Kestävän kehityksen raportti 2014
Sisältö Huhtamäki yrityksenä Liiketoimintamme Toimitusjohtajan katsaus 2014 lyhyesti Toimintamme kestävän kehityksen vaikutukset Raportointimme GRI-indeksi Sidosryhmämme Hyvä hallinto ja kestävän kehityksen johtaminen Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Tuotteemme Ympäristösuoritteemme Henkilöstömme Arvoketjumme Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksemme 2 3-6 7 8 9-10 11 12-14 15-16 17-20 21-23 24-26 27-31 32-40 41-43 44-45
Maailmanlaajuisesti toimivana ruoka- ja juomapakkausten asiantuntijana olemme Huhtamäellä omistautuneet tekemään jokaisesta kuluttajakokemuksesta miellyttävän, laadukkaan ja turvallisen. Ymmärrämme, että pakkaus on paljon enemmän kuin pelkkä tuotteen kääre. Pakkauksilla rakennetaan brändejä, suojataan mainetta ja laajennutaan uusille markkinoille. Siksi toimimme ympäri maailmaa asiakkaidemme pitkäaikaisina kumppaneina heidän toimintansa kehittyessä ja kasvaessa. Astuimme ensimmäisten joukossa nopeasti kasvaville markkinoille, ja olemme saavuttaneet niillä vakiintuneen ja yhä vahvistuvan aseman. Tuotantomme ja tavarantoimituksemme tukevat niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin yrityksiä. Missä tahansa toimimmekin, kehitämme tuotteitamme ja toimitamme paikalliset vaatimukset täyttäviä pakkauksia. Toimimme tehokkaasti ympäröivää maailmaa kunnioittaen ja arvomme ohjaavat päivittäistä toimintaamme. Tuotteemme ovat aina laadukkaita ja palvelumme luotettavaa. kaikissa toimintamaissamme. Tarjoamme korkealaatuisia ja turvallisia ruoka- ja juomapakkauksia kaikkialla maailmassa. Lyhyesti sanottuna asiakkaamme ja liikekumppanimme voivat luottaa meihin missä tahansa toimivat. Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija, jolla on huhtikuun 2015 alussa 68 tuotantolaitosta ja 23 myyntikonttoria 34 maassa. Verkostomme antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 16 000 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 2,2 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi. Painotamme työterveyden ja turvallisuuden, sekä eettisten ohjeidemme ja toimintatapojemme noudattamisen tärkeyttä
Liiketoimintamme 3 Olemme mukana ihmisten arjessa Yli 5 miljardia tuubia hammastahnaa vuodessa pakataan valmistamaamme tuubilaminaattiin 3,5 miljardia valmistamaamme Chinet-lautasta käytetään vuosittain Yli miljardi kananmunaa pakataan kuitupakkauksiimme joka viikko Yli 10 miljardia kuumaa juomaa tarjoillaan kartonkipikareistamme vuodessa
Liiketoimintamme 4 Liiketoimintamme Valmistamme kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Tarjoilupakkauksiamme käytetään esimerkiksi pikaruokaravintoloissa, lähikaupoissa, kahviloissa, pitopalveluyrityksissä sekä juoma- ja ruoka-automaateissa. Valikoimiimme kuuluu yksi- ja kaksikerroksisia kartonkikuppeja, pahvi- ja muovilautasia sekä kulhoja, muovimukeja, ruokailuvälineitä ja pikaruokapakkauksia. Olemme edelläkävijä uusien, kestävää kehitystä tukevien materiaalien kuten biomuovien ja kierrätettävien materiaalien käytössä. Olemme maailman johtava tarjoilupakkausten valmistaja ja meillä on 35 tuotantolaitosta viidellä mantereella. Raportoimme tarjoilupakkausten liiketoiminnan kahdessa segmentissä: Foodservice Europe-Asia-Oceania ja North America. Segmentit työllistävät yhteensä noin 8 000 työntekijää ja niiden liikevaihto vuonna 2014 oli 1,4 mrd. euroa. Olemme johtava joustopakkausten valmistaja nopeasti kasvavilla kehittyvillä markkinoilla. Maailmanlaajuisesti toimivalla Flexible Packaging -segmentillämme on 21 tuotantolaitosta kolmella mantereella. Segmentin vuosiliikevaihto on noin 840 miljoonaa euroa ja sillä on noin 6 700 työntekijää (kaikki luvut pro forma sisältäen Intiassa ja Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa toimivan Positive Packaging -yhtiön, jonka osto saatettiin päätökseen tammikuussa 2015). Kuitupakkausliiketoimintamme valmistaa kierrätyskuidusta kananmuna-ja hedelmäpakkauksia, kuppipidikkeitä, pullo-alustoja ja muita suojapakkauksia. Tyypillisiä asiakkaita ovat kananmunien pakkaajat sekä suuret tukku- ja vähittäiskauppiaat. Innovatiivisia ja laadukkaita joustopakkauksiamme ja etikettejämme käyttävät lukemattomat kansainväliset ja paikalliset tuotemerkit, jotka ovat läsnä ihmisten arkielämässä. Tarjoamme houkuttelevan näköisiä ja tarkoituksenmukaisia ratkaisuja elintarvikkeiden, juomien, lemmikkieläinruoan, kotitalous- ja hygieniatuotteiden sekä lääketuotteiden pakkaamiseen. Olemme maailmanlaajuisesti johtava kuitupakkausten valmistaja ja meillä on 11 tuotantolaitosta neljällä mantereella. Maailmanlaajuisesti toimivan Molded Fiber -segmentin liikevaihto vuonna 2014 oli 250 miljoonaa euroa ja sillä oli noin 1 500 työntekijää.
Liiketoimintamme 5 Megatrendit muuttavat maailmaa Väestönkasvu Maailman väestö kasvaa nopeasti. Tällä hetkellä ihmisiä on hieman yli seitsemän miljardia ja viidentoista vuoden kuluttua ennusteiden mukaan jo kahdeksan miljardia. Kiinan ja Intian osuus väestöstä tulee olemaan 35 % ja maailman BKT:stä 25 %. Väestön kasvaessa myös pakattujen elintarvikkeiden kysynnän voidaan odottaa lisääntyvän vastaavasti. Globalisaatio Globalisaatiokehityksen nopeus ja laajuus nostaa esiin perustavanlaatuisia kysymyksiä siitä, miten maapallon rajallisia luonnonvaroja tulisi hallita. Globalisaatio edistää markkinoiden tehokkuutta ja kilpailua, mikä lisää kuluttajien valinnanvaraa. Meillä on hyvät edellytykset auttaa asiakkaitamme saavuttamaan enemmän kuluttajia ja vastaamaan kestävän kehityksen tavoitteisiinsa. Kaupungistuminen Asuinympäristömme ja elämäntapamme ovat muuttumassa. Nykyään 50 % ihmisistä asuu kaupungeissa, vuoteen 2030 mennessä jo 60 %. Merkittävä osa kasvusta tapahtuu kehittyvien maiden megakaupungeissa, mikä lisää pakattujen elintarvikkeiden tarvetta kodeissa, työpaikoilla ja vapaaaikana. Tulevaisuudessa 80 % maailman keskiluokasta asuu nykyisissä kehitysmaissa. Kun käytettävissä olevat tulot kasvavat, valmiiksi pakatut elintarvikkeet muuttuvat harvoin käytettävistä luksustuotteista jokapäiväisiksi hankinnoiksi. Kestävä kehitys Ruoan tuotannon, kuljetuksen ja kulutuksen ympäristövaikutukset ovat merkittäviä ja kasvavat väestönkasvun mukana kaikkialla maailmassa. Pakkauksilla on suuri merkitys tuotteiden suojaamisessa niiden matkalla tuottajalta kuluttajalle. Me Huhtamäellä tiedämme, että asiakkaidemme tuotemerkkien maine riippuu kyvystämme toimia kestävästi. Määrittelimme uudelleen strategisen suuntamme vuonna 2014 Vuoden aikana määrittelimme konsernin uuden strategisen suunnan, jonka ydin on keskittyminen ruuan ja juoman pakkaamiseen. Konsernin tavoitteena on olla suosituin maailmanlaajuinen elintarvikepakkaustuotemerkki. Huhtamäen yritysilme uudistettiin tukemaan uuden strategisen suunnan toteuttamista ja siitä viestimistä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Huhtamäen yritysilmeen uudistamisen yhteydessä yhtiön missioksi määriteltiin autamme huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin.
Liiketoimintamme 6 Huhtamäen tavoite, missio ja arvot Tavoitteemme Mitä haluamme saavuttaa Suosituin maailmanlaajuinen elintarvikepakkaustuotemerkki Missiomme Miksi olemme olemassa Autamme huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin Arvomme Tukevat ja ohjaavat kaikkea, mitä teemme Vaalimme ympäröivää maailmaamme Välitämme toisistamme, ympäristöstämme ja yhteisöstämme. Arvostamme yksilöiden erilaisuutta ja pidämme sitä innovaation lähteenä sekä rohkaisemme työntekijöitä kertomaan mielipiteensä, kyseenalaistamaan asioita ja kehittämään uusia ideoita. Osaamme asiamme Asiakkaiden ja kuluttajien ymmärtäminen on meille tärkeää. Arvostamme rehellisyyttä ja avoimuutta, ja opimme kaikesta mitä teemme. Teemme asiat valmiiksi Pidämme lupauksemme, luotamme työntekijöihimme ja annamme heille vastuuta. Arvostamme yrittäjähenkisyyttä.
Toimitusjohtajan katsaus 7 Toimitusjohtajan katsaus Vuonna 2014 terävöitimme liiketoimintastrategiaamme ja keskityimme ruuan pakkaamiseen liittyvään liiketoimintaan. Määritimme missiomme uudelleen: autamme huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Missioomme kiteytyy se, että asiakkaamme ovat sekä johtavia kansainvälisiä että paikallisia tuotemerkkejä, kasvamme yhdessä asiakaidemme kanssa investoimalla ja kehittämällä tuoteinnovaatioita, sekä helpotamme asiakkaidemme elämää olemalla pätevä ja ammattitaitoinen yhteistyökumppani ja toimimalla samojen korkeiden standardien mukaan kaikkialla maailmassa. Lyhyesti sanottuna, olemme luotettava yhteistyökumppani asiakkaillemme kaikkialla missä toimimme. Asiakkaat ja kuluttajat haluavat yhä useammin ympäristöystävällisempiä pakkauksia. Tuotantotoimintamme tehokkuus ja korkeat standardimme auttavat meitä vastaamaan näihin odotuksiin. Yhdessä asiakkaidemme kanssa kehitämme uusia ratkaisuja entistä tehokkaampaan ja fiksumpaan pakkaamiseen uusia materiaaleja ja teknologioita hyödyntäen. Pakkauksen päätehtävä, tuotteen suojaaminen, on kuitenkin aina pidettävä mielessä. Uusi strateginen suuntamme oli keskeinen taustatekijä kahteen merkittävään yrityskauppaan, jotka teimme vuonna 2014. Myimme hygienia- ja terveydenhoitotuotteiden valmistusta sekä teollisuutta palvelevan Filmsliiketoimintasegmenttimme ja ostimme pääasiassa ruuan joustopakkausten valmistukseen keskittyvän Positive Packaging -yhtiön. Näiden kahden yrityskaupan avulla vahvistimme merkittävästi keskittymistämme elintarvikepakkauksiin sekä saamme lisää jalansijaa kehittyvillä markkinoilla, missä työntekijöistämme on tällä hetkellä noin 56 %. Tämän johdosta eettisten liiketoimintatapojen ja -periaatteiden sekä pakkaustemme turvallisuuden ja työntekijöidemme terveyden yhtäläinen merkitys kaikissa toimintamaissamme korostuu entisestään. Työntekijöidemme näkökulmasta uusi strategiamme tarkoittaa sitä, että osaamista jaetaan enemmän, tietämys asiakkaistamme kasvaa ja pystymme tarjoamaan monipuolisempia uramahdollisuuksia. Uusi strategiamme edellyttää meiltä erityisesti vahvempaa panostusta innovaatio-, tuotanto- ja hankintayhteistyöhön sekä yhdenmukaisempaa toimintaa asiakasrajapinnassa. Keskittyessämme yhä enemmän ruuan pakkaamiseen, toimintamme yhdenmukaisuuteen ja yhteistyöhön, pystymme palvelemaan asiakkaitamme vielä paremmin ja siten saavuttamaan yhä parempia tuloksia myös taloudellisesti. Vahvan taloudellisen tuloksen avulla pystymme panostamaan myös muihin kestävän kehityksen osaalueisiin: kehittämään entistä ympäristöystävällisempiä pakkauksia, parantamaan tuotannon ympäristötehokkuutta ja luomaan työpaikkoja sekä vaurautta maissa, joissa toimimme. Jatkuvaan parantamiseen tähtäävä Lean Six Sigma -menetelmä on keskeinen tekijä toimintamme tehostamisessa. Operatiivisessa toiminnassa tekemämme valinnat vaikuttavat merkittävästi pakkauksen ja siihen pakatun tuotteen ympäristövaikutuksiin. Vuodesta 2015 alkaen asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme tulevat näkemään entistä yhtenäisemmän, yhteistyökykyisemmän ja intensiivisemmän Huhtamäen. Tavoitteemme on olla suosituin maailmanlaajuinen elintarvikepakkaustuotemerkki. Päästäksemme tavoitteeseemme tarvitsemme asiakkaidemme, toimittajiemme ja muiden sidosryhmiemme tuen ja olemme kiitollisia vuonna 2014 saamastamme tuesta. Vuonna 2015 aiomme jälleen parantaa kaikilla tavoin. Jatkamme myös kestävän kehityksen hankkeidemme ja raportointimme kehittämistä. Aiomme tehdä enemmän yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa tärkeissä kestävään kehitykseen liittyvissä asioissa. Jukka Moisio, toimitusjohtaja
2014 lyhyesti 8 2014 lyhyesti 2,2 mrd liikevaihto toimintamaat* 000 henkilöstö* Tuotantolaitos* tehtaiden määrä* Myyntikonttori Pääkonttori % kasvu kehittyvillä markkinoilla 1,24 osakekohtainen tulos 0,60 osakekohtainen osinko 127 milj investoinnit 2,9 tapaturmataajuus (LWIF) % vertailukelpoinen kasvu *1.4.2015
Toimintamme kestävän kehityksen vaikutukset 9 Toimintamme kestävän kehityksen vaikutukset Ruoan tuotannon, kuljetuksen ja kulutuksen ympäristövaikutukset ovat merkittäviä kaikkialla maailmassa ja lisääntyvät maailman väestön kasvaessa. Yhä suurempi osa ruoasta kulutetaan entistä kauempana tuotantoalueilta ja myydään pakattuna supermarketeissa eikä irtotavarana toreilla tai suoraan maatiloilta. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan kolmannes kaikesta ihmisten käyttöön tuotetusta ruoasta menee hukkaan, mikä tarkoittaa 1,3 miljardia tonnia vuodessa maailmanlaajuisesti. On tärkeää, että niukkojen resurssien hukkaaminen pyritään minimoimaan. Pakkauksilla on tärkeä tehtävä: ne suojaavat elintarvikkeita niiden siirtyessä tuottajilta kauppoihin ja kaupoista kuluttajille. Tämä pakkausten päätehtävä on aina pidettävä mielessä uusia pakkauksia kehitettäessä. Me Huhtamäellä olemme sitä mieltä, että valmistamamme pakkaus on ekologisesti kestävä vain, jos me yrityksenä toimimme kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen. kuunteleminen sekä ymmärtäminen on olennaisen tärkeää tavoiteltaessa entistä kestävämpää ja kaikkia osapuolia hyödyttävää toimintatapaa. Olennaiset näkökohtamme Tuoteturvallisuus Kestävän kehityksen mukaiset pakkaukset Hyvät toimintatavat Taloudellinen tulos Kilpailuoikeudellisten säädösten noudattaminen Korruption torjuminen Säännösten mukaan toimiminen keskeisissä ympäristöön liittyvissä, sosiaalisissa ja taloudellisissa näkökohdissa Suhteet työntekijöihin ja osaamisen johtaminen Tuoteturvallisuus Turvallisuus kuluttajakäytössä Tuotemerkinnät Tuotteiden vastuullisuus Kestävän kehityksen mukaiset pakkaukset Tuotekohtainen materiaalien, energian ja veden käyttö Suhteet työntekijöihin ja osaamisen johtaminen Työntekijöiden ja johdon väliset suhteet Koulutus Eriarvoisuuden estäminen ja tasavertaiset mahdollisuudet Tasavertainen palkitseminen Syrjinnän torjuminen Yhdistymisvapaus Lapsi-ja pakkotyövoiman käytön kielto Epäkohtien ilmoittamismenettely Toimitusketjun varmistaminen Toimittajien arviointi ympäristönäkökohdista Toimittajien arviointi ihmisoikeuksien, yhdistymisvapauden sekä lapsi- ja pakkotyövoiman käytön näkökulmista Epäkohtien ilmoittamismenettely keskeisissä ympäristöön liittyvissä, sosiaalisissa ja taloudellisissa näkökohdissa Olemme päivittäisessä toiminnassamme jatkuvassa vuorovaikutuksessa useiden sidosryhmiemme kanssa. Sidosryhmiemme on vastattava omien sidosryhmiensä asettamiin kestävää kehitystä koskeviin vaatimuksiin, ja me autamme siinä. Sidosryhmien tarpeiden ja odotusten Toiminnan tehokkuus Toimitusketjun varmistaminen Toiminnan tehokkuus Tuotannon materiaalien, energian ja veden käyttö
Toimintamme kestävän kehityksen vaikutukset 10 Olennaisuusanalyysi Päivitimme olennaisuusanalyysimme vuonna 2014. Työhön sisältyi sisäisiä työpajoja ja syvällinen kestävän kehityksen trendien sekä teollisuudenalan parhaiden käytäntöjen, riskien ja sidosryhmien näkemysten analyysi. Sääntelyyn liittyviä tekijöitä arvioitiin myös. Analyysi tehtiin uuden, päivitetyn strategiamme mukaisesti. Ensin määrittelimme pidemmän listan kestävään kehitykseen liittyvistä asioista. Listattuja asioita arvioitiin sen mukaan kuinka tärkeitä ne ovat meille ja sidosryhmillemme ja missä Huhtamäen sisällä vai ulkopuolella niillä on vaikutusta. Olennaisten näkökohtien järjestys perustui soveltuvin osin määrälliseen analyysiin, laadulliseen arviointiin ja keskusteluihin. Määritimme kuusi olennaisinta näkökohtaa: hyvät toimintatavat, kestävän kehityksen mukaiset pakkaukset, tuoteturvallisuus, toiminnan tehokkuus, suhteet työntekijöihin ja osaamisen johtaminen sekä toimitusketjun varmistaminen. Mitataksemme toimintaamme ja kehitystä määrittelimme jokaiselle olennaiselle näkökohdalle kuvauksen ja mahdolliset mittarit. Tärkeimmät mittarit esitetään tässä raportissa. Olemme sitoutuneita kehittämään kestävän kehityksen raportointiamme edelleen ja teemme toimenpiteitä parantaaksemme sisäistä tiedonkeruutamme voidaksemme jatkossa sisällyttää raportteihimme uusia indikaattoreita. Tulevaisuuden suunnitelmiimme kuuluu myös olennaisuusanalyysimme validointi ulkoisten sidosryhmiemme kanssa. Konsernin johtoryhmä hyväksyi olennaisuusanalyysin.
