Vuoden koira -kilpailujen säännöt Oriveden Seudun Koirakerho ry:n vuoden koira -kilpailuissa kilpaillaan näyttely-, agility-, toko-, palvelus-, pelastus- ja metsästyskoetuloksilla yhteensä yhdessätoista eri sarjassa. Kilpailut ovat avoimia kaikille kerhon jäsenille, ja niiden tarkoituksena on kannustaa jäseniä käyttämään koiriaan näyttelyissä, kokeissa ja kisoissa. Yleiset säännöt: 1. Nämä yleiset säännöt koskevat kaikkia Vuoden koira -kilpailuja, ja niitä tarkennetaan lajikohtaisissa säännöissä. 2. Kilpailukausi on kalenterivuosi. 3. Kilpailu on avoin OSKK:n jäsenille, jotka ovat huolehtineet jäsenmaksustaan. Jos koiran omistaja ei ole ollut jäsen koko vuotta, huomioidaan koiran tuloksista vain ne, jotka on saavutettu jäsenyyden aikana. 4. Kilpailu käsittää kaikki Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa järjestetyt viralliset näyttelyt, kokeet ja kilpailut ko. vuonna. 5. Kilpailutuloksista otetaan huomioon kunkin lajin kohdalla erikseeen määritelty määrä tuloksia. 6. Jäsenen tulee ilmoittaa saavutetut tulokset hallituksen määräämälle henkilölle hallituksen ilmoitettamaan aikaan mennessä. Kilpailujen säännöt ja ilmoittautumisien vastaanottaja yhteystietoineen sekä viimeinen ilmoittautumispäivä julkaistaan vuoden viimeisessä Orihaulehdessä. 7. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee olla kopiot virallisista dokumenteista, joista käy ilmi koiran saavuttamat tulokset (esim. kilpailukirja, arvostelulomake, linkki Kennelliiton tietokantaan tms.). 8. Jos koiralla on useampi omistaja, katsotaan omistajaksi henkilö, jonka luona koira asuu. 9. Voittaja kaiverruttaa koiran ja omistajan nimen sekä vuosiluvun kiertopalkintoon ja huolehtii palkinnon palauttamisesta seuraavaan vuosikokoukseen. 10. Palkinnot luovutetaan vuosikokouksen yhteydessä. Parhaiten sijoittuneet saavat kunniakirjat. 11. Palkinnon lahjoittaneella yksityishenkilöllä on oikeus muuttaa ko. kilpailun sääntöjä, ja muutokset voidaan tehdä vain hänen suostumuksellaan. 12. Palkinnot kiertävät, kunnes jäsenen omistama koira saa kolme perättäistä tai yhteensä viisi kiinnitystä samaan palkintoon. Uuden kiertopalkinnon hankkii OSKK. 13. Halutessaan OSSK:n hallitus voi päätöksellään antaa aktiiviselle nuorelle koiraharrastajalle kannustuspalkinnon.
Vuoden Agilitykoira Palkinnon lahjoittaja: Marika Vuori Vuoden agilitykoiran tittelistä kilpaillaan viidellä (5) vuoden aikana virallisista kilpailuista saavutetulla agilitykisatuloksella, joista yksi (1) voi olla hyppyradalta. Koiran tuloksista huomioidaan vain ne, jotka on kisattu edustaen Oriveden Seudun Koirakerho ry:tä, eli koiran ohjaajan lisenssin on oltava lunastettu Oriveden Seudun Koirakerhon nimissä. Koiralla voi olla useampi, kuin yksi ohjaaja. Pistelaskennassa huomioidaan koiran viisi tulosta ohjaajasta riippumatta. Kilpailuun osallistuvat kaikkien kokoluokkien koirat. Pisteitä saa taulukon mukaisesti kilpailussa saavutetun tuloksen perusteella tasoluokittain. Lisäpisteitä saa piirinmestaruuskilpailujen sijoista 1-3 sekä suomenmestaruuskilpailujen sijoista 1-10. Eniten pisteitä saanut koira voittaa. Tasatilanteessa ratkaistaan koirakoiden välinen paremmuus laskemalla yhteen kunkin kilpailun sijoitus suhteutettuna osanottajamäärään ja kertoimena käytetään tasoluokkaa. Eli tasatulokseen päädyttäessä lasketaan pisteet kustakin kilpailusta seuraavasti: (osanottajamäärä / sijoitus) tasoluokka= pistemäärä. Tasatilanteessa enemmän pisteitä saanut koira voittaa. Pisteet ilmoitetaan muodossa: Kilpailupaikka ja päivämäärä, tasoluokka, kilpailu, virhepisteet, osanottajamäärä, sijoitus, pisteet, sijoituksen suhdeluku tasatilanteessa(yhden desimaalin tarkkuudella). Esimerkki: Kilpailupaikka ja päivämäärä Lappeenranta 16.6.2017 tasoluokka kilpailu virhepisteet osanottajamäärä sijoitus pisteet sijoituksen suhdeluku 3 Agility A 0 188 39 30 14,5 Virhepisteet enintään. 3-luokka 2-luokka 1-luokka 0 30 20 10 5 20 10 5 10 10 5 3 15-> 5 3 1 Lisäpisteet arvokilpailusta Sijoitus PiirM SM 1 50 200 2 40 190 3 30 180 4 160 5 150 6 140 7 130 8 120 9 110 10 100
