Huiskulan Taimitukun Taimiluettelo 2012
ARVOISA RYHMÄKASVIVILJELIJÄ Myöhäinen pääsiäinen, aikainen äitienpäivä ja erittäin aikaisin lämmennyt, mutta jyrkästi vaihdellut kevätsää olivat viime kevään ryhmäkasvien myyntikauden erityispiirteitä. Perustuotteiden myynti sujui jälleen hyvin, mutta kohonneet energiakustannukset ja jo vuosia samoina pysyneet tuotteiden myyntihinnat puhuttivat. Ensi kauden uutuuksista tulevatkin vahvasti esille, ei niinkään uudet kasvilajit, vaan uudet, nopeammat sekä helpommin viljeltävät lajikeryhmät. Näiden nopeasti kukkaan tulevien lajikeryhmien viljely voidaan aloittaa hieman myöhemmin ja samalla säästää myös työkustannuksissa. Nähtäväksi jää alkaako myyntikausi jälleen hieman aikaisemmin, kuin esimerkiksi viime keväänä? Uusista nopeammista ja tiiviskasvuisemmista lajikeryhmistä mainittakoon Amppelipetunia Ray- ja Viva lajikkeet. Samoin uudet, paremmin ruukku- ja patiokasviksi sopivat Bonnie petuniat ovat viljelyn helppoudeltaan omaa luokkaansa. Pikkupetunian nopeat Mini Famous Compact lajikkeet säästävät aikaa ja kustannuksia. Kaikki edellä mainitut lajikkeet voidaan viljellä amppeleissa tai ruukuissa ilman latvontaa, jolloin viljelyaika lyhenee ja työtäkin säästyy. Panostamme lisää myös puolivalmisteiden toimittamiseen. Olemme ottaneet muutaman uuden kasvilajin puolivalmisteiden toimitusten piiriin. Puolivalmisteet ja Huiskulan Jättitaimet lyhentävät viljelyaikaa ja tehostavat viljelyä. Uusista tuotteista tai väreistä on vahvasti markkinoille tulossa musta tai mustakeltainen pistokaslisätty Petunia. Mystical lajikkeet menestyivät hyvin viime kevään koemarkkinoinnissa. Vanhoista tutuista tuotteista lumihiutaleen myyntimäärissä on ehkä saavutettu katto. Hyvin kuivuutta kestävä ja keskeytyksettä kukkiva poutapilvi sen sijaan kasvattanee osuuttaan. Muista tutuista tuotteista Senetit ja Trixi taimet lisännevät edelleen suosiotaan. Siemenlisätyissä taimissa vahvassa nousussa ovat edelleen näyttävät Dragon Wings begonia ja viime kevään amppeli uutuus, Plentifall orvokki. Siemenlisättyjen taimien päätoimittajamme, Hörnhems Handelsträdgård muuttaa ensi kaudella taimilokerikkonsa styroxlokerikoista muovilokerikoksi. Muovilokerikosta taimet irtoavat paremmin ja juuristo säilyy. Hörnhemsin muovilokerikko ei ole ns. palautuslokerikko. Taimimarkkinat ovat kansainväliset ja tuotteilla tuntuu olevan kysyntää. Ajoissa tehdyn tilauksen merkitys ja tärkeys kasvaa koko ajan. Se varmistaa oikeiden tuotteiden saatavuuden ja toimitusten oikea-aikaisuuden. Kannustaaksemme asiakkaitamme tekemään taimitilaukset ajoissa, järjestämme jälleen taimilahjakorttiarvonnan. Arvontaan osallistuvat kaikki viikon 47 alkuun mennessä taimitilauksensa jättäneet asiakkaamme. Pääpalkintona on 500 euron arvoinen taimilahjakortti! Hyvää ryhmäkasvikautta 2012 toivottaen Kari Silokangas Huiskula Oy, Taimitukku Kari Silokangas puh 020 790 7006 mobile 050 371 2700 kari.silokangas@huiskula.fi
Sisällysluettelo: ARGYRANTHEMUM... 4 MARKETTA BEGONIA... 5 BEGONIAT Begonia Elatior, Pauliinabegonia... 5 Maisemabegoniat... 7 Amppelibegoniat... 10 Mukulabegoniat... 12 Kesäbegonia... 14 Calibrachoa... 15 Pikkupetunia Amppeliin... 15 Ruukkuviljely... 17 DAHLIA... 18 DAALIA Pienikukkaiset... 18 Keskisuurikukkaiset... 19 Suurikukkaiset... 20 DIANTHUS... 22 NEILIKAT Tarha(ruukku)neilikka... 22 Kiinanneilikka... 23 FUCHSIA... 24 VERENPISARAT Pystykasvuiset... 24 Puoliriippuvat... 24 Riippuvat... 24 Isokukkaiset... 24 Tiiviskasvuiset... 25 Kyynelpisarat... 25 Rungolliset... 25 HYDRANGEA... 26 HORTENSIA IMPATIENS... 27 ASHKERALIISA/ SATEENKAARIPALSAMI Sateenkaaripalsami... 27 Ruusuliisa... 29 Ahkeraliisa... 30 LOBELIA... 31 LOBELIAT Amppelilajikkeet... 31 Patiolajikkeet... 32 Siemenlobelia... 33 OSTEOSPERMUM... 34 TÄHTISILMÄ Kerrottukukkaiset... 34 Hitaat lajikkeet... 34 Nopeat lajikkeet... 35 Amppelilajikkeet... 35 PELARGONIUM... 36 PELARGONIT Jalopelargoni... 36 Pystypeleargoni... 38 Erikoislajikkeet... 40 Riippapelargoni... 41 PETUNIA... 43 PETUNIAT Amppelipetunia... 43 Nopeat ja tiiviskasvuiset amppelipetuniat... 44 Uutuudet... 46 Kerrottukukkaiset... 47 Erikoislajikkeet... 48 Siemenlisätyt petuniat... 49 Petunia grandiflora... 49 Petunia multiflora... 50 Petunia milliflora... 50 SUTERA (BACOPA)... 51 LUMIHIUTALEET TAGETES... 52 SAMETTIKUKAT Tagetes erecta, Isosamettikukka... 52 Tagetes patula, Ryhmäsamettikukka... 52 VERBENA... 53 RAUTAYRTTI VIOLA... 55 ORVOKIT Pienikukkaiset... 55 Keskisuurikukkaiset... 56 Amppeliorvokki... 56 Suurikukkaiset... 57 MUUT RUUKKU- JA RYHMÄKASVIT... 60 TRIXI -TAIMET... 69 LISUKEKASVIT... 71 HEINÄT... 73 HYÖTYKASVIT... 74 ½-VALMISTEET JA JÄTTITAIMET... 75 Hinnasto ja lajikeluettelo s. 76 Huiskula Oy Taimitukku Huiskulantie 52, 20380 Turku puh 020 790 7017 fax 02 247 2902 www.huiskula.fi/taimitukku Luettelon löydät myös osoitteesta www.huiskula.fi/taimitukku
ARGYRANTHEMUM MARKETTA LaRita -lajikkeet LaRita Compact White -lajike voidaan viljellä ilman latvontaa ja kasvunsääteitä. Larita White lajikeen kasvutapa on taas Dana lajikkeen kaltainen ja Larita White Beauty lajike hieman voimakkaampikasvuisena ja isompikukkaisena sopii isompiin ruukkuihin. Jatkuvakukintainen Neptune lajike ei ole herkkä enää venymään kukkanuppujen muodostumisen jälkeen. LaRita White ja LaRita Compact White Uusi vaaleankeltainen Pastel Lemon ja tummanroosa Angelic Giant Pink ovat kasvutavaltaan Neptune lajikkeen kaltaisia. Siten ne voidaan viljellä Neptune lajikkeen kanssa, samalla kasvunsäätöohjelmalla. LaRita White Beauty LaRita Dark Pink LaRita Double Yellow Summersong -lajikkeet Muut lajikkeet Summersong Rose Dana Neptune Rungolliset Rungolliset marketat toimitamme 21 cm ruukussa viikolla 14. Kukinta alkaa noin 3 viikon kuluttua toimituksesta. Lajikkeet; Huisink, Butterfly ja Summit Pink. Butterfly Summit Pink 4 Pastel Lemon Angelic Giant Pink
