Julkaisija PAIMION RASTI r.y. N:o 82 Maaliskuu 2006



Samankaltaiset tiedostot
Tommille hiihtosuunnistuksen SM-kulta

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

SM-keskimatka R ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Paimion Vuoden nuori, Kunnon kuntalainen, paras urheilija, Vuoden liikuntateko sekä Vuoden kulttuuriteko kautta aikain

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat

Toimitsijalista SM Pitkä R SYÖTE sivu 1 Tehtävä

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, Ahvenistolla Tulostettu klo Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

1 (7) Hämeen Viesti Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa Kilpailuohje

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

Virtain Soutu T U L O K S E T Virtain Urheilijat :29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion KULTAA

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

Bruunon kisat Ratinan stadion Tulokset

KUKKOSUUNNISTUS

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

Alustavat KILPAILUOHJEET

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

LÄHTÖLUETTELO. Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit Sunnuntai Porissa, Isomäen Hiihtokeskuksessa Hiihtotapa: Vapaa

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa

Seuraottelun tulokset

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Hämeenlinnan hiihdot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailut

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Karhujahti III h & 3h Rogaining tapahtuma la Laitasaari

Piirin rantaonki Rantasalmi

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Hirvenjuoksun ISM-kisa

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut Nokia Tulokset

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy Pinja Kilpeläinen

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

PK Sprintti. Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa Lopputulokset. Tyyli perinteinen. Aavasaksan Urheilijat

Hämeenlinnan hiihdot

SK:n kansallinen Aarnio Ada D

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Otra-ahon pellolle palattiin kansallisten merkeissä keväällä 2001.

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2018

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018

Kilpailuohjeet kansalliset Tunturimäen valloitus

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä

Poliisien sm-hiihdot sprintti

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset

Transkriptio:

Julkaisija PAIMION RASTI r.y. N:o 82 Maaliskuu 2006 Mirkka hiomassa juoksuaskeltaan Italian leirillä maaliskuussa. Tässä lehdessä mm. - Peimarin Rastien 26. kausi käynnistyy - XXI Silja-rastit jälleen televisiossa - Nuorten Jukolan historiasarja saa jatkoa - Matkakertomus mafiosojen maasta

2 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Johtokunta 2006 Puheenjohtaja Juhani Harittu Tiilipruukintie 6 21540 PREITILÄ Puh. kotiin (02) 473 3979 Gsm 040 703 1399 juhani.harittu(at)paimionrasti.fi Kaija Hulkkonen Kaljalantie 2 B 7 21530 PAIMIO Gsm 040 517 0853 kaijahulkkonen(at)surfeu.fi Riikka Kivelä Betaniankatu 4 as 30 20810 TURKU Gsm 050 348 6282 riikka.kivela(at)linnanapteekki.fi Juuso Lindeqvist Kingelininkatu 4 A 1 20700 TURKU Gsm 044 337 0178 juuso.lindeqvist(at)paimionrasti.fi Mika Lyytikäinen Karpalopolku 8 A 5 26660 RAUMA Gsm 041 430 3991 mika.lyytikainen(at)paimionrasti.fi Helena Reponen Veikkari 21530 PAIMIO htrepone(at)surfeu.fi Lauri Röytiö Veikkarintie 283 21530 PAIMIO Puh. kotiin (02) 473 4632 gsm 050 536 2575 lauri.roytio(at)elisanet.fi Leena Salo Iso-Heikoistentie 54-6 21530 PAIMIO Gsm 040 545 3386 salo.rauhalinna(at)kolumbus.fi Matti Sipponen Vesitorninkuja 1 B 7 21530 PAIMIO gsm 040 763 8430 matti.sipponen(at)kolumbus.fi Rahastonhoitaja Tarja Aaltonen Valkojantie 4 A 9 21530 PAIMIO Puh. kotiin (02) 473 4679 Puh. työhön (02) 274 6538 Työhön tarja.aaltonen(at)pretax.net Valiokunnat ja työryhmät 2006 Kartta- ja kilpailujenohjelmointivaliokunta johtokunnan edustajana Riikka Kivelä sekä jäseninä Kassu Grönlund, Anssi Saarinen, Janne Virtanen, Markku Sipponen sekä Silja-Rastien 2006 kilp.johtaja Tapani Salo ja Nuorten Jukola 2007 kilp.johtaja Anne Summa. Seuratoimintavaliokunta johtokunnan edustajana Kaija Hulkkonen sekä jäseninä Ulla Rahkonen, Kristiina Lindeqvist, Kaarina Karjalainen, Milla Vehkaoja ja Alice Nurmio. Nuorisovaliokunta johtokunnan edustajana Leena Salo ja Matti Sipponen sekä jäseninä Markku Sipponen, Taisto Nieminen, Heikki Sillanpää, Hanneli Salo, Alice Nurmio, Päivi Laitinen ja Tuovi Korsimo. Talousvaliokunta johtokunnan edustajina Mika Lyytikäinen ja Tarja Aaltonen (taloudenhoitaja) sekä jäseninä Raino Lindeqvist, Juhani Harittu, Reijo Hallisto ja Kari Hölsö. Edustusryhmävaliokunta johtokunnan edustajana Juuso Lindeqvist sekä jäseninä Raino Lindeqvist, Arto Aakula, Markus Fingerroos, Janne Röytiö, Markku Vesalainen ja Janne Virtanen. Tiedotusvaliokunta johtokunnan edustajana Juuso Lindeqvist, Arto Aakula, Matleena Lindeqvist, pj. Antti Ryynänen, Anne Summa, Matti Tahvonen, Aleksi Toivola Talkoovaliokunta johtokunnan edustajana Lauri Röytiö sekä jäseninä Ahti Erkkilä, Jouko Havia ja Jaakko Röytiö. Harrastesuunnistusvaliokunta Valiokunnan kokoonpano: Helena Reponen (pj) 040-5157 550, Ilkka Aakula 040-5050 711, Hannele Grönholm 040-7795 549, Hannu Grönholm 050-5286 065, Risto Kalve (kalusto) 4709 934, Pirjo Lähteenmäki 040-7785 180, Hilkka Määttänen 4733 468, 040-5070 814, Minna Oksa 040-581 2993, Jarno Paavola 050-3408 288, Jukka Virtanen 050-3561 661

Internet-sivut, kehitys ja ylläpito ja Rastipostin taitto Matti Tahvonen matti.tahvonen@paimionrasti.fi gsm 044 3029728 VaPePa-yhteyshenkilö Lasse Partanen Kivimiehentie 4 21530 PAIMIO Puh. k. (02) 473 2100 Karttavastaava Anssi Saarinen Joukahaisentie 9 21530 PAIMIO Puh. k. (02) 4709 841 gsm 0500 785 169 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 3 Toimihenkilöitä Leikekirja Helena Reponen Ilmarisentie 1 A 3 21530 PAIMIO Puh. k. (02) 470 6483 Kunnallislehden urheiluseurat -palsta ja Ilmoittautumissihteeri Arto Aakula Kisatie 8 as 12 21530 PAIMIO p.k. (02) 470 4195 p.t. (02) 477 6143 gsm 050 554 6933 t. arto.aakula@osuuspankki.fi k. arto.aakula@paimionrasti.fi Varustemyynti Milla Vehkaoja Sampsantie 9 as 3 21530 PAIMIO puh. 040 587 3236 milla.vehkaoja@hukassa.com Jäsenrekisteri Lasse Sillanpää Ilvestie 21530 PAIMIO Puh. k. (02) 470 9087 gsm 0400 326 722 lasse.sillanpaa@pp.inet.fi Valmennuksen yhteyshenkilöt Edustusryhmä vlk:n pj. Raino Lindeqvist gsm 040 706 1692 raino.lindeqvist@kolumbus.fi Nuorisotoiminta Leena Salo kts. viereinen sivu Suunnistuskoulu (- 10v.) Hanneli Salo 040 846 9655 tohveli-sankari@jippii.fi Suomen Suunnistusliiton Liittohallitus Mika Mannervesi Varsinais-Suomen Suunnistus ry hallitus Tiedottaja Arto Aakula Edustukset Kaukametsäläiset ry Johtokunta ja Nuorten Jukolan johtoryhmän pj. Anssi Saarinen Suomen Suunnistusliitto FIN5 -suunnistusviikon johtoryhmä Kassu Grönlund Paimion Rasti Internetissä http://www.paimionrasti.fi/ Koko seura Valmennus Power-ryhmä Johtokunta Tiedotus Rastiposti lista@paimionrasti.fi pr-valmennus@paimionrasti.fi power@paimionrasti.fi johtokunta@paimionrasti.fi pr-tiedotus@paimionrasti.fi aineisto@paimionrasti.fi

4 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Pääkirjoitus Uusi aluevalmennus tuo laatua Rastinkin huipuille Suomen Suunnistusliiton vanha aluevalmennusjärjestelmä kesti reilut 20 vuotta. Se oli tarkoitettu 16-20 -vuotiaille lahjakkaille nuorille. AV-ryhmien vuosittainen toiminta sisälsi muutaman leirimatkan, siinä kaikki. Ryhmissä aikanaan mukana olleena voin todeta, että toiminta oli täysin riippuvainen kulloisenkin aluevalmentajan aktiivisuudesta. Parhaimmillaan leirit toteuttivat hyvin tehtävänsä eli olivat laadukas lisä pienten seurojen yksinäisille huipuille. Tämä mahdollisti nuorten pysymisen pitempään kasvattajaseurassa, jolla ei välttämättä ollut tarjota laadukasta valmennusta. Mutta heikoimmillaan aluevalmentaja sopeutui matkaoppaan virkaan, jolloin ammattimainen leiritys oli vain kaukainen haave. Suunnistusliitto uudisti viime vuonna AV-järjestelmän. Vuoden 2006 alusta alkaen uusi aluevalmennus eli UAV on alkanut nostaa päätään eri puolilla Suomea. Liiton tavoitteena on tukea huipulle pyrkivän nuoren päivittäistä harjoittelua hänen omassa asuinympäristössään. Tavoitteisin kuuluu 1-3 kokopäiväisen aluevalmentajan ja useamman projektivalmentajan palkkaaminen. Tärkeää on myös, että seurarajat ylittävää valmennusyhteistyötä kehitetään. Turun alueellakin on jo vuosia tuskailtu eri seurojen päällekkäisiä harjoituksia. UAV:n perusteluteksteissä on osuvasti mainittu, että niin pienen lajin kuin suunnistuksen ei kannata sortua kuppikuntaisuuteen. Uusi järjestelmä koskee nuorten sarjalaisten lisäksi myös alle 28 -vuotiaita pääsarjalaisia. Tämä onkin tärkeää, koska usein nuorten sarjasta pääsarjaan siirtyminen on haaste menestykseen tottuneelle urheilijalle. Paimion Rastilta AV-ryhmään kuuluu Markus Lindeqvist sekä Satu Vesalainen maajoukkueen kautta. Nuorten puolella ryhmässä ovat Matleena Lindeqvist, Niko-Petteri Salo ja Henna Reponen. Turun seudun suunnistusakatemiaan kuuluu Katri Kerkola. Lisäksi ns. treeniryhmään kuuluu viisi Rastin urheilijaa. Valmentaja Markku Vesalainen on myös mukana AV-valmennuksessa. Se mitä seuramme huippu-urheilijat saavat AV-toiminnalta, on 3-4 laadukasta harjoitusta viikossa aluevalmentajan ohjauksessa, fysioterapeutin, hierojan ja urheilulääkärin palveluksia sekä leirejä. Lisäksi muiden seurojen huiput harjoituksissa ovat oiva motivaation lähde. Tässä vaiheessa on oleellista kysyä, mitä Paimion Rasti hyötyy tästä? Rastilla kuitenkin viikottainen harjoitustarjonta on kattavaa ja leirejä tarjolla riittävästi. Tulee muistaa, että AV-toiminta koskee vain pientä osaa urheilijoistamme, sitä kirkkainta kärkeä. Heille on tärkeää turvata mahdollisimman hyvät harjoitteluolosuhteet ja siihen alueyhteistyö on omiaan. Seuran tulee edelleen järjestää harjoituksia urheilijoilleen ja erityisesti nuorille, jotta heidän kehittyminen turvataan. UAV kulkee vastaisuudessa siinä rinnalla ja kalentereita sovittamalla myös seura säästää paukkuja ja resursseja muihin valmennus-, nuoriso-ja seuratoimintoihin. UAV ei ole vielä valmis systeemi. Moni käytännön järjestely on vielä avoinna ja lasten tauteja esiintyy. Tähän loppuun on hyvä pistää lainaus liiton päävalmentajan ja idean isän Janne Salmen kirjeestä: Toivon prosessin hitaudesta ja tietyistä avoimista asioista huolimatta, että kaikilla uskoa riittää siihen, että AV-systeemistä tulee pitkällä tähtäimellä hyvä ja kaikkia osapuolia hyödyttävä. Näin voi nähdäkseni tapahtua vain, jos kaikki ovat sitoutuneet olemaan mukana kehitystyössä! Antti Ryynänen Paimion Rastin tiedotusvaliokunta

Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 5 Rastin toiminta edelleen Sinetin arvoista Haimme uudelleen seurallemme Nuoren Suomen Sinetti tunnusta. Hakuprosessiin liittyvä Suunnistusliiton auditointi oli keskiviikkona 1.2. Ankkalammen takkatuvalla Tarkistusta olivat suorittamassa suunnistusliiton nuorisopäällikkö Anneli Miettinen ja luotsi-kouluttaja Laura Tamminen. Rastilaisista paikalla olivat puheenjohtaja Juhani Haritun ja nuorisovastaava Leena Salon lisäksi nuorisovaliokunnan sekä johtokunnan jäseniä. Tilaisuudessa keskusteltiin sinettikriteerien täyttymisestä ja toteuttamisesta seurassamme. Saimme kiitosta mm. monipuolisesta toiminnasta niin oman lajin sisällä kuin muihin lajeihin tutustumisesta. Lisäksi hyväksi koettiin jokaisen nuoren mahdollisuus olla toiminnassa mukana, vaikka hän ei tähtäisikään kilpailutoiminnan huipulle. Hyvää oli myös vastuunjakaminen nuorille mm. ohjaajatoiminnassa, kilpailujen järjestelyissä, toiminnan suunnittelussa jne. Diplomi sinetin uusinnasta luovutetaan seuralle juhlallisesti Silja-Rastien yhteydessä su 16.4. Sinettikriteerit: Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. (kriteeri astuu voimaan 1.1.2006) Seura pitää huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta. Seuran toiminta on kasvatuksellista. Seuran toiminta on monipuolista. Seurassa ohjaajat ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamisen tarkoitetun koulutuksen. Seurassa on huolehditaan ohjaajien täydennys- ja jatkokoulutuksesta. Seurassa kiitetään kaikkia seuratyöntekijöitä heidän tekemästään arvokkaasta työstä. Seuran alle 16 -vuotiaiden ryhmässä on sovittu Pelisäännöt sekä lasten että lasten vanhempien kanssa. 16-18 -vuotiaiden ryhmissä pelisäännöt on sovittu nuorten ja valmentajien kesken. Seurassa on nuorisotoiminnan organisoinnista vastaava henkilö.

6 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Nuorten Jukola 2007 Nuorten Jukolan aloituspalaveri pidettiin tammikuussa ja lähes kaikki siinä vaiheessa aluevastaaviksi lupautuneet ehtivät mukaan. Kilpailunjohtajan homma on ainakin näin alkuun ollut helppoa sillä vastuuhenkilöiden värväämisessä ei ole ollut ongelmia. Vastuuhenkilöiden valinnan lähtökohtana on ollut saada mukaan omien Nuorten Jukola ikäisten nuortemme vanhempia. Tavoitteena on myös löytää tehtäviä nuorille itselleen. Pyrkimyksenä on nimetä vastuutiimejä. Kun useampi henkilö tuntee vastuualueen, varmistetaan, että odottamattomissa hätätilanteissakin jollain on asiat hanskassa. Lisäksi yhdessä on mukavampi pohtia ja selvitellä asioita ja sopivasti työtaakkaa jakamalla toivottavasti kenenkään urakka ei käy ylivoimaiseksi. Konsulteiksi on lupautunut jo monessa kisaliemessä uitettuja konkareita, joiden apu vähän kokemattomammille vastuuhenkilöille on varmasti korvaamaton. Kilpailun varajohtaja Leena ylläpitää listaa talkooväestä. Jos tunnet vetoa johonkin tiettyyn osa-alueeseen kisajärjestelyissä tai katsot itselläsi olevan hyödyllistä tietoa jaettavaksi jo suunnitteluvaiheessa, niin ilmoittaudu Leenalle. Parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi tietotaidon, ideoiden, sponsorihankinnoissa auttavien suhteiden jne. kertominen kisaorganisaatiolle jo nyt hetikohta eikä vasta viimemetreillä olisi toivottavaa. Niin tyhmiä ideoita ei olekaan ettei niitä kannattaisi esittää, vaikka ideat eivät sellaisenaan toteutuisi niin ne saattavat poikia monta käyttökelpoista ajatusta. NUJUN 2007 VASTUUHENKI- LÖITÄ Kilpailunjohtaja: Anne Summa, anne. summa(at)paimionrasti.fi Varajohtaja: Leena Salo, salo. rauhalinna(at)kolumbus.fi Ratamestariryhmän vetäjä: Markku Sipponen, apuna Niko-Petteri Salo ja Jere Sipponen Karttavastaava: Anssi Saarinen Tulospalveluvastaava: Ilkka Sillanpää Tiedotusvastaava: Arto Aakula, Katri Kerkola logo ja mainosmateriaali, Vilppu Karjalainen ja Juho Summa nettisivujen päivitys Kilpailukeskusvastaava: Heikki Sillanpää, konsulttina Kassu Grönlund Kilpailuihin ilmoittautumiset 2006 Ilmoittautumiset henkilökohtaisiin kisoihin hoidamme Verkkovihon kautta. Verkkovihko on sähköinen internetissä oleva ilmoittautumiskansio suunnistuskilpailuihin. Sen käyttö on helppoa ja ennen kaikkea se tehokkaasti ja oikein käytettynä helpottaa huomattavasti seuran työtä. Verkkovihkoon pääsee osoitteella www.verkkovihko.fi tai PR:n kotisivujen kautta. Verkkovihon PR:n pääsivulla on linkit muistilistaan viimeisine ilmoittautumispäivineen, liiton kisakalenteriin (Kisaweb), vihon käyttöohjeisiin ja itse ilmoittautumisiin. Kesän kisat löytyvät Suunnistus 2006 -linkin takaa. Kun klikkaat ko. linkkiä, kysyy ohjelma salasanaa. Salasana on seuran yhteinen ja sen saa esim. Aakulan Artolta (puh. 050 554 6933). Kisalistassa näkyvät vain kahden seuraavan kuukauden kisat. Näytä kaikki -linkin takaa löytyy koko kausi. Valitse listasta kisa ja kisan ilmoittautumislomake avautuu. Lomakkeeseen kirjoitetaan oma lisenssinumero sekä sarja. Kisakutsusta tulee tarkastaa, että kisoista todella löytyy sellainen sarja, johon ilmoittautuu. Sarja tulee kirjoittaa tekstikenttään ilman välilyöntejä. Esim. D21AL tai D10RR. EMIT-kortin numerot on tallennettu järjestelmään. Muista kortin vaihtuessa muuttaa numero myös Verkkovihkoon. Etusivun jäsenluettelosta voit tarkistaa oman lisenssinumerosi ja järjestelmään talletetun EMIT- numerosi. Verkkovihkoon on avattu ilmoittautuminen niihin kisoihin, joihin odotetaan Rastista olevan lähtijöitä. Jos haluat kisalistaan lisäkisan, ota yhteys Aakulan Artoon, joka lisää uuden kilpailun Verkkovihkoon. On mahdollista ilmoittautua kerralla vaikka koko kauden kisoihin etukäteen. Ilmoittautumisia voi poistaa ennen ilmoittautumisajan loppumista. Ilmoittautumisajan päätyttyä listalle kisan nimen viereen tulee lukon kuva. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää Verkkovihkoa, voit entiseen tapaan ilmoittautua Aakulan Arton kautta. Arton yhteystiedot ilmoittautumisasioissa: puh. kotiin (02) 470 4195 matkapuhelin 050 554 6933 osoite Kisatie 8 as 12 21530 Paimio. Viestien osalta Verkkovihko on vain apuväline. Voit siellä ilmoittaa kavereille, ryhmien vetäjille ja valitsijoille halukkuutesi suunnistaa ko. viesti. Venlojen ja Jukolan viestin, 25mannan ja Halikko-viestin joukkueiden kokoonpanot laativat erikseen nimettävät valitsijat. Muiden viestien joukkueet ilmoitetaan Artolle ryhmänvetäjien toimesta. Sa- Lähtö-, vaihto- ja maalivastaava: Heikki Silvennoinen Majoitusvastaava: Alice Nurmio ja Ritva Helminen, Hanneli Salo (tulkkiyhdyshenkilö) Ravintolavastaava: Jaana Sipponen, konsulttina Irmeli Havia Liikenne- ja paikoitusvastaava: Risto Kalve ja Taisto Nieminen Palkinnot: Hanneli Salo ja nuorisotiimi Ratavalvoja: Pentti Karru Kilpailunvalvoja (TA): Ilkka Saarimäki moin ikäihmiset ilmoittavat Artolle valmiit joukkueet. Seuraa Kunnallislehden URHEILUSEURAT -palstaa tai internet-sivuja. Sieltä löytyy lisätietoja Paimion Rastin monipuolisesta kilpailutoiminnasta! Ilmoittaudu hyvissä ajoin, viimeistään Kunnallislehdessä urheiluseurat -palstalla ilmoitettuna päivänä! Kaikilla kansallisiin kisoihin osallistuvilla tulee olla KIL- PAILULUPA eli lisenssi. Tämä määräys on astunut voimaan 1.1.1996. Kilpailulupaan voi yhdistää tapaturmavakuutuksen. Lisätietoja asiasta saat Aakulan Artolta tai Suunnistaja-lehdestä. Paimion Rasti maksaa alle 20-vuotiaiden kilpailuluvat vakuutuksella. Kansallisissa suunnistuskisoissa on yleensä kaikki sarjat alkaen D10RR- ja H10RR-sarjoista.

Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 7 Kisakalenteri Arvokisat, Varsinais-Suomen mestaruuskisat ja muita lähialueen kisoja 2006 Maaliskuu 25.-26.3. Hilleröd, Tanska Spring Cup Huhtikuu 8.4. Turun Suunnistajat, Sauvo Kevätyönviesti 9.4. Lynx, Kirkkonummi Kansallinen 16.4. Paimion Rasti Silja-rastit, Huippuliiga 1. osak. + WRE 17.4. Rasti-Lukko, Rauma Kansallinen 21.4. Pargas IF EM-katsastus, Sprint 22.4. Pargas IF Saaristorastit + EM-katsastus + WRE 23.4. OK Raseborg, Tammisaari Kevätkansallinen + EM-katsastus 29.4. Rasti 88, Marttila Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut pitkä matka 29.-30.4. Hallsberg, Ruotsi Tiomila-viestit Toukokuu 6.5. Keravan Urheilijat FinnSpring 7.5. Keravan Urheilijat FinnSpring-viestit, VL 7.-13.5. Viro, Otepää EM-kisat ja Maailma Cup 13.5. Mynämäen Suunnistajat-52 Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut pikamatka 15.5. Turun Suunnistajat Nuorten aluekilpailu 16.5. Lieto KLL:n Varsinais-Suomen mest.kilpailut 20.5. JuvU-Ora-SulkU, Sulkava SM-pitkä 20.5. Koo-Vee, Tampere Särkänniemi Suunnistus 23.5. Perniö Salon Seudun Kuntasuunnistus ja Paimion kaupungin mestaruuskilpailut 25.5. Hiidenkiertäjät, Lohja Prisma-rastit 27.5. Karkki-Rasti, Karkkila Kansallinen 27.5. IF Femman, Vaasa Sprintti, Huippuliiga 2. osak. 29.5. Mynämäen Suunnistajat-52 Nuorten aluekilpailu 31.5. Liedon Parma Varsinais-Suomen Nuori Suunta -kilpailu Kesäkuu 4.6. Tuusulan Voima-Veikot SM-sprintti 6.6. Sauvon Urheilijat Salon Seudun Rastiviesti 10.-11.6. Tampereen Pyrintö Tampere Games ja nuorten MM-katsastus 10.-11.6. Helsingin Suunnistajat Suunto Games 11.6. Lapuan Virkiä Lakeuden Viesti, VL 15.6. Lounais-Hämeen Rasti Forssa Games 17.6. AngA-SalVie-SalVil, Salo Venlojen viesti 17.-18.6. AngA-SalVie-SalVil, Salo Jukolan viesti 28.6. Suunta-Sepot, Vammala Crescent-iltapika 29.6. Auran Vannas Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut partio Elokuu 5.8. Skövde, Ruotsi Nuorten Tiomila 5.-6.8. Linköping, Ruotsi 43kavlen 5.-6.8. Espoon Suunta-Rastihaukat egames 7.8. Liedon Parma Nuorten aluekilpailu 12.8. RastiPiikkiö Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut, normaalimatka 13.8. Suomusjärven Sisu Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut, viesti 17.8. Rasti-Perniö Varsinais-Suomen Nuori Suunta -viestit 19.8. Navi, Mikkeli Huippuliigan finaali 20.8. Navi, Mikkeli Viesti, VL 26.8. Suunta-Jyväskylä Nuorten Jukola 26.8. Suunta-Jyväskylä Keski-Suomen viesti, VL 27.8. IF Sibbo-Vargarna Husqvarna-pika Syyskuu 2.-3.9. Rajamäen Rykmentti SM-normaalimatka R1 (D/H15-21) 2.-3.9. Epilän Esa, Ylöjärvi SM-normaalimatka R2 (D/H35-) 4.9. Paimion Rasti Nuorten aluekilpailu 8.-9.9. Kalajoki KLL:n mestaruuskilpailut 10.9. Perttelin Peikot Kansallinen 10.9. Kangasala SK Hämeen Rastiviesti 11.9. Liedon Parma Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut, yösuunnistus 16.9. Turun Metsänkävijät SM-pika R1 (D/H16-21) 16.9. Helsingin Suunnistajat SM-pika R2 (D/H35-) 17.9. Turun Suunnistajat SM-viesti R1 (D/H16-21), VL 17.9. Hiidenkiertäjät, Sammatti SM-viesti R2 (D/H35-) 23.9. PR-SauvU, Sauvo SM-yö 30.9. Turun Suunnistajat Nuorisoviesti Lokakuu 1.10. Mynämäen Suunnistajat -52 Oravatonni 2.-7.10. Ranska Maailman Cup 7.10. Tukholman seurayhtymä 25manna 14.10. Angelniemen Ankkuri Halikko-viesti 15.10. Rasti 88, Auranmaa Rastijahti 28.-29.10. Ruotsi, Älmhult Smålandskavlen Marraskuu 12.11. Lynx, Kirkkonummi Maroc-viesti Heinäkuu 1.7. Karjaan Ura Karjaa-rastit 1.7. Oulaisten Huima Kalevan Rastiviesti, VL 2.7. Punkalaitumen Kunto Kesälaitumen rastit 2.-7.7. Liettua Nuorten MM-kisat 3.-8.7. Kuhmon Peurat Kainuun Rastiviikko ja MM-katsastus (1 pv.) 4. - 7.7. Itävalta, Wiener Neustadt Veteraanien MM-kisat 5.7. Kuhmon Peurat MM-katsastus, sprintti ja Huppuliigan 3. osakilp. 9.-14.7. Kalevan Rasti, Joensuu Fin5 -suunnistusviikko 15-21.7. Ruotsi, Söderhamn O-Ringen, Ruotsin Rastiviikko 29.-30.7. Yläneen Kiri-Turun Suunn. Varsinais-Suomen rastipäivät 29.7. -5.8. Tanska MM-kisat

8 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Myös tämän vuoden Silja Rastit ovat jo totuttuun tapaan Huippuliigan avauskilpailu. Suomen suunnistusliiton puolelta tuli toivomus, että kilpailu järjestettäisiin Paimiossa, koska kykymme järjestään hyviä kilpailuja on laajasti tunnettu. Tällä kertaa kilpailu toteuteen väliaikalähdöillä ja televisioidaan totuttuun tapaan Urheilukanavalla. Televisiosta kilpailua pääsee seuraamaan sunnuntai-illalla klo 21.00-22.30 ja uusinta on maanantaina 18.4 klo 19.30-21.00. laittakaa sana kiertämään ja kertokaa tuttavillennekin. Uutuutena Silja Rasteilla järjestetään tänä vuonna myös kuntosuunnistus, joten kaikki halukkaat pääsevät rasteja metsästä hakemaan. Radat ovat keväisen helpot ja matkat lyhyet 2km ja 4km. Kuntosuunnistuksella on oma lähtönsä ja maalinsa. Saarisen Anssi on jo syksystä saakka paininut kartan kanssa, vanha taisi olla 80-luvun alusta. Maasto on melkeinpä koskematonta ja todella upeaa varsinkin Tuuvalan puolelta. Vahinko, että huippuliigalla kilometrit eivät sinne asti riitä. Ratamestarit ovat pitkin talvea suunnitelleet ratojaan niin pöydän ääressä kuin maastossakin. Tätä kirjoittaessani radat ovat jo valmiina ja kartatkin melkeinpä painossa. Myös muut talkooryhmät ja vastuuhenkilöt ovat palaverranneet ja suunnitelleet toimiaan. Pian on myös sinun aikasi, olethan valmiina? Kun H-hetki koittaa tarvitaan taas kaikkien Rastilaisten panosta, jotta kisat saadaan onnistuneesti läpiviedyksi. Seuraa ilmoittelua nettisivuilta ja Kunnallislehdestä. Tehdään taas Silja Rasteista iloinen ja laadukas kisa kaikille kilpailijoille, kuntoilijoille ja yleisölle niin paikan päällä kuin myöhemmin TV-ruutujen ääressä. Aurinko ja lumien sulamista odotellen Tapani Salo, kilp.johtaja Tapani Salo lämii Nummenpään koulun kentällä. 16.4. kentällä on hieman enemmän toimintaa, kun Tapanin johdolla kentällä järjestetään Siljarastit. Myös TV-kamerat ovat taas seuraamassa Huippuliigan kauden avausta.

