Suomen Pyöräilyunioni ry VUOSIKERTOMUS 2014 PYÖRÄILY LIIKUTTAA ENEMMÄN Hallitus 01.04.2015 Vuosikokous 22.04.2015 0
Sisällysluettelo: 1. Yleiskatsaus 2. Liittokokoukset 3. Hallinto 4. Jäsenistö 5. Jäsenyydet ja edustukset 6. Koulutustoiminta 7. Tiedotustoiminta 8. Valmennustoiminta 9. Huippu-urheilu ja kilpailutoiminta, jaostot, tuomaritoiminta 10. Hankkeet ja ohjelmat 11. Nuorisotoiminta ja nuorisopyöräily 12. Aikuisliikunta ja harrastepyöräily 13. Talous 14. Tuloslaskelma ja tase 15. Tilinpäätöksen liitetiedot (erillinen liite) 16. Hallituksen ja tilintarkastajan allekirjoitukset 17. Tilintarkastuskertomus 18. Jäsenseurat 1
1. YLEISKATSAUS Toimintavuosi 2014 oli ensimmäinen vuosi uuden strategian ohjatessa toiminnan toteuttamista. Kaikilta osin uuden strategian ohjaama toiminta ei toteutunut suunnitellusti. Parhaiten toiminnan toteutus onnistui huippu-urheilun osa-alueella keväällä käynnistetyn Huippupyöräily-yksikön johdolla. Pyöräily on yleisesti edelleen pitänyt asemansa kilpailumuotona ja erinomaisena harrastuksena. Kansainvälisen menestyksen myötä olemme säilyttäneet asemamme ja pyöräily on saanut ammattilaistemme kautta ansaittua julkisuutta. Lasten ja nuorten pyöräilyharrastuksessa on tapahtunut myös myönteistä edistystä. Perinteisen maantieja maastopyöräilyn rinnalle alamäkipyöräily ja BMX ovat tuoneet lisää nuoria harrastajia niin lajiin kuin seuroihinkin. Kunto- ja harrasteliikunnassa pyöräily on lasten ja aikuisten harrastetuin liikuntamuoto kävelyn jälkeen. Pyöräilyharrastuksen toteutuminen seuratoiminnan ulkopuolella on pyöräilyseuroille haaste ja toisaalta pyöräilyn suosio luo valtavat mahdollisuudet. Kuntotapahtumien määrä ja laatu ovat kehittyneet suotuisasti. Paikallisille ja erityisesti suurille hyvin organisoiduille tapahtumille on selkeästi kysyntää. Harjoitus- ja kilpailutapahtumien järjestäminen on tulevaisuudessa erityisen vaativa, koska vapaaehtoistekijät vnhenevat ja heidän määränsä vähenee. Kilpailuihin ja tapahtumiin soveltuvien, turvallisten paikkojen löytyminen on vuosi vuodelta haasteellisempaa. Vapaaehtoispohjaisiin seurajohtajan, ohjaajan ja valmentajan pidempiaikaisiin tehtäviin ei sitouduta samalla vakavuudella kuin aikaisemmin. Vapaaehtoisena voidaan kyllä osallistua yksittäiseen tapahtumaan tai projektiin, mutta pidempiaikainen sitoutuminen on valitettavasti hiipunut. Kilpapyöräily ei ole kuulunut yleisön suosimiin lajeihin maassamme, joten näkyvyys ja arvostus eivät ole kansallisesti parhaat mahdolliset. Tästä huolimatta pyöräilijämme ovat menestyneet kansainvälisillä kentillä varsin hyvin. Maantiepyöräilijöistämme Jussi Veikkanen ja Joonas Henttala ajoivat ProTeam luokkaan kuuluvissa ammattilaistallissa. Myös muutamia muita pyöräilijöitä on päässyt ajamaan Continental talleihin. Erinomaisesti ovat edistyneet Matti Manninen ja Samuel Pökälä. Alamäkipyöräilijöistä Matti Lehikoisen seuraajaa alamäkipyöräilyn maailman kärkeen ei vielä ole löytynyt. Naisten maantiepyöräilyssä Sari Saarelainen ja Lotta Lepistö ovat lähestymässä naispyöräilyn kärkeä. Maastopyöräilyssä Jukka Vastarata jatkaa paikkansa puolustamista kansainvälisessä kärjessä ja hänen vanavedessään mukaan on pääsemässä nuori Sasu Halme. Ratapyöräilyssä kansainvälisen kärjen vauhtiin ovat olleet tutustumassa Anton Aro, Mika Simola, Pia Pensaari, Elisa Turunen ja nuori Sara Ferrara. Nuorisotoiminnassa alueellista leiritoimintaa tuettiin nuorisojaoston toimesta. Valtakunnallinen leiri toteutettiin Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toimesta Pikku-syötteellä. Nuorten seuratoiminnan kehittämistä on tuettu Fillarinappula- ja Kilpapyöräilykoulutoiminnan avulla. Nuorten Kultainen Kampi kilpailujärjestelmä maantie-, maasto- ja ratapyöräilyssä ovat tuoneet hyvää tulosta. Koululaispyöräilyprojektin avulla pyritään tukemaan koulujen ja seurojen nuorisotoimintaa. Peruskoulujen opettajille tarkoitettu Fillaripäivä materiaali oli tulostettavissa Internetin materiaalisalkussa. Harrastepyöräilyn mahdollisuudet on huomioitu muutamissa seuroissa, mutta paljon on vielä tehtävää harrastetoiminnan kehittämiseksi. Toimet koulutusmateriaalin ja koulutusjärjestelmän kehittämistä ja ohjaajakoulutuksen toteuttamista jatkettiin kaudella 2014. 1
