Kustaa Eemilistä Rinne 1906
Nykyään jokaisella on ja kuuluu olla sukunimi. Tämä käytäntö on kuitenkin ollut käytössä vasta vuodesta 1920. Sitä ennen tavallinen suomalainen tunnettiin ja tunnistettiin kulloisenkin asuinpaikkasa mukaan. Kun Antti syntyi Jaakkolan talossa, ja isännöi sitä, oli hän Jaakkolan Antti, mutta kun hän vanhuudenpäivinään muutti Ruskin sukulaistalon Hirvelän torppaan oli hän Hirvelän Antti. Todennäköisesti tämä siksi, että pappien oli helpointa pitää kirjaa alati muuttuvasta seurakunnasta, sen jäsenistä, jotka lapsuuden jälkeen siirtyivät rengeiksi sinne ja piioiksi tänne, vaihtoivat paikkaa tarpeen tullen, avioituivat ja ryhtyivät torppareiksi tai talon pitäjiksi, jne. Ihmisten tilane eli ja muuttui koko ajan, mutta talot ja torpat pysyivät sijoillaan. Tässä lehtisessä sukunimenmuutosasiaa olen tuonut esille Sirkka Paikkalan sanoin, hän kun on kertonut tämän niin hyvin, etten itse voi paremmin sanoa. Jottei asiat menisi sekaisin, tai etten tulisi lisänneeksi tekstiin mitään virheellistä tai poistaneeksi siitä mitään oleellista, olen jättänyt Paikkalan asian hänen alkuperäisen tekstinsä muuttamatta sitä juurikaan. Samoin salpietarista kertova teksti on suora lainaus. Kirjoittaja on julkaissut tekstinsä Oulun yliopistolla nimellä Koivu. Auli Rinne, 2013 3
Kustaa Eemil oli mukana rakentamassa tätä serkkunsa Fiinun torppaa. Torppa on Vermuntilassa Kustaan ja Fiinun eli Josefiinan isoisän, seppä Samuelin pihapiirissä. Sepän susiovinen talo oli Fiinun aikaan jo asuinkelvoton, siksi hänelle rakennettin tämä. Fiinu oli Samuelin pojan, Josefin, tytär. Josef oli myös seppä. 4
YLEISTÄ SUKUNIMESTÄ Suomen lain mukaan meillä jokaisella kuuluu olla sukunimi, se on itsestäänselvyys. Niin ei ole kuitenkaan aina ollut. Mm. keskiaikaisessa Länsi-Suomessa, joka eli voimakkaammin Ruotsin ja Keski-Euroopan vaikutuspiirissä ja jossa asutus oli paikalleen vakiintunut ja oli siirrytty jo varhain peltoviljelyyn, ei käytetty sukunimiä. Pakolliseksi sukunimi tuli kaikille vasta ensimmäisessä sukunimilaissa v.1920. Sukunimen pääkriteeri on sen periytyvyys. 5
LISÄNIMI * TALONNIMI * LIIKANIMI Se, että kirkonkirjoissa on pitkään etunimen jälkeen merkitty talonnimi, ei todista, että tuota talonnimeä olisi käytetty sukunimenä. Jos nimi vaihtuu talosta muuton myötä, kyseessä ei ole vielä sukunimi vaan lisänimi. Tavallisin talonnimen tuntomerkki on la-loppuisuus. Talonpojilla ja kaupunkien väestöllä saattoi toisaalta olla erilaisia periytymättömiä liikanimiä. 6
SUKUNIMI KANSALLISENA SYMBOLINA Suomi sai autonomisen aseman kansakuntana, suomalaisuus alkoi herätä, suomen kieli tunnustettiin viralliseksi ruotsin kielen rinnalle, maata mullistivat suuret taloudelliset uudistukset, yhteiskunnalliseen ajatteluun tuli uusia tuulia, kansansivistystyö laajeni, armeija organisoitiin uudelleen, jne. Suomi alkoi itsenäistyä kansalliseksi valtioksi, ja haki tähän suureen uudistukseensa aktiivisesti rakennustarpeita Euroopasta. Se heijastui myös nimistöön. Sukunimistä puhuttiin mm. kansallisina symboleina. Julkinen keskustelu sukunimistä johti 1870-luvulla myös sivistyneistön piirissä julkisiin tekoihin nimien suomalaistamiseksi. Joskus sukunimien käyttöä perusteltiin esimerkiksi sillä, että kantakirjalehmilläkin on sukutaustan ilmaiseva nimi, miksei siis itse kullakin kansalaisella. 7