BEGONIA BEGONIAT Begonia Elatior, Pauliinabegonia BARKOS RYHMÄ Barkos Baladin Berseba Binos Berseba Red Balamon Bela Binos Pink Binos Soft Pink Bela lajike on saatavilla vain toimitusviikolla 10 ja 12. NETJA RYHMÄ Batik Blitz Britt Dark Camilla Carneval Clara Eva Julie Nadine Nelly Netja Dark Peggy Beekenkampin begoniantaimet ovat taattua Man laatua. Ne juurrutetaan edelleen entisellä Manin puutarhalla Aalsmeerissa. Veronica Sandrine FRANJE RYHMÄ Cindy Franje Clara Franje Janny Franje Kristy Franje Netja Franje 5
Erikoislajikkeet Red Baron lajike on suurikukkainen ja tiiviskasvuinen. Kasvutavaltaan se on kuitenkin hieman voimakkaampi kuin Baladin ja siksi se sopii paremmin myös ulkokäyttöön. Tummalehtisen Bon Bon White lajikkeen puhtaan valkoinen kukinto nousee kauniisti esiin tummaa lehdistöä vasten. Dragon lajike on väriltään voimakkaampi roosa kuin Netja Dark. Sweet Dream lajikkeen kukat ovat erikoiset ja ne myös tuoksuvat. Red Baron Red Baron Dark ja Baladin Bonbon White Bonbon Dragone Dragone Champange Borias Ceveca Sweet Dreams Maren Schawabenland Red Maren -lajike on varsinkin aikaisessa viljelyssä ollut suosittu lajike. Aikaisemmin, etenkin kesäviljelyssä suositut Schwabenland lajikkeet ovat jälleen saatavissa. Schwabenlad Rot lajikkeen lisäksi on valikoimissamme Schawabenland Orange lajike. Maren lajike on saatavilla viikolla 08, 10 ja 12. Schwabenlandit lisäksi myös viikoilla 18-24. 6
Maisemabegoniat Soleniabegonia Solenia begoniat ovat säänkestäviä ja isokukkaisia ulkobegonioita. Ne ovat erittäin suosittuja mm. julkisyhteisöjen istutuksissa. Soleniat ovat myös suosittu amppeli- ja patiokukka. Solenia amppelit kuuluvat monen viljelijän perusvalikoimaan äitienpäiväsesonkina. Red Orange Dark Pink Light Pink Red Impr. Solenia Soft Pink Soft Pink Orange Light Yellow Helia -lajikkeet Helia Red Helia Orange Helia Yellow Peardrop Helia maisemabegonat ovat hieman pienempikukkaisia ja tiiviimpikasvuisia kuin Soleniat -begoniat. Betulia lajikkeisiin verrattaessa Helia lajikkeet ovat kerrotumpi kukkaisia ja hieman voimakkaampikasvuisia. Voimakkaampikasvuisina ne eivät ole herkkiä sateisen kesän harmaahomeongelmille. 7
Sky Blue -lajikkeet Blue Sky Appleblossom Blue Sky Pink Blue Sky Red Nyt saatavilla perinteiset Radiant begoniat ulkokäyttöön. Lajikkeistossa mukana myös Blue Sky White lajike. Toimitusviikot vko 10, 12 ja 18. Multiflora -lajikkeet Lemondrops Richard Galle Ami Jean Bard Linda Salmon Runsaasti kukkivat, pienikukkaiset Multiflora lajikkeet sopivat erityisesti ulkoistutuksiin. Lajikkeet pysyvät matalina ja kukkivat runsaasti. Big Leaf -lajikkeet Big Rose Bronze Leaf Big Red Bronze Leaf Big Red Green Leaf Siemenlisätyt Big Leaf maisemabegoniat muistuttavat isokokoista kesäbegoniaa. Big Leaf lajikkeiden Isot lehdet ovat voimakkaan väriset. Big Leaf lajikkeet sopivat hyvin isompiin ryhmiin, kuten Dragon Wings begoniatkin. 8
Dragon Wings -lajikkeet Siemenlisätyt Dragon Wings lajikkeet ovat saavuttaneet muutamassa vuodessa suuren suosioin etenkin julkisyhteisöjen istutuksissa. Dragon Wngs lajikkeiden lehti on siipimäinen ja hieman roikkuvat kukat kukkivat runsaammin kuin samaan käyttötarkoitukseen olevat Big Leaf lajikkeiden kukat. Dragon Wing Pink Dragon Wing Red Cottage -lajikkeet Cottage lajikkeet ovat Beekenkampin uusi Patiobegonia ryhmä. Lajikkeet sopivat erityisesti ulkoistutuksiin ja patioruukkuihin. Cottage Salmon Cottage Double Pink Cottage Vintage Cottage Bright Red 9
Amppelibegoniat Crackling Fire White Salmon Pink Champanger Pendula White Elserta Waterfalls -lajikkeet Encanto Orange Victoria Falls Pearl Falls Selfoss Rainbow Falls Ruukussa viljeltynä valkoinen Sellfoss lajike on hyvä isokukkainen Begonia kukkaryhmien kesäistutuksiin. 10
Märha Bonfire Märtha Vit/ Miss Moon Madelon Märha/ Miss Malen Solenia begonia on paitsi suosittu ja säänkestävä maisemabegonia ulkoistutuksiin niin myös mm. äitienpäiväamppelikasvi. Amppeliin sopivat parhaiten lajikkeet: Red Imp., Light Pink, Dark Pink, Soft Pink ja Orange. Äitienpäiväkukintaa varten Solenian taimet pitäisi ruukuttaa viikolla 7-9. 11
Mukulabegoniat Illumination F1 Scarlet Rose Apricot Orange White Panorama F1 Panorama Apricot Panorama Scarlet Panorama White Panorama Yellow Nonstop Mocca F1 Mocca White Mocca Pink Mocca Scarlet 12 Mocca Yellow Mocca Deep Orange
Nonstop F1 Nonstop Deep Red Nonstop Bright Rose Nonstop White Nonstop Yellow Improved Nonstop Golden Orange Mukulabegonioiden siementilaukset täytyy tehdä viimeistään joulukuun alussa. Varmistaaksemme taimien saatavuuden taimitilausten tulisi olla toimittajallamme joulukuun alussa. New Star F1 New Star F1 lajikkeet ovat Benaryn uusi jaloste. New Star lajikkeet ovat tiiviimpikasvuisia ja tulevat nopeammin sekä tasaisemmin kukkaan kuin Nonstop F1 -lajikkeet. New Star Red New Star Rose New Star White New Star Yellow 13
