Matkalle tai lahjaksi KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN päättäjäisten lähestyessä digikamera on edelleen yksi suosituimmista lahjavaihtoehdoista. Samoin lähestyvä kesälomakausi houkuttelee näppärästi mukana kulkevan pikkukameran hankkimiseen. Keräsimme testiin seitsemän lahja- tai matkakameraksi käyvää pikkudigiä ja otimme lisäksi vertailun vuoksi mukaan yhden niin sanottuun superzoom-luokkaan kuuluvan isomman kompaktikameran. Jälkeään pikkukameroiden ei tarvitse hävetä isompiensa rinnalla. Isomman kameran monipuolisempien toimintojen vastapainoksi pikkukamera on helpompi pitää aina siellä, missä tapahtuu. 18 MikroPC 6 / 2007 W W W. M I K R O P C. N E T
Testi Fuji Finepix F40fd Nikon Coolpix P5000 Olympus µ760 Panasonic Lumix DMC-TZ3 Pentax Optio A30 Samsung Digimax L77 Olympus SP-55OUZ Testissä digitaaliset taskukamerat Pienet ovat helppoja Pienellä kameralla on helppo kuvata. Se myös kulkee sinne, missä sitä tarvitaan, todennäköisemmin kuin iso kamera. Koossa saavutettavat edut kuitenkin menetetään hallittavuudessa ja säädöissä. Taskukameraa ei juuri hienosäädetä. Jälkeä tämä ei silti huononna. TEKSTI JA KUVAT: JARI TOMMINEN T ämänkeväiseen testiimme lähtivät mukaan kaikki kameramarkkinoiden keskeiset valmistajat. HP:n uutuuskamera ei ehtinyt mukaan ja Sony ei reagoinut testikutsuun. Jo useamman vuoden kasvussa ollut digitaalikameroiden myynti ei edelleenkään näytä hiipumisen merkkejä. Digikuvauksen helppous ja kuvien verrattain hyvä laatu pitävät huolen siitä, että uutta ostajakuntaa riittää vielä pitkään. Lisäksi kameroiden tekniikka paranee jatkuvasti pitäen huolta siitä, että digiaaltoon alkuvaiheessa lähteneillä on runsaasti hyviä syitä päivittää kuvauskalustoaan uudempaan. Ennen kaikkea helppoa Pienet digikamerat ovat kuvaajan kannalta ennen kaikw W W. M I K R O P C. N E T GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI kea helppoja todellisia näppäilykameroita. Taskukamera on suurimmaksi osaksi automaattinen laite, jonka käyttäminen tiivistyy Kodakin ikiaikaiseen mainoslauseeseen: Tähtää ja laukaise. Me hoidamme loput. Tässä tapauksessa me viittaa kameran suorittimeen ja ohjelmistoon. Taskukokoisessa digikamerassa on hyvin harvoin edes mahdollisuutta valita muuta kuin automaattinen toimintatila. Sen verran myönnytyksiä tosin tehdään, että vaihtoehtoina voivat olla täys automaattinen helppokäyttötila ja tavallinen automaatti. Edellisessä kuvaaja voi valita ainoastaan kuvakoon ja mahdollisesti salaman käytön. Jälkimmäisessä on mahdollista vaikuttaa kuvan laatutasoon, salaman toimintatapaan, valotuksen korjailuun, valkotasapainoon ja moniin muihin asetuksiin, vaikka itse valotus ja tarkennus hoituvatkin automaattisesti. MikroPC 6/2007 19 >
Joissakin digikameroissa, jotka keikkuvat jo taskukameroiden ja seuraavan kokoluokan välillä, on mahdollisuus jopa täysiin käsisäätöihin. Nämä kamerat tarjoavat oivan vaihtoehdon enemmän valokuvausta harrastaneelle, joka kaipaa pidemmälle menevää mahdollisuutta vaikuttaa lopulliseen kuvaan. Pienokaiselle ruokaa Yksi pienten kameroiden riesoista on niiden lyhyt toiminta-aika. Pieneen runkoon on hankala mahduttaa puhdikasta akkua, joten ahkerampi kuvaaja saa ladata kameraa yhtenään. Testin pikkukameroilla yhdellä latauksella saadut kuvamäärät vaihtelevat vajaasta 70 kuvasta reiluun 170 kuvaan testissämme käytetyllä kuvausprofiililla. Virrankulutukseen vaikuttaa akun kapasiteetin lisäksi suuresti kameran käyttötapa sekä se, paljonko kamerassa on erilaisia, jatkuvasti käytössä olevia sähköisiä toimintoja. Pienissä kameroissa kaikki toiminnot hoidetaan poikkeuksetta sähköllä: tarkennus, zoomaus ja mahdollinen tärinänvaimennus käyttävät kaikki jonkinlaista sähkömoottoria ja tähtäyskin hoidetaan useimmiten takaseinän isolla, sähkösyöpöllä lcd-näytöllä. Isommissa kameroissa zoomaus voi olla täysin käsikäyttöinen ja jopa tarkennukseen voi olla täys mekaaninen, sähkötön vaihtoehto. Etsin puolestaan saattaa olla optinen tai vähävirtaisemmalla, pienellä Canonin toimintovalitsin ja hallintapainikkeet ovat selkeitä ja helppokäyttöisiä. näytöllä varustettu videoetsin. Taskukameran pienestä koosta seuraa se haitta, että kameran virtalähteenä