Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.9.2000 klo 15.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 354,1 (341,8) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 37,1 (37,4) meur. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 29,0 (50,4) meur. Taseesta laskettu omavaraisuusaste oli 43,8 (42,2) % ja velkaantumisaste (gearing) 68,4 (64 )%. Yhtiön koko vuoden tulos jää edellisvuotta heikommaksi. Toimintaympäristö Suomen meritse kuljetettu tonnimääräinen kokonaisvienti kasvoi vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana noin 2,3 % ja tuonti noin 9,6 %. Paperiteollisuuden tuotteiden vienti kasvoi 9,8 % ja kappaletavaran tuonti, mukaanlukien kauttakulkuliikenne, kasvoi noin 9,4 %. Kappaletavaran kauttakulkuliikenne Suomen kautta Venäjälle oli edelleen volyymiltään vaatimattomalla tasolla, vaikka kasvua vuoden 1999 vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 64 %. Öljyn jatkuvasti kohonnut hintataso ja heikko euro ovat nostaneet toimintakustannuksia. Näitä ei kilpailutilanteesta johtuen ole saatu kokonaan siirretyksi rahtihintoihin. Suomessa kevään työehtosopimusneuvottelujen aikana käydyt tukilakot aiheuttivat huomattavaa haittaa meriliikenteelle ja satamatoiminnoille, jotka ovat Finnlinesin päätoimialat. Ammattiliittojen painostustoimenpiteet kohdistuivat ns. kolmansiin osapuoliin, kuten Finnlines, jotka eivät olleet osapuolia mainituissa neuvotteluissa. Suomen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta teki kesäkuussa päätöksen merenkulkualan tukipaketista. Tämän päätöksen mukaan suomalaisten lastialuksilla työskentelevien merenkulkijoiden verot, sosiaaliturvamaksut ja lakimääräiset vakuutusmaksut palautetaan täysimääräisesti varustamotyönantajalle 1.7.2000 alkaen. Lisäksi hallitus antaa eduskunnalle esityksen 1.1.2001 voimaan tulevaksi laiksi tuloverolain muuttamisesta siten, että varustamot vapautetaan maksamasta tuloveroa varustamotoiminnan tuloksesta ja maksavat sen sijaan kiinteätä aluksen nettovetoisuuteen perustuvaa alusmaksua (ns. tonnistovero). Olennaiset tapahtumat Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 13. maaliskuuta 2000, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 1999 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että tilikauden voitosta jaetaan osinkoa 6 markkaa eli 1,01 euroa osakkeelta eli 119,9 miljoonaa markkaa. Osingon maksupäivä oli 23.3.2000. Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen L.J.Jouhkin, joka jatkaa puheenjohtajana, Jukka Härmälän, joka jatkaa varapuheenjohtajana, Antti Lagerroosin, Pertti Laineen, Jouko K.Leskisen ja Thor Björn Lundqvistin. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Pohjola-Yhtymä Vakuutus Oyj:n toimitusjohtaja Matti Kavetvuo. Tilitarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö SVH Pricewater-house Coopers Oy ja varatilintarkastajaksi KTM Anneli Lindroos, KHT.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen vuoden ajaksi valtuutuksen rekisteröinnistä lukien päättämään yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään osakepääoman korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että vaihtovelkakirjoja annettaessa, optio-oikeuksien ehtojen mukaisia osakkeita merkittäessä ja uusmerkinnässä yhteensä annetaan merkittäväksi enintään 9.291.021 kpl uusia 2 euron nimellisarvoisia osakkeita. Osakepääomaa voidaan siis valtuutuksen nojalla korottaa enintään 18.582.042 eurolla enintään 60.000.000 euroon. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajille kuuluvasta etuoikeudesta merkitä uusia osakkeita, vaihtovelkakirjalainoja ja/tai optio-oikeuksia sekä oikeuden päättää merkinnän ja/tai lainoihin liittyvistä ehdoista. Osakkeenomistajille kuuluvasta merkintäetuoikeudesta poiketen voidaan valtuutusta käyttää hallituksen tarkoin määrittelemissä tapauksissa kuten yrityshankintojen rahoittamiseksi, rahoituksen hankkimiseksi kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta, yhteistoimintajärjestelyjen mahdollistamiseksi tai muista yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä järjestelyistä johtuen. Finnlines aloitti 17. tammikuuta YT-neuvottelut konsernin merihenkilöstön kanssa 11 suomalaisen aluksen siirtämisestä muiden EU-lippujen alle. Aloitetut neuvottelut koskivat 325 merimiestyöpaikkaa. Koska oli näköpiirissä, että Suomen hallitus on luomassa kilpailukykyistä lainsäädäntöä merenkulkualalle, merenkulkualan päällystöliitot ja Finnlines sopivat vuodesta 1992 voimassa olleen kauppa-alusluettelolain mukaisesti osittaisesta ulkomaisen työvoiman käytöstä yhtymän Suomen lipun alla purjehtivilla aluksilla. Menettelytavoista sovittiin konsernin henkilöstön kanssa käydyissa YT-neuvotteluissa. Finnlines sovelsi tehtyä sopimusta siten, että MS Oihonnaan ja MS Finnmerchantiin pestattiin elokuussa 28 puolalaista työntekijää, joista kummallakin laivalla kolme kuuluu päällystöön. Suomen Merimies-Unioni asetti kyseiset kaksi laivaa saartoon AKT:n tuella niiden saavuttua Suomeen. Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla käytyjen neuvottelujen jälkeen Suomen Merimies-Unioni ja Finnlines pääsivät sopimukseen, joka pyrkii turvaamaan suomalaisen merenkulkualan tulevaisuuden. Sopimuksen keskeiset kohdat ovat: - puolalaismiehistöt jatkavat mainituilla Suomen lippua käyttävillä aluksilla työehdoin, jotka eivät olennaisesti poikkea kansainvälisestä käytännöstä; mm. palkkaa maksetaan vain tehdystä työstä. - vuorottelujärjestelmää muutetaan yhtiön kolmella muulla Suomen lipun alla purjehtivalla aluksella siten, että aluksilla siirrytään entisestä 1:1 (kuukausi työtä:kuukausi vapaata)-järjestelmästä 2:1 (2 kuukautta työtä:1 kuukausi vapaata)- järjestelmään. Tämä merkitsee huomattavaa aluskohtaista kustannussäästöä - yhtymän kaikkien Suomen lipun alla kulkevien alusten työehtosopimukset ovat voimassa 28.2.2003 saakka. - yhtiö ja Merimies-Unioni sopivat jatkuvan neuvottelun periaatteesta yhtiön kilpailukyvyn edelleenkehittämiseksi. Finnlinesin viiden Suomen lipun alla purjehtivan aluksen osalta on näin saavutettu varsin kilpailukykyinen kustannustaso.
Ms Finnpine myytiin ja luovutettiin pohjoisamerikkalaiselle ostajalle toukokuun alussa. MS Antares myytiin norjalaiselle ostajalle elokuussa. Samalla Finnlines teki pitkäaikaisen aikarahtaussopimuksen kyseisestä aluksesta. Finnlines Oyj sopi 28.6.2000 Oy Transfennica Ab:n osakekannan ostamisesta sen omistajilta UPM-Kymmene Oyj:ltä (omistusosuus 49,9 %), Metsä-Serla Oyj:ltä (32,7 %), Myllykoski Paper Oy:ltä (9 %) ja Oy Metsä- Botnia Ab:ltä (8,4 %). Samassa yhteydessä Finnlines ja Transfennican omistajat sopivat siitä, että Transfennican hoitamat