LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu saapuneeksi 4.8.2016. Uusi lupahakemus ja korjattu ottosuunnitelma on leimattu saapuneeksi ympäristötoimeen 17.3.2017. Rudus Oy haki lupaa aloittaa ottotoiminta muutoksenhausta huolimatta. 4. Selvitys kaavoituksesta Alue sijaitsee Etelä- Karjalan maakunta-kaavan mukaisella maaja metsätalousvaltaisella alueella. Maakuntakaavaa yksityiskohtaisempaa kaavaa ei alueella ole. 5. Kohde, ympäristön tila ja laatu Ottamisalue (405-461-4-7) sijaitsee Lappeenrannan länsipuolella Nyrhilän kylässä valtatie 6:n pohjoispuolella. Tarkempi sijainti selviää liitekartasta. Ottamisalue sijaitsee 2-luokan pohjavesialueella. Lupahakemuksen mukaan ottoalueen pinta-ala on 3,19 ha. Pohjaveden korkeusasema on hakemuksen mukaan +87,69. Ottamisalueen alimpana tasona tulisi hakemuksen mukaan olemaan + 92,00 m, mutta kuitenkin siten, että pohjaveden ja ottotason väliin jää aina vähintään neljä metriä paksu suojakerros soraa. 6. Ottotoiminta ja sen laajuus Maa-aineksen kokonaisottamismäärä on suunnitelman mukaan 216 000 m3. Ottamislupaa haetaan 10 vuodelle siten, että vuotuinen otto olisi keskimäärin 22 000 m3. 7. Hakemuksen käsittely Lupahakemuksen vireillä olosta on kuulutettu Lappeenrannan
kaupungin ilmoitustaululla 8.8.-6.9.2016 välisen ajan. Lisäksi vireillä olosta on ilmoitettu Etelä-Saimaa- lehdessä 10.8.2016. Naapuritilojen kuuleminen on tehty viranomaisten toimesta 5.8.2016 päivätyllä kirjeellä. Huomautuksia ei määräaikaan mennessä tullut. Lausuntojen perusteella annettiin Rudus Oy:lle mahdollisuus korjata lupahakemusta ja ottosuunnitelmaa. Rudus Oy toimitti korjatun lupahakemuksen ja ottosuunnitelman, kirjattu 17.3.2017. Korjattuun ottosuunnitelmaan on huomioitu lausunnossa esitetyt asiat. Korjattua ottosuunnitelmaa ei ole uudelleen asetettu nähtäville. Vaikutukset koskevat pääasiassa luvanhakijaa, eivätkä muutokset näy nykyisessä maisemassa nykyistä tai aiemman ottosuunnitelman mukaista enempää. Otettava määrä pienenee huomattavasti ja ottoalueen ja vt6:n välinen harju jää koskemattomaksi. 8. Lausunnot muistutukset, mielipiteet ja vastineet Hakemuksesta (4.8.2016) pyydettiin lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Y- ja L-vastuualueilta, Lappeenrannan Energia Oy:ltä, Etelä-Karjalan Liitolta ja Lappeenrannan kaavoitukselta. Kaakkois-Suomen ELY-keskus ei lausunnossaan puoltanut hakemusta mutta ilmoitti, että mikäli valtakunnallisesti arvokas harjualue Mannunkangas rauhoitetaan ottotoiminnalta, MAL 3 mukaista ehdotonta estettä ei ole luvan myöntämiselle. Lappeenrannan Energia Oy:llä, Etelä-Karjalan Liitolla ja Lappeenrannan kaavoituksella ei ollut huomautettavaa. Täydennetystä hakemuksesta (17.3.2017) pyydettiin uudelleen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen lausunto, joka oli puoltava. 9. Katselmukset Alueella on tehty aloitustarkastus 28.6.2016, josta pöytäkirja lupahakemuksen aineistossa. Varsinaiseen lupahakemukseen liittyen ei ole tarvetta tehdä uutta katselmusta alueella johtuen aloitustarkastuksen ajankohdasta. LUPAPÄÄTÖKSEN RATKAISUOSA
päättää myöntää Rudus Oy:lle Maa-aineslain 4 :n mukaisen maa-aineksen ottoluvan Lappeenrannan Nyrhilän kylän tilalle Pataonsi RNo 4:47 (405-461-4-47) 21.2.2017 päivätyn ottosuunnitelman mukaisesti seuraavilla lupamääräyksillä täydennettynä. 1. Ottamisalue Ottosuunnitelman mukainen ottamisalue on 3,19 ha. MAL 11 Otto etenee suunnitelmakartan mukaisesti yksityistien molemmille puolille. Yksityistien tulee olla käytettävissä käyttöön oikeutetuille. MAL 11 2. Kaivusyvyys ja kokonaisottomäärä Ottoalueen ottotaso tulee nostaa korkoon +93 (N2000). Kokonaisottomäärä on 216 000 k-m 3. MAL 11 3. Turvallisuusmääräykset Ottamisalue tulee merkitä maastoon paaluilla tai vastaavilla. Ottotoiminnalta rauhoitettava harjualueen reuna tulee merkitä samoin maastoon ennen oton aloittamista. Jyrkkien rintausten kohdalla tulee olla lippusiima tai muu