Palvelua asiakkaalle



Samankaltaiset tiedostot
SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa?

Lisää yhteistyötä suunnitteluun

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset

Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin

SuLVIn koulutus on peruspalvelua jäsenille SuLVI on LVI-alan johtava täydennyskoulutusorganisaatio,

Vesi vanhin voitehista ja kiinteistön pahin vihollinen

Tällä hetkellä LVI-alan keskiikä

Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten

SuLVIssa on uudistumisen aika

SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt

Teemmekö oikeita asioita?

kehittämistarpeista. - edistämään toimialalla toimivien verkostoitumista vuoksi kukaan ei pärjää yksin ja hallitse kaikkea!

Mitä odotat SuLVIlta?

Toiseksi halvin kannattaa

Vesi- ja viemärilaitteistot. FISE:stä uutta. FISE-lyhenteen käyttöoikeus

Yhteinen tehtävä. SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt

SuLVI koulutus oikealla uralla

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö,

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia,

Vesi on voimaa. SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt. Suomalainen kesä vähine lumineen ja hyttysineen alkaa vähitellen siirtyä eteläiselle

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Kokonaisvaltaisempi ote LVI-alan kehittämiseen

Oppiiko vanha koira istumaan

SYKSYN LVI-MESSUMATKA

Tuote- ja palvelukehityksen valmennus

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Tervetuloa Suomen LVI-liittoon!

Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut

SuLVI kasvua ja kehitystä

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Ympäristöministeriön kuulumisia. COMBI-yleisöseminaari , Tampereen ammattikorkeakoulu Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö

TOIMINTAKERTOMUS 2006

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Energiaa ja ympäristöoppia

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

TALOTEKNIIKAN VERKOSTOLLA TULOSTA

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV

Sanotaan, että rakennusala ja kuluttajat korjasivat elvytyksen hyödyn. Jos tämä pitää paikkansa,

Rehvakasta menoa Turkissa!

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

Liittokokous Kokkola

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET

Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Asiakaslähtöisyyttä koulutukseen

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen

Aalto-yliopistossa annetaan LVI-tekniikan koulutusta insinööritieteiden koulun energiatekniikan laitoksella.

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus

KILPAILUKUTSU Takkula

nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet

Mitä tekisit, jos saisit 500?

Ilmoittautuneet saavat kurssikutsun viikon ennen kurssin alkua tarkempine kurssin aikataulu ja koulutuspaikkatietoineen.

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Kongressijäerjestäjäkysely 2013

Syysseminaari Helsingin Messukeskus

Verkottuminen on Megatrendi

Tässä muutamia aloittelevan toiminnanjohtajan ajatuksia kesän kynnyksellä.

Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa

Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

Huoli LVI-alan koulutuksesta ja asioiden totuudenmukaisuudesta

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Katsaus kuluvaan vuoteen

Kokemuksia ja kuulumisia kuvernööritoiminnasta

Ilmoittautuneet saavat kurssikutsun viikon ennen kurssin alkua tarkempine kurssin aikataulu ja koulutuspaikkatietoineen.

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

kouluyhteisössä Helsinki Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

JÄSENTIEDOTE 1/2015

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

Transkriptio:

