Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 146/2012/2 Dnro ESAVI/28/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2012 ASIA Yleisten paikallisväylien määrääminen väleille Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitti ja Valkeakarin laivaväylä Puuvallin veneväylä (Soldatin väylä), Rauma HAKIJA Rauman kaupunki HAKEMUKSEN VIREILLETULO Rauman kaupunki on 23.2.2012 aluehallintovirastossa vireille panemassaan hakemuksessa pyytänyt yleisten paikallisväylien määräämistä väleille Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitti ja Valkeakarin laivaväylä Puuvallin veneväylä (Soldatin väylä) Rauman kaupungissa. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Vesilain 10 luvun 2 :n 2 momentti ja 1 luvun 7 :n 1 momentti LUPAHAKEMUKSEN SISÄLTÖ Hankkeen tarkoitus ja yleiskuvaus Hankkeen tarkoituksena on saada Syväraumanlahdella sijaitseville Kappelinsalmen, Poroholman ja Syvärauman venesatamille yleisten paikallisväylien tunnusmerkit täyttävät veneväylät. Venesatamissa on yhteensä noin 1 500 pienvenepaikkaa ja satamiin liittyvä veneliikenne on kesäisin vilkasta. Soldatin edustalle perustettava uusi väylä helpottaa siirtymistä ulkomereltä pienveneväylille. Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitin pituus on 3,4 km. Väylä on käytännöllisesti katsoen jo olemassa ja veneiltävässä kunnossa. Liikenneviraston väylänumero venereitille on 2262. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh. 029 501 6000 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, 13101 Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, 00521 Helsinki
Väylien linjaus ja merkintä Valkeakarin laivaväylä Puuvallin veneväylän (Soldatin väylä) pituus on 2,9 km. Kyseessä on kokonaan uuden veneväylän perustaminen. Väylien perustaminen parantaa vapaa-ajan veneilyn kulkureittejä sekä veneilyturvallisuutta Rauman edustan merialueella. Soldatin väylän osalta hanke tuo Iso-Korkiakarin, Lammaskarin ja Soldatin saaret lähemmäksi veneilijöitä. Hanke palvelee alueen saaristoristeilytoimintaa. Merenkulkulaitos on suorittanut Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitillä monikeilausta ja tankoharausta avovesikaudella 2011 sekä Soldatin väylän alueella tankoharausta 2005. Väylien linjauksessa on pyritty käyttämään hyväksi Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitillä jo olevia linjatauluja. Soldatin väylän osalta linjaluotausten tuottamien merenpohjatietojen perusteella väyläalueelle on laadittu ns. haraustason käyrä, joka merialueella on kulkusyvyys + varavesi 0,4 m + vedenkorkeuden vaihtelu merialueella 0,2 m. Väylien linjauksessa on otettu huomioon haraustason käyrät (matalat alueet) ja linjataulujen mukainen optinen ohjaus. Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitin kulkusyvyys on 2,0 m ja haraussyvyys 2,6 m. Väylän leveys on noin 12 45 m ja keskimäärin se on noin 20 m. Pöllän pohjoispuolelta Syvärauman lounaispuolelle saakka noin 1,1 km:n matkalla on kapeaa väyläaluetta. Väylä on tällä alueella kapeimmillaan noin 12 m. Soldatin väylän kulkusyvyys on 2,0 m ja haraussyvyys 2,6 m. Väylän leveys on noin 88 95 m. Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitillä on ennestään 8 kiinteää kummelia ja 20 kelluvaa turvalaitetta. Suoritettujen monikeilausten ja tankoharausten perusteella 4 kummelia joudutaan poistamaan ja 17 kelluvaa turvalaitetta siirtämään. Turvalaitteiden siirrot tarvitaan, jotta väylällä voidaan navigoida tai muutoin joudutaan suorittamaan ruoppaustöitä. Soldatin väylälle on esitetty kolmen kelluvan turvalaitteen asentamista johdattamaan veneilijöitä väylällä. 2 Vesialueen kuvaus Kaavoitustiedot Rauman edustan merialue on suhteellisen avointa saaristoa, jota rikkovat luoteeseen suuntautuvat niemet ja saaret. Keskimääräinen vesisyvyys alueella on noin 6 m ja suurin syvyys noin 15 m. Veden vaihtuvuus avovesikaudella on yleensä hyvä. Vesi on pääosin lievästi rehevää. Satakuntaliitto on toimittanut ympäristöministeriöön 11.3.2010 vahvistettavaksi Satakunnan uuden maakuntakaavan. Hakemuksen mukaisten väylien alueet on kaavassa merkitty virkistysalueeksi (kaavamerkintä V).
