Helsingin Pallonlyöjät
|
|
|
- Kauko Kokkonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin Pallonlyöjät -73 Osa HPL:n vuoden 24 mestaripelaajia puiston penkillä SM-kiertopalkinto mukanaan. Takaa vas. Niilo Mikkola, Lauri Tamminen Gustaf Palmros, Evert Taipale?, Edessä vas. Ville Lindström, Artturi Kontio, Yrjö Koskinen, Aarne Taiminen Suomen Pesäpalloliiton historiatyöryhmän julkaisu no [1. painos, 17.1.]
2 37 SM nasm jsm pm jäs sij Lä Mailakilpailut Toisena helluntaipäivänä pelattuihin Mailakilpailuihin osallistuivat Pallo-Toverit, HPL, Tampereen Pyrintö ja Hämeenlinnan Pallokerho (Suomen mestari v.36). HPL kohtasi puolelta päivin Hämeenlinnan. Vieraat johtivat neljän vuoron jälkeen 4-0. HPL:lle tuli ulkopelissä liikaa epäonnistumisia. Juoksutili aukeni vasta aivan lopussa Vesikarin läpilyönnin ansiosta. Voiton vei kuitenkin Hämeenlinna luvuin 5-2. Loppuotelussa Tampere sai mailan haltuunsa voittamalla Hämeenlinnan tiukassa ottelussa Suursarja Sarja alkoi Hesperiassa toukokuun 15. päivä, kun Tampereen Pyrintö saapui vieraaksi. Ottelu oli HPL:n kuudennen tasoittavan alkaessa 3-3. Vuoron päätyttä HPL oli siirtynyt 7-3 johtoon. Yhdeksän vuoron jälkeen taululla komeilivat 12-5 voittolukemat. Pallo-Toverit, kotikaupungin usein kohdattu kiistakumppani, oli seuraavana vuorossa. Tällä kertaa HPL oli selvästi vastustajaansa parempi. PT sai ensimmäisen juoksunsa vasta seitsemännessä vuorossa. Tilanne oli 2-1, mutta HPL teki tasoittavallaan 2 juoksua ja vei pelin lopulta 5-1. Edellisen vuoden mestari Hämeenlinna saapui viikkoa myöhemmin Hesperiaan. Mailakilpailuissa HPK oli pudottanut HPL:n loppuottelusta. HPL johti kahden vuoron perästä 3-1 ja kuuden vuoron jälkeen 6-3. Ottelu tuntui jo ratkenneen, mutta kahdeksannessa vieraat vielä piristyivät taistelemaan. Juoksuja se ei kuitenkaan saanut kartutettua kuin yhdellä. Seuraavana sunnuntaina nousujoukkue Loimaa sai kotikentälleen vieraaksi HPL:n. Ottelun ensimmäinen juoksu syntyi vasta seitsemännessä vuorossa, jossa Loimaa meni 1-0 johtoon. HPL oli painostanut alkuvuorot, mutta juoksuja se ei saanut aikaan. Eikä se saanut niitä enää loppupelissäkään. Loimaa korjasi voiton 4-0. HPL johti kuitenkin sarjaa 6 pisteellä, kannoilla 4 joukuetta neljässä pisteessä. Kevätkierroksen lopuksi HPL kohtasi Keravalla paikallisen KooPeen. Kotijoukkue sai vauhdin päälle johti alkuvuorojen jälkeen jo 4-0. Hopliitit tekivät kuitenkin 3 juoksua ja olivat jo juoksun päässä, mutta kotijoukkue meni loppuvuoroissa menojaan ja kaatoi vieraat 9-3. Sarjataulukossa oli kärjessä 3 joukkuetta 6 pisteellä ja loput kolme olivat 4 pisteessä. Tasaista oli. Syyskierros alkoi 15. elokuuta. Hesperiaan saapui Keravan KooPee. Kalavelkoja olisi ollut maksettavana, valitettavasti Eero Haukiala istui katsomossa sairastumisen takia. Kuuden vuoron jälkeen tilanne oli 3-3. Kahdeksannessa Kerava rynnisti ja löi kolme juoksua, mukana mm. Tarvajärven toinen kunnari. HPL vastasi yhdellä; Janne Vuorinen löi Osmo HPL miehet 37 L Ensio Vuorinen s A. Seppälä 1v Vesikari 2v E.Heikkilä p Eero Haukiala 3v Osmo Kivi 2va Kauko Nissinen 3va Neramo k Ville Eskelinen 3v Onni Vainio Martti Lentilä 1v Hyvärinen 3va Sakari Vuorisalo Aalto Nieminen Kaarle Pentti HPL:n parhaat etenijät: Neramo 8, Eskelinen ja Nissinen 6 juoksua Suursarjan Länsilohko 37 Keravan KooPee 12 HPL 12 Pallo-Toverit, Hki 10 Loimaan Palloilijat 10 Tampereen Pyrintö 8 H:linnan Pallokerho 8 Kiven kotiin. Viimeisessä vuorossa HPL yritti kaventaa 2 juoksun eroa, mutta vain Neramon onnistui kotiuksessaan. Kerava vei pisteet 5-6 luvuin. Tilanne sarjataulukossa oli erikoinen, kaikilla joukkueilla oli 6 pistettä. HPL sai seuraavaksi vastaansa pisteet kevätkierroksella vieneen Loimaan. Nyt HPL ei antanut yllättää itseänsä, vaikka vielä ennen yhdeksännen vuoron tasoitavaa tilanne oli 1-1. Voitto kirjattiin lopulta numeroin 2-1. HPL matkusti elokuun lopussa Hämeenlinnaan. Eero Haukiala oli tervehtynyt ja oli mukana joukkueessa. Sekään ei auttanut. Vaikka HPL alussa johtikin jo 6-1, kotijoukkue teki heti perään 4 juoksua. Kun se löi vielä kolmessa viimeisessä vuorossa 10 juoksua, on tuloksena roima 17-8 tappio. Sarjataulukko säilyy tasaisena: kaikki kuusi joukkuetta ovat kahdeksassa pisteessä. Syyskierroksen säyseässä paikalliskamppailussa HPL voittaa Pallo-Toverit 2-0. Ensimmäinen juoksu tuli yliheitolla ja toinen Eskelisen lyömänä. Sarjatilanne ennen viimeistä kierrosta on sellainen, että Loimaa, Kerava ja HPL ovat 10 pisteessä ja loput kolme 8 pisteessä. Eli kaikki on vielä mahdollista. HPL matkustaa Tampereelle. HPL painostaa koko ottelun ajan ja johtaa kuuden vuoron jälkeen 3-1. Loppuvuoroissa HPL lyö vielä 5 juoksua Tampereen kahta vastaa, ansaittu voitto luvuin 3-8. Harvinaisen tasaisen sarjan voittaa lopulta Keravan KooPee ja menee loppuotteluun. HPL on toinen. Kuusankosken Veto vie Suomen mestaruuden voittamalla loppuottelussa KooPeen yhteistuloksella 11-7 (2-3, 9-4). Eero Haukiala sivaltaa itä-länsi ottelussa. (kuva Yrjö Koskinen)
3 Tarmo Turpeinen (kuva Laaka) HPL II miehet 37 Heldan Kaarlo Pentti Väinö Gustafsson Jyrkämö Sakari Vuorisalo Laaksonen Koivisto A.Tuominen E:Tuominen Tarmo Tapani Turpeinen kuoli lento-onnettomuudessa Laatokalla Kaksi Fokker-tyyppistä konetta lähti Käkisalmesta Hiekkalan sotilaslentokentältä pohjoiseen päin suorittamaan konekivääriammuntaharjoitusta, joka tapahtui siten, että toinen koneista veti vaijerissa maalia ns. hihaa perässään ja toinen suoritti ammuntaa. Kummassakin koneessa oli kahden hengen miehistö. Maalia vetävää konetta ohjasi Tarmo Turpeinen. Ammuntaa suorittanut kone tuli vinosti ylhäältä kohti maalia, mutta joutuikin hinaavan koneen läheisyyteen. Toinen lentokoneen siivistä osui Turpeisen koneen pysrtöön. Törmännyt kone putosi heti kovalla nopeudella suoraan veteen 500 metrin korkeudesta. Toinen kone vaappui hetken aikaa ilmassa, jonka jälkeen sekin putosi Laatokkaan. Kaikki neljä koneissa ollutta kuolivat. Tarmo Turpeinen pelasi HPL:ssä 28-29, 31-33, jonka jälkeen hän siirtyi Kuusankosken Vetoon. Hän suoritti ilmavoimien mekaanikkokoulun 32-33, ohjaajakoulun Hän toimi ohjaajana Lentoasema 5:ssä. Häneltä jäi vaimo ja lapsi. Nuorten Suomen mestaruuskilpailut Helsingin ryhmän alkuerät pelattiin kesäkuun lopussa. Mukana olivat Pallo-Toverit, Haukat ja HPL. Pallo-Toverit voitti HPL:n Juhannuksen jälkeen pelasi HPL Haukkoja vastaan. Tuloksena oli tappio lukemin 8-5. Näin jatkomahdollisuudet lipuivat käsistä. Pallo-Toverien ja Haukkojen keskinäisen ottelun vei ensinmainittu juoksuin 15-3 ja meni jatkokarsintoihin. Senkin tie katkesi seuraavaan otteluun Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Suomen mestaruuden vei Joensuun Palloseura. Naisten Suomen mestaruuskilpailut HPL:n naisjoukkueen tie katkesi jälleen alkueriin. Nyt tuli häviöt kaikille Helsingin alkuerien osallistujille, joita olivat Haukat (4-11), Pallo-Toverit (4-7) ja Helsingin Mailatytöt (3-9). Haukat meni jatkoon ja selvisikin Lännen finaaliin asti. Sen voitti Tampereen Pyrintö, joka vei myös Suomen mestaruuden. Itä-Länsi Tuttuun tapaan Eero Haukiala oli Lännen polttaja. Kauko Nissinen oli valittu yhdeksi kolmesta vaihtopelaajasta, joita ei kuitenkaan käytetty pelin kuluessa. Länsi voitti Hesperiassa 6-2. HPL nuoret 37 Koskiranta Lilja Lundell Nieminen Hupa Panula Lagerqvist Ruusunen HPL naiset 37 Aune Särkkä Senni Haukiala Siimes Siimes Ertinaho Ekberg Helenius Wassholm Salmo Elli Eskelinen Koskimies Ottelutuloksia 37: su HPL-TP 12-5 SM Hki, Hesp HPL: , TP: tuom. Aaro Kivilinna su HPL-HPK 2-5 mailak Hki, Hesp tuom. Osmo Kupiainen su HPL-PT 5-1 SM Hki, HPL: , PT: tuom. J.Mattlin su HPL-HPK 6-4 SM Hki, Hesp HPL: , HPK: tuom. V.Palomaa 6.6. su LP-HPL 4-0 SM Loimaa LP: , HPL: tuom. Jaakko Kilpi su KooPee-HPL 9-3 SM Kerava tuom. K.Lehtonen ti HelsMT-HPL 9-3 na SM Hki pe PT-HPL 7-4 na SM Hki PT: , HPL: su PT-HPL 10-6 jsm Hki, Kaisan ma Haukat-HPL 11-2 na SM Hki Haukat: , HPL: tuom. O.Pakarinen 2.6. Haukat-HPL 8-5 jsm Hki ma HPL II-Haukat 3-13 Vks Hki, Kaisan 2.7. su HPL II-HNMKY 15-2 Vks Hki, Kaisan to HPL-SuomelU 17-0 pm-a Hki, Hesp su HPL-KooPee 5-6 SM Hki HPL: , KooPee: tuom. J.Mattlin su HPL-LP 2-1 SM Hki, HPL: , LP: tuom. V.Palomaa ti PT-HPL 7-6 pm-a Hki PT: , HPL: tuom. N.Pakarinen pe HPL-HNMKY 15-3 pm-a Hki tuom. N.Pakarinen su HPK-HPL 17-8 SM H:linna HPK: , HPL: tuom. Pasi Harvela 5.9. su PT-HPL 0-2 SM Hki PT: , HPL: tuom. J.Mattlin su TP-HPL 3-8 SM Tampere TP: , HPL: tuom. Jaakko Kilpi
4 38 SM nasm jsm pm jäs sij Suursarja Toukokuun sateessa alkoi HPL:n ensimmäinen sarjaottelu Pallo-Tovereita vastaan. Edellisvuoden vakiokokoonpanosta oli poissa Kauko Nissinen. Tasaisessa ottelussa HPL:n lyöntipeli onnistui paremmin ja se vei voiton 3-0 juoksuin. Keravalla HPL jatkoi hyviä peliesityksiä toi pisteet kotiin 3-8 lukemin. Seuraavana pyhänä Hesperian katsomossa istui noin 500 katsojaa todistamassa HPL:n 5-2 voittoa Vimpelin suojeluskunnnasta. Kivi, Vainio ja Vuorisalo olivat HPL:n parhaita. Viikon päästä oli edessä matka Loimaalle, joka oli ollut vaikea paikka HPL:lle. Nytkään ei peli luistanut, vaan tuloksena oli kauden ensimmäinen tappio lukemin 3-1. Sarjataulukossa HPL oli vielä kärjessä 6 pisteellä, mutta perässä tulivat Haukat ja Loimaa vain pisteen jäljessä. Kevätkierroksen päätteeksi HPL kohtasi paikallispelissä taulukossa niskaan hengittävän Katajanokan Haukat, joka ei kuitenkaan pystynyt missään vaiheessa uhkaamaan HPL:n selvää 10-2 voittoa. HPL johti sarjaa 8 pisteellä, Pallo-Toverit oli pisteen päässä. HPL miehet 38 L Ensio Janne Vuorinen s Osmo Kivi 1v Martti Lentilä 2v Onni Vainio p Eero Haukiala 3v E.Heikkilä 2va Sakari Vuorisalo 3va Neramo k Olavi Helo 3va Gustaf Hartala 1v Ville Eskelinen Linkomo Aalto Kaarle Pentti Syyskierros alkoi ottelulla Loimaata vastaan hiostavassa kelissä. Nyt HPL maksoi kalavelkansa 7-2 numeroin. Seuraavana keskiviikkona kaatui Haukat vaikeuksitta Hesperiassa 6-1. Johto sarjataulukossa oli kasvanut jo neljään pisteeseen. Vimpelin sk isännöi HPL:n seuraavaa ottelua, jota seuraamaan oli saapunut jopa 1073 maksanutta katsojaa. Isännät eivät kuitenkaan mahtaneet vierailleen mitään, vaan kärsivät 2-6 tappion. HPL johti sarjaa edelleen 4 pisteellä kakkosena olevaa Keravaa, kun kaksi kierrosta oli jäljellä. Seuraavana sunnuntaina Pallo-Toverit juottikin lähiviholliselleen HPL:lle karvaan kalkin. PT oli hyvässä pelivireessä parhaalla joukkueellaan. Tasaisen ottelun viimeisessä vuorossa PT tekee voittojuoksun ja vie ottelun 5-4 luvuin. Kun Kerava hävisi Haukoille, säilyi HPL:n johto 4 pisteessä ja lohkovoitto näin varmistui. Viimeinen ottelu tuo Hesperiaan juuri KooPeen, tosin ilman lukkari Veijolaa. HPL vie pisteet 6-4 voitolla. Lohkovoittajana HPL pääsee loppuotteluun itälohkon ykköstä Kuusankosken Vetoa vastaan. Ensimäinen osaottelu pelataan Hesperiassa. Taivaalta tihkui vettä koko ottelun ajan. Katsojia oli 540. Viidennen vuoron alun jälkeen tilanne 1-2 Kuusankosken hyväksi. Viidennen tasoittavalla HPL:llä seitsemän kotiinjuoksuyritystä, joista 5 onnistuu. HPL menee 6-2 johtoon. Tätä Kuusankoski ei enää pysty kuromaan kiinni. HPL voittaa Viikkoa myöhemmin Kuusankoskella osat vaihtuivat. Kotijoukkue oli saanut mukaan myös edellisestä ottelusta puuttuneen 2-varansa Ahti Hakalaisen. Vaikuttiko se vai jokin muu, mutta Kuusankoski oli nyt aivan eri joukkue ja voittaa ottelun 5-1. Mutta yhteistuloksella 11-8 HPL:n vie Suomen mestaruuden. Vasemmalta Gösta Hartala, Sakari Vuorisalo, Onni Vainio, Olavi Helo, Eero Haukiala, Osmo Kivi, Martti Lentilä, Ensio Vuorinen ja Ville Eskelinen. (kuva HPL:n arkisto)
5 Suursarjan Länsilohko 38 HPL 16 Pallo-Toverit, Hki 10 Keravan KooPee 10 Loimaan Palloilijat 9 Katajanokan Haukat 9 Vimpelin sk 6 Nuorten Suomen mestaruuskilpailut Helsingin alkuerissä HPL voittaa aluksi Haukat ylivoimaisesti Haukat luopuu sarjasta. Seuraavan ottelun HPL häviää Pallo-Tovereille 4-7. Vaikka Helsingin NMKY kaatuu 20-0, HPL jää alkuerälohkon toiseksi ja Pallo-Toverit menee jatkoon. Naisten Suomen mestaruuskilpailut Alkuerissä HPL ei pelaa kuin yhden ottelun. Se häviää Haukoille Kun Pallo-Toverit luopuu sarjasta, ratkeaa Haukkojen jatkoon pääsy jo ennen viimeistä ottelua HPL-Helsingin Mailatytöt. Tämä ottelu jätettiin pelaamatta. Valtakunnan sarja Uudenmaan aluelohko ykkösessä HPL:n kakkosjoukkue voittaa selvästi ensin Katajanokan Haukat Kolme päivää myöhemmin Helsingin NMKY:n yhdeksikkö antaa kovemman vastuksen. Seitsemännen vuoron jälkeen tilanne on 6-6. Aivan pelin lopussa HPL tekee yhden juoksun ja voittaa ottelun 7-6 ja samalla koko lohkon. Pallo-Toverien reservijoukkueen piti myös osallistua, mutta se luopui sarjasta. Aluelohko 2:n voittaja Helsingin Urheilu- Pojat on seuraava vastustaja. HPL voittaa Hesperiassa pelatun ottelun ylivoimaisesti Alueen kolmannen lohkon voittaja Riihimäen Pallonlyöjät saapuu 18. syyskuuta Hesperiaan ja voittaa ensimmäisen osaottelun 7-4. Toinen ottelu pelataan Riihimäellä viikkoa HPL II miehet 38 Nissinen L Hyvärinen Seppälä Pukki Kaarlo Pentti Laaksonen Tuominen Jyrkämö Vilkman myöhemmin. Siinäkin RPL on parempi, nyt lukemin HPL kakkosen tie katkeaa ja RPL menee jatkokamppailuihin. Piirinmestaruus Ottelut pelattiin touko-kesäkuussa. HPL voittaa Pallo-Toverit 3-2 hämärän jo häiritessä ottelua. Seuraavana torstaina HPL kohtaa Katajanokan Haukat. Vähäjuoksuisen ja laiskan ottelun vie HPL niukasti 2-1. Viimeinen ottelu oli Helsinguin NMKY:tä vastaan. HPL:ltä puutuivat Vuorinen, Kivi ja Heikkilä. NMKY menee alussa 2-0 johtoon, mutta neljännessä vuorossa HPL tekee 5 juoksua ja voittaa lopulta 6-4. Näin HPL on voittanut kaikki ottelunsa ja myös piirin mestaruuden. Itä-Länsi pelattiin lokakuun alussa kesäkuussa vihityllä uudella stadionilla Helsingissä. Lännen polttajana oli Eero Haukiala ja 2-vahtina Onni Vainio. Tällä kertaa itä oli parempi 5-4. Ottelutuloksia 38: ti PT-HPL 0-3 SM Hki HPL: , PT: ke KooPee-HPL 3-8 SM Kerava KooPee: , HPL: tuom. K.Lehtonen su HPL-Vimp sk 5-2 SM Hki, Hesp HPL: , Vimp: tuom. V.Palomaa to HPL-PT 3-2 pm-a Hki, Hesp HPL: , PT: tuom. E.Silkkilä su LP-HPL 3-1 SM Loimaa LP: , HPL: tuom. V.Lihto 2.6. to HPL-Haukat 2-1 pm-a Hki, Hesp HPL: , Haukat: tuom. Yrjö Koskinen 9.6. to HPL-HNMKY 6-4 pm-a Hki, tuom. Unto Turpeinen ma HPL-Haukat 14-1 jsm Hki, Kamppi HPL: , Haukat: tuom. L.Saarinen ti HPL-Haukat 10-1 SM Hki, Hesp HPL: , Haukat: tuom. J.Mattlin ke PT-HPL 7-4 jsm Hki la HPL-Eteläiset 20-0 jsm Hki, Kamppi HPL: , Etel: tuom. H.Koivu ma HPL-Haukat 6-13 na SM Hki HPL: , Haukat: tuom. O.Pekkarinen ma HPL-Hels MT ei pelattu na SM pe Haukat II-HPL II 6-11 Vks Hki, Kaisan Haukat: , HPL: ma HPL II-HNMKY 7-6 Vks Hki, Kaisan tuom. V.Nuoreva 7.8. su HPL-LP 7-2 SM Hki, Hesp HPL: , LP: tuom. Niilo Mikkola ke Haukat-HPL 1-6 SM Hki, Hesp Haukat: , HPL: tuom. Yrjö Koskinen su Vimp sk-hpl 2-6 SM Vimpeli Vimp: , HPL: tuom. P.Nyrhinen 4.9. su HPL-PT 4-5 SM Hki, Hesp HPL: , PT: tuom. J.Mattlin su HPL-KooPee 6-4 SM Hki, Hesp HPL: , KooPee: tuom. Yrjö Koskinen su HPL II-Hels UP 15-3 Vks Hki, Hesp tuom. Erik Salin su HPL-KVeto 10-3 SM Hki, Hesp HPL: , KVeto: tuom. Osmo Kupiainen su HPL II- RPL 4-7 Vks Hki, Hesp HPL II: , RPL: tuom. Erik Salin su KVeto-HPL 5-1 SM Kuusank KVeto: , HPL: tuom. Erkki Kiuru su RPL-HPL II 11-2 Vks Riihim
6 39 SM jsm pm jäs sij Lä HPL miehet 39 L Ensio Janne Vuorinen s/1v/2v/3v Kaarle Pentti 1v/3va Ville Eskelinen 2v/3v/p E.Heikkilä p/2v Onni Vainio 3v/1v/s Martti Koivistoinen 2va/k/1v Sakari Vuorisalo 3va/1v/k Neramo k Gösta Hartala 2va/L Kauko Nissinen 3v Heldan 3v Toivio 1v Lasse Hupa Eero Haukiala ei pelannut koko kautena, koska työskenteli toisella paikkakunnalla. Suursarjan Länsilohko 39 Toijalan Pallo-Veikot 14 Tampreen Poliisi-Urheilijat 13 Loimaan Palloilijat 11 HPL 10 Keravan KooPee 8 Pallo-Toverit, Hki 4 Suursarja alkoi toukokuun puolivälissä paikalliskamppailulla HPL-Pallo-Toverit. Hopliittien riveistä puuttui Eero Haukiala, joka oli koko kauden työssä toisella paikkakunnalla ja sairaslistalla ollut lukkari Janne Vuorinen, jota tuurasi Kauko Nissinen. Edellisvuosien koppari Olavi Helo ilmoitti lopettavansa. 150 katsojaa todisti Pallo-Toverien voiton 9-5. Tampereen matkalta palattiin myös tappion kanssa. Poliisi-Urheilijat vei pisteet 12-6 numeroin. Sitten alkoikin kolmen voiton putki. Kerava ja Loimaa Hesperiassa sekä Toijala vieraissa kaatuivat peräjälkeen ja kevätkierroksen jälkeen plakkarissa oli 6 pistettä. Sarjataulukossa sijoitus oli Keravan kanssa tasapisteissä toisena. Tampereen Poliisi-Urhelijat oli kärjessä 7 pisteellä. Syyskierros alkoi kahdella häviöllä. Toijala haki pisteet Hesperiasta ja Loimaa voitti HPL:n kotonaan 4-7. Sijoitus olikin nyt valahtanut putoamisviivan alapuolelle Pallo-Toverien seuraksi. Seuraava ottelu oli Keravalla KooPeeta vastaan. Tasaväkisen kammapailun vei HPL nimiinsä luvuin 7-5. Nissinen, Heikkilä ja Eskelinen olivat HPL:n parhaat. KooPee ja HPL pitivät putaoamisviivaa välissään tasapistein. Viimeistä edellinen ottelu pelataan Hesperiassa Tampereen Poliisi- Urheolijoita vastaan. Tamperelaiset ovat sarjassa toisena. Vieraat takovat toisessa vuorossa 9 juoksua ja johtavat 9-1. Vaikka HPL tekee jatkossa myös juoksuja, eron kurominen kiinni jää haaveeksi. Tappio kirjataan HPL:n ja KooPeen tilanne putomisviivalla säilyy ennallaan. Pallo-Toverit on viimeisenä ja putoaminen on jo varmistunut. HPL kohtaa juuri PT:n viimeisellä kierroksella. Ratkaisu tapahtuu kuudennessa vuorossa, kun HPL tekee kuusi juoksua ja johtaa 8-0. Voitto tulee lopulta numeroin 9-4. Kun KooPee häviää viimeisellä kierroksella Tampereella, säilyttää HPL sarjapaikkansa 2 pisteen erolla. Lohkon voittaa Toijalan Palloveikot, joka kohtaa loppuottelussa Haminan Palloilijat. Hamina voittaa kotonaan Toijalan 7 pisteellä ja Toijala kotonaan Haminan 4 pisteellä. Näin Hamina vie Suomen mestaruuuden yhteistuloksella HPL:n monivuotinen koppari Olavi Helo lopetti. Hän pelasi ykkösjoukkueessa vuodesta 30. Kaatui sodassa.
