Alkuperäinen Itä Länsi jako vuonna 1932
Kuka keksi Itä Maajoukkue - Lahden Mailaveikot 29.5.1932 Vuoden 1931 Suomen mestari Lahden Mailaveikot haastoi voimiensa tunnossa vastaansa koko muun Suomen parhaimmiston. Pesäpalloliiton työvaliokunta valitsi joukkueen. Ottelu pelattiin Lahdessa ja se myös radioitiin, selostajana Aaro Kivilinna. Maajoukkue oli aivan ylivoimainen ja voitti ottelun 17-3. Tämä ottelu oli tärkeä siitä syystä, että se antoi alku sysäyksen Itä-Länsi ottelun syntymiselle. Maajoukkueen kokoonpano vasemmalta: Onni Peltonen, Klasu Karvonen, Onni Tynkkynen, Pasi Harvela, Väinö Koutsa, Olavi Paavola, Tauno Aho, Veikko Vapalahti, Göstä Hedberg (Hartala) Viralliset päätökset Pöytäkirjaotteet Itä-Länsi ottelun hyväksymisestä liitossa. Alla pöytäkirja työvalio kunnan kokouksesta, jossa olivat pj Erkki Merinen, jäsenet Pasi Harvela ja Yrjö Heikkinen sekä sihteerinä Einari Mannerla. Oikealla PPL:n johtokunnan kokouksen hyväksyntä. Siinä olivat mukana: pj Viktor Kuusio ja jäsenet Pasi Harvela, Yrjö Heikkinen, Erkki Merinen ja Olli Vei jola sekä sihtee rinä Einari Mannerla. Eli melkein sama porukka oli molemmissa kokouksissa asiasta päättämässä.
- Länsi ottelun? Ehdokkaita: Erkki Merinen eräs lehtineekeri Viktor Kuusio näin ei kai saisi enää sanoa, mutta, kun historiaakaan ei oikein uskaltaisi väärentää? Ote Markus Lakaniemen Itä-Länsi koosteita Onni Paavola Pesäpalloväen Joulu 1958 Mauno Ihamäki Pomppo 4/85 Erkki Meristä on yleensä pidetty Itä-Länsi idean isänä. Maajoukkue-MuuSuomi ottelu on ollut varmasti esikuvana. Suursarja jakoi maan kahtia ja sama jako oli myös B-sarjassa, niin raja oli jo olemassa ja sitä kautta luonnollinen. Merinen kirjoittaa vuoden 1945 Itä-Länsi käsiohjelmassa, että ajatus on syntynyt junamatkan aikana. Tosin hän ei mainitse, että olisi itse tuo junassa matkustanut. Viktor Kuusio oli liiton puheenjohtaja ja sitä kautta oli varmasti mukana ottelun kehittelyssä. Oliko se hän joka sai alkuperäisen idean, jää arvailujen varaan. eräs lehtimies voi hyvin olla idean isä. Mutta kuka olisi tämä innokas sen ajan pesäpallotoimittaja. Olisiko vuoden 1932 alkupuolella lehtipakinoissa tuotu esil le Itä-Länsi-idea. Asia vaatisi pienen tutkimustyön. Olihan myös Erkki Merinenkin innokas kirjoittaja, joka nimimerkillä Jorri Kiri esiintyi useidenkin lehtien palstoilla. Aiheesta vuoden 1958 Pesäpalloväen Jouluun kirjoittanut nimimerkki Näpäys. Hän oli kai haminalainen pesäpalloilija ja pesäpallotuomari Onni Paavola. Hänen lähteensä ei ole tiedossa.
Arvoottelut miehet Itä-Länsi Liitto-Lehdistö PPL-TUL Mestarit-MuuSuomi 1932 1 4-11 Helsinki/H 2.10. 1 3-17 Lahti (LMV m31) 29.5. 1933 2 2-3 Helsinki/H 1.10. 1934 3 6-3 Helsinki/H 7.10. 1935 4 3-1 Helsinki/E 6.10. 1936 5 2-3 Helsinki/H 4.10. 1937 6 2-6 Helsinki/H 19.9. 1938 7 5-4 Helsinki/S 2.10. 1939 8 4-4 Helsinki/S 1.10. 1940 9 5-6 Helsinki/S 22.7. 1 10-2 Helsinki/H 6.10. 1941 1942 1943 10 5-2 Seinäjoki 10.10. 1944 1945 11 0-9 Hamina 7.10. 1 19-11 Lahti 15.8. 1946 12 4-7 Helsinki/K 29.9. 2 5-0 Kouvola 30.7. 2 4-2 Tampere 6.10. 1947 13 14-9 Lahti 21.9. 3 11-9 Helsinki/K 28.9. 1948 14 6-5 Helsinki/P 26.9. 3 15-10 Lahti 27.8. 4 14-8 Tainionkoski 12.9. 1949 15 9-9 Jyväskylä 11.9. 5 0-2 Kuusankoski 2.10. 1950 16 4-5 Helsinki/H 10.9. 6 8-5 Lahti 1.10. 1951 17 7-1 Oulu 9.9. 7 9-3 Helsinki/H 7.10. 2 1-9 Lahti (LMV m50) 20.6. 1952 18 2-10 Helsinki/H 7.9. 8 7-7 Jyväskylä 28.9. 3 11-5 Hesperia (LMV m51) 22.5. 1953 19 7-5 Outokumpu 6.9. 9 6-6 Helsinki/H 1954 20 0-0 Helsinki/H 12.9. 10 8-2 Kouvola 3.10. 4 7-4 J:kylä (Kiri m53) 20.6. 1955 21 5-6 Seinäjoki 3.7. 5 4-6 Hamina (HP m54) 10.7. 1956 22 4-9 Helsinki/H 9.9. 