SAMPO OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009 Sampo-konsernin osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2009 Osakemarkkinoiden vahva nousu vahvisti substanssia Sampo-konsernin tulos ennen veroja vuoden 2009 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta oli 433 miljoonaa euroa (422). Osakekohtainen tulos oli 0,61 euroa (0,60). Käyvän arvon rahaston muutos huomioon ottaen osakekohtainen tulos nousi huomattavasti ja oli 3,33 euroa (-0,90). - Osakemarkkinoiden vahva kehitys ja luottoriskimarginaalien kiristyminen heijastuivat sijoitusomaisuuden arvoon ja Sampo-konsernin osakekohtainen substanssi nousi 10,87 euroon (8,28). Konsernin käyvän arvon rahaston arvo nousi vuodenvaihteesta yli 1,5 miljardia euroa ja oli katsauskauden lopulla -836 miljoonaa euroa (-2 364). Heinäkuussa 2009 käyvän arvon rahasto kasvoi pääosin Nordean kurssin nousun ansiosta edelleen yli miljardi euroa. - Vahinkovakuutustoiminnan tulos ennen veroja nousi 308 miljoonaan euroon (182) ja yhdistetty kulusuhde säilyi vakaalla tasolla 92,5 prosentissa (92,4). Yleinen taloudellinen tilanne hidasti maksutulon kasvua ja kiintein valuuttakurssein laskettuna maksutulo jäi edellisen vuoden tasolle. - Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli 52 miljoonaa euroa (91). Mandatum Lifen maksutulo kasvoi kotimaassa yhä voimakkaasti vastoin henkivakuutusmarkkinan yleistä kehitystä Suomessa. Markkinaosuus sijoitussidonnaisessa vakuutuksessa Suomessa kasvoi 28,3 prosenttiin (20,1). - Omistusyhteisö segmentin tulos ennen veroja oli 52 miljoonaa euroa (148). Tulokseen sisältyy Nordealta huhtikuussa 2009 saatu 80 miljoonan euron osinko (130). - Sampo-konsernilla oli 10.8.2009 noin 747 491 440 Nordea-osaketta ja konserni omisti siten 18,5 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Osakkeiden keskimääräinen hankintahinta oli 6,34 euroa. Nordea - osakkeen päätöskurssi 10.8.2009 oli 6,71 euroa. AVAINLUVUT 1 6 1 6 Muutos Q2 Q2 Muutos Milj. e 2009 2008 % 2009 2008 % Tulos ennen veroja 433 422 3 264 279-6 Vahinkovakuutus 308 182 69 164 118 39 Henkivakuutus 52 91-43 26 27-6 Omistusyhteisö 52 148-65 74 134-45 Tilikauden tulos 345 346 0 217 241-10 Muutos Muutos Tulos/osake, euroa 0,61 0,60 0,01 0,38 0,42-0,04 Tulos ml. käyvän arvon rahaston muutos/osake, euroa 3,33-0,90 4,23 3,45-0,51 3,96 Substanssi/osake, euroa* 10,87 8,28 2,59 - - - Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä (FTE) 7 436 6 937 499 - - - Konsernin vakavaraisuussuhde, %* 675,7 433,6 242,1 - - - Oman pääoman tuotto, % 69,5-14,5 84,0 - - - *Vertailuluku tilanteesta 31.12.2008 Osavuosikatsauksen tiedot eivät ole tilintarkastettuja. Tuloslaskelmaeriä vertaillaan viime vuoden vastaavan ajankohdan lukuihin. Tase-erien vertailuajankohtana on vuoden 2008 lopun tilanne, jollei toisin ole ilmoitettu. 1
Vuoden 2009 toinen neljännes lyhyesti Sampo-konsernin vuoden 2009 toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 264 miljoonaa euroa (279). Osakekohtainen tulos oli 0,38 euroa (0,42). Käyvän arvon rahaston muutos huomioon ottaen osakekohtainen tulos nousi huomattavasti ja oli 3,45 euroa (-0,51). Osakekohtainen substanssi kasvoi vuoden 2009 toisen neljänneksen aikana 2,70 euroa huolimatta yhtiön huhtikuussa 2009 maksamasta 0,80 euron osingosta. Konsernitasolla käyvän arvon rahaston muutos oli 1 724 miljoonaa euroa. Vahinkovakuutustoiminnan toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 164 miljoonaa euroa (118). Yhdistetty kulusuhde oli 90,7 prosenttia (90,9). Heikot Ruotsin ja Norjan kruunut painoivat maksutuloa, joka supistui 848 miljoonaan euroon (923). Sampo-konsernin henkivakuutusliiketoiminnan tulos ennen veroja oli 26 miljoonaa euroa (27). Vakavaraisuuspääoma vahvistui huomattavasti sijoitusmarkkinoiden toipuessa ja vakavaraisuusaste nousi 11,6 prosenttiin sen oltua 7,1 prosenttia maaliskuun 2009 lopussa. Maksutulo kasvoi 188 miljoonaan euroon (110). Omistusyhteisö-segmentin toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 74 miljoonaa euroa (134) sisältäen Nordean osakkeista huhtikuussa 2009 saadut 80 miljoonan euron osingot (130). 2
Liiketoiminta-alueet Vahinkovakuutus If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö, joka toimii myös kaikissa Baltian maissa ja Venäjällä. Sampo-konsernin vahinkovakuutuksen emoyhtiö If Skadeförsäkring Holding AB:n pääkonttori on Ruotsissa. Tytäryhtiöidensä kautta If tarjoaa vakuutusratkaisuja ja -palveluja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Baltian maissa ja Venäjällä. Ifin toiminnot jakautuvat neljään liiketoiminta-alueeseen: Henkilöasiakkaat, Yritysasiakkaat, Suurasiakkaat sekä Baltia ja Venäjä. AVAINLUVUT 1 6 1 6 Muutos Q2 Q2 Muutos Milj. e 2009 2008 % 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo 2 174 2 352-8 848 923-8 Sijoitustoiminnan nettotuotot 191 50 281 90 39 132 Muut tuotot 11 14-21 5 6-7 Korvauskulut -1 234-1 317-6 -604-647 -7 Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen muutos -378-440 -14 57 39 46 Henkilöstökulut -220-227 -3-114 -116-2 Muut kulut -220-238 -7-110 -118-7 Rahoituskulut -15-14 8-8 -7 8 Tulos ennen veroja 308 182 69 164 118 39 Muutos Muutos Yhdistetty kulusuhde, % 92,5 92,4 0,1 90,7 90,9-0,2 Riskisuhde, % 68,7 68,9-0,2 66,7 67,2-0,5 Toimintakulusuhde, % 23,8 23,5 0,3 24,0 23,6 0,4 Liikekulusuhde, % 17,3 17,1 0,2 17,4 17,2 0,2 Oman pääoman tuotto, % 47,0-4,8 51,8 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä (FTE) 6 916 6 484 432 Vahinkovakuutustoiminnan tulos ennen veroja vuoden 2009 ensimmäiseltä puoliskolta nousi merkittävästi 308 miljoonaan euroon (182). Vakuutustekninen tulos oli 241 miljoonaa euroa (261). Lasku johtuu Ruotsin kruunun heikkenemisestä. Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan osuus vakuutusteknisestä tuloksesta oli 50 prosenttia, Yritysasiakkaiden 27 prosenttia, Suurasiakkaiden 16 prosenttia ja Baltia ja Venäjä - liiketoiminnan 5 prosenttia. Vakuutusliikkeen tuotto (vakuutusteknisen tuloksen suhde omalla vastuulla oleviin vakuutusmaksutuottoihin) oli 13,4 prosenttia (13,5). Oman pääoman tuotto käyvin arvoin nousi 47,0 prosenttiin (-4,8). Käyvän arvon rahasto oli kesäkuun 2009 lopussa -235 miljoonaa euroa (-414). Ensimmäisen vuosipuoliskon yhdistetty kulusuhde oli 92,5 prosenttia (92,4). Suurvahinkokehitys oli suotuisaa toisin kuin massavahinkojen kehitys, sillä sekä vahinkotiheys että keskimääräinen vahinko kasvoivat. Yhdistetty kulusuhde parani merkittävästi Suurasiakas liiketoiminnassa ja oli 90,3 prosenttia (96,8). Muilla liiketoiminta-alueilla yhdistetty kulusuhde heikkeni hieman ja oli Henkilöasiakkaissa 92,5 prosenttia (91,4), Yritysasiakkaissa 94,5 prosenttia (94,1) ja Baltia ja Venäjä -liiketoiminnassa 89,7 prosenttia (83,0). Norjan yhdistetty kulusuhde parani 93,7 prosenttiin (95,3). Kaikkien muiden maiden yhdistetyt kulusuhteet heikkenivät hieman ja Ruotsin yhdistetty kulusuhde oli 94,1 prosenttia (93,4), Suomen 88,6 prosenttia (86,8) ja Tanskan 96,5 prosenttia (95,9). 3