Kesäbegonia Doublet Doublet Red Doublet Rose Doublet White Coctail F1 Sprint F1 Senator F1 Ambassdor F1 Super Olympia F1 Gin Red Bicolor Bicolor Pink Whisky Rose Deep Rose Bicolor Red Wodka Scarlet Scarlet Rose Rose White White Scarlet Bicolor 14 White White
Calibrachoa Pikkupetunia Amppeliin MiniFamous Double Selecta toi ensimmäisenä jalostajana kerrottukukkaiset pikkupetuniat markkinoille muutama vuosi sitten. MiniFamous Double lajikkeita on nykyisin seitsemän erilaista. Lajikkeista hieman tiiviskasvuisempia ovat Double Amethyst, Double Lemon ja Double Hot Pink. Double Pink Double Yellow Double Amethyst Double Lemon Compact Double Hot Pink Double Nostalgia MiniFamous Compact MiniFamous Compact lajikkeet voidaan viljellä ilman latvontaa! Compact lajikkeet sopivat nopeutensa vuoksi erinomaisesti ruukku ja amppeliviljelyyn, erityisesti silloin, kun myyntivaiheessa tarvitaan kompakteja tuotteita. Myöhemmin myös Compact lajikkeista kasvaa runsas ja näyttävä amppeli. Compact Lemon Yellow Compact Dark Blue Compact Dark Red Compact White Compact Burgundy Compact Peach evol. Compact Cluster Purple Viljeltäessä MiniFamous Compact lajikkeita ilman latvontaa ne ruiskutetaan ensimmäisen kerran kavunsääteellä kun taimet alkavat peittää mullan pinnan, eli noin 3-4 viikkoa ruukutuksesta. Toinen kasvunsäädekäsittely voidaan antaa tarvittaessa noin kaksi viikkoa ensimmäisestä käsittelystä. Ilman latvontaa viljeltäessä MiniFamous Compact -lajikkeet alkavat kukkia, kun kasvin versot eivät vielä roiku rehevästi amppelin reunojen yli. Näin ollen viljely nopeutuu noin 1-2 viikkoa ja amppeleiden kuljetus helpottuu. Samalla kasvunsäätöohjeella ja latvomatta viljellään MiniFamous Compact lajikkeet myös ruukussa. Latvomaton ja latvottu 15
MiniFamous Perinteiset MiniFamous pikkupetuniat latvotaan ja säädetään tarvittaessa (B- 9), jolloin ne kasvavat kauniin pyöreiksi ja kookkaiksi yksilöiksi. Royal Blue Midnight Blue Dark Blue Light Blue Sangria Orange evol. Pink+Red Eye Apricot+Eye White Pink Purple Sand Cherry Pink Gold + Red Eye Million Bells Trailing Trailing Blue Trailing Fuchsia Trailing Lavender Vein Trailing Silver Blue Trailing Ice Trailing Cream 16
Ruukkuviljely Noa Danzigerin jalostamat Noa lajikkeet ovat kasvutavaltaan MiniFamous lajikkeiden kaltaisia. Varsinkin Noa Mega lajikkeiden kukat ovat hieman suuremmat kuin esimerkiksi Minifamous lajikkeiden kukat. Banana Blue Legend Dark Pink Carnival Yellow White Dark Pink Ultimate Pink Mega Pink Mega Magenta Almond Blossom Ruukkuviljely MiniFamous Compact lajikkeet ovat sopivia myös ruukkuviljelyyn. Ne voidaan viljellä ilman latvontaa niin ruukussa kuin amppelissakin. Kun latvomaton taimi alkaa peittää ruukun pinnan, ruiskutetaan kasvunsääde. Tarvittaessa voidaan antaa vielä toinen kasvunsäädekäsittely. Näin valmiista tuotteesta tulee kauniin pyöreä yksilö, joka kukkii ympäri kasvin (kuva 1). Myöhemmin isompana, kun kasvin keskeltä lähtevät versot kasvavat ja alkavat kukkia, niin taimen muoto pyöristyy ja lopputuotteesta tulee jälleen kauniin pyöreä. Ilman latvonta viljelyaika nopeutuu n. 2 viikkoa. Mikäli taimi latvotaan (varsinkin syvä latvonta), lähtevät uudet versot kasvamaan voimakkaasti vaakatasoon. Tällainen yksilö aloittaa kukintansa näillä vaakaan lähteneillä versoilla (kuva 2). Latvottu taimi Latvomaton taimi Vasemalla latvomaton taimi ja oikealla latvottu taimi 17
DAHLIA DAALIA Pienikukkaiset Labella Piccolo Lemon Orange White Yellow Coral Pink Fandango Burgundy Dahlinova Long Life Pienikukkaiset Daaliat ovat nopeakasvuisia ja kukkivat runsaasti. Ne sopivat parhaiten 9-11 cm ruukkuihin. Viljelyaika on noin 5 viikkoa ja yleensä kasvunsäädön tarvetta ei ole. Viime kauden uutuus, Labella Piccolo lajikkeet, kasvavat hieman rehevämmin kuin Dahlinova Long Life lajikkeet. Balsas Fuerte Jacqui Yukon Sabinas Pecos Panuco 18
Keskisuurikukkaiset Dahlinova Keskisuurikukkaiset Daaliat sopivat parhaiten viljeltäväksi 11-13 cm ruukuissa. Niiden viljelyaika on noin 6 viikkoa. Kasvunsäädöksi sopii B-9. Carolina Burgundy Carolina Carolina Orange Lisa Burgundy Lisa Dark Pink Lisa White California Montana Oregon Florida New York Colorado Surprise Lucy Louise Jenny Arianne Becky Natalie 19
Suurikukkaiset Hypnotica Rose Bicolor Red Light Pink Orange Bronze Bicolor White Lavender Suurikukkaisten Daalia lajikkeiden parhaimmistoon kuuluvat ehdottomasti Hypnotica lajikkeet. Niiden viljelyaika on selvästi lyhyempi kuin monien muiden lajikeryhmien ja Hypnotican eri värit aloittavat kukintansa lähes yhtäaikaisesti. Suurikukkaiset Daaliat viljellään yleensä 13-15 cm ruukuissa. Yellow Coral Cherish Pink Purple Bicolor 20
Dalaya Suurikukkaiset Dalaya Daaliat on jalostettu erityisesti ulkokäyttöön. Niiden härmänkesto on erinomainen. Värikkäät lajikkeet täydentävät mainiosti muiden lajikeryhmien värejä. Shari Yogi Labella Grande White Red Rose Purple Deep Pink Orange Yellow FIGARO Figaro F1 Mix Siemenlisätyt Figaro F1 lajikkeet ovat saatavana mix lokerikkona 21
DIANTHUS NEILIKAT Tarha(ruukku)neilikka Oscar Oscar lajike on ollut yksi suosituimmista ruukkuneilikkalajikkeista muun muassa hyvän kasvutapansa vuoksi. Nyt Oscar linjasta on saatu uusia värejä ja kaikki Oscar lajikkeet on erotettu omaksi lajikeryhmäkseen. Erityisesti Oscar lajikkeet, mutta myös SuperTrouper lajikkeet versovat hyvin ja täyttävät isommankin ruukun pinnan nopeasti. Oscar Oscar Pink Oscar Dark Red Oscar Cherry Oscar Red Oscar Pink & Purple SuperTrouper Diogenes Fuchsia Kimono Lilly Benita Witta Sammy Sissy Yellow Stripe Elise Carmen Sorbet 22
