Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2017 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Samankaltaiset tiedostot
Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2017 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Kolehtisuunnitelma

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, Helsinki, viitenumeroluettelo)

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

VUODEN 2017 KIRKKOKOLEHDIT

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

Kirkkohallitus edellyttää seurakunnan sijoittavan tiettyihin vuodenaikoihin kolehteja, ne on merkitty luetteloon vaaleansinisellä.

VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 5/2014 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT ORIVEDEN SEURAKUNNASSA JA JUUPAJOEN KAPPELISEURAKUNNASSA

LUOTTAMUKSELLINEN

to 1.1. su 4.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo ti 6.1.

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 7/2010 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä sivu 1

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2015 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo

su 4.5. su su 18.5.

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 1/2018

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2018 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 1/2015. Ensimmäisen pykälän numero:

Lahti Mariitta kirkkov. vpj poistui klo 20:30 104

Koivisto Päivi Kälviäinen Sakari Leppänen Pertti. Raskinen Marjatta. Sipiläinen Jouni Viljakainen Hannele

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkoneuvosto

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 Kirkkoneuvosto

HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 1/ Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 25/

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kirkkoneuvosto. KESKIVIIKKONA klo Pöytyän seurakuntatalo

PERIKOOPPIKALENTERI

Aksels Tuulikki Jäsen

Päivän psalmi. Hallelujasäe. 2. vuosikerta. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2016 Kirkkoneuvosto

Pöytäkirjan Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus pidetään yleisesti nähtävänä Hartolan kirkkoherranvirastossa

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2016 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä sivu 1

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu ALUENEUVOSTO ALN 41 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty alueneuvoston jäsenille

Pöytäkirja on tarkastettu, Jämijärvellä

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2017 Sonkajärven seurakunta. Seurakuntatalon pienryhmätila, Rutakontie 20, Sonkajärvi.

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä sivu 1

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 3/2018

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 8/2018

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2016 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina.

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 2.

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

Päivän psalmi. Hallelujasäe. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 8/2017

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ (7) SEURAKUNTANEUVOSTO

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 2/ Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) SEURAKUNTANEUVOSTO

PERIKOOPPIKALENTERI

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto


PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTYÄKIRJA 10/2017 Kirkkoneuvosto

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 9/ (10)





Kangasalan seurakunta ESITYSLISTA 1/ Kirkkovaltuusto

YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA 1/2017

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 1/2016

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/ klo

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...


Aika Maanantai klo Paikka Seurakuntakeskus, Kaukainen maa, Kirkkotanhuantie 1, Ylöjärvi

Tietoimitusjaosto nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

Transkriptio:

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2017 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto 9.11.2017 Seurakuntaneuvoston kokous Aika torstaina 9.11.2017 klo 18 18.24 Paikka Osallistujat/Läsnä: Poissa: Seurakuntatalo, Kauppatie 17, 73200 Varpaisjärvi Hartikainen Päivi Heiskanen Toivo Hyvärinen Irma Hämäläinen Mirja Juutinen Tiina Ryhänen Eero Tamminen Anne Jääskeläinen Seppo Keränen Saija Ruotsalainen Aino Muut osanottajat (KJ 8(:7 ) 7/10 Kortelainen Olli Toivanen Arja puheenjohtaja kokouksen sihteeri Asiat pykälät 38-46 Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Olli Kortelainen puheenjohtaja Arja Toivanen sihteeri Pöytäkirjan tarkastus tarkastusaika kokouksen jälkeen Pöytäkirja on tarkastettu ja pöytäkirjan sivut varmennettu nimikirjaimillamme Allekirjoitukset Päivi Hartikainen Toivo Heiskanen Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä: Paikka ja ajankohta: Varpaisjärven kirkkoherranvirastossa, Kauppatie 17, 10.11.-9.12.2017 Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä em. ajan. Paikka ja aika: Varpaisjärvi / 2017 Arja Toivanen ilmoitustaulunhoitaja