Masterpyöräilyjaosto toteutti kansallisen Mastercupin, johon kuului viisitoista osakilpailua. Osakilpailuista lähes puolet oli yhteislähtöisiä ja mukaan sopi pari etappiajoakin, kun aikaisemmin osakilpailut ovat olleet lähinnä aika-ajokilpailuja. Jaoston toimesta organisoitiin masterluokkien PM-, EM- ja MM-kilpailuihin osallistumista. Vauhtilajienjaosto on edistänyt alamäki- ja BMX pyöräilyn kilpailu- ja leiritystoimintaa. BMX pyöräilyyn perustettiin oma lajijaosto ja toiminta aloitettiin virallisesti 1.1.2015. Parapyöräilyn integraation jatkotoimet ovat edenneet varsin mukavasti. Tandemparit Jarmo Ollanketo ja Marko Törmänen sekä Arttu Mäkinen ja Aki Turunen ovat kilpailleet aivan maailman kärjessä. Käsipyöräilijä Jani Peltopuro on lähestynyt kansainvälistä kärkeä. Lajiin tuli kauden aikana kansainväliselle tasolle kaksi uutta käsipyöräilijää, joista Teppo Polvi saavutti heti kaksi MM mitalia. Lajin julkisuuden ja lajitietoisuuden parantaminen tiedostusvälineiden edustajien ja suuren yleisön suhteen on ollut edelleen haasteellista. Lajin vähäisten talous- ja henkilöstöresurssien vuoksi niin ulkoisessa kuin sisäisessä tiedottamisessa on keskitytty Internetsivujen päivittämiseen. Koska Internet-sivujen merkitys on huomattavasti lisääntynyt, niin asiaan tullaan kiinnittämään jatkossa entistä enemmän. Kansallisen kilpailutoiminnan vireyttämistä ja kehittämistä jatkettiin toimintavuoden 2014 painopistealueena. Valmentajien koulutukseen panostettiin erityisesti ja kauden aikana järjestettiin valmentajatutkintoon tähtäävä koulutusjakso. Pyöräilyssä on kansainvälisen Pyöräilyliiton johdolla panostettu dopingin vastaisiin toimiin. Esim. lääkärintarkastukset ja säännölliset verikokeet ovat tulleet kansainvälisissä kilpailuissa pakollisiksi. SPU on tiedottamisen kautta lisännyt dopingin vastaisia toimia. ADT teki vuonna 2014 Suomessa ja ulkomailla tehtiin kaikkiaan 3020 testiä, joista pyöräilyssä tehtiin 65 (vuonna 2013 pyöräilyssä tehtiin 77 testiä). ADT:n vuonna 2014 tekemät dopingtestit jakautuivat puoliksi kilpailuiden ulkopuolisiin ja kilpailuiden aikana tehtyihin testeihin. Tavanomaisen testaustoiminnan lisäksi kiinnitettiin kuluneena vuonna erityistä huomiota dopingvalvonnan kehittämistyöhön. Maailman uuden antidopingsäännöstön mukainen uudistettu Suomen antidopingsäännöstö on tuonut mukanaan tärkeitä muutoksia dopingvalvontaan. Uuden antidopingsäännöstön mukaan dopingnäytteitä voidaan säilyttää ja analysoida uudelleen kymmenen vuoden ajan. Uuden antidopingsäännöstön myötä myös seuraamukset kovenevat. Rangaistuksissa on kuitenkin myös aiempaa enemmän tapauskohtaista joustoa. Harkintaa käytetään, jos kyseessä on esimerkiksi alaikäinen urheilija tai tahaton lääkeaineen käyttö. SPU on hyväksynyt WADA:n dopingsäännöt, toiminta- ja kilpailusääntöihin on lisätty eettisyyden ja reilunpelin ajatukset. Eettisyys ja jääviys on huomioitu myös hallinnon toimissa ja laadituissa ohjeissa. Tasa-arvoasioista on vastannut vuosikokouksen nimeämä henkilö. 2
SPU:n talousresurssit ovat vähäiset ja tämän myötä myös henkilöstöresurssit ovat rajatut. Vähäisistä resursseista huolimatta Pyöräilyunionin perustehtävät on saatu toteutettua varsin siedettävästi. Kaikkiin asetettuihin tavoitteisiin ja odotuksiin ei ole kuitenkaan voitu panostaa kaikkien odotusten mukaisesti, koska pyöräilyyn liittyvät tehtäväalueet ja toiminta ovat varsin laajat ja monialaiset. Pääosa tehtävistä on toteutettu vapaaehtoisvoimin, omantoimen ohella ilman korvauksia. Erityisesti lajijaostojen kautta kilpa- ja huippu-urheiluun suunnattu taloudellinen tuki ja henkilöresurssit ovat olleet vaatimattomat ja niinpä talousvastuu