LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 109/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 185 Annettu julkipanon jälkeen 29.10.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ketolanlahden ja Annanaukon merialueelle sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Askainen Kainiemen Vesiosuuskunta HAKEMUS Suunnitelma Kainiemen Vesiosuuskunta on 14.7.2008 ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa vesijohdon rakentamiseen Ketolanlahden ja Annanaukon merialueelle sekä töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Askaisten kunnassa. Vesijohdon tarkoituksena on pääosin vapaa ajanasunnoiksi rakennettujen ja rakennettavien rakennusten vesihuollon järjestäminen. Vesijohto sijoitetaan Ketolanlahden ja Annanaukon merialueelle. Vesijohto liitetään Velkuan kunnan liitoskaivoon. Merialueella johto sijoitetaan rantaviivaa mukaillen noin 50 metrin etäisyydelle rannasta. Runkojohtoon liitetään rantakiinteistöjen liityntäjohdot. Rantakiinteistöjen omistajat toteuttavat omien liittymiensä rakentamisen. Putket upotetaan upotuspainoilla putkivalmistajan ohjeen mukaisesti. Upotuspainot (4,3 kg) asennetaan 2,5 metrin välein ja sidotaan yhteen nylon narulla siirtymisen estämiseksi. Vesijohto ja liittymäjohdot rakennetaan 63 PELM ja 40 PELM putkista. Liittymäjohtojen rantautumiskohdissa putket kaivetaan pohjaan noin 10 metrin matkalta. Runkojohdon rantautumiskohdassa putki kaivetaan pohjaan noin 50 metrin matkalta. Vesisyvyys johtolinjalla on 2 3,5 m. Vedenkorkeus suhteessa keskivedenkorkeuteen vaihtelee hankealueella +120 cm:n ja 60 cm:n välillä. Rakennusalueella ei sijaitse vesiliikenneväyliä. Työn toteutus syksyllä varmistaa sen, ettei linnustolle ja kalastolle aiheudu hankkeesta haittaa. Rantakiinteistöille aiheutuva haitta minimoidaan siten, että jokainen rantakiinteistön omistaja toteuttaa rantautumiskohdan kaivutyöt itse valitsemallaan tavalla. Hankkeesta ei ole haittaa alueen virkistyskäytölle.
HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 2 Hakija on pyytänyt lupaa aloittaa työt ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Kahden rakenteilla olevan ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetun huvilan ja muidenkin talviasuttavien huviloiden vesihuollon turvaamiseksi on tarpeen aloittaa hanke mahdollisimman nopeasti. Toteutuksesta ei aiheudu pysyvää eikä tilapäistä haittaa muille vesien käyttömuodoille tai luonnolle. Mikäli lupa evättäisiin tai lupaehtoja muutettaisiin, olot voitaisiin palauttaa entisen veroisiksi vähäisin kustannuksin. Johtolinja rantautumiskohtineen sijaitsee Askaisten kunnan Kainun kylässä. Runkovesijohto rantautuu AA:n omistamalle kiinteistölle Pirttimäki RN:o 3:31. Vesijohdon liittymäjohtojen rantautumiskohdat sijaitsevat BB:n omistamalla kiinteistöllä Riihiranta RN:o 3:14, CC:n omistamalla kiinteistöllä Pohjatuuli RN:o 3:20, DD:n omistamalla kiinteistöllä Kotkanpesä RN:o 3:21, EE:n omistamalla kiinteistöllä Kesäkolo RN:o 3:22, FF:n omistamalla kiinteistöllä Telkänpesä RN:o 5:0, GG:n omistamalla kiinteistöllä Saijansola RN:o 4:33, HH:n omistamalla kiinteistöllä Lepäinen RN:o 4:10, II:n omistamalla kiinteistöllä Hirsilä RN:o 4:21, JJ:n omistamalla kiinteistöllä Suviniemi RN:o 4:9 sekä KK:n omistaman kiinteistön Kesäranta RN:o 4:8 ja LL:n omistaman kiinteistön Kesäranta I RN:o 4:16 välisellä rajalla. Rantautumiskiinteistöjen omistajat ovat antaneet hankkeelle suostumuksensa. Merialueella vesijohto kulkee Kainun kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:1. Vesialueen omistava Kainun kalastuskunta on antanut hankkeelle suostumuksensa. Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Askaisten kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 6.10.2008. Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET 1) Lounais Suomen ympäristökeskus on katsonut, että asiakohdan hanke ei loukkaa yleistä etua. Mikäli hankkeelle myönnetään lupa, ympäristökeskus on esittänyt, että putket painotetaan ja upotetaan riittävän syvälle, koska vesijohto on suunniteltu sijoitettavaksi vesialueelle virkistyskäytössä olevien tonttien eteen. Runkoputki tulee painottaa ja upottaa veneilyn vaatiman kulkusyvyyden alapuolelle vähintään tasoon MW 2,0 m. Putkien sijainti vesialueella tulee merkitä asianmukaisilla rantaan laitettavilla varoitustauluilla. Lisäksi ympäristökeskus on esittänyt, että hakija velvoitetaan ilmoittamaan töiden aloittamisesta ja hankkeen valmistumisesta kirjallisesti Lounais Suomen ympäristökeskukselle.
