Tikankontissa 10.6.2014 Hyvät ystävät ja lähettäjät! On aika kesän ja helluntain - ja viimeisen kirjeen. Kevätkaudella oli jatkuvasti toinen toistaan mielenkiintoisempia ja tärkeämpia tapahtumia, joista haluan vielä jakaa teille väläyksen. Arkkipiispa Kari Mäkinen tutustui perusteellisesti Inkerin kirkkoon Arkkipiispa Kari Mäkinen vieraili ensimmäistä kertaa Inkerin kirkossa piispa Aarre Kuukaupin kutsumana 11.-13.4.2014. Arkkipiispan delegaatiossa olivat mukana pastori, rouva Eija Mäkinen, kirkkoneuvos TT Kimmo Kääriäinen, arkkipiispan erityisavustaja TT Risto Leppänen, viestintäjohtaja Tuomo Pesonen ja pastori Timo Rosqvist. Yhteistyötä tullaan jatkamaan siinä pitkässä ketjussa, joka on jo takanapäin, summasi arkkipiispa Mäkinen vierailun antia. Me kannamme myös huolta Kelton teologisen seminaarin jatkuvuudesta. Inkerin kirkko on ainutlaatuinen historialtaan, joka on osa sen identiteettiä. Mutta 20 vuoden aikana on tapahtunut muutos. Inkerin kirkko on siirtynyt eteenpäin Länsi-Inkerin keskeisyydestä ja se on myös nähtävissä. Keskusteluissa nousi esille myös työ Suomeen muuttaneiden inkeriläisten parissa. Työtä heidän parissaan halutaan vahvistaa niin, että paluumuuttajat voisivat integroitua paremmin suomalaisiin seurakuntiin. Siinä nähtiin tärkeänä, että puolin ja toisin ollaan tietoisia tapahtumista myös piispatasolla. Jo 1990-luvun alussa tehtyä yhteistyösopimusta on juuri päivitetty, ja se tullaan vahvistamaan kirkolliskokouksessa. - Kuva Inkerin kirkosta tarkentui osittain, joku kohta tuli lähemmäksi ja täyteläisemmäksi. Monet tarinat ja kertomukset raskaista kohtaloista neuvostovallan aikana saivat kasvot ja näkyviin tuli se, miten ihmiset elävät kirkon todeksi, tiivisti Mäkinen kokemuksiaan. Lauantaipäivän aikana arkkipiispa sai keskustella monien Inkerin kirkon pappien kanssa paikan päällä. Päivä jatkui Kelton kirkossa Alina ja Aarre Kuukaupin tarjoamilla illallisilla. Illan aikana delegaatio sai vielä nähdä ja kuulla mm. Inkerin kirkon tekemästä lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyöstä. Kaikin puolin onnistunut vierailu päättyi 13.4. Palmusunnuntain juhlavaan jumalanpalvelukseen Pyhän Marian kirkossa, jossa arkkipiispa Mäkinen saarnasi. Verailun ohjelmaan kuuluivat myös 10.4.14 tutustuminen Pietarin pääkonsulaattiin ja Venäjän ortodoksikirkkoon Pietarissa. Työ Suomeen muuttaneiden parissa on noussut muutenkin keskeiseksi Suomen kirkon kohdalla. Kun vuonna 1990 Suomessa asui 25 000 ulkomaalaista, vuonna 2013 heitä oli jo 205 000. Suomeen muuttaneet ovat yhteinen haaste kirkoille. Arkkipiispa Mäkinen keskustelee Hatsinan kirkkoherra Viktor Vorontsovin kanssa. Kiertoajelu Inkerinmaalla Vierailuohjelmaan kuului lauantaina toteutettu kiertoajelu Inkerinmaalla. Matkan aikana tutustuttiin Hatsinan ja Skuoritsan kirkkoihin sekä Kupanitsan kirkkoon, jossa pastori Arvo Survo esitteli puhuen ja laulaen Inkerin kirkon heräämisen alkuvaiheet. Tervolassa käytiin vanhuksia hoitavassa Maria-kodissa, jonka toimintaa ja periaatteita esitteli johtaja Lilja Stepanova. Arkkipiispa Mäkistä puhutteli matkalla mm. historian kerroksellisuuden näkeminen kirkkorakennuksissa. Se mitä kirkko on joskus ollut, miten se pyyhkäistiin pois, ja miten nyt kirkko ja seurakunta on saanut uuden muodon. Arkkipiispa Mäkinen iloitsi erityisesti siitä, että hänet kutsuttiin vierailulle vaimonsa kanssa.
