1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa"

Transkriptio

1 1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa Lahdessa. Pekka Tiilikainen pelasi Pallo.-Tovereissa kaksikymmentä-luvun lopulla. Ulkopelipaikka oli kolmospesä.

2 Vuonna 1960 Työväen Mailapoikien ensimmäisen naisten Suomen mestaruuden voittanut joukkue. Pelaajat mailavarressa vasemmalta alhalta ylös kiertäen Leena Laitinen, Sirpa Ikonen, Leila Laiti, Anja Ilonen, Sirkka Kämäräinen, Tuula Salonen, Marjatta Lepistö, Terttu Kämäräinen, Riitta Kyntölä. Takana oikealla joukkueen huoltaja Kalevi Äijälä kädessään naisten SM-kiertopalkinto Pääsky-patsas.

3 Työväen Mailapojat sisävuorossa Puna-Mustia vastaan Hesperian kentällä 1960-luvulla.

4 Katajanokan Haukat Jyväskylän Kiri Hesperian kentällä vuoden 1953 mestaruussarjan avausottelussa. Haukkojen lukkari Eero Hätälä pudottaa pallon ja Kiri saa ensimmäisen juoksun.

5 Etelä-Pohjalaisen osakunnan pesäpallojoukkue Kaisaniemen kentällä vuonna Etelä-Pohjalaisen osakunnan joukkue menestyi hyvin Helsingin yliopiston osakuntien pesäpallo-otteluissa. Osakunnan pesäpallojoukkueen pelaajat olivat huolissaan kotimaakuntansa huonosta pesäpallomenestyksestä. Asian parantamiseksi he päättivät vuonna 1932 perustaa pesäpallon erikoisseuran Seinäjoen Maila-Jussit. SMJ:n joukkue oli alkuvuosina sama kuin osakunnan joukkue. Osakunnan joukkue käytti pelipaitana Jussipaitaa.

6 SVUL:n vuoden 1947 Suurkisojen pesäpalloilijoiden marssirivistö ohittamassa eduskuntataloa. Helsingissä on ollut monia kansallispelin suurtapahtumia ja pesäpalloleirejä. Kahdeksalla eri kentällä on pelattu yhteensä 50 aikuisten Itä-Länsi-ottelua.

7 1947 Suurkisojen paraati, vuorossa peäspalloilijoiden rivistöt. Kärjessä kävelee Niilo Tarvajärvi. Hänen takanaan Itä-Länsi miesten rivistö. Vasemmalta idän paidoissa Hans Porras (Kiri), Pentti Paavola (HP), Eero Vuorio (HP), Pauli Vainio (MyKV), Martti Lavi (MyKV) ja Mauri Mäkelä (HP). Lännen paidoissa Olli Pekkala (HPL), Kaarle Pentti (HPL), Kalevi Ihalainen (PT), Eero Haukiala (HPL), Eino Raivio (RPL), ja Osmo Kaipia (RPL). (kuva Pentti Paavolan kokoelma)

8 Puna-Mustien Uuri Ståhlhammar on kauhaissut pallon räpyläänsä.

9 Puna-Mustat Ulvilan Pesä-Veikot Hesperian kentällä 1960-luvulla. Puna-Mustien etenijä on syöksynyt kotipesään kun Ulvilan lukkari Erkki Leppäniemi odottaa vielä palloa.

10 Mestaruussarjan ottelu Puna-Mustat Työväen Mailapojat Hesperian kentällä vuonna Puna-Mustien lukkarina on Heikki Kujala ja lyöntiin valmistautuu Työväen Mailapoikien Jorma Luukkonen.

11 Puna-Mustien naisten Suomen mestaruuden vuonna 1975 voittanut joukkue. Pelaajat edestä vasemmalta?, Marja Solakivi, Marja Kanerva. Keskeltä vasemmalta Tuula Uuttu, Barbro Österman, Tuula Rantanen, Anja Rummukainen ja Virve Moisio. Takana vasemmalta Maija Pantsu, Soile Alava, Olavi Nurmi, Monica Schoultz, Leena Loimaranta. Lähde: Pesäpalloväen Joulu 1975.

12 Pallo-Toverit Riihimäen Pallonlyöjät Hesperian kentällä 1950-luvulla. Pallo-Toverien Kalevi Ihalainen etenee kohti kotipesää ja Kaarle Pentti seuraa vasemmalla tilannetta. Riihimäen lukkari Tapani Häti odottaa palloa kotipesään.

