JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki



Samankaltaiset tiedostot
Joheka team ry järjesti vuoden 2016 aikana ratsastuskilpailuita 1-, 2- ja 3-tasolla Kauhajoen Hevoskeskuksessa: 1-tason kilpailut

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen ääntenlaskijat (2) Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta (2)

Toimintakertomus 2009

Petra Kalamo ja Valmonti kisavat luokat Helppo C: ja Helppo B: Sijoitukset olivat: 7. ja 17.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

KILPAILUKUTSU Takkula

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 81. toimintavuosi

4.8 Kerhojen aloituskokous, paikalla puheenjohtaja, nuorisovastaava sekä kerho-ohjaajat. Sovittu jatkossa kokoontumiset 2 kertaa vuodessa.

TOIMINTAKERTOMUS 2016

KIMITOÖNS RYTTARE RF

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

SRL Häme kevättapaaminen 2019

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Halloween kouluratsastuskilpailu

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt (päivitetty )

FF Dressage Team 2014

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2016

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Huhtikuu Kouluratsastuksen hallimestaruus IR/Ilmajoki

Scanhorse / Helsingin jäähalli, Helsinki International Porsche Horse Show, esteratsastus 3-taso Amateur Tour 90 cm

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

RUSSIMESTARUUS-CUP 2013

ps. Estekalustoa on taas tulossa hieman lisää, toivottavasti jo seuraaviin kisoihin mennessä.

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS 2012

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 82. toimintavuosi

Toimintalinja. Sivu 1

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Lokakuu Pohjanmaan Ratsastusjaostoon uusia jäseniä

SRL palkitsi Alavuden Ratsastajat Vuoden Ratsastusseurat -kilpailussa!

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VESILAHDEN RATSASTAJAT RY - VUOSIKERTOMUS 2005

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 84. toimintavuosi

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT Määritelmä Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Toimintakertomus

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu Hiphei,

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen.

Seuran tavoite on menestyä srl:n vuoden seura kilpailussa kolmen parhaan joukkoon.

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu Kaikki mukaan kömmelikökkään!

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018

Syyskokousmateriaali 2010

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

AKTIIVIRATSASTAJAT RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

TOIMINTAKERTOMUS 2010

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote 1/2004. Tervehdys!

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille:

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, VALO

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu Jee, kesä lähestyy!

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

Toimintakertomus 2018

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2014

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, VALO

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Alueiden yhteiset aluemestaruussäännöt 2019

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät. Su alkaen klo Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225)

Transkriptio:

Sivu 1 / 5 HALLINNOLLINEN TOIMINTA Seuran hallitus vuonna 2014: JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Peltoniemi Juha, puheenjohtaja Jokinen Niina, sihteeri Kokko Henna jäsen, varapuheenjohtaja, nuorisovastava Laakso Henna jäsen, leikekirja Marttila Tiina jäsen, rankingpisteet Nieminen Noora, jäsen Nimell Mia, jäsen, tiedottaja Potila Jonna, jäsen, kilpailut ja valmennus Rinne Tiina, jäsen, leikekirja Kivimäki Venla, nuorisojäsen Lähde Siiri, nuorisojäsen Myllyniemi Elina, nuorisojäsen Mäki-Filppula Aleksandra, nuorisojäsen Kuusisto Maire, yleisvarajäsen rahastonhoitaja Laakso Maria, yleisvarajäsen Saarikoski Juhana yleisvarajäsen, nettisivut Varttila Jaana, yleisvarajäsen Iina Peltoniemi, jäsensihteeri (hallituksen up) Hallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa, lisäksi pidettiin yleinen kevät- ja syyskokous. Kilpailu-/tapahtumapalavereita järjestettiin talkoiden yhteydessä. Lisäksi hallitus kokousti sähköpostin välityksellä. Jäseniä vuonna 2014 oli 98 ja jäsenkirjeitä on lähetetty 1 kpl. Tiedottaminen muuten on tapahtunut internetsivujen, Facebook-ryhmän ja sähköpostiryhmän välityksellä. KILPAILUTOIMINTA Joheka team järjesti vuoden 2014 aikana ratsastuskilpailuita seura- ja aluetasolla: Seurakilpailut: Seurakoulukisat Sorvarin Maneesilla ti 25.3.2014 Seuraestekisat Sorvarin maneesilla ma 10.2.2014 Seuraestekisat Sorvarin maneesilla pe 14.2.2014 Seurakoulukisat Tommin Tallilla to 14.8.2014 Seuraesteratsastuskisat lauantaina 6.9.2014 Kauhajoen ratsastuskeskuksessa. Halliseuraestekisat Kauhajoen Ratsastuskeskuksessa la 1.11.2014 Halliseurakoulukisat Kauhajoen Ratsastuskeskuksessa la 15.11.2014 Kauhajoenmestaruuskisat ja Joheka teamin seuranmestaruuskisat la-su 6.-7.12.2014 Kauhajoen Ratsastuskeskuksessa. Este- ja Kouluratsastuksessa. Aluetason kilpailut: Alue-estekisat Tommin Tallilla la 28.6.2014 Pohjanmaan Iso- ja pikkucupin finaalit. Aluekoulukisat Tommin Tallilla la 30.8.2014 Pohjanmaan Iso- ja Pikkucup osakilpailut. Joheka teamin kilpailuja on ollut tukemassa raha-, esine-, ja elintarvikelahjoituksin lukuisa joukko yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä

Sivu 2 / 5 VALMENNUKSET Joheka team ry käynnisti KISATIIMI 2014-projektin. Kisatiimiin sai hakea kilpailevat ratsukot seuratasosta ylöspäin. Kisatiimissä oli parhaillaan 15 ratsukkoa. Kisatiimiläiset saivat edullisempia valmennuksia, joita järjestettiin esteratsastuksessa Matti Sorvarin johdolla sekä kouluratsastuksessa Anu Hännisen valmentamana. Kisatiimin idea oli, että valmentajat käyvät tarkistamassa tilanteen ja antavat kotivalmennusohjeet jonka jälkeen ratsukot valmentautuvat kotivalmentajiensa kanssa. Kouluvalmennusta järjestettiin viisi kertaa ja estevalmennusta neljä kertaa. Lisäksi Kisatiimiläisille järjestettiin kuntotestiä, rataharjoituksia sekä tehtiin valmennussuunnitelmaa. Projekti todettiin hyväksi, mutta useiden hevosten loukkaantumisien vuoksi loppuvuodesta valmennukset harmittavasti kuivuivat kasaan. KISATIIMI 2014 osallistujat: Kouluratsastus: Jokinen Niina Poika-Veeperi Kokko Henna Carlos V Laakso Anne Faust IV/Rikosett Laakso Henna Faust IV/Rikosett Marttila Sara Shymoon Marttila Essi Crusie Myllyniemi Elina Golja Mäki-Filppula Aleksandra Martta/Armi Mäkisalo Linda Winnetou III Nieminen Noora Pikku-Timantti Nimell Mia Tureikon Bodari/Rosendo Potila Jonna Fiana Tervo Silja Ligute Varttila Krista Naomi Vaskivuori Jenny Carlos V Esteratsastus: Jokinen Niina Poika-Veeperi Kokko Henna Carlos V Laakso Anne Faust IV/Rikosett Laakso Henna Faust IV/Rikosett Marttila Sara Shymoon Myllyniemi Elina Golja Mäki-Filppula Aleksandra Martta/Armi Mäkisalo Linda Winnetou III Nieminen Noora Pikku-Timantti Norrgård Jessica Paladin Thatch Norrgård Weronica Walentino Potila Jonna Fiana Tervo Silja Ligute Varttila Krista Naomi Vaskivuori Jenny Carlos V KILPAILUMENESTYS JA AKTIIVISUUS Tiimi oli mukana Koulujoukkuemestaruuksissa Kurikassa 24.8.2014 Sijoitukset: Tiimin I joukkue 11/25 ja II joukkue 20/25, Jonna Potila & Fiana sekä Essi Marttila & Crusie luokkasijoituksille,.sara Marttila & Shymoon voitto Kurikassa.