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU 3 2) Merenkulkulaitoksen Lounais Suomen väyläyksikkö on todennut, ettei se vastusta hanketta. Alueella ei ole virallisia väyliä, mutta alueella on yleisesti käytettyjä vesiliikennereittejä. Vesijohto tai sen asennukseen käytetyt painot eivät saa mataloittaa väyliä tai yleisesti käytettyjä vesiliikennereittejä. Asennustyön haitatessa vesiliikennettä asiasta on ilmoitettava väyläyksikölle ja kuulutuksin paikallislehtiin. Valmistuneesta hankkeesta on välittömästi toimitettava Merenkulkulaitoksen Lounais Suomen väyläyksikköön piirros tai karttaote, josta ilmenevät putken sijainnin koordinaatit. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Kainiemen Vesiosuuskunnalle luvan vesijohdon rakentamiseen Ketolanlahden ja Annanaukon merialueelle Askaisten kunnassa hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Johto on upotettava meren pohjaan suunnitelman mukaisesti. Siellä, missä vesisyvyys keskivedenkorkeudesta mitattuna on vähemmän kuin 2,0 m, johto painoineen on upotettava pohjan alapuolelle. Johto on painotettava siten, että se pysyy paikoillaan. 2) Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että merialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Jos työ tehdään merialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Johto rakenteineen on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 4) Johdon sijainti merialueella on merkittävä Merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 5) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 6) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 7) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kahden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa raukeaa.
4 8) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Askaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Lounais Suomen ympäristökeskukselle, Merenkulkulaitoksen Lounais Suomen väyläyksikölle sekä Askaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä vesijohdon lopullista sijaintia merialueella osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys vesijohdon merkintätavasta. Merenkulkulaitoksen Lounais Suomen väyläyksikölle toimitettavaan ilmoitukseen on liitettävä piirros tai karttaote, josta ilmenevät putken sijainnin koordinaatit. Perustelut Lainkohta Vesijohdon rakentaminen on tarpeen alueen vedensaannin turvaamiseksi, eikä se sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää Kainiemen Vesiosuuskunnalle luvan aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajien on ennen töihin ryhtymistä talletettava Länsi Suomen lääninhallitukseen 500 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan ehtojen muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Ympäristölupavirasto ottaa Lounais Suomen ympäristökeskuksen ja Merenkulkulaitoksen Lounais Suomen väyläyksikön muistutukset huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän päätöksen käsittelymaksu on 440 euroa Maksu on määrätty ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) ja sen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jukka Leinonen Liisa Selvenius Hurme Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt esittelijä Liisa Selvenius Hurme. LiS/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 28.11.2008. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, 00580 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: 020 610 121 (vaihde) telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8 16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.