SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus

Samankaltaiset tiedostot
Suomen ympäristökeskuksen julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään maksut.

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2006 N:o Laki. N:o Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Luettelo otsonikerrosta heikentävistä aineista, joihin asetusta sovelletaan

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2006 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 207

SISÄLLYS. N:o Ympäristöministeriön asetus. Suomen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2009

SISÄLLYS. N:o Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 826. Laki. painelaitelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta /2014 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta /2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

HE 253/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rakennuksen

Alkoholiyhtiön myymälän hyväksyminen 340 ei alennusta Luovutuspaikkalupa 340 ei alennusta Muu vähittäismyyntiä koskeva lupa 170 ei alennusta

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus

N:o Liite MAKSUTAULUKKO. Suoritteen enimmäismaksu, Perusmaksu, Lisämaksu. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksut 1.1.

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus. Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA

Sisäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta /2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta /2014 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. Energiaviraston maksullisista suoritteista

Sisäministeriön asetus

Perusturvalautakunta esityslistan liite

Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

N:o 1432/2006 Valtiovarainministeriön asetus. verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006

SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.

SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta

Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Ymp.ltk liite nro 1 22

This document was produced from (accessed 11 Dec 2012)

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 241. Laki. kansaneläkelain 53 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä helmikuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 778. Laki

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset vp- HE 359. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

SISÄLLYS. N:o Laki. vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2004

6 636/2013

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta...

SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta

Rekisteröintihakemus on hakijan tai hänen edustajansa allekirjoitettava ja siinä on esitettävä:

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunta hyväksynyt

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA ALKAEN

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o Asetus. N:o paineastia-asetuksen muuttamisesta

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

SISÄLLYS. N:o 88. Laki. eräiden Suomen ja Islannin välisen kauppa- ja merenkulkusopimuksen säännöksien hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta

SISÄLLYS. N:o 56. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen maksullisista suoritteista

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 2008 N:o 6 8. Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. N:o. maksullisista suoritteista

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA

Valtioneuvoston asetus

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2006 vp. Hallituksen esitys rakennuksen energiatehokkuutta koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. Energiamarkkinaviraston maksullisista suoritteista

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

SISÄLLYS. N:o 17. Valtiovarainministeriön asetus. verovuonna 2002 sovellettavista veronsaajaryhmien yhteisöveron jako-osuuksista

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Ympäristölupaviraston julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään kiinteä maksu

Päätös Nro 52/2010/1 Dnro ESAVI/138/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Kemikaalilaki muuttuu

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

SISÄLLYS. N:o 709. Asetus. poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2003 N:o 1239 1242 SISÄLLYS N:o Sivu 1239 Valtioneuvoston asetus otsonikerrosta heikentäviä aineita ja eräitä fluorihiilivetyjä sisältävien laitteiden huollosta sekä huoltotoimintaa ja jätehuoltoa suorittavien pätevyysvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta... 4239 1240 Ympäristöministeriön asetus Suomen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista... 4244 1241 Ympäristöministeriön asetus ympäristöministeriön maksullisista suoritteista... 4251 1242 Ympäristöministeriön asetus Valtion asuntorahaston maksullisista suoritteista... 4253 N:o 1239 Valtioneuvoston asetus otsonikerrosta heikentäviä aineita ja eräitä fluorihiilivetyjä sisältävien laitteiden huollosta sekä huoltotoimintaa ja jätehuoltoa suorittavien pätevyysvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2003 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti ympäristöministeriön esittelystä muutetaan otsonikerrosta heikentäviä aineita ja eräitä fluorihiilivetyjä sisältävien laitteiden huollosta sekä huoltotoimintaa ja jätehuoltoa suorittavien pätevyysvaatimuksista 5 päivänä joulukuuta 2001 annetun valtioneuvoston asetuksen (1187/2001) 8 :n 3 momentti ja 10 :n 1 momentti sekä liite 3 ja lisätään asetukseen uusi 4 a seuraavasti: 4a Kulkuvälineiden tai työkoneiden kylmälaitteiden huoltotoimintaa suorittavien pätevyysvaatimukset Jos toiminnanharjoittaja asentaa tai huoltaa kulkuvälineiden tai työkoneiden ilmastoinnin jäähdytyslaitteita taikka kulkuvälineisiin ja työkoneisiin kiinteästi asennettuja tai moottoriajoneuvoissa kuljetettavaksi tarkoitettuja kylmälaitteita, hänen pääasiallisessa palveluksessaan tulee olla vastuuhenkilö, joka täyttää tämän asetuksen liitteen 3 kohdan 5 a pätevyysvaatimukset. Vastuuhenkilön valvonnassa toimivan asennus- ja huoltohenkilöstön tulee täyttää liitteen 3 kohdan 5 b pätevyysvaatimukset. 8 Toiminnanharjoittajan ilmoitus toiminnasta Jos tässä asetuksessa tarkoitettua toimintaa on harjoitettu ennen tämän asetuksen voimaantuloa, 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta voidaan täydentää vuoden 2004 loppuun mennessä. Täydennettäessä ilmoitusta on osoitettava, että vastuuhenkilö täyttää tämän asetuksen liitteen 3 pätevyysvaatimukset. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2037/2000, EYVL N:o L 244, 29.9.2000, s. 1 190 2003 430301