on osittain tai jopa kokonaan langennut jäsenseurojen sekä urheilijoiden varaan. Pyöräilyseurojen toiminnan kehittämiseksi on seurojen nuorisotoiminnan kehittämistä ja tukemista on jatkettava edelleen. Nykyisessä strategiassa keskeisimmäksi tavoitteeksi on asetettu harrastajamäärien lisääminen ja kilpailujen laadun kehittäminen. Uusia harrastajia pyritään saamaan perinteisten lajien ja erityisesti nuoria kiinnostavien vauhdikkaiden BMX ja DH lajien kautta. Ohjaajien ja valmentajien koulutus sekä alueellinen leiritys- ja kilpailutoiminta on huomioitava erityisesti seuraavien vuosien aikana. Ulkopuolisen rahoituksen osuuden kasvattaminen erilaisten avustusten ja jäsenseuroilta perittävien maksujen rinnalla on lisääntyvä ponnistus. Haasteena on myös kotimaisen kilpailutoiminnan kehittäminen, sillä vapaaehtoisten joukko on vähenevä voimavara tulevina vuosina. Vammaispyöräily pyritään huomioimaan koulutus-, leiritys- ja kilpailutoiminnassa. Omatoimisille harrastepyöräilijöille luodaan tuotteet, joiden avulla saadaan enemmän harrastajia mukaan pyöräilyseurojen toimintaan. Uusimpana lajimuotona pyöräilyssä on trial (Kuva Kari Mäkinen) 3
2. LIITTOKOKOUKSET 2.1. Kevätkokous Helsingissä 23.4.2014 Kevätkokous pidettiin Helsingissä, VALO toimitalon kokoustiloissa. Kokouksen avasi puheenjohtaja Mika Niskanen. Avauksen jälkeen Niskanen loi katsauksen vuoden 2013 toimintaan. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Mika Niskanen ja sihteeriksi toiminnanjohtaja Markku Nieminen. Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Anna Ronkainen (Prologi) ja Antero Aarnio (CCH). Ääntenlaskijoiksi valittiin Anna Ronkainen ja Antero Aarnio. Kokoukseen osallistui valtakirjan nojalla edustajat neljästä (4) jäsenseurasta, joilla oli yhteensä 12 ääntä. Edustetut seurat, edustajat ja äänimäärät; Cycle Club Helsinki Antero Aarnio 5 ääntä Helsingin Yliopisto ps. Prologi Anna Ronkainen 1 ääni Idrottsklubben-32 Juha Aintila 5 ääntä Teuvan Rivakka Jouko Haapala 1 ääni Ilman valtakirjaa kokokusessa olivat läsnä; Mika Vauhkonen, Markku Nieminen ja Mika Niskanen. Kokouksessa esitettiin tilinpäätös, tilintarkastajien lausunto ja vuosikertomus vuodelta 2013. Kokous päätti vahvistaa toimintavuoden 2013 tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Ehdollepanotoimikuntaan nimettiin; Esa Högnäsbacka, Katariina Laakkonen ja Sixten Wackström. Toimintasuunnitelma ja talousarvio muutettiin vastaamaan saatua toiminta-avustusta. 2.2. Syyskokous Tampereella 16.11.2014 Syyskokous pidettiin Tampereella, Varalan urheiluopiston kokoustiloissa. Kokouksen avasi puheenjohtaja Mika Niskanen. Avauksessaan puheenjohtaja loi katsauksen menneeseen kauteen ja hahmotteli tulevaisuuden haasteita. Liittokokouksen puheenjohtajana toimi Henry Sundberg ja sihteerinä toimistosihteeri Anne-Maarit Helasjoki-Vesanen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Timo Lampila, Immo Laine sekä Tapio Niemi. Ääntenlaskijoiksi valittiin Tapio Niemi ja Hannu Autio. Kokouksessa suoritetut palkitsemiset; Vuoden pyöräilijä Vuoden ratapyöräilijä Vuoden pyöräilyseura Vuoden tyttöpyöräilijä Vuoden poikapyöräilijä Kultainen Kampi seurakilpailu Ratapyöräilyseura Nuori ratapyöräilijä Tepo Polvi Anja Scarbrook Cycle Club Helsinki Seliina Manninen, OP-P Emil Ijäs, KorsKa KorsKa, CCH, OP-P CC Helsinki Michael Aarnio 4
Syyskokouksessa oli edustettuna valtakirjan nojalla 40 jäsenseuraa. Edustettuina olleiden seurojen äänimäärä oli kaikkiaan 138 ääntä. Syyskokouksessa edustetut seurat, edustajat ja äänimäärät: Aviapolis Cycling Team Eero Väisänen 2 ääntä BMX Helsinki Katariina Laakkonen 5 BMX Turku Annika Elomaa 1 Cycle Club Helsinki Antero Aarnio 5 Cyclos Kuusamo Sari Törmänen 5 Devexus Jaakko Järvinen 1 Helsingin Polkupyöräilijät Pekka Sirikä 5 ääntä Helsingin Työväen Luistelijat Johannes Leppänen 2 Hgin Yliopiston Ps Prologi Anna Ronkainen 1 Härkälän Haka Raine Kärkkäinen 2 Idrottsklubben -32 Juha Aintila 