Pääsiäisenä jälleen suuri kaste- ja konfirmaatiojuhla Pääsiäisenä Pyhän Marian kirkossa Pietarissa oli jälleen suuri konfirmaatio jumalanpalveluksen yhteydessä. Konfirmoitavia oli 23, ja he olivat iältään 20 80-vuotiaita. Koskettavaa oli kun pääsiäisjumalanpalveluksessa kastettiin n. 80-vuotiaan mies, joka kasteen jällkeen sai nauttia ensimmäistä kertaa ehtoollisen. Pääsiäisyön jumalanpalveluksen yhteydessä oli myös kaste ja jumalanpalveluksen jälkeen osallistujat liittyivät ristisaattoon, joka kiersi luterilaisen korttelin ympäri. Melkoinen oli nyt myös pienen luterilaisen kirkon joukko. Ortodoksikirkko vietti pääsiäistä samaan aikaan. Ylösnousemuksen juhlaa raunioilla Pääsiäispäivänä oli toinenkin vaikuttava jumalanpalvelus kaikessa vertauskuvallisuudessaan ja monine vastakohtineen. Pyhän Annan kirkon tiloissa toisessa kerroksessa oleva huone oli siivottu, seiniä hiottu, aukkoja paikattu ja sisään oli tuotu penkkejä, rakenneltu alttaripöytä ja saarnapaikka. Tilat olivat vaatimattomat, mutta musiikki sitäkin upeampaa. Korkeatasoinen kuoro ja pieni soitinyhtye olivat vaikuttava kontrasti rappeutuneissa tiloissa. Kolehti kannettiin ruokakaupan muovipussiin ja se osoitettiin kirkon korjaukseen. Pyhän Annan kirkko luovutettiin Inkerin kirkolle viime syksynä. Vuonna 1779 valmistunut upea kirkko on arkkitehtuurin muistomerkki. Aikanaan se kuului saksalaiselle luterilaiselle seurakunnalle. Vallankumouksen myötä vuonna 1935 kirkko suljettiin ja muutettiin elokuvateatteriksi, ja sitä myös jatkettin. Saksalainen seurakunta ennätti jo kokoontua jonkin aikaa kirkossa. Vuonna 2002 kirkko vaurioitui pahoin tulipalossa, eikä ole ollut missään käytössä sen jälkeen. Tiloista toivotaan muodostuvan kristillinen nuorisokeskus, joka olisi eri toimijoiden käytössä. Monia ihmeitä tarvitaan tämänkin unelman toteutumiseen. Inkerin kirkon arkkitethti Jorma Laine valmistelee jo joka tapauksessa korjaussunniitelmaa, jonka rahoitusta haetaan myös Venäjältä. Kuva sisääntulosta ja sisätilojen rappiosta. Ulkopuolelta kirkko on hyvässä kunnossa. Virrenveisuu, liturgit ja koko jp olivat varsinaista muurien kaatamista tämänkin kirkon korjaamisen esteiden voittamiseksi.
Juutalaisen seurakunnan pääsiäisaterialla Pääsiäisviikolla pääsin myös merkittävään tilaisuuteen. Yht äkkiä piti olla 10 minuutissa sapattikunnossa, sillä pääsin yllättäen juutalaiselle pääsiäisaterialle, jonka järjesti Perinteisten uskontojen foorumi Pietarissa. Paikalla oli ainakin azerilaisia, armenialaisia, gruusialainen, tataareja, pietarilaisia, burjaatti, ortodokseja, Pietarin imaami vaimonsa kanssa, Inkerin kirkon pappi ja juut.seurakunnan rabbi. Herkullista ruokaa oli ties kuinka monta lajia ja mansikat päälle. Kiitospuheita pidettiin ja todettiin, että ottaisivat vaan Ukrainassakin mallia meistä. Kannattaisi muidenkin. Pietarissa vaalitaan eri uskontokuntien välistä rauhaa. Inkerin kirkko on siinä mukana. Pihkovassa ja Petserissä! Viimekesänä 3 Inkerin kirkon pappia piti jumalanpalveluksen muinaisessa Pihkovassa ja Petserissä lähellä Viron rajaa, jossa on virolaisten 1920-luvulla rakentama luterilainen kirkko. Virolainen seurakuntaelämä on hiipunut ja siellä ollaan aloittamassa venäjänkielistä toimintaa kesäaikoina. Pihkovassa sen sijaan jumalanpalveluksia pidetään nyt sunnuntaisin katolisessa kirkossa, joka on antanut toistaiseksi tiloistaan tilavan kappelin luterilaisten käyttöön. Pihkovan vanha Pyhän Jaakobin lut. kirkko on annettu baptistien käyttöön, mutta nyt syntynyt Inkerin kirkon seurakunta tullaan rekisteröimään tuolle vanhalle nimelle. Pihkovan seurakunta etsii itselleen omaa taloa. Työ Pihkovassa on kantanut jo hedelmää. Jumalanpalveluksiin osallistuu 25-30 henkeä, joista osa on vielä hyvin suomea puhuvia inkeriläisiä. Monien tie on neuvostomyllerrysten aikana kulkeutunut Suomen kautta Pihkovaan, mutta alkujaan he ovat entisen Inkerinmaan asukkaita. Viime syksynä Kelton seminaarissa aloitti opiskelun pihkovalainen Mihail Nikulin, jonka koko perhe on liittynyt seurakuntaan. Oma pappi on siis jo