Kuntatiedote 6 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa KUNNAN KESKUSHALLINTO TIEDOTTAA Kunnanvirasto on suljettu seuraavina aikoina: 27.12.-29.12.2017 2.-5.1.2018 KESKUSVAALILAUTAKUNTA TIEDOTTAA PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalissa äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään ensimmäisen vaalin vaalipäivänä (28.1.2018) täyttää 18 vuotta. Väestörekisterikeskus laatii jokaiselle äänioikeusrekisteriin otetulle henkilölle kaksi ilmoituskorttia ja lähettää kortit yhdessä kirjekuoressa viimeistään torstaina 4.1.2018. Toinen ilmoituskortti on presidentinvaalin ensimmäistä vaalia varten ja toinen mahdollista toista vaalia varten. Ilmoituskortin puuttuminen ei kuitenkaan estä äänioikeutettua äänestämästä. Äänioikeutettu voi valintansa mukaan äänestää joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Äänioikeutta ei saa käyttää asiamiehen välityksellä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Luettelo ennakkoäänestyspaikoista löytyy osoitteesta www.vaalit.fi. Vaalipäivänä henkilö voi äänestää vain siinä äänestysalueessa (äänestyspaikassa), joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen ja joka mainitaan hänelle postitetussa ilmoituskortissa. Henkilöllisyyden todistaminen Ennakkoäänestyksessä ja vaalipäivien äänestyksessä äänestäjä on velvollinen esittämään selvityksen henkilöllisyydestään. Poliisilaitokselta saa kotikunnasta riippumatta tarvittaessa maksutta äänestämistä varten väliaikaisen henkilökortin, jos henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa. Vaalipäivän äänestys Ensimmäisen vaalin vaalipäivä on sunnuntaina 28.1.2018. Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.2018. Vaalipäivän äänestyspaikkana Karviassa on Kunnantalo, valtuustosali, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 Karvia. Äänestyspaikka on avoinna klo 9.00-20.00. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys järjestetään: ensimmäisessä vaalissa ajalla 17. 23.1.2018 ja mahdollisessa toisessa vaalissa ajalla 31.1. 6.2.2018 Karvian kunnassa on yksi yleinen ennakkoäänestyspaikka (nimi: Karvian kunnantalo), joka sijaitsee kunnantalolla lautakuntien kokoushuoneessa, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 Karvia. Yleisen ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat molemmissa vaaleissa ovat seuraavat: keskiviikko perjantai 9-18 lauantai sunnuntai 11-15 maanantai tiistai 9-20 Kotiäänestys Henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- ja ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan kotikunnassaan. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi myös tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Ilmoittautuminen kotiäänestykseen tapahtuu Karvian keskusvaalilautakunnalle joko kirjallisesti, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 KARVIA tai puhelimitse kunnantalon neuvontaan viimeistään alla mainittuina aikoina, puh. 02-572 790. ensimmäisessä vaalissa viimeistään tiistaina 16.1.2018 ennen klo 16.00 ja mahdollisessa toisessa vaalissa viimeistään tiistaina 30.1.2018 ennen klo 16.00 Ilmoittautumislomakkeita kotiäänestykseen saa kunnantalon neuvonnasta. Laitosäänestys Laitosäänestys suoritetaan Karviassa seuraavissa laitoksissa: Iltaruskon palvelukeskus, osoite Iltaruskonkatu 7, 39930 Karvia sekä Palvelukoti Syreeni, osoite Iltaruskonkatu 3, 39930 Karvia Äänestyksen ajankohdasta ilmoitetaan erikseen kyseisissä laitoksissa julkisella kuulutuksella. Ulkomainonta Kunnan keskustassa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla vaalimainokset saadaan asettaa kunnan pystyttämiin tauluihin kirkonkylän koulun tienpuoleisen aitauksen ja kevyenliikenteen väylän väliselle alueelle. Presidentinvaalin ulkomainonta saadaan aloittaa keskiviikkona 10.1.2018. Aloittamisajankohtaa suositellaan noudatettavaksi myös haja-asutusalueella. Vaalimainospaikoista ei peritä maksua.