NIMEN SUOMALAISTAMINEN OTETTU NIMI Jo 1800-luvun 1800 lopulla, mutta ennen kaikkea 1900 alussa ei suomalaisia nimiä suomalaistettiin runsaasti. Myös vanhat, ruotsin kielen omaksuneet mutta kotikielekseen suomen ottaneet sivistyneistö-, virkamies- ja porvarissuvut vaihtoivat nimensä suomalaisiksi. Tämä haluttiin tehdä mahdollisimman näyttävästi, ja näin kapinoitiin paitsi vanhaa ruotsalaista yläluokkaa ja sen juurruttamaa kulttuuria vastaan, myös venäläistä pakkovaltaa vastaan suomalaisten valtiollisten, kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien puolustamiseksi. Syntyneitä nimiä Paikkala kutsuu ns. otetuiksi nimiksi. Ne syntyivät 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella vierasnimien tai patronyymien (isännimien) sijaan. Näistä nimenvaihdoksista julkaistiin yleensä ilmoitus Suomalaisessa Virallisessa Lehdessä tai jossakin muussa sanomalehdessä. Uusia nimiä otettiin eniten vuonna 1906 Snellmanin 100-vuotispäivien yhteydessä järjestetyssä nimien suomalaistamiskampanjassa.. 8
SNELLMANIN 100-VUOTISPÄIVÄ JA SUKUNIMIEN SUOMALAISTAMINEN Sukunimien suomalaistamiskampanja maaliskuussa 1906 sillä ajatuksella, että nimenmuutokset julkaistaisiin kahdestoista toukokuuta, Snellmanin satavuotispäivänä. Tämä kampanja oli jatkoa aiemmille sukunimenmuutoille, joihin suomenmieliset ylioppilaat olivat kehottaneet vuosisadan alusta Vapun päiviksi. Vuosien 1905 ja 1908 välinen murroskausi oli voimakkaan kansallisuuspolitiikan jakso. Monien mielestä suomalaisuuspolitiikka oli siihen mennessä jo saavuttanut tavoitteensa, kun suomenkieliset koulut olivat yleistyneet, sivistyneistö ja virkamiehet suomenkielistyneet, suomenkielisiä sanomalehtiä oli runsaasti, ja myös talouden alueella suomalaiset yritykset olivat menestyneet. Jotain oli silti jäänyt tekemättä. Suomen säätyläistöltä oli jäänyt astumatta viimeinen askel, ja nyt siihen tuli tilaisuus. 9
SNELLMANIN PÄIVÄN SUURNIMENMUUTTO Elettiin yhteiskunnallisesti hyvin aktiivista aikaa. Syksyn 1905 suurlakkoa seurasivat suurmielenosoitukset yleisen äänioikeuden ja yksikamarisen eduskunnan puolesta. Snellmanin päivän suurnimenmuutto oli osa poliittista kuohuntaa, jossa Suomen yhteiskunnallinen elämä mullistui ja eri kansanluokat hakivat voimaa demokratian toteuttamiseksi, sääty-yhteiskunnan murtamiseksi ja tsaarin Venäjän sorron lieventämiseksi. Protesti kohdistui myös ruotsalaisuuden vanhaa historiallista painolastia vastaan. 10
JOUKOSSA EI ARINKAAN LIIKAA EROTTUISI Suomenmielistä, ruotsinkielisyydestä irtautumaan tahtovaa sivistyneistöä oli 1840-luvulta alkaen sykähdyttänyt kansallinen mieli, mutta se ei ollut vielä rohjennut laajemmin suomalaistaa omia nimiään. Siihen tarvittiin suurta yhteistä mielenilmausta, joukkovoimaa, josta oli saatu kokemusta suuren adressin keruussa, kutsunnoista kieltäytymisissä ja suurlakossa. Joukossa ei arinkaan liikaa erottuisi. Suurnimenmuutto oli samalla säätyläisten kädenojennus tavallisen kansan suuntaan. Olemme omaksuneet kansan kielen, olemme mieleltämme ja nyt myös nimiltämme suomalaisia. Näin sivistyneistö halusi osoittaa olevansa valmis eheän, ei-säätyläisen suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Snellmanin 100-vuotispäivän kunniaksi vuosina 1906 ja 1907 suomalaistui kaikkiaan noin 70 000 henkilön nimi. 1900-luvun alussa Suomalaisia oli yli 2,5 miljoonaa. 11
Rinne Kustaa Eemil Panelius (s. 24.10.1889 Vermuntilassa) vaihtoi sukunimekseen nimen Rinne vuonna 1906. Tästä oli ilmoitus Suomen virallisessa lehdessä 23.6.1906. Nimeä vaihtaessaan perheensä kuopus, Kustaa Eemil, oli näin vasta kuusitoistavuotias.. 12