KISAORGANISAATIO/TALKOOLISTA Kilpailukeskus: Nummenpään koulu Ryhmävastaava: ensimmäinen nimi ryhmälistassa. Ryhmän varavastaava: toinen nimi ryhmälistassa. Ryhmäläinen, ilmoita välittömästi (viimeistään 3.4.06 mennessä) ryhmävastaavalle mikäli olet estynyt osallistumaan Silja Rastien järjestelyihin. Ryhmäjäsenten siirrot ryhmästä toiseen ovat sallittuja vain jos molempien asianosaisten ryhmien vastaavat antavat yhdessä tähän luvan. Ryhmävastaavat ja varavastaavat: Palavereja järjestelyihin liittyen tarpeen mukaan. Tule mukaan kun kutsu käy! Ryhmävastaavat huolehtivat ryhmänsä riittävyydestä. Ryhmäläisten puhelinnumerot kilpailunjohtajalla. Kilpailukeskuksen katselmus pidetään lauantaina 8.4 klo 13.00 alkaen. Tule tutustumaan kilpailukeskukseen. Samalla vastuualueittaiset neuvonpidot kilpailunjohtajan ja rakennevastaavan kanssa. HUOM! Katselmukseen tulisi mielellään osallistua joka ryhmästä ainakin ryhmänvastaava ja/tai varavastaava. Jos kumpikaan ei tule paikalle -ryhmävastaava informoi tilanteesta Tapania, puh: 040-827 0471. Kaikille : Rakennustalkoot: Avaustalkoot to. 13.4 klo 16.30 alkaen - käynnistetään kilpailukeskuksen rakentaminen niiltä osin kun se on mahdollista jatkuen la. 15.4 klo 10.30 Kaikki mukaa panostasi tarvitaan! Seuraa kisojen järjestelyihin liittyviä tiedotteita Kunnallislehdestä ja nettisivuiltamme! Koejuoksut la. 15.4. klo 16.00 alkaen, paikalle kaikki verryttelyä kaipaavat - lisäksi tulospalveluväki ja luonnollisesti ratamestarit. Kilpailupäivän ensimmäiset lähdöt klo 11.00 alkaen, Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 9 kisavieraita saapuu paikalle jo pari tuntia ennen kilpailujen alkua, niinpä mekin olemme paikalla viimeistään 09.00! Kilpailupäivän talkoolaisten ruokaliput saatavilla kilpailutoimistosta. Ryhmävastaava hoitaa liput ryhmälle. Silja- Rasteilla kilpailevat 14-16 sarjojen nuoret: Ilmoittautukaa kilpailusuorituksenne jälkeen omien talkooryhmienne vetäjille. JÄRJESTELYORGANISAATIO: KILPAILUN JOHTAJA: Tapani Salo 040-827 0471, salo.rauhalinna@kolumbus.fi KILPAILUN VARAJOHTAJA JA RAKENNEVAS- TAAVA : Kassu Grönlund 050 5630 803 kassu. gronlund@amomatic.com KILPAILUN VALVOJA: Rauno Kivelä, RaPi RATAMESTARIT: Pääratamestari Jarno Paavola 040-774 7739/ Jukka Virtanen, Alice Nurmio 02-4709 910 (lasten radat), Tiina Nurmio (lasten radat) RASTIPUKIT: Ahti Erkkilä 02-470 5328 KUTSUVIERAAT: Juhani Harittu 040 703 1399 juhani.harittu@paimionrasti.fi, Tuulikki Harittu, Satu Tuominen, Reijo Hallisto KARTAT: Anssi Saarinen 044 300 1169 anssi. saarinen@lounametsa.mhy.fi ILMOITTAUTUMISET: Arto Aakula 050 5546 933 arto.aakula@paimionrasti.fi TIEDOTUS, VIESTINTÄ ja LEHDISTÖ: Antti Ryynänen 040 7210837, Arto Aakula LÄHTÖAIKATIEDUSTELUT: Nettisivuiltamme tai puhelimitse Hanneli Salo 02-470 3311, vain la 15.04. klo 18.00-20.00. KILPAILUTOIMISTO: Helena Reponen 040 5157 550 helena.reponen@paimio.fi, Tarja Aaltonen, Eija Sipponen, RAKENNUS JA KULJETUKSET: Kassu Grönlund 050 5630 803 kassu.gronlund@pp.inet.fi, Juha Lyytikäinen, Keijo Kaarlela, Olli Kerkola, Juhani Sonkki, Jouko Havia, Lauri Röytiö, Ahti Erkkilä, Juhani Laaksonen YMPÄRISTÖASIAT SEKÄ KÄYMÄLÄT JA JÄTEHUOLTO: Arto Lassila 0400 789 878 ( ympäristövastaava ), Jarmo Sipponen, Kai Suomi, Mauri Nurmi, Urpo Hiiri, Jarkko Korsimo, Sulo Järvinen, Pekka Salmi Naisten wc: Pirjo Lähteenmäki, Helena K Reponen PESU, VESI: Juha Helin 040 5785 401, Jarmo Summa, Pekka Salminen Naisten pesu: Seija Röytiö, Kaisu Hellström LIIKENNEOPASTUS JA PYSÄKÖINTI: Risto Kalve 050 3521 958 risto.kalve@luukku.com, Juha Toivola, Erkki Mäenpää, Veikko Helminen, Unto Ranta, Heimo Heikkilä, Esko Saarinen, Heikki Partanen, Ilmari Salvela, Bo-Gunnar Ahlqvist, Arto Hakkarainen, Raimo Ollila, Juhani Tammi, Maria Hellström, Aapo Karjalainen OPASTEET/LIIKENTEENOHJAUS PAIKOITUSALU- EILTA KILPAILUKESKUKSEEN SEKÄ LÄHTÖIHIN: Harri Tapanainen 050 559 6850 SÄHKÖISTYS: Jari Nurmio 050 5971 486, Roy Hellström, Raimo Suominen TULOSPALVELU: Kari Hölsö 050 3732 550 kari.holso@kaarina.fi, Valtteri Mulari 040 8347322, Ilkka Sillanpää 050 3558 096 ilkka. sillanpaa@utu.fi, Markku Salvela 040 7523398, Niko-Petteri Salo, Vilppu Karjalainen, Juho Summa, Janne Röytiö, Jaakko Röytiö, Tuomo Reinivuo, Jarno Tuominen, Jussi Jääoja, Jukka Virtanen, Aleksi Toivola, Teemu Poikkimäki, Pia-Maria Sillanpää, Camilla Hellström, Hanna Pärnä, Markku Salmi, Matias Vanhanen, Juha Suominen, Mika Lyytikäinen, Kari Hirvensalo, Mikael Hellström, J-P Heikkinen, Juho Nykänen, Matti Tahvonen, Seppo Pallari, Pasi Nurmi toimii mahdollisen dopingvalvonnan vastuuhenkilönä TULOSTAULU: Kaija Hulkkonen 040 517 0853, Milla Vehkaoja, Riitta Helin, Jonna Helin, Henna Reponen, Noora Salo KUULUTUS JA NETTI: Mika Mannervesi 050 5221 222 mika.mannervesi@halikko.fi, Simo Mannervesi, Juuso Lindeqvist, Matti Sipponen, Matti Tahvonen, Ilkka Aakula, Janne Tranberg, Hannu Hjelm Huippuliigan TV-RYHMÄ: Mika Lyytikäinen 041 430 3991 mika.lyytikainen@paimionrasti. fi, Juha Suominen, Kari Hirvensalo, Mikael Hellström, Juho Nykänen, Jarno Tuominen, Tuomo Reinivuo, Jussi-Pekka Heikkinen, Jarno Paavola, Jukka Virtanen, Mikko Poikkimäki, Teemu Poikkimäki, Heikki Silvennoinen LÄHTÖJEN VASTAAVA: Markku Sipponen 0500-218561 VARAVASTAAVA: Toni Kukkonen 044-5706663 toni.kukkonen@paimio.fi HUIPPULIIGAN LÄHDÖT: Jari Virtanen 041-4325663,Raino Lindeqvist, Anna-Mari Väli-Klemelä LÄHTÖ 1: Markku Sipponen 0500-218561, Markus Fingerroos, Raimo Heiskanen, Arto Poikkimäki, Kurt Johansson, Johanna Ruusunen, Timo Nieminen, Hannu Grönholm, Kalervo Kokkari, Harri Niinistö Ei-lähteneiden ilmoitukset: Oskari Heiskanen LÄHTÖ 2:, Lauri Partanen 040 5814 906, Taisto Nieminen, Arto Salo, Jorma Nikkola, Juhani Salmi, Kyllikki Suominen, Leena Erkkilä, Leena Virtanen, Riikka Kivelä, Kirsi Renvall, Jouko Havia, Juhani Aaltonen Ei-lähteneiden ilmoitukset: Lasse Rahkonen LASTEN LÄHTÖ: Toni Kukkonen 044-5706663 toni.kukkonen@paimio.fi, Tuomo Reponen, Kaarina Karjalainen, Päivi Salo, Liisa Ahonen, Minna Oksa, Suvi Tuomola, Tuire Hallisto, Juha Määttänen, Matleena Lindeqvist, Jaana Grönholm, Hanna-Maaret Ahlqvist Ei-lähteneiden ilmoitukset: Toni Tuominen KUNTOSUUNNISTUS: Ulla Rahkonen 040-733 7106, Päivi Laitinen, Helena Mannervesi MAALI: Heikki Pajunen 050 5165 888 heikki. pajunen@amomatic.com, Uolevi Hartikainen, Ahti Erkkilä, Jorma Kivelä, Simo Saarinen, Jaana Hölsö, Jarmo Karjalainen, Kati Kukkonen, Heikki Sillanpää, Hannele Grönholm, Pirkko Ketto, Hilkka Määttänen PALKINNOT, JAKO: Leena Salo 040-5453386, Sari Kerkola, Juhani Harittu 040-7031399, Reijo Hallisto, Tapani Salo PALKINTOJEN HANKINTA Hekki Sillanpää 0400-988645 RAVINTOLA: Tuovi Korsimo 050-4682 827, Jaana Sipponen, Airi Sipponen, Irmeli Havia, Sirkku Saarinen, Sari Saarinen, Jussi Heikkinen, Petriina Lähteenmäki, Katriina Lähteenmäki, Annariina Lähteenmäki, Marika Havia, Arja Aalto, Anna-Liisa Tammi, Elli Kivelä, Olli Vesalainen, Teija Itälä, Ritva Niinivirta-Grönholm, Marianne Hakkarainen MUKSULA : Pirkko Haapanen 02 470 6904, Ritva Helminen, Eeva Harmanen, Margareta Lintula, Emma Silvennoinen, Sanna Helin, Hanneli Salo (suunnistuskoululaisten saattaminen), Emmiina Vihervirta, Sami Nurmi, Jaana Nieminen, Hannele Tilles, Natalia Nieminen, Outi Partanen, Heidi Yliluoma ENSIAPU: Heli Lyytikäinen 050 303 5596, Ritva Lyytikäinen, Kristiina Lindeqvist, Irmeli Kivistö, Tove Sillanpää Maastoryhmä tarvittaessa (varusteet: auto, paarit, kartta): Lasse Sillanpää 0400 326 722, Jarno Tuominen, Simo Saarinen, Mikko Poikkimäki, Aleksi Toivola, Juho Nykänen YÖVARTIOINTI: Ryhmät sopivat keskenään laitteidensa vartioinnista. Seuran jäsenet ja muut aiemminkin mukana olleet! Jos nimeäsi ei löydy talkoolistasta, ota rohkeasti yhteyttä kilpailunjohtajaan! Hyvä talkooväki! Tehdään Silja Rasteista totuttuun tapaan iloinen ja laadukas kisatapahtuma niin kilpailijoille kuin kisavieraille paikanpäällä ja katselijoille myöhemmin TV ruutujen ääressä. Talkooterveisin, Tapani

