Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu Kaikki mukaan kömmelikökkään!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu Kaikki mukaan kömmelikökkään!"

Transkriptio

1 Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu 2018 Kaikki mukaan kömmelikökkään! Kisakauden alku on tänä keväänä jäänyt hieman tavallista myöhemmälle, sillä Myllykylässä on käynnissä uuden kanslia- ja kanttiinitilan rakentaminen. Nyt työt ovat siinä vaiheessa, että talkoisiin tarvitaan mukaan jäseniä ja kentän käyttäjiä. Tavoitteena on saada uudet tilat käyttökuntoon 9.6. mennessä, ettei kesän ensimmäisiä kisoja tarvitse siirtää tai perua. Talkoiden lomassa pidetään pienet harjoituskisat Kauppilassa Kevään mittaan on järjestetty varuste- ja kuolainkoulutusta sekä yhdessä IR:n kanssa suosittu retki Tampereen hevosmessuille. Mielenkiintoisia koulutuksia on suunnitteilla myös syksylle. :) Mape Uusi monitoimirakennus valmistuu Myllykylään Myllykylään on valmistumassa uusi, hieno ja entistä tilavampi kanttiini- ja kansliarakennus vanhan parakin paikalle. Nyt rakennustyöt ovat edenneet niin pitkälle, että seuran ahkeran kökkäväen on aika kantaa kortensa kekoon. Seuran osuus rakennuskustannuksista katetaan pitkälti talkootöillä, joihin toivomme tietysti mahdollisimman monen jäsenen ja kentän käyttäjän osallistuvan. Luvassa on muun muassa maalaamista ja siivoamista, myös pientä rakennushommaa niille, joilla pysyy vasara kädessä. Ja tietysti tavaroiden siirtämistä uusiin tiloihin, kunhan saadaan sisätilat viimeisteltyä. Tällä hetkellä sovittuna talkoot la klo 17 alkaen ja su klo 12 alkaen. Pientä kökkäevästä tarjolla! KuRatkasseja kaupan Kauppilan kisojen jälkeen. Ensi viikolla jatketaan, että saadaan uudet tilat käyttöön jo 9.6. järjestettävissä estekisoissa. Tarkemmat talkooajat ilmoitetaan alkuviikosta KuRatin Facebook-ryhmässä. Tervetuloa mukaan! Tietosuoja-asetus voimaan haluatko seuralta sähköpostia? EU:n tietosuojauudistuksen (GDPR) myötä myös SRL ja jäsenseurat ovat velvollisia tekemään uudistuksia tietosuojan osalta. Tietosuoja-asetuksen mukainen tietosuoja- ja rekisteriseloste julkaistaan Kurikan Ratsastajien nettisivuilla. Lisätietoja SRL:n sivuilta: Yhteydenpitoa ja jäsentiedotteita varten Kurikan Ratsastajat kerää jäseniltään myös sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita. Tätä varten tarvitaan jäsenen suostumus, jonka antaa esim. ilmoittamalla siitä seuran sähköpostiin, jolloin vastausviesti on varmisteena seuran oikeudelle säilyttää tietoja. Ilman suostumusta emme voi lähettää jäsentiedotteita sähköpostitse. Sähköpostilista päivitetään jälkeen siten, että mukana ovat suostumuksensa antaneet jäsenet, joilla on jäsenmaksu maksettuna tälle vuodelle. Kurikan Ratsastajien vuosikokous Kurikan Ratsastajien vuosikokous pidettiin lauantaina 3.3. Myllykylän kylätalolla. Kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi vuoden kaudelle Maria Rikala (käytettävissä) sekä hallitukseen kaksivuotiskaudeksi Anne- Mari Kalemaa, Hanna Lohikoski ja Eveliina Luomala. Varajäseneksi valittiin Elina Mäki-Opas ja nuorten edustajaksi Minna Kivimäki. Hallituksessa jatkavat myös Anna Oja-Nisula, Tuija Takamäki ja Janni Yli-Vainio, jotka eivät ollee erovuorossa sekä varajäsenenä Tiina Ahola.