4240 N:o 1239 10 Valvontaviranomaiset Tämän asetuksen vaatimuksia valvovat ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset valvontaviranomaiset. Tämän asetuksen 9 :n vaatimusten noudattamista valvovat lisäksi omalta osaltaan terveydensuojeluviranomaiset siltä osin kuin kyse on elintarvikkeiden säilytykseen käytetyistä kylmälaitteista. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004. Jos tämän asetuksen 4 a :n mukaisesta toiminnasta on tehty ilmoitus turvatekniikan keskukselle ennen tämän asetuksen voimaantuloa ja vastuuhenkilö sekä asennus- ja huoltohenkilökuntaan kuuluvat ovat täyttäneet asetuksen mukaiset pätevyysvaatimukset, toiminnanharjoittajan ei tarvitse tehdä toiminnasta uutta ilmoitusta. Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2003 Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam Hallitussihteeri Oili Rahnasto

N:o 1239 4241 LIITE 3 1. Kylmäalan pätevyysvaatimukset, yli 3 kiloa kylmäainetta sisältävät laitteet a) Vastuuhenkilön pätevyysvaatimukset: Pohjakoulutuksena jokin seuraavista i) kylmäalalle soveltuva vähintään teknikkotasoinen tutkinto, ii) kylmäalan erikoisammattitutkinto tai iii) kylmäalan ammattitutkinto. Työkokemuksena vaaditaan vähintään kahden vuoden työkokemus kylmäalalla. Vaadittavat osaamisalueet ovat i) kylmäalaan liittyvän työturvallisuus-, terveys- ja ympäristölainsäädännön tuntemus, ii) kylmäalan standardien tuntemus, iii) kylmäaineen käsittelyn tuntemus ja taidot (jäähdytysaineen käsittely, henkilökohtaiset suojaimet, vuotojen ehkäisy), iv) jäähdytystekniikan tuntemus (jäähdytysprosessi, jäähdytysnesteet, jäähdytysosat ja tarvikkeet, sähkö- ja valvontatoiminnat, ylläpito, korjaus, toimintakaaviot, jäähdytysjärjestelmät, lämpö- ja painelaskelmat, jäähdytysjärjestelmistä tulevan tiedon analysointi) sekä v) tiedot energiatehokkuudesta ja energiansäästöstä. Kylmäalalle soveltuvan vähintään teknikkotason tutkinnon suorittaneelta vaaditaan vain edellä mainittujen lainsäädäntöosien suorittamista. b) Asennus- ja huoltohenkilökunnan pätevyysvaatimukset Riittävän ammattitaitoiseksi tekemään itsenäisesti kylmäalan asennus- ja huoltotöitä sekä valvomaan niitä katsotaan henkilö, joka on suorittanut i) kylmäalan erikoisammattitutkinnon tai ammattitutkinnon, ii) kylmäalalle soveltuvan perustutkinnon tai vastaavan tai perustutkinnon osan taikka osat, joka sisältää tai jotka sisältävät 1 a kohdassa vaaditut osaamisalueet työturvallisuudesta, kylmäaineen käsittelystä, jäähdytystekniikasta ja energiatehokkuudesta ja sen jälkeen hankkinut vuoden työkokemuksen kyseisistä kylmäalan töistä taikka iii) hankkinut kolmen vuoden työkokemuksen kyseisistä kylmäalan töistä ja riittävät alan perustiedot sisältäen osaamisalueet työturvallisuudesta, kylmäaineen käsittelystä, jäähdytystekniikasta ja energiatehokkuudesta. 2. Kylmäalan pätevyysvaatimukset, enintään 3 kiloa kylmäainetta sisältävät laitteet a) Vastuuhenkilön pätevyysvaatimukset Pohjakoulutuksena jokin seuraavista: i) kotitalouskonealan erikoisammattitutkinto tai ammattitutkinto, ii) kiinteiden jäähdytys- tai ilmastointilaitteiden taikka lämpöpumppujen asennukseen ja huoltoon soveltuva erikoisammattitutkinto tai ammattitutkinto, iii) edellä mainittujen laitteiden asennukseen ja huoltoon soveltuva perustutkinto tai vastaava tutkinto. Lisäksi työkokemuksena vaaditaan vähintään vuoden työkokemusta kylmäalalta. Ilman edellä todettua pohjakoulutusta pätevyysvaatimuksen täyttäminen edellyttää vähintään kolmen vuoden työkokemusta oman alan töistä ja riittävät alan perustiedot sisältäen vaadittavissa osaamisalueissa mainitut asiat. Kiinteillä jäähdytys- tai ilmastointilaitteilla tarkoitetaan tässä muita kuin kohdassa 5 tarkoitettuja laitteita. Vaadittavat osaamisalueet ovat i) kylmäaineiden käsittely, tuntemus ja taidot (jäähdytysaineen käsittely, henkilökohtaiset suojaimet, vuotojen ehkäisy), ii) oman alan kylmäalaan liittyvän työturvallisuus-, terveys- ja ympäristölainsäädännön tuntemus sekä iii) perehtyneisyys työssä tarvittaviin laitteisiin ja oikeisiin työtapoihin.