vastaava ja varoituskyltit. Turvallisuuslaitteet tulee pitää kunnossa koko luvan voimassaolon ajan. Mikäli alueella tullaan varastoimaan massakasoja, tulee ne varastoida niin, ettei niistä aiheudu maisemallista haittaa. Pintamaat tulee kasata mahdollisuuksien mukaan suojapenkereeksi vt6:n suuntaan harjun länsipäästä länteen päin. Penkereen voi toteuttaa maantien suoja-alueelle. Tarvittaessa liikenteen aiheuttamaa pölyämistä tulee vähentää kastelulla. Kasteluun ei saa käyttää suolaa eikä muita pohjavedelle vahingollisia kemikaaleja. MAL 11 4. Pohjavesi Pohjavesitarkkailu tulee toteuttaa 21.2.2017 päivätyssä ottosuunnitelmassa esitetyn mukaisesti. MAL 11, MaA 6 5. Alueen hoito luvan voimassaoloaikana
Alue tulee pitää siistinä, eikä alueella saa varastoida/säilyttää varsinaiseen ottotoimintaan liittymättömiä koneita, laitteita tai muuta tavaraa. Alueella tulee olla näkyvissä korko ottotoiminnan aikana. Kaluston tulee olla kunnoltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan pohjavesialueelle sopivaa. Alueella ei saa säilyttää polttonesteitä. MAL 11, MaA 6 6. Jälkihoitotoimenpiteet Jälkihoitotoimenpiteet tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti ja jälkihoidon toteutus tehdään ottosuunnitelman mukaisesti. MaA 6 7. Vakuus Lupamääräysten noudattamisen vakuudeksi on asetettava 31 500 euron hyväksyttävä vakuus. Vakuuden tulee olla voimassa, kunnes jälkihoitotoimenpiteet on tehty ja hyväksytty. MaA 6 8. Ilmoitusvelvollisuus Vuotuisesta ottomäärästä tulee tehdä ilmoitus valvontaviranomaiselle ja sähköisesti valtion tietojärjestelmään vuosittain tammikuun loppuun mennessä. MAL 23a, MaA 9 9. Liikennejärjestelyt Kulkuyhteys ottoalueelle ja liittyminen yleiseen tiestöön hoidetaan Kaakkois- Suomen Ely-keskuksen osoittamalla tavalla. MaA 6 10. Oton aloittaminen Luvan myöntämisen jälkeen ennen ottotoiminnan aloittamista on alueella suoritettava aloituskatselmus. Aloituskatselmuksen suorittaa valvontaviranomainen pyydettäessä. Ennen oton aloittamista tulee vakuuden olla hyväksytty. MaA 6 11. Luonnonsuojelu Ottoalueen luonnon ympäristölle tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriötä. Tätä tavoitetta tukee jälkihoidon mahdollisimman nopea toteuttaminen. MAL 11
12. Keskeyttäminen Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin annettuja määräyksiä tai muutoin laiminlyödään niiden mukaisten velvollisuuksien täyttäminen, voidaan ottaminen keskeyttää. MAL 15 13. Luvan siirto ja voimassaoloaika Mikäli lupa maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan haltija vastaa lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Samoin konkurssitapauksissa mikäli pesä jatkaa ottotoimintaa tulee siitä tehdä ilmoitus lupaviranomaiselle tai siirtää lupa 6 kk:n kuluessa konkurssista toiselle ottajalle. Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen ja se on voimassa 10 vuotta antopäivästä lukien. Sinä aikana lupamääräyksessä mainitut ja hakemuksessa esitetyt jälkihoitotoimenpiteet on myös suoritettava. 14. Maksu Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamissuunnitelman valvonnasta perittävät maksut määräytyvät kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisesti. Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan 14.6.2016 89 hyväksymän taksan mukaisesti ottosuunnitelman tarkastusmaksu on: 3463,50 Maksu koostuu seuraavasti: Suunnitelmaa kohti -Sisältää myös lehtikuuluttamisen 900,00 -ottamisalueen pinta-alan mukaan 50,00 /ha -otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan 0,010 /m3 -Naapurien kuulemisen 3kpl 30 /naapuri -Päätös lainvoimaa vailla olevan luvan mukaisen toiminnan aloittamisesta 124 2. Lupapäätöksen noudattaminen ennen lainvoimaisuutta Rudus Oy on hakenut lupaa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta ennen luvan lainvoimaisuutta. Maa-aineslain 21 :n perusteella antaa luvan aloittaa toiminnan päätöksen ehdossa 8 mainitun vakuuden asettamisen jälkeen.
