HÄMEENLINNAN TEATTERIKERHO ry jäsentiedote 1/2018 VUODEN 2017 TEATTERIKERHOLAINEN ON PIRKKO LUIRO Hämeenlinnan Teatterikerhon 67. toimintavuosi on ensi vuoden alusta käynnistymässä onnellisten tähtien alla. Uusia jäseniä on liittynyt mukavasti yhdistykseen ja syksyn teatterimatkat ovat olleet kiitettävän täynnä innokkaita kerholaisia tutustumassa lähipaikkakuntien teatteritarjontaan. Vesi on edelleen kielellä, kun muistelee esimerkiksi omaa pikkujoulumatkaamme Lahteen. Ensiksi alkupaloiksi Elviksen musiikkia Love me Tender -musikaalin säihkeissä. Sitten jälkipaloina suussa sulava jouluateria tasokkaan Seurahuoneen ravintolassa. Palautteesta päätellen täysi bussillinen teatterikerholaisia myhäili tyytyväisyyttään auton saavuttua jälleen tuttuun paikkaan Wetterille. Lahden teatterimatkalla valittiin jo kolmannen kerran Vuoden teatterikerholainen. Tähän mennessä kyseisen arvon ovat saaneet Anne Mäkivirta vuonna 2015 ja Sirkka Laurila 2016. Vuoden 2017 teatterikerholaisena palkittiin Pirkko Luiro. Hän sai ahkeruudestaan lahjakortin omaan teatteriimme. Parhaat onnittelut Pirkolle koko yhdistyksen puolesta. Kyseisellä tavalla pyritään aktivoimaan jäsenistöä ja palkitsemaan ahkerin kerhomme toimintoihin osallistuja. Sinustako Vuoden teatterikerholainen 2018? Teatterikerhon ja Hämeenlinnan kaupunkiuutisten yhdessä järjestämä Vuoden suosikkinäyttelijääänestys on meneillään. Tähän mennessä vuoden suosikeiksi on valittu Aku Hirviniemi 2011, Liisa Peltonen 2012, Harri Ekonen 2013, Ritva Oksanen 2014, Lasse Sandberg 2015 ja Mikko Töyssy 2016. Seitsemättä kertaa järjestettävä äänestys päättyy 13. joulukuuta. Tulokset julkistetaan viimeistään alkuvuodesta. Tulevana vuonna toimintamme kohdistuu jälleen suosittujen teatterimatkojen järjestämiseen. Kevään ja kesän matkojen päivämäärät ja ilmoittautumisohjeet löydät tämän kirjeen liiteosasta. Oman Hämeenlinnan teatterimme ensi-illoista voisi mainita Anna Krogeruksen kirjoittaman ja Kirsi-Kaisa Sinisalon ohjaaman Kuin ensimmäistä päivää. Näytelmä kertoo ajankohtaisista vanhusten hoidon vaikeuksista sekä hoitohenkilökunnan venymisestä myllerrysten keskellä. Näytelmän ensi-ilta on 10.02.2018. Keväällä jaetaan jälleen yhdistyksen toimesta maakunnan vanhin vuosittain annettava kulttuuripalkinto AKU-patsas nyt jo 65. kerran. Teatterikerhon nettisivut toimivat yhdistyksen tiedotusvälineenä ja sitä kautta voi jäsenistö ottaa yhteyttä ja antaa palautetta. Sivujen osoite on www.hameenlinnanteatterikerho.net Niitä kehitetään edelleen palvelemaan jäsenistön tarpeita. Yhteydenpidossa hyödynnetään sähköpostia, jonka käyttöä jäsenistön palvelemisessa pyritään lisäämään. Siksi olisikin tärkeää, että ilmoittaisit oman sähköpostiosoitteesi sihteeri Wimu Virtaselle, osoite wimu.virtanen(at)gmail.com. Hän voisi hyödyntää sitä omassa postituksessaan. TEATTERIKERHOLAISILLE RAUHALLISTA JOULUA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018 Aarne Kauranen puheenjohtaja
TEATTERIMATKAT KEVÄT 2018 Matkavaraukset, peruutukset ja tiedustelut tehdään matkanjärjestäjä Leila Ahteelle puh. 0400 875 153 tai sähköpostitse postitse leila.ahde@luukku.com. Bussit lähtevät Hämeenlinnan linja-autoasemalta Wetterhoffin luota. Lähtö ajat ilmoitetaan myös Kaupunkiuutisten edellisen viikonlopun seuratoimintapalstalla sekä teatterikerhon internet-sivuilla. Paluumatkat ajetaan samaa reittiä, kuin menomatkat. Poikkeuksen tekee Helsingistä tultaessa reitti Kankaantaan kautta. Matkojen hinta peritään bussissa, ellei sitä ole erikseen mainittu ilmoituksessa. Kaikista peruutuksista on ilmoitettava, jotta jo lunastetut liput saataisiin mahdollisille jonossa oleville jäsenille. Ilman pakottavaa syytä peruuttamatta jätetystä matkasta peritään lipun hinta. Teatterikerhoon kuulumattomalta osallistujalta peritään korkeampi hinta, joka on merkitty sulkuihin. Pe 9.2.2018 KANGASTUS 38 Kansallisteatteri Pieni näyttämö Kangastus 38 on näyttämösovitus Kjell Westön palkitusta teoksesta. Se on pysäyttävän ajankohtainen ajankuva 1930-luvun Helsingistä, jossa kangastelee tunnistettavia näkyjä omasta ajastamme. Näytelmässä eletään vuotta 1938, Helsingin Olympiastadion avataan pian ja tanssilavoilla soi suosikki-iskelmä Kangastus. Kahden päähenkilön, tuomarin ja hänen sihteerinsä, elämänkohtaloista punoutuu tarina ystävyydestä, petoksesta, häpeästä ja voimattomuudesta sekä mahdollisesta että mahdottomasta rakkaudesta. Se kertoo ihmisen tarpeesta uskoa, että elämällä on tarkoitus myös maailmassa, jossa ihanteet, teot ja oikeudenmukaisuus eivät ole itsestäänselvyys. Rooleissa: Antti Pääkkönen, Kristo Salminen, Timo Tuominen, Esa-Matti Long, Noora Dadu, Edith Holmström ja Cecile Orbin. Ohjaus: Mikaela Hasan ilm. 5.1.2018 mennessä lähtö klo 17.00 hinta 55 (65) Ke 14.3.2018 SUOMEN HAUSKIN MIES HKT pieni näyttämö Suomen hauskin mies pohjautuu tositapahtumiin ja on osa Suomi-100 juhlavuoden ohjelmaa. Elokuussa 1918 Suomen sisällissota on päättynyt ja teatterinjohtaja näyttelijöineen on passitettu vankileirisaarelle tuomittuna kuolemaan kirkkoherran murhasta. Teatterinjohtaja saa vitsailemalla teloittajansa nauramaan, jolloin leirin komendantti päättääkin säästää hänen henkensä ja esittää teatterinjohtajalle ehdotuksen, että teatterilaiset tekisivät huvinäytelmän. Saarella kerrotaankin tarina Suomen synnystä. Huumori ja armo ovat esityksen teemoja. Komedia kumpuaa sieltä mistä tuskakin. Yhteisestä naurusta seuraa yhteisymmärrys. Rooleissa mm.: Martti Suosalo, Risto Kaskilahti, Rauno Ahonen, Petrus Kähkönen, Vappu Nalbantoglu ja Heikki Sankari. Käsikirjoitus: Mikko Reitala ja Heikki Kujanpää. Ohjaus: Heikki Kujanpää ilm. 9.2.2018 mennessä lähtö klo 17.00 hinta 60 (70)
la-su 24.- 25.3.2018. lähtö klo 8.30 TALLINNAN MATKA Sirkusprinsessa on Emmerich Kalmannin operetti, sen ensi-ilta oli Wienissa 1926. Operetissa on 3 näytöstä, jotka sijoittuvat Pietariin ja Wieniin. Tarina alkaa pietarilaisen sirkuksen lämpiöstä ja kulkeutuu suuriruhtinaan palatsin kautta Wieniläiseen hotelliin. Esityksessä on juonittelua ja eksotiikkaa, musiikissa yhdistyy unkarilainen kansanmusiikki, wieniläistyylinen operetti sekä foxtrott. Hinta sisältää: - Bussimatkat: Hämeenlinna Helsinki, Katajanokka - Hämeenlinna - Laivamatkat: XPRS (hytti matkatavaroille ja paluumatkalla lounasbuffee) - Yöpyminen Sokos Hotelli Viru 2hh (sis. aamiaisen) - Teatteriliput: Sirkusprinsessa, Estonia teatteri la (permantopaikat) Matkalla tulee olla mukana passi tai kuvallinen henkilökortti. ilmoittautuminen 15.12.2018 mennessä maksu viim. 15.2.2018 Teatterikehon tilille FI03 1032 5000 4316 00, viitenumero 195135 hinta 185 (195) La 7.4.2018 TANGO D AMORE Porin teatteri klo 13.00 - musikaali Eino Grönin elämästä Promenadi Sali Musikaalissa kerrotaan miten Reposaarelaisen merimiehen pojasta, joka oli lupaava painija, tuli suomalaisten rakastama tangolaulaja. Eino Grönin lapsuus oli Reposaaressa, missä elettiin eristyksessä, koska ei ollut siltaa mantereelle. Vahva tahto kuljettaa miestä ja matkan varrella tulee tutuksi Toivo Kärki, Olavi Virta ja Juha Vainio. Tärkeimpänä henkilönä on kuitenkin Eino Grönin vaimo, Marjatta. Musiikkinumeroiden kautta käydään läpi Eikan uraa ja yksityiselämän käännekohtia. Musikaali on Heikki Paavilaisen käsialaa ja hän myös ohjaa sen. Lavalla nähdään Eino Grönin lisäksi häntä nuorena näyttelevä, Joni Leponiemi ja kouluikäisenä Einoa näyttelee Rasmus Koskinen. Muissa rooleissa on Porin teatterin näyttelijöitä sekä vierailijoina tanssijoita mm. Ansku Bergstöm. Orkesterin kapellimestarina on Seppo Tyni. Ennen näytelmää lounastamme Mustavaris ravintolassa, Nakkilan kirkon vaiheilla. ilmoittautuminen ja maksu viim. 3.3.2018 mennessä Teatterikehon tilille FI03 1032 5000 4316 00, viitenumero 195135 lähtö klo 9.00 hinta 75 (85) ke 18.4.2018 VIULUNSOITTAJA KATOLLA. TTT-teatteri Päänäyttämö Tässä musikaalissa mukaansa tempaavat suuret tunteet, räiskyvät tanssit ja intohimoinen musiikki. Maitomies Tevjellä on viisi tytärtä, joiden mielestä rakkaus voi muuttaa maailmaa, He aloittavat kapinan ja päättävät itse valita puolisonsa. Isä Tevje on kuitenkin vanhanaikainen mies ja on sitä mieltä, että valinta on suvun ja koko kylän asia. Viulunsoittaja katolla on suurmusikaali, joka pu-
huttelee ajankohtaisuudellaan. Siitä onkin tehty oman aikamme näköinen. Puvustus on eri aikakausien ja kulttuurien sulatusuuni. Tutut melodiat on säilytetty, mutta sovituksia on uudistettu ja lavastus on hätkähdyttävän komea, kertoo ohjaaja Miika Muurinen. Pääosissa: Ola Tuominen (Tevje) ja Petra Karjalainen (Golde). Heidän tyttärinään: Petra Ahola, Maria Lund, Milla Virtanen, Idalilja Raipia/Helmi Hollström, Ansa Ahola/Karoliina Taipale. Näyttämöllä on myös orkesteri ja tanssijoita Ilm. 5.3.2018 mennessä lähtö klo 17.00 hinta 75 (85) Pe 18.5.2018 HINTA HKT Pieni näyttämö Hinta on Arthur Millerin koskettava näytelmä, joka kysyy minkä hinnan maksamme elämän valinnoistamme. Se on perhedraama, joka tarjoaa myös naurun hetkiä. Veljekset tapaavat vuosien jälkeen isänsä jäämistön äärellä. Tavarat ovat olleet ullakolla vuosikausia isän kuoleman jälkeen. Talo aiotaan purkaa ja Victor, joka luopui omista haaveistaan ja jäi huolehtimaan isästään, aikoo nyt myydä tavarat ja on kutsunut vanhan antiikkikauppiaan arvioimaan tavaroita. Paikalle saapuu myös toinen veljeksistä, Walter, joka teki hienon uran lääkärinä. Veljesten tavatessa jännitteet ovat korkealla ja jäljellä on vain tavaraa perheen menneisyydestä. Näytelmä osoittaa kuinka tekemämme päätökset vaikuttavat elämäämme vielä vuosikymmenten kuluttua. Näytelmä tarjoaa koskettavia hetkiä ja herkullisia rooleja. Rooleissa: Antiikkikauppiaana Esko Salminen, veljeksinä Eero Aho ja Santeri Kinnunen, Victorin vaimona Aino Seppo. Ilm. 16.4.2018 mennessä lähtö klo 17.00 hinta 55 (65) Su 10.6.2018 KESÄRETKI TUUSULAAN lähtö klo 10.00 & Pokka pitää Krapin kesäteatteri Pokka pitää pohjautuu TV-sarjaan, jota tehtiin v.1990 1995. Hyacinth Bucket (lausutaan bukee) saapuu naapurien elämään pyörremyrskynä. Naapurin Emmet ohjaa näytelmää, johon haetaan näyttelijää, eikä Hyacinth tietenkään voi pysyä poissa. Päivästä tulee täysi kaaos, mutta julkisivu pidetään kunnossa viimeiseen asti. Ennen näytelmää tutustumme Villa Kokkoseen - Alvar Aallon ja Sibeliuksen jalanjäljissä. Talo on Alvar Aallon suunnittelema taiteilijakoti Tuusulanjärven rannalla, jossa Joonas Kokkonen aikoinaan asui. Se on taiteilijayhteisön nuorin talo. Talo on päässyt edustamaan suomalaista arkkitehtuuria IonicHouses-nettisivustolle, jossa esitetään maailman tunnetuimpia arkkitehtinähtävyyksiä. Sitä voidaankin kutsua Musiikin kodiksi, sillä sen sydämessä on musiikkisali ja arvoflyygeli. Taloa isännöi taiteilijapariskunta pianisti Elina Viitala ja oopperalaulaja Antti. A. Pesonen. He myös hoitavat esittelykierroksen, ja lopuksi esiintyvät meille. Kaiken tämän jälkeen nautimme talossa lounaan, ennen teatteria. Ilm. 10.2.2018 mennessä maksu 1.5.2018 mennessä Teatterikehon tilille FI03 1032 5000 4316 00, viitenumero 195135 hinta 80 (90)
Su 8.7.2018 VIIMEINEN LAULU Heiskan kesäteatteri klo 14.00 - Irwin Goodman Hämeenkyrö Viimeinen laulu nostaa esiin vaatimattoman Irwin Goodmanin, joka ei ollut renttu eikä retee. Näytelmässä tuodaan esiin herkempää, kansantaiteilija Antti Hammarbergiä. Tarinaan mahtuu haikeuden lisäksi hilpeyttäkin. Viimeinen laulu levytettiin vuonna 1988. Näytelmä on ennen kaikkea kunnianosoitus Irwinin naisille, vaimolle, äidille ja anopille. Käsikirjoitus: Tapio Parkkinen ja Rami Saarijärvi. Sovitukset ja orkesterin johto: Raimo Mäensivu Ohjaus: Johanna Reilin. Rooleissa: Jarmo Grek, Virpi Muikku, Paula Perälä ja Hilkka Vuorenmaa Esityksessä mukana liveorkesteri. Ilm. 15.6.2018 mennessä lähtö klo 12.00 hinta 40 (50) JÄSENASIAT Jäsenmaksu vuonna 2018 on 25 jäseneltä ja seuraavilta perheenjäseniltä 20. Jäsenmaksun eräpäivä on 31.1.2018. Jäseneksi liittymiset ja eroamiset sekä osoitteenmuutokset pyydetään ilmoittamaan sihteerille, joko puhelimitse tai sähköpostilla, lisäksi voi käyttää teatterikerhon nettisivuilla olevaa yhteyslomaketta. Sihteeri Erkki Virtanen, puh.040 1821 094 ja sähköposti wimu.virtanen@gmail.com. Hämeenlinnan Teatterikerhon tilinnumero on FI03 1032 5000 4316 00 ja viitenumeroksi 195106. Ohessa myös maksulomake pankkiasiointia varten, sen voi leikata ja toimittaa esim. maksupalveluun. Teatterikerhon internet-sivut osoitteessa: https://www.hameenlinnanteatterikerho.net/ FI03 1032 5000 4316 00 Hämeenlinnan Teatterikerho ry Hämeenlinnan Teatterikerho ry:n jäsenmaksu 2018 Jäsenen/jäsenten nimet 195106