4242 N:o 1239 b) Asennus- ja huoltohenkilökunnan pätevyysvaatimukset Riittävän ammattitaitoiseksi tekemään itsenäisesti oman alan asennus- ja huoltotöitä sekä valvomaan niitä katsotaan henkilö, joka on suorittanut i) kotitalouskonealan ammattitutkinnon tai kiinteiden jäähdytys- tai ilmastointilaitteiden taikka lämpöpumppujen asennukseen ja huoltoon soveltuvan ammattitutkinnon, ii) edellä mainittujen laitteiden asennukseen ja huoltoon soveltuvan perustutkinnon tai vastaavan tai perustutkinnon osan taikka osat, joka sisältää tai jotka sisältävät asianomaisten laitteiden toiminnan ja niiden korjaustoimenpiteiden tuntemuksen taikka iii) hankkinut vuoden työkokemuksen kyseisistä alan töistä ja riittävät alan perustiedot työturvallisuudesta ja kylmäaineen käsittelystä. Kiinteillä jäähdytys- tai ilmastointilaitteilla tarkoitetaan tässä muita kuin kohdassa 5 tarkoitettuja laitteita. 3. Sammutus- ja torjuntalaitteiden asennuksen ja huollon pätevyysvaatimukset Pätevyysvaatimuksena on vastaava pätevyysvaatimus kuin pelastustoimen laitteiden teknisistä vaatimuksista ja tuotteiden paloturvallisuudesta annetussa laissa (562/1999) säädetty pätevyys sammutuslaitteiden asennukseen ja huoltoon. 4. Jätteenkäsittely- ja hyödyntämisalan pätevyysvaatimukset Vastuuhenkilön pätevyysvaatimuksena on pohjakoulutuksena tekninen koulutus tai jäteasemanhoitajan peruskoulutus tai molemmat. Työkokemuksena vaaditaan vähintään kaksi vuotta työkokemusta teknisten laitteiden asennuksesta ja huollosta tai jätehuollosta. Vaadittavat tiedot ovat i) perehtyneisyys käsiteltävään laitetyyppiin, ii) perehtyneisyys työssä tarvittaviin laitteisiin ja oikeisiin työtapoihin, sekä iii) perehtyneisyys terveys-, turvallisuus- ja ympäristönsuojelumääräyksiin. 5. Kulkuvälineiden tai työkoneiden kylmälaitteiden asennuksen ja huollon pätevyysvaatimukset a) Vastuuhenkilön pätevyysvaatimukset Vastuuhenkilön pätevyysvaatimuksena on i) 1 2 kohdassa tarkoitettu vastuuhenkilön pätevyysvaatimus, ii) kulkuvälineen tai työkoneen huoltoon soveltuva, vähintään teknikko- tai työteknikkotasoinen tutkinto ja kahden vuoden työkokemus kyseisten kulkuvälineiden tai työkoneiden huollosta, iii) soveltuva autoalan erikoisammattitutkinto tai ammattitutkinto ja kahden vuoden työkokemus kyseisten kulkuvälineiden tai työkoneiden huollosta taikka iv) kulkuvälineiden tai työkoneiden asennukseen ja huoltoon liittyvä perustutkinto ja vähintään kolme vuotta kokemusta alan töistä. Ilman edellä todettua pohjakoulutusta pätevyysvaatimuksen täyttäminen edellyttää vähintään viiden vuoden työkokemusta alan töistä ja riittävät alan perustiedot sisältäen vaadittavissa osaamisalueissa mainitut asiat. Vaadittavat osaamisalueet ovat i) perehtyneisyys kyseiseen kylmä- tai ilmastointilaitetyyppiin, ii) perehtyneisyys työssä tarvittaviin laitteisiin ja oikeisiin työtapoihin, sekä iii) perehtyneisyys oman alan terveys-, turvallisuus- ja ympäristönsuojelumääräyksiin. Kulkuvälineen tai työkoneen kylmälaitteen valmistajan tai maahantuojan antama koulutus voidaan hyväksyä osaksi i-ii kohdassa vaadittujen osaamisalueiden mukaisen pätevyyden osoittamista.

