Sivu 1 Viikkotiedote 30.1.2015 vko 5 Info-päivä koululla lauantaina 31.1.2015 Päivä on koulupäivä. Luokilla 1-5 klo 9-12. Luokilla 6-9 klo 9-12.30. Oppilastöiden näyttely ja avoimet ovet klo 11-14.00. Hei vanhemmat! Huomiselle lumenveistopäivälle tarvittaneen kodeista erilaisia lumentyöstövälineitä kuten puutarhalapioita, pistolapioita, paistinlastoja ja muita lumen koverrukseen sopivia välineitä. Vanhat käsisahat käyvät hyvin lumenveistoon. Muistakaa nimetä työkalut, niin ne löytävät vielä tiensä kotiin. Lahjoituksia saa jättää koululle välituntikäyttöön. Tänä talvena näyttää lunta riittävän Kouluun ilmoittautumispäivä torstaina 5.2.2015 Nykyinen ensimmäinen luokka järjestää koulutulokkaiden perheille kahvituksen. Kouluun ilmoittautumisessa tulevilla 1.luokkalaisilla on mm. meriseikkailu ja kouluun tutustumista. Ilmoittautumispäivä klo 15.00-17.00. Johtokunta tiedottaa Johtokunta kokoontuu seuraavan kerran ke 25.2.2015. Koulun juhlavuosi 30v Koulumme täyttää tänä vuonna kunniakkaat 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään monenlaisia juhlallisuuksia pitkin lukuvuotta, ja juhlavuosi huipentuu 30-vuotisgaalaan. Juhlavuoden tapahtumien järjestelyyn osallistuvat niin oppilaat, opettajat kuin johtokunta ja vanhemmatkin. Keittiö tiedottaa Lounas Välipala vko 6 02.02. Broileripasta, riisisalaatti Mustikkakiisseli 03.02. Sosekeitto, raejuusto, patonki, paprika Vispipuuro 04.02. Kalapihvit, perunat, kastike, punajuuri Hedelmämousse 05.02. Uuniperunat, kasvistäyte, fetasalaatti Teeleipä, juusto 06.02. Ohrapuuro, marjakiisseli, rieska, juusto, kurkku Omenapaistos
Luokkakohtaiset tiedotteet III IV V-VI VIII Liikunnassa luistelua. Kypärä, luistimet ja vesipullot mukaan. Ulkoliikunta! Luistimet, juomapullo, kypärä (!) ja reipas mieli mukkaan! Liikunnassa hiihtoa. Saa ottaa eväät mukaan. 8.-luokkalaiset tekevät kotitöitä esimerkiksi siivoista, lastenhoitoa, lumitöitä ym. rahankeruuna. Yhteydenotot luokanopettajaan. Tiina 044 735 8718 IX Ruotsin jakso päättyy 6.2. Jakson lopussa pidetään koe. Seuraava saksan jakso on 10.2. 27.2. Koe on hiihtolomaa edeltävällä viikolla. T. Pauli Liikuntatunnit tiistaina klo 14.00-15.30. Menemme luistelemaan. Kypärät ja muut tarvikkeet mukaan. Ruotsin jakso päättyy 30.1. Jakson lopussa pidetään koe. Seuraava saksan jakso on 2.2. 27.2. Koe on hiihtolomaa edeltävällä viikolla. T. Pauli Tarinajoogaa Keskiviikkona klo 15.30-16.15 Steinerkoululla Eurytmia-salissa 12 kertaa - 21.1. 15.4. (Huom! ei hiihtolomaviikolla 4.3. tunteja) Lapsijooga vaikuttaa positiivisesti ja monimuotoisesti kehon ja mielen kehitykseen. Kehon tuntemus vahvistuu ja motoriikka paranee. Harjoitus vahvistaa lihasten kuntoa ja joustavuutta. Mieli rauhoittuu ja keskittymiskyky paranee harjoittelun myötä. Mentaalinen osa ihmisestä tasoittuu ja se auttaa ajattelussa ja keskittymisessä. Joogan myötä itsetunto vahvistuu. Nuori oppii rentoutumaan ja päästämään irti asioista. Ennen kaikkea joogatunti on myönteinen elämys lapselle. Lapset tekevät harjoituksia pienissä ryhmissä. Joogatunnit ovat osallistujille maksuttomia, sillä toimintaa tuetaan Opetushallituksen kerhotoiminnan kehittämisavustuksella. Etusija ryhmään on koulun omilla oppilailla, mutta jos ryhmää ei muuten saada kasaan, voi osallistujia ottaa muistakin koululaisista. HUOM!!! ILMOITTAUTUMINEN TOIVOTTAVAA! Lisäinfo ja ilmottautuminen: Aksana Kurola 044-3131408, aksana@yoganature.fi