Sivu 3 / 5 Sara Marttila & Shymoon hienosti kymppisakkiin yhteistuloksissa Powercupin Finaalissa Jyväskylässä 5.-6.7. 2014. VH/Vaasa 29.7.2014 Koulukilpailut: Jonna Potila & Fiana sijoittuivat hienosti kolmansiksi luokassa 1. Helppo B:3 2009. Joheka teamin alue-estekisat Tommin Tallilla la 28.6.2014: Jonna Potilalle & Beach Boy B:lle kaksi kuutos-sijaa ja Isocupin pronssi! JsR & KoRa, Korpilahti 7.6.2014 Koulu Kansallinen: Essi Marttila & Crusie ratsastivat sijotuksille (4.) luokassa 3B. Luokassa 1 Nuorten hevosten kenttäkilpailuohjelma 2009, helppo B Jonna Potila & Fiana olivat ensimminen ei sijoitunut ratsukko (8.). Kurat/Kurikka Myllykylä 25.5. seura este: Krista Varttilalle (70 cm) ja Linda Mäkisalolle (80 cm) luokkavoitot! LaRat/Ylistaro 24.5.2014 Koulu Alue: Luokassa 1. Helppo B Nuorten hevosten kenttäratsastusohjelma 2009 Jonna Potila & Fiana ratsastivat sijalle 2. Samassa luokassa ensi kertaa yhdessä kilpailleet Mia Nimell & Rosendo suoriutuivat hienosti sijalle 7.Luokassa 2. Helppo B Nuorten hevosten kenttäratsastusohjelma 2009 Sara Marttila & Shymoon sijoittuivat ollen 5. Luokassa 3. Helppo A:2 2009 Essi Marttila & Crusie nappasivat myös sijoituksen ollen 7. Korsholm 4.5.2014 Koulu Kansallinen: Luokassa 1. Helppo A FEI:n CCI/CIC* A- kenttäkilpailuohjelma Jonna Potila & Beach Boy B ratsastivat ensimmäisessä kansallisessa startissaan hienosti sijalle 2. Samassa luokassa Jonna Potila & Fiana ratsastivat sijalle 11. ja Essi Marttila & Crusie sijalle 13. Luokassa 3. FEI:n CCI/CIC** A-kenttäkilpailuohjelma 2009 Essi ja Crusie ratsastivat sijalle 15. IsRat/Kauhava 4.5.2014 Koulu Alue: Powercup aluekarsinta koulu: Sara Marttila & Shymoon ratsastivat luokasijoituksille (sijalle 4.) luokassa 2a, joka oli samalla myös powercup aluekarsinnan 1. osa. Luokassa kolme heidän sijoituksensa oli 11. kun 6 ratsukkoa sijoittui. Korsholm 3.5.2014 Koulu Alue:Luokassa 3. Helppo A:2 2009 Essi Marttila & Crusie ratsastivat sijoituksille ollen sijalla 7. MYRat/Karijoki 26.-27.4. Este: Luokassa 1. 80 cm Sara Marttila & Shymoon ratsastivat neljänsiksi, kun 3 ratsukkoa sijoittui. Luokassa 4. 100 cm Jonna Potila & Beach Boy B ratsastivat sijalle 8. kun 6 sijoittui. Luokassa 5. 110 cm toisen vaiheen harmittavat 8 vp pudottivat Jonna Potilan & Beach Boy B:n sijalle 5. kun 3 sijoittui. KuRat/Kauhajoki 18.4.2014 Este: Luokassa 2. 85 cm Krista Varttila & Naomi ratsastivat sijalle 7. kun 8 ratsukkoa sijoittui. Sara Marttila & Shymoon (9.) ja Linda Mäkisalo ja Winnetou III (11.) jäivät harmittavasti juuri sijoitusten ulkopuolelle. Luokassa 4. 105 cm Jonna Potila ja Beach Boy B ratsastivat hienosti sijoituksille ollen sijalla 3. IR/Ilmajoki 12.-13.4. Koulu: Luokassa 2 Helppo B:0 2009. PONIEN HALLIMESTARUUS 2014 Sara Marttila & Shymoon ratsastivat neljänsiksi, kun 3 ratsukkoa sijoittui. Luokassa 5. A-merkin kouluohjelma 2006. SUOMENHEVOSTEN HALLIMESTARUUS 2014 Noora Niemisen ja Pikku- Timantin suoritus oikeutti sijalle 16. Luokassa 6 Helppo A:0 2009. Essi Marttila ja Crusie ratsastivat sijalle 7. kun 5 ratsukkoa sijoittui. EPURin estehallimestaruksista 30.3.2014: Luokassa 1. 80 cm Krista Varttila & Naomi ratsastivat hienosti voittoon. Samassa luokassa Sara Marttila & Shymoon ratsastivat sijalle 6. Luokassa 2. 90 cm Krista Varttila & Naomi ratsastivat sijalle 7. ja Sara Marttila & Shymoon ottivat viimeisen sijoituksen sijalla 15. Jonna Potilan & Fianan (13 vp) suoritus ei oikeuttanut sijoituksille. Luokassa 3.

