PAISTINKÄÄNTÄJIEN SUURKAPITULI Keskitytään oleelliseen SAN SEBASTIAN TAMPEREELLA 2013 www.rotisseurs.fi
SAN SEBASTIAN TAMPEREELLA 2013 Arvoisat paistinkääntäjäystävät, Estimados Rôtisseur amigos! Muutaman vuoden tauon jälkeen minulla on suuri ilo ja kunnia kutsua teidät vieraiksi Tampereen voutikunnan järjestämään Tamperrada Suurkapituliin 23. 24. elokuuta 2013. Tulevaan suurkapituliin olemme suunnitelleet jotakin aivan uutta. Sen arvokkaimmat osat installointi ja Grand Dîner toteutetaan perinteiden mukaan, mutta muilta osin salaisuuden verhoa voidaan tässä vaiheessa hieman raottaa: Kapitulin teema mukailee San Sebastianin maailmankuulua Tamborrada-fi estaa, joka on baskilaisen gastronomian juhlaa! Sitä tulee olemaan myös Tamperradan perjantai-ilta! Tamperradasta parhaiten nauttii, kun heittäytyy täysillä mukaan karnevaaliin, sen vallattomuuteen ja hauskanpitoon, silti keskittyen olennaisimpaan eli huikeisiin gastronomisiin elämyksiin. Myös lauantain kaikissa aterioissa on baskilaisen gastronomian vaikutteita. Tamperrada Suurkapituli huipentuu lauantai-iltana uusien jäsenten installointiin Tampereen yliopiston juhlasalissa ja sen jälkeiseen juhlaillalliseen yliopiston päärakennuksen ylälämpiössä, jonka suuresta lasiseinästä avautuu maisema Tampereen elokuiseen kuutamoon. Tervetuloa rakkaat ystävät Bienvenidos queridos amigos! Tampereen voutineuvoston puolesta Ilkka Säteri Bailli de Tampere Tampereen aluevouti 2 TAMPEREEN VOUTINEUVOSTO Jos sinulle tulee kapituliasioissa kysyttävää, ota yhteyttä: Ilkka Säteri, Bailli Régional de Tampere 050 568 5327 tampere@rotisseurs.fi Mikko Reinikka, Vice-Chancelier 040 5669 504 mikko.reinikka@alberthall.fi Anu Meuronen, Vice-Chargée de Presse 0400 922 957 anu.meuronen@meuro-tech.fi Petteri Karjarinta, Vice-Argentier 040 5834 148 petteri.karjarinta@metso.com Allan Lindberg, Vice-Conseiller Gastronomique 0400 625 856 allan.lindberg@iki.fi Mika Roito, Vice-Conseiller Culinaire 040 5948 610 mika.roito@bertha.fi Christina Suominen, Vice-Echanson, 040 5675 756 christina@ravintola-c.fi 3
TAMPERRADA 2013 ALUSTAVA OHJELMA Perjantai 23. elokuuta 2013 Ilmoittautuminen klo 12 18 Sokos Hotel Ilves Klo 19 kokoontuminen Keskustorille kokkitakkeihin ja käätyihin pukeutuneena. Klo 20 Dîner Amical. Siirrymme joukkona Kauppahalliin, jossa Tamperrada Fiesta alkaa. Nautimme huikeita pintxosherkkuja, asturialaista siideriä ja espanjalaisia viinejä. Dîner Amical puketumiskoodi: kokkitakki, käädyt. Kokkitakin kokonumero kysytään ilmoittaumisen yhteydessä ja takki sisältyy kapitulin hintaan. Lauantai 24. elokuuta 2013 Jälki-ilmoittautuminen klo 9 12 Sokos Hotel Ilves klo 12 lounas; valinnaisesti pääruokana kala tai liha - pääruokana liha, lounas nautitaan Ravintola Saludissa - pääruokana kala, lounas nautitaan Ilves Ballroomissa Lounaat valitaan ilmoittaumisen yhteydessä ilmoittaumisjärjestyksessä. Lounaalla pukeutumiskoodi: pikkutakki, solmio, käädyt. klo 17.00 Uusien jäsenten installointi - Tampereen yliopiston juhlasali klo 18.30 Tervetulomaljana Cava klo 19.00 Grand Dîner teemana baskikeittiö - Tampereen yliopiston ylälämpiö, Juvenes Juhlapalvelu klo 22.00 Yöbaari aukeaa, musiikkiohjelmaa klo 24.00 Yöruoka Installoinnin ja Grand Dînerin pukeutumiskoodi: smokki tai tumma puku ja käädyt. Ilmoittautuminen toukokuussa 2013 www.rotisseurs.fi Tamperrada Suurkapituliin mahtuu 350 vierasta. Viikon aikana suurelle yleisölle tarjonnassa mm. 10 ravintolan välinen pintxos-kilpailu. Tule siis Tampereelle vaikka koko viikoksi! 4 5
HERKKUSUILLE! Suurkapituliin osallistujille Rôtisseurs-kortilla 8 ruokalajin yllätysmenu 70 Varaa pöytäsi pian! RAVINTOLA HELLA & HUONE Salhojankatu 48 33500 Tampere www.hellajahuone.fi ravintola@hellajahuone.fi puh. 010 322 3898 TAMPERRADA 2013 SOPIMUSHOTELLI SOKOS HOTEL ILVES Tamperrada-kapitulin sopimushotellina toimii Sokos Hotel Ilves, jonne jokainen tekee itse haluamansa hotellivarauksen suoraan. Olemme neuvotelleet valmiiksi huonekiintiön ja hinnan, mutta kapitulivieras huolehtii itse varauksesta ja huoneen maksusta suoraan hotelliin. Erikoishinnan saa mainitsemalla varauksen yhteydessä kiintiötunnuksen Chaîne des Rôtisseurs Tampere. Kahden hengen huonetta varattaessa tulee ilmoittaa molempien majoittujien nimet. Huonehinta / vrk 108 euroa / 1-hengen Standard-huone / vrk 118 euroa / 2-hengen Standard-huone / vrk 128 euroa / 1-hengen Superior-huone / vrk 138 euroa / 2-hengen Superior-huone / vrk Huonevaraukset tehdäänsokos Hotellien keskusmyyntipalveluun ma-pe klo 08.00 20.00 puh. 020 1234 600 tai sähköposti: sokos.hotels@sok.fi tai suoraan hotellin vastaanottoon: Sokos Hotel Ilves, Hatanpään valtatie 1, puh 020 1234 631 ilves.tampere@sokoshotels.fi Erikoishinnat voimassa, kun varaus tehdään 31.5.2013 mennessä. Kiintiön umpeutumisen jälkeen tulleisiin varauksiin sovelletaan päivän hintaa. 6 7
SAN SEBASTIAN, GASTRONOMISEN MAAILMAN PÄÄKAUPUNKI La Tamborradaa juhlitaan joka vuosi 20. tammikuuta, aina San Sebastianin päivänä. Juhla alkaa yöllä klo 00.00 San Sebastianin vanhan kaupungin keskusaukiolla. Kellotornin lyöntien jälkeen alkaa lukuisten orkestereiden musisointi ja kansa juhlii vanhan kaupungin kymmenissä pintxos-ravintoloissa. Fiesta kestää tasan 24 tuntia ja päätösseremoniat vietetään samaisella keskusaukiolla. Koko kaupunki on pukeutuneena kokkitakkeihin tai kokkihattuihin, millä kunnioitetaan San Sebastianin gastronomisia perinteitä ja baskiruoan ainutlaatuisuutta. La Tamborradan kerrotaan alkaneen vuonna 1720, kun paikallinen leipuri oli täyttämässä tynnyreitä vedellä San Vicenten kirkon läheisellä lähteellä. Täyttäessään tynnyreitä leipuri lauloi ajankulukseen ja ryhmä ohikulkevia teinityttöjä pysähtyi rummuttamaan vesitynnyreitä laulun tahtiin. Nykyisin tuhannet rummut jatkavat tuota jammailusessiota 24 tunnin fi estan aikana. Vuonna 1861 baskisäveltäjä Raimundo Sarriegui sävelsi teoksen San Sebastianin marssi, joka on fi estan yksi pääkappaleita. Kunnianosoituksena säveltäjälle orkesterit käyvät musisoimassa Sarrieguin patsaan luona Tamborradan aikana. 9