SuLVIn sivut Palvelua asiakkaalle SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi Puh. (09) 5660 0918 0400 618 211 tiedottaja Timo Merensilta timo.merensilta@sulvi.fi Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Puh. (09) 5660 0916, 0400 601 107 Jäsentoimikunta Hannu Immonen Turun ammatti-instituutti PL 955 20101 TURKU Puhelin: (02) 2633 3000 050 594 8260 Faksi (02) 2633 4302 hannu.immonen@turkuai.fi Koulutustoimikunta Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry. PL 25 02131 ESPOO jorma.sateri@sisailmayhdistys.fi Puh. (09) 4355 5611 Faksi (09) 4355 5655 Tekninen toimikunta Kim Hagström Halton Oy Haltonintie 1-3 47400 Kausala Puh. (05) 740 211 040 523 2526 Faksi (05) 740 2500 kim.hagstrom@haltongroup.com Suomalainen itsepalvelutodellisuus kaupoissa, huoltoasemilla, kahviloissa ja pankeissa on saanut lehtien lukijapalstoilla kritiikkiä. Kaikkea ei voida hoitaa itsepalvelulla. Miten tällaisessa maassa nuoret oppivat palveluasenteen, kun vanhemmatkaan eivät enää sitä välttämättä osaa. Onnistunut palvelu, jonka asiakas huomaa, on halua ja taitoa antaa asiakkaalle enemmän kuin tämä ymmärtää pyytää. Hyvä palvelu on kiinnostusta asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. Tulevaisuudessa Suomessa tarvitaan yhä enemmän palvelun ammattilaisia. Informaatioteknologia mahdollistaa vaativampien palvelujen tuottamisen. Se myös vähentää palvelujen aika- ja paikkasidonnaisuutta. Tutkimus- ja tuotekehitysprojekteja rahoittava ja aktivoiva Tekes on aloittanut SERVE-ohjelman, palveluinnovaatiot elinkeinorakenteen uudistajana. Innovaatiot ovat ideoita, jotka on pantu yrityksessä käytäntöön. Innovaatio tuottaa hyötyä sekä asiakkaalle että sen kehittäjälle. Asiakasvuorovaikutus toimii kehitystyön alustana. SERVEhjelman etenemistä kannattaa seurata. Palvelun tuotteistaminen lisääntyy elinkeinoelämässä ja se on otettu nyt myös SuLVIn valmennusohjelmiin. Tämä toteutetaan yhteistyössä Rastor Collegen kanssa. Tulevana syksynä käynnistyy kaksi erilaista toteutusta: Palvelun tuotteistaminen talotekniikka-alalla ja Palvelun tuotteistaminen jätevesiprojekteissa. Kyseisillä ohjelmilla haluamme palvella asiakkaitamme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Puhutaan proaktiivisesta toiminnasta eli kehitetään ja toteutetaan joustavia toimintamalleja sekä verkostoidutaan. Perinteisen koulutuksen keinoin ei pystytä kehittämään yrityksen toimintaa. LVI-yhdistyksille ja yhteistoimintayrityksillemme tarjoamme toimintamalleja, joilla tarvittavaa tietoa saadaan yritysten käyttöön. Ensin käymme alkukeskustelun. Sen kautta SuLVI tarjoaa sopivaa vaihtoehtoa, jossa otamme huomioon asiakkaan toiveet mahdollisista yhteistyökumppaneista. Hyvä yhteistyö perustuu pohjimmiltaan henkilöiden väliseen yhteistoimintaan, sopimukset ovat organisaatioiden välisiä. Mitä jos LVI-alalla lukuisat määräykset muutetaan palveluksi? Lopetetaan sanonnat, että tehdään nyt näin, koska määräykset velvoittavat. Palveluasenteen käyttöönotto helpottaisi toimintaa ja todennäköistä on, että työnlaatu parantuisi. Palvelu huomataan. Lämpimiä kesäpäiviä Hilkka Peltoharju SuLVIn koulutuspäällikkö LVI-alan lausunto energiatodistuksesta Suomen LVI liitto, SuLVI ry antoi toukokuussa yhdessä muiden LVI-alan järjestöjen kanssa lausunnon ympäristöministeriön asetusehdotuksesta, joka käsittelee rakennuksen energiatodistusta. LVI-alan mukaan asetuksessa tulisi tehdä ehdotusta paremmin selväksi energiatehokkuuden ja energiankulutuksen ero. Energiatehokkuus ei siis ole samaa kuin energiankulutuksen minimointi. Tutustu LVI-alan lausuntoon kokonaisuudessaan internetissä osoitteessa > Ajankohtaista