1 Kokouksen avaaminen Srkn 38 Kirkkoherra piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Srkn 39 KL 7: 4 : Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. KJ 9:3 : Oikeus olla (kirkkoneuvoston) kokouksessa läsnä ja ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen on 1) kirkkovaltuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla... KJ 10:11 : Seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien kirkkoherroilla sekä, sen mukaan kuin ohjesäännössä määrätään, seurakuntayhtymän johtavilla viranhaltijoilla on oikeus olla läsnä yhteisen kirkkoneuvoston kokouksissa ja ottaa osaa keskusteluun mutta ei päätöksen tekemiseen. Esityslista on lähetetty 27.10.2017. Todetaan paikalla olevat jäsenet ja läsnäolo-oikeutetut. Puheenjohtajan esitys: Päätös: Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valitseminen Srkn 40 Puheenjohtajan esitys: Päätös: Valitaan Päivi Hartikainen ja Toivo Heiskanen pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kokouksen työjärjestys Srkn 41 Puheenjohtajan esitys: Päätös: Toimitettu esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi. Esityslista hyväksyttiin sillä muutoksella, että Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien yhteistyö nuorisotyönohjaajan viran täytössä lisätään esityslistaan lisäpykälänä 44.

2 Ylä-Savon seurakuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2018 2020 Srkn 42 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto käsitteli seurakunnan talousarvion (pääluokka kaksi) kokouksessaan 7.9.2017. Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli seurakuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelman kokouksessaan 17.10.2017 Vuoden 2018 talousarvioehdotuksessa käyttötalousosan nettomenojen loppusumma (=ulkoinen toimintakate) on 6.333.497 euroa, mikä alittaa talousarvioraamin 40.108 eurolla (-0,6 %). Käytännössä kaikki seurakunnat ja srk-yhtymän pääluokat pysyivät raamissaan. Seurakuntien raamisumma alittui yhteensä 35.873 eurolla ja srk-yhtymän pääluokkien 4.235 eurolla. Ylä-Savon seurakuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma, liite 1. Puheenjohtajan esitys: Päätös: Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto esittää Ylä-Savon seurakuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2019-2020 (liite 1) Ylä- Savon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston hyväksyttäväksi ja lähetettäväksi edelleen yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Toimenpiteet: - ote seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto/katariina Bergbacka Vuoden 2018 kirkkokolehdit Srkn 43 Kirkkohallitus on kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin ja Espoon hiippakuntien seurakunnissa koottava alla luetellut kolehdit. Lisäksi seurakuntaneuvosto päättää sen harkintavallassa (*) olevista kolehti-kohteista. Jumalanpalveluksissa sekä muissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa voidaan kerätä kolehti kirkon ja seurakunnan toiminnan sekä niiden tehtävää vastaavien tarkoitusten tukemiseksi (KL 4:2, 2). Seurakunnassa tulee laatia suunnitelma vuoden aikana koottavista kolehdeista. Kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto vahvistaa suunnitelman päiväjumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista (KJ 2:8). Suunnitelma voidaan laatia koko vuodeksi tai työkausittain (talvi-, kesä- ja syyskausi). Kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin määräämien kolehtien kantopäiviä tulee noudattaa, ellei ole erityisen painavaa syytä siirtää virallista kolehtia toiselle pyhäpäivälle. Puheenjohtajan esitys: Seurakuntaneuvosto hyväksyy vuoden 2018 kolehtisuunnitelman: ma 1.1. Jeesuksen nimessä Uudenvuodenpäivä Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallitus, PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo

3 la 6.1. Jeesus, maailman valo Loppiainen Evankelioimistyöhön Aasiassa Suomen Lähetysseuran kautta. Suomen Lähetysseura ry, PL 154, 00141 Helsinki. Tilitysohjeet osoitteessa: https://suomenlahetysseura.force.com/seurakuntapalvelut su 7.1. Kasteen lahja 1. sunnuntai loppiaisesta Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon ja Kuopion hiippakunnan seurakuntien välistä yhteistyötä edistävien hankkeiden toteuttamiseksi Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin kautta su 14.1. 2. sunnuntai loppiaisesta Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Kiinan raamattutyöhön Suomen ev.lut. kirkon ja Kiinan kristillisen neuvoston välisen vuonna 2000 solmitun yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi Suomen Pipliaseura ry:n kautta. * Suomen Pipliaseura ry, PL 54, 00241 Helsinki, viitenumeroluettelo su 21.1. Jeesus herättää uskon 3. sunnuntai loppiaisesta Kristittyjen ykseyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen neuvoston kautta. Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry, PL 210, 00131 Helsinki, FI85 1018 3000 0744 03, viite 3010. su 28.1. Ansaitsematon armo 3. sunnuntai ennen paastonaikaa Oman seurakunnan rippikoulutyölle * su 4.2. Kynttilänpäivä Kristus, Jumalan kirkkauden säteily Yhteisvastuukeräykselle (Kirkkopalvelut ry). Kirkkopalvelut ry, Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää, FI16 2089 1800 0067 75. su 11.2. Laskiaissunnuntai Jumalan rakkauden uhritie Oman seurakunnan perhekerhotyölle * ke 14.2. Katumus ja paasto Tuhkakeskiviikko Yhteisvastuukeräykselle * su 18.2. 1. paastoajan sunnuntai Jeesus, kiusausten voittaja Medialähetystyöhön Intiassa Medialähetys Sanansaattajat ry:n kautta. Medialähetys Sanansaattajat ry, PL 13, 05801 Hyvinkää, FI78 5062 0320 1903 60.

4 su 25.2. Rukous ja usko 2. paastoajan sunnuntai Aholansaaren hyväksi *, OKOYFIHH, FI60 5288 0440 0446 44 su 4.3. 3. paastonajan sunnuntai Jeesus, Pahan vallan voittaja Lapsi-, nuoriso- ja opiskelijatyöhön Herättäjä-Yhdistyksen kautta. Herättäjä- Yhdistys ry, PL 21, 62101 Lapua, FI44 4747 1020 0016 55. su 11.3. Elämän leipä 4. paastonajan sunnuntai Ystävyyskirkkomme Jordanian ja Pyhän Maan evankelis-luterilaista kirkon hyväksi Suomen Lähetysseuran välityksellä.* Kolehti tilitetään Suomen Lähetysseuran tilille FI25 8000 1600 0607 10. Tilityksen yhteydessä mainitaan Kumppanuus ELCJHL. Suomen Lähetysseura lähettää seurakuntiin viitenumerot vuoden 2018 alussa. su 18.3. Herran palvelijatar Marian ilmestyspäivä Naisten toimeentulon parantamiseksi kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 210, 00130 Helsinki, viitenumeroluettelo. su 25.3. Palmusunnuntai Kunnian kuninkaan alennustie Sovinnon ja rauhan työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Suomen Lähetysseura ry, PL 154, 00141 Helsinki. Tilitysohjeet osoitteessa: https://suomenlahetysseura.force.com/seurakuntapalvelut to 29.3. Pyhä ehtoollinen Kiirastorstai Ystävyysseurakuntamme Sarszentlörincin srk:n hyväksi * Pankin nimi: Magyar Takarékszövetkezeti Bank Zrt. Dunaföldvár és Vidéke Takarékszövetkezet Pankin osoite Unkarissa: 7047 Sárszentlörinc Bocskai u. 1. SWIFT koodi: TAKBHUHB Tilinomistajan nimi: Evangélikus Egyház Tilinomistajan osoite: 7047 Sárszentlörinc Petöfi u. 45. Tilin IBAN numero: HU 32 70600195 10000207 0000 0000 pe 30.3. Jumalan Karitsa Pitkäperjantai Varpaisjärven kirkkokuoron hyväksi * la 31.3. Pääsiäisyö Kristus on voittanut kuoleman Yhteisvastuukeräykselle *