4 5-1 Turku 30.9. 6 1-3 Hamina (HP m55) 22.7. 1957 23 5-4 Helsinki/H 8.9. 5 8-4 Muhos 22.6. 7 4-9 J:kylä (Kiri m57) 6.10. 1958 24 1-4 Helsinki/P 7.9. 6 7-11 Jyväskylä 27.6. 8 6-7 J:kylä (Kiri m58) 1959 25 3-3 Helsinki/H 13.9. 7 10-5 Riihimäki 17.6. 9 4-3 Helsinki/H (PT m59) 4.10. 1960 26 2-6 Helsinki/H 18.9. 8 5-6 Kouvola 22.6. 10 1-6 Vimpeli (ViVe m60) 2.10. 1961 27 2-2 Helsinki/H 27.8. 9 12-1 Tainionkoski 21.6. 11 6-11 Ilmajoki (IK m61) 1962 28 1-7 Helsinki/H 2.9. 10 17-16 Jyväskylä 25.6. 12 5-7 Ilmajoki (IK m62) 1963 29 6-5 Helsinki/H 8.9. 11 1-4 Imatra 19.6. 13 3-7 Sotkamo (SoJy m63) 1964 30 3-8 Helsinki/H 13.9. 12 5 Varkaus 11.6. 14 Jyväskylä (Kiri m64) 1965 31 4-7 Helsinki/H 19.9. 13 6-2 Joensuu 30.6. 15 7-4 Vimpeli (ViVe m65) 3.10. 1966 32 10-6 Helsinki/H 11.9. 14 15-12 Kankaanpää 28.6. 1967 33 4-4 Helsinki/H 10.9. 15 3-8 Heinola 21.6. 16 5-13 Kouvola (KPL m67) 1968 34 3-12 Helsinki/M 1.9. 16 5-7 Seinäjoki 19.6. 17 10-9 Kouvola (KPL m68) 1969 35 35 4-3 5-3 Kouvola Helsinki/M 30.8. 31.8. 17 9-10 Hamina 18.6. 18 6-2 Kouvola (KPL m69) 1970 36 4-1 10-6 Helsinki/M Oulu 6.9. 7.9. 18 9-1 Imatra 17.6. 19 3-4 Ulvila (UPV m70) 27.9. 1971 37 10-5 Helsinki/M 15.8. 19 10-5 Ulvila 29.6. 20 2-2 Oulu (Lippo m71) 26.9. 1972 38 1-3 Helsinki/M 20.8. 20 7-7 Joensuu 28.6. 21 6-5 Oulu (Lippo m72) 17.9. 1973 39 1-5 Hyvinkää 5.8. 21 1-7 Alajärvi 13.6. 22 2-3 Helsinki/M (PuMu m73) 16.9. 1974 40 5-5 Helsinki/M 18.8. 22 10-0 Riihimäki 23.6. 23 1-4 Hamina (HP m74) 15.9. 1975 41 5-9 Seinäjoki 10.8. 23 3-5 Jyväskylä 18.6. 24 9-1 Seinäjoki (SMJ m75) 14.9. 1976 42 5-10 Kouvola 15.8. 24 18-6 Vimpeli 9.6. 25 6-11 Kouvola (KPL m76) 19.9. 1977 43 7-7 Jyväskylä 15.8. 25 5-4 Hyvinkää 15.6. 26 13-4 Imatra (IPV m77) 18.9. 1978 44 4-19 Seinäjoki 30.7. 26 6-5 Kouvola 15.6. 27 6-10 Imatra (IPV m78) 10.9. 1979 45 3-8 Imatra 5.8. 27 6-2 Outokumpu 6.6. 28 1-2 Hyvinkää (Tahko m79) 1980 46 6-12 Jyväskylä 10.8. 28 12-3 Tampere 5.6. 29 8-20 Hyvinkää (Tahko m80) 13.9. 1981 47 4-4 Hyvinkää 9.8. 29 7-6 Kitee 3.6. 30 4-8 Hyvinkää (Tahko m81) 20.9. 1982 48 10-10 Helsinki/S 8.8. 30 8-10 Siilinjärvi 4.7. 31 6-5 Jyväskylä (Kiri m82) 12.9. 1983 49 3-11 Helsinki/M 21.8. 31 0-5 Loimaa 1.6. 32 9-2 Seinäjoki (SMJ m83) 18.9. 1984 50 21-4 Helsinki/S 19.8. 32 6-5 Mikkeli 15.6. 33 2-5 Jyväskylä (Kiri m84) 16.9. 1985 51 12-5 Helsinki/S 8.9. 33 13-4 Sotkamo 12.6. 34 3-4 Seinäjoki (SMJ m85) 15.9. 1986 52 6-4 Helsinki/S 24.8. 34 5-5 Lahti 6.6. 35 4-3 Imatra (IPV m86) 21.9. 1987 53 7-5 Helsinki/S 9.8. 35 21-9 Jyväskylä 5.6. 1988 54 4-3 Vaasa 21.8. 36 10-22 Pihtipudas 17.6. 36 1-1 Turku (SMJ m87) 24.4. 1989 55 5-3 Imatra 13.8. 37 4-6 Tampere 8.6. 37 5-4 Alajärvi (AA m88) 23.4. 1990 56 5-8 Vimpeli 22.7. 38 8-14 Hyvinkää 7.6. 38 12-4 Alajärvi (AA m89) 22.4. 1991 57 4-8 Oulu 21.7. 39 7-6 Haaparanta 29.5. 39 11-9 Sotkamo (SoJy m90) 1.5. 1992 58 5-7 Seinäjoki 28.6. 40 3-11 Juva 26.5. 1993 59 8-1 Sotkamo 25.7. 1994 60 1995 61 1996 62 1997 63 1998 64 1999 65 2000 66 2001 67 2002 68 2003 69 2004 70 2005 71 2006 72 2007 73 2008 74 0-1 (0-2,1-1) 2-0 (2-1,2-1) 1-0 (1-0,0-0) 2-0 (5-2,11-6) 2-0 (6-5,13-0) 2-0 (11-7,2-0) 2-1 (5-6,2-0,1-1,4-3) 0-2 (1-4,0-2) 0-2 (2-4,3-9) 1-0 (1-1,1-0) 2-1 (5-1,4-5,1-0) 1-0 (1-1,2-1) 1-0 (3-0,1-1) 1-2 (3-4,7-3,0-2) 0-1 (0-2,2-2) Loimaa 24.7. 40 Alajärvi 16.7. 41 Kitee 14.7. 42 Hyvinkää 17.8. Sotkamo 28.6. Sotkamo 4.7. Oulu 6.8. Hamina 15.7. Seinäjoki 30.6. Sotkamo 2.8. Hyvinkää 20.6. Oulu 24.7. Kitee 2.7. Kouvola 1.7. Raahe 29.6. 2009 75 2-1 (0-3,5-3,1-0) Kuopio 28.6. 2010 76 Helsinki 4.7. 2-0 (4-0,2-1) Sotkamo (SoJy m93) 1.5. 1-2 Oulu (Lippo m94) 30.4. (0-2,1-0,1-3) 0-2 (2-4,0-2) Helsinki (SoJy m95) 7.5.