San Sebastianissa on kymmenittäin yksityisiä kokkiklubeja, joiden vuosittainen pääjuhla on La Tamborrada. Klubien jäsenet marssivat vanhan kaupungin katuja rumpujen tahtiin ja leikkimielisesti kilpailevat eri klubien kanssa parhaan orkesterin tittelistä. Samalla tietysti muistetaan nauttia huikeasta valikoimasta notkuvia pintxos-pöytiä. Ainutlaatuinen tunnelma vie mukanaan. Tampereen voutineuvoston jäseniä on vieraillut jo useana vuonna San Sebastianin Tamborradassa. Innostus, jolla pieni Turun kokoinen kaupunki juhlii gastronomisia perinteitään kaikkien kaupunkilaisten osallistuessa, on niin mahtava kokemus, että voutineuvosto halusi tuoda teeman myös Tampereelle. Onhan Tampere nykyisin Suomen mielenkiintoisin gastronominen kaupunki, jossa on lukuisia huippuravintoloita ja edistyksellisiä luovia kokkeja. Food is Art in Tampere. Tampereen oma Tamperrada on kunnianosoitus hyvälle ruoalle ja toivottavasti siitä tulee meillekin uusi joka vuotinen perinne. Tampere on Suomen San Sebastian! Mikko Reinikka, Vice-Chancelier RAVINTOLA MASUUNI Hatanpään valtatie 1, Tampere puh. (03) 5698 6121 www.ravintolamasuuni.com 11
PUUHIILIGRILLI Suomen paras espanjalainen ravintola Pintxos grillatusta hanhen maksasta Foie a la plancha. Ainoana Suomessa, tuoreena Espanjan Burgosista tulevan Nuestro Wagyu -tilan maailman laadukkaimman pihvikarjan sisäfilettä. Suussa sulavan mureaa. Pihvi grillataan Josper-puuhiiligrillissä. Tule maistamaan! Baarien pöydät notkuvat taitavasti rakennetuista herkuista. Pöytävaraukset 020 741 2121 Tuomiokirkonkatu 19, Tampere salud@salud.fi Helsinkiläisiä ja tamperelaisia rotissöörejä San Sebastianin Tamborradassa. 12 13
Kysy oman paikkakuntasi kilpiravintolasta tai kilpiherkusta. Paistinkääntäjien LuomuOlut Tamborrada on kaikkien kaupunkilaisten juhla. pils-tyyppinen suodattamaton pohjahiivaolut valmistettu suomalaisista raaka-aineista III-olut, tilavuus-% 4,5, pakkaus 24 plo x 0,33 l Myynnissä kilpiravintoloissa ja -herkuissa! Voit tilata tukusta myös kotiisi! Herkullinen ja tyylikäs olut juhliisi. Tee vuotikuntasi kanssa yhteistilaus. Hinta vapaasti Tampereella 1,95 plo + pantti (sis. alv) Iberico-possua tullaan näkemään Grand Dînerin lautasella. Soita ja tilaa (03) 263 4400 Lumpeenkatu 4 33900 Tampere tampere@pm-juomatukku.fi pm-juomatukku.fi 14 15
