Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN www.sskt.seurakunta.net No. 66 Kesäkuu 2013 «Meitä oli kirkossa kourallinen. Kesäsunnuntai, loma-aikaa. Kukin istui oman elämänsä mietteitten kanssa yksin, erillään muista. Totisia, sisäänpäin kääntyneitä kasvoja. Jumalanpalvelus kulki niin kuin ne kulkevat. Veisuu oli haaleaa ja verkkaista, siinä tuntui jonkin väsymyksen ääni. Rovasti kiipesi saarnatuoliin. Juuri kun hän aloitti, pieni lintu lehahti holvien alle. Se oli varmaan eksynyt sisään nokkiessaan kesälauantain lopuksi kirkon ovelta vihkiparille heitettyjä riisejä. Lintu asettui saarnatuolin kaiteelle ja alkoi visertää. Se lauloi heleästi koko saarnan ajan rovastin vieressä. Kun saarna loppui, lintu lensi virsitaulun päälle ja katseli sieltä vaiti kun polvistuimme ehtoollispöytään. Kun lähdimme kirkosta, hymyilimme toisillemme niin kuin paino olisi otettu pois. Sisällä soi keveästi». Kari, arkkipiispa, Turku (Suomen ev.lut kirkon uunituore esitte: Tositarinoita kirkosta)
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 2 Puheenjohtajan tervehdys Aurinko ei olekaan pudonnut järveen! Se ilmestyi sittenkin maalaten maiseman suorastaan taivaallisen ihanaksi. Tänä keväänä kesän tulo on ollut suorastaan jäissä, niinpä jokainen auringonsäde on tuntunut lahjalta.toivottavasti osaamme olla kiitollisia kauniista, lämpimistä päivistä, jos ja kun saamme nauttia niistä kesällä. Kun aurinko paistaa, olemme äkkiä täynnä energiaa, toiminnan halua, iloa ja mielihyvää. On helppo hymyillä, ja hyvää mieltä on melkein pakko jakaa ympärilleen. Jotain tällaista tunnelmaa oli ilmassa 11.5. Luzernissa pidetyssä Sveitsin suomalaisen kirkon seurakuntaneuvostojen koulutuspäivässä, vaikkei sää ollutkaan kovin säteilevä. Meitä oli koolla melkoinen joukko suomalaisia eripuolilta Sveitsiä. Oli sellaisia, jotka olivat toimineet vuosikausia suomalaisessa kirkollisessa työssä, oli myös aivan uusia vastuunkantajia. Joukossamme oli paljon innostusta, ja erittäin iloinen ja positiivinen asenne tulevan toiminnan suunnittelua ja toteuttamista kohtaan. Suomesta tilaisuuteen osallistui kirkon ulkosuomalaistyön apulaissihteeri Susanna Merikanto-Timonen, joka kertoi mielenkiintoisia asioita Suomen muuttoliikkeistä ja ev.lut kirkon tilanteesta ajan saatossa. Päivän aikana saatu monenlainen tieto toivottavasti auttaa toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Toimintaideoita kerrottiin eri paikkakunnilta, ja ne herättivät halua järjestää samantapaista toimintaa ja tapahtumia myös muilla paikkakunnilla. Toivottavasti tämä koulutuspäivän innostus leviää valona koko Sveitsiin; te kaikki olette tervetulleita tapahtumien toteuttamiseen omilla paikkakunnillanne. Annetaan auringon loistaa, ja levitetään itse valoa ympäristöömme. Eikä se ollut aurinko, joka oli pudonnut järveen kansakoulussa lukemassani kertomuksessa, vaan appelsiini, jota kalat ihmettelivät järven pohjassa. Toivotan kaikille aurinkoista kesää tai ainakin paljon, paljon valoa ja iloa. Riitta Tanner
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 3 Seurakuntaneuvostojen jäsenet Basel Aulikki Happonen (pj), Heini Häfliger (siht), Timo Laurmaa (rahhoit), Helena Romppainen ja Anja Wirz Bern Markku Lemola (pj), Tanja Lepistö (siht), Marja-Liisa Gaschen-Heikkilä (rahhoit), Riitta Meister ja Heli Eklund Geneve Merja de la Salle (pj), Outi Schonbachler (rahhoit), Taina Onnela (tied), Nina Pääkkönen, Marika Palosaari (vara Ulpu Riekkinen) ja Kaisamari Hintikka Itä-Sveitsi Teija Keinänen Dudle (pj), Päivi Leumann (siht), Eila Hertach (rahhoit) ja Ritva Scherrer Luzern Maarit Gabriel (pj), Maria Welti ja Sirkka Saviranta Tessin Tuula Roininen (pj), Marjatta Ruuska (rahhoit), Mia Pulkkinen, Paula Candeago ja Eeva Cadlolo Zürich Iiro Keitaanranta (pj), Mikaela Takala (siht), Andreas Ruuska (rahhoit), Satu Isotalus ja Saina Schnocklake, lisäksi yhteyshenkilöt: SVFF- Päivi Tissari ja Suomalainen seurakunta - Marianne Paassilta Uusille seurakuntaneuvostojen jäsenille järjestettiin 11.5. koulutuspäivä Luzernissa. Vastaavan sisältöinen koulutuspäivä pidetään Bernissä la 31.8. niille, jotka eivät päässeet mukaan Luzerniin. Kirkkotoimikunta puolestaan kokoontuu koulutus- ja ideointiviikonloppuun 24.-25.8. Näin saamme kaikki uudet vastuunkantajat mahdollisimman hyvin samalle viivalle sen suhteen, miten tähän asti on tultu ja kuinka on tarkoitus suunnitella työtämme kulkiessamme eteenpäin. Ulkosuomalaistyön kirkkopyhä su 4.8. klo 12 (huom aika!) Messu Laajasalon kirkossa (Reposalmentie 13, Helsinki) ja messun jälkeen kirkkokahvit kirkolla. Tervetuloa juhlamessuun, jossa ulko-suomalaisten piispa Tapio Luoma siunaa uudet lähtijät tehtäviinsä ja tapaamaan ulkosuomalaistyön aktiiveja eri puolilta maailmaa!