Arvoottelut naiset Itä-Länsi naiset Liitto-Lehdistö naiset Mestarit-MuuSuomi naiset 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940 1941 1942 1943 1944 1945 1946 1947 1948 1949 1950 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959 1960 1961 1 2-7 Kuopio 10.9. 1962 2 4-19 Helsinki 1.9. 1963 3 3-19 Helsinki 21.9. 1964 4 3-11 Parkano 6.9. 1965 5 6-6 Hyvinkää 5.9. 1966 6 3-12 Lapua 18.9. 1967 7 5-19 Kauhajoki 20.8. 1968 8 8-10 Turku 8.9. 1969 9 5-6 Hyvinkää 14.9. 1970 10 11-5 Helsinki/M 5.9. 1971 11 4-3 Helsinki/M 29.8. 1972 12 3-2 Helsinki/M 27.8. 1973 13 14-3 Ilmajoki 26.8. 1974 14 5-8 Hyvinkää 7.9. 1975 15 6-7 Hyvinkää 27.8. Pohj-Et 1976 16 8-3 Kannus 8.8. 1977 17 5-5 Lapua 14.8. 1 9-6 Seinäjoki (SMJ m77) 1978 18 7-10 Ulvila 29.7. 2 16-6 Lapua (LaVi m78) 10.9. 1979 19 8-6 Turku 12.8. 3 11-13 Hyvinkää (Tahko m79 15.9. 1980 20 6-5 Lapua 20.7. 4 3-7 Riihimäki (RPL m80) 14.9. 1981 21 9-8 Lammi 8.8. 5 5-8 Riihimäki (RPL m81) 12.9. 1982 22 0-10 Roihuvuori 7.8. 6 5-4 Turku (LäPa m82) 11.9. 1983 23 9-8 Tampere 20.8. 1 17-8 Pihtipudas 3.7. 7 11-8 Hyvinkää (Tahko m83 10.9. 1984 24 7-16 Helsinki/M 18.8. 2 9-6 Tampere 1.7. 8 6-13 Tampere (Manse m84 9.9. 1985 25 3-10 Helsink/M 7.9. 3 21-8 Kankaanpää 30.6. 9 11-9 Ikaalinen (Tarmo m85 15.9. 1986 26 0-1 Helsinki/S 24.8. 4 4-3 Viinijärvi 29.6. 10 14-6 Ikaalinen (Tarmo m86 7.8. 1987 27 3-2 Helsinki/S 9.8. 5 5-2 Joutsa 28.6. 1988 28 5-14 Ikaalinen 6.8. 6 11-1 Vähäkyrö 19.6. 1989 29 8-5 Viinijärvi 22.7. 7 7-13 Vimpeli 18.6. 1990 30 10-1 Ulvila 12.8. 8 1-2 Ikaalinen 16.6. 1991 31 5-12 Oulu 20.7. 9 12-1 Vihti 8.6. 1992 32 9-10 Vihti 27.6. 1993 33 15-21 Sotkamo 24.7. 1994 34 1995 35 1996 36 1997 37 1998 38 1999 39 2000 40 2001 41 2002 42 2003 43 2004 44 2005 45 2006 46 2007 47 2008 48 2009 49 2-0 (4-2,3-0) 1-1 (4-3,3-4,0-0) 2-1 (10-3,3-7,2-0) 2-0 (1-0,4-3) 2-1 (5-4,2-6,0-0,2-1) 1-0 (5-1,0-0) 1-0 (2-2,4-2) 2-1 (4-3,2-4,4-2) 0-2 (2-3,0-4) 2-1 (2-4,7-2,1-1,3-1) 2-0 (2-0,8-5) 1-2 (4-3,5-6,0-1,1-2) 0-1 (1-5,2-2) 2-0 (5-4,5-3) 2-0 (8-2,3-9) 2-1 (3-0,0-3,1-0) Loimaa 23.7. Alajärvi 15.7. 11 Kitee 13.7. 12 Hyvinkää 16.8. Sotkamo 27.6. Sotkamo 3.7 Oulu 5.8 Hamina 14.7. Seinäjoki 29.6. Sotkamo 1.8. Hyvinkää 19.6. Oulu 23.7. Kitee 1.7. Kouvola 30.6. Raahe 28.6. Kuopio 27.6. 2010 50 Helsinki 3.7. 1-1 Oulu (Lippo m94) 29.4. (1-2,2-1,0-0) 1-2 Bryssel (Lippo m95) 11.4. (0-1,4-1, 2-3)
Miesten Itä-Länsi ottelut 1 1932 4-11 Helsinki/H 2.10. 48 1982 10-10 Helsinki/S 8.8. 2 1933 2-3 Helsinki/H 1.10. 49 1983 3-11 Helsinki/M 21.8. 3 1934 6-3 Helsinki/H 7.10. 50 1984 21-4 Helsinki/S 19.8. 4 1935 3-1 Helsinki/E 6.10. 51 1985 12-5 Helsinki/S 8.9. 5 1936 2-3 Helsinki/H 4.10. 52 1986 6-4 Helsinki/S 24.8. 6 1937 2-6 Helsinki/H 19.9. 53 1987 7-5 Helsinki/S 9.8. 7 1938 5-4 Helsinki/S 2.10. 54 1988 4-3 Vaasa 21.8. 8 1939 4-4 Helsinki/S 1.10. 55 1989 5-3 Imatra 13.8. 9 1940 5-6 Helsinki/S 22.7. 56 1990 5-8 Vimpeli 22.7. 1941 ei pelattu 57 1991 4-8 Oulu 21.7. 1942 ei pelattu 58 1992 5-7 Seinäjoki 28.6. 10 1943 5-2 Seinäjoki 10.10. 59 1993 8-1 Sotkamo 25.7. 1944 ei pelattu 60 1994 0-1 (0-2,1-1) Loimaa 24.7. 11 1945 0-9 Hamina 7.10. 61 1995 2-0 (2-1,2-1) Alajärvi 16.7. 12 1946 4-7 Helsinki/K 29.9. 62 1996 1-0 (1-0,0-0) Kitee 14.7. 13 1947 14-9 Lahti 21.9. 63 1997 2-0 (5-2,11-6) Hyvinkää 17.8. 14 1948 6-5 Helsinki/P 26.9. 64 1998 2-0 (6-5,13-0) Sotkamo 28.6. 15 1949 9-9 Jyväskylä 11.9. 65 1999 2-0 (11-7,2-0) Sotkamo 4.7. 16 1950 4-5 Helsinki/H 10.9. 66 2000 2-1 (5-6,2-0,1-1,4-3) Oulu 6.8. 