2 Valmennuksia Kurikassa Myllykylässä järjestetään parittomien viikkojen tiistai-iltoina Kati Mallatin este- ja kouluvalmennuksia ja Kauppilassa parillisten viikkojen tiistai-iltoina Susanna Kuparin kouluvalmennuksia. Kaikentasoiset ratsukot ovat tervetulleita mukaan! Lisätietoja Facebookista Valmennukset Kauppilassa -ryhmästä sekä Susannan valmennuksista Mapelta ja Katin valmennuksista Annalta. Lisäksi Kurikassa käy myös vierailevia valmentajia Myllykylässä ja Kauppilassa. Pike Herdin este- ja kouluvalmennuksista lisätietoja Mapelta, Minna Kemppaisen kouluvalmennuksista Satu Ritarilta. Minna Kemppainen tulee Kurikkaan seuraavan kerran Piken seuraavan valmennuksen ajankohta ei ole vielä varmistunut. Suosittuja ratapäiviä pidetään kysynnän mukaan Myllykylässä heti, kun saadaan uusi kanttiinirakennus valmiiksi. Toivomuksia ja ehdotuksia ajankohdista voi esittää Mapelle. Kilpailukutsuja Tervetuloa Kurikan Ratsastajien järjestämiin esteratsastuksen 1-tason kilpailuihin 9.6. klo 10 alkaen Myllykylän Käräjäkentälle Kurikkaan. Luokka 1, Ristikko, arv. happy round, avoin aloitteleville ratsukoille, avustaja sallittu (kilpailuharjoitus) Luokka 2, 50-60cm, arv. A.0.0 (kilpailuharjoitus) Luokka 3, 70cm, arv. A.0.0 (kilpailuharjoitus) Luokka 4, 80cm, arv (A1/A2) Luokka 5, 90/100/110/120cm, arv (A1/A2) - Ilmoittautumiset ti 5.6. mennessä 1-tason luokkiin Kipan kautta, harjoituskilpailuluokkiin sähköpostitse - Kilpailuun otetaan jälki-ilmoittautumisia viimeistään luokan alkuun mennessä. Jälki-ilmoittautumiset kilpailun vastuuhenkilölle tai seuran sähköpostiin viimeistään pe 8.6. tai kisapäivänä kansliaan. - Luokassa 5 valinnainen estekorkeus. Muista ilmoittautuessasi mainita, minkä korkeuden/ mitkä korkeudet haluat hypätä. - Ellei toisin mainita, luokat ovat avoimia siten, että ratsukko voi osallistua enintään 20cm alempaan luokkaan kuin on kuluvan kauden aikana enimmillään kilpaillut. - Kilpailussa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä soveltuvin osin. Ratsukko voi osallistua samaan luokkaan useammassa kuin yhdessä korkeudessa tai kahdesti samassa korkeudessa. - Enintään 3 lähtöä / hevonen luokassa 1. Muuten sääntöjen mukaan enintään 2 lähtöä / hevonen. - Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys ja luokissa 4-5 vähintään e-lisenssi. - Hevosten tulee olla rokotettuja SRL:n määräysten mukaisesti. Rokotustodistukset esitetään pyynnöstä - Estetuomareina Anne-Mari Kalemaa ja Eveliina Luomala, ratamestarina Maria Rikala. - Vastuuhenkilö Anna Oja-Nisula, p Tervetuloa Kurikan Ratsastajien järjestämiin kouluratsastuksen 1-tason kilpailuihin Myllykylän Käräjäkentälle lauantaina klo 10 alkaen. Luokka 1, Harrasteluokan kouluohjelma 2016 käynti-raviohjelmana (linkki Kipan kutsussa), avoin ratsukoille, jotka eivät ole osallistuneet HeC- tasoiseen tai vaikeampaan luokkaan kuluvalla tai edellisellä kaudella (kilpailuharjoitus) Luokka 2, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016, avoin kaikille (kilpailuharjoitus) Luokka 3, Helppo B, K.N. Special 2009, avoin kaikille Luokka 4, Helppo A: , avoin kaikille

