alkoholituotteita eikä lehtiä. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - PRESIDENTTI KAHVI 500 g ETUSI 2 50 5 00 2 pkt 1 erä / talous TUORE LOHIFILEE Norja 6 99 kg MAITOKOLMIO MEIJERIVOI 500 g 1 49 pkt 1 / talous HK PORSAAN ULKOFILEE VIENNETTA JÄÄTELÖKAKUT 650ml 5 99 0 18 99 kg OLVI III-OLUT 24 X 0,33 l 24-pack sis. pantit 3,60 PALVELEMME PYHÄINPÄIVÄNÄ 99 pkt 31.10 PERJANTAI 7-18 1.11 LAUANTAINA SULJETTU 2.11 SUNNUNTAINA 12-21 TERVETULOA! 2 / talous EVÄSKONTTI Vanhatie 44, 86100 Pyhäjoki (08) 433 186, toni.perala@k-market.com