7 Nuorten Suomen mestaruuskilpailut Helsingin alkulohkossa on Eteläiset ja Katajanokan Haukat. HPL voittaa suurinumeroisesti molemmat ottelut. Eteläiset häviävät 20 juoksulla ja Haukat kolmellatoista. Jatkokarsinnat järjestettiin Loimaalla. Mukana olivat Mäntän Urheilijat, HPL ja Loimaan Palloilijat. HPL voittaa ensin niukasti 5-4 Mäntän. Heti perään on seuraava ottelu Loimaata vastaan. Sen voittaa Loimaa 2-0 ja menee lopputurnaukseen. HPL:n nuorten tie katkeaa. Lohjalla ratkaistiin nuorten Suomen mestaruus. Finaalissa Haminan Palloilijat voittaa Loimaan Palloilijat 6-3 ja ottaa Suomen mestaruuden. HPL nuoret 39 Väinö Gustafsson Nieminen va Suvanto Viljamaa Ruusunen Janhonen va Panula Ojamo Lindell Naisten Suomen mestaruuskilpailut HPL ei saanut enää kokoon naisjoukkuetta. Itä-Länsi Eero Haukiala oli poissa koko kauden eikä häntä sen takia valittu Lännen joukkueeseen. Sen sijaan edellisen vuoden tapaan Onni Vainio pelasi 2-pesällä. Ottelun pelattiin Stadionilla ja se päättyi tasapeliin 4-4. HPL:n Kaarlo Pentti odottaa malttamattomana palloa, PT:n Vili Sunden etenee kohti pesää. (kuva Kaarle Pentti) HPL:n naisjoukkueen voimahahmo Lempi Nöpö Hartikka ( ). Oli innokas naisurheiluasian eteenpäin viejä ja vaikuttaja Suomessa Oli tiiviisti mukana HNU:n (Helsingin Naisurheilujoiden toiminnassa. Siviiliammatiltaan varatuomari. HPL:n johtokunnassa vuosina Yllä Tiikerin näkemys vuodelta 52. Ottelutuloksia 39: su HPL-PT 5-9 SM Hki, Hesp HPL: , PT: tuom. Niilo Mikkola su TamPU-HPL 12-6 SM Tampere TamPU: , HPL: tuom. Jaakko Kilpi to HPL-KooPee 4-1 SM Hki, Hesp HPL: , KooPee: tuom. J.Mattlin 4.6. su HPL-LP 2-0 SM Hki, Hesp HPL: , LP: tuom. Osmo Kupiainen su TPV-HPL 1-3 SM Toijala TPV: , HPL: tuom. Heinänen ti HPL-Eteläiset 21-1 jsm Hki, Kaisan pe HPL-Haukat 15-2 jsm Hki, Kaisan su HPL-MäntU 5-4 jsm Loimaa HPL: , MäntU: su LP-HPL 2-0 jsm Loimaa LP: , HPL: su HPL-TPV 6-10 SM Hki, Hesp HPL: , TPV: tuom. Aulis Makkonen su LP-HPL 7-4 SM Loimaa LP: , HPL: tuom. Aulis Makkonen su KooPee-HPL 5-7 SM Kerava tuom. Yrjö Koskinen 3.9. su HPL-TamPU 7-14 SM Hki HPL: , TamPU: tuom. Rahkamo su PT-HPL 4-9 SM Hki, Hesp PT: , HPL: tuom. Erik Haru
8 Nuorten Maljan voittajat v. 29 Riihimäellä, jossa HPL:n pojat voittivat takaisin edellisenä vuonna lahjoittamansa maljan. Joukkueessa pelasivat Osmo Kivi, Masa Malmström, Hurme, A.Malen, Olavi Helo, Markkanen, Turpeinen, Berg ja Roini. Oikealla Nuorten Malja Maljasta pelattiin vuodesta28 vuoteen32, jolloin HPL voitti sen 3:nnen kerran. (kuva HPL:n arkisto) HPL:n ja Pallotoverien yhteishuvimatka Tallinnaan. Hiukan epätarkasta kuvasta on tunnistettavissa keskivaiheilta mm. Niilo Mikkola, Erkki Merinen (PT) ja Veikko Tuominen. (kuva Suomen Pesäpalloliitto)
9 B-sarjan mestari HPL v.32. Vasemmalta takarivissä Osmo Kivi, Kauko Nissinen, Veikko Tuominen, Erik Hammaren, Erik Salin, eturivissä Unto Turpeinen, Eero Haukiala, Tarmo Turpeinen ja Leo Pepe Hannula. (kuva HPL:n arkisto) HPL Hesperiassa 30-luvun loppupuolella. Yleisöä näyttää olevan paikalla runsaasti. (kuva Suomen Urheiluarkisto)
10 40 Suursarja Talvisota oli päättynyt maaliskuun alussa. Sodan uhreja olivat seuran jäsenet Aaro Kivilinna, Olavi Helo ja Osmo Kivi. Pesäpallotoiminta lähti käyntiin heinäkuussa. Ensin Itä-Länsi ottelulla 22.7., siten elokuun alussa Suursarjaotteluilla. HPL sai vieraaksi Toijalan Pallo-Veikot, joka oli edellisen vuoden länsilohkon mestari. Selkeä voitto 15-8 oli upea kauden alku. Viiden ottelun jälkeen pisteitä oli kertynyt kahdeksan ja sijoitus sarjassa oli kolmas. Yksi tappio oli tullut vierasottelussa Vimpelissä 4-2. Kuusankosken Veto johti puhtaalla pelillä. Seuraava ottelu oli Loimaalla. Kotijoukkueen polttajana pelasi Tauno Luomi. HPL johti ennen Loimaan viimeistä sisävuoroa 1-3. Loimaa kehitti kuitenkin hurjan kirin ja voitti 4-3. Seuraavana sunnuntaina HPL matkasi Riihimäelle. Kotijoukkue oli kolmen vuoron jälkeen johdossa 3-0. Neljännessä HPL lyöntipeli alkoi sujua. Tuloksena 3 juoksua. Riihimäen tulessa kahdeksannen tasoittavalle HPL:n johto oli 8-3. Kotijoukkueen kiri oli vähällä onnistua, mutta tällä kertaa HPL:n johto riitti ja tuloksena niukka voitto 7-8. Kuusankosken Veto johti sarjaa edelleen puhtaalla pelillä ja HPL oli kahdella häviöllä kolmantena. Viimeisessä ottelussa HPL sai sarjajohtajan kotikentälleen Hesperiaan. Vastustajan 2-vahdin tontilla hääri entinen hopliitti Leo Pepe Hannula. Viiden vuoroparin jälkeen tilanne oli tasan 1-1. Kuudennessa HPL tekee 3 juoksua: Eero Haukiala lyö kaksi ja Onni Vainio yhden. Tilanne on 4-1 kotijoukkueelle. Vieraat onnistuvat vielä yhdessä juoksu yrityksessään. Näin HPL lyö Suomen mestarin kauden viimeisessä ottelussaan ja sijoittuu sarjassa toiseksi. Yhteistoimintaottelu Suursarja 40 Kuusankosken Veto 14 HPL 12 Vimpelin sk 11 Toijalan Palloveikot 10 Loimaan Palloilijat 10 Riihimäen Pallonlyöjät 6 Haminan Palloilijat 4 Jyväskylän Kiri 3 Kouvolan Pallonlyöjät Ensimmäinen PPL:n ja TUL:n joukkueiden välinen ottelu pelattiin elo-kuun 22. päivä HPL:n ja Työväen Mailapoikien kesken. Talvisota oli lähentänyt liittojen yhteistoimintaa. Vuoden aikana pelattiin monilla paikkakunnilla samanlaisia otteluita paikallisten TUL:n ja PPL:n joukkueiden välillä. Tämä ensimmäinen kohtaaminen sai suurta huomiota lehdistössä. Joukkueet valmistautuivat otteluun huolella, vaikka kysymys ei ollutkaan niin vakavasta asiasta kuin suursarjan pisteistä, mutta kunniasta kuitenkin. TMP oli ottelussa painos-tavana osapuolena ja se johti kuuden vuoron jälkeen 4-2. Kahdessa seuraavassa vuorossa HPL tasoitti Mantereen ja Ihalaisen lyönneillä. Peli päättyi tasatulokseen 4-4. SM jsm pm jäs sij HPL 40 Lyöntijärjestys KVetoa vastaan 1. Kaarle Pentti -s 2. Esa Mantere -3v 3. Onni Vainio -2v 4. Kalevi Ihalainen -k 5. Eero Haukiala -p 6. Poju Antsalo -2va 7. Ensio Vuorinen -L 8. Ismail Neuman -1v 9. Ape Janhunen -3va Vilho Eskelinen -3va Martti Koivistoinen (1 ott) -s Heikki Ruusunen (1 ott) Jyrkämö (1 ott) Työväen Mailapoikien HPL:lle luovuttama lautanen. Lautasessa lukee Helsingin Pallonlyöjille muistoksi ensimmäisestä yhteistoimintaottelusta. Työväen Mailapojat. Tällöin PPL:n ja TUL:n joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran keskinäisessä ottelussa. Itä-Länsi ja PPL-TUL Kaatuneiden urheilijoiden muistokisojen yhteydessä pelattiin stadionilla Itä-Länsi ottelu. Lännen joukkueeseen valittiin polttajaksi HPL:n Eero Haukiala. HPL:n pelaajia oli kaksi myös vaihtopenkillä Onni Vainio ja Ensio Vuorinen. Länsi voitti 5-6. Ottelun paras lyöjä oli Eero Haukiala, joka löi 4 juoksua. Näihin hän tarvitsi 2 lyöntiä. Pesäpalloliitto-TUL otteluun HPL:n riveistä valittiin Eero Haukiala (p) ja Onni Vainio (2v). Ottelutuloksia 40: 4.8. su HPL-TPV 15-8 SM Hki, Hesp HPL: , TPV: tuom. Valto Järvi su Vimp sk-hpl 4-2 SM Vimpeli Vimp: , HPL : tuom. V.Latvala ti HPL-Haukat HelsA Hki, Hesp HPL: , Haukat: tuom. Niilo Mikkola to HPL-TMP 4-4 YTO Hki, Hesp HPL: , TMP: tuom. Niilo Mikkola la KPL-HPL 2-8 SM Kouvola KPL: , HPL: tuom. Keijo Koski ma HP-HPL 7-11 SM Hamina HP: , HPL: tuom. T.Haapanen pe HPL-HNMKY 8-0 HelsA Hki, Hesp HPL: , HNMKY: tuom. Aulis Makkonen 2.9. ma HPL-Kiri 8-1 SM Hki, Hesp HPL: , Kiri: tuom. Niilo Mikkola 8.9. su HPL-LP 3-4 SM Hki, Hesp HPL: , LP: tuom. Valto Järvi su RPL-HPL 7-8 SM Riihim RPL: , HPL tuom. R.Lahtinen ti RPL-HPL 6-4 jsm Riihim su HPL-KVeto 4-2 SM Hki, Hesp HPL: , KVeto: tuom. Sulo Kirsi
11 41 Suursarja Vuoden 41 suursarja alkoi toukokuun 11. päivä. Sarjaan osallistui uusi pesäpalloseura nimeltä Puna-Mustat. Se sai rajan taakse jääneiden paikkakuntien pesäpalloseurojen, Viipurin Kisa-Veikkojen ja Enson Kisailijoiden, suursarjapaikan. HPL aloitti sarjansa Riihimäen Pallonlyöjiä vastaan Kaisaniemessä, kun Hesperian kenttä oli vielä liian pehmeä. HPL:n riveissä pelasi 3 Pallo-Tovereitten pelaajaa, kun PT:llä ei saanut kokoon välisarjan joukkuettaan. Esko Salminen ykkösellä, Ville Järvinen PT:n entinen polttaja pelasi kolmosella ja Kallari Ihalainen kopparina. HPL aloittaa heti kolmella juoksulla. Vaikka seuraavat vuorot ovat tasaväkisä, ei RPL uhkaa HPL johtoa missään vaiheessa. Ihalainen ja Pentti kunnostautuivat kunnareilla. HPL voitti Neljän päivän kuluttua matkusti HPL Jyväskylään. Vieraat esittelivät kokoonpanossaan uuden lukkarin Olli Pekkalan, joka oli kunnostautunut Norssin yhdeksikössä. Kireässä taistossa HPL selvisi voittajaksi yhden juoksun erolla 2-3. HPL:n parhaat olivat Haukiala ja Salminen. Seuraavana torstaina saapui Kaisaniemeen Etelä-Saimaan Kisa. Vieraat olivat yllättää hopliitit menemällä 1-3 johtoon kolmannessa vuo-rossa. Loppuvuoroissa HPL palautti voimasuhteet kuntoon takomalla kuusi juoksua. Voitto tuli 7-3 lukemin. Loimaalla käytiin kesäkuun 1. päivänä verinen kamppailu. Ottelu päättyi Loimaan voittoon niukasti 9-8. HPL syytti pesätuomareita räikeästä kotiinpäin vetämisestä. Sarja jatkui vielä kesäkuun 15. päivään saakka, jolloin se keskeytyi sotatoimien takia. HPL oli sarjassa kolmantena tasapisteissä johtavan Toijalan Pallo-Veikkojen kanssa. 22. kesäkuuta Hitlerin joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon. Suomessa sotatoimet alkoivat kesäkuun lopussa. Itä-Länsi ottelu oli suunniteltu pelattavaksi Seinäjoella heinäkuun 20. päivä. Se jäi kuitenkin jatkosodan alkamisen takia pelaamatta. SM jsm pm jäs sij (3) Piirin mestaruus ottelut pelattiin toukokuun lopussa. Mukana olivat HPL:n lisäksi Katajanokan Haukat, Puna-Mustat ja Helsingin NMKY. Ensi ottelussa Haukkoja vastaan HPL joutui tiukalle. Haukat jo johti ottelua 4-6, mutta HPL pystyi venymään ja voitti niukasti 8-7. Seuraavana vastustajana oli Puna-Mustat. PuMu aloitti rivakasti menemällä ensimmäisessä vuorossa 0-3 johtoon. HPL pääsi vauhtiin kolmannessa vuorossa ja takoi peräti 7 juoksua ja voitti lopulta Viimeisen kierroksen vastustaja NMKY pani kovin kampoihin. Ennen viimeistä vuoroa tilanne oli vielä 2-2. Mutta Ihalaisen kunnari ratkaisi ottelun, joka päättyi 4-2 HPL:n voittoon. Näin HPL voitti piirin mestaruuden puhtaalla pelillä. Suursarja 41 tilanne sarjan keskeytyessä Toijalan Pallo-Veikot 6 Kuusankosken Veto 6 HPL 6 Haminan Palloilijat 6 Loimaan Palloilijat 6 Hämeenlinnan Pallokerho 5 Jyväskylän Kiri 4 Vimpelin sk 4 Puna-Mustat 3 Etelä-Saimaan Kisa 1 Riihimäen Pallonlyöjät 1 HPL 41 Piirin mestarit Olli Pekkala Esko Salminen Ismail Neuman Kaarle Pentti Eero Haukiala Onni Vainio Ville Järvinen Ape Janhunen Kalevi Ihalainen Nuorten sarja Nuorten sarjaa ei ehditty pelata ennen sotatoimien alkamista. Edellisenä vuonna HPL oli pudonnut heti ensimmäisellä cup kierroksella hävittyään Riihimäelle. Silloin joukkueita oli osallistunut 12. Vuoden 40 nuorten mestari oli Haminan Palloilijat. keskeytyneessä suursarjassa pelasivat myös Sakari Vuosrisalo Ensio Vuorinen Heikki Ruusunen Vennervirta Ottelutuloksia 41: ti HPL-Haukat 8-7 pm Hki, Hesp tuom. Erik Holmström to HPL-PuMu 10-4 pm Hki, Hesp tuom. Erik Salin pe HPL-HNMKY 6-2 pm Hki, Hesp tuom. Niilo Mikkola ke HPL-RPL 10-3 SM Hki, Kaisan HPL: , RPL: tuom. V. Palomaa su Kiri-HPL 2-3 SM to HPL-ESK 7-3 SM Hki, Kaisan HPL: , ESK: su LP-HPL 9-8 SM Loimaa LP: , HPL:
