SISÄLLYS. N:o 709. Asetus. poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄLLYS. N:o 709. Asetus. poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta"

Transkriptio

1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1998 N:o SISÄLLYS N:o Sivu 709 Asetus poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta Valtioneuvoston päätös valtionosuuden perusteena käytettävien opetus- ja kirjastotoimen yksikköhintojen keskimääräisistä markkamääristä vuonna Valtioneuvoston päätös PCB:n ja PCB-laitteistojen käytöstä poistamisesta sekä PCB-jätteen käsittelystä Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös kilpailuviraston maksullisista suoritteista Liikenneministeriön päätös muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa rekisteröidylle tai käyttöön otetulle ajoneuvolle myönnettävistä poikkeusluvista annetun päätöksen 2 :n muuttamisesta N:o 709 Asetus poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta Annettu Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 1998 Sisäasiainministerin esittelystä säädetään: 1 Poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta 9 päivänä tammikuuta 1998 annettu laki (4/1998) tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 1998 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Sisäasiainministeri Jan-Erik Enestam

2 1920 N:o 710 Valtioneuvoston päätös valtionosuuden perusteena käytettävien opetus- ja kirjastotoimen yksikköhintojen keskimääräisistä markkamääristä vuonna 1999 Annettu Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 1998 Valtioneuvosto on opetusministeriön esittelystä päättänyt opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (635/1998) 16 :n ja 24 :n 2 momentin sekä vapaasta sivistystyöstä samana päivänä annetun lain (632/1998) 11 :n 5 momentin nojalla: 1 Perusopetus, lukio, ammatillinen koulutus ja ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) :sä tarkoitettuja yksikköhintoja määrättäessä opiskelijaa kohti vahvistettu keskimääräinen markkamäärä on 1) perusopetuksessa markkaa; 2) lukiossa markkaa; 3) ammatillisessa koulutuksessa markkaa; sekä 4) ammattikorkeakoulussa markkaa. Taiteen perusopetus ja kansalaisopistot Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 21 :n 2 momentissa tarkoitettuja taiteen perusopetuksen yksikköhintoja määrättäessä opetustuntia kohti vahvistettu keskimääräinen markkamäärä on 246 markkaa. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 11 :n 5 momentissa tarkoitettuja kansalaisopiston yksikköhintoja määrättäessä opetustuntia kohti vahvistettu keskimääräinen markkamäärä on 309 markkaa. 3 Kirjastot Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 24 :ssä tarkoitettuja kirjaston yksikköhintoja määrättäessä kunnan asukasta kohti vahvistettu kirjaston keskimääräinen markkamäärä on 222 markkaa. 4 Voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999, tai jos eduskunta hyväksyy vuoden 1999 talousarvion mainittua ajankohtaa myöhemmin, talousarvion hyväksymisajankohdasta lukien, jollei 2 momentista muuta johdu. Päätöstä sovelletaan määrättäessä yksikköhintoja vuodelle Valtioneuvosto vahvistaa vuodelle 1999 uudet yksikköhintojen keskimääräiset markkamäärät, jos hyväksytty valtion talousarvio ja sen yhteydessä annetut lait poikkeavat tässä päätöksessä tarkoitetuilta osin valtion talousarvioesityksestä vuodelle Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 1998 Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen Lainsäädäntöneuvos Arto Sulonen

