0
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme kuudeskymmenes. Kulunut toimintavuosi oli myös 17.4.1955 perustetun Reserviläisliitto ry:n 60-vuotisjuhlavuosi. Toimintavuoden merkittävimmät ponnistelut monipuolisen ampumatoiminnan lisäksi suuntautuivat Hopiavuoren kivääriradan säilytystyöhön. Tehdyn työn tuloksena Kauhavan Hopiavuoren kivääriampumarata on avattu käyttöön 15.12.2015 1. Hopiavuoren Ampumaratayhdistys on vuokrannut rata-alueen LSK Business Parkilta 30 vuoden vuokra-ajaksi. Hopiavuoren kiväärirata on puhdistettu Puolustusvoimien toimesta aiemman käytön aikaisesta pilaantuneesta maa-aineksesta. Puhdistustyö on suoritettu siten että alkuperäiset vallikorkeudet säilyvät ja alue on ampumaradan ympäristölupaa vastaavassa kunnossa. Rata on Puolustusvoimain käytön aikaisessa kunnossa myös ratalatteiden osalta, jotka kuuluivat kiinteistökauppaan. Yhdistyksellämme oli keskeinen osa radan säilytystyössä. Yhdistyksemme varapuheenjohtaja Hannu Ristaniemi vei mm. läpi vaativan lupaprosessin. Yhteistoimintaa veteraani- ja muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa jatkettiin edellisvuosien tapaan. MPK:n kanssa yhdistys on tehnyt edellisvuosien tapaan yhteistyötä kurssien järjestämisessä ja jäsenistöä on myös osallistunut MPK:n kursseille sekä kouluttajina että kurssilaisina. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2015 lopulla 163 maksanutta jäsentä. Jäsenistömme koostui valtaosaltaan aliupseeriston ja miehistön edustajista - myös nuorista (alle 26 vuotiaista). Johtokunta ja toimihenkilöt Johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Antti Isosalo, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Hannu Ristaniemi ja toisena varapuheenjohtajana Timo Passinen. Sihteerinä vuonna 2015 on toiminut Mika Raninen ja rahastonhoitajana Jukka Malm. Muina johtokunnan jäseninä ovat toimineet Esa Mattila, Juha Härkönen, Matti Hautamäki, Lasse Rajamäki ja Jan-Erik Sandvik. Ampuma-aliupseerina on toiminut Juha Härkönen. Koulutusaliupseerin ja urheilualiupseerin tehtävää on hoitanut Esa Mattila. Lippualiupseerina on toiminut Hannu Ristaniemi ja jäsenvastaavana Lasse Rajamäki. Johtokunta kokoontui vuonna 2015 viisi (5) kertaa 23.2.2015, 8.4.2015, 8.5.2015, 13.8.2015 ja 2.10.2015. Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi ovat olleet nimettyinä Pauli Tyyvi ja Kalevi Lahtinen. 1 http://www.komiatlehti.fi/uutiset/online-uutiset/hopiavuoren-radalla-ammutaan-jälleen-1.196 3605 1
Yhdistyksen veteraanivastaavana on toiminut Pauli Tyyvi. Toimikunnat Yhdistyksen johtokunta asetti, toiminnan painopisteet huomioiden, vuodelle 2015 kaksi toimikuntaa. Ne olivat ampuma- ja urheilutoimikunta sekä perinneja yhdistystoimikunta. Perinne- ja yhdistystoimikunta Toimikunta vastaa yhdistyksen viestinnästä. Toimikunta huolehtii myös yhdistyksen talousasioista yhdessä rahastonhoitajan kanssa. Lisäksi toimikunta vastaa uusien jäsenten rekrytoinnista. Toimikunta tekee jäsenistön huomionosoitus- ja ylennysesitykset. Toimikunta vastaa yhdistyksen perinnetyöstä. Toimikunnan vastuualueeseen kuuluu myös veteraanityö. Ampuma- ja urheilutoimikunta Toimikunta järjestää yhdistyksen vastuualueena olevat piirinmestaruuskilpailut. Lisäksi toimikunta järjestää yhdistyksen omat ampumakilpailut. Toimikunta suunnittelee ja toteuttaa kilpailujen lisäksi harjoituksia. Toimikunta arkistoi kilpailujen tulokset tilastointia ja palkitsemista varten. Toimikunta järjestää jäsenistön aktiivisuuden mukaan myös kenttäkelpoisuustestejä. Yhdistyksen kokoukset ja jäsenistö Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 27.2.2015 (12 osallistujaa) ja syyskokous 14.10.2015 (8 osallistujaa). Maksaneita jäseniä yhdistyksellä oli vuoden lopulla 163. Taloudellinen asema Tulot Jäsenmaksujen lisäksi yhdistykselle kertyi tuloja SRA-harjoituksista ja kurssitoiminnasta. Jäsenistöllä on ollut myös mahdollisuus korvausta