Raportointimme 11 Raportointimme Kestävän kehityksen raportissa esitetään tietoja Huhtamäen toimintaan liittyvistä sosiaalisista, taloudellisista sekä ympäristönäkökohdista ajanjaksolta 1.1. 31.12.2014. Edellinen vuoden 2013 raportti on saatavilla konsernin verkkosivuilta osoitteessa www.huhtamaki.fi. Kestävän kehityksen raportti julkaistaan vuosittain. Raportoinnin kattavuus on sama kuin taloudellisessa raportoinnissa, eli raportti kattaa kaikki neljä liiketoimintaja raportointisegmenttiä, mutta erona taloudelliseen raportointiin on, että tämä raportti ei kata erillisiä myyntikonttoreita. Films-liiketoimintasegmentti myytiin joulukuun 2014 lopussa ja se raportoitiin lopetettuina toimintoina taloudellisessa raportoinnissa vuodelta 2014. Jatkuviin toimintoihin vuoden 2014 taloudellisessa raportoinnissa ja tässä raportissa kuuluvat Foodservice Europe-Asia-Oceania-, North America-, Flexible Packaging- ja Molded Fiber -liiketoimintasegmentit. Lista konserniyhtiöistä on saatavilla sivulla 49 vuoden 2014 Tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa. Films-segmentin myyntiä lukuunottamatta raportoinnin laajuudessa ja kattavuudessa sekä sovelletuissa mittausmenetelmissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen raporttiin verrattuna. Ympäristövaikutuksia ja sosiaalisia näkökohtia koskevista tunnusluvuista osa raportoidaan konsernin tasolla, osa myös segmenteittäin. Avaintunnuslukujen valinta perustuu tehtyyn olennaisuusanalyysin, jossa arvioitiin yhtiölle tärkeimmät kestävään kehitykseen liittyvät asiat. Tämä raportti noudattaa Global Reporting Initiative (GRI) G4 -ohjeistoa. Kokonaan tai osittain raportoidut tunnusluvut ja niiden sijainti raportissa esitetään Global Reporting Initiative G4 -indeksissä.
GRI-indeksi 12 Global Reporting Initiative G4 Indeksi G4 indikaattori Sisältö Raportoitu osiossa Yleinen perussisältö Strategia ja analyysi G4-1 Toimitusjohtajan katsaus Organisaation kuvaus G4-3 G4-4 G4-5 G4-6 G4-7 G4-8 G4-9 G4-10 G4-11 G4-12 G4-13 G4-14 G4-15 Organisaation nimi Tärkeimmät tavaramerkit, tuotteet ja palvelut Pääkonttorin sijainti Toimintamaiden lukumäärä Omistusrakenne ja yhtiömuoto Markkina-alueet Organisaation koko Tietoja henkilöstöstä Työehtosopimukset Toimitusketju Merkittävät muutokset raportointikaudella Varovaisuuden periaate Ulkopuoliset periaatteet ja aloitteet, joiden mukaan organisaatio toimii Tunnistetut olennaiset näkökohdat ja laskentarajat G4-17 G4-18 G4-19 G4-20 G4-22 G4-23 Sidosryhmävuorovaikutus G4-24 G4-25 G4-26 G4-27 Konsernitilinpäätökseen sisältyvät yksiköt Raportin sisällön ja laskentarajojen määrittely Olennaiset näkökohdat Laskentarajat organisaation sisällä Laskentamuutosten vaikutus Merkittävät muutokset edelliseen raporttiin verrattuna Sidosryhmät Sidosryhmien määrittelyperusteet Sidosryhmätoiminnan periaatteet Sidosryhmien esiin nostamat keskeiset asiat ja huolenaiheet Raportin kuvaus G4-28 Raportointikausi G4-29 Edellisen raportin julkaisuajankohta G4-30 Raportointitiheys G4-31 Yhteystiedot G4-32 Valittu yhtäpitävyysvaihtoehto G4-33 Ulkoinen varmennus Hallinto G4-34 Hallintorakenne Liiketoiminnan eettisyys G4-56 Arvot ja liiketoimintaperiaatteet Toimitusjohtajan katsaus Huhtamäki yrityksenä Liiketoimintamme Huhtamäki yrityksenä Huhtamäki yrityksenä Huhtamäki yrityksenä Liiketoimintamme Huhtamäki yrityksenä Henkilöstömme Henkilöstömme Arvoketjumme Raportointimme Hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja kestävän kehityksen johtaminen Hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja kestävän kehityksen johtaminen Tilinpäätös ja toimintakertomus 2014 Toimintamme kestävän kehityksen vaikutukset Toimintamme kestävän kehityksen vaikutukset Raportointimme Raportointimme Raportointimme Sidosryhmämme Sidosryhmämme Sidosryhmämme Sidosryhmämme Raportointimme Raportointimme Raportointimme Takakansi Ei raportoitu Ei raportoitu Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014 Liiketoimintamme
GRI-indeksi 13 G4 indikaattori Sisältö Raportoitu osiossa Erityinen sisältö G4-DMA Yleiset johtamisperiaatteet Hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja kestävän kehityksen johtaminen Taloudellinen vastuu Taloudellinen toiminta G4-EC1 G4-EC4 Environmental responsibility Materiaalit G4-EN1 G4-EN2 Energia G4-EN3 G4-EN5 G4-EN6 Vesi G4-EN8 Päästöt G4-EN15 G4-EN16 G4-EN18 G4-EN19 G4-EN21 Jäte G4-EN23 G4-EN24 G4-EN25 Tuotteet ja palvelut G4-EN27 Tuotteiden ympäristövaikutusten vähentäminen Määräysten mukaisuus G4-EN29 Ympäristösäädösten noudattamatta jättämisestä saadut rangaistukset Sosiaalinen vastuu Henkilöstö ja työolosuhteet Työllistäminen G4-LA1 Työntekijöiden vaihtuvuus Työterveys ja -turvallisuus G4-LA6 Tapaturmataajuus ja menetetyt työpäivät Koulutus G4-LA10 G4-LA11 Suoran taloudellisen lisäarvon tuottaminen ja jakautuminen Julkiset taloudelliset avustukset Materiaalien käyttö Kierrätettyjen materiaalien osuus Energian käyttö Energiaintensiivisyys Energian käytön vähentäminen Veden käyttö Suorat kasvihuonekaasupäästöt (kattavuus 1) Epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt (kattavuus 2) Kasvihuonekaasupäästöintensiteetti Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Muut merkittävät päästöt Jätteiden kokonaismäärä Merkittävät vuodot Ongelmajätteen kuljetus, tuonti, vienti tai käsittely Henkilöstön jatkuvan työllistymisen tukeminen Kehityskeskustelut Monimuotoisuus ja tasavertaiset mahdollisuudet G4-LA12 Hallinnon ja henkilöstön monimuotoisuus Työoloihin liittyvien epäkohtien raportointimahdollisuudet G4-LA16 Työoloihin liittyvät valitukset Human rights Human Rights G4-HR1 Investment decisions G4-HR2 Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksemme Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Ympäristösuoritteemme Tuotteemme Hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja kestävän kehityksen johtaminen Henkilöstömme Henkilöstömme Henkilöstömme Henkilöstömme Henkilöstömme Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Our economic impact and impact on communities Ethical business and practices
GRI-indeksi 14 G4 indikaattori Sisältö Raportoitu osiossa Ihmisoikeudet Ihmisoikeudet G4-HR1 G4-HR2 Syrjinnän kielto G4-HR3 Syrjintä Yhdistymisvapaus ja työehtosopimusoikeudet G4-HR4 Yhdistymisvapauden tunnistetut tai epäillyt rikkomukset Lapsityövoima G4-HR5 Lapsityövoima Pakkotyövoima G4-HR6 Pakkotyövoiman poistaminen ja epäilyt Epäkohtien raportointimahdollisuudet G4-HR12 Ihmisoikeuksiin liittyvät valitukset Yhteiskunta Korruptionvastaisuus G4-SO3 G4-SO4 G4-SO5 Kilpailun rajoitukset G4-SO7 Kilpailuoikeudellisten säännösten rikkomiseen liittyvät oikeustoimet Määräysten mukaisuus G4-SO8 Lakien ja säännösten rikkomisesta saadut sakot Epäkohtien raportointimahdollisuudet G4-SO11 Yhteiskunnallisiin vaikutuksiin liittyvät valitukset Tuote vastuu Asiakkaiden terveys ja turvallisuus G4-PR1 G4-PR2 Investointipäätökset Ihmisoikeuskoulutukset Korruptioon liittyvät riskit Korruption vastaisiin politiikkoihin ja menettelytapoihin liittyvä viestintä ja koulutus Vahvistetut korruptiotapaukset Tuotteet, joille on tehty arvio terveysvaikutusten parantamisesta Tuoteturvallisuusmääräysten rikkominen Tuote- ja palvelutiedot G4-PR5 Asiakastyytyväisyystutkimusten tulokset Markkinointiviestintä G4-PR7 Markkinointimääräysten rikkominen Määräysten mukaisuus G4-PR9 Tuoteturvallisuusmääräysten rikkomisesta saadut sakot Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksemme Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja kestävän kehityksen johtaminen Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja kestävän kehityksen johtaminen Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Tuotteemme Tuotteemme Sidosryhmämme Tuotteemme Tuotteemme
Sidosryhmämme 15 Sidosryhmämme Tavoitteenamme on avoin ja kaikkia osapuolia hyödyttävä vuorovaikutus sidosryhmiemme kanssa. Kehitämme yhtiön toimintaa ja tuotteita sidosryhmiemme odotusten ja tarpeiden mukaisesti. Keskeisimpiä sidosryhmiämme ovat asiakkaat ja kuluttajat, sijoittajat, työntekijät, tavaroiden ja palveluiden toimittajat, media, yhteiskunta, viranomaiset sekä erilaiset järjestöt, mukaan lukien ammattiyhdistykset ja kansalaisjärjestöt. Yhteistyötä tehdään myös paikallisyhteisöjen sekä korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten kanssa. Alla kerromme tarkemmin aihe-alueista, joita käsittelimme sidosryhmiemme kanssa vuonna 2014. Asiakkaamme Yhteistyö asiakkaidemme kanssa on osa päivittäistä työtämme organisaation kaikilla tasoilla. Järjestelmällinen ja kokonaisvaltainen yhteistyö asiakkaidemme kanssa on meille tärkeää. Sen avulla voimme varmistaa molemminpuolisen strategisen tason viestinnän heidän tarpeistaan ja odotuksistaan. Vuoden 2014 alussa teimme maailmanlaajuisen asiakastutkimuksen tarjoilupakkausasiakkaillemme. Haastatteluissa oli mukana yhteensä 60 yhteyshenkilöä, jotka edustivat 26 asiakastamme Euroopassa, Aasian ja Tyynenmeren alueella ja Yhdysvalloissa. Heidän mukaansa Huhtamäki on kertakäyttöisten tarjoilupakkausten johtava toimittaja, mutta haastatteluissa ilmeni myös useita tärkeitä kehityskohteita. Pakkaustoimittajan valinnassa tärkeimpiä tekijöitä asiakkaillemme ovat luotettavuus, asiakassuuntautuneisuus, tuotteiden laatu ja innovaatiot, joiden osalta onnistumme myös erottautumaan kilpailijoistamme. Tutkimustulosten perusteella teimme suunnitelmia asiakaspalvelun yhdenmukaistamiseksi sekä omien yksiköidemme ja segmenttiemme välisen sisäisen yhteistyön parantamiseksi. Aloitimme suunnitelmien toteutuksen vuoden aikana. Tutkimustulosten vaikutukset näkyvät osittain jo päivitetyssä strategiassamme ja vuodesta 2015 alkaen asiakkaamme tulevat näkemään entistä yhtenäisemmän, yhteistyökykyisemmän ja intensiivisemmän Huhtamäen. Aiomme toteuttaa ensimmäisen koko konsernia koskevan globaalin asiakastyytyväisyystutkimuksen vuonna 2015. Aiemmin liiketoimintasegmenttimme ovat toteuttaneet asiakastyytyväisyyskyselyjä itsenäisesti. Eräs tärkeimmistä asiakkaistamme nimesi meidät parhaaksi pakkausten toimittajakseen vuonna 2014. Vuonna 2014 ulkopuoliset tarkastajat, viranomaiset ja asiakkaat suorittivat yhteensä 359 ympäristö- ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvää auditointia tehtaillamme. Sijoittajat Talousviestintämme keskeisiä periaatteita ovat läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja vastuu. Kohtelemme kaikkia markkinaosapuolia tasavertaisesti ja tarjoamme olennaiset tiedot kaikkien saataville samanaikaisesti. Vuonna 2014 toimitusjohtajalla, talousjohtajalla ja sijoittajasuhdejohtajalla oli noin 130 tapaamista sijoittajien kanssa. Tapaamisissa keskusteltiin kasvumahdollisuuksista eri markkinoilla, liiketoiminnastamme ja siihen liittyvistä riskeistä kehittyvillä markkinoilla sekä kannattavuuden kehittymisestä ja tuotoista osakkeenomistajille. Vastuullisuuteen liittyvistä asioista keskustellaan sijoittajien kiinnostuksen mukaan. Vuoden aikana joissakin sijoittajatapaamisissa keskusteltiin korruption vastaisista ohjeistamme, toimitusketjusta, asiakkaiden vaatimuksista ja ammattiliittoihin liittyvistä kysymyksistä Yhdysvalloissa.