Karvian Kirjasto Vuoden viimeinen satutunti alle kouluikäisille lapsille 15.12. klo 9.30. Kesto n. 30 min. Tervetuloa, lapset ja lapsenmieliset! Poikkeuksia aukioloajoissa: kirjasto suljettu 25. 26.12. ja 1.1.2018. Loppiaisaattona pe 5.1. avoinna klo 11 15. Satakirjastojen lainauspalveluissa on tilapäisiä rajoituksia joulukuussa 2017 Rajoitukset johtuvat uuden lainausjärjestelmän käyttöönotosta. Lainauspalvelut muuttuvat normaaleiksi 18.12. Verkkokirjasto on pois käytöstä 1.1.2018 asti. Lainat voi uusia ja varauksia tehdä ottamalla yhteyttä kirjastoon. Tervetuloa! Vapaa-ajanpalvelut KARVIAN JUMPAT JOULUTAUOLLA! Liikuntaneuvoja Tiina Koski jää äitiyslomalle, sijaisena toimii Sanna Perälä. Liikuntaryhmiä käynnistellään vuoden alkupuolella, tarkemmasta aikataulusta ilmoitellaan kunnan nettisivuilla ja liikuntatoimen Facebookissa! Karvian liikuntapalvelut LAVIS LAVATANSSIJUMPPA jatkuu loppiaisen jälkeen palloilusalissa maanantaisin klo 15-15.45 sekä torstaisin klo 19-20. Ohjauksen hinta 4 /kerta. Vetäjänä toimii Sari Penttilä, jolta lisätietoja 040 8400 869. Karvian liikuntapalvelut Nuorisotyöntekijä Jonna Haavisto aloittaa nuorisotyöntekijänä Karviassa tammikuun loppupuolella. Työaika on 1pv viikossa, nuorisotyötä käynnistetään yhteistyössä koulun kanssa. Toivomuksia ja ideoita nuorisolle suunnatusta ohjelmasta voi lähettää Jonnalle jo nyt: jonna.haavisto@jamijarvi.fi FACEBOOK: @nuorisotoimikarviajamijarvi Nuorisotyöntekijä Jonna Haavisto INSTAGRAM: @jamijarvikarvianuoriso Nuorisotyöntekijä Jonna Alle 29-vuotias nuori, jolla ei ole työtä tai koulutusta! Nyt on aika siirtää katse tulevaisuuteen, joten ole yhteydessä Jonnaan ja mietitään yhdessä millaisia palveluita sinulle on tarjolla! Kohtaamispaikka Kaipaatko mielekästä tekemistä, toisten seuraa tai tukea arkeen? Oletko yksinäinen tai työtön? UUSI MATALAN KYNNYKSEN KOHTAA- MISPAIKKATOIMINTA KÄYNNISTYY KARVIASSA Finfami Satakunta ry, Tukiranka ry, Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry ja Porin Sininauha ry aloittavat yhteistyössä Karvian kunnan kanssa 5000 tekoa hankkeen ja avaavat uuden matalan kynnyksen kohtaamispaikan kaikille kuntalaisille. Tarjoamme vertaistukea, monenlaista ryhmätoimintaa, opastusta arkeen liittyvissä asioissa ja yhdessä tekemistä. Kohtaamispaikkaan voit tulla myös juomaan kahvia, vaihtamaan kuulumisia tai tutustumaan uusiin ihmisiin. Toiminta käynnistyy vuoden 2018 alkupuolella kunnantalon tiloissa. Esittävien taiteiden katsomo TALKOOKUTSU! Esittävien taiteiden katsomon rakennustyöt jatkuvat Kantin vanhan koulun pihapiirissä. Runkotöiden valmistuttua sisäpuolisissa töissä tarvitaan talvenkin aikana kaikenlaisia tekijöitä, lähde siis ihmeessä mukaan! Ennakkoilmoittautumiset ja kysymykset voi esittää Joni Vainionpäälle (050 322 3554) tai Kaija Kankaalle (040 715 0351) JOKIPIRTILLE KULKEMINEN Oikaiseminen Jokipirtille Kantin koulun pihan kautta on rakennustyömaan vuoksi kielletty! Rakennustyömaalla on monenlaisia vaaroja eikä ulkopuolisten henkilöiden oleskelu alueella ole sallittu. Kulku Jokipirtille vain Lentokentäntien kautta! Lentokentäntie Skanssintie Kauraharjuntie JOKIPIRTTI KULKUREITTI Karviantie TYÖMAA-ALUE