17 1951 7-1 Oulu 9.9. 67 2001 0-2 (1-4,1-2) Hamina 15.7. 18 1952 10-2 Helsinki/H 7.9. 68 2002 0-2 (2-4,3-9) Seinäjoki 30.6. 19 1953 7-5 Outokumpu 6.9. 69 2003 1-0 (1-1,1-0) Sotkamo 2.8. 20 1954 0-0 Helsinki/H 12.9. 70 2004 2-1 (5-1,4-5,1-0) Hyvinkää 20.6. 21 1955 6-5 Seinäjoki 3.7. 71 2005 1-0 (1-1,2-1) Oulu 24.7. 22 1956 4-9 Helsinki/H 9.9. 72 2006 1-0 (3-0,1-1) Kitee 2.7. 23 1957 5-4 Helsinki/H 8.9. 73 2007 1-2 (3-4,7-3,0-2) Kouvola 1.7. 24 1958 1-4 Helsinki/P 7.9. 74 2008 0-1 (0-2,2-2) Raahe 29.6. 25 1959 3-3 Helsinki/H 13.9. 75 2009 2-1 (0-3,5-3,1-0) Kuopio 28.6. 26 1960 2-6 Helsinki/H 18.9. 27 1961 2-2 Helsinki/H 27.8. Tilastotietoa: 28 1962 1-7 Helsinki/H 2.9. 75 ottelua 29 1963 6-5 Helsinki/H 8.9. Idällä voittoja 35 30 1964 3-8 Helsinki/H 13.9. Lännellä voittoja 30 31 1965 4-7 Helsinki/H 19.9. tasapelejä 10 32 1966 10-6 Helsinki/H 11.9. Itä on tehnyt 427 juoksua ja Länsi 422 *) 33 1967 4-4 Helsinki/H 10.9. 34 1968 3-12 Helsinki/M 1.9. Pisin voittoputki idällä 6 ottelua peräkkäin 35 1969 4-3 Kouvola 30.8. (1984 89 ja 1995 2000) 1969 5-3 Helsinki/M 31.8. Lännen pisin voittoputki 3 ottelua peräkkäin. 36 1970 4-1 Helsinki/M 6.9. (1978 80 ja 1990 1992) 1970 10-6 Oulu 7.9. 37 1971 10-5 Helsinki/M 15.8. Helsingissä pelattu 38 kertaa, joista 38 1972 1-3 Helsinki/M 20.8. H=Hesperiassa 19 kertaa 39 1973 1-5 Hyvinkää 5.8. S=Olympiastadionilla 8 kertaa 40 1974 5-5 Helsinki/M 18.8. M=Meilahdessa 7 kertaa 41 1975 9-5 Seinäjoki 10.8. P=Pallokentällä 2 kertaa 42 1976 5-10 Kouvola 15.8. E=Eläintarhassa 1 kerran 43 1977 7-7 Jyväskylä 15.8. K=Kaisaniemessä 1 kerran 44 1978 4-19 Seinäjoki 30.7. Seinäjoella 6 kertaa 45 1979 3-8 Imatra 5.8. Oulussa 5 kertaa 46 1980 6-12 Jyväskylä 10.8. Sotkamossa 4 kertaa 47 1981 4-4 Hyvinkää 9.8. Hyvinkäällä ja Jyväskylässä 3 kertaa... *) juoksumäärissä ei ole huomioitu kotiutuslyöntikilpailujen juoksuja
Naisten Itä-Länsi ottelut 1 1961 2-7 Kuopio 10.9. Tilastotietoa: 2 1962 4-19 Helsinki/H 1.9. 49 ottelua 3 1963 3-19 Helsinki/H Idällä voittoja 24 4 1964 3-11 Parkano Lännellä voittoja 22 5 1965 6-6 Hyvinkää 5.9 tasapelejä 3 6 1966 3-12 Lapua Itä on tehnyt 320 juoksua ja Länsi 377 *) 7 1967 5-19 Kauhajoki 8 1968 8-10 Turku Pisin voittoputki idällä 6 ottelua peräkkäin 9 1969 5-6 Hyvinkää (1996 2001) 10 1970 11-5 Helsinki/M 5.9. Lännen pisin voittoputki 4 ottelua peräkkäin. 11 1971 4-3 Helsinki/M 29.8. (1961 1964 ja 1966 1969) 12 1972 3-2 Helsinki/M 27.8. 13 1973 14-3 Ilmajoki 26.8. Helsingissä pelattu 10 kertaa, joista 14 1974 5-8 Hyvinkää 7.9. M=Meilahdessa 5 kertaa 15 1975 6-7 Hyvinkää 27.8. H=Hesperiassa 2 kertaa 16 1976 8-3 Kannus 8.8. S=Olympiastadionilla 2 kertaa 17 1977 5-5 Lapua 14.8. R=Roihuvuoressa 1 kerran 18 1978 7-10 Ulvila 29.7. Hyvinkäällä 5 kertaa 19 1979 8-6 Turku 12.8. Sotkamossa 4 kertaa 20 1980 6-5 Lapua 20.7. Oulussa ja Lapualla 3 kertaa... 21 1981 9-8 Lammi 8.8. 22 1982 0-10 Helsinki/R 7.8. 23 1983 9-8 Tampere 20.8. 24 1984 7-16 Helsinki/M 18.8. 25 1985 3-10 Helsinki/M 7.9. 26 1986 0-1 Helsinki/S 24.8. 27 1987 3-2 Helsinki/S 9.8. 28 1988 5-14 Ikaalinen 6.8. 29 1989 8-5 Viinijärvi 22.7. 30 1990 10-1 Ulvila 12.8. 31 1991 5-12 Oulu 20.7. 32 1992 9-10 Vihti 27.6. 33 1993 15-21 Sotkamo 24.7. 34 1994 2-0 (4-2, 3-0) Loimaa 23.7. 35 1995 1-1 (4-3, 3-4, 0-0) Alajärvi 15.7. 36 1996 2-1 (10-3, 3-7, 2-0) Kitee 13.7. 37 1997 2-0 (1-0, 4-3) Hyvinkää 16.8. 38 1998 2-1 (5-4, 2-6, 0-0, 2-1) Sotkamo 27.6. 39 1999 1-0 (5-1, 0-0) Sotkamo 3.7. 40 2000 1-0 (2-2, 4-2) Oulu 5.8. 41 2001 2-1 (4-3, 2-4, 4-2) Hamina 14.7. 42 2002 0-2 (2-3, 0-4) Seinäjoki 29.6. 43 2003 2-1 (2-4, 7-2, 1-1, 4-3) Sotkamo 1.8. 44 2004 2-0 (2-0, 8-5) Hyvinkää 19.6. 45 2005 1-2 (4-3, 5-6, 0-0, 1-2) Oulu 23.7. 46 2006 0-1 (1-5, 2-2) Kitee 1.7. 47 2007 2-0 (5-4, 5-3) Kouvola 30.6. 48 2008 2-0 (8-2, 3-9) Raahe 28.6. 49 2009 2-1 (3-0, 0-3, 1-0) Kuopio 27.6. *) juoksumäärissä ei ole huomioitu kotiutuslyöntikilpailujen juoksuja