Sidosryhmämme 16 Henkilöstö Huhtamäellä olemme kaikki osa globaalia liiketoimintaa ja sitoutuneita asiakkaidemme kasvun tukemiseen. Arvomme ja eettiset toimintaohjeemme ohjaavat päivittäistä toimintaamme. Vuonna 2014 järjestimme useita johdon ja työntekijöiden tapaamisia sekä johdon pitämiä liiketoimintakatsauksia edistääksemme avointa vuorovaikutusta työntekijöidemme kanssa. Vuoden alkupuolella tapaamisten tärkein teema oli päivitetyistä toimintaohjeista viestiminen. Suhteet työntekijöihimme olivat hyvät useimmissa yksiköissämme. Euroopassa jatkoimme aktiivista vuoropuhelua työntekijöidemme kanssa Eurooppalaisessa yritysneuvostossa. Yhdysvalloissa, Commercen yksikössä Kaliforniassa, alkoi vuonna 2014 ammattiliittoon järjestäytymiseen liittyvä kampanjointi, jonka osana esitettiin vakavia syytöksiä koskien konsernin toimintaa Yhdysvalloissa. Kampanjointi oli aktiivista myös sosiaalisessa mediassa. Esitettyihin syytöksiin on suhtauduttu vakavasti ja ne on tutkittu perusteellisesti. kutsuneet kaikki keskustelemaan ja suunnittelemaan kehitystoimenpiteitä yhdessä. Tärkeimpiä kehityskohteita konserni- ja segmenttitasolla olivat strategiastamme ja visiostamme viestiminen. Vuonna 2014 järjestimme useita sisäistä viestintää tukevia paikallisia ja globaaleja tapahtumia. Teimme esimerkiksi tarinastamme ja visiostamme videoita sekä tiivistettyjä esityksiä yksiköidemme käyttöön. Uusi strateginen suuntamme ja päivitetty yritysilmeemme esiteltiin syyskuussa Suomessa järjestetyssä tapaamisessa, johon osallistui 78 johtajaa eri puolilta konsernia. Turvallinen työympäristö on meille tärkeä. Turvallisesta työympäristöstä huolehtiminen kuuluu kaikille Huhtamäen työntekijöille. Vuonna 2014 järjestimme useita turvallisuuskoulutuksia. Lisäksi työntekijämme toimittivat aktiivisesti raportteja läheltä piti -tilanteista, auttoivat sisäisten turvallisuusauditointien tekemisessä ja suunnittelivat toimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi kaikkialla yhtiössä. Tavarantoimittajat Lue lisää toimitusketjumme hallinnasta. Ensimmäinen maailmanlaajuinen työntekijöiden sitoutumista koskeva kysely toteutettiin vuoden 2013 lopulla. Kyselyn tuloksia käytiin läpi tiimeissä alkuvuonna 2014. Tulokset ovat auttaneet meitä ymmärtämään työntekijöitämme paremmin, ja lisäksi olemme
Hyvä hallinto ja kestävän kehityksen johtaminen 17 Hyvä hallinto ja kestävän kehityksen johtaminen Pyrimme järjestelmällisesti hallitsemaan olennaisten näkökohtiemme ympäristövaikutuksia sekä yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Pyrimme minimoimaan kielteiset ympäristövaikutukset ja maksimoimaan yhteiskuntaan kohdistuvat myönteiset vaikutukset. Lähestymistapamme perustuu arvoihimme ja eettisiin toimintaohjeisiimme. Olennainen näkökohta Maailmanlaajuinen kilpailukyky ja hyvä hallinto Kestävän kehityksen mukaiset pakkaukset Tuoteturvallisuus Operatiivisen toiminnan parantaminen Suhteet työntekijöihin ja osaamisen johtaminen Toimittajaketjun vastuullisuus Ohjaavat periaatteet Eettiset toimintaohjeet Ohjeet tytäryhtiöiden hallinnosta ja ohjauksesta Kilpailulainsäädännön noudattaminen Konsernin ympäristöpolitiikka Konsernin ympäristöpolitiikka Yleiset myyntiehdot Eettiset toimintaohjeet Konsernin ympäristöpolitiikka Eettiset toimintaohjeet Rekrytointiperiaatteet Palkka- ja palkitsemispolitiikka Eettiset toimintaohjeet toimittajille ja alihankkijoille Yleiset ostoehdot
Hyvä hallinto ja kestävän kehityksen johtaminen 18 Hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja tärkeimmät politiikat Hallinto- ja ohjausjärjestelmä Huhtamäki Oyj on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ja yhtiö noudattaa poikkeuksetta Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Lisätietoja on saatavissa Hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevasta selvityksestä, joka löytyy Huhtamäen verkkosivuilta. Tärkeimmät politiikat Huhtamäki on sitoutunut noudattamaan soveltuvia lakeja säännöksiä sekä toimimaan yleisesti hyväksyttyjen parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Lakien tai säännösten rikkomista tai minkäänlaisia epäeettisiä toimintatapoja ei hyväksytä. Vuonna 2014 ei tapahtunut merkittäviä rikkomuksia tai maksettu sakkoja lainsäädännön ja säännösten noudattamiseen liittyen. Huhtamäen eettisissä toimintaohjeissa määritellään selkeästi vaatimukset, joita kaikkien työntekijöiden on noudatettava. Eettiset toimintaohjeet uudistettiin vuosien 2012 ja 2013 aikana ja siitä viestittiin kaikille työntekijöille vuosien 2013 ja 2014 aikana. Toimintaohjeiden mukaisesti Huhtamäki ja sen työntekijät eivät maksa tai ota vastaan lahjuksia tai muita vastaavia maksuja. Huhtamäki ei osallistu millään tavoin rahanpesuun tai terrorismin, sotatoimien tai rikollisen toiminnan rahoittamiseen. Huhtamäki toimii rehellisesti asiakkaiden, toimittajien ja alihankkijoiden sekä kilpailijoiden kanssa. Kartelli- ja kilpailulainsäädännön määräyksiä on ehdottomasti noudatettava. Uutta liiketoimintaa koskevan kilpailun tulee olla reilua ja rehellistä. Kaikki toimet, jotka vääristävät vapaata kilpailua, ovat kiellettyjä. Kaikilta työntekijöiltä edellytetään eettisiin toimintaohjeisiin perehtymistä. Yhteenveto eettisistä toimintaohjeista on saatavilla konsernin verkkosivuilta. Eettisten toimintaohjeiden lisäksi Huhtamäellä on konserninlaajuisia politiikkoja ja periaatteita tytäryhtiöiden hallinnosta, kilpailusäännösten noudattamisesta, sopimuksista, oikeudenkäyntien ja reklamaatioiden hallinnoinnista sekä sisäpiiriasioista. Ympäristön kunnioittaminen on Huhtamäelle tärkeää. Konserni on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen kauppakamarin kestävän kehityksen peruskirjan periaatteita. Huhtamäen sitoumukset on kuvattu konsernin ympäristöpolitiikassa. Huhtamäen toiminnassa keskeisellä sijalla ovat luonnonvarojen käytön minimointi, prosessien tehokkuuden parantaminen ja parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden ja käytäntöjen soveltaminen sekä kiinteän jätteen syntymisen, jätevesipäästöjen ja ilmakehään vapautuvien päästöjen vähentäminen. Huhtamäki noudattaa Kansainvälisen työjärjestön ILO:n periaatteita eikä käytä pakko- tai lapsityövoimaa. Arvostamme yksiköiden erilaisuutta ja pidämme sitä innovaation lähteenä. Emme hyväksy syrjintää. Rekrytointiperiaatteet sekä palkka- ja palkitsemispolitiikka ohjaavat päivittäistä työsuhteisiin ja muuhun henkilöstöhallintoon liittyvää työtä.
Hyvä hallinto ja kestävän kehityksen johtaminen 19 Kestävän kehityksen hallinta Huhtamäen kaikilla tuotantolaitoksilla noudatetaan samoja yhteisiä politiikkoja ja periaatteita. Ne perustuvat Huhtamäen missioon ja arvoihin. Politiikkojen ja periaatteiden tukena ovat johtamis- ja hallintajärjestelmät, joilla varmistetaan toimien johdonmukaisuus. Järjestelmät muodostavat perustan toiminnan jatkuvalle parantamiselle ja tulosten säännölliselle arvioinnille niin tuotantolaitos-, segmentti- kuin konsernitasolla. Johtamis- ja hallintajärjestelmät käsittävät paitsi toiminnan ekotehokkuuden, myös tuotteiden ympäristösuoritteen parantamiseen tähtääviä järjestelmiä. Vuoden 2014 lopussa yhteensä 35 tuotantoyksikköä, jotka edustavat 61 % konsernin kaikista tuotantoyksiköistä ja joihin lukeutuu kymmenen liikevaihdoltaan suurinta tuotantoyksikköä, noudatti ulkoisesti auditoitua ympäristöjohtamisjärjestelmää, kuten ISO 14011 ja EMAS (the Eco-Management and Audit Scheme), tai muuta ulkoisesti valvottua ohjelmaa, kuten yhdysvaltalaista Environmental Care Programia. Vuoden aikana useat tuotantoyksiköt läpäisivät menestyksekkäästi kansainvälisen standardisoimisjärjestön (International Organization for Standardization, ISO) ISO 14001 -ympäristöjohtamisjärjestelmän uudelleensertifiointiin liittyvät tarkastukset. Lisäksi ISO 14011 -ympäristöjohtamisjärjestelmä otettiin käyttöön Guangdongissa, Kiinassa ja Samutsakornissa, Thaimaassa. La Rochellen tuotantolaitos Ranskassa läpäisi kansainvälisen standardisoimisjärjestön ISO 50001 -energianhallintajärjestelmän ulkoisen tarkastuksen. Ulkoisesti vahvistettu ja valvottu ISO 50001 -energianhallintajärjestelmä on nyt käytössä neljällä tuotantolaitoksella. Ympäristöjohtamisjärjestelmien lisäksi Huhtamäen tuotantolaitoksilla on otettu käyttöön myös työturvallisuus- (OHSAS 18001), hygienia- (BRC/IoP, AIB) ja laatujärjestelmiä (ISO 9001) sekä energianhallintajärjestelmiä (ISO 50001) ja alkuperän seurantajärjestelmiä (PEFC Chain of Custody). Konserninlaajuinen työkalu ympäristö- sekä työterveys- ja turvallisuussuoritteiden raportoinnissa Operatiivisen toiminnan tavoitteet ja tulokset ovat helposti saatavilla kaikilla tuotantolaitoksilla käytössä olevan yhteisen raportointityökalun avulla. Työkalu mahdollistaa myös tulosten vertailun ja parhaiden käytäntöjen jakamisen sekä helpottaa ulkoista raportointia. Kaikki Huhtamäen tuotantolaitokset raportoivat säännöllisesti kestävään kehitykseen liittyviä tuloksiaan GRI -raportointiohjeistoon perustuvien noin 40 tunnusluvun avulla joko kuukausittain tai vuosittain tunnusluvusta riippuen. Tiedot raportoidaan ja yhdistetään ja tuloksia vertaillaan kestävän kehityksen hallintaan kehitetyllä ohjelmalla. Työterveyden ja -turvallisuuden tunnusluvuille sekä ekotehokkuuden tunnusluvuille, kuten energian käytölle, jätteen määrälle, jätteen käsittelylle, hyötykäyttöön päätyvän jätteen osuudelle ja vedenoton määrälle, asetetaan vuosittaiset ja pitkän aikavälin tavoitteet. Nykyiset pitkän aikavälin tavoitteet ovat voimassa vuoden 2015 loppuun. Asetettujen tavoitteiden saavuttamista tarkastellaan sisäisten arviointien avulla, ja kehityksestä raportoidaan konsernin johtoryhmälle ja hallitukselle neljännesvuosittain.
Hyvä hallinto ja kestävän kehityksen johtaminen 20 Riskienhallinta Kaikilla tuotantolaitoksilla tehdään vuosittain riskiarviointi, jossa tarkastellaan strategisia, operatiivisia ja taloudellisia riskejä sekä informaatioriskejä.riskienhallintajärjestelmien mukaisesti auditointi tehdään 60 prosentille käyttöomaisuudesta vuosittain ja jokaiselle tuotantolaitokselle kolmen vuoden jaksoissa. Vuonna 2014 keskeisimmät havaitut operatiiviset riskit liittyivät toimintojen ohjaamiseen, erityisesti uusien liiketoimintojen käynnistämiseen, sekä toimitusketjun ja hankintatoimintojen hallintaan. Toiminnan tehokkuus ja Lean Six Sigma -menetelmään perustuva jatkuva parantaminen ovat keskeisessä roolissa toiminnallisen tehokkuutemme parantamisessa. Siten ne vaikuttavat myös sekä tuotannon että tuotteidemme ympäristövaikutusten pienentämisessä. Kestävän kehityksen näkökulmasta tulemme kattamaan merkittävimmät toimitusketjuun liittyvät riskit, kun tarkastelemme eettisiä toimintaohjeita tavarantoimittajillemme (Supplier Code of Conduct) ja arvioimme tavarantoimittajien tuntemiseen (Know Your Supplier) liittyviä prosesseja konsernin laajuisesti vuoden 2015 aikana. Muilta osin konsernissa on määritelty keskeisimpien riskien hallitsemiseksi tarkoituksenmukaiset toimenpiteet, jotka toteutetaan ja joiden toteuttamista seurataan vuonna 2015. Lisätietoja riskienhallinnasta on julkaisussa Huhtamäki 2014: Tilinpäätös ja toimintakertomus.
Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat 21 Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat Huhtamäen eettisissä toimintaohjeissa määritellään selkeästi vaatimukset, joita kaikkien työntekijöiden on noudatettava aina kun he edustavat Huhtamäkeä. Toimintaohjeissa on määritelty vähimmäisvaatimukset, joita edellytetään kaikilta työntekijöiltä kaikissa Huhtamäen toimipisteissä. Toimintaohjeet perustuvat Huhtamäen arvoihin. Ohjeissa määritellään yrityskulttuurimme, yleisesti hyväksytyt käytännöt ja sitoutumisemme lakien ja muiden säädösten noudattamiseen. Lisäksi toimintaohjeiden on tarkoitus rohkaista pohdintaa ja keskustelua siitä, miten voisimme edelleen kehittää eettisesti korkeatasoisia toimintatapoja ja ottaa niitä käyttöön entistäkin laajemmin edistääksemme arvojemme noudattamista. Huhtamäki on sitoutunut noudattamaan soveltuvia lakeja säännöksiä sekä toimimaan yleisesti hyväksyttyjen parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Lakien tai säännösten rikkomista tai minkäänlaisia epäeettisiä toimintatapoja ei hyväksytä. Vaikka eri maiden lainsäädänössä on eroja, Huhtamäen arvot ja toimintaohjeiden vaatimukset pätevät kaikissa maissa. Maakohtaisia politiikkoja ja muita sääntöjä tai ohjeita voidaan ottaa käyttöön, mikäli ne ovat Huhtamäen toimintaohjeita tiukempia. Sellaisia käytäntöjä, jotka eivät yllä toimintaohjeiden tasolle, ei hyväksytä missään tilanteissa. Toimintaohjeemme kattavat esimerkiksi lainsäädännön noudattamisen, korruption vastaisuuden, eturistiriidat, rehellisen kilpailun, hankinnat ja työntekijöiden oikeudet. Yhteenveto eettisistä toimintaohjeista on saatavilla konsernin verkkosivuilta. Eettisistä toimintaohjeista viestiminen Eettisiä toimintaohjeita uudistettiin vuoden 2012 aikana ja päivitetty ohjeistus otettiin käyttöön vuonna 2013. Ohjeiden käyttöönottoon liittyi merkittävä konserninlaajuinen viestintäohjelma. Toimintaohjeista keskusteltiin ryhmissä esimiesten johdolla. Kunkin ryhmän odotettiin paitsi tutustuvan koko ohjeistoon myös kiinnittävän erityistä huomiota oman työnsä kannalta tärkeisiin seikkoihin ja kirjaavan vaikeita tilanteita, joita tiimit ovat mahdollisesti kohdanneet. Kaikilta tiimeiltä kerättiin vaikeita tilanteita koskevat tiedot ja ne jaetaan muiden yksiköiden kanssa, jotta muut työntekijät ja tiimit voivat oppia toisten kokemuksista. Työntekijöiden osallistumista sovitun ajanjakson aikana seurattiin. Esitysaineisto tehtiin 25 kielellä ja sitä sekä jalkauttamisoppaita, animaatioita, julisteita ja How we work -kartonkikuppeja on toimitettu esimiehille ja työntekijöille kaikkiin toimipaikkoihin. Kaikki materiaalit ovat saatavilla myös konserninlaajuisessa intranetissä ja niihin tutustuminen on osa uusien työntekijöiden perehdyttämistä. Uudistettujen toimintaohjeiden konserninlaajuisen viestinnän yhteydessä korostettiin myös mahdollisuutta ilmoittaa nimettömästi epäilyt mahdollisista toimintaohjeiden rikkomuksista maailmanlaajuisen kanavan kautta. Kanava antaa työntekijöillemme mahdollisuuden ilmoittaa väärinkäytöksestä tai väärinkäytöksen epäilystä nimettömästi joko puhelimitse tai sähköpostitse.
Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat 22 Säännösten noudattamisen edistäminen Vuonna 2014 jatkettiin säännösten noudattamisen tärkeyttä korostavaa konserninlaajuista koulutusohjelmaa. Osana koulutusohjelmaa kuudessa tuotantolaitoksessa järjestettiin korruption torjuntaan ja kilpailuoikeudellisten säädösten noudattamiseen liittyviä koulutustilaisuuksia. Viimeisten kolmen vuoden aikana yli 700 työntekijää 27 tuotantolaitoksessa on osallistunut koulutukseen. Osallistujat työskentelevät yleensä yksikön johtotehtävissä sekä talous-, myynti- ja hankintatoiminnoissa. Ohjelmaan on osallistunut laajasti toimistotyöntekijöitä, jotka ovat päivittäisessä työssään yhteydessä sidosryhmiimme. Koulutukset jatkuvat vuonna 2015 erityisesti äskettäin hankituissa yksiköissämme. Lisäksi koulutus tulee saataville digitaaliseen oppimisympäristöömme, aluksi Yhdysvalloissa. Lisäksi korruption torjuntaa ja kilpailuoikeudellisia säädöksiä koskevista periaatteista on keskusteltu konserninlaajuisesti eettisiin toimintaohjeisiin liittyvän viestintäohjelman yhteydessä. Korruptioon ja säännösten noudattamiseen liittyviä riskejä arvioidaan konsernin vuotuisen riskikartoituksen yhteydessä. Riskikartoituksia toteutettiin vuoden aikana konserni-, segmentti- ja liiketoimintayksikkötasoilla. Toimenpidesuunnitelmat laadittiin ja toteutettiin liiketoimintayksiköissä. Vuonna 2014 ei raportoitu korruptiosäännösten rikkomiseen liittyviä epäilyjä tai rikkomuksia. Lisätietoja riskienhallinnasta on vuoden 2014 Tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa. Euroopan komission väitetiedoksianto Huhtamäki Oyj vastaanotti 28.9.2012 Euroopan komissiolta väitetiedoksiannon koskien mahdollista kilpailijoiden välistä yhteistyötä tuoretuotteiden, kuten lihan ja kanan, pakkaamisessa käytettävien muovialustojen markkinoilla Lounais- ja Luoteis-Euroopassa sekä Ranskassa. Eräissä konserniin kuuluvissa yhtiöissä epäillään rikotun EU:n kilpailuoikeudellista sääntelyä vuosina 2000 2008. Väitetiedoksiannon kohteena olevat toiminnot olivat osa konsernin kuluttajatuotemarkkinoille suunnattujen kovien muovipakkausten Euroopan liiketoimintoja. Väitetiedoksiannossa epäiltyjen rikkomusten kohteena olleen liiketoiminnan vuosiliikevaihto oli Euroopan komission väittämien perusteella 40 50 miljoonaa euroa ja väitettyjen rikkomusten ajallinen kesto keskimäärin 4 5 vuotta markkina-alueesta riippuen. Pääosa väitetiedoksiannon kohteena olevista liiketoiminnoista on lopetettu tai divestoitu vuosina 2006 ja 2010. Konsernissa vielä jäljellä olevan liiketoiminnan vuosiliikevaihto on noin 0,5 milj. euroa ja se raportoidaan osana Foodservice Europe-Asia-Oceania liiketoimintasegmenttiä. Väitetiedoksianto ei koske konsernin muita liiketoimintoja eli North America, Flexible Packaging ja Molded Fiber -liiketoimintasegmenttejä. Väitetiedoksianto on osoitettu Huhtamäki Oyj:lle sekä sen eräille tytäryhtiöille. Väitetiedoksianto on Euroopan komission epäilemien EU:n kilpailuoikeudellista sääntelyä koskevien rikkomusten selvittämiseen liittyvä tiedonanto. Huhtamäki Oyj on perehtynyt Euroopan komission toimittamaan aineistoon, vastannut väitetiedoksiantoon Euroopan komission ohjeiden mukaisesti ja käyttää oikeuttaan puolustautua asiassa. Väitetiedoksiannon perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä Euroopan komission tutkimusten lopputuloksesta. Näin ollen asian johdosta ei ole myöskään tehty varauksia konsernitaseeseen. Euroopan komission tutkimusten odotetaan kestävän useita kuukausia.
Eettinen liiketoiminta ja toimintatavat 23 Epäiltyjen väärinkäytösten ilmoittamiskanava (whistle-blowing) Tärkeä lisäys vuonna 2013 päivitettyihin eettisiin toimintaohjeisiimme oli epäiltyjen väärinkäytösten ilmoittamiskanavan käyttöönottaminen. Jos työntekijä saa tietoonsa, että toinen Huhtamäen työntekijä rikkoo toimintaohjeita, Huhtamäen muita politiikkoja tai soveltuvia lakeja tai säännöksiä, työntekijän tulee ilmoittaa rikkomuksista. Työntekijöiden tulisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä lähimpään esimieheensä, ylempään esimieheensä tai paikallisen henkilöstöosaston edustajaan. Tämä mahdollistaa avoimen keskustelun ja lisäkysymysten esittämisen rikkomuksesta ilmoittaneelle työntekijälle tutkimusprosessin aikana. Vaihtoehtoisesti työntekijät voivat ilmoittaa rikkomuksesta tai rikkomuksen epäilystä nimettömästi joko puhelimitse tai lähettämällä sähköpostia. Mahdollisesta rikkomuksesta ilmoittaminen ei johda mihinkään negatiivisiin toimiin ilmoituksen tekijää kohtaan. Yhdysvalloissa on ollut käytössä paikallinen kanava väärinkäytösten ilmoittamista varten jo ennen maailmanlaajuisen kanavan käyttöönottoa. Vuonna 2014 kanavan kautta raportoitiin 34 tapausta kuudessa maassa (59 tapausta vuonna 2013). Pääosa ilmoituksista tehtiin Yhdysvalloissa, mikä osittain johtuu siitä, että siellä järjestelmä on ollut vakiintuneessa käytössä jo useita vuosia. Kaikki tapaukset on tutkittu sisäisesti konsernissa ja tarvittaviin toimenpiteisiin on ryhdytty. Hallituksen tarkastusvaliokunta seuraa raportoituja tapauksia. Taloudellisiin epäselvyyksiin tai korruptioon liittyviä tapauksia ei raportoitu vuonna 2014 (vuonna 2013 raportoitiin ja tutkittiin yhtä taloudellisiin epäselvyyksiin liittyvää tapausta). Vuonna 2014 raportoidut tapaukset segmentettäin 6 % 6 % 76 % 12 % Vuonna 2014 raportoidut tapaukset 6 % 12 % 20% Foodservice E-A-O North America Flexible Packaging Molded Fiber Monimuotoisuus, tasapuolinen kohtelu ja kunnioitus työpaikalla Työsuhteet 18 % Ympäristö, terveys ja turvallisuus 44 % Yhtiön omaisuuden väärinkäyttö Muut
Tuotteemme 24 Tuotteemme Pakkauksen ympäristövaikutuksia tarkasteltaessa on arvioitava ei ainoastaan pakkauksen, vaan myös pakatun tuotteen, elinkaarta kokonaisuudessaan. Huhtamäki valmistaa ruoka- ja juomapakkauksia. Ruuan suurimmat ympäristövaikutukset muodostuvat yleensä arvoketjun alkuvaiheessa, kuten maataloudessa ja ruuan tuotannossa. Pakkauksen valmistusvaiheesta aiheutuvien ympäristövaikutusten osuus pakatun ruuan kokonaisvaikutuksista on tyypillisesti melko vähäinen. Pakkauksen tärkein tehtävä myös ympäristön ja kestävän kehityksen näkökulmasta on suojata ruokaa ja estää näin aiemman elinkaarivaiheen aikana syntyneiden haitallisten ympäristövaikutusten turhaa syntymistä. Pidentämällä ruoan säilyvyyttä ja pienentämällä ruokahävikkiä vähennetään ympäristöön kohdistuvia rasitteita merkittävästi. Pakkauksen ympäristövaikutusten arvioinnissa keskeisiä lähtökohtia ovatkin pakkauksen suojaominaisuudet sekä asiakkaiden, kuluttajien, viranomaisten ja muiden sidosryhmien pakkaukselle asettamat vaatimukset. olemaan tehokkaita ja turvallisia sekä suojaamaan tuotetta läpi arvoketjun. Pakkausmateriaali ei myöskään saa vaarantaa tuoteturvallisuutta. Ruuan arvoketjun kaikissa vaiheissa optimaalinen pakkaus mahdollistaa alhaiset ympäristövaikutukset. Pyrimme jatkuvasti kehittämään uusia ratkaisuja esimerkiksi ottamalla käyttöön uusia raakaaineita ja keventämällä pakkauksia. Tuotteiden vastuullisuudelle asetetut vaatimukset voivat liittyä esimerkiksi raaka-aineiden valintaan, paikallisiin elintarvikepakkaussäännöksiin tai pakkausten hävittämiseen käytön jälkeen. Suhtaudumme vakavasti näihin vaatimuksiin lähtien raaka-aineiden valinnasta kehitettäessä uusia tuotteita aina käytön jälkeiseen käsittelyyn. Vuonna 2014 ei tapahtunut merkittäviä rikkomuksia tai maksettu merkittäviä sakkoja tuoteturvallisuuteen, tuoteinformaatioon tai markkinointiin liittyen. Yhä useammat kuluttajat haluavat varmistua siitä, että heidän ostamansa tuotteiden koko arvoketju on kestävän kehityksen mukainen. Pakkauksen rooli arvoketjussa on merkittävä ja siksi pakkauksemme on suunniteltu
Tuotteemme 25 Pakkausten elinkaari Pakkauksen elinkaariarviointi antaa kokonaiskuvan tuotteen ympäristövaikutuksista. Pakkauksen elinkaari käsittää neljä vaihetta: raaka-aineiden hankinta ja tuotanto, pakkausvalmistus, käyttö sekä hyötykäyttö tai hävittäminen käytön jälkeen. Raaka-aineiden hankinta ja tuotanto Pakkauksen tärkein tehtävä, tuotteen suojaaminen, on tärkein tekijä raaka-ainetta valittaessa. Muita arvioitavia tekijöitä ovat esimerkiksi materiaalin käytettävyys, ulkonäkö, raaka-aineen alkuperä, kierrätettävyys sekä vastuullisuus ja toimittajan luotettavuus. Pyrimme käyttämään mahdollisimman vähän raaka-ainetta, lisäämään kierrätettyjen materiaalien osuutta ja tekemään kierrätyksestä helpompaa kuluttajille ilman, että pakkauksen suojaominaisuuksia menetetään. Lue lisää materiaalien käytöstämme vuonna 2014. Pakkausvalmistus Olemme sitoutuneet parantamaan toimintamme tehokkuutta ja pyrimme minimoimaan tuotantomme negatiiviset ympäristövaikutukset. Tuotantomme merkittävimmät ympäristövaikutukset ovat energian käyttö, ilmakehään vapautuvat päästöt ja tuotannosta syntyvä jäte. Olemme asettaneet tavoitteet energiatehokkuutemme parantamiseksi ja jätteen määrän vähentämiseksi tuotantolaitosten ja liiketoimintasegmenttien tasolla. Lue lisää ympäristösuoritteistamme vuonna 2014. Käyttö Laatu ja turvallisuus ovat pakkauksen tärkeimpiä ominaisuuksia. Voidaan sanoa, että pakkaus on täyttänyt tärkeimmän tehtävänsä, kun se on säilyttänyt pakatun ruuan laadun turvallisesti aina siihen asti kun kuluttaja sen käyttää. Pakkausten tärkeitä ominaisuuksia ovat myös käytettävyys ja tuotetiedon saatavuus. Käytön jälkeinen hyötykäyttö tai hävittäminen Eri materiaalien soveltuminen kierrätykseen vaihtelee. Mahdollisia pakkausten hävitysmuotoja ovat kierrätys, poltto energiajätteenä tai viimeisenä, ei-toivottuna vaihtoehtona, jätteen loppusijoitus kaatopaikalle. Jätteiden tehokas lajittelu mahdollistaa materiaalikierron ja kierrätettävien materiaalien hyötykäytön. Käytettävissä oleviin hyötykäyttömahdollisuuksiin vaikuttavat paikalliset määräykset sekä jätehuoltoverkosto. Pakkausten elinkaarianalyysi Elinkaariajattelu (Life Cycle Thinking, LCT) on ajattelumalli, jonka avulla perinteiseen tuotantoprosessiin yhdistetään ympäristö-, sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset tuotteen elinkaaren aikana. Elinkaariajattelun tavoitteena on ensisijaisesti vähentää valmistukseen tarvittavia resursseja ja niistä aiheutuvia päästöjä sekä parantaa tuotteen yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Huhtamäellä on käytössä elinkaariajatteluun perustuva pakkausten elinkaariarviointimalli (Packaging Life Cycle Assessment, PLCA). Se on analyyttinen työkalu, jolla pyritään arvioimaan järjestelmällisesti pakkauksen koko elinkaaren aikaiset ympäristönäkökohdat ja -vaikutukset. Malli on liitetty tietokantaan, jonka avulla Huhtamäki voi simuloida eri pakkauksia ja pakkausreseptejä sekä laskennallisesti arvioida pakkausten ympäristövaikutukset. Mallia voidaan soveltaa kaikkiin Huhtamäen valmistamiin pakkauksiin. Mallissa otetaan huomioon tuotteen koko elinkaari ja kaikki elinkaaren eri vaiheisiin liittyvät merkittävät kuljetus-, materiaali- ja energiapanokset. Olemme käyttäneet työkalua vuodesta 2009 alkaen.