Los Percebes de Galicia on hinnaltaan ostereiden arvoinen meren herkku. Ainutlaatuinen 1900-luvun alun sympaattinen kaunotar Grand Hotel Tammer, Tampereen ensimmäinen hotelli, tarjoaa vierailleen nautinnollisia hetkiä. Ainutlaatuiset puitteet kätkevät sisäänsä paljon mielenkiintoista historiaa ja tarinoita, mutta hotelli on tiukasti kiinni tässä päivässä tuotteillaan, lämminhenkisellä palvelullaan ja runsailla tapahtumillaan. Siksi Grand Hotel Tammer on täydellinen valinta juhla- tai kokoustilaksi tärkeisiin hetkiin. Pintxoksien tekemisessä vain kokin luovuus on rajana. Ravintola Tammer, Satakunnankatu 13, Tampere www.ravintolatammer.com p. 020 1234 630, sales.tampere@sokoshotels.fi Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 /puh + 0,07 /min. Matkapuhelimesta 0,0828 /puh + 0,17 /min. 17
www.ravintola-c.fi Luomua ja läheltä hyvän viinin ja palvelun kera Illallinen 17 24 Rautatienkatu 20 Puh. 010 617 9760 c@ravintola-c.fi GASTRONOMIAAN ERIKOISTUNUT MAINOSTOIMISTO powered by Albert Hall MENESTYSTARINOITA YLI 20 VUOTTA Soita 040 5669 504 mikko.reinikka@alberthall.fi gastronomy.fi alberthall.fi 18 TAMPERRADA 2013 ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TOUKOKUUSSA Ilmoittautuminen Tamperrada-suurkapituliin alkaa toukokuussa 2013 nettisivuilla www.rotisseurs.fi. Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostiisi laskun, joka on maksettava laskussa olevaan eräpäivään mennessä, jotta osallistumisesi kapituliin varmistuu. Paikkoja meillä on vain 350, joten kapitulimme täyttyy varmasti nopeasti. Huom! Jos laskua EI OLE MAKSETTU eräpäivään mennessä, ilmoittautumisesi ei ole voimassa, vaan paikkasi menee jonossa seuraavalle. PAIKKASI VARMISTUU VASTA KUN SAAMASI LASKU ON MAKSETTU ERÄPÄIVÄÄN MENNESSÄ. Suurelle yleisölle suunnatut koko viikon tapahtumat löydät nettisivuilta www.tamperrada.fi.
PALVELEVA JA EDULLINEN LIHAKAUPPA ELOVAINIOSSA San Sebastianin asukkaat kokoontuvat Tamborradan avajaisiin keskiyöllä. Katso tarjouksemme: www.lihanmestarit.fi Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 Elotie 8, Elovainio 33470 Ylöjärvi Puh. 0207 810 500 OIKEA OSA ATERIAA Tulevaisuuden baskikokkeja harjoittelemassa Tamborradan rytmejä. www.meiranova.fi nettitilaus.meiranova.fi Pikku huikopalaa... Näitä on tarjolla San Sebastianissa ihan joka päivä! 20 21
TAMPEREEN VOUTIKUNNAN KILPIYRITYKSET Ravinteli Bertha (Rautatienkatu 14). Rehellinen ruuan valmistustapa ja aidot maut on se meidän juttu. www.bertha.fi Ravintola Bodega Salud (Tuomiokirkonkatu 19). Espanjalaisravintola tunnetaan maukkaista pihveistään, eksoottisista herkuistaan, raikkaista salaateista sekä huippuviineistään. www.salud.fi Ravintola C (Rautatienkatu 20). C yhdistää ruoan, viinin ja huomaavaisen palvelun. C:n ruoka luodaan viiniä ja ruokailijaa varten. Mielenkiintoisia viinejä ja niihin sointuvia makuja. www.ravintola-c.fi Ravintola Finlaysonin Palatsi (Kuninkaankatu 1). Vuonna 1898 valmistunut historiaa huokuva Finlaysonin Palatsi sijaitsee Wilhelm von Nottbeckin puistossa. www.fi nlaysoninpalatsi.com Ravintola Hella&Huone (Salhojankatu 48). Keittiömme ajatus pohjautuu ranskalaiseen ruokakulttuuriin, jossa myös skandinaavisuus, raikkaus ja selkeys ovat avainsanoja. www.hellajahuone.fi Ravintola