Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

Samankaltaiset tiedostot
Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI klo 9:00

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Published on Finnlines ( Pörssitiedote II klo 13.13

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy.

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj Finlandia-talo

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

HALLITUKSEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 21.25

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 5,43 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (6)

Valmetin tie eteenpäin

Enintään uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 11.15

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

Pörssitiedote , klo (CET+1) 1/8

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ).

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.

IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA

1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

Siun Talous Oy:n ylimääräinen yhtiökokous

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

Ixonos Oyj Pörssitiedote klo 9.45

Pohjola Corporate Finance Oy ("Pääjärjestäjä") toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016

IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen.

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

Tieto ilmoittaa Lyngen Holdco S.A.R.L:n, Cevian Capital Partners Limitedin ja Solidium Oy:n välisestä Tietoon liittyvästä governance-sopimuksesta

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

1. Yhtiön ja Elektrobit Group Oy:n yhdistyminen ja siihen liittyvä osakepääoman korotus

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT

DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN. 1. Optio-oikeuksien määrä

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE

TASEEN LOPPUSUMMA

AMER SPORTS JULKISTAA OSAKEANTINSA EHDOT

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2011A, merkitään tunnuksella 2011B ja merkitään tunnuksella 2011C.

CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

REVENIO GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2015

1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2007A, tunnuksella 2007B ja tunnuksella 2007C.

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Optio oikeuksista merkitään tunnuksella 2010A, merkitään tunnuksella 2010B ja merkitään tunnuksella 2010C.

Savo-Solar Oy. Yhteenveto Osakeannista

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla alkaen asti.

Proha Oyj Pörssitiedote klo (5)

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 9.00 VALOE LASKEE LIIKKEELLE VAIHTOVELKAKIRJALAINAN JA SIIHEN LIITTYVIÄ WARRANTTEJA

Transkriptio:

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen Digitalist Group Oyj ( Digitalist Group ) ja Cresense Oy:n aiemmat osakkeenomistajat ( Myyjät ) ovat saattaneet päätökseen 27.8.2015 ja 2.9.2015 tiedotetun järjestelyn, jossa Cresense Oy:n liittyi osakevaihdolla osaksi Digitalist Group -konsernia. Yrityskauppaa koskevan kauppakirjan mukaan Myyjillä on ollut oikeus yhteensä enintään 380.000 euron määräiseen lisäkauppahintaan, jonka Digitalist Group voi maksaa valintansa mukaan joko rahana tai Digitalist Groupin osakkeilla. Kauppakirjan ehtojen mukaan määritetty lisäkauppahinnan määrä on yhteensä noin 206.770 euroa, jonka yhtiön hallitus on päättänyt maksaa Myyjille suunnatussa osakeannissa merkittäväksi tarjottavilla Digitalist Groupin uusilla osakkeilla. Digitalist Groupin hallitus on päättänyt yhtiökokouksen 29.3.2017 hallitukselle myöntämän osakeantivaltuutuksen perusteella suunnatusta osakeannista ( Osakeanti ), jossa Myyjien merkittäväksi lasketaan liikkeeseen yhteensä enintään 1.846.164 kappaletta Digitalist Groupin uusia osakkeita ( Vastikeosakkeet ). Kauppakirjan ehtojen mukaisesti määritetty merkintähinta Osakeannissa liikkeeseen laskettaville Vastikeosakkeille on noin 0,112 euroa Vastikeosakkeelta (ei tarkka arvo). Osakeannissa annetut Vastikeosakkeet annetaan konsernin liiketoiminnan kehittämiseksi ja yrityskaupan rahoittamiseksi, joten Osakeannille ja osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy. Vastikeosakkeet edustavat noin 0,45 prosenttia Digitalist Groupin osakkeista ja äänistä Osakeannin jälkeen. Vastikeosakkeet oikeuttavat Digitalist Groupin mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun Vastikeosakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja yhtiön osakasluetteloon. Myyjät ovat merkinneet kaikki Vastikeosakkeet ja Digitalist Groupin hallitus on hyväksynyt osakemerkinnät.

Osakeannin ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä. DIGITALIST GROUP OYJ Hallitus Lisätietoja: Digitalist Group Oyj Toimitusjohtaja Ville Tolvanen puh. +358 50 3100 642, ville.tolvanen@digitalistgroup.com HUOMAUTUS Tämän tiedotteen sisältämät tiedot on tarkoitettu ainoastaan taustatiedoiksi, eikä tietojen ole tarkoitettu olevan tyhjentäviä tai aukottomia. Kenenkään ei tule luottaa missään tarkoituksessa tässä tiedotteessa esitettyihin tietoihin tai niiden tarkkuuteen, kohtuullisuuteen tai täydellisyyteen. Tämän tiedotteen sisältämät tiedot saattavat muuttua. Tämä tiedote ei ole direktiivin 2003/71/EY (direktiivi muutoksineen mukaan lukien kaikki kyseiseen direktiiviin soveltuvat asianomaisessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa tehdyt implementointitoimenpiteet, "Esitedirektiivi") mukainen esite. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Nämä kirjalliset materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Digitalist Group Oyj ( Yhtiö ) ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee

sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison- Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Yhtiö tai mikään sen lähipiiritahoista, hallituksen jäsenistä, johtajista/toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista eivät hyväksy minkäänlaista vastuuta tai anna mitään nimenomaisia tai epäsuoria takuita tai vakuutuksia tässä tiedotteessa olevien tietojen totuuden-mukaisuuteen, täsmällisyyteen tai täydellisyyteen liittyen (tai liittyen siihen, onko mitään tietoja jätetty pois tiedotteesta) tai mihin tahansa Yhtiöön, sen tytäryhtiöihin tai osakkuusyhtiöihin liittyvään kirjallisessa, suullisessa, visuaalisessa tai sähköisessä muodossa annettuihin ja miten tahansa välitettyihin ja saatavilla oleviin tietoihin liittyen tai mihin tahansa tämän tiedotteen tai sen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin sen yhteydessä miten tahansa syntyvään vahinkoon liittyen.