Tuotteemme 26 Työkalun käytön tärkeimmät tavoitteet ovat arvioida tuotteidemme ympäristövaikutukset ja saada luotettavaa ja ajantasaista tietoa asiakkaidemme tarpeisiin auttaa ympäristötavoitteidemme saavuttamisessa vertailemalla tuotteita ja tuotantoprosesseja sekä määrittelemällä niille kehitystavoitteita On tärkeää, että saman tuoteryhmän sisällä pakkausten elinkaarta arvioidaan samoilla kriteereillä. Tyypillisellä Huhtamäen valmistamalla tuotteella, kuten kartonkikupilla, suurin ympäristövaikutus syntyy raakaaineen tuotannossa. Tämän vuoksi pyrimme jatkuvasti kehittämään kevyempiä pakkauksia kuitenkaan tinkimättä niiden suojaominaisuuksista tai tiukoista hygienia- ja tuoteturvallisuusvaatimuksista. Toinen merkittävä vaikutus liittyy valittuun käytön jälkeiseen käsittelyyn. Pakkauksen ympäristöprofiili voi vaihdella huomattavasti sen mukaan, onko oletuksena, että pakkaus kierrätetään, poltetaan energiajätteenä tai huonoimmassa tapauksessa loppusijoitetaan kaatopaikalle.
Ympäristösuoritteemme 27 Ympäristösuoritteemme Megatrendit, kuten globalisaatio ja kaupungistuminen asettavat paineita uusiutumattomien luonnonvarojen käytön vähentämiselle. Raaka-aineiden ja energian tehokas käyttö ovat etusijalla kestävän kehityksen ohjelmassamme sekä kaikessa jokapäiväisessä toiminnassamme. Pyrimme jatkuvasti vähentämään energian ja puhtaan veden käyttöä tuotannossamme. Energiatehokkuuden parantaminen on tärkeä osa tuotantoinvestointejamme. Energiatehokkuutemme on parantunut 13 % viiden viime vuoden aikana. Energiatehokkuutta on parannettu erityisesti Lean Six Sigma -menetelmän mukaisten Treasure Hunt -tapahtumien avulla. Ne ovat lisänneet tietoisuutta siitä, kuinka suuri merkitys työskentelykäytännöillä on tuotantolaitoksen energian kulutukseen. Käyttämämme veden määrä pakkausten valmistusprosessin aikana ei ole suuri verrattuna moneen muuhun teolliseen tuotantoon. Vuonna 2014 käytimme 8,7 milj. kuutiota (m 3 ) vettä (7,5 milj. vuonna 2013). Eniten vettä käytetään kuitupakkausten valmistuksessa. Molded Fiber segmentin korkeammat tuotantovolyymit vuonna 2014 olivat pääasiallinen syy lisääntyneeseen vedenkulutukseen. Energian käyttö Energian kulutuksen seuraaminen tuotannossamme on meille keskeistä. Energian ja muiden resurssien tehokas käyttö auttaa vähentämään päästöjä ja tuo kustannussäästöjä, sekä auttaa meitä olemaan kestävä kumppani asiakkaillemme. Tuotantolaitoksemme käyttävät polttoaineita (primäärienergiaa) sekä ostosähköä ja lämpöä (sekundäärienergiaa). Energiatehokkuutemme on parantunut vuodesta 2010 13 %. Energiakulutus per myytäväksi valmistettu tuotantotonni oli 2,4 MWh/ tuotetonni (2,5 MWh/tuotetonni vuonna 2013). Kuitupakkausteknologia on Huhtamäen käyttämistä valmistusteknologioista energiaintensiivisin. Molded Fiber -segmentti etsii jatkuvasti keinoja energiatehokkuutensa parantamiseksi ja vuonna 2014 sen tuotantomäärään suhteutettu enegian käyttö laski 4 %. Vuonna 2014 segmentin La Rochellen tuotantolaitokselle Ranskassa myönnettiin ISO 50001 -energianhallintajärjestelmän sertifikaatti. Yhteenlaskettu energian käyttömme oli 1 913 GWh vuonna 2014 (1 811 GWh vuonna 2013). Primäärienergian (polttoaineet) käyttö oli 899 GWh (862 GWh vuonna 2013), josta pääosa 805 GWh (89 %) oli maakaasua. Ostoenergiaa käytetään pääasiassa kuluttajakierrätyskuitupohjaisten pakkausten kuivatusprosessissa. Ostoenergian käyttö (sähkö ja höyry) oli 1 014 MWh (949 MWh vuonna 2013). Ostoenergia vuonna 2014 oli pääsääntöisesti sähköä. Sen käyttö oli 1 000 MWh, mikä vastasi 99 % ostoenergiasta.
Ympäristösuoritteemme 28 Energian käyttö Tuotantomäärään suhteutettu energian käyttö vertailuvuosi 2010 Konserni Foodservice E-A-O North America 120 120 120 100 100 100 80 80 80 % 60 % 60 % 60 40 40 40 20 20 20 0 0 0 2010 2011 2012 2013 2014 2010 2011 2012 2013 2014 2010 2011 2012 2013 2014 Flexible Packaging Molded Fiber 120 120 100 100 80 80 % 60 % 60 40 40 20 20 0 0 2010 2011 2012 2013 2014 2010 2011 2012 2013 2014
Ympäristösuoritteemme 29 Päästöt Kasvihuonekaasupäästöt (CO 2 ekviv.) Jäte Ohjaamme kaikkien tuotantolaitostemme toimintaa vähentääksemme ilmakehään vapautuvien päästöjen määrää. Useilla tuotantolaitoksillamme on sellaiset ympäristöluvat, jotka asettavat päästörajat ilmakehään vapautuville päästöille. Huhtamäen merkittävimmät päästöt ilmaan ovat hiilidioksidipäästöjä ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjä eli VOC-päästöjä. Hiilidioksidipäästöt suhteessa tuotantoomme kasvoivat 3 % vuonna 2014. Suorat kasvihuonepäästöt (Scope 1) kasvoivat 18 % vuoteen 2013 verrattuna. Epäsuorat kasvihuonepäästöt (Scope 2) kasvoivat 7 %. Päästöjen määrän lisääntyminen johtui kasvaneiden tuotantovolyymien aiheuttamasta lisääntyneestä energian käytöstä. VOC-päästöt syntyvät pääasiassa liuotinpohjaisten painovärien käytöstä. Useilla tuotantolaitoksillamme, joilla syntyy mainittavia VOC-päästöjä, on tehokas VOCtalteenottojärjestelmä. Järjestelmällä voidaan kierrättää painovärissä käytettävä liuotin uudelleen. VOC-päästöjen vähentäminen on yksi ympäristötyömme painopisteistä ja olemme investoineet VOC-talteenottojärjestelmiin. Käytämme myös vesipohjaisia painovärejä, joissa ei ole mukana liuottimia eikä niiden käytöstä synny VOC-päästöjä. Vesipohjaisten painovärien käytön lisäämistä selvitetään jatkuvasti. Ympäristöonnettomuudet ja vuodot Vuoden 2014 aikana ei tapahtunut merkittäviä onnettomuuksia, joista olisi aiheutunut päästöjä. Tonnia 1 000 000 750 000 500 000 250 000 0 2010 2011 2012 2013 2014 Scope 1 Scope 2 Jätteen paino jätetyypin ja hävittämistavan mukaan (tonneja) 2013 2014 Kaatopaikkajäte 18 146 19 876 Kierrätettävä jäte Energian talteenotto Yhteensä Vaarallinen jäte yhteensä 100 914 14 415 111 060 13 870 133 475 144 806 4 186 4 482 Tuotantoprosesseissamme syntyvä jäte on pääasiallisesti kartonkipakkausten leikkuujätettä ja muovipakkauksista syntyvää jätettä. Kartonkipakkausten leikkuujäte käytetään kuitupakkausten raaka-aineena tai toimitetaan kierrätykseen. Muovipakkausjätettä kierrätetään sekä omassa tuotannossa että toimitetaan hyötykäyttöön. Jätteiden hyötykäytöllä tarkoitetaan sisäistä tai ulkoista kierrätystä, energian talteenottoa ja kompostointia. Olemme vuodesta 2003 lähtien asettaneet kullekin tuotantolaitokselle omat tavoitteet tuotantojätteen vähentämiseksi, ja hyötykäyttöön päätyvän jätteen osuus on noussut tasaisesti vuosien aikana. Vuonna 2014 jätteen kokonaismäärä kasvoi 8,4 % vuoteen 2013 verrattuna. Vaarallisen jätteen määrä oli 3,2 % kaikesta jätteestä. Painomääräisesti suurimman osan vaarallisesta jätteestä muodostivat paristot, liuottimet ja jäteöljyt, joiden osuus vaarallisesta jätteestä oli yhteensä 46 %. Painovärien jäämät (liuotinjäte) muodostivat 41 % vaarallisesta jätteestä. Vaaralliset jätteet käsiteltiin paikallisissa jätteenkäsittelylaitoksissa määräysten mukaisesti.