on yleensä laitemallikohtainen akku. Ennen reissuun lähtöä on siis syytä varmistaa, että mukana on riittävä määrä vara-akkuja, sillä omaan kameraan sopivia ei välttämättä löydy joka kioskista tai edes fotokaupasta. Joissakin isommissa kameroissa on mahdollista käyttää AA-kokoisia paristoja tai akkuja, joiden saatavuudessa ei yleensä ole ongelmia kaikkein syrjäisimpiä seutuja lukuun ottamatta. Oli akkutyyppi mikä hyvänsä, laturi on aina aiheellista pitää matkassa mukana. Ja tietenkin matkan kohdemaasta riippuen asianmukaiset pistokesovitteet ynnä muut tykötarpeet. Kielipuolia kameroita Yhä useampi kameravalmistaja on vihdoinkin alkanut ym- Vertailu > Digitaaliset taskukamerat Merkki Canon Fuji Nikon Olympus Malli Ixus 850IS Finepix F40fd Coolpix P5000 µ760 Edustaja Canon Fuji Finland Nikon Nordic Olympus Finland Internet www.canon.fi www.fuji.fi www.nikon.fi www.olympus.fi Hinta, noin 400 280 400 260 Takuu 1 v 1 v 1 v 2 v Kuvakoko 7,1 Mpx, 3072x2304 8,3 Mpx, 3296x2472 10 Mpx, 3648x2736 7,1 Mpx, 3072x2304 Kennon koko ja tyyppi 1/2,5 ccd / 4:3 1/1,6 super ccd hr / 4:3 1/1,8 ccd / 4:3 1/2,33 ccd / 4:3 Objektiivi 4,6-17,3 mm / f:2,8-5,8 8-24 mm / f:2,8-5,1 7,5-26,3 mm / f:2,7-5,3 6,5-19,5 mm / f:3,4-5,7 Objektiivi (35 mm vastaava) 28-105 mm 36-108 mm 36-126 mm 37-111 mm Lähin tarkennus (norm./makro) 24 cm / 3 cm 45 cm / 7 cm 30 cm / 4 cm 60 cm / 8 cm Manuaalitarkennus ei ei ei ei Kuvanvakain on on on, optinen on Valotustavat Auto (korjailulla) P, Auto P, S, A, M, Auto P, Auto Kuvausohjelmia 10 kpl 15 kpl 15 kpl 22 kpl Suljinajat 15-1/1600 s 3-1/2000 s 8-1/2000 s 4-1/1000 s Sarjakuvaus 1,7 k/s on on on Herkkyydet auto, ISO 80-1600 auto, ISO 100-1600 auto, ISO 64-3200 auto, ISO 80-1600 Optinen etsin / dioptrisäätö on ei on ei Lcd-näyttö 2,5, 207000 px 2,5, 230000 px 2,5, 230000 px 2,5, 230000 px Still-kuvamuodot jpeg jpeg jpeg jpeg Muistikortti sd, sdhc, mmc xd sd xd Akku Li-ion / 7,4 V, 720 mah Li-ion / 3,6 V, 1150 mah Li-ion / 3,7 V, 1100 mah Li-ion / 3,7 V, 740 mah Laturi / akut vakiona on, on on, on on, on on, on Videokuvaus 640x480, 30 k/s 640x480, 30 k/s 640x480, 30 k/s 640x480, 15 k/s Videotiedostomuoto, codec avi, m-jpeg avi, m-jpeg quicktime avi, m-jpeg Suomenkieliset valikot on ei on on Muuta kasvojentunnistus kasvojentunn., varustekenkä roiskevesitiivis Mitat, l x k x s (mm) 89,5 x 58 x 25,1 mm 95,7 x 59 x 23,3 mm 98 x 64,5 x 41 mm 99 x 54 x 24,4 mm Paino (kuvauskunnossa), noin *) 176 g 182 g 228 g 130 g *) Punnittu. 20 MikroPC 6 / 2007
Canonissa (ylh.) on kunnollinen, metallinen jalustakierre. Fujin ja monen muun kameran jalustakierre on muovia, joka särkyy helposti huolimattomasti kiristettäessä. märtää käyttöliittymän lokalisoinnin tärkeyden. Se, että kameran merkinnät ja asetusvalikot ovat käyttäjän omalla kielellä, on hyvin usein kynnyksenä paitsi tuotteen valinnalle, myös sen mielekkäälle käytölle. Erityisen tärkeää on, että kameran mukana toimitetaan kunnollinen, käännetty käyttöohje. Valitettavan usein juuri käyttöohje tuntuu siltä, että se on laadittu viimeisenä, jäljellä olevilla olemattomilla resurssien rippeillä. Vaikka alkuperäinen ohje olisikin selkeä ja havainnollinen, suomenkielisen ohjeen termistö ja jopa lauserakenteet vaikuttavat luvattoman usein huolimattomasti koulutetun apinalauman aikaansaannoksilta. Syy on yksinkertainen: kustannusten minimoimiseen tähtäävä valmistaja teettää suomennoksen ulkomaisella käännöstoimistolla todennäköisesti konekäännöksenä, jonka lopuksi tarkastaa jos tarkastaa ihminen, joka ei puhu suomea äidinkielenään eikä todennäköisesti muutenkaan tunne valokuvausalan termistöä. Kauhukamera Joskus syntyvät lapsukset pääsevät jopa kameroiden käyttöliittymiin. Erityisen silmiinpistävänä esimerkkinä on testissä mukana ollut Pentax Optio A30, jonka valikossa majailee asetuskohta Muoto. Saakohan tästä valita kuvan sivusuhteen tai mahdollisesti jopa ympyrän muotoisen kuvan? Kun kohdan valitsee, vuorossa on pienehkö sydänhalvaus. Kamera nimittäin ilmoittaa kylmästi: Kaikki tiedot poistettu. Ja tämä ennen kuin käyttäjä on edes antanut minkäänlaista komentoa tai kuittausta. Ensisäikähdyksen jälkeen huomio kiinnittyy ilmoituksen alla oleviin valintoihin: Muoto, Peruuta ja OK. Ellei tuo veret seisauttava ilmoitus valaissut asiaa, niin yllä mainitut valinnat eivät edelleenkään tee kyseisen valikkokohdan tarkoitusta selkeämmäksi. Kyse on kuitenkin muistikortin alustuskomennosta ( format ). Komento ei myöskään, ilmoituksesta huolimatta, poista kortilta mitään ennen kuin Muoto on valittu toisen kerran ja komento kuitattu painamalla OK-näppäintä. Merkki Panasonic Pentax Samsung Olympus Malli Lumix DMC-TZ3 Optio A30 Digimax L77 SP-550UZ Edustaja Panasonic Finland Perkko Perkko Olympus Finland Internet www.panasonic.fi www.perkko.fi www.perkko.fi www.olympus.fi Hinta, noin 450 300 300 520 Takuu 1 v 1 v 1 v 2 v Kuvakoko 7,1 Mpx, 3072x2304 10 Mpx, 3648x2736 7,1 Mpx, 3072x2304 7,1 Mpx, 3072x2304 Kennon koko ja tyyppi 1/2,35 ccd / 4:3 1/1,8 ccd / 4:3 1/2,5 ccd / 4:3 1/2,5 ccd / 4:3 Objektiivi 4,6-46 mm / f:3,3-4,9 7,9-23,7 mm / f:2,8-5,4 6,3-44,1 mm / f:3,5-5,4 4,7-84,2 mm / f:2,8-4,5 Objektiivi (35 mm vastaava) 28-280 mm 38-114 mm 38-266 mm 28-504 mm Lähin tarkennus (norm./makro) 50 cm / 5 cm 35 cm / 12 cm 80 cm / 10 cm 10 cm / 1 cm Manuaalitarkennus ei on ei on Kuvanvakain on, optinen on ei on, digitaalinen Valotustavat Auto (korjailulla) P, S, M, Auto P, Auto P, S, A, M, Auto Kuvausohjelmia 20 kpl 9 kpl 11 kpl 23 kpl Suljinajat 8-1/2000 s, 15 s, 30 s, 60 s 4-1/2000 s 15-1/1250 s 15-1/2000 s, B Sarjakuvaus 2-3 k/s, 5-7 kpl on on on Herkkyydet auto, ISO 80-1250 (3200) auto, ISO 64-3200 auto, ISO 50-1600 auto, ISO 50-5000 Optinen etsin / dioptrisäätö ei ei ei video Lcd-näyttö 3,0, 230000 px 2,5, 232000 px 2,5, 230000 px 2,5, 230000 px Still-kuvamuodot jpeg jpeg jpeg jpeg, raw Muistikortti sd sd, sdhc sd, sdhc, mmc xd Akku Li-ion / 3,7 V, 1000 mah Li-ion / 3,7 V, 710 mah Li-ion / 3,7 V, 660 mah 4 x AA Laturi / akut vakiona on, on on, on on, on ei, ei Videokuvaus 640x480, 30 k/s 640x480, 30 k/s 640x480, 30 k/s 640x480, 30 k/s Videotiedostomuoto, codec quicktime m-jpeg avi, mpeg-4 DivX quicktime (mpeg-4) avi, m-jpeg Suomenkieliset valikot ei on on on Muuta Mitat, l x k x s (mm) 94,9 x 51,9 x 22 mm 89,5 x 57,5 x 23,5 mm 94 x 57 x 21 mm 116 x 78,5 x 78 mm Paino (kuvauskunnossa), noin *) 256 g 148 g 156 g 470 g *) Punnittu. > MikroPC 6/2007 21
Entäs kännykkä? MONI POHTII ERILLISEN kameran hankinnan mielekkyyttä, kun lähes kaikissa uusissa matkapuhelimissa on sisäänrakennettu kamera. Ja puhelimen tavoin kyseinen kamera on aina mukana. Onko kamerakännykästä sitten oikean kameran kilpailijaksi? Kaikessa lyhykäisyydessään vastaus on: Ei! Puhelinten kamerat eivät pääse samanlaiseen yksityiskohtien ja sävyjen toistoon kuin varsinaiset digikamerat. Puhelimen yhteydessä olevan kameran optiikkaa ei pienen kokonsa vuoksi pysty rakentamaan riittävän laadukkaaksi ilman, että laitteen hinta kohoaa kohtuuttomaksi. Samoin kameran kenno on pakko tehdä fyysisiltä mitoiltaan niin pieneksi, että sen valonherkkyys kärsii ja kuvista tulee kohinaisia. Pisteenä i:n päällä on puhelimien rajallinen tallennuskapasiteetti, joka pakottaa pakkaamaan kuvia hyvin voimak- kaasti. Raju pakkaus puolestaan tuhoaa tehokkaasti yksityiskohtia ja tärvelee jäljellä olevankin sävyntoiston. Puhtaasti käyttöä ajatellen kamerapuhelimen käyttöliittymä ei ole ihanteellinen. Laitteen hallinta ja kuvausasento ovat köm- Nokia 6230i -kamerakännykällä (vas.) kuvattu kuva on väreiltään virheellinen, sävyiltään tukkoinen, erottelukyvyltään heikko ja sisältää runsaasti värillistä kohinaa. Kuva kelpaa laadultaan lähinnä muistikirjamerkinnäksi. Canonilla otettu kuva (oik.) on puolestaan väreiltään jokseenkin todellisuutta vastaava, siinä erottuu runsaasti yksityiskohtia ja se on muutenkin yleisilmeeltään siisti. pelöitä, eikä kuvaustoiminnon hitaus ole omiaan tilannekuvien napsimiseen. Kamerapuhelin on sen sijaan erinomainen väline muistiinpanojen tekemiseen ja hetkelliseen, satunnaiseen dokumentointikäyttöön. Muistikortilla on väliä Panasonic on jo lepotilassa kohtalaisen kookas kamera. Kuvaustilassa kameran eteen työntyy vielä sen kokoon nähden massiivinen zoom-objektiivi. Nikonissa on testin ainoana muun muassa erillisen salamalaitteen kiinnittämiseen sopiva varustekenkä. VALINNAN HETKELLÄ kameran käyttämä