näköpiirissä. Inkeriläiset iloitsivat kovasti suomalaisista vieraista saadessaan mahdollisuuden kuulla ja puhua suomen kieltä. - Se on meille kuin enkelien kieli, sanoi eräs tapaamistamme inkeriläistä. Kirjasten serkukset Pihkovassa iloitsevat uudesta seurakunnasta. Nuoret jumalanpalveluksen toimittajat pitivät koskettavasti rukoushetken Petserin kirkossa. Petseri liittyy Inkerin kirkon historiaan, sillä Petserissä toimi em. virolainen kirkko ja monet inkeriläiset kävivät siellä rippikoulun neuvostovallan aikana jo 1950-60 luvuilla. Petserissä oleva vanha upea luostari toimi myös koko neuvostovallan ajan. Koko luostarialue on satumainen kaikkine rakennuksineen ja toimintoineen ja suuressa suosiossa nykyisin.
Lähdön mietteitä! Taas kerran olisi paljon enemmän kertomista ja kuvia laittaa nähtäväksenne, kuin kirjeeseen mahtuu. Kerrottakoon vielä, että Terijoella vihittiin uudet urut, jotka saatiin sinne ihan omin voimin ja paikallisten lahjottajien avulla. Ja uutta oli kun Norjasta kävi Norjan kirkon Hamarin hiippakunnan Totenin rovastikunnasta työntekijäryhmä tutustumassa Inkerin kirkkoon. Mutta nyt kun koko työelämä on jäämässä taakse, monenmoisia ajatuksia risteilee pääkopassa. Töitä on tullut tehdyksi yli 40 vuotta, siitä 31:nä vuotena olen ollut Lähetysseuran palveluksessa, ja työvuosiakin on lähes 30 v. Välillä oli jokunen opiskeluvuosi ja vuorotteluvapaa. Venäjän lisäksi olen asunut Ruotsissa nuorena, Israelissa vielä aika nuorena ja vielä Nepalissa vähän vanhempana. Miten tässä näin kävi, sitä en osaa selittää, sillä muitakin suunnitelmia on ollut. Mutta rikasta on elämä ollut, ja ehkä olen ollut parhaimmillani saadessani käyttää niitä lahjoja mitä olen saanut juuri tässä Jumalan valtakunnan työssä ja sen näkyväksi tekemisessä. Ei tällaista osaa itse suunnitella. Tuntuu, että viimeiseen 7 vuoteen Venäjällä tiivistyy valtava määrä tapahtumia, suuria asioita, uuden oppimista, koettelemuksia, elämän rikkautta ja sen näkemistä. Yksi suurimmista asioista on ollut sen näkeminen ja todeksi eläminen, millaista on kun kirkko nousee tuhkasta, ja kun ihmiset pääsevät pakkovallan alta kaikkine kohtalon oikkuineen ja traumoineen. Kärsimykset ovat olleet valtavia, ja kuitenkin nuo ihmiset elävät, uskovat ja todistavat. Ja todistavat juuri siksi. Kun oikeus uskoa on viety, omasta kirkosta ja vapaudesta uskoa osataan nyt iloita, sitä halutaan hoitaa hyvin ja taistella sen puolesta. Työtoverit ovat monella tavalla orpoja. Eräänä päivänä huomasin, että ensimmäiset työntekijät ovat siirtyneet pois ja näillä nuorilla työntekijöillä ei ole edelläkulkijoita. Ei ole kokeneempia työntekijöitä, ei edes nuorempia rinnalla tarpeeksi. Ja minä näin ja koin mikä tahansa minun paperiini kirjoitettu tehtävä onkaan - minun tehtäväni on tukea noita nuoria missä ikinä osaankin. Eikä aina tarvitse edes osata, on oltava vain läsnä, niin että he kokevat, että joku seisoo heidän rinnallaan. Ja tässä tulette te lähettäjät myös erittäin lähelle. Minä jaksoin seisoa, koska te seisoitte minun rinnallani. Tämä on se siunaus, jonka lähettäjät tekevät konkreettiseksi. Lähetystyö on taistelua. Kannattaa olla jatkuvassa neuvonpidossa lähettäjänsä kanssa. Sinut viedään sinne minne et ikinä kuvittelut pääseväsi, tai tilanteisiin, joita ei itse valitsisi. Minäkin halusin lähteä sen sata kertaa, mutta olin kuuliainen onneksi. Joku piteli. Vaikka kaikkeen ei ehkä tulekaan ymmärrystä, niin jälkeenpäin näkee miksi piti olla. Ja kun on tehnyt sen mikä piti, mieli alkaa vapautua, ja voi tuntea, että nyt on oikea aika. Ja päällimmäiseksi nousee kiitollisuus. Todeksi käyvät Jeesuksen sanat : Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisa-rista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista, ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää. Matt.10:29-30. Todeksi on tullut myös 2. Kor. 6:3-10 sanat Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. Työtovereita ja ystäviä, veljiä ja sisaria, Pyhän Marian kirkon läksiäisissä. Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.