Toiminnanjohtaja Siru Lönnqvist: REHVA tarjoaa mahdollisuuden verkottua kansainvälisesti LVI-insinööri Siru Lönnqvist on SuLVIn ruotsinkielisen sisarjärjestön VVS Föreningen i Finland rf:n eli VSF:n toiminnanjohtaja. VSF ja SuLVI tekevät yhteistyötä alan koulutuksen järjestämisessä. Toinen yhdistävä asia ovat kansainväliset suhteet. FINVACin kautta suomalaisjärjestöt toimivat LVI-alan kansainvälisillä foorumeilla. On hyvä muistaa, että REHVAlla on paljon jäseniä myös EU:n ulkopuolisissa maissa, sanoo Siru Lönnqvist. Moskovassa pidettiin 19. 20. toukokuuta LVI-alan eurooppalaisten henkilöjärjestöjen yhteistyöjärjestön REHVAN vuosikokous. Siru Lönnqvist toimi kokouksessa Suomen kolmihenkisen delegaation johtajana. Suomi on REHVAssa tällä hetkellä hyvin näkyvässä asemassa, iloitsee Siru Lönnqvist. SuLVIn Olli Seppänen toimii järjestön presidenttinä ja muutenkin suomalaiset ovat ottaneet aktiivisen roolin REHVAn kehittämisessä. REHVA nostaa profiiliaan REHVA pyrkii tällä hetkellä voimakkaasti lisäämään näkyvyyttään ja tunnettavuuttaan, kertoo Lönnqvist. Nykyisin REHVA osallistuu erilaisiin alan eurooppalaisiin projekteihin, julkaisee tutkimustuloksia ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös tekee tutkimustyötä omissa nimissään. Järjestön verkkosivuilla on ajankohtaista teknistä tietoa, jota kävijä voi imuroida itselleen. REHVAN toimistoon Brysseliin on palkattu tekninen sihteeri, jonka tehtävänä on vahvistaa järjestön teknistä osaamista. Brysselissä on tähän asti työskennellyt täysipäiväisesti toimistosihteeri Lara Egli, joka vastaa tarvittavista toimistopalveluista. REHVAn hallituksen jäsenet antavat suuren työpanoksen REHVAn hankkeissa. Aiempaa suurempi aktiivisuus vaatii paljon resursseja ja järjestö onkin tehostamassa varainhankintaansa. REHVAa tukee joukko yrityksiä, joiden lukumäärää nyt pyritään lisäämään. Siru Lönnqvist koordinoi, että tukijat saavat heille luvatut palvelut. Suomen kansainväliset LVI-alan yritykset ovat tiedostaneet yhteistyön tarjoamat mahdollisuudet. Tavataan Helsingissä 2007 REHVA merkitsee jäsenilleen mahdollisuutta verkottua, luoda kansainvälisiä yhteyksiä. Järjestön julkaisut ovat puolestaan konkreettisia tuloksia yhteistyöstä, sanoo Lönnqvist. Tällä hetkellä REHVAa työllistää erityisesti uusittavana oleva LVI-sanakirja. Tavoite on kova: uuteen sanakirjaan tulee noin 13000 sanaa 25 kielellä. Koska tietomäärä on valtava, sanastoa ei paineta, vaan se toteutetaan