muistikorttityyppi saattaa tuntua toisarvoiselta. Siihen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota tulevaisuutta ajatellen. Varsinaiset digikamerat käyttävät tällä hetkellä neljää muistikorttien päätyyppiä: compact flashia (cf) secure digitalia (sd) memory stickiä (ms) ja extended digitalia (xd). Muitakin korttityyppejä on, mutta niiden käyttökohteet ovat toistaiseksi puhelimissa ja muissa pienlaitteissa. Mainituista neljästä korttityypistä memory stick jakautuu lisäksi alaversioihin. Näitä ovat esimerkiksi ms, ms pro, ms duo ja ms pro duo. Minkä valitsen? Kameran valinta on aina ensisijaisesti kiinni omista tarpeista ja siitä, miten hyvin kamera täyttää ne. Jos oma suosikki sattuu käyttämään cf- tai sdkorttia, ei ongelmia tarvitse juurikaan pelätä. Valtavirrasta poikkeavan muistikorttityypin, kuten kuvan xd-kortin, käyttö voi aiheuttaa hankalia yllätyksiä. Tällaiset kortit ovat myös muita kalliimpia ja vaikeammin saatavissa. Kahden muun korttityypin kohdalla on kuitenkin syytä miettiä tarkasti. Molemmat ovat tiukasti valmistajasidonnaisia. Xd-korttia käyttävät ainoastaan Olympuksen ja Fujin valmistamat kamerat ja memory stick on käytännössä Sonyn yksityishiekkalaatikkoa. Näitä käyttävän kameran valitseminen voi käytännössä merkitä ikuista avioliittoa kyseisen valmistajan kanssa. Jos liitto ei tulevaisuudessa toimi, edessä on kallis eroprosessi. Yleisyydestä on etua Molempien korttityyppien suurimpia hankaluuksia on compact flashia ja sd:tä rajallisempi saatavuus ja korkeampi hinta. Myös korttien valmistajia on huomattavasti vähemmän kuin valtatyypeillä. Memory stick -kortteja piinaa lisäksi huono yhteensopivuus jopa eri alaversioiden kanssa. Xd puolestaan kärsii edelleenkin sitä ymmärtävien kortinlukijoiden puutteesta. Väärän korttityypin valinta voikin merkitä sitä, että vaikkapa kotijuhlissa ystävän luona otettuja kuvia ei päästäkään katsomaan ja tulostamaan paikan päällä. Kuvat joutuvat odottamaan kortilla kotiin pääsyä, ellei kameran usb-kaapeli sattunut tulemaan mukaan. Myös matkatoverin auttaminen tai avun saaminen korttitilan täyttyessä jää periaatteen tasolle, jos oma kamera käyttää valtavirrasta poikkeavaa korttityyppiä. 22 MikroPC 6 / 2007
Testi Canon Canon Olympus 550 Panasonic Myös maisemakuvauksessa pitkästä telestä on hyötyä, koska sillä pääsee poimimaan näkymästä yksityiskohtia. Esimerkit Canon (vas.) ja Olympuksen verrokkilaite (oik.). Pentax Panasonic Olympus 550 Kunnon laajakulmasta voi olla iloa maisemia ikuistaessa tai sisätiloissa kuvatessa. Kinomitoissa 28 mm:n polttovälillä (kuvassa Panasonic) kuvaan saa mahtumaan reilusti enemmän kuin Pentaxin 38-millisellä. Nikon Panasonic Pitkäpolttovälisestä objektiivista on iloa esimerkiksi luontokappaleita kuvatessa. Oheisista valkoposkihanhista Canonilla saa lähinnä yleiskuvan. Panasonic tuo linnut jo huomattavasti lähemmäksi ja Olympuksen verrokkikameran huiman pitkä zoomi mahdollistaa todelliset potrettikuvat. Nikonin laajakulma pullistaa suoria linjoja selvästi ulospäin. Panasonicin optiikan vääristymät ovat käytännössä huomaamattomia. Nikon Pikkukameran makroasetuksella pääsee kuvaamaan vaikkapa pikkukukkia muutaman sentin etäisyydeltä. Oheinen kuva on otettu Nikonilla. W W W. M I K R O P C. N E T Samsung Pentax Kulmassa Kulmassa Keskellä Samsungin laajakulmalla otetussa kuvassa näkyy reunaalueilla selvästi erotuskykyä heikentävää kromaattista vääristymää (violetti haamuraita tummien yksityiskohtien vasemmalla puolella). Pentaxin vastaava kuva on tarkka ja erottelukykyinen. > Keskellä MikroPC 6/2007 23