Sivu 4 / 5 100 cm ja luokassa 4. 110 cm Weronica Norrgård & Walentino saavuttivat sijat 34. ja 23. Hallimestaruus sijoitukset: Ponit: Sara Marttila& Shymoon 11. Nuoret hevoset: Jonna Potila & Fiana 5. Seniorit: Weronica Norrgård & Walentino 15. EPURin alue-estekisoissa Seinäjoella 16.2.2014: Parasta antia olivat Sara Marttilan & Shymoonin (sijoittui) ja Jonna Potilan & Fianan nollaradat luokassa 90 cm. Mukana kisaamassa oli myös Weronica Norrgård & Walentino. Jonna Potila ja Sara Marttila palkittiin alueen syyskokouksessa. Esteratsastuksen Maaseutuopisto, Perho Cup (isocup). 3. Jonna Potila & Beach Boy B. Kouluratsastuksen pikkucup. 2. Sara Marttila & Shymoon KOULUTUS Kilpailijan starttikurssi pidettiin maanantaina 24.2.2014 kouluttaja Jonna Potila Aluekilpailulupakoulutus pidettiin keskiviikkona 26.2.2014 kouluttaja Jonna Potila Lisenssikoulutus Ilmajoella 1.2.2014. Iina Peltoniemi, Airi Potila ja Juha Peltoniemi osallistuivat. Jonna Potila osallistui koulutuomari IVk IV korotuskurssille 11.-12.1.14 Ypäjällä. MUU TOIMINTA Seura osallistui Perhetupa Soffan laskiaisriehaan järjestämällä poniajelua. Retki Hevoset 2014 -messuille Tampereelle järjestettiin 5.4.2014. Seura osallistui kustannuksiin. Retki Tallinn Horse Show tapahtumaan 3.-5.10.14 Seura ei osallistunut retken kustannuksiin. Pikkujoulua vietettiin Kauhajoen ratsastuskeskuksessa yhdessä tallin ratsastuskoulun kanssa 20.12. Varojen hankkimiseksi järjestettiin kilpailuissa kanttiinitoimintaa, jonka vastuuhenkilönä on toiminut Maire Kuusisto. Tiimillä oli kevätkaudella 2014 viikoittainen liikuntahetki Aron koulun liikuntasalissa. Monipuolista liikuntaa ohjasi Niina Jokinen. Syyskaudella hallituksen jäsenet pitivät kukin vuorollaan liikuntahetken, joissa mm. käytiin pelaamassa sulkapalloa, keilaamassa ja lenkillä. PALKITUT 2014 Joheka team ry seuranmestaruus 2014 mitalistit Kouluratsastus MINImestaruus 1. VENLA KIVIMÄKI Peries 2. EMILIA ALA-PANULA Pikku-Muumi C-Mestaruus Seniori 1. SARA KISKOLA Azathoth Juniori 1. EMILIA LUOMALA Bermuda B-Mestaruus Seniori 1. HENNA KOKKO Azathoth Juniori 1. LINDA MÄKISALO Winnetou III A-Mestaruus Seniori 1. ESSI MARTTILA Crusie Juniori 1. SARA MARTTILA Shymoon

Sivu 5 / 5 Esteratsastus MINImestaruus Juniori 1. SOFIA LATVA-KOSKI Airiin Seniori 1. WERONICA NORRGÅRD Bizkvi C-Mestaruus Seniori 1. SATU KAURA Karolus 1. EMILIA ALA-PANULA Airiin 2. EVELIINA KUUSISTO Flamingo 3. EMILIA LUOMALA Bermuda B-Mestaruus 1. VENLA KIVIMÄKI Peries 2. ELINA MYLLYNIEMI Katthöls Goliat Seniori 1. MAIJA ALASALMI Kamar's Fireplay A-Mestaruus Juniori 1. SARA MARTTILA Shymoon Seniori 1. PETE LINTULAHTI Azathoth Joheka team ry palkitsi: Vuoden Juniori Elina Myllyniemi Vuoden Seniori Jonna Potila Vuoden Tiimiläinen Maire Kuusisto Vuoden aktiivi Noora Nieminen Tiimiperhe Peltoniemet Vuoden hevosihminen Niko Kontkanen Vuoden Ilopilleri Aleksandra Mäki-Filppula Vuoden Valmentaja Anu Hänninen ja Matti Sorvari Joheka team kiittää: Anttiina, Venite, Laatuleipurit Kilpailu Ranking 2014 1. Sara Marttila 2. Linda Mäkisalo 3. Aleksandra Mäki-Filppula 3. Elina Myllyniemi 5.Venla Kivimäki 6. Krista Varttila 7. Eveliina Kuusisto 8. Emilia Luomala. Seniorit 1. Essi Marttila 2. Jonna Potila 3. Henna Kokko 4. Noora Nieminen 5. Weronica Norrgård HANKINNAT 2014 Tehtiin osin talkoilla toiset kouluaidat ja ostettiin vesimatto. Teetettiin Venite Oy:llä kouluradan kirjaimet. Seuralaisille seuratakkeja omakustannehintaan ja lisää tiimipipoja. Hankittiin seuralle langaton mikrofoni kilpailujen kuulutusta varten. MUUTA Seuralla on myös Juhana Saarikosken ylläpitämät kotisivut, joita käytetään yleiseen informaation. Kotisivut osoitteessa www.johekateam.net. Seuralla on lisäksi Facebook-ryhmä, jonne voi pyytää liittymistä.