Vuoden Metsästyskoira Vuoden metsästyskoiran tittelistä kilpaillaan korkeintaan kolmella (3) vuoden aikana saavutetulla koetuloksella seuraavista kokeista: AJOK, BEAJ, DKAJ, DRAJ, HIRV, KAER, KAKE, KAME, KATU, KEAJ, LINT, LUTA-D, MEJÄ, MÄAJ, NOME, NOWT, SPME, SPVE ja VAHI, sekä korkeintaanyhdellä (1) hyväksytysti suoritetulla taipumus- tai sellaista vastaavalla kokeella, hirvikoirien jäljestämiskokeella (HIRV- J), käytännön metsästyskokeella (esim. LUME, NKM), luonnonluolan tarkastuksella (LUO) tai vesiriistakokeella (VERI). Kilpailussa huomioidaan koiran avoimessa ja voittajaluokassa saavuttamat tulokset. Yksiluokkaisissa ajokokeissa (AJOK, BEAJ, DKAJ, KEAJ ja MÄAJ) koiran tulokset lasketaan avoimen luokan tuloksiksi, kunnes se on saavuttanut ensimmäisen AVO1-tuloksen. Tämän jälkeen koiran tulokset lasketaan voittajaluokan tuloksiksi. Mahdollisesta aiemmin saavutetusta AVO1-tuloksesta on esitettävä dokumentti, kun koira ilmoitetaan kilpailuun. Luolakoirien taipumuskokeessa (LUTA-D) rinnastetaan kehitysasteet avoimen luokan tuloksiin kunnes koira on saavuttanut yhden kerran LUTBasteen. Tämän jälkeen tulokset rinnastetaan voittajaluokan tuloksiin. Mahdollisesta aiemmin saavutetusta LUTB-asteesta on esitettävä dokumentti, kun koira ilmoitetaan kilpailuun. Hyväksytty vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskoe (VAHI1) rinnastetaan VOI1-tulokseksi. Rodunomaisella kokeella tarkoitetaan koemuotoa, jossa koiran on mahdollista rotunsa puolesta käyttövalioitua. Rodunomaisesta kokeesta koiralle lasketaan yksi (1) piste enemmän kuin muista kokeista. Pisteiden mennessä tasan ratkaistaan voittaja korkeamman luokan tulosten paremmuudella.
Vuoden Näyttelykoira Palkinnon lahoittaja: Maarit Kultala, kennel Quinevere's Vuoden näyttelykoiran tittelistä kilpaillaan korkeintaan kolmella (3) vuoden aikana saavutetulla näyttelytuloksella. OSKK:n järjestämä virallinen kansallinen näyttely arvostetaan kansainväliseksi näyttelyksi.
Vuoden Kasvattaja Pokaalin saa vuodeksi kerrallaan haltuunsa kasvattaja, joka esittämillään korkeintaan kolmella (3) kasvattajaryhmällä saa eniten pisteitä. Jos pisteet menevät tasan, ratkaisevat kasvattajien ko. näyttelyissä saamat CACIBIT, vara-cacibit, sertit, varasertit sekä erinomaiset
Näyttelypentupokaali Palkinnon lahjoittaja: Maila ja Sini-Marja Sistonen, Kennel Kitty's Kiss Pentupokaalista kilpaillaan korkeintaan kolmella (3) pennun epäivirallisissa pentuluokissa saavuttamalla näyttelytuloksella.
Veteraanipokaali Palkinnon lahjoittaja: Hanna Ja Ritva Vuori, Kennel Villishills Veteraanipokaalista kilpaillaan korkeintaan kolmella (3) veteraanikoiran saavuttamalla näyttelytuloksella.
Vuoden Palveluskoira Vuoden palveluskoiran tittelistä kilpaillaan korkeintaan kolmella (3) virallisen palveluskoiratai pelastuskoirakokeen tuloksella. Kokeeseen osallistumisesta saa aina yhden pisteen, riippumatta siitä, saako koirakko koulutustunnusta. Piirinmestaruus- (PM) ja Suomenmestaruuskisoista (SM) saa sijoituksista 1. 3. lisäpisteitä. PISTETAULUKOT
Vuoden Rally-tokokoira Vuoden rally-tokokoiran tittelistä kilpaillaan korkeintaan kolmella (3) koiran kokeessa saavuttamalla tuloksella. Jos useammalla koiralla on kokoeista sama pistemäärä, voittaa korkeammassa luokassa kilpaileva koira. Jos useampi koira päätyy tasapisteisiin ja niiden kilpailuluokka on sama, voittaa paremman pistekeskiarvon saanut koira.
Vuoden TOKO-koira Vuoden toko-koiran tittelistä kilpaillaan korkeintaan kolmella (3) koiran virallisessa kokeessa saavuttamalla tuloksella. Jos koirilla on sama pistemäärä, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Mikäli koirat ovat samassa luokassa, voittaa koira, joka on saanut useimmin 10 pistettä liikkeistään.
Vuoden Tottelijatulokas Palkinnon lahjoittaja: Raija Porrasniitty Pokaali on kannustuspalkinto. Osallistumisoikeus on koirilla, joiden rodulla ei ole oikeutta kilpailla palveluskoirakisoissa ja jotka eivät ennen ko. vuotta ole kilpailleet virallisissa tottelevaisuuskokeissa. Mukaan lasketaan vain ALO ja AVO luokan tulokset (enintään 2 koetta). Jos pisteet menevät tasan, korkeammassa luokassa kilpaileva voittaa. Jos vieläkin on tasatilanne, tulokset ratkaisevat.
Vuoden Vetokoira Vuoden vetokoira- kilpailuun lasketaan pisteitä kaikista VUL:n ja SPKL:n virallisista valjakkokilpailuista, sekä talvi- että sulanmaan lajeista. Yhden koiran pisteet koostuvat enintään viiden kilpailun kokonaispisteistä.