sähköisenä. Tulossa on sekä CD-versio että internet-sanakirja. Valmis sanakirja julkaistaan vuonna 2007 Helsingissä, missä järjestetään sekä Climaettä RoomVent-kongressit ja REHVAn vuosikokous. Clima-suurtapahtuma on näyttävä osa REHVAN toimintaa. Clima 2005 -kongressissa Lausannessa järjestettiin kilpailu alan AMK- ja korkeakouluopiskelijoille. Kilpailu oli menestys. Hyvien kokemusten innostamana myös Clima 2007 -kongressissa opiskelijat kilpailevat. Kukin jäsenmaa voi lähettää yhden 1-2 hengen joukkueen. Kilpailutyön aihe on vapaa, mutta sen tulee olla korkeatasoinen. Joukkueet laativat ennakkoon tutkimusjulisteen ja muutaman sivun tiivistelmän työnsä tuloksista. Varsinaisessa kilpailutilanteessa opiskelijat esiintyvät tuomaristolle, kolme parasta saavat esittää työnsä koko kongressille ennen kuin tuomaristo tekee lopullisen valintansa. Kilpailun ohjeet julkaistaan alkukesästä REHVAn nettisivuilla. Yhteistyötä SuLVIn kanssa Keväällä VSF ja SuLVI järjestivät yhdessä Vaasassa ruotsinkielisen koulutustilaisuuden KVV-suunnittelijoille ja -työnjohtajille. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ruotsinkielellä järjestettiin koulutusta, joka tähtää FISE-pätevyyteen. Hyvin meni. Koulutukseen tuli 24 osallistujaa, toteaa Lönnqvist tyytyväisenä. Kesäkuun alussa on myös ensi kertaa mahdollisuus suorittaa pätevyystentti ruotsiksi. Mahdollisuus on kaikilla tenttipaikkakunnilla. Pätevyysjärjestelmä tuottaa ruotsinkieliselle LVI-väelle erityishaasteita. Ongelmana on, että suurin osa tentittävästä materiaalista on saatavilla vain suomeksi. Lait, määräykset ja säädökset ovat ruotsiksi, mutta esimerkiksi RYL ja LVI-kortisto ei. VSF selvittää mahdollisuutta kääntää aineisto, mutta hanke on kallis. Kääntäjät ovat kaikkialla täystyöllistettyjä. Lisäksi materiaali vanhenee varsin nopeasti, joten muutaman vuoden päästä työ pitää tehdä uudelleen, pohtii Lönnqvist. Ammattikorkeakoulutasoista koulutusta ei LVI-alalla anneta nykyisin ruotsiksi. Toisaalta toisen asteen oppilaitoksissa on paljon ruotsinkielisiä opiskelijoita, joilla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta jatko-opintoihin omalla äidinkielellään. LVI-alalla vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän pätevyyksien saavuttamiseksi. Myös ruotsinkieliset nuoret tarvitsevat mahdollisuuden opiskella alaa äidinkielellään kaikilla asteilla, tiivistää Siru Lönnqvist. Linkkejä: www.vvsfinland.fi www.rehva.eu Timo Merensilta