3 1921 N:o 711 Valtioneuvoston päätös PCB:n ja PCB-laitteistojen käytöstä poistamisesta sekä PCB-jätteen käsittelystä Annettu Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 1998 Valtioneuvosto on ympäristöministeriön esittelystä päättänyt 3 päivänä joulukuuta 1993 annetun jätelain (1072/1993) 5 ja 18 :n nojalla, sellaisena kuin niistä on 18 osaksi laissa 605/1997: 1 Tavoite Tämän päätöksen tavoitteena on sen lisäksi mitä muualla säädetään ohjata PCB:n ja PCB-laitteistojen poistamista käytöstä sekä PCB-jätteiden käsittelyä siten, ettei niistä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Määritelmät Tässä päätöksessä tarkoitetaan: 1) PCB:llä - polykloorattuja bifenyylejä; - polykloorattuja terfenyylejä; - monometyylitetraklooridifenyylimetaania, monometyylidiklooridifenyylimetaania ja monometyylidibromidifenyylimetaania; sekä - seosta, jossa on mainittuja aineita yhteensä enemmän kuin 0,005 painoprosenttia; 2) PCB-laitteistolla muuntajaa, kondensaattoria, vastaanottosäiliötä taikka muuta laitetta tai laitteistoa, jossa on tai jossa on ollut PCB:tä ja jota ei ole puhdistettu; laitteistoa, jonka voidaan olettaa sisältävän tai sisältäneen PCB:tä, on pidettävä PCB-laitteistona, jollei laitteistoon tai sen käyttöön liittyvät taikka olosuhteista johtuvat muut seikat huomioon ottaen voida toisin päätellä; PCBlaitteistona ei kuitenkaan pidetä 6 :n 3 momentin mukaisesti hyväksytyssä toiminnassa käytettävää vastaanottosäiliötä tai muuta toiminnan kannalta välttämätöntä laitteistoa niin kauan kuin hyväksytty PCB-jätteen käsittely jatkuu; 3) PCB-jätteellä PCB:tä, PCB-laitteistoa tai muuta PCB:tä sisältävää esinettä tai ainetta, joka on jätelain (1072/1993) 3 :n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti jätettä; sekä 4) käsittelyllä jäteasetuksen (1390/1993) liitteessä 6 tarkoitettuja toimintoja D 8, D 9, D 10 ja D 15; toiminnolla D 9 tarkoitetaan myös sellaista puhdistamista, joka tekee mahdolliseksi PCB:llä saastuneen laitteiston, esineen tai aineen turvallisen uudelleen käytön, hyödyntämisen tai käsittelyn. Neuvoston direktiivi 96/59/EY; EYVL N:o L 243, , s. 31