10 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Nuorten Jukolan historiaa, Osa 2 PR ensi kertaa palkinnoilla 5. Nuorten Jukolan vuonna 1990 järjesti Rastikarhut Porin Yyterin männikkökankailla. Vauhti oli kovaa, ihanneajat alitettiin rutkasti. Kirkkonummen Lynx vei työvoiton, aikaisemmilta vuosilta sillä oli sijoitussarja 3-2-2-3. Heidi Liljeström ja Max Packalen kahdella viimeisellä osuudella ratkaisivat voiton Lynxille. Toiseksi kiri Hämeenlinnan Suunnistajat (joukkueessa mm. Liisa Anttila ja Satu Mäkitammi) ennen Hyvinkään Rastia (joukkueessa Viron tuleva maajoukkuetähti Kylli Kaljus). Turun Suunnistajat oli Varsinais-Suomen ykkönen sijalla 6. Joukkuemäärässä ylitettiin 200 joukkueen raja kolmella. Paimion Rastin ykkösjoukkue oli parhaimmillaan kolmas Röytiön Jaakon hienon suunnistuksen jälkeen. Lopputuloksissa sijoitus oli 12. Joukkueessa suunnistivat Inna Launto, Markus Kaarlela, Satu Vesalainen, Mika Lyytikäinen, Jaakko Röytiö, Kati Johansson ja Juha Suominen. Kakkosjoukkue oli 36. ja kolmosjoukkue 52. (kisan paras kolmosjoukkue!). Mukana viisi PR-joukkuetta. Isokyrössä rävähti Vuonna 1991 Nuorten Jukola siirtyi Etelä-Pohjanmaalle Pohjankyrön Rastin isännyyteen. Paimion Rasti osallistui tällä kertaa peräti kuudella joukkueella viestiin. Matkalle lähdettiin jo perjantai-iltapäivällä. Yöpyminen tapahtui silloisen puheenjohtaja Arto Poikkimäen kotitilalla Laihialla. Omissa oloissa tapahtunut latautuminen näkyi tulosluettelossa. Huolto pelasi mallikkaasti, ilta kului räiskäleitä paistellen leppoisan yhdessäolon ja saunomisen merkeissä, kirjoitti Rastiposti n:o 22. Rastivuosi 1991 -kirja kertoo viestistä mm. seuraavaa: 1. osuuden väliaikarastilla kärjessä olivat Hämeenlinnan Suunnistajat, Suunta-941 (Jyväskylä), Itä-Päijänteen Rasti (Joutsa) ja Paimion Rasti. Lähestymisrastilla oli kolme tyttöä yhdessä Paimion pudottua minuutin päähän. Viimeiseltä rastilta puristi Hämeenlinnan Satu Mäkitammi vaihtoon ykkösenä, S-941:n Johanna Toivonen 4 sekunnin päässä kakkosena ja IPR: n Riikka Häkkinen kolmantena 20 sekuntia Sadusta. Paimion Inna Launto säilytti sijansa, mutta oli jo lähes minuutin päässä Sadusta. Toisen osuuden väliaikarastille oli kärkeen noussut Paimion Markus Kaarlela, jolla oli lähes puolentoista minuutin kaula OK Järveniin ja KooVee:hen. Markus oli yksinään kärjessä lähestymisrastillakin, mutta seuraaviksi olivat nousseet Kangasalan Kisan Petteri Laitinen ja Espoon Suunnan Jarmo Sireeni. Kärkikolmikon järjestys säilyi vaihtoon asti, mutta Markuksen etumatka kutistui 33 sekuntiin. Kolmas osuus, lyhyt tyttöjen osuus, muutti järjestystä. Vaihtoon kipitti 7 tyttöä 28 sekunnin sisällä Turun Suunnistajien Siv Frimanin johdolla. KooVee: n Riina Kuuselo oli sekunnin päässä ja muut viisi hieman kauempana. Reilun minuutin päästä tuli PR:n Jaana Röytiö kymmenentenä. 4. vaihtoon rynni ensimmäisenä TuS:n Juha Malmivirta. Reilun puolen minuutin päässä kirivät Mynämäen Suunnistajien Juha Jokila, OK Järvenin (Tammisaari) Martin Kurman ja PR:n Mika Lyytikäinen, joka puristi osuuden kovimman ajan 16.42. 5. osuus oli hajonnaton putkiosuus ja se tiivisti kärjen. Yhdeksän kärkijoukkuetta vaihtoi 19 sekunnin sisällä Sipoon Vesa-Pekka Mellerin johdolla. Mukana tuossa kärkiletkassa oli myös PR:n Ossi Vesalainen. Kuudennen osuuden 1. väliaikarastilla oli kärjessä neliapila: Monica Boström Lynx, Katja Talala S-941, Kirti Rebane SV ja Maria Hoffman EsSu. Minuutin verran olivat antaneet periksi PR:n Satu Vesalainen ja KangKi:n Iina Laitinen. Hämeenlinnan Liisa Anttila oli noussut seuraavaksi ja ajoi kärkeä kiivaasti kiinni. Loppumatkalla Monica nousi kärkeen ja Liisa kakkoseksi. Tilanne viimeisessä vaihdossa: 1. Lynx 2. HlS -0.37 3. SV -0.49 4. EsSu -0.57 5. S-941-1.09 6. PR -1.58 7. KangKi -4.18 Ankkuriosuuden väliaikarastilla HlS:n Tero Viljanen oli siirtynyt kärkeen ja Lynxin Max Packalen oli jäljessä puoli minuuttia. Seuraavina leimasivat S-941:n Jari Liuha -1.00, PR:n Jaakko Röytiö - 1.05, EsSun Jussi Mäkilä -1.10, SV:n Stefan Lajunen -1.25 ja KangKi:n Mikko Lepo -2.00. Jännitys tiheni. Lähestymisrastilla oli kärjessä kolmikko PR, KangKi ja Lynx sekä 15 sekunnin päässä S-941. Mikko Lepo lennähti ensimmäisenä viimeiselle rastille ja vei voiton Kangasalle. Mikko oli vuonna 1991 huippukunnossa, nuorten MM-kisoista oli tullut kaksi henkilökohtaista mitalia. Noin puoli minuuttia Mikon jälkeen pujahtivat Jari Liuha ja Jaakko Röytiö viimeiselle rastille eri suunnista. Rajun loppukirikamppailun Jari ratkaisi Suunta-941:n eduksi sekunnilla. Kymmenen sekuntia myöhemmin maalissa oli Lynx. EsSu oli 5. ja HlS 6. Toinen pronssi Rastiposti kirjoitti vuoden 1992 Nuorten Jukolasta pitkän jutun. Asiantuntematon olisi voinut kirjoittaa näinkin: Paimion Rasti ei vieläkään voittanut nuorten Jukolaa. Osasyynä tänä vuonna siihen olivat epäonnistuneet valinnat. II-joukkue oli vielä viidennen osuuden alussa edellä ykköstä. Mutta tosiasiassa kakkosjoukkue ylitti itsensä ja taisteli todella mahtavasti. Ykkösjoukkue juoksi aivan odotetusti alkuosuudet. Meillä on tällä hetkellä siksi tasainen ryhmä, että kakkosessakin on laa-tua. Espoon Suunta ja Leppävaaran Sisu järjestivät viestin Leppävaaran urheilupuiston maastossa. Lähtö-, vaihto- ja maalipaikka sijaitsi Leppävaaran urheilukentällä, yleisöllä hyvä mahdollisuus seurata kilpailua katetusta katsomosta. Launnon Hannulle kiitos seuratelttapaikan varauksesta, olimme aivan tapahtumien keskipisteessä. Seuraavassa katsaus viestin kulkuun osuus osuudelta: I osuus (D13-16 3,5 km) PR:n 6 aloittajaa säntää 209 muun jouk-kueen kanssa maastoon. Kärjessä vaihtoon saapui Liedon Parman Outi Sareila, mutta aivan lähituntumassa tulivat vaihtoon Satu Vesalainen (PR I 7.) ja Katariina Peikola (PR II 11.). Sadun kuudes ja Katariina neljäs nuorten Jukola ja molemmat ensi ker-taa aloituksessa. Tytöt hoitivat vaativan aloitusosuuden hyvin, siitä oli muiden helppo jatkaa. Sadan parhaan joukossa vaihtoivat myös Maria Hellström (IIIjoukkue) ja Marika Nurmi (IV) sekä Elina Peikola (V), vaikka virallisissa tuloksissa Elinan sijoitus on yli sadan. Kuutosen Kokkarin Anne tulee vaihtoon sijalla 176. II osuus (H13-16 3,7 km) Kärjessä vaihtoon saapui DELTAn Ville Kujala, joka muutama tunti myöhemmin hylätään tuomarineuvoston päätöksellä. Kortista puuttui yksi leima. Seuraavina Parma ja Lynx. Mika Lyytikäinen

nostaa kakkosen neljänneksi 1.20 DELTAsta. Ykkösen Janne Röytiö tulee aivan lähituntumassa, 9. vaihdossa, eroa kärkeen 2.37. Kolmosen Risto Paavilainen nousee 81. tilalle. Anssi Salolla on nelosessa hieman ongelmia piilossa olevan rastin kanssa ja sijoitus vajoaa 160:een. Viiden tytön viitosjoukkueessa Mirva Nurmio pärjää hyvin poikien kanssa, sijoitus 139. Jussi Jääoja (VI 168. vaihdossa) ei kunnioita 4 vuotta vanhempiaan. Kärkijoukkueista (28 parasta maalissa) nopein osuudella on hylätty Kujala (21.30), sitten Lynxin Louhisola 22.08. Mikan aika on 22.51 ja Jannen 24.17. Hitain kärkiporukoista on Järven (30.38). Hyvin osuuden juoksevat Rasti-Lukon Jenni Malmlund (28.51), Vehkalahden Tuuli Koivu (28.23), Rajamäen Kaisa Salminen (26.37) ja Hämeenlinnan Satu Mäkitammi (27.19), jotka ovat joutuneet poikien osuudelle. Yllättävän moni huippuseura joutui turvautumaan tyttöön. III osuus (D11-14 2,9 km) Kärjessä Lynx, sitten puolen minuutin kuluttua kaksi PR:n joukkuetta; Jaana Röytiö (II) edellä ja Mirja Nurmi (I) perässä. Katja Lampi nostaa kolmosen 61:ksi. Camilla Hellström (IV-joukkue) pinnii vaihtoon sijalla 137, mutta viitonen ja Suvi Tuomola ovat vielä edellä (105.). Kirsi Laine nostaa 13 pykälää kuutosta (168-155). Nopein osuusaika kärkijoukkueista on RaLun Hanna Heiskasella 18,47 (22-8) ja toisena Mirja 21.08. Jaanan aika on 22.20. Hitain kärkipäässä SV:n tyttö 30.01 (8-27). IV osuus (H11-14 2,9 km) Teemu Poikkimäki kakkosessa ja Juuso Lindeqvist ykkösessä puristavat kärjen vauhtia ja päästävät Jukka Virtasen ja Mikko Poikkimäen peräkkäin maastoon, sijoilla 4 ja 5. Juuso ja Teemu muuten osoittivat, että vähäiselläkin nuorten Jukola-kokemuksella pärjää hyvin kärkikahinoissa; Teemun ainut kerta oli viime vuonna V-joukkueessa Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 11 ja Juuso oli ensikertalainen. Jarno Paavola ja kolmosjoukkue ovat vaihdossa 63. Markus Lindeqvist (IV) saavuttaa melkein Pasi Lyytikäisen (V), sijoitukset 117 ja 121. Poikkimäen Liisa viihtyy poikien kanssa hyvin metsässä, sijoitus 173. Nopein osuudella on KangKi:n Tuomas Kivelä 16.54. Teemun lenkki kestää 19.09 ja Juuson kaksi sekuntia vähemmän. RasKan Heli Jukkola ei poikia kunnioita, aika 18.59. OuSukin käyttää tyttöä, Heidi Pasajoki ja 19.51. Eniten aikaa kuluttaa Rasti- Lukon viestittäjä 25.20. V osuus (H13-16 4,8 km) Varsinaissuomalaiset joukkueet jyräävät; 12 parhaan joukossa 6 joukkuetta täältä. Mikko tulee vaihtoon viidentenä noin kolme minuuttia kärjestä ja Jukka kuudentena minuutin perässä, pojat olivat putkiosuudella saaneet osan matkaa kyytiä DELTAn Jani Lakaselta. Perässä tulevat (ja pysyvät) Liedon Parma (7.), Mynämäen Suunnistajat (8.), Turun Suunnistajat (9.) ja Angelniemen Ankkuri (11.). Ilkka Sillanpään viestittämä kolmonen on 66. Paavilaisen Martti poistetaan metsästä, kun hän kiertää ristirataa hieman oudossa järjestyksessä, siihen päättyi nelosen taival. Mikko Hallisto ei löydä putkella hyvää matkaseuraa ja sijoitus putoaa yhdeksällä (117-126). Kuutosessa Jari Loikas alittaa niukasti tunnin ja sija on 178. Putken kunkku on Lynxin Antti Suvinen (29.32). Mikon aika on 31.20 ja Jukan 32.21. Rajamäen Rykmentti kuluttaa aikaa 41.18 (9-28). VI osuus (D15-18 5,1 km) Tämä osuus pudottaa muut varsinaissuomalaiset seurat kärkikuvioista, mutta PR:n joukkueet jatkavat laadukasta työtä. Jos suunnistuksen säännöt sallisivat vuokrauksen jalkapallon tapaan, olisi PR:n tytöillä kysyntää muissa Varsinais-Suomen seuroissa nuorten Jukolan aikaan. Inna Launto nostaa ykkösjoukkueen neljänneksi ja Kati Johansson pitää kakkosjoukkueen kuudentena. Kärki kuitenkin karkaa Lynxin Terhi Hyttisen ja Rastikarhujen Tiina Jukkolan juostessa osuuden noin viisi minuuttia paimiolaistyttöjä nopeammin. Meri Hallisto jatkaa tasaista sarjaa kolmosjoukkueessa, vaihtosijoitus 61. Miia Nurmi korjaa viitosessa Mikon pudotuksen, tulos sija 115. Kuutosessa hiihtäjätyttö Outi Fingerroosilla on pieniä ongelmia rastien löytymisessä ja matka jää kesken. Hämeenlinnan Liisa Anttila kittää osuuden ajassa 36.12 (nousua 36 sijaa, 53-17). Muita nousijoita: HS:n Mari Sane 44.03 (17-8), OuSun Titta Korkalo 43.30 (20-10), Suunta-2000:n Ella Heiko 43.20 (21-11), Falkenin Yvonne Gunell 39.14 (35-12) ja RR:n ex-lynx Suvi Arola 43.17 (28-13). Innan osuusaika on 47.29 ja Katin 48.09. TuS kuluttaa 55.27 ja sijoitus notkahtaa reilusti alaspäin 9-25. VII osuus (H15-18 6,8 km) Lynx ja Rastikarhut vievät kirkkaimmat mitalit. Jaakko Röytiö taistelee tiukasti Lohjan-Vihdin-Karkkilan Deltan kanssa pronssitilasta, mutta häviää loppukirissä. Deltan kohtaloksi tuli kuitenkin hylkäys. PR I oli siis viimevuotiseen tapaan kolmas. Markus Kaarlela tuo II-joukkueen 7. tilalle, paras kakkosjoukkue viestissä. Ossi Vesalainen päättää kolmosjoukkueen 54. tilalle ja Jussi-Pekka Heikkinen (5000 m radalla 16.33,52) ankkuroi viitosjoukkueen 102. tilalle. Nelos- ja kuutosjoukkueet eivät siis päässeet maaliin. Nopein kärkiankkuri on TuS:n MM-kisakävijä Tommi Tölkkö 40.47 (25-16), sitten RaLun Lasse Torpo 41.03 (21-12) ja Vehkalahden pitkän matkan Suomen mestari Simo Martomaa 41.13 (22-13). Jaakko suunnistaa reitin ajassa 46.41 ja Markus ajassa 51.06. Hitain kärkijoukkueiden ankkuri on 56.15 (11-23). S-2000:lla,