Edustaja: Canon www.canon.fi Hinta: 400 euroa Nikon Coolpix P5000 Edustaja: Nikon Nordic www.nikon.fi Hinta: 400 euroa Pentax Optio A30 Edustaja: Perkko www.perkko.fi Hinta: 300 euroa Panasonic Lumix DMC-TZ3 Edustaja: Panasonic Finland www.panasonic.fi Hinta: 450 euroa 73 CANONIN SAIPPUA- PALAN kokoinen Ixus jatkaa merkin perinteitä tyylikkäänä ja käytettävyydeltään erinomaisena kamerana. Ixuksen nappulat ja painikkeet hahmottaa helposti, ja kameran suomenkieliset valikot ovat erittäin selkeät. Kaikkiin tärkeimpiin toimintoihin pääsee suhteellisen nopeasti käsiksi. Kamera on täys metallisena jämäkän tuntuinen, muttei kuitenkaan liian painava. Kuvausasento on luonteva ja sormet löytävät tiensä helposti keskeisille painikkeille. Testin toisena kamerana Ixuksessa on myös optinen etsin, josta tosin ei kokonsa puolesta ole paljonkaan käytännön iloa. Ixus jää Nikonin kanssa kuvanlaadultaan joukkion peräpään valvojaksi. Suurimmat syyt ovat kuvakokoon nähden alhainen erotuskyky, optiikan selvät geometriavääristymät sekä runsaahko kohina. Tämä ei silti tarkoita sitä, että Canonin kuva olisi suoranaisesti huono. Sen, minkä Canon kuvanlaadussa häviää, se voittaa käytettävyydessä, ripeydessä ja Nikonin kanssa ryhmänsä ylivoimaisessa akun kestossa. Hinnaltaan Ixus sijoittuu testiryhmän ylempään puolikkaaseen. + käytettävyys + akun kesto erotuskyky kohina 72 NIKONIN KOMPAK- TI P5000 on Canonin tavoin tukevan tuntuinen ja käytettävyydeltään erinomainen kamera. Hyvän kuvausasennon löytymistä helpottaa kunnollinen, kahvamainen uloke oikeassa etukulmassa. Toisaalta kahva heikentää kameran kuljetettavuutta, sillä uloketta voi olla hankala tunkea taskuun. Suomenkieliset valikot ovat selkeät ja johdonmukaiset. Kamera on kokoluokkaansa nähden toiminnoiltaan varsin monipuolinen, mutta silti se on saatu pysymään helppokäyttöisenä. Nikonissa on esimerkiksi käsitarkennusta lukuun ottamatta täydet manuaalisäädöt sekä kattava valikoima eri automatiikkavaihtoehtoja. Canonin tavoin Nikonkin kärsii muuta testiryhmää alemmasta kuvanlaadusta. Ensisijaisesti tappio kertyy kuvakokoon nähden ryhmän alhaisimmasta erotuskyvystä ja laajakulman rankasta tynnyrivääristymästä. Kohina-arvot sen sijaan ovat perusherkkyyksillä varsin hyvin hallinnassa. Nikon on myös testin rivakammasta päästä. Akun riittävyydessä Coolpix seuraa aivan Canonin kannoilla. Coolpix P5000 on testin ainoa kamera, joka on varustettu lisävarustekengällä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi erillisten salamalaitteiden käytön. + käytettävyys + monipuolisuus erotuskyky 71 PENTAXIN OPTIO A30 on kooltaan erittäin pieni ja painoltaankin testin toiseksi kevein. Siitä huolimatta kamerasta saa kohtalaisen luontevan ja hyvän kuvausotteen. Yleistyneen käytännön mukaisesti A30:kin on höystetty kuvanvakaimella, joka vielä helpottaa onnistuneiden kuvien saamista. Kameran käyttöliittymä olisi muuten varsin selkeä ja helppo, mutta suomenkielisten valikko- ja ilmoitustekstien omituisuudessaan ala-arvoiset käännöskukkaset saattavat aiheuttaa käyttäjälle tarpeettomia järkytyksiä. Säätömahdollisuuksiltaan Pentax on testin monipuolisimpia kameroita. Laitteessa on jopa mahdollisuus käsitarkennukseen. Kuvanlaadultaan Pentax saa Panasonicin ohella testin korkeimmat pisteet. Kameran resoluutio on testin absoluuttisesti korkein ja kuvakokoon suhteutettunakin varsin asiallinen. Kohinat pysyvät perusherkkyyksillä kohtuullisina eivätkä korkeammillakaan herkkyyksillä kasva kovin häiritseviksi. Optiikan virheet pysyvät laajakulman pullistumaa lukuun ottamatta hyvin kurissa. Akun kestoltaan Pentax on yllättävän heikko. Kamera hyytyi jo vajaan 70 otoksen jälkeen. + kuvanlaatu + koko + monipuolisuus akun kesto valikkojen käännösvirheet 71 DMC-TZ3 on Panasonicin konsepti matkailijan kompaktikameraksi. Kamerassa on kymmenkertainen, pitkäpolttovälinen zoom-objektiivi, joka kuitenkin alkaa lyhyessä päässä jo varsin käyttökelpoisesta, kinomitoissa 28 millimetriä vastaavasta laajakulmasta. Mittavasta polttovälialueesta huolimatta kamera on saatu pysymään kohtuullisissa mitoissa. Tosin TZ3 on varsinaisen testiryhmän kookkain ja selvästi painavin laite. Metallipintaisen kameran kuvausotetta parantaa oikean etukulman kahvamainen pullistuma. Lumixia ei kuitenkaan enää voi kutsua taskukameraksi. Kuvan sommittelu on yhtä juhlaa ison kolmituumaisen näytön avulla. Panasonicin kuvanlaatu on varsin hyvä. Suuri ansio tästä lankeaa Leican optiikan pienille vääristymille. Myös kuvan resoluutio keskialueella on asiallinen. Tosin kulmissa erotuskyky heikkenee yllättävän paljon. Kohina pysyy kohtuullisissa rajoissa lähes koko herkkyysalueella. Lumixin akun kesto on alle testiryhmän keskiarvon. Tämän luokan kamerassa olisi odottanut olevan metallisen jalustakierteen. Muovikierre rikkoutuu turhan helposti matkakäytössä, jos kuvaa paljon jalustalta. + kuvan laatu + objektiivi + iso näyttö akun kesto muovinen jalustakierre koko 24 MikroPC 6 / 2007