Ympäristösuoritteemme 30 Jäte ja jäte hyötykäyttöön Jätteen määrä suhteessa valmistettuihin tonneihin verrattuna vuoteen 2010 Konserni Foodservice E-A-O North America 150 150 150 125 125 125 100 100 100 % 75 % 75 % 75 50 50 50 25 25 25 0 2010 2011 2012 2013 2014 0 2010 2011 2012 2013 2014 0 2010 2011 2012 2013 2014 Flexible Packaging Molded Fiber 150 % 150 125 125 100 100 % 75 % 75 50 50 25 25 Jäte hyötykäyttöön 0 2010 2011 2012 2013 2014 0 2010 2011 2012 2013 2014 Kaatopaikkajäte
Ympäristösuoritteemme 31 Materiaalit Valmistamiemme pakkausten pääraaka-aineita ovat ensikuitukartonki, kierrätyskuitu ja erilaiset polymeerit. Ensikuitukartongista valmistetaan kerta-astioita, kuten kuumille ja kylmille juomille tarkoitettuja pikareita sekä lautasia, ja muita tarjoilupakkauksia, kuten ruokarasioita ja jäätelöpakkauksia. Polymeerejä, kuten polystyreeniä (PS), polyetyleenitereftalaattia (PET) ja enenevässä määrin myös kierrätettyä polyeteeniä (rpet) ja polylaktidihappoa (PLA) käytetään läpinäkyvien muovipikarien ja -rasioiden sekä kansien ja aterimien valmistamiseen. Kuluttajakierrätyskuidusta valmistetaan mm. kananmuna- ja hedelmäpakkauksia sekä juomapidikkeitä. Teollisesti kierrätettyä kuitua, esimerkiksi Huhtamäen oman kartonkikuppituotannon leikkuujätettä, käytetään Chinet -lautasten valmistukseen. Polymeerejä, kuten polyeteeniä (PE), polyetyleenitereftalaattia (PET) ja polypropeenia (PP) käytetään pääraaka-aineina ja tärkeänä suojakerroksena useista eri materiaaleista ja kerroksista koostuvissa joustopakkauksissa. Pääraaka-aineiden lisäksi käytetään painovärejä. Niiden koostumus vaihtelee, mutta tuotannossa käytetään niin liuotin- kuin vesipohjaisia painovärejä. Materiaalien käyttö Käytimme vuonna 2014 raaka-aineita yhteensä 922 000 tonnia (871 000 tonnia). Uusiutuvien materiaalien osuus kasvoi edelleen ja oli 69 % (68 % vuonna 2013), kun taas uusiutumattomien materiaalien osuus oli 31 % (32 % vuonna 2013). Pääosa uusiutuvista materiaaleista oli puukuitupohjaisia materiaaleja tai kierrätyspaperia. Kierrätyspaperia käytimme 320 983 tonnia (308 593 tonnia vuonna 2013) ja ensikuitua 311 407 tonnia (284 842 tonnia vuonna 2013). Ostamme raaka-aineet ulkopuolisilta toimittajilta poikkeuksena konsernin sisäisestä teollisesta käytöstä hyödynnettävä kierrätyspaperi (kartonkikuppien leikkausjäte), jota käytimme 10 600 tonnia vuonna 2014. Valtaosalla ensikuitua käyttävistä tuotantolaitoksista on PEFC-sertifioitu Chain of Custody -alkuperänhallintajärjestelmä, joten asiakkaamme voivat hankkia sertifioiduista, kestävän kehityksen mukaisesti hoidetuista metsistä peräisin olevasta kuidusta valmistettuja pakkauksia. Ensikuidun osuus käyttämistämme materiaaleista oli 34 %. Suuri osuus johtuu lähinnä siitä, että valmistettavat pakkaukset täyttävät tiukimmatkin elintarviketurvallisuutta koskevat määräykset ja ne voivat olla suorassa kosketuksessa elintarvikkeeseen. Kierrätysmateriaalit Kierrätysmateriaalien osuus kaikista käyttämistämme materiaaleista kasvoi, mikä johtui vuoden 2014 lopussa myydyn Films-liiketoimintasegmentin lukujen jäämisestä raportoinnin ulkopuolelle. Vuonna 2014 kaikista käyttämistämme raaka-aineista 35 % oli kierrätysmateriaaleja (36 % vuonna 2013 ilman Films-segmenttiä ja 29 % Filmssegmentti mukaan lukien). Merkittävin käyttämämme kierrätysmateriaali oli kuluttajilta kerätty keräyspaperi. Kierrätysmateriaalien osuus vaihtelee vuosittain konsernin tuotevalikoiman mukaan. Materiaalien käyttö, % materiaalihankinnoista 21 % 6 % 2 % 3 % 33 % 35 % Kierrätyskuitu Kartonki Muovi Tuotanto- ja muut kemikaalit Musteet, värit ja liimat Muut
Henkilöstömme 32 Henkilöstömme Konsernin henkilöstöstrategia perustuu yksilöiden kunnioittamiseen ja Huhtamäen eettisten toimintaohjeiden noudattamiseen. Sen tavoitteena on tukea konsernin kannattavaan kasvuun tähtäävän strategian toteuttamista ja liiketoimintatavoitteiden saavuttamista. Tavoitteiden saavuttamista tuetaan esimerkiksi erilaisilla kehitysohjelmilla, järjestelmällisellä suorituksen johtamisella, organisaatiosuunnittelulla ja viestinnällä. Huhtamäen palkitsemisperiaatteena on kilpailukykyinen kokonaispalkitseminen. Palkkaan eivät vaikuta tekijät kuten työntekijän uskonto, sukupuoli, etninen alkuperä tai rotu. Konserni osallistuu vuosittain maailmanlaajuiseen palkkatutkimukseen, jolla saadaan tietoa palkkakehityksestä markkinoilla, joilla konserni toimii. Eläkejärjestelmät noudattavat paikallista lainsäädäntöä ja käytäntöä. Konsernitasoisia eläkejärjestelmiä ei ole. Konsernin suurimmat eläkevastuut ovat Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Alankomaissa ja Saksassa. Huhtamäellä. Avoimiin työpaikkoihin on valittu sekä naisettä miespuolisia työntekijöitä ja uusia työntekijöitä on kaikista ikäryhmistä (alle 30-vuotiaat, 30-50-vuotiaat ja yli 50-vuotiaat). Työntekijöiden vaihtuvuus vaihteli maittain vuonna 2014, mutta kokonaisvaihtuvuus on hyvin hallittavissa. Samoin kuin rekrytoinneissa, naisja miespuolisia lähtijöitä on kaikista ikäryhmistä (alle 30-vuotiaat, 30-50-vuotiaat ja yli 50-vuotiaat). Vuonna 2014 ei tehty merkittäviä toiminnan uudelleenjärjestelyitä, joilla olisi ollut vaikutusta henkilöstöön. Henkilöstö segmenteittäin 31.12.2014 30.3 % 11.1 % 32.3 % Henkilöstö toiminnoitain 31.12.2014 18 % 6 % 5 % 4% 1 % 1 % Henkilöstömäärä maittain 31.12.2014 Yhdysvallat 3 411 Intia 1 755 Kiina 1 700 Saksa 1 248 Thaimaa 857 Iso-Britannia 696 Venäjä 569 Vietnam 434 Puola 366 Henkilöstö vuonna 2014 Vuoden 2014 lopussa Huhtamäellä työskenteli 13 818 työntekijää (14 362 vuoden 2013 lopussa) 30 maassa. Henkilöstön määrä laski vuoden 2013 loppuun verrattuna johtuen pääasiassa Films-liiketoimintasegmentin myynnistä. Suurella enemmistöllä sekä nais- että miespuolisista työntekijöistä oli vakituinen ja kokoaikainen työsuhde 26.3 % Foodservice E-A-O North America Flexible Packaging Molded Fiber 65 % Tuotannon työntekijät Tuotannon toimihenkilöt Hallinto Myynti ja markkinointi Logistiikka Tutkimus ja tuotekehitys Tietohallinto Etelä-Afrikka 347 Uusi-Seelanti 330 Muut maat 2 105 Yhteensä 13 818
Henkilöstömme 33 Työturvallisuus ja henkilöstön hyvinvointi Työturvallisuus on Huhtamäelle aina äärimmäisen tärkeää, ja tavoitteenamme on tapaturmaton työympäristö. Vuonna 2014 panostusta työturvallisuuden parantamiseen jatkettiin painottamalla turvallisuutta erityisesti äskettäin hankituissa tuotantolaitoksissa. Työturvallisuus ostetuissa yksiköissä on ollut alhaisempi kuin konsernissa keskimäärin. Työturvallisuus on etusijalla intergrointisuunnitelmissamme ja tavoitteemme on, että hankittujen yksiköiden työturvallisuus saadaan samalle tasolle kuin muissa konsernin yksiköissä. Kaikki yksiköt seuraavat turvallisuustilastoja kuukausitasolla ja suoritusta arvioidaan asetettuja tavoitteita vasten. Työterveyttä ja -turvallisuutta mitataan työtapaturmien, vammojen ja läheltä piti -tilanteiden määrällä. Kaikkien tapausten tai loukkaantumisten perimmäiset syyt selvitetään ja korjaavista toimenpiteistä päätetään. Työterveyttä ja turvallisuutta verrataan asetettuihin tavoitteisiin nähden säännöllisesti ja niistä raportoidaan konsernin johtoryhmälle ja hallitukselle. Konsernin työturvallisuutta kuvaavat tunnusluvut ovat parantuneet pitkällä aikavälillä ja myönteinen kehitys jatkui vuonna 2014. Konsernin tapaturmataajuus ilman myytyä Films-liiketoimintasegmenttiä laski ja oli 2,9 (3,0 vuonna 2013). Tapaturmien määrä laski yhdellä ja oli 69 (70 vuonna 2013). Tapaturmavakavuusaste laski 6,5 % ja oli 727 (778). Vuoden aikana työtapaturmiin mahdollisesti johtavien riskien tunnistamiseen ja poistamiseen tähtäävää työtä jatkettiin kaikissa tuotantoyksiköissä. Korjaavat toimenpiteet määriteltiin ja niiden nopeaa toimeenpanoa priorisoitiin. Yhtenä tärkeimmistä osa-alueista painotettiin jokaisen yksittäisen työntekijän velvollisuutta noudattaa työturvallisuusohjeita.
Henkilöstömme 34 Tapaturmataajuus ja tapaturmavakavuusaste segmenteittäin Konsernin luvuissa on mukana vain yhtiön omat työntekijät LWIF Konserni LDR LWIF Foodservice E-A-O LDR LWIF North America LDR 8 4 000 8 4 000 8 4 000 7 3 500 7 3 500 7 3 500 6 3 000 6 3 000 6 3 000 5 2 500 5 2 500 5 2 500 4 2 000 4 2 000 4 2 000 3 1 500 3 1 500 3 1 500 2 1 000 2 1 000 2 1 000 1 500 1 500 1 500 0 0 0 0 0 0 2010 2011 2012 2013 2014 2010 2011 2012 2013 2014 2010 2011 2012 2013 2014 LWIF Flexible Packaging LDR LWIF Molded Fiber LDR 8 4 000 8 4 000 7 3 500 7 3 500 6 3 000 6 3 000 5 2 500 5 2 500 4 2 000 4 2 000 3 1 500 3 1 500 2 1 000 2 1 000 1 500 1 500 LWIF Tapaturmataajuus 0 0 0 0 LDR Tapaturmavakavuusaste 2010 2011 2012 2013 2014 2010 2011 2012 2013 2014
Henkilöstömme 35 Monimuotoisuus ja tasavertaiset mahdollisuudet Rekrytoinnit Huhtamäellä arvostetaan yksilöiden erilaisuutta ja pidetään sitä innovaation lähteenä. Tarjoamme kaikille työntekijöillemme tasa-arvoiset mahdollisuudet uskontoon, sukupuoleen, etniseen alkuperään, rotuun tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten vammaisuuteen, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen, katsomatta. Rohkaisemme ihmisiä kertomaan mielipiteensä, kyseenalaistamaan asioita ja kehittämään uusia ideoita. Sukupuolijakauma 2014 Hallitus Johtoryhmä Kaikki työntekijät* Miehet 57 % 87 % 72 % Naiset 43 % 13 % 28 % *yksiköiden raportoimat tiedot Case: Tasa-arvoiset mahdollisuudet Espanjassa Huhtamäen liiketoimintayksiköt pyrkivät parantamaan sukupuolten tasavertaisia mahdollisuuksia monin tavoin. Tarjoilupakkausyksikömme Nulesissa, Espanjassa sai todistuksen Equality Scheme -organisaatiolta ja maininnan Yhtiötä kehittämässä. Tasavertaiset mahdollisuudet. (Haciendo empresa. Iguales en oportunidades). Tämä palkinto on huomionosoitus tammikuussa 2012 alkaneesta työstä. Tuolloin yksikössä sitouduttiin vapaaehtoisesti luomaan ja kehittämään naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua ja yhtäläisiä mahdollisuuksia edistäviä toimintatapoja. Tarjoamme kaikille työntekijöillemme tasa-arvoiset työmahdollisuudet rotuun, ihonväriin, uskontoon, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, kansallisuuteen, ikään, vammaisuuteen, siviilisäätyyn, puolisoon, kansalaisuuteen, perhesuhteisiin tai muihin samankaltaisiin ominaisuuksiin katsomatta. Tämä koskee Huhtamäen työsuhteita koskevaa päätöksentekoa, mukaan lukien rekrytointi, sijoittuminen, kehitys, ylennys, koulutus, työvuorojärjestelyt, edut, palkkaus ja työsuhteen päättäminen. Huhtamäki pyrkii siihen, että kaikki työntekijät tuntevat itsensä tervetulleiksi ja kaikkien työntekijöiden odotetaan myötävaikuttavan kollegoidensa työhyvinvointiin ja -viihtyvyyteen. Ennen rekrytointiprosessin aloittamista sekä esimiehen että hänen esimiehensä täytyy hyväksyä rekrytointi. Rekrytointiprosessissa noudatetaan yksi yli yhden -periaatetta eli jokainen rekrytointipäätös, työehdot ja palkka on hyväksytettävä tulevan esimiehen esimiehellä. Hyväksymismenettelyllä pyrimme varmistamaan rekrytointien tasalaatuisuuden ja edistämään työntekijöiden sisäisiä ylenemismahdollisuuksia. Työkierron tukemiseksi avoinna olevia tehtäviä tarjotaan ensin konsernin henkilöstölle. Kaikki päällikkö- ja asiantuntijatason rekrytoinnit alkavat sisäisellä haulla ja työpaikkailmoituksella globaalisssa intranetissämme @workissa.
Henkilöstömme 36 Työnantajan ja työntekijöiden väliset suhteet Huhtamäki noudattaa Kansainvälisen työjärjestön ILO:n periaatteita kaikkien työntekijöiden tasavertaisten mahdollisuuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisesta. Näihin kuuluvat oikeudenmukainen kompensaatio, järjestäytymisvapaus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus. Lisäksi järjestäytymisvapauteen ja kollektiiviseen neuvotteluoikeuteen liittyvät oikeudet perustuvat aina paikallisiin lakeihin, sääntöihin ja muihin määräyksiin eikä niiden rikkomista hyväksytä. Vuonna 2014 ulkopuoliset tarkastajat, viranomaiset ja asiakkaat suorittivat yhteensä 359 auditointia tuotantolaitoksillamme. Useat auditoinneista keskittyivät sosiaaliseen vastuuseen. Vuonna 2014 Commercen yksikössä Kaliforniassa, Yhdysvalloissa alkoi ammattiliittoon järjestäytymiseen liittyvä kampanjointi, jonka osana esitettiin vakavia syytöksiä koskien konsernin toimintaa Yhdysvalloissa. Kampanjointi oli aktiivista myös sosiaalisessa mediassa. Esitettyihin syytöksiin on suhtauduttu vakavasti ja ne on tutkittu perusteellisesti. Järjestäytymisvapauteen liittyviä rikkomuksia ei ole havaittu, minkä myös ulkopuolinen auditointi on vahvistanut. Vuoden 2014 lopussa järjestäy-tymiseen liittyvä kampanja oli edelleen käynnissä. Maailmanlaajuisesti kaiken kaikkiaan noin 54 % työntekijöistämme oli työehtosopimusten piirissä. Suurin osa konsernin liiketoimintayksiköiden työntekijöistä kuului myös ammattiliittoihin. Suhteet työntekijöiden sekä ammattiliittojen kanssa olivat hyvät useimmissa yksiköissä ja vuoden lopussa kaikilla järjestäytyneillä yksiköillä oli voimassa oleva työehtosopimus. Huhtamäen ja henkilöstön välinen vuorovaikutus on toimivaa. Paikallisten yhteistyöelimien lisäksi Huhtamäellä on Eurooppalainen yritysneuvosto, jonka vuosittaiseen tapaamiseen osallistuu edustajia konsernin kaikista eurooppalaisista tuotantolaitoksista. Eurooppalainen yritysneuvosto perustettiin alun perin vuonna 2000 kahden tai useamman Euroopan maan työntekijöitä koskevista konsernin suunnitelmista ja strategioista keskustelemista varten. Vuosittaisissa tapaamisissa käsitellään esimerkiksi henkilöstön koulutus- ja kehityssuunnitelmia sekä ympäristö- ja turvallisuusasioita. Vuonna 2014 Eurooppalaisen yritysneuvoston kokous järjestettiin Hollannissa ja liiketoimintaan ja segmenttien kehitykseen liittyvien katsausten lisäksi käsiteltiin työntekijöiden sitoutumista ja toiminnan jatkuvaa parantamista. Sisäinen viestintä Vuonna 2014 merkittävimmät konserninlaajuiset sisäisen viestinnän toimet liittyivät päivitettyjen eettisten toimintaohjeiden konserninlaajuiseen viestintään ja vuoden 2013 lopulla toteutetun työntekijöiden sitoutumista koskevan kyselyn tulosten viestimiseen. Uudistettujen eettisten toimintaohjeiden viestintä käynnistettiin vuoden 2013 lopulla ja saatettiin päätökseen vuoden 2014 aikana. Konsernin uusi strateginen suunta esiteltiin syyskuussa Suomessa järjestetyssä tapaamisessa, johon osallistui 78 johtajaa eri puolilta konsernia. Huhtamäen uudistettu yritysilme lanseerattiin samalla sisäisesti, minkä jälkeen se esiteltiin läpi konsernin ennen ulkoista julkistusta joulukuussa. Avointa ja rehellistä sisäistä viestintää edistäviä työkaluja ovat globaali intranettimme @work ja konserninlaajuinen sisäinen uutiskirje, joka nimettiin vuoden 2014 lopulla News to Go -lehdeksi ja uudistettiin Huhtamäen uuden brändin mukaiseksi. Toimitusjohtajan blogi ilmestyi intranetissä 12 kertaa vuoden aikana.