13 Pallo-Toverien etenijä saapuu kotipesään ja Lahden suojeluskunnan lukkari Olli Veijola odottaa palloa. Kuva on Kaisaniemen pieneltä kentältä vuoden 1927 Helsingin Mailakilpailujen loppuottelusta, jonka Lahti voitti 6-7. Kaisaniemen pieni kenttä oli Helsingin pesäpallon päänäyttämö 1920-luvulla. Lähde: Suomen Urheilumuseo

14 Suomen Pesäpalloliiton joukkue joka pelasi Työväen Urheiluliiton joukkuetta vastaan näytösottelun vuoden 1952 kesäolympialaisissa Helsingin Olympiastadionilla. Tuossa ottelussa tehtiin pesäpallon yleisöennätys katsojaa. Pelaajat alarivissä vas. Leo Hannula, Eino Kaakkolahti, Vilho Kokkonen ja Viljo Niemi. Keskirivissä vas. Pertti Ahonen, Antti Elomaa, Olli Hanski ja Eero Vilevaara. Takana vas. Toivo Ilola, Pertti Jaakkola, Taisto Lehto ja Eero Vuorio.

15 Pallo-Toverien naiset voittivat 17 perättäistä SM-mitalia vuosina , niistä 12 kertaa se oli mestari. Vaikeasti rikottava ennätys. Kuvassa on vuoden 1965 mestarijoukkue. Pelaajat vasemmalta lukien Seija Happonen, Aulikki Pihlajamäki, Ritva-Liisa Vainio, Tuula Rantanen, Leena Jääskeläinen, huoltaja Esko Salminen, Sinikka Sundberg, Riitta Hämäläinen, Eija Lohman, Terttu Helminen.

16 Tiukka tilanne Hesperian kentän kolmospesällä 1950-luvun mestaruussarjan ottelussa Pallo-Toverit - Vimpelin Veto. Hyvin sijoittunut kolmospesätuomari Onni Sallinen seuraa tarkasti tilannetta kun PT:n Ossi Halonen kurottaa palloa.

17 Vuoden 1955 lyöjäkuningas Yrjö Pauloff Urheilun Kuvaaitta lehden vuoden 1956 numero 7:n kansikuvassa.

18 Työväen Mailapoikien lukkari Pauli Alhonen Urheilun Kuva-aitta lehden vuoden 1955 numero 8:n kansikuvassa.

19 Haminan Palloilijoiden Aarre Huovila etenee kohti Puna-Mustien Väinö Hautalan vartioimaa kolmospesää Hesperian kentällä vuonna Urheilun Kuva-aitta lehden vuoden 1964 numero 5:n takakansi.

20 Kaisaniemen kenttä 1930-luvun alkupuolella. Kenttä reunustaa valkolakkiset ylioppilaat, jotka seuraavat Helsingin yliopiston osakuntien välistä ottelua. Osakuntien väliset ottelut olivat hyvätasoisia. Yleisön takana kulkee Unioninkatu.

Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj PPL:n puheenjohtaja 1933,

Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj PPL:n puheenjohtaja 1933, Ville Osola SVUL:n pesäpallojaoston pj. 1925-1930 Palloliiton pesäpallojaoston pj. 1922-1924 Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj. 1930-1931 PPL:n puheenjohtaja 1933, 1950-1955

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

HP ensimmäinen Suomen mestaruus v.1939

HP ensimmäinen Suomen mestaruus v.1939 HP ensimmäinen Suomen mestaruus v.1939 Vasemmalta: Sakari Mäkelä (2va), Onni Paavola (p), Oiva Paavola (3v), Eero Salisma (L), Heikki Korttila (s), Olli Saressalo (k), Mauri Mäkelä (2v), Lauri Toikka (3v),

Lisätiedot

KPL nuorten Suomen mestari v.1933

KPL nuorten Suomen mestari v.1933 KPL nuorten Suomen mestari v.1933 Vasemmalta huoltaja O.Pätäri, Viljo Lustig (myöh Luhtama) (L), Erkki Laurila (2v), Osmo Leino (s), Yrjö Breyer (myöh. Perinne) (p), Risto Halme (2va), Erkki Kiuru (3v),

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2015

NAISTEN FINAALIT 2015 NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2014

MIESTEN FINAALIT 2014 MIESTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto su 07.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy la 13.09. klo 14.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto tarvittaessa su

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2012

MIESTEN FINAALIT 2012 MIESTEN FINAALIT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 02.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 08.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 09.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen Raimo Merivalo kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä 1972 Hämeenlinna A-tasolle valittu 8 8 Paavo Salonen 4,