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 4 Visiointia SKS:n (Suomalainen kirkko Sveitsissä) koulutuspäivä Luzernissa 11.5.2013 oli merkittävä etappi Sveitsin suomalaisten parissa tapahtuvan hengellisen työn vahvistamisessa ja kehittämisessä. Yksi päivän aihe oli katsaus SSKT:n (Sveitsin Suomenkielinen Kirkollinen Toiminta) historian pohjalta nousevaan tulevaisuuden visiointiin. Vuosina 2005 2006 SSKT:llä oli työryhmä miettimässä miten hengellistä työtä Sveitsin ulkosuomalaisten parissa voitaisi kehittää. Tästä lyhyesti seuraavassa. Toiminta-ajatukseksi muotoiltiin silloin seuraavaa: Suomen kirkon tavoitteisiin perustuen SSKT:n tehtävänä on toimia yhteistyössä Sveitsin kirkkojen ja seurakuntien kanssa Sveitsin suomalaisten parissa toteuttaen uskoa synnyttävää ja vahvistavaa sekä seurakuntayhteyttä ja lähimmäisen rakkautta edistävää suomenkielistä toimintaa. Visioinnissa mietittiin myös toiminnan kohderyhmiä ja todettiin, että tämän päivän suomalaiset Sveitsissä ovat kirjava joukko eri syistä tänne tulleita ihmisiä: Perinteinen osallistujajoukko ovat Sveitsin ja raja-alueiden suomalaiset, jotka asuvat seudulla pysyvästi. Toiseksi on paljon suomalaisia lyhytaikaisilla (2-3v) komennuksilla, usein perheen kanssa sekä heitä, jotka asuvat Suomessa tehden viikot työtä ulkomailla. Lisäksi Sveitsissä on paljon ihmisiä, joilla on läheiset suhteet suomalaisuuteen ja / tai Suomeen kieli. Toimintaa tulisi suunnitella ja toteuttaa kaikkia näitä ihmisryhmiä ajatellen. Toiminnallisista periaatteista todettiin, että työn tulisi olla Sveitsissä asumista tukevaa (integraatio) ja suomalaisuutta vaalivaa (juurihoito). Tämä jalat maassa uudessa ympäristössä, omat lähtökohdat tiedostaen asenne on tärkeää henkiselle hyvinvoinnille. Tärkeää on myös toimintaan ja osallistumiseen aktivoiva sekä kaikki suomalaisryhmät huomioiva ote. Tulisi ajatella heitäkin, jotka ovat pudonneet kelkasta. Tarvitaan myös uskallusta uusiutua, kuten yhteiskunta haasteineen uusiutuu jatkuvasti. Toiminnan tavoitteiden ja työmuotojen toivelista oli laaja. Odotukset kirjattiin laajasti, niitä ajateltiin toteutettavan mahdollisuuksien mukaan yhdessä asetettujen prioriteettien pohjalta. 1. Jumalanpalveluselämä: Suomenkielisten ja kaksikielisten jumalanpalvelusten järjestäminen erityisesti kirkkovuoden juhla-aikoina, Tuomas-messut jne. 2. Pienryhmätoiminta: Uskon ja elämäkysymysten käsittely pienessä ryhmässä. 4 3. Syventävä toiminta: Elämää ja uskoa rikastuttavia tapahtumia. 4. Suomenkielisen sielunhoidon tarjoaminen: Mahdollisuus keskustella omista ongelmista luottamuksellisesti omalla äidinkielellä. 5. Tukihenkilö/Naapuriapu: Ystäväverkoston luominen ikääntyvien, yksinäisten
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 5 ja avun tarpeessa olevien tueksi 6. Nuoret aikuiset ja perheet: Perheystävällisten ja nuorille aikuisille suunnattujen ohjelmien ja tilaisuuksien järjestäminen 7. Uusien tavoittaminen: Tilaisuuksia, joissa toimintaa pidetään esillä ja luodaan yhteyksiä uusiin ihmisiin. 8. Kutsuvat työmuodot: Matalan kynnyksen toimintaa, jota suunnitellaan tarvelähtöisesti uskoa rohkaisten. 9. Tiedotus: Monipuolinen, selkeä, ajankohtainen ja laajat joukot tavoittava tiedottaminen eri kanavia käyttäen. 10. Työryhmien perustaminen eri vastuualueille. 11. Valtakunnallinen rekisteri: Yhteisosoitteisto tiedotuksen tehostamiseksi. 12. Toimitukset: Mahdollisuus suomenkielisiin kirkollisiin toimituksiin. Rakenteesta todettiin, että toiminta on väljästi organisoitua ja perustuu vapaaehtoistyöhön. Toimintaa johtaa yleiskokous ja alueiden edustajista koostuva toimikunta. Kunkin alueen toiminnasta vastaa yhdyshenkilö yhdessä tiimin kanssa. Nyt tämä rakenne on selkeästi kirjattu uudistettuun SKS:n ohjesääntöön. SSKT:n visiointiryhmän kokoontumisiin Zürichissä ja Baselissa osallistuivat Arja Zahnd-Korhonen, Pauli Immonen, Ulla Holzer, Helena Mousa-Korhonen, Riitta Tanner, Aulikki Happonen, Markku Happonen ja Riitta Ahonen. Visioinnin tuloksia käsiteltiin SSKT:n yleiskokouksessa ja toimikunnan kokouksissa. Lisäksi ne esiteltiin Suomen kirkon ulkosuomalaistyön johdolle. Visioinnin toimeenpano lykkääntyi, kun käynnistyi prosessi vakinaisen papin saamiseksi Sveitsiin ja päätettiin odottaa, että asiaa viedä eteenpäin yhdessä papin kanssa. Tämän työryhmän visioinnin ajatukset ovat nyt SKS:n uuden ohjesäännön kantavina ajatuksina. Sekä visiointiryhmässä että ohjesääntötyöskentelyssä mukana olleena olen iloinnut siitä, että uudistuvassa vaiheessa SKS rakentaa työnsä vahvalle vuosikymmenten aikana kehittyneelle perustalle. Seuraavaksi lienee aika työstää visiointia pitemmän tähtäimen suunnitelmaksi eri paikkakunnilla. Yhdessä voimme tehdä visioista todellisuutta. Rukoillen suunnittelu on Jumalan johdatuksen etsimistä. Sitähän me kaikki toivomme yhteiseen työhömme. Markku Happonen «Suomalainen kirkko Sveitsissä työn tavoitteena on evankeliumin julistaminen ja Sveitsissä asuvien suomalaisten hengellisen elämän tukeminen heidän äidinkielellään. Työ toteutuu jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten ja muun kirkollisen toiminnan järjestämisessä suomalaisille, heidän perheilleen ja Suomen ystäville Sveitsissä. Toiminnan perustana on vapaaehtoistyö. Suomalainen kirkko Sveitsissä työ pyrkii toimimaan kaikkien suomalaisyhteisöjen kanssa». (ote SKS:n ohjesäännön alusta)