Diantica Tuoksuvakukkaiset ja jatkuvakukintaiset Diantica lajikkeet kestävät pakkasta jopa 10 astetta. Keski- Euroopassa ne talvehtivat ja meillä niitä voidaan viljellä varhaiskevään myyntiin vaikkapa orvokin seuraksi. Lavender+Eye White+Eye Lilac+Eye Orchid Kiinanneilikka Siemenlisätyistä kiinanneilikoista välitämme Ideal ja Parfait lajikeryhmien lajikkeita. Ideal Parfait White Rasperry Parfait Rose Red Salmon White Fire Strawberry ja Rassberry Parfait Violet AMPPELILAJIKKEET Ensi kaudelle toimitamme koeluontoisesti Selecta uusia amppeliin sopivia neilikkalajikkeita. Toimitukset viikoilla 9-12. 23
FUCHSIA VERENPISARAT Pystykasvuiset Gotenborg Angie Beacon Rose Beacon Mini Rose Paula Jane Becky-Lou Catootje Ernie Nice and Easy Puoliriippuvat Dark Eyes El Camino Lambada Southgate Riippuvat Claudia Hang Dollar Princess La Campanella Pink Galore Sir Matt Busby Pink Campanella Ringwood Market Isokukkaiset 24 Blue Mirage Bella Rosella Maori Maid Royal Mosaic Gillian Anthea
Tiiviskasvuiset Tinny Elma Marie Claire Angela Tiiviskasvuiset verenpisarat ovat viime vuosina saavuttaneet suosiota. Ne ovat helpompia viljellä ja niiden kukinta on runsasta. Tiiviskasvuisista lajikkeista löytyvät perinteiset, suositut värit. Jollies Lyon Jollies Nantes Kyynelpisarat Rungolliset Rungolliset verenpisarat 21 cm ruukussa toimitamme viikolla 14. Gartenmeister Bonstedt Insulinde 25
HYDRANGEA HORTENSIA Näyttävät amppelihortensiat tehdään 27 cm amppeliin 8 taimella. Tarvittaessa kasvunsäädöksi sopii joko B-9 tai Tilt. Hyötöaika on noin 8-9 viikkoa. Ruukkuhortensiaa toimitamme 10, 12, 13 ja 14 cm ruukuissa. Adria Blue Fripon Early Blue Libertin Blue Bela Rosita Early Rose Coquin Rose Red Baron Hot Red Doris Red Beauty 26 Schneeball Snow White Lutin Rose Sky Blue
IMPATIENS ASHKERALIISA/ SATEENKAARIPALSAMI Sateenkaaripalsami ColorPower ColorPower sateenkaaripalsamit ovat syrjäyttäneet jo aikaa sitten pitkään markkinoilla olleet Paradise lajikkeet. ColorPower lajikkeet ovat hieman tiiviimpikasvuisia kuin Paradise lajikkeet. Tälle sivulle olen kerännyt kukinnan aikaisuudeltaan samanlaiset ColorPower lajikkeet. Lisää lajikkeita ja värejä löytyy hinnasto-osioista. Salmon Pink evol Deep Red Orange Red Electric Orange Dark Pink Lilac Magenta Rose Purple Blue White Pink Frost Lavender Appleblossom White Red Flame Coral Flame Cerise Frost Lavender Flame 27
Odyssey Odyssey lajikkeet ovat Beekenkampin markkinoille tuoma sateenkaaripalsamilajikkeisto. Odyssey -lajikkeiden kasvutapa on samanlainen kuin Paradise lajikkeilla. Ilus Orestes Talon Corinth Zeus Troy Delilah Arion Helen Delphi Sparta Ajax Neptunus Olympos Paradise Timor Grenada Logia Moorea Martinigue Delias Improved 28 Orange Neptis Guadeloupe Improved Malita
LaTina Tasaisesti kukkaan tulevat LaTina sateenkaaripalsamit ovat uusi Selectan sateenkaaripalsami lajikkeisto. LaTina lajikkeet voidaan viljellä 10,5 cm ruukuissa, jopa 40 kpl/ m2 tiheydessä. LaTina lajikkeet sopivat myös 12 cm ruukkuun, jolloin ne jäävät hieman pienemmiksi kuin ColorPower lajikkeet, mutta aloittavat toisaalta kukintansa hieman aikaisemmin. Red Orange Dark Red White Violet Electric Purple Appleblossom Orchid Ruusuliisa Silhouette Ruusuliisaa vaivaavan lehtihomeen vuoksi jouduttiin myös kuluneella kaudella hävittämään joitain lähes myyntivalmiita tuotteita. Ennakkotorjunnasta tai viljelyteknisistä toimenpiteistä huolimatta lehtihomeesta ei ole siis päästy eroon. Toimitamme tulevalla kaudella ruusuliisan Silhouette lajikkeita Selectan juurrutuksesta. Toimittajamme ei ota vastuuta viljelyn aikana mahdollisesti sattuvista lehtihomeongelmista. Red Light Pink Rose Star Red Star Orange Star imp. Purple ja White 29
Ahkeraliisa Expo Violet Star Pink Picotee Cherry Blush Coral Star Orange Lilac Violet Blush Deziree Deep Orange (Scarlet) Salmon Cherry Cranberry Coral Lavender Impatien deziree Red Violett Lavender Splash Salmon Splash Rose Stardust White Pink Rose 30
LOBELIA LOBELIAT Amppelilajikkeet Curacao Basket Curacao Basket lajikkeet on tarkoitettu erityisesti amppelilajikkeiksi. Ne kestävät erittäin hyvin kesän vaihtelevia sääolosuhteita, koska niiden versot eivät ole tiiviissä nipuissa, jolloin harmaahome ei pääse iskemään kasvustoon helposti. Basket Dark Purple evol. Basket White Basket Dark Blue Star Deep Blue Star White Star Purple Star Hot Blue Impr. Tiger White Muut Richardii lajike on erittäin voimakaskasvuinen. Big Blue lajike on Blue Star -lajikkeen kaltainen mutta sen kukat ovat hieman isommat ja tummemman siniset. Richardii Big Blue 31
Patiolajikkeet Curacao Curacao lajikkeet sopivat parhaiten isoihin Patio ruukkuihin. Ne ovat pyöreän pystykasvuisia ja niitä voidaan myös viljellä amppeleissa, kun halutaan kompakti ja helposti kuljetettava tuote. Pystyn kasvutapansa vuoksi ne saattavat kuitenkin revetä amppeleissa, etenkin tuulisella paikalla.curacao Compact Blue lajike sopii parhaiten 10,5-12 cm ruukkuviljelyyn Lilac White Eye Blue White Eye Minibasket White Blue Sky Blue Light Blue Evol. Dark Violet Midnight Blue Compact Blue 32
Siemenlobelia Riviera F1 Blue Eyes Marin Blue Midnight Blue Sky Blue ja White Rose Lilac Blue Spash Moon F1 Sky Moon Rose Moon Half Moon Paper Moon Blue Moon Midnight Moon Regatta F1 Blue Splash Rose Sky Blue ja White 33