Lisätiedot

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1966

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1966 Pesäpallon Naisten SM-sarja 1966 Pallo-Toverit, Hki Puna-Mustat, Hki Jyväskylän Kiri Hyvinkään Tahko Lännen Pallo, Turku Työväen Mailapojat, Hki Oulun Lippo Puurtilan Kisa-Pojat, Varkaus Hämeenlinnan Paukku

Lisätiedot

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1964

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1964 Pesäpallon Naisten SM-sarja 1964 Pallo-Toverit, Hki Oulun Lippo Puna-Mustat, Hki Työväen Mailapojat, Hki Jyväskylän Kiri Kelta-Mustat, Kuopio Loimaan Palloilijat Outokummun Partio Lapuan Virkiä Kellokosken

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 Takarivissä vasemmalta. Esko Halonen (vai) Matti Lautala (2v) Anssi Vesala (3p) Ilkka Kauppinen (3k) Antero Vatto (2p) Timo Raussi (pelinjoht) Alarivissä vasemmalta.

Lisätiedot

* Sippola KL 0-1 KL 2-3 KL 1-2. Scup KPL YHT Pörssi: 1592 pist

* Sippola KL 0-1 KL 2-3 KL 1-2. Scup KPL YHT Pörssi: 1592 pist Pertti Lonka * 14.1.1943 Sippola k 10.4.2015 Loviisa 8 ottelua 4 istö ott 5 SM-kultaa 1 SM hopea 2 SM-pronssia 2x vuoden lukkari (1968, 1976) 2 Suomen Cup voittoa KPL-legenda no 4 kasvattajaseura Saveron

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v.

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v. EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut 30.05.2018 Haminassa Tervasaarella Miehet alle 70 v. n:o Nimi 1 Weckström Kari Hamina 1274 2 Partanen Taisto Hamina 1078 3 Takanen Markku Hamina 1002 4 Heinonen

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

NAISTEN VÄLIERÄT 2014

NAISTEN VÄLIERÄT 2014 NAISTEN VÄLIERÄT 2014 Otteluohjelma ti 26.08. kello 17.30 Lapuan Virkiä Pesäkarhut, Pori ke 27.08. kello 17.30 Kirittäret, Jyväskylä Kempeleen Kiri to 28.08. kello 17.30 Pesä Ysit, Lappeenranta Lapuan

Lisätiedot

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1965

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1965 Pesäpallon Naisten SM-sarja 1965 Pallo-Toverit, Hki Työväen Mailapojat, Hki Puna-Mustat, Hki Oulun Lippo Jyväskylän Kiri Kelta-Mustat, Kuopio Hyvinkään Tahko Lännen Pallo, Turku Imatran Palloveikot Loimaan

Lisätiedot

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1963

Pesäpallon Naisten SM-sarja 1963 Pesäpallon Naisten SM-sarja 1963 Pallo-Toverit, Hki Työväen Mailapojat, Hki Kelta-Mustat, Kuopio Loimaan Palloilijat Jyväskylän Kiri Oulun Lippo Seinäjoen Maila-Jussit Puna-Mustat, Hki Hyvinkään Tahko

Lisätiedot

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo su 6.5.1979 Hyvinkään Tahko - Kiteen Urheilijat 9-5 2622

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2016

MIESTEN FINAALIT 2016 MIESTEN FINAALIT 2016 Otteluohjelma la 10.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy su 11.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto la 17.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy tarvittaessa su

Lisätiedot

Helsingin Pallonlyöjät

Helsingin Pallonlyöjät Helsingin Pallonlyöjät -73 Osa 2 37-73 HPL:n vuoden 24 mestaripelaajia puiston penkillä SM-kiertopalkinto mukanaan. Takaa vas. Niilo Mikkola, Lauri Tamminen Gustaf Palmros, Evert Taipale?, Edessä vas.

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Loimaan Palloilijat 1950-1952 1

Loimaan Palloilijat 1950-1952 1 Loimaan Palloilijat 1950-1952 1 1949 mestaruussarjakarsinnat Vuonna 1949 syyskuussa Loimaan Palloilijoilla oli takanaan voitokas Suomisarjakausi. Se ei ollut hävinnyt yhtään ottelua 10 joukkueisessa lounaislohkossa.