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 6 Vuoden 2014 rippikoululaiset ja perheet! Hei, onko kiinnostusta omaan suomalaiseen rippikouluryhmään täällä Sveitsissä? Jos saamme ryhmän (minimi 4-5 nuorta), niin voimme pitää oman rippikoulun; omia kokoontumisia ja vaikkapa leirijakson Suomessa; konfirmaatio Sveitsissä tai Suomessa perheiden enemmistön toivomusten mukaan. Vanhemmat/isovanhemmat; nyt tarvitaan teidän aktiivisuuttanne olla yhteydessä pappiin! Myös niiden vuonna 2014 Suomeen eri rippikouluhin menevien nuorten osalta toivotaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteydenottoa, jotta voimme organisoida rippikoululaisten tapaamiset keväällä 2014. Ilmoittakaa rippikoululaisten tiedot: Juha Eklund, 079-964 54 12, suomalainenpappi@bluewin.ch Jos suunnitelmissanne on nuoren rippikoulu Sveitsin luterilaisissa (saksankielisissä tai Genevessä myös englanninkielinen) seurakunnissa, olkaa pikimmiten yhteydessä ko seurakuntiin. Yhteystiedot löytyvät www.luther-schweiz.ch Tiesitkö - Suomen kansallissymbolit lipun ja vaakunan lisäksi Kielo; voitti itsenäisyyden juhlavuonna 1967 järjestetyn radioäänestyksen. Joutsen; Suomen Linnustonsuojeluneuvoston julistus 1981. Karhu; valittiin Suomen luonnonsuojeluliiton Helsingin Sanomain kanssa järjestämässä yleisöäänestyksessä 1985. Rauduskoivu; valittiin vuonna 1988 Suomen luonnonsuojeluliiton, Suomen Dendrologia Seuran ja Kansallispankin järjestämässä kansanäänestyksessä, johon otti osaa 105 784 suomalaista. Graniitti; valinnan teki asiantuntijaraati, joka oli valittu toimeenpanemaan maakuntakiviäänestystä vuonna 1989. Ahven; valittiin vuonna 1994 Kalatalouden keskusliiton äänestyksessä. Seitsenpistepirkko; tämä leppäkerttulaji valittiin kansallishyönteiseksi 1996. Näissäkin luonnon ja luomakunnan ilmiöissä saamme nähdä Luoja kädenjäljen. Kuljetaan siis silmät auki ja mieli avoimena erityisesti Suomen suven keskellä! Juha Eklund Suomessa (lomalla ja työtehtävissä) 23.6.-5.8. Kiireellisissä (ennen kaikkea suomenkielissä) papillisissa asioissa voit ottaa yhteyttä rovasti Markku Happoseen, +49 151 1248 7936, mhapponen@agapeeurope.org
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 7 Kotimaa - Isänmaa Maamme on Suomen kansallislaulu. Sen kirjoitti Johan Ludvig Runeberg ruotsiksi (Vårt land) vuonna 1846 Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäiseksi runoksi, ja sen sävelsi Fredrik Pacius vuonna 1848. Maamme-runossa (M) on 11 säkeistöä, mutta siitä lauletaan yleensä vain ensimmäinen ja viimeinen säkeistö. Vuosikymmen myöhemmin, 1857 Runeberg kirjoitti niin kutsutun Isänmaan virren, virren 577 (VK). Näiden kahden tekstin yhtäläisyys on ilmeinen. M: 1. Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, / soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, / ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, / maa kallis isien! VK: 2. Sun armos täällä meille soi, / mi kallehinta olla voi, ja meille alla auringon / tää synnyinseutu rakkain on. Näin Runeberg ylistää Suomea Isänmaana, tuo esiin luonnon vaikuttavuutta ja viittaa isien työhön, sukupolvien ketjuun. M: 10. Totuuden, runon kotimaa / maa tuhatjärvinen miss elämämme suojan saa, / sa muistojen, sa toivon maa, ain ollos, onnees tyytyen, / vapaa ja iloinen. 11. Sun kukoistukses kuorestaan / kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan / sun toivos, riemus loistossaan, ja kerran, laulus synnyinmaa / korkeemman kaiun saa. VK: 5. Oi Herra, käy sä siunaamaan / nää rannat rakkaan synnyinmaan. Suo aina rauha suloinen / ja estä sota verinen. 8.Sä autoit valoon tämän maan / kuin kedon kukan ummustaan. Sen varttua suo valossas / ja hoida sitä armossas. 9.Suo, että sanas kirkkaana / saa keskellämme kaikua, ja kautta sukupolvien / suo soida nimes kiitoksen Henkinen kotimaa, sen perintö ja arvostus ovat Runebergille kultaakin kalliimpia. Teksteissään hän katsoo voimaakkaasti eteenpäi; on koittava aika, jolloin kukkanuput aukeavat, Suomi nousee loistossaan. Ja Runeberg rukoilee, että tämä saa tapahtua Jumalan kunniaksi!