Tätä kirjoittaessani olen ollut Suomessa jo muutaman viikon. Asettuminen ja irtautuminen on ottanut aikansa. Sain juhlia lähtöä moneen kertaan, ensin Lähetysseuran työtoverien kanssa, sitten toisten suomalaisten lähettitoverien kanssa ja vielä Pyhän Marian seurakunnassa. Sain kuulla niin paljon kauniita puheita, peräti 12, että olin jo aivan pyörällä päästäni. Kärsivällisyys palkittiin monin kerroin! Pyhän Marian seurakunta antoi minulle kalliasarvoisen upean lahjan, venäläisen keramiikkataitelijan Tamara Neretinan tekemän Pyhä Kolminaisuus -teoksen. Olen siitä erittäin otettu. (Kuva ed.sivulla). Mutta juhlat eivät päättyneet siihenkään, vaan viimeisenä iltana oli vielä Suomen Pietarin pääkonsulaatissa inkeriläisten vastaanotto, jonka järjestämisessäkin olin mukana. Paikalle kutsuttiin Inkerin kirkon ja Inkerin liiton väkeä. Ilta oli varsin rattoisa ja samalla arvokas. Perinneryhmä Röntyskät lauloi ja tanssahteli ja nuorempien Talomerkit -ryhmä lauloi ja soitti. Yhdessäolosta ja tapaamisista nautittiin. Kuvassa oikealla piispa Aarre Kukauppi tervehtii väkeä, hänen vieressään on pääkonsuli Pirjo Tulokas ja seuraava mies on Inkerin liiton Pietarin osaston puheenjohtaja Wladimir Kokko. Tanssi- ja lauluryhmä Röntyskät. Suomen Pietari-instituutin johtaja Elina Kahla, IK:n arkkitehti Jorma Laine ja SLS.n uusi aluepäällikkö Pekka Mikkola. Myös kotiinpaluu oli melkoinen. Minut tuotiin pihasta pihaan kolmen auton ja seitsemän miehen voimin, joukossa myös itse piispa. Sattui nim. niin, että Lähetysseuran lähetti Andrei Heikkilä, jonka autoon lastattiin muuttotavarat, oli viemässä miesryhmää Ähtävään, ja niinpä ajettiin troikkana venäläiseen tapaan. Olimme 15.5. puolen yön jälkeen kotipihassani, eikä mennyt monta minuuttia kun kaikki tavarat olivat sisällä. Tuli pitkä kirje, mutta haluan näin kiittää Sinua matkakumppanuudesta tällä ehkä vaikuttavimmalla matkalla elämässäni. Toivottavasti voimme tavata vielä tulojuhlissa tai muuten vaan. Toivotan teille kaikille Jumalan Siunausta elämäänne. Itse jatkan ainakin jollakin tavalla Inkerin kirkon työssä vapaaehtoisena - näen sen työn niin tärkeänä. Tervetuloa seuraaviin tulojuhliin: Su 10.8. Rautalampi Su 31.8. Vesanto Su 26.10. Töölö, Temppeliaukion kirkko. Kesälämpöisin terveisin! Tuulikki Lisää uutisia: www.inkerinkirkko.fi Tuulikki Vilhunen tikankontti10@gmail.com p. 040-5355209