12 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Apua, hakekaa mut lenkille!!! Kyllä on harjoittelu ollut vaikeeta syksystä lähtien. Syksyn ensimmäisen testijuoksun aikaan olin vielä jonkunlaisessa kunnossa mutta nyt..? Ei vaan ole motivaatiota löytynyt. Onneks olen H50 sarjalainen, enkä edustusryhmässä. Jos vaimo ja sen siskon mies ei olis puhunu mua Rukalle korkeanpaikanleirille en pystyis tätäkään kirjoittamaan. Mutta kun sinne lupasin maaliskuun kolmanneksi viikoksi mennä hiihtämään, oli myös kotonurkilla pakko tehdä jotain. Se jotain oli noin 200km hiihtoa Rivonmäellä, eikä sekään olis onnistunut ilman Salmen ja vaimon ärsyttelyä. He tekivät kaikkensa saadakseen mut ulos. Ulkoilua se hiihto mun kohdalla onkin, kun ei vaan sytytä. Ne välineet ja voitelut. Rukalla oltiin ulkona sen verran että 200km tuli taisteltua ladulla ja kun asuttiin 300m merenpintaa ylempänä kunto on nyt nousussa. Vaan mistä nyt motivaatiota. Parhaat lenkkikaverini ovat eläkkeellä, joten he eivät enää ehdi kanssani lenkille. Mistä apu. Yhden päätöksen olen tehnyt siihen suuntaan, että jotain tarttee pian tehdä. Ensi vuoden (2007) tavoitteeksi olen asettanut Kuusamossa suunnistettavat Veteraanien MM-suunnistukset. Kun vielä sarjan vaihtokin osuu ensi vuodelle mahdollisuudet kipinän löytämiseen ovat olemassa. Tarttis vaan olla välitavoitteita. Yhteen se vaimon siskon miäs sai mut mukaan, nimittäin Piikkiössä järjestettävään pitkänmatkan SMduathlon kisaan. Kisa on taas elokuun puolivälin paikkeilla ja matkat ovat 10/60/10km. Kestävyyttä, kestävyyttä, sitä pitäis ruveta hankkimaan. Huomenna alkaa Peimarinrasti kausi!! Kolmen viikon päästä Silja Rastit. Onko nyt kevät vai mikä?? Parasta aloittaa sunnistus heti kun se on mahdollista. Ennen lintuinffulenssan iskemistä maahamme. Sen jälkeen kaikki on toisin. Kun kuuntelee uutisia ja lukee lehtiä tuntuu kuin elämä pysähtyisi sillä hetkellä, kun eka tapaus on totta. Ei voi syödä paljon mitään, eikä nyt ainakaan ulkona voi olla, ne linnut, ne linnut. Onkohan haulikot jo ladattu muuttolintujen varalta. Ei pahkana, nyt lipsahti väärille urille juttu. Mutta niinkuin otsikko huutaa..hakekaa mut lenkille. Jari V. Ps Kuva on hiihtoputken työmaalta Lokakuussa. Mukana myös PRn porukkaa. Joko tätä lukiessa päästään liuuttamaan suksea sisällä? Oikaisuja Edellisessä Rastipostissa (nro 81) oli valiokunnan lähettämästä taulukosta toimituksen tekemä kaavio Peimarin Rastien suorituksista. Kaavion tekijä oli tulkinnut taulukkoa sikäli väärin, että yörastien lukumäärät olivat kaaviossa mukana myös erillisinä vaikka ne olivat mukana jo ratakohtaisissa luvuissa. Näin ollen kuuden viimeisen viikon palkit ovat liian korkeita. Viikkokohtaiset lukumäärät ovat luettavissa Peimarin nettisivuilta vuoden 2005 tilastoista. Toinen korjaus koskee Lauri Partasen suorituksia. Oikea käyntimäärä on 30 eli viime vuonnakin Lauri oli mukana joka kerta, kun huomioidaan kaksi järjestelyvuoroa. Väärä lukumäärä johtuu siitä, että kahdella viikolla tulos oli kirjattu Lasse Partasen nimellä. Tulospalveluohjelma antaa automaattisesti EMIT-kortille järjestelmään rekisteröidyn nimen Lauri, mutta kahdesti tulostekijät olivat noudattaneet täsmällisesti tulospalvelun ohjeita ja muuttaneet tilalle seurantakorttiin kirjoitetun Lasse nimen. Korjattu kävijätilastokin löytyy Peimarin nettisivuilta vuoden 2005 tilastoista.

Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 13 Harrastesuunnistus kaudella 2006 PEIMARIN RASTIT Peimarin Rastien 26. vuosi käynnistyi tänä vuonna lauantaina 25.03 Hiekkahelmellä ja rastit jatkuvat torstaisin klo 17-19 lokakuun loppuun asti. Järjestelyryhmät hoitavat tänäkin vuonna tulospalvelun. Joka ryhmästä nimetään tulospalveluvastaava(t) ja he saavat apua tarvittaessa Jukalta, Jarnolta tai Ilkalta. Järjestelyryhmät ja ryhmien vastuuhenkilöt ovat luettavissa tästä lehdestä ja netistä samoin kuin kaikki muutkin Peimarin Rastien järjestelyihin nimetyt. Tuloksista OP:n ikkunasta on luovuttu, joten on entistä tärkeämpää, että tulokset löytyvät mapista tapahtumapaikoilla. Järjestäjien tehtävänä on siis laittaa tulokset mappiin, seuraavan viikon järjestelyryhmä varmistaa asian ja tarvittaessa tulostaa tulokset netistä. Mahdollisissa ongelmatilanteissa apua antaa Jukka, Jarno tai Ilkka. Erillistä järjestelyinfoa ei tänä vuonna järjestetä. Sen sijaan järjestäjien kannattaa tutustua etukäteen ohjeisiin, joista suurin osa löytyy Peimarin Rastien nettisivuilta. Viime vuonna Smartum Oy:n kanssa solmitun sopimuksen perusteella liikuntaseteli käy edelleen maksuvälineenä Peimarin Rasteilla. Tänä vuonna on toistamiseen mahdollisuus suunnistaa pitkä 12 km rata 08.06. Peimarin Rastien kävijöiden kesken arvotaan yllätyspalkinto kauden päättäjäisissä. Yörastit Yörastit alkavat tänä syksynä 21.09. Yösuunnistusmahdollisuus on 6 viimeisenä kertana. Yörastien alkamisaika vaihtelee syksyn etenemisen mukaisesti. Osallistumismaksu on sama kuin Peimarin Rasteilla. Joukkuepeimari Jännittävä Kaksikymmentä vuotta sitten... Rastipostin maaliskuun 1986 numerosta voi lukea mm. seuraavaa: SEURAN ULKOINEN TUNNUS ELI LOGO joukkuekilpailu Seuran jäsenistö osoitti kiitettävää ja kaikki odotukset ylittävää aktiivisuutta jättäessään 37 tasokasta ehdotusta seuramme logoksi. Yhden sunnuntai-iltapäivän seulomisen, äänestämisen ja soveltamisen jälkeen nimimerkki METSÄNPOIKA kolmella työllään todettiin toteuttamiskelpoiseksi ehdotukseksi. Toivomus-saatteella nämä kolme työtä annettiin mainosgraafikko Antti Länsitalolle, joka muokkasi niistä nyt valitun ja julkaistun seuran logon. Nimimerkki Metsänpoika taakse kätkeytyi tunnettu suunnistuksen tukimies JUHANI HARITTU + AVUSTAJAT. Tästä nyt valitusta merkistä teetetään kevään aikana aplikoitu kangasmerkki, joka voidaan ommella niin vanhaan kuin uuteenkin suunnistuspuseroon. Rahatilanteen mukaan teetetään myös tarroja sekä myös myöhemmässä vaiheessa pöytäviiri. II SILJARASTIT, avoimet kansalliset suunnistukset Aakoisissa su 20. huhtikuuta. Sarjoja vanhoista nuoriin. Ensimmäiset lähdöt klo 10.00. Ratamestarityhmän johtajana toimii Heikki Pajunen ja kilpailun valvojana Markku Kari, AngA:sta. Kilpailun johtajana toimii Kauno Mattila. Kisaviikolla ja kisapäivänä käännetään auton nokka kohti Nummenpäätä. Muista varata 20.4. kansallisiin suunnistuksiimme. kisataan tänäkin vuonna Peimarin Rastien yhteydessä. 3-4 jäsenisen joukkueen voi koota kuka tahansa. Joka viikko joukkueesta huomioidaan kolme parasta. Viime vuonna joukkuepeimarin voitti Airis Coffee johon kuuluivat Airi, Jaana ja Markku Sipponen sekä Niko-Petteri Salo. Joukkueiden pistetilannetta voi seurata kauden varrella. Joukkueen ilmoittaminen onnistuu Peimarin Rastien sivujen kautta. Kuntovenlat Vuoden 2004 heinäkuusta toimineiden kuntovenlojen toiminta tähtää tämän vuoden Venlojen viestiin. Tavoitteena on osallistua mahdollisimman suurella joukkuemäärällä viestiin Salossa. Samalla kuntovenlat on naisten kuntosuunnistusprojekti, jossa yhdessä petrataan suunnistustaitoa ja kuntoa nauttien mukavasta yhdessä tekemisen meiningistä. Harjoitteluun on kuulunut mm. viikoittain saliharjoitus ja yhteislenkki sekä kerran kuussa vaellus. Tarkempaa tietoa Kuntovenloista löytyy seuran nettisivuilta Kunto-otsakkeen alta tai kyselemällä Eijalta 040-5831 705. Seuranmestaruuskilpailut Seuranmestaruuskilpailut järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kaikki Paimion Rastin suunnistajat joukolla kisaamaan oman sarjansa mestaruudesta! Tarkemmat tiedot löytyvät aikanaan Kunnallislehdestä ja netistä. Aikuisille suunnattu suunnistuskurssi Suunnistuskurssi aikuisille järjestetään ke 29.03 ja 05.04 klo 18 Osuuspankin kerhohuoneella. Varsinkin työpaikkajoukkueet huomio! Nyt on korkea aika lähteä metsään oppimaan suunnistuksen saloja,jos aikoo osallistua Salon Jukolaan. Lisää muistelmia sivulla 27...