N:o 1239 4243 b) Asennus- ja huoltohenkilökunnan pätevyysvaatimukset Riittävän ammattitaitoiseksi tekemään itsenäisesti oman alan asennus- ja huoltotöitä sekä valvomaan niitä katsotaan henkilö, jolla on i) 1 2 kohdassa tarkoitettu asennus- ja huoltohenkilökunnan pätevyys, ii) kulkuvälineen tai työkoneen huoltoon soveltuva ammattitutkinto tai perustutkinto taikka iii) vähintään vuoden työkokemus kyseisen kulkuvälineen tai työkoneen korjausalan töistä ja riittävät perustiedot työturvallisuudesta ja kylmäaineen käsittelystä. 6. Kohtia 1 5 koskeva lisäys Jos tässä asetuksessa tarkoitettua toimintaa on harjoitettu ennen tämän asetuksen voimaantuloa, toiminnanharjoittajan ilmoittaman vastuuhenkilön sekä toiminnanharjoittajan palveluksessa vastaavassa työtehtävässä toimineen asennus- ja huoltohenkilökunnan sekä jätehuollon vastuuhenkilön katsotaan täyttävän tämän liitteen mukaiset pätevyysvaatimukset 31 päivään joulukuuta 2004. Jos 1 4 kohdassa tarkoitettua toimintaa on harjoitettu ennen 31 päivänä joulukuuta 2001 tai 5 kohdassa tarkoitettua toimintaa on harjoitettu ennen 1 päivänä tammikuuta 2004 ja vastuuhenkilön pätevyys osoitetaan ennen 1 päivää tammikuuta 2005, toiminnanharjoittajan vastuuhenkilön pätevyysvaatimuksen osoittamiseksi riittää, että vastuuhenkilö on suorittanut osaamisalueista lainsäädäntöä koskevan osan.

4244 N:o 1240 Ympäristöministeriön asetus Suomen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2003 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään Suomen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista, niiden maksuperusteista sekä julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista. 2 Maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet Julkisoikeudellisista suoritteista peritään maksut tämän asetuksen liitteen mukaisesti. 3 Liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavat suoritteet Maksullisia suoritteita, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein ovat seuraavat tilaukseen tai muuhun toimeksiantoon perustuvat palvelut ja muut suoritteet: 1) tutkimus- ja laboratoriopalvelut sekä vertailukokeet ja laitetestaukset, 2) hydrometriset mittaukset, 3) ympäristönäytteenottajien pätevyystodistukset, 4) tietojärjestelmien suunnittelu sekä niiden rakentaminen ja ylläpito, 5) tietojen luovutus sekä tietojärjestelmien suorakäyttö, jollei jäljempänä 2 momentissa tai muutoin toisin säädetä, 6) julkaisut, lehdet, videonauhoitteet, äänitteet ja muut vastaavat suoritteet, 7) tiedonhaut ja kaukopalvelulainat, 8) menetelmien, tietojärjestelmien, ohjelmien ja muiden vastaavien suoritteiden myynti ja käyttöoikeuden luovutus, 9) huonetilojen käyttö, 10) koulutuspalvelut, 11) muut kuin 2 :ssä tarkoitetut jäljennökset sekä 12) muut vastaavat suoritteet. Tietojen ja julkaisujen kansainvälisestä luovutuksesta sekä tietojen kansallisesta luovutuksesta tutkimus- tai opetustarkoituksiin ei peritä maksua, jos maksuttomuus perustuu vastavuoroisuuteen tai yleiseen kansainväliseen tai kansalliseen käytäntöön ja käyttö on Suomen ympäristökeskuksen määrittelemien käyttöehtojen mukaista. 4 Eräitä julkisoikeudellisista suoritteista perittäviä maksuja koskevia säännöksiä Ennakkomaksua suoritteesta peritään siten kuin tämän asetuksen liitteenä olevassa taulukossa säädetään.

N:o 1240 4245 Peruutetusta tai muuten rauenneesta hakemuksen tai ilmoituksen käsittelystä peritään tehtyä työmäärää vastaava osuus liitteenä olevan taulukon mukaisesta maksusta, ellei taulukossa toisin säädetä. Myönteisestä ja kielteisestä päätöksestä peritään saman suuruinen maksu. Muutoksenhaun johdosta tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta Suomen ympäristökeskuksen päätöksestä on peritty. 5 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004 ja on voimassa vuoden 2006 loppuun saakka. Suoritteista, joita koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu silloin voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2003 Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam Talousjohtaja Oili Hintsala