4 1922 N:o PCB:n ja PCB-laitteistojen poistaminen käytöstä Sellainen yli 5 dm 3 PCB:tä sisältävä PCBlaitteisto, jota ei ole pitänyt poistaa käytöstä PCB:n ja PCT:n käytön rajoittamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen (1071/1989) perusteella tai jonka käyttöä ei ole kielletty pentakloorifenolin sekä monometyylitetraklooridifenyylimetaanin, monometyylidiklooridifenyylimetaanin ja monometyylidibromidifenyylimetaanin markkinoille luovuttamisen ja käytön rajoittamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen (846/1993) perusteella, on poistettava käytöstä viimeistään 31 päivänä joulukuuta Muu kuin 1 momentissa tarkoitettu PCBlaitteisto samoin kuin muu PCB:tä sisältävä esine tai aine taikka PCB, jota ei ole pitänyt poistaa käytöstä tai jonka käyttöä ei ole kielletty aikaisempien säädösten perusteella, lukuun ottamatta tutkimukseen käytettävää PCB:tä, on poistettava käytöstä mahdollisimman pian. Osana muuta laitteistoa oleva PCB-laitteisto on mahdollisuuksien mukaan erotettava muusta laitteistosta ja kerättävä erikseen talteen. 4 Ilmoitus PCB-laitteistoista Yli5dm 3 PCB:tä sisältävästä PCB-laitteistosta on sen haltijan ilmoitettava alueelliselle ympäristökeskukselle viimeistään 1 päivänä maaliskuuta Laitteiston hallinnan muutoksista on ilmoitettava viivytyksettä. Ilmoituksessa on oltava seuraavat tiedot: - laitteiston haltijan nimi ja osoite; - laitteiston sijainti ja kuvaus; - laitteiston sisältämä PCB-määrä; - toteutetun tai suunnitellun käsittelyn päivämäärä ja toimenpiteen luonne; sekä - ilmoituksen päivämäärä. 5 Luettelo PCB-laitteistoista Alueellisen ympäristökeskuksen on pidettävä luetteloa 4 :ssä tarkoitetuista laitteistoista ja tiedoista. Jäljennös luettelosta on toimitettava Suomen ympäristökeskukselle viimeistään 1 päivänä toukokuuta Suomen ympäristökeskuksen on laadittava luetteloista yhteenveto ja toimitettava se Euroopan yhteisöjen komissiolle viimeistään 16 päivänä syyskuuta PCB-jätteen käsittely PCB-jätteen haltijan on viivytyksettä käsiteltävä jäte tai luovutettava se toiselle käsiteltäväksi jätelain 15 :n 1 momentin tai 78 :n 5 momentin mukaisesti. PCB-jätettä saa käsitellä vain 2 :n 4 kohdassa tarkoitetuin käsittelytoiminnoin. Käsittelyyn polttamalla sovelletaan ongelmajätteiden poltosta annettua valtioneuvoston päätöstä (842/1997). Muuta hyväksyttävää käsittelytoimintoa saa käyttää vain, jos se täyttää ongelmajätteen polttoa vastaavat ympäristönsuojelun turvallisuusvaatimukset ja jätelain 6 :n 5 kohdassa säädetyt vaatimukset. PCB:n erottaminen PCB-jätteestä uudelleen käyttöä varten on kielletty. PCB-jätteen käsittelyn jätelupaa koskevasta hakemuksesta ja lupa-asian käsittelystä säädetään ympäristölupamenettelylaissa (735/ 1991) ja ympäristölupamenettelyasetuksessa (772/1992). 7 PCB-laitteiston ja -jätteen selvittäminen Jos on syytä olettaa, että kysymys on 4 :n 1 momentissa tarkoitetusta PCB-laitteistosta taikka PCB-jätteestä, on laitteiston tai jätteen haltijan tämän päätöksen noudattamiseksi tarvittaessa selvitettävä laitteiston tai jätteen PCB-pitoisuus ja -määrä. 8 PCB:n säilyttäminen PCB ja PCB-laitteisto sekä PCB-jäte on pidettävä tai säilytettävä erillään herkästi syttyvistä aineista tulipalovaaran ehkäisemiseksi.

5 N:o PCB-laitteistoja koskeva toimenpideohjelma Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 1998 Suomen ympäristökeskuksen on laadittava ja toimitettava ympäristöministeriölle viimeistään 1 päivänä elokuuta 1999 luonnos Euroopan yhteisöjen komissiolle ilmoitettavaksi toimenpideohjelmaksi PCB-laitteistojen keräämiseksi ja käsittelemiseksi. 10 Voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan 15 päivänä lokakuuta Ympäristöministeri Pekka Haavisto Neuvotteleva virkamies Klaus Pfister

6 1924 N:o 712 Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös kilpailuviraston maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1998 Kauppa- ja teollisuusministeriö on 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994, päättänyt: 1 Maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet Valtion maksuperustelain 6 :ssä tarkoitetuista maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista peritään maksut oheisen maksutaulukon mukaisesti. Maksut peritään myös annetuista hylkäävistä päätöksistä. Maksulliset liiketaloudelliset suoritteet Suoritteita, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein ovat: 1) asiakkaan pyynnöstä toimitettavat viraston selvitykset, koosteet viraston päätöksistä ja muut julkaisut, 2) viraston tiedostojen tai niiden käyttöoikeuksien luovuttaminen sekä tiedostoissa olevien tietojen luovuttaminen tilauksesta, 3) tilauksesta annettava koulutus ja vastaava asiantuntijapalvelu, sekä 4) valokopiot ja muut jäljennökset. 3 Voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1998 ja on voimassa 29 päivään helmikuuta Tällä päätöksellä kumotaan 30 päivänä joulukuuta 1993 annettu kauppa- ja teollisuusministeriön päätös kilpailuviraston maksullisista suoritteista (1639/1993). Tämän päätöksen mukaiset maksut peritään sen voimaantulon jälkeen tilatuista suoritteista. Ennen tämän päätöksen voimaantuloa tilatuista suoritteista peritään maksu ennen tämän päätöksen voimaantuloa voimassa olleen päätöksen mukaisesti. Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1998 Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki Ylitarkastaja Ulla Karhu