omistajien kuljetukset Suomen ja muun Euroopan välillä siirtyvät Finnlines-yhtymän hoidettaviksi. Yhtiön omistajien kuljetussopimusten ja yhtiön osakkeiden velattomaksi arvoksi sovittiin yhteensä 67 miljoonaa euroa. Transfennica on metsäteollisuuden kuljetuksiin erikoistunut yhtiö, jolla on käytössään yli 20 aikarahdattua modernia alusta. Transfennicakonsernin liikevaihto oli vuonna 1999 noin 185 miljoonaa euroa, taseen loppusumma 31.12.1999 23,4 miljoonaa euroa ja korollisten nettovelkojen määrä 14,0 miljoonaa euroa. Koska yrityskauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksymisen, Finnlines ilmoitti 11.8.2000 Suomen Kilpailuvirastolle hankkivansa määräysvallan Oy Transfennica Ab:ssä. Kilpailuvirasto totesi 8.9.2000 tekemällään päätöksellä ryhtyvänsä jatkoselvitykseen mainitussa yrityskaupassa. Finnlines Oyj:n merikuljetuksiin erikoistunut tytäryhtiö Finncarriers Oy Ab ja laivojen miehitykseen ja tekniikkaan erikoistunut FG-Shipping Oy Ab fuusioidaan emoyhtiö Finnlinesiin. Samassa yhteydessä Finnlinesin saksalainen tytäryhtiö Poseidon Schiffahrt AG muuttaa nimeään ja yhtiömuotoaan. Yhtiön uusi nimi on Finnlines Deutschland GmbH. Yhtymän satamayhtiöt, Helsingin satamaa operoiva Finnsteve Oy Ab ja Turun satamaa operoiva Oy A.E.Erickson Ab, yhdistyvät yhdeksi yhtiöksi, joka jatkaa Finnsteve Oy Ab-nimellä. Muutoksilla pyritään tehostamaan yhtymän toimintaa. Ne tulevat voimaan 1.1.2001. Taloudellinen kehitys Finnlines-konsernin liikevaihto oli 354,1 (341,8) miljoonaa euroa. Varustamotoiminta ja merikuljetukset-toimialan liikevaihto oli 306,2 (297,4) miljoonaa euroa ja satamatoiminnot-toimialan liikevaihto oli 62,3 (58,5) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 10,3 (5,4) miljoonaa euroa. Nämä koostuivat tuloskaudella pääosin MS Antareksen myyntivoitosta. Edellisen vuoden vertailuluku oli pääosin ropax-alusten myöhästymiskorvauksia. Konsernin liikevoitto oli 37,1 (37,4) miljoonaa euroa. Muut rahoitustuotot/kulut (netto) olivat -8,1 (11,2) miljoonaa euroa. Edellisen vuoden vertailulukuun sisältyi toteutuneita valuuttakurssivoittoja 17,0 miljooonaa euroa. Osinkotuottoja ei ollut, edellisen vuoden osinkotuotto (lähinnä Stevecon osinko) oli 1,8 miljoonaa euroa. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 29,0 (50,4) miljoonaa euroa ja konsernin voitto ennen varauksia ja veroja oli 29,0 (50,4) miljoonaa euroa. Konsernin oman pääoman tuotto, ROE, oli 7,4 (16,0 ) % sijoitetun pääoman tuotto, ROI, 7,9 (13,1)%.
Investoinnit ja rahoitus Konsernin investoinnit olivat 8,1 (78,5) miljoonaa euroa. Korollisten nettovelkojen määrä oli 259,8 (236,4) miljoonaa euroa. Konsernin taseesta laskettu omavaraisuusaste oli 43,8 (42,2) %. Velkaantumisaste (gearing) oli 68,4 (64,0) %. Henkilöstö Yhtymän palveluksessa oli tarkastelukauden aikana keskimäärin 1.994 (2.036) henkilöä, joista maahenkilöstöön kuului 1.325 (1.340) henkilöä ja merihenkilöstöön 669 (696) henkilöä. Maahenkilöstöstä Suomessa työskenteli 1.178 (1.192) ja ulkomailla 147 (148) henkilöä. Osakkeet Yhtiön rekisteröity osakepääoma oli 39.957.958 euroa, ja se jakautui 19.978.979:ään kahden euron nimellisarvoiseen osakkeeseen. Osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli tarkastelukauden aikana 4.611.662 kappaletta. Yhtiön pörssiarvo oli elokuun lopussa 420 miljoonaa