5 su 1.4. Kristus on ylösnoussut! Pääsiäispäivä Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 210, 00130 Helsinki, viitenumeroluettelo. ma 2.4. 2. pääsiäispäivä Ylösnousseen kohtaaminen Nuorten aikuisten auttamiseen ja osallisuutta vahvistavaan työhön, erityisesti 27-35 vuotiaiden syrjäytymisen riskin vähentämiseen Kirkkopalvelut ry:n Kotimaanavun kautta. * Kirkkopalvelut ry, Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää, FI60 2077 1800 0621 52. su 8.4. Ylösnousseen todistajia 1. sunnuntai pääsiäisestä Työhön Keski-Aasiasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan tulevien maahanmuuttajien parissa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta. Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry, Opistotie 1, 12310 Ryttylä, FI83 8000 1501 5451 08, viite 6020 75365. su 15.4. Hyvä paimen 2. sunnuntai pääsiäisestä Pakolaisten auttamiseen kriisialueilla Kirkon Ulkomaanavun säätiön kautta. * Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 210, 00130 Helsinki, viitenumeroluettelo. su 22.4. 3. sunnuntai pääsiäisestä Jumalan kansan koti-ikävä Lukutaitoa naisille Afrikassa ohjelmaan Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa Suomen Pipliaseuran kautta. Suomen Pipliaseura ry, PL 54, 00241 Helsinki, viitenumeroluettelo. su 29.4. 4. sunnuntai pääsiäisestä Taivaan kansalaisena maailmassa Oman seurakunnan varhaisnuorisotyölle * su 6.5. 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai) Sydämen puhetta Jumalan kanssa Kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla retriittiohjaajia ja tukemalla hengellistä ohjausta yhteistyössä seurakuntien, hiippakuntien ja kirkollisten kouluttajien kanssa Hiljaisuuden Ystävät ry:n kautta. Hiljaisuuden Ystävät ry, PL 142, 00121 Helsinki, FI19 5780 3820 0907 43. to 10.5. Korotettu Herra Helatorstai Oman seurakunnan päiväkerhotyölle * su 13.5. Pyhän Hengen odotus 6. sunnuntai pääsiäisestä

6 su 20.5. Helluntaipäivä Pyhän Hengen vuodattaminen Seurakuntatyöhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Suomen Lähetysseura ry, PL 154, 00141 Helsinki. Tilitysohjeet osoitteessa: https://suomenlahetysseura.force.com/seurakuntapalvelut su 27.5. Salattu Jumala Pyhän Kolminaisuuden päivä Seurakuntien tyttö- ja poikatyön tukemiseen Nuori kirkko ry:n kautta. * Nuori Kirkko ry, Itälahdenkatu 27 A, 00210 Helsinki, FI47 1574 3000 0014 77, viite 203 20184. su 3.6. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallitus, PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo su 10.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Seurakunnissa tehtävän nuoriso-, erityisnuoriso- ja rippikoulutyön tukemiseen ja kehittämiseen Nuori kirkko ry:n kautta. Nuori kirkko ry, Itälahdenkatu 27 A, 00210 Helsinki, FI47 1574 3000 0014 77, viite 204 20181. (Kirkkohallituksen päätöksellä määrätty kerättäväksi su 17.6., mutta siirretään tähän, koska su 17.6. on seurakuntamme vuoden ainoa konfirmaatiopyhä.) su 17.6. 4. sunnuntai helluntaista Kadonnut ja jälleen löytynyt Oman seurakunnan nuorisotyölle * la 23.6. Tien raivaaja Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä) Taloudellisessa ahdingossa olevien köyhien ihmisten auttamiseen Suomessa Kirkon diakoniarahaston kautta. Kirkon diakoniarahasto, Kirkkohallitus, Eteläranta 8, 00130 Helsinki, viitenumeroluettelo. su 24.6. Armahtakaa! 5. sunnuntai helluntaista Pohjois-Suomen tunturikappelien ja maamme tiekirkkotoiminnan tukemiseen, Kirkkohallitus, PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo su 1.7. Herran palveluksessa Apostolien päivä Lasten musiikkikasvatuksen, erityisesti virsikasvatuksen tukemiseen Nuori kirkko ry:n kautta. * Nuori Kirkko ry, Itälahdenkatu 27 A, 00210 Helsinki, FI47 1574 3000 0014 77, viite 20 20606 20189. su 8.7. Rakkauden laki 7. sunnuntai helluntaista

