Saurun koulun päivittäisen työskentelyn toiminta-ohjeet, sopimukset ja järjestyssäännöt



Samankaltaiset tiedostot
Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Kivistön koulun hyvä fiilis

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt


Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

OPPITUNNIT POISSAOLOT

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Kuopion steinerkoulu Virkkulan järjestyssäännöt

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

pedagogisen tuen ryhmä

Järjestyssäännöt 2017-

SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, HÄIRINNÄLTÄ JA VÄKIVALLALTA HARTOLAN YHTENÄISKOULU

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimenpiteistä

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Työrauha koulussa. ojentaminen ja kurinpito sekä kielletyt esineet ja aineet. Perusopetuksen kasvatuskeskustelua ja kurinpitoa koskeva suunnitelma

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n, Suomen rehtoreiden, Opsian sekä Suomen Vanhempainliiton esitys perusopetuslain muuttamiseksi

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Työrauha ja osallisuus

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

YHTENÄISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

GUMERUKSEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

PALONKYLÄN KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KANSIO KOULUN TAVAT JA SÄÄNNÖT 1. KOULUN SÄÄNNÖT JA ARJEN KÄYTÄNTEET

Perälän koulun järjestyssäännöt

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Haapaveden lukio I JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TAVOITTEET II OPISKELIJAN VELVOLLISUUDET LUKIOLAIN MUKAAN

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT

Juvolan koulun säännöt:

Transkriptio:

Saurun koulun päivittäisen työskentelyn toiminta-ohjeet, sopimukset ja järjestyssäännöt

SAURUN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Koulumme toimintakulttuuria pyritään ylläpitämään yhteisesti sovituilla toiminta-ohjeilla ja järjestyssäännöillä, jotka ovat sellaisia ohjeita ja normeja, joista kiinni pitämällä sekä oppilaiden opiskelu että muun henkilökunnan työskentely olisi mahdollisimman mielekästä ja tuloksekasta. Koulun on oltava viihtyisä ja turvallinen työskentelypaikka oppilaille, opettajille ja koulun muulle henkilökunnalle. Säännöt opettavat vastuuseen, kaikki koulussa työskentelevät ovat omalta osaltaan vastuussa siitä, että koulussa on työrauha. Koulu on paitsi opettajien myös oppilaiden työpaikka. Sääntöjen on lisäksi tarkoitus opettaa huomaavaisuutta, ystävällistä ja asiallista puhetapaa, erilaisuuden ymmärtämistä, itsehillintää, siisteyttä, järjestystä ja täsmällisyyttä. KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT/TOIMINTAOHJEET Koululla on vakiintuneen käytännön mukaan sisäistä järjestystä varten omat ohjeensa, ja järjestyssääntönsä vaikka lain velvoitetta tähän ei ole. Ohjeiden tavoitteena on mahdollisimman rauhallisten, opiskelua tukevien ja turvallisten olosuhteiden luominen. Määrittelemällä järjestyssäännöissä jokin teko kielletyksi, kyseinen toiminta saadaan kurinpitomenettelyn piiriin. Järjestyssääntöjen laajuuden voi koulu harkita omien toiminnallisten tarpeidensa mukaan. Rangaistusten on Opetushallituksen mukaan oltava kaikkien tiedossa.