Olympus µ760 Edustaja: Olympus Finland www.olympus.fi Hinta: 260 euroa Takuu: 2 vuotta Fuji Finepix F40fd Edustaja: Fuji Finland www.fuji.fi Hinta: 280 euroa Samsung Digimax L77 Edustaja: Perkko www.perkko.fi Hinta: 300 euroa Olympus SP-550UZ VERTAILULAITE Edustaja: Olympus Finland www.olympus.fi Hinta: 520 euroa Takuu: 2 vuotta 70 OLYMPUKSEN PIK- KUKAMERA on testin kevyin ja edullisin. Metallirunkoinen laite on mainio matkakamera, sillä µ760 on tiivistetty sään ja roiskeveden kestäväksi. Pieni koko ja pienet painikkeet voivat tosin tehdä kameran käsittelyn isokätiselle hankalaksi. Kameran käyttöä helpottaa mittava valikoima aihekohtaisia kuvausohjelmia. Asetusten osalta käyttöliittymän toiminnot on jaettu turhan moneen eri valikko-osioon. Tosin Olympuksen käyttöliittymä on nykyisin huomattavasti parempi kuin joskus aikaisemmin. Valikoissa on myös suomenkieliset tekstit. Kuvanlaadultaan µ760 on testin paremman keskitien kulkija. Kameran erotuskyky on kuvakokoon nähden erittäin asiallinen. Optiikan virheet ovat laajakulmapään reipasta tynnyrivääristymää lukuun ottamatta suhteellisen hyvin hallinnassa. Kohinakaan ei pahemmin häiritse perusherkkyyksillä, joskin se hyppää selvästi ISO 200:sta ylöspäin. Pienen kameran pieni akku pudottaa Olympuksen käyttöajassa selvästi testiryhmän keskiarvon alapuolelle. Tämän laitteen mukaan kannattaa siis ehdottomasti ostaa vähintään yksi vara-akku, jos sitä aikoo käyttää matkakamerana. + säänkestävyys + keveys akun kesto xd-muistikortti 69 FUJI JATKAA PIENTEN ja näpsäköiden kameroidensa sarjaa. Valmistajan tunnusmerkkeinä ovat jo pitkään olleet oma, rakenteeltaan muista poikkeava ccd-kenno sekä valmiit asetukset, joilla kamera saadaan matkimaan eri filmityyppejä. Tavallisen matti- tai maijameikäläisen kannalta on hiukan kiusallista, että kameran valikot ovat ainoastaan maailmankielillä. Suomen kieli loistaa poissaolollaan. Metallirunkoinen kamera on verraten tukevan tuntuinen. Käsittämätön yksityiskohta on kuitenkin muovista valmistettu jalustakierre. Sitä ei tarvitse kuin kerran kiertää liian tiukalle ja kierteestä on vain muisto jäljellä. Kuvanlaadultaan Fuji on testiryhmän keskitasoa. Kameran erottelukyky on asiallista luokkaa eivätkä geometriavirheetkään kiusaa kovin pahasti. Fujin ongelmana on muita hieman korkeampi kohina jo aivan perusherkkyyksilläkin. Onko se tasoltaan häiritsevää, riippuu osaltaan katsojasta. Kameran kunniaksi on mainittava, että kohina pysyy suunnilleen samalla tasolla herkkyydestä riippumatta. Akun kestoltaan Fuji sijoittuu testiryhmän keskikastiin. Oman hankaluutensa aiheuttaa valtavirrasta poikkeavan xdmuistikorttityypin käyttö. + koko + pienet vääristymät kohina perusherkkyyksillä vieraskielisyys xd-muistikortti 65 SAIMME SAMSUNGIN loppukeväästä myyntiin tulevan L77-mallin testiin esituotantoversiona. L77 on näppärän kokoinen kamera, johon on koostaan huolimatta saatu muotoiltua pieni ja kohtalaisen toimiva kahvauloke. Kuvausotetta ja taskussa kuljettelua tosin haittaa pahasti merkille ominainen, massiivinen rannelenkin kiinnityslippa oikeanpuoleisessa takayläkulmassa. Kameran käyttöliittymä on hyvin pelkistetty, mutta siitä huolimatta sen valikot on tarpeettomasti jaettu usean eri painikkeen taakse. Käyttöä hankaloittaa merkittävästi selkeiden merkintöjen puute: pienistä mustista painikkeista mustassa kamerassa on vaikeaa ottaa selvää, kun ainoa merkintä on huonosti erottuva, upotettu symboli tai kirjain painikkeen pinnassa. Kuvanlaadultaan Samsung on testin keskitasoa. Kameran resoluutio on hivenen alle normitason ja optiikan vääristymät ovat testin rankimmasta päästä. Kohina sen sijaan on saatu pysymään kohtuullisella tasolla. Akun kesto on testin toiseksi heikoin. Miellyttävänä piirteenä on kameran pysyminen litteänä myös kuvaustilassa rungon sisäisen optiikan ansiosta. + pieni koko akun kesto optiikan vääristymät huono muotoilu 63 VERTAILULAITTEEK- SI valittu Olympus on huimalla, 18-kertaisella zoom-objektiivilla varustettu superkompakti. Puolentoista nyrkin kokoisesta kamerasta saa hyvän