Kiertotalouden ja ekotehostamisen haasteet ja mahdollisuudet. Green Key -te tapäivä Toiminnanjohtaja Leo Stranius

Samankaltaiset tiedostot
Ilmastonmuutosta hillitsemässä

Vapaaehtoistoiminnan visiointityöpaja

Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja

Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Kuntalaisena ja kansalaisena

Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta. Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy

Vapaaehtoistyö murroksessa Toiminnnanjohtaja Leo Stranius

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka. Liisa Häikiö

Onko kestävän kehityksen indikaattoreista iloa? Janne Rinne Suomen ympäristökeskus (SYKE)

KESTÄVÄ KULUTUS - mitä, miksi, miten?

Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti

Globaali kiertotalous ja kestävä kehitys

Kiertotalouden edistäminen

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ

Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous?

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö

FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA

Selonteosta puuttuu johdonmukaisuus. Kehitettävää. Kiitettävää. Maa- ja metsätalousvaliokunta

Taloudellinen kasvu, ympäristö ja hyvinvointi

Timo Järvensivu Tutkimuspäällikkö, kauppatieteiden tohtori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI. Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY

ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan

R U K A. ratkaisijana

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta?

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

OHJELMA. Keskustelu. Paneeli ja ohjattu keskustelu. Puheenjohtajan yhteenveto Tilaisuuden päätös

Kohti vähäpäästöistä Suomea. ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteko

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen

Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin

Hiilineutraali kiertotalous

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Hiilineutraali kiertotalous

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi

Kulttuuri ja kestävä kehitys

Talouden myyttejä murtamassa. Talous kuuluu kaikille Talouskeskustelu on myös vallankäyttöä Raha ei ole itsessään niukkaa, mutta luonnonvarat ovat

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Kasvihuoneilmiö ja Maunulan energiatehokkuus / Hannu Kurki

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Maailmaa pelastamassa kestävän kehityksen oppia joka opelle Jani Siirilä

Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen

Tekninen sektori edelläkävijänä kestävien hankintojen edistäjänä? Kehto-verkosto Taina Nikula, YM

Globaali luonnonvarojen käyttö; Politiikan muutoksia luvassa

Järjestötoiminnan uudet tuulet

MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS

Kysymykset. Lari Rajantie - Sitra

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Edessä väistämätön muutos

Attac ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Maan ystävät ry, Reilun kaupan puolesta Repu ry

KIERTOTALOUDEN MAHDOLLISUUDET JA MAA-AINES FT Mari Pantsar Johtaja, Sitra

Ympäristömegatrendit osaksi yritysten arvoketjua

Matkailun ympäristövaikutukset

Kestävä liikenne ja matkailu

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi

Ekotehokkuus materiaalivirtojen hallinnan työkaluna. Tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén Tilastokeskus

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Ilmastosodat. Antero Honkasalo

Kuluttaminen, hankinnat ja jakamistalous Markus Lukin Johanna af Hällström

PÄÄSTÖVÄHENNYKSIÄ RESURSSITEHOKKAALLA MAARAKENTAMISELLA. FM, projektipäällikkö, ympäristöasiantuntija Riina Känkänen, Ramboll YGOForum 2.11.

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Materiaalitehokkuusohjelman päivitys. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivä

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Ilmastobisnes kasvuun biokaasun mahdollisuudet

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA ICT JA ELEKTRONIIKKA

Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus. Ari Paloviita, Jyväskylän yliopisto Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4.

PILAANTUNEIDEN MAA-AINESTEN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDEN EDISTÄJÄNÄ

VALINTOJA KUUMENTAVIA SKENAARIOITA & VIILENTÄVIÄ. Näyttely ilmastonmuutoksesta. Kuumentavia skenaarioita & Viilentäviä valintoja, juliste 1.

Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet Mari Pantsar-Kallio, Strateginen johtaja Cleantech, työ- ja elinkeinoministeriö

Ilmastonmuutos ja työelämä

Helsinki hiilineutraaliksi -tavoitteet ja toimenpiteet. Petteri Huuska

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA

Suomi ja kestävän kehityksen haasteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

KAIKKI MUUTTUU - RUOKAJÄRJESTELMÄKIN. VAI MUUTTUUKO?

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Ilmastonmuutoksen globaalit ja paikalliset portinvartijat. Tuuli Kaskinen Keski-Suomen liitto

Transkriptio:

Kiertotalouden ja ekotehostamisen haasteet ja mahdollisuudet Green Key -teemailtapäivä 24.10.2017 Toiminnanjohtaja Leo Stranius

Leo Stranius, HM Luonto-Liiton / Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Ympäristöasiantuntija Lue lisää: www.luontoliitto.fi www.leostranius.fi

Olemme ajautuneet käyttämään rahaa, jota meille ei ole, ostaaksemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme välitä. Ja suurin tragedia on se, että tämä kehä aiheuttaa merkittävän vaaran ympäristön kantokyvylle, professori Tim Jackson toteaa. 3 Kuva: Mikko Käkelä

Sisällys Maapallon rajat Kiertotalouden haasteet ja mahdollisuudet Onnistumisen resepti 4

