lokakuu/2014 Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta kauppa-asioiden hoitoa, muuta asiointia saatto- ja ulkoiluapua pyykki- ja vaatehuoltoa kodin pieniä kunnostustöitä piha- ja lumitöitä kuljetuspalvelua asiointeihin ateriapalvelua (valmisateria kotiin) pesulapalvelua Asiakasohjausyksikön viranhaltija tekee päätöksen setelin myöntämisestä. Palvelusetelin arvo on 150 ja se on voimassa 3 kk. Ohje palvelusetelin käyttöön: Saatuanne palvelusetelipäätöksen, toimikaa seuraavasti: 1. Valitkaa palveluntuottaja tästä listasta mahdollisimman pian. Palveluntuottajilla on ajoittain ruuhkaa ja näin varmistatte, että palveluseteli tulee käytettyä ennen voimassaolon päättymistä. 2. Sopikaa suoraan palveluntuottajan kanssa mihin palveluihin haluatte palvelusetelin käyttää ja käytetäänkö palveluseteli yhdellä vai useammalla kerralla Palveluntuottaja laskuttaa suoraan kaupunkia palvelusetelin arvoon asti. (Smartum, sähköinen laskutus) Uusi palveluseteli voidaan myöntää, kun edellisen palvelusetelin voimassaolo on päättynyt, kuitenkin määrärahojen puitteissa. Tarvitessanne lisätietoja tai neuvoja palvelusetelin käyttöön sekä palveluntuottajan valintaan liittyvissä asioissa, ottakaa yhteyttä PalveluSantra, puh. 03 818 5555 Avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Vapaudenkatu 23 B, Lahti Asiakasohjausyksikkö Siiri Palvelusetelipäätöksiin liittyvissä asioissa, ottakaa yhteyttä : Asiakasohjaaja Elina Lehtinen puh. 050 383 6368 PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat Käytettävissä on yksityisten, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamia kotihoitopalveluja, myös yli kuntarajojen. Lahden kaupunki on hyväksynyt heidät kotipalvelun tukipalvelujen palvelusetelituottajiksi. Palveluntuottajan kanssa voi sopia erikseen esim. ilta- ja viikonlopputyöstä (ellei yrittäjä toisin ilmoita). Tällöin hinnoissa on erilliskorvaukset. Myös erillisiä lisäpalveluja voi ostaa omalla kustannuksellaan. mahdollisista yrittäjän siivousvälineistä ja aineista ei lisäveloitusta. ------- AH Jokiniemi Tmi ikkunanpesut kauppa-asioinnit Keskuskatu 3 B 14, 15870 Hollola aarne.jokiniemi@phnet.fi puh. 040 537 6177 25,80 / tunti, hinta sis. matkakulut 15 km asti, Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6, 15950 Lahti sari.laakso@kotiapu.fi www.akson.fi/lahti puh. 0400 253 096 32 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, -- ArkiAurinko Oy muun avun yhteydessä Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs, 15140 Lahti kotihoito@arkiaurinko.fi www.arkiaurinko.fi puh. 044 338 6338 ma-pe klo 07-17: 34,20 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0,60 / km Sivu 1 / 7
--------------------------------------------------- Alina Hoivatiimi Lahti Askonkatu 13, 15100 Lahti annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi www.alinahoivatiimi.fi puh. 044 455 6370 siivous 30,65 / tunti kotipalvelu 22 / 30 min, 34 / tunti, ylimenevältä matkakulut 12 / 0-5 käyntiä /kk, 25 / 6-15 käyntiä / kk 35 / 16-30 käyntiä / kk, 50 / yli 30 käyntiä / kk Aurio Hoiva Oy Kauppapalvelu päivittäistavaroiden keräilypalvelu ja toimitus Toimipisteet : Omenapellontie 7, 15210 Lahti ja Metsontie 5, 16300 Orimattila asiakaspalvelu@aurio.fi www.aurio.fi puh. 045 136 5303, 045 176 6404 27,70 / 30 min, 34,70 / tunti, ylimenevältä 0,55 / km Kauppapalvelu 10 / kerta kotiin tuotuna Diakonialaitos Lahti lämmin valmisateria kotiin Ahvenistonkatu 2, 15110 Lahti kotihoitopalvelu@dila.fi www.dila.fi/kotihoito puh. 040 668 4868 siivous 39 / tunti, muu kotiapu 29,50 / 30 min, 36,50 / tunti, ateriapalvelu: 11,50 / ateria, 8,30 / keittoateria, erityisruokavalio 12,80 / ateria, Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut (asiakkaan aineilla ja välineillä) ma-pe klo 08-17: Kuokkamaantie 11, 15210 Lahti freya.tiina@gmail.com puh. 050 348 3813 36 / tunti Fystek Oy kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pihatyöt Mallaskatu 11 C 45, 15140 Lahti www.fystek.fi puh. 040 134 7372 22,70 / 30 min., 33 / tunti, ylimenevältä 0,45 / km, asiakkaan kuljetus asioille 1,15 / km Harjulan Setlementti ry Harjulan kotihoito Harjulankatu 7, 15150 Lahti kotihoito@harjulansetlementti.fi www.harjulansetlementti.fi puh. (03) 872 5130, 044 772 5017 kesti@harjulansetlementti.fi, eija.laiho@harjulansetlementti.fi valmisateria kotiin puh. (03) 872 5130, 872 5133 siivous 30,50 / tunti, kotipalvelu 29,60 / tunti, ateriapalvelu: 8,50 / ateria, jos 5 tai useampi ateria / viikko, 8,95 / ateria, jos alle 5 ateriaa / viikko, - Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2014 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 2 / 7