kuvausotteen, mutta taskuun sitä on enää turha yrittää tunkea. Hyvin sijoitellut hallintapainikkeet ja -rullat ovat mainiosti sormien ulottuvilla ja kunnollinen päätykahva istuu mukavasti kämmenpohjaan. Etsimenä voi käyttää joko takaseinän lcd-näyttöä tai perinteiseen tyyliin tähtäiltävää pientä videoetsintä. Kamera on toiminnoiltaan monipuolinen ja vastaa monessa suhteessa järjestelmäkameroita. Siinä on mm. täydet käsisäädöt. Herkkyysaluekin on venytetty ISO 5000:een, tosin resoluutio putoaa korkeimmilla herkkyyksillä. SP-550UZ:n kuvanlaatu on testin parempaa keskiluokkaa. Resoluutio on keskialueella normitasoa ja kohina on pakotettu kohtuulukemiin koko herkkyysalueella. Optiikan vääristymät ovat varsin suuria, mutta vastapainoksi polttovälialue ulottuu kinomitoissa 28 millin laajakantista aina huimaan, 504 mm:n pitkään teleen. Käyttöajaltaan iso, AA-kokoisia akkuja käyttävä kamera on täysin ylivoimainen. + monipuolisuus + akun kesto + polttovälialue koko optiikan vääristymät toisiaan poissulkevat valikkoasetukset xd-muistikortti > MikroPC 6/2007 25
Resoluutio MikroPC 6/2007 2,76 2,25 7,08 Suurempi parempi Kohina MikroPC 6/2007 0,89 1,08 1,03 Pienempi parempi Fuji Finepix F40fd Nikon Coolpix P5000 3,51 3,35 3,01 5,22 8,15 9,98 Fuji Finepix F40fd 1,32 1,53 1,20 1,27 1,45 1,53 1,84 2,91 Olympus µ760 3,40 4,44 7,08 Nikon Coolpix P5000 0,54 0,800,93 Panasonic Lumix DMC-TZ3 Pentax Optio A30 Samsung Digimax L77 Verrokki: Olympus SP-55OUZ 2,60 3,37 3,16 3,91 3,61 2,76 5,91 5,29 7,08 7,08 7,08 0 2 4 6 8 10 kuva keski kulma Megapikseliä 9,98 Olympus µ760 Panasonic Lumix DMC-TZ3 Pentax Optio A30 0,42 0,85 0,84 1,31 1,18 1,31 0,72 0,69 0,55 0,90 0,68 0,90 0,91 1,05 1,34 2,38 1,34 ISO 1250 1,25 1,73 1,78 2,16 Kameroiden erottelukyky megapikseleinä. Mitä suurempi ero kuvakokoon on, sitä heikompi on erotuskyky. Tyypillinen suuruusluokka hyvälaatuisella objektiivilla jpeg-kuvissa on noin puolet kuvakoosta tai hieman enemmän. Canonin ja Nikonin arvot ovat muita alhaisempia. Fujin, pikku-olympuksen ja Pentaxin resoluutioarvot ovat varsin hyvät, Pentaxilla myös kulmassa. Samsung Digimax L77 0,71 0,97 0,88 1,17 0,85 1,69 Fuji Finepix F40fd Nikon Coolpix P5000 Olympus µ760 Panasonic Lumix DMC-TZ3 Pentax Optio A30 Samsung Digimax L77 Verrokki: Olympus SP-55OUZ Geometriavirheet MikroPC 6/2007 0,12 0,09 0,25 0,54 0,64 0,86 0,29 0,77 0,32 tyyny 0,48 tyyny 0,54 0,45 1,06 0,97 tyyny 1,38 0,92 tyyny 1,19 tyyny 2,10 2,14 1,84 tyyny Pienempi parempi 2,57 2,51 2,70 2,81 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 wide 50 mm tele Vääristymä, % Objektiivien muotovääristymät. Virheet ovat tynnyrivääristymiä, ellei kuvaajassa sanota toisin. Fujia ja Panasonicin Leica-objektiivia lukuun ottamatta kameroiden tynnyrivääristymät laajakulmalla ovat rankan puoleisia. Samsung kierouttaa kuvaa myös telepäässä, jossa tyynyvääristymä yltää vajaan kahden prosentin lukemiin. Virheen näkee erittäin selvästi myös kuvassa. Verrokki: Olympus SP-55OUZ 0,50 0,67 0,87 1,16 1,39 1,06 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 ISO<100 ISO100 ISO200 Kokonaiskohina, % ISO400 ISO800 ISO1600 ISO>1600 Kuvassa esiintyvä kohina haittaa kuvan korjailua ja syö kuvasta yksityiskohtia. Canonia ja Fujia lukuun ottamatta kameroiden kohina-arvot perusherkkyyksillä ovat erittäin hyviä. Rankimmat lukemat kuittaavat Canon, Nikon ja pikku-olympus, mutta kyseessä onkin ISO 1600 -herkkyysasetus. Fuji Finepix F40fd Nikon Coolpix P5000 Olympus µ760 Panasonic Lumix DMC-TZ3 Pentax Optio A30 Samsung Digimax L77 Verrokki: Olympus SP-55OUZ Pienet kamerat kärsivät pienistä akuistaan ja täys sähköisyydestään. Kameroilla saatavat kuvamäärät vaihtelivat Pentaxin vajaasta 70 kuvasta Canonin reiluun 170 kuvaan yhdellä latauksella. Pentaxissa on kapasiteetiltaan yksi testin pienimmistä akuista. Verrokkina ollut Olympuksen neljää AA-akkua käyttävä superkompakti porskutteli samalla käyttöprofiililla reilusti yli puolen tuhatta kuvaa, eikä akkujen varausta osoittava palkisto ollut laskenut vielä pykälääkään. Kamerassa testissä käytetyt akut olivat kapasiteetiltaan 2 500 mah. 0,85 Akun kesto MikroPC 6/2007 68 92 99 109 123 172 170 Suurempi parempi 0 50 100 150 200 *Testi keskeytettiin, mittari näytti vielä täyttä! Kuvia latauksella 584 * 26 MikroPC 6 / 2007