Rovaniemi, terveydenhuolon palvelut Suun terveydenhuolto tiedottaa: Suun terveydenhuollon kutsukäytäntö on muuttunut. Jatkossa alle 15-vuotiaille postitetaan koteihin kehotus varata aika suun terveydenhuoltoon henkilökohtaisen hoitosuunnitelman mukaisin määräajoin. Ajan varaamiseksi voitte olla yhteydessä suun terveydenhuoltoon joko soittamalla keskitettyyn ajanvaraukseen tai käymällä hammashoitolassa. Kun aika varataan itse, on todennäköisempää, että se sopii. Näin vältytään turhilta ajan vaihdoilta sekä vähennetään peruuttamattomia poisjääntejä. Kuljetuskoululaisille (koululaiset, joille järjestetään yhteiskuljetus hammashoitolaan) lähetään edelleen valmiit ajat. 15 vuotta täyttäneille ei lähetetä kutsua vaan he varaavat ajan viimeisimmällä käynnillä sovitun yksilöllisen hoitovälin mukaan. Mikäli joudutte perumaan jo kertaalleen varatun ajan, huolehdittehan uuden ajan sopimisesta itse. Varattu aika tulee perua edellisenä päivänä klo 14 mennessä. 15 vuotta täyttäneiltä peritään peruuttamattomasta käynnistä asiakasmaksu-asetuksen mukainen maksu 39,60. Annetaan! Vihreä nahkasohva, kahden istuttava (leveys n. 145 cm). Voi hakea heti. Tiedustelut puh. 040-5064997 (Jari) Teemakerhoja Kansallinen Lastenliitto, Rovaniemen paikallisyhdistys ry järjestää teemakerhoja kaiken ikäisille lapsille. Alakouluikäisille mm. askartelu ja korukerho Lähteentiellä maanantaisin 17.30. 18.30. Lisätietoa: www.teemakerhot.fi/lappi/kerhotarjonta-kevat-2015/
Rovaniemen steinerkoulu 30 vuotta! Juhlavuoden ensimmäisen seminaarin aiheena on steinerpedagogiikan taustalla oleva henkinen ihmiskäsitys, joka syventää ihmistuntemusta ja luo elämänhallinnan puitteet. Miten steinerkoulu onnistuu lapsen kasvatusvastuussa matkalla kohti henkistä yksilöllisyyttä? Millä tavalla aikuinen voi kehittää kasvattajan taitojaan ja itsetuntemustaan? Seminaarin luennoitsijaksi on kutsuttu pitkän uran tehnyt steinerpedagogi ULLA AHMAVAARA, jonka edellinen vierailu noin kaksi vuotta sitten oli menestys. Luennot: PE 27.3.2015 klo 17.30 20.00 STEINERKASVATUKSEN SYVEMMÄT TASOT Henkinen ihmiskäsitys steinerpedagogiikan taustalla Temperamentit ja yksilöllisyys Opettaja kasvattajana LA 28.3.2015 klo 10.00 15.00 ITSEKASVATUS Itsekasvatus lähtee itsetuntemuksesta Miten toimin kasvattajana, ihmisenä? Mikä on temperamenttini, mitkä tunteet ovat minussa vallitsevia? Elämänkaari ja elämänhallinta Sisältää taiteellisen harjoituksen: vesivärimaalaus Paikka: Rovaniemen steinerkoulu, Lähteentie 16 Kustannukset: Perjantain luentomaksu 10,-, lauantain 20,-. PE-LA hintaan 25,-. Koulun 8. luokka järjestää kahvimyyntiä ja myy lauantaille myös keittolounaan. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Pia Huistinoja, p. 0447471486 (tekstiviesti) Ennakkoilmoitus seuraavasta kurssista: 24.-25.4.2015 Bothmer-voimistelukurssi Iida-Eija Tilleksen johdolla! Kurssisisältö ja aikataulu varmistuvat lähiviikkoina. Tiedustelut ja ennakkoilmoittautumiset: Pia Huistinoja, p. 0447471486 (tekstiviesti tai soittopyyntö)
KEVÄÄN 2015 TYÖ- JA LOMA-AJAT Kevätlukukausi ke 7.1. la 30.5.2015 III kuninkaan juhla 7.1.2015 Avoimet ovet la 31.1.2015 (lauantaikoulupäivä) Hiihtoloma vko 10 (2. 6.3.2015) Kuukausijuhla pe 20.3.2015 Pääsiäisloma to 2.4. ma 6.4.2015 Helaloma 14. 17.5.2015 PUHELIMET OPETTAJAINHUONE 045 875 2447 (ei viestejä) Sähköpostit opettajat@rovaniemensteinerkoulu.fi 1. lk Anniina Hakkarainen 044 741 3639 2. lk Petra Raudaskoski 044 745 7627 3. lk Paula Säynäjäkangas, opettajakunnan pj 044 755 6239 4. lk Elina Ollanketo, opettajakunnan sihteeri 044 745 3642 5. lk Jemina Pietilä 044 735 9788 6. lk Maria Lankila 044 754 8697 7. lk Helena Lohtaja, vuosirehtori 044 721 9164 8. lk Tiina Meriläinen 044 735 8718 9. lk Lotta Hirvas, oppilashuoltoryhmä 044 750 4635 matematiikka, fysiikka Miia Vapa 044 557 6747 saksa, englanti Florian Rosner 044 739 8063 eurytmia Pia Huistinoja, oppilashuoltoryhmä 044 747 1486 saksa, ruotsi Pauli Seppälä 044 747 0839 veisto Jan Leutola 050 412 8166