vastaan vuokrata yhdistyksen aseita harjoituksien ja kurssien yhteydessä. SRA-harjoituksista on kerätty pientä harjoitusmaksua, jolla on kustannettu taulu ja muita kalustohankintoja. Hopiavuoren ampumaradan oltua suljettuna, ei perinteisesti suurimasta tulonlähteestä (kilpailutoiminnasta) saatu tuottoja lainkaan. Menot Vuoden aikana myönnetyt ansiomerkit kustannettiin yhdistyksen varoista. Osa valtakunnallisissa ampumamestaruuskilpailuissa piiriä edustaneiden jäsenten osallistujamaksuista laskutettiin yhdistyksiltä. Patruunahankintoja tehtiin harjoituksia varten. Lisäksi yhdistyksen pistoolille ostettiin reisikotelo, lipastasku ja kaksi vyötä pistoolikoteloa varten. Osallistumiset ja edustamiset Osallistumiset MPK:n suunnittelupalaveriin yhdistyksen edustajana osallistui Esa Mattila. Sotiemme Veteraanit -keräyksiin osallistuu vuosittain toimihenkilöinä suuri joukko kauhavalaisia; pelkästään varusmiesten suorittamassa keräyksessä 2
paikallistuntemusta tarjoavat kymmenet kauhavalaiset veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen jäsenet ja yksityishenkilöt. Kauppaliikkeissä suoritetussa keräyksessä oli mukana 9 yhdistyksen jäsentä. Kansallisena Veteraanipäivänä havuseppeleen sankarihaudalle laski Antti Isosalo. Yhdistyksemme oli asettanut kunniavartion muistomerkille. Kunniavartiossa olivat Lasse Rajamäki ja Hannu Ristaniemi. Seppeleenlasku oli osa Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlatapahtumaa, jossa liiton jäsenyhdistysten jäsenet laskivat seppeleen sankarihaudoille eri puolilla Suomea. Veteraanijärjestöjen kesäjuhlaan osallistuivat Antti Isosalo ja Pauli Tyyvi. Lentosotakoulun Perinneyhdistyksen järjestämään Lentosotakoulun perinnepäivän juhlaan osallistui useita Kauhavan Reserviläisten jäseniä. Antti Isosalo toimi tilaisuudessa seppeleenkantajana 2. Etelä-Pohjanmaan maakuntakomppania täytti toimintavuoden aikana 10 vuotta, jota merkkipaalua komppania juhlisti Impivaarassa järjestetyssä tilaisuudessa. Tilaisuudessa palkittiin alusta lähtien toiminnassa mukana olleita jäseniämme. Itsenäisyyspäivänä sankarihaudalla vartiossa toimivat Jan-Erik Sandvik ja Mika Raninen. Jouluaaton kunniavartiossa toimivat Timo Passinen, Lasse Rajamäki, Matti Hautamäki ja Antti Isosalo. Veteraanijärjestöjen joulujuhlaan osallistui Antti Isosalo ja Matti Hautamäki, yhdessä kuuden muun yhdistyksen jäsenen kanssa. Sääntömääräiset edustamiset Liiton kokouksiin ei toimintavuoden aikana ollut mahdollista lähettää osallistujia. Piirihallituksen kokouksiin Hannu Ristaniemi osallistui kolme kertaa. Piirin kevätkokouksessa Ilmajoella yhdistystä edusti Jukka Malm. Luottamustoimet Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin piirihallituksessa yhdistystä on edustanut Hannu Ristaniemi tai hänen henkilökohtainen varamiehensä Antti Isosalo. Antti Isosalo on toiminut Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin yhteisessä piiriesikunnassa sektorivastaavana, vastuualueenaan tiedotus. Lisäksi Isosalo on toiminut Lakeuden Maanpuolustajan (LMP) toimituskunnan jäsenenä. Muut luottamustoimet Lentosotakoulun Perinneyhdistyksen hallinnossa ovat toimineet Antti Isosalo (tiedotusvastaava) ja Tarmo Seppä-Lassila. Hannu Ristaniemi on toiminut Hopiavuoren Ampumaratayhdistyksen puheenjohtajana ja yhdistyksen edustajana Jukka Malm. 2 http://www.lentosotakoulunperinneyhdistys.fi/ajankohtaista.php?sid=20&src=db534097841 3