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset Alaosasto perustettu , jolloin paikalla 17 eläkeläistä

Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset Alaosasto perustettu , jolloin paikalla 17 eläkeläistä Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset 1976 2016 Alaosasto perustettu 23.2.1976, jolloin paikalla 17 eläkeläistä Hallitukset Jäsenmäärä 1976? Eino Mäkinen Aino Antila Erik Pauli Liisa

Lisätiedot

Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta

Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta Rajamäen Rykmentti, Nurmijärvi Pelipaita 1950-luvulta Kankaantaan Kisa, Nokia Pelipaita maakuntasarjasta1950-luvulta Jyväskylän

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas 2014 Halli Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 39,30 18.4.2014 Kuopio 2 Tuija Salonen Speul 37,36 18.4.2014 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 34,75 18.4.2014 Kuopio 4 Heidi Korkalainen Savon Saapas

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2014 Yhteensä 22 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Itä: 020 002 0 Länsi: 134 020 1

Itä: 020 002 0 Länsi: 134 020 1 1932 Hesperia : 020 002 0 : 134 020 1 1. - 4-11 pvm; 2.10. kenttä: Hesperia Helsinki katsojia 2000 tuomari Vilho Nordström (Viipuri) syötönvalvoja Vilho Lindström avausheitto professori Lauri Pihkala joukkueen

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Pesäpallon Suursarja 1931-39

Pesäpallon Suursarja 1931-39 Pesäpallon Suursarja 1931-39 Viipurin Pallonlyöjät ja Pankakosken Tehtaan Urheilijat kohtasivat Viipurin keskuskentällä suursarjaottelussa 17.5.1937. Martti "Masa" Hakola syöttää, Pankakosken Erkki Karaksela

Lisätiedot

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 no 21 Ilpo Kytösalmi no 22 Pekka Pelto,mäki no 23 Tuula Salonen no 24 Seppo Uusi-Oukari no 25 Olli Veijola Uudet jäsenet saavat kunniakirjansa Seinäjoella 19.7.

Lisätiedot

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5. OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.1984 Imatran Pallo-Veikot - Vimpelin Veto 11-10 2300 Seppo Suuronen

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

VETERAANIKEILAILU 2014-2015

VETERAANIKEILAILU 2014-2015 VETERAANIKEILAILU 2014-2015 Sij. Nimi Seura Tulos Pelit Kesk.arv. Peli 1 Peli 2 Peli 3 Peli 4 Peli 5 Peli 6 Peli 7 Peli 8 Peli 9 Peli 10 Peli 11 Peli 12 Peli 13 Peli 14 Peli 15 Peli 16 Peli 17 Peli 18

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

1962 Hesperia. 2. Itä-Länsi 4-19. Itä. Länsi. Itä: 202 000 0 Länsi: 214 803 1

1962 Hesperia. 2. Itä-Länsi 4-19. Itä. Länsi. Itä: 202 000 0 Länsi: 214 803 1 1962 Hesperia 2. - 4-19 : 202 000 0 : 214 803 1 pvm: 1.9. kenttä: Hesperia, Helsinki katsojia: 400 tuomari: Keijo Takamäki syötönvalvoja: Hemmo Veikkanen PPL:n puheenjohtaja Erkki Kivelä Yleispeli: : Marjukka

Lisätiedot

EHDOKKAAT ÄÄNIMÄÄRITTÄIN Sivut 5. Hyvinkään seurakunta Päiväys 15/11/ Virtanen, Marja-Leena I Keskellä elämää 114 Valittu

EHDOKKAAT ÄÄNIMÄÄRITTÄIN Sivut 5. Hyvinkään seurakunta Päiväys 15/11/ Virtanen, Marja-Leena I Keskellä elämää 114 Valittu Kirkkovaltuuston vaalit 2010 EHDOKKAAT ÄÄNIMÄÄRITTÄIN Sivut 5 Hyvinkään seurakunta Päiväys 15/11/2010 Espoon hiippakunta Valittuja ehdokkaita:33 Aika ke24 21.51 Sija Ehdokas Ehdolle asettaja Ääniä Tila

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2013 Yhteensä 21 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist.

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. 500m Miehet 35v. 1. 10 Vesa ISOVIITA PUV 0.42,59 2 500m Miehet 40v. 1. 13 Jari SÄRKELÄ OuTa 0.46,41 3 2. 14 Jarmo ROSSI OuTa 0.53,34 6,93 1 500m Miehet 45v. 1. 18 Esa PUOLAKKA HLK 0.41,70 7 2. 21 Markku

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

Bobollklubb. Kiffenin pesäpallojaoston osanottoilmoitus vuoden 1929 Helsingin Mailakilpailuihin. Helsingfors Bobollklubb. Lyhenne