SaLVIn 40-vuotisjuhlaa vietettiin Saimaan aalloilla Saimaan LVI-yhdistys ry:n 40-vuotissyntymäpäivää juhlittiin lauantaina 13. toukokuuta Lappeenrannassa. Tilaisuus alkoi Lappeenrannan kaupungintalolla kaupungin juhlavastaanotolla, jossa kaupungin edustajat toivottivat onnea syntymäpäivän johdosta ja kiittivät yhdistystä LVI-alan hyväksi tehdystä panostuksesta Etelä-Karjalan alueella näinä vuosina sekä toivottivat onnea myös tuleviin vuosiin. Kaupungin juhlavastaanoton jälkeen vuorossa oli risteily Saimaalla. Risteilyllä kuultiin SaLVIn hallituksen n Pekka Lecklinin juhlapuhe. Pekka käsitteli puheessaan LVI-alan nykytilaa sekä muisteli menneitä. Kuoro kajautti SaLVIn juhlaristeilyllä LVI-marssin. Risteilyllä nähtiin ja kuultiin myös mahtava historiikki yhdistyksen 40 vuoden taipaleelta. Historiikin oli apujoukkoineen laatinut Reijo Lappalainen. Kunnianosoituksiakin jaettiin. Tärkeimpänä niistä annettiin SuLVIn myöntämä kultainen ansiomerkki SaL- VIn pitkäaikaiselle ja uutteralle jäsenelle Eila Backmanille. Kuten kunnon juhliin kuuluu, syötiin ja juotiin hyvin sekä kuunneltiin live-musiikkia. Jani Juntunen SuLVIn kultaisella ansiomerkillä palkittu Eila Backman sai kuorolta serenadin. Innovaattori tuotteistaa palvelua SuLVI käynnistää syksyllä yhdessä Rastor Oy: n kanssa kaksi palveluntuotteistamisohjelmaa: Palvelun tuotteistaminen talotekniikka alalla ja Palvelun tuotteistaminen jätevesiprojekteissa. Ensimmäisenä alkaa 26. syyskuuta yritysjohdolle ja palvelun kehittämisestä vastaaville henkilöille tarkoitettu valmennus talotekniikka-alan palvelun tuotteistamiseksi eli Innovaattori-ohjelma. Ideasta kaupalliseksi palveluksi Yrityksessä on ideoita uusista tuotteista tai palveluista, jotka pitäisi suunnitella ja viimeistellä myyntikelpoisiksi. Alkavassa valmennusohjelmassa annetaan malli siitä, miten ideat kehitetään valmiiksi tuotteistetuiksi kaupallisiksi palveluiksi. Samalla opitaan suojaamaan nämä tuote- ja palvelukokonaisuudet ja tekemään rahoitushakemus kaupalliseen toteutukseen. Ohjelmaan kuuluu myös tämän tuotteistetun palvelun markkinoinnin suunnittelu ja lanseeraus. Valmennuksessa osallistuja suunnittelee ja vie yrityksen oman idean ohjatusti toteuttamisasteelle resursoiduksi, hinnoitelluksi ja jäsennellyksi projektiksi. Ohjelmassa opitaan myös ideointimenetelmiä, joten valmennukseen tultaessa ei valmista ideaa tarvita. Palvelun tuotteistaminen jätevesiprojekteissa Toiseksi SuLVI järjestää yhteistyössä Koneyrittäjät ry:n ja Rastor Oy:n kanssa Innovaattori-ohjelman, joka keskittyy haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmäprojektien tuotteistamiseen ja markkinointiin. Koulutus käynnistyy lokakuun 19. päivä Mikkelissä. Tavoitteenamme on saada aikaan tuotteistettu palvelukonsepti, joka sopii uuteen lainsäädäntöön, asiakkaiden tarpeisiin ja paikalliseen palvelutarjontaan. Opiskelu kestää noin kaksi vuotta. Ohjelma on herättänyt kiinnostusta ympäri maata. Ryhmään mahtuu 15 henkeä, vielä on muutama paikka vapaana. Monimuoto-opiskelu Koulutukset suoritetaan työn ohessa monimuoto-opiskeluna, joka sisältää käytännönläheistä lähiopetusta ja ohjattua etäopiskelua. Opiskelu kestää 1,5 2 vuotta. Koulutusten tavoitteena on palvelun tuotteistamisen ohella Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittaminen, josta saa virallisen tutkintotodistuksen. Molempiin ohjelmiin pyydetään ilmoittautumiset ennen juhannusta. Lisätietoja saa SuLVIn koulutussivuilta internetistä sekä koulutuspäällikkö Hilkka Peltoharjulta, puhelin (09) 5660 0915, sähköposti hilkka.peltoharju@sulvi. fi. Tiedustele myös rahoitusvaihtoehtoja. Ilmastoinnin suunnittelu -kirja tarjouksessa Professori Olli Seppäsen toimittama kirja Ilmastoinnin suunnittelu (SuLVI 2004) on kesän ajan tarjolla SuLVIn ja LVI-TU:n jäsenille tarjoushintaan 30, sisältää alv 8 %. Kirjan normaalihinta on 54. Professori Olli Seppäsen toimittama ja alan huippuasiantuntijoiden kirjoittama kirja ilmastoinnin suunnitteluun käsittelee sekä ilmastointitekniikkaa että käytännön rakentamista. Kirjassa käydään läpi rakentamisprosessi alkaen rakennushankkeen tavoitteiden asettelusta päätyen lopputarkastuksiin sekä käyttöönottoon.