3 - Ilmoittautumiset ti mennessä 1-tason luokkiin Kipan kautta, harjoituskilpailuluokkiin sähköpostitse - Jälki-ilmoittautumisia voidaan ottaa mahdollisten peruutusten tilalle. - Kilpailussa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä soveltuvin osin. - Kilpailuihin otetaan enintään 40 starttia. Ensisijaisesti yksi startti per ratsukko, mutta jos tilaa jää, ratsukko voi osallistua kahteen luokkaan. Mainitse ilmoittautuessasi ensisijainen ja mahdollinen toinen luokka. - Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys ja luokissa 3-4 vähintään e-lisenssi. - Hevosten tulee olla rokotettuja SRL:n sääntöjen mukaisesti. Rokotustodistukset esitetään pyynnöstä - Tuomarina Jonna Potila. - Vastuuhenkilö Janni Yli-Vainio, p Tervetuloa Kurikan Ratsastajien järjestämiin esteratsastuksen 1-tason kilpailuihin klo 18 alkaen Myllykylän Käräjäkentälle Kurikkaan. Luokka 1, 50/60/70cm, arv (A1/A2) (kilpailuharjoitus) Luokka 2, 80/90/100/110cm, arv (A1/A2) - Ilmoittautumiset su mennessä 1-tason luokkaan Kipan kautta, harjoituskilpailuluokkiin sähköpostitse - Kilpailuun otetaan jälki-ilmoittautumisia viimeistään luokan alkuun mennessä. Jälki-ilmoittautumiset kilpailun vastuuhenkilölle tai seuran sähköpostiin viimeistään pe tai kisapäivänä kansliaan. - Luokissa valinnainen estekorkeus. Muista ilmoittautuessasi mainita, minkä korkeuden/ mitkä korkeudet haluat hypätä. - Ellei toisin mainita, luokat ovat avoimia siten, että ratsukko voi osallistua enintään 20cm alempaan luokkaan kuin on kuluvan kauden aikana enimmillään kilpaillut. - Kilpailussa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä soveltuvin osin. Ratsukko voi osallistua samaan luokkaan useammassa kuin yhdessä korkeudessa tai kahdesti samassa korkeudessa. - Enintään 2 lähtöä / hevonen. - Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys ja luokissa 2 vähintään e-lisenssi. - Hevosten tulee olla rokotettuja SRL:n määräysten mukaisesti. Rokotustodistukset esitetään pyynnöstä - Estetuomareina Anne-Mari Kalemaa ja Eveliina Luomala, ratamestarina Maria Rikala. - Vastuuhenkilö Eveliina Luomala, p Tervetuloa! Lähialueen tapahtumia uudessa Facebook-ryhmässä Lähialueen valmennukset, kilpailuharjoitukset, retket, kurssit ja muut tapahtumat löytyvät nyt kootusti Facebookista Pohjanmaan eteläisen alueen ratsastajat -ryhmästä. Liity mukaan! Ryhmä on tarkoitettu yleiseen tiedottamiseen seurojen välillä ja alueen harrastajien kesken. Ryhmässä voi ilmoittaa harjoitus- ja 1-tason kilpailut, valmennukset, retket, klinikat, kurssit ynnä muut seurojen ja tallien järjestämät tapahtumat. Mukana ovat Joheka-Team, Myrkyn Yksityisratsastajat, Kurikan Ratsastajat, Ilmajoen Ratsastajat, Jalasjärven Ratsastajat, Kristiinanseudun Ratsastajat ja Karvian Hevosharrastajat.

4 Kilpailuluvat siirtyivät verkko-ostoon Kaikkien tasojen kilpailuluvat siirtyivät vuodenvaihteessa verkko-ostoon osoitteeseen Verkko-osto tarkistaa, että jäsen on maksanut jäsenmaksunsa, jonka jälkeen osto onnistuu. Jäsenmaksun kirjautumiseen kuluu muutamia arkipäiviä. Verkko-ostoa käytetään Maksuturvaa hyödyntäen, jolloin lupa maksetaan heti ja tieto siirtyy Kipaan aiempaa nopeammin, vuorokauden sisällä. Jos kilpailuluvan teko ei onnistu, varmista jäsensihteeriltä, että henkilötunnuksesi ja sähköpostiosoitteesi löytyvät jäsenrekisteristä. Kilpailulupa on vuosikohtainen, eli se tulee tehdä joka vuosi uudestaan. Kilpailu- ja tapahtumakalenteri Siivous- ja maalauskökkä, Myllykylä Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Kauhajoki (aluecup 4) Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Ähtävä Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Myrkky Harjoitusestekisat, Kauppila Siivous- ja maalauskökkä, Myllykylä Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Kannus Susannan Kuparin kouluvalmennus, Kauppila Minna Kemppaisen kouluvalmennus, Myllykylä ja Kauppila 3.6. Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Kokkola 5.6. Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä 5.6. Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Jalasjärvi 9.6. Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä 9.6. Kouluratsastuksen 2-tason kilpailut, Seinäjoki Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Alavus (taitomestaruus) Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Kannus Susanna Kuparin kouluvalmennus, Kauppila Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Seinäjoki Kouluratsastuksen 2-tason kilpailut, Kruunupyy Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä Susanna Kuparin kouluvalmennus, Kauppila Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Jalasjärvi Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä Kouluratsastuksen 2-tason kilpailut, Vaasa 1.7. Kenttäratsastuksen 2-tason kilpailut, Uusikaarlepyy (aluemestaruus) 1.7. Kouluratsastuksen 3-tason kilpailut, Vaasa 3.7. Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä 7.7. Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä 8.7. Kenttäratsastuksen 2-tason kilpailut, Alavus Susanna Kuparin kouluvalmennus, Kauppila Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Myllykylä (aluecup 5) Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä Kouluratsastuksen 3-tason kilpailut, Kauhajoki (aluecup 2) Susanna Kuparin kouluvalmennus, Kauppila Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailu, Powerpark Horse Show 2, Alahärmä Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä Esteratsastuksen 4-tason kilpailut, Powerpark Horse Show 3, Alahärmä (SM, sh-mestaruus) 7.8. Susanna Kuparin este- ja kouluvalmennus, Kauppila Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Kannus Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä

5 18.8. Kouluratsastuksen 2-tason kilpailut, Myllykylä (aluecup 3) Kouluratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä (seuramestaruus) Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Korsnäs Susanna Kuparin kouluvalmennus, Kauppila Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Ylistaro (joukkuemestaruus) Kouluratsastuksen 3-tason kilpailut, Alahärmä (aluemestaruus) Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä 1.9. Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä (seuramestaruus) 2.9. Kouluratsastuksen 2-tason kilpailut, Uusikaarlepyy (joukkuemestaruus) 4.9. Susanna Kuparin kouluvalmennus, Kauppila 8.9. koko perheen western-tapahtuma, Myllykylä 8.9. Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Kannus 8.9. Matkaratsastuksen 3-tason kilpailut, Isojoki Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Seinäjoki (aluemestaruus) Susanna Kuparin kouluvalmennus, Kauppila Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Myllykylä Kati Mallatin este- ja kouluvalmennus, Myllykylä Kouluratsastuksen 2-tason kilpailut, Myrkky (aluecup 4, Ponipokaali) Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Alahärmä Esteratsastuksen 2-tason kilpailut, Myrkky (Ponipokaali) Esteratsastuksen 1-tason kilpailut, Jalasjärvi Aurinkoista kesää!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu Hiphei,

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu Hiphei, Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu 2012 Hiphei, kiitokset vielä kaikille Finnderby-retken osallistujille, kivaa oli! Ettei aika tulisi pitkäksi, niin kovasti jo pukkaa seuraavaa tapahtumaa.

Lisätiedot

ps. Estekalustoa on taas tulossa hieman lisää, toivottavasti jo seuraaviin kisoihin mennessä.

ps. Estekalustoa on taas tulossa hieman lisää, toivottavasti jo seuraaviin kisoihin mennessä. Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, elokuu 2012 Mestaruuskisoja pukkaa! Kesän edetessä erilaiset mestaruuskilpailut ovat taas ajankohtaisia. Aluetasolla KuRatin mitalitili aukesi 5.8. kun Emma Peltonen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu 2012. Jee, kesä lähestyy!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu 2012. Jee, kesä lähestyy! Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu 2012 Jee, kesä lähestyy!...ja samalla kaikenlaiset kivat tapahtumat! Myllykylässä on kisakausi käynnistynyt junnujen järjestämillä estekisoilla ja nyt jännitetään,

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote 1/2004. Tervehdys!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote 1/2004. Tervehdys! Tervehdys! No niin, vihdoin se on sinulla, vuoden ensimmäinen seurakirje, jota moni on jo varmaan odotellut. Aina tulee jotain mutkia matkaan ja joskus työtkin meinaa haitata harrastusta mutta eikö tämä

Lisätiedot

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia * Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia Jäsentiedote 2/2004 Johtokunnan yhteystiedot Sanna Ahonen 040-7459360 puheenjohtaja ahonen_sanna@hotmail.com valmennusvastaava Maria

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat järjestää kouluratsastuksen seurakilpailut Myllykylän kentällä lauantaina 17.9. klo 12 alkaen.