Itä-Länsi ranking, miehet 1. Eino Kaakkolahti *29 16 ottelua 1. Mauri Pyhälahti *51 16 ottelua 3. Olli Hanski *28 14 ottelua 3. Kari Kuusiniemi *57 14 ottelua 5. Kalevi Ihalainen *13 13 ottelua 1 1948 itä vp Kiri 1949 itä 1v Kiri 1950 itä 1v Kiri 1951 itä vp+ Kiri 5 1952 itä L Kiri 1953 itä L Kiri 1954 itä L Kiri 1956 itä L Kiri 1957 itä L Kiri 10 1958 itä L Kiri 1959 itä vp+ HoNsU 1960 itä L HoNsU 1961 itä L HoNsU 1962 itä L HoNsU 15 1963 itä vp+ HoNsU 1964 itä L HoNsU 1 1971 länsi vp+ IK 1972 länsi vp+ SMJ 1973 länsi L SMJ 1974 länsi L SMJ 5 1975 länsi L SMJ 1976 länsi L SMJ 1977 länsi L SMJ 1978 länsi L SMJ 1979 länsi L SMJ 10 1980 länsi L SMJ 1981 länsi vp+ SMJ 1982 länsi L SMJ 1983 itä L HoNsU 1984 itä L HoNsU 15 1985 länsi L SMJ 1986 länsi vp+ SMJ 1 1948 itä 2v TU 1949 itä 2v TU 1950 itä 2v TU 1951 itä 2v LMV 5 1952 itä 2v JäKi 1953 itä 2v LMV 1954 itä 2v LMV 1955 itä 2v LMV 1956 itä 2v LMV 10 1957 itä s LMV 1958 itä s LMV 1959 itä 2v LMV 1960 itä 2v LMV 1961 itä 2v LMV 1 1980 länsi 3v Tahko 1981 länsi 3v Tahko 1982 länsi 3v Tahko 1983 itä 3v HoNsU 5 1984 itä s HoNsU 1985 itä 3v Kiri 1986 itä s Kiri 1987 itä 3v Kiri 1988 itä s Kiri 10 1989 itä 2v Kiri 1990 länsi 2v Tahko 1991 länsi 1v Tahko 1992 länsi 2v Tahko 1993 länsi 2v Tahko 1 1932 länsi 3va PT 1933 länsi 3va PT 1934 länsi 3va PT 1935 länsi 3va PT 5 1936 länsi 3va PT 1937 länsi k PT 1938 länsi 1v PT 1940 länsi k HPL 1945 länsi k PT 10 1946 länsi k PT 1948 länsi k PT 1949 länsi 1v PT 1951 länsi L PT
5. Ilpo Kytösalmi *46 13 ottelua 5. Pekka Peltomäki *50 13 ottelua 5. Jukka Holttinen *65 13 ottelua 5. Pasi Pirinen *69 13 ottelua 5. Toni Kohonen *76 13 ottelua 1 1969 itä vp+ IPV 1970 itä L IPV 1971 itä L IPV 1972 itä vp+ IPV 5 1973 itä vp+ IPV 1974 itä 1v IPV 1975 itä 3v IPV 1976 itä 3v IPV 1977 itä 2p IPV 10 1978 itä 2p IPV 1979 itä 3p IPV 1981 itä 3p IPV 1982 itä 3p IPV 1 1974 länsi 2p AA 1975 länsi 2v AA 1976 länsi 2p AA 1977 länsi 2p AA 5 1978 länsi 2p AA 1979 länsi 2p AA 1980 länsi 2p AA 1981 länsi 2p AA 1982 länsi 2p AA 10 1983 länsi 2p AA 1984 länsi 2p AA 1985 länsi vp+ AA 1986 länsi 2p AA 1 1986 itä vp+ KiU 1987 itä L KiU 1988 itä L KiU 1989 itä L KiU 5 1991 itä vp+ IPV 1992 itä vp+ IPV 1993 itä vp+ IPV 1994 itä L IPV 1995 itä L KiPa 10 1996 itä vp KiPa 1997 länsi vp+ Lippo 1998 länsi L Lippo 2000 itä vp+ KiPa 1 1988 itä vp KiU 1993 itä 2p KiPa 1994 itä 2p KiPa 1995 itä 2p KiPa 5 1996 itä 2p KiPa 1997 itä vp KiPa 1998 itä 2p KiPa 1999 itä 2p KiPa 2000 itä 2p KiPa 10 2001 itä 3p KiPa 2002 itä 2v KiPa 2003 itä 2v KiPa 2009 itä 2p KiPa 1 1997 itä L KiPa 1998 itä vp+ KiPa 1999 itä L KiPa 2000 itä L SoJy 5 2001 itä L SoJy 2002 itä L SoJy 2003 itä L SoJy 2004 itä L KiPa 2005 itä L KiPa 2006 itä L KiPa 2007 itä 3v KiPa 2008 itä L KiPa 2009 itä L KiPa