Alueella on voimassa 4.4.2011 lainvoimaiseksi tullut Satakunnan seutukaava 5, jossa Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitin alue on merkitty kokonaisuudessaan retkeily- ja ulkoilualueeksi (VR 24). Valkeakarin laivaväylä Puuvallin veneväylän (Soldatin väylä) alkuosa kuuluu suojelualueeseen (S 176) ja loppuosa retkeily- ja ulkoilualueeseen (VR 24). Rauman yleiskaavassa väyläalueet on merkitty vesialueeksi. Soldatin ja Valkeakarin välisellä vesialueella kulkee Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen raja, jonka sisäpuolella matalaväylän alkupää sijaitsee. 3 Suojelualueet Hankkeen vaikutukset Rauman edustan merialue ja saaristo kuuluvat Rauman saariston Naturaalueeseen (FI0200073). Alue ulottuu Eurajoen edustalta Rauman edustalle. Alue rajautuu nykyiseen Rauman 10,0 m:n väylään. Alue on merilinnustolle tärkeää lisääntymis- ja levähdysaluetta. Alueen suojeluperusteita ovat myös riutat, rannat sekä rantakasvillisuus. Natura-alue ulottuu Valkeakarin laivaväylältä Raumalta pohjoiseen kulkevan epävirallisen reitin (Soldatin väylä) alkupäähän. Perustettuun Selkämeren kansallispuistoon liitettävät alueet noudattavat pääosin Natura-alueen rajoja. Hankkeella ei ole vaikutuksia vesialueiden nykyiseen käyttöön. Viralliset venereitit lisäävät veneilyn turvallisuutta. Hanke ei häiritse vallitsevia luonnonarvoja, koska väylillä ei suoriteta ruoppaustöitä. Hankkeella ei myöskään ole vaikutusta Rauman saariston Natura-alueeseen (FI0200073). Väylien sijoittuminen vesialueelle HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitti sijoittuu Rauman kaupungin Rauman kaupungin kylän kiinteistön Rauman kaupunki RN:o 2:5 vesialueelle, Rauman kaupungin Lahden kylän yhteiselle vesialueelle RN:o 876:4 sekä Lahden kylän kiinteistöjen Uusi-Lahti RN:o 1:774 ja Helleranta RN:o 1:692 vesialueille. Valkeakarin laivaväylä Puuvallin veneväylä (Soldatin väylä) sijoittuu Lahden kylän yhteiselle vesialueelle RN:o 876:7, Lahden kylän vesialueelle Soltaatinvesi RN:o 1:732, Lahden kylän kiinteistöjen Uusi-Lahti RN:o 1:774 ja Karvatti RN:o 1:528 vesialueille, Lahden kylän yhteiselle vesialueelle RN:o 876:13 sekä Rauman kaupungin kylän kiinteistön Rauman kaupunki RN:o 2:5 vesialueelle. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 7, 10 ja 11 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Rauman kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 19.4.2012. Kuulutus on erikseen lähetetty asiakirjoista ilmeneville asianosaisille. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 6 :n mukaisesti pyytänyt hakemuksesta lausunnon Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelta sekä elinkeinot, työ-
voima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualueen kalatalous-yksiköltä, Liikenneviraston meriväylät-yksikön Turun toimipisteeltä, Rauman kaupungilta sekä Rauman kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta. 4 LAUSUNNOT 1) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue on todennut, että Kokemäenjoen Saaristomeren Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman mukaan Merirauma Nurmes vesimuodostuman ja Rauman edustan vesimuodostuman ekologisen tilan luokat ovat tyydyttäviä. Tavoitteena on nykyisillä vesienhoitotoimenpiteillä ja lisätoimenpiteillä saavuttaa hyvä tila vuoteen 2021 mennessä. Hanke ei ole esteenä hyvän tilan saavuttamiselle. MUISTUTUKSET JA MIELIPITEET Valkeakarin laivaväylä Puuvallin (Soldatin) veneväylä, joka hakemuksen mukaan on kokonaan uusi väylä, sijaitsee osittain Rauman saariston Natura-alueella (FI0200073). ELY-keskus on katsonut, ettei hanke todennäköisesti merkittävästi heikennä alueen luonnonarvoja, eikä sillä ole huomautettavaa hankkeesta. 