Ilmoitustaulu LVI-golfin SM-kisat Vihdissä Golfaava LVI-väki kokoontuu SM-kisoihin Vihtiin perjantaina 1. syyskuuta 2006. Kilpailu pidetään Hill Side Golfviheriöllä. Mukaan mahtuu 120 pelaajaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä! Tilaisuuden pääsponsori on Oy Lindab Ab. Tapahtuman aikataulu Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Yhteislähtö n. 14.00 Sauna, ruokailu ja palkintojen jako Pelattu tasoitus pitää olla enintään 36. Kilpailumaksu SuLVIn jäseniltä 70 ja ei-jäseniltä 100. Lähetämme laskun vain sitä erikseen pyydettäessä. Maksu on maksettava ehdottomasti kaksi (2) viikkoa ennen kilpailua SuLVIn tilille Nordea 218518-1167 ja siitä on ilmettävä kilpailijan / kilpailijoiden nimet. Maksun suorittamatta jättäneet putoavat jonotuslistalle. Maksamalla kilpailumaksun 18.8.2006 mennessä, takaat osallistumisesi. Pelaajat, jotka eivät mahdu mukaan kilpailuun, sijoitetaan jonotuslistalle. Peruutusten sattuessa korvataan kilpailijat jonotuslistan mukaisessa järjestyksessä. Maksu peritään myös, jos mukaan ilmoittautunut pelaaja jää pois kilpailusta ilman pätevää syytä. Lasku lähetetään silloin jälkikäteen. Ilmoittautuminen Ilmoittautumisia vastaanottaa Suomen LVI-liitto, SuLVI ry: puhelin (09) 566 00911 / Teckenberg, sulvi@sulvi.fi tai faksi (09) 5660 0956. Ilmoittautumistiedoista on käytävä ilmi henkilön nimi, puhelinnumero, työpaikan yhteystiedot, golfseura ja tasoitus. Lisätietoja Zita Teckenberg (09) 566 00911 tai Pålle Björklund 0500 700 292. Ajantasaista tietoa LVI-golfista saat nettisivuiltamme koko kesän! > Ajankohtaista > LVI-golf 2006 Muista Neuvosretki Vaasaan Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin neuvoksien kesäretki järjestetään Vaasassa 18. 20. elokuuta. Alkukesästä on tulossa postia neuvosten kesäkokouksesta ja matkan ohjelmasta. Neuvoslounas Helvilässä Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin neuvoksien lounastapaamisissa on heinä-elokuussa kahden kuukauden tauko. Seuraava lounas nautitaan keskiviikkona syyskuun 6. päivä klo 12.00 poikkeuksellisesti merimaisemissa Helsingin LVI-yhdistyksen huvilalla Helvilässä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Zita Teckenbergille, puhelin (09) 5660 0911. Ovatko jäsentietosi kunnossa? SuLVIn rekisterin tiedot perustuvat niihin tietoihin, jotka jäsenet liitolle ilmoittavat. Jäseniä pyydetään ilmoittamaan muutokset osoitteissa, puhelinnumeroissa ja työpaikassa nopeasti SuLVIn toimistoon. Myös sähköpostitiedot pyydämme pitämään ajan tasalla, sähköisen tiedotuksen merkitys kasvaa koko ajan. Muutosilmoitukset sähköpostilla osoitteeseen zita.teckenberg@sulvi.fi. Jäikö jäsenmaksu maksamatta? SuLVIn toimisto on postittanut vuoden 2006 jäsenmaksut jo alkuvuodesta. Jäseniä pyydetään maksamaan vielä mahdollisesti hoitamatta jääneet maksunsa pian. Jäsenmaksuihin liittyvissä asioissa voi kääntyä Zita Teckenbergin puoleen. w.s Pohjois-Suomen LVI-golf Paltamossa Pohjois-Suomen LVI-golf kisataan 4. elokuuta 2006 Paltamossa. Osallistumismaksu on 30. Hinta sisältää greenfeen, ruokailun, saunan ja kuljetuksen Oulusta. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: tapio.lauri@onninen.fi, puhelin 040 513 8764 tai hannu.korkala@osao.fi, puhelin 0400 693 681. Palvelu pelaa kesälläkin SuLVIn toimisto tarjoaa palvelua koko kesän. Sitratori 5:n ovet pysyvät kiinni vain viikolla 29, 17. 21. heinäkuuta. Toiminnanjohtaja Pekka Kontturin tavoittaa silloinkin matkapuhelinnumerosta 0400 618 211. SuLVIn sivut ilmestyvät seuraavan kerran Talotekniikka-lehdessä 27. syyskuuta. Aurinkoista kesää ja rentouttavaa lomaa kaikille!