Hoito- ja hoivapalvelu Elonpolku Oy Pesula-/pyykkipalvelut pyykin nouto ja vienti Kirkkotie 104, 15880 Hollola elonpolku@elonpolku.fi www.elonpolku.fi puh. 010 328 7040, 010 328 7041 siivous, kotipalvelu 25,90 / tunti, pesulapalvelut 25 / 5 kg pussi, -- Hoitola Serafiina Mäkikatu 29, 18100 Heinola hoitola.serafiina@gmail.com www.hoitolaserafiina.fi puh. 044 264 4244 23,17 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti (lähtöpaikka Heinola), ylimenevältä 0,41 / km J & N Kodinpalvelut, myös höyry- ja tekstiilipesurit pyykkipalvelu (kodin ulkopuolella) Ritaniemenkatu 6 F 42, 15240 Lahti niinasmail@luukku.com puh. 041 444 1276 25 / tunti sis. matkakulut, höyry- ja tekstiilipesurit 25 / tunti + 5 / kerta Kodin palvelut Verso Oy Marjalantie 79, 17130 Vesivehmaa info@kodinpalvelutverso.fi puh. 044 033 0756 33 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Kodintukipalvelut Laila Toiviainen Tmi asioinnit Erviänkatu 56 as 1, 15840 Lahti laila.toiviainen@gmail.com puh. 040 822 5364 24 / tunti sis. matkakulut, ei ilta- ja la-su-työtä Kotihoito Hopea Kurenniityntie 21, 15540 Villähde johanna.pollari@kotihoitohopea.fi www.kotihoitohopea.fi puh. 045 893 6101 25 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Kotihoitopalvelu TippaIita ky Haapakuja 8, 15240 Lahti tippaiita@tippaiita.fi www.tippaiita.fi puh. 044 275 4745 ma-pe klo 07-18 31 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2014 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 3 / 7
Koti ja Kuusi osuuskunta ma-pe klo 08-15, pe klo 8-14 Lepolankatu 14 D, 15210 Lahti toimisto@kotijakuusi.fi www.kotijakuusi.fi puh. toimisto 0440 909 949, kotipalvelu 044 559 4776 siivous, kotiapu, lumityöt 26,75 / tunti, kunnostustyöt 30,13 / tunti, Anja-Helena Aittapellonkatu 5 A 7, 15170 Lahti anja.seppanen@anjahelena.fi www.anjahelena.fi puh. 040 777 9402 siivous 23,39 / tunti, kotiapu 22,58 / tunti, - Klassikko PL 1, 15101 Lahti info@klassikko.fi www.klassikko.fi puh. 040 525 3808 ma-pe klo 08-18: 26,23 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä bussimatkojen hinta edestakaisin + 30 % lisä Lahden Esteetön Koti kodin muutostyöt apuvälinepalvelu Vesijärvenkatu 42, 15140 Lahti olli.karonen@esteetonkoti.fi www.esteetonkoti.fi puh. 044 532 9837 42 / tunti, ylimenevältä 0,60 / km Eija Bouras Oy pyykki- ja vaatehuolto asiakkaan kotona Pesulapalvelut pyykin nouto ja vienti käyttö- ja liinavaatteet mattojen ja patjojen kuivapesu Asikkalantie 8, 17200 Vääksy info@eijabouras.fi www.eijabouras.fi ma-pe klo 08-16 puh. 044 572 3079, 044 700 5400 32 / tunti, pesulapalvelu 5 / kg, mattojen kuivapesu 20 / neliö, Lahden keskustasta 10 km asti, ylimenevältä 0,70 / km -- Kotisairaanhoito Ahonlaita Kampikatu 7 B 9, 15810 Lahti kotisairaanhoito@ahonlaita.net www.ahonlaita.net puh. 040 844 9838 24,50 / 30 min., 29 / tunti, Lahden kotipalvelu Harjukatu 32, 15110 Lahti toimisto@lahdenkotipalvelu.fi www.lahdenkotipalvelu.fi puh. (03) 751 0040, 044 990 6590 25 / tunti, Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2014 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 4 / 7