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 8 MITÄ MISSÄ MILLOIN / heinäkuu-lokakuu BASEL Tiistaisin (joka toinen viikko) klo 15-17 keskustelupiiri, seurakuntasali Friedensgasse 57. Kesätauon jälkeen aloitetaan 13.8. ja jatketaan siitä eteenpäin kahden viikon välein. Pappi Juha Eklund mukana osassa kokoontumiskerroista. Tervetuloa uudetkin keskustelijat rohkeasti mukaan! Lisätietoja; Riitta Seppovaara, 078-745 49 98, riitta.seppovaara@kolumbus.fi Su 8.9. Patikointia ja luontokirkko Kandernissa klo 13 alkaen Patikointia Kandernin hienoissa maisemissa Markku ja Aulikki Happosen vetämänä. Patikoinnin lomassa luontohartaus. Ota mukaan retkieväät, myöhemmin mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun Kandernin Budefest-kyläjuhlassa. Lisätietoja Markulta ja Aulikilta, +49-7626 970 174, happonen@t-online.de tai markkuhapponen@agapeeurope.org Su 29.9. klo 10 Kolmikielinen (suomi-saksa-ruotsi) jumalanpalvelus Paikkana Kartäuserkirkko, Theodorskirchplatz 7. Pappeina Juha Eklund, Jörg Winkelströter ja ruotsalaisten uusi pappi. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit. Tervetuloa mukavaan kansainväliseen seuraan! Lisätietoja Helena Romppainen 061-421 80 66, 076-376 80 66, hromp@bluewin.ch tai Aulikki Happonen +49 76 2697 0174. Naistenkahvila kokoontuu muutaman kerran vuodessa elämänmakuisten teemojen äärellä. Tietoja antavat Aulikki Happonen, +49-7626-970174, happonen@t-online.de tai Airi Rink, 061-923 06 80, arink@cfc.ch BERN (Ev.lut Antonierkirkko, Postgasse 62, ellei mainita muuta osoitetta) Ke 7.8. Suomenkielinen keskustelupiiri Raamatun äärellä klo 18:00-19:30 (muut syksyn kerrat sovitaan tässä kokoontumisessa). Juha Eklund johdattelee kuluvan viikon raamatunkohtiin, tule mukaan keskustelemaan! Su 11.8. klo 10 Luterilainen jumalanpalvelus Bernin Münsterissä. To 22.8. klo 14 Suomalaiset iltapäiväkahvit (muut 19.9., 17.10. ja 14.11.) Mukana aina päivän Sana. Markku Lemolan alustus Fitness ikääntyneillä. Kahvien jälkeen reipasta kävelyä Aaren rannalla (kukin kuntonsa mukaan!) tulisiko tästä jopa uusi yhteinen aktiviteetti? Tapahtuman aikana suomalaisten kirjojen ja lehtien vaihtotori. Lisätietoja Maija Guggisberg (teemat), 033-442 02 65, maija_guggisberg@yahoo.com ja Riitta Meister (kahvitus), 031 711 19 18 tai 077 204 12 38, riitta.meister@gmx.ch La 31.8. klo 17 Suomalaisten tapaaminen Thunissa. Tapaamme loppukesän tunnelmissa Marja ja Markus Weibelin luona, Lerchenfeldstrasse 23A, 3603 Thun, 033-335 45 80. Mukana Juha Eklund. Lisätietoja Riitta Meister, 077-204 12 38, riitta.meister@gmx.ch Su 6.10. klo 10 Juha Eklund toimittaa saksankielisen jumalanpalveluksen Kirjallisuuspiiri kokoontuu kodeissa, lisätietoja saat Marja-Liisa Gaschen- Heikkilältä, 031-849 12 82. Bernin taaperoryhmä Nämä äiti-lapsi-tapaamiset on tarkoitettu suomea puhu
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 9 ville lapsille (Ikäjakauma n. alle kouluikäiset). Elokuun alusta Taaperotreffit ovat vuoroviikoin tiistaisin ja perjantaisin klo 14-16, alkaen pe 2.8. Tapaamiset Antonierkirkolla (Postgasse 62) tai sovitusti muualla. Tietoja saat Tanjalta, 078-920 05 66, tanjalepisto70@hotmail.com tai facebook/bernin Taaperot. GENEVE (Ev.lut kirkko, 20, rue de Verdaine, Geneva). Su 29.9. eli Mikkelinpäivänä perhekirkko klo 17. Tervetuloa lasten ja enkelien päivän sanoman äärelle koko perheen voimin! Pappina Juha Eklund, musiikki Nina Pääkkönen, Merja de la Salle, Satu Ojaluoma ja Taina Onnela. Lapsille järjestetään kirkkoon tutustuminen. Mehu-, kahvi-, ja keksitarjoilu. Lasten ja lapsiperheiden toimintaa! Genevessä on aloitettu pyhäkoulu lapsille. Kysy kokoontumisajat ja muut tiedot Satu Ojaluoma, 079-684 58 90, satuojaluoma@yahoo.com LUZERN Ti 27.8. klo 16:30 Keskustelupiiri Tästä eteenpäin joka kuukauden viimeinen tiistai. Keskustelupiiri, jossa aiheina välillä raamatun kohdat ja väliin elämästä nousevat teemat. Paikka: International Church Lucerne, Zähringerstasse 7. Kävelymatka asemalta tai mm bussi 2; pysäkit Pilatusplatz ja Hirzenhof lähellä. Lisätiedot: Maarit Gabriel, 041-620 55 67, maarit.gabriel@kfnmail.ch Kaikki tervetulleita! La 5.10. Vaelluskirkko Rigillä Pastorina Juha Eklund. Tapaaminen klo 10:45 Arth-Goldaun asemalla. Vaelluskengät jalkaan ja picnic-eväät reppuun. Vaellusta 2-2.5 tuntia. Nousut ja laskut Rigille CHF 33.