3. Päätöksen perustelut Yleisperustelu ja lupamääräysten perustelut Hakija on esittänyt ottosuunnitelman. Ottosuunnitelman mukaisesti toteutettuna MAL 3 :n mukaiset haitalliset tai vahingolliset vaikutukset voidaan ehkäistä. Maa-aineksen ottaminen ja ottamisen järjestely eivät ole ristiriidassa maa-aineslain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Maa-ainesten ottotoiminta ei turmele maisemakuvaa. Lisäksi lupamääräykset on annettu luonnolle aiheutuvien vahingollisten ja maisemaan kohdistuvien vaikutusten minimoimiseksi. Pohjaveden tarkkailuputki on asennettu alueelle jo ennen toiminnan aloittamista. EU:n kaivannaisjätedirektiivi koskee myös maa-aineslain mukaista soran ja hiekan ottoa. Hakija on esittänyt kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman. Soran ja hiekan ottamisessa kaivannaisjätettä ovat lähinnä pintamaat, kannot ja hakkuutähteet. Määräykset 1-5 sekä 11 on annettu maa-aineslain 11 nojalla ja annetaan hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi. Riittävä pohjaveden laadun ja korkeusaseman seuranta on esitetty jo ottosuunnitelmassa (lupamääräys 4). Tämän maa-ainesluvan päättyessä koko ottoalue olisi jälkihoidettu luiskaamalla, palauttamalla pintamaat kasvupohjaksi ja tarvittaessa metsittämällä (lupamääräys 6). Määräys 7 annetaan maa-aineslain 12 ja asetuksen 8 perusteella. Vakuuden määrää voidaan tarvittaessa tarkistaa ottoaikana. Määräys 8 annetaan maa-aineslain 23 a ja asetuksen 9 perusteella. Määräyksessä 9 maa-aineslupaviranomainen on käyttänyt liikenteen järjestämiseen koskevaa toimivaltaansa. Liikennöinti kuuluu maa-aineslupavalmistelussa tarkasteltaviin asioihin. Maa-ainesten kestävä käyttö (Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009) mukaan maa-ainesluvassa voidaan antaa liikennöintiä koskevia määräyksiä, kun ne perustuvat pohjaveden suojelun lisäksi haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi tarpeellisista
toimenpiteistä. Maa-ainesluvassa määräykset koskevat pääsääntöisesti liikenteen järjestämistä ottajan hallussa olevalla maa-ainesten ottamisalueella sekä sitä, mistä kohdin liikenne voidaan ohjata ottamisalueen ulkopuolelle. Yksityistiealueen osalta määräyksiä antaa pääsääntöisesti tienpitäjä. 4. Sovelletut oikeusohjeet Määräys 10 on osa valvontaviranomaisen suorittamaa tarkastusmenettelyä. Valvontaviranomaisen on suoritettava alueella tarkastus riittävän usein toiminnan valvomiseksi. Määräys 11 on annettu maa-aineslain 11 :n nojalla. Määräys 12 on annettu maa-aineslain 15 ja 16 :n nojalla, jolloin maa-aineslupa voidaan tarvittaessa peruuttaa tai lupamääräyksiä muuttaa. Määräys 13 on annettu maa-aineslain 10, 13a ja 16a :n nojalla. Määräys 14 annetaan maa-aineslain 23 :n perusteella ja maksua määrättäessä sovelletaan voimassaolevaa taksaa. 2.2 Vastaus lausuntoihin Lausunnoissa esiin tuodut asiat on huomioitu lupamääräyksissä. Vaikutukset luontoon ja ympäristön pyritään minimoimaan ja jälkihoitosuunnitelma on ottosuunnitelmassa esitetty riittävän tarkasti. Pohjavedensuojelu on huomioitu ottosuunnitelmassa riittävästi eikä tarkkailuun ole tarpeen antaa lisämääräyksiä. Maa-aineslaki (555/1981) :t 3, 10, 11, 13a, 15, 16a, 16b ja 23 Maa-ainesasetus (91/1982) :t 7, 8 ja 9 Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (379/2008) 4 Lappeenrannan seudun ympäristötoimen maa-ainesvalvontaviranomaisen taksa (14.6.2016 89 )
Ottoalue sinisellä viivalla merkitty