7 N:o Liite Maksutaulukko 1) kilpailunrajoituksista annetun lain 19 :n mukainen poikkeuslupa mk 2) kilpailunrajoituksista annetun lain 19 a :n mukainen puuttumattomuustodistus mk Mikäli samalla haetaan vaihtoehtoisesti sekä puuttumattomuustodistusta että poikkeuslupaa, peritään poikkeusluvan maksu.

8 1926 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 713 Liikenneministeriön päätös muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa rekisteröidylle tai käyttöön otetulle ajoneuvolle myönnettävistä poikkeusluvista annetun päätöksen 2 :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 1998 Liikenneministeriö on muuttanut muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa rekisteröidylle tai käyttöön otetulle ajoneuvolle myönnettävistä poikkeusluvista 27 päivänä maaliskuuta 1998 annetun liikenneministeriön päätöksen (236/1998) 2 :n, sellaisena kuin se on päätöksessä 689/1998, seuraavasti: Poikkeusluvan voimassaoloaika Poikkeuslupa myönnetään yhden kuukauden ajaksi. Kuljetuksessa sallitun massan ylittämistä koskeva lupa oikeuttaa yhteen kuljetukseen ja mittojen ylittämistä koskeva lupa neljään kuljetukseen. Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta Kaikki poikkeusluvat myönnetään 31 päivään lokakuuta 1998 kahden viikon ajaksi ja ne oikeuttavat kuuteen kuljetuskertaan. Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 1998 Liikenneministeri Matti Aura Hallitusneuvos osastopäällikkönä, ylijohtaja Harri Cavén N:o , 1 arkkia PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA OY EDITA AB, HELSINKI 1998

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä 1 30.8.2016 1. PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään jätelain (646/2011) nojalla: 1 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2007 N:o 859 864 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta... 3867 860

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2004 N:o 878 883 SISÄLLYS N:o Sivu 878 Tasavallan presidentin asetus biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista

SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2001 N:o 834 839 SISÄLLYS N:o Sivu 834 Valtioneuvoston asetus valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1563 1568 SISÄLLYS N:o Sivu 1563 Laki Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 298 308 SISÄLLYS N:o Sivu 298 Laki rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta... 795 299 Laki kunnan kiinteistöinsinööristä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa

Lisätiedot

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1998 N:o 781 788 SISÄLLYS N:o Sivu 781 Laki valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta... 2159 782 Laki Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997

SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 543 549 SISÄLLYS N:o Sivu 543 Laki hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta... 1767 544 Laki kuntalain 52 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 1999 N:o 930 937 SISÄLLYS N:o Sivu 930 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 2341 931 Laki

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2009 N:o 672 678 SISÄLLYS N:o Sivu 672 Tasavallan presidentin asetus EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 956. Laki

SISÄLLYS. N:o 956. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 1999 N:o 956 963 SISÄLLYS N:o Sivu 956 Intian kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2004 N:o 172 176 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1999 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 1999 N:o 1 5. Laki. N:o 1. alkoholilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1999 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 1999 N:o 1 5. Laki. N:o 1. alkoholilain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 1999 N:o 1 5 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Laki alkoholilain muuttamisesta... 1 2 Asetus maaseutuelinkeinoasetuksen 45 e :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 918. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 918. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2004 N:o 918 921 SISÄLLYS N:o Sivu 918 Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista annetun tasavallan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672. Laki. N:o 663. eräiden naisjärjestöjen valtionavusta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672. Laki. N:o 663. eräiden naisjärjestöjen valtionavusta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta... 3219 664 Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1114 1127 SISÄLLYS N:o Sivu 1114 sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002

SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2002 N:o 755 761 SISÄLLYS N:o Sivu 755 kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta... 3727 756 perhe-eläkeasetuksen 1 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 967. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 1997

SISÄLLYS. N:o 967. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 1997 N:o 967 977 SISÄLLYS N:o Sivu 967 Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta... 3679 968 Laki pienyrittäjän vuosilomarahasta annetun

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki. tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2003

SISÄLLYS. N:o 748. Laki. tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2003 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2003 N:o 748 755 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta... 2911 749 Tasavallan presidentin asetus

Lisätiedot

SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.

SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 187 193 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki verkkotunnuslain muuttamisesta... 593 188 verkkotunnushallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o Laki. N:o 512. Syötteen kansallispuistosta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o Laki. N:o 512. Syötteen kansallispuistosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 512 515 SISÄLLYS N:o Sivu 512 Laki Syötteen kansallispuistosta... 1263 513 Laki Jonkerinsalon, Siikavaaran, Jaaskamonvaaran,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2002 N:o 204 208 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta.

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 262. Valtioneuvoston päätös. otsonikerrosta heikentävistä aineista. Annettu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 262. Valtioneuvoston päätös. otsonikerrosta heikentävistä aineista. Annettu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 1998 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 1998 N:o 262 264 SISÄLLYS N:o Sivu 262 Valtioneuvoston päätös otsonikerrosta heikentävistä aineista... 979 263 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 770. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 770. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2006 N:o 770 778 SISÄLLYS N:o Sivu 770 Tasavallan presidentin asetus Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2000 N:o 75 80 SISÄLLYS N:o Sivu 75 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 251 76 Laki Ahvenanmaan maanhankintalain 17

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus. annetun lain voimaantulosta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus. annetun lain voimaantulosta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2007 N:o 835 842 SISÄLLYS N:o Sivu 835 Valtioneuvoston asetus valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetun

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o 802 807 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Laki Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta... 3715 803 Laki valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 736. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 736. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 2005 N:o 736 740 SISÄLLYS N:o Sivu 736 Valtioneuvoston asetus sellaisen lahjonnan, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1999 N:o 848 855 SISÄLLYS N:o Sivu 848 Asetus entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1133 1138 SISÄLLYS N:o Sivu 1133 Laki Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä..

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 58. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 58. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä helmikuuta 2008 N:o 58 62 SISÄLLYS N:o Sivu 58 Valtioneuvoston asetus lasten ja nuorten oikeuspsykiatristen tutkimusten kustannuksiin vuonna 2008

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 852. Laki

SISÄLLYS. N:o 852. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2002 N:o 852 858 SISÄLLYS N:o Sivu 852 Laki Kroatian kanssa tehdyn sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 557 563 SISÄLLYS N:o Sivu 557 Laki Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 778. Laki

SISÄLLYS. N:o 778. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 56. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen maksullisista suoritteista

SISÄLLYS. N:o 56. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen maksullisista suoritteista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä helmikuuta 2007 N:o 56 60 SISÄLLYS N:o Sivu 56 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen maksullisista suoritteista...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 273 280 SISÄLLYS N:o Sivu 273 Laki Argentiinan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista koskevan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 841. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös

SISÄLLYS. N:o 841. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 1999 N:o 841 847 SISÄLLYS N:o Sivu 841 Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös mehiläisten esikotelomädän

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa

Lisätiedot

SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta...

SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta... SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 471 476 SISÄLLYS N:o Sivu 471 Laki etuostolain muuttamisesta... 2583 472 Jerseyn kanssa säästötulojen verottamisesta tehdyn

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 899. Laki

SISÄLLYS. N:o 899. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2004 N:o 899 904 SISÄLLYS N:o Sivu 899 Laki vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 963. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 963. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 N:o 963 969 SISÄLLYS N:o Sivu 963 Tasavallan presidentin asetus Marokon kuningaskunnan kanssa suosituimmuuden soveltamisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 200. Valtioneuvoston asetus. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 29 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 200. Valtioneuvoston asetus. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 29 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2010 N:o 200 209 SISÄLLYS N:o Sivu 200 Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2002 N:o 833 839 SISÄLLYS N:o Sivu 833 Laki Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2009 N:o 46 51. Laki. N:o 46

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2009 N:o 46 51. Laki. N:o 46 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2009 N:o 46 51 SISÄLLYS N:o Sivu 46 Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta... 181 47 Laki lääkärin hyväksymisestä

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 1996 N:o 29 32 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 29 Asetus Venäjän federaation kanssa tehdyn Suomen tasavallalla entiseltä Neuvostoliitolta

Lisätiedot

SISÄLLYS. annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta. N:o 516. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta. N:o 516. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 56 520 SISÄLLYS N:o Sivu 56 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittavan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 1997 N:o 663 669 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 258 259 SISÄLLYS N:o Sivu 258 Asetus lohenkalastusta koskevista rajoituksista Suomen aluevesillä ja kalastusvyöhykkeellä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1997 N:o Laki. N:o 383. mielenterveyslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1997 N:o Laki. N:o 383. mielenterveyslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1997 N:o 383 395 SISÄLLYS N:o Sivu 383 Laki mielenterveyslain muuttamisesta... 1139 384 Laki valtion mielisairaaloista annetun lain

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 843. Laki. perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002

SISÄLLYS. N:o 843. Laki. perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002 N:o 843 848 SISÄLLYS N:o Sivu 843 Laki perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta... 3975 844 Tasavallan presidentin asetus Singaporen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 756. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 756. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 2007 N:o 756 762 SISÄLLYS N:o Sivu 756 Laki valmisteverotuslain muuttamisesta... 3603 757 Valtioneuvoston asetus satovahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2013 872/2013 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2013

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 382. Laki. Postipankki Oy:stä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 382. Laki. Postipankki Oy:stä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 1998 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 1998 N:o 382 389 SISÄLLYS N:o Sivu 382 Laki Postipankki Oy:stä annetun lain muuttamisesta... 1247 383 Sisäasiainministeriön päätös kuntajaon

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2001 N:o 794 798 SISÄLLYS N:o Sivu 794 Valtioneuvoston asetus maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 843. Valtioneuvoston asetus. yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 843. Valtioneuvoston asetus. yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2001 N:o 843 847 SISÄLLYS N:o Sivu 843 Valtioneuvoston asetus yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2003 N:o 232 236 SISÄLLYS N:o Sivu 232 Tasavallan presidentin asetus öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396 SISÄLLYS N:o Sivu 391 Laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 :n muuttamisesta... 3429 392 Valtioneuvoston

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 910. Laki. Espoon Keilaniemessä ja Lintuvaarassa sijaitsevien maa-alueiden myymisestä Espoon kaupungille

SISÄLLYS. N:o 910. Laki. Espoon Keilaniemessä ja Lintuvaarassa sijaitsevien maa-alueiden myymisestä Espoon kaupungille SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1999 N:o 910 914 SISÄLLYS N:o Sivu 910 Laki Espoon Keilaniemessä ja Lintuvaarassa sijaitsevien maa-alueiden myymisestä Espoon kaupungille...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2006

SISÄLLYS. N:o Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1158 1164 SISÄLLYS N:o Sivu 1158 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta... 3185 1159 Laki ulkomaalaisrekisteristä annetun lain

Lisätiedot

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 411 417 SISÄLLYS N:o Sivu 411 Laki Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2009 N:o Laki. N:o 222