12 42 Valtakunnan sotasarja Valtakunnan sotasarja pelattin elo-syyskuussa 7 joukkueen voimin. HPL sai elokuun 8. päivä vieraakseen Seinäjoen Maila-Jussit. Seinäjoella oli tasainen hyvä yhdeksikkö. joka ei kuitenkaan mahtanut mitään HPL:lle, joka oli oivallisella pelituulella. Voitto kirjattiin lukemin Seuraavana päivänä vastassa oli Riihimäen Pallonlyöjät. HPL:n yritteliäs peli toi voiton 6-1. Onni Vainion, Eero Haukialan ja Esko Salminen erottuivat kotijoukkueen parhaina. HPL pelasi kaikki ottelunsa Hesperiassa, koska pääkaupunkilaisjoukkueet eivät saaneet poistua kotipaikkakunnaltaan. Toijalan Pallo-Veikot oli lauantaina 15. elokuuta HPL:n seuraava vastustaja. Vieraitten lukkarina oli tuttu mies Matti Rauko (35v), mutta joukkue ei saanut itsestään irti kaikkea ja varamiehinenkin HPL vei voiton 4-1. Tässä vaiheessa HPL johti sarjaa puhtaalla pelillä. Tosin ottelumäärät vaihtelivat yhdestä kolmeen. Tamperelaisen Valtion Lentokonetehtaan nimekäs joukkue vieraili Hesperiassa elokuun 22. ja 23. päivä. Se kohtasi ensin lauantaina Pallo-Toverit ja voitti niukasti 1-2, Sunnuntaina oli vuorossa HPL. Tamperelaisten tasainen joukkue onnistui lyöntipelissään lauantaita paremmin. HPL:n sisäpeli oli täysin Vainion, Haukialan ja Ihalaisen varassa. Alussa peli eteni tasaisena aina viidenteen vuoroon. Silloin tilanne oli 2-2. Loppuvuoroissa vieraiden lyöntipeli toi tulosta ja voitto luisui lentokonetehtaan joukkueelle, joka samalla siirtyi sarjan kärkeen. HPL oli kahden pisteen päässä. Seuraava vieraas oli Haminan Palloilijat. Vieraat pitivät peliä halussaan aina kuudenteen vuoroon saakka ja johtivat 3-1. Seitsemännessä HPL:n kokeneet pelaajat heräsivät ja joukkue teki 5 juoksua. Lopputuloksena 7-4. voitto. Kun Valtion Lentokonetehdas hävisi Riihimäelle kotonaan, nousi HPL sarjataulukossa tamperelaisten kanssa tasapisteisiin. Viimeisellä kierroksella oli vuorossa paikalliskamppailu HPL vastaan Pallo-Toverit. Vähäjuoksuinen ja tasainen ottelu päättyi tasan 2-2. Sarjataulukossa HPL jäi yhden pisteen jälkeen Valtion Lentokonetehtaasta, joka voitti Seinäjoella vastustajansa vaivoin 5-6 ja varmisti Suomen mestaruuden. Helsingin A-sarja Helsingin A-sarja pelattiin ennen valtakunnan sotasarjaa. Siihen osallistuivat Pallo- Toverit, Työväen Mailapojat, Työväen Pallonlyöjät ja HPL. Sarja pelattiin kaksinkertaisena. Ensimmäisen kierroksen pelit HPL selvittää häviöittä. Ainoa pistemenetys tapahtuu tasapelissä PT:n kanssa. Toinen kierros pelataan heinäkuun alussa ja se ei suju enää yhtä onnekkaasti. Voittoja ei tule, mutta sentään yksi piste tasapelistä Työväen Pallonlyöjien kanssa. HPL sijoittuu sarjassa kolmanneksi. Pallo-Toverit vie sarjavoiton. SM jsm pm jäs sij HPL 42 Ismail Neuman L Esko Salminen 1v Vuoristo s Eero Haukiala p Onni Vainio 2v Heikki Nieminen 3va Neramo k Kalevi Ihalainen Ensio Vuorinen Lasse Hupa Yrjö Saarto Manner Vuorisalo Mattlin Kaarlo Haikarainen Björn Boström Olli Pekkala Valtakunnan sotasarja 42 Valtion Lentokonetehdas 10 HPL 9 Riihimäen Pallonlyöjät 7 Toijalan Palloveikot 6 Pallo-Toverit 6 Haminan Palloilijat 4 Seinäjoen Maila-Jussit 0 Helsingin A-sarja 42 Pallo-Toverit 9 Työväen Mailapojat 8 HPL 6 Työväen Pallonlyöjät 1 Nuorten sarja Nuorten mestaruutta oli tavoittelemassa neljä joukkuetta Siilinjärven Ponnistus, Haminan Palloilijat, Toijalan Pallo-Veikot ja HPL. Välierät pelattiin 13. syyskuuta. HPL sai sai vieraakseen Toijalan. Vieraat veivät pisteet mukanaan ja selvittivät tiensä loppuotteluun. Hamina oli lokakuussa pelatussa finaalissa parempi ja otti Suomen mestaruuden. Ottelutuloksia 42: su HPL-TMP 7-4 HelsA Hki, Haapan HPL: , TMP: tuom. Rafael Lauri ma HPL-TPL 9-2 HelsA Hki, Hesp tuom. Erik Holmström 7.6. su HPL-PT 2-2 HelsA Hki, Haapan HPL: , PT: tuom. Tauno Vaahtera 5.7. su TMP-HPL 4-2 HelsA Hki, Hesp TMP: , HPL: tuom. Niilo Mikkola su TPL-HPL 3-3 HelsA Hki, Haapan TPL: , HPL: tuom. Tauno Vaahtera.7. su PT-HPL 3-2 HelsA Hki PT: , HPL: tuom. Erik Salin 8.8. la HPL-SMJ 10-2 SM Hki, Hesp HPL: , SMJ: su HPL-RPL 6-1 SM Hki, Hesp HPL: , RPL: tuom. Rafael Lauri la HPL-TPV 4-1 SM Hki, Hesp HPL: , TPV: tuom. Niilo Mikkola su HPL-VL 3-6 SM Hki, Hesp HPL: , VL: tuom. Niilo Mikkola la HPL-HP 7-4 SM Hki, Hesp tuom. Niilo Mikkola 6.9. su HPL-PT 2-2 SM Hki, Hesp HPL: , PT: tuom. Niilo Mikkola su HPL-TPV 4-10 jsm
13 43 SM jsm pm jäs sij Valtakunnan sotasarja ja Helsingin A-sarja Vaikka elettiin asemasotavaihetta, HPL:llä kuten kaikilla muillakin joukkueilla oli vaikeuksia saada joukkue kokoon. Pelaajia esiintyi lukuisia kauden aikana. Vanhat konkarit kuten Niilo Mikkola, Veikko Tuominen ja Erik Salin olivat joukkueessa silloin tällöin mukana. Sotasarjassa HPL ei menestynyt. Esim. Toijalassa HPL:llä oli asettaa vain 8 miestä peliin. Tappio olikin Mutta viimeiseen otteluun Pallo- Tovereita vastaan HPL oli saanut koottua varsin pätevän joukkueen ja voitti ottelun Se olikin joukkueen ainoa voitto kauden aikana. Sotasarjan jälkeen pelattiin ns. Helsingin A-sarja, jossa olivat HPL:n lisäksi mukana Pallo-Toverit, Työväen Mailapojat, Työväen Pallonlyöjät, Osasto Va ja Maasotakoulu. Aiemmin kesällä pelatusta Helsingin B-sarjasta nousi A-sarjaan Työväen Pallolyöjät ja Osasto Va. HPL menestyi kohtuullisesti ja voitti 3 viidestä ottelusta. Yhden ottelun joukkue joutui luovuttamaan. Se sijoittui tasapistein TMP:n ja PT:n kanssa sarjan voittajan Maasotakoulun jälkeen. Mainittakoon, että voittaneessa Maasotakoulun joukkueessa pelasi monia suursarjapelaajia maan eri puolilta kuten Onni Rantala (Loimaa), Mauri Mäkelä (Hamina), Osmo Uotila (Toijala) jne. Valtakunnan sotasarja 43 Haminan Palloilijat 13 Kouvolan Pallonlyöjät 13 Toijalöan Palloveikot 12 Työväen Mailapojat 10 Pallo-Toverit (Hki) 6 Riihimäen Pallonlyöjät 6 Seinäjoen Maila-Jussit 6 Valtion Lentokonetehdas (Tre) 4 HPL 2 Helsingin A-sarja 43 Maasotakoulu 10 Työväen Mailapojat 6 Pallo-Toverit 6 HPL 6 Työväen Pallonlyöjät 1 Osasto Va 1 HPL 43 Ismail Neuman Niilo Mikkola Jonas Konto Kanerva Lasse Hupa Kurkela Saurama Esko? Perho Aarne Haukiala Eero Haukiala Aro Laakkonen Ensio Vuorinen Esko Salminen Kaarle Pentti Onni Vainio Heikki Nieminen Niilo Räisänen Söderlund Inkinen Hurme Veikko Tuominen Ikonen Erik Salin Joutamo Keinänen Eiranto Kujala Valtakunnan juniorisarja Kahdeksan joukkuetta osallistui. HPL ei ollut tällä kertaa mukana. Mestaruuden vei Haminan Palloilijat. Itä-Länsi pelattiin Seinäjoella HPL:stä oli lännen joukkueeseeen valittu kaksi pelaajaa, kumpikin vaihtomiehiksi. Kaarle Pentti ja Ismail Neuman. Ottelussa ei kuitenkaan kumpikaan joukkue tehnyt vaihtoja. Itä voitti ottelun 5-2. Ottelutuloksia 43: su TMP-HPL 9-4 SM Hki tuom. Eero Huotari la RPL-HPL 10-0 SM Riihimäki su TPV-HPL 32-0 SM Toijala TPV: , HPL su HPL-HP 3-11 SM Hki HPL: , HP: tuom. Olavi Suvanto su HPL-KPL 2-21 SM Hki la SMJ-HPL 8-1 SM Seinäj tuom. Savanheimo 1.8. su VL-HPL 18-3 SM Tampere VL: , HPL: su HPL-PT SM Hki HPL: , PT: tuom. Rafael Lauri la PT-HPL 3-0 HelsA Hki, Hesp su TMP-HPL 2-10 HelsA Hki.9. su HPL-MaaSK 0-15 luov HelsA su HPL-TPL 6-3 HelsA Hki tuom. Unto Turpeinen su HPL-OsVa 6-2 HelsA Hki 44 HPL ei ehtinyt pelata yhtään ottelua, kun pesäpallosarjat keskeytettiin Kannaksen suurhyökkäyksen (9.6.) tähden. Seura täytti 25 vuotta. Vaatimaton yhteinen päivällinen nautittiin Hotelli Helsingissä.
14 45 SM jsm pm jäs sij Mailakilpailut Mailakilpailujen karsinnoissa neljästä helsinkiläisjoukkueista pudotettiin kaksi pois. HPL oli mukana ja voitti aluksi Pallo-Toverit mukavasti 6-1. Neljä päivää myöhemmin Hukat kuitenkin vei HPL:n toiveet jatkopaikasta ja voitti 6-3. Mailakilpailujen mestari oli tänä vuonna Toijalan Pallo-Veikot. Se voitti mm. tulevan SM-hopeajoukkueen Katajanokan Haukat 9-1. Suomen mestaruussarja Ennen kauden alkua pelattiin SM-karsinnat. TUL:llä oli oma neljän joukkueen kiintiönsä. Pesäpalloliiton karsinnat pelattiin 4 lohkossa. HPL pelasi ns. läntisessä kakkoslohkossa Loimaan, Keravan KooPeen ja Hämeenlinnan Pallokerhon ja Helsingin Hukkien kanssa. Lohkon viimeisessä ottelussa olivat vastakkain HPL ja Hukat. Hukille riittäisi tasapeli nousuun, HPL tarvitsi voiton. Lehdissä kerrottiin, että HPL oli mobilisoinut kaikkien aikojen yhdeksikön Hukkia vastaan. Se tuottikin tulosta, sillä HPL voitti ottelun 1-0. Ainoan juoksun löi Eero Haukiala. Mestaruusarjassa oli 13 joukkuetta ja sarja alkoi heinäkuun puolivälissä. HPL hävisi 5 ensimmäistä ottelua. Ensimmäinen voitto tuli Loimaan Palloilijoista 5-2. Sen jälkeen voittoja kertyi vielä 2 lisää ja tasapeli Turun Tovereita vastaan. Se tarkoitti loppusarjataulukossa kymmenettä sijaa ja joutumista karsimaan vuoden 46 SMsarjapaikasta. HPL:n tehtyjen juoksujen määrä 12 ottelussa oli vain 25. Karsintavastustajaksi tuli TUL:n Forssan Alku, jonka kotikentällä ottelu pelattiin. Siitä tuli varsin tasaväkinen. Ensimmäisen vuoron jälkeen tilanne oli vieraille 1-3. Forssa kavensi viimeisessä vuorossa yhdellä juoksulla, mutta HPL:n etumatka riitti ja se voitti 2-3. Vuoden 46 sarjapaikka oli varmistettu. Itä-Länsi ja Liitto-Lehdistö HPL:n joukkueesta ei tällä kertaa valittu yhtään pelaajaa lännen joukkueeseen. Haminassa pelattu ottelu päättyi 0-2 lännen voittoon. HPL 45 Eero Haukiala (30v) Onni Vainio (29) Ensio Janne Vuorinen (32) Yrjö Ykä Saarto (28) Kaarle Kai Pentti (27) Olli Pekkala (25) Timo Timi Vainonen (23) Heikki Ruusunen (22) Björn Busa Boström (20) Heikki Nieminen Ape Janhunen Sakari Vuorisalo SM-sarja 45 Toijalan Pallo-Veikot 20 Kajanokan Haukat 20 Haminan Palloilijat 18 Hukat, Hki 18 Kuusankosken Veto 14 Loimaan Palloilijat 14 Työväen Mailapojat 12 Vimpelin Veto 10 Myllykosken Kilpaveikot 10 HPL 7 Lappeenrannan Työväen U 5 Turun Toverit 4 Kuusankosken Puhti 4 Lehdistö valitsi HPL:n Kaarle Pentin sieppariksi Lahdessa pelattuun ensimmäiseen Liitto-Lehdistö otteluun. Suurinumeroiset loppuluvut olivat -11 Liiton eduksi. Ottelutuloksia 45: su HPL-LP 2-6 ka SM Hki, Hesp HPL: , LP: tuom.e.salminen ma HPL-HPK 10-2 ka SM Hki, Hesp tuom. Villanen (Haukat) ke KooPee-HPL 4-18 ka SM Kerava tuom. P. Lehtinen 6.6 ke HPL-Hukat 1-0 ka SM Hki, Hesp HPL: , Hukat tuom. Yrjö Koskinen ma HPL-Pallo-Toverit 6-1 mailak Hki, Hesp HPL: , PT: tuom. E.Kivelä pe Hukat-HPL 6-3 mailak Hki, Hesp Hukat: , HPL: tuom. E.Saarenvirta su Haukat-HPL 13-1 SM Hki, Hesp Haukat: , HPL tuom. Väinö Soininen su TPV-HPL 18-1 SM Toijala 2.8. to HPL-TMP 3-5 SM Hki, Hesp HPL: , TMP: tuom. T.Lehtonen 5.8. su KVeto-HPL 15-2 SM Kuusank su HPL-MyKV 3-4 SM Hki tuom. S.Jäderholm to HPL-LP 5-2 SM Hki.8. su HP-HPL 6-1 SM Hamina ke HPL-Hukat 1-4 SM Hki HPL: , Hukat: tuom. Saarikivi (PT) ma HPL-ViVe 3-1 SM Hki 2.9. su TuTo-HPL 1-1 SM Turku 9.9. su HPL-KuPu 2-1 SM Hki su LrTU-HPL 10-2 SM Lranta su FA-HPL 2-3 ka SM Forssa pikkum??