14 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Peimarin Rastit 2006!!! " # $ % # $ & # # ' #% # # ( # )!!!! * # ## +!!!!,* # * #& && #!,* # #!, + %!, #, # #%- # % % + # + &+../// & 0.&.* 1 * 2 * " + # * 1 * 2 * & & # 3 ## )!! 4# 5&& 4 0 6 7 ## ( #!!!! $ ## # 5 ## 4 3 ## # & # ## # # # 2 1 % %# -8 9-8 & #% # 9-8 -8 #!!! : ##.! 1 8 : ) "% %! ;!!!! 1 #. ) # " &!!!!! 1. " #!!!! %#. 1 8!!!!! < &%% #. 1 8 #! # $ $!!! # # * 1. 1 1 #!!!!! = * ( ## &. " 3 #!!!! 1. 1 (!!!!! #. ( (!!!! 1 &. " : 1!!!!! 1 &. 1 8 1 &!!!!! "); 9. 1 8 : ##! & #%!!! 1. " : < #!!!! 1. " < # #!!!! #%&. " : 9! $!!$!! % &%%. 1 8 % &%%!!$!! ) ##. ( ( )!!!$!!. 1 8!! $!$!! 9% -.!* : ) 1 %#!."% %!!!!! 1. 1 8 1!!!!! : &%%.! " 1 8! $!!! :.!* : ) <!!!! : ##.! 1 8 : ) : ##!!!! 9 %#.!* : ) < #!!$!!! 1.! 1! $!!! #. ( ( ; & #! "!!! : * % -.!* : ) 1 %#! >8!+! +!!!!! ##*. 1 8 9-8! >8!+!!!+!!!!!! ". 1 8 #! >8!+!!!+!!!! ) ##.! ) ##! " >8 +!!+!!!!! ".! "! >8 +!! +!!!! : ).! "% %!. 7 % >8 +!! +! Repäise talteen! Repäise talteen! Repäise talteen! Repäise talteen!

Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 15 Peimarin Rastit 2006 AINEN PIIKKIÖ Osmalahti 19 Taatila Suksela 41 14 25 Veikkari 18 Korvenala 36 PAIMIO 42 32 Tuuvala 16 40 SAUVO 13 12 43 34 30 23 38 15 Saustila 39 17 29 21 35 Huso 33 Korpela 22 Marike 20 37 28 Linnassuo 24 26 HALIKKO Karuna Kärkniemi Ruona 31 Halslahti Ampola 27 KEMIÖ Repäise talteen! Repäise talteen! Repäise talteen! Repäise talteen!

16 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006! "#$ $! $ % & '$ $ ( ) % *! +$ ' $) % * '$ % $ ', +$ & $ $ * ' % - - ). / / $ 0 $ ' $ ) * 1 0 2 & ) % * $$. # 3) - ' && 4 ) ) 2 ) & % 5 $ ( 6 * $ 2 ) 2 ' - $ ' && ' && ) $& % ) % $ '$ ' $) & * & $ *. - * % 7 2 $ ) % + $ %. ) % * + - $ 8 9 4 & % - 7 -. $! / / ' $) & * &. $ %$ * / 2 ) 2 $ + $ )$ 4 / ' $) '$ % * '$ % $ ) $ '$ / / -! 0 $ $ &&$ % * ' $) $$ * $$ ' & $ % * ) & $ $ ( $ # - % / * $ 0 + $ ). # 3) - $. # 3) * & ' + ' * - % 0 + )$ '$. ' & / 4 $ $ $ / 4 $ 2 ) 2.$ & $ $ ) ). * 4 $ 0! % 0 $ ' ) ) 4 * 4 ' $) 0 ' $ * '-! $ ', $$) * ' % ) $ $ & & 4 ' $ 7 - ' 2!!! "! # $ % &! ' ( ) * + )!, ", ' & ' & - ".)! )! ) ' ",! / 0,.) / '' ) 1 $ # '' & 2 " ( %, ' 1 & 3 " + 4 4 - & ) & % * 1, # 0, / ),! 1 ( #$ 5 6! ) 7, ", & 18 ' 3 '! / & &! " + # ' 9 3 & * # $% $ - # 1, 1 & )! ) 4! ) ) % 0 #, " & ) & /! % &

Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 17 Edustuksen talvi on treenikausi Talvi tuli ja meni. Aina se menee nopeasti, ja tuntuu että vielä voisi olla vähän lisää aikaa harjoitella kilpailukunto timantiksi ennen kisakautta. Mutta tekemällä talven tinkimättömästi töitä voi tässä vaiheessa jo odotella malttamattomana tulevia tuloksia. Ja PR voi lähteä tulevaan kauteen mukavin odotuksin. Työtä on tehty. Seuraavassa on koottuna lyhyesti ryhmän tärkeimmät yhteiskokoontumiset ja leirit viime kuukausilta. Näiden sekaan kun lisää vielä seuran viiden eri maan maajoukkueedustajien leirityksen on rintamalla säpinää! Naisten ryhmän luotsaa uuteen kauteen Markus Fingerroos. Miesten vastaava Markus laittaa seinäpitoa Bruksvallarnan hiihtoleirillä. maestro on Markku Vesalainen. Bruksvallarna, 2-10.12 Osa edustusryhmästä kävi testaamassa juoksuvirettään Liedon uudenvuodenjuoksussa. Kuvassa Katri ja Mika. Tavoite: määrää koneeseen Onnistuminen: järkevästi, mutta paljon - hiihtoa, juoksua ja juoksukuntopiiriä (Bennon ohjaamana), matkajärjestelyt 100% by Janne, Milla ja Satu Special: Bennon kuumavesiallas ulkona, Itsenäisyyspäivävastaanotto, Osku näki (taas) suden tunturin päällä Testijuoksu 17.12 14,5km 1. Benno Schuler 53.12 8,5km 1. Milla Vehkaoja 37.57 Jyväskylä, 5-8.1 Tavoite: lisää määrää koneeseen Onnistuminen: hiihtoa loistoolosuhteissa, juosten 4*10-12 minuutin mäkivetoharjoitus lauantaina yhteislähdöllä (2,2km ylös 160m nousua ja sama alas palautuksena), matkajärjestelyt 100% by Satu Special: mäkivetotreeni oli kova. Testijuoksu 21.1 ja leiripäivä Pakkasta sata astetta, Markus Fingerroosin suunnistusharjoitus testijuoksun tilalle, luentoa Ankkiksella ja tosisähly Virttaa, 10-12.1 Tavoite: voimalla kevättä kohti Onnistuminen: hiihtoa loisto-olosuhteissa, lauantaina kova suunnistus Säkylässä yhteislähdöllä, matkajärjestelyt 100% by Toni & Kukkosten mökki Special: Markuksen luento + tuoteinfo, olympialaiset Testijuoksu 18.2 ja leiripäivä 14,5km 1. Markus Lindeqvist 52.41 8,5km 1. Katri Kerkola 35.31 Sisilia, 1-11.3 Tavoite: sulaa maata, paljon juoksua, kovaa vauhtia ja suunnistusta Onnistuminen: täydellistä harjoittelua, paikoin haastavat olosuhteet, PWT-kisat hyviä, matkajärjestelyt 99% by Janne, Juuso & Antti Special: kts. tarkka leiriraportti toisaalla lehdessä Testijuoksu 18.3 ja leiripäivä 14,5km 1. Juuso Lindeqvist 52.24 8,5km 1. Katri Kerkola 34.13 Tulossa Tiomila-leiri, Hanko 31.3-2.4 ja kisakauteen!!!

18 Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 Forza Italia! PR:n edustusurheilijat hakivat syvimmän talven keskellä pitoa kengän alle Italiasta. Kuvassa Antti, Juuso, Teemu, Markus ja Osku. Inzio - alku DS-Trainerit pysähtyvät eteiseen nyt selvästi tyytyväisempänä. Viimeiset viikot ne olivat sisälmykset sukista puristuneina saaneet tuta Hervannan talven tuiverruksen. Toisen tusinan pakkasissakin ne silti pohjat piukkana jaksoivat tömistellä menemään, koska ne tiesivät odottaa tätä päivää. Pian ne lentäisivät sinne missä ei turhaan nauhoja kiristellä tahi jäällä liukastella. Sinne missä ne sitruunat oikeati kasvavat puissa ja pizzan pohja on rapea. Itsetietoisena matkaajana DS-Traineiden omistaja pakkasi mukaan shortsit ja asiaan kuuluvat voiteet... no ehkä yksi crafti. Ei siellä edes kylmä ole.. Tamepereen lentoonlähetyskentällä DS-trainerit liittyivät muiden parien mukaan, olipahan reisussa mukana yhdet nikeläiset ja Brooksitkin. Ryanairin halpalento yhtiö lennätti meidät Lontoon kautta Palermoon. Koska lentojen välillä aikaa oli sen verran, kävimme pikaisesti Hiltonin sisällä. Hyvät oli huoneet. Siten olimme enemmän ja vähemmän virkeinä matkalla kohti Italian Sisiliaa. Itse paikan päällä joka päivä opimme jotain uutta maasta ja sen tavoista. Luvassa oli urheiluelämyksen lisäksi siis varsin kultturelli kokemus, joka jätettiin terveisiin mittoihin toisin kuin toisella samaan paikkaan saman aikaisesti osuneella nimeltä mainitsemattomalla retkellä... Primo giorno Palermon sateinen lentokenttä ilmestyi allemme niin tyhjästä kuin saari nyt lentokoneella ilmestyy. Herzi leasasi passelit autot Sisilian liikenteeseen, pienet ja kevyet. Kuten kohta huomasimme, se liikenne oli oma lukunsa, josta voisi vaikka kirjoittaa oman tarinansa. Palermon infrastruktuurin riemuvoitto jäi taakse ja nokka oli kohti Céfalua. Jo päästyämme Palermon ulkopuolelle häkellytävät maisemat pitivät matkaajat hiljaisina. Saimme mitata jo odottaessamme opastamme kuuluisan italialaisen minuutin pituuden: pitkä kuin nälkävuosi. Paikkallinen mafian yli-lordi, isoherra Massimo omisti paikkallisen kiinteistötoimen ja Antti oli kilpailuttanut esille otollisimman huvilan parhaansa mukaan. Villa de Ugilivi kohosi kaikessa komeudessaan Céfalun pikku kaupungin liepeillä, jylhien vuorien kupeessa vain ronskin moukarin heiton päässä rannasta. Komea oli majamme sisältäkin, mutta jo alkoi kesämiehellä hampaat kalisemaan. Sesonkiajalle rankennetut kivirakenteet olivat kylmiä kuin suomalainen talvi ja lämmityslaitteisto kuin se takka. Itseasiassa italialainen sähkötekniikkakin oli sillä takkalämmityksen tasalla, näet sulakkeet eivät olleet tottuneet talon lämmitykseen lainkaan. Juoksu majamme ja ulkona portin liepeessä sijaitsevan sähkölaatikon välillä, sekä tasapainoilu lämminvesivarajaan ja patterien välillä sai alkaa. Mutta pelimiehet varasivat paikkansa auringosta, talon ainoan, suuren, modernin lämpöpuhaltimen alta... Kämpän kylmyys oli sivuseikka kun jo tuskin olimme kantaneet kamamme sisään, kenkämme jo kilvan rakastelivat, kiinteää, kuumaa ja ennen kaikkea pitävää sisilialaismaaperää. Kartoitimme ympäristön ja löysimme kuin löysimmekin meren. Katujen koirat ulvoivat kilvan lenkkareidemme kanssa, toinen kai kateudesta, toinen onnesta.