- (halbtax, GA:lla ilmainen). Tervetuloa Luzernin upeisiin Alppimaisemiin kodikkaassa seurassa. Kaverit ja kamera mukaan! ITÄ-SVEITSI Su 1.9. klo 18 Iltajumalanpalvelus St Gallenissa, jonka Juha Eklund toimittaa kaksikielisesti. Tervetuloa suomalaiset mukaan! Lisätiedot Teija Keinänen Dudle, 071-351 17 71. Su 20.10. klo 18 Juha Eklund pitää saksankielisen jumalanpalveluksen, Halden-kirkko, Oberhaldenstr. 25. TESSIN Ke 4.9. klo 19 suomalaisten tapaaminen Locarnossa, mukana Juha Eklund. Paikka Trattoria St. Antonio, Via Galli 16, Locarno. Info Tuula Roininen, 091-791 09 83, 079-396 43 42, tuularoininen@gmail.com La 26.10. klo 14 suomalais-ruotsalainen jumalanpalvelus Luganossa, Casa Santa Birgitta, via Silvio Calloni 14, Lugano, bussit 1 ja 2, pysäkki Geretta tai bussit 9 ja 10 pysäkit S Birgitta ja Casserina. Pappeina Juha Eklund ja
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 10 ruotsalaisten uusi pappi. Kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen luostarissa, Ilmoittautuminen kahvien vuoksi luostariin: Sisar Ruth, 091 994 12 12, sbirgitta@bluewin.ch ZÜRICH (Luther-kirkko, Kurvenstrasse 39, ellei mainita muuta osoitetta) 18.8. Luontokirkko klo 15 Paikka: Elefantenbach, Forchstrassen puoli, Ratikka 11 pysäkki: Hirslanden Olemme luonnon keskellä ja pidämme siellä luontohartauden Luomakunnan sunnuntain teemalla. Tervetuloa koko perheen voimin mukaan, otetaan lapset huomioon myös hartaudessa. Ottakaa picnik-eväät mukaan, voidaan mennä myös yhdessä kahville. Lisätiedot seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Iiro Keitaanrannalta, iiro.keitaanranta@gmail.com, 079 392 4082. To 22.8. Keskustelupiiri Raamatun äärellä klo 18.30-20 Kokoontuminen tällä kerralla ev.lut kirkolla, Kurvenstr. 39. (seuraava kerta 19.9. Yläsalissa, Rosengartenstr 1, Wipkingerplatz). Vetäjä Juha Eklund. Tervetuloa Raamatun tutkimisesta ja keskustelusta kiinnostuneet! Su 1.9. klo 9.30 Saksankielinen jumalanpalvelus Juha Eklund toimittaa Zürichin pappien sijaisena tämän jumalanpalveluksen. Su 1.9. klo 18 kaksikielinen jumalanpalvelus St Gallenissa. Juha Eklund toimittaa iltakirkon St Gallenin Halden-kirkossa, Oberhaldenstr. 25, St.Gallen. Tervetuloa myös suomalaiset mukaan! La 7.9. klo 14 Muistohetki ja kenttähartaus Sveitsissä vuonna 1920 kahdessa lento-onnettomuudessa menehtyneiden suomalaisten lentäjien muistomerkillä Zollikonissa, Seestrasse 51. Juhlahetken jälkeen yhteinen kahvihetki lähistöllä La-su 19.-20.10. Lestadiolaisten seurat kirkolla, puhujana Suomesta eläkerovasti Valde Palola. Tiedot Päivi Tokola-Meier, karhurouva@hotmail.com. Su 20.10. klo 9:30 Juha Eklund pitää jumalanpalveluksen ev.lut kirkossa Zürichissä kokoontuu yllämainitun raamattupiirin lisäksi kaksi muutakin suomalaista raamattupiiriä: 1. Kerran kuussa to-iltapäivisin klo 13.30 ev.lut kirkolla (Kurvenstrasse 39) Mairelea Hardmeierin johdolla. Lisätiedot Mairelealta, 043 266 3073. 2. Keskiviikkoiltaisin kahdesti kuussa kodeissa kokoontuva, tänä vuonna aloittanut piiri. Tietoja Saija Österlundilta, saijaniina@hotmail.com / 078 874 37 67 tai Anna VäisänenEifertilta, annavaisanen@yahoo.com. Au-pairit ja opiskelijat. Ota yhteyttä tapahtumista ja/tai apua tarvitessasi Laura Karviseen (076 739 3418, lauraemilia.karvinen@gmail.com). Lauran löytää myös facebookista.