11. Vesa Liikala *63 12 ottelua 1 1984 länsi vp+ AA 1985 länsi 3v AA 1987 länsi s ViVe 1988 länsi vp+ ViVe 5 1990 länsi 3v ViVe 1991 länsi 3v ViVe 1992 länsi 3k ViVe 1993 länsi 3v AA 1994 länsi 3v AA 10 1995 länsi 3k ViVe 1996 länsi 2k ViVe 1999 länsi vp+ AA 11. Kari Hakkarainen 12 ottelua *69 1 1989 itä vp+ SoJy 1990 itä 2v SoJy 1991 itä 2v SoJy 1992 itä 3v SoJy 5 1993 itä 2v SoJy 1994 itä 2v SoJy 1995 itä 2v SoJy 1996 itä 2v SoJy 1997 itä s SoJy 10 1998 itä 1v SoJy 1999 itä 2v SoJy 2001 itä 2v SoJy 11. Jarkko Kokko *71 12 ottelua 1 1995 itä 3p SoJy 1996 itä 3p SoJy 1997 itä 2p SoJy 1998 itä 3p SoJy 5 1999 itä 3p SoJy 2000 itä 2v SoJy 2001 itä 2p SoJy 2002 itä 2p SoJy 2004 itä 2p SoJy 2005 itä 2p PattU 2006 itä 2p PattU 2007 itä 3v PattU 14. Eero Haukiala *14 11 ottelua -32 HPL, -33 HPL, -34 HPL, -35 HPL, -36 HPL, -37 HPL -38 HPL, -40 HPL, -47 HPL, -48 HPL, -49 HPL 14. Leo Hannula *12 11 ottelua -32 HPL, -33 HPL, -34 KVeto, -35 KVeto, -36 KVeto, -37 KVeto, -43 KPL, -46 LMV, -51 LMV, -52 LMV, -53 LMV 14. Elmer Meilahti *20 11 ottelua -43 HP, -45 TP, -47 TP, -48 TP, -49 TP, -50 TP, -51 TP, -52 TP, -53 TP, -54 TP 14. Jussi Kiikeri *33 11 ottelua -54 IK, -55 IK, -56 IK, -57 IK, -58 IK, -59 IK, -60 IK, -61 IK, -62 IK, -63 IK, -64 KPL 14. Hannu Litmanen *58 11 ottelua -80 SiiPo, -81 SiiPo, -82 SiiPo, -83 SiiPo, -84 SiiPo, -85 SiiPo, -86 SiiPo, -87 SiiPo, -88 SiiPe, -89 SiiPe, -90 SiiPe 14. Asko Laine *63 11 ottelua -83 Tahko, -84 Tahko, -85 Tahko, -86 Tahko, -87 Tahko, -88 Tahko, -89 Tahko, -90 Tahko, -91 Tahko, -92 Tahko, -93 Tahko 14. Matti Iivarinen *64 11 ottelua -85 AA, -86 AA, -87 AA, -88 AA, -89 AA, -90 AA, -91 AA, -92 AA, -93 AA, -94 AA, -96 HP-K 14. Teemu Haataja *74 11 ottelua -92 SiiPe, -95 SiiPe, -97 Tiikerit, -00 Tahko, -01 UPV, -02 KoU, -03 KoU, -04 PuPe, -05 KPL, -06 PuPe, -07 PuPe
Itä-Länsi ranking, naiset 1. Tuula Rantanen *45 16 ottelua 2. Katja Saari *71 15 ottelua 3. Anja Rummukainen 13 ottelua *39 4. Pia Viertonen *45 12 ottelua 4. Marita Karhunen 12 ottelua *58 1 1961 länsi s PT 1962 länsi 2k PT 1963 länsi 2k PT 1964 länsi 2k PT 5 1965 länsi 2k PT 1966 länsi 2p PT 1967 länsi 2p PT 1968 länsi 2p TMP 1969 länsi 2p TMP 10 1970 itä 2v PuMu 1971 länsi 2p TMP 1972 länsi 3p TMP 1973 länsi 2p TMP 1974 länsi 2p TMP 15 1975 etelä 2p PuMu 1976 itä 2p PuMu 1 1989 länsi 2v VäVi 1990 länsi 2v Virkiä 1991 länsi L Virkiä 1992 länsi L Virkiä 5 1993 länsi L Virkiä 1996 länsi 2p Lippo 1997 länsi 3v Lippo 1998 itä 1v Lippo 1999 itä s Hymy 10 2000 itä 2p Hymy 2001 itä 3v Kirittäret 2002 itä 1v Kirittäret 2003 itä 1v Kirittäret 2004 itä 1v Kirittäret 15 2005 itä L Kirittäret 1 1961 länsi 2p PT 1962 länsi 2p PT 1963 länsi 3p PT 1964 länsi 3p PuMu 5 1965 länsi 3p PuMu 1966 länsi 3p PuMu 1967 länsi 3p PuMu 1968 länsi 2p PuMu 1969 itä 2p PuMu 10 1970 itä 2p PuMu 1971 itä 2p PuMu 1972 itä 3p PuMu 1974 itä 3p PuMu 1 1964 länsi 3v PuMu 1965 länsi 3v PuMu 1967 länsi 3v PuMu 1968 itä s PuMu 5 1969 itä 2v PuMu 1970 itä 1v PuMu 1971 itä 1v PuMu 1972 itä 1v PuMu 1973 itä 2p PuMu 10 1974 itä 2p PuMu 1976 itä 1v PuMu 1977 itä 1v PuMu 1 1976 itä vp+ Tahko 1977 itä 2p Tahko 1978 itä 2p Tahko 1979 itä 2p Tahko 5 1980 itä 2p RPL 1981 itä 2p RPL 1982 itä 2p RPL 1983 länsi 2p Manse 1984 länsi 1v Manse 10 1985 länsi 2p Manse 1986 länsi 2p Manse 1987 länsi 3p Manse