OSTEOSPERMUM TÄHTISILMÄ Kerrottukukkaiset Double Silver Double Pink Double White Double Purple Double Berry White Double White Bronce Hitaat lajikkeet Compact Lemon Compact Orange Bronze Compact Purple Blue Ice 34 Pink + Eye Purple Red
Nopeat lajikkeet Tällä sivulla on koottuna nopeasti kukkaan tulevat FlowerPower tähtisilmä lajikkeet. Ne pysyvät helpommin tiiviskasvuisina ja virittyvät kukkaan nopeasti. Kerrottukukkaiset FlowerPower lajikkeet kuuluvat myös nopeisiin lajikkeisiin, joten niitä voidaan mainiosti viljellä yhdessä alla olevien nopeiden lajikkeiden kanssa. Compact Dark Pink Compact Light Pink Compact Silver Purple Copper Amethyst Lavend.Pink Pink Honey Red White Violet Yellow Evol. Amppelilajikkeet Pegasus Corona 35
PELARGONIUM PELARGONIT Jalopelargoni Elegance Rose Bicolor Adriana Pink Chiffon Juwel Cynthia Ballet Roxanne Purper Majesty Tony Royalty White Burghi Coral Sunset Bravo Jolenta Lavender Splash Koska Jalopelargonit tarvitsevat kukkiakseen kylmäkäsittelyn, ne viljellään nykyisin melkein aina puolivalmisteista. Viimeinen tilausviikko puolivalmisteille on viikko 43, jolloin viimeiset erät ruukutetaan, jotta ne ehtisivät saada tarpeeksi pitkän kylmäkäsittelyn ennen toimitusta. Toimitusviikot ovat viikot 4-13. Hyötöaika on noin 5-6 viikkoa. Pienikukkaiset Angeleyes lajikkeet eivät tarvitse kylmäkäsittelyä kukkiakseen, joten ne voidaan viljellä tavallisen pelargonin tapaan myös taimista. Candy Flowers lajikkeille suositellaan kylmäkäsittelyä, vaikka ne ovatkin kukkineet melko mukavasti ilman kylmäkäsittelyäkin. Angeleyes Bicolor 36 Burgundy Orange Randy
CRISPY Dark Pink + Eye Dark Purple + Eye Purple + White Pink + Eye Crispy lajikkeet ovat Selectan uusia pienikukkaisia enkelinsilmäpelargoni lajikkeita. Ne eivät tarvitse kylmäkäsittelyä kukkiakseen. Crispy -lajikkeiden kasvutapa on tasaisempi ja kukinta yhtäaikaisempi kuin Angeleyes lajikkeilla. CANDY FLOWERS Violet Bright Red Bicolor Pink with Eye Strawberry Cream Dark Red 37
Pystypeleargoni Selectan pelargonit on jaettu kahteen ryhmään. Moonlight lajikkeet ovat tummalehtisiä, nopeita ja hieman tiiviskasvuisempia kuin vihreälehtiset Sunrise lajikkeet. Sunrise lajikkeista on erotettu vielä hieman voimakkaampikasvuiset Sunrise XL-lajikkeet, jotka sopivat viljeltäväksi isommissakin ruukuissa. Sunrise XL lajikkeet voidaan viljellä myös 12 cm ruukuissa, jolloin ne tarvitsevat yhden ylimääräisen kasvunsäädekäsittelyn. Moonlight Vineta Cembalo Fredo Donna Amelie Sonia Layana Greco Emotion Paprika Corali Luca Violino Loki Sailing Lavender Kiss Lady Ramona 38
Sunrise Fernando Arcona 2000 Mona Lisa Palazzo Paloma Samantha Katinka Hurricane Rosetta Goesta Sunrise XL Roxanna Boomerang Marit Cassandra Mandarin Demira Kristiana Evita Leon Ludwigsburger Flair Elara 39
Erikoislajikkeet French Vanilla evol. United Americana Rose Mega Splash Avenida Mosaic Purple Bellinzona Avenida Mosaic Red Americana White Splash 09 Fireworks Scarlet Fireworks Red-white Fireworks Pink 40 Mrs. Pollock Stellar Vancouver Centennial Frank Headly
Riippapelargoni Royal riippapelargoni lajikkeet on jaettu kolmeen ryhmään kasvutavan mukaan. Royal Compact lajikkeet tulevat nopeasti kukkaan ja ovat tiiviskasvuisia. Royal XL lajikkeet ovat kasvutavaltaan voimakkaampia kuin perinteiset Royal lajikkeet. Royal Compact Candy Cane Night Red White Royal Fire Pink Salmon Amethyst Scarlet Light Pink Magenta Evol. Ice Candy Red Blue Royal XL XL Candy Pink XL Amethyst XL Scarlet XL Hot Pink 41
Decora Yksinkertaiset Decora lajikkeet ovat kasvutavaltaan voimakkaampia kuin Mini-cascade lajikkeet mutta kukkien väri on selvästi voimakkaampi. Decora Pink Decora Red Decora Glacier White Blizzard Uusi lajikeryhmä tulevalle kaudelle on tiiviskasvuinen Blizzard ryhmä. Blizzard White Blizzard Dark Red Blizzard Blue Blizzard Pink Acapulco Compact Muut Vicky lajike on saavuttanut suuren suosion tiiviin kasvutapansa ja suhteellisen kerrotun kukintonsa vuoksi, se ei varise helposti. Granatit Ricky Vicky Ruby Pink Sybil 42
PETUNIA PETUNIAT Amppelipetunia Amppelipetunioiden suosio on säilynyt vuodesta toiseen. Luettelossamme ovat seuraavat amppelipetunioiden lajikeryhmät; Voimakaskasvuiset AlpeTunia, erittäin voimakaskasvuinen ja näyttävä UUTUUS Surfinia Classic, useimmat Classic lajikkeet ovat voimakaskasvuisia Fortunia Trailing, pallomainen mutta voimakas kasvutapa Tiiviskasvuiset / nopeasti kukkaan tulevat Ray; Suurikukkainen ja nopea Cascadias, tiiviskasvuiset Cascadias lajikkeet täydentävät Ray lajikkeiden väriskaalaa Viva Select, Tasaisesti kukkaan tukeva ja voimakkaita värejä, joissa mukana hienoja erikoisvärejä kuten Blue Ocean Surfinia Table, keskisuurikukkainen Littletunia, pienikukkainen ja nopea Bonnie, suurikukkainen, erittäin tiiviskasvuinen ja nopea UUTUUS. Sopii parhaiten ruukkuviljelyyn. Kerrottukukkaiset Sweetsunshine -, Tumbelina ja Surfinia Double -lajikkeet Lisäksi mukana on vielä muutama yksittäisiä erikoislajikkeita Kasvutapa Kuten pikkupetuniatkin voidaan nopeat/ tiiviskasvuiset amppelipetunialajikkeet viljellä ilman latvontaa. Näin viljely nopeutuu ja saadaan helposti kuljetettava tuote, joka kuitenkin asiakkaalla kasvaa isokokoiseksi yksilöksi. Latvomatta viljellyt tiiviskasvuiset amppelipetuniat ovat myös helpompia pitää hyvässä myyntikunnossa kiireisen myyntikauden loppuun saakka. Bonnie lajikkeet ovat parhaimmillaan ruukkuviljelyssä. Ne jäävät amppelissa erittäin tiiviiksi mutta patioruukkujen reunuskasvina ne ovat omimmillaan. 43