Maanpuolustusurheilu Yhdistys jatkoi vuonna 2010 aloittamaansa SRA-toimintaa reserviläisten tilanteenmukaisen ampumataidon kehittämiseksi. SRA-harjoituksia toimintavuoden aikana pitivät Antti Isosalo, Esa Mattila, Mika Raninen, Jan-Erik Sandvik ja Juha Härkönen. Ammunnat järjestettiin Erämiesten Pihlajamäen radalla. Harjoituksia järjestettiin vuoden aikana 23 kertaa (joka toinen viikko). Osallistumisia SRA-harjoituksissa oli kaikkiaan 197 kappaletta. Antti Isosalo oli tuomarina SRA:n SM-kilpailuissa Hiukkavaarassa. Prosenttiammunnassa yhdistyksen tulokseksi muodostui 46 %. Koulutustoiminta Yhdistys järjesti yhteistyössä MPK:n Etelä-Pohjanmaan KOTU-yksikön kanssa SRA-ampujakurssin 26.9. 27.9.2015. Kurssin teoriaosuus vietiin läpi Mäenpään hiihtomajan tiloissa ja ammuntaosuudet Kauhavan Erämiesten kivääriampumaradalla sekä Ylihärmän Eon kivääriampumaradalla. Kurssilla oli yhteensä 12 osallistujaa ja SRA-ampujakortin suoritti 2 yhdistyksen jäsentä. Kurssin kouluttajina toimivat Juha Härkönen ja Jarmo Koskela. Kurssilla ammuttajina toimivat myös SRA-tuomarit, Mika Raninen ja Jan-Erik Sandvik. Yhdistys järjesti myös yhteistyössä MPK:n Etelä-Pohjanmaan KOTU-yksikön kanssa Kohteensuojausammuntatestin 23.5.2015 ja 31.10.2015. Taistelijan testiammunta suoritettiin myös MPK:n kurssina 22.8.2015. Kouluttajana toimi Juha Härkönen. Huomionosoitukset ja palkitsemiset Myös vuoden 2015 aikana yhdistyksen jäsenet saivat vastaanottaa huomionosoituksia ansiokkaasta toiminnasta vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi. Reserviläisliiton hallitus myönsi Kauhavan Reserviläiset ry:n hakemuksesta päivämäärällä 6.12.2015 seuraavat ansiomerkit, kultainen ansiomitali: kersantti Iivo Perttula, hopeinen ansiomitali: alikersantti Pentti Korpimäki ja alikersantti Pertti Turunen, pronssinen ansiomitali: alikersantti Matti Hautamäki, vänrikki Juha Härkönen, alikersantti Esa Luoma, pioneeri Tuomo Passi, ylivääpeli Timo Passinen ja kersantti Lasse Rajamäki. Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipirin ansiomerkin tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta sotaveteraanien hyväksi saivat Pauli Tyyvi ja Antti Isosalo. Sotaveteraanipiiri myönsi huomionosoitukset päivämäärällä 9.4.2015 ja ne luovutettiin veteraanijärjestöjen kesäjuhlan yhteydessä. Reserviupseeriliitto myönsi Kauhavan Reserviupseerikerhon esityksestä hopeisen ansiomitalinsa Pauli Tyyville. Yhdistyksen syyskokouksessa luovutettiin Kauhavan veteraanijärjestöjen myöntämät veteraanikeräysplaketit kokoukseen saapuneille jäsenillemme: Esa Luoma, Mika Raninen, Timo Passinen, Jan-Erik Sandvik, Lasse Rajamäki ja Hannu Ristaniemi. 4
Reserviläisurheiluliitto myönsi kuntosuorituksista mestariluokan kuntomerkit seuraaville henkilöille: Hannu Ristaniemi, Esa Mattila ja Tarmo Seppä-Lassila. Muistamiset ja lahjoitukset Kauhavan Reserviläiset muisti yhdistyksen pöytästandaarilla Ilmajoen Reserviläisiä pitkään jatkuneen yhteistoiminnan johdosta Ilmajoen yhdistyksen 60-vuotisjuhlan yhteydessä 28.3.2015. Yhdistystoiminta Toimintakertomusvuonna jatkettiin yhdistyksen historiikin kirjoittamista ja kirjan toimittamiseen liittyvää työtä. Yhdistyksen historiaa on erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla käsitelty varsin kattavasti paikallis- ja maakuntalehdessä ja niitä käytiin lukemassa kirjastossa. Yhdistyksen kunniajäsenten tietoja täydennettiin lomakehaastatteluin. Tiedottaminen Tiedottaminen on hoidettu pääasiallisesti Komiat-lehden palstalla. Yleiskokousten kokouskutsut on julkaistu Komiat-lehdessä. Yhdistyksen viralliset internet-sivut ovat kuudetta vuotta Anvia Oyj:n palvelimella. Anvia on tarjonnut kotisivutilan veloituksetta käyttöömme. Olemme hyödyntäneet myös Reserviläisliiton kotisivutilaa. Yhdistyksen tiedotevalikoimaa täydennettiin vuonna 2009 jäsenkirjeellä. Vuonna 2015 jäsenistölle lähetettiin yksi jäsenkirje. Niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, on lähetetty säännöllisesti yhdistystiedotteita (14 kpl). Myös yhdistyksen internet-sivuilla julkaistiin vuoden aikana ajankohtaisista asioista kertovia tiedotteitta. Yhteenveto Yhdistyksemme toiminta on yltänyt hyvin vuodelle 2015 asetettuihin tavoitteisiin, kiitos siitä aktiiviselle jäsenistöllemme. Parhaat kiitoksemme jäsenistöllemme ja yhteistoimintatahoille toimintavuodesta 2015, Kauhavalla 22.2.2016, Kauhavan Reserviläiset ry:n johtokunta 5