Numero 42 Keskiviikko 4.12.2013



Samankaltaiset tiedostot
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Alppikylä Laukkukuja 6

Tervetuloa asuntokaupoille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Alppikylä. Laukkukuja 6

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa euroa mitä sillä saatiin?

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Lucia-päivä

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

SURF IDEA BOOK YOUR IDEA. OUR SURFACES.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL

Malmin lentoasemaselvitys ja Tapanila

su klo adventtisunnuntain messu. ma klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Saa mitä haluat -valmennus

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Löydätkö tien. taivaaseen?

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Preesens, imperfekti ja perfekti

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Asumisoikeusyhdistys ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

toimisto gsm gsm

Kuva: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s...,

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

muutamassa minuutissa Pystytät

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Uudistuva kylä kaupungissa

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Päiväkoti Kotilo Somerikkokuja 1 puh pk.kotilo@hel.fi. Päiväkoti Suurmetsä Kalteenpolku 3 puh pk.suurmetsa@hel.

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Auttaja lähellä sinua.

Tekninen ja ympäristötoimiala

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

Adventin- ja joulunaika

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, Jyväskylä

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

nuottaniemen portti, ESPOO

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

JÄSENTIEDOTE 1/2015

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina lääkärin vastaanotto suljettu klo henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Tasavallan presidentin vaali

TOIMINTAKERTOMUS 2018 Suomen Punainen Risti Pohjois-Helsingin osasto

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Transkriptio:

Numero 42 Keskiviikko 4.12.2013 ALPPIKYLÄ, ALA-TIKKURILA, JAKOMÄKI, MALMI, PIHLAJAMÄKI, PIHLAJISTO, PUISTOLA, PUKINMÄKI, SILTAMÄKI, SUUTARILA, TAPANILA, TAPANINVAINIO, TAPULIKAUPUNKI, VIIKKI Jakomäessä kiinnosti tuleva yhteisötalo. Sivu 8 Malmin lentokentän puolustus jatkuu! S. 10 ja 11 REMAX EXTRA KODIT YKSIVUOTISSYNTTÄRIT TERVETULOA KESKUSTELEMAAN KANSSAMME KODINVAIHDOSTA, KUUMAN GLÖGIN JA PIPAREIDEN KERA KOKO JOULUKUUN AJAN. TERVETULOA! OSALLISTU TOIMISTOLLAMME ARVONTAAN JA VOITA LIPUT! JOKERIT VS BLUES 10.1.2014 KOKO PERHEELLE TAI KAVERIPORUKALLE ( 5 LIPPUA ) Osallistu tämän lehden joulukorttikisaan, saat kortit kisahinnalla. Viikkohinnalla myös edullisesti Erinomaiset J O U L U- KO RT IT päivässä ToniYlen Yrittäjä 040 577 7269 Matti Siltanen 040 670 6250 Pertti Kuikka Yrittäjä,LKV KED 045 359 7727 Harri Sallankivi 0400 630 848 Eija Hellström Yrittäjä 045 356 9270 Merja Pulkkinen 050 511 0782 Eija Häkkinen,LKV 0500 704 618 Maria Jutila 045 110 3345 Mikko Kaisla 050 352 4558 Meille töihin? SoitaYlen 040-5777269 Sam Kamras 040 837 3465 Petri Jantunen 050 327 3761 Asta Lindroos 045 277 6154 Sirpa Raussi 044 076 0618 Tule heti tilaamaan, ehdit säästää postikuluissa. Kerromme lisää runsaista vaihtoehdoista. Huippulaatua käsityönä, silti hinta jopa alle euron. MV-KUVAT Malmintorilla Lidlin ja Prisman vieressä 9-19 10-16 [A] M YYDÄÄN TONTTEJA TAPANINVAINIO TAPANILA OKT-TONTTI Rakennusoikeus 113 m², tonttiosuus hallinnanjakosopimuksella 362 m². Lisäksi saa rakentaa varasto- ja autosuojatiloja 30 m². Hp. 130.000 Liiketie 40 Itsenäistä ja osaavaa kiinteistönvälitystä ja auktorisoitua arviointia 35 vuoden kokemuksella OKT-TONTTI Rakennusoikeus 90 m², tonttiosuus hallinnanjakosopimuksella 364 m². Lisäksi saa rakentaa autosuojia ja varastoja 25 m². Hp. 110.000 Immolantie 1 PUISTOLA OKT-TONTTI Kadunvarsitontti 536 m², rak.oik. 134 m² + 30 m² autosuoja / as. Saa rakentaa enint. 2 asuntoa. Hp. 120.000 Maamiehenkuja 2 PUISTOLA LÄNSI-PAKILA TONTTI Kaksi asuntotonttia 600 m²/osa, rakennusoikeus 120 m²/osa. Lisäksi saa rakentaa autosuojaja varastotiloja 25 m²/as. Hp. 137.000 / osa. Norotie 8 OK-TONTTI Katuun rajoittuva omakotitalotontti 511 m². Rakennusoikeus 128m² + 25m². Hp. 147.000. Elontie 4 PUISTOLA SUUTARILA TAPANINKYLÄ TONTTI Pientalotontti 674 m², rakennusoikeus 135 m² (169 m²). Lisäksi saa rakentaa autosuoja- ja varastotiloja 25 m²/as. Hp. 148.000 Päitsitie 17 TONTTI Kadunvarsitontti 644 m², rakennusoikeus 161 m², lisäksi talousja autosuojatiloja 25 m² / asunto. Hp. 150.000 Revontulentie 25 TONTTI Omakotitalotontti, rakennusoikeus 154 m², lisäksi autosuojan 25 m². Hp. 160.000 Leppälinnuntie 8 TAPANINVAINIO OK-TONTTI Omakotitalotontti 569 m², rakennusoikeus 142 m², lisäksi autosuoja 25 m². Hp. 170.000 Pohjanpellontie 9 b PUISTOLA TONTTI Kadunvarsitontti 890 m², rakennusoikeus 178 m² (226 m²), enintään 2 asuntoa. Lisäksi saa rakentaa autosuoja- ja varastotiloja 25 m²/as. Hp. 235.000 Päitsitie 5 LKV KAUKO KOSKINEN OY [A] Malminkaari 5, 00700 Helsinki, p. 09 351 1155 kauko.koskinen@lkvkaukokoskinen.fi www.lkvkaukokoskinen.fi Kiinteistönvälitys Oy MARKKU VILJANDER Myyntipäällikkö YKV, LKV 050 524 4854 TARJA HAARANEN Kiinteistönvälittäjä LKV 040 673 6700 ANNIS MATTILA Myyntineuvottelija 044 555 1604 PÄIVI PIRNES Myyntineuvottelija KiAT 040 676 5736 MARJA-LIISA VÄNSKÄ Myyntineuvottelija 050 339 9767 TOIMISTOMME AVOINNA ma-to klo 10.00-17.00 pe klo 10.00-15.00 Kirkonkyläntie 11, Helsinki puh. 010 228 3060 Kiinteistömaailma Malmi Kaupparaitti 13, 00700 Helsinki p. 09 350 7270 Tapanila Okt 191m2/206m² 5h,k,s,khh,2ph,kuisti. V.2003 rakennettu viehättävää vanhanajan tunnelmaa henkivä mansardikattoinen huvilamainen talo. Mh. 620.000. Ripekuja 9. Kristiina Kellander-Sinisalo/045 847 227 140314 Tapaninkylä Okt 184m² + autotalli 5h, k, s, tkh+khh. Hyvällä paikalla arkkitehdin suunnittelema ison perheen koti. Tontti 1031². Mh.580.000. Hietaniityntie 3. Kirsi-Marja Johansson/040-594 8231, Krista Suvinen/040-4875 040 1111235 Tapaninvainio Okt 120/136m² 4h,k,s. Rv-55/75 Kaunis ja siistikuntoinen koti. Rauhallinen ja luonnonläheinen alue. Päättyvän kadun varrella. Kuntotarkastus tehty. T ontti 590m². Mh.339.000. Kastanjatie 7. Tero Laurila /0400-600 359 1105075 Kirsi-Marja Johansson-Torvinen 040 594 8231 Kristiina Kellander-Sinisalo 045 847 2272 Kai Lehtola 044 514 0164 Pertti Kanon 040 758 7596 Katso myös muut myynnissä olevat kohteet www.kiinteistomaailma.fi/helsinki-malmi Onnistunut kodinvaihto alkaa Kotikäynnistä. Kutsu meidät kylään. Tapaninvainio Pt 110m² 4h,k,s,at, Rauhallisella sijainnilla, käytöllinen pohjaratkaisu, iso olohuone ja valoisa asunto. Remontoimalla teet tästä upean kodin. Iso piha, jossa alueen komeimpia puita. Kaukolämpö. Mh.249.000 Karhusuontie 84A Kristiina Kellander-Sinisalo/045 847 2272 Malmi Pt 73m² 3h,k,s. Viehättävä paritalo kolmio, rauhallisella alueella lähellä palveluita. Mh. 240.000. Tullivuorentie 19A. Tomi Suvinen/044-335 5135 1118180 Puistola Rt 85,5m² 3h,k,kph/s,erill.wc,vh,var. Vaaleasävyinen, siistikuntoinen päätyhuoneisto huippupaikalla! Upea saunaosasto, tilavat huoneet 1-tasossa. Kaukolämpöyhtiö, edullinen vastike. Mh.249.000. Rukotie 4. Kai Lehtola/044-514 0164 1114641 Pukinmäki Rt 83m² 3h,k,s. Perheystävällinen rivitalon päätyhuoneisto suositulla alueella. Koulut, päiväkoti ja muut palvelut lähietäisyydellä. Mh.249.000. Kuismakuja 1. Jyrki Saulo/050-585 0500 1114003 Malmi kt 64,5m² 2h,k,kph,wc,s,las.parv. Valoisa, avara ylimmän krs:n koti huippupaikalla! Vaaleasävyiset huonetilat, rem. kph-wc. 4/4 krs. Hitas, heti vapaa! Mh.170 000. Kotinummentie 4. Kai Lehtola /044-514 0164 1118461 Malmi Kt 69m² 3h,k,s,p. Heti vapaa, muuttokuntoinen saunallinen kolmio loistopaikalla. Pesutilat on tyylikkäästi uusittu. Iso lasitettu parveke etelään. Mh.212.000. Soidinkuja 1. Kristiina Kellander-Sinisalo/045-847 2272 1115186 Timo K.Nieminen 040 088 5662 Pukinmäki Kt 58,5m² 2h,k,s,las.p. Hissitalo. Saunallinen kaksio lasitetulla parvekkeella lähellä palveluita ja juna-asemaa. Taloyhtiössä uima-allas. Mh.173.441,15. Erkki Melartinintie 7.Tomi Suvinen/044-335 5135 1116400 Heikinlaakso toimisto 130m² 4h,k,saunatilat, keittiö, wc-tilat, varasto. Vuokralle tarjotaan hyväkuntoinen heti vapaa toimistohuoneisto hyvältä paikalta. Vuokra: 1.300 euroa/kk. Sienitie 18. Tero Laurila/0400-600 359 1115206 Malmin markkinat 7.12 klo 10-14. Paikalla myös joulukinkun arvonta! Tero Laurila 0400 600 359 Kristiina Diomin 046 812 5691 Ilpo Korpi Krista Suvinen Markus Vuorinen Tomi Suvinen Jyrki Saulo Tuomas Jääskeläinen Reija Kivinen 040 537 1323 040 487 5040 046 812 5697 044 335 5135 050 585 0500 050 306 1771 050 533 0369 Välityspalkkioesimerkki: Varma 1200 + 4,3 % tai Verkko 900 + 3,8 % velattomasta kauppahinnasta (sis. alv.)

2 MALMINTORIN KIRPPIS Pe 6.12. klo 8 14 Malmin Kauppatie 18 p. 0400 689 263 www.malmintorinkirppis.fi Tervetuloa jouluglögille tiistaina 10.12. klo 10-18 Jousimiehentie 3, 00740 Helsinki, puh.09-386 6023 Avoinna ma-pe 9-19 ja la 9-15 Koillis-Helsingin Lähitieto Ilmoituksiin liittyvissä asioissa ota yhteyttä myyntipäällikkö Jussi Haapasaareen puh. 050 595 3233, jussihaapasaari@ lahitieto.fi Pääkirjoitus Aika kiitää Sunnuntaina vietettiin ensimmäistä adventtia. Monelle joulukuun alku tuntui tulevan lähes yllätyksenä, pitkä syksy ei ole saanut joulun lähestymistä tuntumaan todelliselta. Totta se kuitenkin on, jouluaattoon ei ole kuin vajaat kolme viikkoa! Joulukorttien postitukseen on vieläkin vähemmän aikaa jäljellä. Jos kortit haluaa edullisemmalla taksalla eteenpäin, ne pitää viedä punaisessa kirjekuoressa postiin viimeistään 13.12., eli ensi viikon perjantaina. Viikonloppuna on siis syytä ottaa askarteluvälineet esiin ja ryhtyä korttitalkoisiin, jos päättää ilahduttaa läheisiään omatekoisin joulukortein. Ja vielä ehtii myös pikaisesti teettää valokuvakortteja, tässä lehdessä julkaistaan joulukorttikisaan tulleita kuvia, joista voi ottaa vinkkiä oman kortin ideointiin. Joululahjojen keksiminen on usein vaikeaa. Tuore tutkimus kertoo, että lahjakorttien suosio on noussut vuosi vuodelta lahjansaajien toivelistoilla. Lahjakortti on myös helppo antaa, sillä silloin lahjansaaja voi usein itse valita, mitä sillä haluaa. Suosituimpien lahjakorttien listoilta löytyy etenkin erilaisia hemmotteluhoitoja. Kauneushoitolaan tai hierontaan annettu lahja antaa sekin vaihtoehtoja valita erilaisten hoitojen välillä. Sohvaperunalle hyvä lahjaidea voisi olla kokeilukerta johonkin liikuntaharrastukseen. Lahjakortilla voi antaa myös mahdollisuuden käydä teatterissa tai konsertissa. Yksineläjää saattaisi ilahduttaisi tieto siitä, että saa seuraa haluamaansa tapahtumaan, tai ihan vain kävelylenkille. Moni arvostaa enemmän kiireiseltä ihmiseltä saamaansa aikaa kuin tavaraa. Rauhallinen kahvitteluhetkikin voisi olla erinomainen lahjakortin sisus. Joulun alla kiireet ja stressi lisääntyvät. Nyt kun aikaa vielä on, kannattaa pohtia mitä joululta haluaa ja mitkä kaikki valmistelut ovat todella tarpeellisia, mitkä voisi rauhassa unohtaa. Onko pakko siivota kaikki nurkat ja yläkaapit? Jääkö joka joulu ruokaa yli, kun sitä tehdään enemmän kuin jaksetaan syödä? Joulurauhan painottaminen voisi tuoda kaivattua armollisuutta itselle. Kynttilän valossa eivät hyllyjen pölyt näy ja kynttilät luovat levollista tunnelmaa. Kun turhat valmistelut unohtaa, ehtii käydä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja ja nauttia joulusta enemmän. Ennen joulua, nyt perjantaina juhlitaan maamme itsenäisyyttä. Itsenäisyyspäivän juhlia lipunnostoineen on tarjolla useammassa kaupunginosassa. Liput hulmuamaan ja kynttilät ikkunoille! Meillä on hieno kotimaa, jota kelpaa juhlia ja samalla muistaa heitä, jotka sen ovat meille antaneet. Teija Loponen Koillis-Helsingin Lähitieto Numero 42/2013. Keskiviikko 4.12.2013 JAKELUALUE: postinumerot Helsinki 70 79: Alppikylä, Ala-Tikkurila, Jakomäki, Malmi, Pihlajamäki, Pihlajisto, Puistola, Pukinmäki, Siltamäki, Suutarila, Tapanila, Tapaninvainio, Tapulikaupunki, Viikki. PÄÄTOIMITTAJA: Teija Loponen, puh. 050 590 6675, teija.loponen@lahitieto.fi. TOIMITTAJA: Pirjo Pihlajamaa, puh. 045 348 9373, pirjo.pihlajamaa@lahitieto.fi. ILMOITUSMYYNTI: Jussi Haapasaari, puh. 050 595 3233, jussi.haapasaari@lahitieto.fi. TAITTO: ESWE Suunnittelu / Sirkka Wallin. KUSTANTAJA: Koillis-Helsingin Lähitieto Oy. PAINO: Sanomapaino, Vantaa 2013. PAINOS: 37 600 kpl. JAKELU: Helsingin Jakelu-Expert Oy. Jakeluhäiriöt www.jakelupalaute.fi tai ma pe klo 9 16 puh. 02900 10040. Ilmoitus keskiviikon jakamattomasta Lähitiedosta mieluiten heti torstaina.