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 11 Taizé-matkamme 4-7. huhtikuuta, vaikutelmia Siunaa meitä, Herra Kristus, siunaa meitä ja niitä, jotka olet meille uskonut. Auta meitä säilyttämään autuaaksijulistuksen henki, ilo, yksinkertaisuus, armollinen rakkaus (The Sources of Taizé) Varmaan jokainen meistä joskus kaipaa kiireisen, vaativan ja usein meluisan arjen keskeltä edes hetkeksi jonnekin, missä ruumis ja sielu voisi levätä ja missä saisi «vain olla» suorittamatta mitään. Ensimmäisen Taizé-matkani jälkeen ainakin minä olen nyt tämän paikan löytänyt ja kaipaan sinne uudestaan, kuten useat muutkin matkamme osanottajista. Taizé sijaitsee Etelä-Burgundissa, noin neljän tunnin automatkan päässä Bernistä. Yksinkertaisuus, sydämen luottamus Jumalaan, avoimuus, ilo ja armollinen rakkaus ovat niitä periaatteita, joiden varaan sveitsiläissyntyinen veli Roger perusti ekumeenisen Taizé-yhteisön v. 1940. Nykyään siihen kuuluu noin sata veljeä yli 30 eri maasta, heistä huomattava osa on nuoria. Lisää tietoa Taizé-yhteisöstä: www.taize.fi Torstai-illasta sunnuntaihin sulautui ryhmämme saumattomasti luostariveljien ja noin 3500 nuoren Taizé-kävijän muodostamaan yhteisöön. Tämän valtavan joukon keskellä koimme syvää lepoa ja rauhaa rukoushetkissä, joissa vuorottelevat lyhyet, eri kielillä luetut Raamatun tekstit, hiljaiset hetket ja valoisat, kauniit laulut joihin jokainen voi vaivatta yhtyä. Lauantai-illan rukous eli ylösnousemuksen valon juhla päättyy perinteisesti seremoniaan, jossa muutamasta kynttilästä lähtien jaetaan valo tuhansiin muihin, kunnes koko tila läikkyy valomerenä. Matkamme oli erittäin hyvin järjestetty, ja kolmeen päivään mahtui Taizén lisäksi lyhyt tutustuminen Clunyn kaupunkiin ja Tournus n katedraaliin, kolme herkullista lounasta etukäteen «testatuissa» ravintoloissa ja leppoisaa yhdessäoloa Clos des Grillonsissa, viihtyisässä majapaikassamme, joka on alunperin viinitila, nykyisin sveitsiläisen ekumeenisen yhdistyksen ylläpitämä ryhmien käyttöön erinomaisesti soveltuva omatoiminen vierastalo. Suurkiitos Juha ja Heli Eklundille järjestelyistä ja matkan vetämisestä! Matkalainen Helena Maffli
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 12 Syksyn Taizé-matka 12.-15.9. (to-su) Lähde matkalle tutustumaan tähän ekumeeniseen rukouksen, hiljaisuuden ja lähimmäisenrakkauden kansainväliseen yhteisöön. Vaikka Taizé sijaitsee Ranskassa, et tarvitse ranskan kielen taitoa, selviämme muilla kielillä ja ranskankielentaitoisten avustuksella. Osallistumme Taizén aamu-, päivä- ja iltarukouksiin sekä raamattuopetukseen. Matkan vetäjänä rovasti Juha Eklund. Tällä kertaa teemme Taizé-matkan kokonaan suomenkielisellä joukolla. Majapaikkamme (n. 10km Taizésta) on vaatimattoman viihtyisä. Valmistamme aamu- ja iltapalat porukalla, päivällä käymme syömässä lähistön ravintoloissa. Matkan hinta on CHF 260 sis. matkan, majoituksen sekä aamu- ja iltapalat. Taizé-matkojen kontaktihenkilö on Teija Keinänen Dudle, jolle myös ilmoittaudutaan. Häneltä saat lisätietoja; 071-351 17 71, teija.keinanendudle@gmail.com Ilmoittaudu mieluiten heti, viimeistään 31.8. mennessä. Tule mukaan pyhiinvaeltajien