Bruttovakuutusmaksutulo laski 2 337 miljoonaan euroon (2 550). Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna maksutulo säilyi vuoden 2008 ensimmäisen puolen vuoden tasolla. Ruotsin ja Norjan kruunujen huomattava heikkeneminen euroa vastaan edellisvuoden ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna heijastuu myös muihin, esimerkiksi euroissa raportoitujen vahinkojen ja vakuutusteknisen tuloksen, kasvulukuihin. Toimintakulusuhde heikkeni 23,8 prosenttiin (23,5). Kaikkien muiden liiketoiminta-alueiden paitsi Yritysasiakkaiden kulusuhde nousi. Venäjän liiketoiminnan konsolidointi heikensi suhdetta 0,2 prosenttiyksiköllä. Korvauskulut laskivat 6 prosenttia 1 234 miljoonaan euroon (1 317). Riskisuhde parani hieman ja oli 68,7 prosenttia (68,9). Aikaisempina tilikausina sattuneita vahinkoja varten varattua korvausvastuuta purettiin 44 miljoonalla eurolla (61). Korvausvastuu suhteessa maksutuloon oli 174 prosenttia (177) ja suhteessa maksettuihin korvauksiin 247 prosenttia (250). Sijoitustoiminnan nettotuotot yli kolminkertaistuivat 191 miljoonaan euroon (50) vuoden 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Ifin sijoitusomaisuuden arvo oli kesäkuun 2009 lopussa 9,8 miljardia euroa (9,0), josta 92 prosenttia (95) oli sijoitettuna korkoinstrumentteihin, 7 prosenttia (5) osakkeisiin ja 1 prosentti (1) muihin sijoituksiin. Sijoitusten keskimääräinen tuotto käyvin arvoin oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 5,0 prosenttia (-1,6). Korkosijoitusten duraatio kesäkuun 2009 lopussa oli 3,2 vuotta (3,1). Kesäkuun 2009 lopussa vakavaraisuuspääoma oli 2 619 miljoonaa euroa (2 221). Vahinkovakuutuksen vastuunkantokyky eli vakavaraisuuspääoma suhteessa vakuutusmaksutuloon oli 74 prosenttia (66). 4
Henkivakuutus Mandatum Life -konserniin kuuluvat Suomessa toimiva, Sampo Oyj:n täysin omistama Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö ja sen tytäryhtiö, eurooppayhtiö Sampo Life Insurance Baltic SE. Sampo Life Insurance Baltic SE:n kotipaikka on Viro. Muissa Baltian maissa yhtiö toimii sivukonttorien kautta. AVAINLUVUT 1 6 1 6 Muutos Q2 Q2 Muutos Milj. e 2009 2008 % 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo 332 233 42 188 110 72 Sijoitustoiminnan nettotuotot 251 16 1 459 201 58 249 Korvauskulut -312-412 -24-125 -179-30 Vakuutus- ja sijoitussopimusten velkojen muutos -177 297 - -222 58 - Henkilöstökulut -13-12 8-7 -6 4 Muut kulut -24-25 -3-9 -11-21 Rahoituskulut -4-6 -27-2 -2-25 Tulos ennen veroja 52 91-43 26 27-6 Muutos Liikekustannussuhde, % 121 117 4 Oman pääoman tuotto, % 95,7-35,7 131,4 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä (FTE) 465 409 56 Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli vuoden 2009 ensimmäiseltä puoliskolta 52 miljoonaa euroa (91). Sijoitustoiminnan nettotuotot sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyviä tuottoja lukuun ottamatta olivat 132 miljoonaa euroa (193). Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvät tuotot olivat 119 miljoonaa euroa (-177). Käyvän arvon rahasto vahvistui 124 miljoonaa euroa vuoden vaihteesta ja oli -67 miljoonaa euroa (-192) kesäkuun 2009 lopussa. Henkivakuutustoiminnan annualisoitu oman pääoman tuotto (RoE) oli 95,7 prosenttia (-35,7) Mandatum Life -konsernilla oli 30.6.2009 sijoitusomaisuutta 4,8 miljardin euron (4,7) arvosta, kun summaan ei lasketa mukaan 1,9 miljardin euron (1,6) suuruisia sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan katteena olevia sijoituksia. Korkosijoitusten osuus oli 76 prosenttia (78), osakesijoitusten 15 prosenttia (12), private equityn 4 prosenttia (5), kiinteistöjen 3 prosenttia (3) ja muiden sijoitusten osuus 2 prosenttia (2). Sijoitusomaisuuden tuotto käyvin arvoin oli vuoden 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 6,2 prosenttia (-1,1). Korkosijoitusten duraatio oli kesäkuun 2009 lopussa 4,0 vuotta (3,6). Mandatum Life -konsernin liikekustannussuhde oli 121 prosenttia (117). Liikekustannussuhdetta heikensivät investoinnit uusiin omiin jakeluteihin. Mandatum Life -konsernin vakavaraisuuspääoma ylittää selvästi viranomaisvaatimukset ja oli 30.6.2009 kaikkiaan 568 miljoonaa euroa (384). Vakavaraisuusaste oli 11,6 prosenttia (7,9). Vastuuvelka oli kokonaisuudessaan 6,3 miljardia euroa (6,1), josta sijoitussidonnaisen vastuuvelan osuus oli 1,9 miljardia euroa (1,6). Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvän vastuuvelan osuus oli 30 prosenttia (25). 5
Mandatum Lifen omalla vastuulla olevan ensivakuutuksen maksutulo oli vuoden 2009 kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta 332 miljoonaa euroa (233). Myynnin kasvu perustui menestykseen painopistealueilla yritysten vakuuttaminen ja varakkaat yksityishenkilöt. Sijoitussidonnainen maksutulo kasvoi 241 miljoonaan euroon (149) ja sijoitussidonnaisten vakuutusten osuus maksutulosta oli 73 prosenttia (62). Mandatum Lifen sijoitussidonnaisten vakuutusten markkinaosuus maksutulolla mitaten kasvoi Suomessa 28,3 prosenttiin (20,1). Kokonaismarkkinaosuus Suomessa oli 23,4 prosenttia (16,0). Maksutulo Baltian toiminnoista aleni 19 miljoonaan euroon (20) ja markkinaosuus kasvoi 15 prosenttiin (13). Sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa markkinaosuus oli 25 prosenttia (20). 6