4. Päivi Ikola *65 (Lähteenmäki) 12 ottelua 1 1983 länsi 3k IkaalT 1984 länsi 1v IkaalT 1985 länsi s IkaalT 1986 länsi s IkaalT 5 1987 länsi 1v IkaalT 1988 länsi 1v IkaalT 1989 länsi 1v IkaalT 1990 länsi 1v IkaalT 1991 länsi 1v IkaalT 10 1992 länsi 1v IkaalT 1993 länsi 2v IkaalT 1994 länsi vp+ IkaalT 4. Henna Salmela *72 12 ottelua 1 1992 länsi vp+ Lippo 1994 länsi L Lippo 1995 länsi L Lippo 1996 länsi L Lippo 5 1997 länsi vp Lippo 1999 länsi L Lippo 2000 länsi L PattU 2001 länsi L PattU 2002 länsi vp+ PattU 10 2003 itä vp+ TyTe 2004 itä vp+ TyTe 4. Marjatta Arkela *44 12 ottelua 1 1961 itä 3v Kiri 1962 itä vp Kiri 1963 itä 3v Kiri 1966 itä 2v Kiri 5 1967 itä 3k Kiri 1968 itä 3k Kiri 1969 itä 3k Kiri 1970 itä vp Kiri 1971 itä 2k Kiri 10 1972 itä 3k Kiri 1973 itä vp+ Kiri???? 9. Tiina Saarenketo *64 (ex Tammiruusu) 11 ottelua 1 1986 itä 3p Kiri 1987 itä 3v Roihu 1988 itä 3v Roihu 1989 itä s ViU 5 1990 itä s ViU 1991 itä s Kiri 1992 itä 3p Kiri 1993 itä 1v SiiPe 1994 itä 3v Kiri 10 1995 itä 3v Kiri???? 9. Anne Nurmela *68 11 ottelua 1 1987 länsi 2p VäVi 1988 länsi 2p VäVi 1989 länsi 2p IkaalT 1990 länsi 2p IkaalT 5 1991 länsi 2p IkaalT 1992 länsi 2p IkaalT 1993 länsi 2p ViPa 1994 länsi 2p ViPa 1995 länsi 2v ViPa 10 1996 länsi L Manse 1997 länsi vp Manse
9. Kirsi Annila *73 11 ottelua 9. Sari Lemponen *73 11 ottelua 9. Terhi Rönkä *75 11 ottelua 14. Sirpa Helin *59 10 ottelua -77 LäPa, -78 LäPa, -79 LäPa, -80 LäPa, -81 LäPa, -82 LäPa, -83 LäPa, -84 LäPa, -85 LäPa,???? 1 1991 länsi 3p YJ 1995 länsi 3p YJ 1996 länsi 3p YJ 1997 länsi 3p YPJ 5 1998 itä 3v SiiPe 1999 itä 3p SiiPe 2000 itä 3p SiiPe 2001 itä 2p SiiPe 2002 itä 3p SiiPe 10 2003 itä 3p SiiPe 2004 itä 3p SiiPe 1 1994 länsi 3k Lippo 1996 länsi vp+ Lippo 1997 länsi 3k Lippo 1998 itä 3k Lippo 5 2000 länsi 3k PattU 2001 länsi 3k PattU 2002 länsi 3k PattU 2003 länsi 2k Pori 10 2004 länsi 3k Pori 2005 länsi 3k Pori 1 1994 itä 2k SiiPe 1995 itä 2k SiiPe 1996 itä 2k SiiPe 1997 itä 2k SiiPe 5 1998 itä 2k SiiPe 1999 itä 2k SiiPe 2000 itä 3k Hymy 2001 itä 2k Kirittäret 2002 itä vp+ Kirittäret 10 2003 itä 2k Kirittäret 2004 itä 3k Kirittäret 14. Eeva Karttunen * 63 10 ottelua -82 ViU, -85 ViU, -86 ViU, -87 ViU, -88 ViU, -89 ViU, -90 ViU, -92 ViU, -93 ViU, -95 ViU 14. Kirsi Lakaniemi *67 10 ottelua -86 VäVi, -87 VäVi, -88 VäVi, -89 VäVi, -90 VäVi, -91 VäVi, -92 Roihu, -93 Roihu, -95 Kiri, -96 Kiri 14. Tiia Pöntinen *78 10 ottelua -96 LaVi, -97 LaVi, -98 LaVi, -99 LaVi, -00 LaVi -02 LaVi, -04 LaVi, -05 LaVi, -06 LaVi, -07 LaVi 14. Anu Turpeinen *67 10 ottelua -85 ViU, -87 ViU, -88 ViU, -89 ViU, -90 ViU, -91 ViU, -92 ViU, -93 SiiPe, -94 SiiPe, -95 SiiPe
Itä Länsi Seura Ranking, miehet 1 2 1 Kiri Jyväskylän Kiri 140 53 2 KPL Kouvolan Pallonlyöjät 107 39 1=Itä Länsi valintoja/seura 3 SoJy Sotkamon Jymy 106 33 Kuinka monta kertaa seurasta on 4 SMJ Seinäjoen Maila-Jussit 105 38 valittu pelaajia Itä Länteen. IPV Imatran Palloveikot 105 33 Mukana ovat siis jokaisen pelaajan 6 Tahko Hyvinkään Tahko 101 35 kaikki valintakerrat. 7 KiU, KiPa Kiteen Urheilijat, Kiteen Pallo-90 88 34 8 HP Haminan Palloilijat 81 32 2=Itä Länsi pelaajia/seura 9 Lippo Oulun Lippo 77 28 Kuinka monta eri pelaajaa seurasta on 10 LMV Lahden Maila-Veikot 73 23 valittu Itä Länteen. 11 ViVe Vimpelin Veto 72 29 12 AA Alajärven Ankkurit 59 11 13 PT Pallo-Toverit, Helsinki 44 19 14 KaMa Kankaanpään Maila 40 18 15 RPL Riihimäen Pallonlyöjät 37 15 16 PattU Pattijoen Irheilijat, Raahe 36 14 17 NJ Nurmon Jymy 33 19 18 HPL Helsingin Pallonlyöjät 32 13 19 HoNsU Hongikon Ns Urheilijat, Jyväskylä 30 11 20 KoU Koskenkorvan Urheilijat, Ilmajoki 29 14 21 KVeto Kuusankosken Veto 28 9 UPV Ulvilan Pesä-Veikot 28 11 23 PuMu Puna-Mustat, Helsinki 27 18 TMP Työväen Mailapojat, Helsinki 27 11 TP Tampereen Pyrintö 27 10 26 TPV Toijalan Palloveikot 