5 Jurvan Urheilijat Mikko Hautala 2 Jurvan Voima Reima Lyyluoma 2 Kangasalan Kisa Hannu Autio 4 Kauhajoen Karhu Leena Rinne 5 Koiviston Isku Jari Wiksten 5 Korson Kaiku Pasi Juntunen 5 Kouvolan Pyöräilijät Sanna Karjalainen 3 Laihian Luja Pekka Luhtala 2 Länsi-Uudenmaan Pyöräilijät Veijo Kaikula 3 Mountain Bike Club Finland Niko Ronkainen 4 Mynämäen Toverit Raimo Kytömaa 2 Oulu Triathlon & Cycling Club Jouko Kaarteenaho 5 Porin Tarmo Jyrki Lepistö 5 Pyörä-68 Turku Esa Lehto 3 Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat Jari Järvisalo 5 Retkikunta Messilä Racing Juho Sipilä 5 Riihimäen Kiista-Veikot Keijo Rajala 2 Seinäjoen Pyörä-Pojat Jouko Haapala 3 Suomen Kilpapyöräily/ Fincycling Juho Suikkari 1 Tampereen Pyörä-Pojat Ari Sarismala 5 Tampereen Pyörä-Union Jari Ollila 4 Tampereen Yritys Tapio Niemi 5 Team Kotikallio, Taivassalo Janita Richartz 2 Team Velo Cycling Pekka Niemi 5 Turun Urheiluliitto Ari Aalto 5 TWD-Länken Teppo Karhu 4 Wasa Velocity Salla Rinne 3 Velo Salo Minna Laulumaa 2 Päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti, että varsinaisilta jäseniltä peritään vuonna 2015 jäsenmaksua 150 euroa ja liittymismaksu on 500 euroa. Vahvistettiin hallituksen laatima vuoden 2015 toiminta- ja taloussuunnitelma. 5
2.2.1. Vallinnat Päätettiin asettaa seuraavat yksiköt, jaostot ja valiokunnat kaudelle 2015: Huippupyöräily-yksikkö, Harrastepyöräily-yksikkö, Nuorisopyöräily-yksikkö, Maantiepyöräilyjaosto, Maastopyöräilyjaosto, Masterjaosto, Ratapyöräilyjaosto, Vauhtilajien jaosto, BMX Racing jaosto, Sääntö- ja tuomarivaliokunta Hallituksen jäsenten määrästä suoritettiin äänestys. Lippuäänestyksen tuloksena hallituksen jäsenten määrä on 6 ja puheenjohtaja. Kuuden jäsenen kannalla oli 72 ääntä ja kahdeksan jäsenen kannalla 66 ääntä. Hallituksen jäseniksi valittiin yksimielisesti toimikaudeksi 2015 ja 2016 Jouko Haapala, Noora Kanerva ja Jari Ollila. Tilintarkastajaksi valittiin: Kare Kotiranta (KHT) ja varatilintarkastajana toimii Nexia tilintarkastusyhteisö. Pitkän päivätyön pyöräilyn ja erityisesti ratapyöräilyn parissa tehnyt Pertti Sirén kukitettiin vuosikokouksessa ja samalla häntä onniteltiin 70 vuotuispäivän johdosta. 6
3. HALLINTO 3.1. Liittohallitus Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kaksitoista (12) kertaa. Kokouksissa käsiteltiin kaikkiaan 143 asiakohtaa. Suomen Pyöräilyunioni ry:n hallitukseen toimintavuonna ovat kuuluneet puheenjohtajana Mika Niskanen (11), varapuheenjohtajana Jouko Haapala (12) sekä jäseninä Juha Aintila (11), Anna Ronkainen (12), Marek Salermo (9), Sari Törmänen (9). Hallituksen sihteerinä on toiminut toiminnanjohtaja Markku Nieminen (12). Kauden aikana hallituksesta erosivat Tommi Holmgren, Mika Hämäläinen ja Mika Vauhkonen. 3.2. Tilintarkastajat Tilintarkastajina toimi Kare Kotiranta (KHT) ja varatilintarkastajana toimii Nexia tilintarkastusyhteisö. 3.3. Valiokunnat 3.3.1. Työ- ja talousvaliokunta Hallituksen työ- ja talousvaliokuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajana Mika Niskanen sekä jäseninä Jouko Haapala ja toiminnanjohtaja Markku Nieminen on toiminut valiokunnan sihteerinä. 3.3.2. Tiedotusvaliokunta Hallituksen tiedotusvaliokuntaan ovat kuuluneet Anne-Maarit Helasjoki-Vesanen ja jaostojen nimeämät tiedotusvastaavat. 3.3.3. Sääntö- ja tuomarivaliokunta Hallituksen sääntö- ja tuomarivaliokuntaan ovat kuuluneet Björn Palm (pj.), jäseninä Anna Ronkainen, Pekka Luhtala, Samu Laine, Immo Laine, Aki Romppanen, Hannu Autio, Jaakko Kontula ja sihteerinä Markku Nieminen. 3.3.4. Ehdollepanolautakunta Liittokokouksen valitsemaan lautakuntaan ovat kuuluneet Esa Högnäsbacka, Katariina Laakkonen ja Sixten Wackström. 3.3.5. Koulutusvaliokunta Koulutusvaliokunnan muodostivat Antti Hagqvist ja Markku Nieminen. 3.3.6. Vammaispyöräilyvaliokunta Vammaispyöräilyvaliokunnan muodostivat Mikko Peltonen ja Antti Hagqvist 7
3.3.7. Tasa-arvovaltuutettu Hallituksen nimeämänä tasa-arvovaltuutettuna toimi Anne-Maarit Helasjoki-Vesanen. 3.4. Jaostot 3.4.1. Maantiepyöräilyjaosto Maantiepyöräilyjaoston puheenjohtajana toimi Ilpo Kyllönen sekä jäseninä, Kari Myyryläinen ja Tapio Niemi. Jaosto kokoontui kolme kertaa. 3.4.2. Maastopyöräilyjaosto Maastopyöräilyjaoston puheenjohtajana toimi Mikko Peltonen sekä jäseninä Tommi Halonen, Pasi Juntunen, Tuomas Turunen ja Antti Munnukka. Jaosto kokoontui neljä kertaa. 3.4.3. Ratapyöräilyjaosto Ratapyöräilyjaoston puheenjohtajana toimi Antti Aarnio sekä jäseninä Samu Ilonen ja Pertti Sirén. Jaosto kokoontui neljä kertaa. 3.4.4. Nuorisojaosto Nuorisojaoston puheenjohtajana toimi Jyrki Terävuo sekä jäseninä Esa Skyttä, Pekka Hartikka, Mikko Nokkonen, Visa Vaara ja Markku Väyrynen. Jaosto ei kokoontunut kauden aikana. 3.4.5. Masterpyöräilyjaosto Masterpyöräilyjaoston puheenjohtajana toimi Matti Loukonen ja Kari Pajanne sekä jäseninä Pekka Hartikka ja Johannes Leppänen. Jaosto kokoontui kaksi kertaa. 3.4.6. Vauhtilajien jaosto Vauhtilajien jaoston puheenjana toimi Juhana Koivisto sekä jäseninä Aku Hjelm, Kari Ormo, Juho Sipilä, Vesa Virta, Kari Wallenius (BMX) ja Jouni Jalkanen (BMX). 3.5. Toimihenkilöt Suomen Pyöräilyunioni henkilökuntaan kuuluivat seuraavat henkilöt: toiminnanjohtaja toimistosihteeri projektipäällikkö (30.6. asti) Markku Nieminen Anne-Maarit Helasjoki-Vesanen Mikko Peltonen 3.6. Toimisto- ja toimitilat Suomen Pyöräilyunionin toimisto sijaitsee Pasilan Toimitalosta vuokratuissa tiloissa osoitteessa Radiokatu 20, 3. kerros. Toimistolla oli käytössä yksi huone ja lisäksi lämmin kellarivarasto. Tampereen toimipiste sijaitsee osoitteessa Hämeenpuisto 28, 5. kerros. Maajoukkueasustusteiden varasto on Tampereen toimistossa. 8
4. JÄSENISTÖ 4.1. Jäsenseurat Suomen Pyöräilyunioni ry:n jäsenyydessä 31.12.2014 oli 126 jäsenseuraa. Toimintavuoden aikana jäseneksi hyväksyttiin kuusi uutta seuraa ja jäsenyydestä poistui yksi seura. Lisenssin omaavia pyöräilijöitä oli 96 jäsenseurassa. Luettelo jäsenseuroista on toimintakertomuksen kohdassa 15. Vapaaehtoisia pyöräilyseuroissa tai jaostoissa toimi kaikkiaan 13 800 henkilöä. 4.2. Lisenssiurheilijat Suomen Pyöräilyunionin rekisterissä oli 1224 kilpailulisenssin lunastanutta pyöräilijää. Kilpailulisenssin lunastaneista naisia oli 160 ja miehiä 1064. Kuvallinen lisenssi on laadittu kansainvälisen Pyöräilyliiton UCI:n ohjeiden mukaisesti. Lisenssin lunastaneiden pyöräilijöiden määrä pysyi samalla tasolla. Harrastelisenssejä lunastettiin 242, eli rekisteröityjä pyöräilijöitä oli kaikkiaan 1466. 4.3. Rekisterit Pyöräilijät on rekisteröity sporttirekisteriin. Pyöräilyunioni pitää yllä omaa jäsenrekisteriä, jossa on erikseen seurojen kirjeenvaihtajat, toimihenkilöt ja tuomarit. Rekisteriohjelmaan on liitetty lisenssikortin, ilmoittautumis- ja maksulomakkeen tulostus jne. Laskutusrekisteri on kirjanpitotoimistolla. Tuomarikortiston ylläpidosta vastaa Björn Palm. 9
5. JÄSENYYDET JA EDUSTUKSET 5.1. Jäsenyydet: Union Cycliste Internationale UCI Union Européenne de Cycliste UEC Nordiska Cykelförbundet NCF Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio VALO Suomen Olympiayhdistys ry OK Suomen Paralympiakomitea ry Palvelutyönantajat ry PalTa Pyöräilykuntien verkosto Poljin 5.2. Edustukset järjestöissä: Mika Niskanen Ulf Stenström Mika Niskanen Juha Aintila Pia Sundstedt Markku Nieminen Antti Hagqvist Mika Niskanen Markku Nieminen Pekka Sirkiä Markku Nieminen Mika Niskanen NCF:n hallituksen jäsen NCF:n veteraanikomitea Suomen Olympiayhdistys ry Suomen Olympiayhdistys ry, varalla Olympiakomitean urheilijavaliokunta Suomen Paralympiakomitea ry Suomen Paralympiakomitea ry, toinen edustaja Suomen Liikunta ja Urheilu ry Suomen Liikunta ja Urheilu, varalla Pyöräilykuntien verkosto Pyöräilykuntien verkosto, varalla UCI:n kurinpitovaliokunta 10
6. KOULUTUSTOIMINTA 6.1. Yleistä Suomen Pyöräilyunionin koulutustoiminnan kehittämisestä ja osin myös toteuttamisesta ovat vastanneet lajijaostot ja valiokunnat yhteistyössä Antti Hagqvistin ja toiminnanjohtajan kanssa. Tavoitteena on ollut pitkällä aikajänteellä kattavan ja ajantasaisen koulutusjärjestelmän luominen ja kehittäminen, sekä valtakunnallisella, alueellisella, että seuratasolla uuden kolmiportaisen VOK-koulutusjärjestelmän raameihin. Koulutuksen ja koulutusjärjestelmän kehittäminen ei kuitenkaan ole toteutunut toivotussa laajuudessa, koska koulutusjärjestelmän uudistusta ei ole kentällä sisäistetty. VALO:n alueiden ja opistojen tarjoama koulutus ei ole myöskään toivotulla tavalla tavoittanut seuratasoa. Lajijaostot ja valiokunnat ovat osittain vastanneet omaan toimialaansa kuuluvan koulutuksen kehittämisestä ja toteuttamisesta. Hallituksen toimesta on järjestetty toiminnan kehittämiseen ja erityisaloihin liittyviä seminaareja. Fillarinappulaprojekti on alle 10 vuotiaille tarkoitettua monipuolista ohjaustoimintaa. Kilpapyöräilykoulu on 10 15 vuotiaille suunnattua monipuolista pyöräilypainotteista ohjaustoimintaa. 6.2. Koulutusjärjestelmään kuuluva koulutus 6.2.1. Valmentaja- ja ohjaajakoulutus Seuroissa on toiminnassa mukana olevia rekisteröityjä valmentajia seuraavasti: 45 IItason ja 285 I-tason valmentajaa. Valmentajatutkinnon on suorittanut yhdeksän valmentajaa ja yliopistotason neljä valmentajaa. Lisäksi seuroissa toimii kymmeniä valmentajajärjestelmään kuulumattomia ohjaajia. IV tason ammattivalmentajatutkinnon AmVT:n näyttökokeen on hyväksyttävästi suorittanut kuusi valmentajaa. Lajikohtaiseen valmentajakoulutukseen osallistui kauden aikana 83 valmentajaa. Uutena koulutuksena toteutettiin harrastepyöräilyyn suunnattu ohjaajakoulutus. Koulutusmateriaalin suunnittelusta ja laatimisesta on vastannut Teemu Tenhunen. 6.2.2. Ohjaajakoulutus Pyöräilyn ohjaamisen valtakunnallinen koulutusjärjestelmä on suunniteltu vuosina 2014 2015, ja ensimmäiset kolme pyöräilynohjaajakurssia järjestettiin vuonna 2014. Seuraava koulutus pidetään keväällä 2015. Koulutusten tavoitteena on tuoda lisää osaamista pyöräilytoimintaan, erityisesti seuroihin ja pyöräilypalveluita tarjoaviin yrityksiin. 11
Pyöräilynohjaajien koulutusjärjestelmä Ohjaajien koulutusjärjestelmä Suomessa on 5-tasoinen. Ensimmäinen taso sisältää pyöräilyn ohjaamisen startti -kurssin. Lyhyen startin avulla koulutetaan apuohjaajia lenkeille ja retkille. Starttikurssin käyminen ei ole pakollista seuraavalle tasolle osallistumiseksi. Kakkostasolla koulutetaan pyöräilynohjaajia, jotka voivat järjestää ja ohjata lenkkejä ja retkiä. Pyöräilynohjaajat voivat myös vetää ohjaamisen startti -kursseja. Toimittuaan vuoden pyöräilynohjaajana ohjaaja voi halutessaan erikoistua maasto-, maantie- tai retkipyöräilynohjaajaksi. Maastopyöräilynohjaaja voi puolestaan vuoden ohjaajana toimimisen jälkeen edelleen erikoistua freeridepyöräilynohjaajaksi. Ylin taso on pyöräilykouluttaja, jolle maasto-, maantie- tai retkipyöräilynohjaaja voi kouluttautua toimittuaan ohjaajana kaksi vuotta. Pyöräilykouluttajat vastaavat jatkossa pyöräilynohjaaja- sekä erikoistumiskoulutusten vetämisestä. Ohjaamisen startti -koulutusten kesto on 3 tuntia, muut koulutukset kestävät noin 50 tuntia. Koulutukset koostuvat noin 10 tunnin omatoimisesta opiskelusta, noin 25 tunnin kontaktiopetuksesta, 10 tunnin käytännön harjoittelusta sekä loppukokeista. Koulutustasoille laaditaan yhteinen opetusmateriaali. Koulutukset ovat avoimia täysi-ikäisille. Koulutuksia voivat jatkossa järjestää pyöräilyseurat ja muut tahot, kunhan koulutusten vetäjien pätevyysvaatimukset täyttyvät. SPU vastaa kouluttajakoulutuksista. Tasojen 2 5 ohjaajat rekisteröidään SPU:n ohjaajarekisteriin. Koulutetut ohjaajat saavat käyttää ko. koulutustason ohjaajan nimikettä toiminnassaan. Ohjaajapätevyys edellyttää voimassaolevaa EA-todistusta. Pyöräilynohjaajakoulutukset käynnistyivät keväällä 2013. Ohjaamisen startti -koulutukset käynnistyivät vuonna 2014, maasto-, maantie- ja retkipyöräilykoulutukset alustavasti vuonna 2014/2015, freerideohjaajakoulutukset vuonna 2015/2016 sekä kouluttajakoulutukset vuonna 2016. Alkuvaiheessa koulutuksia pilotoidaan, joten koulutusten sisältö ja myös koko koulutusrunko tarkentuu käytännön kokemusten mukaan. Valmentaja- ja muut koulutukset täydentävät ohjaajien koulutusjärjestelmää. 12
6.2.3. Tuomarikoulutus Tuomareiden neuvottelupäivät järjestettiin 9.-10.2.2014 Varalan Urheiluopistolla. Neuvottelupäivien aikana perehdyttiin kauden 2013 aikana tuomaritoiminnassa tapahtuneisiin ongelmatilanteisiin ja luotiin pohjaa toiminnan kehittämiselle. Kouluttajina toimivat tuomari- sääntövaliokunnan jäsenet ja jaostojen puheenjohtajat. Tilaisuuteen osallistui 23 osanottajaa. Alueilla järjestetyissä viidessä koulutustilaisuudessa hyväksyttävästi tuomarikokeen suoritti kaikkiaan 47 uutta tuomaria ja toimitsijaa. Jatko- tai täydennyskoulutukseen osallistui 25 toimitsijaa ja tuomaria. Jäsenseuroissa toimii kaikkiaan 1010 toimitsijaa, joista rekisteröityä tuomareita 31.10.2014 päivitetyn rekisterin mukaan 78 seurassa on: Kansainvälisiä komissaareja 5, kansallisia komissaareja 46, I-luokka 173 ja II-luokka 397 eli yhteensä 621 rekisteröityä tuomaria. Tuomareille ja toimitsijoille tarkoitettu koulutus- ja tukimateriaali on tuotettu kansainvälisen liiton materiaalien perusteella. 04 Tuomareiden neuvottelupäiville Varalan Urheiluopistoon kokoontuu vuosittain kolmisenkymmentä tuomaria pohtimaan sääntöihin ja tuomaritoimintaan liittyviä asioita 13
6.2.3. Seuratoiminnan kehittämiskoulutus Syyskokousta edeltävä kehittämisseminaari järjestettiin vuosikokouksen yhteydessä Helsingissä 15.11.2015. Seminaarin aiheena oli strategian rakentaminen vuoteen 2020. Strategiatyön jalkautumista esittelivät Jarmo Sorsa, Ilpo Kyllönen ja Mikko Peltonen. Toimintavuonna järjestettiin neljä alueellista seuratoimintaseminaaria, joihin osallistui kaikkiaan 55 osanottajaa. 6.2.4. Muu erityiskoulutus Kouluttajat ja valmentajat ovat osallistuneet Olympiakomitean, VALO:n ja urheiluopistojen järjestämiin täydennyskoulutustilaisuuksiin ja seminaareihin. Viranomaisten ja kilpailujen järjestäjien toimesta koulutettiin liikenteenohjaajia tai järjestyksenvalvojia. Seuroissa tai seurojen toimesta järjestettiin paikallisia pyöräilyä edistäviä ja valmennustietoa lisääviä tilaisuuksia. 6.2.5. Koulutusmateriaali SPU:n julkaisemaa ja Pasi Ahlroosin kirjoittamaa Pyöräilyvalmennuskirjaa on hyödynnetty SPU:n koulutusjärjestelmän eri tasoilla. Uutena materiaalina on käytetty Antti Hagqvistin kirjoittamaa Aja kovempaa valmennuskirjaa. Koulutusmateriaalina käytettiin myös aikaisemmin tuotettuja koulutusaineistoja ja Pyöräilykirjaa sekä koulutustilaisuuksien muistioita. Fillarinappulaohjaajille on kansio, joka sisältää valmiit mallit ja sisällöt 45 yleiskehittävän harjoituksen ja 20 lajikohtaisen harjoituksen toteuttamiseksi. Kilpapyöräilykoulun valmentajille on valmentajakansio, joka sisältää nuorisovalmennukseen liittyvät perusteet (lapsen ja nuoren elimistön kasvu ja kehitys, liikunnallisen kehityksen perusteet, 10-15 vuotiaan liikunnallinen kehitys ja harjoittelu, kasvatukselliset tavoitteet, ohjaaminen ja opettaminen, lasten ja nuorten harjoittelu pyöräilyseurassa ja esimerkkejä harjoitus kerran). Peruskouluille on tuotettu koululaispyöräilyprojekti, jonka tarkoituksena on aktivoida peruskoululaisia pyöräilemään oman kuntonsa parantamiseksi sekä mahdollisen pyöräilyharrastuksen aloittamiseksi. Projektiin liittyen on tuotettu Fillaripäivä materiaali, joka mahdollistaa opettajien omatoimisen teoria- ja käytännönosioiden toteuttamisen. 14
M-16 M-14 M-12 M-10 SPU:n OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSEN TUKIJÄRJESTELMÄ HARRASTESUUNTAUTUNUT KILPASUUNTAUTUNUT Liikunnanohjaaja Liikuntaneuvoja Yliopistotutkinto Taso III 7-10 ov Ohjaajan lajitutkinto Valmentajatutkinto Valmentaminen Suomessa -seminaarit Taso II 4-6 ov Moduulikoulutus urheiluopistoilla Lajikohtaiset seminaarit -näyttö Liikuttajakoulutus VALO ry:n koulutus PYÖRÄILYN SEURAVALMENTAJAKURSSI Taso I 2-3 ov HARRASTEPYÖRÄILYN OHJAAJAKURSSI 8 h FILLARINAPPULA OHJAAJAKURSSI II, 8 h VALO:n alueiden koulutusmoduulit TEEMA/ TILAUSKURSSIT TEEMA/ TILAUSKURSSIT - Starttikurssi - Starttikurssi - Lasten perustaitojen kehittäminen - Nuorten urheilun perusteet - Lapseni urheilee - Urheilijan ravinto ja lihashuolto - Huoltajakurssit K Ä Y T Ä N N Ö N T O I M I N T A 15 KILPAPYÖRÄILYKOULU VALMENTAJAKURSSI SPU:n valmennusklinikat 65 Degrees Racing ry 1 Alatornion Ahjo Asikkalan Raikas Bikefly Team 1 Borgå CK CC Picaro 1 1 1 CC Tailwind 1 3 Cycle Club Helsinki 2 2 2 3 Cycos Kuusamo 1 2 3 DH Tornarit 3 4 3 Gamlakarleby IF 1 HHMountainbikers 1 Heinolan MTB-Club Helsingin Työväen Luistelijat 1 Helsinki Triathlon Hyvinkään Pyöräilijät 4 6 11 5 Hämeenlinnan Tarmo Idrottsklubben -32 1 IF Sibbo Vargarna 1 1 IF Ålands Joensuun Pyöräilijät
7. VIESTINTÄ JA TIEDOTUSTOIMINTA Tiedotustoiminta on ollut tiedotusvaliokunnan ja tiedotusvastaavien vastuulla. Käytännössä tiedottamisesta ovat vastanneet toiminnanjohtaja ja toimistosihteeri sekä jaostojen puheenjohtajat. Resurssipulan vuoksi tiedottaminen on suuntautunut lähinnä sisäisen tiedottamisen hoitamiseen, jos siinäkin on puutteita Ulkoista tiedottamista ovat hoitaneet muutamien jäsenseurojen henkilöt omatoimisesti. Omalta osaltaan erityisen panoksen tiedottamisen saralla on antanut Peter Selin. Petri Viljanen ja Janne Lehti ovat myös tuoneet lajia myönteisesti esille. Tampereen alueella tuloksista tiedottamisesta on vastannut Kari Mäkinen. Mäkinen on hoitanut myös Teksti-TV:n materiaalitoimituksista ja ylläpitänyt oman tulospalvelun Internet-sivuja. 7.1. Seuratiedote toimii jäsenseuroille ja SPU:n luottamushenkilöille toteutetun tiedotuksen välineenä. Tiedote toimitettiin sähköpostitse kolmesti ja tiedotteet julkaistiin myös Internetissä. Seuratiedotteita postitettiin toimintavuoden aikana kaksi kappaletta ja tiedotteiden ohessa toimitettiin vuosikokouskutsut. 7.2. Pyöräily-lehti, toimii järjestön virallisena tiedotusjulkaisuna. Pyöräily-lehti on tarkoitus toimittaa sähköisesti Internetin tai sähköpostin välityksellä kaikille lisenssiajajille. Kauden 2014 aikana lehteä ei toimitettu. 7.3. Pyöräily 2014 vuosikirja oli ainoastaan internetversiona ja lisäksi tulostettavissa pdf muodossa. 7.4. Pyöräilytapahtumakalenteri 2014 toteutettiin Fillari-lehden ja Suomi pyöräilee projektin yhteistyönä. Tapahtumakalenteri julkaistiin Fillari-lehdessä ja Internetissä. 7.5. Internet-sivut ovat osoitteessa www.pyoraily.fi. Sivujen ylläpidosta vastaa SPU:n toimisto. Sivujen tavoitteena on pyöräilyyn liittyvä tiedottaminen. Sivuilta löytyy kilpailukalenterit, tulokset, tilastot, yhteystiedot. Uutisten ja ajankohtaisten osioiden ajantasaiseen toteuttamiseen rajalliset resurssit eivät ole riittäneet. Sivujen uudistaminen ja kehittäminen on suunnitteilla. 7.6. Muu tiedotus Jaostot, alueet ja seurat ovat vastanneet omasta tiedottamisestaan. Liitolla on myös Facebook sivut. 7.7. Kriisiviestintäohjeisto on jaettu SPU:n hallinnossa toimiville henkilöille. 7.8. Koulutusmateriaali Koulutusmateriaaleja ovat Pyöräilyvalmennus -kirja, Pyöräilyn Tilastokirja, I-tason valmentajaoppaat, Fillarinappulaohjaajakansio, kilpapyöräilyvalmentajakansio, Fillaripäivä-, tuomarikoulutusmuistiot, pyöräilytuomarin opas, sääntökansio jne. 7.9. Dopingvalistus Dopingvalistusta toteutettiin kaikissa tiedotteissa ja julkaisuissa. Vuosikirjassa oli laaja kiellettyjen aineiden ja menetelmien osio sekä dopingtestaukseen liittyvä ohjeistus. Elite-luokan pyöräilijöille on toimitettu kielletyt ja sallitut lääkeaineet vihkonen. Hallitus on hyväksynyt Suomen Pyöräilyunionin antidopingohelman. 7.10. Julkaisut SPU:n toimesta on julkaistu Pyöräilyvalmennus kirja, Harrastepyöräilyopas, Kohtaamisopas, Sääntökansio, Pyöräilytuomarin käytännönopas, Pyöräilymme Vuosisata. 16