Omistusyhteisö Sampo Oyj omistaa ja hallinnoi vahinko- ja henkivakuutustoimintaa harjoittavia tytäryhtiöitään. Lisäksi yhtiön hallussa oli 30.6.2009 noin 18 prosenttia Pohjoismaiden suurimman pankin Nordean osakkeista. AVAINLUVUT 1 6 1 6 Muutos Q2 Q2 Muutos Milj. e 2009 2008 % 2009 2008 % Sijoitustoiminnan nettotuotot 86 179-52 92 151-39 Liiketoiminnan muut tuotot 6 2 263 4 0 - Henkilöstökulut -6-7 -13-4 -4-4 Muut kulut -11-8 30-5 -4 22 Rahoituskulut -23-18 25-14 -9 52 Tulos ennen veroja 52 148-65 74 134-45 Muutos Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä (FTE) 55 53 2 Segmentin tulos ennen veroja vuoden 2009 ensimmäiseltä puoliskolta oli 52 miljoonaa euroa (148). Tulos sisältää Nordean huhtikuussa 2009 maksaman 80 miljoonan euron osingon (130) ja 19 miljoonan euron myyntitappion. Tappio aiheutui Sampo Oyj:n myytyä omistamansa Topdanmark-osakkeet täysin omistamalleen tytäryhtiölle If Skadeförsäkring Holding AB:lle ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tappio eliminoituu Sammon konsernitilinpäätöksessä. Käyvän arvon rahasto vahvistui toisella vuosineljänneksellä 1 319 miljoonaa euroa ja oli -521 miljoonaa euroa (-1 840). Sampo Oyj:n taseessa oli 30.6.2009 sijoitusomaisuutta 4,2 miljardin euron arvosta (2,8). Tästä lyhytaikaisten rahamarkkinainstrumenttien osuus oli 3 prosenttia (39) ja osakkeiden 97 prosenttia (61). Suurin osakesijoitus oli Nordea Bank, jonka markkina-arvo oli 4,1 miljardia euroa. Kaikkiaan Sampo Oyj on sijoittanut 4,6 miljardia euroa Nordeaan ja omisti kesäkuun 2009 lopussa 726 251 991 Nordean osaketta. Määrä vastaa 18 prosentin omistusosuutta. Sampo Oyj:n taseeseen sisältyy myös 2,4 miljardin euron (2,4) arvosta tytäryhtiöiden osakkeita. Huhtikuun 2009 alussa Sampo julkisti 600 miljoonan euron pääomalainansa haltijoille tarjouksen lainan vaihtamisesta uusiin senior-ehtoisiin velkakirjalainoihin (Euro Denominated Senior Fixed Rate Notes). Samanaikaisesti Sampo laski liikkeelle ehdoiltaan vastaavia velkakirjalainoja lisärahoituksen hankkimiseksi. Joukkovelkakirjajärjestely tehtiin maaliskuussa 2009 lanseeratun Euro Medium Term Note - -ohjelman puitteissa. Sampo Oyj:n taseen vastaaviin 30.6.2009 lukeutuu 756 miljoonan euron senior-ehtoinen joukkovelkakirjalaina ja 293 miljoonan euron arvosta kotimaisen yritystodistusohjelman puitteissa emittoituja yritystodistuksia. Pääomalainan vaihtotarjouksen jälkeen taseessa on jäljellä 37 miljoonaa euroa pääomalainaa. Lisäksi Sampo Oyj sopi 200 miljoonaan euron valmiusluottojärjestelystä huhtikuussa 2009. Järjestely ei ole käytössä. 7
Vuoden 2009 toisen neljänneksen tapahtumat Vuoden 2009 yhtiökokous Sampo Oyj:n 7.4.2009 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti jakaa vuodelta 2008 osinkoa 0,80 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin 21.4.2009. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2008 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden. Yhtiökokous valitsi hallitukseen kahdeksan jäsentä. Hallitukseen uudelleen valitut seitsemän jäsentä ovat professori Tom Berglund, toimitusjohtaja Anne Brunila, varatuomari Eira Palin-Lehtinen, ylijohtaja Jukka Pekkarinen, ministeri Christoffer Taxell, toimitusjohtaja Matti Vuoria ja konsernijohtaja Björn Wahlroos. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Elisa Oyj:n toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen Björn Wahlroosin. Nimitys- ja palkkiovaliokuntaan valittiin seuraavat henkilöt: Björn Wahlroos (puheenjohtaja), Matti Vuoria (varapuheenjohtaja), Christoffer Taxell, Anne Brunila ja Eira Palin-Lehtinen. Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Christoffer Taxell (puheenjohtaja), Tom Berglund (varapuheenjohtaja), Jukka Pekkarinen ja Veli-Matti Mattila. Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin perusteella ja todennut, että Berglund, Brunila, Mattila, Palin-Lehtinen, Pekkarinen ja Taxell ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista. Hallituksen arvion mukaan Wahlroos ja Vuoria eivät ole riippumattomia yhtiöstä. Yhtiökokous päätti maksaa hallituksen jäsenille palkkioita vuonna 2010 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 160 000 euroa vuodessa, hallituksen varapuheenjohtajalle 100 000 euroa vuodessa ja hallituksen jäsenille 80 000 euroa vuodessa. Vuosipalkkiosta suoritetaan verojen ja vastaavien maksujen jälkeen 50 prosenttia Sammon A- sarjan osakkeina ja loput rahana. Yhtiön palveluksessa oleville hallituksen jäsenille ei makseta erikseen palkkiota hallitustyöskentelystä työ- tai toimisuhteen voimassaoloaikana. Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, jolle päätettiin maksaa palkkiota kohtuullisen laskun mukaan. Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuudet hankkia Sammon omia A-sarjan osakkeita yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 50 000 000 kappaletta. Omia osakkeita voidaan hankkia muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Osakkeiden hankintahinta on enintään hankintahetkellä Sammon osakkeesta julkisessa kaupankäynnissä maksettava korkein hinta. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä. Yhtiökokous päätti alentaa Sampo Oyj:n taseen 31.12.2008 mukaista ylikurssirahastoa ja vararahastoa siirtämällä kaikki taseen 31.12.2008 mukaisessa ylikurssirahastossa ja vararahastossa olevat varat sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Hallinto Dipl.ins., dipl.ekon. Kari Stadigh aloitti Sammon konsernijohtajana 8.4.2009 Sammon hallituksen 5.11.2008 tekemän nimityksen mukaisesti. Stadighin edeltäjä Björn Wahlroos valittiin Sammon hallituksen puheenjohtajaksi 7.4.2009. Sampo-konsernin hallitus päätti 6.5.2009, että Sammon johtoryhmän työvaliokunnan kokoonpano on seuraava: Kari Stadigh (puheenjohtaja), Ilona Ervasti-Vaintola, Peter Johansson, Patrick Lapveteläinen, Torbjörn Magnusson, Petri Niemisvirta ja Ricard Wennerklint. 8
Osakkeet ja osakepääoma Sampo Oyj:n osakkeiden lukumäärä 30.6.2009 oli 561 372 390 osaketta, jotka jakaantuivat 560 172 390 A-sarjan sekä 1 200 000 B-sarjan osakkeeseen. Sampo Oyj:n osakepääoma 30.6.2009 oli 98 miljoonaa (98) euroa. Sampo Oyj ei ostanut vuoden 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla omia osakkeitaan eikä yhtiö omistanut 30.6.2009 omia osakkeitaan. Muut konserniyhtiöt eivät omistaneet emoyhtiön osakkeita. Henkilöstö Sampo-konsernin palveluksessa olevien henkilöiden lukumäärä laski vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla 7 361 työntekijään, kun 31.12.2008 konserni työllisti 7 458 työntekijää. Vahinkovakuutuksessa henkilöstö väheni pääasiassa Baltiassa ja Venäjällä. Katsauskauden päättyessä noin 93 prosenttia henkilöstöstä työskenteli vahinkovakuutustoiminnassa, 6 prosenttia henkivakuutustoiminnassa ja prosentti omistusyhteisössä. Maantieteellisesti tarkasteltuna 29 prosenttia henkilöstöstä työskenteli Suomessa, 26 prosenttia Ruotsissa, 22 prosenttia Norjassa ja 23 prosenttia Baltiassa ja Venäjällä, Tanskassa sekä muissa maissa. Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä vuoden 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 7 436 henkeä, kun vuotta aiemmin se oli 6 946 henkeä. Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät Sampo-konsernissa on kahdenlaisia kannustinjärjestelmiä: johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmiä ja osakepalkkiojärjestelmä. Vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla näistä järjestelmistä ei maksettu palkkioita. Luottoluokitukset Sampo-konserniin kuuluvien yhtiöiden tärkeimmissä luottoluokituksissa ei vuoden 2009 toisen vuosineljänneksen kuluessa tapahtunut muutoksia. Yhtiö Moody s Standard and Poor s Luokitus Näkymä Luokitus Näkymä Sampo plc Baa2 Vakaa Ei luokitusta - If Skadeförsäkring Ab (Ruotsi) If Vahinkovakuutus Oy (Suomi) A2 Vakaa A Vakaa A2 Vakaa A Vakaa Sisäiset osingot If P&C Insurance Holding Ltd maksoi emoyhtiö Sampo Oyj:lle 1 100 miljoonan Ruotsin kruunun (104 miljoonaa euroa) osingon toukokuussa 2009. 9