ketjuun kulkemaan Pyhän Jaakobin tiellä! Vaelluspäivä la 28.9. Liitymme vuosisatoja vanhaan pyhiinvaellustraditioon kulkemalla Pyhän Jaakobin tietä; nyt Appenzellerweg Rorschachista Herisauhun. Matkaa on esitteen mukaan 23 km ja vaellusajaksi on arvioitu noin 6 tuntia. Patikoimme rauhalliseen tahtiin pysähtyen matkan varren pyhiinvaelluskohteisiin ja pitäen luontohartauden.mukana vaeltamassa rovasti Juha Eklund. Vaelluksemme alkaa lauantaina 28.9. Klo 9. Paikalle voi kuitenkin saapua jo edellisenä iltana. Majoitumme Teija Keinäsen luona. Ilmoittautuminen 31.8. mennessä Laura Karviselle, Blumenweg 1, 5300 Turgi, 076 739 3418 tai lauraemilia.karvinen@gmail.com Lisätietoja Lauralta tai Mirja Karttuselta, 076 394 5402, mirja.karttunen@bluewin.ch Jakobswegistä löydät lisätietoa: www.jakobsweg.ch tai www.wanderland.ch (hakusanana via jacobi) Merkitse jo nyt kalenteriisi ensi vuoden Hiljaisuuden retriitti 4.-6.4.2014 Teema: Paastonajasta pääsiäiseen. Retriitin ohjaa rovasti Juha Eklund. Paikka hyväksi koettu Haus Bethanien, St. Niklausen, www.haus-bethanien.ch. IImoittautua voi vaikka heti: Seija Krebs, 044-926 30 87, 078-682 22 69, seija@gmx.net
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 13 Tiedottamisesta Seuraava Tiedotuslehtinen ilmestyy lokakuussa (marraskuu-helmikuu 2014). Tiedotuslehtiseen aiottu materiaali tulee lähettää Juha Ekludille viim. 5.10. Suomenkielisten sivujen tekeminen Baselin, Bernin ja Zürichin saksankielisiin seurakuntalehtiin jatkuu seurakuntaneuvostojen kanssa. Kotisivujen osalta uudistus tapahtuu kesän aikana. Toivotaan, että saamme toimivan kotisivukokonaisuuden suomalasta kirkollista työtä varten. BELK:n (Sveitsin luterilaisten seurakuntien liitto) uutisia BELK sai vuosikokouksessaan 23.3. Vaduzissa uuden puheenjohtajan, kun Elisabeth Benn Geneven englanninkielisestä luterilaisesta seurakunnasta asetettiin kokouksen päätösjumalanpalveluksessa tehtäväänsä. Luterilaisen Maailmanliiton (LML) keskuskomitea piti kesäkuussa kokouksensa Genevessä, ja sunnuntaina 16.6. oli Genevessä kansainvälinen juhlajumalanpalvelus, jossa myös BELK-seurakunnat olivat edustettuina. SACRUM - kauppa Helsingissä Moni on miettinyt mistä löytäisi yhdellä käynnillä suomenkielisen virsikirjan, katekismuksen, Raamatun, kristillisiä runokirjoja ja lahjaesineitä. Kaikki tämä ja vielä paljon muutakin löytyy Helsingistä, kirkollisten kirjojen ja tarpeiston laadukkaasta SACRUM nimisestä kaupasta, osoite Hietalahdenranta 13. Kannattaa poiketa Suomen-matkalla ja hankkia itselle, perheelle ja ystäville kristillistä kirjallisuutta ja lahjaesineitä! Taloudesta Laajempaa taloudellista panosta vaativat erityisesti jumalanpalvelukset, seminaari, pakolliset kokoukset sekä suurimpana kustannuksena tämä Tiedotuslehtinen. Niinpä onkin viisas valinta sekä ympäristön että kulujen säästämiseksi lukea Tiedotuslehtinen sähköisessä muodossa! Jos haluat toimia näin, niin lähetä s-postiosoitteesi ulla.gertsch@fins-tours.ch Voit tehdä lahjoituksen suomalaiselle kirkolliselle työlle Raiffeisenbank Schwarzwasser, 3150 Schwarzenburg CH12 8086 0000 0048 0276 5 SKS 3000 Bern Jälleen SUURKIITOS antamastasi tuesta!