15 46 Suomen mestaruussarja HPL matkusti alkajaisiksi Loimaalle. Ottelu alkoi HPL:n painostuksella. Vuorinen löi juoksun neljännessä vuoroparissa. Loimaan kiristi otettaan lopussa ja teki kahdeksannessa vuorossa kaksi juoksua ja voitti ottelun 2-1. Hesperian kenttä oli remontissa miltei koko kesän ja pelit pelattiin Kaisaniemessä, jossa HPL kohtasi seuraavaksi Haukat ja voitti 5-3. Kaisaniemessä pelattiin myös seuraava ottelu. Haminan Palloilijat vei vahvalla lyöntivoimallaan pisteet kotiin. Kesäkuun alussa HPL matkusti Vimpeliin. Sieltä oli tuomisina murskahäviö Vimpeli teki ensimmäisessä vuorossa heti 8 juoksua. Kaisaniemen seuraava vieras oli Seinäjoen Maila-Jussit. HPL ratkaisi ottelun kahdeksannessa vuorossa tekemällä 6 juoksua. Peli päättyi 9-3. Kevätkierroksen päätteeksi paikalliskamppailussa HPL kohtasi Hukat. 500 katsojaa näki kireän ottelun, joka päättyi HPL:n voittoon 5-3. HPL on sarjataulukossa sijalla 5. Syyskierros alkoi voitolla Kuusankosken Vedosta. Seuraavaksi HPL kohtasi Kaisaniemen kentällä Toijalan Pallo-Veikot. HPL:n lyöntipeli ontui pahasti ja vieraat ottivat 1-5 voiton. Toijala voitti myöhemmin syksyllä Suomen mestaruuden. Jyväskylässä seuraavana sunnuntaina pelattiin lehdistön mukaan kaikkien aikojen jännittävin ottelu Jyväskylässä. Ottelun tilanne eteni tasaisena loppun asti ja kotijoukkue oli lopulta parempi juoksuin 9-8. HPL:n viimeinen sisävuoro päättyi kolmoselta kotiin tuleva juoksijan kärytessä aivan kotipesän rajalle. Yleisö puhkeaa valtavaan huutoon, se huutaa vielä poistuessaan kentältä. Työväen Maila-Pojat voittaa HPL:n selvästi 8-1. HPL on juuri sarjataulukossa putoamisrajan alapuolella. Kahdesta viimeisestä ottelusta tulee kuitenkin voitot. Ensin kotona Riihimäestä 3-1 ja lopuksi Tampereen Pesä-Peikoista vieraissa 0-3. Näin HPL nousee taulukossa 3 sijaa ylöspäin ja sijoittuu seitsemänneksi. Sarjapaikka oli varmistunut. HPL:n Ville Järvinen sijoittuu lyöjätilastossa sijalle10. SM jsm pm jäs sij Mailakilpailut HPL ei osallistunut mailakilpailuihin. Voiton vei ehkä yllättäen Hukat, voittaen edellisen kauden mestarin Toijalan ja pronssijoukkue Haminan. HPL 46 Eero Haukiala Onni Vainio Ensio Vuorinen Yrjö Saarto Kaarle Pentti Olli Pekkala Timo Vainonen Heikki Ruusunen Björn Boström Sakari Vuorisalo Ville Eskelinen Vilho Hänninen (34v) Klaus Karvonen (35v) <-RPL Ville Järvinen <-PT SM-sarja 46 Toijalan Pallo-Veikot 22 Haminan Palloilijat 17 Vimpelin Veto 15 Riihimäen Pallonlyöjät 15 Työväen Mailapojat 14 Hukat, Hki 14 HPL 12 Jyväskylän Kiri 11 Pesä-Peikot, Tre 8 Katajanokan Haukat 8 Kuusankosken Veto 7 Loimaan Palloilijat 7 Seinäjoen Maila-Jussit 6 Itä-Länsi ja Liitto-Lehdistö Eero Haukiala valittiin taas Itä-länsi otteluun, mutta hän joutui jäämään pois isän hautajaisten takia. Hän ehti kuitenkin veljensä Aarnen kanssa Kaisaniemeen seuraamaan pelin viimeiset vuoroparit. Länsi vei voiton 7-4. Liitto -Lehdistö pelattiin Kouvolassa 30. heinäkuuta. Liiton joukkueessa oli Eero Haukiala (32v) ja Lehdistön joukkueessa Vilho Hänninen (34v). Liitto oli parempi 5-0. Helsingin Laaka niminen pesäpalloseura perustettiin Useita HPL:n kakkosjoukkueen pelaajia oli perustamassa uutta seuraa. Perustajajäsenet olivat Aarne Leikas (pj), Lars Lakervi, Erkki Nuorala, Veikko Salmi ja Matti Leikas. Laaka pelasi 47 piirin B-sarjassa. Sijoitus 6-joukkueen sarjassa oli viides. Vuonna 48 se sijoittui maakuntasarjalohkossaan toiseksi Kori- ja Pesäpalloilijoiden jälkeen. Seuraavana vuonna sijoitus oli jälleen toinen ja lohkon voittaja oli taas KoPe. Kun KoPe nousi heti ykkösmarkkinoilta Suomensarjaan, pääsi myös Laaka mukaan karsintoihin. Kaisaniemessä Keravan KooPee oli kuitenkin parempi juoksuin 25-6 ja pudotti seuran jatkosta.vuonna 50 sijoitus maakuntasarjassa oli kolmas. Vuonna 51 seuran toiminta hiipui eikä se osallistunut enää Helsingin piirin sarjoihin. Ottelutuloksia 46:.5. su LP-HPL 2-1 SM Loimaa LP: , HPL: pe Haukat-HPL 3-5 SM Hki, Kaisan Haukat: , HPL: su HPL-HP 2-10 SM Hki, Kaisan HPL: , HP: tuom. Yrjö Koskinen 2.6. su ViVe-HPL 16-2 SM Vimpeli ViVe: , HPL: ma HPL-SMJ 9-3 SM Hki, Kaisan HPL: , SMJ: pe HPL-Hukat 5-3 SM Hki, Kaisan HPL: , Hukat: su HPL-KVeto 5-2 SM to HPL-TPV 1-5 SM Hki, Kaisan HPL , TPV: tuom. Tauno Luomi su Kiri-HPL 9-8 SM Jkylä Kiri: , HPL: pe HPL-TMP 1-8 SM Hki, Hesp 1.9. la HPL-RPL 3-1 SM Hki HPL: , RPL: la PePe-HPL 0-3 SM Tre PePe: , HPL tuom. Pentti Rousku
16 47 Suomen Mestaruussarja Kausi alkaa Toijalassa. HPL antaa hyvän vastuksen edellisvuoden mestarille, mutta häviää 8-6. Hyvä tahti jatkuu. Seuraavaksi HPL saa kotikentällä voitot Vimpelistä ja Tampereen Pyrinnöstä. Tasapeli Haapaniemessä Työväen Mailapoikien kanssa pitää seuran neljäntenä sarjataulukossa. Kevätkierroksen päätteeksi tuleva Suomen mestari Haminan Palloilijat kaataa HPL:n tiukassa ottelussa 3-0. Suurkisoissa mestaruus- ja suomisarjajoukkueiden sarjassa HPL voittaa ensin Outokummun 14-3, mutta putoaa toisella kierroksella hävittyään Riihimäelle 4-1. Toijala vie suurkisojen mestaruuden Syyskierros alkoi niukalla tappiolla Kirille 2-3. Ottelussa Tampereen Pesä-Peikkoja vastaan HPL ei saanut oikein peliään luistamaan ja tuloksena oli tasapeli 5-5. Riihimäen reissulta tuli tappio, mutta kotona kaatuu Hukat selvästi 7-0. HPL on nyt kahdeksantena, mutta vain 1 piste erottaa sen putoamisviivasta. Kuusankosken Puhti oli myös vaaravyöhykkeessä. Kova kamppailu pisteistä päättyi tasapeliin 3-3. Myllykoskella tulee roima tappio Ennen viimeistä kierrosta HPL on edelleen kahdeksantena ja yhden pisteen päässä putoamisesta. Viimeinen ottelu kotona Lahtea vastaan päättyy sekin tasan 2-2. Haukialan varma peli 2-varana oli joukkueen tuki ja turva. HPL säilyttää sarjapaikkansa kahdeksannella sijallaan. HPL 47 Ensio Vuorinen L Olli Pekkala L, 1v Björn Boström 2va, p, L Kaarle Pentti s, 2v, 3va Onni Vainio 2v Eero Haukiala p, 3va Niilo Tarvajärvi 3va, 3v Onni Rantala 3va (<-Loimaa) Timo Vainonen k Ville Järvinen Heikki Ruusunen Alpo Savolainen Yrjö Saarto Itä-Länsi ja PPL-TUL Lahdessa pelattuun Itä-Länsi otteluun valittiin Lännen 3-varaksi Eero Haukiala. Itä oli tällä kertaa parempi 14-9 luvuin. Pesäpalloliitton ja TUL:n väliseen otteluun HPL:stä valittiin Haukiala 3-varaksi ja Olli Pekkala lukkariksi. Kaisaniemessä pelatun ottelun vei PPL nimiinsä juoksuin Samat miehet valittiin myös Suurkisojen yhteydessä pelatun Itä-Länsi otteluun. SM jsm pm jäs sij SM-sarja 47 Haminan Pallolijat 22 Toijalan Palloveikot 20 Riihimäen Pallonlyöjät 18 Myllykosken Pallonlyöjät 15 Työväen Mailapojat, Hki 14 Lahden Mailaveikot 13 Jyväskylän Kiri 10 Helsingin Pallonlyöjät 10 Pesä-Peikot, Tre 8 Vimpelin Veto 8 Kuusankosken Puhti 8 Hukat, Hki 8 Tampereen Pyrintö 4 Suurkisojen avajaismarssiin osallistui osanottajaa. Pesäpalloilijoiden rivistö on ohittanut eduskuntatalon. Niilo Tarvajärven takana eturivissä vasemmalta tumma-asuiset idän joukkueen pelaajat: Hans Porras (Kiri), Pentti Paavola (HP), Eero Vuorio (HP), Pauli Vainio (MyKV), Martti Lavi (MyKV) ja Mauri Mäkelä (HP) sekä vaaleampiin lännen asuihin pukeutuneet pelaajat Olli Pekkala (HPL), Kaarle Pentti (HPL), Kalevi Ihalainen (PT), Eero Haukiala (HPL), Eino Raivio (RPL) ja Osmo Kaipia (RPL). (kuva Pentti Paavola) Ottelutuloksia 47: su PT-HPL mailak Hki tuom. Niilo Mikkola su TPV-HPL 8-6 SM Toijala tuom. R.Lahtinen su HPL-ViVe 11-6 SM Hki, Hesp HPL: , ViVe: su HPL-TP 6-5 SM Hki, Hesp HPL: , TP: to TMP-HPL 2-2 SM Hki, Haapan TMP: , HPL: tuom. Erik Saarenvirta 8.6. su HP-HPL 3-0 SM Hamina HP: , HPL: pe HPL-OkuP 14-3 Suurk Hki, Hesp 1.7. la RPL-HPL 4-1 Suurk Hki, Haapan 4.8. ma HPL-Kiri 2-3 SM Hki, Hesp HPL: , Kiri: tuom. Nenonen ke HPL-PePe 5-5 SM Hki tuom. Jaakko Kilpi su RPL-HPL 6-1 SM Riihim ke HPL-Hukat 7-0 SM Hki, Hesp tuom. Tauno Luomi su KuPu-HPL 3-3 SM Kuusank KuPu: , HPL: tuom. Ahti Hakalainen 7.9. su MyKV-HPL 26-7 SM Myllyk su HPL-LMV 2-2 SM Hki tuom. Jaakko Kilpi
17 48 Suomen Mestaruussarja HPL:n sarja alkaa kotivoitolla Haminan Pontevasta. Toukokuun 30. päivä saapuu vieraaksi edellisen vuoden hopeajoukkue ja Suurkisamestari Toijalan Pallo-Veikot. HPL aloittaa hyvin tekemällä heti 2 juoksua. Yhdeksännen vuoroparin tasoittavan alkaessa HPL johti 5-2. Toijalan joukkue kokosi itsensä ja teki vielä 3 juoksua ja ottelu päättyi tasapeliin 5-5. Muita voittoja tai tasapelejä ei sitten kevätkierroksella tulekaan. HPL on kevätkierroksen (5 ottelun) jälkeen 13 joukkueen sarjassa yhdeksäntenä. Syyskierros alkaa kotitappiolla Riihimäen Pallonlyöjille. Eikä tappiokierre katkea. Kolme pistettä on saalis koko kauden otteluista ja ne tulivat kahdella ensimmäisellä kierroksella. Seurauksena putoaminen Suomensarjaan. Seuran rahatilanne oli erittäin huono. Tilikauden tappio oli yli mk. Seuran sihteeri Ensio Vuorinen, erosi kesken kauden. Vuosikertomuksensa lopussa johtokunta:... toivoo hieman huolestuneena, että ensi pelikauden valmennus järjestettäisiin vaativaiselle ja vakinaisemmalle pohjalle. Olli Pekkala kuoli auto-onnettomuudessa Kolmen hengen seurue oli 29. heinäkuuta matkalla henkilöautolla Helsingistä Turkuun. Mukana matkustajana oli myös HPL:n pelaaja Olli Pekkala. Paimion Pitkäportaan kohdalla kovassa vauhdissa ollut auto ryöstäytyi ohjauksesta ja sinkoutui tien vieressä ollutta hiekkavallia päin. Pekkalan selkäydin ja kaulanikamat vioittuivat. Hän menehtyi Turun läänin sairaalassa 31. heinäkuuta. Olli Pekkala oli edustanut seuraa vuodesta 41 alkaen. Pelasi yleensä lukkarina tai 1-pesällä. Hänen hautajaistilaisuudessaan HPL:n seppeleen laskivat Eero Haukiala ja Ensio Vuorinen. Mainittakoon, että hänen isänsä oli pääministeri Mauno Pekkala, jonka hallitus oli eronnut juuri autoonnettomuuspäivänä Nuoret Vuonna 47 Hesperian kentän vahtimestari Veikko Helopaltio, hopliitti hänkin, keräsi nuoria pelaajia mm. kaksoislyseosta ja Lapinlahden koulusta muodostaaksen juniorijoukkueen. Kaikkiaan nuoria oli alussa yhteensä jopa 40. Näistä nuorista valikoitui sitten HPL:n juniorijoukkue, joka voitti Helsingin piirin mestaruuden ja pääsi jatkokarsintoihin Ypäjälle tavoittelemaan aluemestaruutta. Paikalla olivat Varsinais- Suomesta Laitilan Jyske, Satakunnasta Rauman Urheilijat ja Hämeestä Ypäjän Yllätys. Ensimmäisessä ottelussa HPL junttaa ylivoimaisesti Laitilan Ypäjäkin kaatuu 7-3, mutta viimeisessä ottelussa raumalaiset ovat niukasti 6-5 parempia ja menevät välieriin. HPL:n tie katkeaa. Mestaruuden vei Seinäjoen Maila-Jussit. Itä-Länsi ja Liitto-Lehdistö SM jsm pm jäs sij HPL 48 kokoonpano Lahdessa 6.6 L Ensio Vuorinen (35v) -7 s Heikki Ruusunen (25) -1 1v Aarne Haukiala (20) -9 2v Onni Vainio -3 p Björn Boström (23) -2 3v Niilo Tarvajärvi (33) -5 2va Eero Haukiala (33) -4 3va Timo Vainonen (26) -8 k Yrjö Saarto (31) -6 Olli Pekkala L Leo Vuolio Onni Rantala Yrjö Heino k Nisse Nikander Pentti Ollinen SM-sarja 48 Haminan Pallolijat 22 Lahden Mailaveikot 22 Riihimäen Pallonlyöjät Pallo-Toverit, Hki 15 Työväen Mailapojat, Hki 15 Jyväskylän Kiri 12 Tainionkosken Urheilijat 12 Myllykosken Kilpaveikot 12 Toijalan Palloveikot 11 Pesä-Peikot, Tre 8 Seinäjoen Maila-Jussit 5 Helsingin Pallonlyöjät 3 Haminan Ponteva 1 HPL nuoret 48 L Eero Hätälä etuk Pentti Ollinen etuk Juhani Lappi polttol Erkki Mäkinen polttol Pentti Toiviainen polttol Paul Sujev polttol Nils Nikander takak Yrjö Heino takak Kyösti Rainila takak Leo Vuolio Itä-Länsi otteluun valittiin HPL:stä Eero Haukiala 3-vahdin tontille. Itse ottelussa hän kylläkin pelasi polttajana. Helsingin Pallokentällä pelattu ottelu päättyi 6-5 idän voittoon. Liitto-Lehdistö otteluun valittin myös Eero Haukiala tällä kertaa 3-varaksi Liiton joukkueeseen, joka voitti ottelun Ottelutuloksia 48: su HPL-HaPo 9-5 SM Hki, Hesp HPL: , HaPo: tuom. Sulo Heinonen su HPL-TPV 5-5 SM Hki, Hesp HPL: , TPV: su LMV-HPL -5 SM Lahti LMV: , HPL: tuom. Salonen (Riihim) la SMJ-HPL 20-6 SM Seinäj SMJ: , HPL: su Kiri-HPL 13-2 SM Jyväsk Kiri: , HPL: su HPL-Laitila 37-5 jsm Ypäjä 1.8. su YY-HPL 3-7 jsm Ypäjä 1.8. su RU-HPL 6-5 jsm Ypäjä 5.8. to HPL-RPL 1-8 SM Hki, Hesp tuom. Suominen 8.8. su HPL-HP 6-20 SM Hamina HPL: , HP: tuom. Olavi Leikas ke TMP-HPL 11-8 SM Hki, Hesp TMP: , HPL: tuom. Tauno Luomi su TU-HPL 13-0 SM Tainionk TU: , HPL: tuom. M.Hannula su HPK-MyKV 3-6 SM Hki, Hesp HPL: , MyKV: tuom. Sulo Heinonen 2.9. to PT-HPL 14-4 SM Hki, Hesp PT: , HPL: tuom. Eerkki Heikkilä.9. su PePe-HPL SM Tampere PePe: ?4?, HPL