4246 N:o 1240 Liite MAKSUTAULUKKO Suomen ympäristökeskuksen julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään maksut. 1 Kemikaalilain (744/1989) ja sen muuttamisesta annetun lain (1198/1999) mukaiset suoritteet euro 1. Suojauskemikaalin ennakkohyväksymishakemuksen käsittelystä peritään maksu, joka määräytyy hakemuksen sisällön mukaan seuraavien osien summana: - valmisteen tarkistus (2 htkk) 9 100 - tehoaineen arviointi (1,5 htkk) 7 750/tehoaine - ylimääräisen valmistenimen tarkastus 185/valmistenimi - pyydetyn toisen tai sitä useamman lisäselvityksen käsittely 650/lisäselvitys Valmisteen tarkastusta ja tehoaineen arviointia koskeva maksu peritään 25 prosenttia taulukon mukaista maksua alempana, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä alittaa vähintään 25 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän ja 25 prosenttia korkeampana, jos työmäärä ylittää vähintään 25 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän. Suojauskemikaalin ennakkohyväksymishakemuksen jättämisen yhteydessä peritään ennakkomaksu, jonka suuruus on 35 prosenttia taulukon mukaisesta valmisteen tarkastusta ja tehoaineen arviointia koskevasta maksusta. 2. Suojauskemikaali-ilmoituksen käsittely - maalin tavoin käytettävä puunsuojakemikaali 1 700 - maalin tavoin käytettävää puunsuojakemikaalia koskevan teknisestä tai muusta syystä aiheutuvan muutosilmoituksen käsittely 185 - yksinomaan vientiin valmistettava suojauskemikaali 200 - suojauskemikaalilla tehtävä koe 550 3. Kielletyn tai tiukasti säännellyn kemikaalin vienti-ilmoituksen käsittely 200 4. Biosidivalmisteita koskevien hakemusten ja ilmoitusten käsittely 4.1 Tehoaineen hyväksymishakemus (18 htkk) 126 000 4.2.Valmisteen hyväksymis- ja rekisteröintihakemuksen käsittely a) valmisteen ensihyväksyminen (3 htkk) 17 700 - lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai sitä useampia tehoaineita (1 htkk/tehoaine) 5 900/tehoaine b) valmisteen väliaikainen hyväksyminen (3 htkk) 17 700 - lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai sitä useampia tehoaineita (1 htkk/tehoaine) 5 900/tehoaine

N:o 1240 4247 c) valmisteen vastavuoroinen hyväksyminen (0,5 htkk) 3 400 d) vähäriskisen valmisteen ensirekisteröinti (1 htkk) 5 000 e) vähäriskisen valmisteen vastavuoroinen rekisteröinti 1 700 f) hakijan pyynnöstä tehtävä kehysvalmisteen määrittely 1 700 g) kehysvalmisteen määrittelyyn kuuluvan valmisteen hyväksyminen 1 700 4.3 Muut biosidivalmisteita koskevat menettelyt - lupa valmisteen poikkeukselliseen käyttöön 1 700 - koetoimintailmoitus 420 - koetoimintalupa 1 260 4.4 Kiinnittymisenestoaineita koskevat maksut siirtymäkauden aikana a) kemikaalilain muuttamisesta annetun lain (1198/1999) siirtymäsäännöksen 3 momentissa tarkoitetun kiinnittymisenestoaineen hyväksymishakemuksen käsittelystä peritään maksu taulukon 1-kohdan mukaisesti. b) hakijan pyynnöstä tehtävä kehysvalmisteen määrittely 1 700 c) kehysvalmisteen määrittelyyn kuuluva valmisteen hyväksyminen 1 700 d) kiinnittymisenestoaineella tehty koe 550 4.5 Toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle annettavat lausunnot Biosidivalmisteita koskeviin hakemuksiin ja ilmoituksiin liittyvistä lausunnoista peritään lausuntoa pyytävältä viranomaiselta seuraavat maksut: a) lausunto tehoaineen hyväksymishakemuksesta (7 htkk) 48 800 b) lausunto yksinomaan toisen toimivaltaisen viranomaisen vastuulla oleviin valmisteryhmiin kuuluvan tehoaineen hyväksymishakemuksesta (4 htkk) 27 700 c) lausunto valmisteen ensihyväksymishakemuksesta (0,8 htkk) 5 000 - lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai sitä useampia tehoaineita (0,3 htkk/tehoaine) 1 700/ tehoaine d) lausunto valmisteen väliaikaista hyväksymistä koskevasta hakemuksesta (0,8 htkk) 5 000 - lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai sitä useampia tehoaineita (0,3 htkk/tehoaine) 1 700 /tehoaine e) lausunto valmisteen vastavuoroista hyväksymistä koskevasta hakemuksesta 1 000 f) lausunto vähäriskisen valmisteen ensirekisteröintiä koskevasta hakemuksesta 1 700 Taulukon 1-, 2- ja 4-kohdassa säädetyt maksut sisältävät myös toisen toimivaltaisen tai lausunnon antaneen viranomaisen lausunnon antamisesta aiheutuneet kustannukset. Taulukon kohtien 4.1 ja 4.2 alakohdissa a-d tarkoitettujen hakemusten jättämisen yhteydessä peritään ennakkomaksu, jonka suuruus on 35 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta. Taulukon kohdan 4.5 alakohdissa a-b tarkoitettujen lausuntojen pyytämisen yhteydessä peritään toiselta toimivaltaiselta viranomaiselta ennakkomaksu, jonka suuruus on 35 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta. Taulukon kohdissa 4.1, 4.2 ja 4.5 tarkoitettuja suoritteita koskevat maksut peritään 25 prosenttia taulukon mukaista maksua alempana,