Saurun koulun päivittäisen työskentelyn toiminta-ohjeet ja sopimukset: Koulumatkalla noudatetaan liikennesääntöjä ja hyviä tapoja. Jos mahdollista, käytän aina kevyelle liikenteelle varattuja teitä. Polkupyörät jätän niille varatuille paikoille. Koulupäivän aikana en tarpeettomasti koske näihin välineisiin. Tulen aamulla sisälle vasta kellon soitua. Kävelen rauhallisesti, mutta viivyttelemättä sinne, minne olen menossa. Käytävillä en juokse enkä melua, etten häiritse toisten työskentelyä. Tunnin alussa pysyttelen luokassa omalla paikallani. Tunnin aikana työskentelen ahkerasti antaen työrauhan toisille oppilaille ja opettajalle. Opettelen kuuntelemaan, mitä muut sanovat. Tunnin lopussa tarkistan, että työtilani on siisti ja tavarat paikoillaan. Erityistiloihin menen vasta välitunnin jälkeen koulun yhteisten sopimusten mukaisesti. En koske luvatta opetusvälineisiin (esim. nauhurit, soittimet, tietokoneet, videotykit, ompelukoneet, yms.) Koulumme yhteistä omaisuutta (tilat, välineet, kirjat ja tarvikkeet) käytän huolellisesti ja turmelematta, olen velvollinen korvaamaan tahallisen vahingonteon. Pyrin kauniisiin ruokatapoihin, opettelen syömään kaikkea. Välitunnille menen viivyttelemättä, en poistu välituntialueelta, leikin vain luvallisia leikkejä ja pyrin ottamaan kaikki mukaan. Tottelen valvovaa aikuista. Koulupäivän päätyttyä lähden kotiin turhaan viivyttelemättä, muistan ottaa tarpeelliset välineet mukaan. Kouluun en tuo tarpeettomasti rahaa, karkkia, purukumia enkä koulua häiritseviä tavaroita. Muistan, että vaatteet, pulpetti ja laukku sekä niissä olevat tavarat ovat ystäväni yksityisomaisuutta, niihin en ilman lupaa koske.

Jos olen poissa koulusta, huoltajani ilmoittaa poissaoloni syyn joko puhelimitse tai kirjallisesti välittömästi. Tapaturman sattuessa ilmoitan siitä viipymättä lähimmälle aikuiselle. Järjestäjänä pidän huolen luokan siisteydestä, järjestyksestä ja tuuletuksesta sekä puhdistan taulun. Välitunnin jälkeen tarkistan, että luokkani naulakko jalkineineen on järjestyksessä. En kiusaa koulukavereitani koulussa enkä koulumatkalla. Käyttäydyn ystävällisesti ja kohteliaasti kaikkia kohtaan. Matkapuhelin on äänettömällä tai pois päältä koulupäivän aikana sitä saa käyttää ainoastaan luvan kanssa. Edellä mainittujen lisäksi noudatan muita opettajien ja muun henkilökunnan antamia ohjeita. Välitunnit Välitunnit vietetään perusopetuksessa koulun määräämällä välituntialueella. Rehtori vastaa yhdessä opettajakunnan kanssa riittävästä välituntivalvonnasta. Koulussa on lista välituntivalvojista. Välituntivalvojan on aktiivisella, koko välituntialueeseen ulottuvalla valvonnallaan estettävä ennakolta häiriöiden syntyminen. Välituntivalvojan on erityisesti huolehdittava siitä, ettei koulukiusaamiskulttuuria pääse syntymään. Välituntivalvojan on myös huolehdittava siitä, että koulun alueella ei oleskele asiattomia henkilöitä ja tarvittaessa kehotettava heitä välittömästi poistumaan uhalla, että paikalle kutsutaan poliisi. Koulukiusaaminen Oleellista koulukiusaamisen kitkemisessä ovat nollatoleranssin periaate sekä kiusaajan vastuuttaminen. Mieluummin tulee siis puuttua jokaiseen epäilyttävältä näyttävään harmittomaankin tapaukseen kuin katsoa läpi sormien leikiltä näyttävää vakavaa kiusaamista. Tarvittaessa on syyllisyys kiusaamiseen selkeästi todettava. Kiusaamistapauksen selvittämisessä on tärkeää tehdä muistiinpanot päivämäärineen joka vaiheessa