Bobollklubb. Kiffenin pesäpallojaoston osanottoilmoitus vuoden 1929 Helsingin Mailakilpailuihin. Helsingfors Bobollklubb. Lyhenne Bobollklubb Kiffen osallistui vuosina 1929 ja 1930 pesäpallon miesten SMkilpailuihin. Seuran perinteitä jatkoi vuodesta 1932 lähtien ruotsinkielinen pesäpallon erikoisseura Bobollsklubb. Helsingfors Bobollklubb

Lisätiedot

Ulkoboccian henkilökohtaiset piirinmestaruuskilpailut Tikkurilan Urheilupuistossa

Ulkoboccian henkilökohtaiset piirinmestaruuskilpailut Tikkurilan Urheilupuistossa Kalevi Kousan muistokilpailut, järjestäjänä Simonkylän Eläkkeensaajat ry Loppukilpailun tulokset: 1. Paavo Föhr Karkkilan Eläkkeensaajat 10 p (+41) 2. Pekka Kämärä Sipoon Eläkkeensaajat 8 p (+6) 3. Sauli

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää Veli-Matti Kallionpää kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1951 1983 Toijala A-tasolle valittu 18 16 1 1

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 20.7.1986Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila st tulos: 18-6 yleisöä: 1690 pt: Jari Rantalahti

Ensimmäinen tehtävä su 20.7.1986Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila st tulos: 18-6 yleisöä: 1690 pt: Jari Rantalahti Jarmo Hinkkala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1950 1986 Lammi ei A-tasolle valittu 2 2 0 Jari Rantalahti

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

Alkuperäinen Itä Länsi jako vuonna 1932

Alkuperäinen Itä Länsi jako vuonna 1932 Alkuperäinen Itä Länsi jako vuonna 1932 Kuka keksi Itä Maajoukkue - Lahden Mailaveikot 29.5.1932 Vuoden 1931 Suomen mestari Lahden Mailaveikot haastoi voimiensa tunnossa vastaansa koko muun Suomen parhaimmiston.

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg. Autonrengas Miehet 6kg

Autonrengas Naiset 5 kg. Autonrengas Miehet 6kg Autonrengas Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 16,11 8.8.2010 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 14,65 2.4.2010 Kuopio 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 13,31 14.6.2010 Leppävirta 4 Leena Valkeinen KivKiv 12,70 2.4.2010

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Liigaohjelma KEVÄT 2019

Liigaohjelma KEVÄT 2019 Liigaohjelma KEVÄT 2019 Pelit alkavat keskiviikkoisin klo 9.30 1. kierros 9.01. 2. kierros 16.01. 3. kierros 23.01. radat Luoto - Tärkki 1/2 Wiik - Kottonen K. 1/2 Airo - Björkengren Suomalainen - Heinonen

Lisätiedot

SVA Riistamaalimestaruuskilpailu 2017 Sipoo

SVA Riistamaalimestaruuskilpailu 2017 Sipoo SVA Riistamaalimestaruuskilpailu 2017 Sipoo 7.-9.7.2017 Hirvi 20 kertalaukaus Nimi Seura Tulos Ratko M45 1 Pylsy Timo ESA 93 96 189 0 M50 1 Jetsonen Markku KAMS 97 95 192 0 2 Jokela Jukka-Pekka P-HA 85

Lisätiedot

Melvin Jones Fellow't 107-K

Melvin Jones Fellow't 107-K Melvin Jones Fellow't 107-K NIMI KLUBI AHONEN Juhani AHONEN Seppo ANTTONEN Aimo AROLA Seppo ASIKAINEN Aarne AUTERE Seppo BERGQVIST ESKO BRANDT Ilpo HAAVISTO Seppo HAKULINEN Tuomo HALLIKAINEN Lauri HALLIKAINEN

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su 5.5.1991 Kouvolan Pallonlyöjät - Kiteen Pallo-90 1-3 1894

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina Joukkuetulokset / Miehet

EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina Joukkuetulokset / Miehet EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina 6.8.2015 Joukkuetulokset / Miehet Miehet alle 70 v Sija Nimi Kaloja 1 Mikkelin Eläkkeensaajat ry1 4,510 Heikki Kiljunen 0,514 Pentti Tarkiainen 0,834

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä 24.1.2015 järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 27.1.2015 klo 19 MM 1. Ylönen Niilo JST 46 41 37 43 43 210 2. Järvinen Tarmo JST 42 45 43 39 38 207 (6x10) 3. Miettinen

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO 2014 10.5.2014 Kisailijoita ryhmäkuvassa pihalla. Osanottajamäärä oli uusi ennätys. TULOKSET JOUKKUEET 1. Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry 337 pistettä

Lisätiedot