Näin testasimme TUTKIMME KAMEROITA sekä laboratoriomittausten että käytännön kuvaustestien avulla. Akun riittoisuuden mittasimme rankkaa käyttöä jäljittelevän kuvaustestin avulla. Tuloksena saatiin otettujen kuvien lukumäärä. Akun todellisen kapasiteetin ohella tuloksiin vaikuttavat kameran virrankulutus, käyttötapa sekä lämpenemisilmiöt. Useiden valmistajien ilmoittamat cipa-tulokset kuvaavat riittoisuutta kevyemmässä käytössä. Mittasimme kameroiden erotuskyvyn normaalipolttovälillä (kinokoossa 50 mm:ä vastaava) kuvan keskellä ja kulmassa. Määritimme vakioidun laboratoriotestin avulla pienimmät erottuvat yksityiskohdat täydellä aukolla, sillä useimpien testikameroiden himmennintä ei pysty säätämään erikseen. Erottelukriteerinä käytimme vähintään 15 prosentin kontrastia testikuvion yksityiskohtien välillä. Tuloksista laskimme vastaavan tehollisten megapikselien määrän. Tulokseen vaikuttavat ilmaisinkennon lisäksi kameran optiikan laatu, kameran kuvankäsittelyalgoritmit ja kuvatiedoston pakkaustapa. Kameroista valittiin kooltaan suurin, vähiten pakattu jpeg-kuvamuoto. Objektiivin geometriavirheet mittasimme pienimmällä, suurimmalla ja normaalipolttovälillä. Mittasimme kuvan pisimmän sivun tynnyri- tai tyynyvääristymän (pullistuma tai kurouma) kuvan reunoista. Yli kahden prosentin tynnyrivääristymä on jo häiritsevä. Tyynyvääristymä häiritsee jo pienempinäkin pitoisuuksina. Kameran elektroniikan häiriöistä johtuvaa kuvapisteiden värin ja kirkkauden satunnaisvaihtelua kutsutaan kohinaksi. Selvästi alle prosentin kohinataso on erinomainen. Yli kahden prosentin kohina saattaa häiritä vaativaa käyttöä, mutta tällaisiin kohinamääriin päästään nykykameroissa yleensä vasta suurimmilla herkkyysasetuksilla. Pienet kohina-arvot suurilla herkkyyksillä johtuvat kamerassa käytetystä voimakkaasta kohinanvaimennuksesta. Vaimennuksella on yleensä taipumuksena vähentää myös kuvan yksityiskohtia. Kohinan määrittelyssä käytimme apuna Matlabilla tehtyä mittausohjelmaa. Digipokkarit > Pisteet Valmistaja Maksimi Canon Fuji Nikon Olympus Panasonic Pentax Samsung Olympus Malli Ixus 850IS Finepix F40fd Coolpix P5000 µ[mju:] 760 Lumix DMC-TZ3 Optio A30 Digimax L77 SP-550UZ Kuvan laatu 20 8 12 9 14 17 17 10 12 Käyttö 25 21 16 22 21 20 18 17 21 Suorituskyky 20 18 17 18 12 15 15 17 9 Rakenne, taskukelpoisuus 15 14 15 10 15 8 15 13 3 Akkujen riittoisuus 15 10 8 10 7 7 4 6 15 Varustelu 5 2 1 3 1 4 2 2 3 PISTEET YHTEENSÄ 100 73 69 72 70 71 71 65 63 Hinta, euroa 400 280 400 260 450 300 300 520 Pisteen hinta, euroa 5,48 4,06 5,56 3,71 6,34 4,23 4,62 8,25 Pisteet 90 80 70 60 Hinta-laatusuhde MikroPC 6/2007 Olympus µ760 Pentax Optio A30 Nikon Coolpix P5000 Fuji F40fd Panasonic DMC-TZ3 Samsung L77 Olympus SP-550UZ 50 200 250 300 350 400 450 500 550 600 Hinta (euroa) Kuviossa on esitetty laitteiden hinta-laatusuhde. Mitä lähempänä vasenta yläkulmaa laite on, sitä parempi on sen hinta-laatusuhde. Linja edustaa varsinaisen testilaiteryhmän keskiarvoa. > Asian ydin Käytettävyys ratkaisee PIENISSÄ, TASKUKOKOISISSA kameroissa käytettävyys ja käytön oppimisen helppous ovat kaikkein tärkeimmät valintakriteerit. Kuvanlaatu tulee vasta toisena nykykameroissa on kuitenkin käytännössä riittävän hyvä kuvanlaatu. Pikkukompakteja ei ole tarkoitettu puolen seinän kokoisiksi vedostettavien mainos- tai taidekuvien tuottamiseen. Niillä dokumentoidaan ja tallennetaan elämän ohikiitäviä hetkiä, ja niiden kuvat vedostetaan, jos vedostetaan, useimmiten kymppikokoisina albumiin laitettavaksi. Jos kamera on liian hankala käyttää tai kuljettaa mukana, se jää helposti kaapin hyllylle. Ja hetket jäävät ikuistamatta. Toinen tärkeä seikka on akun riittävyys. Kameran akussa pitää olla tarpeeksi puhtia kestämään pidemmätkin syntymäpäiväjuhlat tai koko päivän kestävä retki. Tämän testin voittajaksi nouseva täyttää tavanomaisessa käytössä nämä vaatimukset helposti. Valinnaksi poimittu Pentax Optio A30 on puolestaan mainio yhdistelmä kuvanlaatua, monipuolisuutta ja näppärää kokoa, vaikka matkakäyttöön se kaipaakin seurakseen yhtä tai kahta lisäakkua. MikroPC 6/2007 27