Konsernin vakavaraisuus Konsernin vakavaraisuus on laskettu vakuutusyritysryhmän mukautetun vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1106/2000) 7 :n 1 momentin mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on Vakuutusvalvontaviraston suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen perusteella. Konsernin vakavaraisuussuhde (ryhmittymän omat varat suhteessa minimivaatimukseen) oli kesäkuun 2009 lopussa 675,7 prosenttia (433,6). SAMPO-KONSERNIN VAKAVARAISUUS 30.6.2009 31.12.2008 Milj. e Konsernitaseen oma pääoma 6 090 4 631 Toimialakohtaiset erät 575 391 Aineettomat hyödykkeet ja toimialakohtaiset vähennykset -1 140-1 571 Ryhmittymän omat varat, yhteensä 5 525 3 452 Omien varojen vaatimukset, yhteensä 818 796 Ryhmittymän vakavaraisuus 4 707 2 656 Ryhmittymän vakavaraisuussuhde (Omat varat/omien varojen vaatimus,%) 675,7 433,6 Sampo-konsernissa riskejä arvioidaan ja käsitellään sisäisesti käyttämällä taloudellisen pääoman mallia, joka määrittää, paljonko pääomaa tarvitaan taloudellisen toimintakyvyn säilyttämiseksi yhden vuoden ajanjaksolla. Taloudellisen pääoman vaatimus Sampo-konsernin toiminnalle 30.6.2009 oli 2 657 miljoonaa euroa (1 959), kun määrittelyyn käytetään tulevan Solvenssi II-säännöstön soveltamaa 99,5 prosentin luottamustasoa. Vaaditun taloudellisen pääoman muutos johtuu Nordea-omistuksen kasvusta. Nordeaa käsitellään laskennassa osakesijoituksena. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Sampo Oyj:n tytäryhtiö If Skadeförsäkring Holding AB (publ) saattoi 1.7.2009 päätökseen Baltiassa toimivien tytäryhtiöidensä yhdistämisen yhdeksi yhtiöksi. Uusi yhtiö If P&C Insurance AS toimii kaikissa Baltian maissa kotipaikkanaan Viro. Latviassa ja Liettuassa yhtiö toimii sivukonttorien kautta. Mandatum Life myi 17.7.2009 omistamansa Topdanmark-osakkeet Ifille, joka omistaa nyt kaikki Sampokonsernin hallussa olevat Topdanmark-osakkeet. If omistaa 1 889 076 osaketta, joka vastaa 11,25 prosenttia Topdanmarkin osakepääomasta. Kaupalla ei ole tulosvaikutusta. 10
Näkymät loppuvuodelle 2009 Olosuhteet sijoitusmarkkinoilla paranivat huomattavasti vuoden 2009 toisella neljänneksellä. Markkinoilla näyttää tapahtuneen selvä mielialan muutos maailman talouden alkaessa irtautua lamasta. Myönteisistä merkeistä huolimatta lama ei ole vielä kokonaan ohi. Elpyminen vie aikansa, kuten myös luottamuksen rakentaminen osakemarkkinoilla. Markkinoiden toipuessa säilyy volatiliteetti kuitenkin korkealla ja lisää epävarmuutta lyhyen aikavälin ennusteisiin. Sampo-konsernin vuoden 2009 tuloksen määrittävät suurelta osin vahinkovakuutustoiminnan tuotot, vaikka kohentuvat arvostukset tulevat heijastumaan Sampo-konsernin sijoitusomaisuuden arvoihin ja tuottotasoihin. Raportoidun tuloksen odotetaan säilyvän hyvänä. Yleisellä taloustilanteella on vähäinen vaikutus vahinkovakuutuksen maksutulon kasvuun ja Ifin vakuutusteknisen tuloksen ei odoteta vuonna 2009 kärsivän heikkenevästä taloustilanteesta. Ifin odotetaan saavuttavan 91-94 prosentin yhdistetyn kulusuhteen, joka alittaa selvästi pitkälle aikavälille asetetun 95 prosentin tavoitteen. Mandatum Lifen tuloksen odotetaan säilyvän vakaana. Markkina-arvoin laskettu tulos riippuu suurelta osin sijoitusmarkkinoista ja vuoden 2009 tulosta on mahdotonta arvioida luotettavasti. Omistusyhteisön tulos muodostuu pääosin Nordealta huhtikuussa 2009 saadusta 80 miljoonan euron suuruisesta osingosta. Nykyisellä omaisuusrakenteella omistusyhteisön tulos vuoden 2009 toiselta puoliskolta on tappiollinen rahoituskulujen ja muiden kulujen johdosta, mutta sen vaikutus koko konsernin tulokseen on vähäinen. Mikäli markkinaolosuhteet säilyvät suotuisina, Sampo Oyj saattaa kasvattaa omistustaan Nordeassa ja omistuksen yltäessä 20 prosenttiin alkaa konsolidoida omistuksensa pääomaosuusmenetelmällä. SAMPO OYJ Hallitus Lisätiedot: Talousjohtaja Peter Johansson, puh. 010 516 0010 Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen, puh. 010 516 0030 Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031 Sampo järjestää suomenkielisen lehdistötilaisuuden tänään klo 12.30 osoitteessa Savoy, Eteläesplanadi 14, Helsinki ja englanninkielisen puhelinkonferenssin analyytikoille ja sijoittajille klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon +44 207 162 0025 (UK/Eurooppa) tai +1 334 323 6201 (Pohjois-Amerikka). Tunnus: SAMPO. Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös internetissä osoitteessa www.sampo.com/sijoittajasuhteet. Puhelinkonferenssin tallenne on kuunneltavissa myöhemmin samassa osoitteessa. Tämän lisäksi webcast-tallenne konsernijohtaja Kari Stadighin näkemyksistä vuoden 2009 toisen neljänneksen tapahtumista sekä tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto on nähtävissä osoitteessa www.sampo.com/sijoittajasuhteet. Sampo julkaisee vuoden 2009 kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksen 4.11.2009. JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet Finanssivalvonta www.sampo.com 11
Taulukot 12