Panelius Kustaa Eemelin isä Juho Juhonpoika (Johan Johansson s. 18.8.1839 Panelia) muutti Paneliasta Vermuntilaan 24.3.1864. Pappi antoi hänelle tuliaislahjaksi liikanimen Panelius. 13
Hirvelä Juhon isä oli samoin nimeltään Juho Juhonpoika (Johannes Johansson s. 5.5.1813). Hän syntyi Paneliassa sukulaisten isännöimän Ruskin talon Hirvelän torpassa. Tämä torpan nimi oli hänen lisänimenään hänen koko pitkän elämänsä aikana, sillä hän sekä syntyi, eli aikuiselämänsä, ja myös kuoli tässä torpassa kahdeksankymmentä vuotta elettyään. 14
Lund Juho Hirvelän isä oli Juho Jaakonpoika (Johan Jacobsson s.23.11.1777 Panelia). Hän syntyi ja eli Ruskin talon Hirvelän torpassa Paneliassa. Tämä Juho oli ammattimiehiä, hän oli salpietarinkeittäjä, ja vieläpä paikallisten salpietarinkeittäjien käskynajaja. Tästä syystä hän sai lisänimekseen nimen Lund. 15
Jaakkola Juho Lundin isä oli Jaakko Antinpoika (Jacob Andersson s.21.5.1735) Hän muutti myöhemmin vanhempiensa ja vaimonsa kanssa sukulaisten isännöimään Ruskin talon Hirvelän torppaan (katso: Lund). Jaakon isä Antti Tuomaksenpoika (Anders Thomasson s. 27.11.1692 Paneliassa) oli Jaakkolan talon isäntänä. Häntä ennen taloa isännöi hänen isänsä Tuomas Knuutinpoika (Thomas Knutson k. 17.3.1717). 16
Liukko (Liukkoj) Tuomaksen isä oli Knuutti Pietarinpoika (k. 1663 Paneliassa) Knuutin isä oli talollinen Pietari Klemetinpoika Paneliasta. Pietarin isä oli talollinen Klemetti Mikonpoika Liukko (Clement Liukoj) Paneliasta. Klemetin isä Mikko syntyi Paneliassa 1400-luvulla. 17
NIMI KÄYTÖSSÄ Liukko 1500-luvulta Jaakkola 1600-1700-luvulla Lund 1700-1800-luvulla Hirvelä 1800-luvulla Panelius 1800-1900 l. Rinne 1906 18
SALPIETARISTA Salpietari (kalisalpietariksi edelleen kutsuttu salpietarityyppi) oli erityisen tärkeässä asemassa ennen kaikkea valmistettaessa ruutia, jossa on 10% rikkiä, 15% hiiltä ja 75% salpietaria. Salpietarin valmistusmenetelmä vaati paljon tarkkuutta ja polttoainetta. Tavallisesti käytettiin navetoista ja talleilta peräisin olevaa maata, joka oli eläinten virtsan ja ulosteiden kyllästämää. Tässä typpipitoisessa, emäksisessä maa-aineksessa tapahtui mikrobien aiheuttamaa käymistä, jonka tuloksena syntyi salpietaria. Sen talteensaamiseksi oli maasta uutettua nestettä keitettävä, kunnes salpietari saostui. 19
Viikkoja kestävässä avotulella keittämisessä käytettiin suuria avonaisia kuparikattiloita. Tähän kului valtavia määriä puuta. Ruudin sotilaallisen merkityksen vuoksi useimmat maat pyrkivät omavaraisuuteen salpietarin suhteen. Valmistusta ympäröivät siten tiukat valtiolliset määräykset. Ruotsissa navettojen salpietaripitoinen maa kuului pitkään periaatteessa kruunulle. 1700-luvulla, jolloin salpietarinvalmistus alistettiin sotakollegiolle, matkustivat valtiolliset salpietarinkeittäjät ympäri maata ja kaivoivat tallien ja navetoiden lattiat ylös! Maa kerättiin talteen, uutettiin ja parhaassa tapauksessa - asetettiin takaisin paikalleen. Salpietarinkeittäjät palasivat 4-6 vuoden välein keräämään maan talteen sen ollessa jälleen salpietaripitoista. 20
Lähteet: Sirkka Paikkala, Sukunimet sukututkimuksessa; http:// www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm Sirkka Paikkala; http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1990 Koivu; http://koivu.oulu.fi/~histwww/aoh/7.htm 21
Vermuntilan Rinnen sukuseuran julkaisu no 1