Maapallon rajat 5

Ympäristöhaasteet Kiihtyvä sukupuuttoaalto Syvenevä Ilmastokriisi Luonnonvarojen ylikulutus: Asuminen, liikkuminen, ruoka

Kiihtyvä sukupuuttoaalto Ennen: 0,001 % sadassa vuodessa Nyt: 1 % sadassa vuodessa 2050: yli 10 % sadassa vuodessa 7

Ilmastokriisi: Huonoja uutisia Päästöt ilmakehässä lisääntyvät Kolmannes kaikista maapallon lajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Korallit ja Amazonian sademetsä häviävät sekä jäätiköt sulavat. Miljardit ihmiset kärsivät vesipulasta, äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät. Tulossa satoja miljoonia ilmastopakolaisia Ilmaston lämpeneminen uhkaa riistätyä palautekytkentöjen seurauksena käsistä. Nykyiset poliittiset toimet eivät riitä. 8

Fossiilisia polttoaineita on liikaa Ongelmana ei ole se, että öljy tai fossiiliset polttoaineet uhkaisivat loppua. Ongelma on se, että niitä on aivan liikaa. 9

Hyviä uutisia Aikaa päästövähennyksille on vielä joitakin vuosia. Tarvittava teknologia on olemassa. Päästöjen vähentäminen on halpaa verrattuna tilanteeseen, jossa mitään ei tehdä. Ihmiset ovat valmiita muutokseen. Päästöt ovat monin paikoin jo vähentyneet

Ihmisten kulutus riistäytynyt käsistä? Älypuhelimia ostettiin maailmassa vuonna 2016 yhteensä noin 1,5 miljardia kappaletta Kuinka kauan tämä voi jatkua? 11

Maailman ylikulutuspäivä 2.8.2017

Viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa 4/5 maapallon luonnonvaroista

Kiertotalouden haasteet ja mahdollisuudet 14

Suhteellinen vai absoluuttinen irtikytkentä? Suhteellinen irtikytkentä: - luonnonvarojen kokonaiskäyttö kasvaa, mutta hitaammin kuin BKT Absoluuttinen irtikytkentä: - luonnonvarojen kokonaiskäyttö vähenee ja BKT kasvaa

Erilaisia irtikytkentöjä

Kiertotalouden haasteita Vaikka tuotannosta on tullut puhtaampaa, luonnonvarojen kokonaiskulutus ja - päästöt ovat kasvaneet talouskasvun myötä. Ekotehostumista vaikeuttaa päästöjen siirtyminen kehitysmaihin ja rebound-ilmiö. Talouskasvu on pitkälti vielä riippuvainen fossiilisista ja varsinkin öljystä.

Ekotehostaminen ei riitä 0,9% vs 6,2%

Ympäristön tila on heikentynyt niin nopeasti, että kiertotaloudessa olisi onnistuttava radikaalisti, nopeasti ja globaalisti.

Kiertotalouden mahdollisuuksia Talouskasvu ei takaa hyvinvointia Costa Ricassa yhtä onnellisia vähemmällä luonnonvarojen kulutuksella (HPI). Päästörajoitukset ja luonnonvarojen käyttökatot Pariisin jälkeiset mahdollisuudet. Poliittinen ohjaus ja riittävän tiukat sopimukset auttavat absoluuttisen irtikytkennän saavuttamisessa.

Uudet teknologiat: Kiertotalouden mahdollisuuksia Mahdollisuuksia on jo, ja niitä kehitetään jatkuvasti lisää. Vähentäminen/kohtuullistaminen: Meillä on varaa vähentää Esimerkiksi ympäristöystävällinen ruokavalio tai liikkuminen on samalla usein myös terveellistä

Ratkaisuja ylätasolla Luonnonvarojen käyttö- ja päästökiintiöt Taloudelliset ohjauskeinot: verot, maksut, tuet, kauppajärjestelmät Hyvinvointia ekologisissa rajoissa jakamalla olemassa olevaa vaurautta tasaisemmin Hallinnollisten esteiden purkaminen 22

Ratkaisuja ruohonjuuritasolla Inspiroivia kokeiluja ja yllättäviä verkostoja Kuntien edelläkävijyys, julkiset hankinnat ja neuvontapalvelut Kekseliäät ja kohtuutta vaalivat yritykset Yhteisöjen hankkeet: kaupunkiviljely, aikapankit, taloyhtiöt Jakamistalouden edistäminen: Lainaaminen, yhteisomistaminen, vaihtopiirit, kirpputorit Aktiiviset kansalaiset ja kampanjat 23

Yhteenveto: Onnistumisen resepti

Onnistumisen resepti 50% 35% 15% Häpeämätöntä toimintaa ja tekemistä Halua, innostusta (motivaatio) Taitoa, osaamista

Onnistumisen kannalta tärkeitä eivät ole ne asiat, joita teet silloin tällöin. Tärkeitä ovat asiat, joita teet säännöllisesti.

Ainoat ihmiset, jotka eivät koskaan epäonnistu, ovat niitä, jotka eivät koskaan yritä mitään.

Muutos lähtee pienestä Kiitos! @leostranius leostranius Ota yhteyttä: Leo Stranius leo.stranius@luontoliitto.fi puh. 040-754 7371 www.luontoliitto.fi W leostranius leostranius www.leostranius.fi