18 49 Suomensarjan etelälohko HPL:n vanhoista konkareista jäivät pois Niilo Tarvajärvi, Onni Rantala ja Onni Vainio. Myös Heikki Ruusunen lopetti. Ensio Vuorinen meni Vaasan Mailaan, Aarne Haukiala Puna-Mustiin ja Timo Vainonen Tainionkosken Urheilijoihin. Suomisarjan etelälohkossa oli 13 joukkuetta eli otteluita kertyi kauden aikana 12. Kaksi ensimmäistä ottelua HPL selvittää vaikeuksitta. Toisessa ottelussa on vastassa TMP:n kakkosjoukkue. Boström lyö 2 kunnaria ja seitsemän juoksua. HPL voittaa Sitten tulee kotikentällä häviö Vanajan Paukulle. 12. kesäkuuta on edessä matka Lahteen, jossa Mailaveikkojen kakkosjoukkue kaatuu lukemin Parhaita olivat takakentän Rainila ja Heino varmalla ulkopelillään. Paikalliskamppailussa Katajanokan Haukkoja vastaan HPL kärsii kauden toisen tappionsa 9-2. Haukat ja Puna-Mustat johtivat sarjaa puhtaalla pelillä. HPL oli kuudentena, kun 5 ottelua on takana. Suomensarjan etelälohko 49 Haukat 24 Puna-Mustat 18 HPL 18 Lahden Koripalloilijat 16 Lahden Mailaveikot II 16 Vanajan Paukku 14 TMP II 12 Riihimäen Pyrkivä 10 Lahden Pesä-Toverit 10 Helsingin (Elannon) Isku 8 Heinolan Palloilijat-47 5 Idänpään Toive, H:linna 4 Orimattilan Jymy 1 Syyskierros alkoi kotiottelulla Lahden Pesä-Tovereita vastaan. Vierailija oli pisteittä sarjan viimeisenä. Ei myöskään HPL luovuttanut pistettä lahtelaisille, vaan otti 7-3 voiton. Parhaana kunnostautui 2-vahti Erkki Mäkinen. Haapaniemen kentällä pelattiin seuraava ottelu Elannon Iskua vastaan. Boström ja Haukiala kunnostautuivat lyöjinä. Boström mm.kerran kakkospuolelta kunnarin ja 2 tavallista. Ottelu päättyi Viikko edellisestä saapuu Hesperiaan Riihimäen Pyrkivä. Vieraat jätetään nollille. Yrjö Heino lyö 2 kunnaria ja 4 juoksua. Voitto tulee vaikeuksitta Matka Orimattilaan on vuorossa seuraavana sunnuntaina. Vastustaja Jymy on sarjan peränpitäjä 1 pisteellä. Selostuksissa sanotaan, että HPL:n peli ei ollut erikoista. Voitto tuli kuitenkin selvääkin selvemmin Paljon tasaisempi ottelu oli tiedossa seuraavana sunnuntaina Heinolassa, jossa vastaan asettui Heinolan Palloilijat-47. Neljännen vuoron jälkeen HPL johtaa 5-6, mutta kahdessa seuraavassa vuorossa Heinolan pojat tekevät 4 juoksua ja voittavat lopulta Kymmenen ottelua on takana ja HPL on sarjassa neljäntenä. Haukat johtaa puhtaalla pelillä ja Puna-Mustat toisena. Viimeksi mainittu onkin HPL:n seuraava vastustaja. Lehtiselostus kertoo: HPL:n nuorekas yhdeksikkö otti Puna-Mustilta luulot pois. ja suoriutui voittajana 6-3. Nuoruus ja innokas yriteliäisyys on monesti sellainen ase, että siinä on vanhemmalla seuralla pureksimista. Kauden viimeisessä sarjaottelussa Hesperiassa HPL voittaa Lahden Koripalloilijat 7-3. Sarjasijoitus kolmas. Nuorelta joukkueelta hyvä saavutus. Itä-Länsi Eero Haukiala (35v) pelasi 11. ja myös viimeisen kerran Lännen joukkuesssa jälleen polttajan tontilla. Peli päättyi tasatulokseen 9-9. HPL 49 Eero Haukiala (p) Björn Boström (L) Yrjö Saarto (2va) Nils Nikander (3v) Yrjö Heino (2va) Leo Vuolio (k) Pentti Ollinen (s) Kyösti Rainila (3va) Eero Hätälä (1v) Erkki Mäkinen (2v) Nils Nisse Nikander,ikä ja risat. HPL:n juniorityön parhaita edustajia Ottelutuloksia 49: su Haukat-HPL 4-3 mailak Hki, Kaisan Haukat: , HPL: tuom. Olavi Leikas su IdänpT-HPL 5-8 Ssa-Et H:linna ti HPL-TMP II 20-3 Ssa-Et Hki, Hesp HPL: , TMP II tuom. T.Vanhanen su HPL-Vanaja 7-11 Ssa-Et Hki, Hesp HPL: , VaPa: su LMV II-HPL 6-14 Ssa-Et Lahti LMV II: , HPL: su LMV-HPL 10-2 jsm Lahti LMV: , HPL tuom. Saari ke Haukat- HPL 9-2 Ssa-Et Hki, Hesp tuom. Erkki Heikkilä ke HPL-Haukat 25-1 jsm Hki, Hesp ke HPL-PuMu 21-2 jsm Hki, Hesp su HPL-RPL 3-8 jsm Hki, Hesp tuom. Erkki Heikkilä su LMV-HPL 10-2 jsm Lahti 7.8. su HPL-LaKo 2-3 jsm Hki, Hesp HPL: , LaKo su HPL-Pesätov 7-3 Ssa-Et Hki HPL: , PeTo: ke EIsku-HPL 0- Ssa-Et Hki, Haapan EIsku: , HPL: tuom. Sulo Heinonen su OrimJymy-HPL 3-16 Ssa-Et Orimattila tuom. Semeri ke HPL-Pyrkivä 10-0 Ssa-Et Hki, Hesp HPL: , RiiPy: ke HPL-PuMu 6-3 Ssa-Et Hki, Hesp HPL: , PuMu: tuom. Nenonen 4.9. su HeiP-47-HPL 11-9 Ssa-Et Heinola
19 HPL täyttää 30 vuotta Juhlan kunniaksi pelattiin Hesperiassa 3 pesäpallo-ottelua. Aamulla HPL:n nuoret kohtasivat Helsingin yhdistetyn nuorten joukkueen. HPL näytti omaavansa hyvät reservit ja voitti Päivällä suoritettiin HPL:n uuden lipun luovutus. Naispesäpalloilijoiden lähetystö rouva Gunnel Salinin johdolla luovutti valmistamansa lipun seuran puheenjohtajalle Jaakko Kilvelle. Seremonian jälkeen pelattin ottelu HPL:n veteraanit - Pallo- Toverien veteraanit. HPL: Yrjö Koskinen (L), Niilo Mikkola (s), Miettinen (1v), Armas Palamaa (2v), Aarne Taiminen (p), Lilja (3v), Veikko Tuominen (2va), Rautkari (3va), Erik Salin (k). PT: Erkki Merinen (L), Saloranta (s), Palomaa (1v), Vilja (2v), Pikkarainen (p), Halonen (3v), Lauri Vuorenkoski (2va), Raski (3va), Saarinen (k). Helsingin Sanomat kirjoitti ottelusta: Ottelun avausheiton suoritti rutineerattuun tapaansa professori Lauri Pihkala. Pallo oli muuten entisajan nahkapäällysteinen pallo, merkiltään Pääsky no. 2, joka oli tähän tilaisuuteen vartavasten säästetty. Kun Nilla Mikkola oli voittanut hutunkeiton, puhalsi Kilpi HPL:n uudella nimikkopillillä ottelun alkaneeksi. Siitä muodostuikin ratkihauska. Sitä täydensi Niilo Tarvajärven huumorintäyteinen kovaäänisselostus. Tunnin kestäneen ottelun voitti HPL 4-1. Alkuvaiheessa Yläkuvassa tapahtuu HPL:n uuden lipun luovutus Hesperian kentällä suoritettujen otteluiden yhteydessä. (kuva Helsingin Sanomat) Alla urheilukaupan näyteikkunassa juhlistetaan HPL:n merkkipäivää. (kuva HPL:n arkisto)
20 Nilla Mikkolan olkavarsi meni sijoiltaan ja hänen matkansa suuntautui Punaiseen Ristiin. Joukkuetta täydennettiin Eero Haukialalla, jolle annettiin, siitä huolimatta, että hän äskettäin kunniallisesti siirtyi virallisiin ikämiesvuosiin erikoismääräys lyödä vasemmalta ja heittää vasemmalla kädellä. Siitä ei ollut vastapuolelle mitään tasoitus-apua. Haukiala onnistui niinkin päin melkein yhtä hyvin kuin oikeanpuoleisesti. PT:n Saloranta sivalsi ottelun komeimman kumurin oikeaan nurkkaan ja oli lähellä kunniajuoksua. Pyöristynyt Halonen löi niin kovaa, ettei nykyajan maila kestänyt. Rautkari ja Taiminen olivat varmanäppiset pallonkoppaamisessa ja Merinen entisenä taktikkona. Lilja kunnostautui lyöjänä. Pelin päätyttyä toimittaja Erkki Merinen ojensi Pesäpalloliiton tunnustuksena yli 20-vuotisesta pelaajaurasta kauniin pokaalin Eero Haukialalle. Vielä pelattiin kolmas ottelu, jossa HPL:n nuorentunut edustusyhdeksikkö (Haukiala vahvistuksena) pelasi Osakuntajoukkuetta vastaan. HPL hävisi niukasti 4-5. Ottelun tuomitsi Tauno Aho. Otteluiden jälkeen HPL:n lähetystö kävi seuran sankarivainajien haudoilla kunniakäynnillä. Päivä päättyi iltajuhlaan, jossa Niilo Mikkola ja Armas Palamaa kutsuttiin seuran kunniajäseniksi. Professori Lauri Pihkala piti puheen pallopeleistä. Yllä entisajan nahkapäällysteinen pallo, merkiltään Pääsky n:o 2, joka oli säästetty HPL:n 30-vuotisjuhliin 49. Sillä suoritti professori Lauri Pihkala avausheiton juhlaotteluun HPL:n ja Pallo-Toverien veteraanien välillä. Niilo Mikkola urheilupiirtäjä Tiikerin taiteilemana vuonna 52 Yllä HPL:n puheenjohtajan nuija, johon on kaiverettu puheenjohtajien nimet: Kunniapuheenjohtaja L. Pihkala, T. Aro, 20 T. Vitikka, T. Valkama, A. Palmroos, A. Taiminen, V. Lihto, 31 A. Kivilinna, N. Mikkola, 36 Y. Koskinen, 37 E. Haru, 38 E. Salin, J. Konto, Y. Saarto, J. Kilpi, 51- B. Boström. (Nuija on Ari Konton hallussa)
21 50 90 jäsentä Suomensarjan etelälohko Nuorista HPL:n toivoista siirtyivät Katajannokan Haukkoihin Nils Nikander ja Eero Hätälä. Yrjö Saarto ja Eero Haukiala olivat mukana silloin tällöin. HPL:n kausi suomensarjassa sujui erittäin huonosti. Kuusi ensimmäistä ottelua 10 joukkueen yksinkertaisessa sarjassa päättyi tappioon. Sen jälkeen kotona ensimmäinen voitto Keravan KooPeesta 9-5 ja heti perään voitto vieraissa Lahden Koripalloilijoista. Se ei kuitenkaan joukkuetta auttanut putoamisviivan yläpuolelle. Ja perään tuli kotitappio Riihimäelle HPL.llä piti olla vielä ottelu Lahden Pesä-Tovereita vastaan. Ottelu piti alunperin pelata 27.8., mutta se peruutettiin. Sille etsittiin uutta ajankohtaa, mutta kun HPL:n putoaminen oli varmistunut, joukkue luovutti ottelun pelaamatta. Näin kunniakkaan pesäpalloseuran ura oli pääsarjoissa ohi toistaiseksi. Kuten seuraavilla sivuilla tulemme näkemään, nimi HPL nousi vielä kerran näkyviin 60-luvun taitteessa. Piirin mestaruus Helsingin piirinmestaruus ratkaistiin cup-otteluilla. HPL hävisi 1. kierroksella ottelunsa Puna-Mustille 2-9 ja putosi jatkosta. HPL 50 Björn Boström -L Eero Haukiala -p Kaino Aho -takak (<-Oulu) Yrjö Heino -takak Matti Honkavaara Juhani Lappi Tauno Marjala -s Erkki Mäkinen -2v Pentti Ollinen Kyösti Rainila k, 3va Leo Vuolio takak Yrjö Saarto 1v Ottelutuloksia 50: to TMP II-HPL 10-8 Ssa-Et Hki, Haapan TMP II: , HPL: tuom. P.Viinikainen ma Vanaja-HPL 10-8 Ssa-Et Harviala tuom. E.Johansson su HPL-JärvPalo 2-11 Ssa-Et Hki, ke HPL-KoPe 5-6 Ssa-Et Hki HPL: , KoPe tuom. Salonen (Kiri) 6.8. su HPL-LMV II 1-4 Ssa-Et Hki ti Pyrkivä-HPL 8-7 Ssa-Et Riihim su HPL-KooPee 9-5 Ssa-Et Hki, Hesp 3.9. su LaKo-HPL 2-3 Ssa-Et Lahti ke HPL-RPL 0-10 Ssa-Et Hki, Hesp HPL: , RPL: (keskeytettiin, rankkasade, pelattiin 5 vrp) PeTo-HPL (HPL luovutti) Ssa-Et Lahti jäsentä Suomensarjan Etelälohko 51 (epävirallinen lopputilanne, jossa HPL:n luovutus Pesä-Tovereille noteerattu häviönä ja RPL:ää vastaan pelattu keskeytetty ottelu otettu huomiooon lopetushetken tilanteen mukaan.) Riihimäen Pallonlyöjät 18 Lahden Pesä-Toverit 15 Järvenpään Palo 13 Vanajan Paukku 13 Lahden Koriåpalloilijat 12 Työväen Mailapojat II 10 Lahden Mailaveikot II 8 Keravan KooPee 7 Riihimäen Pyrkivä 6 HPL 4 Kori- ja pesäpalloilijat 4 Maakuntasarja HPL eli kriisivaihetta. Esillä oli jo toiminnan lopettaminen. Joukko nuorempia pelaajia siirtyi muihin seuroihin, esim. Katajanokan Haukkoihin menivät Kyösti Rainila, Pentti Ollinen ja Jussi Lappi. Seuran puheenjohtaja Björn Boström uskoi kuitenkin tulevaisuuteen ja toiminta jatkui. Ykkösjoukkueessa pelasi edelleen mm Eero Haukiala (36v) ja muutama muukin vanha konkari. HPL osallistui Helsingin piirin maakuntasarjaan, jossa pelasi yhteensä kuusi joukkuetta. HPL voitti sarjan ja pääsi Suomensarja karsintoihin. Ne pelattiin Keravalla Mukana olivat HPL:n lisäksi Heinolan Palloilijat -47 ja Keravan Toverit. HPL hävisi ensimmäisen ottelunsa Heinolalle Seuraavassa ottelussa Heinola voitti Keravan. Kun Keravan Toverit viimeisessä ottelussa voitti HPL:n Näin Heinola ja Kerava nousivat Suomensarjaan. Jatkokarsinnat pelattiin Orimattilassa Siellä olivat mukana HPL:n lisäksi kotijoukkue Orimattilan Jymy ja Riihimäen Pallonlyöjät II. Ensimmäisessä ottelussa aamupäivällä HPL kaatoi kotijoukkueen Seuraavaksi kotijoukkue kohtasi Riihimäki kakkosen ja hävisi tämäkin ottelun. Ratkaisevassa ottelussa Riihimäki kohtasi HPL:n ja voitti 6-0 ja nousi Suomensarjaan. HPL 51 Björn Boström Eero Haukiala Yrjö Saarto Onni Vainio Ville Järvinen Helsingin piirin maakuntasarja 51 Ottelutuloksia 51: su HP-47-HPL 10-2 SS kars Kerava su KeTo-HPL 11-8 SS kars Kerava su OrimJymy-HPL 4-15 SS kras Orimattila su RPL II-HPL 6-0 SS kars Orimattila HPL 16 Katajanokan Haukat II 13 Pallo-Toverit II 12 Työväen Mailapojat III 12 Helsingin Veto 4 Kori- ja pesäpalloilijat 3
22 52 58 jäsentä, 20 miestä ja 38 poikaa. HPL luopui maakuntasarjapaikastaan. Eero Haukiala oli Lännen joukkueen valitsemistoimikunnan jäsen ja Lännen joukkueen johtaja jäsentä HPL ei osallistunut piirin kilpailutoimintaan jäsentä, 30 miestä, naista ja 27 poikaa HPL:n C-pojat (oravat) sijoittuivat piirinsarjan lohko 2:ssa kolmanneksi. Syyskesällä HPL lahjoitti piirin pesäpallojaostolle pokaalin kilpailtavaksi alle 14-vuotiaiden poikien otteluissa. HPL osallistui tämän kiertopalkinnon cup-kilpailuun, mutta hävisi ensimmäisessä ottelussa Etelä-Helsingin Ilvekselle 10-5 ja putosi jatkopeleistä jäsentä Piirin toimintakertomuksen tiedoista ei ilmene osallistuiko HPL poikien piirinsarjoihin, koska vain sarjojen voittajat on mainittu jäsentä, 16 miestä, 9 naista ja 37 poikaa Kuten edellisenäkin vuonna, piirin toimintakertomuksen tiedoista ei ilmene osallistuiko HPL poikien piirinsarjoihin, koska vain sarjojen vottajat on mainittu jäsentä HPL ei osallistunut kilpailutoimintaan jäsentä HPL ei osallistunut piirin kilpailutoimintaan.
23 59 62 jäsentä HPL:n A-pojat (ilvekset) sijoittuivat piirinsarjan seitsemänneksi eli viimeiseksi Seuran B-pojat (kärpät) olivat sijalla kuusi ja C-poikien (oravien) joukkue oli kakkoslohkon toinen. HPL:n toinen tuleminen (Juhani Parkkari kertoo) Tehtaanpuiston yhteiskoulun pelaajat olivat aktiivisia pelaajia johtuen siitä, että 50-luvun alussa koulussa oli voimistelunlunopettaja Yrjö Launonen, joka itse pelasi Katajanokan Haukkojen mestaruussarjajoukkueessa. Oppilaiden joukossa oli erittäin innokas toisen polven pesäpalloilija Heikki Haru, jonka isä Erik Haru (aiemmin Hammaren) oli ollut 30-luvulla HPL:n avainpelaajia ja oli ollut mukana myös Pesäpalloliiton toiminnassa. Heikki Haru sai muut koulun urheilua harrastavat kiinnostumaan pesäpallosta ja muutaman vuoden kuluttua koossa oli varteenotettava joukkue. Tehtaanpuiston yhteiskoulu voitti 50-ja 60 luvulla ainakin kuusi kertaa Helsingin oppikoulujen mestaruuden ja eteni Suomenkin oppikoulujen joukossa kahdesti neljän parhaan joukkoon (vuosina 57, 58) ja kahdesti kahdeksan parhaan joukkoon (59 ja 60). Useat pelaajat menivät jo 50-luvun alussa mukaan Katajanokan Haukkojen junioritoimintaa. Suurin osa pelaajista kuitenkin turhaantui seuraan ja perusti 54 (?) oman seuran Eiran Ilveksen joka osallistui Helsingin piirin junioritoimintaan pärjäten kohtuullisesti piirin sarjoissa. Seuran toiminta päättyi kuitenkin jo muutaman vuoden jälkeen, koska pelaajat olivat lähes kaikki Tehtaanpuiston yhteiskoulusta ja resursseja ei ollut riittävästi monen juniorisarjan pyörittämisen. Lisäksi osa koulun pelaajista jatkoi pelaamista Katajanokan Haukoissa. Eiran Ilveksen toiminta päättyi v. 58 ja sen jälkeen suurella osalla koulun pelaajista ei ollut mitään seuraa. Keskustelut HPL:n uudelleen herättämisestä käynnistyivät kesällä 59. Aktiivisina osapuolina olivat HPL:n puolelta Niilo Mikkola ja Jonas Konto. He olivat yhteydessä Tehtaanpuiston yhteiskoulun pesäpallopelaajiin tiedustellen olisivatko he halukkaita liittymään HPL:ään. Vuoden 59 ylioppilaskirjoitusten jälkeen koulun pelaajista Heikki Haru, Kari Riskala, Seppo Savolainen ja Jussi Parkkari menivät armeijaan ja muut jalkoivat vielä koulun käyntia. Koulussa olevat pelaajat (lähinnä Reijo Parkkari ja Matti Lehtonen) kävivät neuvotteluja HPL:n kanssa ja olivat seuraavana talvena yhteydessä armeijassa oleviin tiedustellen heidän halukkuutta alkaa uudessa seurassa. Kun luvassa oli vielä maakuntasarjan paikka kaikki pelaajat sekä Katajanokan Haukoissa että aikanaan Eiran Ilveksessä pelanneet siirtyivät HPL:ään. HPL:ssä oli ennestään muutama nuori pelaaja jotka jatkoivat yhteisessä joukkueessa, mm. Seppo Sipola ja Mikkolan veljekset Markku ja Pertti. Erik Salin pillimiehenä KPL-Kiri ottelussa (kuva Urheilun Kuva-Aitta 7/57)