SuLVIn koulutuskalenteri Jäsenhintoihin ovat oikeutettuja SuLVIn, VSF:n ja LVI-TU:n jäsenet. Kaikkiin hintoihin lisätään 22 %:n arvonlisävero. ENERGIATEHOKKUUSLASKENTA SUUNNITTELUPROSESSISSA * 30.8. ja 20.9. Helsinki 7.9. ja 27.9. Oulu Hinta: Jäsenille 750, ei-jäsenille 900 sisältäen verkko-oppimisympäristön TALOTEKNIIKAN VASTAANOTTO- JA KÄYTTÖÖNOTTOPROSESSIT * Verkkokurssi alkaa 30.8., lähipäivä 27.9. Vantaa Kohderyhmä: Rakennushankkeen eri osapuolet kuten rakennuttajat, isännöitsijät, LVI- ja sähkösuunnittelijat ja -urakoitsijat, arkkitehdit, pääsuunnittelijat ja valvontaviranomaiset. Hinta: Jäsenille 400, ei-jäsenille 500 sisältäen verkko-oppimisympäristön ILMANVAIHTO- JA ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄN KUNTOTUTKIMUSKOULUTUS * Verkkokurssi alkaa 12.9., lähipäivät 10.10. ja 7.11. Vantaa Kohderyhmä: Suunnittelijat, urakoitsijat ja tekniset isännöitsijät, jotka osaavat perusasiat tältä kuntotutkimusalueelta. Hinta: Jäsenille 790, ei-jäsenille 840 verkko-opiskeluna sisältäen 2 lähipäivää, aineiston sähköisenä, ohjelman mukaiset tarjoilut ja osallistumistodistuksen. HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVESIHUOLLON SUUNNITTELIJAKOULUTUS * 20. 21.9. ja 10. 11.10. Seinäjoki Hinta: Jäsenille 718, ei-jäsenille 784. Hinta sisältää verkko-oppimisympäristön ja FISE-pätevyystentin PALVELUN TUOTTEISTAMINEN TALOTEKNIIKKA-ALALLA - KEHITTÄMISOHJELMA Yhteistyössä Rastor Collegen kanssa järjestettävä koulutus alkaa 26.9., kesto n. 2 vuotta. Tarjolla on eri rahoitusmuotoja. PALVELUN TUOTTEISTAMINEN JÄTEVESIPROJEKTEISSA Yhteistyössä Rastor Collegen ja Koneyrittäjät ry:n kanssa järjestettävä koulutus alkaa 19.10., kesto 1 2 vuotta. Tarjolla on eri rahoitusmuotoja. VESI-, VIEMÄRI- JA LÄMMITYSLAITTEISTOJEN KUNTOTUTKIMUSKOULUTUS (VEKU) 28. 29.9. koulutus ja 12.12. työnäytön läpikäynti ja tentti, Vantaa Kohderyhmä: Suunnittelijat, urakoitsijat ja tekniset isännöitsijät, jotka osaavat perusasiat tältä kuntotutkimusalueelta. Hinta: Jäsenille 790, ei-jäsenille 840, mikä sisältää aineiston, ohjelman mukaiset tarjoilut ja osallistumistodistuksen. Työnäytön suorittaneet ja tentin läpäisseet kirjataan kuntotutkijoiden rekisteriin. Täydennyskoulutukset ja FISE-pätevyystenttiin valmentavat koulutukset IV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (IVTY) * 21.9. ja 9.11. Jyväskylä 2.11. ja 23.11. Helsinki