Kurikan Ratsastajat järjestää kouluratsastuksen seurakilpailut Myllykylän kentällä lauantaina 17.9. klo 12 alkaen. Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, syyskuu 2011 Syksy saapui Syksy sateineen saapui ja kisakausi Myllykylässä alkaa olla loppusuoralla. Viikonloppuna on kuitenkin vielä seuramestaruuskisat (toivottavasti

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille:

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille: 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Silver Dressage Rider Trophy SilverJumping Rider Trophy Avoin kaikille: Gold Dressage Rider Trophy Gold Jumping

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2017 seuraan kuului

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy Avoin nuorille 4-7-vuotiaille hevosille ja poneille: Youngster Trophy Sarjakilpailusäännöt

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2016 seuraan kuului

Lisätiedot

Vuosikokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja sääntömuutos

Vuosikokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja sääntömuutos Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, maaliskuu 2013 Kohti kesää ja kisakautta! Aluekisakausikin on jo tällä alueella pyörähtänyt käyntiin, ja pian alkavat pyöriä taas oman seurankin kisat. Talvitauon jälkeen

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=defau...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=defau... 1 / 6 26.6.2014 17:54 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsastajat ry:n (HusR) järjestämään valjakkoajokilpailuun 1.-3.8.29014 Sipoo Savijärvelle. Kilpailussa

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, maaliskuu Kisoja piisaa!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, maaliskuu Kisoja piisaa! Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, maaliskuu 2012 Kisoja piisaa! No niin, nyt on sitten tulevaa toimintaa suunniteltu oikein koko rahan edestä. Hallitukselta saattoi kevätinnostuksessa hieman karata

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, syyskuu 2012. Tsemppiä seuramestaruuksiin!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, syyskuu 2012. Tsemppiä seuramestaruuksiin! Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, syyskuu 2012 Tsemppiä seuramestaruuksiin! Kesän kisaurakka alkaa olla voiton puolella, mutta vielä on jäljellä syyskuun seuramestaruuskisat ja kauden viimeiset kisat

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2012 seuraan kuului??

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. Yleistä Toimintavuosi 2011 on Kurikan Ratsastajat ry:n kahdeksastoista toimintavuosi. Kurikan Ratsastajat on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, elokuu 2011. Katse kohti syksyä

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, elokuu 2011. Katse kohti syksyä Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, elokuu 2011 Katse kohti syksyä Kesän kiivain kisarupeama alkaa olla loppusuoralla, mutta vielä on muutamat kisat järjestettävänä. Seuramestaruuksista kisataan taas

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2014 seuraan kuului

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

Luokka 1a Amateur Tour, 80 cm, arv (A2/A2) 2- taso (200, 150, 125, 100, 80, 60, 50)

Luokka 1a Amateur Tour, 80 cm, arv (A2/A2) 2- taso (200, 150, 125, 100, 80, 60, 50) Kansallinen kutsu Helsinki International Horse Show Tervetuloa Helsinki International Horse Show n kotimaisiin 2- ja 3- tason luokkiin. Luokat ovat avoimet Helsinki Horse Show karsintataulukon mukaisesti!

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=... rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 3.4.2011 20:18 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Naantalin Ratsastajat ry:n ja Ypäjän Hevosopiston yhteistyössä järjestämiin alue-

Lisätiedot

Kilpailun tie dot. Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx

Kilpailun tie dot. Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx Kilpailun tie dot Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Loimaan Urheiluratsastajat ry:n (LoimURa) ja Naantalin Ratsastajat ry:n (NaR) yhteistyössä

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

Aluekilpailukalenteri 2011

Aluekilpailukalenteri 2011 Aluekilpailukalenteri 2011 Pohjanmaan aluekilpailujärjestäjät laativat kauden aluekilpailukalenterin yhteisessä suunnittelutilaisuudessa 9.1. Seinäjoella. Kalenteri on nähtävissä tiedotteen lopussa ja

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Maajoukkue Tavoitteellinen kilpaurheilu Tähtikilpailut Aloittaville ratsastajille,

Lisätiedot

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6)

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6) Prix de Suomen Hippos luokilla pyritään edistämään suomenhevosten ratsastuskäyttöä monipuolisesti. Jaettavien luokkien määrä vaihtelee vuosittain ja luokat jakaa Suomenratsut ry. hakemuksiin perustuen.