Henkilöstömme 37 Koulutus- ja kehitysohjelmat Työssä oppiminen ja työkierto ovat Huhtamäellä keskeisessä asemassa henkilöstön kehittämisessä. Niin paikalliset projektitehtävät, kouluta kouluttaja konsepti sisäisten koulutusten järjestämisessä kuin kansainväliset tehtävät ovat erinomaisia tapoja näkökulman laajentamiseen sekä uusien tietojen ja taitojen hankkimiseen. Työkierron tukemiseksi avoinna olevia tehtäviä tarjotaan ensin konsernin henkilöstölle. Vuoden 2014 lopussa otettiin käyttöön uusi, konserninlaajuinen digitaalinen oppimisympäristö. Oppimisympäristö tarjoaa kaikkien liiketoimintayksiköiden työntekijöille mahdollisuuden kehittää itseään heille sopivina ajankohtina paikasta ja aikaerosta riippumatta. Digitaalinen koulutus nopeuttaa tiedon jakamista ja tarjoaa mahdollisuuksia välittää tietoa ja osaamista segmenttien välillä. Kursseja voidaan räätälöidä konserni-, segmentti- ja paikallistason tarpeisiin. Konsernissa järjestetään vuosittain Navigate-niminen johtamis- ja esimiestaitojen kehittämisohjelma. Se on johtajille ja esimiehille suunnattu nelipäiväinen koulutusohjelma. Ennen varsinaista koulutustilaisuutta osallistujat läpikäyvät kattavan johtajuusarvioinnin, jonka avulla arvioidaan heidän henkilökohtaisia kehittämisalueitaan. Koulutus koostuu kahdesta osasta: osallistujien liiketoiminta- ja talousosaamisen parantamisesta simulaatiopelin avulla sekä henkilöstöja tiimijohtamistaitojen kehittämisestä. Vuonna 2014 Navigate-ohjelmaan osallistui 23 johtajaa ja esimiestä. Ohjelmaan on osallistunut yhteensä 136 johtajaa ja esimiestä vuodesta 2008 lähtien. Ylimmälle johdolle järjestetään Huhtamaki Academy -koulutusohjelma, jota toteutetaan yhteistyössä tiettyjen eurooppalaisten, aasialaisten ja pohjoisamerikkalaisten liikkeenjohdon koulutusta tarjoavien oppilaitosten kanssa. Konsernitason koulutusohjelmien lisäksi Huhtamäellä on myös segmenttikohtaisia ohjelmia. Perehdytykseen, toimintaohjeisiin sekä työterveyteen- ja turvallisuuteen liittyviä koulutuksia järjestetään kattavasti kaikissa yksiköissä. Suurin osa konsernissa annettavasta koulutuksesta järjestetään liiketoimintayksiköissä paikallisten tarpeiden perusteella. Tuotantoympäristössä painopiste on ollut esimiestason koulutusten lisäksi pakollisissa, kuten työterveyteen ja turvallisuuteen sekä laatuun ja logistiikkaan liittyvissä koulutuksissa. Paikallisten koulutuspäivien määrää ei tällä hetkellä seurata konsernitasolla. Case: PMP-koulutusohjelma Molded Fiber -segmentissä Molded Fiber -segmentti järjestää vuosittain Professional Manager Program (PMP) -koulutusohjelman. Viime vuosina yhteensä 62 Molded Fiber segmentin työntekijää on osallistunut neljään PMP-ohjelmaan. PMP on suunnattu henkilöille, joilla on potentiaalia edetä tulevaisuudessa vastuullisempiin johtotehtäviin. Koulutuksen tarkoituksena on auttaa osallistujia ymmärtämään ylempään johtoon kohdistuvia odotuksia Molded Fiber -segmentissä, kehittää johtamistaitoja, parantaa itsetuntemusta ja tarjota työkaluja menestyvän tiimin johtamiseen. Ohjelma kestää noin vuoden ja siihen sisältyy kahden viikon ajan opetusta luokkahuoneessa sekä projekti- ja kehitysharjoituksia. Harjoitusjaksot järjestetään samanaikaisesti Molded Fiber -yksikön strategia- ja budjettikokousten kanssa. Yksiköiden johtajat toimivat kouluttajina valituissa aiheissa. Vuonna 2014 ohjelmaan osallistui 18 tulevaisuuden johtajaa. Ohjelman ensimmäinen osa järjestettiin maaliskuussa Okriskyssa, Tsekissä ja toinen osa syyskuussa Istanbulissa, Turkissa.
Henkilöstömme 38 Lean Six Sigma Konsernin toimintaa tehostetaan jatkuvaan parantamiseen tähtäävän Lean Six Sigma -menetelmän avulla. Järjestelmällinen jatkuva parantaminen aloitettiin tuotantotoiminnassa, mutta menetelmän käyttöä on laajennettu myös muihin toimintoihin, kuten myyntiin, asiakaspalveluun ja tuotekehitykseen. Vuonna 2014 koulutettiin 30 uutta blackbeltiä (15 vuonna 2013), ja koko konsernissa oli vuoden lopussa yhteensä 81 kokopäiväistä blackbeltiä. Lisäksi koulutettiin noin 80 uutta greenbeltiä (45 vuonna 2013). Konsernissa on nyt yhteensä 285 greenbeltiä, jotka käyttävät noin 40 prosenttia työajastaan jatkuvan parantamisen hankkeisiin. Viime vuosina yhteensä yli 400 työntekijää on koulutettu Six Sigma -projekteihin. Neljän viime vuoden aikana on toteutettu yhteensä yli 1 500 Lean Six Sigma -projektia osana jatkuvaan parantamiseen tähtäävää ohjelmaa. Ohjelmaan sisältyi muun muassa raaka-aineiden ja energian käyttöön liittyviä Treasure Hunt -tapahtumia sekä työterveyden ja -turvallisuuden parantamiseen tähtääviä aloitteita. Projektien kasvava määrä osoittaa, että jatkuvasta parantamisesta on tullut osa Huhtamäen toimintakulttuuria, ja että toiminnasta on jo saatujen etujen lisäksi merkittävää hyötyä myös vastaisuudessa. Perehdytys Perehdytystä järjestetään paikallisesti. Kaikki esimiehet ovat vastuussa perehdytyksestä ja saavat tukea perehdytyksen järjestämiseen henkilöstöhallinnolta ja muilta asiantuntijoilta. Kaikki työntekijät saavat perehdytystä työhönsä esimieheltään ja kollegoiltaan. Perehdytysohjelman sisältö vaihtelee sijainnista ja kohderyhmästä (toimisto- tai tuotantotyöntekijät) riippuen. Paikalliseen perehdytysohjelmaan sisältyviä aiheita ovat yleisesitys Huhtamäestä ja yksiköstä, arvot, toimintaohjeet, terveys- ja työturvallisuus, laatu, hygienia sekä paikalliset maan lainsäädännön mukaiset käytännöt. Uusi digitaalinen oppimisympäristö mahdollistaa sähköisten perehdytyskokonaisuuksien luomisen segmenteille ja liiketoimintayksiköille. Tavoitteena on tarjota digitaalista sisältöä konsernitasolla ja kaikissa segmenteissä. Näin sama tieto on saatavilla kaikissa segmenteissä ja maissa. Foodservice E-A-O -segmentin ensimmäinen perehdytyskoulutus julkaistiin vuonna 2014. Case: Maailman turvallisuuspäivä Turvallisuuteen liittyvät koulutukset ovat etusijalla kaikissa liiketoimintayksiköissämme. Useiden vuosien ajan liiketoimintayksiköt ovat järjestäneet huhtikuussa Maailman turvallisuuspäivään liittyviä tapahtumia jakaakseen ja edistääkseen turvallisuuteen liittyviä hyviä käytäntöjä. Myös sisäinen Zero Accident Club tarjoaa yksiköille mahdollisuuden voittaa palkintoja onnettomuusvapaista kuukausista. Yksiköt saavat palkinnoksi pienen summan rahaa, jonka ne voivat lahjoittaa paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Vuonna 2014 osa yksiköistä aloitti työntekijöiden ja esimiesten IOSH-periaatteiden mukaiset koulutukset.
Henkilöstömme 39 Suorituksen arviointi Järjestelmällisellä suorituksen johtamisella varmistetaan, että yksilötason tavoitteet ovat linjassa liiketoiminnan tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien kanssa ja edistävät siten työntekijöiden sitoutumista Huhtamäen tavoitteisiin. Vuosittaisissa kehityskeskusteluissa selkeytetään kunkin työntekijän tehtävänkuvaa ja ohjataan yksilötason toimintaa Huhtamäen arvojen, strategian ja tavoitteiden mukaiseksi. Kehityskeskustelut ovat konsernin tärkein yksittäinen väline strategian toimeenpanon varmistamiseksi. Osana kehityskeskusteluja työntekijän saavutukset sekä henkilökohtaiset koulutus- ja kehitystarpeet dokumentoidaan. Tiedot ovat hyödyllisiä myös palkitsemisen sekä henkilöstö- ja organisaatiosuunnittelun, esimerkiksi osaajien tunnistamisen, pohjana. Esimies ja työntekijä laativat yhdessä työntekijälle henkilökohtaisen kehityssuunnitelman, jonka tavoitteena on kehittää hänen kykyään saavuttaa asetetut tavoitteet, parantaa suoritusta nykyisessä tehtävässä ja kehittää osaamista tulevaisuutta varten. Urakehityksestä keskustellaan suorituksen arvioinnin yhteydessä tai muissa esimiehen ja työntekijän välisissä keskusteluissa. Seuraajasuunnitteluprosessimme antaa työkaluja urakehityksen suunnittelulle. Seuraajasuunnitteluprosessin avulla tehdään suunnitelmia ja valmistaudutaan järjestelmällisesti organisaatiomuutoksia varten. Tavoitteena on varmistaa, että jokaisella segmentillä on oikeissa tehtävissä oikeat työntekijät, joilla on oikea osaaminen, kokemus ja motivaatio vastata liiketoiminnan nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin. Seuraajasuunnittelua ja organisaatiosuunnittelun kokonaisuutta tarkastellaan liiketoimintayksiköiden, segmenttien ja konsernin tasolla. Samalla sovitaan tarvittavista osaamisen kehittämistoimista ja nimetään osallistujia konsernin kehitysohjelmiin. Liiketoimintayksikköjemme seuraajasuunnitteluprosessin johtamista yhdenmukaistettiin määrittelemällä uudelleen yhteinen lähestymistapa ja ohjeet. Vuonna 2014 painotettiin erityisesti niiden henkilöiden tunnistamista, joilla on mahdollisuuksia kehittyä vaativampiin tehtäviin liiketoimintayksiköissä ja jotka voivat edelleen tukea liiketoimintamme kasvutavoitteita sekä edistää organisaatiomme kehittymistä tulevaisuuden haasteissa.
Henkilöstömme 40 Työntekijöiden sitoutuminen Huhtamäellä käynnistettiin konserninlaajuinen työntekijöiden sitoutumista koskeva ohjelma marraskuussa 2013. Ohjelman tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät edistävät työntekijöiden suoritusta ja menestystä sekä edistää erinomaisten suoritusten jatkumista ja sitoutumisen voimistamista. Palautteen antaminen ja saaminen on kehittämisen ensimmäinen askel. Vuoden 2013 lopulla tehtiin ensimmäinen konserninlaajuinen työntekijöiden sitoutumista koskeva kysely. Vastausprosentti oli 80, jota voidaan pitää erittäin korkeana. Tutkimuksen tulokset käytiin läpi työntekijöiden kanssa ja kehitystoimenpiteitä suunniteltiin yhdessä vuoden 2014 ensimmäisellä puoliskolla. Konsernitasolla tärkeimpinä kehityskohteina nähtiin: strategiasta ja visiosta viestimisen parantaminen tunnustuksen antaminen hyvästä työstä avoimeen ideoiden ja mielipiteiden ilmaisemiseen kannustaminen. Haluamme jatkuvasti parantaa työntekijöiden sitoutumista, ja konserninlaajuisia kyselyitä tehdään myös jatkossa. Seuraava kysely on tarkoitus tehdä vuoden 2015 jälkimmäisellä puoliskolla. Case: Työntekijöiden sitoutuminen Gosportissa, Isossa-Britanniassa Tarjoilupakkauksia valmistavassa yksikössämme Gosportissa vastausprosentti oli erittäin korkea, 84 %, mikä on erittäin hyvä ensimmäisen kyselyn tulos. Työntekijöiden sitoutuminen, tunnustuksen antaminen hyvin tehdystä työstä sekä kasvu ja kehitys nousivat yksikön yhteisiksi teemoiksi ja toimenpiteiden suunnittelussa keskityttiin näiden osa-alueiden parantamiseen. Kaikki työntekijät kutsuttiin kokouksiin, joissa käytiin läpi kyselyn tuloksia pienissä ryhmissä sekä kerättiin kommentteja työntekijöiden sitoutumista parantavia toimenpiteitä varten. Palautteesta kävi ilmi, että palkitsemista ja sisäistä viestintää pidettiin tärkeinä kehityskohteina. Gosportissa päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin välittömästi ja vuosineljänneksittäin tapahtuvien tiimipalaverien sisältöä on päivitetty saadun palautteen mukaisesti. Myös kuukausittaisten tiimipalaverien järjestäminen kaikilla liiketoimintatasoilla aloitettiin heinäkuussa 2014 ja ne järjestetään linjaesimiesten johdolla. Palaverit kestävät noin 45 minuuttia mukaan lukien kysymysja vastausosio ja niissä keskustellaan liiketoimintaan liittyvistä hankkeista. Sisäinen uutislehti Newsbytes lanseerattiin täydentämään tiimipalaverien sisältöä. Kaikki toiminnot tuottavat sisältöä lehteen ja sen toteutuksesta vastaa markkinointi- ja designtiimi. Lisäksi määriteltiin kehys, jonka puitteissa tunnustuksia voidaan jakaa johdonmukaisesti läpi koko yksikön. Kehyksen tarkoituksena on luoda Gosportiin kulttuuri, joka tukee tehokasta viestintää ja tunnustusten antamista sekä yksittäisille henkilöille että tiimeille. Kehys sisältää erilaisia komponentteja ja tekee tunnustusten jakamisesta normin, kun työntekijä on suoriutunut hyvin perustehtävistään tai erityistehtävistä.
Arvoketjumme 41 Arvoketjumme Pakkauksilla on merkittävä rooli ruuan arvoketjussa. Työskentelemme globaalien kuluttajatuoteyritysten kanssa, jotka asettavat korkeita vaatimuksia käyttämilleen pakkauksille. Yhdessä asiakkaidemme kanssa kehitämme uusia ja entistä kestävämpiä pakkauksia, jotka auttavat suojaamaan tuotteita niiden matkalla kuluttajan luo. Ruoan tuotannon, kuljetuksen ja kulutuksen ympäristövaikutukset ovat merkittäviä kaikkialla maailmassa. Pakkausten avulla näitä vaikutuksia voidaan osittain kompensoida hyvä pakkaaminen esimerkiksi vähentää jätteeksi päätyvän ruoan määrää. Ympäristöystävällisempien pakkausten kysyntä on jatkuvasti kasvussa, vaikka aina ei olekaan itsestään selvää, mikä olisi sopivin ratkaisu.