24 60 Maakuntasarja HPL sai vapaaksi jääneen sarjapaikan Helsingin piirin maakuntasarjassa ja voitti 5-joukkueisen sarjan heti ensimmäisenä vuotenaan. Joukkue pääsi näin Suomen sarja karsintoihin. Karsinnat pelattiin Hyvinkäällä mukana olivat lisäksi Hyvinkään Tahko, Orimattilan Jymy, Lappeenrannan Urheilumiehet, Kuusankosken Veto. HPL voitti alkajaisiksi Orimattilan 15-13, mutta joutui seuraavaksi taipumaan Kuusankosken Vedolle numeroin Seuraavana päivänä HPL voitti Lappeenrannan 8-3 ja kotijoukkue Tahkon Sijoitus karsinnoissa oli toinen Kuusankosken Vedon jälkeen. Se varmisti nousun Suomen sarjaan. Helsingin piirin maakuntasarja 60 HPL 12 TMP II 10 Tikkurilan Tikka 8 Herttoniemen Urheilijat 6 Puna-Mustat II 4 Helsingin Veto ja Pallo-Toverit II keskeyttivät sarjan Nuorten itä-länsi Osmo Harsunen valittiin nuorten Itä-Länteen. Hän pelasi lännen kopparina. Länsi voitti ottelun 3-2. Ottelutuloksia 60: la HPL-OrimJ Ssa-kars Hyvinkää la KVeto-HPL 21-7 Ssa-kars Hyvinkää su HPL-LUM 8-3 Ssa-kars Hyvinkää su Tahko-HPL 0-10 Ssa-kars Hyvinkää 61 Suomensarja HPL:n kausi alkoi lupaavasti Suomen sarjassa vuonna 61. Se voitti viidestä ensimmäisestä viidestä ottelustaan neljä ja säilytti hyvin sarjapaikkansa. Mm aloitusottelussaan Heinolan peräti Tosin kuudesta viimeisestä tuli vain yksi voitto. Kuusankosken Veto kaatui vieraissa 2-8. HPL osallistui pitkästä aikaa myös piirin mestaruuskilpailuihin. Mestaruus ratkaistiin 6-joukkueen yksinkertaisena sarjana. HPL sijoittui viidenneksi yhdellä voitolla. TMP vei piirin mestaruuden. HPL 60 Ossi Harsunen Heikki Haru Seppo Jordan Ilkka Lehtonen Matti Lehtonen Markku Mikkola Juhani Parkkari Reijo Parkkari Kari Riskala Seppo Sipola Pauli Vellonen Kalevi Väisänen Tapio Kyöstilä HPL 61 lyöntijärj Pauli Vellonen (10 ott) -3k 2. Matti Lehtonen (8 ) -2v 3. Reijo Parkkari (10) -3p 4. Kalevi Väisänen (9) -1v 5. Heikki Haru (10) -L 6. Ossi Harsunen (6) 7. Onni Eklund (10) 8. Juhani Parkkari (10) -2p 9. Kari Riskala (10) -2k Seppo Sipola (4) -s Ilkka Lehtonen (4) -3v Vesa Pohjola (3) Henrik Pukki -3v Ottelutuloksia 61: su HPL-HMP 18-0 Ssa-Et Hki HPL: , HPM: tuom. O.Saarinen ti Haukat-HPL 6-5 Ssa-Et Hki Haukat: , HPL: tuom. Kull. Reinikainen ma KPK-HPL 1-5 Ssa-Et Kerava KPK: , HPL: tuom. Erkki Saarinen su HPL-Pesä-Pojat 24-4 Ssa-Et Hki HPL: , PePo: tuom. Arto Salonius su HPL-Tahko 12-8 Ssa-Et Hki HPL: , Tahko: tuom. Veli Jokinen su HPL-HP 7-15 Ssa-Et Hki HPL: , HP: tuom. Kull. Reinikainen 6.8. su KVeto-HPL 2-8 Ssa-Et Kuusank KVeto: , HPL: tuom. J.Haavisto su HPL-KuPu 7-10 Ssa-Et Hki HPL: , KuPu: tuom. T.Vanhanen 3.9. su RMP-HPL 14-0 Ssa-Et Lahti RMP: , HPL: tuom. Wirtanen su RPL-HPL 8-4 Ssa-Et Riihim RPL: , HPL: tuom. Kalevi Ahonen
25 Suomensarjan etelälohko 61 Vasemmalla Heikki Haru, keskellä Markku Mikkola ja oikealla Matti Lehtonen Haminan Palloilijat 18 Kuusankosken Puhti 18 Renkomäen Mailapojat 12 Riihimäen Pallonlyöjät 12 Katajanokan Haukat 12 Keravan Pallokerho 12 HPL 10 Helsingin Pesä-Pojat 6 Heinolan Maila-Pojat 6 Hyvinkään Tahko 4 Kuusankosken Veto 0 Kaksi viimeistä putosi maakuntasarjaan Takarivi vas. Pauli Vellonen, Ossi Harsunen, Ilkka Lehtonen, Matti Lehtonen, Mikko Haaparanta, Juhani Parkkari, Henrik Pukki, Seppo Sipola. Eturivissä Kari Riskala, Onni Eklund, Reijo Parkkari ja Heikki Haru. (kuva Suomen Kuvapalvelu)
26 62 83 jäsentä Suomensarja Vuosi 62 meni edellistä heikommin ja tuloksena oli putoaminen maakuntasarjaan. Ongelmat tällä kaudella johtuivat siitä että liki puolet pelaajista olivat pelikauden joko töissä Helsingin ulkopuolella tai armeijassa. Keskittyminen täysipainoisesti pelaamiseen ei näissä oloissa ollut mahdollista. Voitot tulivat pääkaupunkiseudun joukkueita vastaan käydyistä otteluista Haukat kaatui 10-9 ja Puna-Mustat Suomensarjan etelälohko 62 Keravan Pallokerho 20 Kuusankosken Puhti 16 Lrannan Urheilumiehet 14 Riihimäen Pallonlyöjät 14 Hartolan Voima 9 Heinolan Mailapojat 8 Renkomäen Mailapojat 8 Puna-Mustat 8 Työväen Mailapojat 5 Helsingin Pallonlyöjät 4 Katajanokan Haukat 3 Kolme viimeistä, HPL niiden mukana, putosi maakuntasarjaan HPL 62 Heikki Haru (10 ott) Pauli Vellonen (9) Mikko Haaparanta (8) Seppo Savolainen (9) Kalevi Väisänen (10) Jussi Parkkari (8) Reijo Parkkari (6) Ilkka Lehtonen (4) Matti Lehtonen (4) Kari Riskala (5) Onni Eklund (4) Vesa Pohjola (4) Toivo Kyöstilä (3) Ossi Harsunen (2) Seppo Sipola (2) Raimo Väisänen (1) Olavi Väisänen (1) Arvi Nirkko (1) Martti Laine (1) Piirinmestaruudet Helsingin piirin mestaruussarjassa HPL sijoittui kuudenneksi. Kakkosluokassa pelannut reservijoukkue keskeyttui sarjan. A-poikien (ilvekset) piirin sarjaan osallistunut HPL:n joukkue keskeytti sarjan. B-pojat (kärpät) sijoittuivat piirin sarjassa viidenneksi. HPL voitti piirin C-poikien (oravien) mestaruuden. Toisessa alkulohkossa HPL ja Herttoniemen Urheilijat pelasivat uusintaottelun lohkovoitosta, jonka HPL voitti juoksuin Loppuottelussa kaatui toisen lohkon voittaja Työväen Mailapojat juoksuin Matti Tuominen ja Jussi Harsunen valittiin piirin C-poikien joukkueeseen. Syksyllä pelatussa piirin cup-mestaruusturnauksessa HPL voitti sekä C- että D-poikien cupin. HPL:n Hannu Parkkari voitti piirin D-poikien (ampiaisten) tekniikkamestruuden ja edusti piiriä SM-kilpailuissa. HPL C-pojat 62 Olli Salminen, Matti Tuominen, Risto Kytö, Jyrki Monthell, Jussi Harsunen, Jouko Palmula, Jussi Lauttamo, Hannu Parkkari, Pekka Mähönen Ilkka Tulikorpi. Ottelutuloksia 62:.5. pe TMP-HPL Ssa-Et Hki TMP: , HPL: tuom. Kauko Kivimäki ma HPL-Haukat 10-9 Ssa-Et Hki HPL: , Haukat: tuom. Arto Salonen la LUM-HPL 11-1 Ssa-Et Lranta LUM: , HPL: tuom. Matti Kesto 2.6. pe HPL-RMP 7-12 Ssa-Et Hki HPL: , RMP: tuom. K.Kivimäki ti PuMu-HPL 1-11 Ssa-Et Hki PuMu: , HPL: tuom. E.Salminen 1.7. la HPL-HarVo 3-7 Ssa-ET Hki HPL: , HarVo: tuom. T.Vanhanen 5.8. la KuPu-HPL 11-1 Ssa-Et Kuusank KuPu: , HPL: tuom. P.Teuri ti HPL-KPK 6-8 Ssa-Et Hki HPL: , KPK: tuom.t.vanhanen la HPL-RPL 3-7 Ssa-Et Hki HPL: , RPL: tuom. A.Johansson 9.9. la HMP-HPL 14-2 Ssa-Et Heinola HMP: , HPL: tuom. V.Kokkonen
27 63 89 jäsentä Maakuntasarja Vuonna 63 muutama avainpelaaja siirtyi Herttoniemen Urheilijoihin (Pauli Vellonen, Reijo Parkkari ja Ilkka Lehtonen). HPL sai kyllä mm. Pallo-Tovereista uusia pelaajia (Vesa Pohjola, Veikko Kuntijärvi ja Martti Laine, joka oli tähän aikaan maan eturivin pikajuoksija). HPL:n ykkösjoukkue osallistui maakuntasarjaan, mutta keskeytti sarjan. Piirinmestaruudet Piirin mestaruuskilpailujen kakkosluokassa pelannut HPL sijoittui ensimmäisessä alkulohkossa neljänneksi. HPL:n B-pojat (kärpät) sijoittuivat piirin sarjassa toiseksi. Piirin B-poikien joukkueeseen valittiin HPL:stä Jussi Harsunen, Risto Kytö ja Olli Salminen. Oravat eli C-pojat sijoittuivat piirin sarjassa kolmanneksi. Piirin joukkueseen valittiin HPL:stä Pentti Tuominen. Syksyn piirin cup-otteluissa HPL:n D-poikien (ampiaisten) joukkue hävisi loppuottelussa Puna-Mustille jäsentä Maakuntasarja HPL:n ykkösjoukkue sijoittui maakuntasarjassa neljänneksi. Piirinmestaruudet Miesten piirinmestaruuskilpailujen kakkosluokassa HPL sijoittui kolmannessa alkulohkossa kärkeen yhdessä kahden muun joukkueen kanssa. HPL luopui kuitenkin lohkovoittajan uusitaottelusta ja ei siten päässyt jatkopeleihin. Piirin A-poikien (ilvesten) joukkueeseen HPL:stä valittiin Juha Harsunen. HPL voitti B-poikien (kärppien) piirin mestaruuden Piirin B-poikien joukkueeseen valittiin HPL:stä Martti Tuominen C-poikien (oravien) sarjassa HPL sijoittui toiseksi. Piirin C-poikien edustusjoukkueeseen valitiin Pentti Tuominen. HPL B-pojat 64 A. v.boehm Juha Harsunen, Risto Kytö, Jussi Lauttamo, P.Mähönen, Hannu Parkkari, J.Remes, Olli Salminen, Matti Tuominen, H.Vierula
28 jäsentä Maakuntasarja HPL:n ykkösjoukkue sijoittui maakuntasarjalohkossaan kolmanneksi. Seppo Sipola oli HPL:n miesten maakuntasarjajoukkueen yhteyshenkilö. Piirinmestaruudet Miesten piirinmestaruuskilpailujen kakkosluokassa HPL sijoittui ensimmäisessä alkulohkossa neljänneksi. HPL ei osallistunut juniorijoukkueilla piirin sarjoihin. Osa vanhemmista junioreista siirtyi pelaamaan Herttoniemen Urheilijoihin. 66 Jäsenmäärätieto puuttuu Maakuntasarja HPL:n ykkösjoukkue oli maakuntasarjalohkonsa kuudes. Heikki Haru oli HPL:n miesten maakuntasarjajoukkueen yhteyshenkilö. Piirinmestaruudet Miesten piirinmestaruuskilpailujen kakkosluokassa HPL sijoittui ensimmäisessä alkulohkossa kolmanneksi. Helsingin piirin maakuntasarja 65 TMP 12 Katajanokan Haukat 10 HPL 8 Hels Poliisi-Voimailijat 4 Herttoniemen Urh II 4 Puna-Mustat III 4 Roihuvuoren Roihu 0 Pallo-Toverit suljettiin sarjasta luovutuksen vuoksi. Helsingin piirin maakuntasarja 66 Katajanokan Haukat 10 Puna-Mustat II 8 TMP 4 Herttoniemen Urh II 3 Hels Poliisi-Voimailijat 3 HPL 2 HPL ei osallistunut juniorijoukkueilla piirin sarjoihin. 67 Jäsenmäärätieto puuttuu Piirisarja HPL:n ykkösjoukkue sijoittui piirisarjassa (Helsinki-sarjassa) toiseksi Joukkue oli pelannut muutaman vuoden maakuntasarjassa (63-66), mutta perheiden perustaminen ja usean pelaajan siirtyminen työskentelemään muualle Suomeen heikensivät edellytyksiä täyspainoiselle pelaamiselle. Näin edessä oli putoaminen piirisarjaan ja tämän jälkeen pelaaminen oli lähinnä harrastus. Joukkue voitti muutaman kerran piirisarjan mutta ei halunnut nousta seuraavalle sarjaportaalle koska ei nähnyt edellytyksiä täyspainoiselle pelaamiselle. Roihuvuoren Roihu suljettiin sarjasta luovutuksen vuoksi. Helsingin piirin piirisarja 67 Viikingit 10 HPL 8 Puna-Mustat 2 TMP III 0 Katajanokan Haukat luopui sarjasta ennen kauden alkua. Piirinmestaruudet Miesten Helsingin piirinmestaruuskilpailujen kakkosluokassa HPL sijoittui toisessa alkulohkossa neljänneksi jäsentä Piirisarja HPL voitti piirisarjan (Helsinki-sarjan). Helsingin piirin piirisarja 68 HPL 4 Roihuvuoren Roihu 0 Piirinmestaruudet Miesten Helsingin piirinmestaruuskilpailujen kakkosluokassa HPL sijoittui kuudenneksi. HPL 68 Antti Finnilä Juhani Parkkari Markku Mikkola Taisto Siivonen Hannu Parkkari Vesa Pohjola Seppo Sipola Veikko Kuntijärvi Heikki Haru Pekka Sipola
29 69 61 jäsentä Joukkuen otteluista ei löydy tietoja piirin toimintakertomuksista, jossa on kerrottu vain sarjojen voittajat. HPL ei osallistunut juniorijoukkueillaan piirin sarjoihin. Vuoden 69 jälkeen joukkue sai hyviä vahvistuksia Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan työntekijöistä. Täältä tulleita pelaajia olivat mm. Kalevi Ronkainen, Mauri Toivonen, Matti Kares ja joskus pelasi myös Yrjö Niskanen (tuleva Pohjolan pääjohtaja ja vuorineuvos) 46 jäsentä 70 Piirisarja HPL oli miesten piirinsarjassa eli Helsinki-sarjassa kolmas. Ottelutuloksia 70: HPL-PT 2-4 HPL-TMP II 7-2 Viikingit-HPL PuMu-HPL piiris piiris piiris piiris Helsingin piirin piirisarja 70 Puna-Mustat 8 Viikingit 6 HPL 2 Pallo-Toverit 2 TMP II 2 Helsingin piirin piirisarja 71 Piirisarja HPL voitti miesten piirisarjan eli Helsinki-sarjan. Seura ei kuitenkaan ottanut vastaan sarjanousijalle kuuluvaa maakuntasarjapaikkaa kaudelle 72. TMP II 2 HPL 4 Pallo-Toverit 0 Ottelutuloksia 71: HPL-PT 11-5 HPL-TMP II piiris piiris Jäsenmäärätieto puuttuu Piirisarja HPL voitti miesten piirisarjan eli Helsinki-sarjan. Ottelutuloksia 72: Viikingit-HPL 0-1 HPL-Roihu jäsentä 44 jäsentä piiris piiris Piirisarja HPL sijoittui miesten piirisarjassa eli Helsinki-sarjassa kolmanneksi. 74 HPL ei osallistunut enää piirin sarjoihin ja toiminta hiipui enää elpymättä. Lopullisesti Helsingin Pallonlyöjät poistettiin Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteristä kuitenkin vasta Helsingin piirin piirisarja 72 HPL 4 Viikingit 2 Roihuvuoren Roihu 0 Pallo-Toverit ja PoRe luopuivat sarjasta. Helsingin piirin piirisarja 73 Haukat 10 Viikingit 7 HPL 4 Puna-Mustat 3 Pallo-Toverit 2 Roihuvuoren Roihu 0
30 Helsingin Pallonlyöjien johtokunnan jäsenet sukunimi etunimi vuodet johtokunnassa Vitikka T 20 Pihkala Lauri 20 Kristoffessen 20 Osola Vilho 20-24, Mattila Uuno 20 Valkama Toivo Taiminen Aarne 21-22, 25-26, Palmros Gustaf Lindström Ville 21, Hovila Väinö Söderman A Palmros Armas Koskinen Yrjö 22-30, 32, 35-36, 45, 56 Veneskoski Urho 22, 27 Kinnunen Väinö 22 Nyyssönen Hannes Tamminen Lauri Nordström Vilho Mikkola Niilo 25-37, 45-46, 56, Halonen Heikki 26 Kajaste Eino 26, 28 Salin Erik 27-29, 35-39, 56 Gröönroos K 27 Forssman Gunnel 27, 29, 32 Lilius Liisu 27, Saarimaa T 29 Kivilinna Aaro 29-31, Lindblom Olavi 30-31, Mieho Aili 30-31, 36, 38 Eskelinen Lempi Eskelinen Lauri 36 Tuominen Veikko 29, 31-35, 38-39, 45, 56 Niemi Olavi Miettinen Kalle 31-32, 39-40, Laaksonen Usko Särkkä Aune 32, 37-40, Ääri O 33 Haru Erik 33-40, Hartikka Lempi Elonen Vieno Turpeinen Unto Merilä Paavo 37 Pentti Kaarle 37 Nissinen Kauko Konto Jonas 38-40, 44-47, 55-56, Jyrkämö Tauno 39 Jyrkämö Tusse 39 Eskelinen E 39 Boström Björn 44-45, 49, 51, 46 Holopainen N 45 Lakervi L 45 Saarto Yrjö Kutinlahti Tapio Pekkala Olli 46 Haukiala Eero Köri Unto 46 Ruusunen H Vainonen Tapio Järvinen V 47 Helopaltio Veikko 48 Kilpi Jaakko Karu Olavi 48 Vuorinen Ensio 48 Kauppi Esko Sujev Pauli 49 Nikander Nils 49 Mäkinen Erkki 49 Seppälä 56 Riskala Kari 61, Sipola Seppo 63 Haru Heikki Kaikilta vuosilta ei ole tietoa johtokunnan jäsenistä
31 Helsingin Pallonlyöjien puheenjohtajat Vitikka T 20 Valkama Toivo 21 Palmros Armas Taiminen Aarne Lindström Ville Kivilinna Aarno 31 Koskinen Yrjö 32, 36 Mikkola Niilo Haru Erik 37 Salin Erik 38 Konto Jonas 39-40, 44-45, Saarto Yrjö Kilpi Jaakko Boström Björn 51 Sipola Seppo 63 Haru Heikki Kaikilta vuosilta ei ole tietoa puheenjohtajasta Helsingin Pallonlyöjien sihteerit Mattila Uuno 20 Taiminen Aarne Nyyssönen Hannes Koskinen Yrjö 25, Halonen Heikki 26 Niemi Olavi Salin Erik Merilä Paavo 37 Turpeinen Unto Boström Björn Kutinlahti Tapio Vuorinen Ensio 48 Kauppi Esko Mikkola Niilo Riskala Kari Kaikilta vuosilta ei ole tietoa sihteeristä Johtokunta vuonna 27. Vasemmalta Vilho Nordström (rahastonhoitaja), Liisu Lilius, Vilho Lindström (puheenjohtaja), Niilo Mikkola (huvitoimikunnan puheenjohtaja), Yrjö Koskinen (sihteeri), K.Grönroos?, Gunnel Forsman, Erik Salin (kalustonhoitaja).