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2009 N:o Laki. N:o 222 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2009 N:o 222 225 SISÄLLYS N:o Sivu 222 Laki tuotannollisten investointien väliaikaisesti korotetuista poistoista... 2897 223 Maa- ja

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 205. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 205. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 205 207 SISÄLLYS N:o Sivu 205 Valtioneuvoston asetus lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen sekä oikeuspsykiatristen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2001 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2001 N:o 802 806. Sisäasiainministeriön asetus. N:o 802

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2001 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2001 N:o 802 806. Sisäasiainministeriön asetus. N:o 802 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2001 N:o 802 806 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Sisäasiainministeriön asetus ilmanvaihtokanavien ja -laitteistojen puhdistamisesta... 2401 803

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 496. Laki. mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 496. Laki. mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 496 500 SISÄLLYS N:o Sivu 496 Laki mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetun lain muuttamisesta... 1457 497 Valtioneuvoston

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 429 435 SISÄLLYS N:o Sivu 429 Laki Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta... 1285 430 Laki öljysuojarahastosta annetun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1038/2012 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o Laki. N:o 117

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o Laki. N:o 117 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o 117 129 SISÄLLYS N:o Sivu 117 Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta... 317 118 Laki velan vanhentumisesta

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144. Asetus. N:o 137. puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144. Asetus. N:o 137. puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144 SISÄLLYS N:o Sivu 137 Asetus puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta... 321 138 Asetus Israelin kanssa

Lisätiedot

SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki

SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 N:o 870 882 SISÄLLYS N:o Sivu 870 Laki vakuutusyhtiölain 18 luvun muuttamisesta... 3883 871 Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 111. Valtioneuvoston asetus. sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta

SISÄLLYS. N:o 111. Valtioneuvoston asetus. sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2005 N:o 111 115 SISÄLLYS N:o Sivu 111 Valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o Asetus. N:o paineastia-asetuksen muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o Asetus. N:o paineastia-asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1091 1101 SISÄLLYS N:o Sivu 1091 Asetus paineastia-asetuksen muuttamisesta... 3975 1092 Asetus maakaasuasetuksen muuttamisesta...

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

SISÄLLYS. alusten harjoittaman turskan kalastuksen keskeyttämisestä N:o 797. Laki

SISÄLLYS. alusten harjoittaman turskan kalastuksen keskeyttämisestä N:o 797. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 N:o 797 801 SISÄLLYS N:o Sivu 797 Laki liikenneväylien ja yleisten alueiden rakennustuotteiden hyväksynnästä... 3707 798 Valtioneuvoston

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päivänä lokakuuta 1998 N:o Asetus. N:o 717. ympäristövahinkovakuutuksesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päivänä lokakuuta 1998 N:o Asetus. N:o 717. ympäristövahinkovakuutuksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä lokakuuta 1998 N:o 717 725 SISÄLLYS N:o Sivu 717 Asetus ympäristövahinkovakuutuksesta... 1975 718 Asetus alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus. Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus. Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1042/2012 Valtiovarainministeriön asetus Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki ulosottolain 3 luvun 20 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 1995

SISÄLLYS. N:o Laki ulosottolain 3 luvun 20 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 1995 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 1995 N:o 1175 1181 SISÄLLYS N:o Sivu 1175 Laki ulosottolain 3 luvun 20 :n muuttamisesta... 2791 1176 ulosottoasetuksen 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 448. Laki. kiinteistörekisterilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 448. Laki. kiinteistörekisterilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2000 N:o 448 460 SISÄLLYS N:o Sivu 448 Laki kiinteistörekisterilain muuttamisesta... 1095 449 Laki eräiden rasitteiden lakkaamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 550. Laki. muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta. annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 550. Laki. muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta. annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 550 556 SISÄLLYS N:o Sivu 550 Laki Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun

Lisätiedot