Arvoketjumme 42 Vastuullinen raaka-aineiden hankinta Hankinnan kriteerit Raaka-ainevalinta vaikuttaa merkittävästi pakkauksen elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin. Raakaainetta valittaessa on tarkasteltava pakkauksen ympäristövaikutuksia koko elinkaaren ajalta unohtamatta pakkauksen ensisijaista tehtävää, tuotteen suojaamista. Ympäristövaikutukset voivat olla merkittäviä, vaikka kyse olisikin uusiutuvista luonnonvaroista valmistetusta raaka-aineesta, kuten kartongista. Yksi tärkeä kartongin kestävän kehityksen kriteeri on kuidun lähteen laillisuus ja hyväksyttävyys. Euroopan unionin puutavaraasetuksen (EU Timber Regulation) tarkoituksena on luoda oikeudellinen kehys, jolla pyritään vähentämään sitä riskiä, että laittomista puuhakkuista peräisin olevaa puutavaraa ja puutuotteita mukaanlukien puukuitua päätyy EU:n markkinoille. Olemme yhdessä toimittajiemme kanssa ottaneet käyttöön menetelmiä ja työkaluja hallitaksemme kuidun alkuperään liittyvää riskiä. Kartonkia raaka-aineena käyttävillä yksiköillämme Euroopassa, Venäjällä, Turkissa, Kiinassa, Etelä- Afrikassa ja Oseaniassa on sertifioitu vastuullisesti kasvatetun metsän ja puun alkuperäketjun hallintajärjestelmä PEFC (Programme for the Endorsment of Forest Certification Scheme). Yhdessä niiden tavarantoimittajiemme kanssa, joiden puuraaka-aineet ovat sertifioiduista metsistä, ylläpidämme sertifioiutua alkuperänseurantaa (Chain of Custody), joka kattaa koko ketjun aina metsästä valmiiksi tuotteeksi asti. Tarjoilupakkausten ja joustopakkausten valmistusta varten ostamme raaka-aineita rajalliselta joukolta luotettavia, kilpailukykyisiä, hyvämaineisia ja sitoutuneita tavarantoimittajia, jotka pystyvät täyttämään meidän ja asiakkaidemme asettamat tuotteiden laatuun ja vastuullisuuteen liittyvät tiukat standardit ja vaatimukset. Raaka-aineiden tasalaatuisuus ja kestävyys ovat meille erittäin tärkeitä tekijöitä, koska valmistamme pääasiassa elintarvikkeisiin kosketuksessa olevia pakkauksia. Molded Fiber segmentin tuotteet valmistetaan kokonaan kierrätyskuidusta kuten keräyspaperista. Euroopassa Molded Fiber -segmentillä on omaa keräyspaperiliiketoimintaa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on hankkia keräyspaperia segmentin eurooppalaisille tuotantoyksiköille. Venäjällä, Oseaniassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa ostamme keräyspaperia ulkopuolisilta toimittajilta. Keräyspaperin alkuperä kuluttaja- tai teollisuuskäyttö vaihtelee maittain riippuen siitä, kuin pitkälle kehittynyt kansallinen paperinkierrätysjärjestelmä on. Segmentti tutkii jatkuvasti uusia mahdollisia raaka-aineita, joita voidaan käyttää pakkausten valmistuksessa. Vuonna 2014 segmentissä kehitettiin prosessi, jossa voidaan osittain käyttää ruohoa kananmunapakkausten raaka-aineena. Kehitystyön tuloksena Greenest-kananmunapakkaukset tuotiin markkinoille Hollannissa alkuvuonna 2015. Edellytämme kaikkien tavarantoimittajiemme noudattavan eettisiä toimintaohjeitamme toimittajille ja alihankkijoille (Supplier Code of Conduct). Eettiset toimintaohjeemme edellyttävät, että tavarantoimittajamme noudattavat standardejamme, jotka liittyvät muun muassa lapsi- ja pakkotyövoiman käyttöön, häirintään, tasavertaisiin mahdollisuuksiin, järjestäytymisvapauteen, työturvallisuuteen ja terveyteen ja palkkaukseen. Tavarantoimittajamme ovat myös vastuussa siitä, että heidän alihankkijansa noudattavat eettisiä toimintaohjeitamme. Tuotantolaitoksemme huolehtivat hankinnoistaan pääasiassa itsenäisesti noudattaen konsernin eettisten toimintaohjeiden periaatteita. Tuotantolaitokset vastaavat siitä, että tuntevat toimittajansa ja tekevät auditointeja tarvittaessa. Sekä sisäiset että ulkoiset vaatimukset toimitusketjujen tuntemisesta ja jäljitettävyydestä ovat kasvaneet ja arvioimme ja kehitämme parhaillaan hankintoihin liittyviä politiikkoja, prosesseja ja seurantaa. Läpikäymme eettiset toimintaohjeet toimittajille ja alihankkijoille (Supplier Code of Conduct) ja arvioimme tavarantoimittajien tuntemiseen (Know Your Supplier) liittyviä prosesseja konsernin, liiketoimintasegmenttien ja tuotantoyksiköiden tasolla. Tulemme raportoimaan uudistuksen etenemisestä tulevissa Kestävän kehityksen raporteissa.
Arvoketjumme 43 Asiakkaamme Vuoden 2014 lopussa tapahtuneen Filmsliiketoimintassegmentin myynnin jälkeen käytännössä kaikki valmistamamme pakkaukset ovat kuluttajatuotepakkauksia. Pakkauksillamme on suuri merkitys elintarvikkeiden ja terveydenhoitotuotteiden suojaamisessa ennen niiden käyttöä. Pakkaukset myös tukevat kustannustehokasta logistiikkaa ja vähentävät jätteeksi päätyvän ruoan määrää toimitusketjussa. Tuotteen suojaamisen lisäksi pakkauksella on useita muita tehtäviä. Se esimerkiksi helpottaa jakelua ja esillepanoa. Koska valmistamme pääasiassa elintarvikkeisiin kosketuksessa olevia pakkauksia, nämä tehtävät on aina pidettävä mielessä uusia pakkauksia kehitettäessä. Monet asiakkaamme asettavat vastuullisuustavoitteita käyttämilleen pakkauksille. He myös arvioivat jatkuvasti pakkausstrategioitaan ja pohtivat, miten voisivat maksimoida tuotteidensa myönteiset ja minimoida kielteiset vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan. Tämä luo mahdollisuuksia pakkausinnovaatioille, olipa sitten kyse pienistä tuoteparannuksista tai uusista mullistavista ratkaisuista, ja tekee pakkausteollisuudesta erittäin kiinnostavan toimialan. Julkisessa keskustelussa keskitytään usein vain pakkausjätteeseen johtuen siitä, että roskaavat tyhjät pakkaukset on usein helpointa huomata. Kaupungistuvassa maailmassamme, jossa yhä harvemmat asuvat lähellä elintarviketuotantoa, asiaa on kuitenkin tarkasteltava kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon tuotteiden suojaaminen parhaalla mahdollisella tavalla, ruokahävikin vähentäminen ja logistinen tehokkuus. Helpompi kierrätettävyys käytön jälkeen on merkittävä innovaatioita ohjaava tekijä. Kymmenen suurimman asiakkaan osuus liikevaihdostamme on noin 30 prosenttia. Suurin osa liikevaihdostamme tulee siis paikallisilta asiakkailta eri puolilla maailmaa. Kehitämme useimmat innovaatioistamme suurimpien asiakkaidemme kanssa. Vahva panostuksemme ja investointimme innovaatioihin hyödyttää myös niitä paikallisia asiakkaitamme, joita palvelemme. Lue lisää yhteydenpidostamme asiakkaidemme kanssa.
Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksemme 44 Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksemme Kestävä liiketoiminta on kannattavaa, tuottaa positiivista kassavirtaa ja luo arvoa sidosryhmillemme Maailmanlaajuisena yhtiönä, jolla on toimintaa 68 tuotantolaitoksessa ja yksiköitä 34 maassa, luomme arvoa ja vaikutamme useisiin eri sidosryhmiin. Tavoitteenamme on minimoida toimintamme ja tuotteidemme kielteiset ympäristövaikutukset ja maksimoida yhteiskuntaan kohdistuvat myönteiset vaikutukset. Vahvan taloudellisen tuloksemme avulla pystymme panostamaan myös muihin kestävän kehityksen osa-alueisiin: kohdentamaan resursseja entistä ympäristöystävällisempien pakkausratkaisujen kehittämiseen asiakkaillemme ja turvaamaan työntekijöidemme työpaikkojen säilymisen. Taloudellinen vastuu Tavoitteenamme on vuotuinen 5-7 prosentin orgaaninen kasvu, minkä lisäksi kasvamme yritysostoilla. Pyrimme kannattavaan kasvuun, joka perustuu hyvään kilpailuasemaan ja hyvään taloudelliseen tulokseen. Olemme keskittyneet ruuan ja juoman pakkaamiseen liittyvään liiketoimintaan. Se tarjoaa kannattavia kasvumahdollisuuksia kaikkialla maailmassa ja maailmanlaajuisen verkostomme ja osaamisemme ansiosta uskomme, että meillä on vahva kilpailuasema. Vahvan taloudellisen tuloksemme ja asemamme ansiosta pystymme luomaan sidosryhmillemme sekä suoraan että välillisesti taloudellista hyvinvointia. Toimintamme luo työpaikkoja ja vaurautta niissä maissa, joissa toimimme. Toteutamme kasvustrategiaamme investoimalla nykyisen kapasiteettimme ylläpitoon tai hankkimalla uutta kapasiteettia sekä tekemällä yritysostoja. Investointeihin Tuotettu ja jaettu taloudellinen hyöty (milj. euroa) 2013 2014 Asiakkaat (liikevaihto) 2 161 2 236 Tavaroiden ja palveluiden tuottajat (hankinnat ja investoinnit) 1 310 1 359 Tuotettu taloudellinen hyöty 851 877 Henkilöstö (henkilöstökulut) 438 444 Osakkeenomistajat (osingot) 58 59 Rahoittajat (nettorahoituskulut) 23 29 Julkinen sektori (verot) 13 15 Jaettu taloudellinen hyöty 532 547 Konserniin jätetty hyöty 319 330 Vuonna 2014 emme vastaanottaneet merkittäviä taloudellisia avustuksia paikallisilta hallituksilta toimintamaissamme. Lisätietoja konsernin taloudellisesta tuloksesta on vuoden 2014 Tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa. ja yrityskauppoihin liittyvässä päätöksenteossa otamme huomioon myös ympäristöön sekä sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuuseen liittyvät seikat. Teemme perusteellisen ostokohteen tarkastusprosessin (due diligence), kun arvioimme mahdollisia yritysostojen kohteita. Kannattava liiketoiminta luo vaurautta osakkeenomistajillemme. Maksamalla osinkoja osallistumme myös tieteen ja taiteen tukemiseen Suomessa. Suurin osakkeenomistajamme on Suomen Kulttuurirahasto, joka on suomalaisen tieteen, taiteen ja kulttuurielämän eri alojen toimintaa tukeva yksityinen säätiö. Kannattava liiketoiminta luo vaurautta myös julkiselle sektorille maksettujen verojen, tulevan kasvun sekä investointien muodossa. Huhtamäki veronmaksajana Tavoitteenamme on, että liiketoimintamme on kannattavaa kaikkialla missä toimimme. Kannattava liiketoiminta luo verotuloja, jotka hyödyttävät paikallisia yhteisöjä. Olemme sitoutuneet maksamaan kaikki verot ja noudattamaan niihin liittyvää paikallista lainsäädäntöä ja säädöksiä kaikissa maissa, joissa toimimme. Paikallisen lainsäädännön ja säädösten lisäksi Huhtamäen arvot ja eettisten toimintaohjeidemme vaatimukset ylittävät maantieteelliset rajat ja muodostavat liiketoiminnallemme yhtenäiset raamit.
Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksemme 45 Toimintaperiaatteisiimme kuuluu myös verotuksen ennustettavuuden ja optimoinnin varmistaminen. Sen lisäksi, että huolehdimme verojen maksusta kaikkialla, pyrimme myös varmistamaan, ettemme maksa liikaa veroja ja että saamme hyödyn paikallisten verosäännösten mahdollistamista verovähennyksistä. Noudatamme myös OECD:n siirtohinnoitteluohjeita. Liiketoimintaamme liittyviä päätöksiä ohjaavat strategiamme, taloudelliset tavoitteemme ja kaupallinen ympäristömme sekä se, että pyrimme aina palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Verotus on tämän palapelin yksi osa, joka täytyy ottaa huomioon, mutta se ei koskaan hallitse kokonaisuutta. Yhteiskuntasuhteet ja hyväntekeväisyys Huhtikuun 2015 alussa meillä oli toimintaa 68 tuotantolaitoksessa ja yksiköitä 34 maassa. Liiketoimintamme tuottaa arvoa ja sillä on vaikutusta useisiin sidosryhmiin paikallisesti. Tuotantolaitoksemme eivät ole keskimäärin suuria. Keskimääräinen liikevaihto on 40 milj. euroa ja työntekijöiden määrä 200. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat tyypillisesti teollisuusalueilla tai asiakkaidemme toimittajakylissä lähellä markkinoita. Tavoitteenamme on minimoida toimintamme ja tuotteidemme kielteiset ympäristövaikutukset ja maksimoida myönteiset yhteiskunnalliset vaikutukset kaikissa toimipaikoissamme. Haluamme olla hyvä yrityskansalainen ja otamme vastuun toiminnastamme, ihmisistä ja ympäröivästä yhteisöstä. Useat tuotantolaitoksemme osallistuvat paikallisiin hyväntekeväisyysprojekteihin lahjoittamalla rahaa tai tekemällä vapaaehtoistyötä. Alla muutamia esimerkkejä siitä, miten tuemme paikallisia yhteisöjä. Venäjä Tarjoilupakkaus- ja kuitupakkausyksikkömme Ivanteevkassa lähellä Moskovaa on löytänyt useita tapoja auttaa paikallisia apua tarvitsevia lapsia. Vapaaehtoistyön kautta työntekijämme ovat tukeneet paikallista lasten kuntoutuskeskusta, vammaisten lasten yhteisöä ja Ronald McDonald -taloa. Työhön on sisältynyt virkistysmatkoja lapsille historiallisiin kohteisiin lähellä Moskovaa, uuden vuoden lahjoja ja huutokauppa, jossa kerättiin rahaa lapsille tarkoitettuun toimintaan. Huhtikuussa 2014 tehtaalla järjestettiin lisäksi lähikouluille avoimien ovien päivä, jonka aikana noin 200 koululaista tutustui tehtaaseen. Pääosa tehtaan työntekijöistä osallistui myös vapaaehtoisena lauantaityönä paikallisen joen rannan siivoukseen. Suomi, pääkonttori Huhtamäen pääkonttori on perinteisten joulukorttien lähettämisen sijaan tukenut useana vuonna erilaisia hyväntekeväisyyshankkeita. Vuonna 2014 halusimme tukea lahjoituksella Punaisen ristin työtä Ebolan pysäyttämiseksi Länsi-Afrikassa. Turkki Kesällä 2014 tarjoilupakkaustehtaamme Istanbulissa oli toiminut 36 kuukautta ilman työtapaturmia. Yksikkö sai tästä saavutuksesta Zero Accidents Club:iltamme kunniamaininnan ja 10 000 euron rahapalkinnon. Yksikön työntekijät päättivät yksimielisesti lahjoittaa palkintosumman Turkish Educational Foundation -säätiön SOMA Hope Fund -rahastolle auttaakseen toukokuussa 2014 Soman alueella Manisassa tapahtuneen hiilikaivosonnettomuuden uhreja. Yli 300 ihmistä kuoli Turkin historian pahimmassa kaivosonnettomuusdessa. SOMA Hope Fund -rahasto jakaa apurahoja opiskelijoille, joiden vanhemmat ovat kuolleet tai pysyvästi vammautuneet hiilikaivosonnettomuudessa.
Huhtamäki Oyj Miestentie 9 02150 Espoo Puh: 010 686 7000 Fax: 010 686 7992 communications(at)huhtamaki.com