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=... rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 7.7.2011 9:13 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu-tiedostot HusR kutsu valjakko 201107(2).doc Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsasajat ry:n

Lisätiedot

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT Kilpailujen haku Kutsun laatiminen Kustannusarvion laadinta Valmistelun aikataulutus Tapahtuman aikataulutus Seuran hallituksen hyväksyntä Vastuualueiden kartoitus Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu 2011. Toimintaa, toimintaa!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu 2011. Toimintaa, toimintaa! Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu 2011 Toimintaa, toimintaa! Kesällä eletään vuoden vilkkainta seuratoiminnan aikaa. KuRat on heinäkuussa ehtinyt jo järjestää seuran historian ensimmäiset gymkhana-kisat

Lisätiedot

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi. (MAKSUJÄRJESTELMÄ) Suomen Ratsastajainliitto on ottamassa käyttöönsä maksujärjestelmän Kipaan. Kun ilmoittaudut kilpailuun, niin kaikki maksaminen tapahtuu verkkopankin kautta. Kilpailun loputtua saat

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=defau...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=defau... 1 / 6 31.3.2014 8:45 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Ypäjän Hevosopiston järjestämiin alue- ja kansallisen tason valjakkoajokilpailuihin 26. 27.4.2014 Ypäjälle.

Lisätiedot

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista Helsinki International

Lisätiedot

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6,

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6, Infoa kilpailuista Kilpailujen tasot: Kilpailuharjoitus Seura- tai Green Card-jäsenyys osallistujilta suositeltavaa. Ratsastusasu vapaa, pitää kuitenkin olla ratsastussaappaat tai -kengät, ratsastushousut

Lisätiedot

Amateur Tourin järjestää Helsinki International Horse Show/BCM Scanhorse Oy yhteistyössä Team Eurohorsen kanssa.

Amateur Tourin järjestää Helsinki International Horse Show/BCM Scanhorse Oy yhteistyössä Team Eurohorsen kanssa. SÄÄNNÖT JA OHJEET 05.03.2015 1 YLEISTÄ Uusittu Amateur Tour tarjoaa kaikille harrastekilpailijoille mahdollisuuden Kilpailla Tähtien Kanssa Helsinki International Horse Show ssa 22.-23.10.2015 kiehtovassa

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ 5.2.2017 Sisältö JOHDANTO... 3 RATSASTUSSEURAN VISIO...4 RATSASTUSSEURAN ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET... 5 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET...6 Lyhyen aikavälin

Lisätiedot

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! - JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄSENTALLIT: 1) Talli Satumaa ; Satu Koivisto 0400-878739 http://www.freewebs.com/tallisatumaa 2) Kotalan Tila ; Annika Mattila 050-5742630

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1. KILPAILUJÄRJESTELMÄ...2 2. OHJEITA KILPAILIJOILLE...2 2.1. ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot

Kilpailun tie dot. Ilmoittautuneita : 0 Ratsukoita: 0. Alueluokka Kouluohjelma 4. (maksut ), (esinepalkinnot)

Kilpailun tie dot. Ilmoittautuneita : 0 Ratsukoita: 0. Alueluokka Kouluohjelma 4. (maksut ), (esinepalkinnot) Kilpailun tie dot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsastajat ry:n (HusR) järjestämiin valjakkoajokilpailuihin 3. 5.8.2012 Sipoon Savijärvelle. Kilpailussa ratkotaan SH mestaruus.

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=... rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 30.5.2011 12:35 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Wiurilan Hevosurheilijoiden järjestämiin alue- ja kansallisentason valjakkoajokilpailuihin

Lisätiedot

Alueluokka Kouluohjelma Helppo 2.4, (maksut 20+20+2), (esinepalkinnot)

Alueluokka Kouluohjelma Helppo 2.4, (maksut 20+20+2), (esinepalkinnot) Kilpailun tie dot Kilpailukutsu tiedostot HusR kutsuvalj13062013.doc Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsastajat ry:n (HusR) järjestämiin valjakkoajokilpailuihin 14. 16.6.2013

Lisätiedot

Halloween kouluratsastuskilpailu

Halloween kouluratsastuskilpailu Oulunsalon Ratsastajat ry. OUSA Cup 2017 koulu, 4. osakilpailu 1.tason harjoitustasonkouluratsastuskilpailut Tuomari: Petri Lopakka Kilpailujen johtaja: Jaana Karjalainen, Linda Ervasti ja Tuija Halloween

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 Suomen Ratsastajainliitto ry KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 SISÄLTÖ: Kenttäcup 2019 Nuorten hevosten kenttäratsastuksen sarjakilpailu, Avant Trophy 2019 Taitoluokka juniori- ja poniratsukoille,