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 14 Valikoima tapahtumista Suomen kesässä Kirkollisia juhlia Herättäjäjuhlat Haapajärvellä 5.-7.7. www.h-y.fi/juhlat Juhlien tunnus Sanasi annoit pohjautuu Siionin virteen 268. Kansanlähetyspäivät 5-7.7. Kankaanpäässä www.kansanlahetyspaivat.fi Kuninkaan lähteellä Kirkastusjuhlat Heinävedellä 26.-28.7. www.kirkastusjuhlat.fi Kirkastusjuhlien teema Kaiken keskellä Jumala. Pyhät polut -vaelluksia www.pyhatpolut.fi Musiikkia Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat 26.-30.6. www.kirkkomusiikkijuhlat.fi Savonlinnan Oopperajuhlat 5.7. - 3.8. www.oopperajuhlat.fi Kaustisen kansanmusiikkijuhlat 8.-14.7. www.kaustinen.net Pori Jazz 13.-21.7. www.porijazz.fi Kuhmon kamarimusiikki 14.-27.7. www.kuhmofestival.fi Urkuyö ja Aaria festivaali Espoossa 6.6.-29.8. www.urkuyofestival.fi Muuta kulttuuria Tampereen Teatterikesä www.teatterikesa.fi Lusto - Suomen metsämuseo www.lusto.fi Eukonkannon 18. MM-kisat 5.-6.7. Sonkajärvellä www.eukonkanto.fi Urheilun suurtapahtumia 46. Sulkavan Suursoudut 11.-14.7. www.suursoudut.fi Tuas souvetaa Sulkavalla Kalevan kisat Vaasassa 25-28.7. www.kalevankisat2013.fi Yleisurheilun Suomenmestaruuskisat. Kuninkuusravit Kuopiossa 26.-28.7. www.kuninkuusravit.fi Yleinen opassivu Matkailu Suomessa - Suomen matkailukohteet ja lomamatkat www.discoveringfinland.com
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 15 Toimihenkilöt Puheenjohtaja Riitta Tanner, Kalberweid 4, 4952 Eriswil, 062-966 17 69, 079-549 33 50, rima.tanner@bluewin.ch Sihteeri Laura Karvinen, Blumenweg 1, 5300 Turgi, 076-739 34 18, lauraemilia.karvinen@gmail.com Rahastonhoitaja Pirkko Seiler, Stapfenstr. 82, 3098 Köniz, 031-972 33 68, 079-566 20 77, pirkko.seiler@bluewin.ch Tiedotuslehtisen osoitteet ja postitus Ulla Gertsch-Sutinen, Bachacherw. 12, 3203 Mühleberg, 031-754 19 18, ulla.gertsch@fins-tours.ch Tiedotuksessa avustava kotisivun yhdyshenkilö Petri Karvinen, petri.j.karvinen@gmail.com Papit Päätoiminen Rovasti Juha Eklund, Wiesenstrasse 12, 3098 Köniz, 031-351 49 68, 079-964 54 12, suomalainenpappi@bluewin.ch, www.pappisveitsissa.com Muut Rovasti Markku Happonen, Von Teuffelstr. 4/3, D-79400 Kandern +49 151 1248 7936, mhapponen@agapeeurope.org Kaisamari Hintikka, Av. Henri-Golay 12D, 1219 Châtelaine, 079-648 93 21, kmh@lutheranworld.org Seurakuntaneuvostojen puhenjohtajat ja muut yhdyshenkilöt Basel Aulikki Happonen pj, von Teuffelstr.4/3, D-79400 Kandern, +49 7626 970 174, happonen@t-online.de Bern Markku Lemola pj, Chützenstrasse 46, 3007 Bern, 078-640 16 00, markkulemola@yahoo.com Geneve Taina Onnela tiedottaja, +33 450 412 457, taina.onnela@cern.ch Luzern Maarit Gabriel pj, Vorderboden 7, 6373 Ennetbürgen, 041-620 55 67 maarit.gabriel@kfnmail.ch Itä-Sveitsi Teija Keinänen Dudle pj, Kellerberg 1, 9100 Herisau, 071-351 17 71, teija.keinanendudle@gmail.com Tessin Tuula Roininen, Via Arch. Pisoni 12, 6612 Ascona, 091-791 09 83, 079-396 43 42, tuularoininen@gmail.com Zürich Iiro Keitaanranta, Alte Landstrasse, 8800 Thalwil, 079 392 4082, iiro. keitaanranta@gmail.com
Tiedotuslehtinen nro 66 / 2013 16 Vielä ehdit mukaan SKS:n järjestämä suomenkielinen seminaari Schloss Hünigenissä Konolfingenissä la 26.10. klo 10 su 27.10. klo 16 Sisäinen lujuus ja anteeksianto Pekka Hämäläinen, pastori ja terapeutti 2-hengen huoneessa CHF 271.-/hlö ja 1-hengen huoneessa 281.-/hlö (la-su) Mahdollisuus tulla jo perjantaina virkistäytymään ja viettämään iltaa yhdessä: 2-hengen huoneessa CHF 396.- /hlö ja 1-hengen huoneessa 416.-/hlö (pe-su) Kaikki hinnat sis. majoittaumisen, täysihoidon ja kylpyläosaston käytön Lisäksi seminaarimaksu CHF 40.-. Pyydämme ilmoittumaan mahdollisimman pian - sitovat ilmoittaumiset heinäkuun loppuun mennessä. Seminaariohjelma lähetetään syyskuussa. Ulla Gertsch-Sutinen, Bachacherweg 12, 3203 Mühleberg Puh: 031-754 19 19, Fax: 031-751 18 26, ulla.gertsch@fins-tours.ch TERVETULOA TERVETULOA TERVETULOA Suomalaisen seminaarin alkajaisiksi kaikille muillekin avoin tapahtuma! MUSIIKKIA LAIDASTA LAITAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI- JA YHTEISLAULUILTA pe 25.10.2013 klo 20.00 Schloss Hünigen, Spiegelsaal Freimettigenstrasse 9, 3510 Konolfingen/BE Illan vetäjinä suoraan Suomesta: Leena Pyylampi, trubaduuri-säveltäjä-pianisti Liisa Viitasaari, musiikinopettaja-laulaja-kuoronjohtaja Mikä on toivelaulusi? Hyräiletkö mielelläsi suomenkielisiä sävelmiä? Haluatko uppoutua musiikin kuunteluun? Nautitko laulamisesta täysin siemauksin? Olet sydämellisesti tervetullut nauttimaan suomalaisesta tuulahduksesta! Tule tutustumaan tai tapaamaan tuttuja! Seminaariin osallistujille maksuton. Muille pääsymaksu 15,- Fr. Ruokailumahdollisuus Schloss Hünigenin ravintolassa ennen musiikki-iltaa (omakustannushintaan). Pöytävaraus! Järj. Seminaaritoimikunta Ulla Gertsch, ulla.gertsch@fins-tours.ch Aulikki Bläsi-Hakala, aulikki.blaesi@bluewin.ch