4248 N:o 1240 jos asian käsittelyn vaatima työmäärä alittaa vähintään 25 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän ja 25 prosenttia korkeampana, jos työmäärä ylittää vähintään 25 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän. Taulukon kohtien 4.1ja 4.5 alakohtien a-b suoritteita koskevat maksut peritään 50 prosenttia taulukon mukaista maksua alempana, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä alittaa vähintään 50 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän ja 50 prosenttia korkeampana, jos työmäärä ylittää 50 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän. Peruutetusta tai muutoin rauenneesta taulukon kohdissa 1-4 tarkoitettujen hakemuksen tai ilmoituksen käsittelystä peritään 35 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta. Taulukon 1-kohdassa tarkoitetun suojauskemikaalin, kohdissa 4.1 ja 4.2 tarkoitetun tehoaineen tai biosidivalmisteen ja 4.4 a-kohdassa tarkoitetun kiinnittymisenestoaineen uudelleenhyväksymistä tai -rekisteröintiä koskevan hakemuksen käsittelystä peritään 50 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta Taulukon kohtien 1, 4.1 ja 4.2 päätösten muuttamista koskevien hakemusten käsittelystä peritään maksut seuraavasti: - annetun päätöksen edellytysten uudelleenarviointia vaativan hakemuksen käsittelystä (olennainen muuttaminen) peritään 50 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta; mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on enintään 25 prosenttia taulukossa mainitusta työmäärästä, peritään 25 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta. - hakemuksen käsittelystä, joka ei edellytä annetun päätöksen edellytysten uudelleen arviointia (vähäinen muuttaminen), peritään 10 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta - hakemuksen käsittelystä, joka aiheuttaa annetun päätöksen muuttamisen teknisestä tai muuta vastaavasta syystä, peritään 185 Jätelain (1072/1993) mukaiset suoritteet 2 Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 259/93 mukaisesta jätteen siirtoa koskevan ilmoituksen käsittelystä ja siirron valvonnasta peritään ilmoituksen käsittelyn yhteydessä seuraavat maksut: a) ilmoituksen mukainen jätteen siirtojen lukumäärä Suomesta toiseen maahan tai toisesta maasta Suomeen - 1-10 650-11-50 750-51-150 850-151-400 950 - yli 400 1 000 Mikäli lupaa jätteen siirtoon ei myönnetä, peritään maksu, jonka suuruus on 650 euroa riippumatta ilmoituksen mukaisten siirtojen lukumäärästä. b) ilmoitus jätteen siirrosta Suomen kautta 275 c) jätteen siirtoa koskevan päätöksen muuttaminen ilmoittajan pyynnöstä 100

N:o 1240 4249 Jos ilmoitusta muutetaan siten, että siirtojen lukumäärä nousee a-kohdassa mainittujen maksuluokkien välisen rajan yli, peritän ilmoittajalta lisäksi Suomen ympäristökeskuksen aikaisemman päätöksen mukaisen käsittelymaksun ja uuden maksuluokan edellyttämän käsittelymaksun välinen erotus. Luonnonsuojeluun liittyvät suoritteet 3 Luonnonsuojelulain (1096/1996) mukaiset suoritteet: 1. Euroopan yhteisön CITES-asetuksen (EY) N:o 338/97 mukaiset luvat - lupa tai todistus uhanalaisen lajin maahantuontiin tai maastavientiin 75 - todistus uhanalaisten lajien vaihdantaa tai siirtoa varten EU:n alueella 40 2. Poikkeuslupa Euroopan yhteisön luonto- tai lintudirektiiveissä mainittujen lajien hallussapitoon, kuljetukseen ja vaihdantaan 40 Valaiden ja arktisten hylkeiden suojelusta annetun lain (1112/1982) 2 :n (muutettu lailla 1107/1996) mukainen maahantuontilupa 75 Luonnonsuojelua edistäviin tutkimus- ja opetustarkoituksiin myönnettävät poikkeusluvat ovat maksuttomia. Vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään annetun lain (914/2002) mukaiset suoritteet 4 1. Rekisteröintimaksut a) Rekisteröintihakemuksesta, joka koskee toimintaa yhdessä toimipaikassa, peritään rekisteröintimaksu organisaation henkilömäärän mukaan seuraavasti: - 50 henkilöä tai enemmän 1 800-10 -49 henkilöä 1 100 - enintään 9 henkilöä 600 b) Rekisteröintihakemuksesta, joka koskee toimintaa 2-4 toimipaikassa, peritään rekisteröintimaksu organisaation henkilömäärän mukaan seuraavasti: - 100 henkilöä tai enemmän 2 200-20 -99 henkilöä 1 700 - enintään 19 henkilöä 1 000 c) Rekisteröintihakemuksesta, joka koskee toimintaa vähintään viidessä toimipaikassa, peritään rekisteröintimaksu organisaation henkilömäärän mukaan seuraavasti: - 250 henkilöä tai enemmän 2 500-50 -249 henkilöä 2 000 - enintään 49 henkilöä 1 500 d) Rekisteröintihakemuksesta, joka koskee muuta kuin edellä kohdissa a-c tarkoitettua rekisteröintiä, peritään rekisteröintimaksu organisaation henkilömäärän perusteella a-kohdan mukaisesti. Mikäli toimipaikan tai toimipaikkojen yhteenlaskettu liikevaihto viimeksi päättyneeltä tilikaudelta ennen hakemuksen vireille tuloa