A s u ja yr itä K arvia s sa Elinkeinoasiamiehen palveluista Elinkeinoasiamies Matti Arkko palaa kuntaan takaisin vuoden 2018 alussa Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskuksen toiminnan päättymisen myötä. Elinkeinoasiamies on yrittäjien tavattavissa kunnassa arkipäivisin, sopimuksen mukaan myös yrityskäyntejä. Monipuoliset elinkeinopalvelut ovat helposti saavutettavissa ja helposti lähestyttäviä. Palvelut kattavat yrityksen koko elinkaaren yrityksen perustamisesta omistajanvaihdokseen asti. Rahoitusneuvontaa annetaan ELY-keskuksen, Tekesin, Finnveran palveluihin ja tukiin sekä Te-toimiston starttirahahakuun. Neuvontaa myös yrityskauppoihin ja sukupolvenvaihdoksiin sekä kansainvälistymiseen, näitä palveluja tuotetaan tarvittavien yhteistyökumppaneiden kanssa. Teemme yrittäjän kanssa tarvittavat asiakirjat, useimmiten liiketoimintasuunnitelman ja talouslaskelmat tarpeen mukaan hakemuksien liitteeksi. Opastusta annetaan myös uuden suomi.fi verkkopalveluihin netissä. Käytössämme on myös laaja yhteistyöverkosto asiakkaidemme hyväksi. Palvelumme ovat maksuttomia ja olemme asiakkaidemme asioista vaitiolovelvollisia. Kunta edesauttaa yrityksiä osaavan työvoiman saatavuudessa, ja työnvälityksessä kunnan yrittäjille. Yhteystiedot Matti Arkko p. 044 772 7514, matti.arkko@karvia.fi Myytävänä SARVELAN koulukiinteistö! Karvian kunta myy Sarvelan kyläkoulun kiinteistön. Yli 8400 m2:n tontti, jolla sijaitsee noin 930m2 koulurakennus, autokatos ja leikkipuisto, jokirannassa myös huvimaja/grillikota Koulurakennuksessa useita eri kokoisia luokkahuoneita, joista osa suoraan asuinkäyttöön soveltuvia Tilat muokattavissa eri tarpeiden mukaan Soveltuu esimerkiksi matkailu- tai perhekotitoimintaan Myyntiesite löytyy kunnan kotisivuilta! Myytävänä SARAN koulukiinteistö! Noin 1ha:n tontti, jolla sijaitsee 670m2 koulurakennus, autotalli/varasto ja leikkipuisto Koulurakennuksessa useita eri kokoisia luokkahuoneita, rakennuksen eteläpäädyssä kaksi asuntoa, joissa toimii päiväkoti (voisi jäädä toistaiseksi vuokralle rakennukseen) Tilat soveltuvat monenlaiseen yritystoimintaan Myyntiesite löytyy kunnan kotisivuilta! Koulukiinteistöt myydään tarjousten perusteella, myyjänä Karvian kunta. Lisätietoja 044 275 4767 tai jaakko.kallioniemi@karvia.fi Kunnan kaikista myytävistä tonteista on laadittu esite, jonka voi ladata kunnan kotisivuilta tai hakea tulosteen kunnantalon neuvonnasta! Myös kunnassa myytävänä olevista yksityisten omistamista tonteista ja kiinteistöistä on valmistunut uusi esite, joka löytyy kunnan kotisivuilta sekä tulostettuna neuvonnasta! Oletko myymässä kiinteistöä? Ilmoita siitä kunnan neuvontaan, niin lisäämme myyntitiedot kunnan kotisivuille!