32 Vuonna 27 järjestettyyn HPL:n merkkikilpailuun saapuneita ehdotuksia
33 HPL:n pelaajia (kuvat HPL:n arkisto, Suomen Pesäpalloliitto ja Suomen Urheiluarkisto) Urho Armas Palmros (Palamaa v:sta 36) ( ) Ammi Urheilujohtaja. Pelasi Amerikassa baseballia. Vaikutus näkyi mm. HPL:n peliasussa 22. Sai SVUL:n ottamaan pesäpallon ohjelmaansa ja toimi liiton pp-jaoksessa. HPL:n perustajajäsen. Pesäpallossa 2 Suomen mestaruutta 22 ja 23 ja 2 suojelukuntajärjestön mestaruutta 22 ja 23. Heitti myös keihästä ja harrasti voimistelua, hiihtoa, mäenlaskua ja pujottelua. Oli mukana Chamoni n talvikisoissa 24 lipunkantaja avajaisissa, piti osallistua myös yhdistettyyn, mutta loukkasi polvensa ja jäi katsomoon. Toimi 32 Lake Placidin talvikisoissa Suomen joukkueen johtajana ja Helsingin Sanominen kirjeenvaihtajana. Toimi hiihtojoukkueen johtotehtävissä myös monissa muissa arvokisoissa. Oli mäkituomarina useissa MM-kisoissa. Ansioitunut järjestömies, toimi hiihtoliiton johtokunnan puheenjohtajana, oli kansainvälisen hiihtoliiton johtokunnassa ja Pyöräilyliiton puheenjohtaja ja HKV:n puheenjohtajana Toimi SVUL:n liittohallituksessa parikymmentä vuotta ja Suomen Olympiakomiteassa 36 vuotta. HPL:n puheenjohtaja 22-24, johtokunnassa Gustaf Palmros (Palamaa v:sta 36), Kustu Kamreeri ja vakuutusmies. Edellisen veli. Pesäpallossa 3 Suomen mestaruutta ja 2 Suojelukuntamestaruutta 22 ja 23. Harrasti myös keihäänheittoa. Armas Palmros Armas Saarinen (* ) Voimisteluopettaja (26). Innokas laulumies. Sulasolin toimitusjohtaja 32-69, myös Mieskuoroja sekakuoroliiton toiminnanjohtaja. Opetusneuvos v. 46. Pelasi HPL:ssä 21-23, useimmiten siepparin tontilla. 2 Suomen mestaruutta 22 ja 23. Suojelukuntajärjestönmestaruus 23. Järjesti luvuilla kuorojen matkoja ulkomaille. Jääpallomaalivahti. Pelasi HJK:ssa ja saavutti 5 Suomen mestaruutta ja osallistui 6 maaotteluun. Oli naimisissa laulajatar Greta Aaltosen kanssa. Väinö Kinnunen (02-71) Varatuomari, ylempi oik.tutk 40, eduskunnan pikakirjoittaja 22-44, pikakirjoituskanslian alipäällikkö Pelasi yleensä kolmosvahdin tonttia. Joukkueen nopein etenijä. 5 Suomen mestaruutta ja HPL:n johtokunnassa 22. Gustaf Palmros Yrjö Koskinen Yrkkä Postivirkailija. Pelasi yleensä siepparia tai 1-vahtia. Ansioitui myös tuomaritehtävissä ja pesäpalloliiton toiminassa. Kirjoitteli pesäpallo-selostuksia Urheilulehteen nimimerkillä Veto. Käynnisti HPL:n nais- ja poikatoiminnan 20-luvulla. HPL:n perustajajäsen, puheenjohtaja 32 ja 36, johtokunnassa 22-30, 32, 35-36, 45, 56. SVUL:n Helsingin piirin pesäpallojaoston jäsen. Opettanut pesäpalloa kesäleireillä Virossa Pesäpallotuomari. PPL:n hopeinen ansiomitali, HPL:n kultainen ansiomerkki. Amatöörivalokuvaaja. Urho Alphinus Veneskoski ( ) Kotkan satamatyönjohtaja. Pesäpallon alkuvuosien lukkarilegenda. Veneskoski oli kuvanveistäjä Eemil Halosen malli, kun hän suunnitteli v. 20 miesten SM-kilpailujen kiertopalkintoa lyöjäpatsasta. Kiertopalkinnon lahjoitti Lassila & Tikanoja Oy. 4 Suomen mestaruutta ja26-27 HPL:n joukkueessa ja 2 suojeluskuntajärjestön mestaruutta Pohjois-Hämeen joukkueessa vuosina 24 ja 25 sekä 1 mestaruus Helsingin sk-piirin joukkueessa 26. Pelasi myös Tampereen Pyrinnössä ja 30 Haminan Palloilijoissa. HPL:n johtokunnassa 22 ja 27. Yrjö Koskinen Väinö Kinnnunen Urho Veneskoski Armas Saarinen
34 Ville Osola Ville Lindström Aarne Taiminen Vilho Osola ( ) Ville Pelasi HPL:n edustusjoukkueessa Kaksi Suomen mestaruutta ja kaksi suojelukuntajärjestön mestarutta HPL:n puheenjohtaja ja 26-27, johtokunnassa ja SVUL:n pesäpallojaoston puheenjohtaja v Helsingin Kisa-Veikkojen puheenjohtaja HKV:n kunniajäsen. Vilho Lindström (myöh. Lihto) ( ) Ville Liikkeenharjoittaja. Pelasi edustusjoukkueessa 21, Kolme Suomen mestaruutta 24, 26-27, yksi suojelukuntajärjestön mestaruus 26. Käynnisti HPL:n kerhotoiminnan 20-luvulla. Aarne Taiminen ( ) Liikemies. HPL:n edustusjoukkueessa 21-25, lukkarina ja etukentällä. Kolme Suomen mestaruutta HPL:n perustajajäsen, puheenjohtajana 25-26, johtokunnassa 21-23, 25-26, 28. Mailatoimikunnan perustajajäsen. Pesäpallotuomari. HPL:n puheenjohtaja 27-30, johtokunnassa Niilo Mikkola (02-67) Nilla Isännöitsijä, Yhtyneiden Kuvalehtien varastonhoitaja. Pelasi HPL:n joukkuessa Kolme Suomen mestaruutta 24, Suojeluskuntajärjestön mestaruus Helsingin joukkueessa 26. Pelasi polttajaa. HPL:n puheenjohtajana 33-35, johtokunnassa 25-37, 45-46, Pääsarjatason pesäpallotuomari. PPL:n johtokunnan jäsen 42-45, liittovaltuuston jäsen. Käynnisti pesäpallon sotasarjan v.42. Toimi 20 vuotta SVUL:n Helsingin piirin pesäpallojaoston puheenjohtajana v:sta 32. PPL:n kultainen ansiomerkki 61. HPL:n kunniajäsen ja kultainen ansuiomerkki. Oli eräs avainhekilöistä HPL:n uuden tulemisen aikaan Erik Salin Salkkari ( ) Kirjanpitäjä. Pelasi edustusjoukkueessa Kaksi Suomen mestaruutta Suojeluskuntajärjestön mestaruus Helsingin joukkueessa 26. Pelasi takakentällä. HPL:n johtokunnassa 27-28, 35-40, 45, 56, puheenjohtajana 38 ja sihteerinä Pääsarjatason tuomari, mm. Itä-Länsi ottelu 46, olympiakisojen näytösottelun syöttötuomari. PPL:n hopeinen ansiomerkki, HPL: n kultainen ansiomerkki. Mailatoimikunnan jäsen Itä-Länsi valitsija toimikunnan jäsen 49. Veikko Tuominen Vege Pelasi edustusjoukkueessa 25-27, Kaksi Suomen mestaruutta Pelasi ykeensä varavahtina. HPL:n johtokunnan jäsen 29, 31-35, 38-40, 45, 56. Niilo Mikkola Erik Salin Veikko Tuominen
35 Aaro Gabriel Kivilinna ( ) Kaapo Filosofian maisteri. Ruotsin ja englannin kielen opettaja 31-36, Helsingin satamalautakunnan sihteeri 37. Pelasi HPL:n edustusjoukkueessa Toimi HPL:n puheenjohtana v. 31, varapuheenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä 29-31, Suomen Pesäpalloliiton perustavan kokouksen (31) puheenjohtaja. Pesäpalloliiton johtokunnassa 33-38, talousvaliokunnan puheenjohtaja 39. Kiri lehden päätoimitttaja, kirjoitti lehteen nimimerkillä Kaapo. Toimi otteluiden kuuluttajana ja oli ensimmäisen radioidun pesäpallo-ottelun selostajana. Jääkiekon Suomen mestaruus HJK:ssa vuosina 29, 32, 35. Lisäksi 4 hopeaa ja 2 pronssia ja 1 maaottelu. Toimi HJK:n jääkiekkojaostossa 34-40, joista useana vuonna puheenjohtajana. Suomen Jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja 36-40, johtokunnan jäsen Suomen Jääkiekkoliiton sihteeri Suomen Jääkiekkomuseon aateloima kiekkoleijona numero 2. Kansainvälisen Jääkiekkoliiton yleiskomitean jäsen Kansainvälisen liiton hyväksymä jääkiekkotuomari. Jääkiekkoliitto jakaa vuosittain Aaro Kivilinna-muistopalkinnon Suomen parhaalle jääkiekkoseuralle. Kivilinna-palkinto myönnetään seuralle, jonka joukkueet keräävät eniten sijoituspisteitä valtakunnallisissa kilpailusarjoissa, kun mukaan lasketaan SM-liiga, Mestis, A-SM, B-SM ja C-SM sekä naisten SM-sarja. SVUL:n liittohallituksen jäsen Kaatui talvisodassa Johanneksessa, luutnanti, patterinpäällikkö. Eero Olavi Haukiala (Henriksson v. 36 helmikuuhun) ( ). Mittausteknikko. HPL:n legendaarinen polttaja ja heitti kovaa omaperäisellä aliolantyylillään. Pelasi edustusjoukkueessa Kaksi Suomen mestaruutta 34 ja 38. Saavutti 3 Kontioiden Suomen mestaruutta Pallo-Tovereiden paidassa Pelasi 11 kertaa itä-länsi ottelussa. Pelasi Suomi-Viro maaottelussa Tallinnassa 32. HPL:n johtokunnan jäsen Pelasi myös kori- ja käsipalloa SM-sarjatasolla. Eero Haukiala kertoo: Olin nähnyt erään jenkkisotilaan heittävän kyljen kohdalta. Kun heikohko kyynärpääni tavallisesti kipeytyi, niin ajattelin amerikkalaisen heittoa katsellessani, ettenköhän voisi sitä soveltaa itseeni. Kävihän se ja kyynärpääni kesti. En kylläkään ryhtynyt heittämään kyljeltä, vaan lonkalta, mutta sillä säästi turhat käsivedot ja vartalonkierrot. Pallo lähtee tosin oudosta kohtaa ettei sitä kaikki pesävahdit harjoittelematta koppaa. Aikaa siinä voittaa, joten ihmettelen, etteivät sitä toiset pelaajat huomattavammin ole ryhtyneet harjoittelemaan. Aaro Kivilinna Tauno Aho (09-68) Edustusjoukkueessa ja 31-33, Loukkaantui v.33 räjähdysonnettomuudessa, menetti kätensä ja joutui lopettamaan pesäpallouransa. Pelasi takakentällä varavahtina tai kopparina, 1 Suomen mestaruus 27, 1 itä-länsi ottelu 32. Valittiin ensimmäiseen mestarit-muu Suomi otteluun koppariksi v.32. Unto Turpeinen (?-44 auto-onnettomuudessa) Eero Haukiala Pelasi edustusjoukkueessa 28-29, 31-36, yksi Suomen mestaruus 36, 2 itä-länsi ottelua 34 ja 35. Pelasi aluksi varavahtina, myöhemmin 1-pesää. Hyvä rajalyöjä ja reagointivarma etukenttäpelaaja. HPL:n johtokunnan jäsen Tarmo Tapani Turpeinen ( lento-onnettomuudessa Laatokalla) Ilmavoimien kersantti. Pelasi HPL:ssä 28-29, Joko etukentällä tai polttolinjalla. Siirtyi 34 Kuusankosken Vetoon. Tauno Aho Tarmo Turpeinen Unto Turpeinen
36 Leo Haakon Hannula ( ) Pepe Pelasi HPL:ssä 2 kautta Ulottuva 2-vahti ja tarkka sijoituslyöjä. Seitsemän Suomen mestaruutta: 34 (HPL), 35 ja 37 (KVeto), (LMV), lyöjäkuningas 48, 11 Itä-Länsi ottelua, joista 2 HPL:n riveissä. Seurat: Kymintehtaan Urheiluseura, HPL, Kuusankosken Veto, Kouvolan Pallonlyöjät, 45 Kuusankosken Veto, Lahden Mailaveikot, 55 Kouvolan Pallonlyöjät, 56 Lahden Mailaveikot, Renkomäen Mailapojat, Heinolan Mailapojat, sen jälkeen vielä maakuntasarjassa Lammin Lujassa. Erik Olavi Haru (Hammaren vuoteen 34) ( ) Erkki Everstiluutnantti. HPL:n tunnettu lukkari 30-luvulla. Pelasi edustusjoukkueessa Yksi Suomen mestaruus 34. Armeijan pesäpallomestaruus 31, HPL:n puheenjohtaja 37, johtukunnan jäsen 33-40, HPL:n kultainen ansiomerkki ja kunniajäsen. PPL:n varapuheenjohtaja PPL:n johtokunnan jäsen. Toimi PPL: n kilpailuvaliokunnan, työvaliokunnan ja koulutu- ja järjestövaliokunnan puheenjohtajana. Hänelle myönnettiin Urheilun hopeinen ansioristi. Sai PPL:n kultaisen ansiomerkin no. 12. Juho Olavi Helo ( Impilahden Syskyjärvi) Lakitieteen yo. Pelasi edustusjoukkueessa 30-36, Kovaheittoinen koppari. Kaksi Suomen mestaruutta v. 34 ja 38. Kaksi Itä-Länsi ottelu. Kaatui sodassa. Leo Hannula Kauko Viktor Nissinen ( ) Pelasi edustusjoukkueessa 32-37, 39 yleensä varavahtina. Suomen mestaruus v. 34. Neljä Itä-Länsi ottelua. HPL:n johtokunnan jäsen Osmo Antero Kivi ( Summa) Upseeri. Pelasi edustusjoukkueessa Ulkopelipaikat sieppari ja 2-vahti. Kaksi Suomen mestaruutta v. 34 ja 38. Yksi Itä-Länsi ottelu. Kaatui sodassa. Onni Vainio ( ) Yhteiskuntatieteiden maisteri, pankinjohtaja. Pelasi edustusjoukkueessa 36-43, Ulkopelipaikka 2-vahti. Suomen mestaruus v. 38. Neljä Itä-Länsi ottelua. Pelasi aiemmin Helsingin Kullervossa. Ensio Vuorinen ( ) Janne Pelasi edustusjoukkueessa 37-43, Ulkopelipaikka lukkari. Yksi Suomen mestaruus v. 38. Yksi Itä-Länsi ottelu. HPL:n johtokunnan jäsen 48. Aiemmat seurat Helsingin Kisa-Toverit ja Pallo-Toverit. Siirtyi v. 49 Vaasan Mailaan. Sakari Vuorisalo myöh. Kolari ( ) Arkkitehti. Pelasi edustusjoukkueessa 37-39, 41, Ulkopelipaikkana varavahti. Suomen mestaruus v. 38. Laati aikoinaan suunnitelman Kaisaniemen pesäpallostadionista 70-luvun alussa. Erik Haru Olavi Helo Kauko Nissinen Osmo Kivi
37 Arkkitehti Sakari Vuorisalo ja Topi Venäläinen Pesäpallosatadionin pienoismallin äärellä joskus 70-luvun alussa Anders Gustaf Hartala (Hedberg v. 35 asti) ( ) Gösta, Juta Pelasi HPL:n edustusjoukkueessa vuosina Sitä ennen Viipurin Pallonlyöjissä (VPL) Kaksi Suomen mestaruutta 28 (VPL) ja 38 (HPL). Hartala on kaikkien aikojen nuorin pesäpallon miesten Suomen mestaruuden voittanut pelaaja. Hän oli vasta 15-vuotias, kun voitti Viipurin Pallonlyöjien paidassa Suomen mestaruuden. Pelasi takakentällä. Kolme Itä-Länsi ottelua VPL:n riveissä. Pelasi muun Suomen joukkueessa 32. Menetti sodassa molemmat jalkansa. Kaarle Henrik Pentti (* ) Kai Shellin operatiivinen johtaja, Neste Oy:n varatoimitusjohtaja, Lemminkäinen Oy:n hallituksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri, kadettikoulu, majuri evp. HPL:n edustusjoukkueessa 38-41, 43, 45-47, etukenttäpelaaja. Suomen mestaruus Itä-Länsi ottelu 43. Kolme ikämiesten Suomen mestaruutta. HPL:n johtokunnassa 37. Pelasi pääsarjatasolla jääkiekkoa ja koripalloa sekä lisäksi jalkapalloa ja maahockeyta. Onni Vainio Ensio Vuorinen Gösta Hartala Kaarle Kai Pentti
38 Olli Veikko Sakari Pekkala ( auto-onnettomuudessa) Pääministeri Mauno Pekkalan poika. (Pekkalan hallitus istui ) Olli Pekkala pelasi HPL:ssä 41-42, Lukkari. Valittiin 47 Suurkisojen Lännen joukkueeseen. Samana vuonna pelasi pesäpalloliiton lukkarina PPL-TUL liitto-ottelussa. Lukkarina aikanaan myös H:gin oppikoulucupin voittaneessa Normaalilyseon joukkueessa v.41. Alpo Savolainen (*9.9.17) Pelasi HPL:ssä 47. Pelasi sitä ennen Helsingin Kisa-Tovereissa TUL:n sarjoissa. Juoksi Helsingin Stadionilla metrin Suomen ennätyksen 10,7. Aika pysyi stadionin ennätyksenä 15 vuotta. Oli Antwerpenin vuoden 37 työläisolympiakisojen paras pikajuoksija, voitti 100 metriä ja sijoittui 200 metrillä toiseksi. Viisinkertainen TUL:n mestari 100 ja 200 metrillä vuosina Niilo Einar Tarvajärvi ( ) Tarva Kamarineuvos, radio- ja televisiotoimittaja, majuri, kansanedustaja. Pelasi HPL:ssä vuosina 47-48, polttolinjalla tai takakentällä. Yksi Itä-Länsi ottelu. Suomi-Eesti maaottelu v. 34. Tarvajärven suosittu radio-ohjelma Tervetuloa aamukahville päättyi aina Tarvan sanoihin Ylös, ulos ja lenkille. Kun Hesperian pesäpallokentälle rakennettiin Finlandiatalo, Tarva omisti uudesta Finlandia talosta lähetetyn ohjelman edesmenneelle maineikkalle pesäpallopyhätölle. Pelasi vuosina Keravan KooPeessa ja vuoden 41 Haminan Palloilijoissa Olli Pekkala Klaus Karvonen ( ) Klasu Voimistelunopettaja. Pelasi HPL:ssä kauden 46. Sitä ennen vuodesta 27 Riihimäellä. Välillä yhden kauden 37 Pankakosken Tehtaan Urheilijoissa. Valittiin 5 kertaa Itä-Länsi otteluun 32-33, Klaus Karvonen Onni Olavi Rantala ( ) Turun yliopiston yleisen valtio-opin apulaisprofessori. Pelasi HPL:ssä Sitä ennen Loimaan Palloilijoissa Itä-Länsi otteluun hänet valittiin viidesti ja 45. Pelasi yleensä varavahtina. Hän haavoittui Tali-Ihantalan taisteluissa ja menetti oikean silmänsä. Väitteli valtiotieteen tohtoriksi 56. Tunnettiin lennokastyylisenä luennoitsijana, joka keräsi kuulijoita yli tiedekuntarajojen. Sotilasarvoltaan majuri. Onni Rantala Jaakko Johannes Kilpi (*9.4.07) HPL:n puheenjohtaja Pelasi Toijalan Vauhdissa ja 30. Välillä yhden vuoden 29 Loimaalla. Toijalan Pallo-Veikkojen perustajajäsen 30, sihteeri ja puheenjohtaja Useita Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin mestaruuksia Toijalan suojeluskunnan riveissä. SVUL:n Hämeen piirin pesäpallojaoston puheenjohtaja ja PPL:n johtokunnan ja sääntövaliokunnan jäsen. PPL:n aluevalmentaja. Itä-Länsi-ottelun tuomari 43, mestaruussarjatuomari. Toijalan Sanomien avustaja Jonas Leo Adolf Konto (Gustafsson) HPL:n puheenjohtaja 39-45, Pelasi HPL:n nuorten joukkueessa 26-28, silloin vielä nimellä Gustafsson. Yksi nuorten Suomen mestaruus 27. Pronssimitali Helsingin Olympiakisoissa purjehduksessa 6 metrin R-luokassa Ralia nimisellä veneellä. Hän oli yksi 5-henkisen miehistön jäsenistä. Jaakko Kilpi Jonas Konto
39 HPL pelaajaluettelo Vilho Osola -'Ville' Väinö Hovila Gustaf Palamaa (Palmros) -'Kustu' Armas Palamaa (Palmros) -'Ammi' Väinö Kinnunen Edvin Jokinen Armas Saarinen Ville Lihto (Lindström) Urho Veneskoski Aarne Taiminen Yrjö Lehmussaari A Söderman Yrjö Koskinen -'Yrkkä' Tre Tre HP HP Lauri Tamminen Evert Taipale Niilo Mikkola '' Artturi Kontio Erik Salin -'Salkkari' Eino Kajaste Veikko Tuominen -'Vege' H Heino Tauno Aho Tarmo Turpeinen (lento-onnett.) Unto Turpeinen -44 Eino Vuorisalo Olavi Niemi Finell Aaro Kivilinna -'Kaapo' (kaatui) Berg Jorma Matiskainen Markkanen Tammisalo Olavi Helo (kaatui) Roini Kolehmainen Masa Malmström Roos KVeto Leo Hannula -'Pepe' Eero Haukiala (Henriksson) Erik Haru (Hammaren) Kauko Nissinen M Laaksonen Ky US KVeto Jonas Konto (Gustafsson) Osmo Kivi (kaatui) Veijo Nordlund Poutiainen Martti Koivistoinen Mauno Maristo
40 HPL pelaajaluettelo Vilho Eskelinen -'Ville' A Seppälä Neramo Lyly Ensio Vuorinen -'Janne' HKT PT VM Aalto PT E Heikkilä Nieminen Vesikari Sakari Vuorisalo Martti Lentilä Hyvärinen Gustaf Hartala (Hedberg) -'Gösta, Juta' Kaarle Pentti -'Kai' Linkomo VPL Poju Antsalo (Andersson) VPL Heldan Toivio Lasse Hupa Esa Mantere Kalevi Ihalainen -'Kallari' PT PT Ismail Neuman Onni Vainio Haukat Haukat Haukat Janhunen -'Ape' Heikki Ruusunen Jyrkämö Olli Pekkala auto-onn Esko Salminen PT PT Ville Järvinen PT PT Vennervirta Vuoristo Manner Joar Mattlin Kaarlo Haikarainen Nurminen Björn Boström -'Busa' 25?- Heikki Nieminen Yrjö Saarto -'Ykä' Niilo Räisänen Kiri Kiri Esko? Perho LP Inkinen Aro Hurme Ikonen Olavi? Kanerva Keinänen Söderlund Laakkonen Joutamo Kujala
41 HPL pelaajaluettelo Sauramo Kurkela Eiranto Timo Vainonen -'Timi' TU Alpo Savolainen Aarne Haukiala Vilho Hänninen Klaus Karvonen -'Klasu' Niilo Tarvajärvi -'Tarva' Onni Rantala Koo- Pee LMV LMV Koo- Pee Koo- Pee Koo- Pee Koo- Pee RPL RPL HP LP Pu Mu Leo Vuolio Yrjö Heino Nils Nikander -'Nisse' Pentti Ollinen Kyösti Rainila Haukat Haukat Haukat Erkki Mäkinen Kaino Aho Matti Honkavaara Juhani Lappi -'Jussi' Tauno Marjala Harsunen Ossi HerU Mikkola Markku Eero Hätälä Haukat Haukat Haru Heikki Jordan Seppo 41- Lehtonen Ilkka 42- Lehtonen Matti Parkkari Juhani -'Jussi' Parkkari Reijo Riskala Kari Sipola Seppo 43- Vellonen Pauli 43- HerU HerU Väisänen Kalevi/Arvo Kyöstilä Tapio 40- Eklund Onni Pohjola Vesa Pukki Henrik 40- Haaparanta Mikko Väisänen Raimo Heikki Haru Väisänen Olavi Nirkko Arvi Savolainen Seppo Laine Martti 42- Kuntijärvi Veikko 41- Finnilä Antti Siivonen Taisto Parkkari Hannu Sipola Pekka PT PT
42 HPL:n joukkueet vuosittain miehet miehet A B C D naiset vuosi 1 sij 2 Ikäm pojat pojat pojat pojat 1 Yht jäseniä piirin mestaruudet =Suomen mestaruus 21 SMk 1 22 SMk aktiivijäsentä ja 6 harjoittelijaa 23 SMk SMk SMk SMk 1. 2 Perustetaan poika- ja naisosasto 27 SMk SMk M pm 29 SMk M pm Ville Osola ja Lauri Pihkala kunniajäseniksi 30 SMk M Bpm 31 B-s 4 98 M pm 32 B-s N pm 33 SS L-2. B-s N pm Ap pm 34 SS 1. B-s Ap pm ja M Bpm 35 SS L-2. B-s M pm Ap pm, HPL II voitti Hopeapallokilpailun 36 SS L-2. B-s M Bpm ja Ap pm 37 SS L-2. B-s Ikämiesten pm 38 SS 1. B-s M pm ikämiesten pm 39 SS SS 2. 2 M pm 41 SS M pm 42 SoS SoS ei kilpailutoimintaa 45 SM SM SM SM 12. mk 3 90 Ap pm 49 ssa 2. perus ssa 2. välis mk 2. perus ei kilpailutoimintaa ei tietoja kilpailutoiminnasta ei tietoja kilpailutoiminnasta ei kilpailutoimintaa ei kilpailutoimintaa mk miehet nousivat suomensarjaan 61 ssa Dp pm 62 ssa Cp pm 63 mk mk Bp pm 65 mk junioreilla ei kilpailutoimintaa 66 mk 6. 1 junioreilla ei kilpailutoimintaa 67 piiris 1 68 piiris piirisarjan voitto ei kilpailutoimintaa 70 piiris piiris 1 60 piirisarjan voitto 72 piiris 1 piirisarjan voitto 73 piiris ei kilpailutoimintaa Yht M pm, 3 MB pm, 2 Ikäm pm, 2 N pm 5 Ap pm, 1 Bp pm, 1 Cp pm, 1 Dp pm 47 kautta kilpailutoimintaa