ja arkistoida ne oppilashuollon aineistona. Dokumentointia voidaan tarvittaessa myöhemmin käyttää. Ennaltaehkäisemisen vuoksi on tärkeää, että kiusaamiseen puuttuminen nähdään koko kouluyhteisön asiaksi. Tapauskohtaisesti kiusaamistapausten selvittelyyn osallistuu luokanopettaja/luokanvalvoja, opettajat, rehtori sekä muut tarvittavat henkilöt. Kiuaamistapuksia ratkoo KIVA-tiimi. Kiusaamiset käsitellään myös tarvittaessa oppilashuoltoryhmässä. Toimintamalli koulukiusaamisen torjunnassa: 1. Jokainen koulukiusaamisesta epäilty oppilas puhutellaan. Ensin kuullaan kiusatun oppilaan versio tapahtumista. Jos kiusaajaksi epäilty oppilas todetaan kiusaajaksi, tehdään hänelle selväksi, kuinka vakavasta rikkeestä on kysymys. 2. Osapuolten kanssa sovitaan kiusaamisen loppumisesta ja päätetään seurannasta. Usein kiusaamisesta tulee keskustella koko luokan kanssa. 3. Huoltajille ilmoitetaan, jos kiusaaminen jatkuu tai on vakavaa. Yhdessä huoltajien kanssa sovitaan tarvittavat palaverit ja jatkotoimenpiteet. Poissaolot Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta (PoL 35 ). 1.8.2003 voimaan astuneen perusopetuslain täydennyksen mukaan koulun on seurattava oppilaan poissaoloja ja ilmoitettava luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle. Huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. Jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana, voi hän poistua opettajan, terveydenhoitajan tai rehtorin luvalla. Mikäli oppilas sairauden vuoksi joutuu olemaan poissa koulusta, on huoltajan ilmoitettava poissaolosta luokanopettajalle heti.

Oppivelvollisen on aina pyydettävä lupa etukäteen poissaoloon (Perusopetuslaki 35). Luokanopettaja voi myöntää koulussamme kahden päivän poissaololuvan ja rehtori tätä pitemmän ajan. Huoltajan tulee tehdä poissaoloista kirjallinen hakemus. Lupa-anomus voidaan hylätä, jos oppilaan koulunkäynti on ollut epäsäännöllistä, oppilasta on rangaistu useita kertoja, oppilaan poissaolo vaikeuttaa olennaisesti hänen menestyksellistä opiskeluaan. Oppilas / huoltaja vastaa vapautuksen aikana annettujen koulutehtävien suorittamisesta ja opintojen edistymisestä. Oppilaasta riippuvan syyn takia (esim. lomamatka) oikeutta tukiopetukseen ei synny Oppilaan poissaolojen kirjaamisesta vastaavat oppilasta opettavat opettajat. Poissaolojen seurannasta vastaa koulussa luokanopettaja. Poissaolojen seurannalla pyritään vaikuttamaan ennalta oppilaan mahdollisiin kouluvaikeuksiin ja lintsauksiin ja samalla seurataan oppivelvollisuuden suorittamista. Vahingonteot Koulun tai kouluyhteisön jäsenten omaisuuden tahallinen vahingoittaminen vaatii pikaisia selvityksiä syyllisen (=korvausvelvollisen) löytämiseksi. Jos vahinkoa on aiheutettu koulun kiinteistölle, asiasta ilmoitetaan tekniselle virastolle vahinkojen arviointia ja korvausmenettelyn käynnistämistä varten. Koulun irtaimiston vahingoittamistapaukset ilmoitetaan koulun rehtorille jatkotoimenpiteitä varten. Jos koulun oppilas on todettu tekijäksi, asiasta ilmoitetaan koulun toimesta myös hänen huoltajilleen. Oppilaaseen kohdistetaan tarvittaessa asianmukaiset rankaisutoimet. Viikonloppuna tai muuten kouluajan ulkopuolella tehdyiksi todetuista vahingonteoista ilmoitetaan aina myös poliisille, kuten myös selvittämättä jääneistä, kouluaikana tapahtuneista teoista.

Rangaistukset Mikäli oppilas käyttäytyy sopimattomasti, on opettajan pyrittävä keskustelemalla ohjaamaan oppilasta. Jos oppilasta on rangaistava sopimattoman käyttäytymisen perusteella, rangaistuskäytäntö on seuraava: Perusopetuslaki 36 Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä: 1) jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi 2) hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. 3) Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia. 4) Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. 5) Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. 6) Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. 36 b Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 :n poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun

alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 :ssä tarkoitetusta opetuksen epäämisestä. Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Rehtori ja opettaja voivat edellä tarkoitetuissa tilanteissa toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.

SAURUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT YLEISTÄ KOULUSSA EI KÄYTETÄ LOUKKAAVAA KIELTÄ. KETÄÄN EI KIUSATA EIKÄ VAHINGOITETA. HEIKOMPIA SUOJELLAAN. KÄYTTÄYDY HYVIEN TAPOJEN MUKAISESTI. KOULUN ALUEENA PIDETÄÄN KUUSIAIDAN JA PELLON RAJOITTAMAA ALUETTA. KOULUN ALUEELTA EI SAA POISTUA KOULUAIKANA ILMAN LUOKANOPETTAJAN LUPAA. OPPITUNNIT OPETTAJILLE JA OPPILAILLE TULEE TAATA TYÖRAUHA OPPITUNTIEN AIKANA. VÄLITUNTIEN PÄÄTTYMISESTÄ ILMOITTAVAT JÄRJESTÄJÄT KELLONSOITOLLA. VALVOVA OPETTAJA TAI HÄNEN MÄÄRÄÄMÄNÄÄN JÄRJESTÄJÄT KUTSUVAT OPPILAAT LUOKKIIN JONOISTA. SISÄÄN TULLAAN RAUHALLISESTI RYNTÄILY ON KIELLETTY. OPPILAAT SIIRTYVÄT RAUHALLISESTI MUTTA VIIVYTTELEMÄTTÄ LUOKKAAN OPISKELUTARVIKKEET MUKANAAN. KOULUVILPPI (kuiskaaminen, lunttaaminen yms.) ON KIELLETTYÄ. TEHTÄVÄT SUORITETAAN OPETTAJAN ANTAMIEN OHJEIDEN MUKAISESTI.

VÄLITUNNIT LUVALLINEN SISÄLLÄOLO (eteisessä) ANNETAAN, JOS LÄMPÖTILA ULKONA ON -15 ASTETTA TAI JOS OLOSUHTEET SITÄ VAATIVAT. PIHAVÄLINEITÄ KÄYTETÄÄN SIIHEN TARKOITUKSEEN, KUN NE ON TEHTY. KEINUISSA KEINUTAAN YKSI KERRALLAAN. PYÖRIEN JA KELKKOJEN KÄYTTÖ ON VÄLITUNNILLA KIELLETTY. VÄLITUNTIPALLOILUA (jalkapallo, pesäpallo, ja jne.) HARRASTETAAN NIIHIN VARATUILLA ALUEILLA. PELI- JA LEIKKIVÄLINEET TUODAAN VÄLITUNNIN PÄÄTYTTYÄ NIILLE VARATUILLE PAIKOILLE. TAPATURMAN SATTUESSA VÄLITUNNILLA ON SIITÄ ILMOITETTAVA VÄLITUNTIVALVOJALLE. RUOKAILU RUOKAILUUN SIIRRYTÄÄN RAUHALLISESTI OHJEITA NOUDATTAEN. RUOKAILLESSA EI HÄLISTÄ RUOKAILLESSA NOUDATETAAN VALVOVAN OPETTAJAN ANTAMIA OHJEITA JA HYVIÄ RUOKAILUTAPOJA KEITTÄJÄLLE TULEE TAATA TYÖRAUHA. RUOKAJÄRJESTÄJÄT TOIMIVAT ANNETTUJEN OHJEIDEN MUKAISESTI. KAIKKI OSALLISTUVAT KOULURUOKAILUUN.

JÄRJESTÄJÄT JÄRJESTÄJÄ PUHDISTAA TAULUN OPPITUNNIN PÄÄTYTTYÄ. JÄRJESTÄJÄT HUOLEHTIVAT PÖYTIEN PYYHKIMISESTÄ RUOKAILUN JÄLKEEN. JÄRJESTÄJÄT HUOLEHTIVAT KÄYTÄVÄN SIISTEYDESTÄ VÄLITUNNIN JÄLKEEN. MUUT OPETTAJIEN MÄÄRÄÄMÄT TEHTÄVÄT. KOULUMATKAT KOULUMATKOILLA NOUDATETAAN LIIKENNESÄÄNTÖJÄ KOULUKYYDITYKSESSÄ EI HÄIRITÄ MUITA MATKUSTAJIA JA NOUDATETAAN KULJETTAJAN ANTAMIA OHJEITA. Edellä mainittujen lisäksi luokissa voi olla myös luokkakohtaisia sopimuksia, joita kyseisen luokan väki noudattaa. Nämä sopimukset eivät ole kuitenkaan ristiriidassa koulun yhteisten pelisääntöjen kanssa. Koulun järjestyssäännöt ja toimintaohjeet koskevat myös kotimatkoja ja koulun tiloissa tapahtuvaa vapaa-ajan kerho- ja harrastustoimintaa.