Nopeat ja tiiviskasvuiset amppelipetuniat Ray Ray Purple Ray Sun Ray Pink Ray Purple Vein Ray Candy Pink Cascadias Bicolor Cabernet Deep Red Blue White Viva Select Viva Blue Ocean Viva Bright Red Viva Yellow 2012 Viva White 2012 44 Viva Purple 2012 Viva Burgundy Viva White with Red Veins
Surfinia Table Table Pink Morn Table Azur Salmon Vein Amethyst Eye White Dark Red Yellow Littletunia Dark Eyed Lady Bicolor Illusion Breezy Pink Rose Pink Red Energy White Grace Merlot Blue Vein Purple Blue 45
Uutuudet AlpeTunia Uusi erittäin voimakaskasvuinen Alppien -riippapetunia. Isoihin amppeleihin näyttävät yksilöt. Dark Blue Purple Lime Red Rose Bonnie Suurikukkainen, erittäin tiiviskasvuinen ja nopea UUTUUS. Sopii parhaiten ruukkuviljelyyn tai sekaamppeleihin. Viljely ruukussa latvomatta! Blue Lavender Star Red White Salmon Bonnie 46 Dark Pink Yellow Burgundy
Kerrottukukkaiset Sweetsunshine Hot Pink Red Odyssey Dark Blue Williams White Nostalgia Dark Violet Burgundy Tumbelina Rosy Ripple Cherry Ripple 47
Erikoislajikkeet Mystical Black Velvet Merlin Mustat Mystical petuniat ovat erikoinen uutuus markkinoille. Viime kevään koemarkkinoinnissa ne osoittautuivat mielenkiintoiseksi uutuudeksi. Mystical lajikkeet ovat pistokaslisättyjä ja hieman voimakkaampikasvuisia kuin siemenlisätyt petuniat. Runsas B-Ninen käyttö lisää keltaisen värin osuutta kukassa. Phantom Merlin Muut Pretty Much Picasso Rassberry Blast 48 Merlot Corona Rose Rim
Siemenlisätyt petuniat Petunia grandiflora Dreams F1 Neon Rose Rose Red Red Picotee Pink Pink Vein Sky Blue Midnight Fuchsia Coral Morn Salmon White Limbo F1 Blue Violet Deep Purple Purple White Red Veined Salmon Rose erikoislajikkeet Pirouette F1 mix Sophistica Antique Shades Sophistica Blue Morn Sophistica Lime Bicolor Blue Frost 49
Petunia multiflora Mirage F1 Light Blue (Sky) Mid Blue (True Blue) Blue (Midnight) Spring Summer Chic Lilac Velvet Purple Sugar Lavender Plum Crystal Red White Rose Morn Red Morn Lavender Glow Salmon Blue Star Burgundy Star Petunia milliflora Picobello F1 Rose Red Blue ja Salmon 50 White Light Lavender Carmine
SUTERA (BACOPA) LUMIHIUTALEET Scopia Gulliver Ensi kaudella juurrutamme suurimman osan lumihiutaleen taimista Huiskulan puutarhalla. Valikoimissamme on pienikukkainen Snowflake lajike, suurikukkaiset Great- ja Big Falls lajikkeet sekä jättikukkaiset Gulliver lajikkeet. Nyt myös kerrottu lumihiutale mukana Dynamic White Gulliver Blue Sensation Gukkiver Dynamic White Scopia Great Great White Impr. Great Pink Beauty Great Pink Ring Great Purple Big Falls Big White Falls Big Pearl Falls Snowflake Snowflake Double White Mixies s.70 51
TAGETES SAMETTIKUKAT Tagetes erecta, Isosamettikukka Antiqua Gold Lady Orange Antiqua Yellow Antiqua Primrose Lady Gold Antiqua Orange Lady Yellow Vanilla Sweetcreme imp Tagetes patula, Ryhmäsamettikukka Bonanza F1 Yellow Golden Orange Bee Bolero Flame Durango F1 Red Flame Gold Bee Yellow Tangerine Orange Bolero Disco F1 52 Golden Yellow Granada Orange Red
VERBENA RAUTAYRTTI Lascar Compact Burgundy Compact Wild Cherry Compact Hot Rose Compact Salmon White Dark Blue Magenta Pink with Dark Eye Red Compact Brilliant White Dark Violet w.eye Red with Eye Lascar Big Eye Big Eye Pink Big Eye Red Big Eye Violet TEMARI PATIO Patio Rose Patio Red Patio Burgundy Eye Patio Blue 53
Tierra Pink Lavender Tierra Appleblossom Violet UUTUUS! Tierra maanpeittorautayrtti. Tierra lajikkeet kestävät jopa 15 asteen pakkasen ja kukkivat vielä kun ensi lumi on maassa. Niiden peittävyys on erinomainen. Sopiva tuote mm. julkisyhteisöille! Quartz XP lajikkeet versovat hyvin. Ne tulevat nopeasti kukkaan ja eri lajikkeet kukkivat lähes yhtäaikaisesti. Quartz XP F1 Quartz XP mix. 54
VIOLA ORVOKIT Pienikukkaiset Sorbet XP F1 Yellow Blotch XP Beaconsfield XP Violet Beacon XP Lemon Royal XP Purple Face XP impr Purple Ice XP impr Purple XP Orange XP Yellow Duet XP Coconut Duet XP impr Sorbet Orchid Rose Delfts Blue XP Penny F1 Beaconsfield Violet Flare Orchid Deep Marina Denim Jump-up Lavender Shades Violet Deep Blue White Jump-Up Purple Picotee Mickey Rose Blotch Primerose Bicolor Orchid frost Primrose Picotee White imp. Yellow Marlies Red Wing Yellow Jump-up Orange Jump-up Orange Yellow Blotch Red Blotch Violet Beacon 55
Keskisuurikukkaiset Panola XP F1 Keskisuurikukkaiset Panola XP lajikkeet tunnetaan yhteneväisestä kasvutavastaan ja siitä, että kukkavanat eivät helposti veny lämpimässä. Yellow XP Deep Orange XP White XP Yellow Blotch XP Sunburst XP Rose Picotee XP True Blue XP Blue Blotch XP Purple XP Marina XP White Blotch XP Purple Face XP Beaconsfield XP Fire XP Scarlet XP Amppeliorvokki Plentifall F1 Suurikukkaisia Plentifall lajikkeita voidaan kutsua oikeiksi amppeliorvokeiksi. Niillä on lamoava kasvutapa ja kukinta on runsasta myös amppelin päällä. Erittäin hieno uutuus varsinkin koti- ja torimyyntiin. Lavender Blue Frost 56 White Yellow Purple Wing
Suurikukkaiset Cats F1 Light Blue White Orange Yellow Red & Gold Purple & White INSPIRE F1 (Fancy) Clear Rose Rose Ruby White Red Wing Lilac Shades Peach Shades Purple & White Purple & Orange Yellow Blotch Violet & Yellow White with Red Blotch Carmine with Blotch True Blue White with Blotch Purple Deep Orange Golden Orange Silverblue Red Blotch Blue Velvet Blue Angel Deep Blue with Blotch 57