Suunnatun osakeannin 6.11.2017 ehdot 1 Uudet osakkeet Yhtiö laskee osakeannissa liikkeeseen 1 846 164 kappaletta yhtiön uusia osakkeita. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat osakkeet vastaavat noin 0,45 prosenttia kaikista yhtiön osakkeista ja äänistä ennen osakeantia ja osakeannin jälkeen edellyttäen, että osakeanti merkitään täysimääräisesti. 2 Merkintäoikeus ja osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeaminen Kaikki uudet osakkeet tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen merkittäviksi seuraaville henkilöille näillä osakemäärillä: Merkitsijä Merkittäväksi annettavat osakkeet, kpl Merkintähinta euroissa Matti Kilponen Marika Koskenkanto Taina Martikainen Petteri Mäki 401 340 44 950,08 Hannele Piirainen 200 670 22 475,04 Marko Rapeli 280 938 31 465,06 Veikko Savijoki Raisa Suihkonen 280 938 31 465,06 Simo Säde 280 938 31 465,06 Yhteensä 1 846 164 osaketta 206 770,38 Suunnatun osakeannin tarkoituksena on toteuttaa Cresense Oy:n osakekannan osto yhtiön ja yllä mainittujen Cresense Oy:n osakkeenomistajien välillä solmitun Cresense Oy:n osakkeita koskevan kauppakirjan ( Kauppakirja ) ja Closing Memoranduminen mukaisesti maksamalla kauppahinnan toinen erä yhtiön liikkeeseen laskemilla uusilla osakkeilla.

Tästä syystä osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta osakeyhtiölain 9 luvun 4 :n 1 momentin tarkoittama painava taloudellinen syy. Näiden ehtojen mukaista osakkeiden merkintäoikeutta ei saa siirtää tai luovuttaa toiselle. Näiden ehtojen mukaista osakkeiden merkintäoikeutta ei saa siirtää tai luovuttaa toiselle. 3 Osakkeiden merkintä ja merkintäaika Osakkeet on merkittävä käyttäen Kauppakirjan liitteenä 6.2 (a) olevan mukaista Cresense Oy:n osakkeiden osakesiirtosopimusta. Osakkeiden merkintä tulee kuitenkin tehdä viimeistään 7.11.2017 mennessä. Hallitus voi pidentää osakkeiden merkintäaikaa. Merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. 4 Osakkeiden merkintähinta ja merkintähinnan maksu Osakkeiden merkintähinta maksetaan apporttina sijoittamalla yhtiöön Kauppakirjassa määritelty kaupan kohde, joka käsittää yhteensä 1.840 Cresense Oy:n osaketta. Osakkeiden kokonaismerkintähinta on 206.770,38 euroa, eli noin 0,112 osakkeelta. Apporttiomaisuus sekä sillä suoritettava maksu on yksilöity ja omaisuuden arvostamiseen vaikuttavat seikat sekä arvostamisessa noudatettavat menetelmät on selvitetty yhtiön hallituksen antamassa selvityksessä. Osakkeiden merkintähinta perustuu yhtiön ja osakkeiden merkitsijän väliseen Kauppakirjaan, jonka mukaan kauppahinnan toisen erän suorittamiseksi liikkeeseen laskettavien yhtiön vastikeosakkeiden määrä määräytyy jakamalla kauppahinnan toisen erän summa (206.770,38 euroa) Digitalist Group Oyj:n osakkeen kurssilla Kauppakirjassa ja Closing Memorandumissa erikseen määritellyn mukaisesti. Mikäli merkitsijälle annettavien osakkeiden määrä ei ole kokonainen numero pyöristetään osakkeiden määrää ylöspäin seuraavaan kokonaiseen osakkeeseen. Apporttiomaisuus, joka muodostaa osakkeiden merkintähinnan, on luovutettu yhtiölle Kauppakirjan ehdoin. Cresense Oy:n 1.840 osakkeesta muodostava apporttiomaisuus on siirtynyt yhtiölle 2.9.2015. Osakkeiden merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

5 Osinko- ja muut osakasoikeudet Merkityt osakkeet oikeuttavat yhtiön mahdollisesti jakamaan osinkoon ja tuottavat haltijalleen muut osakkeenomistajan oikeudet siitä hetkestä lähtien, kun osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty yhtiön osakasluetteloon. 6 Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille Osakeannissa merkityt osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille, kun uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin. 7 Merkintöjen hyväksyminen 8 Informaatio Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki merkintäoikeuden perusteella ja näiden osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty osakemerkintään soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti. Osakeyhtiölain 5 luvun 21 :ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä merkintä-ajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Arkadiankatu 2, 00100 Helsinki. 9 Huomautus sijoittajalle ja sovellettava laki sekä riitaisuuksien ratkaiseminen Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa Australiaan, Japaniin, Kanadaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan, Yhdysvaltoihin tai muuhun maahan, jossa osakkeiden tarjoaminen olisi lainvastaista. Osakeantiin liittyviä asiakirjoja ei saa toimittaa henkilöille edellä mainittuihin maihin. Osakkeiden tai osakeannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Yhtiön osakkeenomistajan tai muun sijoittajan katsotaan hyväksyneen edellä mainitut rajoitukset osakeantiin ja osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa. 10 Muut seikat Yhtiön hallitus päättää osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.