euroa. Tarkastelukauden tulos per osake (EPS) oli 0,93 (1,95) euroa. Tulos per osake laskettuna ilman laskennallisen verovelan muutosta oli 1,16 (2,37) euroa. Oma pääoma per osake oli 18,95 (18,46) euroa. Lähiajan näkymät Suomen talouskasvu jatkuu selvästi vahvempana kuin muissa euromaissa, joiden kehitys pysynee myös kohtalaisen vankkana. Erityisesti Suomen vientiteollisuus on hyötynyt euron alhaisesta arvosta. Tämä ylläpitää epätasapainoa meriliikenteessä, vaikkakin myös tuonti Suomeen on kasvanut lähes 10 %:n vuosivauhtia. Merirahtien alhaiset hinnat ja öljyn hinnasta sekä dollarin vahvuudesta johtuva kustannusten nousu painavat kuluvan vuoden tulosta, joka edellä mainituista syistä johtuen on edellisvuotta heikompi. FINNLINES OYJ Hallitus Antti Lagerroos toimitusjohtaja LIITTEET Jakelu: Tuloslaskelma Tase Liikevaihto toimialoittain Tunnuslukuja HEX Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet
Konsernin tuloslaskelma (tilintarkastamaton) meur 1-8/00 1-8/99 12/99 Liikevaihto 354,1 341,8 509,7 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 0,1-0,2-0,1 Liiketoiminnan muut tuotot 10,3 5,4 9,6 Kulut -296,8-282,7-420,0 Poistot -30,6-26,9-42,7 Liikevoitto 37,1 37,4 56,5 Osinkotuotot 0,0 1,8 1,8 Muut rahoitustuotot/ kulut (netto) -8,1 11,2 9,0 Tulos ennen satunnaisia eriä 29,0 50,4 67,3 Satunnaiset erät - - - Tulos ennen veroja 29,0 50,4 67,3 Tuloverot*) -10,2-11,3-17,6 Vähemmistöosuus -0,2-0,1-0,3 Tilikauden voitto 18,6 39,0 49,4 *) Katsauskauden tulosta vastaava vero.
Konsernin tase (tilintarkastamaton) meur 31.8.2000 31.8.1999 31.12.1999 Vastaavaa Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset menot 684,8 649,6 725,2 Vaihto-omaisuus 4,7 4,3 3,7 Rahoitusomaisuus 177,1 223,9 196,4 866,6 877,8 925,3 Vastattavaa Oma pääoma 378,5 368,9 380,1 Vähemmistöosuus 1,0 1,1 1,3 Vieras pääoma Pitkäaikaiset velat 421,7 362,8 446,3 Lyhytaikaiset velat 65,4 145,0 97,6 866,6 877,8 925,3 Pantit ja vastuusitoumukset 368,1 292,9 359,0 Johdannaissopimuksista johtuva vastuu 1,7 31,5 26,9 Liikevaihto toimialoittain 1-8/00 1-8/99 1-12/99 meur % meur % meur % Varustamotoiminta ja merikuljetukset 306,2 86,5 297,4 87,0 446,0 87,5 Satamatoiminnot 62,3 17,6 58,5 17,1 89,2 17,5 Eliminoinnit (konsernin sisäiset) 14,4 4,1 14,1 4,1 25,5 5,0 Konserni yhteensä 354,1 100,0 341,8 100,0 509,7 100,0
Tunnuslukuja 1-8/2000 1-8/1999 1-12/1999 Liikevoitto-% 10,5 10,9 11,1 Oman pääoman tuotto (ROE), % 7,4 16,0 13,3 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 7,9 13,1 11,5 Gearing, % 68,4 64,0 74,9 Bruttoinvestoinnit, meur 8,1 78,5 163,8 % liikevaihdosta 2,3 23,0 32,1 Omavaraisuusaste, % 43,8 42,2 41,2 Alusten markkina-arvolla korjattu omavaraisuusaste, % 49,1 45,3 44,0 Tulos/osake (EPS), euroa 0,93 1,95 2,47 Tulos/osake (EPS), optiolainan laimennusvaikutuksellä oikaistuna, euroa 0,91 Tulos/osake (EPS) ilman laskennallisen verovelan muutosta, euroa 1,16 2,37 2,81 Oma pääoma/osake, euroa 18,95 18,46 19,02 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä tarkastelukaudella, kpl 19.978.979 19.978.979 19.978.979 Osakkeiden lukumäärä tarkastelukauden lopussa, kpl 19.978.979 19.978.979 19.978.979 Osakkeiden markkinaarvo, meur 419,6 523,4 619,3 Henkilöstö keskimäärin Maahenkilöstö 1.325 1.340 1.356 Merihenkilöstö 669 696 699 Henkilöstö yhteensä 1.994 2.036 2.055