Uutiset Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 3 JUHA KIVIN IE MI Koillis-Helsingin ruutilaisista Seni Manneh on kuvassa vasemmalta katsoen ensimmäinen, Suvi Merikaarto kuudes, Elisa Tirkkonen yhdeksäs ja Roope Suorela neljästoista. Donia Shaban ei päässyt ryhmäkuvaan. Koillis-Helsinki on Ruuti-vaalien voittaja Helsinkiläisnuoret ovat valinneet kaksikymmentä etujensa ajajaa marraskuun Ruuti-vaaleissa. Vaikuttaminen ei alaikäisiä juuri kiinnostanut. Koillishelsinkiläisittäin katsottuna vaalit olivat kuitenkin menestys. Ruuti-vaaleissa valitaan kaksikymmentä nuorta ydinryhmään, joka toimii linkkinä helsinkiläisten nuorten ja päättäjien välillä. Ruuti-vaaleissa kaikille vuosina 1996 2000 syntyneille helsinkiläisnuorille oli lähetetty tieto äänioikeudesta. Vaaliuurnille oli helppo päästä, sillä äänestäminen tapahtui internetissä. Silti äänestysprosentti oli mitättömän pieni, 5,9 prosenttia. Äänestämässä kävi vain 1 459 nuorta. Koillis-Helsingissä äänestäjät eivät nukkuneet niin sikeästi kuin muilla alueilla. Ruudin ydinryhmään äänestettiin peräti viisi koillishelsinkiläistä nuorta. Se tarkoittaa, että neljäsosa ydinryhmästä asuu näillä kulmilla. Heistä yksi on poika ja neljä tyttöä. Koillis-Helsingin ruutilaiset ovat mopoilijoiden etuja ajava Roope Suorela, 17, Pukinmäestä, vähemmistönuorten etuja ajava Donia Shaban, 17, Jakomäestä, kiusaamista ja rasismia vastustava Seni Manneh, 15, Pukinmäestä, myös kiusaamista vastustava sekä vaikuttamisen saloja oppimaan haluava Elisa Tirkkonen, 13, Tapanilasta sekä vaikuttamaan haluava Suvi Merikaarto, 16, Heikinlaaksosta. Pirjo Pihlajamaa Ruudin ydinryhmään valitut vievät eteenpäin nuorten haluamia asioita Helsingin kaupungissa. Erän Eero Nuutinen, 16, pani maalivahdin koville. Sivu 12. Lähitiedon toimitus muuttaa Askartielle PI RJ O PI HLAJAMAA www.facebook.com/ lahitieto Ylä-Malmi Koillis-Helsingin Lähitieto on pitkän etsinnän jälkeen löytänyt toimitukselle sopivat tilat aivan Malmin ytimestä. Tilat ovat Ylä- Malmin puolella osoitteessa Askartie 3 5. Olemme kiertäneet useita tyhjiä toimitiloja Malmilla ja tämän kohdalla tuli vahva tunne, että tässä se nyt on, kertoo päätoimittaja Teija Loponen. Toimitukseen kuljetaan Malmin raitin puolen porttikongista, joka on vastapäätä Ylä-Malmin toria. Ovet uuteen toimitukseen avautuvat ensi tiistaina. Koska pienen paikallistoimituksemme työssä liikumme paljon myös kentällä, emme voi pitää säännöllisiä aukioloaikoja, mutta Koillis-Helsingin Lähitiedon uusi sisäänkäynti on tässä. Avoimet ovet pidetään ensi vuoden puolella. pyrimme siihen, että toimituksessa on joku meistä neljästä paikalla tiistaista perjantaihin kello 9 11 ja 13 16, päätoimittaja jatkaa. Toimitukseen tulosta voi sopia myös etukäteen. Työntekijöiden yhteystiedot löytyvät jokaisesta Lähitieto-lehdestä sivulta 2. Toimituksen tiistain ja perjantain päivystykset Plaza Mocca -kahvilassa loppuvat. Viimeisin päivystys on tulevana perjantaina kello 10 11. Posti tulee perille osoitteella Koillis-Helsingin Lähitieto, Askartie 3 5, 00700 Helsinki. Jos haluaa itse tuoda kirjeet vaikka iltasella, löytyy toimituksen ovesta postiluukku. Pirjo Pihlajamaa Lisäbusseja pikkujoulujen takia Helsingin bussilinjoilla on pikkujouluista kotiutuvia varten lisälähtöjä perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä 14.12. asti. Lisäykset koskevat linjoja 20N, 39N, 43, 67N, 68, 71, 72N, 76N, 85N, 90N, 92N, 94N, 96N ja 97N sekä seutulinjoilla 132NT, 231, 270N, 400N, 452, 453, 633N ja 700N. Ekstravuoroja on myös itsenäisyyspäivän aaton eli torstain 5.12. jälkeisenä yönä. PP

4 Uutiset Kuvassa Tapulin leikkipuiston kumpareet. Toisen sisäpuolelle jää nurmikkoa ja toisen sisään hiekkakenttä, joka einäy kuvassa. Ympäristölautakunta vastusti Maatullinpuiston kaavamuutosta: Puistoon ei saa rakentaa Helsingissä! Tapulikaupunki Tapulikaupungin Maatullinpuiston eteläosan asemakaavan muutosehdotusta ei hyväksytty sellaisenaan ympäristölautakunnan marraskuun kokouksessa. Lautakunnan jäsen Anita Vihervaara (sd) teki puheenjohtaja Matti Niemen (sd) kannattamana vastaehdotuksen, jossa todettiin asemakaavanmuutosehdotuksen olevan vastoin Helsingin kaupungin kaavoituslinjauksia. Uutta asumista on sijoitettu osittain kaupunkipuiston alueelle. Kaavamuutos ei myöskään säilytä yleissuunnitelman yhteydessä hyväksyttyä kumpareiden säilyttämistä, jotka ovat osa puistoa, ihmetteli Vihervaara. Äänestyksessä vastaehdotus voitti äänin 8 1. Vihervaaran ja Niemen lisäksi vastaehdotusta kannattivat Alviina Alametsä (vihr), Joona Haavisto (kok), Ernesto Hartikainen (vihr), Timo Malminseudun Kristillisdemokraateista olisi tärkeää, että Vantaa ja Helsinki pystyisivät entistä paremmin yhteistyöhön päivähoidon järjestämisessä, jotta vanhemmat voisivat valita päivähoitopaikkansa joustavasti kuntarajoista välittämättä metropolialueella. Latikka (kesk), Sirpa Norvio (kok) sekä Leo Stranius (vihr). Vain Hanna Lähteenmäki (kok) oli puistorakentamisen puolella. Ympäristölautakunnan päätös oli hyvä uutinen, katsoo Tapulikaupunki- Seuran puheenjohtaja Katriina Alestalo. Ympäristölautakunta katsoi asiaa oikealta kannalta eli ympäristönviihtyisyyden ja asukkaiden virkistysmahdollisuuksien kannalta. Myös kumpareita koskeva päätös oli Alestalon mukaan oikea. Alun perin nimittäin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti vuonna 2006, että Tapulin leikkipuiston kumpareet tulee säilyttää. Päivähoito huolestuttaa kristillisiä Vuorotyöläisiä haittaa myös vuoropäivähoidon puutteellinen taso. Yksiympärivuorokautista vuoropäivähoitoa tarjoava päivähoitopaikka ei riitä Koillis- Helsingin laajalle alueelle. Myös päivähoidon raja-aidat ruotsin- ja suomenkielisten palveluiden välillä on Ympäristölautakunta oli johdonmukainen tuon aiemman linjan suhteen. Myös kiinteistölautakunta on antanut kaavasta kritiikkiä. Sen mielestä kaavasta tulee kaupungille kallis, koska kaavan toteuttamisesta syntyy suhteellisen korkeat kustannukset tuotettavaan kerrosalaan nähden. Kiinteistölautakunta on kuitenkin hyväksynyt kaavan. purettava siten, että perhe voisi valita varapäivähoitopaikan suomen- tai ruotsinkielisestä päivähoidosta. Nyt se ei ole mahdollista. Malminseudun Kristillisdemokraatit ovat myös huolissaan päivähoidon riittävyydestä ja tukevat Helsingin kuntalisää. PETRI SYRJÄNEN Alun perin nimittäin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti vuonna 2006, että Tapulin leikkipuiston kumpareet tulee säilyttää. KATRIINA ALESTALO Kaupunkisuunnittelulautakunta on käsitellyt kaavasta tulleita lausuntoja eilen. Mikäli lautakunnan jäsenet ovat olleet esittelijän kanssa samaa mieltä, ei ympäristölautakunnan päätös tule hetkauttamaan kaavamuutosta millään lailla. Esittelijän mielestä ympäristölautakunnan alleviivaamat asiat on otettu huomioon kaavaehdotusta valmisteltaessa.esittelijän mukaan myös suuri osa puistokumpareista voidaan säilyttää. Pirjo Pihlajamaa Tällä hetkellä päiväkodit pursuavat lapsia ja tilanne pahenisi, jos kuntalisä poistettaisiin. Kuntalisää olisi korotettava tai päivähoidon paikkoja lisättävä, toteaa ryhmän puheenjohtaja Riki Kuivalainen. TL Alppikylään lisää värisävytaloja Alppikylä Alppikylän rakentaminen jatkuu. Viimeisinrakennuslupa on myönnetty Reppukatu 13:een, jonne tulee kolme rivitaloa ja kaksi paritaloa. Kaikki asunnot ovat kaksikerroksisia ja ullakollisia. Asuntokoot vaihtelevat 69 neliömetristä 101neliömetriin. Rakennusten julkisivut muurataan paikalla ruukintiilestä,jonka sävy vaihtelee asunnoittain.lisäksi seinissä käytetään kuullotettua kuusilautaa. Peltikattojen värit vaihtuvat asunnoittain.talojen ilmeestä vastaa arkkitehtitoimisto Pookin suunnittelija Pentti Raiski. PP Karhusuontielle pysäköintirajoitus Pukinmäki Karhusuontie 14 edustalla olevilla pysäköintipaikoilla pysäköinti rajoitetaan 30 minuuttiin maanantaista perjantaihin klo 8 17välillä. Alueenasukas ehdotti kyseisen entisen pysäkkisyvennyksenmuuttamistasaattopysäköintipaikoiksi,koskalähellä sijaitsevalle Helsinginkristilliselle koululle on paljon saattoliikennettä ympärihelsinkiä ja suuriosa saattoliikenteestä lisää tarpeettomasti liikennettä läheisillä tonttikaduilla. Liikenteen ohjaussuunnitelmassa syvennys on merkitty vieraspysäköintipaikoiksi, muttasuunnitelman mukaista liikenteen ohjausta ei ole toteutettu maastoon.nyt muutetaan ohjaussuunnitelman aikarajoitusta ja voimassaoloaikaa niin, että se palvelee paremmin saattoliikennettä. ltaisin, öisin ja viikonloppuisin paikat ovat asukkaiden ja heidän vieraidensa vapaasti käytettävissä. Teija Loponen L&T:n tontinvuokraus jatkuu Tattarisuo Kaupunki jatkaa Lassila &Tikanojan tontinvuokrasopimustaviidellävuodella osoitteessa Kaasutintie12. Yhtiö on säilyttänyt reilun 4400 neliömetrin tontilla jätekontteja ja siirtolavoja huhtikuusta 2002. Asemakaavan mukaan tontti on autopaikkojen korttelialuetta. Tontin pohjoisreunaan onkaavoitettu Tattariharjuntieltä Malmin lentokentän ympäristöön kulkeva kevyen liikenteen reitti,mutta rakentamissuunnitelmia aikatauluineen reitille ei ole koskaan tehty. PP Eurovaalit 2014: Koillisessa kuusi ennakkoäänestyspaikkaa Koillis-Helsinki Europarlamenttivaalit käydään ensi vuonna. Koillis-Helsingistä ennakkoäänestyspaikoiksi on valittu Malmin posti, Pihlajamäen nuorisotalo sekäjakomäen,suutarilan, Tapulikaupungin ja Viikin kirjastot. Ennakkoon saa äänestää 14. 20.5.2014. PP Poliisi nappasi rattijuopon Jakomäki Mies autoili humalassa Jakomäessä lauantaina ennen puolta yötä. Poliisi puhallutti kuskin. Alkometri näytti törkeän rattijuoppouden lukemaa,1,7 promillea. PP Juopunut häiriköi hätäkeskusta Poliisi otti sunnuntai-iltana kiinni kotinsa lähellä olleen miehen,jokaoli soitellutsamastanumerostahätäkeskuk- seen neljän tunnin aikana 34 kertaa ilmanasiallistaasiaa taihätää. Mies oli umpitunnelissa, ja hänellä oli puhelin,jolla hätäkeskukseen oli soitettu. Miestä epäillään tietoliikenteen häirinnästä. PP

Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 5 PUHUMME SUOMEA! to 30.1. su 2.2.2014 HARTWALL AREENA, HELSINKI Näytösajat: to 30.1. klo 18, pe 31.1. klo 18, la 1.2. klo 11, 14.30 ja 18, su 2.2. klo 11, 14.30 ja 18 Liput palvelumaksuineen alkaen 32,50, lapset 12 v. asti 22,50 Ryhmätarjous: Vähintään 20 lipun ostajalle 10 prosentin alennus www.disneyonice.fi

6 Uutiset Lumi muuttaa pysäköintiä Etsimme 40-75 -vuotiaita testaamaan monitehoisia piilolinssejä Käytätkö lukulaseja tai moniteholaseja? Haluaisimme tarjota sinulle mahdollisuuden kokeilla piilolaseja, jotka auttavat sinua näkemään hyvin sekä lähelle että kauas. Optikoillamme on vankka kokemus piilolinssien sovituksesta. Juuri nyt panostamme erityisesti tähän linssityyppiin ja haemme lukulaseja tai moniteholaseja käyttäviä testihenkilöitä. Testihenkilöiden lukumäärä on rajoitettu joten, jos olet innokas kokeilemaan linssejä, soita meille heti. Kiitokseksi avusta tajoamme sinulle MONITEHOISET PIILOLINSSIT kuukaudeksi veloituksetta. Sovitusmaksu peritään normaalisti. Soita ja kysy lisää mutkattomasta tarjouksestamme! Malminkaari 15, Malmin Nova, katutaso Puh. (09) 345 1265 Vaihtoehto silmälaseille OPTIKOT SILMÄLÄÄ ÄRIT OPTIKOT SILMÄLÄÄ ÄRIT OPTIKOT SILMÄLÄÄ ÄRIT Liikekeskus Ogeli, katutaso Puh. (09) 875 1868 Kaupunki haluaa parantaa katujen käytettävyyttä talvella. Pysäköidyt ajoneuvot haittaavat lumenpoistoa, mikä vähentää käytettävissä olevien pysäköintipaikkojen määrää sekä hankaloittaa kulkua. Kaduille tulee talven ajaksi erilaisia pysäköintimuutoksia, jotka koskevat kaupungin keskustan lisäksi myös Malmia, Pukinmäkeä, Jakomäkeä ja Tapaninvainiota. Lumikaudella pysäköinti voi olla kiellettyä kadun molemmilla puolilla, vain toisella puolella katua, vuoroittain kadun eri puolilla tai pysäköintipaikat voidaan siirtää jalkakäytävän vierestä kadun vastakkaiselle puolelle. Järjestelyistä ilmoitetaan kadulla liikennemerkein ja siirtokehotuskyltein. Järjestelyjä ryhdytään tekemään 2. joulukuuta alkaen, ja ne kestävät huhtikuun loppuun. Jos keväällä lumi sulaa aikaisin, myös talvimuutokset lopetetaan aikaisemmin. Jakomäessä Mätästiellä pysäköinti siirretään jalkakäytävän vierestä kadun vastakkaiselle puolelle. Malmilla Anianpellontiellä, Markkinatiellä ja Kellaritiellä pysäköinti siirretään jalkakäytävän vierestä kadun vastakkaiselle puolelle. Tämä on tuttu järjestely viime talvelta. Lisäksi Joutsentiellä poistetaan kadunvarren lyhytaikaispysäköintipaikat. Pukinmäessä Kuismatiellä ja Rälssintiellä pysäköinti siirretään jalkakäytävän TEIJA LOPON EN Käpylinnantiellä pysäköinti siirretään talviajaksi pois jalkakäytävän vierestä. vierestä kadun vastakkaiselle puolelle. Tämäkin on tuttu järjestely viime talvelta. Jokipellontiellä kielletään pysäköinti ulkokaarteessa välille Säterintie Sunilantie. Lisäksi Säterintien sisäkaarteen puoleinen pysäköintipaikka poistetaan talveksi. Tapaninvainiossa Käpylinnuntiellä pysäköinti siirretään jalkakäytävän vierestä kadun vastakkaiselle puolelle. Näin tehtiin myös viime vuonna. Teija Loponen Palvelemme itsenäisyyspäivänä klo 11-14. Tervetuloa! www.kukkahuonekastanja.fi Puh. 09-345 2330 Ajurinaukio 5, 00750 Helsinki Meille Puistolaan pääset kätevästi bussilla ja junalla. Avoinna ark.10-18, la. 9-15, su suljettu kukkahuonekastanja@elisanet.fi Erinomaiset PASSIKUVAT samantien mukaan MV-KUVAT Malmintori Lähitieto. Siitä ihmiset tykkää! Pientalo määrättiin purettavaksi Tapanila Pieni puutalo Tapanilan omakotialueella on purettava ensi vuoden elokuun alkuun mennessä, päätti rakennuslautakunta. Rakennusvalvontavirastosta on käyty tontilla syyskuussa ja todettu, että vuonna 1949 tehty puutalo on laho ja romahtamispisteessä. Talon molemmissa lappeissa näkyi jo suurikokoiset aukot, välipohja oli pudonnut asuinkerrokseen ja yksi ulkoseinä oli kaatumassa ulospäin. Kiinteistön omistaja on luvannut purkaa talon heti, kun sen viereen on rakennettu kevyen liikenteen väylä, jota pitkin purkukoneet pääsevät tontille. Muuta kautta talon luo ei pääse koneilla, koska tontilla kasvavat puut ovat esteenä. Puut on aikoinaan suojeltu, eikä omistajan tiedon mukaan päätöstä ole kumottu. Rakennusvalvonta vastasi, ettei mahdollisesti ensi vuonna rakennettava uusi raitti kestä työkoneita, joten omistajan on kaadettava tontilta muutama puu, jolloin työkoneet mahtuvat tulemaan talolle pihan puolelta. Asemakaavan mukaan alueella on kaupunkikuvallisesti arvokasta puustoa, joka on säilytettävä. Alueen osan läpi saa kuitenkin tehdä ajoyhteyden. Lautakunta ryyditti purkupäätöstään 3 000 euron uhkasakolla. Lisäksi jokaiselta kuukaudelta rapsahtaa 600 euron lisäsakko, mikäli taloa ei ole purettu määräaikaan mennessä. PP iloisten ilmeiden pikkujoulut ja tykypäivät Pohjois-Helsingissä Jousiammunta, kiipeily, keilaus, hyvänolon tunti. UUTUUS: intialainen päähieronta, syvärentoutus, PinMeUp. Asahi, veitsenheitto, mosalympialaiset, puhallusputket. Kaikki nämä ja paaaljon muuta GSM 044 3080 022 ilomaatti.fi Tapanilan Urheilukeskus Erätie 3, 00730 Hki MALMIN SAALEM SEURAKUNTA MALMIN ASEMATIE 3 www.malminsaalem.fi Info puh. 045 1229560 Ke 4.12. 19.00 Sanan ja rukouksen ilta, Pertti Hottinen Pe 6.12. 11.00-18.00 Rukous Suomen puolesta La 7.12. 18.00-22.00 Nuortenilta Su 8.12. 11.00 Jumalanpalvelus, Ulf Strohbehn, joulumyyjäiset Su 8.12. 14.30 Latinokokous Ti 10.12. 13.00 Päiväseurat: Vesa Penttinen, Veijo Kähkönen ja Maranata lauluryhmä Rukous-ja paastopäivä torstaisin 9-14 ja Aamurukoussolu Ma-Pe 8-9 YKSITYINEN PÄIVÄKOTI TAIKAHELMI AVAA OVENSA 2.1.2014 Os. Pekankatu 5, 00700 Helsinki TERVETULOA TUTUSTUMAAN PÄIVÄKOTIIMME ke 11.12.2013 klo 13.00 17.00 LISÄTIETOJA YRITYKSESTÄMME: www.parastapienelle.net www.kissankulmanmuksut.fi

Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 7 Terveisin K-ruokakauppiaasi JyrkiRanta ja Maria Ruokokoski Tarjoukset voimassa ke-su 4.-8.12. (PE 6.12. SULJETTU) ellei toisin mainita. Tarjous voimassa ke-la 4.-7.12. K-Plussa-kortilla 7 15 99kg Tuore Leroy LOHIFILEE pakattu, Norja, Rajoitus 2 kpl/talous Hinta ilman K-Plussa-korttia 13,95 kg 42 % 95 kg Lihamestarimme NAUDAN TAKUUMUREAT ENTRECOTÉ PIHVIT Suomi Tarjous voimassa ke-la 4.-7.12. Tarjous voimassa ke-la 4.-7.12. 25 90 kg HK takuumurea NAUDAN SISÄFILEE kokonaisena Suomi K-Plussa-kortilla 3 99 14 rs HK NAUDAN JAUHELIHA 10% 600 g(6,65/kg) Raj. 3rs/talous Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,65 rs (11,08/kg) 25 % 95 kg Oman Savustamon SAVUSIIKA Tuore19 95 kg KAINUUN SIIKAFILEE 0 99 2 kg Conference PÄÄRYNÄ Hollanti HUNAJAMELONI Brasilia 1 29 kg Valio OLO4 50 3pkt Ruoansulatusjogurtti 4x125g (3,00/kg). Yksittäin 2,25 pkt (4,50/kg) MALMI Puh. 010 538 6600, Malminkaari 19, 00700 Helsinki MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-21 99 pkt Presidentti KAHVI 500g (5,98/kg). Ei Gold Label tai Black Label. Rajoitus 2pkt/talous. www.k-citymarket.fi

8 Uutiset PIRJO PIHLAJAMAA Yhteisötaloa esiteltiin tiedotustilaisuudessa viime torstaina. Ensi kevääksi remontoitavan talon arvoja ovat luovuus, oikeudenmukaisuus, vieraanvaraisuus ja oppiminen. Jakomäen yhteisötalolle on vuokrattu tila Jakomäki Jakomäkeen yhteisötaloa puuhaavan Silmuverkoston toimijat ovat solmineet Helsingin kaupungin tilakeskuksen kanssa vuokrasopimuksen Louhikkotie 20:n liiketilasta. Se tarkoittaa,että yhdistys on ottanut konkreettisen askeleen ajatuksessaan avata Jakomäessä ensi keväänä julkinen asukasatalo, jossa kaikenikäiset ihmiset voivat tavata toisiaan ja harrastaa yhdessä. Jakomäen yhteisötalo on Silmu-verkoston toiminnanjohtaja Eva Sarsan ja noin kymmenen muun aktiivinyhteisponnistus, johon on satsattujosatojailmaisia työtunteja. Silmu-verkosto on taustaltaan kristillinen yhdistys, jossa toimivien aktiivien Eva Sarsa Yhteisötalosta tulee kaikenikäisille alueella asuville vuorovaikutuksen keskus. EVA SARSA työteliäisyys ja päättäväisyys on saanut 343 neliön huoneiston vuokraisäntänä toimivan kaupungin tilakeskuksen vakuuttuneeksi siitä, että hankkeella on kaikki onnistumisen mahdollisuudet,vaikka rahoitus on edelleen melkoisen auki. Emme ole rikkaita,vaan haemme rahaa, sanoo Sarsa. Rahaa haetaan kaupungilta, Raha-automaattiyhdistykseltä ja eri säätiöiltä. Lisäksi verkosto suunnittelee yritysyhteistyötä, jossa yritykset voivat toteuttaa yhteiskuntavastuutaan Jakomäessä niin, että talon käyttäjät saavat maksuttoman kohtaamis- ja harrastustilan. Olemme kysyneet asukkailta, mitä hehaluavat. Toiveissa oli kirpputori, kädentaidot jatapahtumat, Sarsakertoo. Seuraava yhteisötalon etappi häämöttää ensi vuoden alussa, jolloin on tarkoitus palkata työllistämisvaroin yhteisötalolle vetäjät. Pestiin on jo tiedossa sopiva pariskunta. Yhteisötaloon aiotaan palkata myös nuorisotyötön joko oppisopimuskoulutukseen tai työllistämistuella. Yhteisötalosta tulee kaikenikäisille alueella asuville vuorovaikutuksen keskus, joka tuo uutta yhteisöllisyyttä, iloa jasisältöä meidän kaikkien elämään, Sarsa näkee. PirjoPihlajamaa LC Parkonmonessa mukana Kalenterimyyntiä Puistolapäivillä. LC Hki/Park Lc/Helsinki/Park on puistolalainen Lionsklubi,jossa on hyväntekeväisyydestä jamukavasta yhdessä tekemisestä kiinnostuneita naisia. Klubimme on tullut alueella tunnetuksi Puistola-kalenterista,joka on suurin varainkeruumme. Myymme kalenteria suoraan jäseniltä ja alueen erilaisissa tilaisuuksissa kutenpuistola-päivillä ja Tuulentuvan käsityömyyjäisissä. Lisäksi kalentereita voi ostaa monista alueen yrityksistä. Kuvat on ottanut klubimme nykyinenpresidentti Päivi Markkanen. Moni puistolalainen onkin huomannut hänet kulkemassa kameran kanssa eri puolilla Puistolaa. Klubissa teemme palvelutyötä ensisijaisesti Puistolan alueella lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi. Näin loppuvuodesta järjestämme Puistolan vanhustentalolla perinteisen puurojuhlan ja muistammevähävaraisia lapsiperheitä lahjakorteilla diakoniatyön kautta. Klubimme auttaa myös ulkomaisia avuntarvitsijoita osallistumalla Nenäpäiväänjaluonnonkatastrofienuhrien auttamiseksi järjestettyihin keräyksiin. Tällä hetkellä kotimaassa Lastensairaala hanke on yksi avustustemme kohde. Klubimme pyrkii edistämään ympäristöasioiden huomioon ottamista sekä innostamaan muitakin ekologisempaan elämään. Olemme olleet aloitteellisia Kuvapolun saamisessa Puistolaan. Klubissa teemme monenlaista mukavaa, käymme teattereissa, konserteissa, opettelemme helmien ja joulukukka-asetelmien tekoa sekä paljon muuta. Oletko kiinnostunut Lions-toiminnasta mukavassa naisseurassa? Tutustu paremmin klubiimme ja käy vierailemassa nettisivuihimme lchelsinkipark. palvelee.fi. Tule mukaan toimintaan ja ota yhteyttä presidentti Päivi Markkaseen puh:0505900146.

Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 9 PIRJO PIHLAJAMAA Timo Elo on uusi kyläpäällikkö Suurmetsä Suurmetsä-Jakomäki Seuran hallituksen avunhuuto omassa paikallislehdessä kannatti ja nyt ikääntymään päin ollut asukasyhdistys on saanut nuorempaa verta riveihinsä. Vuoden 2014 hallituksen muodostaa puheenjohtaja Timo Elo, varapuheenjohtaja Marja Heiskanen, sihteeri Tuire Siili, rahastonhoitaja Riitta Lapiolahti ja muut jäsenet Margit Isomäki, Matti Pudas, Marja Siitonen, Minna Sirviö ja Vesa Vähätalo. Varajäseniä ovat Antti Holopainen ja Per-Olof Wall. Timo Elo päätti liittyä asukasyhdistykseen luettuaan sen ahdingosta Lähitiedosta. Vaikka olen ollut monesti myymässä makkaraa seuran tapahtumissa, en ole koskaan liittynyt seuran jäseneksi, Kankaretielläasuva Elo kertoo. Perussuomalaisissa vaikuttanutta Eloa kosiskeltiin heti puheenjohtajaksi ja harkittuaan asiaa hän päätti suostua ehdokkaaksi.valinta kyläpäälliköksi tapahtui marraskuunsyyskokouksessa. Perussuomalaisista Elo on eronnut kokonaan. Syynä on pettymys, hän tyytyy toteamaan. Politiikkaa Elo ei ole jättämässä. Tässä vaiheessa hän ei halua vielä kertoa julkisuuteen, minkä puolueen jäsenkirja sormia polttelee. Pirjo Pihlajamaa Timo Elo liittyi viime kuussa Suurmetsä-Jakomäki Seuraan ja valittiin heti puheenjohtajaksi. Seuralla on parhaillaan menossa nimikilpailu, jossa etsitään asukasyhdistykselle kuvaavampaa nimeä, koska yhdistys haluaa ajaa myös heikinlaaksolaisten ja alppikyläläisten asioita. ONNITTELUT Lähetä hääparien kuvia tai muita onnittelukuvia osoitteella teija. loponen@lahitieto.fi tai vie kuva teksteineen Malmintorin kauppakeskuksen Plaza Mocca -kahvilan luona sijaitsevaan postilaatikkoomme. Kuvat voi myös postittaa osoitteella Teija Loponen, Vanha Tapanilantie 52, 00730 Hki. Liitä postimerkillä varustettu palautuskuori mukaan, jos haluat kuvan takaisin. Rakkaalle Nicolakselle iloiset 4-vuotisonnittelut 2.12.2013! Terveisin mummi, isomummi ja tädit,7. Itsenäisyyspäivä kansallisena juhlapäivänäonkiitoksen päivä. Psalminsanat sopivat sen aihepiiriin: Juhlikoot maa ja sen luodut, humiskoot ilosta metsien puut. PORKKANA NARIKKA hedelmiä, vihanneksia VARASTOMYYNTI Hiidenportti 12, 00730 Helsinki TO 5.12. 10-18 LA 7.12. suljettu TARJOUKSEMME: Omena Jonagold Hollanti 0,89 /kg Punainen paprika Hollanti 1,69 /kg Terttukirsikkatomaatti Israel 225 g 0,69 /rs Uuniperuna Rosamunda Suomi 0,69 /kg Mangomehujuoma Egypti 1 /litra MUSIIKKIA Sibelius-konsertti Pihlajamäen kirkossa su 8.12. klo 16. Vantaan Suzuki-soittajat, Kari ja Maaria Vannemaa. Seimen luokse nyt saapukaa konsertti Viikin kirkossa su 8.12. klo 18. Naiskuoro Pihlaja, joht. Marjasisko Varha. Aarre Joutsenvirta, piano ja Satu Nyman, huilu. Ohjelma 5e. Joulukonsertti Tapanilan kirkossa ma 9.12. klo 19. Pohjois-Helsingin musiikkiopiston Phonic-kuoro joht. Lenne Mitt. Ohjelma 5e. Jyrki Niskanen, Pepe Willberg javeikkolan Viihdelaulajat Puistolan kirkossa ti 10.12. klo 19. Ohjelma 10 e. Koop Arponen jaflute ofshame -yhtye Viikin kirkossa ti 10.12. klo 19. Liput 15 e rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Joulukonsertti Malmin kirkossa ke 11.12. klo 19. Laulu jasoitinyhtye Kalinka, johtaa Albina Parkkonen. Kauneimmat joululaulut Pihlajiston seurakuntakodilla itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 15. Glögiä ja pipareita. Lasten kauneimmat joululaulut Pukinmäen seurakuntakodissa su 8.12. klo 16. Mukana muskarilaiset ja lapsikuorot. Tapanilan kirkossa su 8.12. klo 15. Minit, Midit, DoReMi -lapsikuoro, Joonas Vapaavuori, sello. Siltamäen seurakuntakodilla ke 11.12. klo 18. Yhteislaulua, mukana lapsikuoro ja minilaulajat. PERHEIDEN JOULUASKARTELU Siltamäen seurakuntakodilla ti 10.12. klo 18 20. Ilm. Kati Karppiselle p. 09 2340 4543. Tapulin seurakuntakodilla to 12.12. klo 17.30 19.30. Piparien leivontaa, korttien askartelua, puuroa, joululauluja, hartaus. ITSENÄISYYSPÄIVÄ PE 6.12. Sanajumalanpalvelus Malmin kirkossa klo 10. Kirkkokahvit. Seppeleenlasku Veteraanien muistokivellä kirkon pihalla klo 9.30. Puistolan kirkossa klo 10. Lipunnosto Puistolan torilla klo 9. Kirkolla kahvitarjoilu ennen messua. Viikin kirkossa klo 10. VANHEMMAN VÄEN JOULU- JUHLAT Jakomäen kirkolla ke 11.12. klo 13. Malmin kirkossa ke 11.12. klo 13. Pihlajamäen kirkolla ke11.12. klo 12. Puistolan jatapulin juhla Tapulin seurakuntakodilla to 12.12. klo 13. Pukinmäen seurakuntakodilla to 12.12. klo 13. Siltamäen seurakuntakodilla to 12.12. klo 13. Tapanilan kirkolla ke11.12. klo 12. Juhlissa onjouluista ohjelmaa ja joulupuurotarjoilu. DIAKONIAN taloudelliseen avustamiseen liittyvät vuoden 2013 viimeiset ajanvarausvastaanotot ovat ke 11.12. klo 10 11. Vuoden 2014 ensimmäiset ajanvarausajat ovat ke 8.1. klo 10 11.Asiakas voi jättää toimiston numeroon myös soittopyynnön. Lahjoitusleipää jaetaan Malmin kirkolla pe klo 9, Jakomäen kirkolla ke klo 11, Pihlajamäen kirkolla ti klo 9 ja Tapulin seurakuntakodilla ma klo 11.Lahjoitusleipää ei jaeta 23.12.2013 6.1.2014 välisenä aikana. TERVETULOA! Malmin seurakunta p. 09 2340 4400 Seurakunta facebookissa:

10 Uutiset JOHANNA HO KKANE N Malmin lentoasemalla järjestetään taas ensi vuonna suosittuja yleisötapahtumia. MLY lyhyesti Malmin lentoaseman ystävät ry perustettiin maaliskuussa 2002 kehittämään, edistämään ja tukemaan lentoaseman toimintaa nykyisellä paikallaan. Yhdistys on luonut hyvät yhteydet asiaan liittyviin tahoihin ja pyrkii vaikuttamaan kenttäalueen kehittymiseen positiivisesti. Yhdistyksestä lisätietoa osoitteessa www. pelastamalmi.org Malmin lentoaseman ystävien hallitus uudistui Malmin lentoaseman ystävät ry valitsi uuden puheenjohtajan Tapanilasta ja päätti jatkaa erilaisten yleisötapahtumien järjestämistä lentoasemalla. Reilu viikko sitten pidettyyn MLY:n syyskokoukseen lentoaseman Gate1- kahvilaan oli saapunut reilut 40 yhdistyksen jäsentä ja keskustelu kävi vilkkaana. Kokouksessa esiteltiin kansalaistyöryhmän tekemä lentokenttäalueen vaihtoehtoinen kehittämisvisio kehittää kentän toimintaa lentotoiminta säilyttäen ja se sai hyvän vastaanoton. Keskustelussa tuli esiin mie- JOULUKUUN TARJOUKSENA AUTON KATSASTUS 37 HA/PA + mahd. pakokaasut k TATTARISUON AUTOKATSASTUS OY JÄÄHDYTINTIE 2, PUH. 347 8890 www.tattarisuonautokatsastus.fi lenkiintoisia yksityiskohtia kentän historian merkkitapauksista ja toiveita esittelytilaisuuksista, joita kentälle on jo suunniteltukin. Syyskokous valitsi yhdistykselle uuden hallituksen. Puheenjohtajana vuodesta 2008 lähtien toiminut Raine Haikarainen luopui paikastaan ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Timo Hyvönen Tapanilasta. Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Malmin lentokentällä pitkän työuran tehnyt Päivi Hokkanen, it-alan ammattilainen Milla Kuosmanen, tanssija ja taitolentäjä Sami Saikkonen sekä maanmittari ja lentoaseman historiantuntija Klaus Wesa. Raine Haikarainen, Kauko Koskinen ja Seppo Sipilä valittiin erovuoroisista uudestaan hallitukseen ja vanhoista jäsenistä jatkavat Eija Korjula, Rita Landen, Hilkka Saarinen ja Tero Auranen. Raine Haikarainen on ollut yhdistyksen työssä mukana sen perustamisesta lähtien. Timo Hyvönen (48) tuli hallitukseen vuosi sitten ja on kiitollinen valinnastaan. Näen kentän kehittämisen aktiiviseksi koillisen keskukseksi tärkeänä, po- Timo Kasurinen laskee äänestystuloksia. Vasemmalla Rita Landen MLY:n hallituksesta. tentiaali on tosi suuri. Kansalaisryhmän tekemä aloite on virkistävä uusi näkökulma kentän aktiiviseen kehittämiseen yhteistyössä jatkuvan vastakkainasettelun sijaan. Kun maakuntakaavaan ei tullut vaihtoehtoista varausta kentän sijoittamiselle, se näyttää pysyvän paikallaan vähintäänkin nykyisen vuokraajan loppuun asti. Otetaan siis siitä hyöty irti Helsingille! Hyvönen näkee kentän antavan paljon taloudellisia mahdollisuuksia Helsingille ja nimenomaan Koillisen seudulle. Yksi tärkeä hanke on varmistaa Vartiolentolaivueen tukikohdan säilyminen Malmilla. Tukikohta on merkittävä työn ja tulon lähde seudullemme, hän tarkentaa. Hyvönen on aiemmin toiminut muun muassa Tapanila-Seuran puheenjohtajana. Yhdistyksen tulevista suunnitelmista lähimpänä on lauantailuento 14.12. kello 10 Malmin lentoaseman ravintolan neuvotteluhuoneessa. Raine Haikarainen kertoo kuvien kera lentoväylästä Malmilta Tukholmaan. Reitti on ollut käytössä jo 75 vuotta, melkein yhtä pitkään kuin on lennetty. Tilaisuus on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Ensi vuoden suunnitelmissa on lauantailuentojen lisäksi muun muassa opastettuja tutustumiskierroksia lentokentällä, lastentapahtuma talvella ja fly in -tapahtuma lentäjille keväällä. TL

Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 11 TIM O UOTILA Puistolan asukasillassa vankka yksimielisyys: Malmin lentokenttä säilytettävä! Puistola-Seuran Puistolan kirkolla isännöimässä Malmin lentokenttää koskevassa asukastilaisuudessa vallitsi yksimielinen henki. Kolmisenkymmentä lähinnä Puistolan, Tapanilan ja Malmin asukasta vannoivat puheenvuoroissaan, että Malmin lentokenttää ei saa muuttaa asukaskäyttöön. Taloudellisia malleja kyllä on lentotoiminnan säilyttämiseen ja asutuksen tiivistämiseen, vannoi yleisölle ekonomi Eija Korjula, joka on Nono Alakarin ja Anna Kyyhkysen kanssa laatinut suunnitelman kentän säilymisen puolesta. Tilaisuutta pohjusti kaupunkisuunnitteluarkkitehti Crista Toivola kaupungin yleiskaavatoimistosta. Hän kertoi tarpeesta tiivistää asutusta Malmin keskustassa ja luoda Malmista viihtyisä ja toimiva aluekeskus. Toivolan lähtökohtana oli kenttäalueen rakentaminen. Alueelle voisi sijoittua jopa 20000 asukasta. Crista Toivola korosti, että päätökset muuttamisesta tehdään muualla kuin kaupunkisuunnitteluvirastossa. Kaupunkisuunnitteluvirastossa muutossuunnittelun olettamaksi on annettu, että lentotoiminta vaihtuu kaupunginosaksi. Epäselväksi jäi kuka tällaisen linjauksen takana on? Muutosaikeet eivät saaneet yleisöä hurramaan. Puistolalaiset vakuuttivat, että lentotoiminta ei häiritse lainkaan. Selväksi tuli myös, että selvä enemmistö tapanilalaisista ja malmilaisista liputtaa kentän säilyttämisen puolesta. Malmilainen Heikki Vahantaniemi kertoi kuinka hän kymmenisen vuotta siten keräsi 21000 nimeä kentän säilyttämisen puolesta. Hän myös huomautti, että mikään kaupunginosaseura ei voi olla kaikkien asukkaiden mielen ilmaisija. Arkkitehti Toivola oli samaa mieltä. Virastokaan ei lähde siitä, että jonkin seuran mielipide edustaisi vaikkapa koko kaupunginosan mielipidettä Tarvitaan laajempaa tietoa, ja sitäkin on olemassa, kertoi Toivola. Tapanilalainen luontoja lintuaktivisti Ilkka Lyytinen tykitti seinälle vakuut- Yleisö seurasi Puistolan kirkolla mielenkiinnolla aina innostavaa lentokenttäkeskustelua. tavasti tietoa ja kuvia Malmin lentokenttäalueen luontoarvoista. Malmin lentokentällä on harvinainen luonnonniitty, jota niitetään. Lintuja löytyy kenttäalueelta neliökilometrillä peräti 70 pesimälajia, mm. uhanlainen heinäkurppa, kiuru, niittykirvinen, kuovi ja sarvipöllö, luetteli Lyytinen. Lyytinen kiitteli myös luonnontilassa olevaa Tattarisuon metsää, joka omalta osaltaan mahdollistaa monipuolisen lintulajiston. Tilaisuudessa paheksuttiin, että Malmin kenttäalueen pitkäaikainen rakennuskielto on rapistuttanut aluetta ja estänyt kehittämisen ja investoinnit. Eija Korjulan mukaan kentän pyörittämiseen löytyy varmasti ykistyistä rahaa. Korjula visioi, että tulevaisuudessa Malmi olisi nopean logistiikan keskus, jonka kautta liikkuisivat muun muassa lääkkeet. Kenttä palvelisi myös tehokkaasti läheistä Pietaria. Viherkäytävät pitää säilyttää. Uusia keskikooltaan 85 neliön asuntoja alueelle mahtuisi 5400 kpl, luetteli Korjula visioryhmänsä puolesta. Heimo Laaksonen smoy Erittäin tarkkanäköinen toimittaja TUOMAS ENBUSKE OSTA KAHDET SILMÄLASIT saat toisiin huippulaadukkaat Varilux-linssit VELOITUKSETTA. www.synsam.fi Ylä-Malmin tori PRISMAN talo 2. kerros Puh. 09-345 4292 tai 0500 515 707 ark. 10-18 la 10-14 (kesällä la sulj.) Koillis-Helsingin Lähitieto Ilmoituksiin liittyvissä asioissa ota yhteyttä myyntipäällikkö Jussi Haapasaareen puh. 050 595 3233, jussihaapasaari@lahitieto.fi

12 Urheilu Lähilapsille ilmainen nyrkkeilykurssi Tapanila Tapanilan Erän nyrkkeilyjaos tarjoaa yhdessä Tapanilan Urheilukeskukseen kanssa lapsille ilmaisen nyrkkeilykurssin. Hinta ei saa, eikä voi olla este lasten liikkumiselle ja urheilulle. Siksi tarjoamme 9 13-vuotiaille lähialueemme lapsille mahdollisuuden osallistua peruskurssille ilmaiseksi, kertoo jaoksen puheenjohtaja Päivi Ahola. Kimmokkeen ilmaiskurssin järjestämiseen jaos sai eräältä vastaavan tempauksen tehneeltä toiselta nyrkkeilyklubilta. Tytöille ja pojille tarkoitetun peruskurssin (7.1. 20.2.2014) tunnit alkavat tiistaisin ja torstaisin kello 15.30. Oppitunti on 45 minuuttia ja valmennuksesta vastaa seuran päävalmentaja Jari Johansson. Asuksi riittää sisäliikunta-asu ja sisätossut, hanskoja saa lainaksi salilta. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 28.12.2013 asti sähköpostiin tapenyrkk@ gmail.com. Pirjo Pihlajamaa Lähitieto ei lisää tuskaa :D Miesten salibandyliiga Erä taas pisteiden makuun nuoren Nuutisen johdolla Numeroa 13 on turha välttää ja kauhistella! Ei ainakaan 16-vuotiaan Eero Nuutisen, joka tuo mystinen numero pelipaidassaan mellasti Erän kahdessa viimeisessä liigaottelussa. Keskiviikkona Nuutinen tehtaili Mosahallissa neljä maalia ja Nokian KrP joutui nöyrtymään 12-9. Lauantaina nuori Nuutinen jatkoi Joensuussa hurjaa tahtiaan. Neljän maalin saalis toistui, mutta isäntä Josba voitti tiukan taiston 10-9. Merkittävää oli Erän palaaminen voittokantaan tappioputken jälkeen. Joensuun reissukin oli pelillisesti mainio, vaikka inhottavan niukka tappio tulikin. Olimme kaksinkamppailussa vahvempia ja väkevämpiä kuin aiemmin. Tällä kertaa kolmas erä oli yhtä päätyä, suitsutti Erän päävalmentaja Petteri Bergman omiaan Josba-tappion jälkeen. Voittoisaan Nokia otteluun mahtui näytelmää kerrakseen. Avauserä oli Erän ja Eero Nuutisen näytöstä. Nuutinen pommitti kolmen maalin hattutempun ja Tomi Palin, Mikko Pasanen ja Tuomas Iiskola väsäsivät maalin mieheen. Tauolle poistuttiin vankoissa 6 2 lukemissa. Vielä toisen erän alussa Valtteri Vapola nosti tunnelmaa vieden Erän 7 2 johtoon. Sitten iskivät nokialaiset eräläisiin kuin heille tuttu vesipöpö aikoinaan. Nokialaiset pamputtivat neljä maalia peräkanaa ja viimeistä taukoa lähdettiin ihmettelemään 7 6 lukemissa. Trilleri sai jatkoa kolmannen erän alussa, kun nokialaiset tasoittivat ja siirtyivät sensaatiomaisesti 7 8 johtoon. Onneksi tuli Erän vuoro, Pasanen tinttasi lohduttavan 8 8 tasoituksen. Tyrmäystä tarjottiin vielä ennen Sinipaitojen numero 13 on nyt taikasana. Sitä kantava Eero Nuutinen, 16, on kovassa vireessä. Kahden viime pelin maalikeskiarvo on huimaava neljä. päätöserän puoliväliä Nokian Miro Lehtisen iskiessä taas 8 9 johtoluvut. Minuutin kuluttua sai Erän Sami Lehtinen näyttää hermojensa pitävyyden. Hän kieputti rangaistuslaukauksesta 9 9 tasoituksen. Kuin tilauksesta, ottelussa jo hatun tienannut Nuutinen näytti nuoruuden ja osaamisen voimaa. Hän lätkäisi ilmasta illan neljäntensä ja 10 9 voittomaalin. Loppuhässäkässä Tom Strömsten varmisti vastaavasti kokemuksellaan 11 9 lukemat ja Tuomas Iiskola sai sivaltaa tyhjään maaliin 12 9 päätösluvut. Joensuussa tuli huikeiden vaiheiden jälkeen turpiin 10 9. Isäntä Josba ja joensuulaisyleisö sai olla tyytyväinen voittopottiin sekä nähdä B-juniori-ikäisen Eero Nuutisen miehevät otteet kaukalossa. Nyt eivät vain Eeron toistamat neljä maalia riittäneet voittoon ja MIKKO HYVÄRINE N kuskaamaan pistepottia itärajan pintaa pitkin Mosaan. Mutta tappiosta huolimatta luotsi Bergman oli tyytyväinen näkemäänsä. Tiukat pelit eivät ole kääntyneet meille. Tänään oli erittäin hyvä lataus. Bussissa on nyt täysi lasti kiukkuisia kavereita. Vaikka tappion jälkeen tuntuu hieman hassulta sanoa, niin tästä on hyvä jatkaa treeniviikkoon, tilitti Bergman tulomatkalla tiedotuspäällikkö Jyri Kivimäelle. Lausunnollaan valmentajavelho tähysi jo suojattiensa seuraavaan esiintymiseen. Vastassa on näet tällä kaudella voittamaton tamperelainen Classic. Erä käy sen kimppuun Pasilan urheilutalolla tulevana lauantaina 7.12. klo 17.00. Seuraavana päivänä mosalaisilla on edessä bussireissu Jyväskylään, Happeen vieraaksi. Heimo Laaksonen KIEKKO-VANTAA VS SaPKo SAVONLINNA Keskiviikkona 4.12. Klo 18.30 TRIO Areena Ovet, lipunmyynti ja kahvilapalvelut aukeavat kello 17.30. Aikuiset 13, Lapset 8 (7-15 v). Eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, invalidit, opiskelijat 10 (Huom! varaudu esittämään asianmukainen todistus ovella) VIP-KLUBI -lippu 80 (sis. pääsylipun otteluun, ruoan ja juomat Vip-klubilla) Aitio (Hinta neuvotellaan erikseen) Perhelippu 1: Kaksi aikuista ja kaksi alle 12-vuotiasta lasta - 35 Perhelippu 2: Yksi aikuinen ja kaksi alle 12-vuotiasta lasta - 22 Viivi on paras junioripyöräilijä ESKO LIU S Heikinlaaksolainen Viivi Puskala, 14, pokkasi parhaan junioripyöräilijäpalkinnon oman seuransa Cycle Club Helsingin (CCH) Nuorten parhaana palkittu Viivi Puskala on kuvassa toinen vasemmalta. Muotinäytöksessä esiteltiin seuran ajopaitoja menneiltä vuosilta. 15-vuotisjuhlissa (Viikin Gardeniassa) marraskuun 13. päivänä. Viivi on voittanut tällä kaudella peräti viisi Suomen mestaruutta eri lajeissa, niin maastossa kuin maantiepyörälläkin. Cyclocrosskultaa hän voitti 16-vuotiaiden sarjassa. Pyöräilyssä parasta ovat kisamatkat, kivat kaverit ja hyvät kilpailusuoritukset, Viivi vastaa kysymykseen, mikä pyöräilyssä kiehtoo. Hänen ensi kauden tavoitteenaan on saada lisää kansainvälisistä kisakokemusta ja -menestystä. Kasvuseura CCH on nyt Suomen menestyvin pyöräseura ja aktiivisin kisajärjestäjä. Gardenian juhlassa seuran elinikäisiksi kunniajäseniksi kutsuttiin muun muassa useita MM-kisoja voittanut Atte Koskinen. Esko Lius tiedottaja

Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 13 SOHVAN- VA IHTOPÄIVÄT Rajoitettu erä suosittua Tokio-divaanisohvaa heti mukaan 1590 norm. 2027 Divaani saatavana oikealle tai vasemmalle Istuintyynyt ylellistä untuva-rouhetta Kangas: Surprise Väri: Antrasit Mitat: 250x155 cm Kaikille FiNSOFFAT-tuotteille 28.11. 8.12.2013 kotiinkuljetus 0 vanhan sohvan poisvienti 0 Kuvan Kerava-sohva 305x238 cm Mine-kankaalla nyt 2 290 (norm. 3 260 ) Kuvan Nemo-kulmasohva avodivaanilla 260x210 cm Suit-kankaalla nyt 1790 (norm. 2 376 ) FiNSOFFAT SUURMYYMÄLÄ, VANTAAN PORTTIPUISTO: TEHTAANMYYMÄLÄ JA TEHDAS, KERAVA: Porttisuontie 4 09 2797 2210 Huhtimontie 4 092797 2200 ma pe 11 20, la 10 18, su 12 17 ma pe 9 17, la 10 15