Matrix F1 Primerose White Sangria Red Wing Azure Rose Purple Rose Blotch Ocean Sunrise Orange Yellow White Blotch Morpheus Blue Frost Cassis Midnight Glow Blue Blotch Yellow Blotch 58
Karma F1 Karma F1 lajikkeet ovat pensasmaisia, tiiviitä ja taimet tulevat nopeasti kukkaan. Kaikki lajikkeet reagoivat yhdenmukaisesti kasvunsäätöön. Karma -lajikkeilla on vahva juuristo ja kukkavarret pysyvät helposti matalina myös lämpimällä säällä. White Blotch Rose Blotch Beaconsfield Purple Wing Blue Blotch Deep Blue Blotch Demin Lavender Shades Light Böue True Blue Red Blotch Yellow Blotch Deep Orange Fire White Rose Improved Blue Butterfly Rose Fire 59
MUUT RUUKKU- JA RYHMÄKASVIT Acmella Peek-A Boo Agata Blue Agata Purple Agata White Agata Rose Blue Donau High Tide Blue High Tide White Angelina Dark Blue Angelina White Angelina Dark Purple Anthirrinum Ribbon Mix Snapshot Rose Snapshot Yellow Summer Cream Wine Red Golden Dollar 60
Bidens Bidens, Eldoro Sol Bidens, Eldoro Yellow Early Yellow Charm (huom, myös ruukkuun!) Brasco Violet (erityisesti amppeliin) Surdaisy Blue Surdaisy Strawberry Pink Surdaisy White Isophylla White Campanula Pulla, Blue Drops 61
Campanula Campanula porteschl.,lotte Campanula persicifolia, Takion White Campanula persiciflolia, Takion Blue Cleome, Senorita Rosalita Tropical Yellow Tropical Scarlet Cleome, Senorita Blanca Convolvulus, Early Blue 62 Cosmos bibinnatus, White Cosmos bibinnatus, Carmine Cosmos bibinnatus, Pink
Cosmos Cosmos antr., New Choko Cuphea Lilac Cuphea White Cuphea hyssop., Cupido White Cupido Purple Piccadilly Appleblossom Piccadilly Dark Red Diascia Piccadilly Salmon Piccadilly Denim Blue Piccadilly Hot Pink Diascia vigilis, Piccadilly Deep Orange Euphorbia hyper., Euphoric White Euphorbia hyper., Silver Fog Diamond Frost Gaura lindh., Belleza Dark Pink Gaura lindh., Belleza White evol. Gaura lindh., Belleza Early Pink 63
Gazania Bronze Star Orange Yellow Flame White Rose Big Kiss White Flame Big Kiss Yellow Flame Gypsophila, Gypsy Deep Rose Helianthus, Sunsation F1 Marino Blue Marino White Bandana Red 64 Bandana Cherry Sunrise Bandana Rose Bandana White Bandana Pink 07 Lavandula stoechas, Magic Blue Zealand Tupsulaventelin viljelyaika 11-13 cm ruukussa on n. 10-12 viikkoa. Taimen juurruttua tulisi viljelylämpötilan olla alhainen, 14-15 astetta, jotta versoista tulisi tanakoita. Blue Zeland lajike on tiiviimpikasvuinen kuin Otto Quast. Lavandula stoechas, Otto Quast
Lobularia Lobularia Bonnet lajikkeet ja Snow Crystal ovat lisätty siemenestä kun taas Snow White lajike on pistokaslisätty. Easter Bonnet Deep Rose Easter Bonnet Deep Rose Snow Crystal Mandevilla, Sevilla Dark Red Maljaköynnöksestä on tullut myös suosittu ryhmäkasvi. Maljaköynnöksen viljelyä vaikeuttaa sen maine vahvana etelänjauhiaisen isäntäkasvina. Kasvintarkastajat ovat ottaneet maljaköynnöksen keväisin erityistarkkailuun. Niin kauan kuin etelänjauhiainen luetaan karanteenikasvintuhoajaksi, on sen kevätviljely mielestäni erittäin suuri riski myös muiden viljelykasvien kannalta. Suosittelenkin hankkimaan maljaköynnökset valmiina tuotteina toukokuun lopussa ulkomailta. Mecardonia, Early Yellow Nemesia, Elph XL Yellow Nemesia, Elph XL White Nemesia, Elph XL Dark Violet Nemesia, Elph XL Violet Nemesia, Elph XL Purple Saratoga Lime Appleblossom Deep Rose Purple Bicolor Red Nicotiana sylvestris, Only the Lonely Blue Pink 65
Portulaca PortoGrande White PortoGrande Orange PortoGrande Golden Yellow Portulaca PortoGrande Magenta PortoGrande Scralet Atsaleasta on tullut yhä enemmän vain sesonkituote. Valikoimassamme on 4 eri kokoluokkaa hyötövalmista atsaleaa. Makro 8 cm ruukussa, halkaisija n. 10 cm. S-koko 11 cm ruukussa, halkaisija 15 cm. M-koko 12 cm ruukussa, halkaisija 20 cm. L-koko 13 cm ruukussa halkaisija 25 cm. Erkoismuotoja saatavilla jouluhyötöön. Saksalaiset vartetut Äitienpäiväruusun juurakot. Myös rungolliset ja jalojuuriset Cityflor juurakot amppeliin. Gold Lemon Salvia, Sallyfun White Salvia, Sallyfun Blue White Salvia, Sallyfun Blue 66 Salvia, Vista Mix Salvia, Vista Red
Talya Sunny sopii myös ruukkuviljelyyn. Picador Yellow ja Sundance Compact Yellow ovat hieman voimakkaampikasvuisia mutta sopivat niin ikään sekä amppeliin että ruukkuun. Sanvitalia, Talya Sunny Sanvitalia, Picador Yellow Sanvitalia, Sundance Compact Yellow Blue Haze lajikkeen kasvutapa on pysty. Se sopii mainiosti amppeliinkin kun tarvitaan helposti kuljetettavia amppeleita. Blue Sea lajikkeen kasvutapa on lähellä Saphira lajikkeen kasvutapaa. Uutuutena vaaleankeltainen Suntastic lajike. Scaevola, Blue Sea Scaevola, Surdiva White Scaevola, Blue Haze Senetti on nopeasti saavuttanut vankan aseman kesäkukkaviljelijöiden suosikkina. Raikkaan väriset Senetti -lajikkeet korvannevat osaltaan markettaa esimerkiksi patioruukkujen keskuskukkana. Scaevola, Suntastic Senetti, Magenta Bicolor Senetti, Blue Bicolor Senetti, Deep Blue Senetti, Lavender Senetti, Magenta Senetti, Violet Bicolor 67
Sinningia Avanti Blue Avanti Scarlet Avanti Red w White edge Brocade Red White Brocade Blue White Lemon Star Uusien nopeiden Rocket Power tädykkeiden viljelyaika on n. 10 viikkoa. Ruukkukoko 12-14 cm. Thunbergia, Orange Beauty Orange Veonica, Rocket Power Blue Veronica, Rocket Power Pink Dark Rose Red Pepper White Xerochrysum, Mohave Fire Yellow Autumn Bronze Basket Yellow Zinnia, Swizzle Scarlet & Yellow Zinnia, Swizzle Cherry & Ivory Zinnia, Dreamland Coral Zinnia, Dreamland Rose 68 Zinnia, Dreamland Ivory Zinnia, Dreamland Yellow Zinnia, Dreamland Red