43 Käytettyjä lyhenteitä L lukkari HIFK Helsinfors Idrottsförening Kamraterna s sieppari HMP Heinolan Mailapojat 1v 1-vahti HNMKY Helsingin NMKY 2v 2-vahti HP Haminan Palloilijat p polttaja HPK Hämeenlinnan Pallokerho 3v 3-vahti Hukat Hukat, Hki 2va 2 vara IdänpT Idänpään Toive 3va 3 vara J:kylän Pall Jyväskylän Palloilijat k koppari JoPS Joensuun Palloseura Jyskyt Jyväskylän seminaarin joukkue juoksulista, punainen numero = aloitti sisällä JärvPalo Järvenpään Palo KeTo Keravan Toverit Hki Helsinki KeurKis Keuruun Kisailijat Tre Tampere KIF Kronohagens Idrottsförening H:linna Hämeenlinna Kiri Jyväskylän kiri J:kylä Jyväskylä KooPee Keravan Palloseura Koo-Pee Vehkal Vehkalahti KoPe Kori- ja Pesäpalloilijat, Hki Riihim Riihimäki KPK Keravan Pallokerho Viip Viipuri KPL Kouvaolan Pallonlyöjät Järvenp Järvenpää KuPu Kuusankosken Puhti Hesp Hesperian kenttä KVeto Kuusankosken Veto Kaisan Kaisaniemen kenttä KyUS Kymintehtaan Urheiluseura Eläint Eläintarhan kenttä Lahd sk Lahden Suojeluskunta pk Pallokenttä Laitila Laitilan Jyske LaKo Lahden Koripalloilijat SM SMk Suomen Mestaruuskilpailu LMV Lahden Mailaveikot SS Suursarja LP Loimaan Palloilijat SoS Valtakunnan sotasarja LrTU Lappeenrannan Työväen Urheilijat SM SM-sarja 45- LUM Lappeenrannan Urheilu-Miehet jsm nuorten Suomen Mestaruus MaaSK Maasotakoulu, Hki B-s B-sarja MyKV Myllykosken Kilpa-Veikot A kars A-sarjan karsinnat OkuP Outokummun Partio na SM naisten Suomen Mestaruus OrimJ Orimattilan Jymy ssa Suomen sarja OsVa Osasto Viisi a mk maakuntasarja PePe Pesä-Peikot, Tre sk suojeluskunta Pesä-Pojat Pesä-Pojat (Puna-Mustien kakkosjoukkue), Hki pm piirinmestaruuskilpailut Pesätov Lahden Pesä-Toverit N pm Naisten piirin mestaruus PolytUS Polyteknikkojen Urheiluseura M Bpm Miesten B-sarjan piirin mestaruus PT Pallo-Toverit, Hki Ap pm A-poikien piirin mestaruus PuMu Puna-Mustat, Hki Pyrkivä Riihimäen Pyrkivä mailak Helsingin Mailakilpailut RMP Renkomäen Mailapojat pmaila Helsingin pikku mailakilpailut RPL Riihimäen Pallonlyöjät nmalja Nuorten Malja RPS Riihimäen Palloseura yst ystävyysottelu RU Rauman Urheilijat maaott maaottelu Salon V Salon Viesti Suurk Suurkisat 47 SMJ Seinäjoen Maila-Jussit Hmalja Hämeen malja 29 SPS Sortavalan Palloseura SPS Sortavalan Palloseura E-Häme Etelä-Hämeen suojeluskuntapiiri SuomenlU Suomenlinnan Urheilijat P-Häme Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiiri SUsk Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat E-Pohjanm Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiiri SVK Suomen Valkoinen Kaarti P-Uusimaa Pohjois-Uusimaan suojeluskuntapiiri Tahko Hyvinkään Tahko NylSödra Nylands Södran suojeluskuntapiiri TamMP Tampereen Mailapojat P-Savo Pohjois-Savon suojeluskuntapiiri TervUS Tervakosken Voimistelu- ja Urheiluseura TMP Työväen Mailapojat, Hki seurat Toij Vauhti Toijalan Vauhti BK Bobollsklubben, Hki TP Tampereen Pyrintö EIsku Elannon Isku (Helsingin Isku) TPL Työväen Pallonlyöjät EK Enson Kisailijat TPV Toijalan Palloveikot E-Pohjanm PV Etelä-Pohjanmaan Palloveikot Treen Rykm Tampereen Rykmentti ESK Etelä-Saimaan Kisa TU Tainionkosken Urheilijat Eteläiset Helsingin Eteläiset TuTo Turun Toverit FA Forssan Alku Vanaja Vanajan Paukku HaPo Haminan Ponteva VarkU Varkauden Urheilijat HarVo Hartolan Voima Vimp sk Vimpelin Suojeluskunta Haukat Katajanokan Haukat, Hki ViVe Vimpelin Veto HeiP-47 Heinolan Pallo-47 VKV Viipurin Kisa-Veikot HelsMT Helsingin Mailatytöt VL Valtion Lentokonetehdas, Tre HelsPV Helsingin Poliisi-Voimailijat VPL Viipurin Pallonlyöjät HelsTo Helsingin Toverit YY Ypäjän Yllätys HelsUP Helsingin Urheilupojat Pääasialliset lähteet arkistot ja HPL:n arkisto avustaneet Jussi Parkkari kirjastot Suomen Urheiluarkisto henkilöt: Kyösti Rainila Suomen Urheilukirjasto Senni Haukiala Suomen Pesäpalloliitto Kaarlo Haikarainen Suomen Urheilumuseo Pentti Paavola Matti Salmisen vuosikirjat Ari Konto Vesa Mustosen nettisivusto Kari Riskala Kalevi Äijälä Lehdet Laaka Ann-Mari Haru Kiri Helsingin Sanomat Uusi Suomi Suomen Urheilulehti useita paikallislehtiä Suuret kiitokset lausumme Heikki Harun leskelle Ann-Mari Harulle, joka luovutti laajan HPL:n aineiston käyttööme. Aineisto käsitti mm. valokuvakansion 20-luvulta. vuosikertomukset, ottelupöytäkirjoja, vuosikokousten pöytäkirjoja, jäsenluettelo ja paljon muuta seuran toimintaan liittyneitä papereita. Koko aineisto luovutetaan tämän projektin jälkeen Suomen Urheiluarkistoon.
44 Matkalla Haminaan vuonna 27 heinäkuussa. Vaunun takasillalta on tunnistettavissa ainakin Yrjö Koskinen, Erik Salin, Niilo Mikkola ja Ville Lindström. (kuva HPL:n arkisto)
1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa
1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa Lahdessa. Pekka Tiilikainen pelasi Pallo.-Tovereissa kaksikymmentä-luvun lopulla. Ulkopelipaikka oli kolmospesä.
NAISTEN FINAALIT 2015
NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä
KPL nuorten Suomen mestari v.1933
KPL nuorten Suomen mestari v.1933 Vasemmalta huoltaja O.Pätäri, Viljo Lustig (myöh Luhtama) (L), Erkki Laurila (2v), Osmo Leino (s), Yrjö Breyer (myöh. Perinne) (p), Risto Halme (2va), Erkki Kiuru (3v),
MIESTEN FINAALIT 2011
MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo
NAISTEN FINAALIT 2014
NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä
MIESTEN FINAALIT 2009
MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä
HP ensimmäinen Suomen mestaruus v.1939
HP ensimmäinen Suomen mestaruus v.1939 Vasemmalta: Sakari Mäkelä (2va), Onni Paavola (p), Oiva Paavola (3v), Eero Salisma (L), Heikki Korttila (s), Olli Saressalo (k), Mauri Mäkelä (2v), Lauri Toikka (3v),
* Sippola KL 0-1 KL 2-3 KL 1-2. Scup KPL YHT Pörssi: 1592 pist
Pertti Lonka * 14.1.1943 Sippola k 10.4.2015 Loviisa 8 ottelua 4 istö ott 5 SM-kultaa 1 SM hopea 2 SM-pronssia 2x vuoden lukkari (1968, 1976) 2 Suomen Cup voittoa KPL-legenda no 4 kasvattajaseura Saveron
Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta
Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta Rajamäen Rykmentti, Nurmijärvi Pelipaita 1950-luvulta Kankaantaan Kisa, Nokia Pelipaita maakuntasarjasta1950-luvulta Jyväskylän
Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj PPL:n puheenjohtaja 1933,
Ville Osola SVUL:n pesäpallojaoston pj. 1925-1930 Palloliiton pesäpallojaoston pj. 1922-1924 Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj. 1930-1931 PPL:n puheenjohtaja 1933, 1950-1955
MIESTEN FINAALIT 2012
MIESTEN FINAALIT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 02.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 08.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 09.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo
Pesäpallon Suursarja 1931-39
Pesäpallon Suursarja 1931-39 Viipurin Pallonlyöjät ja Pankakosken Tehtaan Urheilijat kohtasivat Viipurin keskuskentällä suursarjaottelussa 17.5.1937. Martti "Masa" Hakola syöttää, Pankakosken Erkki Karaksela
Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25
Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 no 21 Ilpo Kytösalmi no 22 Pekka Pelto,mäki no 23 Tuula Salonen no 24 Seppo Uusi-Oukari no 25 Olli Veijola Uudet jäsenet saavat kunniakirjansa Seinäjoella 19.7.
MIESTEN FINAALIT 2016
MIESTEN FINAALIT 2016 Otteluohjelma la 10.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy su 11.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto la 17.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy tarvittaessa su
Kouvolan Pallonlyöjät per
Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden
Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä
Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani
* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala
PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan
Pallo-Toverit, Helsinki Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta
Pallo-Toverit, Helsinki Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta Lahden Mailaveikot Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta Jyväskylän Kiri Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta Katajanokan Haukat,
Loimaan Palloilijat 1950-1952 1
Loimaan Palloilijat 1950-1952 1 1949 mestaruussarjakarsinnat Vuonna 1949 syyskuussa Loimaan Palloilijoilla oli takanaan voitokas Suomisarjakausi. Se ei ollut hävinnyt yhtään ottelua 10 joukkueisessa lounaislohkossa.
Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus
Jyrki Käki kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1994 Koria ei A-tasolle valittu 7 0 7 0 0 0 0 Helge
Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto
Juha Haikola kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1946 1982 Ylivieska A-tasolle valittu 15 13 1 1 Erkki Koivisto
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.
KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966
KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 Takarivissä vasemmalta. Esko Halonen (vai) Matti Lautala (2v) Anssi Vesala (3p) Ilkka Kauppinen (3k) Antero Vatto (2p) Timo Raussi (pelinjoht) Alarivissä vasemmalta.
Alkuperäinen Itä Länsi jako vuonna 1932
Alkuperäinen Itä Länsi jako vuonna 1932 Kuka keksi Itä Maajoukkue - Lahden Mailaveikot 29.5.1932 Vuoden 1931 Suomen mestari Lahden Mailaveikot haastoi voimiensa tunnossa vastaansa koko muun Suomen parhaimmiston.
Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013
Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;
Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen
Pekka Salovaara kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1957 1989 Kouvola A-tasolle valittu 13 10 2 0 1 0 0
Sota-ajan pesäpallosarjat 1940-44
Sota-ajan pesäpallosarjat 1940-44 Kouvolan Pallonlyöjät vuonna 1943 vierailulla Helsingissä. Takana vasemmalla Leo Hannula,??, Mauri Erämö,??, Kalervo Markkanen,??. Edessä vasemmalla Erkki Kiuru, Toivo
Miesten Superpesis 2012
Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2014 Yhteensä 22 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden
Muita lajeja Inkeroisten Terhossa kautta aikain
1914 Muita lajeja Inkeroisten Terhossa kautta aikain VOIMAILULAJIT Voimailun ohjaajat 1939 Pälli, Pehkonen, T.Leppänen ja A.Sippu Voimailun ohjaajat 1941 Pälli, Pehkonen ja A.Sippu PAINI 1937 otettiin
C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.
28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä
POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI
1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,
Pesäpallon Suomen mestaruuskilpailut 1922-30
Pesäpallon Suomen mestaruuskilpailut 1922-30 Loppuottelu Suomen mestaruudesta 19. syyskuuta 1926 Pallokentällä Helsingissä. Vastakkain ovat Helsingin Pallonlyöjät ja Pallo-Toverit. Vasemmalla PT:n lukkari
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit 50 kg 66.5 kg 1. Uuno Tuovinen Kouvolan Pojat 1. Erkki Mela Talikkalan Toverit 2. Ossi Mäki Tampereen Yritys 2. Usko Ronkanen Hki Työväen
Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3
Leirit 2012 Alueleiri Ulvilassa PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 D-tytöt päätyivät alkulohkonsa toiselle sijalle voittaen kaikki muut ottelunsa, mutta häviten niukasti Fera
Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf
Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf HARRASTELENTOP._2015-16_taulukko_2.11.-15.pdf tiistaina 4.8.2015 pelattiin Parkanon pesäpallon
MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012
MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe su 02.09. klo 16.00 Raahe - Joensuu tarvittaessa la 08.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2015 Yhteensä 23 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden
Itä: 020 002 0 Länsi: 134 020 1
1932 Hesperia : 020 002 0 : 134 020 1 1. - 4-11 pvm; 2.10. kenttä: Hesperia Helsinki katsojia 2000 tuomari Vilho Nordström (Viipuri) syötönvalvoja Vilho Lindström avausheitto professori Lauri Pihkala joukkueen
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 4.3.2017 23:38 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.4.2017 0:10 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT
Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen
Raimo Merivalo kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä 1972 Hämeenlinna A-tasolle valittu 8 8 Paavo Salonen 4,
OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä
OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä su 10.5.1987 Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit
klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella
14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT
, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky
21. -22.10.1950, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky 1. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 2. Aarre Nieminen Popinniemen Ponnistus 3. Aukusti Hakola Hallan Visa
Bobollklubb. Kiffenin pesäpallojaoston osanottoilmoitus vuoden 1929 Helsingin Mailakilpailuihin. Helsingfors Bobollklubb. Lyhenne
Bobollklubb Kiffen osallistui vuosina 1929 ja 1930 pesäpallon miesten SMkilpailuihin. Seuran perinteitä jatkoi vuodesta 1932 lähtien ruotsinkielinen pesäpallon erikoisseura Bobollsklubb. Helsingfors Bobollklubb
17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot
17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot kärpässarja 56 kg 1. Antti Halonen Viipurin Voimailijat 2. Erkki Johansson Sunilan Sisu 3. Esko Heinonen Lapuan Työväen
Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen
7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n
, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti
12. - 13.3.1955, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 1. Reijo Nykänen Varkauden Tarmo 2. Kauko Tolvanen Tainiokosken Tähti 3. Heikki Hakola Kotkan Painimiehet 1. Matti Rantala Vaasan
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2010-2011 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING
Eero Vilevaara - pesäpallolegenda Loimaalta
Eero Vilevaara - pesäpallolegenda Loimaalta Vuosi 1950 oli Eero Vilevaaran läpilyöntivuosi. Loimaan Palloilijat oli noussut mestaruussarjaan kolmen vuovuosi 1950 oli Eero Vilevaaran läpilyöntivuosi. Loimaan
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa
Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013
Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 12.12.2016 14:32 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING
OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo
OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo su 6.5.1979 Hyvinkään Tahko - Kiteen Urheilijat 9-5 2622
Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013
Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat
Kauden avaustilaisuus 06.05.2014
Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.
Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat
Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 - yhteinen tarkoittaa yhteissarjaa Uudenmaan piirin joukkueiden kanssa - piireittäin tarkoittaa että kummallakin piirillä omat sisäiset sarjansa POJAT KEVÄT KILPASARJAKARSINTA
NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)
NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan
Haminan Pesis. Pesis. Perustettu 2004 Seuran värit Ylin sarjataso. Ykkössarja
Haminan Pesis Haminan Pesis toimi vuosina 2004 2007. Seura pelasi miesten ykkössarjassa vuosina 2005 2007. Haminan Palloilijat vastasivat vuoteen 2003 asti ja vuodesta 2008 eteenpäin Haminan miesten edustuspesäpallosta.
Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )
Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 7.12.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Manse PP, Tampere - Pesäkarhut, Pori Ti 9.5. Kirittäret, Jyväskylä - Oulun Lipottaret 18.00
MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA
MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven
MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.
Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä
RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656
RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 8.5.1994 Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 Hannu Kokkala Pekka Haapalainen su 8.5.1994 Kankaanpään
Pe 19.12. 1947 KalPa ErÄveikot (normaalia lyhyempi peliaika). Peli ei lainkaan hassumpaa.
1947-1948 JÄÄkiekosta kiinnostuneille neuvontatilaisuus Lyseolla ke 24.9.1947 Pe 26.9.1947 JÄÄkiekko saa kannatusta Kuopiossa. Savo ti 21.10.1947 JÄÄkiekkorata Kuopioon. JÄÄkiekon olympialeiri Kuopiossa
NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012
NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka
MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ************************************************************************
MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ** 1979 RUNKOSARJAN JÄLKEISET JATKO-OTTELUT OHJELMAAN Miesten Superpesiksen edeltäjän, SM-sarjan, ensimmäiset jatko-ottelut pelattiin tällä kaudella.
12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet
12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 1. Jussi Hakola Vaasan Voima-Veikot 2. Kalervo Jutila Lapuan Virkiä 3. Kaino Laitila Nokian Urheilijat 1. Pentti Koskela Helsingin Paini-Miehet 2. Väinö
MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.
Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä
Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa
Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta
Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A
Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &
NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden
Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa
Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Puh. 0500494220 4. Musta 12.5 Puh. 0445533820 5. PC Kasetti
Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki
Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä
Pelinjohtajien ranking
MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.
2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA
Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka
Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga
Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club
Vaasa, Voima-Veikot / Riihimäki, Voima-Veljet
14. - 16.10.1955 Vaasa, Voima-Veikot / Riihimäki, Voima-Veljet 1. Kauno Laitila Nokian Urheilijat 2. Lenni Viitala Vaajakosken Terä 3. Niilo Kinnunen Vaasan Voima-Veikot 1. Rauno Mäkinen Tampereen Poliisi-Urheilijat