Lahden Lähimmäispalvelu ry Hirsimetsäntie 64, 15200 Lahti llpry@phnet.fi www.lahdenlahimmaispalvelu.fi ma-pe klo 08-16 puh. (03) 875 590, 050 342 9965 siivous 31,10 / tunti, muu kotiapu 30 / tunti, Lahden Startti Kotiapu Hoiva Vesijärvenkatu 57 A 19, 15140 Lahti trja.urpalainen@hotmail.com www.lahden-startti.com puh. 045 235 9983 ma-pe klo 08-17: 25 / tunti, hinta sis. matkakulut Lahden Startti Neliapila Lea Pänttönen Nuolikatu 9 C 34, 15100 Lahti neliapila.kotipalvelu@gmail.com www.lahden-startti.com puh. 040 752 1940 siivous 30 / tunti, asioinnit ja muu kotiapu 25 / tunti, Lahden vanhusten asuntosäätiö / Ravintola Wanha Herra lounasateriat kotiin Laaksokatu 17, 15140 Lahti ravintola.wanhaherra@lvas.fi www.lvas.fi puh. (03) 884 5072 ma-pe: 10,70 / ateria toimitukset päivittäin noin 5 km säteellä Ravintola Wanhasta Herrasta Lähimmäispalvelu Helmi Ky Heinäkedontie 15, 17110 Kalliola tanja.laine@lahimmaispalveluhelmi.fi www.lähimmäispalveluhelmi.fi puh. 0400 813 623 32 / tunti, ilta ja la-su erilliskorvaus Lääkäriasema ALFA saatot, ulkoilu Kansankatu 7, 15870 Hollola ajanvaraus@laakariasemaalfa.fi www.laakariasemaalfa.fi puh. 040 751 3774 35 / tunti sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0,45 / km Mainio Vire Oy, Vire Koti Lahti Kivakatu 2, 15210 Lahti sirkku.kosonen@mainiovire.fi www.mainiovire.fi puh. 040 568 6459 36,45 / tunti sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0,45 / km Metsänhoito ja kotipalvelu Niittylä Syrjäntauksentie 133,17200 Vääksy antti.m.niityla@gmail.com puh. 0400 754 657 26,50 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2014 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 5 / 7
Manna ry www.manna.fi Heinolantie 506, 16100 Uusikylä puh. 044 599 6674, 0400 877 309 lämmin valmisateria kotiin Kiveriön Kievari, Kiveriönkatu 34, 15200 Lahti puh. 050 559 5852 ma-pe klo 7-18 kotipalvelu 27,26 / tunti, toinen työntekijä 17,47 / tunti, asiointipalvelussa km-veloitus 0,45 / km, hinnat sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0, 45 / km ateriapalvelu: 9,36 / ateria sis. matkakulut 10 km asti, ML-Puhdistuspalvelu Sotkankatu 6, 15150 Lahti ml-puhdistuspalvelu@phnet.fi www.ml-puhdistuspalvelu.fi puh. 044 088 4388 30 / henkilötyötunti, hinta sis. matkakulut Lahden alueella PUHDASPÄIVÄ Kivakatu 1 A 1, 15210 Lahti pauli@puhdaspaiva.fi www.puhdaspaiva.fi puh. 050 409 3842 24,19 / tunti, hinta sis. matkakulut Päijät-Hämeen t Ky Latomäentie 11, 15270 Kukkila johanna@phkotipalvelut.fi www.phkotipalvelut.fi puh. 0400 991 971 30 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, ------------------------------------------------- Riitta Vornanen Tmi Rengintie 4, 15540 Villähde riitta.vornanen@phnet.fi puh. 050 307 7211 28 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti ------------------------------------------------- San Siivous Oy Salinmäentie 43, 16310 Virenoja sanna@sansiivous.fi www.sansiivous.fi puh. 050 558 0052 sopimussiivous 25 / tunti, ikkunanpesu 26 / tunti, ylimenevältä 0,65 / km (Lahden keskustasta) -------------------------------------------------- Sirpan Kotiapupalvelut Metsärinteenkatu 7 i 60, 15210 Lahti sirpamajoinen@luukku.com puh. 040 411 8419 siivous 32 / tunti, muu apu 29 / tunti, Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2014 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 6 / 7
Sivina Oy Sivina Kodinhoito Mannerheiminkatu 3, 15100 Lahti kodinhoito@sivina.fi www.sivina.fi puh. 050 593 5825 ma-ke 29,88 / tunti, to-pe 31,50 / tunti, ikkunanpesu 33,13 / tunti, 20 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan T & T Palveluapu Ky Haltonintie 5, 47400 Kausala timo.jopila@ttpalveluapu.fi www.ttpalveluapu.fi puh. 020 785 6521 ma-pe klo 07-16: 28 / tunti, minimityöaika 0,30 min, hinta sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0,60 / km Teijan Kotiapu Koulutie 7 A 11, 16800 Orimattila teija.toikka@phnet.fi puh. 040 586 8985 Tmi Tuija Helin Lahden Aterian kylmä valmisateria kotiin Kantolantie 227, 16630 Tennilä tuija_helin@luukku.com puh. 040 733 7496 ma-pe klo 08-16: 28,50 / tunti, ateriapalvelu: 9,50 / ateria toimitus 2-4 ateriaa / kerta tiistaisin ja perjantaisin -- ViherKoti Tmi Merja Teivaala Lepomäentie 98, 15610 Lahti meteva@gmail.com puh. 050 551 2434 25 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, -- 25 / tunti, sis. matkakulut Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2014 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 7 / 7