7 Ihmiskaupan vastaiseen työhön Mekong-alueella Suomen Lähetysseuran kautta. Suomen Lähetysseura ry, PL 154, 00141 Helsinki. Tilitysohjeet osoitteessa: https://suomenlahetysseura.force.com/seurakuntapalvelut Kirkastussunnuntai (Kristuksen kirkastumisen päi- su 15.7. vä) Kirkastettu Kristus Lehtomäen kodille, Lähimmäislähetys ry * su 22.7. Totuus ja harha 9. sunnuntai helluntaista Ylivieskan uuden kirkon rakentamiseen kirkkopalossa tuhoutuneen kirkon tilalle. Ylivieskan seurakunta, Terveystie 11, 84100 Ylivieska, FI16 8000 1200 8620 28. su 29.7. 10. sunnuntai helluntaista Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa Varpaisjärven Kehitysvammaisten tuki ry. * su 5.8. Etsikkoaikoja 11. sunnuntai helluntaista Kansan Raamattuseuran nuoriso- ja opiskelijatyölle valtakunnallisten tapahtumien toteuttamiseen, seurakuntien nuorisotyön tukemiseen sekä nuorten aikuisten toimintaan. Kansan Raamattuseuran Säätiö, PL 48, 08101 Lohja, FI73 2103 3800 0055 77. su 12.8. Itsensä tutkiminen 12. sunnuntai helluntaista Koskenniemen seuratupayhdistykselle * su 19.8. Jeesus, parantajamme 13. sunnuntai helluntaista Japanin evankelis-luterialisen kirkon Tokion uusiin toimitiloihin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistys ry:n kautta. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry, PL 184, 00181 Helsinki, FI13 8000 1500 7791 95. su 26.8. Lähimmäinen 14. sunnuntai helluntaista Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 210, 00130 Helsinki, viitenumeroluettelo. su 2.9. Kiitollisuus 15. sunnuntai helluntaista Oppilaitos- ja nuorisotyöhön eri järjestöille, Kirkkohallitus, PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo su 9.9. Jumalan huolenpito 16. sunnuntai helluntaista

8 Kuopion hiippakunnan seurakuntien diakoniatyön tukemiseen Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin kautta su 16.9. Jeesus antaa elämän 17. sunnuntai helluntaista Kirkolliseen työhön suomalaisten parissa ulkomailla ja kansainväliseen diakoniaan Suomen satamissa Suomen Merimieskirkko ry:n kautta. Suomen Merimieskirkko ry, Albertinkatu 2 B, 00150 Helsinki, FI69 1014 3000 2126 27. su 23.9. Kristityn vapaus 18. sunnuntai helluntaista Seurakuntien tyttö- ja poikatyön tukemiseen Nuori kirkko ry:n kautta. Nuori Kirkko ry, Itälahdenkatu 27 A, 00210 Helsinki, FI47 1574 3000 0014 77, viite 203 20184. * su 30.9. Jumalan sanansaattajat Mikkelinpäivä (Enkelien sunnuntai) Lapsi- ja perhetyöhön, erityisesti pyhäkoulu- ja päiväkerhotyön tukemiseen Nuori kirkko ry:n kautta. Nuori kirkko ry, Itälahdenkatu 27 A, 00210 Helsinki, FI47 1574 3000 0014 77, viite 202 20187. su 7.10. Usko ja epäusko 20. sunnuntai helluntaista Rauhan ja vakauden edistämiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun säätiön kautta. * Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 210, 00130 Helsinki, viitenumeroluettelo. su 14.10. Jeesuksen lähettiläät 21. sunnuntai helluntaista Vammaisten parissa tehtävään työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. * Suomen Lähetysseura ry, PL 154, 00141 Helsinki. Tilitysohjeet osoitteessa: https://suomenlahetysseura.force.com/seurakuntapalvelut su 21.10. Uskon perustus Uskonpuhdistuksen muistopäivä su 28.10. 23. sunnuntai helluntaista Antakaa toisillenne anteeksi Kristittyjen yhteiseen työhön naisten ja tyttöjen oikeuksien esillä pitämiseksi ja edistämiseksi Vastuu-viikon kautta. Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry, PL 210, 00131 Helsinki, FI85 1018 3000 0744 03, viite 3010. la 3.11. Pyhien yhteys Pyhäinpäivä Vähävaraisten auttamiseksi Ylä-Savossa * Iisalmen rovastikunnan diakoniarahasto su 4.11. 24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena

Bangladeshin köyhien naisten, lasten ja maattomien ravitsemus-, terveys- ja turvallisuusolosuhteiden parantamiseen Lähetysyhdistys Kylväjä ry:n kautta. Lähetysyhdistys Kylväjä ry, PL 188, 01301 Vantaa, FI57 4405 0010 0212 96. 9 su 11.11. Kuolemasta elämään 25. sunnuntai helluntaista Partiotoiminnan hyväksi Varpaisjärvellä *, partiolippukunta Sutelan Hukat, FI9755010340013252 su 18.11. Valvokaa! Valvomisen sunnuntai Raamattujen ja Uusien testamenttien painattamiseksi ja jakamiseksi koululaisille ja sotilaille sekä hotelleihin, vankiloihin ja sairaaloihin Suomessa ja Nigeriassa. * Suomen Gideonit Gideoniterna i Finland ry. Suomen Gideonit Gideoniterna i Finland ry, Vaajakoskentie 110, 40420 Jyskä, FI81 8000 1600 1824 07. su 25.11. Kristus, kaikkeuden Herra Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai) Köyhyyden ja perusturvattomuuden poistamiseen maailman köyhimmillä alueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 210, 00130 Helsinki, viitenumeroluettelo. su 2.12. Kuninkaasi tulee nöyränä 1. adventtisunnuntai Lasten parissa tehtävään työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Suomen Lähetysseura ry, PL 154, 00141 Helsinki. Tilitysohjeet osoitteessa: https://suomenlahetysseura.force.com/seurakuntapalvelut to 6.12. Kiitos isänmaasta Itsenäisyyspäivä Sotiemme veteraanien hengellisen työn tukemiseen Veteraanivastuu ry:n kautta. Veteraanivastuu ry, PL 600, 00521 Helsinki, FI83 1555 3000 1109 82. su 9.12. 2. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee kunniassa Syöpäyhdistyksen Varpaisjärven osastolle * su 16.12. Tehkää tie kuninkaalle 3. adventtisunnuntai Jumalanpalveluselämän yhteisöllisyyden vahvistamiseen paikallisseurakunnissa koulutusten ja tapahtumien avulla Hengen uudistus kirkossamme ry:n kautta. Hengen uudistus kirkossamme ry, Tiiliskivenkatu 3, 02330 Espoo, FI21 2047 1800 1225 24, viite 260183. su 23.12. 4. adventtisunnuntai Herran syntymä on lähellä Oman seurakunnan musiikkityölle *