Konsernin taloudellinen kehitys TUNNUSLUVUT 1 6/2009 1 6/2008 KONSERNI Voitto ennen veroja Milj.e 433 422 Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) % 69,5-14,5 Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin) % 19,9-2,5 Omavaraisuusaste % 25,6 26,6 Konsernin vakavaraisuus ¹) Milj.e 4 707 5 151 Konsernin vakavaraisuussuhde % 675,7 682,8 Henkilöstön keskim. lukumäärä 7 436 6 937 VAHINKOVAKUUTUS Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta Milj.e 2 337 2 550 Vakuutusmaksutuotot Milj.e 1 796 1 912 Voitto ennen veroja Milj.e 308 182 Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) % 47,0-4,8 Riskisuhde ²) % 68,7 68,9 Toimintakulusuhde ²) % 23,8 23,5 Vahinkosuhde ²) % 76,9 76,8 Vahinkosuhde ilman perustekorkokulua ²) % 75,2 75,3 Liikekulusuhde ²) % 17,3 17,1 Yhdistetty kulusuhde % 94,1 94,0 Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua % 92,5 92,4 Henkilöstön keskim. lukumäärä 6 916 6 484 HENKIVAKUUTUS Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta Milj.e 338 239 Voitto ennen veroja Milj.e 52 91 Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) % 95,7-35,7 Liikekustannussuhde % 121,4 117,1 Henkilöstön keskim. lukumäärä 465 400 OMISTUSYHTEISÖ Voitto ennen veroja Milj.e 52 148 Henkilöstön keskim. lukumäärä 55 53 OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT Osakekohtainen tulos euro 0,61 0,60 Osakekohtainen tulos, ml. käyvän arvon rahaston muutos euro 3,33-0,90 Osakekohtainen oma pääoma euro 10,85 11,33 Osakekohtainen substanssi euro 10,87 11,36 Antioikaistu ylin kurssi euro 15,03 19,30 Antioikaistu alin kurssi euro 8,63 14,80 Osakekannan markkina-arvo Milj.e 7 550 9 178 13
¹) Konsernin vakavaraisuus on laskettu vakuutusyritysryhmän mukautetun vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1106/2000) 7.1 :n mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on Vakuutusvalvontaviraston (1.1.2009 alkaen Finanssivalvonta) suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen perusteella. ²) Vahinkovakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu toimintokohtaisten kulujen pohjalta eikä niitä siksi voida johtaa suoraan konsernin tuloslaskelmasta. Vahinkovakuutustoiminnan tulosanalyysi on esitetty liitteessä 13. Osakekohtaisia tunnuslukuja laskettaessa sekä tilinpäätöspäivän että keskimääräisenä osakemääränä on käytetty 561 372 390 kappaletta. Tunnuslukuja laskettaessa veroina on otettu huomioon tilikauden tulosta vastaava vero. Kiinteistöjen sekä eräpäivään asti pidettävien saamistodistusten arvostuserot on otettu huomioon laskettaessa kokonaispääoman tuottoa, oman pääoman tuottoa, omavaraisuusastetta sekä osakekohtaista substanssia. Lisäksi kokonaispääoman tuottoa sekä oman pääoman tuottoa laskettaessa on otettu huomioon käyvän arvon rahaston muutos. Arvostuseroista on vähennetty laskennallinen verovelka. Vakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu valtiovarainministeriön asetuksen ja sitä tarkentavan Vakuutusvalvontaviraston (1.1.2009 alk. Finanssivalvonta) ohje- ja määräyskokoelman mukaisesti. 14
Tunnuslukujen laskentakaavat Oman pääoman tuotto (käyvin arvoin), % + voitto ennen veroja + käyvän arvon rahaston muutos + sijoitusten arvostuserojen muutos - verot (ml. laskennallisen verovelan muutos sijoitusten arvostuseroista) x 100 % + oma pääoma yhteensä + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan vähentämisen jälkeen (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo) Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin), % + liikevoitto + korkokulut ja muut rahoituskulut + vastuuvelan perustekorko + käyvän arvon rahaston muutos + sijoitusten arvostuserojen muutos x 100 % + taseen loppusumma - sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka + sijoitusten arvostuserot (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste (käyvin arvoin), % + oma pääoma yhteensä + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan vähentämisen jälkeen x 100 % + taseen loppusumma + sijoitusten arvostuserot Vahinkovakuutuksen riskisuhde, % + korvauskulut - korvausten käsittelykulut x 100 % vakuutusmaksutuotot Vahinkovakuutuksen toimintakulusuhde, % + liikekulut + korvausten käsittelykulut x 100 % vakuutusmaksutuotot Vahinkovakuutuksen vahinkosuhde, % korvauskulut x 100 % vakuutusmaksutuotot Vahinkovakuutuksen liikekulusuhde, % liikekulut x 100 % vakuutusmaksutuotot 15
Vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde, % vahinkosuhde + liikekulusuhde Henkivakuutuksen liikekustannussuhde, % + liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta + korvausten selvittelykulut x 100 % kuormitustulo Osakekohtaiset tunnusluvut Osakekohtainen tulos emoyhtiön osakkeiden omistajille kuuluva tilikauden voitto osakkeiden antioikaistu keskimääräinen lukumäärä Osakekohtainen oma pääoma oma pääoma (emoyhtiön omistajien osuus) osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden päätöspäivänä Osakekohtainen substanssi + oma pääoma (emoyhtiön omistajien osuus) + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan vähentämisen jälkeen osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden päätöspäivänä Osakekannan markkina-arvo osakkeiden lukumäärä tilikauden viimeisenä päivänä x raportointikauden viimeinen kaupantekokurssi 16
Konsernin tuloslaskelma kvartaaleittain Milj. e 4 6/2009 1 3/2009 10 12/2008 7 9/2008 4 6/2008 Vakuutusmaksutulo 1 036 1 470 872 892 1 033 Sijoitustoiminnan nettotuotot 384 165-6 37 247 Liiketoiminnan muut tuotot 5 3 11 5 1 Korvauskulut -729-818 -761-865 -825 Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen muutos -165-390 367 443 97 Henkilöstökulut -125-115 -120-127 -127 Liiketoiminnan muut kulut -122-129 -140-127 -130 Rahoituskulut -21-17 -16-17 -16 Osuus osakkuusyritysten voitoista/tappioista 0 0 0 0 0 Kauden voitto ennen veroja 264 169 206 242 279 Verot -46-42 -53-67 -39 Kauden voitto 217 127 153 175 241 Kauden muut laajan tuloksen erät Muuntoerot 17 10-186 -54-9 Myytävissä olevat rahoitusvarat 1 875-247 -1 396-36 -729 Rahavirtasuojaukset -8 8 15 - - Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot -143 42-99 13 194 Kauden muut laajan tuloksen erät yhteensä nettona verojen jälkeen 1 741-186 -1 665-77 -545 KAUDEN LAAJA TULOS 1 959-59 -1 512 98-304 Kauden voitosta Emoyhtiön omistajien osuus 217 127 153 175 241 Määräysvallattomien osuus 0 0 0 0 0 Kauden laajasta tuloksesta Emoyhtiön omistajien osuus 1 958-59 -1 512 98-304 Määräysvallattomien osuus 0 0 0 0 0 17
Konsernin laaja tuloslaskelma Milj. e Liite 1 6/2009 1 6/2008 Vakuutusmaksutulo 1 2 506 2 585 Sijoitustoiminnan nettotuotot 2 549 244 Liiketoiminnan muut tuotot 8 7 Korvauskulut 3-1 546-1 729 Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen muutos -555-143 Henkilöstökulut 4-240 -246 Liiketoiminnan muut kulut -250-265 Rahoituskulut -38-33 Osuus osakkuusyritysten voitoista/tappioista 0 2 Kauden voitto ennen veroja 433 422 Verot -88-76 Kauden voitto 345 346 Kauden muut laajan tuloksen erät Muuntoerot 28-9 Myytävissä olevat rahoitusvarat 1 628-1 170 Rahavirtasuojaukset -1 - Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot -101 308 Kauden muut laajan tuloksen erät yhteensä nettona verojen jälkeen 1 555-870 KAUDEN LAAJA TULOS 1 900-524 Kauden voitosta Emoyhtiön omistajien osuus 345 346 Määräysvallattomien osuus 0 0 Kauden laajasta tuloksesta Emoyhtiön omistajien osuus 1 900-524 Määräysvallattomien osuus 0 0 Laimentamaton osakekohtainen tulos (eur) 0,61 0,60 18
Konsernitase Milj. e Liite 6/2009 12/2008 Varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 36 38 Sijoituskiinteistöt 126 138 Aineettomat hyödykkeet 5 662 663 Sijoitukset osakkuusyrityksissä 5 5 Rahoitusvarat 6, 7 18 459 16 139 Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena olevat sijoitukset 8 1 905 1 637 Laskennalliset verosaamiset 82 156 Saamiset jälleenvakuutussopimuksista 474 436 Muut varat 1 594 1 473 Käteiset varat 506 465 Varat yhteensä 23 850 21 149 Velat Velat vakuutus- ja sijoitussopimuksista 9 12 986 12 375 Velat sijoitussidonnaisista vakuutus- ja sijoitussopimuksista 10 1 903 1 637 Rahoitusvelat 11 1 602 1 269 Laskennalliset verovelat 422 379 Varaukset 21 26 Eläkevelvoitteet 95 92 Muut velat 730 739 Velat yhteensä 17 759 16 517 Oma pääoma Osakepääoma 98 98 Rahastot 1 530 1 531 Kertyneet voittovarat 5 519 5 614 Muut oman pääoman erät -1 057-2 612 Emoyhtiön omistajien osuus 6 090 4 631 Määräysvallattomien osuus 0 0 Oma pääoma yhteensä 6 090 4 631 Oma pääoma ja velat yhteensä 23 850 21 149 19
Laskelma oman pääoman muutoksista, IFRS Milj. e Osakepääoma Ylikurssirahasto Vararahasto Sij. vapaan pääoman rahasto Voittovarat Muuntoerot Myytävissä olevat rahoitusvarat*) Rahavirtasuojaus* *) Yht. Oma pääoma 1.1.2008 98 1 160 370 5 862-74 317-7 733 Muutokset omassa pääomassa Osakeperusteiset maksut 1 1 Omien osakkeiden hankinta -45-45 Nostamatta jätettyjen osinkojen palautus 3 Osingonjako -686 Kauden laaja tulos 346-9 -861 - -524 Oma pääoma 30.6.2008 98 1 160 370 5 481-83 -544-6 482 Oma pääoma 1.1.2009 98 1 161 370 0 5 614-249 -2 375 11 4 631 Muutokset omassa pääomassa Siirrot oman pääoman erien välillä -1 161-366 1 527-1 Osakeperusteiset maksut -2-2 Nostamatta jätettyjen osinkojen palautus 11 11 Osingonjako -449-449 Kauden laaja tulos 345 28 1 528 0 1 900 Oma pääoma 30.6.2009 98 0 4 1 527 5 519-221 -847 11 6 090 *) Myytävissä olevista rahoitusvaroista on kirjattu omaan pääomaan kauden arvostusta 1 466 (-855) milj. euroa. Kauden tulokseen on siirretty 61 (-6) milj. euroa. **) Rahavirtasuojauksista omaan pääomaan on kirjattu kauden arvostusta -0 (-) milj. euroa. Muuntoeroihin, myytävissä oleviin rahoitusvaroihin sekä rahavirtasuojaukseen sisältyvät määrät ovat laajaan tulokseen kirjattuja verovaikutuksella huomioituja eriä. 20
Konsernin rahavirtalaskelma 1 6/2009 1 6/2008 Kauden alun rahavarat 499 971 Liiketoiminnan rahavirta 1 168 498 Investointien rahavirta -1 205-103 Rahoituksen rahavirta 42-722 Maksetut osingot -443-678 Omien osakkeiden hankinta - -45 Vieraan pääoman lisäys 487 - Vieraan pääoman vähennys -1 - Kauden lopun rahavarat 504 644 Rahavirtalaskelmassa esitetään kauden rahavirrat jaoteltuina liiketoiminnan, investointien sekä rahoituksen rahavirtoihin. Laskelma on laadittu epäsuoralla esittämistavalla. Liiketoiminnan rahavirta sisältää varsinaisen liiketoiminnan rahavirrat. Rahavirrat sijoituksista tytär- ja osakkuusyhtiöihin sekä aineellisiin ja aineettomiin sijoituksiin esitetään investointien rahavirrassa. Rahoituksen rahavirrassa esitetään rahavirrat, jotka johtuvat toiminnan rahoittamisesta oman tai vieraan pääoman ehdoin. Rahavarat sisältävät käteiset varat sekä muut enintään 3 kuukauden pituiset talletukset. 21
LIITETIEDOT Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Sammon konsernitilinpäätös laaditaan EU:n hyväksymien kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Osavuosikatsauksen laatimisessa on noudatettu IAS 34 Osavuosikatsaukset standardia. Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet ja laskentamenetelmät ovat olennaisilta osiltaan samat kuin konsernitilinpäätöksessä vuodelta 2008. Sampo otti vuoden 2009 alusta käyttöön useita uusia tai muutettuja standardeja tai tulkintoja. Standardit ja tulkinnat löytyvät Sammon vuoden 2008 tilinpäätöksen laatimisperiaatteista. Tilinpäätös on luettavissa Sammon internet-sivuilla osoitteessa www.sampo.com/sijoittajasuhteet. Käyttöönotetuista standardeista uudistettu IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen muutti tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelmien esitystapoja sekä käytettyä terminologiaa. Oman pääoman muutoslaskelmalla esitetään liiketoimet omistajien kanssa sekä mahdolliset laatimisperiaatteiden muutokset ja virheiden korjaukset. Liiketoimet muiden kuin omistajien kanssa esitetään laajassa tuloksessa. Oman pääoman muutoslaskelmalla nämä liiketoimet näkyvät vain yhteissummana. IFRS 8 Toimintasegmentit vaikutti segmenttiraportointiin siten, että esitettävien segmenttitietojen on perustuttava johdolle raportoituun informaatioon ja siinä noudatettuihin laskentaperiaatteisiin. Standardin käyttöönotto ei muuttanut Sammon segmenttiraportointia merkittävästi, sillä konsernin aiemmin julkaisemat segmenttitiedot ovat jo perustuneet konsernin sisäiseen raportointirakenteeseen. 22
Tuloslaskelma segmenteittäin 1.1. 30.6.2009 Milj. e Vahinkovakuutus Henkivakuutus Omistusyhteisö Elim. Konserni Vakuutusmaksutulo 2 174 332 - - 2 506 Sijoitustoiminnan nettotuotot 191 251 86 20 549 Liiketoiminnan muut tuotot 11 0 6-9 8 Korvauskulut -1 234-312 - - -1 546 Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen muutos -378-177 - - -555 Henkilöstökulut -220-13 -6 - -240 Liiketoiminnan muut kulut -220-24 -11 5-250 Rahoituskulut -15-4 -23 4-38 Osuus osakkuusyritysten voitoista/tappioista 0 0 - - 0 Voitto ennen veroja 308 52 52 20 433 Verot -88 Kauden voitto 345 Kauden muut laajan tuloksen erät Muuntoerot 28 Myytävissä olevat rahoitusvarat 1 628 Rahavirtojen suojaus -1 Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot -101 Kauden muut laajan tuloksen erät yhteensä nettona verojen jälkeen 1 555 KAUDEN LAAJA TULOS 1 900 Kauden voitosta Emoyhtiön omistajien osuus 345 Määräysvallattomien osuus 0 Kauden laajasta tuloksesta Emoyhtiön omistajien osuus 1 900 Määräysvallattomien osuus 0 23
Tuloslaskelma segmenteittäin 1.1. 30.6.2008 Milj. e Vahinkovakuutus Henkivakuutus Omistusyhteisö Elim. Konserni Vakuutusmaksutulo 2 352 233 - - 2 585 Sijoitustoiminnan nettotuotot 50 16 179-1 244 Liiketoiminnan muut tuotot 14 0 2-9 7 Korvauskulut -1 317-412 - - -1 729 Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen muutos -440 297 - - -143 Henkilöstökulut -227-12 -7 - -246 Liiketoiminnan muut kulut -238-25 -8 6-265 Rahoituskulut -14-6 -18 5-33 Osuus osakkuusyritysten voitoista/tappioista 1 0 0-2 Voitto ennen veroja 182 91 148 1 422 Verot -76 Kauden voitto 346 Kauden muut laajan tuloksen erät Muuntoerot -9 Myytävissä olevat rahoitusvarat -1 170 Rahavirtojen suojaus - Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot 308 Kauden muut laajan tuloksen erät yhteensä nettona verojen jälkeen -870 KAUDEN LAAJA TULOS -524 Kauden voitosta Emoyhtiön omistajien osuus 346 Määräysvallattomien osuus 0 Kauden laajasta tuloksesta Emoyhtiön omistajien osuus -524 Määräysvallattomien osuus 0 24
Tase segmenteittäin 30.6.2009 Milj. e Vahinkovakuutus Henkivakuutus Omistusyhteisö Elim. Konserni Varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 25 5 5-36 Sijoituskiinteistöt 28 88 10-126 Aineettomat hyödykkeet 494 167 0-662 Sijoitukset osakkuusyrityksissä 3 2 0-5 Rahoitusvarat 9 505 4 754 6 708-2 507 18 459 Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena olevat sijoitukset - 1 905 - - 1 905 Laskennalliset verosaamiset 74-8 0 82 Saamiset jälleenvakuutussopimuksista 470 4 - - 474 Muut varat 1 440 130 52-27 1 594 Käteiset varat 418 64 24-506 Varat yhteensä 12 457 7 121 6 806-2 535 23 850 Velat Velat vakuutus- ja sijoitussopimuksista 8 551 4 436 - - 12 986 Velat sijoitussidonnaisista vakuutus- ja sijoitussopimuksista - 1 903 - - 1 903 Rahoitusvelat 531 112 1 093-135 1 602 Laskennalliset verovelat 375 47 - - 422 Varaukset 21 - - - 21 Eläkevelvoitteet 95 - - - 95 Muut velat 633 58 67-27 730 Velat yhteensä 10 205 6 556 1 161-162 17 759 Oma pääoma Osakepääoma 98 Rahastot 1 530 Kertyneet voittovarat 5 519 Muut oman pääoman erät -1 057 Emoyhtiön omistajien osuus 6 090 Määräysvallattomien osuus 0 Oma pääoma yhteensä 6 090 Oma pääoma ja velat yhteensä 23 850 25
Tase segmenteittäin 31.12.2008 Milj. e Vahinkovakuutus Henkivakuutus Omistusyhteisö Elim. Konserni Varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 27 5 5-38 Sijoituskiinteistöt 28 100 10-138 Aineettomat hyödykkeet 495 167 0-663 Sijoitukset osakkuusyrityksissä 3 2 0-5 Rahoitusvarat 8 874 4 503 5 260-2 498 16 139 Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena olevat sijoitukset - 1 637 - - 1 637 Laskennalliset verosaamiset 144 8 4 0 156 Saamiset jälleenvakuutussopimuksista 431 4 - - 436 Muut varat 1 176 270 54-27 1 473 Käteiset varat 259 171 35-465 Varat yhteensä 11 437 6 868 5 368-2 525 21 149 Velat Velat vakuutus- ja sijoitussopimuksista 7 889 4 487 - - 12 375 Velat sijoitussidonnaisista vakuutus- ja sijoitussopimuksista - 1 637 - - 1 637 Rahoitusvelat 686 104 604-125 1 269 Laskennalliset verovelat 379 - - - 379 Varaukset 26 - - - 26 Eläkevelvoitteet 92 - - - 92 Muut velat 444 242 80-27 739 Velat yhteensä 9 516 6 469 686-152 16 517 Oma pääoma Osakepääoma 98 Rahastot 1 531 Kertyneet voittovarat 5 614 Muut oman pääoman erät -2 612 Emoyhtiön omistajien osuus 4 631 Määräysvallattomien osuus 0 Oma pääoma yhteensä 4 631 Oma pääoma ja velat yhteensä 21 149 26
MUUT LIITETIEDOT 1 Vakuutusmaksut Vahinkovakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Vakuutussopimuksista Vakuutusmaksutulo, ensivakuutus 2 270 2 485 Vakuutusmaksutulo, jälleenvakuutus 68 65 Vakuutusmaksutulo yhteensä, brutto 2 337 2 550 Jälleenvakuuttajien osuus vakuutusmaksutulosta -163-198 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä 2 174 2 352 Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksuvastuun muutos -438-514 Jälleenvakuuttajien osuus vakuutusmaksuvastuun muutoksesta 60 74 Vahinkovakuutustoiminnan vakuutusmaksutuotot yhteensä 1 796 1 912 Henkivakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Vakuutussopimuksista Vakuutusmaksutulo sopimuksista, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen osuuteen ylijäämästä 94 88 Vakuutusmaksutulo sijoitussidonnaisista vakuutussopimuksista 113 135 Vakuutusmaksutulo muista sopimuksista 2 2 Yhteensä 210 225 Jälleenvakuutussopimukset 0 0 Sijoitussopimuksista Maksutulo sopimuksista, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen osuuteen ylijäämästä 0 0 Maksutulo sijoitussidonnaisista sopimuksista 128 14 Yhteensä 128 14 Jälleenvakuuttajien osuus -6-6 Henkivakuutustoiminta yhteensä 332 233 Kerta- ja jatkuvat vakuutusmaksut ensivakuutuksesta Jatkuvat vakuutusmaksut, vakuutussopimukset 163 185 Kertamaksut, vakuutussopimukset 46 40 Kertamaksut, sijoitussopimukset 128 14 Yhteensä 337 239 Konserni yhteensä 2 506 2 585 27
2 Sijoitustoiminnan nettotuotot Vahinkovakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Rahoitusvaroista Johdannaissopimuksista 43-50 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista Saamistodistukset 15 65 Osakkeet 6-114 Yhteensä 21-49 Lainoista ja muista saamisista 8 17 Myytävissä olevista rahoitusvaroista Saamistodistukset 164 135 Osakkeet ja osuudet -10 31 Yhteensä 154 166 Yhteensä rahoitusvaroista 226 85 Tuotot muista varoista 0 1 Palkkiokulut -4-5 Kulut muista kuin rahoitusveloista -1-1 Diskonttauksen purkuvaikutus -30-30 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä 191 50 28
Henkivakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Rahoitusvaroista Johdannaissopimuksista 36 47 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista Saamistodistukset 3-2 Osakkeet ja osuudet 0-1 Yhteensä 3-3 Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena olevista sijoituksista Saamistodistukset 6-2 Osakkeet ja osuudet 113-175 Yhteensä 119-177 Eräpäivään asti pidettävistä sijoituksista Saamistodistukset 0 0 Lainoista ja muista saamisista 2-2 Myytävissä olevista rahoitusvaroista Saamistodistukset 92 58 Osakkeet ja osuudet -19 84 Yhteensä 72 142 Yhteensä rahoitusvaroista 232 7 Muista varoista 18 4 Palkkiotuotot, netto 0 6 Henkivakuutustoiminta yhteensä 251 16 29
Omistusyhteisö 1 6/2009 1 6/2008 Rahoitusvaroista Johdannaissopimuksista 1 0 Lainoista ja muista saamisista 1 6 Myytävissä olevista rahoitusvaroista Saamistodistukset 14 42 Osakkeet ja osuudet 62 136 Yhteensä 76 178 Muista varoista 8-5 Palkkiokulut 0 - Omistusyhteisö yhteensä 86 179 Segmenttien väliset eliminoinnit 20-1 Konserni yhteensä 548 244 3 Korvauskulut Vahinkovakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Maksetut korvaukset -1 217-1 319 Jälleenvakuuttajien osuus 54 71 Maksetut korvaukset, netto -1 163-1 248 Korvausvastuun muutos -36-78 Jälleenvakuuttajien osuus -35 10 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä -1 234-1 317 Henkivakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Maksetut korvaukset -277-312 Jälleenvakuuttajien osuus 4 4 Maksetut korvaukset, netto -274-308 Korvausvastuun muutos -38-104 Jälleenvakuuttajien osuus 0 0 Henkivakuutustoiminta yhteensä -312-412 Konserni yhteensä -1 546-1 729 30
4 Henkilöstökulut Vahinkovakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Palkat ja palkkiot -160-161 Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset maksut 0 0 Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset maksut 0-2 Eläkekulut -31-31 Muut henkilösivukulut -29-32 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä -220-227 Henkivakuutustoiminta 1 6/2009 1 6/2008 Palkat ja palkkiot -11-10 Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset maksut 0 0 Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset maksut 0 0 Eläkekulut -2-2 Muut henkilösivukulut -1-1 Henkivakuutustoiminta yhteensä -13-12 Omistusyhteisö 1 6/2009 1 6/2008 Palkat ja palkkiot -4-4 Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset maksut 0-1 Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset maksut 0-1 Eläkekulut -1-1 Muut henkilösivukulut 0 0 Omistusyhteisö yhteensä -6-7 Konserni yhteensä -240-246 31
5 Aineettomat hyödykkeet Vahinkovakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Liikearvo 481 479 Asiakassuhteet 9 13 Muut aineettomat hyödykkeet 5 4 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä 494 495 Henkivakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Liikearvo 153 153 Muut aineettomat hyödykkeet 14 14 Henkivakuutustoiminta yhteensä 167 167 Omistusyhteisö 6/2009 12/2008 Muut aineettomat hyödykkeet 0 0 Konserni yhteensä 662 663 32
6 Rahoitusvarat Vahinkovakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Johdannaissopimukset (liite nro 7) 147 362 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi määritetyt rahoitusvarat Saamistodistukset 188 333 Osakkeet ja osuudet 23 22 Yhteensä 212 355 Lainat ja muut saamiset Lainat 1 0 Jälleenvakuutustalletesaamiset 1 1 Yhteensä 2 1 Myytävissä olevat rahoitusvarat Saamistodistukset 8 404 7 671 Osakkeet ja osuudet 740 484 Yhteensä 9 144 8 155 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä 9 505 8 874 Henkivakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Johdannaissopimukset (liite nro 7) 107 108 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi määritetyt rahoitusvarat Saamistodistukset 39 40 Osakkeet ja osuudet 3 1 Yhteensä 42 41 Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset Saamistodistukset 0 1 Lainat ja muut saamiset Lainat 14 4 Jälleenvakuutustalletesaamiset 1 2 Yhteensä 15 5 Myytävissä olevat rahoitusvarat Saamistodistukset 3 391 3 173 Osakkeet ja osuudet *) 1 199 1 175 Yhteensä 4 591 4 348 Henkivakuutustoiminta yhteensä 4 754 4 503 *) josta korkorahastosijoituksia 150 213 33
Omistusyhteisö 6/2009 12/2008 Johdannaissopimukset (liite nro 7) 1 0 Lainat ja muut saamiset Talletukset 1 1 Myytävissä olevat rahoitusvarat Saamistodistukset 210 1 184 Osakkeet ja osuudet 4 127 1 705 Yhteensä 4 337 2 890 Sijoitukset tytäryhtiöissä 2 370 2 370 Omistusyhteisö yhteensä 6 708 5 260 Segmenttien väliset eliminoinnit -2 507-2 498 Konserni yhteensä 18 459 16 139 34
7 Johdannaissopimukset Vahinkovakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Kohde-et. nimell. arvo Varat Velat Kohde-et. nimell. arvo Varat Velat Kaupankäyntijohdannaiset Korkojohdannaiset 826 26 8 78 19 4 Valuuttajohdannaiset 3 881 121 88 4 977 343 247 Osakejohdannaiset 1-0 0 0 0 Yhteensä 4 707 147 96 5 055 362 251 Suojaavat johdannaiset Käypää arvoa suojaavat 98-0 - - - Vahinkovakuutustoiminta yhteensä 4 805 147 96 5 055 362 251 Henkivakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Kohde-et. nimell. arvo Varat Velat Kohde-et. nimell. arvo Varat Velat Kaupankäyntijohdannaiset Korkojohdannaiset 2 641 81 7 1 062 58 0 Valuuttajohdannaiset 545 6 5 704 17 4 Osakejohdannaiset 20 0 0 - - - Yhteensä 3 206 87 12 1 766 75 4 Suojaavat johdannaiset Rahavirtaa suojaavat 365 15-829 15 - Käypää arvoa suojaavat 175 5-226 18 - Yhteensä 539 20-1 055 33 - Henkivakuutustoiminta yhteensä 3 746 107 12 2 821 108 4 Omistusyhteisö 6/2009 12/2008 Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Kohde-et. nimell. arvo Varat Velat Kohde-et. nimell. arvo Varat Velat Kaupankäyntijohdannaiset Korkojohdannaiset 10-0 - - - Osakejohdannaiset 5 0 1 - - - Valuuttajohdannaiset - - - 70 0 0 Muut johdannaiset 10 0 0 - - - Yhteensä 25 1 1 70 0 0 35
8 Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena olevat sijoitukset Henkivakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat Saamistodistukset 247 121 Osakkeet ja osuudet 1 607 1 477 Lainat ja saamiset 47 38 Johdannaissopimukset 4 1 Henkivakuutustoiminta yhteensä 1 905 1 637 9 Velat vakuutus- ja sijoitussopimuksista Vahinkovakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Vakuutussopimukset Vakuutusmaksuvastuu 2 016 1 521 Korvausvastuu 6 535 6 367 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä 8 551 7 889 Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuu 115 54 Korvausvastuu 355 377 Vahinkovakuutustoiminta yhteensä 470 431 Henkivakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Vakuutussopimukset Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen voitonjakoon Vakuutusmaksuvastuu 2 553 2 629 Korvausvastuu 1 815 1 777 Yhteensä 4 368 4 406 Velka muista vakuutussopimuksista Vakuutusmaksuvastuu 13 13 Korvausvastuu 0 0 Yhteensä 13 13 Yhteensä 4 381 4 419 36
Jälleenvakuutussopimukset Vakuutusmaksuvastuu 2 2 Korvausvastuu 2 2 Yhteensä 4 4 Vakuutussopimukset yhteensä Vakuutusmaksuvastuu 2 568 2 644 Korvausvastuu 1 817 1 779 Yhteensä 4 385 4 423 Sijoitussopimukset Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen voitonjakoon Vakuutusmaksuvastuu 51 63 Velka vakuutus- ja sijoitussopimuksista yhteensä Vakuutusmaksuvastuu 2 618 2 707 Korvausvastuu 1 817 1 779 Henkivakuutustoiminta yhteensä 4 436 4 487 Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuu 0 0 Korvausvastuu 4 4 Henkivakuutustoiminta yhteensä 4 4 Sijoitussopimuksissa ei ole korvausvastuuta. Vastuuvelan riittävyyslaskelmasta ei aiheudu lisävaateita. Sijoitussopimuksiin, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen voitonjakoon tai joihin sisältyy. oikeus vaihtaa sopimukseen, johon sisältyy yllä mainittu piirre, on sovellettu IFRS 4 Vakuutussopimukset standardin sallimaa helpotusta. Tällaiset sijoitussopimukset on arvostettu vakuutussopimusten tavoin. Konserni yhteensä 12 986 12 375 10 Velat sijoitussidonnaisista vakuutus- ja sijoitussopimuksista Henkivakuutustoiminta 6/2009 12/2008 Sijoitussidonnaiset vakuutussopimukset 1 672 1 538 Sijoitussidonnaiset sijoitussopimukset 231 99 Henkivakuutustoiminta yhteensä 1 903 1 637 37