Henriks (Satamakatu 7). Selkeälinjainen ravintola Tampereen keskustassa. Keittiö hyödyntää pientilojen laadukkaita raakaaineita ja ruokalista vaihtuu sesongin mukaan. www.henriks.fi Ravintola Masuuni (Hotel Ilves). Tunnelmallinen ja lämminhenkinen ravintola, joka tarjoaa ruokafi losofi ansa mukaisia hyviä annoksia huolellisesti ja oikein valmistettuna. www.ravintolamasuuni.com Ravintola Näsinneula (Särkänniemi). Ravintola kaupungin yläpuolella. Tunnetaan klassisesta ja kokeilevasta keittiöstään sekä suussasulavista kausiherkuistaan. www.nasinneula.fi Ravintola Paakari (Ruutanantie 3, Kangasala). 1912 valmistuneessa vanhassa postissa toimiva ravintola, jonka alakerrassa oma leipomo. www.ravintolapaakari.com Ravintola Tammer (Satakunnankatu 13). Tilausravintola Tammer sijaitsee perinteikkäässä Sokos Hotel Tammerissa, jonka historiallinen miljöö on peräisin 1920-luvulta. www.ravintolatammer.com Ravintola Tiiliholvi (Kauppakatu 10). Punatiiliholvinen kellariravintola, jonka vuodenajoittain vaihtuva menu käsittää sekä suomalaisen että eurooppalaisen keittiön. www.tiiliholvi.fi Ravintola Villa Hakkari (Kuokkalantie 5, Lempäälä). Sesongin parhaita raaka-aineita eurooppalaiseen tyyliin valmistettuna. Lisäksi idylliset juhla- ja kokoustilat. www.villahakkari.fi Juvenes Juhlapalvelu (Yliopistonkatu 56). Suomen ensimmäinen juhlapalveluyritys, jolle on myönnetty Rôtisseurs-kilpi. www.juvenes.fi Kalaherkut Oy Nygrén (Hämeenkatu 19, Kauppahalli). Kalakauppa, jossa tarjonnan laajuus ja monipuolisuus sekä asiantuntemus ovat vailla vertaa. Valikoimissa useita kymmeniä kalaherkkuja ja eksoottisia äyriäisiä. www.kalaherkut.fi Sokos Herkku Tampere (Hämeenkatu 21). Laajentunut ja täysin uudistettu Sokos Herkku tarjoaa aitoja makuja luomu- ja lähiruoasta aina etnisiin elämyksiin. www.sokos.fi Stockmann Herkku Tampere (Hämeenkatu 2). Laaja tarjonta kotimaisia herkkuja ja ulkolaisia tuontituotteita. www.stockmann.fi 22 23
Luottokumppanisi arjessa ja juhlassa Juveneksen joustavien palveluiden avulla tilaisuudestasi tulee ikimuistoinen. Isot ja pienet tilaisuudet ja perhejuhlat Monipuoliset juhla-, kokous- ja saunatilat Herkulliset lounas-, juhla- ja kokoustarjoilut Idyllinen ja intiimi á la carte-ravintola Vaihmalantie 144 Lempäälä 020 766 1810 vaihmalanhovi.fi facebook.com/vaihmalanhovi Elämykselliset ohjelmapalvelut Ota yhteyttä puh. 0207 600 300 juhlapalvelu@juvenes.fi Juvenes Juhlapalvelut 24 25
SOKOS - täyden palvelun tavaratalo Makuelämyksiä tämän päivän tekijöiltä Sokos Herkku - suun ja silmän iloksi. Laajentunut ja täysin uudistettu Sokos Herkku tarjoaa aitoja makuja luomu- ja lähiruoasta aina etnisiin elämyksiin. SOKOS HERKKU NIMENSÄ VEROINEN. Kauneuden tekijöiltä Askarruttaako ihonhoito, kaipaatko apua meikkaukseen? Kauneusneuvojamme auttavat! Varaa aika maksuttomaan kauneusneuvontaan osoitteesta sokos.fi tai p. 010 767 0904 Sokos T www.sokos.fi