10 ma 24.12. Lupaukset täyttyvät Jouluaatto Oman seurakunnan lähetystyölle * ti 25.12. Nyt Betlehemiin! Jouluaamu Oman seurakunnan diakoniatyölle * ke 26.12. Kristuksen todistajat Tapaninpäivä (2. joulupäivä) Herättäjä-Yhdistyksen kansainväliseen työhön Senegalissa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisryhmien voimauttamiseen ja Kambodzhassa nuorten laitostumisen ehkäisemiseen. * Herättäjä-Yhdistys ry, PL 21, 62101 Lapua, FI44 4747 1020 0016 55. su 30.12. Pyhä perhe 1. sunnuntai joulusta Kodittomien ja alkoholistien auttamiseen Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyön kautta. * Inkerin evankelis-luterilainen kirkko, PL 189, 53101 Lappeenranta, FI90 5620 0910 0018 57. Päätös: Toimenpiteet: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. - annetaan tiedoksi taloustoimistoon ja seurakuntamestarille Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien yhteistyö nuorisotyönohjaajan viran täytössä Srkn 44 Lapinlahden seurakuntaneuvosto kokouksessaan 17.5.2017 28 ja Varpaisjärven seurakuntaneuvosto kokouksessaan 11.5.2017 19 ovat käsitelleet seurakuntien välistä yhteistyötä nuorisotyönohjaajan viran täytössä. Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien kesken on neuvoteltu siitä, että nuorisotyönohjaajan virka olisi yhteinen. Kirkkolain mukaan nimenomaan nuorisotyönohjaajan virka ei voi olla yhteinen, vaan käytännössä virka täytyy olla toisen seurakunnan virka ja toinen ostaa toiselta palveluita. Asiasta on laadittu seurakuntaneuvostojen hyväksyttäväksi yhteistyösopimus. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 24.10.2017 40, että Varpaisjärven seurakunnan nykyinen osa-aikainen (50 %) nuorisotyönohjaajan virka muutetaan kokoaikaiseksi (100 %) 1.1.2018 lukien edellyttäen, että Lapinlahden seurakunta ostaa 50 % tästä työpanoksesta. Samalla Lapinlahden seurakunnassa lakkautettiin toinen kokoaikainen nuorisotyönohjaajan virka, joka on nyt ollut väliaikaisesti täytetty. Lapsivaikutusten arviointi on suoritettu seurakunnissa. Varpaisjärven nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen on antanut kirjallisen lausuntonsa muutossuunnitelmasta. Hän puoltaa ehdotettua virkajärjestelyä. Hallintojohtaja Katariina Bergbacka on laatinut sopimusluonnoksen:

11 SOPIMUS PALVELUIDEN OSTOSTA 1. Sopijaosapuolet Palvelun tuottaja: Varpaisjärven seurakunta Palvelun tilaaja: Lapinlahden seurakunta Molemmat seurakunnat kuuluvat Ylä-Savon seurakuntayhtymään, joten palvelun osto/myynti on arvonlisäverosta vapaata. 2. Sopimuksen sisältö Tällä sopimuksella palvelun tuottaja myy tilaajalle nuorisotyönohjaajan palveluita. 3. Palkkakustannusten jakaminen Nuorisotyönohjaajan viran palkkauskustannukset, henkilöstösivukulut, koulutuskustannukset ja mahdolliset muut yhteiset kustannukset jaetaan Ylä-Savon seurakuntayhtymän kirjanpidossa seuraavasti: - Varpaisjärven seurakunta 50 % - Lapinlahden seurakunta 50 %. 4. Sopimuksen voimassaolo Sopimus on voimassa 1.1.2018 lukien toistaiseksi. Irtisanomisaika on molemmin puolin kuusi kuukautta. 5. Sopimuksen muut ehdot - Nuorisotyönohjaajan virkapaikka on Varpaisjärven seurakunta-talo. - Nuorisotyönohjaajan lähin esimies on Varpaisjärven kirkkoherra. 6. Erimielisyyksien ratkaisupaikka Kaikki tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään sopimaan neuvotteluteitse. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, jätetään syntyneet ristiriitaisuudet myyjän kotipaikan alioikeuden lopullisesti ratkaistavaksi. Tätä sopimusta on tehty kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. Lapinlahdella / 2017 VARPAISJÄRVEN SEURAKUNTA Olli Kortelainen kirkkoherra LAPINLAHDEN SEURAKUNTA Lauri Jäntti kirkkoherra