4250 N:o 1240 ylittää toimipaikkaa kohden laskettuna 9 200 000 euroa, peritään rekisteröintimaksu organisaation henkilömäärästä riippumatta taulukon kohtien a-c korkeimpien maksujen mukaisesti. 2. Rekisteröinnin vuosimaksu Vuosimaksu peritään rekisteröityyn organisaatioon kuuluvien toimipaikkojen lukumäärän mukaisesti seuraavasti: - vuosimaksu ensimmäiseltä toimipaikalta 250 - vuosimaksu jokaista seuraavaa toimipaikkaa kohden 125 3. Rekisteristä poistaminen Mikäli organisaatio joudutaan organisaatioiden osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMASjärjestelmä) annetun asetuksen 6 artiklan säännösten nojalla poistamaan väliaikaisesti tai pysyvästi rekisteristä, peritään siitä vastaava maksu kuin rekisteröinnistä. Maksua ei peritä ilmoituksesta, jolla väliaikainen poistaminen rekisteristä peruutetaan. Muut suoritteet 5 Julkisen valvonnan alaisista vesitutkimuslaitoksista annetun asetuksen (325/1962) mukaiset suoritteet - vesitutkimuslaitokseksi hyväksymishakemuksen käsittely 1 100 - vesitutkimuslaitoksen pätevyyden varmistamiseksi tehtävät tarkistukset 770 Lisäksi veloitetaan hyväksymishakemuksen käsittelystä ja vesitutkimuslaitoksen tarkastuksesta aiheutuvat matkakustannukset valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun valtioneuvoston päätöksen (962/1997) 16 :n edellyttämien tietojen käsittely 110 Todistukset, otteet, jäljennökset - diaari- ja rekisteritodistus tai -ote 17 - jäljennökset asiakirjoista - jäljennökset 1-10 sivua samasta asiakirjasta 0,70/sivu - jäljennökset 11-99 sivua samasta asiakirjasta 0,35/sivu - jäljennökset yli 100 sivua samasta asiakirjasta 0,20/sivu - asiakirjan oikeaksi todistaminen 3,90/asiakirja - toimitusmaksu 3,90/lähetys Ennakkomaksu muista kuin kemikaalimaksulain mukaisista suoritteista 6 Maksu suoritteista voidaan edellyttää maksettavaksi ennakkoon kokonaan tai osittain valtion maksuperusteasetuksen (211/1992) 5 :n 2 momentin mukaisesti.

4251 N:o 1241 Ympäristöministeriön asetus ympäristöministeriön maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2003 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään ympäristöministeriön maksullisista suoritteista, niiden maksuperusteista sekä eräistä julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä kiinteistä maksuista. 2 Julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään omakustannusarvon mukainen maksu Valtion maksuperustelain 6 :ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään suoritteen omakustannusarvon mukainen maksu, ovat: 1) maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukainen tyyppihyväksyntä, 2) tyyppihyväksyntään liittyvästä laadunvalvonnasta aiheutuvat toimenpiteet, 3) tyyppihyväksyntähakemuksen peruutus sekä 4) varmentamiselinten, tarkastuslaitosten ja testauslaboratorioiden hyväksyminen Maksu määräytyy suoritteen tuottamiseen käytettyjen työtuntien perusteella. Esittelijätyöstä peritään 70 euroa työtunnilta ja toimistotyöstä 38 euroa työtunnilta. Lisäksi peritään tyyppihyväksyntähakemuksen käsittelystä aiheutuvat matkakustannukset valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. 3 Julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään kiinteä maksu Valtion maksuperustelain 6 :ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään keskimääräiseen omakustannusarvoon perustuva tai 6 :n 3 momentin perusteella omakustannusarvoa alempi maksu, ovat: Päätökset: 1) päätös poikkeuksen myöntämisestä maankäyttö- ja rakennuslain 20 :n 2 momentissa säädetyn velvoitteen täyttämisestä 195 euroa, 2) päätös suostumuksesta yleiskaavan hyväksymiseen seutukaavasta poiketen 155 euroa, 3) hakemuksesta tehty päätös maankäyttöja rakennuslain 177 :n 1 ja 4 momentissa tarkoitetun suunnitteluvelvoitteen täyttämiseksi 155 euroa, 4) päätös maakuntakaavasta tehdystä valituksesta 155 euroa, 5) päätös kuntien yhteisestä yleiskaavasta tehdystä valituksesta 155 euroa, 6) päätös korkeimmasta hallinto-oikeudes-