Tänään siis opimme, että Italialaisen minuutin aikana ehtii tekemään n. 5 sudoku ristikkoa ja Italialainen sähkötekniikka hakee vertaistaan. Secondo giorno Kello 8.00 aamulla piipahti monta kelloa samaan aikaan. Herätyslenkki päivälle alkoi jo komeammassa säässä. Ainoastaan Juuso kokeneen kehäketun oikeudella otti hommat rauhassa ja reippaili vasta herättyään. Tänään oli luvassa PWT-karsinnat Ficuzzan pikku kylän ympäristössä. Kisan järjestelijät eivät näemmä turhaan niitä kuuluisia nauhoja kiristelleet, vaan ottivat hommat rennosti. Järjestävän organisaation antaman nimikkeen mukaisesti Suomen maajoukkue sai osakseen ansaitsemansa huomion, olihan mukana liuta niin kovia jätkiä ja typyjä. Saapuipa paikalle muitakin suomalaisia nimitekijöitä, kunhan rosvo- eiku rastiretken museomatkalta ehättivät. Saipahan Juusokin kymmenkunta italialais koulutyttöstä roikkumaan pohkeesta, kysellen käsittämättömiä asioita. Kaikki huippu kisan ainekset olivat siis valmiina... Sprintti kisa alkoi naisten pyrähdyksellä, jossa kovat luumme Katri, Mirkka ja omalla matkallaan paikalla olleet Inga ja Signe selvästi säästelivät takareisiään huomista finaalia varten. Miehet ryntäsivät heti perään näemmä samalla mentaliteetilla, poikkeuksena Antti joka päätti hieman irroitella sprintti miehen pohkeitaan, ollen komeasti 15. Kaikki siis jatkoivat hienosti finaaliin, lukuun ottamatta ryhmän alokasta, allekirjoittanutta, joka ilmoittautui kameramiehen tehtäviin. Tänään käydessämme lähikaupassa tutustuimme myös tarkemmin Italialaiseen arki elintarvike valikoimaan. Päivän oppimme onkin: Jos haluat jugurttia muroillesi tuo omat tetrat. Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 19 Terzo giorno Palermon liikenne teki taas kaikkensa estääkseen pääsymme kisapaikkalle. PWT-finaalin taisteluareena, kiinalainen palatsi piikikkäine puskineen ja kataline umpikujineen, lymysi keskustan syövereissä. Taistelutamineissa, iskukykyinen ryhmämme otti esittelyssä kylmän viileästi yleisön haltuunsa, kovaäänisten hehkuttaessa Suomen maajoukkueen tulisuutta. Eye of the tigerin saattelemana kilpailijoita lähetettiin matkaan.. Naisten kisa pyrähdettiin jälleen ensin. Katri ja Mirkka joutuivat taipumaan sijoituksissa 10. paikkeille. Myös kisaan startannut Inga sortui virheisiin ollen samoilla sijoilla. Miehissä Markus ei umpikujia kierrellyt tai puskia kumarrellut vaan otti johtajan pallin ja Widescreenin kirjaimellisesti haltuunsa pitkäksi toviksi. Markus joutui kuitenkin taipumaan vielä viidelle jollekkin lenkkari kaverille, ollen upeasti 6. Ilalla oli vielä luvassa Palermossa järjestetyt Pizza-partyt kunhan iltalenkiltä ehätimme, eli PWT banketti. Nälkäiset suunnistajat tietysti odottivat miehekästä muonitusta, mutta paikallinen organisaatio panosti juomapuoleen. Markus pokkasi juhlakkaasti 6. sijan palkintonsa ja toi taas Paimion Rastin suunnistuskerman huulille. Suomalainen ei paikallisesta juopottelusta innostu, joten matkasimme takaisin Ugiliviin valmistautumaan seuraaviin koitoksiin. Päivän oppimme oli tänään Palermon liikennekoulu. Sen lyhyt oppimäärä voisi sisältää kiteytettynä seuraavat ohjeet: Paikalliset käsimerkit on syyt opetella aika nopeasti, jos on saumat kannattaa ajaa kylkeen, röyhkeät saavat ajaa punaisilla ja rohkeat voi ajaa vihreilläkin. Muuten kannatti vaan ajaa katse tiessä eteenpäin ja toivoa ettei kenelläkään ollut aamulla huonoa lattea. Giorno di quatro Sunnuntai on perinteisesti pitkän raaston päivä. Siispä suuntasimme Céfalusta hakemaan altitudea vuorilta. Eilisen päivän tiedustelulenkillä löydetty paikallisen luostarin lähiseutu niittymäisine rinteideen tarjosi sopivan tasaista baanaa aerobisen rajan puskemiselle. Upeassa auringon paisteessa tuulitakki lensi nopeasti vyötärölle näin vajaassa muutaman kilometrin korkeudessakin. Koko ryhmän seurassa 2 tuntia heilahti kuin siivillä ja oli lopetettava vain kellon takia. Ei muuta kuin käsijarru pois valuen rantsulle syömään Teemun ja Antin ruokaryhmän keitoksia. Päivän opetus oli selkästi mikäli haluat juosta tasaisemmalla maalla Sisiliassa, suuntaa vuorille.

20 Quinto giorno Nyt alkoi jo Sisilialaisen makaroonin löysyys ketuttamaan. MOC 2. osakipailu Piano Pomierin vuoristokoululla oli kuulema kaikkien tietämä paikka, eikä opasteita tietenkään tarvittaisi. Kaiken kukkuraksi, saimme hyvissä ajoin tietää kisa aamun aamias pöydässä, että kisan yhteislähtö starttia on aikaistettu tunnilla. No kävipä tietysti ilmi, että suomalaiset ovat tietämätöntä kansaa, kun eivät Piano Pomierin vuoristo koulua löydä kymmenien serpeentiiniteiden sumasta. Sadattelu sikseen, saavuimme paikan päälle, ehkäpä onneksemmekin, puolisen tuntia myöhässä. Ilma oli nimittäin kuin morsian, räväkkä ja pakkasen puolella. Tuulipa täällä vajaassa parissa kilometrissä niin kovaa, notta olisi perämereltäkin varoiteltu ja oli luntakin lumisotasille saakka. Rankan extreme-yhteislähdön sijaan saimmekin tehdä oman yksilösuorituksen, rauhassa maksimilla repimättä. Maastokin oli aika helmeä Paimion Rastiposti / Maaliskuu 2006 kun sai kontata rauhassa, käyrää oli nimittäin ainakin yhtä paljon kuin piikkejä sääressä, eli paljon! Kisan jälkeen olisi ollut mahdollisuus mennä riskieikun rastiretken kanssa kisa organisaation järjestämään syöttö tilaisuuteen, mutta päätimme lopettaa onnenpyörän pyörityksen tältä päivältä. Perästä kuulimme että oli tullut rosvosektori. Mitä tästä opimme? Tee-se-itse mies tietää mitä saa ja älä luota ilmaiseen ruokaan Italiassa. Sesto giorno Nyt matkattiin jälleen Palermoon ja sen kyljessä sijaitsevaan Monte Pellegrinon vuoren töppyrälle. Pellegrinon korkeuksista löytyikin varsin maukas nopeakulkuinen maasto, jo vähän maltillisimmin nousuin. Tähän MOC osakilpailuun Rastilta oli kovas panos. Miehissä nähtiin jälleen kerran nimittäin hyviä suorituksia. Alkuverryttelyssä paikallisessa piikkilankaaidassa päätään ravistellut Teemu Esko Väre, tästä pillastuneena hyökkäsi kisan viidenneksi. Markus ja Juuso Tempun esimerkkiä seuraten tusinan korville ja allekirjoittanut katkerasti kymmenen sekuntia konkari Juusoa perässä. Antti puolestaan sortui sprintti matkojen kovien suoritusten jälkeen virheisiin. Naisissa tehtiin tasaista työtä Katrin johdolla, sijoittuen lähelle kärkikahinoita. Tämänpäivän oppimme saimme alas ravitsemuspaikkaa etsiessämme: Älä ikinä osta italiassa foliolasagnea. Settimo giorno Nyt oli Villa de Ugilivi jätettävä taakse ja suunnattava kohti Etnan hedelmäisiä rinteitä. Matkamme varrella oli MOC 4. osakilpailu Brontessa. Reittimme paikalle kulki vuorien halki ja yllätyksellisesti varsin lumisten huippujen yli. Pääsimmepä yhdessä rinteessä jaloittelemaan auton taakse, kun pito loppui kesken. Kaikesta huolimatta ehätimme kaupunkiin ajoissa, siis kaupunkiin emme kisaan. Samaa logiikka jatkui. 45 asteen kulmassa olevan kaupungin kadut levisivät ympäriinsä kuin pizzan päälynen ja löytääksemme ilman opasteita perille olisi tarvittu pieniä näkijän kykyjä. Teimme sen mikä oli tehtävissä ja aloitimme systemaattisen katujen haravoinnin ja tämän tunnin kestäneen operaation jälkeen löysimme perille 5 min ennen allekirjoittaneen lähtöä. Onneksi Italian makaroonin joustavuudella on omat hyvät puolensa. Toimitsijat kun yks yhteen totesivat voivani lähteä kun huvittaa. Kuitenkin kisan sujuvuuden kannalta joukon viisain päätti lähtöaikani kisan viimeiseksi. Muutenkin kisapaikalla oli organisaatio paljon auktoritiivisempaa kuin aikasemmin, kuvitteellisilta verryttelyalueeilta poikkeamisesta kun sai suuret nuhtelut. Itse kisa oli varsinainen elämys. Kylän täyttänyt lumi suli auringossa kuin voi pannussa ja vesi virtasi Jordaanin tavalla pitkin sokkeloisia katuja. Naisissa nähtiin mikä voima sillä on kun päästää naisen juoksemaan kaupungin kortteilla. Joskus ennenkin kai shoppailut ja juossut Katri nimittäin kiskaisi sellaisen ajan että miehiä hirvitti. Monet taipuivatkin Katrin tykityksen alla ja muut naisethan jäivät kauas taa. Katri siis nappasi komeasti voiton tästä MOC:in osakilpailusta. Miehissä huomattiin, että tälläisessa sprintissä virheet ovat anteeksi antamattomia. Paikallisten asukkien innokkaasta ohjailusta huolimatta ei liput niin helposti löytyneet ja tuntien matkaamisen jälkeen kisasta jäi fiilis viisi vetoa ja vihellys - ohi ennen kuin huomasitkaan. Hektisen kisan jälkeen oli aika siirtyä seuraavaan Antin järkkäämään majoitukseen. Matkalla huomasimme kuinka sitruunaviljelmät vaihtuivat Etnan lähestyessä ostokeskuksiin ja McDondald s ravintoloihin. Itse Etna oli majesteettisesti vetänyt lumihunnun päällensä, muis-