14 Kulttuuri Sairaanroskainen Malmi Malmille on avattu kolmas päihdepuisto. Malminlentokentällä on mielenosoitus. Teatteri Ilmiöontehnyt näytelmän, joka kuvaa Malmia vuonna 2033. Malmia etsimässä -näytelmän ensiesitykseen oli kutsuttu viereisen Hietakummun ala-asteen koululaiset, jotka ovat monien muiden malmilaisten lailla antaneet juonenkäänteitä Malmitalossa viime tiistaina nähtyyn teatteriesitykseen. Olemme tutkineet teatterin keinoin malmilaista identiteettiä ja kuulostelleet malmilaisten ajatuksia, huomioita, pelkoja ja toiveita. Olemme haastatelleet ihmisiä kaduilla, toreilla ja erilaisissa yhteisöissä, koonneet materiaalia kyselykaavakkeilla sekä teatterityöpajojen ja pienimuotoisten esitystapahtumien avulla, näyttelijät kertovat kevään aikana tekemästään kenttätyöstä. Esitys näyttää teatterin keinoin kertyneen materiaalin olennaisimmat asiat. Näyttelijät Anne Korhonen, Kaisa Koskinen, Kati Mehto ja Jari Rättyä esittävät erilaisia Malmin asukkaita kuten maalta muuttanutta puistojuoppoa ja asukastalojenpuolestapuhujaa. Esitykseen sisältyy myös osuus, jossa yleisö saa sanoa mielipiteitään Malmista. Ala-asteikäisten koululaistenviestionkaruakuultavaa. Malmia etsimässä näyttää Malmin monet kasvot. Malmi on kuin Bronx. Ghettopaikka, jossa juopot ja nuorisorikolliset ovat perusjuttu, koululaispoika aloittaa. Malmi on roskainen paikka. En uskalla mennä päiväkotipuistoon, koska siellä on kauheasti koirankakkaa ja pissaa nurkissa, lisää toinen poika. Malmi on kauhean roskainen. Malmilla ei voi hengailla. Minä hengailen keskustassa. En tiedä mitään mukavaa Malmista, vakuuttaa yksi tyttö. Tässä vaiheessa yleisö on yhtä suurta kysymysmerkkiä. Eikö Malmilla ole mitään mukavaa? Malmi on sillein hyvä, että Malmilla on harvoin väkivaltaa. Kadulla kukaan ei tule hakkaamaan.juopot vain käyskentelevät, eivät hetee muille mitään. Malmilla on sitä, mitä tarvitaan: kauppa, kirjasto ja uimahalli, toinen tyttö pelastaa Malmin kasvot. Pirjo Pihlajamaa PIRJO PIHLAJAMAA Malmi-esityksen on Teatteri Ilmiöltä tilannut Helsingin kulttuurikeskus. Ajatuksena on ollut kehittää malmilaisten toimijoiden ja asukkaiden kanssa aluekeskuksesta parempaa paikkaa. Lasten näkemyksiä kuunnellessa huomaa, että kehitystyötä riittää edelleen. Näytelmää esitettiin vain viime viikon tiistaina. Esityksen tai osan siitä voi tilata tapahtumiin. PP TIMO UOTILA Palstalla julkaistaan Koillis-Helsingin paikallisia asioita koskevia mielipiteitä. Tekstit osoitteella teija.loponen@lahitieto.fi tai Malmintorin 2. kerroksessa Plaza Mocca kahvilan vieressä olevaan Koillis-Helsingin Lähitieto -postilaatikkoon. Pienitulitikkutyttö julistaaväkevästi lapsen oikeuksia Kävin Helsingin Tapanilan Viertolantien kulttuurikeskuksessa, jonne on asettunut taloksi teatteri Tuike. Se tarjosi ns. aistiteatterina H. C. Andersenin sadunpieni tulitikkutyttö. Ei voisitoivoa sopivampaaesitystä näin joulun aikaan. Tuo surullinen satu kertoo uudenvuodenaatosta. Satuin näkemään sen sopivasti Lapsen oikeuksien päivänä. Pieni tyttö myi tulitikkuja uudenvuodeniltana eikä saanut yhtään rasiaa kaupaksi. Hän paleltui kylmälle seinustalle eikä nähnyt enää uutta vuotta. Mutta hän pääsi täältä kylmästä maailmasta lämpimämpään paikkaan, ainoan ystävänsä edesmenneen isoäidin luokse. Elämys olisuorastaan kouraiseva. Tämä satu on niin vaikuttava, että se tuo minulle jokakerta kyyneleet silmiin.pelkäsin alkavani nyyhkyttää. En voinut olla ajattelematta, että pieniä tulitikkutyttöjä on oikeasti tuhansittaintässä meidän kylmässäja karmeassa maailmassamme. Heitä on kaiken huipuksi nyt uudella vuosituhannella jopa epäilemättä enemmän kuin 150 vuotta sitten. Tämä aistiteatteriesitys oli alun perin ajateltu näkövammaisille. Niinpä me näkevät saimme silmikon kasvoillemme. Meidät talutettiin teatterin puolelle istumaan. Kertoja luki tämän liikuttavan, riipaisevan sadun. Siihen liitettiin radiokuunnelman tapaan ääniefektejä mutta myös hajuja, joulun ajan tuoksuja, sadetta,lämpimiä ja kylmiä tuulia. Esityksen jälkeen silmikot poistettiin Nyt on silmikot poistettu kasvoilta. Pääsemme katsomaan, millaisilla välineillä Pieni tulitikkutyttö esitettiin. ja saimme nähdä, millaisella välineistöllä tämä upea tuoksukuunnelma oli meille tuotettu. Tapanila on saanut yli 100-vuotiaan Työväen Näyttämön lisäksi upean teatteritoimintapisteen. Pientä tulitikkutyttöä pääsee seuraamaan kerrallaan vain parikymmentä henkeä. Siksi tarvitaan mielellään ennakkoilmoittautumisia. Esityksiä on enää la 7.12. klo 15 ja 19 sekä ma 16.12. klo 17 ja 19. Tarkemmat tiedot Menojapalstoilla. Timo Uotila

Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 15 Itsenäisyyspäivä Koillis-Helsingissäissä Aamuvarhaisella herääville on tarjolla Pukinmäessä itsenäisyyspäivän ohjelmallinen lipunnostotilaisuus, joka käynnistyy kello 9 palokunnantalolla, osoitteessa Eskolankuja 2. Lippupuheen pitää Pukinmäen kappalainen Markus Kopperoinen. Musiikkiohjelmaa tarjoaa kvartetti Laura Kokkola, Eila ja Reino Järvinen sekä Heikki Poutanen. Tilaisuudessa on myös kahvitarjoilu ja sinne on vapaa pääsy. Tilaisuuden järjestävät Pukinmäen VPK ja Pukinmäki-seura. Puistolan torilla lippu nousee salkoon kello 9. Lipunnoston jälkeen on kahvitarjoilu Puistolan kirkolla ja sen jälkeen itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Puistolan kirkossa kello 10. Malmitalon ja Malmi-Seuran järjestämässä perinteisessä itsenäisyysjuhlassa 6.12. kello 15 kuullaan Malmitalolla juhlapuhujana kirjailija Jenni Linturia. Musiikkia tarjoilevat jazzmuusikko Sid Hille sekä Tapanilan Seniorilaulajat. Lisäksi luvassa on suomalaista kirjallisuutta, Taisto Reimaluoto esittää Ilpo Tiihosen tuotantoa. Maamme-laulu kuuluu luonnollisesti ohjemaan ja lopuksi juodaan kahvit itsenäisen Suomen kunniaksi. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Vasemmiston itsenäisyyspäivän juhla pidetään kello 12 Malmin työväentalossa, Takaniitynkuja 9. Avauspuheen pitää Malminseudun työväenyhdistyksen puheenjohtaja Saija Sa- Puistolan torilla nostetaan lippu salkoon tänäkin itsenäisyyspäivänä kello 9. lonen. Ohjelmassa kuullaan laulaja Tua-Sofiaa ja nähdään Matilda Malminahon, Rekolan Raikas, liikuntaesitys. Myös liikuntaneuvos Eevi Kaasinen tarjoaa liikunnallisen ja runollisen ryhmäesityksen. Juhlapuheen pitää professori, EU-ehdokas Heikki Patomä- ki. Welat Nehrin esitelmöi aiheesta Kurdistan ja haave itsenäistymisestä. Lopuksi on pullakahvit. Tilaisuuden järjestävät Malminseudun työväenyhdistys, Malmin Eläkeläiset ja Helsingin Vasemmistoliitto. Kansanmusiikkia sähkökanteleen, kanteleen sekärummun säestyksellä kuullaan kello 16 18 Tapanilassa Rean Puutarhajuhlassa Päivöläntie 15. Esiintymässä A-M Keckman laulu & rumpu, Juha Jyrkäs sähkökantele ja Aslak Tolonen kantele. Teija Loponen Puistolalaisen tietokirjailijan esikoisteos sai huippuarvostelut Joni Martikainen pohdiskelee ihmisen päättelyä Puistolassa koko ikänsä asuneen tietokirjailija Joni Martikaisen esikoisteos Älä usko kaikkea mitä ajattelet Miten, miksi ja milloin aivosi johtavat sinua harhaan? on saanut hyvät arvostelut. Kiitosta on tullut niin tavallisilta lukijoilta kuin akateemisista piireistä eri alojen professoreilta. TEIJA LOPON EN perehtymätönkin lukija ymmärtää ne. Ihmisen arkiajattelua koskeva tutkimus on monialaista ja tieto on ripoteltu maailmalle tieteellisiin julkaisuihin. Artikkelit aiheesta on usein kirjoitettu vaikeasti lähestyttävällä ja matemaattisesti painottuneella kielellä. Käytin paljon aikaa alakohtaisen sanaston purkamiseen arkikielelle. Joni Martikainen on saanut paljon kiitosta helppolukuisesta kirjastaan. Täytyy myöntää, että kirjan arvostelut ja myynti ovat ylittäneet kaikki odotukseni, Joni Martikainen kertoo ilahtuneena. Kirjassaan Martikainen kokoaa lukuisien eri tieteenalojen, kuten psykologian, lääketieteen ja taloustieteen viimeisimmät löydökset ihmisen arkiajattelusta. Aiheesta on kirjoitettu paljon englanniksi, mutta kirja on ensimmäinen laatuaan suomenkielellä. Vietin kesän 2011 Yhdysvalloissa San Diegossa opiskellen ja huomasin, että tästä aihepiiristä kirjoitettiin paljon. Aihetta koskevat kirjat olivat Amazon.comin myydyimpiä kirjoja niin psykologian kuin bisneksen kategorioissa. Olin itse tutkinut aihetta paljon ja minulla oli valtava määrä muistiinpanoja, joten päätin kirjoittaa muistiinpanojen pohjalta kirjan, Joni Martikainen kertoo kirjan synnystä. Joni Martikaisen esikoisteosta löytyy suurempien kirjakauppojen hyllyistä. Kirja on saanut erityisesti kiitosta viihdyttävyydestään. Sen on kehuttu olevan helppolukuinen, mutta silti hyvin asiapitoinen. Tutkimusraportit ja tieteelliset termit on pyritty selittämään niin, että asiaan Kirjassaan Martikainen esittelee valtavan määrän tutkimusta ihmisten arkiajattelussaan tekemistä virhepäätelmistä, jotka johtavat monenlaisiin ongelmiin yksilön arjessa, yrityksissä ja yhteiskunnan tasolla. Tekemämme virhepäätelmät vaikuttavat arjessamme jatkuvasti esimerkiksi ostaessamme asuntoa tai autoa, tai valitessamme maitopurkkia kaupan hyllyltä. Sen lisäksi ne vaikuttavat yrityksissä valittuihin strategioihin sekä yhteiskunnan tasolla tehtyihin päätöksiin. On tärkeää oppia tietämään, millaisia nämä virhepäätelmät ovat, ja tunnistamaan niitä omassa ajattelussaan. Seuraavan kirjan syntymisestä Martikainen on toistaiseksi vaitonainen. Toki kirjoittaminen kiinnostaa. Tällä hetkellä kuitenkin keskityn rakentamaan tästä samasta aiheesta yrityskoulutuksia ja viimeistelemään psykologian opintoni Helsingin Yliopistolla. Teija Loponen Lisätietoja kirjasta kotisivuilta: www.jonimartikainen.fi