12 Puheenjohtajan esitys: Päätös: Toimenpiteet: Seurakuntaneuvosto hyväksyy Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien välisen sopimuksen, jonka mukaan Lapinlahden seurakunta ostaa 50 % Varpaisjärven seurakunnan nuorisotyönohjaajan viran työpanoksesta. Kirkkoherra Olli Kortelainen valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus Varpaisjärven seurakunnan puolesta. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. -annetaan tiedoksi taloustoimistoon ja Lapinlahden seurakunnalle. Ilmoitusasiat Srkn 45 Varpaisjärven hautausmaan katselmus muistio 28.9.2017. Liite 2 Kirkkoherran viranhaltijapäätökset: 14 Muutos Varpaisjärven kirkon vuoden 2017 kolehtisuunnitelmaan 15 Päivi Kasurisen palkkaaminen vs. diakoniksi 1.10. 31.12.2017 väliseksi ajaksi 16 vs. kanttori Lala Maukosen vapaiden siirto työaikapankkiin Kipa:n järjestelmässä tehdyt viranhaltijapäätökset (liite 3, osittain salainen) Seuraava kokous 15.2.2018 klo 18 seurakuntatalolla Pöytäkirjan nähtävilläolo, oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Srkn 46 Puheenjohtaja antaa oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen, jotka ovat pöytäkirjan liitteenä. Kun pöytäkirja on tarkastettu ja allekirjoitettu, se asetetaan nähtäville kirkkoherran huoneeseen 10.11.-9.12.2017. Päätös: Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.24

13 YLÄ-SAVON SEURAKUNTAYHTYMÄ OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Varpaisjärven seurakuntaneuvosto Kokouspäivämäärä Pykälät Sivuja 9.11.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan oikaisuvaatimusta, kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla ryhtyä julkisista hankinnoista annetun lain mukaiseen hakemusmenettelyyn, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 38-42, 45-46 Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät 43-44 Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 ja 3 mom:n, Hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, Muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 14 :n nojalla saa tehdä kirkollisvalitusta sillä perusteella, että päätös on julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) vastainen, jos asian tutkiminen kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Pykälät OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Varpaisjärven seurakuntaneuvosto Pykälät 43-44 Käyntiosoite: Kauppatie 17 Postiosoite: 73200 VARPAISJÄRVI Telekopio: 017-771055 Sähköposti: varpaisjarven.seurakunta@evl.fi Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan kuluessa. Oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

14 VALITUSOSOITUS sivu Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kirkollisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kirkollisvalituksin myös asianosainen, seurakunnan jäsen sekä kirkkoneuvosto. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Itä-Suomen hallinto-oikeus Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2. krs., Kuopio Postiosoite: PL 1744, 70101 KUOPIO Telekopio: 029 56 42501 Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi Valitusaika 30 päivää Kirkollisvalitus, pykälät Hallintovalitus, pykälät Kirkollisvalitus / alistusasia Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, pykälä 18 Valitusaika 30 päivää Valitusaika 30 päivää Käyntiosoite: Kuninkaankatu 22 A, Kuopio Postiosoite: PL 42, 70101 KUOPIO Telekopio: (017) 288 8420 Kirkkohallitus, pykälät PL 185, (Satamakatu 11, 00161 Helsinki) Telekopio: 09-1802 203 Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi 30 päivää Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirjelmä Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja.

15 Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankinta-asian saattaminen markkinaoikeuden käsiteltäväksi H a k e m u s o s o i t u s Asian saattaminen markkinaoikeuden käsiteltäväksi Se, jota asia koskee, voi saattaa päätöksen markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Hakemuksen tekeminen Hakemus on tehtävä kirjallisesti. Hakijan on ennen hakemuksen toimittamista markkinaoikeudelle ilmoitettava hankintayksikölle kirjallisesti aikeestaan panna asia vireille markkinaoikeudessa. Hakemus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon hänen sulkemisestaan tarjouskilpailusta ja sulkemisen perusteista tai tarjouskilpailun ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuteen (hakemusosoitus). Ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen tiedot ja hakemusosoituksen tiedoksi, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua niiden lähettämisestä. Markkinaoikeuden yhteystiedot Hakemus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Markkinaoikeus Postiosoite: PL 118, 00130 HELSINKI Käyntiosoite: Erottajankatu 1 3, Helsinki Telekopionumero: 010 364 3314 Sähköposti: markkinaoikeus@om.fi Pykälät :t Lisätietoja Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 250 euroa ja markkinaoikeudessa 2000 euroa jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje / valitusosoitus / hakemusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

16