24 11 27 LP Loimaan Palloilijat 23 8 28 IK Ilmajoen Kisailijat 22 8 SiiPo, SiiPe Siilinjärven Ponnistus, Sillinjärven Pesis 22 10 30 VPL Viipurin Pallonlyöjät 19 7 31 PuPe Puijon Pesis, Kuopio 18 9 32 Haukat Katajanokan Haukat 15 10 PKP Puurtilan Kisa-Pojat, Varkaus 15 6 VM Vaasan Maila 15 8 35 KooPee Keravan Palloseura 14 4 36 Kinto Kotkan Into 11 4 37 HalTo Halsuan Toivo 9 4 Hukat Hukat, Helsinki 9 8 Tiikerit Helsingin Tiikerit 9 7 VKV Viipurin Kisa-veikot 9 6 41 JoMa Joensuun Maila 8 5 TPU Tampereen Poliisi-Urheilijat 8 3 43 HPK Hämeenlinnan Pallokerho 7 3 44 JyV, PeVe Jyväskylän Veikot, Pesä-Veikot 6 6 Lohi Jyväskylän Lohi 6 4 46 EK Enson Kisailijat, Jääski 5 4 KinnPe Kinnarin Pesis 5 4 48 HaKi, HP-K Haapajärven Kiilat, Haapajärven Pesä-Kiilat 4 4 KuPu Kuusankosken Puhti 4 4 MyKV Myllykosken Kilpa-Veikot 4 3 PTU Pankakosken Tehtaan Urheilijat, Pielisjärvi 4 4 52 KotkPo Kotkan Pojat 3 2 TU Tainionkosken Urheilijat 3 1 54 JoKo Jokioisten Koetus 2 1 LäPa Lännen Pallo, Turku 2 1 NoU Nokian Urheilijat 2 1 SUsk Salo-Uskelan Suojeluskunnan Urheilijat 2 1 VL Valtion Lentokonetehdas, Tampere 2 2 59 IiU Iin Urheilijat 1 1 IlU Ilomantsin Urheilijat 1 1 JuPa Juvan Pallo 1 1 JäKi Jääsken Kirijät, Imatra 1 1 KeMu Kelta-Mustat, Kuopio 1 1 KeuKis Keuruun Kisailijat 1 1 KPK Keravan Pallokerho 1 1 Kullervo Helsingin Kullervo 1 1 KoPo Korian Ponsi 1 1 MuPS Muhoksen Pallo-Salamat 1 1 OkuP Outokummun Partio 1 1 PieksP Pieksämäen Palloilijat 1 1 SPS Sortavalan Palloseura 1 1 TPL Työväen Pallonlyöjät, Helsinki 1 1 TuTo Turun Toverit 1 1 VuU Vuoksenniskan Urheilijat, Imatra 1 1 (75) YJ Ylihärmän Junkkarit 1 1 Itä-länsi otteluissa esiintyneitä pelaajia on tällä hetkellä 545 He ovat edustaneet 75 seuraa 1860
1987 Vuoden 1987 Itä-Länsi Stadionilla. Matti Iivarinen syöttää ja Kari Tapanen lyö.
Vuoden 1947 suurkisojen Itä-Länsi Stadionilla. Länsi voitti ottelun murskaavasti 1-18. Kyseessä ei ollut vuoden virallinen Itä-Länsi kamppailu. Se pelattiin Lahdessa 21.9. ja siellä Itä voitti 14-9. Kuvassa oikealla lukkari Haminan Pentti Penna Paavola. Lyömässä Tampereen Elmer Emu Meilahti.
Vuoden 1967 naisten Itä-Länsi pelattiin Kauhajoella. Länsi voitti juoksuin 5-19. Lännen joukkue ylärivi.vas. Kalevi Äijälä (joukkueen huoltaja), Helli Ticklen, Tuula Vilhu, Monika Schultz, Mari Ahtiainen, Paula Turja. Keskirivissä Pia Viertonen, Anja Rummukainen, Tuula Rantanen, Sirkka Kämäräinen. Edessä vas. Anja Ilonen, Terttu Kämäräinen ja Riitta Hämäläinen
Itä-Länsi ottelujen käsiohjelmien kansilehtiä
Vuoden 1934 Itä-Länsi juliste
1967 Itä-Länsi. Viimeistä kertaa Hesperiassa. Idän viimeinen sisävuoro. 1 kuollut. Viimeisenä lyöjänä Kari Lindberg. Matti Venäläinen on lähtenyt ensimmäisestä lyönnistä yrittämään kohti kotipesää. Lännen lukkari Aulis Karvonen on saanut pallon räpyläänsä ennen kuin Venäläinen ehtii saada sormensa kotipesän hiekkaan. Seurauksena toinen kuollut. Oikealla pelituomari Antero Ristonmaa. Hänen takanaan polvillaan Risto Kivelä ja Terho Niiranen. Taustalla Pertti Lonka Pekka Taulasalo. (Vuoden 1967 Itä-Länsi taulussa on kuva Lindbergin viimeisestä lyönnistä.) (kuva Pentti Paavolan kokoelma)
Miesten Itä-Länsi ottelu pelattiin edellisen kerran Töölön pallokentän alueella vuonna 1958. Ottelu pelattiin nurmikentällä nykyisestä Finnair Stadiumista 100 metriä etelään. Länsi voitti ottelun juoksuin 4-1. Töölön pallokentällä pelattiin myös vuoden 1948 Itä-Länsi ottelu, jonka Itä voitti niukasti juoksuin 6-5.