Lisätiedot

Kilpailun tie dot. Alustava aikataulu koe A 9.5. alk. klo 09:00 koe B alk klo 10:00 koe C alk. klo 10:00

Kilpailun tie dot. Alustava aikataulu koe A 9.5. alk. klo 09:00 koe B alk klo 10:00 koe C alk. klo 10:00 Kilpailun tie dot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Ypäjän Hevosopiston järjestämiin alue ja kansallisen tason valjakkoajokilpailuihin 9. 11.5.2013 Ypäjälle. KILPAILUN OHJELMA JA AIKATAULU

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

1 of 5 26.7.2010 9:46 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu-tiedostot SM-valjakkoajokilpailut Halikossa 20.-22.8.2010 Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Wiuhu on järjestänyt valjakkokilpailuja jo yhdeksän

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2 SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ... 2 2 OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2 2.1 ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

SRL palkitsi Alavuden Ratsastajat Vuoden Ratsastusseurat -kilpailussa!

SRL palkitsi Alavuden Ratsastajat Vuoden Ratsastusseurat -kilpailussa! Toukokuu 2011 SRL palkitsi Alavuden Ratsastajat Vuoden Ratsastusseurat -kilpailussa! Valtakunnallinen Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu toteutettiin nyt toisen kerran niin, että palkinnot jaettiin viideltä

Lisätiedot

Huhtikuu Kouluratsastuksen hallimestaruus IR/Ilmajoki

Huhtikuu Kouluratsastuksen hallimestaruus IR/Ilmajoki Huhtikuu 2014 Kouluratsastuksen hallimestaruus 12.-13.4. IR/Ilmajoki Ponit 1) Eveliina Havinen - Captain Hook, Järvi 2) Anni Laulaja - Malika, EPUR 3) Fia-Lisa Furu - Condor-H, KSUR Suomenhevoset 1) Hanna

Lisätiedot

Helppo hevoset ( ), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 )

Helppo hevoset ( ), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) KILPAILIJATIEDOTE JA AIKATAULU Sunnuntai 21.8.2016 Luokka 1 3-taso Prix de Keravan Ratsastusseura ry, HELPPO Helppo hevoset (50+50+2), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) Klo 9.30-11 Koulukoe, FEI:n kenttäkilpailuohjelma

Lisätiedot

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit. ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2018 Aika Paikka 25.9.2018 klo 18.00 20.50 Hahkialan kartano, Hauho Läsnä Marja Nuuttila 5(5) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 5(5) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 4. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason Drive-in rataharjoitukset 14.10.2017 Kisainfo 14.10.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

The Horse Show Amateur Tour 2010

The Horse Show Amateur Tour 2010 The Horse Show Amateur Tour 2010 Varmista paikkasi Horse Showssa näin: 1 Ilmoittaudu Amateur Tour karsintajärjestelmään su 27.6. mennessä Ilmoittautumisaikaa on pidennetty! Täytä ilmoittautumislomake Horse

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 3. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason rataharjoitukset 16.9.2017 Kisainfo 16.9.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely tapahtuu

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen ääntenlaskijat (2) Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta (2)

Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen ääntenlaskijat (2) Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta (2) Kutsu syyskokoukseen Joheka team ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 20.11.2014 alkaen klo 19:00 kahvila Valkoisen Puun kokoustiloissa. Tarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautumista toivotaan

Lisätiedot

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016 KILPAILIJATIEDOTE JA AIKATAULU Sunnuntai 10.9.2017 Luokka 1 3-taso 105 cm, Prix de Keravan Ratsastusseura ry Avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) Klo 11.30-13.30 Koulukoe, FEI:n kenttäkilpailuohjelma 1*

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Kilpailun tiedot. Lähdöt. Kilpailukutsu-tiedostot. Kilpailukutsu. Ohjelma Luokka 1. Koe B. Luokka 2

Kilpailun tiedot. Lähdöt. Kilpailukutsu-tiedostot. Kilpailukutsu. Ohjelma Luokka 1. Koe B. Luokka 2 1 / 6 24.3.2015 8:29 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu-tiedostot Erityismääräykset Lähdöt 0 Maksaneita ilmoittautuneita 0 Maksaneita ratsukoita Kilpailukutsu Tervetuloa Ypäjän Hevosopiston järjestämiin 2-,3-

Lisätiedot

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO 1 Sisältö VOLKSWAGEN LEADING RIDER 2016 KILPAILU... 3 LÄHITAPIOLA GRAND PRIX 2016... 4 LÄHITAPIOLA FUTURE CHALLENGE...