Yhdistykset tiedottavat Karvian AA-ryhmä Karvian AA-ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 18 kunnantalolla lomatoimen entisessä tilassa, kulku pohjoiselta sisäänkäynniltä. Ryhmässä keskustelumahdollisuus ja vertaistukea. Karvian 4H 4H-JOULUMYYJÄISET lauantaina 16.12.2017 klo 10-17 Karviatalolla. Myynnissä jouluisia laatikoita, leivonnaisia jne. Tervetuloa! 4H-BINGO KARVIATALOLLA JOKA TOI- NEN KESKIVIIKKO KLO 19 2018: 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3., 4.4., 18.4., 2.5., 16.5., 30.5., 13.6. Lähde mukaan jännään peliin koko perheen kanssa! Väliajalla nautitaan kahvia ja mehua. Karvian Nuorisoseura JOULUTORI sunnuntaina 17.12. klo 11-16 Sampolassa. Myynnissä puuroa, lipeäkalasoppaa, sianpääsylttyä (pienellä varauksella), leivonnaisia, kukkia ja paljon muuta! Tervetuloa! Karvian Vanhusneuvosto Ikäihmisten keskustelu- ja kokoontumistilaisuus aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kunnanvirastossa klo 15 alkaen. MTK-Karvia MTK-Karvian ja Maanmittauslaitoksen järjestämä tilusjärjestelyjen tiedotustilaisuus Satapirkan Osuuspankissa Karviassa 20.11 veti kokoussalin täyteen kuulijoita. Tilaisuuteen osalistui n. 60 viljelijää. MML esittelijöinä toimivat Juha Patana ja Katariina Viiri. Maatilalähtöisessä tilusjärjestelyssä pyritään tilojen lohkokokojen kasvattamiseen sekä vähentämään maatalouden tieliikennettä järjestämällä peltolohkoja lähemmäs tilakeskusta. Tilaisuus toimi hyvänä lähtölaukauksena alueelliselle tilusjärjestelykartoitukselle. Mikäli kylällä on halua ja tarvetta tilusjärjestelylle, kannattaa asiasta olla yhteydessä Maanmittauslaitokseen. Tilusjärjestelyä koskevan infotilaisuuden jälkeen pidettiin sääntömääräinen syyskokous, mihin osallistui n. 30 viljelijää. Kokouksen alussa ajankohtaiskatsauksen piti Satakunnan liiton johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Laitila. Sekä tilusjärjestelyinfossa että syyskokouksessa käytiin asioista vilkasta keskustelua. 24.11 vietettiin pikkujoulua Torron harrastekeskuksessa, mukana tapahtumassa n. 30 viljelijää. Maa- ja Kotitalousnaisten laittaman jouluruuan ohessa nautittiin rennosta ohjelmasta, mm. leikkimielisestä tietovisailusta. Pikkujouluissa kävi myös yllätysvieras Joulupukki Korvatunturilta, joka sai vieraat nauramaan makeasti. MTK-Karvian tulevia tapahtumia: 22.12 Joulutulet 3-tien varressa, Rautatieaseman risteyksessä klo 18 alkaen. Järjestetään yhdessä MTK-Parkanon ja MTK-Kihniön kanssa. Mehu- ja makkaratarjoilu. Tervetuloa Keväälle 2018 suunnitteilla teatteriretki sekä nuorten tuottajien tapahtuma, missä muistetaan hiljattain sukupolvenvaihdoksen tehneitä tuottajia. MTK-Karvia kiittää jäseniään ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta sekä toivottaa Rauhallista Joulua sekä Menestyksekästä Uutta Vuotta 2018! JOS VÄLITÄT ET VÄLITÄ Alkoholijuoman ostaminen ja välittäminen alaikäiselle on rikos. Kuin myös alkoholin välittäminen ja myyminen selvästi päihtyneelle tai jos on aihetta olettaa alkoholijuoman väärinkäyttöä tai sen luvatonta luovuttamista tai välittämistä. Alkoholilaki; 16 Vähittäismyyntikiellot, 31 Alkoholin välittäminen. PAKKA toimintamalli yhteistyötahot jakavat tietoa ja muistuttavat pikkujoulujuhlien aikaan tapaturmista ja kasvaneesta rattijuopumusriskistä. Kulut voivat olla korkeat itse juhlijoille, työnantajille ja yhteiskunnalle tapaturmaisten loukkaantumisten vuoksi. Karvian Raittiustoimi
Jo uluku u n tapaht um ak ale n t er i seur a a päivit y ksiä : w w w.k arvia.fi tai il moit ta ja n omis ta tie tol äh teis tä! Pe 15.12. Marjasuon PVY:n Joulumyyjäiset klo 9 alkaen, jatkuu niin kauan kuin tavaraa riittää. Entisen Hellun-Herkun tiloissa. Myynnissä jouluisia laatikoita, leivonnaisia, kahvia tortun kera, arpajaiset ym. Tervetuloa ostoksille jouluisin mielin! Marjasuon Pvy Satutunti kirjastossa Kirjaston satutunti klo 9.30, kesto noin 30 min. Alle kouluikäisille lapsille. Tervetuloa! Kirjastotoimi Avantouintia Loma-Raisossa Korsusauna on lämpimänä klo 17-20. Lisätietoja www.karvia. fi. Tervetuloa! Loma-Raiso Nuokkari ja joulukahvila kerhohuoneella klo 18. La 16.12. 4H-JOULUMYYJÄISET lauantaina 16.12.2017 klo 1017 Karviatalolla. Myynnissä jouluisia laatikoita, leivonnaisia jne. Tervetuloa! Karvian 4H Su 17.12. 3. Adventtisunnuntai Klo 10 sanajumalanpalvelus. Karvian Nuorisoseuran joulutori klo 11-16 Sampolassa. Myynnissä puuroa, lipeäkalasoppaa, sianpääsylttyä (pienellä varauksella), leivonnaisia, kukkia ja paljon muuta! Voit tulla myymään myös omia tuotteitasi, paikan hinta on 10 ja sen voi varata numerosta 0505404341. Tervetuloa! P.S. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, tuotteita on myynnissä rajoitettu määrä! Karvian Nuorisoseura Kauneimmat joululaulut Klo 18 kirkossa. To 21.12. Jouluhartaus klo 12.30 Iltaruskossa, klo 13.30 Annakodissa, klo 14.30 Syreenissä Karjalaan jääneiden muistohetki muualle haudattujen muistokivellä klo 18. Pe 22.12. Avantouintia Loma-Raisossa Korsusauna on lämpimänä klo 17-20. Lisätietoja www.karvia.fi. Tervetuloa! Loma-Raiso MTK:n joulutulet 3-tien varressa, Rautatieaseman risteyksessä klo 18 alkaen. Mehu- ja makkaratarjoilu. Tervetuloa! MTK-Karvia, MTK-Parkano ja MTK-Kihniö Joulurauhan julistus metsäneläimille Kankaan kodalla (Laitilan nousu) klo 19. Ämmälä-Mattilan kyläyhdistys Su 24.12. Jouluaatto, 4. adventtisunnuntai Aattohartaus klo 15. Myyryläinen, Yli-Antola, Uniwaje. Ma 25.12. Joulupäivä klo 8 Joulukirkko. Myyryläinen, Hautala, Yli-Antola, Kirkkokuoro, Soittokunta. Ti 26.12. Tapaninpäivä Tapaninpäivän iltakirkko (Joululaulukirkko) srk-salilla. Kiviranta, Yli-Antola, Uniwaje. Pe 29.12. Avantouintia Loma-Raisossa Korsusauna on lämpimänä klo 17-20. Lisätietoja www.karvia.fi. Tervetuloa! Loma-Raiso Su 31.12. Uudenvuodenaatto Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Peruspalvelukeskuksen Joulusulku 25.12.20177.1.2018! Huomioithan hoitotarvikkeiden haun ja reseptien uusimisen ennen joulua!
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! toivoo Karvian kunta Ta m miku u n 2018 tapaht umia Ma 1.1. Uudenvuodenpäivä Sanajumalanpalvelus klo 10 srk-talolla. La 6.1. Loppiainen Sanajumalanpalvelus klo 10 srk-talolla. Su 7.1. Kastejumalanpalvelus klo 10. Ke 10.1. SPR-kahvila SPR:n Karvian osaston kahvila nuorisoseurantalo Sampolan kahviossa ke 10.1.2018 klo 11-14. Tervetuloa! Seuraavan kerran kahvila avoinna 14.2. SPR Karvian osasto Pe 12.1. Peruspalvelukeskus sulkeutuu jo klo 11. Posa Su 14.1. Sanajumalanpalvelus klo 10 srk-talolla. Avantouinnit Loma-Raisossa perjantaisin, eli 5.1., 12.1., 19.1. ja 26.1. Korsusauna on lämpimänä klo 17-20. Lisätietoja www.karvia. fi. Tervetuloa! Loma-Raiso 4H-bingo Karviatalolla 10.1. ja 24.1. klo 19. Lähde mukaan jännään peliin koko perheen kanssa. Väliajalla nautitaan kahvia ja mehua. Tervetuloa! Karvian 4H-yhdistys
Karvian kunnankirjasto Kirjasto avoinna: Ma 11 16 To 15-20 Ti 15 20 Pe 11-16 Ke 11 16 aattoina 11-15 Tyyni Tuulion katu 10, 39930 Karvia 040 120 3912 http://www.satakirjastot.fi kirjasto@karvia.fi https://www.facebook.com/karviankirjasto Anne-Mari Kontiainen, anne-mari.kontiainen@karvia.fi kirjastovirkailija Minna Hautaluoma, minna.hautaluoma@honkajoki.fi kirjastonhoitaja, hallinto (Karviassa keskiviikkoisin) Jätehuolto Karvian jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalle kierrätyspisteelle voi palauttaa kartonkia, metallia, lasia, nestemäistä ongelmajätettä, lamppuja, akkuja, paristoja ja jätepuuta. Sekajätettä ei toistaiseksi oteta vastaan. Avoinna arkisin klo 8-16. Kantin, Sarvelan ja Saran koulujen kierrätys- ja paperinkeräyspisteet ovat kaikkien käytössä. K-Market Lastulan ja Rakennuspalvelu Tuomo Lehtosen pihassa on pakkausjätteen kierrätyspiste, jonne voi palauttaa pakkauslasia ja -metallia, kartonkia ja paperia. Puhdasta risu- ja oksajätettä ottaa vastaan Energiapalvelu Ohrankämmen Tehtaantiellä. Soita etukäteen 0400 591 784 / Jukka Ohrankämmen Jätehuoltoasiat Tekninen toimisto, Urho Ala-Rämi 044 772 75 00 Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Jätehuolto Japi Ay 040 013 89 29 Kaatopaikat Kooninkeitaan jäteasema 044 577 26 39 Ruusilantie 79, 38700 Kankaanpää Avoinna ma klo 10-18, ti ja to klo 14-18 www.kaatopaikat.com Kierrätystoiminta Kierrätyskeskus Karvia 02 572 18 43 Tehtaantie 3, 39930 Karvia Avoinna ma-to klo 9-17 www.valtti.fi/osasto/kierratys-karvia Yleinen hätänumero 112 Satakunnan pelastuslaitos Karvian paloasema Riskunkatu 4, 39930 Karvia Palomestari Kimmo Vaani 044 701 74 55 Kalustonhoitaja Petri Patokoski 044 701 74 75 Pohjois-Satakunnan päivystävä paloviranomainen (24h) 044 701 74 62 Karvian VPK:n päivystävä yksikönjohtaja (24h) 044 701 74 76 Poliisi Karvian kunnantalolla toimii Poliisin yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Palveluneuvoja on Arja Honkanen. Lähin poliisiasema on Kankaanpäässä. Kankaanpään poliisiasema Paasikivenkatu 13, 38700 Kankaanpää www.poliisi.fi Lupatoimisto avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16 Lupatoimisto 029 541 77 00 vaihde 029 544 05 01 Kela Karvian kunnantalolla toimii Kelan yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Palveluneuvoja on Arja Tuuliniemi. Lähin Kelan toimipiste on Kankaanpäässä. Käyntiosoite: Torikatu 5, 38700 Kankaanpää fax 020 634 15 99 Postiosoite: PL23, 28101 Pori www.kela.fi Mela Karvian kunnantalolla on Melan asiamiehen vastaanotto ajanvarauksella. Mela-asiamies Asta Suoranta, asta.suoranta@mela.fi Mäkiraitti 16, 38840 Niinisalo 029 435 26 66 Kuluttajaneuvonta 029 553 69 01 Lemmikkieläinten talteenottaja Kari-Matti Nikkola 050 321 44 63 Karvian Taksipäivystys 0600 300 02 Kela-Taksi 0600 309 666 Moon Karviasta -torimyymälä ja ompelimo Kylä-Karviantie 10, 39930 Karvia Avoinna ma-to klo 9-17 Moon Karviasta -torimyymälä 044 577 2105 moonkarviasta@valtti.fi Anne Siivonen 044 577 2106 ompelimon työvalmentaja, anne.siivonen@valtti.fi
Karvian terveyspalvelut PoSa - Karvian Peruspalvelukeskus Iltaruskonkatu 1, 39930 Karvia Avoinna: ma - to klo 8.00-16.00, pe klo 8.00-14.00 lääkäri hammashoitola lastenneuvola äitiysneuvola perhesuunnittelu aikuisneuvola näytteidenotto sosiaalipalvelut Peruspalvelukeskuksen Joulusulku 25.12.2017-7.1.2018 Hoidonohjaus ja ajanvaraus: 040 6524340 Huomioithan hoitotarvikkeiden haut ja resptien uusinnat ennen joulua! Pe 12.1.2018 peruspalvelukeskus sulkeutuu klo 11.00. Oikein hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille! Hammashoitolan suoranumero ja ajanvaraus: 044-5773805 Ajanvaraus toimii ma-pe klo 8-15.30 Särkypäivystys on joka päivä Karvian hammashoitolassa, hoitoon pääsevät kaikki karvialaiset ajanvarauksen puitteissa. Särkypäivystys virka-ajan ulkopuolella iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhänä toimii Satakunnan Keskussairaalassa puh. 02 621 3625. Potilaat vain ajanvarauksen kautta. Vanhuspalvelut Iltaruskon palvelukeskus 044 577 38 56 Iltaruskonkatu 7, 39930 Karvia Keittiö 044 577 38 57 Sari Myllyniemi-Salomäki 044 772 75 61 Palvelukoti Anna 044 577 38 58 Iltaruskonkatu 11, 39930 Karvia Kotipalvelun tilaus 044 772 75 10 Kotihoito/päivystys 044 772 75 11 Kotihoito/sairaanhoitaja 044 577 36 12 Eläinlääkäri Kylä-Karviantie 39, 39930 Karvia Mari Rantala 044 577 38 50 Sosiaalitoimen palvelut Sosiaaliohjaaja Aila Pukaralammi aila.pukaralammi@eposa.fi 044 577 28 48 Soittoaika maanantaisin klo 9-11, muina päivinä klo 9-10. Seuraava kuntatiedote ilmestyy 1.2.2018 Tiedotteessa julkaistava materiaali on toimitettava 24.1.2018 mennessä osoitteeseen marianne.ojala@karvia.fi Kiitos! Karvian kunnan yhteystietoja Kunnanvirasto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8-15:45, 02 57 27 90 Aho Tuire 040 120 39 03 apulaiskirjanpitäjä (yleishallinto) tuire.aho@karvia.fi Ala-Rämi Sirpa 044 772 74 02 liikuntasihteeri sirpa.ala-rami@karvia.fi Arkko Matti 044 772 75 14 yritysneuvoja matti.arkko@karvia.fi Aro-Heinilä Tiina-Kaisa 044 999 88 62 nuorisosihteeri tiina-kaisa.aro-heinila@karvia.fi Honkanen Arja 044 572 75 04 palkanlaskija-arkistonhoitaja arja.honkanen@karvia.fi Hosiasluoma Tarja 040 022 19 00 kunnanjohtaja tarja.hosiasluoma@karvia.fi Jokiniemi Raija 040 120 39 02 kirjanpitäjä (yleishallinto) raija.jokiniemi@karvia.fi Järvinen Pirkko 040 120 39 09 kanslisti (koulutoimi) pirkko.jarvinen@karvia.fi Kallioniemi Jaakko 044 275 47 67 rakennusmestari jaakko.kallioniemi@karvia.fi Koivisto Arimo 040 143 51 51 rehtori arimo.koivisto@karvia.fi Korpi Jaana 040 120 39 10 esikoulunopettaja jaana.korpi@karvia.fi Koski Tiina 040 703 56 18 liikuntaneuvoja tiina.koski@karvia.fi Lepola Pii 040 120 39 07 kanslisti (tekn.) pii.lepola@karvia.fi Ojala Marianne 040 486 74 16 rakennustarkastaja marianne.ojala@karvia.fi Pihlajaviita Marjo 040 120 39 04 palkanlaskija (yleishallinto) marjo.pihlajaviita@karvia.fi Ronkainen Kaisamaija 044 772 75 09 maaseutusihteeri kaisamaija.ronkainen@pori.fi Ruinu Arja 040 182 4170 päivähoidon ohjaaja arja.ruinu@karvia.fi Salonen Miia 044 772 75 19 talous- ja velkaneuvoja miia.salonen@karvia.fi Tuuliniemi Arja 040 120 39 01 toimistosihteeri (yleishallinto) arja.tuuliniemi@karvia.fi Vainionpää Hanna 044 772 75 20 kunnansihteeri, koulutoimenjohtaja hanna.vainionpaa@karvia.fi Välimäki Tarja 040 563 35 74 siivoustyönohjaaja (tekninen toimi) tarja.valimaki@karvia.fi Kiinteistönhoitajat vastuualueineen: Ala-Rämi Urho 044 772 75 00 Vesi- ja viemärilaitos, ent.alakoulut, Torro, Jokipirtti Liikala Olli 044 772 75 02 Terveysasema, Iltarusko, Annakoti, Syreeni, Veteraanitalo Raiskio Vesa 044 772 75 22 Kunnantalot, kirjasto, kierrätyskeskus, urheilukentät, pururadat, uimarannat Salo Juha 044 772 75 01 Yhtenäiskoulu, Karviatalo, paloasema, urheilukentän huoltorakennus Talonmiespäivystys 044 772 75 06 iltaisin klo 16-22, viikonloppuna pe klo 16 - ma klo 7