16 Menot TIM O UOTILA Iltakävelylle Mosan luukuille Tapanilan elävän adventtikalenterin luukut löytyvät seuraavista paikoista 18.30, ellei toisin mainita: JAKOMÄKI Jakomäen taidekerhon näyttely Kirjastossa, Jakomäenkuja 3, on Hellin Ojasen peiteväri-, Lilia Pöllän akryyli-, Ansa Hynysen akryyli- ja akvarelli- sekä Heidi Lindblomin akryyli-/tussi tauluja sekä vitriinissä erilaisia käden töitä. Terveysaseman portaikossa, Vuorensyrjä 8, on Ansa Mielosen öljy- ja akryylitauluja. Itsenäisyyspäivän myyjäiset klo 10 15 Jakomäen taidekerhossa, Louhikkotie 15 a F-rapun kerho, mm. tauluja, koristeita, käsitöitä, kakkuja, sinappia, piparkakkutaloja, arpoja, kahvia ja kotipullaa. MALMI Malmin toimintakeskus Toimintaa joka arkipäivälle, mm. rytmikästä afrikkalaista tanssia ti klo 10 11, Tuolivenyttelyä olkkarissa ke klo 10, Asahi-terveysliikuntaa to klo 9.45. Kahvila avoinna aamupäivät. Kirkonkyläntie 2. Tukiyhdistys Esko ry harrastukset Malmin toimintakeskuksessa: Englannin keskustelukerho ke klo 11 Seijan johdolla (ke 11.12. kerho jää lomalle ja jatkuu 8.1.2014). Ruotsin keskustelukerho to klo 11 Tuulan johdolla (kerho jää lomalle to 5.12. ja jatkuu 9.1.2014). Malmin Rintamaveteraanit ja naisjaoston joulujuhla su 15.12. kello 13. Pitopalvelu Pihlaja, Pihlajamäentie 32. Vasemmiston Itsenäisyyspäivä Juhla pe 6.12. klo 12.00 Malmin työväentalossa, Takaniitynkuja 9. Elvis tulee Malmin toimintakeskuksessa juhlistetaan to 5.12. klo 13.30 Suomen itsenäisyyspäivää ikivihreiden hengessä. Elvis tulee ja laittaa lanteet pyörimään. Joulua toimintakeskuksessa Joulupuuro 18.12. klo 11 13, Teatteri IlmiÖ:n näytelmä Enää kilometri jouluun 19.12. klo 10 11. Kirkonkyläntie 2. Korret Kekoon joulumyyjäiset Ja arpajaiset la 7.12. klo 10 14, Malmin nuorisotalolla, Malminraitti 3. Kahvilasta kahvia, kotileivonnaisia ja kanakeittoa Perjantaitanssit Malmin Työväentalolla Takaniitynkuja 9 klo 20 23.45. Elävää musiikkia ja buffet. Tanssikurssit klo 19 19.45 sis.tanssilipun 11 e hintaan. Ei narikkamaksua. Tanssikurssit Malmin Työväentalolla 8.12. Tapanilan kirkko, lasten kauneimmat joululaulut klo 15, 9.12. Tapanilan kirkko, Phonic-kuoron joulukonsertti klo 19, 10.12. Teatteri Tuike/Säihke-ryhmä, Viertolantie 2, 11.12. Liiketien ja Kanervatien risteys, 13.12. Liiketie 34 A, 15.12. Tapanilan kirkko, kauneimmat joululaulut klo 18, 16.12. Päivöläntie 20b, 17.12. Hiidenkiven peruskoulu, Rajatie 7, 18.12. Tapanilan ala-aste, Veljestenpiha 2, 19.12. Tapanilan kirjasto, 20.12. Rean Puutarhajuhla, Päivöläntie 15, 21.12. Timonkujan ja Hiidenkiventien risteys, 22.12. Kuoppatie 4 A, 24.12. Tapanilan kirkko klo 15. Takaniitynkuja 9, to 5.12. klo 18 21 jive, su 8.12. klo 17 20 humpat, ti 10.12. klo 18 21 hidas valssi, op. Susa Matsson, to 12.12. klo 18 21 foksi/variaatiot. Päivätanssit to klo 12 15 Malmin Työväentalolla Takaniitynkuja 9. Elävää musiikkia. Buffet. Liput 8 e, ei narikkamaksua. Järj. Malmin Eläkeläiset ry. Malmin Työväentalolla Takaniitynkuja 9, perjantaitanssit klo 20 23.45, elävää musiikkia ja Buffet. Tanssikurssit klo 19 19.45 sis. tanssilipun hintaan 11e, ei narikkamaksua. Atk-opastus senioreille Syystien palvelukeskuksessa ti, ke ja to, ajanvaraus infosta p. (09) 310 58413, tai paikan päällä Takaniitynkuja 3. Bambismi peuran kuvat nykytaiteessa Jasmin Anoschkin, Johanna Kiivaskoski, Kaisu Koivisto, Osmo Rauhala ja Kim Simonsson ovat yhteisnäyttelyn taiteilijat, teemanäyttelyssä erilaiset teokset keskustelevat keskenään. To 21.11. la 14.12. Malmitalon galleria UFOt palaa Keskeneräiset käsityöt eli UFOt ovat tehneet kierroksensa ja palaavat nyt valmiina Malmitaloon Taito-käsityökoulu Helsky:n näyttelyssä ke 6.11. la 7.12. Avoinna ma pe 9 20, la 9 16 paitsi 5.12. suljetaan jo klo 18. Vapaa pääsy. Kino Kaiku: Indie & kotimaiset Arto Halonen -retrospektiivi Malmitalossa to 5.12. klo 18. Katsotaan ohjaajan kolme elokuvaa: Karmapa jumaluuden kaksi tietä (1998, 58 min, -S-), Tynnyrimies (2004, 17 min, -S-) ja Kohtaamisia Kuubassa (2007, 18 min, -S-). Vapaa pääsy. Itsenäisyyspäivän juhla Päivää juhlistetaan monenlaisella ohjelmalla ja kahvitarjoilulla. Malmitalo pe 6.12. klo 15. Vapaa pääsy. Bambismi-perhepäivä Päivän ohjelmaan kuuluvat iki-ihana Bambi-elokuva valkokankaalla sekä hauskat työpajat, joissa puuhastellaan kaurisaiheen kimpussa. Malmitalon galleriassa on esillä Bambismi-näyttely täynnä peura-aiheisia teoksia. La 7.12. klo 13.30 ja 15 Bambi-elokuva, klo 13 16 työpajat: Kaurisaiheisia naamioita ja oksasarvia non-stop-paja Kaurisveistoksia puusta ja muista materiaaleista ennakkoilm. malmitalo.tuotanto@hel.fi Vapaa pääsy. Hanna Pakarinen Duo Malmitalo ke 11.12. klo 19. Nykyisin suomeksi laulava Hanna Pakarinen herättää kappaleidensa sanoituksilla ajatuksia ja viihdyttää niiden tarttuvilla melodioilla. Hanna Pakarinen laulu, Matti Paatelma piano. Liput 12 e. World Cinema: Yli vuorten (Dup dealuri) to 12.12. klo 18 Malmitalo. Nuori nunna saa vieraakseen luostariin lapsuudenystävänsä. Törmäys luostarin rajoitusten monumentaaliseen taakkaan on musertava huolimatta ystävysten vimmaisesta elämänhalusta. Kesto: 152 min. Ikäraja K12 Vapaa pääsy. Helsingin Laulun joulukonsertti Joululaulut soivat Malmitalossa to 12.12. klo 18 myös Stadin slangilla. Kuoro esittää perinteisten joululaulujen lisäksi kappaleita teemalla kotikaupunkimme Helsinki. Konsertin jälkeen on puurotarjoilu ravintolassa. Vapaa pääsy Nukketeatteri Sampo: Joulu tulla jollottaa pe 13.12. klo 10.15 ja la 14.12. klo 15 Malmitalossa. Mukaansatempaavassa jouluisessa nukketeatterikonsertissa valmistaudutaan joulun tunnelmaan. Saa laulaa mukana! Liput 9 e, lippuvaraukset nukketeatteriin p. (09) 323 6968 tai toimisto@nukketatterisampo.fi PIHLAJAMÄKI MLL Pihlajamäki Perhekahvilat Ke leikkipuisto Maasälpä klo 10 12, to leikkipuisto Salpausselkä klo 10 12, Pihlajistossa. Yhdessäoloa, ohjelmaa, omakustanteista tarjoilua. Pihlajamäki-Pihlajiston joulujuhlat 9.12. klo 10.30 Pihlajamäen nuorisotalolla, Moreenitie 2. Vieraana Kalliola viihdeorkesteri. Jäsenet tervetuloa. PUISTOLA Puistolan MLL:n perhekahvila kokoontuu joka ti klo 10 12 Tapulin leikkipuistossa, Moisiontie 18. Perhekahvilan ohjelma Facebookissa Puistolan Eläkkeensaajat Muistathan Joulujuhlan jota vietämme 18.12. klo 14 Marttalassa. PUKINMÄKI Lasten satutuokiot Satuja ja tarinoita aina parillisen viikon ma klo 10.15 10.45 kirjastossa. Pukinmäen sos.dem.yhdistys Pikkujoulu- ja keskustelutilaisuus aiheena Koillisen lähipalvelut ja Helsingin kulttuuri-investoinnit, alustaa kulttuuriltk:n jäsen Risto Kolanen ke 4.12 klo 18.30 Pukinmäen kartanossa Rälssintie 15. Keskustelun jälkeen syyskokous. Kahvitarjoilu. Tietokoneopastukset senioreille Aina ke 14 16 ja 16.30 18.30. Paikalla Enter ry:n opastaja ja työväenopiston vertaisohjaaja. Aika varattava etukäteen, joko p. (09) 3108 5072 tai paikan päällä kirjaston henkilökunnalta. Vasta-alkajille ja pidemmälle ehtineille! Maanantailukupiiri Lukupiirin käsittelyssä 9.12. klo 18 Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupugin salakäytävät. Vanhaan tapaan lukupiiriläiset voivat noutaa luettavan teoksen varausmaksutta kirjastosta ennen seuraavaa istuntoa. Itsenäisyyspäivän lipunnosto Ohjelmallinen lipunnosto pe 6.12. klo 9 palokunnantalolla, Eskolankuja 2. Lippupuheen pitää kappalainen Markus Kopperoinen, ja musiikkiohjelmaa tarjoaa kvartetti Laura Kokkola, Eila ja Reino Järvinen sekä Heikki Poutanen. Kahvitarjoilu, vapaa pääsy. Järj. Pukinmäen VPK ja Pukinmäki-seura. Yhteislauluilta joulun tunnelmissa ti 17.12. klo 18 Madetojan palvelutalossa, Madetojankuja 3. Laulattamassa Kalle Partanen ja Esko Rantanen. Vapaa pääsy, järj. Pukinmäki-seura SILTAMÄKI Siltamäen marttojen joulumyyjäiset la 14.12. klo 12 13.30 Siltamäen seurakuntakodilla, Jousimiehentie 5. Virkistystunti teekupposen ääressä entisille nuorille Siltamäen Nuorisoseura ry:n kerhotilassa, Kiertotähdenpolku 2, ke klo 15 16. Siltamäen Korttelitupa Viimeinen tupapäivä ennen joulua ti 10.12 klo 11 14. Tule nauttimaan virkistävästä seurasta ja pienen kahviomme antimista. Kiitämme kävijöitä ja yhteistyötahojamme. Tapaamme tuvassa taas tiistaina 7.1.2014 klo 11. Tuvan emännät. Jousimiehentie 5. Teatterilippuja tarjolla Les Miserables Tampereella 8.3.2014, ABBA-musikaali Svenska Teatterissa 30.12. Varaukset sinikka.putkonen@ siltamaennuorisoseura.fi TAPANILA Pieni tulitikkutyttö Teatteri Tuike esittää H. C. Andersenin klassikon aistiteatteriesityksenä, joka koetaan silmikon takaa kuin kuunnelmana hyödyntäen näköaistin sijaan kuulo-, haju-, tuntoja makuaistia. Ei sovi hajusteyliherkille. Suositusikäraja 6 v, Liput 8/10 e, kesto 30 min. Esitykset la 7.12. klo 15 ja 19, sekä ma 16.12. klo 17 ja 19. Varaukset info@teatterituike.fi tai 044 035 5506, Tuikesali, Viertolantie 2-4. Tapanilan Eläkkeensaajat ja Kotien Puolesta Tiistaikerho klo 11.30 13.30. To klo 11 14 tuolijumppaa, tasapainon kehittämistä, sisäboccia ja pelikahvila. Tapanilan Työväentalo, Sompiontie 4. Tarkempi ohjelma www. tapanilan.elakkeensaajat.fi Tapanilan kirjasto Satutunnit parittomilla viikoilla ke klo 9.30 10 kaikille 3 7-vuotiaille. Läksyhelppi joka viikko ti, ke ja to klo 13 15. Ohjelmassa on myös pienimuotoista askartelua. Vauvojen lorutuokiot Tapanilan kirjastossa joka toinen ke klo 10 10.20. Tule nauttimaan rytmeistä ja riimeistä! Alle 3-v. vauvoille ja taaperoille huoltajineen. Mukaan oma pehmeä peitto. Galleria viileä punainen Päivöläntie 20. Näyttelyssä kurssilaisten ja opettajien maalauksia ti pe klo 13 18. Adventtiluukku aukeaa ke 4.12. klo 18.30. Sirkka Lekman leikkaa siluetteja ja kertoo siluettitaiteesta. Tule laulamaan joululauluja Tapanilan Työväentalossa Sompiontie 4, su 8.12. klo 14. Kuoro, yhteislaulua. Vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa! Tapanilan Seniorilaulajat Musiikkia itsenäisyyspäivänä Pe 6.12. kello 16 18 soi kansanmusiikkia sähkökanteleen, kanteleen sekä rummun säestyksellä. A-M Keckman laulu &rumpu, Juha Jyrkäs sähkökantele, Aslak Tolonen kantele. Rean Puutarhajuhla, Päivöläntie 15. TAPANINKYLÄ Perhekahvila Tervapääskyn leikkipuistossa kaikille avoin MLL.n perhekahvila ma klo 10 11.30. Tule mukaan! Tarjoilu 1,5e/perhe. TAPULIKAUPUNKI MLL:n perhekahvila Lapsiperheille ti klo 10 12 Tapulin leikkipuistossa. Moisiontie 18. puistola.mll.fi Joulupuuhaa Tapulin kirjastossa. Anu Harkki ja Kotolivingin askartelupaja to 12.12. klo 10 11.30. Joulukoristeiden askartelua poistokirjoista. Illalla Juha Wuolijoen elokuva Joulutarina (86 min. S) alk. klo 17. Vapaa pääsy. Ajurinaukio 5. VIIKKI Lähiluontoa luontokuvanäyttely Gardenian käytävägalleriassa on 16.11. -2.1. 2014 esillä valokuvia Arttu Karvoselta, Kai Hypéniltä ja Viljo Kuroselta. Kuvaajat ovat laajoista tiedostoistaan valinneet lähiluontoaiheisia 30x40 kokoisia teoksia. Kultakin kuvaajalta näyttelyssä on kuusi kuvaa. Vapaa pääsy. Koetilantie 1. Lähimenot-palstalle voi lähettää Koillis-Helsinkiä koskevia menovinkkejä. Etusijalla ovat maksuttomat tapahtumat. Toimitus voi muokata sekä lyhentää tekstejä. Vinkit tulee lähettää viimeistään torstaina klo 15 mennessä, jotta ne ehtivät seuraavan keskiviikon lehteen. Vinkit voi lähettää osoitteella teija.loponen@ lahitieto.fi

Koillis-Helsingin Lähitieto 17 4.12.2013 Malmi,Väärämäentie 3 MEILLÄ VIIHDYT JA SYÖT HYVIN! 09-4289 1516 Nettitilauksista -10% PALV. ma-to 10-22 pe 10-24 la 11-24 su 11-22 KULJ. ma-to 10-22 pe 10-23 la 11-23 su 11-22 MALMI ETUSETELI Noud. tai kuljetettuna Noud. tai kuljetettuna Noud. tai kuljetettuna 2 MEDIUMPIZZAA + 1,5L juoma 4 MEDIUMPIZZAA + 1,5L juoma MALMI 3 MEDIUMPIZZAA + 1,5L juoma 32.00 ETUSETELI 18.00 Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. MALMI ETUSETELI Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. MALMI 18.50 Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. Noud. tai kuljetettuna 1 LARGE PIZZA 1,5L juoma 1 PIZZA + 1 KEBAB 1,5L juoma MALMI ETUSETELI Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. Noud. tai kuljetettuna ETUSETELI 24.50 Noud. tai kuljetettuna MALMI ETUSETELI 18.00 Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. Noud. tai kuljetettuna Noud. tai kuljetettuna 2 MEDIUM2 x LARGE PIZZAA PANNUPIZZAA 1,5L juoma MALMI 1,5L juoma MALMI ETUSETELI 17.00 2 KEBABIA + 1,5L juoma 29.00 ETUSETELI 25.00 Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. Tarj. ei voi yhd. muihin tarjouksiin. Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. Kuponkia ei tarvitse leikata, pelkkä näyttö riittää. Voimassa toistaiseksi. Itsenäisyyspäivän Hanna Pakarinen Tarttuvia melodioita ja ajatuksia herättäviä sanoituksia! Hanna Pakarinen laulu, Matti Paatelma piano. ke 11.12. klo 19, alk. 12 DUO *.,,$-)$+$ %.+!!& F67' F6 7'<L 7'<L <L!7 <L!7!7HH HH7: HH7: 7:L! 7:L! L!3L L!3L 3L<?? 3L<??66?66 66;< ;< ;<? <?? >% %@+ @+* +* *> *>+( *>+( +( KJ; J; +N@ N@>> >> A >&@ &@>> &@>> >> LÄHETÄ VINKKEJÄ Koillis-Helsingin tapahtumista Lähimenoihin. Katso tarkemmat tiedot viereiseltä sivulta. /?9M /??9M 9M;J ;JJ? J? 95; 5;K? K??B K???B M5; 5;=? 5;=? =??B =???B H=@ =@ M? #H3 M? H3LL H3LL L =57 57????$??$ (# ( #)*)"' "' )5; :J?H7 121I48 E!:!:56 56 %,B,B -F1 F1A! F1A! A!J=!J= J=?! J=?!?!7' 7' 'K7 K7!B K7!B 1?J?J3@?J3@ 3@ *, 05;K 0 05 5;K ;K K?? 7! 7!7L 7!7L 7L LJ6 J6HH J6HH J6 HH #!<!<6?!<6? 6??<?< E!:: E! ::5M 5M? 9? 5M? 9?M; M;!6!6'6!6'6 '657 ' 657 576! 576! 6! Bambismi /I0-I/.E28 D??6 D??6 D??665J?65J 5JJ! 5J J!<? J!<? <?5K <?5K 5K!; 5K!;!; *B >> >>"% >>"% "%> G' "%> G'J7 G'J7 J7!<!<K! <K! K Yllätä iloisesti joulutervehdyksellä! Laita lehteen jouluinen tervehdys ystävälle, isovanhemmille, kummeille tai vaikka omille lapsille. Lukijoiden rivi-ilmoitukset julkaistaan 18.12. lehdessä jouluisissa kehyksissä. Ilmoituksen hinta on 15 e/ 4 riviä laskutettuna ja 10 e, jos se käydään maksamassa tasarahalla toimituksessa. Tervehdystekstin on oltava toimituksessa pe 13.12. klo 12 mennessä. Juhlapuhujana uh hlapuh hl hujana j kkirjailija irjailija Jenn Jenni Linturi, jonka teos Malmi, 1917 on ilmestynyt tänä syksynä. Ohjelman jälkeen kahvitarjoilu. pe 6.12. klo 15 vapaa pääsy Arto perhepäivä Päivän ohjelmaan kuuluvat ikiihana Disneyn Bambi-elokuva klo 13.30 ja 15 sekä kaurisaiheinen hauska sarvi- ja naamiotyöpaja. la 7.12. klo 13 16 vapaa pääsy juhla Kino Kaiku: Halonen Ohj j kolme Ohjaajan k l elokuvaa: l k K Karmapa jumaluuden kaksi tietä, Tynnyrimies ja Kohtaamisia Kuubassa. to 5.12. klo 18 vapaa pääsy Liput (09) 310 12000 ja Lippupalvelu Ala-Malmin tori 1 malmitalo.fi Esimerkki Tähtien tuiketta ja iloa joulun pyhiin Leena-mummille toivoo tenavat Puistolasta!

18 Kulttuuri Pupujussit veivät kuvakisan voiton Koillis-Helsingin Lähitiedon joulukorttikisan voitto on ratkennut. Voiton vei hieno piirustus metsän joulusta, tekijänä nimimerkki EL. Tuomaristo arvosti tekijän vaivannäköä tehdä joulukortti piirtäen ja aivan erityisesti silmiä miellytti taka-alalla pirteästi hymyilevä lumiukko. Hienoina pidettiin muitakin kisaan tulleita kuvia, esimerkiksi Sarita Heikuran valokuvassa pilvet synnyttävät oivaltavasti lumimaisen taustan etualan kuusille. Jette taas oli tehnyt taidokkaita asetelmia piparkakuista ja joulukoristeista. Myös monessa muussa kuvassa oli sommiteltu kauniita jouluisia asetelmia. Toimitus kiittää kaikkia osallistujia! Jokainen kisaan osallistunut saa Malmintorin kauppakeskuksen MV- Kuvat liikkeestä erityisalennuksen tilatessaan kilpailukuvistaan joulukortteja. Päävoitto, perhelippu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle Flamingo Span Vesipuistoon menee siis nimimerkille EL. Onnea voittajalle ja mukavia vesihetkiä Flamingon Vesipuistossa. TL TILITOIMISTOJA Kaikki kirjanpitotyöt, palkat ja veroilmoitukset ym. Puh. 389 4613 Mail ac@aclaurens.fi www.aclaurens.fi Eskolantie 12 14, 00720 Hki Kirjanpito ja muut hallintopalvelut tehokkaasti ja edullisesti, myös OSTOLASKUJEN SÄHKÖINEN KIERRÄTYS ja NETTIPALVELU Vilppulantie 10, Helsinki Puh. 010 425 0190 WinWin.fi HALUTAAN OSTAA Ostetaan liiketila Pohjois-Helsingistä 50 300m 2 Tarjoa rohkeasti! 050-556 7996 Elämä ilman Lähitietoa on turhan mietoa. PALVELUJA TARJOTAAN Kehärengas Oy www.keharengas.fi Uudet ja käytetyt renkaat ja vanteet edullisesti Jäähdytintie 24, Tattarisuo, Hki 77 P. 09 388 1345 ark. 9-17 huoltopalvelut 38 vuoden kokemuksella. Pyydä tarjous! Maatullinaukio 10 A 4.krs, 00750 Helsinki.ta ulin uolto. -puhelin: 09 3507720

Koillis-Helsingin Lähitieto 4.12.2013 19 AUTONASENNUS JA HUOLTO LAUKKANEN p. 09-347 4321, 0400-467 925 RATTITIE 20, Tattarisuo ark. 7.30-17 Määräaikaishuollot Ilmastointihuollot Pakokaasumittaukset, bensa 13 OBD-mittaukset 13 Katsastuskorjaukset Katsastuspalvelut Renkaiden vaihto alk. 20 Kausisäilytys 50 Eberspächer asennukset/myynti/huolto Sijaisauto Puutavara A. ÄIKÄS Oy PALVELEVA ASIANTUNTEVA PUUKAUPPA Akkutie 19, Tattarisuo, puh. 09 389 1596, 09 389 1582 Avoinna ark. 8-17, la. suljettu - Kaikki saha- ja höylätavarat - Paneelit Listat - Koristelistat - Mdf-listat - Maalatut listat - Ruskeat ja vihreät kestopuut - Rakennuslevyt - MEL-levyt - Levyjen määrämittasahaus - Puutavaran katkaisu ja kotiinkuljetus Makoto Oy Autojen lasit. Töillä 2v. takuu! Rengastyöt 25 Autojen sisäpesut Maunulassa Suonotkontie 4 00630 Helsinki Ota yhteyttä: 040 7351002 MITOIN KUIN MITOIN Uusi ilme keittiöön Ovet, tasot, rungot vetimet, saranat. ILMAINEN TARJOUS- JA MITTAUSPALVELU Soita: Erkki 0500 503 357 Mikko 040 9311466 ergadesign.fi OPTIKOT SILMÄLÄÄKÄRIT MALMILLA Arto Palkama, Antti Kuoppala, Janka Diemb, Hannu Uusitalo, Raimo Uusitalo Ajanvaraus ma pe 10 18, la 10 14 (kesäla sulj.) Puh. 044 731 7000, (09) 345 4292 MALMINTORIN SILMÄTUTKIMUSKESKUS Malminkauppatie 18 (Prisma) 2. krs (Samassa tilassa Optikko Sjöblom) SILMÄLÄÄKÄRIT MALMILLA Mikko Saari Antti Valtasaari AJANVARAUS Puh. 345 1727 Ark. 9-18, la 9-14 Malminkaari 15, Malmin Nova, katutaso Puh. (09) 345 1265 Kattoremontit Peltisepäntyöt Vesikourut Tikkaat -20% Lumiesteet www.uudenmaanpeltityo.fi 0400 453 959 TEHTAANMYYMÄLÄ: Jäspilänkatu 2 Kaikki kodin remontit edullisesti. P. 0400701 884 piimaja@koti.luukku.com OGELISSA Sirkku Laine AJANVARAUS Puh. 875 1868 Ark. 10-18, la 9-14 Kylänvanhimmantie 29 Liikekeskus Ogeli, katutaso Puh. (09) 875 1868 HAMMASLÄÄKÄRIT Malmin raitti 4 B 00700 Helsinki HYVINVOINTI MALMIN HAMMAS HAMMASLÄÄKÄRIT Tarja Metsäaro Majlis Paader Päivi Voutilainen Maria Renqvist Suuhygienistipalvelut Kelan suoraveloitus Malmin kauppatie 18, 4. krs Malmintorin liikekeskus P. 351 5015 www.malminhammas.com Hammashoito Kirurgiset hoidot Erikoishammasteknikko 25 vuotta Malmilla! Helsinki Koillis-Helsingin Lähitieto vuotta täyteen marraskuussa Juhlan kunniaksi tarjoamme vuoden loppuun asti: tarkastus ja optg yht.80 (Kela-korvauksen jälk., norm. 108 ) hampaiden valkaisu Zoom-menetelmällä 350 (norm. 450 ) Rapakiventie 10 F, 00710 Helsinki Puh. 09 387 2341 www.ph-hammasasema.fi ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRIT Jaana Hagstöm (limakalvosairaudet) Hemmo Kalsi (iensairaudet) Juha Paatsama (suu-ja leukakirurgia) Leo Tjäderhane (juurihoidot) Thomas Åberg (oikomishoidot) Tarjous: Hammastarkastus omavastuuosuus 25 Hammaslääkärit: Päivi Metsola Pertta Laaksonen Sanna Korpinen-Torkko Suuhygienisti: Tiina Kokko Puh. 09 345 3350 www.hammaskulmahelsinki.fi Kirkonkyläntie 3 A, II krs, 00700 Helsinki puh. (09) 347 8850 www.malmintorinhammas.fi Ilmoitusvaraukset myyntipäällikkö Jussi Haapasaari, puh. 050 595 3233, jussihaapasaari@lahitieto.fi HAMMASLÄÄKÄRIT Ari Kalliomäki Eeva Mäkinen Rami Sihvola Markku Vaarala SUUHYGIENISTIT Malminkaari 13 A 00700 HKI, Malmin Nova 4. krs. www.alamalminhammaslaakarit.fi puh. 3507050 Fysioterapia Lymfaterapia Kirkonkyläntie 8, 00700 Helsinki Puh. (09) 345 1551 Hieronta Akupunktio Lahjakortit Pihlajamäen Fysioterapia-hieronta-akupunktio Jalkojenhoito Fysioterapia Hieronta Lymfaterapia Yksilölliset tukipohjalliset Jalkahoitola PIRKKO PASANEN Puh. 09-374 1340 Malminraitti 4-6 (KATUTASO) REKISTERÖITY JALKOJENHOITAJA -myös jalka- ja kasvohoidot -myös kotikäyntejä Jouluksi myös lahjakortit läheiselle! Os. Graniittie 1 C (katutaso) Pihlajamäki (ostaria vastapäätä) Puh. 09-3879878 Tuorein Koillis-Helsingin Lähitieto -lehti löytyy lehtitelineistä Malmin Novan Citymarketin edestä, Malmintorin kauppakeskuksen toisesta kerroksesta Plaza Mocan kahvilan vierestä ja Kirkonkyläntien S-marketin aulasta. Jalkaterapiapalvelut T (09) 351 1100 www.askelma.fi Malmin kauppatie 18 Prisman talo, 3.krs. Kampaamo-Parturi Pirjo Löser Hiukset, tuo ihana tekosyy pikkujoulujuhlaan. Permis + leikkaus + sävy+fööni 85 Parturityö alk. 25 www.kampaamo-loser.fi 3858 375 040-831 9626 Vilppulantie 26 (sisäpihalla) Ala-Malmi Ark. 9-18, la 9-14, ke suljettu, ilta-aikoja sop. mukaan Asiakasparkki No 13 Bussit 74/77A/577 HEMMOTTELUA JOULUKIIREIDEN LOMASSA! HIUSTEN LEIKKAUS, SEKÄ RIPSIEN JA KULMIEN VÄRJÄYS YHT.59 (norm. 73 ) Meiltä myös toivotut lahjakortit ja hiustenhoitotuotteet! TERVETULOA! Parturi-Kampaamo KAMPAAMOT JA PARTURIT Kirkonkyläntie 3, Malmi P. 09 3855 878 Varaudu juhlakauteen! Kysy viimeisimmät tuulahdukset kampaajaltasi ja kokeile jotain uutta piristystä pimeyteen! Varaa aikasi ajoissa kätevästi vaikka netistä www.zois.fi tai soittamalla 093515981 Terveisin Sanna, Elina, Nelli, Tanja, Alex, Terhi, Sini ja Outi Kauppakeskus Malmin Nova Citymarketin alapuolella, Soidintie 1 Puh. 351 5981 www.zois.fi

ABONE Pizzeria Abone Siltamäen ostoskeskus Katso tarjoukset! www.pizzeriaabone.fi Soita Heti. 09-3463090 / 045-6565658 Puistolan Pizzapalvelu Oy P. 09-389 3636 www.pizzapalvelu.net Tuttu ja turvallinen! Kauneushoitola Mervi Lindroos Malminraitti 4 6, Helsinki p.(09) 345 2066 Eskolantie 5B, Helsinki p.(09) 347 2690 Ostaessasi lahjakortin saat tällä kupongilla hyvän mielen lahjan! HERKULLISEEN JUHLAPÖYTÄÄN K-CITYMARKET VANTAA TAMMISTOSTA! HINNAT VOIMASSA KE SU 4..8.12.2013, ELLEI TOISIN MAINITA. KEITTIÖN TARJOUKSET EI VOIMASSA SU. Sähköiset osoitteemme: www.k-citymarket.fi, www.facebook.com/kcmtammisto LAUANTAITARJOUS: Kuuma grillattu BROILERI raakapaino n. 1,2 kg Presidentti KAHVI 500 g ei gold label, Special blend tai Black label, 5,98/kg HK takuumurea naudan SISÄFILEE kokonaisena 5 95 kpl 2 99 25 pkt raj. 2 pkt/tal. 90 kg Aukioloajat: Ke-To 8-21, Pe Itsenäisyyspäivänä SULJETTU, La 8-21, Su 12-21 Tammiston keittiö: ERÄ! Tuore FASAANI kokonaisena, Suomi 17 95 2 kpl Fazer MAKEISRASIAT 320-350 g 8,55-9,35/kg 99 rs raj. 4 rs/tal. -40% HK naudan 10% JAUHELIHA 600 g 6,65 /kg Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,65 rs (11,08 /kg) 3 99 rs raj. 3 rs/tal. Tammiston keittiö: BROILERTASKU mozzarella-aurinkokuivattu tomaatti -täyte 18 95 39 kg Tammiston keittiö: KONJAKKIGRAAVI- ja KYLMÄSAVULOHI- VIIPALEET 90 kg ERÄ! Leroy tuore LOHIFILEE Norja 7 98 kg raj. 2 pkt/tal. Tamminen tuoresuolattu PIKKUKINKKU n. 1,5 kg luuton, Suomi 9 95 kg Carte D or JÄÄTELÖT 0,75-1 l 2,99-3,98/l 2 99 22 pkt raj. 2 pkt/tal. Vaasan tumma tai vaalea JOULULIMPPU 500 g 3,98/kg 1 69 49 kpl Tammiston keittiö: Oman uunin SAVUSTETTU LOHIFILEE ruodoton 90 kg Tuore KIRJOLOHENMÄTI 1 kg/prk 90 prk Valimotie KEHÄ lll Tuusulanväylä Puistola Tapaninkyläntie Tapanila Malmi KEHÄ l Meille on helppo tulla! VANTAA TAMMISTO Valimotie 9, 01510 Vantaa, puh. 010 538 3900 MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 17.11.-22.12. 12-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. alv. 24%) www.k-citymarket.fi Alko palvelee: ma-pe 9-20 la 9-18