2) Liikenneviraston meriväylät-yksikön Turun toimipiste on ilmoittanut, ettei sillä ole huomautettavaa itse lupahakemuksesta. Yhteydet tukevat turvallista veneilyliikennettä Rauman edustalla. Virallisten merenkulun turvalaitteiden asettaminen tapahtuu Liikenneviraston luvalla ja väylien sekä turvalaitteiden esittäminen virallisilla merikartoilla vaatii Liikenneviraston ohjeiden mukaista käsittelyä. Näin ollen vesilain mukainen lupa ei yksistään anna oikeutusta väylän merkitsemiselle. 3) Rauman kaupungin ympäristölautakunta on ilmoittanut, ettei sillä ole huomautettavaa hakemuksesta. 4) Rauman kaupunginhallitus on ilmoittanut, ettei sillä ole huomautettavaa hakemuksesta. 5) Raumanmeren kalastusalue on ilmoittanut, ettei sillä ole huomautettavaa hakemuksesta. 6) AA ja BB (Kalvisto RN:o 1:44, Lahti, Rauma) ovat yhteisessä muistutuksessaan vaatineet, että Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitille asetetaan nopeusrajoitus 6 solmua/h (10 km/h) sekä aallonmuodostamiskielto linjalta Suutarkarin länsikärki Kuuskarin länsikärki itään päin kohti kaupunkia Poroholmaan asti. Varsinaiseen väylän linjaukseen heillä ei ole huomauttamista. Nykyisin pelkkä nopeusrajoitus alkaa vasta ns. Aarnkarin suntista Syvärauman lahteen. Nyt vaaditulla alueella on iso Rauman Purjehdusseuran kotisatama, jossa on 86 venepaikkaa. Tämän lisäksi kyseisellä alueella on useita yksityisiä venelaitureita. Isot aallot saattavat vaurioittaa laitureissa olevia veneitä. Alueella tapahtuu myös nopeiden veneiden ja vesiskootte-
reiden hyvän veneilytavan vastaista ja meriteiden säännöistä piittaamatonta ajoa. 5 HAKIJAN SELITYS Aluehallintovirasto on pyytänyt lausuntojen ja muistutusten johdosta selityksen hakijalta. Hakija on 30.5.2012 aluehallintovirastoon saapuneessa selityksessään todennut, ettei sillä ole huomautettavaa muistutusten ja lausuntojen johdosta. Muistutuksissa ja lausunnoissa mainitut asiat pyritään ottamaan huomioon hankkeen käytännön toteutuksessa. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Pääasiaratkaisu Aluehallintovirasto määrää yleiset paikallisväylät väleille Ailisaari Poroholma Syvärauman venereitti ja Valkeakarin laivaväylä Puuvallin veneväylä (Soldatin väylä) sekä vahvistaa väylien sijainnin ja väyläalueet sellaisiksi kuin ne on esitetty hakemukseen liitetyissä 20.1.2012 päivätyissä yleissuunnitelmapiirustuksissa piir.nro ASU001.003 (mittakaava 1:5 000) ja ASU001.004 (mittakaava 1:5 000) Rauman kaupungissa. Väylien sijainti käy ilmi päätöksen liitteenä 2 olevasta kartasta. Molempien väylien kulkusyvyys on 2,0 m. Väyläpäätöksen määräykset Yleisten paikallisväylien määräämisestä mainituille väleille ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä. Hakijan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia määräyksiä. 1) Hakijan on pidettävä väylät laitteineen asianmukaisessa kunnossa ja huolehdittava siitä, että väyliä käytetään niin, että siitä aiheutuu merialueen käytölle mahdollisimman vähän haittaa tai häiriötä. 