Lisätiedot

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO 1 Sisältö VOLKSWAGEN LEADING RIDER 2015 KILPAILU... 3 LÄHITAPIOLA GRAND PRIX 2015... 4 LÄHITAPIOLA FUTURE CHALLENGE...

Lisätiedot

Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016

Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016 Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016 Ohkolan rata Ohkolan uusittu rata on avattu 14.4.2016. Ratatalkoot pidettiin sunnuntaina 10.4.2016. Ohjelmassa oli kivien heittelyä, risujen polttoa ja paikkojen

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Aloittaville ratsastajille, harrastekilpailijoille

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Aloittaville ratsastajille, harrastekilpailijoille

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

SÄÄNNÖT JA OHJEET 01.03.2014

SÄÄNNÖT JA OHJEET 01.03.2014 SÄÄNNÖT JA OHJEET 01.03.2014 1. YLEISTÄ 3 2. OSALLISTUMISOIKEUS 3 2.1 Luvat 3 2.2 Rokotukset 3 2.3 Yhden hevosen ratsastajamäärä 3 2.4 Osallistuminen usealla hevosella/ponilla 4 3. KARSINTAKILPAILUT 1.1.-15.9.2014

Lisätiedot

Helmikuu 2014. Pohjanmaan alueranking 2013

Helmikuu 2014. Pohjanmaan alueranking 2013 Helmikuu 2014 Pohjanmaan alueranking 2013 Esteratsastus Seniorit: 1. Koivula Kitty - Freezia 2608 MYRA 40 2. Mäki-Opas Virpi - Orphee de Mazure LehRa 37,5 3. Sorvari Matti - Vanilla Sky EPUR 37 Sorvari

Lisätiedot

RUSSIMESTARUUS-CUP 2013

RUSSIMESTARUUS-CUP 2013 KILPAILUKUTSU RUSSIMESTARUUS-CUP 2013 Russimestaruus, Minirussimestaruus ja Superminirussimestaruus ratkaistaan vuonna 2013 neljässä osakilpailussa. Kilpailut ovat avoinna kaikille, mutta russponit ja

Lisätiedot

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja 1 Johdanto Seuramme valittiin Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisvalmennukseen syksyllä 2014. Tämän seurauksena teimme toimintalinjan luomaan selkeyttä seuran

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 Tervetuloa mukaan kilpailemaan Helsinki International Horse Show hun 17.-21.10.2018 kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin.

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto III MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1. ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1. YLEINEN OSA... 2 1.2. ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3. KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus ja strateginen päämäärä Lakeudenportin Ratsastajat ry:n toiminnan tarkoituksena on järjestää jäsenistölleen

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 (päivitetty 11.8.2014) Yleinen osa... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 4 JOUKKUEMESTARUUDET... 5 Esteratsastus...

Lisätiedot

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 Aluekilpailusäännöt Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 ALUEKILPAILUT Kilpailujen taso Kilpailut jaetaan tason mukaan seuraavasti: kilpailuharjoitus, seurakilpailut,

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Sisältö RACING KENTTÄ-TROPHY 2015... 2 KENTTÄRATSASTUKSEN HELPPO KENTTÄCUP 2015... 3 KENTTÄRATSASTUKSEN PONICUP 2015... 4 KENTTÄRATSASTUKSEN ALUEJOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy Mini Rider Trophy Dressage Rider Trophy Jumping Rider Trophy Sarjakilpailusäännöt 2016-2017 Suonenjoen Vasama Riders järjestää hallikaudella 2016-2017 sekä koulu- että esteratsastuksessa sarjakilpailun,

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto II MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1 YLEINEN OSA... 2 1.2 ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3 KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN KIPAN KAUTTA

KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN KIPAN KAUTTA KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN KIPAN KAUTTA Sisällysluettelo KIRJAUTUMINEN KIPAAN... 2 RATSUN KILPAILUREKISTERINUMERON ETSIMINEN... 2 KILPAILUN HAKEMINEN KIPASTA... 3 KILPAILUUN ILMOITTAUTUMINEN... 3 ILMOITTAUTUMISEN

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2 SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ... 2 2 OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2 2.1 ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot