POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE Kuva Anilla Perälä
Tervehdys teille autourheilijat Käsissäsi on ensimmäinen uutta ilmettä saanut jäsentiedote. Sisältöä on tarkoitus edelleen kehittää niin uutisien kuin menneiden tarinoiden esiin kaivamisella. Mikäli sinulla on aiheeseen sopivia kuvia sähköisessä muodossa, lähetä ne Urrilan Minnalle ja näin saamme ne kaikkien ihailtaviksi tulevissa tiedotteissa. Kilpailukausi alkaa olla lopuillaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kausi on ollut seuramme kilpailijoille ja seuralle hyvä ja menestyksekäs. Pelkästään SM-mitaleita on seuramme lisensseillä saavutettu kaikkiaan neljä kappaletta, ja se on paljon se. Lisäksi muita loistavia suorituksia on nähty kauden aikana. Seurana olemme onnistuneet hyvän rallin ja jokkiskisan teossa, samoin saaneet melkoisia joukkoja liikkeelle ympäristöseurojen avuksi. Suurimpina ehkä Neste ralli ja Vilppula ralli, sekä pika-apua muutama viikko sitten Lapua-ralliin. Uusina asioina seura on investoinut kunnalliseen vesijohtoon Jäähdys-radalle. Hallitus katsoi, että puhdas ja toimintavarma vesiliittymä on hintansa väärti nyt ja tulevaisuudessa. Rata-aluetta hallinnoiva Kenttä Oy jossa olemme osakkaina ei ollut innostunut osallistumaan investointiin, joten kokonaisuus rahoitettiin ja toteutettiin kokonaisuudessaan P-HUA:n toimesta. Näin varmistamme, että viime kevään vesipula ei pääse kisoissamme toistumaan. Toisena uutena ja mielenkiintoisena kehityskohteena tulee alkavalla kaudella olemaan uuden lajin lanseeraaminen toimintaamme. Pienoisautoiluharrastajia on ilmaantunut ainakin Virtain suunnalle. Jäähdys-radan pääkaarteeseen on jo kuluneen kesän aikana harrastajat rakentaneet rataa ja kiinteän suorituspaikan sijaintia ollaan miettimässä alueelle siten, että laajentuessaan se palvelisi kokonaisuudellaan harrastajia. Laji on ainakin itselleni ja ilmeisesti koko hallitukselle melkoisen tuntematon, mutta hallitus on tutustunut lajiin ja saanut harrastajilta vinkkejä sen tarpeista. Innokkaiden kannattaa kysellä lisää Jokisen Ollilta tai Mäkäräisen Artolta. Tarkoitus on tehdä seuraavaan jäsentiedotteeseen lajiesittely, josta selviää millaisesta lajista on kysymys ja miten harrastamisen voi aloittaa. Lajista löytyy myös tietoa www.akk-motorsport.fi sivustolta. Kauden lopussa on jälleen muutamia tärkeitä tapahtumia, joissa runsas osanotto on erittäin toivottavaa. Syyskokous on tärkeä koko toimintamme kannalta. valitaan puheenjohtaja ja hallitus kokonaisuudessaan. Uusia tuoreita voimia toivotaan mukaan päättämään toimintamme tulevaisuudesta. Hallitushan kokoontuu kerran kuukaudessa Jäähdys-radalla. Tulkaahan joukolla paikalle tekemään valintoja ja asettumaan ehdolle.
Pikkujoulua vietämme perinteisenä päivänä, perinteisissä tiloissa. Uutta ilmettä olemme hakeneet panos-tamalla ohjelmaan edellisvuosia enemmän. Myös musiikkia on loppuillasta luvassa joten tarkoitus ei ole lopettaa palkintojenjaon ja arpajaisten jälkeen vaan jatkaa juhlintaa pitkälle itsenäisyyspäivän puolelle. Leppoisaa loppuvuotta toivotellen Minna ja Tuomo Suomenmestari ja hänen kultansa
SM-MITALEJA SEURAN KULJETTAJILLE Kuluneen kesän aikana Pohjois-Hämeen Urheiluautoilijoiden kuljettajat ovat ajaneet itselleen yhteensä 4 SM-mitalia. Jokkiksen Suomenmestaruuden ajoi, jo toistamiseen, Antti Harju. Lisää mitaleja tuli JM-Liigasta. Kultaa Antti Harjulle Honkajoen HAT- Teamissä ja Hopeaa Kari Urrilalle ja Joni Vähämäelle Someron Arska Teamissä. Muita kesän kisoissa menestyneitä kuljettajia ovat olleet jokkiksessa: 16.6.2007 Sorakunkku XV Naiset Sanna Niemi 6. 22.-23.6.2007 JM-Juhannus Yleinen Antti Harju 7. 30.6.-1.7.2007 JM SM-Yleinen Antti Harju 1. Joni Vähämäki 10. 7.7.2007 NCC Roads JM Yleinen Mika Peltola 6. Naiset Anu Peltola 2. Nuoret Kalle Iloranta 2. 8.7.2007 Rahtipalvi JM Naiset Anu Peltola 1. Nuoret Kalle Iloranta 2. EVK Tapio Hakala 5. Juha-Matti Rajala 12. 13.-15.7.2007 Poikkinaintiajot XX Yleinen Antti Harju 1. Naiset Tarja Nätkin 10. 22.7.2007 Vammala 100 JM Yleinen Heikki Hietaranta 14. Nuoret Kalle Iloranta 3. 28.-29.7.2007 Kardaanikunkku XXI Yleinen Matti Moisio 12. Naiset Tarja Nätkin 9. 5.8.2007 Raskaskonehuolto JM Yleinen Antti Harju 1. Nuoret Kalle Iloranta 11.
11.8.2007 XXXIII JM (Lapua) Yleinen Tapio Hakala 3. Naiset Sanna Niemi 4. Teresa Kulmala 5. 8.9.2007 Nokia JM Yleinen Hannu Salo 8. Kalle Naskali 9. Mika Peltola 13. Naiset Tarja Nätkin 1. Anu Peltola 2. Nuoret Kalle Iloranta 2. 16.9.2007 Ähtärin Ähellys Yleinen Mika Peltola 19. Naiset Anu Peltola 2. Sanna Niemi 10. Nuoret Kalle Iloranta 9. EVK Tapio Hakala 1. 29.9.2007 Karvia JM EVK Joni Lehtomäki 11. 7.10.2007 Autolasikeskus JM Naiset Tarja Nätkin 6. 14.10.2007 46. Särkikangas JM Yleinen Mika Peltola 5. Naiset Anu Peltola 5. Menestystä on tullut myös rallin puolella... 15.-16.6.2007 Keski-Uusimaa SM-ralli ylk lka Yleinen 2. ohjaajana Janne Siirilä 7. 4. 28.7.2007 Autoluojus Ralli Yleinen Kari Urrila 26. 14. A-juniorit Kimmo Nevanpää/Markus Koskinen 3. 3. 25.8.2007 Satamoto Rallispecial A-juniorit Pasi Viitala/Ari Kilpi 7. 6. 8.9.2007 Neste Jari-Pekka Ralli A-juniorit Kimmo Nevanpää/Markus Koskinen 1. 1.
15.9.2007 OP Vilppula-ralli Yleinen Janne Nevanpää/Janne Siirilä 5. 5. Historic Heikki Kuusniemi/Markku Ojala 15. 5. 29.9.2007 Lapua ralli B-juniorit Santtu Antila/Sami Akkala 5. 4. Ralli F-Cupin lopputuloksissa Kimmo Nevanpää sijoittui A-junioreiden 4. Uutena lajina tuloksissa Autosuunnistus, josta tiedossani seuraavanlainen tulos: 17.5.2007 Opiskelijoiden Loppukapina E-luokka Ville Kulmala/Kari Kulmala 6. Lisäksi kesän aikana Ville Keljo on ajanut menestyksekkäästi karting-kisoissa Cadetluokassa. Hänen tuloksiinsa palaamme seuraavassa jäsentiedotteessa. Mikäli tuloksesi/lajisi kesän ajalta ei ole mainittuna tässä tiedotteessa, ilmoitatko siitä ystävällisesti Minnalle (minna.urrila@gmail.com). Näin saadaan kaikkien seuran kujettajien tuloksia nähtäville. Jäähdys JM-kisan voittaja ja palkinto Buster-vene
PIKKUJOULU Pohjois-Hämeen Urheiluautoilijoiden perinteinen pikkujoulu pidetään VIRROILLA PERINNEKYLÄSSÄ 5.12. 2007 Ruokailu joulupöydästä klo 18.00-20.00 hinta 10,- (kaikilta aikuisilta) Palkintojen jako klo 20.30. Illan esiintyjinä mm. "Daksidolpan" miehet Ilpo ja Pasi, Arvo vaan Karstulasta jne. Illan juontaa aivan tuore kasvo. Loppuillasta musiikkia. Luvassa myös joulupukin vierailu sekä perinteiset arpajaiset. TERVETULOA ****************************************************************** KOKOUSKUTSU Pohjois-Hämeen Urheiluautoilijoiden sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 7.11. klo 19.30 Virtain Jäähdysradalla. Esillä sääntömääräiset asiat Tervetuloa ************************************************************** Mikäli haluat jatkossa jäsentiedotteesi sähköisenä, ilmoita sähköpostiosoitteesi Minnalle (minna.urrila@gmail.com). Muutamilla jäsenillä on ilmeisesti sähköpostiosoite muuttunut. Mikäli olet jo ilmoittanut sähköpostiosoitteesi, mutta sait tämän tiedotteen paperiversiona, ilmoittaisitko käytössä olevan osoitteesi, niin saat jatkossa tiedotteen sähköisenä.