2) Hakija on vastuussa väylistä ja niiden käytöstä mahdollisesti aiheutuvasta edunmenetyksestä. Mikäli tässä päätöksessä tarkoitetusta hankkeesta aiheutuu sellainen edunmenetys, jota päätöstä annettaessa ei ole edellytetty ja josta väylän kunnossapitäjä on vesilain mukaan vastuussa, edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen voi saattaa asian lupapäätöksen estämättä aluehallintoviraston käsiteltäväksi siinä järjestyksessä kuin hakemusasioista on vesilaissa säädetty. 3) Väylät voidaan ottaa käyttöön, kun tämä päätös on saanut lainvoiman, väylillä on Liikenneviraston meriväylät-yksikön vahvistamispäätös ja väylät on merkitty Liikenneviraston ohjeiden mukaisesti.
6 4) Hakijan on kirjallisesti 60 päivän kuluessa ilmoitettava väylien käyttöönotosta Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Rauman kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisille sekä Liikenneviraston meriväylät-yksikön Turun toimipisteelle. Perustelut Sovelletut säännökset Väylät on tarpeen pitää avoinna yleistä laiva- ja veneliikennettä varten. Hanke lisää vesiliikenteen turvallisuutta ja vesialueen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Kyseessä olevat vesistön osat täyttävät vaatimukset, jotka vesistössä harjoitettava liikenne huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle kohtuudella voidaan asettaa. Hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin 1) kohta sekä 10 luvun 2 :n 2 momentti ja 3 Lausuntoihin ja muistutuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Liikenneviraston meriväylät-yksikön Turun toimipisteen lausunnon huomioon väyläpäätöksen määräyksistä ilmenevällä tavalla. Aluehallintovirasto hylkää AA:n ja BB:n vaatimukset nopeuden ja aallonmuodostuksen rajoittamisesta tähän asiaan kuulumattomina. Toimivaltainen viranomainen kyseisten rajoitusten asettamisen osalta on Liikennevirasto. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu on 3 650 euroa. Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy aluehallintovirastojen vuosien 2012 ja 2013 maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan yleiseksi paikallisväyläksi määräämistä koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 3 650 euroa.
7 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Rauman kaupunki Jäljennös päätöksestä Rauman kaupunki Rauman kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköpostitse) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue/kalatalous (sähköpostitse) Liikenneviraston Meriväylät-yksikön Turun toimipiste Suomen ympäristökeskus (sähköpostitse) Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi-28-04-09-2012 mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Rauman kaupungin virallisella ilmoitustaululla.
8 MUUTOKSENHAKU Liitteet Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. 1) Valitusosoitus 2) Kartta Tapio Kovanen Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Tapio Kovanen. Asian on esitellyt ympäristölakimies Saku Hurskainen. SH/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite 1 Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 20.7.2012. Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki postiosoite: PL 110, 00521 Helsinki puhelin: (vaihde) 02950 16000 fax: 09 6150 0533 sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
Kartta Liite 2