TRIXI -TAIMET Trixi taimien käyttö seka-amppeleiden ruukutuksiin on vakiintunut. Trixi taimilla on vaivatonta tehdä näyttävät sekoitukset. Trixi Lollipop Trixi Pastel Trixi Petticoat Trixi Tricolore evol. Trixi Bubblegum evol. Trixi Bolero evol. Trixi taimia saa pikkupetuniasta, rautayrtistä, portulakasta, lobeliasta sekä nyt myös lumihiutaleesta. Kolmen eri kasvilajin Trixi -taimet vaativat viljelyssä oman huomionsa mm. eriaikaan tapahtuvien latvontojen suhteen. Trixit taimet toimitetaan nyt 60 kappaleen lokerikossa. Näin ne kestävät paremmin kuljetuksen. Myös pienempi taimimäärä levyssä mahdollistaa useamman erilaisen tuotteen teon, koska Trixi taimia käytetään vain 1 taimi 23-25 cm amppelia kohti! Trixi Sinbad Trixi Alibaba Trixi Wild Berries Trixi Belle Epoque 69
Trixi Fashion evol. Trixi Blueberry Parfait Trixi Twinkle Star Trixi Berry Fields Mixies lumihiutaleissa käytetään Scopia lajikkeita. Mixies Amelindassa ovat lajikkeina: Scopia Gulliver Dynamic White Scopia Great Violet Magic Scopia Great Pink Beauty Mixies Azurassa ovat lajikkeina: Scopia Gulliver Snow Scopia Gulliver Blue Sensation Scopia Great Blue 70 Trixi Lemon Sorbet evol. Trixi Liberty Bell MixiesAmelinda
LISUKEKASVIT Ajuga, Burgundy Glow Ajuga Braunherz Begonia, Gryphon Dichondra, Silver Falls Glechoma Variegata Hedera, Eva Hedera, Pitsburg Hedera, Gold Child Hedera, Green Ripple Hedera, Yellow Ripple Helichrysum, Silver Helichrysum, Yellow Helichrysum, Microphylla Helichrysum Silver ja Yellow ovat isolehtisiä ja voimakaskasvuisia. Goring Silver ja siemenlisätty Silvermist ovat pienempilehtisiä ja tiiviimpikasvuisia. Microphylla on pystykasvuinen. Helichrysum, Goring Silver Helichrysum, Silver Mist Heuchera, Palace Purple Sweet Caroline Dark Sweet Caroline Purple Sweet Heart Sweet Caroline Light Green Sweet Heart Light Green Ipomea Sweet Carolina ja Sweet Heart lajikkeet ovat tiiviimpikasvuisia kuin Ipomea Lime- ja Black Tone lajikkeet. Voimakaskasvuiset Lime ja Black Tone ovat myös mukana lajikkeistossamme. 71
Leuchophyta brownii Silversand Lysimachia nummularia Goldilocks Lysimachia Auslese Plectranthus Variegatus Plectranthus argentus Silver Crest Plectranthus argentus Silver Shield Sedum sediforme Gold Sedum sexangulare Senecio cineraria Silverdust Senecio cineraria New Look 72 Wizzard Jade Wizzard Scarlet Wizzard Rose Kong Rose
HEINÄT Lagurus Ovatus Festuca ovina, Elijah Blue Eragostis Elliotti, Wind Dancer Nassella Tenuissima Calamagrostis x acutiflora, Overdam Calamagrostis x acutiflora, Karl Foerster Pennisetum glaucum, Jester F1 Pennisetum setaceum Rubrum Acorus gramineus, Oborozuki 73
HYÖTYKASVIT Cucumis, H&G MINI & TASTY Cucumis, H&G FRESH & SLICY Cucumis, Rimoni Solanum TASTY RED PLUM RED CHERRY RED COCTAIL BEEF RED Fragaria, Roman F1 Fragaria, Elan F1 Capsicum annuum, Redskin F1 Solanum melongena, H&G EGGPLANT Salvia, Aurea Salvia, Purpurescens Salvia, Tricolor Thymus vulgaris Compactus Rosmarinus officinalis 74 Thymus citrodus, Lemon Thymus citrodus, Aureus Thymus citrodus, Dooney Valley Thymus citrodus, Silver Queen Mentha, Maroccan
½-VALMISTEET JA JÄTTITAIMET ½-valmisteet Kohonneiden energiakustannusten vuoksi monet viljelijät pyrkivät aloittamaan viljelynsä mahdollisimman myöhään kevättalvella. Uusien nopeampien lajikkeiden ja viljelyteknisten ratkaisujen lisäksi myös puolivalmisteiden ja jättitaimien käytöllä voidaan myöhästyttää lämmityskauden alkua. Hinnasto-osiossamme ovat ne lajikkeet merkitty erikseen, joista puolivalmisteita tai jättitaimia on saatavissa. Seuraavista lajeista teemme 4 viikkoisia puolivalmisteita: Kasvilaji Viljelytoimenpiteet Ruukkukoko Toimitusviikot Pelargoni, 1x säätö 12 cm 13,15 ja 17 Marketta, latvonta + 1x säätö 11 cm 14 ja 17 Begonia 12 cm 08,13 ja 17 UG-Liisa 12 cm 13 ja 17 Fuchsia latvonta + 1x säätö 12 cm 18 Poutapilvi latvonta 12 cm 13 ja 17 Ruukkuneilikka 11 cm 13 ja 16 Tähtisilmä latvonta + 1xsäätö 12 cm 13 ja 16 Minimitilaus 48 kpl/ lajike (12 cm ruukku) ja 60 kpl/ lajike (11 cm ruukku). Jättitaimet Jättitaimi on 4 viikkoinen amppelikasvin ruukkutaimi. Tehokas tilankäyttö Energiansäästö Nopea kasvuunlähtö Ei kiire ruukuttaa Seka-amppelien teko helpottuu Toimitamme Jättitaimet jälleen 8 cm ympäristöystävällisessä turveruukussa, jonka ruukutuskoneen käytön mahdollistava muovi osa on myös maatuvaa maissitärkkelystä. Toimitusviikot: viikko 13 ja viikko 16 Minimitilaus 48 kpl/ lajike 75
Huiskulan Taimitukun Taimiluettelo 2012 Huiskula Oy Taimitukku: Kari Silokangas puh. 020 790 7006 GSM 050 371 2700 kari.silokangas@huiskula.fi Lea Luolamaa puh. 020 790 7017 lea.luolamaa@huiskula.fi Katri Seppälä puh. 020 790 7067 katri.seppala@huiskula.fi Heli Sirkiä puh 020 790 7056 heli.sirkia@huiskula.fi Johanna Jaakkola puh. 020 790 7015 johanna.jaakkola@huiskula.fi Mikko Pitkänen puh. 020 790 7030 mikko.pitkanen@huiskula.fi Jaana Kohonen puh. 020 790 7188 jaana.kohonen@huiskula.fi Timo Vaara puh 020 790 7057 timo.vaara@huiskula.fi Huiskula Oy Taimitukku Huiskulantie 52, 20380 Turku puh 020 790 7017, fax 02 247 2902 taimitukku@huiskula.fi www.huiskula.fi/taimitukku Myyntiedustus: Taimiagentti Oy Juuso Anttila puh. 0400 232 024 puh. 040 5227862 fax 03 346 2016 taimiagentti@elisanet.fi Voitto Ojala Ky Voitto Ojala puh. 0400 329 632 puh./fax 02 546 0095 voitto.ojala@pp1.inet.fi