KVV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (KVVTY) * 21.9. ja 10.11. Jyväskylä 2.11. ja 24.11. Helsinki Hinta: Jäsenille 495, ei-jäsenille 638 sisältäen verkko-oppimisympäristön LVI-SUUNNITTELUN MUUTTUNUT MAAILMA * 13.10. Helsinki Hinta: Jäsenille 352, ei-jäsenille 462 sisältäen verkko-oppimisympäristön VESI- JA VIEMÄRILAITTEISTOT UUSIEN MÄÄRÄYSTEN JA OHJEIDEN AJANKOHTAISET MUUTOKSET 3.10. Seinäjoki 10.11. Jyväskylä 24.11. Helsinki Kysy myös sopimuskoulutuksia! Hinta: Jäsenille 275, ei-jäsenille 330 ILMANVAIHDON PALOTURVALLISUUS KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSET 9.11. Jyväskylä 23.11. Helsinki Kysy myös sopimuskoulutuksia! Hinta: Jäsenille 275, ei-jäsenille 330 ILMANVAIHTOLAITOKSEN ÄÄNITEKNINEN HALLINTA 29. 30.11. Vantaa Kaksipäiväinen koulutus jakautuu osiin siten, että ensimmäisenä päivänä käsitellään äänen ja tärinän eristys, äänilähteet, äänitasomittaus ja ongelmatilanteet. Toinen päivä kohdentuu kanavaverkoston suunnitteluun ja ilmastointilaitoksen äänitekniseen mitoitukseen ja säätöön. Hinta: Jäsenille 440, ei-jäsenille 550 IV- JA KVV-SUUNNITTELIJOIDEN JA -TYÖNJOHTAJIEN PÄTEVYYSTENTIT 15.12. Helsinki ja Jyväskylä Hinta: 70 FISE-PÄTEVYYDEN HAKEMINEN, TOTEAMINEN JA REKISTERÖINTI Hinta: 190 MYYNTIVALMENNUS * jatkuva kurssi, ryhmän minimikoko 5 henkilöä Hinta: Jäsenille 310, ei-jäsenille 440 sisältäen verkko-oppimisympäristön ILMAMÄÄRIEN MITTAAMINEN JA SÄÄTÖ Toteutamme aiheesta sopimuskoulutuksia, maksimiryhmäkoko 15 henkilöä. Hinta: Kysy tarjousta HUOLTOKIRJA Sopimuskoulutus sisältö (2h): huoltokirjan tärkeys ylläpidon näkökulmasta huoltokirjan laadinta hankkeessa suunnittelijoiden vastuut huoltokirjan laadinnassa huoltokirja osana kohteen vastaanottoa ja kiinteistöpalveluiden määrittelyä Kohderyhmä: Suunnittelijat Hinta: Kysy tarjousta * Koulutukseen liittyy SuLVIn verkko-oppimisympäristö. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittautuminen SuLVIn koulutuksiin viimeistään kaksi viikkoa ennen (verkko)kurssin alkua koulutussihteeri Jonna Hoikalle sähköpostitse jonna. hoikka@sulvi.fi tai faksilla (09) 5660 0956. Peruutukset on tehtävä viimeistään viikko ennen (verkko)kurssin alkua, myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 30 % osallistumismaksusta. Lisätietoja antaa koulutuspäällikkö Hilkka Peltoharju puh. (09) 5660 0915. Viimeisimmät tiedot koulutuksistamme: 51