4252 N:o 1241 ta valtioneuvoston käsiteltäväksi siirretystä valituksesta 155 euroa, 7) ympäristönsuojelulain (86/2000) 17 :n mukainen päätös asetuksen noudattamista koskevan poikkeuksen myöntämisestä 230 euroa, 8) ympäristönsuojelulain 80 :n mukainen päätös toimivallan siirrosta kunnalle pilaantunutta maaperää koskevassa asiassa 155 euroa, 9) ympäristönsuojelulain 111 :n mukainen päätös poikkeuksen myöntämisestä eräisiin päästöjä koskeviin säännöksiin yhteistoteutushankkeissa 965 euroa, 10) päätös virvoitusjuomien ja alkoholijuomien vähittäismyyntipäällysten keräysjärjestelmän hyväksymisestä 155 euroa sekä 11) lunastuslupa maankäyttö- ja rakennuslain nojalla 1 350 euroa. Edellä kohdissa 4-6 tarkoitettua maksua valituspäätöksestä ei kuitenkaan peritä 1) varattomaksi asianmukaisesti todistetulta henkilöltä hänen etuaan tai oikeuttaan koskevassa asiassa, 2) valittajalta, jos valitus peruutetaan eikä 3) valittajalta, jos valitus kokonaan tai pääosin hyväksytään. Muut julkisoikeudelliset suoritteet: 1) diaari- ja rekisteritodistus tai -ote 19 euroa, 2) jäljennökset asiakirjoista 1 10 sivua samasta asiakirjasta 0,70 euroa/sivu, 11 99 sivua samasta asiakirjasta 0,35 euroa /sivu ja yli 100 sivua samasta asiakirjasta 0,20 euroa/sivu 3) asiakirjan oikeaksi todistaminen 3,90 euroa/asiakirja sekä 4) toimitusmaksu 3,90 euroa /lähetys. 4 Liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavat suoritteet Maksullisia suoritteita, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein, ovat seuraavat tilaukseen tai muuhun toimeksiantoon perustuvat palvelut tai muut suoritteet: 1) asiantuntija- ja koulutuspalvelut, 2) tutkimukset ja selvitykset, 3) tietojen luovutus ja tietojärjestelmien suorakäyttö, 4) tiedonhaut ja kaukopalvelulainat, 5) julkaisut, lehdet, videonauhoitteet, äänitteet ja muut vastaavat suoritteet, 6) huonetilojen käyttö, 7) muut kuin 2 :ssä tarkoitetut jäljennökset sekä 8) muut vastaavat suoritteet. 5 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2006. Päätöksistä asiassa, joka on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu silloin voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2003 Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam Talousjohtaja Oili Hintsala

4253 N:o 1242 Ympäristöministeriön asetus Valtion asuntorahaston maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2003 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään Valtion asuntorahaston maksullisista suoritteista, niiden maksuperusteista sekä julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista. 2 Maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet Valtion maksuperustelain 6 :ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään kiinteä maksu, ovat: 1) diaaritodistus tai -ote 19 euroa 2) jäljennökset asiakirjoista 1 10 jäljennöstä samasta asiakirjasta 0,70 euroa/sivu, 11 99 jäljennöstä samasta asiakirjasta 0,35 euroa /sivu ja yli 100 jäljennöstä samasta asiakirjasta 0,20 euroa/sivu. 3) asiakirjan oikeaksi todistaminen 3,90 euroa/asiakirja sekä 4) toimitusmaksu 3,90 euroa/lähetys. Jos jäljennösten antamiseen liittyy huomattavan paljon selvitystyötä, voidaan maksu periä työhön käytettyjen työtuntien perusteella. Työstä peritään tällöin 65 euroa tunnilta. 3 Liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavat suoritteet Valtion maksuperustelain 7 :ssä tarkoitettuja tilaukseen tai toimeksiantoon perustuvia muita suoritteita, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein, ovat. 1) menetelmien, tietojärjestelmien, ohjelmien, tilastojen ja vastaavien suoritteiden myynti ja käyttöoikeuksien luovutus 2) tietojärjestelmien suunnittelu sekä niiden rakentaminen ja ylläpito 3) tietojen luovutus ja tietojärjestelmien suorakäyttö, jollei jäljempänä 2 momentissa tai muutoin toisin säädetä 4) asiantuntija- ja koulutuspalvelut 5) tiedonhaut ja kaukopalvelulainat 6) julkaisut, lehdet, videonauhoitteet, äänitteet ja muut vastaavat suoritteet 7) huonetilojen käyttö

4254 N:o 1242 8) muut kuin 2 :ssä tarkoitetut jäljennökset sekä 9) muut vastaavat suoritteet. Tietojen ja julkaisujen kansainvälisestä luovutuksesta sekä tietojen kansallisesta luovutuksesta tutkimus- tai opetustarkoituksiin ei peritä maksua, jos maksuttomuus perustuu vastavuoroisuuteen tai yleiseen kansainväliseen tai kansalliseen käytäntöön ja käyttö on Valtion asuntorahaston määritteleminen käyttöehtojen mukaista. 4 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004 ja on voimassa vuoden 2006 loppuun saakka. Suoritteista, jota koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu silloin voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2003 Ministeri Hannes Manninen Talousjohtaja Oili Hintsala JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ N:o 1239 1242, 2 arkkia EDITA PRIMA OY, HELSINKI 2003 EDITA PUBLISHING OY, PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA ISSN 1455-8904